House Rules - Jodi Picoult

Kirjan nimi: House Rules
Kirjailija: Jodi Picoult
Kustantaja: Hodder
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 603
Mistä: Lentokenttäostos

'' I may be autistic, but I can't tell you what day of the week your mother's thirty-second birthday fell on. I can't do logarithms in my head. I can't look at a patch of sod and tell you it has 6,446 individual blades of grass. On the other hand, I could tell you anything you ever wanted to know about lightning, polymerase chain reactions, famous movie quotes, and Lower Cretaceous sauropods. I memorized the periodic table without even trying; I thaught myself how to read Middle Egyptian; and I helped my calculus teacher fix his computer. I could talk forever about Friction ridge detail in finger print analysis and whether said analysis is an art or a science. ''
s. 19

Kun Jacob oli kaksi-vuotias, hänellä diagnosoitiin autismi, joka myöhemmin tarkentui aspergeriksi. Edelleen Jacobin ollessa kahdeksantoista-vuotias, yksinhuoltajaäiti Emman sekä pikkuveli Theon elämät pyörivät täysin Jacobin tarpeiden ympärillä. Rutiinit ovat tärkeitä. Jacob käy aina ensimmäisenä suihkussa, joka viikonpäivä syödään vain tietynväristä ruokaa ja joka päivä puoliviideltä istahdetaan sohvalle katsomaan CrimeBustersia. Mikäli kaikki ei suju suunnitelmien mukaan Jacob romahtaa täysin. Muutos on jotakin, mitä hän ei siedä.

Autismille tyypilliseen tapaan myös Jacobilla on yksi suuri kiinnostuksenkohde - rikostutkinta. Hän pääseekin tutustumaan siihen aivan aitiopaikalta, kun tapahtuu murha, jonka jäljet viittaavat Jacobiin. Kun aspergerin oireet kuten katsekontaktin ja kosketuksen välttäminen sekä heikkous sosiaalisissa tilanteissa saavat Jacobin näyttämään vielä enemmän syylliseltä, palkkaa Emma asianajajaksi vasta aloittelevan lakimies Oliverin vakuuttamaan juryn Jacobin syyttömyydestä. Mutta kuinka vakuuttaa ryhmä tuntemattomia, kun edes Emma ei voi syvällä sisimmässään luottaa Jacobin syyttömyyteen.

House Rules on ennenkaikkea kertomus perhedynamiikasta ja aspergerin vaikutuksesta siihen. Kaikki tärkeät henkilöt saavat vuorotellen suunvuoron Jacobista, Emmasta ja Theosta aina asianajaja Oliveriin ja rikostutkija Richiin. Näin lukija tutustuu syvemmin mm. Emmaan, joka puolustaa Jacobia naarastiikerin lailla uhraten kuitenkin oman elämänsä toivoen että edes kerran hän saisi Jacobilta edes äitienpäiväkortin. Theo puolestaan purkaa laiminlyödyksi tullutta tunnettaan murtautumalla muiden taloihin kuvitellen itselleen toisenlaista elämää. Elämän jossa hän ei tulisi leimatuksi veljensä takia. Elämän jossa hänenkin toiveensa tulisivat kuulluksi.

Picoultin parasta antia on ehdottomasti ihmisten kuvaus. Antaen äänen jokaiselle osapuolelle tarinasta tuli paljon rikkaampi ja syvällisempi. Huntien perhe ei ole mikään kiiltokuvaperhe. Jokaisen henkilön kerronnassa myös ne ei-niin-hyväksyttävät -ajatukset pääsevät esiin, vaikka muuten ne olisikin haudattu syvälle mielen syövereihin. Hahmoissa oli monta ulottuvuutta ja erityinen hatunnoston ansaitsee jacobin osiot. Olen kohdannut ihmisiä joilla on asperger vain ohimennen, joten en osaa sanoa sen oikeallisuudesta, mutta joka tapauksessa nuo osiot avasivat silmät toisellaiseen todellisuuteen. Maailmaan joka on enemmän sisään- kuin ulospäin suuntautunut, ja jota ihmiset ymmärsivät vain yhden Huippumalli haussa -sarjan kilpailijan avulla.

House Rules ei ole varsinainen murhamysteeri, vaikka sellaista viittaa sen harteille yritetäänkin laskea. Picoult on kaukana Agatha Christien juonenkäänteistä, ja harmikseni loppuratkaisu oli juuri se mikä heti aluksi oli pälkähtänyt päähäni. Pienellä lisätwistillä tämä olisi voinut olla useammankin tähden arvoinen lukukokemus. Nyt keskityttiin ratkaisun sijaan itse oikeudenkäyntiin, joka harvinaisempana valintana oli virkistävää luettavaa, vaikkakin aivan lopussa samojen faktojen pyörittäminen rupesikin hiukan puuduttamaan. Kaiken kaikkeaan House Rules on tarkkanäköinen kuvaus aspergerista ja elämisestä sen kanssa, unohtamatta Picoultin kaunista kieltä, joka toi kaiken hyvin elävästi iholle ja arkeen.

