tiistai 28. elokuuta 2012

Enkelten verta - Johanna Sinisalo

Kirjan nimi: Enkelten verta
Kirjoittaja: Johanna Sinisalo
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 273
Mistä: Kirjastosta lainattu

Rupesin oikeastaan lukemaan kirjaa biologian kurssia varten. Opettaja nimittäin huomio arvosanaa antaessa, jos on lukenut kirjan ja kirjoittanut siitä biologiaan liittyvän esseen. Kovana lukiana tämä oli mukava yllätys, koska pystyin näin yhdistämään koulun ja huvin. Opettajan kehotuksesta valitisn Johanna Sinisalon kirjan Enkelten verta, missä pääosassa ovat mehiläiset tai oikeammin niiden kato.

Tarinan kertojana toimii hautaustoimistoa pitävä Orvo, joka hoitaa myös mehiläisiä. Hän on hyvin huolestunut mehiläisten pesäautiosta, ja järkyttyy kun löytää omalta pihaltaan tyhjentyneen pesän ja kuolleen kuningattaren. Aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi huolia. Orvolle tuottaa ongelmia niin hänen isänsä Ari (lihatuottaja) kuin eläinaktivisti Eero-poika.

Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen. Nimittäin lähes puolet kirjasta on Eeron eläinaktivistiblogin (Eero ´´Elukka´´ Toivonojan blogi/ Ihmisten jalostamisesta, blogi eläinten vallankumousarmeijasta ja sen toiminnasta) blogitekstejä ja kommentteja. Näissä teksteissä otettiin kantaa eläintenoikeuksiin ja -kohteluun, eläintenjalostamiseen sekä eläinten tunteiden pohdiskeluun. Blogissa käytiin myös keskustelua teuraseläimistä ja tietenkin mehiläisten pesäautiosta. Tämä oli kirjassa mielnekiintoinen ratkaisu, joka toimikin yllättävän hyvin ottaen huomioon, että tarina ei edennyt näissä osissa paljoakaan. Ainakin nämä osat olivat valistavia ja saivat pohtimaan eläimiin liittyviä asioita enemmän.

Muissa osissa itse kirjan tarina eteni. Niissä seurattin Orvon elämää ja mietintöjä mihin mehiläiset olivat kadonneet. Näissä osissa myös pohdittiin kuolemanjälkeistä elämää sekä kuolemaa (omistihan Orvo hautaustoimiston). Kirjan oli tyyliltään myös jonkin verran maagistarealismia, mikä olikin ihan jees. Sinisalo johdatti lukiaa avaten pikkuhiljaa ovia, jotka valaisivat henkilöiden menneisyyttä. Nämä asiat tietysti liittyivät myös nykyisyyteen. Esim. ryhtyikö Eero elänaktivistiksi, koska isoisä Ari oli vienyt hänet liian nuorella iällä katsomaan lihantuotantoa ja teurastusta? Ainakin kirja piti jännityksessä loppuun saakka, mutta mielestäni en kuitenkaan saanut niitä kaikkia ratkaisuja...

Hyllyssäni odottelee jo Sinisalon toinen kirja Linnunaivot, minkä tulen varmasti lukemaan, mutta siihen se saattaakin sitten jäädä. Ihan hyvä, mutta vähän liian erillaista minulle. Positiivista on kuitenkin, että sain nyt taas paljon mietittävää kirjan ansiosta. Mitä me tekisimmekään ilman mehiläisiä.

Tähdet: * * *

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Anni M., Leena Lumi, Zephyr, Sanasulka, Morre ja Mimu



