Seitsemän kellon salaisuus - Agatha Christie

Kirjan nimi: Seitsemän kellon salaisuus (The Seven Dials Mystery)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Helena Luho
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1929, suomennos 1983
Sivumäärä: 303
Mistä: Ostettu antikvariaatista

Chimneysin vanhan kartanon on vuokrannut teräksellä rikastunut sir Oswald ja hänen hiukan hömelö ja surumielinen vaimonsa lady Coote. Viikonlopuksi heidän luokseen on kutsuttu rypäs nuorehkoja diplamaatinalkuja: Ronny, Bill ja Gerry Wade sekä näiden toveri Jimmy. Seuraa näille nuorukaisille pitää kolme nuorta neitoa. Ketään sakista ei ole sen suuremmilla älynlahjoilla pilattu, mutta Gerry on selvästi kaikista harmittomin. Gerryn unenlahjat aiheuttavat kylläkin tarkalle lady Cootelle pahaa mieltä. Onko se oikeasti niin vaikeaa nousta aamiaiselle ajoissa?

Tästä muut saavat päähänsä tehdä Gerrylle pilan, jossa hänet herätettäisiin oikein aikaisin ja kunnolla. Seuraavana aamuna Gerryä ei taaskaan näy aamulla. Hänet löydetään kuolleena. Kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan. Miksi niin hyvät unenlahjat omaava Gerry olisi käyttänyt unilääkettä ja mitä tarkoittavat takanreunuksella tikittävät seitsemän kelloa? Chimneysin kartanoon palaavan lordi Caterhamin tytär Bundle päättää ruveta selvittämään tapaustas Jimmyn avustuksella. Sitten tapahtuu toinen kuolemantapaus...

Näin heti alkuun sanottakoon, että tämä ei ole parasta Christietä. Heti alussa näyttämölle räväytetään suuri katras henkilöitä joissa ei ollut pysyä mukana, ja jotku kuitenkin jäivät täysin toisarvoisiksi itse selvitystyön kannalta. Kaikki tuntui hajoavan, mikä on hyvin epätyypillistä Christietä. Myöskin kun juonessa ruvettiin pohtimaan kansainvälisten asioiden ja rikollisjengien yhteyksiä kuolemantapauksiin, niin no mielenkiintoni lopahti. Christie on ehdottomasti parhaimmillaan kun epäilykset pysyvät tietyn henkilökaartin sisällä, eikä lähdetä poukkoilemaan ympäriinsä. Olisikohan tämä Christien alkupääntuotantoa, koska tuntui että tähän oli sullottu monia elementtejä, joita on yksittäisinä nykyvissä muussa hänen tuotannossaan.

'' Siellä oli ainoastaan talon emäntä, ja hänen paheksuva tuijotuksensa sai Jimmyn tuntemaan olonsa yhtä epämukavaksi kuin kalakauppiaan pöydällä tarjolla olevan nääntyneen turskan katse. Miksi, hitto vieköön, nainen katseli häntä tuolla tavoin? Oli kerta kaikkiaan mahdotonta tulla alas täsmälleen puoli yksitoista. Tosin kello nyt oli neljänneksen oli yksitoista, mutta sittenkin. ''
s. 5

Seitsemän kellon salaisuuson ilmeisesti itsenäistä jatkoa teokselle The Secret of Chimneys (suom. Rakkauskirjeiden salaisuus), jonka luin muutama vuosi takaperin. Tajusin tämän vasta noin sadan sivun jälkeen kun Chimneysin kartano, lordi Caterham, Bundle ja tarkastaja Battle rupesivat tuntumaan tutuilta. Eipä se menoa haitannut, vaikkakaan ei pitänyt ratkaisusta jättää tutkimukset täysin maallikoiden tehtäväksi.

Nyt kun olen valittanut tarpeeksi niin nsanottakoot, että Christien kerronnassa on vain sitä jotakin. Se miten hän kuvaa henkilöitä, kuten sir Oswaldia höyryjyräksi, on jotakin niin tarkkanäköistä, että siitä ei voi muuta kuin nauttia. Seitsemän kellon salaisuudessa oli myös sellaisia sutkautuksia, jotka saivat minut hekottamaan ääneen. Erityisesti lordi Caterham oli hyvin mieleenpainuva herrasmies. Summa summarum Christien kirjallinen tarkkanäköisyys ja henkilökatras viihdyttivät, vaikkakin juoni jätti toivomisen varaa. Ehkä tästä syystä tämä ei ole mitenkään tunnettu Christien teos.