Tähdet: * * * +

Lue oman hyllyn kirjat -haaste on  tilanteessa 19/65. Hitaasti hyvää tulee =D

Oliver Twist - Charles Dickens

Kirjan nimi: Oliver Twist
Kirjailija: Charles Dickens
Kustantaja: Wordsworth Editions
Julkaisuvuosi: 2000/1838
Sivumäärä: 360
Mistä: Kirjakauppaostos Englannissa

'' Upon this the parish authorities magnanimously and humanely resolved, that Oliver should be ´farmed,´ or, in other words, that he should be dispatched to a branch-workhouse some three miles off, where twenty or thirty other juvenile offenders against the poor-laws rolled about the floor all day, without the inconvenience of too much food or too much clothing, under the parental superintendence of an elderly female [- - ]. The elderly female was a woman of wisdom and experience; she knew what was good for children: and she had a very accurate perception of what was good for herself. So, she appropriated the greater part of the weekly stipend to her own use, and consigned the rising parochial generation to even shorter allowance than was originally provided for them [- -]. ''
s. 5-6

Oliver Twist on kertomus nuoresta huono-onnisesta pojasta, joka jää orvoksi päätyen köyhäintalon huostaan. Ikävä kyllä köyhäintalon tehtävä vaikuttaa olvevan ihmisten auttamisen sijaan heistä mahdollisimman nopeasti eroon pääsy. Näissä oloissa kuoleman ja nääntymyksen keskellä Oliver Twist viettää lapsuutensa, kunnes eräänä päivänä hän uskaltautuu pyytämään lisää ruokaa. Tuollainen röyhkeys on ennenkuulumatonta ja Oliver lähetetään pois, arkuntekijän oppiin muiden riesaksi ja ruokittavaksi. Oliverin toivonkipinä paremmasta elämästä tukehdutetaan kuitenkin nopeasti jättäen hänelle vain yhden vaihtoehdon - paeta Lontooseen.

Pakomatkallaan Oliver törmää Artful Dodgeriin, nuoreen poikaan joka pukeutuu kuin mikäkin herrasmies ja jolla on sanahallussa. Tämä Oliverin uusi tuttavuus johdattaa naivin Oliver Lontoon pimeimmille kujille tapaamaan juutalaista Faginia - miestä jonka bisness on pyörittää poikien taskuvarasrinkiä. Fagin ottaa poikien rikollisista toimista autuaan tietämättömän Oliverin siipiensä suojaan tavoitteenaan saada hänetkin mukaan perheyritykseen.Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan ja epäonnistuneen ryöstön seurauksena Oliver vangitaan. Oliverin onneksi koituu kuumeista lasta säälivä herra Brownlow, jonka avulla Oliver pääsee maistamaan hetken ajan perheyhteisön kiintymystä. Rikollisjärjestön riveistä ei kuitenkaan noin vaan livetä, varsinkin kun Oliverin varalle on olemassa täysin toisenlainen suunnitelma.

Okei... Sanottakoon näin heti alkuun, että en tiedä mitä oikein luin. Olin jostakin saanut käsityksen, että Oliver Twist on nuoren pojan kasvutarina niin kuin Dickkensin toinen romaani Suuria odotuksia, jonka lukemisesta nautin suunnattomasti. Oletin myös, että tarinan keskiössä olisi Oliverin elämä taskuvarkaana kadulla ja lopuksi hän löytäisi siitä poispääsyn. Ikävä kyllä tämä tarina tuntui tempoilevan vähän joka suuntaan jättäen Oliverin useimmiten täysin sivuhenkilöksi. Oliver oli myös läpi koko romaanin se sama naivi, hyväuskoinen ja ainaisen kiitollinen poika ilman sen suurempaa kehitystä. Sitten mitä tulee tuohon taskuvarasosioon, niin se oli käsitelty jo hyvissä ajoin ennen kirjan puoltaväliä. Sen jälkeen Oliver käytännössä katosi kirjan sivuilta, ja keskityttiin mm. rikollisten keskinäisiin selkkauksiin.

Yleensä Dickensiä lukiessa henkilökaarti on monipuolinen ja henkilöt hyvinrakennettuja, mutta tälläkin saralla Oliver Twist jäi pettymykseksi. Henkilöiden välillä oli syvä kuilu: toisella puolella olivat köyhät, kurjat ja omaneduntavoittelija pahikset, ja toisaalla keskiluokkaiset hyväsydämiset, anteliaat ja avuliaat hyvikset. Rakastamassani Ken Folletin teoksessa oli myös voimakas hyvä vastaan paha -asettelu, mutta siinä oli sentään kaikissa yhteiskuntaluokissa molempia. Erityisen ärsyttäväksi koin aah aina niin kiitollisen Oliverin sekä nämä täysin tuntemattomat keskiluokkaiset, jotka niin kovalla tohinalla avasivat ovensa ja sydämensä Oliverille.

Dickensin kieli on aina hyvin lumoavaa. Kehuin sen kauneutta ja soljuvuutta Dickensin Kaksi kaupunkia -teosta arvostellessani. Tällä kertaa Dickensin kieli oli tosin yksi romaanin poistyöntävä syy. Luin nyt ensimmäistä kertaa Dickensiä alkuperäiskielellä, ja on pakko myöntää sen olleen hyvin työlästä. Eihän se kerronnan rikkaus ja kauneus ole mihinkään kadonnut, mutta vanhahtava englanti, kinkkinen sanasto ja vieras lauserakenne yhdistettynä Dickensin joka suuntaan rönsyilevään tekstiin oli yksinkertaisesti liikaa minulle. Edes takana olevat lukuisien sivujen mittaiset sananselitykset eivät enää siinä tilassa auttaneet. Tällaiseen tekstiin pitäisi paneutua hitaasti nautiskellen, mutta vaikka lukuvauhtini oli huimat sata sivua viikossa(!) ei lukemisesta tullut mitään yllppäreihin opiskelun lomassa.

