Loma asiaa

Vihdoin se kovin kaivattu joululoma saapui. Nyt aion lukea, kun kerrankin on aikaa. Tosin ainakin vielä olen sen verran väsynyt koulusta, että nämä kirjat saattavat kääntyä jonkin verran hömpän puolelle. Haluan vain aivot narikkaan ja lepäämään. Lähden kuitenkin jo tänä iltana Singaporeen, jossa lomailen seuraavan reilu viikon. Blogini siis hiljenee täksi ajaksi, mutta varmasti tuon matkan jälkeen on taas paljon postattavaa. Mukaan lähtee nimittäin iso pinkka kirjoja, onhan lento n.11 tuntia.

Nämä kirjat ovat:
- Mayojen testamentti, Steve Alten
- Klooni ja minä, Danielle Steel
- Casa Rossan perilliset, Francesca Marciano
- Marley ja minä, John Grogan
- Enkelit, Marian Keys
- Pianotunnit, Janice Y.K. Lee

Matkan vuoksi jaoimme jo lahjat, ja omista kovista paketeistani tupsahti Cecelia Ahernin Tapaaminen elämän kanssa sekä Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani. Odotan varsinkin tuon Oatesin kirjan lukemista. Mutta aika rientää ja kohta täytyy mennä.

Oikein hyvää Joulua ja Uuttavuotta kaikille!

Forrest Gump - Winston Groom

Kirjan nimi: Forrest Gump
Kirjoittaja: Winston Groom
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 1986/1995
Sivumäärä: 239
Mistä: Oma

Olen nähnyt tyon Forrest Gump -elokuvan muutama vuotta sitten, ja muistan tykästyneeni sen päähahmoon hyvin paljon. Viime kesänä, kun olin Oxfordissa löysin sitten tämän kirjan punnalla. Tietysti se siitä sitten tarttuikin mukaan. Ennen tätä en kyllä ollut tiennyt, että kyseinen elokuva perustui kirjaan. Näin sitä tulee aina oppineeksi uutta.

''Let me say this: bein a idiot is no box of chocolates. People laugh, lose patience, treat you shabby. Now they says folks sposed to be kind to the afflicted, but let me tell you -it ain´t always that way. Even so, I got no complaints, cause I reckon I done live a pretty interestin life, so to speak.
I been a idiot since I was born. My IQ is near 70, which qualifies me, so they say.''
s. 9

Täytyy kyllä sanoa, että hyvin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas se elämä olikin. Forrest ehti elämänsä aikana olemaan niin jalkapallotähti, kuin Vietnamin sodan sankari. Forrest lähetettiin myös avaruuteen, ja ehtipä hän olla mukana elokuvassa seka pingisturnauksessa Kiinassa. Hän tapasi kaksi Yhdysvaltojen presidenttiä ja tietysti Kiinan Maon. Oikeastaan Forrestin koko elämän kuvaamiseen menisi niin paljon aikaa ja tilaa, että eiköhän tuossa ollut jo riittämiin maistiaisia. Moni on myös luultavasti nähnyt tuon elokuvasovituksen ja näin tietää juonen pääpiirteissään. Ihmeellistä tässä on se, että kaikki nuo tapahtuvat vain tuntuivat luonnolliselta jatkeelta edelliseen. Aikas mielenkiintoista ottaen huomioon, kuinka kaikki mahdollinen tuntui tapahtuvan hänelle.

''Winston Groom has created the ideal citizen for the modern world - a perfect idiot''
P.J. O'Rourke

Forrestilla ei siis ollut paljoa älykkyyttä, ainakaan näissä arkisissa asioissa, mikä saikin hänet paikkapaikoin pulaan. Forrestin sydän oli kuitenkin puhdasta kultaa, ja mitä hän tekikään, hän yritti aina vain tehdä oikein. Ikävä kyllä koska hänen järjenjuoksunsa ei aina ollut kovin nopeata, hän tuntui hyvin usein reagoivan juuri sillä väärällä tavalla, ainakin jos muilta kysytään. Onneksi Forrestin luonteeseen kuului periksiantamattomuus kaikessa mihin hän ryhtyi. Hän myös tuntui hallitsevan pelin kuin pelin aina painista shakkiin, ja huuliharppuakin hän pystyi soittamaan vain kuulemalla musiikkia. Näin ollen Forrestin elämässä oli joko hyvin paljon lahjoja, onnea tai sitä älyä, joka oli vain piilossa. Sisimmässää Forrest oli kumminkin vaatimaton ihminen ja ihana loppu tuntuikin kuvastavan sitä hyvin.

Kirjassa oli myös paljon sivuhenkilöitä, joista tärkein oli luultavasti Forrestin elämän rakkaus Jenny Curran. Koko ajan Forrestilla tuntui etsivän Jennyä, mutta lähes aina kävi jotain ja heidän tiensä erosivat. Itse en kumminkaan onnistunut kiintymään Jennyyn, joten eipä se liemilti sitten haitannutkaan. Toinen henkilö jota kohti Forrest aina pyrki oli hänen äitinsä, joka tuntui aina olevan hyvin huolestunut Forrestin tekemisistä. Forrestilla oli siis usampaan otteeseen nokka jo kohti kotia, kunnes hän taas päätyi johonkin sattumukseen ja matka katkesi siihen. Myös Forrestin jalkapallo- ja sotatover Bubban kotikonnuille tuntui Forrestilla olevan kiire perustamaan heidän yhdessä suunnittelemaansa katkarapubisnestä. Sen aloittamiseen kuitenkin tarvittiin rahaa, joten aikaahan siinä meni ennen kuin Forrest pääsi siihen itse perustamiseen asti.

Jos oikein muistan Forrestin sotakaveri Dan , joka siis menetti jalkansa, oli kuvattu epämiellyttävänä ja katkeroituneena siinä elokuvassa. Kyllähän hän kirjassakin oli katkeroitunut sodalle, mutta voimakkaammin hänestä paistoi halu auttaa Forrestia, vaikka aina hänen apunsa ei ollutkaan parasta Forrestille. Luonne tuntui siis olevan Danilla erilainen, mutta olihan tapahtumiakin aikas paljon muutettu ja karsittu elokuvaan, joten eipäs tuo ihme olekkaan. Elokuvan muutokset ovat kyllä ymmärrettävät, koska kirjassa oli niin paljon tapahtumia. Nytkin jos luki kirjaa edes tunnin putkeen, oli siinä niin paljon tapahtumia että päätä rupesi lähes huimaamaan. Siksi kirja olikin mainioata lukemista bussimatkoille ja mainoskatkoille, jolloin tarinaa pystyi hahmottamaan vähän paremmin.

Alku lähti kirjassa liikkeelle vähän hitaasti, mikä tosin saattaa johtua kirjan kirjoitusasusta. En tiedä oliko se jotakin murretta vai mitä, mutta siinä -ing päätteestä tippui g:t pois ja old oli ole jne. Varsinkin aluksi en ollut pysyä perässä tekstin kanssa, ennekuin tuohon kirjoitukseen tottui. Varsinkin tuo Vietnamin sodasta kertova osuus oli suhteellisen hankalaa. Se tapahtui kirjan alkupuolella ja siinä oli sota sanastoa, jota en osaa edes suomeksi. Otappa se sitten englanniksi ja vielä oudosti kirjoitettuna, ja selvitä mitä tapahtuu... Yleisesti ottaen pidin kuitenkin kirjasta ja oli ihanaa seura Forrestin elämää ja sitä miten hän siitä kertoi. Siinäpä vasta päähenkilö johon kiintyy kirjaa lukiessa. Pitäisikin varmaan katsoa tuo leffa taas lähiaikoina ja nähdä, kuinka paljon nämä versioit sitten loppujen lopuksi erosivatkaan toisistaan. Nyt tuntuu, että aikas paljon.

Tähdet: * * * +

Kirjan on lukenut suomeksi ainakin Kuvia ja sanoja -blogi

Lue oman hyllyn kirjat -haaste on nyt 6/65

Marraskuun luetut

Marraskuun luetut:
- Peril at End House, Agatha Christie
- Puhdas maa, Alan Spence

Tämä kuukausi on ollut (taas) aikas kiireinen koulun koeviikon vuoksi, joten pahoittelen vähäistä lukemistani. Sivuja kertyi vain 583 eli n. 292 sivua per kirja. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että jos nuo koekirjat laskettaisiin mukaan olisi tuo sivumäärä todella paljon suurempi. Lukuvauhti ei siis niinkään ole hukassa vaan aika. No onneksi kohta on joululoma, jolloin luulisi löytyvän aikaa lukemisillekin, vaikka olemmekin viikon Singaporessa. Älkää siis ihmetelkö, jos minusta ei kuulu mitään joulun ja uudenvuoden välillä.

Lukukuukausi oli laadultaan suht hyvä, koska pidin todella paljon tuosta Puhtaasta maasta.  Se jotenkin vain onnistui puhuttelemaan minua loistavasti. Oli myös mukava lukea tuo Agatha Christie, koska vaikka omistankin hänen kirjojaan vaikka kuinka paljon ei minulla ole  ollut aikaa lukea niitä vähään aikaan. Poirot vain onnistuu aina vakuuttamaan niillä harmailla aivosoluillaan. Lue oman hyllyn kirjat -haaste myös eteni kivasti, koska molemmat lukemani kirjat löytyivät tuolta listalta. Tästä se lähtee 5 jo luettu, 60 jäljellä.

Nyt haluaisin toivottaa kaikille oikein hyvää joulukuun alkua, ja toivotaan että VR saa taas junat kulkemaan lumimyrskyn jäljiltä =)

Puhdas maa - Alan Spence

Kirjan nimi: Puhdas maa (The Pure Land)
Kirjoittaja: Alan Spence, suomentanut Markku Päkkilä
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2008
Sivumäärä: 393
Mistä: oma

Sain viime viikonloppuna luettua tämän Puhtaan maan, mutta jälitunnelmat olivat niin surulliset, että sain vasta nyt ryhdyttyä kirjoittamaan (+ koeviikko on painanut päälle). Viimeisissä luvuissa kyyneleet kihosivat silmiini, ja en edes muista milloin viimeeksi olen näin tunteillut kirjaa lukiessa. Kirja siis todella vakuutti minut.

Tarinan keskiössä on Thomas Glover (1838-1911), joka saa työtarjouksen maasta joka vuotaa maitoa ja mettä, tai jos ei nyt aivan sitä niin ainakin silkkiä ja ennen kaikkea rahaa. Näin siis tuo skotlantilaisnuorukainen päätyi Japaniin, jossa kulttuuri ja tavat olivat todella erilaisia. Onneksi Thomasia oli auttamassa työtoveri Mackenzie sekä amerikkalainen Walsh (joka tosin tuntui johdattavan Thomasia vain huonommille teille).

