Kahden veren tytär - S. K. Rostedt

Kirjan nimi: Kahden veren tytär

Sarja: Moorna #1
Kirjailija: S. K. Rostedt
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2024

Sivumäärä: 506

Mistä: Kirjastosta

 

' Sanat alleviivasivat sen, mitä hänen ja Malkran työ kuninkaankaupungissa oli: olla kaunis koriste, kallis kulutustavara. Hän oli viihdyke, jonka tehtävänä oli palvella pikkurikkaita kaupunkilaisia sekä kuninkaallisia vieraineen siihen asti, kunnes saisi velkansa maksettua mestari Satakielelle.

Kunhan vain kestän siihen asti. '

s. 18

 

Remenan valtakunnassa elää niin ihmisiä kuin ylivertaisia haltijoita. Ja sitten on sellaisia hyvin harvinaisia tapauksia kuin Moorna - puoliverisiä. Suipot korvat ovat jatkuva muistutus hänen toisen vanhempansa haltijajuurista, mutta taikaa hän ei ole saanut. Silti puoliverisiin suhtaudutaan hyvin epäilyttävinä pahanilmanlintuina. Moorna elää kuitenkin maksettuna seuralaisena Kuninkaankaupungissa. Rikkaat ovat valmiit maksamaan maltaita päästäkseen omistamaan yhdeksi illaksi tämän eksoottisen puoliverisen. Ja myös itse kruununprinssi on iskenyt häneen silmänsä. Hohdokkuus on kuitenkin kaukana tästä ammatista, kuten Moorna ja hänen lapsuudenystävänsä Malkran ovat saaneet huomata.

 

Nyt Remenan valtakunnassa on kuitenkin ruvettu tekemään havaintoja demoneista, jotka luultiin jo hävitetyiksi kaukaisissa demonisodissa. Palatsissa alkavat uhrimenot jumalten lepyttelemisiksi. Moorna pitää tätä barbaarisena, mutta ketäpä seuralaisen näkemykset kiinnostaisivat. Moornan sapen saa myös vieläkin enemmän kiehumaan eräs kaupunkiin saapunut arohaltija. Haltijat nyt katsovat aina muita nenänvarttaan pitkin, mutta tämä tapaus on harvinaisen julkea. Moorna ei voi sietää häntä erään mansikkatorttujupakan jäljiltä, mutta niin kohtalolla on toisenlaiset suunnitelmat heidän varalleen. Edessä siintää nimittäin yhteinen taival. Eivätkä valtakunnan tarkoin vartioidut salaisuudet tule pysymään enää pitkään piilossa.

 

' Moornan olo oli kuin maahan paiskatulla mansikkatortulla.

Hän oli sietänyt paljon, niin kotikylässä kuin täällä, mutta juuri tuon miehen käytös tuntui olevan viimeinen pisara. Vai ostaa minut kruununprinssiltä. Idioottiko hän on? Moorna melkein tuhahti ääneen.

Jostain syystä hänen itsesuojeluvaistonsa - toisin sanoen luontainen, pelonsekainen kunnioitus haltioita kohtaan - kaikkosi täysin tuon raivostuttavan yksilön kohdalla. '

s. 103 

 

Romantasiasta eli romantiikkaa ja fantasiaa yhdistelevistä teoksista on syntynyt eräänlainen ilmiö kirjamaailmassa. Kun odottelin vielä kirjaston varausjonosta Rebecca Yarrosin huikealle Siiveniskulle jatkoa, päätin kokeilla puolestaan tätä viime vuonna ilmestynyttä kotimaista romantasiaan. Enkä pettynyt! Eipä tämä tunnu jäävän jälkeen kansainvälisille sisaruksilleen. Olipa mukava lukea tällaista kotimaista laadukasta romantasiaa. 

 

Rostedtin luoma fantasiamaailma oli kiinnostava. Omassa nuoruudessani vampyyrit olivat se fantasian the muoto, mutta nyt erilaiset haltijat ja keijut tuntuvat olevan pinnalla. Pidin kuitenkin siitä, että haltijoiden lisäksi myös demonit oli nostettu osaksi Rostedtin tarinaa. Miten kiehtovasti haltijoiden ja demonien väliset erovaisuudet ja samanlaisuudet olikaan punottu osaksi maailman jännitteitä. Demonit eivät olleetkaan vain paholaisen kätyreitä pätsistä ja haltijat eivät suinkaan niitä kilttejä taikamaailman pelastajia. Erilaisuus herättää niin helposti pelkoa, jonka avulla lietsoa epäilyksen siemeniä ja vihanpitoa eri rotujen välille. Paljastuksia maailmasta ja sen lainalaisuuksista oli sopivassa määrin, niin että jäin janoamaan lisää. Eihän tämä ole George R.R. Martinin kaltainen eeppinen fantasian suurromaani tarkkaan hiottuine yksityiskohtineen, mutta oikein herkullista viihdefantasiaan kylläkin. Milloinkas se jatko-osa ilmestyykään :D

 

Romantasiasta puhuttaessa ei voi myöskään ohittaa pääparin välistä kemiaa. Kuninkaankaupungissa heidän välillään olikin näppärää tuohtunutta sananvaihtoa ja kipinät lensivät. Kun tarinassa kuitenkin edettiin ja päästiin tuolle yhteiselle matkataipaleelle, niin tapahtui kuitenkin selkeä notkahdus tässä jännitteessä. Moorna vain velloi pahassa olossaan ja ikävässään ystäväänsä Malkraa kohtaan, ja arohaltijamme nenäkkyys vaihtui aivan liian lempeään huolenpitoon Moorna-äkäpussia kohtaan. Onneksi loppua kohden kun paljastuksia rupesi tulemaan enempi ja tunnelma tiivistyi, myös parin kemia koki taas nousua. Tuo keskikohdan suvanto kuitenkin hiukan rokotti tähtiä tältä lukukokemukselta. Tätä lukiessa ei myöskään tarvitse pelätä liian pitkiä ja yksityiskohtaisia himokkaiden kohtausten kuvailuja, jotka saavat lukijankin posket jo punehtumaan. Kahden veren tyttäressä tuntui olevan sopivasti jännitettä ja kuumahkoja hetkiä, mutta ainakin minun makuuni ja genreensä nähden tässä pysyttiin onneksi vielä hyvän maun rajoissa. Jatkan kyllä ehdottomasti sarjan parissa!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Siniset helmet, Vaahteran varjon alla, Kirjahullun päiväkirja, Morren kirjablogi ja Kirjavinkit