'' ´Mrs Corney,´ said the beadle, smiling as men smile who are conscious of superior information, ´out-of-door relief, properly managed - properly managed, ma´am - is the porochial safeguard. The great principle of out-of-door relief is, to give the paupers exactly what they don´t want; and then they get tired of coming.´ ''
s. 147

Nyt kun olen haukkunut lähes kaiken niin sanottakoon, että onhan Dickens tarkkaavainen havainnoitsia, ja köihien kohtelua koskeva satiiri oli hyvin osuvaa. Varmasti omana aikanaan se on herättänyt paljon keskustelua. Oliver Twist oli ilmeisesti Dickensin toinen teos, joka alkujaan ilmeistyi jatkokertomuksena lehdessä. Ehkä tätä taustaa vasten peilatessa, on vähän helpompi ymmärtää tarinan hajoaminen paloihin jotka eivät oikein istu paikoilleen. Tämä romaani ei onnistu horjuttamaan uskoani Dickensin kynätaituruuteen ja uskon vakaasti hänen kehittyneen kirjailijana ajan saatossa. Kuitenkin ensi kerralla kun tartun Dickensin teoksiin, erityisesti englanniksi, valitsen toisenlaisen stressittömämmän ajankohdan, jolloin hänen kielensä nyänsseihin pääsee uppoutumaan rauhassa.

Tähdet: * *

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Kannesta kanteen, Tea with Anna Karenina, Nuharupi ja Aakkosellinen hakemisto

Calling Me Home - Julie Kibler

Kirjan nimi: Calling Me Home
Kirjailija: Julie Kibler
Kustantaja: Pan Books
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 322
Mistä: Lentokenttäostos Norjasta

'' He made full eye contact with me. A grin split his face like a sunrise, and for a moment, we were simply young people enjoying a mutual prank, neither well-off nor poor, white nor Negro. ''
s. 52

On vuosi 1939. Euroopassa kuohuu, mutta Yhdysvalloissa se on vain kaukainen uutinen. Kentuckyn Shalervillessä 17-vuotiaan Isabellen mielessä kuohuu myös. Hän elää yhteiskunnassa, jossa tummaihoiset ovat toisen luokan kansalaisia, joihin pätevät eri säännöt kuin vaaleaihoisiin. Eräänä päivänä Isabellen perheen palvelijan  poika Robert pelastaa hänet pulasta ja vaatii saada saattaa hänet kotiin saakka, vaikka Robertin kaltaiset eivät saisi astua kaupunkiin pimeän tultua. Tämä älykäs ja lääkärinurasta haaveileva miehenalku rupeaa kiehtomaan Isabellea. Nämä kaksi samalla paikkakunnalla mutta täysin eri maailmoissa elävät nuoret alkavat tuntea vastustamatonta vetoa toisiaan kohtaan, mutta onko heidän rakkaudelleen sijaa yhteiskunnassa jossa pelkkä väärällainen katse voi koitua kohtalokkaaksi.

Monta vuotta myöhemmin nykyajassa yhdeksänkymppinen Isabelle on ystävystynyt tummaihoisen kanpaajansa Dorrien kanssa. Kun Isabellen on lähdettävä Teksasista Ohioon hautajaisiim, pyytää hän Dorrien mukaan matkalleen, joka on muuttava näiden kahden naisen suhteen lopullisesti. Isabelle avautuu ensimmäistä kertaa elämässään ja jakaa Dorrielle kauan vaietun tarinan menneisyydestään, joka on täynnä rakkautta ja tuskaa. Myös Dorrien on kohdattava oman elämänsä ongelmia ja löydettävä rohkeus rakastaa.

Kibler on tarttunut suuriin asioihin. Vaikka olisi lukenut vaikka kuinka monta kertaa Yhdysvaltojen historian rotuerottelusta, jaksaa se silti joka kerta yllättämään. Miten on mahdollista että tummaihoiset saivat vasta 1960-luvulla yhtäläisen äänioikeuden. Kiblerin teoksessa kuvataan vielä aikaisempaa aikaa eli nelkytlukua ja silloinkin toisilta kiellettiin pääsy kaupunkeihin auringonlaskun jälkeen ihonvärin vuoksi! Tummaihoiset eivät saaneet käydä samoja kouluja ja busseissa heillä oli erilliset paikat. Tuollaiset kuvaukset herättelevät, mutta silti olisin kaivannut Calling Me Homeiin vielä syvempää pureutumista siihen minkälaista oli todella elää toisen luokan kansalaisena, sillä nyt se jäi vain nuoren ja naivin Isabellen kuvauksen tasolle.

