Hänet täytyy tappaa - Agatha Christie

Kirjan nimi: Hänet täytyy tappaa (Appointment with Death)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Helsingin yliopiston suomentajakurssin työryhmä
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1938, suomennos 2010
Sivumäärä: 204
Mistä: Omasta hyllystä

' "Ymmärrätkö nyt että hänet täytyy tappaa?"

Omituista, että juuri yksityisetsivä Hercule Poirot kuuli tuollaiset sanat ensimmäisenä iltanaan Jerusalemissa.

"Minne vain menenkin, jokin seikka tuo aina mieleeni rikoksen!" hän mutisi itsekseen.'

s. 5

Hercule Poirot on lähtenyt jälleen kerran lomamatkalle, mutta rikokset seuraavat perässä. Tällä kertaa hän sattuu kuulemaan avonaisesta ikkunasta keskustelun, jossa viitataan jonkun surmaamiseen. Poirotin lisäksi samaisessa Jerusalemin hotellissa asustavat nimittäin myös amerikkalainen Boynton perhe, jossa on jotakin hyvin kieroutunutta. Johtava psykologi tohtori Gerard sekä juuri lääketieteen kandidaatiksi valmistunut Sarah King molemmat kiinnittävät huomiota hotellissa tämän perheen omalaatuiseen dynamiikkaan, jossa aikuiset lapset ovat täysin tyrannimaisen äitinsä vallan alla. Ulkopuolisille ei saa puhua ja kaikkeen tarvitaan äidin lupa. Rouva Boynton myös tuntuu nauttivan aikuisten lastensa pelosta ja kiusaamisesta.

Sarah ja tohtori Gerald lähtevät retkelle naapurimaa Jordanian Petraan. Matkassa on mukana oppaan lisäksi myös parlamentinjäsen lady Westholm sekä ensimmäistä kertaa ulkomailla olevan neiti Pierce. Petrassa he törmäävätkin uudestaan Boynton perheeseen ja näiden perhetuttuun herra Copeen. Seuraavan päivän aamupäiväretken jälkeen kukin vetäytyy omille teilleen ja illalla tyranni löydetään kuolleena sydänkohtaukseen. Tapauksesta tiedon saanut eversti Carbury sekä tohtori Gerald eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä luonnolliseen kuolinsyyhyn. On aika laittaa lomalla lekottelevan Poirotin harmaat aivosolut taas käyttöön. Mitä oikeastaan tapahtui rouva Boyntonille?

' "Vielä eräs asia", Carbury sanoi. "En voi suoda teille paljoa aikaa. En voi pidätellä näitä ihmisiä rajattomiin."

"Voitte pidätellä heitä täällä 24 tuntia", Poirot sanoi hiljaa. "Saatte totuuden huomisiltana."

Eversti Carbury tuijotti häneen kiinteästi.

"Ei teiltä ainakaan itseluottamusta puutu, mitä?" hän sanoi.

"Tunnen omat kykyni", Poirot sanoi hiljaa. '

s. 102 

Poirot on täällä jälleen ja tällä kertaa pääsemme lumoavaan Petran kivikaupunkiin hänen matkassaan. On se kyllä jännä, miten aina yksityisetsivämme lomaillessa joko ulkomailla tai Englannin maaperällä niin ruumiita ilmestyy kuin sieniä sateella. Tälläkin kertaa Poirotin on luotettava pistämättömään psykologiseen älyynsä, sillä konkreettisia todisteita ei ole saatavilla. Ainut keino on haastatella jokaista läsnäollutta henkilöä ja toivoa näiden kertomusten perusteella, olivat ne tosia tai valheita, löytää todellinen tapahtumien kulku. Tämän Christien rakenne olikin hyvin suoraviivainen. Aluksi puolet teoksesta pohjustettiin tilannetta ja lähestyttiin itse h-hetkeä eli murhaa. Sen jälkeen Poirot haastattelee jokaisen kuullen näiden selostukset ja lopulta on Poirotille tyypillisen loppunäytöksen aika, jolloin kaikki selviää. 

Sanoisin että tämä Christie oli aika tusina laatua eikä mitenkään erityisen mieleenpainuvaa sorttia. Harmikseni onnistuin päättelemään murhaajan jo ennen edes varsinaista murhaa, joten tietty jännitysmomentti jäi nyt täyttymättä. Olen nyt viime aikoina lukenut Christietä aika tiheään tahtiin, ja sen ehkä huomaan siinä, että olen taas harjaantunut etsimään tietyntyyppisiä vihjeitä, jotka ovat oleellisia lopun kannalta. Näin ollen vaikka itse teoksen asetelmat olivatkin varsin kiehtovat, niin en voi antaa tälle paljoa tähtiä. Eikös se idea näissä dekkareissa ole kuitenkin se yllättävä lopetus, joka minulta jäi nyt tästä lukukerrasta täysin uupumaan. Mielenkiintoisena nyanssina kuitenkin mainittava teoksen ottaminen kantaan naisten asemaan sekä siihen onko yhden tyrannin menetys suuremman hyvän vuoksi sallittavaa vai ei. Näin aikuisena lukijana näihin Christien upottamiin pohdintoihin ja aikaansa nähden paikoin yllättävänkin edistyksellisiin näkökulmiin perehtyminen on ehdottomasti hienoa lisäbonusta lukukokemuksiin.

