Yli-ihmisiä - Juli Zeh

Kirjan nimi: Yli-ihmisiä (Über Menschen)

Kirjailija: Juli Zeh, suomentanut Anne Kilpi
Kustantaja: Huippu

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2023

Sivumäärä: 424

Mistä: Kirjastosta

 

' Sellainen suunnitelma. Koska Dora ei tunne 70 kilometrin säteellä ketään eikä omista ainuttakaan huonekalua, hän haluaa vähintään omia vihanneksia. Sillä tomaattien porkkanoiden ja perunoiden tehtävä on kertoa päivittäin siitä, että hän on tehnyt kaiken oikein. Ettei yhtäkkinen päätös ostaa vanha remontoitava tilanhoitajantalo, kaukana suurkaupunkia kiertävistä lähiöistä, ollut mikään neuroottinen paniikkireaktio vaan seuraava looginen askel elämän taipaleella. Kun hänellä on maalaispuutarha, ystävät tulevat Berliinistä viikonlopuksi käymään, istuutuvat vanhoille tuoleille keskelle korkeaa heinikkoa ja huokailevat: "Täällä on niin ihanaa!" Sikäli kuin hän siihen mennessä keksii, ketkä ovat hänen ystäviään. Ja sikäli kuin silloin on jälleen sallittua kyläillä. '

s. 8

 

Dora on mainosalalla työskentelevä nuori nainen, joka elää parisuhde-eloa poikaystävä Robertin ja koiransa Roopen kanssa Berliinissä. Suhteeseen on tuonut jo omia jännitteitä Robertin ilmastoaktivismin paniikinomainen taso, mutta viimeinen niitti on, kun korona-aika pakotta heidät 24/7 neljän seinän sisälle. Robertin kiihko kääntyy nyt pandemiaan ja Dora ei vain kestä. Hän ostaa asunnon maalta keskeltä ei mitään, pakkaa koiran kainaloon ja häipyy. Hän tarvitsee tilaa hengittää. Eipä sillä niin väliä ettei hänellä ole laisinkaan huonekaluja tai osaamista puutarhanhoidosta tai talonlaitosta. Tai edes sitä autoa.

 

Maalla Berliinin tiukat koronarajoitukset ovat muisto vain. Sen sijaan Dora huomaa hypänneensä ojasta allikkoon. Piha-aidan toisella puolella asustava äreä naapuri esittäytyy Gootiksi, paikalliseksi kylänatsiksi, ja muutenkin harvaan asutussa naapurustossa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus laukoa rasistisia vitsejä. Kulttuurishokki on siis aikamoinen. Pian Dora kuitenkin huomaa, että asiat eivät ole aivan niin mustavalkoisia. Naapurit nimittäin huolehtivat toisistaan. Tuovat Doralle huonekaluja autioon taloon, auttavat remontissa ja pihan raivauksessa. Saapa hän kyydin kauppaankin, kun autottomana ruokaostoksilla käyminen julkisella liikenteellä, joka kulkee vain kaksi kertaa päivässä, on hiukan haastavaa. Yllättäen kylänatsinkin rinnassa tuntuu sykkivän yllättävänkin huolehtiva sydän. Voiko kaksi niin eri maailmankuvista lähtöisin olevaa silti muodostaa ystävyyden?  

 

' Varmaa on, että kaikki pelkäävät ja ovat samalla sitä mieltä, että vain oma pelko on oikeaa pelkoa. Toiset pelkäävät vieraita vaikutteita, toiset ilmastokatastrofia. Toiset pandemiaa, toiset terveysdiktatuuria. Dora pelkää, että pelkojen keskinäisessä kamppailussa demokratia murtuu. Ja ihan niin kuin muutkin, hänkin usko, että kaikki muut ovat tulleet hulluiksi. '

s. 305-306 

 

Olen hiukan jäljessä bloggauksessa, joten tämänkin teoksen luin jo kuntavaalien aikaan. Silloin pinnalla kun on aina eriäviä poliittisia näkemyksiä ja jotenkin tämä Zehn teos osui sopivasti silmään kirjaston hyllystä. Yli-ihmisiä olikin hieno teos ajastamme. Dora kohtaa niin aktivismin syviin kaninkoneihin uponneen poikaystävänsä, jonka maailmantuskapaniikin lietsonta on toisena ääripäänä maalaiskylän muukalaisvihamielisille natseille. Dorakin on tottunut elämään median mukaisten kaupunkilaismaisten arvojen mukaan korrektisti. Silti hän joutuu kohtaamaan, että eivät ne toisenkaan puolen ihmiset ole pahoja. Harmaan sävyjä on molemmissa päissä. Ei ole kyse hyvä-paha asetelmasta, johon helposti sorrutaan. Ihmisiä me kaikki olemme, ja siten kykeneväisiä niin ystävällisiin ja lämpimiin tekoihin kuin hirmutyranniaan, oli ajava aatteemme sitten mikä vain.