''Mackenzie huokaisi helpottuneena. ´´Kuule poika, älä työnnä väkisin päätäsi miekan eteen. Ja minä tarkoitan sitä kirjaimellisesti.'' Hän teki sormellaan kurkunkatkaisueleen. ´´Tuo kuvatus oli Takashi. Hän on rõnin, isännätön samurai. Samurait ovat sotureita. He ovat tottuneet siihen, että heitä totellaan, eivätkä he pidä siitä, että me olemme täällä.´´ Hän lähti taas liikkeelle. ´´Sinä pärjäät kyllä, kunhan muistat kolme asiaa.´´ Hän laski ohjeensa sormillaan. ´´Älä suututa samuraita. Älä sotkeudu politiikkaan. Ja katso mihin vehkeesi työnnät!´´
s. 44

No, kuten arvata saattaa ei Thomas ottanut näistä neuvoista vaaria, vaan onnistui rikkomaan kaikkia Mackenzien sääntöjä lähes heti. Bisnekset kuitenkin sujuivat yli odotusten ja omaisuutta karttui. Vaimokin löytyi paikallisesta ilotalo Sakurasta. Yleisesti eivät ihmissuhteet kuitenkaan sujuneet odotusten mukaan. Vaikka kauppa käy tulee Thomas siinä sivussa suututtaneeksi monia ja hänen henkeään uhattiinkin useampaan otteeseen. Hänellä tuntui myös olevan lusikka lähes jokaisessa sopassa, joka vaikutti tuolloin 1800-luvun loppupuolella Japanissa. Hän vain tuntui olevan osallisena kaikessa! Tuo Japanissa tapahtunut vallankumous ei suinkaan ollut vähäisin näistä tapahtummista. Kirjassa käsiteltiin Thomasin elämää aivan sen loppuun asti ja vähän sen päälle hänen lapsensakin. Tomisburõ oli Nagasakissa 1945 tuon atomipommin aikaan, ja siitä koko kirja alkaakin.

Pidin hyvin paljon kirjan rakenteesta, jossa aloitettiin juuri tuolla atomipommilla, josta sitten päädyttiin sinne 1858 vuoden Skotlantiin, josta Thomas lähtee kohti tuntematonta. Tuo alun skotlanti osa oli selvästi kirjan huonoin ja minun puolestani sen olisi melkein voinut skipata. No siitä kuitenkin sitten jatkettiin kronologisessa järjestyksessä sitä Thomasin elämää, paitsi lopussa taas päästiin vähän pomppimaan ajassa. Spencen kirjoitustyyli oli myös juuri sopivaa. Kaikkea tunnuttiin kuvailevan juuri oikeissa mittasuhteissa tarinaan nähden. Tosin itse olen sen verran paljon kiinnostunut talousasioista, että ehkä vielä vähän suurempi rooli niille bisneksille olisi tehnyt terää. Se nimittäin oli todella mielenkiintoista seurata miten Thomas onnistui ansaitsemaan (tai keinottelemaan miten sen nyt haluaa ottaa) niin paljon. Tietysti nytkin sitä oli jo paljon ja ehkä enempi olisi sitten verottanut sitä itse tuolta tarinalta.

Kirjassa oli paljon (bisneksen lisäksi) tuon ajan Japanin politiikkaa, jota Spence kuvasikin hienosti. Koko tuon ympäristö ja aika tuntuivat heräävän henkiin. Oli myös hauskaa seurailla sitä kuka oli kenenkin puolella. Edes klaanien sisällä ei oltu yksimielisiä siitä kannatettiinko Shogunia vaiko keisaria, eikä myöskään suhtautumisesta ulkopuolisiin. Spencen kuvaus kulttuurien kohtaamisesta oli suuri, ja muukalaisvihaa oli puolin jos toisinkin. Thomaskin oli päästä hengestään jo ensimmäisen päivänsä aikana Nagasakissa. Muutosta ei monikaan aluksi kannattanut, mutta muutkosen tuulet puhalsivat eikä vanhoilla asenteilla enää ollut siinä sijaa. Kirjassa oli myös se rakkaustarina ja oikeata historiaa, joilloin siis kaikki ainekset onnistumiseen olivat kasassa. Eikä se myöskään tuottanut pettymystä.

Sitten niihin historiallisiin faktoihin. Thomas Glover oli siis oikea henkilö, jolla oli merkittävä rooli tuon ajan Japanin historiassa. Lisätietoja hänen kiehtovasta elämästää löytyy wikipediasta. Kirja tuntuikin seuraavan tätä historiaa aikas hyvin, vaikka tietenkin kirjailija on ottanut joitakin vapuaksia. Itseasiassa tämän Gloverin elämän sanotaan olleen inspiraatian lähteenä Madame Butterfly -oopperalle. Tästä en kuitenkaan tiedä enempää, koska en ole kyseistä oopperaa nähnyt. Kuitenkin hänen elämänsä tuntui olevan hyvin vaiherikasta, joten miksipäs ei.

Kirjassa käsiteliin aikas hyvin siis myös tuota Japanin historiaa. Oli tuo murrosaika uuden (tekniikan) ja vanhan (samuraiden) ajan välillä, jossa Thomas puuhastelikin ahkerasti edistyksen eteen. Sitten oli tietenkin tuo lyhyt kuvaus tuosta atomipommista ja sitten parin sivun mittainen katkelma nykyisyydestä missä Gloverin asunto on museona. Sanottakoon kuitenkin, että pari sivua lisää tuota Tomisburõn kuvausta 1945 oli ollut hyvä. Niin järkyttävää, kuin se onkin lukea nóista atomipommoista ja niiten aiheuttamista seurauksista. Aijemmin olen tuohon asiaan liittyen lukenut Kamila Shamsien Poltetut varjot. Jotenkin vain noitten Aasian maitten kulttuuri ja historia kiehtovat todella paljon, ja Puhdas maa oli oikein hyvä kirja siihen tarkoitukseen. Ainakin sain paljon ajattelemisen aihetta kiitos kirjan.

''Astelin pitkin

epäröinnin siltaa ja

päätöksen siltaa.

Lähdin maailmaan leijuvaan,

saavuin maahan puhtaaseen.''

s.391

 

 

Tähdet: * * * * +

 

Kirjan on myös lukenut ainakin Kirjojen kertomaa

 

Lue oman hyllyn kirjat -haaste luettu jo 5/65

 

Kirjanmerkin esittely

Kirjaurakka 2011 blogin  kirjoittaja Raisa laittoi pystyyn kivan haasteen, jossa on tarkoituksena esitellä tämän hetkinen kirjanmerkki. Sehän voi kertoa paljonkin lukijasta. Monilla tuntuu kirjanmerkit vaihtuvan aikas tiuhaankin tahtiin, mutta itselläni on tuo samainen ollut jo pari vuotta. Se on vain niin ihanan kätevä, koska kankaisena sen kulmat eivät rupea repsahtamaan, eikä pieni kastuminenkaan haittaa. Kestävää laatua siis.

Tämä rakas kirjanmerkkini on matkamuisto Jordaniasta, jossa kävimme Punaisenmeren risteilyllä. Muuten pysyttelimme Egyptin puolella, mutta yhden päivän vietimme Petrassa, joka on siis Jordaniassa. Pidin Petrasta todella paljon ja halusin jotakin muistoksi sieltä. Isäni huomasinkin kaupan, missä oli myynnissä näitä kirjanmerkkejä, ja tietysti tällaisena kirjojen suurkuluttajana halusin sellaisen. Oikeastaan koko perheemme päätyi lopulta hankkimaan itselleen tuollaiset (erilaiset kuvioinnit tietty).

Jos totta puhutaan minulla on tainnut lähes aina olla ulkomailta hankittu kirjanmerkki. Muistan nimittäin, että tätä edellinen oli Pisasta kuva Pisan kaltevasta tornista. Nyt sen pahviset kulmat jo repsottavat aikas pahasti, mutta edelleen se on tallessa joskaan ei käytössä. On edes muista milloin olisin käyttänyt kirjanmerkkinä jotakin muuta kuin noita ´oikeita´ kirjanmerkkejä. Aikas hauska juttu.

Tällä hetkellä tuo keskeneräinen kirja on Alan Spencen Puhdas maa, jossa olen n. puolessa välissä. Ainakin tähän mennessä kirja on vienyt mukanaan, mutta tämän hetkinen koeviikko ei anna paljoakaan aikaa lukemiselle. Huomasin kuitenkin tänään ilokseni, että sivullani on käyty yhteensä yli tuhat kertaa. Suuri kiitos ja kumarrus siitä.

Peril at End House - Agatha Christie

Kirjan nimi: Peril at End House
Kirjoittaja: Agatha Christie
Kustantaja: Pan Books
Julkaisuvuosi: 1932/1968
Sivumäärä: 190
Mistä: Oma

Kyllä Agatha Christie vain osaa kirjoittaa. Samaa tunnun ajattelevan aina, kun saan luettua jonkun hänen kirjoistaan. Tämä ei missään nimessä ole hänen paras romaaninsa, mutta kyllä se Poirot aina onnistuu viihdyttämään.
Tämän kyseisen kappaleen olen saanut äidiltäni. Se on hänen vanha kirjansa, ja kirja iän voikin huomata hyvin kellastuneista sivuista ja hauraalta tuntuvasta paperista. Ei se kuitenkaan lukemista haitannut, mitä nyt yritin käsitellä sitä vähän hellemmin.

Tällä kertaa Poirot on ystävänsä Hastingsin kanssa lomailemassa Etelä-Englannin rannikolla. Alussa Hastings yrittää saada Poirotin taivuteltua ottamaan tärkeätä työtehtävää vastaan, mutta hän kuitenkin epäonnistuu. Poirot on nimittäin päättänyt jäädä eläkkeelle. Kuitenkin kuten hänelle usein käy, niin nytkin Poirot ottaa lopulta tapauksen vastaan, ei vain sitä mitä Hastings luuli. Kun nuorta ja kaunista Nick nimistä naista yritetään ampua hotellin puutarhassa, ja luoti sattuu päätymään Poirotin luo,  ei tuo vanha ajokoira voi vastustaa tilaisuutta, vaan lähtee selvittämään kuka on tuo röyhkeä murhaaja, joka yrittää ampua keskellä kirkasta päivää suoraan Poirotin nenän edessä. Juttu muuttuu tästä vielä mielenkiintoisemmaksi, kun selviää, että Nick on selvinnyt kolmena päivänä kolmesta onnettomuudesta nipinnapin. Kuka haluua hengiltä tun nuoren, mutta köyhän rapistuneen End Housen omistajan?