Tähdet: 2 / 5

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Jeenin kirjablogi, Agatha Christien kirjat ja Vauhkon kirjat ja kirjaimet

 

Susipalatsi - Hilary Mantel

Kirjan nimi: Susipalatsi (Wolf Hall)
Sarja: Cromwell #1
Kirjoittaja: Hilary Mantel, suomentanut Kaisa Sivenius
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2009, suomennos 2011
Sivumäärä: 792
Mistä: Kirjastosta

 ' - Thomas Cromwell? ihmiset sanovat. - Siinä vasta nerokas mies. Tiesittekö, että hän osaa koko Uuden testamentin ulkoa? Hän on oikea mies, jos Jumalasta syntyy kiistaa, ja juuri oikea mies luettelemaan vuokralaisillenne kaksitoista hyvää syytä siihen, miksi heidän maksamansa vuokra on oikeudenmukainen. Hän osaa raivata tiensä ulos lakisotkusta, jonka kanssa olet ollut solmussa jo kolmen sukupolven ajan, tai puhua itkeskelevän tyttäresi ympäri suostumaan avioliittoon, josta tämä vannoo kieltäytyvänsä. Eläimiä, naisia ja käräjiä pelkääviä hän kohtelee lempeästi, mutta velkojanne hän panee itkemään. Hän pystyy keskustelemaan kanssanne Rooman keisarista tai hankkimaan teille venetsialaista lasitavaraa erittäin kohtuuhintaan. Kukaan ei puhu häntä suohon, jos hän puhepäälle sattuu. Kukaan ei säilytä häntä paremmin päätään kylmänä, kun markkinat romahtavat ja kaduilla seisoo itkeviä miehiä repimässä luottokirjojaan. '

s. 122 

Thomas Cromwell on mies, joka kaikkien odotusten vastaisesti nousi itse Englannin kuningas Henrik VIII tärkeimmäksi neuvonantajaksi Englannin mullistusten vuosina 1500-luvulla. Lähtökohdat eivät suinkaan olleet Cromwallilla ihmeelliset: hän oli juopon ja hyvin väkivaltaisen sepän poika, joka ei edes tiennyt varsinaista ikäänsä, kun hän teininä karkasi kotoaan paetakseen niin isänsä jatkuvaa hakkaamista kuin kapakkatappelun jälkiseuraamuksia. Vuodet laivoilla, Ranskan armeijassa sekä Italiassa pankkiirien parissa ovat kuitenkin opettaneet jo mieheksi varttuneelle Cromwellille paljon. Englannissa hänestä tulee lakimies, joka taitaa kaupanteon ja joka on kuuluisa ihmeellisestä muististaan sekä taidostaan muuttaa kaikki mihin hän koskee menestykseksi.

Cromwell työskentelee uskollisesti myös valtakunnan kakkosmiehen Thomas Wosleyn alaisuudessa, joka on paitsi Yorkin arkkipiispa ja kardinaali niin myös valtion lordikansleri. Wosleyn alaisuudessa Cromwell oppii valtakunnan politiikasta näköalapaikalta. Wosleyn aika huipulla on kuitenkin tullut päätökseensä. Henrik VIII haluaa kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen päästä eroon kuningattarestaan Katariina Aragonialaisesta, joka on onnistunut synnyttämään hänelle vain yhden heiveröisen tyttölapsen Maryn. Anne Boylen on nimittäin pelannut korttinsa oikein olematta antautumatta kuninkaalle tehden tästä hullaantuneen miehen, joka on valmis vaikka haastamaan itse paavin saadakseen haluamansa - Anne Boylen synnyttämään hänelle perillisen. 

Kun Wosley epäonnistuu tässä tehtävässään vapauttaa kuningas avioliiton kahleistaan, viskataan hänet julkeasti sivuun. Cromwell pysyy kuitenkin uskollisena tehden samalla vaikutuksen älynlahjoillaan ja uskollisuudellaan itse kuninkaaseen ja myös Anne Boyleen. Näin alkaa Cromwellin ihmeellinen tarina kohti yhä vahvempaa asemaa Henrik VIII hovissa, jossa on ennenkuulumatonta, että kuningas voi seurustella aatelittoman miehen kanssa ja vieläpä nostaa tämä valtion tärkeimpiin virkoihin! Samalla seuraamme paraatipaikalta sitä mullitusta, jonka Cromwell saa aikaiseksi koko Englannissa laittaessaan pyörät pyörimään, jotta kuningas voi irtautua paavin alaisuudesta ja naida tahtomansa naisen.

