Kafka rannalla - Haruki Murakami

Kirjan nimi: Kafka rannalla (Umibe no Kafuka)
Kirjailija: Haruki Murakami, suomentanut Juhani Lindholm
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2002, suomennos 2009

Sivumäärä: 639

Mistä: Kirjastosta

 

' Ja sinun todellakin on selviydyttävä siitä rajusta, metafyysisestä, symbolisesta myrskystä. Ja olipa se miten metafyysinen tai symbolinen tahansa, älä kuvittele, etteikö se viiltäisi lihaa kuin tuhat partaveistä. Ihmiset vuotavat verta, ja myös sinä vuodat verta. Kuumaa punaista verta. Tahraat kätesikin siihen vereen, omaasi ja toisten. '

s. 8 

 

Näiden sanojen saattelemana alkaa tarina nuoren tokiolaisen 15-vuotiaan Kafkan elämästä. Aikamoista metafyysistä pyöritystä se tuleekin olemaan. Kaikki kuitenkin alkaa siitä, että Kafka päättää karata kotoaan 15-vuotias syntymäpäivänään. Hänen tulee olla maailman kovin 15-vuotias. Hän pakenee isänsä kammottavaa Oidipusmaista profetiaa elämästään. Suunnakseen hän valitsee eteläisen Takamatsun saaren. Hän on aiemmin nähnyt jutun yksityisestä kirjastosta, joka on avattu yleisölle. Se on kolahtanut häneen. Tuolla hänen pitäisi olla. Mutta vaikka hän kuinka juoksee, pääseekö hän silti pakoon ennustustaan?

 

Toisaalta on Nakata. Kuusikymppinen valtion apurahaa saava hidasälyinen mies, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Hän oli lapsena luokkansa priimus, mutta sitten sodan aikaan tapahtui jotakin mystistä. Sen seurauksena hänestä tuli kuin tyhjä taulu. Hän osaa kuitenkin jutella kissojen kanssa. Tämän seurauksena hän on päätynyt etsimään Tokion kadonneita kissoja. Sitten tapahtuu jotakin, joka puskee Nakatan pois tutuilta raiteiltaan. Hänen on paettava ja aivan kuin jonkin vetämänä hän suuntaa myös Takamatsuun. Hänellä on tehtävä. Mutta millainen, hän ei tiedä itsekään. 

 

' "[- -] Näiden kymmenen päivän aikana on tapahtunut kaikenlaista omituista. Taivaalta on satanut iilimatoja, tyhjästä on ilmaantunut eversti Sanders, on ollut tosi hyvää seksiä tyrmäävän upean filosofianopiskelijan kanssa, on kähvelletty kynnyskivi temppelistä... Kymmeneen päivään on mahtunut niin paljon kummallisia asioita, ettei sellaista yleensä koe kokonaisena ihmiselämässäkään. Kuin olisi koeajanut vuoristoradan junia." Hoshino vaikeni ja mietti, miten jatkaisi. "Mutta tietääkös vaari mitä?"

"No mitä?"

" Kaikista kummallisinta tässä kaikessa olette ollut te, herra Nakata. [- -]" '

s. 556

En oikein tiedä mitä oikein sanoisin tästä teoksesta. Olen aiemmin lukenut Murakamilta jättimäisen 1Q84 sekä novellikokoelman Miehiä ilman naisia ja tykästynyt näihin molempiin, vaikka kerrontatyyleiltään ne olivatkin varsin erilaiset. Jokin tuossa Murakamin tavassa kertoa maagisen realismin keinoin ihmisistä on tehnyt vaikutuksen. Kuinka tarkkanäköistä maailman kuvausta ja taitavaa kielenkäyttöä. Merkityksiä upotettuna vain odottamassa löytäjää. Tätä Kafka rannalla teosta moni on minulle vieläpä tituleerannut Murakamin parhaimmaksi, joten odotin innolla, millaiselle upealle matkalle siis pääsisinkään.

 

Oi apua kuinka karvas pettymys tämä teos sitten olikaan. Edelleen sen sivuilta kyllä tunnistaa Murakamin hienon kielen ja tavan kertoa, mutta tämä teos oli jo aivan liikaa. Tuntui että pakka ei pysynyt enää millään kasassa, kun liideltiin jo niin metafyysisillä tasoilla, mistä ei oikein ottanut millään selvää mitä ihmettä Murakami tällä kaikella oikein haluaa sanoa. Ehkä syynä on lapsiarjen univajeiset aivoni tai se, että minun piti lukea tämä alle viikossa yllätysvarausjonon muodostuessa kirjastossa, mutta silti. Jotenkin tuntui, että Murakami on halunnut ravistella lukijaa jo vähän liiaksikin. Mies, joka leikkailee kissanpäitä ja syö niiden raakoja sydämiä? Nuori poika, joka makaa mahdollisen äitinsä ja raiskaa unissaan tytön, jonka toivoisi olevan siskonsa? Miksi oi miksi? Jotenkin koko teos rupesi inhottamaan minua näitä juttuja lukiessa.

 

Ei tämä koko matka ollut yhtä kärsimystä ja tunnustan kyllä Murakamin kirjalliset ansiot, mutta liika on silti liikaa. Alussa ajattelin tätä vielä mainiona neljän tähden kirjana. Takamatsun kirjasto tuntui lumoavalta paikalta. Naktan keskustelut kissojen kanssa olivat kiehtovia. Sitten teos kuitenkin rupesi saamaan filosofisia ja metafyysisiä tasoja yhä kasvavalla vauhdilla. Ja mitä syvemmälle tähän metafyysiseen myrskyyn mentiin, niin sen kanssa samaa tahtia myös arvosanani kirjasta laski. Olen tästä varsin yllättynyt, sillä yleensä olen pitänyt absurdeista ja ajattelemaan ravistelevista teoksista. Tästä kirjasta en kuitenkaan saanut otetta. Varmaan tarvitsisin jonkin tulkintaoppaan. 

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Keltainen kirjasto, Lintusen kirjablogi, Lumiomena, Sivumerkkejä, Kaisa Reetta T., Rakkaudesta kirjoihin, Kirja vieköön!, Sinisen linnan kirjasto, Kirjanurkkaus, Kirjamielellä, Ei vain mustaa valkoisella, Anna meidän lukea enemmän, Kujerruksia, Savannilla, Ainakin 52 kirjaa, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Nipvet, Tavaus, Luetut, lukemattomat, Tuijata, Ja kaikkea muuta ja Eniten minua kiinnostaa tie