Maailma ilman mehiläisiä

Johanna Sinisalon romaani Enkelten verta (Teos, 2011) on kertomus maailmasta jossa vaivaa mehiläispesien autioituminen ns. CCC (Colony Collapse Catastrophe).
’’Mainitsin pesäkadosta satunnaiselle tuttavalle tuolloin vuonna 2006. ­­- - Tuttava totesi, että onhan se ihan kamalaa, mutta eiköhän hän pystyisi jotenkuten elämään ilman hunajaa.’’
s. 11
Kuten Sinisalo kirjoittaa, monille tulee mehiläisistä ensimmäiseksi mieleen hunaja. Jos asiaa siis tältä kantilta ajattelee, niin eihän tuo mehiläisten katoaminen nyt niin hirveätä olisi. Asiat eivät kuitenkaan ole aivan näin. Mehiläisten tekemä pölytystyö on jo pelkästään rahassa mitattuna moninkertainen hunajan arvoon verrattuna. Tämä pölytys on niin tärkeää, että ilman sitä monet kasvikannat romahtaisivat, siis myös ruokakasvien.
Ajatellaan nyt maailma ilman mehiläisiä. Kuka siis pölyttäisi nämä kaikki kasvit? Tietysti on muitakin pölyttäjiä, mutta niiden työpanos ei yksinkertaisesti riitä. Mehiläiset nimittäin hoitavat niin ison siivun pölyttämisestä. No, seuraavaksi sitten pohditaan, eikös ihminen voisi hoitaa sitä. Vastaus on ei, koska sitä ei voi hoitaa koneilla.  Myöskään ihmisen käsin pölyttäminen ei toimisi, koska se on niin hidasta ja työteliästä, että hyvä jos edes pieni sato saataisiin viljelijälle itselleen. 
Onneksi ihminen on sitten niin järkevä, että tajuaa, että sen kun elellään lihalla. Ongelma tässä päättelyssä on vain se, että mistä karjalle ruuat. Tietysti näille eläimille voitaisiin syöttää esim. maissia, vehnää, perunaa tai riisiä, lajeja jotka eivät tarvitse pölytystä. Tosin maailmassa on jo nyt paljon ruokapulaa, mutta entäpä sitten kun ruokakasveja ei olisi pölyttämässä ketään. En jotenkin jaksaisi uskoa siihen, että siinä tapauksessa tätä arvokasta ruokaa, joka on selvinnyt, syötettäisiin karjalle. Eli lihateollisuudelle kävisi kehnosti, mutta siltikään jäljellä oleva ruoka ei riittäisi.
Aluksi luultavasti jotkut mahtimaat yrittäisivät ostaa muiden maiden satoja kokonaisuudessaan (kuten kirjassa Yhdysvallat yrittivät ostaa muiden valtioiden koko pähkinäsatoa). Tämäkään ei kauaa onnistuisi, koska ongelma olisi maailmanlaajuinen, eikä kenelläkään olisi enää varaa luopua sadostaan. Ruuan hinta kohoaisi pilviin ja koko maailma luisuisi sotaan. Sotaan, jonka palkintona on ruokaa. Kuinkahan kauan siinäkin menisi, että koko maailma luhistuisi lopullisesti.  Albert Einstein on kuulemma sanonut, että mehiläisten kadottua, ihmiskunnalla olisi nelisen vuotta elinaikaa jäljellä.
Tämä tapahtui siis kirjassa, mutta ihan oikeasti on myös tapahtunut mehiläisyhdyskuntien romahtamista, varsinkin Yhdysvalloissa. Varmaa syytä ei tiedetä, mutta sen uskotaan johtuneen virus- ja sieni-infektioista. Ehkä kuitenkin mehiläiset ovat vain saaneet tarpeekseen jatkuvasta matkustelusta ja hunajan riistosta, ja yksinkertaisesti nostaneet kytkintä. Meidän olisi ehkä aika ruveta arvostamaan enemmän mehiläisiä, koska ilman niitä me olisimme tuhoon tuomittuja.

lauantai 25. elokuuta 2012

Vanhus ja meri - Ernest Hemingway

Kirjan nimi: Vanhus ja meri (The old man and the sea)
Kirjoittaja: Ernest Hemingway, suomentanut Tauno Tainio
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1952, suomennos 1962
Sivumäärä: 133
Mistä: Isältä lainattu

Jes! Kerrankin koulusta annetaan tehtäväksi lukea jokin hyvä kirja. Olin jo varautunut lukemaan jotain yli tylsää mitään sanomatonta kirjaa (niitä on tullut luettua koulun toimesta aika paljon), mutta yllätyin oikein mukavasti. Kirja oli mukaansatempaava, eikä sitä tehnyt mieli laskea käsistään illalla. Elin suorastaan tämän vanhuksen mukana merellä tuntien tuon taakan. Hemingwayn kirjoitustyyli oli jotenkin niin kaunista ja kuvailevaa.

''Hän oli vanha mies ja kalasteli yksinään soutuveneellä Golfvirrassa. Nyt oli mennyt jo kahdeksankymmentäneljä päivää hänen saamatta kalaa. Ensimmäiset neljäkymmentä päivää hänen mukanaan oli ollut poika. Mutta kun oli kulunut neljäkymmentä päivää eikä kalaa tullut, pojan vanhemmat olivat sanoneet hänelle, että vanhus oli nyt kerta kaikkiaan ja lopullisesti saloa, mikä merkitsee pahinta epäonnea, ja poika oli heidän käskystään mennyt erääseen toiseen veneeseen, joka oli saanut kolme kunnon kalaa heti ensimmäisellä viikolla''
s. 5

Tämä on siis kirjan lähtöasetelma. Poika kuitenkin auttelee vanhusta maissa, mutta pian koittaakin kahdeksaskymmenesviides päivä. Tällöin vanhus tuntee itsensä onnekkaaksi ja päättääkin lähteä kalastelemaan vähän syvempiin vesiin kuin muut. Tämä on kirjan käännekohta, ja vanhus tuleekin myöhemmin katuneeksi, että lähti niin syvälle kalaan. Hän saa nimittäin siimanpäähän jotain ennenkuulumattoman suurta. Tämä jättiläiskala rupeaa vetämään vanhuksen venettä perässään pois päin rannasta. Tästä alkaa monenpäivän kestävä mittelö vanhuksen ja kalan välille.