Tarinan raamit olivat mielenkiintoisia varsinkin, kun Poirotin niin suuri itsevarmuus oli useampaan otteesee nkoetuksella. Murhaaja tuntui aika ajoin vetävän Poirotin kuin pässiä narussa. Mukava huomata tällainenkin puoli rakkaassa Poirotissa. Rakastan myös sitä tapaa, jolla hän aina lopussa kutsuu epäillyt yhteen ja siellä paljastaa kuka se syyllinen on. Se ei nimittäin ole useinkaan selvillä, ennen kuin Poirot kertoo miten hän sen teki. Nyt tämä loppuratkaisu kyllä muistui mieleeni noin kirjan puolessa välissä. Se tuntui minulle jo silloin kristallin kirkkaalta ja välillä ärsyttikin miksi Poirot ei voi huomata sitä. Ehkä syy tähän on se, että olen nähnyt tähän kirjaan perustuvan elokuvan ja taidan omistaa myös tämän kirjan suomeksi (Vaarallinen talo), vaikka en muista lukeneeni sitä vielä.

'' ´´Go out, I beg you, and buy me some playing cards.´´
I stared.
´´Very well,´´ I said coldly.
I could not but suspect that he was making a deliberate excuse to get rid of me.
Here, however, I misjudged him. That night, when I came into the sitting-room about ten o'clock, I found Poirot carefully building card houses - and I remembered!
It was an old trick of his - soothing his nerves. He smiled at me.
´´Yes - you remember. One needs the precision. One card an other - so - in exactly the right place and that supports the weight of the card on top and so on, up and up. Go to bed, Hastings. Leave me here, with my house of cards. I clear the mind.´´ ''
s. 153

Se on vain yksinkertaisesti niin mielenkiintoista seurata miten Poirot tulee ratkaisseeksi nämä tapaukset. Hän vain saa jotakin tehdessään sen älynväläyksen ja siinä se sitten onkin. Hän todella hallitsee niiden kuuluisien harmaiden aivosolujen käytön. Lähes ainut asia joka tekstissä tökki, oli se että siinä ei yleensä tapahtunut mitään muutosta jos aika ja/tai paikka muuttui. Varsinkin kun luin kirjaa näin vieraalla kielellä, tuli pariin otteeseen huomattua, että hupsista nyt on tainnut paikka muuttuakin jo ihan toiseksi. No mitäpä siinä, ehkäpä syy oli englannin kielen taidoissani. Christien romaanit ovat kuitenkin niitä lähes ainuita dekkareita mitä luen, ja hyllysä odotteleekin jo monta hänen teostaan lukemista, mitä odotankin innolla.

Tähdet: * * * +

Muualla kirjan on lukenut ainakin Ruusa

Haasteissa Lue oman hyllyn kirjat -haaste eteni tilanteeseen 4/65

Raamatullinen vuosi - A.J. Jacobs

Kirjan nimi: Raamatullinen vuosi (The Year of Living Biblically)
Kirjoittaja: A.J. Jacobs, suomentanut Kira Poutanen
Kustantaja: Nemo
Julkaisuvuosi: 2007, suomennos 2008
Sivumäärä: 410
Mistä: Kirjastosta varaamalla

Tämän kirjan kanssa olen sitten jumittanut viimeiset pari viikkoa. Uskonnon kurssilla tehdään analyysi jostakin artikkelista ja tietysti minä fiksuna tyttönä menin kysymään voisinko tehdä sen kirjasta. Siten siis tämäkin päätyi lukulistalleni. En kyllä muista lukeneeni aiemmin näin uskontokeskeistä kirjaa. Odotukseni kirjan suhteen muuttuivat moneen otteeseen. Aluksi pelkäsin kirjan olevan pelkkää uskonnollista paasausta, sitten aloitin kirjan ja luin sitä ihan innoissani ensimmäiset reilu sata sivua. Sen jälkeen taas rupesin jumittamaan enkä tuntunut etenevän pariin viikkoon ollenkaan... Hyvin ristiriitaista siis.

Kirjan koko nimi on siis Raamatullinen vuosi: Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti (The year of Living Biblically: One Man´s Humble Quest to Follow the Bible as Literally as Possible), joka kuvaakin hyvin kirjan koko juonta/ideaa. Kirjailijan/toimittajan pyrkimys oli siis elää täydellisen raamatullista elämää eli seurata niitä kaikkia Raamatun sääntöjä mahdollisimman kirjaimellisesti. Mielenkiintoisen tästä tekee sen, että kirjailija A.J. oli itse aluksi Agnostikko, joten hän tuli pohtineeksi monia käskyjä ja niitten tulkintoja. Hänellä tuntui olevan todellinen halu ymmärtää mistä ne ovat lähtöisin, ja hän kävikin usean eri uskonnollisen seuran luona pohtimassa sääntöjen takoituksia. Hänellä oli suht avoin mieli, vaikka kyllä ne järkiperusteet aina silloin tällöin nousivat hänen mieleensä mm. silloin kuin sääntönä on tappaa taikurit.

''Miljoonat amerikkalaiset sanovat lukevansa Raamattua kirjaimellisesti. Vuoden 2005 mielipidetiedustelun mukaan he edustavat lähes 33%:a kansasta, vuoden 2004 Newsweekin tutkimus sanoi luvun olevan 55%. Raamatun kirjaimellinen tulkinta vaikuttaa Yhdysvaltain Lähi-idän politiikkaan, sen asenteisiin homoseksuaalisuuteen, solututkimukseen, koulutukseen, aborttiin - jopa sääntöihin siitä saako sunnuntaisin ostaa olutta.
Epäilin kuitenkin, että lähes jokaisen lukijan näkemys kirjaimellisuudesta perustuu valintoihin. Ihmiset valitsevat vain omia näkemyksiään - oikeistoa tai vasemmistoa - tukevat säännöt. Minä en aikonut tehdä niin. Ajattelin naivisti, että kuorisin päältä kaiken turhan tulkinnan ja löytäisin alta oikean Raamatun. Olisin todellinen fundamentalisti. Olisin peloton. Toimisin juuri niin kuin Raamatussa sanotaan ja saisin näin selville, mikä Raamatussa on vanhentunutta ja mikä hienoa ja ajatonta.''
s. 11-12

Kuten arvata saattaa eivät asiat aivan näin sujuneet. A.J. huomasi moneen otteeseen rikkovansa aivan peruskäskyjä, kuten valehtelemisen kieltävää. Ovathan valkoiset valheet nykyisin täysin arkipäivää. Tuo kaikkien sääntöjen noudattaminen oli myös mahdotonta samanaikaisesti, koska hän sai Raamatun säännöistä 72 sivua pitkän listan eli yli seitsemänsataa sääntöä. Siinä oli jo vähän liikaa pureskeltavaa itse kullekin, varsinkin kun jo englannin kielisenä on yli kolmetuhatta eri versiota Raamatusta. Yllä olevat sääntömäärät olivat vain yhdestä versiosta löytyneet. Huh! On siinä paljon tulkitsemista. Apua hän näiden lukuisten sääntöjen tulkintaan sai eri uskonnollisiltalahkoilta, joista monet tulkitsevat mielestään Raamatua kirjaimellisesti. Mutta kuten tuossa lainauksessa sanottiin, aina tässä kirjaimellisessä tulkinnassa valikoidaan niitä sääntöjä.

A.J. kävi siis keskustelemassa monien eri Rabbien kanssa enimmäkseen (ääri)ortodoksijuutalaisten. Tämän lisäksi hän kävi tapaamassa ja keskustelemassa mm. amishien, jehovantodistajien, kreationistien, samarialaisten, hasidilaisten, luterilaisten, Red-letter-kristittyjen, Jerry Falwellin kirkon, Evangelicals concerned-ryhmän & käärmeiden käsittelijöiden kanssa. Kävipä hän myös tapaamassa ateistien ryhmää. Näistä mm. Jerry Falwellin mielestä 9/11 isku oli rangaistus jumalalta ja syypäät olivat pakanat, abortintekijät, feministit ja homot. Ymmärrän hyvin, miksi A.J. ei hirveästi innostunut heidän ajatusmaailmastaan... Tietysti A.J. kävi myös keskustelua aivan peruskristittyjen kanssa kirjan loppupuolella jossa hän keskittyi Uuteen testamenttiin. A.J. oli siis alussa (nimeellisesti) juutalainen, joka selittää sen, että hän keskittyikin projektissaan huomattavasti enemmän Vanhaan testamenttiin ja sen säädöksiin.

A.J:n kommelluksia oli (ainakin aluksi) mielenkiintoista seurata. Kyllähän sen tiesi, että ongelmia tulee jo pelkästään siitä, että hän ei saa koskea naiseen kun tällä on kuukautiset tai mihinkään minkä päällä tämä on maannut tai istunut. Ei siis muuta kuin retkituoli kainaloon, eihän sitä ikinä tiedä kuka bussin tai ravintolan penkeillä on istunut, ja menoksi. Eli kätteleminen ei oikein käynyt päinsä naisten kanssa, ja ihmetteleviin kysymyksiin piti vastata rehellisesti ja näistä syistä ei oikein pidetty. Outoja katseita herätti myös A.J. valtoimenaan rehottava parta, jota ei saanut leikata. Jotkut säännöt olivat myös ristiriidassa keskenään mm. viinin juontiin liittyen. Hyvin kävi myöe selväksi, että jos haluaa löytää Raamatusta syyn teoilleen, niin se varmaankin löytyy, ainakin jollakin tulkinnalla.

Kirjan rakenne oli myös kiva. Se oli jaettu kahteentoista osaan, vuodessa olevien kuukausien mukaan. Näitten sisällä oli lyhyitä osia, jotka alkoivat aina jollakin säännön (tai elämnviisauksella kuten loppua kohden kävi harmikseni) lainauksella Raamatusta, ja siihen sääntöön A.J. sitten pureutuikin siinä osassa sitten syvemmin. Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta loppukohden se rupesi olemaan jo vähän saman toistoa. Puolet lyhyempänä kirja olisi luultavammin jaksanut pitää otteessaan. Niitten kannattaa lukea, joita kiinnostaa Raamatun säännöt ja mitä tapahtuu kun niitä yritetään noudattaa kirjaimellisesti nykypäivänä.

Tähdet: * * *

Kirjaa onkin luettu yllättävän paljon: Nenä kirjassa, Kirjavinkit, Kirjafanin elämää, Bliqblaqbloq, Picea & Mitä tänään luettaisiin?