Tahdet: * * *

Lue oman hyllyn kirjat -haaste eteni tilanteeseen 21/65

Muualla luettua: Hiljaisessa sopessa kirjan kanssa ja Uusi Kuu

Brooklyn - Colm Tóibín

Kirjan nimi: Brooklyn
Kirjailija: Colm Tóibín, suomentanut Kaijamari Sivill
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2009, suomennos 2011
Sivumäärä: 313
Mistä: Ostettu

Eilis Lacey on elänyt ikänsä kauniin ja sosiaalisen siskonsa Rosen varjossa. Eilis on se tyttö tansseista, joka jää seinustalle istumaan seinäruusuna tekemättä sen suurempaa vaikutusta. Perheen isä on kuollut ja poikien oli muutettava Irlannista Isoon-Britanniaan töiden perässä. Rose joutuu toimimaan perheen, äidin ja Eilisin, elättäjänä, koska ahkerasta yrittämisestä huolimatta Eilisille ei löydy konttorityötä. Sitten Eilisin onni tuntuu kääntyvän, kun hänelle löytyy suojelija Irlannista Amerikkaan muuttaneesta papista, joka lupaa auttaa järjestämään hänelle elämän Brooklynissa.

'' ''Ei minulla ollut mitään hätää ennen kuin sain kirjeitä kotoa'', Eilis sanoi.
'' Tiedätkö mikä sinua vaivaa?'' isä Flood kysyi.
''Mitä tarkoitatte?''
''Vaivallasi on nimi.''
''Millä?'' Eilis ajatteli, että isä aikoi mainita jonkin yksityisen naistenvaivan.
''Sinulla on koti-ikävä, ei sen kummempaa. Kaikille se tulee. Mutta se menee ohi. Toisilta nopeammin kuin toisilta. Mikään ei ole rankempaa. Ja hoidoksi tarvitaan joku jolle puhua ja paljon tekemistä.''
s. 96

Perheensä jättäminen ei ole helppoa varsinkaan kun muuttaa täysin vieraalle mantereelle, joka on niin kaukana ettei voi palata jouluksi kotiin. Eilisin onneksi Brooklynissä on vahva irlantilaisyhteisö, jonka hoiviin hän pääsee. Hän saa huoneen vuokralle tiukan mutta syvällä sisimmässään lempeän rouva kehoen luota ja töitä myyjänä italialaisesta tavaratalosta. Eilisin toive on jonakin päivänä päästä konttorin puolelle, ja hän on valmis ratamaan sen eteen. Kirjeet Roselta ja äidiltään vetävät yksinäisyyden tunteen ja kodin kaipuun pintaan. On tuskallista tulla revityksi irti tuttusta ja turvallisesta ruveten rakentamaan täysin uutta elämää tyhjästä. Pikku hiljaa Eilisin elämä kuitenkin vakiintuu uomiinsa ja hän tulee myös tavanneeksi tanssiaisissa italialaisen Tonyn, jonka kanssa hän rupeaa hieromaan läheisempää tuttavuutta. Sitten saapuu pysäyttävä viesti, eikä mikään ole enää täysin varmaa.

'' ''Brooklyn on hauska paikka'', isä Flood sanoi. ''Kunhan asioista ei päätä kukaan norjalainen - ja opistoissa se on epätodennäköistä - niin useimmissa paikoissa minä voin vähän vedellä naruista. Juutalaiset ovat parhaita, heistä on aina mukavaa päästä tekemään palveluksia. Rukoile että törmätään juutalaiseen joka uskoo papinkauluksen voimaan. [- -]'' ''
s. 96-97