' - Väitetään, että aiot, mitä sinä aiot, että aiot murtaa piispat ja tehdä kuninkaasta kirkon pään ja viedä pyhältä isältä verotulot pois ja antaa ne Henrikille, minkä jälkeen Henrik voi julistaa lain miten tahtoo ja viskata vaimonsa menemään niin kuin tahtoo ja naida lady Annen ja sen jälkeen hän sanoo mikä on syntiä ja mikä ei ole ja kuka voi mennä naimisiin. Ja prinsessa Marysta, Jumala häntä siunatkoon, tehdään äpärä, ja Henrikin jälkeen uudeksi kuninkaaksi tulee kuka tahansa sen naisen hänelle antama lapsi.

- Johane... kun parlamentti seuraavan kerran kokoontuu, voisitko tulla istuntoon ja sanoa kaiken tuon, mitä äsken sanoi? Se säästäisi paljon aikaa. '

s. 379-380

Katsoin juuri Yleltä tulleen Espanjalainen prinsessa sarjan, joka perustui Philippa Gregoryn kirjasarjaan. En ole kuitenkaan Gregoryn kyseisessä kirjasarjassa päässyt vielä Katariina Aragonialaiseen, joten lisälukuhimoon tartuinkin tähän Mantelin Susipalatsiin, jossa alussa kerrataan pikaisesti Henrik VIII ja Katariinan vaiheet aina tähän hetkeen, jossa kuningas haluaa uuden vaimon tuomaan poikalapsen ja perillisen. Näin pääsinkin heti jatkamaan siitä mihin tuo tv-sarja jäi yhä syvemmälle 1500-luvun Englannin mullistusten vuosiin. Vaikka ei olisikaan niin perehtynyt Englannin kuninkaisiin, niin monille on silti tuttu tämä Henrik VIII ja hänen kuusi vaimoaan, mikä johti Englannin irtautumiseen paavin alaisuudesta kohti anglikaanisen kirkon syntyä. Herkullinen ajankohta siis ja Cromwellin avulla tätä päästiin seuraamaan aivan lähietäisyydeltä jokaista sopimusta ja lakiluonnosta myöten. Kuningas itse ei luultavasti ole ollut laisinkaan tietoinen minkälaisen koneiston hänen tekemänsä päätös saikaan liikkeelle ja minkälaisen kuhinan se sai aikaan aatelisten ja kirkonmiesten keskuudessa. Loistavan päähenkilön Mantel on siis löytänyt kuvaamaan näitä tapahtumia. Hallitsijan sijasta virkamies pääsee kerrankin päärooliin, sille nämä arjen sankarithan nämä varsinaiset asiat saivat vyörytettyä käyntiin.

Mantelin teos on historiallisesti hyvin tarkkaa kuvausta (ainakin näin maallikon silmään) hovista ja valtapolitiikasta sen kulisseissa. Voin vain kuvitella kuinka aihepiirin suhteen täysin ummikkona kirjaan tarttuvalla voi alussa hiukan päässä surista, kun alusta lähtien tykitetään nimiä, titteleitä ja tapahtumia. Vaikka itse olen sentään hiukan aiheesta ennenkin lukenut niin kyllä ne alun sukupuut ja viiden sivun henkilöluettelo tulivat kovaan käyttöön. Asiaksi ei ainakaan helpommaksi tee se fakta, että lähes jokaisen etunimet olivat samoja ja erityisesti Thomaksia tuntui olevan joka sormelle laskettava määrä. Koitapa siinä pysyä sitten perässä. Toisaalta kirjailijan mukaan kaikki teoksessa esiintyvät henkilöt ovat olleet tosia, joten ei Mantelia voi tästä asiasta syyttää. Faktat kun ovat mitä ovat.

Susipalatsi on näin ollen hyvin massiivinen teos, joka ei päästä lukijaansa helpolla. Se avaa Mantelin trilogian, joka pyörii Cromwellin ympärillä. Tämä ensimmäinen osa siis sisälsikin paljon pohjustusta Cromwallin noususta Henrikin uskotuksi sekä hovin mullistuksista Anne Boylen syrjäyttäessä Katariinan. Vaikka nautinkin suunnattomasti historiallisista romaaneista, niin silti tämä Mantelin teos oli sen verran tuhti paketti, että pieni typistäminen tai henkilöissä oleellisimpiin keskittyminen olisi voinut auttaa lukijaa pysymään perässä ja sen punaisen langan päässä kiinni. Nyt Thomasit olivat menossa iloisesti sekaisin ja hovissa vaikuttavia aatelisia ja Cromwallin tuttuja riitti jokaiselle sormelle useampia. Tämä ei todellakaan ole kevyttä historiallista proosaa eli suosittelisin tätä jo vahvasti muutenkin historiasta kiinnostuneille, jotka nauttivat kun pääsevät sukeltamaan yksityiskohtaiseen kuvaukseen ja valtapolitiikan pyörteisiin. Mikäli aihe kiinnostaa muuten, mutta ei aivan näin tarkkaa tikkausta halua kahlata läpi niin Philippa Gregoryn teokset voisivat sopia tuollaiseen kevyempään 1500-luvun Englannin historianälkään. Pakko kuitenkin nostaa vielä hattua sille työmäärälle, jota Mantel on tehnyt teoksensa eteen. Cromwellissa on vain sitä jotakain. Hänen nerokas järjenjuoksunsa ja sanailunsa olivat ehdottomasti kirjan parasta antia.

