Teemestarin kirja - Emmi Itäranta

Kirjan nimi: Teemestarin kirja
Kirjoittaja: Emmi Itäranta
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 266
Mistä: Kirjastosta varaamalla

'' ´´Minä olen veden vartija. Minä olen teen palvelija. Minä olen muutoksen vaalija. En kahlitse sitä, mikä kasvaa. En takerru siihen, minkä on murennuttava. Teen tie on minun tieni.´´ ''
s. 106

Tämä suuri tarina on kertomus tulevaisuudestamme, joka on menossa kohti tilannetta, jossa maailmasta on loppumassa juomakelpoinen vesi. Lämpötila on noussut ja jäätiköiden sulamisen seurauksena suuret maa-alueet ovat joutuneet veden varaan. Lumikin on vain jotakin, mistä kerrotaan tarinoissa. Tässä maailmassa, jota vesidiktatuuri hallitsee, elää Noria. Tuleva teemestari, jota kiinnostaa suunnattomasti entismaailma. Tämän vuoksi hän käy ystävänsä Sanjan kanssa usein muovihaudalla, jonne on hautautunut paljon entisten aikojen teknologiaa. Sitten eräänä kauniina päivänä he tekevät löydön, joka on mullistava heidän käsityksensä historiasta.

Tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen Suomeen ja tunturit tuntuivat olevan tärkeässä asemassa. Koska Noria on tuleva teemestari, saa hän kuulla isältään tarkoin varjellun salaisuuden. Heidän teensähän maistuu harvinaisen puhtaalta. Myös komentaja Taro huomaa sen, ja sotilaiden katse kiinnittyy teemestareiden taloon. Veden kätkeminen on tässä maailmassa kaikista suurin rikos ja sinisiä ympyröitä ilmestyykin useisiin oviin. Mitä muutakaan ihmiset voivat, kun vesikiintiöstä ei riitä koko perheelle...

'' Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Se ei pelkää palaa tulessa eikä haipua taivaalle, se ei epäröi särkyä sateena teräviin kallioihin tai hukkua mullan pimeään vaippaan. Se on kaikkien alkujen ja loppujen tuolla puolen. Pinnalla mikään ei liikahda, mutta syvällä maanalaisessa hiljaisuudessa vesi kätkeytyy ja pehmein sormin maarittelee itselleen uutta uomaa, kunnes kivi antaa periksi ja hitaasti asettuu salaisen tilan ympärille. ''
s. 225

Vau! Itäranta on kirjoittanut niin ihanasti soljuvaa tekstiä, että henkeä piti paikoin pidätellä. Vesi tuntui olevan koko ajan läsnä, mutta sitä ei kuitenkaan läiskäisty silmille. Vesi vertaukset ja sananlaskut rikastuttivat mukavasti tekstiä. Itse kertomusta vietiin myös eteenpäin hitaasti mutta varmasti, aina juuri sopivasti raottaen tuota mystistä verhoa. Ilokseni totesin myös, että Itärannan romaani ei ollut sitä painavaa scifiä kuten olin aluksi pelännyt.

Tarinan hahmot on kuvattu hyvin. Kaikilla oli niin se hyvä kuin huonokin puoli, ja heihin pystyi eläytymään. Pidin erityisesti Noriasta ja tämän isän kuvauksesta, teeseremonioista ja muutenken teemestarin työnkuvauksia oli mielenkiintoista seurata ja niihin eläytyi täysillä mukaan. Yllätyksekseni pidin myös komentaja Taron hahmosta. Häneen luotiin syvyyttä varsinkin lopussa, kun selvisi hänen motiivejaan. Sanjasta en taas liemilti välittänyt. Jälkimauksi hänestä jäi itsekkyys ja jääräpäisyys. Hän tuntui jäävän myös hiukan etäiseksi, vaikka olikin aika isossa roolissa.

Itärannan luoma maailma on pelottava. Ilmastonmuutohan on käynnissä ja tuollainen tulevaisuuden visio ei enää ole kaukana. Nyt on jo pulaa joillakin alueilla puhtaasta vedestä, vaikka meillä täällä Suomessa sitä voi olla hankala tajuta. Nytkin kun suuret sähkökatkot olivat, meni kaikki aivan sijoiltaan kun vetta ei tullutkaan. Tulevaisuudessa ei varmaankaan enää sodita öljystä vaan vedestä. Tällaiset kirjat ovat tärkeitä, koska ne saavat ajattelemaan tulevaisuutta. Muutoksen on lähdettävä meistä itsestä.