Lokakuun luetut & kirjaostoksia

Lokakuun luetut:
- Elämän laatikko, Allen Kurzweil
- Riadin tytöt, Rajaa Alsanea
- Raamatullinen vuosi, A.J. Jacobs (arvio tulossa)

Sivuja kertyi 1053, eli keskimäärin 351 sivua oli kussakin kirjassa. Luulin, että ehtisin lukemaan enemmän, kun oli tuo viikon syyslomakin, mutta päädyin sitten jumittamaan tuon Raamatullisen vuoden kanssa silloin. Ihmeen paljon kuitenkin ehdin lukea ottaen huomioon, että tämän kuun aikana luin kaksi junnaavaa kirjaa. Ainut mistä todella pidin oli tuo Riadin tytöt, joka olikin mukavan pirteä tuossa välissä. Raamatullinen vuosi (jonka siis luin uskonnon kurssia varten) vaikutti myös alussa oikein nopealukuiselta, mutta toisinhan siinä kävi. Ehkä oli vähän liikaa toistoa siinäkin, mutta siitä sitten lisää arviossa, jonka toivottavasti ehdin kirjoittaa viikonloppuna. Tosin lauantaina on menoa ja pitäisi muutenkin jo kirjoittaa 3 esseetä tänä viikonloppuna... Phuu, kiire tulee.
Lue oman hyllyn kirjat - haaste eteni peräti kahdella kirjalla. Tilanne on siis ´´huima´´ 3/65. No, hitaasti hyvää tulee =D

Kirjaostokset:

 

 

Kröhöm... Ja niin kun hehkutin viime kuussa, kuinka en ollut hankkinut yhtään kirjaa... Nyt tuli sitten hankittua monen kuukaudenkin edestä. Tässä kuussa oli varsinaiset Hullut päivät, enkä tarkoita pelkkiä Stockmannin aleja (joista tosi myös tuli hankittua pari kirjaa), vaan yksinkertaisesti en voinut pitää näppejäni kurissa, joten kirjapinoni senkuin vain kasvoi peräti seitsemällä kirjalla.

 

- Kartanpiirtäjä, Kamila Shamsie

- Stylesin tapaus, Agatha Christie

- Kortit pöydällä, Agatha Christie

- Keisarinnan yksinäisyys, Joan Haslip

- Linnunrata, Douglas Adams

- Esirippu, Agatha Christie

- Maailman historia, Philip Parker

 

Tunnustan näin heti alkuun, että tuo Kartanpiirtäjä oli marketissa saatu päähän pisto (tosin hyvä sellainen). Toki kirja oli lukulistallani ja sitten kun näin sen pokkariversiona suht halvalla päätin tarttua tilaisuuteen. Pidin paljon Shamsien edillisestä romaanista (Poltetut varjot), joten odotukset ovat kumminkin korkealla. Linnunrata ja Maailman historia tarttuivat mukaan Hulluilta päiviltä. Adamsin kirjaa olinkin jo pitempään katsellut ja iloitsinkin paljon nähtyäni sen suuressa alessa Akateemisessa. Yleensä en hanki tietokirjoja, mutta tuo Maailman histori vain näytti niin mielenkiintoiselta tälläiselle historiafriikille. Nämä siis ne itse hankitut.

 

Rakas tätini lahjoitti tuon Haslipin kirjan, joka siis tällä kertaa kertoo Itävallan keisarinna Elisabetin (Sisin) elämän. Uskon sen olevan hyvin mielenkiintoinen, ja ainakin tuossa Marie Antoinettessa pidin Haslipin tyylista kirjoittaa. Nuo kolme Christietä taas kaverini hankki puolestani minulle Helsingin kirjamessuilta. Olin juuri edellisenä päivänä valittanut siitä kuinka en pääse sinne, ja kuinka siellä varmasti olisi ollut paljon kaikkea kivaa mm. Christien kirjoja. Seuraavana päivänä sainkin ilokseni soiton, missä kaverini tiedosteli mitä Christieitä etsin ja lupasi kuskata ne minulle. Olen jo pitempään etsinyt tuota Stylesin tapausta ja Esirippua. Näin omistan nyt Poirotin ensimmäisen ja viimeisen salapoliisiromaanin. Ensi kuussa pitää kyllä rajoittaa, koska hyllytilani on jo auttamatta lopussa. Nyt kuitenkin vielä nautin uutukaisistani.



Syysloma - Kuvapostaus

Olin siis kuluneen viikon syyslomalla ja nyt tuntuu taas kovin haikealta palata koulunpenkille, varsinkin kun tiedän, että lukemiselle jää taas tuskallisen vähän aikaa. Tässä kumminkin vielä vähän syyslomani tunnelmia.

Tallinna:

 Kävimme tiistaina päiväristeilyllä Tallinnassa ja hyväksi onneksemme sää oli oikein mukava. Aikaa kierrellä oli reilu 3 tuntia, joten pysyttelimme vanhassa kaupungissa, joka on kyllä todella upea. Tällaiselle suurelle historian ystävälle se oli kyllä unelmien täyttymys. Kuten historian opettajani on useaan otteesen maininnut oppitunneillamme, Tallinnassa voi hyvin nähdä, minkälaisia kaupungit olivat keskiajalla. Mielenkiintoista oli kuitenkin huomata, että toisin kuin matkaoppaassa sanottiin, ei tuolla ollut lähes ketään ihmisiä. Nähtävästi lokakuussa ei enää ole sesonki.
 

 Kuvissa on Mustapäiden veljeskunnan talon ovi ja keskiaikaisesti pukeutunut myyjä/esiintyjä seurue. Näin yhden heidän temppuesityksen, joka ainakin oli hieno =) Sitten on Paksun Margaaretan torni, josta hankin myös pienoismallin koristamaan hyllyäni. Yllä on kuvat Pikk jalg kadulta, jossa oli ihania taloja (myös ne kuuluisat kiltatalot) ja Katariinankäytävästä.  Kävimme myös raatihuoneella, jonka edessä olevalla torilla eräs tarjoilija yritti epätoivoisesti löytää asiakkaita. Ei nimittäin turisteja näkynyt lähelläkään. Alla on sitten vielä kuva Tallinnan muurista.

 

 

Ooppera:

 

Kävin myös perheeni kanssa (tosin isosiskoni oli Roomassa lomailemassa) katsomassa Taikahuilun Suomen kansallisoopperassa. Esitys oli hieno, ja pidin Mozartin musiikista. Erityisesti linnustaja Papageno (Waltteri Torikka) oli loistava. Olin odottanut täysin erillaista esitystä, joten tämä todella ylitti odotukseni. Oli myös hauska huomata, että näyttämön ylälaidassa oli tekstitys. Olin nimittäin pelännyt aiemmin, miten tulisin ymmärtämään sen ooppera osuuden, mutta näin se onnistuikin hyvin.

Riadin tytöt - Rajaa Alsanea

Kirjan nimi: Riadin tytöt (Banat al-Riyad)
Kirjoittaja: Rajaa Alsanea, suomentanut Sampsa Peltonen
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2010
Sivumäärä: 265
Mistä: Oma

Tartuin kirjaan Sadun Lähi-itä minihaasteen kannustamana ja täytyykin näin heti alkuun sanoa, että kirja ylitti odotukseni ja paljon. Olin jostakin saanut sellaisen käsityksen, että kirja olisi suht perus hömppää vain eksoottisemmassa ympäristössä. Kuitenkin kirjassa käsiteltiin tärkeitä asioita, vaikka se olikin kirjoitettu todella helppo lukuisesti, ja päähenkilöt yrittivät jatkuvasti löytää itselleen hyvän miehen.

'' ´´Maassa nousseen valtavan kohun takana on nuori tuntematon nainen, jonka perjantai-iltapäivisin lähettämä sähköposti tavoittaa valtaosan Saudi-Arabian netinkäyttäjistä. Hän kertoo viesteissään tarinoita neljästä ystävättärestään Gamra al-Gusmanjista, Sadim al-Huraimlista, Lamis Jiddawista ja Michelle al-Abd al-Rahmanista. Tytöt kuuluvat varakkaaseen yhteiskuntaluokkaan, josta ei yleensä juuri tihku tietoja ulkopuolelle.´´ ''
s. 96

Kirja siis kertoo tuon ystävänelikon elämästä kuuden vuoden ajalta, jossa ehtii olemaan paljon niitä unelmien miehiä, jotka paljastuvat kuitenkin pettureiksi. Gamra pääsee heti alussa naimisiin ja on onnensa kukkuloilla, mutta aviomies ei vain tunnu tuntevan samoin... Sadimin unelmamies taas testaa häntä, ja Sadim ´reputtaa´ viimeisen testin. Lamis on kotoisin vapaamielisemmältä alueelta ja on ryhmän rohkein. Hän opiskelee lääkäriksi haaveenaan löytää unelmiensa mies. Michelle taas on puoliksi amerikkailainen, ja hän kritisoikin suht paljon Saudi-Arabien naisten asemaa. Hän on nimittäin saanut maistaa sitä vapaampaa elämää Yhdysvalloissa.

Kirjassa oli hyvin paljon sydänsuruja. Usein tytöt eivät täyttäneet niitä kaikkia vaatimuksi (mm. suvun suhteen), joita miesten suku heille asetti, joten moni suhde ehti kariutua jo ennen varsinaista alkuaankaan. Vanhemmilla oli suuri valta estää moiset tuttavuudet. Tuntui lähes, että naiset olisivat olleet karjaa, jota tuotiin näytille mm. häihin, jossa nämä vanhemmat sitten voivat etsiä itselleen ne parhaat vaimokandidaatit. Ei siinä paljoa tytöllä ole sanomista, kun vanhemmat sumplivat nuo avioliitot. Yllätyin kuitenkin siitä, että myöskään miehet eivät saaneet tässä vapautta. Moni suhde päättyi kirjassa siihen, että mies oli niin äitinsä tossun alla, että oli valmis unohtamaan omat tunteensa, kun äiti ei antanutkaan siunausta suhteelle.

Miten nykyaikanakin on mahdollista, että eronnutta naista piilotellaan neiljän seinän sisällä, koska se on suvulle niin suuri häpeä, mutta miehet senkun vaan porskuttavat tyytyväisinä. Tämä tapahtui kuitenkin yhteiskunnassa, jossa on nykyajan luksusta tarjolla (citymaastureita, playstation 3, kännyköitä ja kalliita merkkihuulipunia). Kuitenkin tuolla naisten pitää varoa kaikkea tekemisiään, koska muuten avioliittomarkkinoiden ovet sulkeutuvat. Nuorille kännykkä tuntui olevan ainut yhteydenpitovälinen, kun sukupuolet eivät saa olla missään tekemisissä keskenään. Jo kaverin veljen kanssa kahvittelusta voi joutua putkaan. Ja tämä kaikki tapahtui siellä varakkaassa yläluokassa, entäpä ne huono onnisemmat...

Kirja koostui sähköpostiviesteistä, joita lähetettiin vuoden ajan joka perjantai. Näitten viestien rakenne oli aina sama. Aluksi jokin (uskonnollisen) tekstin/runon lainaus, sitten johdanto, jossa kirjoittaja kommentoi saamaansa palautetta ja vähän yhteiskuntaakin. Nämä kommentit olivat nasevia, mutta kuitenkin niistä käy selville hänen itsensäkin olevan uskonnollinen saudi tyttö (vaikka monet tuntuivat sitä epäilevän). Sitten tuli se itse kirjoitusosuus, missä tämän ystävänelikon tarinat etenivät. Pidin hyvin paljon tästä omintakeisesta rakenteesta, joka myös toimi loistavasti.