Ooh, mikä miljöö! 50-luvun Brooklyn imaisi minut pyörteisiinsä. Tavarataloja, nailonsukkia ja tanssiaisia. Mitä muuta tässä nyt enää kaipaisikaan! Juuri tuo historiallisuus toi tähän sitä viehkeyttä, mikä näkökulmana vetosi minuun lukijana. Tuolloin elettiin murroksen aikaa kun mm. tavarataloihin ruvettiin päästämään myös tummaihoisia asiakkaiksi ja naisten tuli vielä pohtia voiko jatkaa ansioitöissä avioiduttuaan. Siirtolaisuus on tietysti myös vahvasti esillä, olihan Eilis itsekin joutunut, monien muiden kanssasisartensa tavoin, muuttamaan paremman elämän toivossa rapakon taakse. Ennakkoluuloja ja stereotypioita eri kansanryhmiin kuuluvista elivat voimakkaasti, vaikka Brooklynissa keskityttiinkin vain irlantilais ja italilais siirtolaisiin.

Brooklyn on kaunis ja ennen kaikkea hyvin hienovarainen romaani. Erityisesti rouva Kehoen vuokralaistyttöjen ruokapöytäkeskusteluista sai paljon irti tuon ajan ihmisten ajatuksista ja mielipiteistä. Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä hiukan syvyyttä, koska niin tummaihoisten asema, holokaustit kuin luokkayhteiskunnan ennakkoluulot tulivat esiin vain pieninä henkäyksinä kuten maininta siitä, että muut vuokralaiset eivä halunneet syödä siivoojana toimivan tytön kanssa samassa pöydästä. Koska näitä asioita ei tuotu esiin kovin voimakkaasti, ei Brooklyn tullut iholle tai laittanut haukkomaan henkeään lukiessa. Ymmärrän, että Tóibín on luonut enemmänkin ajankuvan kuin pyrkinyt ravistelevan teoksen luomiseen. Tällaisena lukuromaanina se toimiikin mainiosti omana itsenään.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: P.S. Rakastan kirjoja, Leena Lumi, Opuscolo, Luetut, lukemattomat, Ilselä, Kirjojen keskellä, Kirjakirppu, Kirjan jos toisenkin, Luettuja maailmoja, Lukuisa, Luettua ja Täällä toisen tähden alla

Kaikki hyvä sinussa - Linda Olsson

Kirjan nimi: Kaikki hyvä sinussa (The Kindness of Your Nature)
Kirjailija: Linda Olsson, suomentanut Anuirmeli  Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2011, suomennos 2012
Sivumäärä: 320
Mistä: Lahja

Uuden-Seelannin rannikolla pienessä yksinäisessä talossa kimmeltävän veden rannalla asuu Marion. Marion on noin viisikymppinen entinen lääkäri, joka elää muusta yhteisöstä eristäytynyttä elämää. Hänen päiviään täyttävät pitkän vaellukset silmän kantamattomiin jatkuvalla hiekkarannalla omissa oloissaan. Viisitoista vuotta aiemmin Marion pakeni Uuteen-Seelantiin tunteidensa ja muistojensa ulottumattomiin, mutta voidakseen haudata kipeimmät muistonsa, on hänen luovuttava myös niistä kaikkein rakkaimmista.

'' En tavoittanut muistikuvaa riemukkaasta ilostani, väkevistä väreistä ja täydellisen vapauden tunteesta. Rakkaudesta. Sen sijaan istuessani sinä päivänä rannalla näin edelleen kaiken sen suodattimen lävitse, jonka olin luonut selvitäkseni hengissä. En nähnyt onnea, joka edelsi kuilua. Olin pakottautunut tukahduttamaan muistikuvan siitä, pakottautunut työntämään mielestäni elämäni suurenmoisimman ajan, jotta pärjäisin loppuelämäni ilman sitä. Niin siinä varmaankin oli käynyt. Sen jälkeen on tapahtunut muutosta, mutta silloin minun oli mahdotonta kohdata onnea, jonka olin menettänyt. ''
s. 46

Lähes joka torstai nuori poika Ika tulee Marionin luo. Ika ei juurikaan puhu ja hän välttelee kontaktia, mutta kuitenkin hän aina tulee. Tämän pinen ja erikoislaatuisen pojan sekä Marionin välille kehkeytyy sanaton yhteys. Eräänä päivänä Marion löytää Ikan merestä, ja vasta tällöin hänelle selviää Ikan kaltoinkohtelun mittasuhteet. Tämä nostattaa Marionin mieleen kauan pimentoon pakotetut kipeät muistot hänen, silloin Mariannen, rikkinäisestä lapsuudesta ja sen seurauksista. Hän päättää pelastaa Ikan, niin pojan kuin itsensäkin tähden.