' Miten selittäisi asian nuorelle ylimykselle? Maailmaa ei johdeta sieltä, mistä Percy luulee. Ei raja-alueen linnakkeista, ei edes Whitehallista käsin. Maailmaa johdetaan Antverpenista, Firenzestä, paikoista, joita hän ei ole koskaan edes kuvitellut, Lissabonista, josta silkkilaivat lähtevät länteen ja aurinko kultaa niiden loiston. Ei linnojen muureilta, vaan konttoreista, ei trumpetin törähdyksestä, vaan laskutaulun kilahduksesta, ei kanuunan mekanismin kirskunasta, vaan siitä kun kynä rapisee velkakirjalla, jolla tykki, aseseppä, ruuti ja ammus maksetaan. '

s. 463

Tähdet: 3.5 / 5

Muualla luettu: Kirsin Book club, Kirsin kirjanurkka, Tuijata, Tarukirja, Luetut, lukemattomat, Nipvet, Eniten minua kiinnostaa tie, Nenä kirjassa ja Lukemisen kartasto

Viimeinen toivomus - Andrzej Sapkowski

Kirjan nimi: Viimeinen toivomus (Ostatnie zyczenie)
Sarja: Noituri #1
Kirjoittaja: Andrzej Sapkowski, suomentanut Tapani Kärkkäinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1993, suomennos 2010
Sivumäärä: 333
Mistä: Kirjastosta

' "Voi näitä aikoja!" huokaisi kastellaani. "Voi näitä kurjia aikoja! Kenelle olisi vielä kaksikymmentä vuotta sitten juolahtanut edes juovuspäissään mieleen, että tällaisiakin ammatteja joskus on! Noitureita! Kiertäviä basiliskintappajia! Ovelta ovelle kiertäviä lohikäärmeen- ja vesihiidenmurhaajia! [- -]" '

s. 16

Geralt on noituri. Työnsä puolesta hän kulkee poikki maiden ja mantujen etsien kyliä joita vaivaavat erilaiset hirviöt. Siellä missä hirviöitä löytyy, hoitelee noituri nämä päiviltä - luonnollisesti kohtuullista korvausta vastaan. Vaikka noiturit vapauttavatkin kyliä hirviöiden kauhuista, eivät he suinkaan ole juhlittuja sankareita kuten magiaa hallitsevat Tietäjät. Noiturit ovat itsekin mutantteja: rohdoskasvien avulla yliluonnolliset voimat saaneita ja tunteet kadottavan koulutuksen läpikäyneitä tappajia. He ovat tervetulleita astumaan kylään vain hoitamaan työnsä. Tämän jälkeen on aika taas jatkaa matkaa.

Geralt on kuullut erästä kuningaskuntaa vaivaavasta prinsessasta, sillä yön tullen tämä muuttuu kammottavaksi stryksiksi, joka surmaa armotta kaikki lähietäisyydellä olevat. Monet ovat yrittäneet parantaa prinsessan loitsustaan tai surmaaman tämän, mutta kukaan yrittäneistä ei ole palannut. Nyt on kuitenkin Geraltin vuoro... Nykyajassa puolestaan vakavasti loukkaantunut Geralt on vetäytynyt Melitelen temppeliin parantelemaan haavojaan. Samaan aikaan kuitenkin valotetaan Geraltin historiaa. Monenlaisia erilaisia kohtaamisia hirviöiden kanssa onkin tullut vastaan. Suurin oivallus tosin saattaakin olla, että se kuka näyttää hirviöltä ei välttämättä olekaan se tarinan pahis.

' "Jos oikein muistan, niin noitureilla on jännittävä tapa ansaita elantonsa. He tappavat maksusta erilaisia hirviöitä."

"Muistat oikein."

Taas lankesi hiljaisuus. Kynttilöiden liekit sykkivät, lepattivat ylöspäin kapeina tulikiehkuroina, jotka kiiltelivät kristallimaljojen leikkauksissa ja kyntteliköstä valuvassa vahavuossa. Nivellen istui hiljaa paikallaan, vain hänen valtavat korvansa liikkuivat hieman.

