Unohdettujen muistojen valokuvaamo - Sanaka Hiiragi

Kirjan nimi: Unohdettujen muistojen valkovaamo (Jinsei Shashinkan No Kiseki)

Kirjailija: Sanaka Hiiragi, suomentanut Markus Juslin

Lukija: Anna Saksman
Julkaisija: Minerva

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2024

Kesto: 5h 18min

Mistä: Kirjastosta

 

Jossain kuoleman ja elämän välimaastossa sijaitsee valokuvaamo. Täällä valokuvaamossa jokainen ihminen pääsee käymään läpi elämänsä valokuvat. Joka päivältä on yksi valokuva. Niitten ääressä voi muistella vaikkapa lapsuuden vanhaa kotikatua, ja lopulta niistä tulee valita elinvuosien verran kuvia. Sitten kuvat laitetaan pyörivään kuvalyhtyyn, joka saattelee vainajan eteenpäin. Elämän kuvien saattelemana.

 

Herra Hirasaka työskentelee yhdessä näistä maagisista valokuvaamoista. Hän on kuolleiden tukena auttamassa heitä hyväksymään menehtymisensä ja rakentamassa tuon kuvalyhdyn valituista kuvista. Tämän lisäksi hän on opas, jonka matkassa nämä kuolleet voivat päästä vielä kerran elämään uudestaan yhden elämänsä tärkeimmistä päivistä ja ikuistamaan sen vielä kuvaan. Hänen valokuvaamonsa kautta kulkevat niin vanha lastentarhaopettaja, keski-ikäinen gangsteri sekä nuori pahoinpidelty tyttö, jonka elämä on ollut yhtä kärsimystä. Mutta voiko Hirasaka olla heille vielä jotenkin muutenkin avuksi tällä elämän viimeisellä matkalla?  

Jokin näissä japanilaisissa teoksissa on sykähdyttävää. Vaikka ne ovatkin pieniä kooltaan, on niiden vähäeleiseen kerrontaan onnistuttu tavoittamaan jotakin hyvin inhimillistä. Tässäkin tarinassa ajatus tuosta elämän ja kuoleman välisestä valokuvaamosta on hyvin kaunis. Vielä viimeisen kerran päästä muistamaan kaikki jo unohtuneetkin asiat valokuvien matkassa ja vieläpä päästä seuraamaan yhtä elämän tärkeätä päivää uudestaan ikuistaen sen viimeiseen kuvaan. Niin lohdullista.

Tällä kertaa en kuitenkaan harmikseni ihastunut täysin varauksitta. En tiedä oliko syynä äänikirja formaatti vai mikä, mutta tuntui että nuo siirtymät valokuvaamosta siihen, että kerrotaan saapuneen ihmisen elämäntarina menneisyyden muisteluina, ei ollut kovin sulavaa. He lähtivät herra Hirasakan matkassa menneisyyden päivään ja odotellessa sitä oikeaa hetkeä he alkoivat kertoilemaan elämäntarinaansa ja yhtäkkiä jo kirjallisesti vain elettiin tuossa menneisyyden elämässä. En tiedä miksi mutta jotenkin tämä jäi vaivaamaan. Samoin selitys, miksi aina se yksi kaikista rakkain valokuva oli heikkolaatuinen ja vaati uudelleen ottamista, oli jotenkin vähän kaukaa haettu, vaikka olikin keskeinen koko juonen idealle mennä ottaman vielä se viimeinen valokuva.

 

Toisaalta nuo itse tarinat olivat jälleen hyvin koskettavia. Erityisesti sydämeni suli tuolle gangsterin tarinalle ja heidän rahanpesu korjaamonsa omalaatuiselle työntekijälle Hiiri-kunille, joka eli korjatakseen asioita. Oli kyse sitten mistä tahansa vekottimesta, valokuvasta tai jopa hamsterista. Pala myös nousi kurkkuun viimeisen tarinan myötä. Kaikki loksahti sen myötä paikoilleen. Koskettavuutta siis löytyi, mutta en ihan ymmärrä tuota takakansitekstiä, sillä se ohittaa täysin nuo kaksi edellistä tarinaa. Itsekin odottelin pitkään, että milloin päästään siihen luvattuun asiaan, kunnes heitin nuo takakannen luomat ennakko-odotukset romukoppaan ja annoin näiden eri ihmisten elämäntarinoiden vain viedä mennessään. 

 

Tähdet: 3 / 5