Matka on pitkä ja raskas, varsinkin kun sen joutuu taittamaan yksin. Useampaan otteeseen vanhus toivoi pojan olevan mukanaan, vaikka edes puhekumppanina. Vanhuksen ajatuksia oli mukava seurat ja hän myös puheli paljon ääneen itselleen ja kalalle. Kadehdin suorastaan vanhuksen luonteenlujuutta. Hän ei vaan anna periksi, vaan jatkaa loppuun asti.

Kirja oli lyhyt, vain reilu sata sivua, mutta se oli juuri loistava sellaisenaan. Se oli ihana ja yhtenäinen kokonaisuus. Eihän kirjassa ollut edes lukuja! Minulle jäi hyvin haikea ja surullinenkin fiilis kirjan luettuani, mutta aijon vielä varmasti tarttua Hemingwayn kirjoihin. Ehkä minäkin näen ensi yönä unta leijonista.

'' - Kala, hän sanoi hiljaa ääneen, minä pysyn sinun kanssasi, kunnes kuolen.''
s. 52

Tähdet: * * * *

Kirjan ovat lukeneet mm. Naakku ja Riina

lauantai 18. elokuuta 2012

Marie Antoinette - Joan Haslip

Kirjan nimi: Marie Antoinette (Marie Antoinette)
Kirjoittaja: Joan Haslip, suomentanut Eila Salminen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1987, suomennos 1989
Sivumäärä: 398
Mistä: Oma (kirjaston poistohylly)

Marie Antoinette -kirja on (yllätys yllätys) Marie Antoinetin elämänkerta. Siinä aloitetaan aivan alusta, Marie Antoinetin syntymästä ja lapsuudesta, ja kirja päättyy hänen kuolemaansa giljotiinillä. Välissä on tapahtunut paljon. Miten tästä 14-vuotiaana koko Ranskan rakastamasta kruununprinsessasta (siis avioitui Ranskan kruununprinssi Ludvig XVI kanssa), tuli Ranskan vihatuin kuningatar ja syntipukki lähes kaikelle?

''Kun kustantajani lordi Weidenfeld ehdotti, että kirjoittaisin Ranskan kuningatar Marie Antoinetten elämänkerran, vaistomainen ensireaktioni oli kieltäytyä kasvattamasta sitä yleisten kirjastojen hyllyjä täyttävää teosriviä, joka käsittelee aihetta alkaen Micheletin häväistyskirjoituksesta ja päättyen Goncourt-veljesten ylistykseen. Mutta sain kuulla, että jokaiseen aikakauteen liittyy tiettyjä piirteitä, jotka vaativat uudelleenarviointia. -- Tunsin houkutusta selvittää, miksi hän epäonnistui, ja löytää epäonnistumisen syyt.''
s. 9
Haslip on tehnyt Marie Antoinetista ennen kaikkea inhimillisen. Ihmisen joka tekee pahojakin virheitä yrittäessään tehdä oikein. Kaikkihan me olemme eryhtyväisiä, toiset vain enemmän kuin toiset... Ainakin mitä Marie Antoinetteen tulee.

Maria Teresia (Itävalta-Unkarin kuningatar) synnytti viidennentoista lapsensa Marie Antoinetin vainajainpäivänä (2.11) 1755. Onnellisen lapsuuden jälkeen, Maria Teresia onnistui sumplimaan tyttärelleen 'Euroopan avioliittomarkkinoiden pääpalkinnon' Ranskan kuninkaan pojanpojan Ludvig XVI. Vain 14-vuotiaina heidät naitettiin toisilleen.

''Valtiopeli poliittiset panttivangit Maria Antonia ja Ludvig Augustus, molemmat yhtä naiveja ja tietämättömiä, uhrattaisiin näin huono-onniseksi tuomitulle Ranskan ja Itävallan liitolle.''
s. 12

Marie Antoinette oli kasvanut vapaamielisemmässä Wienin hovissa, eikä hän oikein sopeutunut Versaillesin hoviin, joka oli täynnä mutkikasta brotokollaa. Hän teki asioita oman päänsä mukaan, ja tuli siinä suututtaneeksi useamman arvovaltaisen aatelisen. Marie Antoinetten sopeutumista ei myöskään auttanut äiti, joka painosti häntä jatkuvasti kirjeitse mm. politiikassa ja perijän hankinnassa. Hänen aviomiehensäkään ei ollut kiinnostunut mistään muusta kuin metsästyksestä, ei edes Marie Anttoinetista.

Koska aviomies ei kiinnittänyt häneen huomiota, rupesi Marie Antoinette viihdyttämään itseään keräämällä ympärilleen oman 'hovinsa'. Nämä suosikit osasivat hyödyntää Marie Antoinetin kiintymystä pyytäen koko ajan rahaa ja ylennyksiä sukulaisilleen (varsinkin hänen kuningatar aikana). Tässä hän taas tuli astuneeksi monille varpaille ja hankki ison kasan lisää vihamiehiä. Oikeastaan vasta aivan lopussa selviää, kuka oli todella uskollinen Marie Antoinetelle, ja ketkä olivat vain pyrkyreitä. Lopussa todella tarvittiin rohkeutta pysyä tuon turhamaisen kuningattaren tukena, kun koko Ranskan kansa oli häntä vastaan, ja giljotiinikin jo odotteli nurkan takana. Monet saivatkin maksaa tästä tuesta hengellään, mutta siitä vähän myöhemmin lisää.