"Oletan", hirviö sanoi lopulta, "että ehdit temmata miekan esiin ennen kuin olen hypännyt kimppuusi. Oletan, että ehdit iskeä sillä minua. Näin painavaa otusta yksi isku ei pysäytä, kaadan sinut vauhdista. Lopulta ratkaisevat hampaat. Mitä arvelet, noituri hyvä, kummalla meistä on paremmat mahdollisuudet, mitä tulee kurkkujen auki repimiseen?"

Geralt piti peukalollaan karahvin tinaista kantta raollaan ja kaatoi itselleen viiniä, otti kulauksen ja nojautui takaisin tuoliinsa. Hän katseli hirviötä ja hymyili - hymy oli poikkeuksellisen ikävä. '

s.62-63 

Viimeinen toivomus aloittaa Noituri fantasiasarjan, jonka pohjalta on tehty myös muun muassa Netflixin The Witcher-sarja. Kiinnostuin tuosta sarjasta jo sen ilmestyttyä, mutta halusin päästä tutustumaan tähän noituri maailmaan ensin näiden romaanien kautta. En tainnut olla ainoa samoin ajatellut, sillä puoli vuottahan siinä lähes vierähti ennen kuin sain tämän teoksen kirjastosta käsiini. Sitten sainkin heti vuorokaudessa ahmittua sen kannesta kanteen. Aivan aluksi en kuitenkaan ollut täysin myyty. Vertasin tätä nimittäin Pratchettin hulvattomaan satiiriin ja koitin löytää samankaltaisia yhtymäkohtia myös tästä Sapkowskin teoksesta, niitä kuitenkaan löytämättä. Onneksi kuitenkin pian ensimmäisen novellin jälkeen rupesin lämpenemään tälle maailmalle, jossa asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia kuin alkujaan saattaisi näyttää. Lopulta olinkin jo niin addiktoitunut, että en enää malttanut laskea teosta käsistäni. 

Teos on siis hyvin vahvaa fantasiaa kaiken maailman mielikuvitushahmoineen ja uusine yhteiskuntineen. Kuitenkin vaikka luvut useimmiten eskaloituivat lopussa noiturimme Geraltin harjoittamaan ammattiin, eli hirviöiden kanssa otteluun, niin siltikin kaiken taustalla kulkee hienovaraisesti suurempikin tarina ihmisyydestä ja siitä mikä onkaan oikein. Toisin kuin monissa muissa fantasiateoksissa niin tässä pahat eivät ole yksistään pahoja eivätkä hyvät hyviä vaan Sapkowski on käyttänyt lukuisia harmaan eri sävyjä henkilöitä ja tapahtumia kuvatessaan. Mitä pidemmälle myös lukee, sitä vahvemmin myös ironinen ammattitappajammekin Geralt saa lisäulottuvuuksia. Kiinnyin häneen jo ja uskon sarjan tarjoavan vielä paljon lisäsyvyyksiä edetessään. Onkin hämmentävää kuinka hyvin Geraltin erilaisten hymyjen ja ilmeiden kuvauksella saikin niin hyvin välitettyä tätä hahmoa lukijalle. 

Viimeinen toivomus ei itseasiassa ole edes täysiverinen romaani vaan pikemminkin novellikokoelma Geraltin eri seikkailuista. Nämä siirtymät kuitenkin tuntuivat luontevilta eri tarinoiden välillä, sillä taustalla kulki tuo sitova juonikuvio Geraltin oleskelusta temppelissä. Ylipäätänsä noitureista tulivat mieleeni länkkärien palkkionmetsästäjät, jotka ottivat kiinni ja surmasivat rikollisia. Samoin kuin noiturien kanssa niin kukaan ei valita kun maata puhdistetaan rikollisista, mutta itse ammatin harjoittaja jäivät aika luopioiksi yhteiskunnassa. Vahvasti Sapkowskin kirjoituksessa on myös näkyvissä satuperinteet, sillä elementtejä muun muassa Kaunottaresta ja hirviöstä, Lumikista ja monesta muusta oli löydettävissä. Tämä olikin varsin kiehtova pohjustus noiturien maailmaan ja en malta odottaa, että saan seuraavan osan käsiini kirjastosta.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Kirjailijan kellarissa, Kirjahullun päiväkirja, Kirjojen pyörteissä, Kaiken ei tarvitse olla totta, Lukijatar, Opus eka, Nuharupi, Luetut, lukemattomat, Puolisilmä, Aamuvirkku yksisarvinen, Luettuja maailmoja, Kirjablogi Rouge, Oksan hyllyltä, Booking it some more, Notko, se lukeva peikko ja Kirjojen rakastaja

 

Kuolema ilmoittaa lehdessä - Agatha Christie

Kirjan nimi: Kuolema ilmoittaa lehdessä (A Murder Is Announced)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Eila Pajastie
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1950, suomennos 1991
Sivumäärä: 275
Mistä: Omasta hyllystä

' "[- -] No enpä ole kummempaa kuullut! Edmund, Edmund, kuulehan tätä... Murhan ilmoitetaan tapahtuvan perjantaina, lokakuun 29. pnä Pikku-Paddocksissa kello 6.30i.p. Ystävät ottakaa kutsuna vastaan tämä ainoa tiedoksianto. Miten eriskummallista! Edmund!"

