keskiviikko 12. helmikuuta 2025

Veisu luonnonkoneille - Becky Chambers


Kirjan nimi
: Veisu luonnonkoneille (A Psalm for the Wild-Built)
Sarja: Munkki ja robotti # 1 
Kirjailija: Becky Chambers, suomentanut Kaisa Ranta
Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Hertta
Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2024 ja äänikirja 2025
Kesto: 4h 21min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
Kaukaisessa tulevaisuuden Pangassa elää sisarus Dex. Hän on omistanut elämänsä luostarille, jossa on hän ylläpitää puutarhaa. Jokin kuitenkin kalvaa häntä sisältä. Miksei kaupungeissa kuulu enää sirkkojen siritystä? Sisäinen ahdistus kasvaa, ja hän päättää aloittaa alusta. Hän ryhtyy kiertäväksi teemestariksi, joka polkee pitkin Pangan maalaispitäjiä jakaen teetä ja kuuntelevaa olkapäätä. Alku ei ole helppo, mutta hän löytää oman paikkansa. Sirkat vain edelleen puuttuvat, vaikka kuinka kyliä kiertäisi...
 
Lopulta sisarus Dexin sisäinen levottomuus ottaa taas vallan. Onko tässäkään järkeä? Kiertää samat kylät ympäri, kuulla samojen ihmisten murheet yhä uudestaan ja uudestaan. Voisiko vastaus piillä jossain kauempana. Villin luonnon keskellä, jotka on jätetty rauhaan? Hän lähteekin tutkimaan villiintynyttä erämaata. Paikkaa, jonne ihmisillä ei enää ole asiaa. Tällä matkallaan hän kohtaa jotakin odottamatonta. Vuosisatoja sitten Pangan itsetietoiset robotit ovat nimittäin nostaneet kytkintä ja painuneet metsän siimekseen. Ja nyt yksi näistä roboteista on lähetetty heidän keskuudestaan tutustumaan ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Voisiko tästä alkaa odottamaton ystävyys? 
 
Tätä teosta mainostettiin hyvän mielen scifinä. Itse tykkään varsinkin väsyneenä lukea ja kuunnella kevyempää viihdekirjallisuutta ja vastaavasti fantasia ja scifi kiinnostavat myös genreinä paljon. Viime kesänä luin Travis Baldreen fantasiaa ja kevyttä kahvilakirjallisuutta yhdistelevän Legendoja ja latteja ja innostuin tällaisista genrejen sekoittajista paljon. Olisiko tämä siis scifin saralla jotakin vastaavaa, pohdin kun päätin ottaa Veisu luonnonkoneille lukuun.
 
Tyypillisesti scifissä tulee luettua dystopioita. Erilaiset tulevaisuudenkuvat kiehtovat, sillä niissä on yleensä hyödynnetty paljon elementtejä, jotka on jo nähtävissä nykyaikana. Tässä Chambersinkin teoksessa voi kuvitella kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet kyseiseen yhteiskuntaan. On ollut robotteja ja sitten shokki, kun kaikki pitikin opetella tekemään taas itse, kun robotit päättivät lähteä omille teilleen elelemään luontoon. Vastaavasti luontoarvot ovat korkealla. Iso osa Pangasta on varattu luonnontilaiseksi erämaaksi. Vastaavasti autojen sijaan kuljetaan omalla lihasvoimalla pyöräillen. Silti missään kohtaan lukijana tämä tulevaisuus ei kerrankin ahdistanut. Ei lähdetty dystopisen synkistelyn tielle, vaan aivan muuhun suuntaan.
 
Tämä oli lempeää scifiä, jonka kietoa ympärilleen kuin lämpimän villapaidan. Oli mukavaa päästä scifin mielenkiintoisten maailmojen pariin, mutta näin kevyesti. Kerronta oli kaunista. Mitä nyt muutamassa kohtaa päähenkilön kiroilu oikein särähti korvaan, koska niin ristiriidassa se tuntui olevan muuten niin seesteisen tarinan kanssa. Päähenkilön kasvun matka oli myös lohdullisen samaistuttava. Ja kuinka hupaisia tilanteita sisarus Dexin ja robotin kohtaamisesta saikin aikaiseksi! Tämä on hyvin lyhyt tarina, mutta silti se piti kiehtovan maailman sisällään. Ehdottomasti aion palata sarjan pariin, kun toinen osa ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. 
 
Tähdet: 4.5 / 5
 
Muualla luettu: Kirjapöllön huhuiluja ja Kirjavinkit     

perjantai 7. helmikuuta 2025

Hukkareissu - Beth O´Leary


Kirjan nimi
: Hukkareissu (The No-Show)

Kirjailija: Beth O´Leary, suomentanut Heli Naski
Lukija: Usva Kärnä, Karoliina Niskanen, Kati Tammensola & Ilkka Villi
Julkaisija: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2022, suomennos ja äänikirja 2023
Kesto: 12h 27min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
Siobhan on näyttävä ilmestys. Hän liikkuu kalliissa design-vaatteissa ja toimii menestyneenä elämäntapavalmentajana. Miranda puolestaan kiipeää työkseen puihin ollen yksi työporukan jätkistä. Hän nauttii yli kaiken kiipeilystä ja sen tuomasta adrenaliinista. Jane puolestaan on nätti tyttö, joka on paennut Lontoosta pienemmälle paikkakunnalle. Hän on heittänyt harmaat jakkupuvut pois ja elää nyt rutiiniensa mukaista arkea toimien vapaaehtoisena hyväntekeväisyysliikkeessä. 
 
Näitä kolmea hyvin erilaista naista yhdistää kuitenkin yksi asia. Heidät kaikki jätetään ystävänpäivänä odottamaan turhaan deittinsä saapumista. Kaiken kukkuruksi tämä oharit tehnyt mies on kukapa muu kuin kaikilla sama - Joseph Carter. Hiukan nörtihtävästi komea mies, joka vaikuttaa niin kultaiselta ja täydelliseltä. Vaikka Joseph ei suostukaan antamaan selitystä, antavat kukin tahollaan tälle anteeksi. Kuka nyt voisi vastustaa tuon miehen vetovoimaa. Mutta loppujen lopuksi kaikki eivät voi saada onnellista loppuaan Carterin kanssa, joten kuka löytää elämänsä rakkauden ja kuka jää nuolemaan näppejään?
 