Nämä suosikit veivät Marie Antoinetin uhkapelejen, juhlien ja muodin pariin. Myöhemmin muodista tuli Marie Antoinetille lähes pakkomielle. Hänen piti aina olla muodinharjalla. Prameisiin vaatteisiin ja korkeisiin ja mielikuvituksellisiin tukkalaitteisiin kuluikin häneltä omaisuus.

Huikenteleva kuningatar, joka oli koko ajan pyytämässä rahaa ja ylennyksiä suosikeilleen ei ollut kovin hyvä juttu, varsinkaan kun kuningas oli ujo ja kömpelö Ludvig XVI, joka ei ymmärtänyt politiikkaa, ja joka vihasi sotimista. Alun suosio ja muutoksen toivo katosikin pian kansan keskuudesta, ja kritiikistä ja herjoista tuli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Hallitsijaparin suosio laski kovaa vauhtia ja katastroofin ainekset olivat kasassa. Vallankumous alkoi ja Marie Antoinetesta tehtiin syntipukki kaikkiin huonoihin päätöksiin. Monen mielestä hän oli kaiken pahan alku ja juuri. Jotkut syytökset olivat tosia hiukan väritettyinä tosin, mutta osa oli vain törkeätä propakandaa monarkiaa vastaan.

Kun kuningasperhe oli jo vangittu, yrittivät monet auttaa heitä pakoon, mutta silloin tielle astui kuninkaan nyhväys ja kuningattaren vihanpito vanhoista asioista. Vaikka lopun tiesikin oli se vain niin surullinen. Toivoin loppuun saakka, että he olisivat päässeet pois, mutta ei. Historiaa ei voi noin vain kirjoittaa uusiksi. Se oli vain niin ärsyttävää seurata sitä kaikkea mikä meni pieleen ja niitä jahkailuja. Arg!

Kirja oli hyvä. Se ei ollut tylsä (niin kuin jotkut elämänkerrat), eikä se hukkunut kaikkeen pikkufaktaan, jolla ei ollut mitään varsinaista merkitystä. Kirjan kirjoitustyyli oli vähn kuin romaanin ja elämänkerran kerronnan välimaastosta, mikä iskikin minuun hyvin. Tietysti kirjassa oli enemmän hahmoja, kuin normaalissa romaanissa, ja aina välillä siinä meni aivan sekaisin, että oliko tämä nyt se kuningattaren suosikki vai vihan kohde jne. Tosin elämässähän me oleeme kosketuksissa niin monen eri ihmisen kanssa, että 400 sivuun ahdettuna siitä tulee vähän ähky.

Olen hyvin iloinen, että tulin poimineeksi tämän kirjan silloin kirjastossa TET:issä olessani. Sain nimittäin silloin ottaa lahjaksi poistohyllystä niin monta kirjaa, kuin jaksoin kantaa kerralla, eli 12 kirjaa silloin mahtui syliin... Ajatella, että poistohyllystä löytyi näin mielenkiintoinen elämänkerta. Kirja todella ylitti odotukset, ja sain nyt paljon paremman käsityksen minkälainen oli tämä Ranskan viimeinen kuningatar, joka oli niin vihattu. Pitää muistaa, että kyllä ne kuninkaallisekin ovat ihmisiä siinä missä mekin. Tosin täytyy kyllä ihmetellä, miten tuolloin heillä ei ollut minkäänlaista rahan arvon tuntua. Senkun ostateen vain kaikki mikä huvittaa, ja annetaan kansan nääntyä nälkään, kun ei ole leipää...

Jos siis haluaa lukea inhimillisen kuvauksen Marie Antoinetin elämästä, kannattaa yrittää löytää tämä kirja käsiinsä ja lukea. Tietysti Kristen Dunstin tähdittämä Marie Antoinette -elokuvakin käy jos ei kirjaa jaksa lukea. Ihan hauska elokuva oli. Itse katsoin ensin elokuvan, minkä jälkeen innoistuinkin lukemaan tämän kirjan

Tähdet: * * * +

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Tonavan riesteily - kuvapostaus osa 2

Sain muutes tietää risteilyn aikana, että Itävalta-Unkarin viimeisen keisarin poika (eli ent. kruununprinssi Otto von Habsburg) on ollut samalla laiva aijemmin ja tehnyt saman risteilyn. Aikas hieno juttu. Lisä huomautuksena sanottakoon, että hän ei siis koskaan päässyt hallitsemaan.
Nyt sitten loppujen kaupunkien kuvat. Toivottavasti pidätte :)

Maisema Tonavan varrelta

Wien:




Hofburgin linna

Hofburgin linnan Lipizzanhevosten tallit


Wien oli paljon suurempi alue, kuin olin odottanut. Kaksi päivää oli aivan liian vähän aikaa näin suuren ja kauniin historiallisen kaupungin tutkimiseen. Kävimme mm. Hofburgin linnassa Elisabethin (Sisi) museossa. Emme nähneet Lipizzanhevosten näytöstä, koska hevoset olivat kesälomalla. Harmi, se olisi varmasti ollut todella hieno. Wienissä näimme myös ulkoa Belvedren palatsin, Parlamentin ja Mozartin talon.