Toisaalta on helppo kauhistella menneitä ja sulkea silmänsä nykyisiltä ongelmilta. Kibler näyttääkin nykyajan Dorrien avulla nyky-yhteiskunnan syrjintää. Edelleen vaikka lait ovat muuttuneet tasavertaisiksi, ovat ennakkoluulot juurtuneet syvään. Ymmärrän mitä Kibler ajoi tällä takaa, mutta minelle jäi vähän epäselväksi, mikä funktio Dorrien lukuisilla ihmissuhdedraamoilla oli. Verrattuna Isabellen ja Robertin väliseen rakkaustarinaan, ne tuntuivat niin laimeilta eivätkä oikein jaksaneet innostaa.

Calling Me Home liikkuu kahdessa eri aikatasossa kahden eri kertojan välityksellä. Minulle jäi kuitenkin sellainen fiilis, että olisiko kirjailijan ollut parepi pitäytyä yhdessä kertojassa. Nuoruuden naivin Isabellen ja nykyajan Dorrienin kertojaäänet olivat nimittäin samanlaiset, vaikka he elivät eri aikana, olivat eri ikäisiä ja omasivat erillaiset taustat. Vaihtoehtoisesti Kathryn Stockettin Piiat romaanin ratkaisu pysyä yhdessä ajassa antaen äänen useammalle osapuolella, loi paljon rikkaamman lukukokemuksen. Erityisesti kaipasin kipeästi Robertin ääntä kuuluviin.

 ''What´s three down, Miss Isabelle?''
She fumbled to bring her readers back to her nose and peered at the puzzle she´d started. With a triumphant smile, she read the clue.
''It´s a seven-letter adjective for ´much adored: favorite.´ ''
''Uncle.''
''Uncle? That´s only five letters.''
''By ´Uncle,´ I mean I give up.''
''You can´t give up. You didn´t even try.''
''Trying to drive is what I´m trying to do.''
''Beloved''
''Beloved?''
''Yes. That´s the answer. Used in a sentence - Stevie Senior was your high school beloved.''
So much for the crossword puzzle book steering us away from uncomfortable topics.
s. 16

Calling Me Home on hieno ja helppolukuinen romaani, ja täytyy myöntää että Isabellen ja Robertin rakkaustarina sai palan kurkkuun. Eihän tämä mikään täydellisyyttä hipova teos ole, mutta kyllä se tällaisenaankin herättää paljon ajatuksia. Erityisen hauska yksityiskohta oli nykyajan Isabellen automatkalla tekemät sanaristikot. Ne olivat juuri sitä jotakin omaperäistä pientä asiaa, jota joskus jään kaipaamaan romaaneilta. Yhteenvetona Calling Me Home on koskettava romaani, vaikkakaan ei täysin Stockettin Piikojen veroinen.

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Nenä kirjassa, Kirjan jos toisenkin, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjojen keskellä, Lumiomena, Kirjakirppu, Luettua, Le Masque Rouge ja Kirjainten virrassa

The Light Between Oceans - M.L. Stedman

Kirjan nimi: The Light Between Oceans
Kirjailija: M.L. Stedman
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 2013/2012
Sivumäärä: 461
Mistä: Lentokenttäostos Norjasta

'' This is a story about right and wrong and how sometimes they look the same... ''
Kansi

Tom on palannut Australiaan ensimmäisestä maailmansodasta, mutta hänen mielensä ei saa rauhaa. Hän tuntee valtavaa syyllisyyttä selviytymisestään eikä kestä muistella sitä kaikkea kuolemaa. Tom ryhtyykin takaisin tultuaan majakanvartijaksi päästäkseen rauhaan unohtamaan ja pelastamaan ihmishenkiä tappamisen sijaan. Työt vievät hänet Australian lounaisosiin Partageusen kaupungin leipeillä sijaitsevalle Janus Rocks majakkasaarelle, joka on tunnettu niin karuista oloistaan kuin kahden meren risteämiskohdassa olevasta sijainnistaan. Maissa Partageusen kaupungissa Tom tapaa nuoren Isabellin ja he rakastuvat.

'' For just a moment, her mind tricked her into hearing an infant's cry. She dismissed the illusion, her eye drawn instead by a pod of whales weaving their way up the coast to calve in the warmer waters, emerging now and again with a fluke of their tails like needles through tapestry. She heard the cry again, louder this time on the early-morning breeze. Impossible. ''
s. 13

Elämä Janusin yksinäisyydessä ei kuitenkaan ole kuin satukirjasta. Aluksi yhteiselämä saarella sujuu hyvin ja Isbel on lumoutunut kaikesta mitä näkee. Tummat pilvet rupevat kuitenkin kasaantumaan tämän onnen ylle kun äitiydestä unelmoiva Isabel saa kolme keskenmenoa. Sitten eräänä aamuna majakkasaaren rantaan ajautuu vene, jossa on kuollut mies ja itkevä vauva. Tomille ja Isabelille tämä on kuin Jumalan lahja, hyvitys heidän kärsimyksistään. He tekevät päätöksen, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. He pitävät lapsen.