Olen aiemmin lukenut O´Learylta Kimppakämpän ja Vaihtokaupan, joissa molemmissa on ollut hykerryttävän herkullinen lähtöasetelma. Tällä kertaa kolme naista ja yksi mies ei kuulostanut niin ihmeelliseltä lähtökohdalta, mutta kyllä minä tyttö vain viihdyin tämän teoksen parissa silti! O´Learylla on nimittäin kyky upottaa kevyeen hömppäänsä myös vakavampia sävyjä, ja ainakin tämä lukija yllättyi täysin, kun tarinan juju avautui lukiessa.
 
Lähtöolettamanihan tämän teoksen suhteen olivat aivan pielessä. Jostain kumman syystä oli muodostanut kuvitelman, että Carter olisi sopinut kaikkien kolmen naisen kanssa treffit samaan paikkaan ja sitten kun tämä teki oharit, niin naiset yhteistuumin lähtevät kilpailemaan kuka hänet saa. Mutta todellisuushan oli, että kyseessä olivat aamiais-, lounas- ja illallistreffit ja naiset autuaan tietämättömiä toisistaan. Kukin luulin löytäneensä sen oman prinssinsä. Myös heidän suhteiden ladut vaihtelivat. Kellä oli satunnaisempi seksisuhde, kellä ihan parisuhde ja kuka taas haikaili ystävyyssuhteen syventymistä. Ja yllättäen ei Carterkaan ollut yksiselitteinen kusipää, vaikka alkuasetelmasta olisi sitä voinut uumoilla.
 
Odotukseni eivät olleet tämän teoksen suhteen yhtä korkealla, kuin O´Learyn edellisissä, mutta pakko se on myöntää, että kyllä minä silti vain viihdyin tämän teoksen matkassa. Vaikka naiset olivat hyvin erilaisia keskenään, oli kiinnostavaa seurata heidän kaikkien elämiä ja suhteiden kehittymisiä. Erityiset pisteet Mirandasta, jonka työ oli kyllä jotain niin kiinnostavaa. Olen nyt katsonut aivan uusin silmin tiellämme tapahtuvaa puidenkaatoa tämän jälkeen. Minulla pukkasi myös jonkun verran stressiä, joten tällainen ihanan kevyt suhdesoppa oli juuri sitä mitä tarvitsin illalla rentoutuessani päivästä. Pitääkin pitää O´Leary taas mielessä, kun seuraavan kerran viihdenälkä iskee!
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muualla luettu: Mustelmiinan mietteitä  
 

sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Murhat ja mindfulness - Karsten Dusse


Kirjan nimi
: Murhat ja mindfulness (Achtsam morden)
Sarja: Murhat ja mindfulness # 1 
Kirjailija: Karsten Dusse, suomentanut Anne Kilpi
Lukija: Aki Laitinen
Julkaisija: Aula & co
Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2024
Kesto: 9h 14min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
Börn on lakimies, jonka elämä on pyörinyt pitkälti vain stressaavan työn ympärillä. Hän on loistava siinä mitä tekee eli vapauttamaan äklöasiakkaita pinteestä, vaikka toimeksiantaja olisikin saatu verekseltään kiinni koruryöstöstä aseen kanssa. Hänen pääasiakkaansa on kovan luokan rikollispomo Dragan, joka on todellinen psykopaatti, mutta jolle Börn osaa antaa mainioita bisnesvinkkejä siitä, miten järjestää toimintansa ja pestä rahansa. Börn ei erityisemmin nauti työstään, mutta hän on hyvä siinä ja siitä maksetaan hyvin. Mitä nyt hän ei ehdi ikinä näkemään kaksivuotiasta tytärtään ja vaimonkin kanssa aina vain riidellään.
 
Sitten vaimo antaa uhkavaatimuksen. Börnin on löydettävä tapa tasapainottaa työ- ja perhe-elämänsä ja sen vuoksi hänen on käytävä mindfulness valmentajalla. Börn ei voi ymmärtää jutun pointtia ja raahautuu lopulta 30 minuuttia myöhässä ensimmäiseen tapaamiseen. Tämä tapaaminen muotoutuu kuitenkin Börnille silmät avaavaksi kokemukseksi. Pian hän huomaa tietoisen läsnäolon avulla ratkaisevansa ongelman kuin ongelman. Jos päämies on ongelmallinen kusipää mafiapomo, niin hengitä vain tietoisesti ja hyväksy että nyt olet lapsesi kanssa järvellä. Mikäli pomo sattuu sillä välin heittämään veivinsä niin sen parempi. Yksi ongelma vähemmän. Pian Börn löytääkin itsensä tyyneyden saarilta huomattavasti lisääntyneen vapaa-ajan kanssa. Mitä nyt sivussa pitäisi pyörittää kokonaista rikollisliigaa ja saada löydettyä lapselle päiväkotipaikka. Eikös se ole uskottavaa, että oletetun jengisodan partaalla Dragan kokisi tärkeimmäksi oikeastaan vallata päiväkoti? Eihän kukaan epäilisi yhtään mitään...
 
Murhat ja mindfulness on hiukan erilaista cozy crimea mihin olen tottunut. Yleensä kun on jokin pieni paikkakunta ja sympaattiset päähenkilöt ja sitten leppoisasti ratkaistaan murhamysteeriä teekupposen äärellä. Dussen teoksessa sen sijaan pyöritään rikollisjengin parissa, jonka toimenkuvaan kuuluvat niin huumeet, huorat, aseet kuin salakuljetukset. Muutama murha siellä täällä nyt on vain bisnes as usual. On hektinen kaupunkimiljöö ja stressaantuneet vanhemmat kun päiväkotipaikkaa ei vain löydy sitten millään. Jotenkin tämä kaikki on tosiaan kirjoitettu kuitenkin niin kieliposkella, että vakavasti otettavaa jännäriä tästä ei kyllä saa. Ja totta tosiaan kaiken tämän väkivaltaisen maailman keskellä jokainen luku alkaa mindfulness ohjeilla. Näin lukijakin voi kulkea Börnin tavoin rauhallisesti mieli tyynenä kaiken maailman murhien ja hakkaamisten ohi kuin liidellen rentouttavalla pilvellä.
 