Kaikki hyvä sinussa on kuin suuri kuohkea sipuli, jonka monisävyiset kerrokset paljastuvat hitaasti mutta väistämättömästi tien Marionin sydämen salaisin sopukoihin. Marionin ja Ikan etäinen mutta samalla niin läheinen suhde lämmitti minua lukijana kuin kuppi kaakaota. Se on herkullista, mutta samalla pitää varoa ettei se luisu hiukkasen liiankin imeläksi. Ika sai aikaan Marionissa muutoksen. Marion ei voinut enää elää vain unohtaakseen vaan oli aika avata muistojen Pandoran lipas: kurkistaa sen sisälle, selvitä siitä ja uskaltautua taas rakastamaan. Siitä tässä kirjassa on ennen kaikkea kyse.

Täytyy tähän väliin mainita, että kun aloitin lukemaan Kaikki hyvä sinussa oli kontrasti Heli Järvenpään Kadotettuihin kasvoihin. Siinä missä Järvenpään teksi oli koko ajan lyhyttä tikkausta, oli Olssonsin teoksen alku varsinkin hyvin filosofista ja runollista. Jouduin pari kertaa miettimään, että mitä ihmettä oikein aloin lukemaan. Sitten kuitenkin tapahtui jotakin ja yhtäkkiä kaikki vain tuntui loksahtavan kohdilleen. Hidas, pohtiva kerronta oli oikeastaan lositotapa kertoa tämä tarina. Itse tarina on suhteellisen vähäeleinen, vaikkakin kiehtova, mutta vasta yhdistettynä tähän viipyilevään kerrontaan, no se nyt vain toimi ja hyvin toimikin. Edes paikoittainen epäuskottavuus ei haitannut. Kuten takakannessa sanotaan: ''Kaikki hyvä sinussa on kipeä ja kuulas tarina muistamisesta, haavoittuvuudesta, vastuusta ja hellyydestä. Uskalluksesta rakastaa ja kysyä itseltään, miksi rakastaa.''  Ei se tuosta paremmaksi muutu, vaikka kuinka vääntelisin ja kääntelisin asiaa.

'' Ajattelin tietenkin Ikaa. Ja ajattelin kuinka täydellisen haavoittuvaisia lapset ovat. Etenkin pikkulapset ja ne, joilta puutuu perheen ja ystävien luoma turvaverkko.
Ajattelin veljeäni. ja ajattelin itseäni. ''
s. 202

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu: Lukutuulia, Katse Avartuu, Sivulauseita, Luettua, Kulttuuri kukoistaa, Kattona taivas, Tarinauttisen hämärän hetket, Annelin lukuvinkit ja Tiikun tuumailut

Kadotetut kasvot - Heli Järvenpää

Kirjan nimi: Kadotetut kasvot
Kirjailija: Heli Järvenpää
Kustantaja: Omakustanne
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 228
Mistä: Pyydetty arvostelukappale

Kadotetut kasvot on Heli Järvenpään omakustanteinen teos kulttuurien kohtaamisesta Kiinan maaperällä. Jo lyhyellä turistilomalla sen tuntee kuinka vieraat tavat ja tottumukset kummastuttavat eivätkä tunnu omilta. Loman loputtua onkin sitten mukava sukeltaa takaisin omaan tuttuun ja turvalliseen Suomeen. Kadotetuiss kasvoissa Tiinalla on edessään vähän pidempi ero ruisleivästä ja turvallisesta liikenteestä. Tiinan mies Markus on saanut komennuksen Kiinaan Hangzhouhun, jossa hänen on määrä opettaa kiinalaisille kolleegoilleen työnsä. Ei siinä sitten paljon muu auta kuin pakata perheen elämä ja muuttaa kahden pienen lapsen kanssa täysin vieraaseen ympäristöön.