"Mitä se on?"  Edmund katsahti lehdestään.

"Perjantaina, lokakuun 29. pnä... Sehän on tänään."

"Annahan kun katson." Edmund otti häneltä lehden.

"Mutta mitä se merkitsee?" rouva Swettenham kysyi kiihkeän uteliaana.

Edmund Swettenham hieroi nenäänsä epäluuloisen näköisenä.

"Jonkinlaiset kutsut, luulisin. Murhaleikki - jotakin sen tapaista." '

s. 16-17 

Jokainen pienen perienglantilaisen Chipping Cleghornin kylän asukki lukee joka perjantain paikallislehti Gazettea. Silmäiltyään paikallisuutiset onkin aika siirtyä odotetuimmalle  HENKILÖKOHTAISTA-palstalle, jonka myynti-ilmoituksista ja vetoomuksista saa uutisiakin syväluotaavamman kuvan mitä kylässä tapahtuukaan. Lokakuun 29. päivän aamuna kyseisellä palstalla ilmoitetaankin murha tapahtuvaksi Pikku-Paddockissa samaisena iltana kello 6.30. Jonkinlaisesta murhaleikistä on pakko olla kyse kyläläiset järkeilevät aamiaispöydissään, mutta miksi näistä kutsuista ilmoitetaan vasta samaisena päivänä. Jokuhan olisi saattanut olla estynyt tulemaan näin lyhyellä varoitusajalla!

Samaan aikaan itse Pikku-Paddockissa ihmetellään myös kyseistä ilmoitusta. Talon omistaja kuusikymppinen neiti Blacklock sekä hänen häslä lapsuudenystävänsä ja nykyinen seuraneitinsä Dora Bunner eivät voi ymmärtää kuka olisi ilmoituksen voinut laittaa, sillä he eivät ole suunnitelleet mitään kutsuja. Myöskään neiti Blacklockin kaukaiset kylässä olevat nuoret sukulaiset Patrick ja Julia Simmons eikä vuokralainen Philippa Haymes eivät myönnä olevansa ilmoituksen taustalla. Tehokas neiti Blacklock ottaa kuitenkin tilanteen haltuun ja käskee keittäjäänsä Mitziä valmistautua iltaan, sillä oletettavasti illalla koko Chipping Cleghornin kylä on saapuva paikalle. 

Sitten koittaa odotettu ilta. Pimeydessä tapahtuva murhaleikki osoittautuukin totisemmaksi todeksi, sillä valojen syttyessä keskeltä salia löytyy ruumis. Tilanteeseen tarjotaan yksinkertaista selitystä, mutta poliisista tuntuu, että kaikki ei ole aivan kohdallaan. Pian myös rakas harrastelijasalapoliisimme itse neiti Marple saapuu näyttämölle. Kukapa nyt osaisi epäillä herttaisen vanhan mummon uteluita. On aika selvittää mitä Pikku-Paddockissa oikein tapahtui - ennen kuin murhaaja saa toisen tilaisuuden.

' "[- -] Toivonpa että minulla olisi täällä oma erityinen mummoni. Hän varmaan mielellään iskisi sievät hampaansa tähän. Tämä olisi juuri hänen heiniään."

"Kuka on sinun oma erityinen mummusi, Henry? Joku tätikö?"

"Ei", huokaisi Sir Henry. "Hän ei ole sukulainen lainkaan." Hän sanoi kunnioittavasti: "Hän on paras etsivä mitä Jumala on koskaan luonut. Sopivassa maaperässä viljelty luonnonnero.

Hän kääntyi Craddockiin päin.

"Älä sinä halveksi tuon kyläsi vanhoja tätejä, poikani", hän sanoi. "Jos tämä osoittautuu vaikeaksi arvoitukseksi, mitä en hetkeäkään luule, muista että vanhemmanpuoleinen naimaton nainen, joka kutoo ja hoitaa puutarhatilkkuaan, on useita kadunmittoja edellä kaikista etsiväkonstaapeleista. Hän voi kertoa sinulle mitä olisi voinut tapahtua ja mitä olisi pitänyt tapahtua ja vieläpä mitä todella tapahtui! Ja hän voi kertoa sinulle miksi se tapahtui!" '

s. 48

Kuolema ilmoittaa lehdessä oli varsin mainio sadepäivien lukeminen. Itse murhajuoni on varsin herkullinen ja Christielle tyypillisesti ensimmäinen luulo ei ole tiedon väärti. Itse onnistuin tällä kertaa yhdistelemään annetuista leivänmuruista murhaajan, mutta se ei onneksi menoa haitannut, sillä kaikesta huolimatta jännitys pysyi yllä aivan loppuun asti. Vaikka neiti Marple onkin lähes täysi vastakohta keikarimaiselle Poirotille, niin jokin tässä herttaisessa mummelissa vetoaa myös minuun. Kutimet vain käsiin ja ihmettelemään maailman menoa naapureille, niin johon alkaa palaset muotoutua rouvan aivonystyröissä. Pienenä sivubonuksena Christie on myös valottanut sodan jälkeistä pula-aikaa ja suhtautumista ulkomaalaisiin tässä teoksessaan.