Idea tässä teoksessa kuulosti tosiaan niin järjettömältä, että olihan se pakko ottaa testiin. Siis lakimies ryhtyy murhaajaksi ja rikollispomoksi kun hän löytää mindfulness opit elämänsä ohjenuoraksi. Jotenkin veikkaan, että tätä hänen vaimonsa ei aivan tavoitellut lähettäessään Börniä mindfulnessgurulle, mutta hei loppu hyvin kaikki hyvin eikös niin? Näen kyllä, miksi teoksesta on pidetty. Se yhdistää huumoria yleensä niin synkkiin ja vakaviin aiheisiin. Silti tällä kertaa en kuitenkaan ihastunut. Monissa kohdin nimittäin tuntui, että teoksen on ollut tarkoitus naurattaa lukijaansa, mutta minut se sai hymähtämään ääneen pienesti vain kerran. Huumori on hankala laji ja kaikki sen tyylit eivät iske kaikkiin. Cozy crimea lukiessa haluan myös pitää päähenkilöistäni ja kiintyä heihin. Tässä suurin osa oli aika mulkkuja ja tuo hektinen miljöö aika kaukana noista perienglantilaisista pikkukylistä. Ei ehkä siis cozy crimea minulle, mutta varmasti jollekin toiselle voisi upota. Koska hei murhia ja mindfulnessia! :D
 
Tähdet: 2.5 / 5
 
 

perjantai 31. tammikuuta 2025

Kasvattitytön tarina - Jane Austen (Klassikkohaaste 20)


Kirjan nimi
: Kasvattitytön tarina (Mansfield Park)

Kirjailija: Jane Austen, suomentanut A.R. Koskimies
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 1814, suomennos 1987
Sivumäärä: 480
Mistä: Omasta hyllystä
 
' Kaikki muut Fannyn ympärillä olivat iloisia ja touhukkaita, onnellisia ja tärkeän näköisiä - kullakin oli osansa, pukunsa, mielikohtauksensa, omat ystävänsä ja liittolaisensa, kaikki neuvottelivat milloin mistäkin ja tekivät vertailuja, joita säestettiin lystikkäillä pilapuheilla. Fanny yksin oli mitätön ja surkea, osaton siitä kaikesta. Häntä ei huomattu eikä kaivattu, lähtipä hän pois tai jäi heidän joukkoonsa, olipa keskellä hälinää tai vetäytyi oman itähuoneensa yksinäisyyteen. Mikä tahansa oli ollut parempi kuin syrjästäkatsojan asema. '
s. 168

Olipa kerran kolme kaunista sisarusta, joista vanhin nai oikein varakkaan miehen, joka omisti Mansfield Park kartanon. Seuraava sisarista nai tuon kartanonherran ystävän ja kylän papin ja kolmas karkasi merimiehen matkaan ja katkaisi välinsä muihin. Nyt vuosia on vierähtänyt ja Mansfield Parkin lady Bertram ja papin rouva Norris päättävät tarjota auttavaa kättään köyhälle siskopololleen, jolle on jo pian syntymässä kymmenes lapsi. He siis päättävät ottaa Mansfield Parkiin kasvattityttäreksi tämän vanhimman tyttären, kymmenvuotiaan Fannyn.

Ujo Fanny siis vetäistään rakkaan veljensä luota suureen kartanoon vieraiden ihmisten joukkoon. Luonnollisesti hän ei osaa käyttäytyä oikein tai tiedä asioita samoin kuin hyvän koulutuksen saaneet serkkunsa, joten häntä pidetään hiukan yksinkertaisena. Vaikka vuodet vierivät ero kartanon lasten ja Fannyn välillä pysyy. Fanny auttelee tunnollisesti lady Betramia ja rouva Norrista ja muuten pysyttelee syrjässä. Ainostaan kartanon nuorempi poika Edmund koittaa kannustaa ujoa Fannya ulos kuorestaan ja tukea hänen kasvuaan nuoreksi ja ajattelevaiseksi naiseksi.

Jo nuoriksi aikuisiksi kasvaneet lapset saavatkin säpinää elämäänsä, kun uuden papinrouvan naimattomat veli ja sisko Crawfordit tulevat vierailulle. Sisko on mitä elegantein ja suoraan Lontoon seurapiireistä. Hän varastaa välittömästi perheen tyttöjen Marian ja Julian ystävyyden sekä nuoren Edmundin sydämen. Vastaavasti varakas ja sukkelasanainen herra Crawford sulattaa molempien serkkutyttöjen sydämet, vaikka Maria onkin jo kihloissa toisaalle ja herra Crowfordilla on maine varsinaisena sydäntenmurskaajana. Vain Fanny ei tunnu lämpenemän näille uusille naapureille, sillä hän näkee heidän pintansa alle sen mille muut ovat sokeat. Aikamoiseen suhdepyöritystä on kuitenkin luvassa ennen kuin lopussa viimein sanotaan tahdon.
 
