Taikurin sisarenpoika - C. S. Lewis

Kirjan nimi: Taikurin sisarenpoika (The Magician's Nephew)

Sarja: Narnia #1 (kronologinen)
Kirjoittaja: C. S. Lewis, suomentanut Kyllikki Hämäläinen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 1955, suomennos 2005

Sivumäärä: 113

Mistä: Omasta hyllystä

 

' "Minäkö? Minäkö?" hän huudahti. "Poika on päästään vialla! Minun ikäiseni miehen ja minun terveydentilassani, minunko pitäisi panna itseni alttiiksi järkytykselle ja vaaralle, jonka toiseen universumiin sinkoutuminen aiheuttaa? En ikimaailmassa ole kuullut mitään niin nurinkurista! Käsitätkö mitä puhut? Ajattele mitä toinen maailma merkitsee - saatat kohdata jotakin - mitä tahansa."

"Ja oletan, että olet sen sijaan lähettänyt sinne Pollyn", Digory sanoi. Hänen poskensa hehkuivat suuttumuksesta. "Enkä voi sanoa muuta", hän lisäsi "että vaikka oletkin enoni - olet tehnyt raukkamaisesti lähettäessäsi tytön paikkaan, minne et itse uskalla mennä." '

s. 21

 

Eletään aikaa jolloin Sherlock Holmes vielä asui Baker Streetin varrella. Tuolloin Lontoossa asui myös muuan pieni tyttö Polly, jonka talorivin naapuriin muuttaa toinen lapsi, pieni poika Digory. Digoryn äiti on vakavasti sairas ja siksi hän on muuttanut tomeran tätinsä ja omituisen enonsa luokse. Kesäloma on juuri alkanut, mutta Englannin sää on näyttänyt kurjimmat karvansa, joten ulkoleikkien sijasta lapset ovat keskittyneet tekemään tutkimusmatkoja sisällä. Ullakolta he löytävät tilan, jota pitkin pääsee kulkemaan läpi koko talorivin. Epäonnisen laskuvirheen vuoksi tyhjän talon sijasta he kuitenkin tupsahtavat Digoryn enon kiellettyyn työhuoneeseen kohtalokkain seurauksin.

Andrew-eno onnistuu huijaamaan Pollyn koskemaan pöydällä olevaa keltaista sormusta ja puf hän katoaa. Eno onkin taikuri, joka on tehnyt kokeita toisesta maailmasta tulleella tomulla. Keltainen sormus vie tuonne toiseen maailmaan, mutta vain vihreän sormuksen avulla sieltä voi palata. Sormuksen, jota Pollylla ei ole mukanaan. Digoryn ei siis auta muu kuin lähteä Pollyn perään tuonne vieraaseen uuteen maailmaan.

Sormukset vievätkin eräänlaiseen välitilaan, metsään jossa on lukuisia lampia, jotka johtavat kukin eri maailmaan. Lapset lähtevätkin tutkimaan toista lampea ja tulevat samalla herättäneeksi voimakkaan velhottaren. Tästä rupeaa aikamoinen soppa keittymään vieden seurueen tiet lopulta tyhjään maailmaan. Maailmaan, jossa alkaa kuulumaan luomisvoimaista laulua. Narnia on saanut alkunsa.

 

' Koko ajan leijona jatkoi lauluaan ja kulkuaan edestakaisin. Näytti suorastaan pelottavalta, että se joka käännöksellä tuli lähemmäksi heitä. Pollyn mielestä laulu kävi yhä mielenkiintoisemmaksi, koska hän oli alkanut havaita, että laulu ja se mitä tapahtui olivat kiinteässä yhteydessä keskenään. Kun rivi tummia kuusia kohosi läheiselle harjanteelle, Polly tunsi että ne kuuluivat yhteen sen syviä pitkiä ääniä sisältävän sävelen kanssa, jonka leijona oli laulanut sekuntia aikaisemmin. Ja kun leijona sitten antoi kuulua nopean sarjan kirkkaampia ääniä, Polly ei lainkaan hämmästynyt nähdessään esikoita äkkiä ilmestyvän joka puolella. Sanomattoman järkyttyneenä hän tajusi äkkiä, että kaikki tuli (kuten hän sanoi) "leijonan päästä". Kun kuunteli leijonan laulua, kuuli mitä se teki parhaillaan; kun katsoi ympärilleen näki kaiken tapahtuneen. '

s. 67

 