Pidin kirjasta todella paljon. Sen kirjoitustyyli oli vaivatonta, eikä se paasannut mitään. Kirjassa kerrottiin yksinkertaisesti naisen elämästä tiukassa islamilaisessa Saudi-Arabiassa ja sen lukuisista epäkohdista, varsinkin Michellen taholta. Kirja oli hyvin elämäniloinen kaikesta huolimatta, jolloin kirja luultavasti tavoittaakin suuremman lukijakunnan. Ihana kirja täytyy vain todeta, ja ajatuksia herättävä, mitä aina arvostan kirjoissa.

'' Sadim oli pannut merkille, että yhteiskunnan ja ajattelutapojen kehityksestä huolimatta Saudi-Arabiassa yhä etsittiin morsiamiksi paljon mielummin viattomia tyttösiä, kuin koulutettuja ja ajattelevia naisia, joilla on elämänkokemusta. Siitä kielii yksinäisiksi jääneiden naislääkarien suuri määrä. Lähi-Idän luonnostaan mustasukkaiset miehet tuntevat asemansa uhatuksi, kun kohtaavat naisen, joka haastaa heidän valta-asemansa. - - Voimakkaat naiset kyllä viehättävät monia miehiä, mutta vaimoksi sellaisia ei oteta! Niimpä viattomat tytöt ovat kysyttyjä, ja omilla aivoillaan ajattelevat päätyvät vanhojenpiikojen alati kasvavaan joukkoon. Koska päättämättömät miehet eivät itsekkään tiedä, mitä haluavat, he kieltäytyvät menemästä naimisiin sellaisen naisen kanssa, joka tietää tasan tarkkaan, mitä haluaa''
s. 230-231

Tähdet: * * * *

Kirjan ovat myös lukeneet mm. Kirjavinkit, Merenhuiske, Maria A., VJ, Miiru & Rouva AK

Peräti kaksi haastettani eteni:
- Minihaaste: Lähi-itä
- Lue omn hyllyn kirjat - haaste 3/65

Elämän laatikko - Allen Kurzweil

Kirjan nimi: Elämän laatikko (A Case of Curiosities)
Kirjoittaja: Allen Kurzweil, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1992, suomennos 1994
Sivumäärä: 380
Mistä: Oma (kirjaston poistohylly)

Miten taas sattuikaan, että aloitin viime kuun lopussa kirjan, jonka lukeminen oli hyvin hidasta tarpomista. Tällä kertaa ymmärrän oikein hyvin, miksi kirja oli siellä kirjaston poistohyllyssä. Harmittaa oikein, että tuhlasin näinkin monta viikkoa sen lukemiseen...

Kirja kertoo siis Claude Pagesta, pojasta jolla on lahjoja piirtämisen ja mekaanisten laitteiden saralla. Eletään 1700-luvun loppua Ranskan maaseudulla Tournayssa, mutta kyllä myös Pariisiin päästään kirjan edetessä. Aivan alussa Claude menettää toisen keskisormensa, jonka jälkeen syyllisyyttä tunteva kartanonherra Abbé ottaa Clauden suojelukseensa. Abbé on kirkon helmoista paennut tieteilijä, jota kiinnostaa lähes kaikki. Hänellä on äänen, mekaniikan, filosofian ym. tutkimuksia, ja näissä Claude autteleekin Abbéa. Nämä Abbé tutkimukset herättävät Claudessa palon mekaanisiin laitteisiin (erityisesti äänen muodostamiseen liittyviin), joka on tuleva myöhemmin viemään hänet monenlaisiin ongelmiin.

Sitten niihin 'mystisiin' Rakkauden tunteihin, johon Abbé sotkee Clauden mukaan. Abbé bisnes on nimittäin kellot, joissa on säädyttömiä kuvia. Näitten kuvien tekemisen hän laittaa Clauden vastuulle. Olisikohan poika silloin ollut kymmenen vuotias... Kohta näistä emalitöistä päästiinkin jo säädyttömiin mekaanisiin liikkuviin kuviin, jotka saivatkin suurta suosiota asiakkaissa. Inspiraatioksi teoksiinsa Claudelle annettiin kirjakauppias Livren salaisesta säädyttömien kirjojen osastosta, jossa Claude tuleekin työskentelemään myöhemmin muutettuaan Pariisiin. Livren kirjakauppa Globessa oppipoika aikanaan aloittaa Claude suhteen n. nelikymppisen asiakkaan kanssa, joka hyödynsi paljon tätä kirjakaupan salaista osastoa. Ihmettelempä vain miksi Claudelle tuli niin suurena järkytyksenä, että tämä puumanainen ei halunnut jakaa elämäänsä 15 vuotiaan pojan kanssa, sen jälkeen kun oli vapautunut avioliitostaan. Että sellaista, ei jäänyt kirjailijan todellinen kiinnostuksen kohde epäselväksi...

Kirjassa oli oikeastaan hyvin vähän sitä mekaniikkaa, jonka vuoksi poimin kirjan mukaani sieltä poistohyllystä. Kuitenkin ne mekaaniset osuudet olivat ne mielenkiintoisimmat osuudet kirjassa. Oli ihan mukavaa lukea Clauden uusia innovaatioita ja miten hän kehitti ullakkohuonettaan teknisesti. Ikävä kyllä siihen tungettiin vain liikaa sitä kaikkea muuta sekaan. Kuitenkin myös sivuhenkilöiden satunnaiset nokkelat kommentit olivat kirjan parasta antia, mutta eivät ne sitä pelastaneet. Lukuintoani vähensi myös se, että tiesin loppuratkaisun. Tästä saan kiittää Hesarin arvotelua 1994 vuodelta, jota rupesin lukemaan vähän ennen kirjaan tarttumista. Arvostelu jäi parin kappaleen jälkeen kesken, ja syy oli se että jo siinä kerrottiin kirjan loppu...

Claude Page on kai oikean henkilö, jonka elämän laatikon ympärille tarina muotoutuu. Tai oikeammin kirja on jaettu sen mukaan kymmeneen osaan, joista jokaisen osan nimi on yhden esineen mitä tuolta laatikosta löytyi. Ikävä kyllä hyvä idea vähän lopahti, kun vain yhdessa osassa edes vähän selvisi, miten tämä esine oli päätynyt Clauden haltuun. 1700-luvulla oli siis ilmeisesti muotia tallettaa laatikkoon elämänsä tärkeistä hetkistä jokin esine, joka kuvasti sitä hetkeä. Näin syntyi siis ihmisen elämän kokonaisuus laatikon sisälle esineiden muodossa. Clauden laatikossa oli lasipurkki, helmiveneen kuori, korvasieniä, nivelnukke, helmi, hemppo, taskukello, pieni kilisevä kello ja nappi. Yksi osa oli tyhjä. Tälläisestä laatikosta siis Kurzweil oli saanut inspiraationsa kirjaan. Olisin vain toivonut sen näkyvän vähän selvemmin itse kirjassa.

Erään huvittavan jutun kyllä bongasin kirjasta. Siinä nimittäin viitattiin pariin kertaan Shakkikoneen rakentaneeseen von Kempelleniin, josta olen siis lukenut tämän Sakkiautomaatti romaanin viime kesänä. Hauska yhteensattuma. Korostaisin vielä, että lukekoon ken haluaa, muuta en kyllä suosittele. Ainut syy miksi en antanut yhtä tähteä on alla olevan katkelman kaltaiset kohdat, joita kuitenkin oli hyvin harvassa.

'' ´´- - lukematon kirja on kuin hiomaton lasi joka peittää kauneuden kaikilta jotka eivät astu  sisään.´´
´´Pötyä´´, Livre sanoi. ´´Kirjoja ostetaan enemmänkin omistettavaksi kuin luettavaksi. - - Ei ole mitään hienompaa kuin vanha täydellisesti säilynyt kirja. Ei sillä ole väliä onke se luetu vai ei.´´
Abbé puolusti kantaansa ´´Te tässä pötyä puhutte. Paras ylistys minkä kirja voi saada on että se on paljosta lukemisesta hajonnut. - -´´ ''
s. 111

Tähdet: * *

Lue oman hyllyn kirjat - haaste eteni siis yhdellä kirjalla. Tilanne 2/65

Syyskuun luetut

 

Syyskuun luetet:
- Pariisin Notre-Dame 1482, Victor Hugo
- Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, Tuomas Kyrö
- Poika raidallisessa pyjamassa, John Boyne

Sivuja kertyi siis vaivaiset 846, eli keskimäärin 282 sivua/kirja. Jotenkin kun tuli taas arki niin kouluhommat tuntuvat vievän kaiken ajan... Asiaa ei myöskään auttanut, että koeviikko oli. Siinä käy nimittäin helposti, että kun on saanut luettua koealueen (eli koko kirjan) on niin väsynyt, että ei enää jaksa lukea. Ainakin itse saan niin helposti päänsärkyä, että kun lukee koko päivän kokeeseen sisätiloissa, tulee niin huonon olon, että romaanin lukeminen alkaa olla aika haastavaa. Pitäisi varmaan vain hyväksyä, että entistä nopeaa lukutahtiani en voi enää saavuttaa. No, onneksi pian on syysloma, jolloin pitäisi löytää taas enemmän aikaa lukemiselle =)

Lukemisen suhteen oli aika vaihtelevia kirjoja. Varsinkin tuo klassikko Pariinin Notre-Dame osottautui suureksi pettymykseksi. Sen kanssa jumitin suurinmanosan kuukautta, koska se ei vain tuntunut etenevän niistä kaupunkikuvailuista. Kuitenkin huomaan, että mitä pidempi aika sen lukemisesta on kulunut, sitä paremmalta se rupeaa tuntumaan. Ne ärsyttävät kohdat vain pyyhkiytyvät pikku hiljaa pois jättäen hyvän fiiliksen siitä muusta. Mielenkiintoista...

Pidin varsinkin Poika raidallisesta pyjamassa -teoksesta. Se vain edelleen kosketti, vaikka olihan sen kerronta varsin naivia. Ihan hyvän esseen siitä kuitenkin tuntui saavan äikänkokeeseen. Mielensä pahoittaja ja ruskeakastike taas oli nappivalinta luettavaksi juuri ennen koeviikkoa. Ihanan rentoa ja helppo lukuista.

Tämän kuukauden aikana ei nuo kaksi haastetta yhtään edistyneet... Onneksi Sadun Lähi-Itä haasteessa on myös lokakuu aikaa osallistua, niin ehdin vielä mukaan. Kirja valinnoistani haasteeseen lisää täältä. Myöskään Lue oman hyllyn kirjat - haaste ei ole edistynyt, mutta tällä hetkellä luettavana on Allen Kurzweilin Elämän laatikko, joka siis löytyy tuolta listalta. Ikävä kyllä kirja on hyvin erillainen kuin odotin... Siitä sitten lisää, kun saan taas joskus sen luettua.