The Light Between Oceans on hyvin tunteitaherättävä romaani. Itse tarina on hyvin sydäntäsärkevä. Jotenkin Stedman on onnistunut luomaan kauniin ja hauraan kertomuksen oikeasta ja väärästä, jossa niiden rajat hämärtyvät repien lukijan kahtia. Onko teko väärin jos luulee täydestä sydämestään tekevänsä oikein? Voiko vääryyden korjaaminen aiheuttaa vain enemmän tuskaa - kaikille? Stedmanin teoksen hienous piilee juuri sen hienoisissa vivahteissa ja tunnelmassa. Voin vain kuvitella minkälainen tunnelataus syntyisi jos olisi omia lapsia ja voisi heijastaa sitä kautta henkilöiden tunteita. Ilmankin se on vaikuttavaa.

'' It's a hard job, and a busy one. The lightkeepers have no union, not like the men on the store boats, no one strikes for better pay or conditions. The days can leave him exhausted or sore, worried by the look of a storm front coming in at a gallop, or frustrated by the way hailstones crush the vegetable patch. But if he doesn't think about it too hard, he knows who he is and what he's for. He just has to keep the light burning. Nothing more. ''
s. 58-59

Tämän teoksen miljöö oli ihanna kiehtova: kallioinen majakkasaari keskellä merta. Siinä sen karuudessa oli jotakin niin mystistä ja puoleensavetävää. En edes osaa kuvitella minkälaista olisi asua niin eristyksissä kaikesta saaden lomaa siviilisaation pariin vain kolmen vuoden välein. Se on varmasti raskasta ja luulisi että vähemmästäkin tulisi mökkihöperöksi. Siinä on kuitenkin sitä jotakin kun tyrskyävää mertä halkoo majakan yksinäinen loiste.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Lukuisa, Tarinauttisenhämärän hetket, Nenä kirjassa, La petite lectrice, P.S. Rakastan kirjoja ja Kirjojen keskellä

The Pillars of the Earth - Ken Follett

Kirjan nimi: The Pillars of the Earth
Kirjailija: Ken Follett
Kustantaja: Signet
Julkaisuvuosi: 1990/1989
Sivumäärä: 983
Mistä: Antikvariaatista Coloradosta

By Christmas they were starving.
s. 60

Eletään vuotta 1135 Englannissa. Tom Builder on perheineen jo hyvän tovin kiertänyt kaupunkeja etsien töitä, mutta sitä ei ole tarjolla. Nyt on talvi eikä ketään ole lähettyvillä, kun Tomin vaimo synnyttää metsässä kuollen lopulta verenvuotoon. Tom lapsineen tapaa kuitenkin metsässä asuvan Ellenin ja tämän nuoren pojan Jackin. Itsenäinen ja auktoriteeteista piittaamaton Ellen sekä nopeaälyinen ja utelias Jack lähtevätkin Tomin perheen matkaan. Tom löytää töitä Kingsbridgen luostarista, jonka kirkko palaa juuri sopivasti toteuttaen Tomin pitkäaikaisen unelman päästä rakentamaan Katedraalin. Tomin poika Alfred aiheuttaa kuitenkin ongelmia perhe-elämään. Hän ei voi nimittäin sietää älykkäämpää velipuoli Jackiä.

Toisaalla pienessä metsäluostarissa asuu priori Phillip, sotaorpo joka on kasvanut kirkonsuojissa. Suhteellisen nuoresta iästään huolimatta hän on päässyt jo tämän luostarin johtoon ja saanut katastrofaalisista lähtökohdista menestyvän ja kukoistavan luostarin aikaiseksi järkevällä taloudenpidolla ja uusilla innovaatioilla. Tämä nöyrä ja oikeudenmukainen munkki päätyy kuitenkin suurempien voimien vietäviksi, ja pian hän onkin jo suuren Kingsbridgen luostarin johdossa. Juuri saatuaan Kingsbridgen uudet taloussuunnitelmat tehtyä kirkko palaa, mutta onneksi paikalla on Tom Builder valmiina aloittamaan työt.

Samaan aikaan William Hamleighiä on nöyryytetty. Aliena, Shiringin jaarlin tytär, on kieltäytynyt naimasta Williamia, vaikka he ehtivät olla jo kihloissa ja talokin oli jo valmisteilla. Kukaan ei nolaa vallanhimoisia Hamleighiä ilman rangaistusta ja he päättävätkin hyödyntää kruunun vallanperimyskiistoja Shiringin jaarlin pidättämiseksi. Hamleighit saavatkin Shiringin jaarlin tittelin itselleen, Alienan pikkuveljineen jäädessä orvoiksi ja rahattomiksi. Julmalle Williamille tämä ei vielä riitä vaan hänellä on vielä aivan omanlaisensa kosto mielessä Alienalle. Aliena ja Richard ehtivät luvata kuolevalle isälleen hankkia jaarlin tittelin itselleen takaisin, mutta sitä varten Richard tarvitsee sotilasuran ja rahaa sen toteuttamiseen. Muutaman mutkan jälkeen Alienaa päätyykin myymään villaa ja muuttaa Kingsbridgeen. Samalla William Hamleigh sekä vallanjanoinen piispa Waleran päättävät yhdistää voimansa jotta Phillipin rakennushanke ei koskaan näkisi päivänvaloa.

