Uhritulet - Kaari Utrio

Kirjan nimi: Uhritulet
Kirjailija: Kaari Utrio

Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 1993 / 2010

Sivumäärä: 399

Mistä: Omasta hyllystä

' - Lapsihan on viettänyt kesän Pyhän Hengen huoneella kopean Sten Balkin ja ruttotautisten kanssa.

- Ne eivät kummatkaan ole omiaan kasvattamaan tyttöä sieväksi ja herttaiseksi. Mutta hurskaana kai Judit Mikhofia kaiken sen jälkeen voidaan pitää.

Oli aivan sama, vaikka Judit Mikhof olisi ruma rupikonna ja oikullinen kuten äitinsä. Judit Mikhof oli perijätär, ja se riitti. Mutta oli tietenkin hyvä, jos hänestä rahan lisäksi voitiin löytää jokin yleisesti hyväksytty ominaisuus kuten hurskaus. '

s. 49

 

Vuonna 1386 Turun porvari ja pormestari Anton Mikhof saa kuulla kammottavan uutisen. Turkuun on saapunut rutto! Myös hän itse päätyy kaupungin ulkopuolelle Pyhän Hengen huoneelle, jossa niitä joita kukaan ei enää halua, hoidetaan ja autetaan. Sinne hänet vievät hänen nuori tyttärensä Judit sekä piispan veli ritari Sten Balik, joiden on koko epidemian ajaksi jäätävä huoneelle auttamaan muita ruttosairaita. He kuitenkin selviävät, tosin liian monta hautaa jo kaivettuaan. Pormestarin vaimo Eliana on kuulu kaunotar, mutta myös tunnettu itsekkyydestään ja oikuistaan. Hän ei jää entistä miestään kaipaamaan vaan ilahtuu ikihyviksi, kun itse turun linnanherran Jeppe Dieknin luottomies tulee häntä kosimaan. Vihdoin hän saisi karistaa porvarismiehensä tomut jaloistaan ja naida kunnon rälssisukuun.

 

Tästä alkaa kuitenkin kärsimysten tie. Elianan mies on kiivasluontoinen ja ennen niin ylpeä Eliana rupeaa piilottaman kasvonsa hunnuin ettei kurin jäljet näkyisi niin selkeästi. Lopulta tilanne räjähtää käsiin niin, että Elianan mies ja myös tytär Hullu-Hilde saavat surmansa. Judit haluaisi ripittäytyä, mutta äiti Eliana ei anna siihen lupaa. Tätä raskasta syntitaakkaa nuori Judit joutuu kantamaan harteillaan. Eikä se elämä helppo tule olemaan. Hänet naitetaan neljätoistavuotiaana itseään monin kerroin vanhemmalle leskimiehelle ja minne vain hän meneekin miehet himoitsevat tätä alistuvaa perijätärtä. 

 

Samaan aikaan Itämaalla kuohuu, kun Tanskan uusi kuningatar Margareeta on noussut valtaan ja osa haluaisi vaihtaa heikon saksalaisen kuninkaansa tähän uuteen vahvaan hallitsijaan. Eletään Kalmarin Unionin alkuaikoja. Hallitsijat vaihtuvat, ylimystön lojaalius on kaupan ja pian myös kammottavat merirosvo Vitaliaanit kurittavat Itämerta ja sen rannikkokaupunkeja. Tässä historian myrskyssä myös Judit päätyy temmatuksi Turusta niin Viipuriin, Tukholmaan, Gotlantiin kuin Porkkalan niemelle Kirkkonummelle. Mutta voiko hän löytää rauhan? 