Ylpeänä voin myös kertoa, että en hankkinut yhtään kirjaan, koko syyskuun aikana. Tästä se kirjavuoren pienennys lähtee: Ei enempää uusia, kuin ehtii lukea.

Poika raidallisessa pyjamassa - John Boyne

Kirjan nimi: Poika raidallisessa pyjamassa (The Boy in the Striped Pyjamas)
Kirjoittaja: John Boyne, suomentanut Laura Beck
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2010
Sivumäärä: 204
Mistä: Oma

Huh! Luin kirjan n. vuosi sitten ja muistan edelleen kirjan itkettäneen lopussa. Nyt piti kirja lukea äidinkielenkoetta varten, ja taas nousivat kyyneleet silmiin. Jotenkin kirja on vain niin koskettava naiviudessaan.

Kirja kerrotaan 9-vuotiaan Brunon näkökulmasta. On 40-luvun alku ja natsit ovat vallassa Saksassa. Brunon isä on arvostettu komendantti ja Hitlerillä (tai Hillerillä kuten Bruno häntä nimittää) on suuria suunnitelmia hänen varalleen. Tämän vuoksi joutuu Bruno perheineen pakkaamaan kimpsunsa ja kampsunsa, ja lähteä pois mukavasta Berliinin talostaan kohti Aus-Vitsiä (kuten Bruno sanoo). Tuolla kaukana kaikesta ei Brunolla ole edes ketään leikkikaveria, kun siskokin on Toivoton Tapaus. Hän myös kaipaa Karlia, Danielia ja Martinia, hänen parhaita ystäviään elämänloppuun asti. Yksinäinen Bruno päättääkin lähteä löytöretkelle katsomaan minne johtaa tuo korkea ja päättymätön aita heidän talonsa vieressä. Tällä matkalla hän nekee pisteen, josta tuli täplä, josta tuli läiskä, josta tuli hahmo, josta tuli poika. Tämä poika on Shmuel, joka asuu aidan toisella puolella, ja joka saa aina käyttää raidallista pyjamaa. Tämä on rajat rikkovan ystävyyden alku, joka tulee muuttamaan heidän elämänsä.

Bruno oli hyvin naivi. Hänellä ei ollut mitään käsitystä mitä ympärillä tapahtui. Toisaalta se oli mainio valinta kirjan kertojaääneksi, koska Brunon jatkuva ihmettely toi loistavasti esiin aivan käytännön tasolla sen päättömyyden mitä tuolloin tapahtui. Ne olivat niin kauheita asioita, että ei noin nuori lapsi sitä voinut tajuta. Bruno toi siis yrillaisen lähestymistavan keskitysleireihin. Yleensä kertomukset niistä ovat aikuisten, jotka ovat kokeneet sen, ei ulkopuolisen lapsen, joka tarkastelee järjestelmää minkä olemastaolosta ei edes tiedä.

''Se oli aivan käsittämmätöntä. Jos unohti sen, ettei Bruno ollut läheskään niin laiha kuin pojat hänen puolellaan aitaa, eikä niin kalpeakaan, olisi ollut hyvin vaikeata erottaa häntä joukosta. Se tuntui melkein siltä (Shmuel ajatteli) kuin he olisivat kaikki loppujen lopuksi olleet samanlaisia.´´
s. 193

Brunossa tapahtui pienoista muutosta Shmuelin tavattuaan. Sitä ennen hän oli ajatellut enimmäkseen vain itseään, ja kuinka hirveä katastrofi oli kun heidän nykyisessä talossa oli vain kolmekerrosta viiden sijaan. Ei Brunosta tietenkään vuodessa ehtinyt kuoriutua kovin huolehtivaista muista, mutta kyllä hän yritti kovasti. Bruno mm. toi Shmuelille ruokaa (vaikka joskus matkalla nälkä yllätti ja parhaat palat katosivat Brunon suuhun), ja myöhemmin hän yritti parhaansa mukaan lohduttaa Shmuelia, kun tämän isä oli kadonnut. Yleensä kuitenkin vasta ajan kanssa Brunolla valkeni, kuin surullisa osa Shmuelin kertomuksista oli. Usein ei Bruno niitä kuitenkaan ymmärtänyt. Poikkesihan Shmuelin elämäntarina niin paljon Brunon kokemuksista. Joskus myös tuntui, että Bruno antoi Shmuelille vähän toivoa jutuillaan.

Molemmat kuitenkin ymmärsivät, että he olivat eripuolilla aitaa, mutta silti sisimmässää niin samanlaisia. Vaikka natsit vihasivat juutalaisia ja juutalaiset pelkäsivät natseja, nämä lapset ymmärsivät että eivät kaikki siellä toisella puolella ole niin kauheita. Eli se mitä yhteiskunta sanoi ei ollutkaan totta. Bruno joutui pitämään tämän ystävyyden salassa, koska hän varmaan alitajuntaisesti ymmärsi, että se mitä hän teki oli väärin yhteiskunnan silmissä. Hän ei olisi saanut olla aidan toisella puolella asuvien kanssa missään tekemisissä. Oikeastaan jo pelkkä heidän näkeminen tuntui olevan joillekin liikaa. Shmuelkin ymmärsi, että jos tieto heidän ystävyydestään leviäisi hän saattaisi olla pahassa pulassa.

Monet asiat siis kummastuttivat Brunoa. Hänestä oli mm. aivan outoa, että samaan suuntaan menevissä junissa toinen oli niin täynnä, että siellä ei näyttänyt voivan hengittää, ja että heidän junassaa oli yllinkyllin tilaa. Hänen olisi niin tehnyt mieli mennä huutamaan sinne toiselle puolelle, että toiseen junaan mahtuisi. Brunosta oli myös hyvin epäreilua, että häntä ei päästetty leikkimään toiselle puolelle aitaa. Hän ei ymmärtänyt mitä pahaa oli tehnyt, kun rangaistukseksi hänet oli eristetty.

''Hän painoi jalkansa yhteen, heilautti oikean kätensä ilmaan, kopautti kantapäänsä vastakkain ja sanoi niin syvällä ja selkeällä äänellä kuin mahdollista - niin paljon Isän äänen kaltaisena kuin osasi - sanat jotka Isä sanoi aina lähtiessään jonkun sotilaan seurasta.
Hän sanoi: ´´Heil Hitler´´, minkä hän uskoi tarkoittavan samaa kuin: ´´Näkemiin, hyvää päivänjatkoa´´.''
s. 56

Suosittelen kaikkia lukemaan kirjan, jos ei ole jo lukenut. Niin surullinen ja ajatuksia herättävä se oli, kuitenkin ilman sitä raakuutta. Monet asiat piti itse osata yhdistää, mitä oikeasti tapahtui. Meidän pitää muistaa, ja luoda parempi yhteiskunta ilman syrjintää.

'' ´´Ystävyyden katkeamatonta sidettä kuvastava loppuratkaisu pysyy mielessä pitkään.´´
Helsingin Sanomat ''
Takakansi

Tähdet: * * * *

Kirjan on lukeneet mm. Sara / p.s. rakastan kirjoja, Hanna, Aletheia, Järjellä ja tunteella, Hanna / Sivujen välissä, Unni, Katri & Kirjapeto

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike - Tuomas Kyrö

Kirjan nimi: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Kirjoittaja: Tuomas Kyrö
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 130
Mistä: Kirjastosta varaamalla

Notre-Damen jälkeen tarvitsin kipeästi jotain hauskaa ja simppeliä kirjaa, ja kuin tilauksesta löytyi tämä kirja. Kirja oli juuri sellainen hyvänolon kirjan, mitä tarvitsinkin, kun koeviikkokin lähestyy. Kirjassa seikkailee jo Mielensapahoittaja kirjasta tuttu päähinkilö, tuo jatkuvasti mielensäpahoittava vanhus, joka jaksaa valittaa kaikista nykyaikaisista hömpötyksistä.

''Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun ruma ihminen vaihtui kauniiseen naiseen. Ruma ihminen oli käynyt kotiapuna yli puoli vuotta, niin että rumuus muuttui melkein ystävyydeksi.''
s. 7

Nyt siis mielensäpahoittajan kotiapulainen on vaihtunut, eikä tämä nuori kaunis nainen hoida hommiaan oikealla tavalla. Kyllä luulisi, että täsmällisyys ja kahvittelu kuuluisivat työnkuvaan, mutta ei. Ei siis muu auta, kuin laittaa ovet lukkoon ja ruveta kokkaamaan omat ruokansa. Pikkuinen ongelma on vain se, ettäei isäntä ole koskaan ollut soppakauhan päässä. Se oli emännän aluetta se. No, siitä lannistumatta päättää mielensäpahoittaja tehdä täydellisen ruskeakastikkeen. Siihen tarvitaan vain emännän vanhat reseptileikkeet ja monta sitkeää yritystä. Ja tietysti ehtii mielensäpahoittaja myös pahoittamaan mielensä moneen otteeseen, kun ei nykynuoriso osaa edes syödä oikein.

Koko kirja siis kehkeytyy ruuanympärille. Jokaisessa luvussa on jokin ruokaan liittyvä pohdinta/valituksen aihe, mutta vaihtelua oli lukujen välillä kivasti. Varsinkin peruna nousi hyvin keskeiseen osaan. On se vain niin, että kyllä sen perunaa pitää olla, eikä mitään pastaa tai riisiä, mitä nykynuoriso popsii. Aina kun tartuin kirjaan, ja rupesin lukemaan herahti vesi kielelle. Jutut olivat vain niin herkullisia. Monta kertaa tuli myös naureskeltua kirjaa lukiessa. Varmaan bussin kanssamatkustajat ihmettelivät... Toisaalta, koska kirja pyöri niin paljon vain ruuan ympäriltä, saattoivat jotkut jutut mennä mielssäni sekaisin. Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Jotkut jutut kuitenkin jäivät todella palavasti muitiin.

''Aina oli emännällä konvehtirasia taikka kettukarkit piirongin laatikossa odottamassa. Tottahan lapset oppivat missä karkkipiilo sijaitsi ja juoksivat ensimmäisenä sinne kinuamaan. Emäntä antoi heti kun kuvitteli, että minun silmäni vältti.''
s.124

Tästä tuli niin mieleen, kun pienenä kävin mummolassa. Aina lähdettäessä, jos äidin silmä vältti, tuli mummo ja antoi minulle ja siskolle kettukarkit. Tuosta pätkästä tuli vain niin lämpimat muistot mieleen. Pidin kuitenkin enemmän Mielensäpahoittajasta, mutta kyllä tämäkin osa toimi. Se on vain niin ihanan viihdyttävää lukea mielensäpahjoittajan juttuja ja mietteitä. Ei se siitä vain miksikään muutu. Ihana välipalakirja.