Sisällä kävime Stephansdomissa (Pyhän Tapanin kirkossa), missä pääsimme kävelemään katolle, mistä nuo laatat näyttivät oikein kauniilta. Sanompahan vain, että onneksi en pelkää korkeita paikkoja.
Parlamentti
Mozartin talo

Bratislava:




Bratislavassa oli ihana vanha kaupunki, mutta toisella puolella Tonavaa sijaitsi varsinainen kaupunki ei kauheasti houkutellut (aika perus kerrostaloaluetta). Eli pysyin tällä historiallisella puolella kaupunkia, mikä olikin aivan ihastuttava. Yllä on pieni kuva Slovakian kansallisteatterista ja isompi Bratislavan linnasta, josta olenkin ottanut tuon pienen maisema kuvan (alla). Vanhojen rakennusten lisäksi Bratislavassa oli paljon erillaisia patsaita, joista alla oleva on kuuluisin. Sen vieressä on jopa kyltti missä lukee Man at work. Patsas siis nousee keskeltä jalkakäytävää. Aika huvittavaa.


Budapest:


 Alkujaanhan Budapest oli kaksi eri kaupunkia Buda ja Pest. Myöhemmin ne ovat kuitenkin sulautuneet yhdeksi. Edelleen kuitenkin rakennelmat ovat hiukan erillaiset eri puolilla. Itse pidin molemmista puolista ja muutenkin koko kaupungista. Laivamme oli parkissa keskellä kaupunkia ja loistavalla maisemilla (ala kuva otettu kannelta illalla, upeaa eikös =D). Kuvissa on Parlamentti (ylhäällä), taas yleinen maisemakuva, seinällinen nukkeja, joilla Unkarin eri kansallispukuja päällä sekä alla Budan linna kauniilla yövalaistuksella.




P.S. Älkää huoliko luen kyllä koko ajan, muttta kirja on elämänkerta eikä romaani (Marie Antoinetista), joten luen sitä hiukan hitaammin. Tällä hetkellä olen noin puolivälissä ja nyt alkaa myös koulu kiireet, mutta koitan kuitenkin löytää aikaa myös lukemiselle.

perjantai 10. elokuuta 2012

Tonavan risteily - Kuvapostaus osa 1

Eli tässä olisi sitten kuvia matkanvarrelta. Risteily oli upea, ja oli ihana käydä niin monessa eri maassa ja kaupungissa. Toivottavasti näitten kuvien avulla selviää vähän missä maisemissa olen pyörinyt kuluneen viikon.
Laivamme River Cloud II

Passau:




 Passau oli ihana pieni kaupunki Saksassa. Viivyimme siellä kaksi päivää ja rakastuin paikkaan. Ihania pieniä kujia ja kauniita taloja yhdistettynä historiallisiin rakennuksiin. Pidin hyvin paljon.

Kuvissa Passaun pääaukio (suihkulähde lahja sen aikaisilta hallitsijoilta), Pyhan Tapanin tuomiokirkko ja ihana pieni kuja. Viimeisessä kuvassa on oppaamme (ihanaa eikös :D), ja maassa olevat värjätyt laatat vievät eri taiteilijoiden oville. Hauska idea.







Melk:

Melkissä olimme ½ päivää, ja kävimme tutustumassa Melk Abbeyssä eli kuuluisassa Itävaltalaisessa Benediktiivi luostarissa. Siellä oli aivan upea puutarha (kuvat alla), mutta eniten minua ihastutti heidän kirjastonsa. Se oli upea! Täynnä vanhoja ja harvinaisia kirjoja... Aah! Mutta ikävä kyllä siellä ei saanut kuvat, joten jätän paikan kuvittelun mielikuvituksenne varaan :)
























Krems:



Kremsissä olimme myös ½ päivää. Täällä me kävimme tutustumassa viiniviljelyksiin ja itse kaupunkiin. Muissa kuvissa on hieno vanhan ajan talo, ja hauska patsas. Patsaaseen liittyi pieni tarustokin. Kerran Kremsin miehet lähtivät sotimaan, mutta heitä huijattiin, ja valloittajat luikahtivvat kaupunkiin. Siellä heitä oli kuitenkin vastassa liuta vahvoja naisia. Valloittajat pakenivat ja miehet tulivat nöyrinä ja noloina takaisin kaupuunkiin. Siis varsinaista tyttö energiaa ;D








Lisää kuvia tulossa Wienistä, Bratislavasta ja Budapestista lähiaikoina.