Huhhuh! Täytyy kyllä sanoa että The Pillars of the Earth on aivan uskomaton romaani. Uppouduin useaksi viikoksi sen kiemuroihin ja ylioppilaskirjoituksiinkin lukiessa haikailin pitkälti Follettin teoksen pariin. The Pillars of the Earth herätti keskiajan ytimen henkiin. Elämän, jossa tasapainoitellaan kirkon ja kuninkaan vallan välillä ritari- ja feodaaliyhteiskunnassa. Se ei ollut pelkästään tuotakaan vaan se oli samalla useamman ihmisen elämäntarina, joita seurattiin 1135 vuodesta aina 1174 asti, kaiken kietoutuessa rakennettavan katedraalin ja Kingsbridgen kylän ympärille.

''Remember you wanted to buy my wool?''
''Yes, but it's too late now. I wanted to buy it early in the season. Besides, you can sell it yourself soon.''
''I was thinking,'' Phillip said, ''Could I sell you next year's wool?''
She frowned. ''But you haven't got it.''
''Could I sell it to you before I've got it?''
''I don't see how.''
''Simple. You give me the money now; I give you the wool next year.''
Aliena clearly did not know how to take this proposal: it was unlike any known way of doing business. It was new to Phillip, too: he had just made it up.
s. 525

Erityisesti pidin Follettin luomasta henkilökaartista. Tietysti siinä oli aika voimakkaasti asetelma hyvät vs pahat, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Erityisesti se kuinka päästiin niin feodaaliherrojen kuin nälkäänäkevän kansan pään sisään oli todella hyvä mauste tarinalle. Myöskin kulloisenkin lääniherran ja kuninkaan mielivalta vaikutus tavallisten ihmisten elämään oli valtava. Kaikista mieleenpainuvimmat hahmot (hyvällä tavalla) olivat Phillip, Aliena, Ellen ja Jack. Pidin Follettin tavasta kuvata keskiajannaista. Hänen luomansa naiset eivät olleet vain pelastusta odottavia linnanneitoja tai tottelevaisia rahasta pakkonaitettuja tyttöjä. He olivat vahvoja ja perinteitä rikkovia ehkä hiukan moderneja, mikä oli mukava lisä.

Kun on puhe keskiajasta, niin kirkko on tietysti asia joka on hyvinkin voimakkaasti läsnä. Jopa William Hamleigh oli hirmuteoistaan huolimatta Jumalaa ja helvettiä pelkäävä mies. Toisaalta Follett ei ole kuvannut kirnkonmiehiäkään minään pyhimyksinä. Piispa Waleranille kirkko oli vallan symboli, jonka kautta päästä itsekin eteepäin - keinoja kaihtamatta. Phillip puolestaan välillä kyseenalaisti Jumalan tahtoa. Hän ei liemilti uskonut saati odottanut ihmeitä, vaan luotti ennemminkin uudistuksiin, kovaan työhön ja järkevään talouteen. Hän ei ollut vakuuttava saarnaaja, mutta hyväntahtoisuudellaan hän voitti useamman ihmisen puolelleen.

The Pillars of the Earth on todellinen mestariteos. Yleensä näissä tuhannensivun järkäleissä on aina jokin suvantovaihe, mutta Follett onnistui pitämään minut hyppysissään koko ajan. Tässä romaanissa tapahtui niin paljon, mutta silti se tuntui realistiselta ennemminkin kuin ylitsevuotavalta. Tässä oli niin sotaa, rakkautta, kostoa ja uskoa kaiken kietoutuessa Kingsbridgen katedraalin ympärille. Katedraalin joka on oleva pystyssä vielä satojen ja tuhansien vuosien päästä, kun kaikki muu on jo muuttunut.

'' There may come a time when savages like William Hamleigh aren't in power; when the laws protect the ordinary people instead of enslaving them; when the king makes peace instead of war. Think of that - a time when towns in England don't need walls!''
Phillip shook his head. ''What an imagination,'' he said. ''It won't happen before Judgment Day.''
s. 761

Tähdet: * * * * *

Muualla luettu: Luen, mutta en kirjoita, Humisevalla harjulla, Luettuja maailmoja, Nenä kirjassa, Vinttikamarissa ja Eleonooran luetut

H.R.H. - Danielle Steel

Kirjan nimi: H.R.H.
Kirjailija: Danielle Steel
Kustantaja: Corgi
Julkaisuvuosi: 2007/2006
Sivumäärä: 492
Mistä: Lentokenttäostos

'' She was like a fine Thoroughbred racehorse with only a single course to run, that of supporting her father, in the small unimportant ways she could. More often than not, the work she did seemed utterly meaningless to her. She felt as though she was wasting her life in Vaduz. ''
                                          s.24

Christianna ei ole kuten kuka tahansa parikymppinen nuori nainen. Hän on Liechtensteinin prinsessa ja kuninkaan silmäterä. Christiannan tehtävänä on leikata nauhoja ja istua illallisilla, olemalla isänsä tukena. Christianna ei ole kuitenkaan tyytyväinen elämäänsä. Maistettuaan hetken vapautta opeskeltuaan Yhdysvalloissa, tuntuvat tylsät edustustehtävät hänestä täysin turhilta.