Tähdet: * * * * +

Muualla kirjaa onkin luettu ahkerasti mm. Kirsin kirjanurkka, Tessa/Aamuvirkku yksisarvinen, Salla/Sallan lukupäiväkirja, Merenhuiske/Kirjoista, Mikko/Iltaluvut ja Erjan lukupäiväkirja

5 asiaa -Haaste

Löydätkö viidennen?

Suuri kiitos Emilielle tästä kivasta ja myös ensimmäisestä haasteesta, johon minut on haastettu. Jee!
Haasteen sääntöihin kuuluu kittää haasteen antajaa, tunnustukset ja jakaa haastetta eteenpäin. Elikkäs niitä paljastuksia siis kehiin...

5 asiaa joita tarvitsen päivittäin:
- Kirja
- Silmälasit
- Kännykkä
- MAOL (jokaisen lukiolaisen pelastus)
- Rusetit (koruissa/vaatteissa/pannoissa/kirjamerkissä...)

5 suosittelemaani kirjaa:

- Ole luonani aina, Kazuo Ishiguro
- Puolikas keltaista aurinkoa, Chimamanda Ngozi Adichien
- Meren katedraali, Ildefonso Falcones
- Tuulen viemää, Margaret Mitchell
- Annan sinulle maan, Chufo Lloréns

5 materialistista lahjatoivetta:

- Kirjoja
- Musta rusettihiuskoru
- Suurempi kirjahylly
- Mustat avokkaat
- Leffalippuja

5 paikkaa jossa haluaisin käydä:

- Galápagossaaret
- Peru (mm. Machu Picchu)
- Japani
- Ateena
- Bryssel

5 adjektiivia minusta:

- Ystävällinen
- Stressaantuva
- Auttavainen
- Ahkera
- Eloisa

5 lempiruokaani:

- Pasta carbonara
- Kana-herkkusienirisotto
- Juustokakku
- Itse tehdyt lihapullat
- Lammaspata

5 elämänohjetta:

- Älä huoli, kaikki kyllä järjestyy
- Aikainen lintu madon nappaa
- Miksi jättää asiat huomiseen, kun ne voi tehdä jo tänään
- Kohtele muita niin kuin haluaisit muiden kohtelevan sinua
- Nauti arjen pienistä iloista

5 haastettavaa blogia:

- Lukuisa
- Luen ja kirjoitan
- Satun luetut
- Mari A:n kirjablogi
- Unni lukee

 

Kapina laivalla - John Boyne

Kirjan nimi: Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty)
Kirjoittaja: John Boyne, suomentanut Laura Beck
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2007, suomennos 2009
Sivumäärä: 569
Mistä: Oma

'' Kun me käännyimme kulmasta ja suuntasimme kohti merenrantaa, en kertaakaan edes vilkaissut Portsmouthia lahden takana, en kertaakaan kääntynyt katsomaan ja yrittänyt painaa mieleeni viimeistä muistikuvaa kaduista, jotka tunsin niin hyvin ja joilla olin näpistelly ja varastellut kymmenen vuottatai enemmänkin, en uhrannut ajatustakaan laitokselle, jossa olin kasvanut ja jossa viattomuuteni oli riistetty minulta sataan kertaan. Sen sijaan katsoin tulevaisuuteen ja kohti minua odottavia elämyksiä ja seikkailuita.
Voi typerää poikaa; miten huonosti silloin aavistinkaan mitä minulla oli edessäni. ''
s. 55-56

Kapina laivalla on tositapahtumiin perustuva historiallinen romaani 1789 sattuneesta kuuluisasta kapinasta, jonka seurauksena kapteeni ja tälle lojaalit miehet hylätään veneeseen lähes keskelle ei mitään, ja jonka ainut toivo on navigoida itsensä 6000km päähän Timorin saarelle. Kiinnostuneille Bountyn tarinan voi lukea wikipediasta. Boynen tarinassa kertojana toimii 14-vuotias John Jacab Turnstile, miehistön keskuudessa Turnipsi, katujen kasvatti, joka päätyy laivalle epäonnistuneen näpistysyrityksen seurauksena. Hän sai nimittäin valita vankilassa vietettävän vuoden sekä yhden merimatkan Bountylla välillä, ja aika selvähän tyo valinta oli. Näin totaallinen maakrapu Turnstile päätyy Bountyn kapteenin laivapojaksi, missä hän kuulee kaikenlaista. Tulevia tapahtumia hän ei kuitenkaan osannut missään kuvitelmissaankaan aavistaa.