Lue oman hyllyn kirjat - haaste


 Le petice lectrice -blogin Katri on haastanut itsensä jaa muut loistavaan haasteeseen, jossa on ideana lukea oman hyllyn lukemattomia kirjoja. Lisää tietoa Katrin haasteesta Täältä. Itse päätin ottaa osaan tähän haasteeseen tosin ilman aikarajoitusta. Hyllyssä on nimittäin 65 lukematonta kirjaa (kuva yllä), joten on minullakin korkea aika ruveta teholukemaan niitä. Osa kirjoista (jotkut Potterit & Agatha Christiet) ovat kyllä luettuja, mutta omaa kappalettani en ole vielä lukenut, joten päätin ottaa nekin nyt mukaan...

Ja tässä sitten lista kirjoistani, joita en ole lukenut (+ ne pari muuta):

Rajaa Alsanea - Riadin tytöt
- Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot - Pjongjangin akvaariot
- Agatha Christie - Kurpitsajuhla
- Agatha Christie - Neiti Marplea ei petetä
- Agatha Christie - Seitti

- Agatha Christie - Sininen juna
- Agatha Christie - Syyttömyyden taakka
Barbara Demick - Suljettu maa
- Jude Deveraux - Perijätär
- Ildefonso Falcones - Fatiman käsi

- Katherine Pancol - Krokotiilin keltaiset silmät
- Nora Roberts - Jotain lainattua
- Nora Roberts - Jotain sinistä
- Cecilia Samartin - Señor Peregrino
- Deborah Smith - Kuin lempeää sadetta

- Sarah Blake - The Postmistress
- Agatha Christie - Crooked house
- Agatha Christie - Peril at End House
Winston Groom - Forrest Gump
- Kei Miller - The last warner woman

Danielle Steel - H.R.H.
- Jodi Picoult - House Rules
- Susan Abulhawa - Jeninin aamut
- Jeffrey Archer - Tuhlaajatytär
Maeve Binchy - Talo Dublinissa

- Dan Brown - Enkelit ja demonit
- Dan Brown - Da Vinci -koodi
- Dan Brown - Kadonnut symboli
- Agatha Christie - Askel tyhjyyteen
- Agatha Christie - He tulivat Bagdadiin

- Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut
- Agatha Christie - Kuolema Niilillä & Neiti marple koston jumalattarena
- Agatha Christie - Salainen vastustaja
- Agatha Christie - Seitsemän kellon salaisuus
- Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta

- Agatha Christie - Vaarallinen talo
- Paulo Coelho - Paholainen ja neiti Prym
- Jude Deveraux - Ylämaan lumous
- Alan Drew - Vesipuutarhat
- Jamie Ford - Hotelli Panama

- John Grogon - Marley ja minä
- Jane Johnson - Neidonryöstö
- Jane Johnson - Saharan tytär
Marian Keyes - Enkelit
- Judith Krantz - Daisy

- Allen Kurzweil - Elämän laatikko
- Rosalind Laker - Kuningatteren perintö
- Janice Y.K. Lee - Pianotunnit
- Katri Lehto - Kytäjän mamsellin muistelmat
- Francesca Marciano - Casa Rossan perilliset

- Bobbie Ann Mason - Oma maa
- Ilona Meretoja - Niilin seireeni
- Jodi Picoult - Sisareni puolesta
- J.K. Rowling - Harry Potter ja salaisuuksien kammio
- J.K. Rowling - Harry Potter ja puoliverinen prinssi

- J.K. Rowling - Harry Potter ja kuoleman varjelukset
- Diane Setterfield - Kolmastoista kertomus
- Johanna Sinisalo - Linnunaivot
- Wole Soyinka - Tulkit
- Alan Spence - Puhdas maa

- Danielle Steel - Klooni ja minä
- Kaari Utrio - Pirita, Karjalan tytär
- Kaari Utrio - Uhritulet
- Kaari Utrio - Vaitelias perillinen
Joan Haslip - Marie Antoinette

torstai 9. elokuuta 2012

Sakkiautomaatti - Robert Löhr

Kirjan nimi: Sakkiautomaatti (Der Schachautomat)
Kirjoittaja: Robert Löhr, suomentanut Riitta Virkkunen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2006
Sivumäärä: 333
Mistä: Kirjastosta lainattu

'' ´Pari viikkoa sitten ranskalainen fyysikko Pelletier esitteli hovissa keksintöjään: magnetismikyhäelmiä. -- Maria Teresia kysyi minulta esityksen päätteeksi, mitä mieltä olen Jean Pelletrieristä, ja päätin puhua suoraan. Sanoin hänelle, että tieteessä ollaan jo paljon pidemmällä ja että minä, joka en ole edes opiskellut Académiessa niin kuin Pelletier, pystyn esittelemään hänelle keksinnön, jonka rinnalla Pelletrien näpertelyt näyttävät pelkiltä silmänkääntötempuilta. Se tietenkin herätti keisarinnan uteliaisuuden. Hän otti sanani todesta...Ja antoi minulle puoli vuotta vapaa kaikista muista tehtävistäni, jotta voisin valmistella keksintöäni´.
´Mitä keksintöä?´ 
-- ´Sakkikoneen´.
s. 10-11