Kiinaan päästyään Markus jää tarinan taka-alalle uppouduttuaan työhönsä. Tiinalla on puolestaan edessä suuri kulttuurishokki: kuinka itsenäinen työssäkäyvä nainen sopeutuu kotiäidin rooliin vieraassa kulttuurissa, jossa ruokakaupankin antimet ovat vielä hyvinkin tuoreita ja juoksevia. Kiinassa suomalaisperheen tulotaso on lähes tähtitieteellinen. Kerrostalon aulassa kimaltelee kristallikruunu, eikä ilman kotiapulaista ayia voi rikas kotiäiti elää. Tiinan sopeutumisen, vai pitäisikö sanoa sopeutumattomuuden, lisäksi tutustutaan Markuksen työtoveri Li Wei Weihin, jonka siskon tarinaa kuljetetaan kerronnassa mukana.

´´ Purkauduimme autosta hotellin edustalle. Välittömästi selvisi, mikä oli kaupungin ykkösnähtävyys - meidän perheemme. Lastenrattaat olivat varsinainen kiinalaismagneetti. Ilahduin, kun kadun toiselta puolelta vilkutti mummolauma. Hämmentynyttä huudahtelua, suu auki seisomista ja sormella osoittelua. Jotenkin hämmentävää. Yhtäkkiä ympärillemme tunkeutui piiritysjoukko, kymmenittäin neuvojia. Selittivät minulle jotain kiihtyneenä, näin miten miehen kädet ojentuivat kohti Mariaa. Hyökkäsin väliin. Yksi mummoista huitoi vihaisen näköisenä, väänteli lastevaunun kuomua ja osoitteli vieressään seisovaa naista, joka kantoi vauvaansa sylissään. Arvelin tajuavani. Olin heille kylmä äiti, joka ei kantanut lasta sylissään vaan sulloi pyörillä kulkevaan laatikkoon. ''
s. 15

Kulttuurit jysähtivät vastakkain ja tuntui että Tiinalla ei ollut juurikaan mitään hyvää sanottavaa kiinalaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Kiinalaiset olivat töykeitä ja tungettelevia mm. esittämällä suoria peittelemättömiä ja uteliaita kysymyksiä sekä kuvaamalla ja koskettelemalla Tiinan lapsia luvatta. Vaaleat länsimaalaiset joilla oli kaiken lisäksi kaksi lasta, niin tyttö kuin poika, oli jotakin hyvin eksoottista, josta kaikki halusivat tietää lisää. Toisaalta Kadotetuissa kasvoissa valotettiin tämän erilaisten käsitysten yhteensovittamisen hankaluuden lisäksi Li Wei Wein avulla Kiinan yhden lapsen politiikan nurjaa puolta. Sitä kuinka byrokratian ja säännöstelyn seurauksena lapsikauppa rehottaa ja virallisten syntymätodistusten saaminen voi olla kiven takana. Tämä oli mielenkiintoinen lisämauste tarinaan vaikkakin tuntui hiukan irralliselta.

Kiinnostuin alkujaan Kadotetut kasvot teoksesta luettuani Janen blogiarvion teoksesta. Jokin Aasian ja erityisesti Kiinan ja Japanin kulttuureissa vain vetoaa minuun. Suomen ja Kiinan eroavaisuuksia oli kiehtovaa lukea. Kadotetut kasvot on hyvin nopealukuinen lyhyine lukuineen. Se ei ole niinkään yhtenäinen tarina vaan välähdyksiä arjen hetkistä jotka merkitsevät. Järvenpää on tuonut nokkelasti esiin juuri sellaisia asioita jotka herättävät eniten ajatuksia mutta myös kummastusta. Vai mitä järkeä on Kiinan hallituksen suosituksessa kansalaisille käyttää enintään kolmea väriä vaatetuksessaan olympialaisten aikaan? Entä kenelle olisi tullut mieleen, että pyörän kotiinkuljetus tarkoittaisi, että joku polkee sillä asiakkaan luo. Tällaiset terävät ja usein unholaan jääneet terävät huomiot olivat ehdottomasti teoksen parasta antia.