' Veli vain hymyili syytökselle ja sanoi hetken kuluttua: - En oikein tiedä mitä ajatella neiti Fannysta. En ymmärrä häntä. En päässyt hänestä eilen oikein perille. Millainen hän on luonteeltaan? Onko hän hyvin vakava? - Onko hän hiukan erikoinen? - Onko hän kovin kainosteleva? Miksi hän oli niin sulkeutunut ja katseli minua niin vakavasti? Tuskin sain hänet avaamaan suutaan. Koetin huvittaa häntä, mutta en ole koskaan ollut kenenkään tytön seurassa niin kauan siinä tarkoituksessa niin huonolla tuloksella. Eikä kukaan tyttö ole katsellut minua niin ankarasti. Minun on voitettava hänet. Hänen ilmeensä sanoo: "En tahdo pitää teistä, en suostu pitämään teistä." Mutta minäpä tahdon, että hän pitää minusta. '
s. 236-237
 
Nyt on jälleen koittanut kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika, jota Tuulevin lukublogi emännöin tällä kertaa. Kun tajusin tuossa tammikuun puolessavälissä, että ikuisuusprojektikseni jo muodostunut Oscar Wilden kokoelmateos ei kyllä millään ehdi valmistua tähän päivämäärään mennessä, piti hiukan tutkia omien kaappien sisältöä, että mitäs klassikkoja siellä on odottamassa lukemista. Austen on onneksi varsin takuuvarmaa klassikkotavaraa, joten päätin tehdä lennosta vaihdon ja ottaa tämän lukuun. Onneksi teksti tosiaan oli vetävää ja kartanoitten romantiikkakiemurat Austenin tuttua laatua, joten sivut kääntyivät tehokkaasti ja ehdin tämän lähes viisisataa sivuisen teoksen lukea tähän haasteeseen. 
 
Viime vuosina olen tullut lukeneeksi erityisesti venäläisiä klassikoita, joten oli oikein mukava ottaa pitkästä aikaa hyppy perienglantilaiseen kartanomiljööseen. Jokin noissa pidättyväisissä käytösnormeissa ja seurustelusäännöissä vain jaksaa viehättää. Kasvattitytön tarina ei kuitenkaan ole aivan niin selkeä avioliittoromaani kuin monet muut Austenin teokset. Paljon pyörittiin syrjässä pysyttelevän Fannyn matkassa ja hän jos kuka oli tyytynyt rooliinsa haaveilemaan serkustaan kaukaa samalla kun muu kartanon nuoriso oli se joka tavoitteli Crawfordien sisaruksista. Oikeastaan Fanny oli Austenin romaanisankariksi varsin hajuton ja mauton. Harmaa hiirulainen seinustalla, jonne hänet helposti unohdettiin, jos oli jotain muuta kiinnostavaa edessä. Sähäkkää dialogia ja suuria tunteita ei siis kannata tämän teoksen sivuilta etsiä, vaikka Austen onkin kyseessä.
 
Oikeastaan suurimman osan kirjaa minun kävi vain sääliksi Fannya. Hänet riuhtaistiin kysymättä oman perheensä suojista. Tosin kieltämättä perhe oli varsin kaoottinen, köyhä ja vanhemmat välinpitämättömiä, mutta sentään siellä oli veli William. Sitten hän on uudessa paikassa, jossa kukaan ei oikein edelleenkään välitä hänestä, mutta rouva Norris kyllä jaksoi muistuttaa, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa hän on perheelle. Kun kouluhuone jää tyhjilleen nuorison kasvettua, saa Fanny huoneen käyttöönsä, mutta takkavalkeaa sinne ei sytytetä edes talvella. Pitäähän hänen oppia nöyryyttä eikä luulla olevansa yläluokkaisten serkkujensa kaltainen. Mutta vaikka Fanny ei ollutkaan kaikista valovoimaisin päähenkilö, on Austenin kerronta silti sen verran vetävää, että se piti otteessaan mainiosti läpi koko teoksen. Ei siis ihme, että hänen kynänjälkiään luetaan näin vielä 200 vuoden jälkeenkin.
 
Tähdet: 3.5 / 5   

 
Muut lukemani Jane Austenit:
 


Aiemmat klassikkohaasteeni:
Klassikkohaaste 18: Rautatie, Juhani Aho

keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Itki toisenkin - Merja Mäki


Kirjan nimi
: Itki toisenkin 

Kirjailija: Merja Mäki
Lukija: Vuokko Hovatta
Julkaisija: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2024
Kesto: 13h 2min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
On vuosi 1942 kun Larja matkustaa junalla takaisin kotiinsa Itä-Karjalaan Viteleeseen. Vaikka Vitele on osa Karjalaa, on se silti sijainnut Laatokan koillispuolella Neuvostoliiton puolella rajaa. Nyt suomalaisjoukot ovat kuitenkin valloittaneet sen ja se on liitetty osaksi Suomea. Epäilykset karjalaisväestön ja Kanta-Suomalaisten miehittäjien välillä ovat suuret.
 
Larja oli opettaja, joka oli lähetetty Kanta-Suomeen opettajaleirille. Eiväthän suomalaiset voineet luottaa, että karjalalainen opettaja opettaisi oikein lapsia. Uudelleenkoulutuksen jälkeen Larja toivoo pääsevänsä takaisin kyläkouluunsa opettajan rooliin. Elämä ei kuitenkaan mene aina niin kuin on suunnitellut. Kotiin palattuaan hän löytää isoäitinsä, kylän tunnetun itkijän, kuoleman kielistä eikä siskonkaan hiljalleen kasvava alavatsa jätä paljoa arvailun varaan. Vanhemmat on jo vuosia sitten viety ilmiantojen perusteella Neuvostoliiton työleireille, joten siskokset ovat joutuneet selviämään keskenään.
 
Larjan pitää siis jättää taakseen haaveet paluusta opettajakoulutuksen jatkokursseille. Hänen paikkansa on jäädä kotiin siskon ja Buabon tueksi. Hän saa kyllä toimen kyläkoulusta, mutta tehtävä ei ole aivan sitä mitä hän odotti. Opettajan hillityn ulkokuoren on myös aika sulaa, jotta kylä saa uuden itkijän Buabon jatkettua matkaa tuonilmaisiin. Kyläläiset katsovat kuitenkin karsaasti valloittajien kanssa koululla työskentelevää Larjaa, eihän sitä nimittäin koskaan tiedä milloin omat pojat palaavat ja valloittavat karjalan maat ja mannut takaisin...
 