Taikurin sisarenpoika on Narnian tarinoista merkittävä teos, sillä se kertoo kuinka tuo yhteys meidän maailmamme ja Narnian välille onkaan syntynyt. Lewisin ensimmäisenä julkaisema Narnia teos Velho ja leijona on klassikko ja sen jo lukeneille tämä teos tarjoaa riemastuttavia hetkiä bongaillessa tilanteita kuten kuinka se kuuluisa yksinäinen lyhtypylväs onkaan päätynyt keskelle metsää tai miten se vaatekaappi onkaan syntynyt. Kirjailija itse on, ainakin minun yhteisniteeni mukaan, suosittanut tutustumaan sarjaan kuitenkin kronologisesti, joten sen mukaisesti minäkin aloitin nyt Narnian uusintalukumatkani.

Mitä syvyyttä ja pohdintaa tämä pieni lastenkirja pitikään sisällään. On hyvyyttä ja pahuutta, ymmärtämättömyyden seurauksia ja anteeksiantoa, vallanhimoa ja sen korruptiota sekä sitä mikä elämässä on oikeasti tärkeätä kuten oikeudenmukaisuus, armollisuus ja rakkaus. Listaa voisi jatkaa, sillä tuntui että Lewis on päättänyt kertoa kauniin pienen sadun, johon on kuitenkin upotettu saumattomasti ja saarnaamatta oppeja elämästä. Pysähdyinkin niin monesti peilaamaan noita tapahtumia ja ajatuksia.

Lewis on ilmeisesti ollut aika vahvasti uskonnollinen ja Narniaa onkin tituleerattu piilouskonnolliseksi teokseksi. Kyllähän tuo uskonto näkyi teoksessa siinä, että tämä Taikurin sisarenpoika kertoi selkeästi luomiskertomuksen. Teoksessa ei kuitenkaan missään vaiheessa puhuta Raamatusta tai muista kristinuskoon liittyvistä asioista vaan sen paistaa enempi juuri tuossa juonenlangan samankaltaisuudessa. Ei siis tarvitse säikkyä tätä aspektia. Oikeastaan pidin tätä satua todella hienona kuvauksena luomiskertomuksesta.

 

Ahh minkälaisia aarteita omasta hyllystään voikaan siis löytää näin vuosienkin jälkeen! Lapsuudessani näitä Narnian tarinoita tuli tampattua useampaan otteeseen, mutta jostain syystä muistikuvani ovat näistä hyvin hatarat koskien enimmäkseen vain Velhoa ja leijonaa. Tuolloin pienenä en ole selkeästi ollenkaan ymmärtänyt tämän tarinan syvyyttä ja oppien hienovaraista esitystä. Pakko on nostaa Lewisille hattua. Ihastuin myös täysin rinnoin tuohon tarinan kaikkitietävään kertojaan, joka toi selkeästi itseään ja nasevia mielipiteitään esiin läpi teoksen. Näin aikuislukijana ei kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut, että lukisin liian lapsellista teosta. Rakastin Narniaa lapsena ja edelleen - vain kiinnittäen hiukan eri asioihin huomiota. Jokin näissä peruspilarillisissa tarinoissa vain lumoaa.

 

' "Narnia, Narnia, Narnia, herää. Rakasta. Ajattele. Puhu. Ole käveleviä puita. Ole puhuvia eläimiä. Ole jumalallisia vesiä." '

s. 73 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kaiken ei tarvitse olla totta, Luettua elämää, Oksan hyllyltä ja Yksi luku vielä...