Christianna päättää taistella kohtaloaan vastaan ja lähtee Eritreaan Punaisen ristin vapaaehtoiseksi AIDS klinikalle. Muut vapaaehtoiset huomaavat pian, että hyväsydämisellä Christiannalla on lahja olla ihmisten seurassa, mutta kukaan ei osaa arvata hänen todellista henkilöllisyyttä. Kun Lääkärit ilman rajoja järjestön mukana leiriin saapuu komea Parker, syntyy nuorten välille roihuava romanssi, mutta voiko se kestää kun Christiannaa painaa suuri salaisuus henkilöllisyydestään.

Kiireisen ja raskaan kevään jälkeen kaipasin jotakin vähän rennompaa lukemista, johon Steel on yleensä olla oiva valinta. Tällä kertaa luotto hömppäkirjailijani kuitenkin petti minut. H.R.H. oli liiankin höttöä ilman mitään varsinaista taytettä. En edes tiedä miksi luin tämän loppuun, koska rentouden sijaan ärsyynnyin. Oliko se oikeasti tässä? Tuntuu kuin Steelin olisi ollut pakko kirjoittaa jotakin ilman minkäänlaista ideanpoikasta tai suunnitelmaa.

'' None of them could even remotely imagine what Christianna had done to the girl who never talked. But whatever it had been, it worked. They all agreed. There was no question about it. Christianna had a gift. They felt lycky to have her in their midst. And she even more so to be there with them. ''
s. 218

Romaanin henkilöhahmot olivat hyvin kökköjä. Suurin osa oli vain luonteettomia nimiä ilman mitään muuta. Ne joita oli edes vähän viitsitty luonnehtia voisi tiivistää pariin sanaan. Erityisen ärsyttävää oli Christiannan kuvaus täydellisenä yli-ihmisenä. Hän oli lumoavan kaunis, hyväsydäminen, tunnollinen, ystävällinen ja lahjakas kaikessa mitä hän teki. Myös Parker oli täysin uskomaton ihanne kumppani.

Toinen hyvin ärsyttävä asia oli tunne siitä, että oliko tätä romaania ylipäätänsä kertaakaan luettu kokonaisuutena läpi, vai voiko olla, että lukijan älynlahjoja pidettäisiin näin minimaalisina. Kirjassa nimittäin toistettiin aina parin sivun välein oikeastaan kaikkeen perusteluna jotakin näistä kolmesta asiasta: 1. Christianna oli kyllästynyt elämäänsä prinsessana ja halusi tehdä jotakin merkityksellistä. 2. Vapaaehtoiset eivät yleensä aloittaneet suhteita toisiinsa, koska se mutkistaisi asioita liikaa ja he olivat kuin sisaruksia. 3. Christiannan ja Parkerin suhteesta ei voisi tulla mitään koska Christianna oli kuninkaallinen. Eiköhän lukijalla kuitenkin ole tarpeeksi aivokapasiteettia muistaa nämä asiat ilman jatkuvaa osoittelua.

H.R.H. oli valtaisa pettymys. Olin odottanut jotakin mielenkiintoista takakannen vuoksi, mutta koko kirja oli todella vain se takakansi, jossa on kerrottu kaikki aivan loppuratkaisua lukuunottamatta. Myöskin sitä Afrikaa ja vapaaehtoistyötä mitä odotin paljon, oli vain paperinen tausta romanssille ilman sen suurempaa merkitystä. Itseasiassa miljööllä ei ollut mitään varsinaista roolia koko kirjassa. Se on vain laitettu sinne kuulostamaan eksoottiselta. Jatkuvan toistonsa vuoksi tämän lähes viisisataasivuisen kirjan olisi ihan hyvin voinut tiivistää noin sataan sivuun ilamn, että mitään juonellista olisi jäänyt pois. Parin vähän traagisemman kohtauksen vuoksi annan tuon plussan. Muuten jos sisällötön parikymppisten, joitten luulisi olevan vain pahaisia teinejä, romanssi johon on sotkettu vähän kuninkaallisia ei houkuta niin kannattaa pysyä kaukana.

Tähdet: * +

Lue oman hyllyn kirjat -haaste sai taas vähän eloa: 18/65

Muualla luettu: Maailman ääreen

Paikka vapaana - J.K. Rowling

Kirjan nimi: Paikka vapaana (The Casual Vacancy)
Kirjailija: J.K. Rowling, suomentanut Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 543
Mistä: Oma




'' 6.II Odottamattoman vakanssin katsotaan olevan kyseessä:
(a) kun valtuutettu ei ilmoita määräaikaan mennessä ottavansa tehtävänsä vastaan; tai
(b) kun hän jättää eroilmoituksen;
(c) valtuutetun kuollessa

Charles Arnold-Baker

Paikallishallinto

seitsemäs painos ''

s. 7

 

Barry Fairbrother on omistanut koko elämänsä Pagfordin pikkukaupungille. Hän on mies joka saa koulun häirikköoppilaasta soutujoukkueentähden ja käännettyä vastustajat omalle kannalleen. Barry on koskettanut lähes kaikkien Pagfordin asukkaiden elämää. Yhdeksäntoistavuotis hääpäivänään Barryä vaivaa kuitenkin aivan mahdoton päänsärky, joka päättyy hänen tuupertumiseen maahan - kuolleena. Vaikka Barryn menettäminen on suuri tragedia, ei ihmisillä ole kauaa aikaa surra. Barryn kuoleman johdosta on paikallisvaltuustoon syntynyt odottamaton vakanssi. Tuoli on tyhjä ja odottaa istujaa.