Iloja, suruja, rakkautta, kuolemaa ja elämää. Näistä aineksista on ennen kaikkea tämä Mäen upea teos tehty. Luin muutama vuosi sitten hänen toisen Karjalaan sijoittuvan romaaninsa hengästyttävän upean Ennen lintuja, ja totta vie ei tämä uutukainenkaan jää kauaksi tuosta lähes täydellisestä lukukokemuksesta. Hienoa, että Mäki on tarttunut karjalalaisten haavoihin ja tuo ne kirjallisesti koko kansan nähtäväksi. Edellisessä teoksessa seurattiin evakkomatkaa. Nyt näkökulma oli hiukan toinen, koska oltiin Neuvosto-Karjalassa, jossa suomalaiset olivatkin ne valloittajat. Ei ole kyllä ollut helppoa heilläkään tasapainotella kahden eri maan välillä. Suomalaiset olivat heille halveksittavia ruotseja, ja kyläläiset puolestaan neuvostoliittolaisia, joista on sotilailla enintään hiukan huviksi, mutta ei nyt sentään vakavaksi morsmaikuiksi. Omat kyläläiset karsastivat jos olit liian hyvää pataa valloittajien kanssa, mutta toisaalta eihän sitä voinut tietää oliko tämä uusi normi vai muuttuisiko vallassaolijat taas pian. Vaikka lukijana tiesikin, mitä historiassa oli edessä, niin lukiessa jo melkein toivoi, että Larja olisi saanut pitää rakentamansa elämän koskemattomana.
 
Karjala ja sen kulttuuri kiinnostavat minua paljon. Onhan omaakin sukuani lähtenyt sieltä evakkoon sotien myötä. Mäki tekikin hienoa työtä upottaessaan paikallista sanastoa tekstinsä lomaan juuri sopivassa määrin niin, että se loi ihanan autenttisen tunnelman, mutta samalla se ei haitannut ymmärtämistä. Itkemisen perinne kiehtoo minua myös suuresti ja suorastaan ahmin ne kohdat, joissa Larja rupeaa löytämään tuon sisäisen apeutumisen voimansa, jolla saattaa vainajia tuonilmaisiin. Ah jos vielä äänikirjaformaattiin olisi saanut nuo lauletut itkuvirret ihan autenttisina kuunneltavaksi, niin olisin ollut onnesta soikea. Mutta se olisi ehkä ollut jo hiukan liikaa pyydetty. Nytkin oli hienoa seurata vierestä sitä matkaa kuinka Larja löysi sisäisen itkunsa. Niin elinvoimaista kuvausta! Viime vuoden parhaimmistooni noussut Karoliina Niskasen Muamohan sisälsi lopussa myös hienon itkuvirren, joten siitä varmaan tämä idea pälkähti päähäni.
 
Mäestä on rupeamassa muotoutumaan kirjailija, jonka jokainen teos koskettaa minua. Hänen tekstinsä soljuu kauniisti kuin vesi eteenpäin metsäpurossa. Se ei ole haastavaa seurattavaa, mutta silti ilmaisuvoimaltaan se on yksinkertaisesti upeaa ja selkeästi hiottua. Luonnon kauneus paistoi näiltä sivuilta. Hän onnistuu luomaan henkilöhahmoja ja kohtaloita, jotka valottavat Karjalan historiaa eri näkökannoista. Näiden henkilöiden matkassa haluaa seurata heidän tarinaansa ja toivoo heille vain parasta. Hieno lukukokemus siis jälleen Mäeltä. Jään jo odottamaan innolla mitä kaikkea hän tuleekaan tulevaisuudessa kirjoittamaan.
 
Tähdet: 4.5 / 5
 

maanantai 27. tammikuuta 2025

Langennut kuningas - Holly Black


Kirjan nimi
: Langennut kuningas (The Wicked King)
Sarja: Ilman väki #2
Kirjailija: Holly Black, suomentanut Suvi Kauppila
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2019, suomennos 2024
Sivumäärä: 299
Mistä: Kirjastosta
 
' Se vaikutti hyvältä vaihtokaupalta - jopa hyvin keijumaiselta sellaiselta: nostaisin valtaistuimelle prinssin, joka inhosi minua, jotta Oak ei olisi enää vaarassa. Oli jännittävää huijata Cardan lupaamaan, että hän palvelisi minua vuoden ja päivän ajan, ja oli kerrassaan riemastuttavaa, että suunnitelmani toimi. Silloin vuosi ja päivä tuntui ikuisuudelta. Mutta nyt minun on keksittävä, kuinka pitää hänet vallassani - ja poissa pahanteosta - vielä kauemmin. Niin pitkään, että Oak voi saada sen, mitä minä en koskaan saanut: lapsuuden.
Nyt vuosi ja päivä vaikuttaa vain ohikiitävältä hetkeltä.
Ja vaikka nostin Cardanin valtaistuimelle omalla vehkeilylläni, vaikka punon juonia pitääkseni hänet siellä, hän näyttää nauttivan tilanteesta niin paljon, että se väistämättä hermostuttaa minua. '
s. 17
 
Julmassa prinssissä  kohtasimme sisarukset Juden ja Taryan, jotka olivat ihmislapsia, mutta päätyneet osaksi keijujen julmaa maailmaa. Siinä missä Taryan nöyristeli, Jude taisteli vastaan eikä suostunut alistumaan. Kun tilaisuus aukeni, hän myös päättä tarttua siihen. Hän, vaivainen ihminen, onnistui juonittelemaan ja huijaamaan keijujen valtaistuimelle itsetietoisen elostelijan prinssi Cardanin ja sai hänet vielä lupautumaan noudattamaan Juden käskyjä seuraavan vuoden ja päivän ajan. Nyt Jude siis seisoo uuden keijukuninkaan vierellä neuvonantajan roolissa, mutta oikeasti takapiruna, joka hallitsee koko keijuvaltakuntaa.
 