Pidin myös kappaleeni alussa olleesta Liisa Huhtalan johdannosta, missä pohdittiin mikä Christiessä vetoaakaan nykylukijaan. Olen täysin samaa mieltä, että jokin siinä nostalgisessa vanhanajan Englantilaismiljöössä vain vetoaa. Suurin osa näistä Christien teoksista myös sijoittuu hiukan parempiosaisten maailmaan, joten kurjuutta ei sivuilla niinkään ole luvassa vaan ihastuttavaa cozy crimea kartanomiljöissä, joissa verisyyden sijasta pelataan psykologialla ja suljetuilla tiloilla. Kuolema ilmoittaa lehdessä on tästäkin mainio esimerkkiteos Christien tuotannosta, joka ei petä lukijaansa. Sen verran monisäikeisen juonikuvion rikoksenkuningatar Christie on jälleen kerran kattanut pöytään.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Lurun luvut, Jeenin kirjablogi, Orfeuksen kääntöpiiri, Maailman ääreen ja Kirjakaapin avain

 

Teidän edestänne annettu - Markus Leikola

Kirjan nimi: Teidän edestänne annettu
Kirjoittaja: Markus Leikola
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 1080
Mistä: Kirjastosta

' "Kysymys on tämä: kumpien edestä ruumiini uhrataan ja vereni vuodatetaan, ihmisten vai simpanssien?"

Jane katseli vierasta hämillään.

"Eikös sinun isäsi luonut ihmisen omaksi kuvakseen?"

Jeesus kumartui pöydän yli ja alensi äänensä kuiskaten Janen korvaan:

"Älä kerro kenellekään, mutta hän on tullut vanhaksi. Ei mitään vakavaa, mutta ajoittain vähän höppänäksi."

Jane kuunteli.

"Ja nyt en ole enää varma, oliko se simpanssi vai ihminen. Ymmärräthän, ne ovat niin lähellä toisiaan, kyllähän ne nyt voi mennä sekaisin, jos hajamielisyyskohtaus yllättää."

"Aivan. Yksi ainoa prosentti geeneissä eroa." '

s. 11 

Kaikki alkaa siitä kun Jeesus havahtuu ristillä pohtimaan oliko hänen tehtävänsä kuitenkaan uhrautua ihmisen puolesta vai olisiko simpanssi sittenkin ollut oikea kohde. Saadakseen vastauksen tähän polttavaan kysymykseen tulee hänen Pääsiäisviikonlopun aikana elää toinen elämä tässä välissä simpanssina. Näin Hesus simpanssi syntyy Afrikan viidakkoon lähelle Jokea Joka Nielaisee Muut Joet lapsettomalle simpanssipariskunnalle Abulle ja Rebekkalle.

Ikävä kyllä Belgian ote Kongosta kiristyy ja Hesus päätyy salametsästäjien matkassa Eurooppaan näkemään lähietäisyydeltä 1900 ja 2000-luvun ihmisten hirmutekoja. Itse simpanssi Hesus jääkin tässä taka-alalle sivuhenkilöksi, kun tarina pyöräyttää käsittelemään Israelin ja Palestiinan kysymystä, Iranin historiaa, Natsi-Saksan ihmiskokeita ja myöhemmin juutalaisvainoista seuranneita natsioikeudenkäyntejä unohtamatta nykyajan terrorismia ja Keskiajan Euroopan uskonnollista ja poliittista kehitystä. Omalta osaltaan myös bakteerit ovat saaneet tarpeekseen ihmisten antibioottikehityksestä. Heidän on aika ottaa maailman valtius takaisin itselleen suunnitelmallisen maailmanlaajuisen pandemian kautta.