 

'' Pagfordin paikallisvaltuusto oli kaupungin kokoon nähden sangen vaikutusvaltainen elin. Se kokoontui kerran kuussa kauniissa viktoriaanisessa entisessä kirkkosalissa. Yritykset leikata valtuuston budjettia, karsia sen toimivaltaa tai sulauttaa sen tehtävät johonkin uudenaikaiseen yhteiselimeen olivat kohdanneet vuosikymmenien ajan tiukkaa ja menestyksekästä vastarintaa. Pagfordin valtuusto ylpeili sillä, että se oli kaikista Yarvilin aluehallinnon alaisista paikallisneuvostoista uppiniskaisin, kovaäänisin ja riippumattomin.

[- -] Koska kaupungin äänioikeutetut yleensä otaksuivat, että halu palvella valtuustossa merkitsi automaattisesti siihen tarvittavaa pätevyyttä, kaikki kuusitoista valtuutettua olivat saaneet paikkansa ilman vastaehdokasta.

Tämä sulassa sovussa valittu elin oli kuitenkin parhaillaan sisällissotaan verrattavissa tilassa. Muuan kiista, joka oli herättänyt Pagfordissa vihaa ja katkeruutta yli kuusi vuosikymmentä, oli tullut ratkaisuvaiheeseen, ja vastapuolet olivat järjestäytyneet kahden karismaattisen johtajan taakse. ''

s. 61

 

Pagfordin asukkaat ovat jakaantuneet kahtia. Tämä ihmisiä raastava kiistanaihe on Pagfordin laitamilla sijaitseva huumeidenkäyttäjien ja muutenkin huonompina ihmisinä pidettävien asuinalue Fields, jonka monet haluisivat nähdä ennemmenkin osana Yarvilia kuin rakasta Pagfordia. Barry oli Fieldsin suuri puolestapuhuja, ja nyt molemmat puolet haluavat ehdottomasti tyhjälle paikalle oman kannattajansa. Koko Pagfordin historiassa ollaan ensimmäistä kertaa ajauduttu tilanteeseen, jossa pitää järjestää vaalit valtuustopaikasta. Vaalipäivän lähestyessä rupeaa asukkaiden vaijetuimmat salaisuudet tulemaan esiin, ja pikkukaupungissahan tiedolla on tapana levitä hyvinkin nopeasti.

 

Paikka vapaana on läpileikkaus Englannin maaseudun pikkukaupungin asukkaiden elämästä ja valtataistelusta. Rowling marssittaakin lukijan eteen pitkän liudan erilaisia ihmisiä. On niin narkkaria, puotipuksua, lääkäriä, yksinhuoltajaa, naistenmiestä, pahoinpitelijää, onnellista ja onnetonta asukasta. Henkilöistä suurin osa on enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, vaikkakin lähes kaikista valotetaankin useampaa puolta. Juuri kun olin alkanut pitämään jostakin henkilöstä hänestä tuotiin jokin ei niin miellyttävä puoli esiin ja toisin päin inhokkihahmosta näytettiinkin herkempi puoli. Joistakin kuten Pricen perheestä en oppinut missäänvälissä pitämään.

 

Paikka vapaana oli hyvin erilainen romaani kuin odotin. Luulin aloittavani lukemaan aikuisten juonittelua valtuustopaikan saamiseksi, mutta harmikseni Rowling ei ollut malttanut luopua nuorison kuvauksesta. Lähes puolet koko romaanista oli kaupunkilaisten nuorten romansseja, muita seikkailuja sekä muitten asioihin puututmista. Olisin kaivannut tuosta vähän irtiottoa mutta ei. Monet ovat myös kritisoineet liian suurta henkilökaartia. Itse pysyin lähes koko ajan kärryillä kuka oli kukin, mutta vähempikin olisi riittänyt. Varsinkin kun nyt jäi sellainen tunne, että Rowling oli halunnut tuoda esiin liian paljon yhteen kirjaan: perheväkivaltaa, viiltelyä, pettämistä, huumeita jne.

 

Mielestäni Rowlingin teoksesta jäi uupumaan jotakin. Sen henkilöhahmot jäivät hiukan etäisiksi eikä niissä ollut samaa taikaa kuin Pottereissa. Tarinaa oltiin myös viety vähän liian moneen suuntaan, jolloin siitä tuli hajanainen ja varsinkin pääjuoni tuntui välillä kadonneen täysin. Paikka vapaana on ihan kelpo lukemista ja varsinkin taidokkaasti luotu miljöö innosti. Jotenkin Englannin pikkukylät vain kiehtovat jollakin mystisellä tavalla. On myös pakko myöntää, että olihan sitä valtuustopaikkataistelua ihan jännittävä seurata, mutta kuitenkin Rowling ei tälläkertaa pääse lähellekään Potterien loistoa.

 

Tähdet: * * *

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjanurkkaus, Upotus, Hurja Hassu Lukija, Lukunurkka, Olipa kerran kirjablogi, Kirjojen keskellä, Aakkosellinen hakemisto, Kirjamaailma, Booking it some more, Kirjojen rakastaja, Le Masque Rouge ja Hemulin kirjahylly