Tähdet: * * * +

Kirjaa on luettu hyvin ahkerasti blogeissa. Tässä nyt muutama: Mari A., Zephyr, Valkoinen kirahvi, Tuulia/Lukutuulia & Maija

Pariisin Notre-Dame 1482 - Victor Hugo

Kirjan nimi: Pariisin Notre-Dame 1482 (Notre-Dame de Paris)
Kirjoittaja: Victor Hugo, suomentanut Huugo Jalkanen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1831, suomennos 1965
Sivumäärä: 512
Mistä: Isältä lainattu

Ihanaa! Se oli ensifiilis, kun sain kirjan luettua. Tämä ei kuitenkaan johtunut siitä, että kirja olisi ollut hyvä, vaan yksinkertaisesti siitä onnesta, että se loppui viimein. Toivoin niin pitäväni kirjasta, mutta sen sijaan päädyin rämpimään sitä läpi parin viikon ajan. Täytyy sanoa, että onneksi nide oli kuvitettu, koska se katkaisi tekstin ihanasti paikkapaikoin. Välillä päädyin jopa odottamaan seuraavaa kuvaa.

Kirjan juoni on varmaan hyvin tuttu kaikille. Sen keskiössä on Notre-Dame ja sitä ympäröivä Pariisi vuonna 1482. Kirjan tunnetuimmat hahmot ovat Quasimodo, tuo kyttyräselkäinen, länkisäärinen, kuuro ja yksisilmäinen Notre-Damen kellonsoittaja, arkkidiakoni Claude Frollo, joka huolehti Quasimodosta, ja tietysti mustalaistyttö Esmeralda, joka lumosi kaikki kauniilla tanssillaan ja ulkonäöllään. Muita tärkeitä henkilöitä oli Esmeraldan vuohi Djali, joka esiintyi hänen kanssaan, kapteeni Febus sekä huono onninen runoilija Pierre Gringoire. Oikeastaan en tiedä mitä kertoa kirjan juonesta, koska varsinkin alussa tuntui kuin sitä ei edes olisi. Sen verran paljon oli kuvailua Pariisista ja sen lähes jokaisesta rakennuksesta. Tässä vaiheessa kysyin itseltäni usein, miksi oikein luen tätä. Joten tässä olisi ote eräästä kohdasta, joka mm. aiheuttu tuon tuntemuksen:

''Meillä on Katharina de´ Medicin Pariisi Tuileries´sä, Henrik II :n Pariisi Hôtel de Villessä, nuo kaksi rakennusta, joissa vielä on korkeamman maun leima; Henrik IV :n Pariisi Palace Royalessa: tiiliotsikoita kulmakivineen ja liuskakivikattoineen, kolmivärisiä taloja; Ludviq XIII :n Pariisi Val-de-Grâcessa: matalaa ja tanakkaa rakennustaidetta, jonka holvit muistuttavat korinsankoja ja jonka pylväät ikäänkuin möhömahaisia ja kupooli kyttyräselkäinen; Ludvig XV :n Pariisi Invalides´issa: huono jäljennös Rooman San Pietrosta (rakennus on ikävästi laskenut, mikä ei suinkaan ole parantanut sen viivoja)...''
s. 145

Onhan se kiva, kun ympäristöä kuvataan hyvin, mutta liika on liikaa. Samantyyppistä tekstiä löytyy varsinkin ensimmäisten satojen sivujen aikana oikein mukava määrä.

''Romaanin ensimmäisten painosten ilmestyessä puuttui siitä kolme lukua. -- Hugo selittää, että romaanin käsikirjoituspinkasta oli joutunut harhateille kolme lukua; kahdessa käsiteltii Pariisin historiaa ja sen rakennustaidetta. Lukijat tuskin huomasivatkaan niiden puuttumista, sillä ne eivät mitenkään vaikuttaneet romaanin juoneen.''
s. 513 (jälkisanat)

Mietinpähän tässä vain, että olisimpa saanut lukea tuon ensimmäisen painoksen suomennoksen, koska siinä olisi ollut vähemmän juuri niitä osia jotka pilasivat lukukokemukseni. Ehkä joku kustantaja oli ''vahingossa'' hukannut nuo osat. Jos näitä tarkkoja Pariisin kuvauksia ei lasketa, pidin kirjasta muuten. Siinä oli tuolle keskiajalle sopivaa synkkyyttä, eikä ketään oltu kuvattu täydellisenä. Oikeastaan kaikista tunnuttiin korostavan heidän huonoja puoliaan.

Pidin yleisesti kirjan juonesta (silloin kuin se eteni), mutta ihmetystä aiheutti se, että Quasimodo ei tuntunut olevan niin suuressa roolissa kirjassa, kuin olin olettanut. Esmeralda tuntui enemmänkin kirjan päähenkilöltä, koska kaikki tuntui pyörivän hänen ympärillään, varsinkin kirjan mieshahmot. Tämä oli mielenkiintoista, koska muistin Disneyn version, joka oli sittenkin hyvin erillainen (paljon iloisempi ja värikkäämpi). Siinä myös Febus oli kuvattu kaikkien unelmien sankariprinssinä, joka pelasti Pariisin. Kirjassa hän kuitenkin oli inhottava naistennaurattaja, joka tuntui ajattelavan vain seuraavaa kellistystä. Sääliksi kävi tulevaa morsianta ja Esmeraldaa, joka oli silmittömän rakastunut Febukseen. Esmeralda oli niin naivi, että uskoi kaiken mitä Febus sanoi. Kauneus etsi kauneutta, eikä kaunis Esmeralda voinut edes katsoa oikeata pelastajaansa Quasimodoa, joka niin hellästi rakasti häntä. Quasimodo antoi petinsä ja ruokansa ja olisi ollut valmis antamaan henkensäkin Esmeraldan puolesta. Häntä kävi niin sääliksi. Tuo muotopuoli jota kaikki vihasivat ja joka vihasi kaikkia, tuhlasi hellyyttään aivan turhaan.

Toinen henkilö josta Quasimodo välitti oli Claude Frollo, joka oli hänen herransa. Claude Frollo oli nimittäin pelastanut hänen henkensä ja kasvattanut hänet, josta Quasimodo tunsi valtavaa kiitollisuutta. Muuta hyvää en Claude Frollosta keksikkään. Hän oli iljettävä ja valmis tekemään mitä vain himoitsemansa Esmaraldan saamiseksi. Esmeraldaa Claude Frollo kuitenkin inhotti ja pelotti, mikä olikin täysin ymmärrettävää. Tässä vielä kaksi huomiota Disneyn elokuvaan liittyen:
1. Esmeralda ei ollut sellainen sanavalmis ja rohkea hahmo kuin elokuvassa, vaan nuori ja hiukan hupsu.
2. Claude Frollo oli Notre-Damen arkkidiakoni eikä mikään sotilaiden päällikkö kuten elokuvassa. Tosin ehkä olisi ollut liikaa laittaa niin pahantahtoinen henkilö kirkkoon kuuluvaksi Disneyn elokuvaan. Myöskään hänen epätoivoinen/mielipuolinen ''rakkautensa'' Esmeraldaa kohtaan ei oltu kuvattu kovin hyvin filmissä. Kirjassa sille oli jätetty paljon enemmän tilaa.
Oikeastaan koko kirjan sympaattisin hahmo oli vuohi Djali (myös Pierre Gringoire tuntui olevan samaa mieltä).

Victor Hugon kirjoitustyyli oli mielenkiintoinen. En tiedä vaikuttiko siihen se, että hän eli 1800-luvulla, jolloin kirjoittaminen oli hiukan erillaista. Kuitenkin hänen tekstinsä oli hyvin kuvailevaa ja suht hidastempoista, mistä yleensä pidän kirjoissa, mutta nyt taisin saada yliannostksen. Victor Hugo käytti myös paikoin aika pitkiä virkkeitä, jotka herättivät sen luettua sellaisen häh-fiiliksen. Hugo myös välillä puhutteli lukijaa suoraan, mikä oli mielenkiintoinen ratkaisu. Pidin myös kertomuksen miljööstä (vaikkakin odotin hiukan enemmän Notre-Damea ja vähemmän Pariisia). Eräs kiinnostava paikka oli varkaitten alue: Ihmeittein piha.

'' - Missä minä olen? runoilija kysyi kauhuissaan.
   - Ihmeiden pihassa, vastasi neljäs peikko, joka sillä välin oli tullut heidän luokseen.
   - Toden totta, Gringoire vastasi, - minä näen kyllä sokeita, jotka näkevät, ja raajarikkoja, jotka juoksevat, mutta missä on Vapahtaja?''
s. 85

Uskon, että olisn saattanut pitää kirjasta enemmän, jos koulukiireet eivät oli tehneet lukemisesta niin katkonaista. Toisaalta saattaa olla, että Victor Hugo ei vain ole minun kirjailijani. Ei nyt siis oikein napannut, mutta olen silti iloinen, että luin kirjan. On se sentään niin kuuluisa klassikko.

Tähdet: * * +

Esmeralda

Kirjan on lukenut ainakin Emilie

Minihaaste: Lähi-itä

Satu on keksinyt kivat Minihaasteet, joiden suoritusaika on aina 2kk. Nyt syys-lokakuun minihaasteena on lukea kirja, joka sijoittuu Lähi-itään tai kirja, jonka kirjailija on syntynyt/asuu Lähi-idässä. Tarkemmat tiedot tästä ihanasta haasteesta Täältä.

Itselläni on jo kesken tuo Luo oman hyllyn kirjat -haaste, joten tulen valitsemaan, jonkun Lähi-itään sijoittuvan kirjan omasta lukemattomien hyllystä. Lähi-itää sijoittuvia löytyi sieltä nämä:

- Rajaa Alsanea - Riadin tytöt
- Agatha Christie - Kuolema Niilillä
- Ilona Meretoja - Niilin Seireeni
- Susan Abulhawa - Jeninin aamut
- Agatha Christie - He tulivat Bagdadiin
- Alan Drew - Vesipuutarhat

Luultavasti tulen lukemaan Riadin tytöt/Jeninin aamut/Vesipuutarhat. Vielä en tosin ole varma ja ajatuksilla on vielä aikaa muuttua. Luulisi, että kahden kuukauden aikana ehtisi lukea jonkun näistä kirjoista, vaikka koulu kiireet painavatkin niskassa.

Elokuun luetut & kirjaostoksia

 

 

Elokuun luetut:

- Shakkiautomaatti, Robert Löhr

- Marie Antoinette, Joan Haslip

- Vanhus ja meri, Ernest Hemingway

- Enkelten verta, Johanna Sinisalo

 

Sivuja kertyi 1137, eli keskimäärin 284 sivua per kirja. Ei taaskaan mitään päätähuimaavia lukuja tullut. Loman viimeinen viikko meni tuolla Tonavan risteilyllä, jossa oli sen verran paljon nähtävää, että lukemiselle ei jäänyt paljoakaan aikaa. Nyt sekin aika tuntuisi ruhtinaalliselta. Koulut alkoivat ja läksyjä on nyt sen verran paljon, että lukea ehdin vain bussimatkoilla ja vähän viikonloppuisin. Ehkä se kuitenkin jossain välissä rauhoittuu, kun tottuu taas tähän opiskelurytmiin. Sitä odotellessa.