' Tukholmassa ja koko Ruotsissa kukaan ei vielä tiennyt, mitä todella oli tapahtunut. Päästyään sairaalaan, käsiin, ovenkahvoihin, haavoista ja ruhjeista iholle ja ilmaan, ilmasta hengityssuojainten alle ja yhä uusiin ja uusiin ihmisiin, bakteerit alkoivat jakaantua. Ne jakaantuivat hämmästyttävää vauhtia ja iltaan mennessä ne olivat levinneet Karoliinisen sairaalan leikkaussaleista vuodeosastoille, käytäville ja jopa sairaalanjohtajan työhuoneen ovenkahvaan, tartuntapintaan -. '

s. 521 

Tästä Leikolan teoksesta on hyvin vaikea kirjoittaa mitään, sillä se pitää sisällään niin paljon asioita ja tarinoita, että hyvä että lukijakaan muistaa näitä kaikkia juonikuvioita enää lopussa. Ensireaktioni olikin tähän teokseen hämmennys. Pohdin jo heti ensisivujen jälkeen, että mitäköhän tästäkin tulee, kun Jeesus siirtyi pois ristiltä tapaamaan 1960-luvun Afrikkaan simpanssiekspertti Janea ja vieläpä taksilla! Leikola on selkeästi irrotellut tätä kirjoittaessaan huomioiden bakteerienkin puheenvuorot. Teidän edestänne annettu onkin aikamoinen runsaudensarvi. Alun Jeesusapina johdannon jälkeen sukellettiin Israeliin, Iraniin ja Natsi-Saksan syövereihin mullistuksen vuosiin. Tämän jälkeen tunnuttiin taas muistavan, että ainiin Jeesus olikin apina ja hän palasi hiukan ennen puoltaväliä takaisin tutkaamme päähenkilöksi kunnes taas tuli aika sukeltaa uusiin historiallisiin läpileikkauksiin. Totta totisesti, tämän teoksen kanssa ei ikinä voinut tietää minne tarina vie seuraavaksi.

Näihin yli tuhat sivuisen järkäleen yksin kansiin on laitettu hyvin monta erilaista tarinaa. Aivan kuin kirjailijalla olisi ollut ideoita kymmeneen eri teokseen, jotka kaikki oltaisiin nyt pyritty sullomaan yhteen löyhän Jeesus simpanssi taustatarinan avulla. Nämä eri osaset ovat kyllä itsessään hyvin kiehtovia ja perusteellisesti historiaa avaavia, mutta teoksessa oli ehkä hiukan liikaa kaikkea. Tuttuja hahmojakin vilahti teoksen sivuilla kuten Elvis, Pocahontas, tohtori Mengele, Adolf Eichmann sekä Sherlock Holmes sihteerinsä neiti Lemonin kanssa (muistaakseni neiti Lemon on kylläkin Poirotin sihteeri ja Sherlockilla on rouva Hudson, mutta ei anneta tämän nyt liikoja häiritä).

Sinänsä Teidän edestänne annettu on myös aika ajankohtainen kuvaus, sillä bakteerien vallankumouksen alkaessa on aika hyytävät paikat varsinkin näin korona-aikaan lukevalle. Vaikka viruksen sijasta teoksessa onkin kyseessä antibioteille resistantisten bakteerien leviäminen yhteiskunnissa, yhtymäkohtia voi silta bongata muun muassa alun pimitysyrityksissä sekä alueiden ja yhteiskuntien sulkutoimissa. Toisaalta Leikola on vienyt tämän ehkä liiankin pitkälle luomalla bakteereille oman yhteisen rintaman, jossa ne tarkoituksenmukaisesti ja organisoidusti pyrkivät ihmiskunnan rankaisemiseen ja kirsikkana kakun päällä voivat vielä kommunikoidakin ihmisten kanssa sähkömagneettisesti. Juuh elikkäs...

Leikolalla on varmaankin ollut suurempikin sanoma tässä tiiliskivimäisessä teoksessaan, sillä sen verran tehokkaasti se pyrkii läpileikkaamaan erilaisia historiallisia tilanteita eri näkökulmista. Missä oikeastaan menee hyvän ja pahan raja? Jotenkin minulle jäi kuitenkin tunne, että tämä syvempi ulottuvuus vain tuntui jäävän kaiken tuon muun sekamelskan jalkoihin. Kaikkea vain oli niin paljon, että lukijana sain eteeni sellaisen hyökyaallon, josta oli hankala päästä uimaan enää takaisin pinnalle. Ehkä karsitumpi ja keskitetympi rakenne olisi tuonut vahvemmin Leikolan sanoman esiin, sillä tässä nyt vain tuntui olevan hiukan liikaa kaikkea. Sinänsä suuri osan näistä eri tarinoista olivat itsessään sen verran kiinnostavia ja tarkkaavaisia huomioita sisältäviä, että olisin mieluusti voinut lukea erilliset teokset kustakin. En siis kadu että kahlasin tämän (kirjaimellisesti) tiiliskiven läpi, sillä kaikesta huolimatta tuntui että sain tästä loppujen lopuksi yllättävänkin paljon irti. Harmi vain että kaksi viikkoa oli auttamatta liian lyhyt aika lukea tämä valtaisi ja runsaita rönsyjä sisältävä teos, jolloin rauhallisen etenemisen sijasta lukemisesta tuli paikoin aikamoista pakkopullaa

Tähdet: 2.5 / 5