Pirita, Karjalan tytär - Kaari Utrio

Kirjan nimi: Pirita, Karjalan tytär

Kirjoittaja: Kaari Utrio
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1972/1973

Sivumäärä: 297

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Pirita nousi innokkaana ja tottelevaisena: ajatus Rinteen uudismökistä välähti hänen päässään kadotakseen nopeasti. Rinne ei ollut hänen kotinsa, hänellä ei ollut kotia lainkaan eikä yleensä mitään sidettä nyt kun isä Henrik oli kuollut ja hänen ruumiinsakin peitetty pyöreillä kivillä. Nämä miehet olivat ystävällisiä ja antoivat tytölle ruokaa. Piritan mielestä oli yksinomaan viisasta lähteä heidän mukaansa. Hän ei osannut kysyä minne miehet hänet veisivät eikä välittänytkään. Jokainen päivä oli uusi ja toi omat pulmansa: niistä selvittäisiin nöyrällä mielellä ja ahkeralla työllä, niin oli Rinteen Anna opettanut. Pääasia oli että sai vatsansa täyteen ja jonkun rievun talveksi ettei tarvinnut kovasti palella. Piritan seitsenvuotinen elämä oli kulunut inhimillisten - ja vaatimattomien - perustarpeiden tyydyttämisessä eikä hänen mieleensä tullut pyytää mitään välttämättömimmän yli. '

s. 19-20

 

Pieni lapsi syntyy 1400-luvun Suomen metsäiseen erakkomökkiin. Lapsi saa nimekseen Pirita, jonka hänen isänsä luopiomunkki Henrik kastaa. Hänen Viipurilaista aatelissukua oleva äitinsä kuitenkin menehtyy synnytykseen. Kielletyn rakkauden hedelmänä Piritalla ei ole mitään komeista sukujuuristaan huolimatta. Hänen maailmansa on Rinteen mökki, jossa hän raataa päivä toisensa jälkeen elatuksensa eteen - ja silti nälkä kurnii vatsanpohjassa. Kun hänen isänsä Henrikin kuolee jää Pirita täysin yksin. Karjalaiset kauppiaat kuitenkin löytävät hänet nääntymästä metsästä ja ottavat mukaansa. 

Piritan tie vie hänet mahtavaan kauppakaupunkiin Novgorodiin, jonne hänet myydään pajari Avraamovin taloon pikkuorjaksi. Vuonna 1470 Novgorodissa voi kuitenkin jo kuulla sen alkavat kuolin koristelut. Kaupunki on jakaantunut kahtia kun leski Marfan lumoamana monet ylhäiset pajarit kannattavat tuen hakemista Puola-Liettualta, kun taas musta rahvas huutaa Moskovalaisen ruhtinas Ivan Vasiljevitshia noutamaan perintömaataan.

Myöskin Avraamovien talo joutuu vahvasti näiden juonien verkkoon ja Pirita siinä ohessa, vaikkei politiikalla olisi hänelle väliä tuon taivaallista. Orjalle tärkeintä on saada leipää pöytään ja katto pään päälle - ei sillä niin väliä kuka hallitsee. Kun Avraamovien talossa valta vaihtuu isältä pojalle myös nyt jo nuoren naisen ikään ehtineen Piritan asema muuttuu radikaalisti. Hänestä tulee Afimin vuoteen lämmittäjä ja siten hän nousee tavallisesta orjasta melkein jo emäntäpiian asemaan. Novgorodin kuohuissa Avraamovienkin talon väen jalat kuitenkin kastuvat. Koska Pirita on heihin sidottu, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kulkea mukana tällä epätoivoisella matkalla. Ehkä aurinko vielä joku päivä hymyilisi hänelle jälleen.

 

' Vuosisatojen ajan Herra Suuri Novgorod oli valinnut itse ruhtinaansa ja arkkipiispansa, posadnikkansa ja tisjatskinsa, tuhannen päämiehensä. Ajan mittaan kaupunki oli kasvanut ja pöyhistynyt sietämättömän ylpeäksi, ja vain viisaimmat näkivät, että loppu oli lähellä. Novgorod oli suuri ja Novgorod oli mahtava mutta se ei pystynyt elättämään itseään sillä viidennesten karut kalliot ja mäntymetsät ja suot eivät tuottaneet tarpeeksi viljaa kaupungin nälkäisille suille vaan sitä piti tuoda etelästä, Vladimirista, Suzdalista ja Moskovasta. Ja Novgorodin suunnaton kaupunkiruumis tarvitsi sotilaita puolustamaan itseään, ahneita naapureita vastaan jotka uhkasivat repiä sen pala palalta niin kuin ärisevät sudet repivät nääntyneen hirven, mutta sotilaitakaan Novgorod ei pystynyt tuottamaan.'

s. 38-39 

 