1700- luvin lopulla Wolfgang von Kempelen on liemessä. Hän on tullut luvanneeksi Itävalta-Unkarin keisarinnalle rakentavansa koneen, jota ei ole mahdollista rakentaa, nimitääin shakkiautomaatin. Tästä saa alkunsa mestarihuijaus, joka kestää melkein vuosisadan. Kempelen nimittäin rakentaa (juutalaisen Jakobin kanssa) shakkiautomaatin. Turkkilaisen mestarishakinpelaajan, jota kuitenkin ohjaa ihminen sisältäkäsin. Ongelmaksi tulikin koko, joten Kempelen ´palkkaa´ hommaan kääpiö Tiborin, joka on jo pitkään elättänyt itsensä shakinpeluulla. Hartaana kristittynä Tibor ei olisi halunnut ryhtyä tähän huijaukseen, mutta kun vaihtoehtona on vuosia vankeutta, hän suostuu tehtävään. Eihän se ole kuin yksi peli Wienin hovissa...

Asiat sujuvat vähän liiankin hyvin ja yksi peli muuttuu pian viikottaisiksi esiintymisiksi. Kempelen rupeaa myös vaatimaan Tiborilta enemmän ja enemmän, ja kohta Turkkilaisen pitäisi olla voittamaton. Häviöt eivät ole sallittuja, vaikka Tibor olisi haavoittunut tai valoa antava kynttilä sammuisi. Varsinkaan, kun Turkkilainen saa kutsun pelata itse Maria Teresiaa vastaan.

Kone ei ainoastaan herätä ihailua, vaan myös paljon pelkoa ja kateutta. Pressburgin (nyk. Bratislava) kaupungissa rupeaa kiertämään huhu Turkkilaisen kirouksesta. Se joka ei häviä Turkkilaiselle, joutuu onnettomuuteen. Huhu sai vain vettä myllyynsä, kun Turkkilaisen lähellä tapahtuu merkillinen kuolemantapaus... Monet halusivat myös selvittää shakkikoneen salaisuuden, mutta he eivät onnistuneet siinä lähes vuosisataan. Koneen kehittäjät nimittäin veivät salaisuuden mukanaan hautaan. Halusivatpa he tai eivät.

Toisessa ajassa (1783) seurataan shakkiautomaatin yhtä peliä Neuchâtelissä. Aikaa on kulunut ja tällä kertaa saa Kempelenin kone vastaansa kelloseppä Gottfried Neumannin. Kääpiön, jonka kukaan ei ole tiennyt osaavan pelata shakkia...

Oikeastaan pidin kirjasta, jopa enemmän kuin uskoinkaan. Kirjailijalla on omanlainen tapa kirjoittaa. Tekstissä oli myös mielenkiintoisia vertauksia. Esim. yhdessä luvussa Prometheus (kempelen) ja Zeus (Unkarin ruhtinaspiispa) väittelevät shakkiautomaatin tulevaisuudesta. Tämä oli mukava lisä tekstissä ja pidinkin yleensä Löhrin tarinasta ja kirjoittamisesta.

Löhr oli myös mukavasti sekoittanut faktaa ja fiktiota, ja lopussa olevasta Kirjailijan huomautuksissa hän selventää, mikä olikaan totta ja mikä keksittyä.Tämä on hyvä, koska tykkään lukea historiallisia kirjoja, ja onkin mukavaa tietää mikä lukemasta on oikeasti tapahtunut. Tässäkin kirjassa Löhr on saanut inspiraation oikeasta shakkiautomaatista, joka oli 1700-luvulla esitelty Wienin hovissa Kempelenin toimesta. Huijaus oli myös totta, koska konetta todellakin ohjasi siäsltäkäsin kääpiö. Tosin kukaan ei tiedä kuka tämä kääpiö oli... Kirjaan lopussa oli myös tietoluku, jossa kerrottiin automaatin vaiheista kirjan tapahtumien jälkeen.

Nyt sitten itse kirjaan ja sen hahmoihin. Minun kävi niin paljon sääliksi Tiboria, joka joutui pelaamaan ahtaan Turkkilaisen sisällä. Pitihän automaatin sisustaakin esitellä ja näyttää, että ei siellä sisällä ole ketään. On vain niin luonnotonta lukita joku sisään paikkaan missä ei pysty edes liikkumaan, vain kyyristelemään monta tuntia pelaten shakkia. Kova kohtalo oli Tiborilla. Jopa silloin kun Tibor ei pelannut, hän oli vankina. Ei automaatin vaan Kempelenin talon sisällä. Eihän kukaan saanut tietää, että kaupungissa oleskeli kääpiö. Tibor oli myös aivan liian sinisilmäinen. Monta kertaa ihmiset vetivät häntä höplästä, mikä johti hänet usein ongelmiin. Tiborilla oli myös alkoholiongelmaa ja hän oli aikamoinen jörrikkä aluksi. Jotkut kohtaukset olivat myös aika yököttäviä. Ongelmistaan hän kuitenkin selvisi sitkeän luontonsa ansiosta. Kuulostaa ehkä vähän liialta, mutta oikeastaan Tibor oli varsin uskottava hahmo. Kempelen taas vaikutti hyvin kunnianhimoiselta, eikä hän tuntunut kaihtavan keinoja. Toisaalta taas hän vaikutti hyvin epätoivoiselta. Empä tiedä kumpi tunne ohjasi enemmän hänen toimintaansa. No, eihän toinen sulje pois toista.