Matka on pitkä, eikä se suju ongelmitta. John Jacob onnistui saamaan verivihollisikseen upseereita ja miehistökin piti hänät etuoikeutettuna: hänenhän pitää vain olla kannen alla eikä osallistua kunnon työhön. Lopulta kuitenkin saavutetaan määränpää Tahiti, tuo paratiisisaari, jossa naiset kulkevat yläosattomissa ja ovat aina halukkaita. Kun miehistö saa kokoa tämän ihanuuden, ei paluumatka enää houkuttelekaan...

Se mikä toimi Poika raidallisessa pyjamassa, ei kyllä tässä toiminut lainkaan. Tämä on harmi, koska odotin jotkain ihmeellistä, mutta sainkin lukea keskinkertaista heikomman nuoren pojan kasvutarinan. Turnstilen suurin huolenaihe oli, että hän herättäisi jonkun halut. Oikeastaan kirjassa toistettiin jatkuvasti tuota fraasia: halujen herääminen. Tietysti se karmeus, mitä nuori Turnstile oli joutunut kokemaan laitoksessa, saivat hänet ajattelemaan pelolla sitä, mutta liika on liikaa. Myöskään Turnstilen tutustuminen seksuaalisuuteensa ei hirveästi innostanut. Odotin tältä kirjalta samankaltaista tapahtumien kuvausta kuin Poika raidallisessa pyjamassa, mutta ei. Tietysti Turnstile oli havainnoimassa ja kuulemassa asioita, mutta tavallaan kuitenkin tuntui, että hän ei oikein istunut tarinaan.

Tapahtumat sijoittuvat merille lähes koko ajan, mutta jäin juuri kaipaamaan sitä. Meri ja laiva  eivät oikei nmissään vaiheessa heränneet eloon. Itse juonihan on mielenkiintoinen, mutta sekään ei juuri ole kirjailijan ansiota. Kapinahan on oikeasti tapahtunut! Kiinnostuin juuri tähän historialliseen aiheeseen, mutta toteutus ei aivan iskenyt. En tuntunut myöskään saavan otetta oikein kenestäkään henkiöstä, enkä tykästynyt kehenkään sen kummemmin. Vasta lähes lopussa, tarkemmin sanoen viimeisen osan alussa, kirja edes vähän kosketti ja sai pohtimaan elämän voimaa, mutta samalla sen haurautta. Ihmenen onnistuu jotenkin selviämään äärirajoillaan pakon edessä, mutta kun pakko loppuu tulee romahdus.

Pari positiivista asiaa vielä näin loppuun. Pidin kirjan selkeästä rakenteesta ja jaottelusta. Kirja oli jaettu viiteen selkeään kokonaisuuteen, joka helpotti lukemista. Luvut olivat myös hyvän mittaisia. Pidin myös alussa olevista kahdesta kartasta, joihin laivan reiti oli merkattu. Tämä selkeytty huomattavasti käsitystä siitä, missä Bounty milloinkin seilasi.

Odotukseni olivat hyvin korkealla ja sitä karvammalta sieltä tippuminen tuintuu. Kiinnostuksestani tätä kirjaa kohtaan voi jo todistaa se, että hankin tämän vastikään, ja tartuin siihen lähes heti, vaikka hyllyssä on odottamassa vaikka kuinka monta todella mielenkiintoista kirjaa. No aina ei voi voittaa.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Mette/Luetut 2006-2011, Tuure/jotain muuta kuin elämää, Valpuri/The Wonderful World of Books, Vinttikamarissa, Miss Shi/The Whole Story

Helmikuun luetut & kirjaostoksia

Helmikuun luetut
- Crooked House, Agatha Christie
- Ylpeys ja ennakkoluulo, Jane Austen
- Tuhat loistavaa aurinkoa, Khaled Hosseini
- Rakas Henrietta, Kaari Utrio