Valtaa on kuitenkin helpompi ottaa kuin pitää. Lähes jokaisella tuntuu olevan omat suunnitelmansa kruunun pään menoksi eikä tilannetta yhtään auta Cardanin jatkuva ryypiskely ja juhliminen. Kuinka pitää kuningas poissa ongelmista ja estää vallan valuminen Juden kasvatti-isälle sotakomentaja Madocille tai Merensyvän kuningattarelle? Juonitteluja on siis jälleen luvassa. Samalla Juden ja Cardanin viha-kielletty himo suhde vaikeuttaa yhteistyötä eikä välit kaksoissisko Taryankaan ole vielä paikkaantuneet. Kuka siis vetää pisimmän korren tässä taistelusta kruunusta?
 
' "Kaikki on täällä aina tosi dramaattista", Viv selittää Heatherille. "Eeppistä. Kaikki käyttäytyvät kuin olisivat murhaballadin hahmoja." '
s. 168 
 
Langennut kuningas jatkaa pitkälti samalla reseptillä kuin Julma prinssi aloitti. On keijujen julma ja kova maailma, jossa on aivan tavallista repiä toisen siivet selästä tai ottaa osaa piloihin, joiden seuraukset voivat olla kuolettavat. Ihmisenä Jude on erityisen haavoittuvainen, mutta hän peittää sen kovan nahkansa alle. Pitää vain esiintyä muita kovempana ja karskimpana, ei ole tilaa inhimilliseen hempeilyyn. Oikeastaan tuo jatkuva keijumaailman julmuuden ja kovuuden korostaminen vie jo tilaa henkilöiden ja maailman syvällisemmältä kehittämiseltä. Enkä edes aloita siitä kuinka toksisia ihmissuhteita tässä on niin Judella kuin Taryanilla. Romantiikan nälkään tähän teokseen ei kyllä kannata tarttua.
 
Mutta siltikin minua nolottaa suorastaan myöntää kuinka koukuttunut olin kaikesta huolimatta tähän kirjaan. Jos vain satuin löytämään edes pienen pienen raon, jossa sain teosta luettua luin sitä. Kiikutin sen mukaani vessaan ja lattialla leikkiessäni taaperon kanssa niin lueskelin sivusilmällä samalla tätä teosta. En vain malttanut laskea sitä kädestäni. Hovijuonittelua tämä teos oli nimittäin niin runsaasti pullollaan, että koskaan ei voinut tietää, mitä seuraavaksi onkaan edessä. Unohdin siis iloisesti henkilöiden ja maailman hiukan yksioikoisen julmuuden, ja antauduin vetävän kerronnan vietäväksi. Olin koukussa ja pahasti. Jotenkin uskon, että tulen myös tarttumaan tuohon trilogian päätösosaan varsin pian :D
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja
 

lauantai 25. tammikuuta 2025

Ihme - Emma Donoghue


Kirjan nimi
: Ihme (The Wonder) 

Kirjailija: Emma Donoghue, suomentanut Einari Aaltonen
Lukija: Anna Saksman
Julkaisija: Tammi
Julkaisuvuosi: 2016, suomennos ja äänikirja 2022
Kesto: 11h 6min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
Englantilainen sairaanhoitaja Lib on saanut uuden työkomennuksen 1800-luvun Irlantiin. Tehtävästään hän ei tiedä juuri mitään. Kahdeksi viikoksi hänet on kuitenkin palkattu ja varsin kohtuullisella korvauksella, joten hän ei näe syytä kieltäytyä. Päästyään paikan päälle pieneen irlantilaiseen maalaispitäjään hän yllättyykin. Missä on se joku varakas kartanonomistaja, joka hänet on tänne Englannista asti kuskannut? Entä miksi kaikki on niin köyhää hänen ympärillään?
 
Pian Libille selviää, miksi hänet on todellisuudessa palkattu. Kylästä löytyy nimittäin 11-vuotias köyhän perheen tyttö Anna, jonka väitetään olleen syömättä jo neljä kuukautta. Häntä on ruvettu pitämään eräänlaisena pyhänä ihmeenä, joka elää taivaan mannasta. Nyt, jotta asia voidaan todistaa, on Lib ja eräs katolilainen nunna palkattu vahtimaan Annaa ympärivuorokautisesti. Lib on kuitenkin skeptinen. Eihän kukaan voi selvitä ilman ruokaa noin pitkään! Hän päättää vakaasti saada perheen kiinni huijauksesta. Ajan kanssa Lib joutuu kuitenkin kyseenalaistamaan näkemyksiään. Ja samaan aikaan nuoren tytön vointi myös rupeaa osoittamaan huolestuttavia merkkejä lopullisesta rapistumisesta. Mutta suostuuko kukaan kuuntelemaan vai ovatko kaikki liian lumoutuneita ajatuksesta suuresta ihmeestä?
 
Tämä on teos, jossa kerrokset aukeavat hitaasti ja tarina etenee rauhassa kohti vääjäämätöntä. Tilanteeseen skeptisesti suhtautuva Lib olikin loistava kertojavalinta, sillä hänen mukanaan myös lukija kasvaa tarinan keriytyessä auki. Alussa etsitään todisteita vilpistä ja pohditaan kuinka ruokaa on onnistuttu salakuljettamaan tytölle. Sitten ruvetaan pitämään pienestä Annasta. Ystävyys rupeaa kukkimaan rinnassa. Voisiko kaikki sittenkin olla totta? Sydäntä taas rupesi pakahduttamaan, kun Annan kunto rupesi osoittamaan heikkenemistä. Ja lopulta halutaan ymmärtää. Kuinka tähän tilanteeseen on voitu päätyä. Mitä vahvasti uskontoa ja pyhimysuskoa hengittävä irlantilainen maaseutu voikaan saada aikaiseksi ihmispsyykkeeseen. Synti, pyhimykset, kiirastulet ja sovitukset... Pieni Anna ja kova hinta. Samalla voi myös pohtia vartioinnin oikeutusta. Mitä jos juuri se estää lapsen ruuansaannin ja siten johtaa hänen kuolemaansa?
 