Aloitan heti sanomalla, että olipa kiinnostava historiakatsaus Novgorodin vaiheisiin 1470-luvulla! Teoksessaan Utrio kuvaa juuri niitä aikoja jolloin tuo suuri ja mahtava kaupunki aloitti lopullisen alamäkensä kohti murskautumista Venäjän vallan alle. Muistan lukion historiantunneilta kuinka puhuttiin Suomen naapurimaa Novgorodista, mutta jossain kohtaa itänaapuria vain ruvettiin kutsumaan Venäjäksi eikä siinä sen kummempia selityksiä annettu mitä oli käynyt. Olikin herkullista päästä Utrion mukana tälle aikamatkalle oppimaan mistä tässä kaikessa olikaan kyse. Kuinka Novgorod kaatui oikeastaan omaan mahdottomuutensa - mahtava kaupunki, jolla ei ole kuitenkaan omia sotavoimia ja luotto on ulkopuolisessa ruhtinaassa, jolla ei ole mitään valtaa, mutta jonka tulisi suojella kaupunkia vain koska se on kunniakas tehtävä. hmm... Novgorodissa taidettiin vähän liiaksi luottaa pelkkään kaupan ja kullan mahtiin. Pirita elääkin läpi näiden vaiherikkaiden Novgorodin kuolin korinoiden, jolloin aina uudestaan ja uudestaan noustaan vastustamaan jo varmaa kohtaloa. Utrio on antanut Novgorodille itseasiassa enemmän syvyyttä kuin monille henkilöhahmoilleen. Se jos mikä kertoo sen tärkeästä roolista.

 

Toinen mielenkiintoinen aspekti teoksessa oli Piritan rooli orjana. Nimittäin moniin nykykirjallisuuden orja kuvauksiin verrattuna Pirita on hyvinkin sinut kohtalonsa kanssa. Olin niin tottunut, että orjien elo kuvataan kurjistakin kurjempana, joten aluksi hiukan jopa vieroksuin tätä Piritan lähes pyhimysmäistä tyyneyttä ja hyväksyntää. Toisaalta kun asiaa jää pohtimaan niin mistä muusta Pirita edes tiesi. Heti syntymästään lähtien raatanut elatuksensa eteen Rinteillä, joten virallisena orjana Avraamovien talossa hänen elämänsä oli jo huomattavasti helpompaa. Työt olivat kevyitä ja aina sai vatsansa täyteen aikansa mittapuulla puhtaassa ja rikkaassa talossa. Isännänkin öiset vierailut hän otti tyynesti vastaan: olihan isäntä suhteellisen hellä, tehtävä oli hyvin helppo ja bonuksena hän sai nukkua pirtin ainoassa oikeassa sängyssä kovan lattian kylmyyden sijaan. Jos ei ole koskaan ollutkaan vapaa niin ihmismieli on ilmeisen sopeutuvainen. Pirita toimi siis omien lähtökohtiensa mukaisesti. Ja kuten hän totesi niin nähdessään kaupungin vapaiden ihmisten roikkumassa jatkuvasti nälkäkuoleman porteilla ja ahtautuneen pienen pieniin haiseviin ja kylmiin tupiin kymmenittäin niin onko se elämä edes vapaana niin tavoiteltavaa?  

Utrio on tehnyt hienon ja pitkän uran ja tänään on hänen 80-vuotissyntymäpäivänsä. Sen kunniaksi Kirjasähkökäyrän Mai organisoi lukuhaasteen, jotta mahdollisimman moni onnittelisi Utriota hänen merkkipäivänään esittelemällä hänen kattavasta tuotannostaan teoksen. Erityisesti teininä luin hyvin innokkaasti Utriota, mutta onnistuinpa silti löytämään hyllystäni hänen teoksensa, jota en ollut vielä onnistunut lukemaan! Utrion hienous piileekin hänen kyvyssään herättää historia henkiin ja keskittyen erityisesti naisten ja perheiden elämään. Piritakin kasvoi naisena ja erityisesti äitiyden mukana myös paljon teoksen edetessä ja kun ollaan matkalla Pohjoisen erämaille oli pakko ihailla tämän nuoren naisen sisäistä voimaa ja sitkeyttä. Mielessäni kyllä teki mieli huutaa monesti, että hylkää jo se Afim sika ja pelasta itsesi ja lapset, mutta niin sitä vain mentiin. Itseasiassa vaikka alkupuoliskon Novgorod historiikki oli kiehtova niin nautin vielä enemmän toisen puoliskon erämatkasta. Paljon ehtii siis tapahtua. Seuraavaksi voisikin kokeilla Utriolta 1800-luvulle sijoittuvaa teosta vaihteluna.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kolmas kirja taskussa

 

Paljon onnea Kaari Utrio!

 

Kuva & haaste: Kirjasähkökäyrä