Lukijana rakastan yli kaiken runollista ja soljuvaa tekstiä, jossa lyhyet ja pidemmät virkkeet rytmittävät lukemista luoden sille juuri sopivan temmon. Järvenpään teksti on kokonaisuutena aika lyhyttä tikkausta, mikä varsinkin aluksi särähti aika pahasti silmään. Toisaalta jollakin kummalla tavalla opin lukemisen edetessä pitämään tästä ratkaisusta, koska yhdistettynä tarinan kerronnan hetkien kuvaukseen siitä tuuli paljon henkilökohtaisempi fiilis. Vähän kuin olisin lukenut päiväkirjaa tai matkakertomusta. Nyt kun tätä asiaa pohdin niin se juttu, joka teki tästä teoksesta niin viihdyttävän oli juuri tuo matkakertomusmaisuus. Ehkä siksi en juurikaan pitänyt kirjan lopusta, koska se oli sitä vastoin enemmän tarinallinen eikä näin oikein tuntunut istuvan muuhun tekstiin luontevasti.

Kaiken kaikkiaan Kadotetut kasvot on virkistävän erilainen teos, joka avaa sopeutumisprosessia vieraaseen kulttuuriin. Kiinaa ja kiinalaisia ei ole kuvattu järin positiivisessa valossa, mutta siinä tulee esiin se eurooppalaisille tyypillinen eurosentrismi. Usein ne omat tavat koetaan oikeammiksi ja paremmiksi. Kadotetuissa kasvoissa löytyy potentiaalia vaikka mihin, mutta aivan napakympiksi se ei kuitenkaan yllä. Järvenpää on kuitenkin mukava uusi tuttavuus suomalaisen kirjallisuuden saralla.

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Kirjan jos toisenkin, Luettua, Perus-Pirren pajatuksia ja Apen matkat

The Postmistress - Sarah Blake

Kirjan nimi: The Postmistress
Kirjailija: Sarah Blake
Kustantaja: Penguin Books
Julkaisuvuosi: 2011/2010
Sivumäärä: 318
Mistä: Kirjakauppaostos Englannista

On vuosi 1941. Yhdysvallat ei ole vielä virallisesti mukana toisessa maailmansodassa. Samaan aikaan kun Lontoota piinaavat jatkuvat pommitukset, eletään Franklinin kylässä Cape Codissa tavallista arkea iloineen ja suruineen. The Postmistress on tarina kolmesta naisesta, joista yksi on kahdelle muulle vain kaukainen ääni radiosta kertomassa sodan kauhuista Lontoossa. Kuitenkin juuri nämä radioreportaasit yhdessä erään kirjeen kanssa, ovat tuleva kietomaan näiden naisten kohtalot toisiinsa yllättävällä tavalla.

Yhdysvalloissa Cape Codissa keski-ikäinen Iris James toimii postineitinä. Iris on säntillinen ja kaikista tärkeintä hänelle on saada posti kunniakkaasti perille noudattaen kaikkia säädöksiä. Postineidin käsien kautta kulkee kaikki kylän kirjeet salaisuuksineen, ja lopulta herää kysymys olisiko parempi jos jokin kirje ei löytäisikään perille.Toinen Franklinin asukas on lääkäri Will Fitchin tuore vaimo Emma. Emma ja Will ovat niin umpirakastuneita kuin vasta naineet voivat kunnes Will menettää potilaansa, jättäen hänen sisälleen tyhjyyden tunteen. Willille syntyy pakkomielle hyvittää tekonsa ja lähteä Lontooseen avustamaan pommituksen uhreja. Emman rooliksi jää jäädä jälkeen. Kaivata, odottaa ja toivoa että Will palaisi takaisin hengissä.

Iriksen ja erityisesti Emman linkki Lontooseen on Frankie Bardin ääni, joka pelkän raportoinnin lisäksi maalaa kuvaa siitä millaista on elää Euroopassa sodan ja jatkuvan pelon keskelllä. Se mitä Frankie haluaa on saada Yhdysvallat huomioimaan Euroopan kauhut ja herätellä heidät kertomalla pommituksista. Kaduista jotka hetki sitten olivat pystyssä mutta silmänräpäyksessä ovat muuttuneet vain romahtaneiksi raunioiksi. Frankieta polttaa halu päästä kertomaan todellinen tarina Euroopan tilasta. Hän lähtee manner-Eurooppaan haastattelemaan valtavia ihmismassoja, joista suurin osa on pakenevia juutalaisia. Ehkä nauhoittamalla heidän ääntää he pystyisivät saada aikaan muutoksen.