Oikeastaan kun aloitin lukemaan tätä teosta, ei minulla ollut juurikaan lähtöodotuksia. Yllätyinkin heti kättelyssä, kun tarina sijoittui 1800-luvulle. Jotenkin olin mielessäni luullut, että oltaisiin oltu enempi keskiajalla, kun uskonnon mahti ihmismielestä oli vielä rautainen. Irlannin maaseutu oli tosin kiehtova miljöö. Perunaruton kammottavista nälkävuosista oli juuri selvitty, mutta silti köyhyys ja ruuan simppeliys olivat edelleen todellisuutta. Jännitteitä eri uskontoon ja Englannista tulevaa Libiä kohtaan kohdattiin myös. Eivätkä miehet suostuneet kuuntelemaan vaivaisen sairaanhoitajanaisen huolta tytön tilasta. Turhaa hysteeriaahan se vain oli.
 
Annan tarina oli koskettava, mutta samalla on pakko myöntää, että itse tapahtumiahan tässä ei hirveästi ole. Päivystysvuorot mökissä ja Annan sängynnurkalla toistuivat päivästä toiseen. Hiukan vaihtelua loivat Libin kohtaamiset lehtimiehen kanssa, mutta tosiaan yli kymmeneen kuuntelutuntiin olisi voinut sisältyä jotain enemmänkin. Joskus nimittäin tuntui, että ei oltu päästy oikein mihinkään, vaikka oli tunnin jo kuunnellut iltasella. Kirjana tällainen hidastempoisuus ei välttämättä haittaa, mutta kuunneltuna ennen nukkumaanmenoa niin silmät rupesivat jo luppasemaan paikoin. Kiehtovaan aiheeseen Donoghue on joka tapauksessa tarttunut tätä tarinaa kirjoittaessaan. Tällaisia paastoavia tyttöjä on nimittäin löytynyt ympäri Eurooppaa 1500-1900-luvuilla. Ja loppua lähestyessä lukijana ei voinut välttyä myöskään suurilta tunteilta.
 
Tähdet: 3.5 / 5
 

torstai 23. tammikuuta 2025

The Power of Now - Eckhart Tolle


Kirjan nimi
: The Power of Now
Kirjailija: Eckhart Tolle
Kustantaja: New World Library
Julkaisuvuosi: 1997 / 1999
Sivumäärä: 191
Mistä: Mieheltä lainassa

' Use your senses fully. Be where you are. Look around. Just look, don't interpret. See the light, shapes, colors, textures. Be aware of the silent presence of each thing. Be aware of the space that allows everything to be. Listen to the sounds; don't judge them. Listen to the silence underneath the sound. Touch something - anything - and feel and acknowledge its Being. Observe the rhythm of your breathing; feel the air flowing in and out, feel life energy inside your body. Allow everything to be, within and without. Allow the "isness" of all things. Move deeply into the Now. '
s. 52
 
The Power of Now (suom. Läsnäolon voima) on jo muodostunut eräänlaiseksi henkisen kasvun kirjallisuuden klassikoksi. Se keskittyy avaamaan vastausta siihen, kuinka olla enemmän läsnä. Kuinka aika, menneisyys ja tulevaisuus, ovat vain egon ylivaltaa ja kuinka todellisuudessa on oikeasti vain nykyhetki. Pysähdy siis hetkeksi. Hengitä. Tunne kehosi, kuulostele aistejasi. Meillä on vain tämä hetki. Sisäinen rauha ja voima ovat aivan kädenulottuvilla. Kunhan osaa vain pysähtyä ja olla oikeasti läsnä. Kurottaa kohti kaiken ykseyttä, kaiken Beingiä.

' You are leaving behind the deadening world of mental abstraction, of time. You are getting out of the insane mind that is draining you of life energy, just as it is slowly poisoning and destroying the Earth. You are awakening out of the dream of time into the present. '
s. 52-53

Matkani The Power of Nown kanssa on ollut pitkä ja täynnä mutkia. Ensimmäisen kerran sain tämän lainaan nykyiseltä mieheltäni vuosia sitten. Silloin opiskelin vielä kauppakorkeassa ja suoritin elämää. Tähtäimessä oli ura ja menestys. Luin ehkä parikymmentä sivua ja palautin kirjan sanoen sen olevan täyttä humpuukia. Emme kohdanneet Tollen sanoman kanssa sitten millään. Vuosia kuitenkin kului ja oman elämäni suunta muuttui. Käsittelin suorittamisen taustalla olleita traumojani ja tajusin, että arvoni ja tavoitteeni elämässä olivatkin aika toisenlaiset. Kylmä suorittaminen vaihtui lempeisiin perhearvoihin. Nyt elän maanläheistä kotiäitiyttä, joogaan ja meditoin. Etsin luonnollista tapaa elää. Ja tällä kertaa Tollen sanoma upposikin minuun aivan eri tavoin kuin ensi yrittämällä.
 
Tällä kertaa olin lukijana Tollen odotettua kohdeyleisöä. Ja jonkin verran läsnäolon matkalla kulkenutta, joka vielä hakee vahvistusta polullaan. Lukemisen jälkeen koin aina ihanaa sisäistä rauhaa. Tämä todella maadoitti minua tähän hetkeen. Pysähtymään. Mielelläni on nimittäin tapana karata hyvin herkästi muistelemaan asioita tai stressaamaan jotain tulevaa. Kaipasin Tollen opastusta kuinka saada tuo kierre pysähtymään. Napata kiinni läsnäolon ketunhännästä ennen kuin tietoinen mieli ottaa komennon ja rupeaa ratkaisemaan järjellä seuraavaa tehtävää. 
 
