Lukija aamujunassa - Jean-Paul Didierlaurent

 
Kirjan nimi: Lukija aamujunassa (Le liseur de 6h27)
Kirjailija: Jean-Paul Didierlaurent, suomentanut Kira Poutanen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2015
Sivumäärä: 189
Mistä: Omasta hyllystä

' Tyhjän tanssiaissalin tunnelma, joka tehtaassa tähän aikaan päivästä vallitsi, oli veret seisauttava. Edeltävän päivän tapahtumista ei näkynyt enää jälkeäkään. Ilmassa ei ollut ainuttakaan merkkiä siitäkään raivokkuudesta ja melusta, joka täällä hetken kuluttua kaikuisi. Jälkiä ei jätetty. Se oli yksi johtaja Félix Kowalskin päähänpinttymistä. Ilta illan jälkeen hän vaati, että rikospaikka siivottiin moitteettoman puhtaaksi. Rikos toistettiin loputtomia kertoja vuoden jokaisena päivänä, viikonloppuja ja pyhäpäiviä lukuun ottamatta. '
s. 22

Lukija aamujunassa on kertomus Guylainista, jonka elämä toistaa samoja ahdistavia rutiineja päivästä toiseen. Hän on töissä kirjojen kierrätyslaitoksessa, jossa suuri ja valtava kone ahmii ja raastaa ammottavaan kitaansa kirjoja päivästä ja vuodesta toiseen. Guylainille tämä on maanpäällinen helvetti, jossa hän todistaa tätä veritekoa uudestaan ja uudestaan. Kone tummentaa hänen elämäänsä niin vahvasti, että kaikki ruokakin maistuu vain vetiselle pahville. Ainut päivän kohokohta, jolloin hän pääsee irtautumaan elämänsä synkkyydestä on työmatka aamujunalla, jossa hän lukee ääneen yksittäisiä irtosivuja, jotka ovat selvinneet kuin ihmeen kaupalla koneen verenhimoisista leuoista. 

Guylainilla on oma kuuntelijakuntansa, jotka kuuntelevat mielenkiinnolla päivän sivuja, jotka voivat pompata raa'asta murhakuvauksesta keittokirjan ohjeeseen täysin varoittamatta. Yht'äkkiä Guylainin elämä rupeaa kuitenkin saamaan uusia värejä. Alati vallannut harmaa verho rupeaa pikkuhiljaa raottumaan niin uusien tuttavuuksien kuin hänen junasta löytämänsä muistitikun avulla. Mahtuisiko hänen elämäänsä muutakin kuin vain kammottavan koneen täyttämät päivät...

' Ja totta kai, kuten joka vuosi, näyttöön ilmestyi sama toivoton numero 14 717. Toivon aina loppusummaksi lämpimämpää, pyöreämpää, jotenkin kauniimpaa lukua. Lukua, jossa olisi edes pari pulleaa nollaa, tai mukavan pyöreää kahdeksikkoa, kuutosta tai yhdeksikköä. Yksikin kaunis, imettäjän rintamusta muistuttava rehevä kolmonen tekisi minut onnelliseksi. Mutta luku 14 717 on pelkkä luuta. Sen laihuus on paljas, terävät kulmat iskeytyvät suoraan verkkokalvoon. Paperilla luku näyttää pelkältä sarjalta rikottuja viivoja. Yksikin laatta enemmän tai vähemmän riittäisi muuttamaan epämiellyttävän luvun mukavamman pyöreäksi. '
s. 105   

Didierlaurent on luonut mielenkiintoisen henkilökaartin, johon kuului Guylainin lisäksi muun muassa vanha Guiseppe, joka metsästää jalkojaan sekä vahtimestari Yvon, joka rakastaa puhua kaksitoistatavuisilla aleksandriini-runomittaisilla riimeillä. Näissä henkilöissä samoin kuin muistitikun päiväkirjamerkinnöissä oli jotakin hyvin omanlaistaan elämäniloa, joka kiehtoi minua lukijana paljon. He olivat hyvin erilaisia henkilöitä mihin on tottunut, mutta ehkä juuri sen takia he kiehtoivat aivan omalla tavallaan.

Harmi vain, että itse päähenkilö Guylain ei puolestaan vedonnut minuun juuri ollenkaan. Tämä tiivistyi erityisesti teoksen alkupuolella, joka oli hyvin synkkää ja angstista täynnä erilaisia harmaan sävyjä. Kaikki oli niin raastavaa ja inhottavaa, että lukijana etäännyin jo tästä teoksesta ja Guylainista inhoten. Päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin, koska noh tässä ei ole edes kahtasataa sivua. Sitten puolessa välissä tapahtui kuin ihme kun kaiken sen synkkyyden keskelle rupesi löytymään valonsäteitä. Aurinko tuli esiin myrskypilvien takaa, ja tällöin teoksen kielellinen kauneus veti minut täysin lumoihinsa. Rupesin ymmärtämään, miksi tätä teosta on kehuttu ja kuinka upea kertomus se on. Kaikki vain naksahti kohdilleen ja olin lumottu. Asiat vain olivat niin kuin olivat, eikä niitä tarvinnut avata sen enempää, kun kaunis kieli kuljetti eteenpäin matkalla.

Minun on siis hyvin haastavaa arvostella Lukijaa aamujunassa, koska olen kokenut sen matkassa niin ääripäiset tuntemukset. Inhosin sen alkuosaa ja rakastin palavasti loppuosaa. Näissä ristiriitaisissa tunnelmissa en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata tämän teoksen puolesta tai vastaan. Olen hyvin hämilläni. Oi miksi teoksen alussa ei voinut olla niitä arjen kauniita hetkiä, mitä loppuosa oli tulvillaan. Alulle en antaisi juurikaan tähtiä, mutta loppupuolelle taas vaikka kuinka paljon. Pakko siis tehdä kompromissi, joka ei sinäänsä kuvaa teosta, mutta en tiedä mitä muutakaan antaa. Voi Didierlaurent minkä menitkään tekemään.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kirjainten virrassa, Kirjakaapin kummitus, Reader, why did I marry him?, Kirja hyllyssä, Kannesta kanteen, Järjellä ja tunteella, Hemulin kirjahylly, Kirjahilla, Luetut, lukemattomat, Kirjoihin kadonnut, Paljon melua kirjoista, Kirjakirsu ja Kirjahullun päiväkirja