' Jeppe Diekn, jonka mieli oli mutkikkaampi kuin myyrän käytävä maan sisässä, oli tahallaan saattanut Itämaan rälssin sellaiseen tilanteeseen, ettei sillä ollut muuta neuvoa kuin seurata uskollisesti minne laamanni sitä milloinkin vei. Filip Röden viha tuntui mahassa pistävänä kipuna. '

s. 63

 

Nuorempana luin varsin paljon Utrion kirjoja, mutta jotenkin sen jälkeen se jäi. Kaksi vuotta sitten Kirjasähkökäyrä organisoi tempauksen Utrion 80v synttäreiden kunniaksi ja silloin tuli pitkästä aikaa tartuttua hänen tuotantoonsa Pirita, karjalan tyttäreen ja pidin lukemastani. Nyt kun katselin oman hyllyni lukemattomia, tämä teos suorastaan pyysi tulla luetuksi. Olenhan itsekin Kirkkonummelta kotoisin. Olen myös viime aikoina lukenut muutaman kirjan Kristiina Vuorelta jota on tituleerattu Utrion hengessä kirjoittavaksi. Nyt pääsinkin siis vertailemaan, ja pakko kyllä myöntää, että tässä tapauksessa alkuperäinen Utrio vei kyllä pidemmän korren.  

 

Utrion kyky herättää historian kiemurat henkiin on ilmiömäinen. Suorastaan ahmin teosta ja sen kuvioita. Kuinka 1300-luvun lopulla pelattiin valtapeliä eri hallitsijoiden välillä - Jeppe Diekn etunenässä vaihtamassa puolta aina sen mukaan mistä kulloinkin tuulee. Muistan historiantunneilta Tanskan Margareetan ja Kalmarin Unionin, mutta minulla ei ollut ollut minkäänlaista hajua minkälaiset tilanteet johtivat Ruotsin osaksi sitä. Ja entäpä nuo kammottavat merirosvot Itämerellä? En ollut koskaan kuullutkaan! Näin sitä taas päätyy huomaamaan, kuinka paljon kaikkea mielenkiintoista historiassa onkaan, jonka pariin romaanit saattavat johdattaa. Nyt olen taas yhtä pientä palasta fiksumpi.

 

Uhritulet oli siis varsin koukuttava teos. Sivut kääntyivät vinhaa vauhtia ja halusin tietää mitä seuraavaksi. Miten valtapelissä käy? Entä mitä poloiselle Juditille? Nimittäin päähenkilö Judithan jäi lopulta yllättävän sivuosaan alistuvana tyttösenä, kun kerronnassa valotettiin kaikkea tuota hänen ympärillään tapahtuvaa isoa kuvaa ja politisointia. Kyllä hän loppua kohden hiukan kasvoi ja sai enempi sivutilaa, mutta tyypillinen Utrion kirjallisuuden vahva nainen hän ei ollut. Oikeastaan jos oikein pysähtyy miettimään niin hänen pääasiallinen tehtävänsä tuntui olevan vahingossa herättää miehissä pakkomielteisiä himoja. Loppua kohden tämä tarinan himokkuus rupesi jo vähän olemaan liiaksi. Jostain syystä en silti kokenut tuota sukurutsaa (joka oli synti jonka vain paavi voi antaa anteeksi versus isänmurhaan riitti jo pelkkä piispa) niin inhottavana kuin Murakamin Kafkan pohdinnoissa. Ehkäpä tilannetta helpotti se, että tässä tämä äitipuoli oli tosiaan viisitoistavuotias Viipurin talouteen saapuessaan ja poika jo aikuinen mies, eivätkä he olleet oikeasti sukua toisilleen. Aivan toinen kysymys sitten onkin, kuinka noin nuoria tyttöjä naitettiin vanhoille miehille ja kuinka paljon raiskauksia keskiaikaiseen elämään mahtuikaan. Mutta ainakin Utrio on tarjonnut autenttista aikalaiskuvaa eikä silotellut menoa nykyaikaisille lukijoille. Vähän vähempikin väkivalta ja himo olisivat tosin riittäneet tälle lukijalle, mutta kiinnostava ja koukuttavat teos joka tapauksessa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Sallan lukupäiväkirja ja Jokken kirjanurkka