Silti The Power of Nown rakenne ei ollut helpommasta päästä. Opetuskappaleiden sijasta se koostuu ihmisten kysymyksistä ja Tollen vastauksista niihin. Näin siinä menee oma aikansa, että saa otteen Tollen sanomasta. Nytkin aluksi etenin hitaasti teoksen kanssa, milloin unohtaen sen viikoiksi hyllyille. Sitten kuitenkin kun pääsin kärryille, niin se oli menoa. Luin parissa päivässä loppupuoliskon kirjasta ja ai että kuinka nautin sen tuomasta seesteisestä olotilasta. Pystyin olemaan läsnä jopa tässä kaaoksellisessa taaperoarjessa, vaikka mies oli viikon työmatkalla ulkomailla. Hyväksyin tilanteen ja luovuin vastarinnasta, olin vain läsnä. Teos todella puhutteli. Eli kannattaa antaa sille mahdollisuus alun kankeuksista huolimatta. Miehenikään ei nimittäin ole koskaan tainnut saada tätä loppuun asti luettua :D Helpommin lähestyttävänä hiukan samasta aiheesta puhuva teos onkin Bhagavadgita, joka nousi viime vuonna top listalleni asti. Jokin tällaisissa teoksissa vain resonoi.
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muualla luettu: Jukka Niittymaa ja Havahtuminen 
 

sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Kaikki isäni hotellit - John Irving


Kirjan nimi
: Kaikki isäni hotellit (The Hotel New Hampshire) 

Kirjailija: John Irving, suomentanut Kristiina Rikman
Lukija: Jukka Pitkänen
Julkaisija: Tammi
Julkaisuvuosi: 1981, suomennos 1981 ja äänikirja 2016
Kesto: 20h 8min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
Berryjen perhe ei ole sieltä aivan tavallisemmasta päästä. Isä on suuri haaveilija, jonka ensimmäinen kesätyö hienostohotellissa saa muutettua koko hänen elämänsä suunnan. Opiskelupaikka Harvardissa odotti, mutta niin hän tapasi Freudin ja tämän esiintyvän karhun. Sekä tietysti perheen tulevan äidin. Ja valkosmokkisen miehen, hotellin omistajan, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Joku päivä hänelläkin olisi hotelli! Ja ensimmäinen askel on ostaa tuo karhu.
 
Näin Berryjen perheen tarina sai alkunsa. Nykyään heitä on 50-luvun New Hampshiressa jo kymmenhenkinen perhe. Haaveilija isä ja lempeä äiti. Lapset, homoudestaan koulukiusattu Frank, kaunis ja rääväsuinen Franny, Frannyn perässä juokseva myöhemmin painoja nosteleva kertoja John, kasvamasta lakkaava pieni Lilly sekä Egg joka vastaa kaikkeen kysymyksellä Mitä? Kulkeepa heidän matkassaan myös isoisä, valmentaja, joka nostelee punttejaan. Ja tietysti vanha karhu ja piereskelevä koira Suru. Tämä sekalainen seurakunta muuttaa ensimmäiseen Hotelli Hampshireen eli kunnostettuun tyttökouluun, jossa on keijukaiskokoiset vessat. Myöhemmin elämä tulee tempaamaan heidät myös 60-luvun Wieniin ja myöhemmin vielä takaisin New Yorkiin ja Maineen. Paikka vaihtuu, mutta isän unelma Hotelli New Hampshiresta ja sen menestyksestä pysyy.
 
Olen muutaman Irvingin lukenut aiemmin, joten osasin odottaa hänen taidokasta kerrontaansa ja myös omituista sisältöä. Minä olen monta nousi ihan lukuvuoteni top-listalle, kun taas Garpin maailma oli toki taidokasta tekstiä, mutta jäi silti enempi keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Kaikki isäni hotellit on samaa Irvingin kirjailijakautta tuon Garpin maailman kanssa, ja samoin jälleen lukukokemus jäi hiukan hiertämään sieltä täältä. Tässäkin kyllä lukiessa huomaa, että Irving on loistava kirjailija. Hänen tekstinsä kulkee eteenpäin vaivattomasti ja laadun aistii sivuilta. Samalla hän osaa pitää jännitteen yllä, sillä koskaan ei hänen kanssaan voi kyllä tietää mihin suuntaan tarina seuraavaksi kääntyykään. 
 
Se mistä kenkä sitten välillä puristi oli se, että Irving tasapainoili jo hiukan siinä rajoilla, milloin mennään jo vähän liiaksikin hyvän maun tuolle puolelle. Jos siis pysähtyy ajattelemaan, että neljätoistavuotias käyttää viikkorahojaan seksuaalisiin kohtaamisiin aikuiseen hotellinsiivoojaan tai entäpä Johnin rakkaus ja himo isosiskoaan kohtaan. Ja sitten oli vielä se ryhmäraiskaus. Ja ei pidä unohtaa karhua. Irvingin tyyli on hyvin omintakeinen ja sisältää erikoisuuksia, mutta olisiko vähempikin riittänyt tuolla seksin saralla? 

Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin varsin kiinnostava ja rikas kertomus isosta perheestä, sen sisäisistä dynamiikoista ja omituisista kohtaloista. Painoja nosteltiin, kirjoja kirjoitettiin ja käsiteltiin traumaattisia tapahtumia eri tavoin. Oli rakkautta, iloja ja suruja. Erityisesti Surua, joka aina ponnahti takaisin heidän elämäänsä jossain muodossa. Oli lyhytkasvuisuutta, raiskausta, kuulo-ongelmia, koulukiusaamista, seksuaalisen suuntautumisen hakemistaan. Ja ennen kaikkea oli hotelleja, karhuja ja Wieniä. Mitäpä muuta Irvingiltä voisi odottaa. Hän ottaa odottamattomat ainekset ja pyöräyttää niistä koherentin tarinan joka pitää lukijan otteessaan. Mitä ihmettä seuraavaksi voikaan tapahtua? Ehkä seuraavaksi pitäisi kokeilla hänen tuotannostaan taas jotakin hiukan tuoreempaan, sillä tuo Minä olen monta teki vuosia sitten minuun niin suuren vaikutuksen. Varmaa on kuitenkin, että tämän omintakeisen kirjailijan maailmoihin tulen vielä sukeltamaan.
 
Tähdet: 3.5 / 5