 

Näistä kirjoista paras lukukokemus oli Vanhus ja meri, mikä olikin yllättävää, koska odotuksen eivät olleet sitä aloittaessa kovinkaan korkealla. Tässä sitä taas huomaa, että joskus kannattaa tarttua sellaisiinkin kirjoihin, mistä ei usko pitävänsä. Voi yllättyä positiivisesti. Muutkin kirjat olivat ihan hyviä, vaikkakin kaikki olivat aika erillaisia toisiinsa verrattuna. Marie Antoinetin elämänkerta yllätti myös mukavasti.

 

 Lue oman hyllyt kirjat -haaste ei ole liemilti edistynyt. Tällä hetkellä tilanne on 1/65. No jostain pitää aloittaa. Puolet tässä kuussa luetuista kirjoista on nimittäin olleet koulua varten. Syyskuussa pitää myös ainakin lukea Poika raidallisessa pyjamassa äikänkoetta varten. Itselläni on kirja, ja muistaakseni se oli oikein hyvä, että ei siinä mitään valittamista ole. Katsoin myös elokuvan kyseisestä kirjasta vähän aikaa sitten, joten tapahtumat ovat vielä suht hyvässä muistissa. Tällä hetkellä on kesken Victor Hugon Pariisin Notre-Dame 1482 kuvitettuna painoksena. Sivuja on siinä määrin, että aikaa voi vierähtää hetkinen, jos vain bussimatkoilla ehtii lueskella...



Kirjaostokset:

 

Elokuussa tulin hankkineeksi neljä kirjaa... Tuli taas vähän livettyä, mutta syyskuussa uusi yritys. Picoultista ja Steelistä on juttua Tovanan risteily - kirjaostoksia jutussa eli Täältä.

Hankittua tuli siis:

 

- Porotin varhaiset jutut, Agatha Christie

- Tarkoin vartioitu talo, John Boyne

- House of Rules, Jodi Picoult

- H.R.H., Danielle Steel

 

Christie oli kirppislöytö ja olen siitä hyvin iloinen, koska en muista lukeneeni tai nähneeni kirjaa lähikirjastossani. Näin siis pääsen nauttimaan itselleni uusia Poirotteja. Jes! Jos oikein muistan, kirja on Christien varhaisimpien romaanien (tai tässä tapauksessa novellikokoelmien) joukossa. Odotukset ovat siis korkealla...

 

Boyne taas tarttui mukaan marketin pokkarihyllystä. Olin juuri saanut kuulla, että luemme Poika raidallisessa pyjamassa koetta varten, kun tämä kirjailijan toinen kirja osui silmääni kaupassa käydessä. Silloin mieleen muistui, että tämähän minun piti joskus lukea, ja niin se sitten hyppäsi ostoskoriin mukaan.

 

Saattaa kuitenkin mennä jonkin aikaa ennekuin ehdin kirjat lukea. Tällä hetkellä siis hyllyssäni makoilee 'lukemattomien' hyllyissä 67 kirjaa. Lukemisaika vähenee ja kirjojen määrä kasvaa. Nyt kyllä pitäisi tsempata ja yrittää olla hankkimatta enää lisää kirjoja vähään aikaan... No aina voi yrittää =)

 



Enkelten verta - Johanna Sinisalo

Kirjan nimi: Enkelten verta
Kirjoittaja: Johanna Sinisalo
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 273
Mistä: Kirjastosta lainattu

Rupesin oikeastaan lukemaan kirjaa biologian kurssia varten. Opettaja nimittäin huomio arvosanaa antaessa, jos on lukenut kirjan ja kirjoittanut siitä biologiaan liittyvän esseen. Kovana lukiana tämä oli mukava yllätys, koska pystyin näin yhdistämään koulun ja huvin. Opettajan kehotuksesta valitisn Johanna Sinisalon kirjan Enkelten verta, missä pääosassa ovat mehiläiset tai oikeammin niiden kato.

Tarinan kertojana toimii hautaustoimistoa pitävä Orvo, joka hoitaa myös mehiläisiä. Hän on hyvin huolestunut mehiläisten pesäautiosta, ja järkyttyy kun löytää omalta pihaltaan tyhjentyneen pesän ja kuolleen kuningattaren. Aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi huolia. Orvolle tuottaa ongelmia niin hänen isänsä Ari (lihatuottaja) kuin eläinaktivisti Eero-poika.

Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen. Nimittäin lähes puolet kirjasta on Eeron eläinaktivistiblogin (Eero ´´Elukka´´ Toivonojan blogi/ Ihmisten jalostamisesta, blogi eläinten vallankumousarmeijasta ja sen toiminnasta) blogitekstejä ja kommentteja. Näissä teksteissä otettiin kantaa eläintenoikeuksiin ja -kohteluun, eläintenjalostamiseen sekä eläinten tunteiden pohdiskeluun. Blogissa käytiin myös keskustelua teuraseläimistä ja tietenkin mehiläisten pesäautiosta. Tämä oli kirjassa mielnekiintoinen ratkaisu, joka toimikin yllättävän hyvin ottaen huomioon, että tarina ei edennyt näissä osissa paljoakaan. Ainakin nämä osat olivat valistavia ja saivat pohtimaan eläimiin liittyviä asioita enemmän.

Muissa osissa itse kirjan tarina eteni. Niissä seurattin Orvon elämää ja mietintöjä mihin mehiläiset olivat kadonneet. Näissä osissa myös pohdittiin kuolemanjälkeistä elämää sekä kuolemaa (omistihan Orvo hautaustoimiston). Kirjan oli tyyliltään myös jonkin verran maagistarealismia, mikä olikin ihan jees. Sinisalo johdatti lukiaa avaten pikkuhiljaa ovia, jotka valaisivat henkilöiden menneisyyttä. Nämä asiat tietysti liittyivät myös nykyisyyteen. Esim. ryhtyikö Eero elänaktivistiksi, koska isoisä Ari oli vienyt hänet liian nuorella iällä katsomaan lihantuotantoa ja teurastusta? Ainakin kirja piti jännityksessä loppuun saakka, mutta mielestäni en kuitenkaan saanut niitä kaikkia ratkaisuja...

Hyllyssäni odottelee jo Sinisalon toinen kirja Linnunaivot, minkä tulen varmasti lukemaan, mutta siihen se saattaakin sitten jäädä. Ihan hyvä, mutta vähän liian erillaista minulle. Positiivista on kuitenkin, että sain nyt taas paljon mietittävää kirjan ansiosta. Mitä me tekisimmekään ilman mehiläisiä.

Tähdet: * * *

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Anni M., Leena Lumi, Zephyr, Sanasulka, Morre ja Mimu

Maailma ilman mehiläisiä

Johanna Sinisalon romaani Enkelten verta (Teos, 2011) on kertomus maailmasta jossa vaivaa mehiläispesien autioituminen ns. CCC (Colony Collapse Catastrophe).

’’Mainitsin pesäkadosta satunnaiselle tuttavalle tuolloin vuonna 2006. ­­- - Tuttava totesi, että onhan se ihan kamalaa, mutta eiköhän hän pystyisi jotenkuten elämään ilman hunajaa.’’

s. 11

Kuten Sinisalo kirjoittaa, monille tulee mehiläisistä ensimmäiseksi mieleen hunaja. Jos asiaa siis tältä kantilta ajattelee, niin eihän tuo mehiläisten katoaminen nyt niin hirveätä olisi. Asiat eivät kuitenkaan ole aivan näin. Mehiläisten tekemä pölytystyö on jo pelkästään rahassa mitattuna moninkertainen hunajan arvoon verrattuna. Tämä pölytys on niin tärkeää, että ilman sitä monet kasvikannat romahtaisivat, siis myös ruokakasvien.

Ajatellaan nyt maailma ilman mehiläisiä. Kuka siis pölyttäisi nämä kaikki kasvit? Tietysti on muitakin pölyttäjiä, mutta niiden työpanos ei yksinkertaisesti riitä. Mehiläiset nimittäin hoitavat niin ison siivun pölyttämisestä. No, seuraavaksi sitten pohditaan, eikös ihminen voisi hoitaa sitä. Vastaus on ei, koska sitä ei voi hoitaa koneilla.  Myöskään ihmisen käsin pölyttäminen ei toimisi, koska se on niin hidasta ja työteliästä, että hyvä jos edes pieni sato saataisiin viljelijälle itselleen. 

Onneksi ihminen on sitten niin järkevä, että tajuaa, että sen kun elellään lihalla. Ongelma tässä päättelyssä on vain se, että mistä karjalle ruuat. Tietysti näille eläimille voitaisiin syöttää esim. maissia, vehnää, perunaa tai riisiä, lajeja jotka eivät tarvitse pölytystä. Tosin maailmassa on jo nyt paljon ruokapulaa, mutta entäpä sitten kun ruokakasveja ei olisi pölyttämässä ketään. En jotenkin jaksaisi uskoa siihen, että siinä tapauksessa tätä arvokasta ruokaa, joka on selvinnyt, syötettäisiin karjalle. Eli lihateollisuudelle kävisi kehnosti, mutta siltikään jäljellä oleva ruoka ei riittäisi.

Aluksi luultavasti jotkut mahtimaat yrittäisivät ostaa muiden maiden satoja kokonaisuudessaan (kuten kirjassa Yhdysvallat yrittivät ostaa muiden valtioiden koko pähkinäsatoa). Tämäkään ei kauaa onnistuisi, koska ongelma olisi maailmanlaajuinen, eikä kenelläkään olisi enää varaa luopua sadostaan. Ruuan hinta kohoaisi pilviin ja koko maailma luisuisi sotaan. Sotaan, jonka palkintona on ruokaa. Kuinkahan kauan siinäkin menisi, että koko maailma luhistuisi lopullisesti.  Albert Einstein on kuulemma sanonut, että mehiläisten kadottua, ihmiskunnalla olisi nelisen vuotta elinaikaa jäljellä.

Tämä tapahtui siis kirjassa, mutta ihan oikeasti on myös tapahtunut mehiläisyhdyskuntien romahtamista, varsinkin Yhdysvalloissa. Varmaa syytä ei tiedetä, mutta sen uskotaan johtuneen virus- ja sieni-infektioista. Ehkä kuitenkin mehiläiset ovat vain saaneet tarpeekseen jatkuvasta matkustelusta ja hunajan riistosta, ja yksinkertaisesti nostaneet kytkintä. Meidän olisi ehkä aika ruveta arvostamaan enemmän mehiläisiä, koska ilman niitä me olisimme tuhoon tuomittuja.