'' One day someone you saw every day was there and the next he was not. This was the only way Frankie had found to report the Blitz. The small policeman on the corner, the grocer with a bad eye, the people you walked to work with, in the shops, on the bus: the people you didn't know but who walked the same route as you, who wove the anonymous fabric of your life. Buildings, gardens, the roofline, one could describe their absence. But for the disappearance of a man, or a little boy, or the woman who used to wait for bus at the same time as she did, Frankie had found few words: Once they were here. And I saw them. ''
s. 111

The Postmistressin parasta antia oli ehdottomasti ihmisten kuvaus sodan keskellä. Frankien osat olivat kaikista kiehtovimpia. Siinä tavassa miten hän näki, koki ja ajatteli sodasta oli jotakin niin inhimillistä, mikä upposi minuun. Hän teki sen mitä nuorena toimittaja naisena pystyi tekemään: nauhoitti ihmisten tarinoita jotta he eivät jäisi unohduksiin. Toinen näkökulma sotaan näkyi puolestaan Cape Codissa. Siellä Iriksen miellitty Harry oli varma saksalaisten tulevan, ja joka aamu hän kiipesi kaupungin korkeimpaan rakennukseen tähyämään kiikareillaan merelle joko heitä jo näkyisi. Kyläläiset suhtautuivat harryyn kuin vanhaan höppänään naureskellen asialle, mutta jotenkin tässä hahmon pelossa oli jotakin koskettavaa ja aidontuntuisuutta. Sota saa ihmiset toimimaan erilailla.

Blaken valinnassa kuvata sotaa ulkopuolisten ja vain lyhyiden ihmiskohtaloiden kautta joista Frankie reportoi oli omaperäisyyttä, joka erilaisuudessaan toi tarinalle lisäpotkua. Se oli erilainen lähestymistapa, jolla pystyttiin käsittelemään asiaa tavallaan sivustakatsojan silmin. Kyllähän elämässäkin kohtaamme elämämme varrella lukuisia eri ihmisiä, mutta usein heidän tarinansa jäävät keskeneräisiksi - vain hetkiksi ja tarinoiksi muiden joukossa. Tällä valinnalla Blake pystyi antamaan pieniä maistiaisia siitä kuinka toinen maailmansota loppujen lopuksi vaikutti eritilainteissa oleviin ihmisiin, mutta ikävä kyllä samalla se onnistui etäännyttämään minut lukijana. Henkilöt jäivät ehkä hiukan liian pintapuoleisiksi syvyyden ja kasvun jäädessä sivurooliin.

Täytyy tähän väliin myöntää, että yksinkertaisesti rakastuin Blaken runsaaseen ja runolliseen kieleen, joka pehmeästi otti lukijaa kädestä johdattaen hänet näitten naisten elämään. Jokin kuitenkin tökki itse sisällössä. En ole varma oliko kyse siitä että odotin erilaista juonta ja se rummutettu kirje olikin paljon pienemmässä roolissa kuin oletin, vai oliko kyse enemmänkin liian monesta kertojasta joiden yhteenliittäminen ei loppujenlopuksi ollutkaan kovin luontevaa. Välillä tipuin jopa kärryiltä kuka puhuu, koska kesken tekstin saattoi näkökulma muuttua varoittamatta. Pienellä juonen hiomisella, muulla painotuksella takakansitekstissä ja hiukan erilaisella langanpäiden solmimisella uskon, että tästä olisi tullut mainio lukukokemus. Nyt tarina ja odotukset eivät täysin kohdanneet, vaikkakin kielen kauneus ja kutkuttava juonen poikanen siellä jo oli.

'' We think we know the story, she typed slowly. We think we know the story because there´s a man and a woman sitting together in a funk hole in the dark. There are bombs. It´s a war. There was a war before, and we´ve read the stories. [ - - ] We´ve read Hemingway. We´ve read Miss Thompson and Martha Gellhorn. We think we know who will die and who will live, who is a hero, who will fall in love with whom; but every story - love or war- is a story about looking left when we should have been looking right. ''
s. 165

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kirjakammari, Kirjan jos toisenkin, Sheferijim, Rakkaudesta kirjoihin ja Nenä kirjassa

Lue oman hyllyn kirjat -haaste tilanteessa 20/65