Kirja oli mielestäni hyvä ja ajatuksia herättävä. Mitä me ihmiset olemmekaan valmiita tekemään maineen ja mammonan eteen. Tietenkin miinuspuoliakin oli. Osat kohtauksista eivät nyt olleet aivan mieleeni, mutta pitää koittaa muistaa, että tuolloin oli vähän erillainen aika, ja että romaani on Löhrin esikoinen.

Tähdet: * * * +

Tonavan risteily - kirjaostoksia


Eli palasin Tonavan risteilyltä pari tuntia sitten, ja ajattelin heti kertoa vähän matkastani niin kirjojen kuin parin kuvankin muodossa (maisemapostaus siis tulossa pian). Heti aluksi sanottakoon, että ehdin lukea hyvin vähän matkan aikana. Satamissa oltaessa kiertelin kaupungilla, ja laivan liikkuessa nautin maisemista (tai nukuin jos oli yö). Lukemastani kirjasta on myös tulossa arvostelu piakkoin.


Sitten niihin kirjaostoksiin. Eli aina tähän päiväänasti en ollut hankkinut yhtään kirjaa, mutta lentokentillähän on niin paljon luppoaikaa, että sorruin. Budapestin lentokentältä siis mukaan tarttui:
- House Rules, Jodi Picoult
- H.R.H., Danielle Steel
Hinta oli Picoultin kirjalla 2299 Unkarin rahaa (oliskohan n. 8 euroa?) ja Steelin kirja oli 2270 Unkarin rahaa (varmaan myös n. 8 euroa). En ole täysin varma kurssista, mutta jotakin tuon suuntaista... Nyt onkin tullut hankittua paljon englanninkielisiä kirjoja tämän kesäloman aikana. Toivotaan, että kielitaitokin kohenee niitten lukemisen myötä.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Heinäkuun luetut & loma asiaa



Heinäkuun luetut:
- Life Swap, Jane Green
- Anne of Avonlea, L.M. Montgomery
- The House at Riverton, Kate Morton

Heinäkuu oli sen verran kiireinen (kielikurssi + Punkaharjumatka), että minulla ei oikein jäänyt aikaa lukemiselle. Sivuja kertyi yhteensä 1313, joten keskimäärin kirjoissa oli 438 sivua. Ei tuo määrä nyt aivan häpeällisen pieni ole, mutta jos vertaa viime vuotiseen määrään (14 kirjaa heinäkuussa) niin vähän vähemmän tuli sitten tänä vuonna lueskeltua...

Kirjojen tasokin vaihteli suht paljon. The House at Riverton oli todellinen helmi ja saattaa päästä, jopa yhdeksi vuoden parhaistakin kirjoista. Verrattanu siihen (ja muutenkin) Anne of Avonlea ja Life Swap eivät vain jotenkin iskeneet.

Harvinaista tämän kuukauden kirjoille on se, että ne kaikki ovat englanninkielisiä. En muista, että koskaan aijemmin olisi näin käynyt, kun sen verran vähemmän kuitenkin luen englanniksi. Tässä kuussa kun kuitenkin olin siellä kielikurssilla, niin halusin lukea englanniksi siellä, jotta luetun ymmärtämisenikin paranisi.

Loma asiaa
Elikkäs olen huomenna aamulla aikaisin lähdössä kohti Saksaa (Passau), mistä matka jatkuu Itävaltaan (Melk, Krems, Wien), Slovakiaan (Brtislava) ja Unkariin (Budapest). Lähden siis Tonavan risteilylle viikoksi (to-to), joten siitä johtunee sitten pieni blogihiljaisuus. Sen jälkeen kuitenkin luulisi juttua riittävän. Ainakin uskon, että risteilyllä jää aikaan lukemisellekin.

Matkaan lähtevät kirjat:
- Shakkiautomaatti, Robert Löhr
- Marie Antoinette, Joan Haslip
- Enkelit ja demonit, Dan Brown

Siskoni lainasin minulta englanninkielisiä kirjoja matkaan otettavaksi, joita voin sitten myös niitä lueskella, jos huvittaa. Nämä kirjat siis vielä matkassa:
- One Day, David Nicholls (olen jo lukenut)
- Before I Go to Sleep, S.J. Watson
- Water for Elephants, Sara Gruen (olen jo lukenut)