Kiirettä on taas vähän pitänyt, joten helmikuun luetut ovat näin vähän myöhässä ja jo seuraava arvostelukin odottelee tulemistaan, mutta sitten itse asiaa. Helmikuussa sai luettua peräti neljä kirjaa, mikä johtuu luultavasti viikon hiihtolomasta. Enpä olisi uskonut, että joskus pidän neljän kirjan kuukausivauhtia nopeana. Yhteensä sivuja kertyi 1276 eli kirjaa kohden n. 319. Myös lukemieni kirjojen taso oli hyvä. Erityisesti Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Tuhat loistavaa aurinkoa tekivät suuret vaikutukset. Näihin sosittelen lämpimästi tutustumista jos ei ole vielä lukenut. Christie ja Utrio taas eivät yltäneet kahden edellisen tasolle, mutta ihmekös tuo. Austen ei ole klassikko suotta ja Hosseinin kirjat herättävät aina voimakkata tunteita ja ajatuksia. Yksi lukemistani kirjoista (Christie) kuului Lue oman hyllyn kirjat -haasteeseen joka siis on 10/65 tilanteessa. Sain myös aloitettua 1800-luku -haasteen ja innostus on edelleen suuri. Pitää yrittää löytää sitä aikaa jostakin, koska niin paljon mielenkiintoisia kirjoja tuolla odottelee lukemistaan.

Kirjaostokset
Tässä kuussa en varsinaisesti ostanut mitään, mutta kirjahyllyni sai kuitenkin uusia tulokkaita. Siskoni lahjoitti minulle ystävällisesti koko Twilight sarjansa ja kirjaston Ota tai jätä -hyllystä löytyi tuo Kaari Utrion Rakas Henrietta, joka tulikin heti luettua.

Muuta
Ystävänpäivänä rakkaan kissamme Piisan (yllä kuva) elämä tuli tiensä päätökseen. Pitkään kisu elikin ottaen huomioon, että vanhoilla päivillään hänellä oli allergisia nyrhimiskohtauksia, kasvain (poistettu), sokeritauti sekä maksa- ja munuaisongelmia. Hyvän ja onnellisen elämän se tuntui kuitenkin eläneen ja ihmisystäväisempää kissaa on hankala löytää. Lepää rauhassa rakas Piisa.

Rakas Henrietta - Kaari Utrio

Kirjan nimi: Rakas Henrietta
Kirjoittaja: Kaari Utrio
Kustantaja: Suuri suomalainen kirjakerho
Julkaisuvuosi: 1977
Sivumäärä: 271
Mistä: oma (kirjaston ota tai jätä -hylly)

'' Henrietta irrotti kiharan paperipapiljotista. Tummanruskeat kiiltävät hiukset kiertyivät pyörteenä kaulan viertä valkoisen yöpuvun rinnuksille.
- Ehkä minun tulisi ruveta käyttämään myssyä.
- Henrietta! Myssyähän käyttävät rouvat ja vanhatpiiat.
Sophie hytisi peilipöydän ääressä. Hän järjesteli vaaleita kiharoitaan - jotka eivät kaivanneet papiljotteja - peilipöydän kynttilöiden häilyvässä valossa.
- Minä taidan olla vanhapiika, Henrietta sanoi miettivästi. - Ainakin melkein.
- Älä hupsuttele. Sinähän olet vasta -
Sophien ääni haipui hiljaisuuteen.
- Kahdenkymmenenneljän. Minun ikäiseni naiset ovat naimisissa ja heillä on lapsia. Joku on jo jäänyt leskeksikin. Minä käyn tansseissa kuin joku muinaismuisto. Pian minua kai aletaan pelätä. ''
s. 11

Tarininan keskiössä on siis vapaaherran tytär Henrietta, joka ennen loisti 1840-luvun Helsingin seurapiirien prinsessana. Nyt hänelle on kuitenkin karttunut ikää, peräti kaksikymmentäneljä vuotta, ja kaikki odottavat hänen vihdoin rupeavan käyttäytymään ikänsä sallimalla tavalla - vanhanapiikana. Ei Henrietalta suinkaan kosioita ole puuttunut, mutta itsetietoinen ja ehkä myös hiukan ylimielinen Henrietta ei ole näitä hyväksynyt. Tämä taas vuorostaan kiristi Henrietan ja tämän uskonnollisen pikkusiskon Alicen välejä. Hyvien tapajen mukaan tämä ei voinut avioitua ennen isosiskoaan. Toinen nuori nainen, jonka elämää kirjassa seurattiin oli Sophie. Nuori ja rikas kaunotar, jota Henrietan tuli auttaa seurapiirein saloihin. Ikävä kyllä Sophiella oli tapana hullaantua asioista välittämättä yleisestä mielipiteestä, mikä taas aikaansai paljon huolta ja murhetta Henrietalle, joka oli hänestä vastuussa.

Rakas Henrietta on yksi niistä Utrion kevyemmistä kirjoista, joten suhdesotkuja oli roppakaupalla. Henrietta tapaa Richard de Mauryn, tuon salaperäisen markiisin, joka rupeaa antamaan suosiotaan Henrietalle. Henrietta pitääkin tämän miehen loistavista käytöstavoista ja tarinoista eksoottisista maista, joissa tämä oli käynyt. Paikalle saapuu kuitenkin myös Sophien isoveli Fabian, tutkimusmatkailija, joka sanoo mitä sylki suuhun tuo, on röyhkeä ja arvostelee Henriettaa kovalla kädellä. Henrietta ei tietenkään voi sietää moista käytöstapojen puutetta, mutta samalla häntä rupeaa ihmetyttämään näiden kahden miehen täysin erilaiset kertomukset kaukaisista maista. Sophie myös aluksi rakastuu päätä pahkaa kreivi Alexander Keretskiin, jota Henrietta epäilee vain onnenonkijaksi. Miten Henrietta pystyy pelastamaan ystävänsä tämän luutnantin kynsistä?

Täytyy kyllä sanoa, että olisi ollut rankkaa olla tuohon aikaan nainen. Miten vielä 1800-luvun Suomessa pystyttiin suhtautumaan tuolla tavalla naisiin. Ajatella jos avioitumisikä nykyisinkin olisi jo mennyt reilu parikymppisenä. Kuten Henrietta taisi jossakin välissä sanoa, että nuoret tytöt tulivat lastenkamareista sesongiksi seurapiireihin, josta he sitten palasivat takasin lastenkamariin, nyt vain itse huolehtimaan omista pienokaisista. Eräs asia mikä huvitti oli näiden aatelisten suhtautuminen työntekoon. Jos se kerran on niin mahdottoman rahvasta, mitenköhän se oma kukkaro pysyi niin painavana. Useimpien ratkaisuhan oli naida rikkaita porvareita. Tätäkin tosin katsottiin halveksien: eihän oman säädyn alapuolelta ollut soveliasta naida.

'' Sophie oli tavallistakin kauniimpi valkoisessa vapeurleningissään, jonka ylle oli rypytetty ohut harsokangas ja lukemattomia valkoisia pitsikukkia. Hänen kultaiset kiharansa oli koottu pään sivulle laskeutumaan hartioille kallisarvoisen norsunluukamman molemmin puolin. ''
s. 24

Rakastuin tuohon Utrion tapaan kuvailla asuja ja muutenkin tapoja. Hän sai ne jotenkin heräämään henkiin, ja tuntui siltä että hän on oikeasti tiennyt paljon tuosta ajasta. Tämä olettamus mitä luultavammin pitääkin paikkansa, onhan Utrio opiskellut historiaa ja tekee käsittääkseni paljon taustatyötä romaaniensa eteen. Eräs asia kuitenkin häiritsi minua aivan suunnattomasti tämän kirjan kanssa. Tuntui nimittäin siltä, että alussa olisi ollut vaikka kuinka paljon aikaa ja tapahtumatkin sattuivat aika verkkaiseen tahtiin. Kuitenkin loppua lähestyessä tuntui, kuin Utriolle olisi yhtäkkiä tullut kauhea kiire saada kirja lopetetuksi. Aivan kuin hänelle olisi määrätty tietty pituus ja lopussa hän olisi huomannut kaiken olevan vielä levällään ja tilan loppumassa. Eihän siinä muu auta kuin solmia kaikki langanpäät nopeasti ja toivoa parasta. Tästä johtuen, tuntui kuin kaikki olisi edelleen jäänyt vähän kesken. Toinen seikka mikä myös vähän ärsytti oli kirjan samankaltaisuus. Nimittäin kun aloitin kirjan, jouduin todella miettimään olenko jo lukenut tämän (en siis ollut, mutta tunne oli sellainen silti). Taas utrion romaanin päähenkilönä on itsepäinen naiskaunotar, joka on jäämässä vanhaksipiiaksi, ei kuitenkaan olosuhteiden pakosta vaan omasta itsepäisyydestä johtuen. Vähän toistolta se siis vaikutti, mutta ihan kelpo kirja silti.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Salla/Sallan lukupäiväkirja, Bookin it some more, Saraseeeni/Saraseeenin maailma, Morre/Morren maailma ja Kirjain kerrallaan