 

Suorastaan rakastin tätä teosta. Dora oli sympaattinen päähenkilö, joka pohti päänsä sisällä ympäröivää maailmanmenoa ja sen sekopäisyyttä. Kuinka kauas toisistaan eri päät ovatkaan ajautuneet. Jo pelkkä todellisuuksien ero maalais-kaupunkilais-akseleilla oli dramaattinen. Tämä teos herätteli hienosti lukijaansa kyseenalaistamaan ennakkokäsityksiään. Näkemään ihmiset aatteiden takana. Olla astumatta kummankaan ääripään kelkkaan, kuten Dora, jolle varmaa oli vain että ei hänen pieni mielensä voi tätä kaikkea ymmärtää. Turhaa on yrittää kaivautua poteroon. Hieno ja juurikin inhimillinen romaani meistä epätäydellisistä ja pelokkaista ihmisistä. Joskus pitää nimittäin laittaa ne omat ennakkoluulot syrjään, kurkistaa sinne omankin kuplan ulkopuolelle ja tulla toimeen.

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kirja hyllyssä, Amman lukuhetki, Donna Mobilen kirjat, Tuulevin lukublogi, Kirjarouvan elämää, Kulttuuri kukoistaa, Esmeraldan eetos, Sivumerkkejä ja Anun ihmeelliset matkat  

  

Harmaja luode seitsemän - Leena Paasio

Kirjan nimi: Harmaja luode seitsemän

Sarja: Itämeri #1 

Kirjailija: Leena Paasio

Lukija: Panu Kangas
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2022

Kesto: 6h 29min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Eetu on lukion aloittava nuori, jonka elämä ei kuitenkaan ole aivan tavanomaista. Hänen äitinsä on nimittäin kadonnut joka-aamuisella uintiretkellään Espoon rannoilla. Isä on surunmurtama eikä kykene huolehtimaan perheestään. Ala-asteen aloittava pikkusisko taas tukeutuu Eetuun yhä tiukemmin. Eetu huolehtii perheen ruokaostoksista ja saattaa siskonsa ensimmäisenä koulupäivänä ala-asteelle. Hän kannattelee perhettä, eikä hänen omalle surulleen jää tilaa. Myös entinen rakas harrastus kilpapurjehdus on pitänyt lopettaa, vaikka hän olikin tiiminsä tähti.

 

Uusi elämänvaihe kuitenkin koittaa hänellekin. Lukiossa on purjehduksesta tuttu kaveri Salla, joka on kuin rakas sisko Eetulle. He myös tutustuvat uusiin ystäviin. Harmikseen samaan lukioon ja vieläpä ohjausryhmään tulee myös purjehduksesta tuttu varakkaan perheen kultapoika Rasmus, joka ei jätä välistä yhtään tilaisuutta naljailla Eetulle, joka on aina ollut himpun häntä parempi purjehtia. Koska kyseessä on teinejä, on vain luonnollista, että itse kukin kehittää ihastumisen tunteita, mutta osuvatko ne lainkaan yksiin? Entäpä Eetun äidin tapaus? Mitä enemmän Eetu nimittäin asiaa tutkii, sitä epäilyttävämmältä tämän katoaminen rupeaa tuntumaan. Mitä hänelle on todellisuudessa tapahtunut?

 

Tämä nuortenromaani tuli minulle vastaan kirjaston lukupiirissä ja voin rehellisesti todeta, että ilman sitä en olisi varmaan koskaan tullut tarttuneeksi tähän teokseen. Kyllähän minä nuortenkirjoja ihan säännöllisesti luen, mutta olen pitkälti pitäytynyt turvallisesti siellä fantasian ja dystopian puolella. Olen kuitenkin iloinen, että lukupiirin myötä tulin tarttuneeksi tähän teokseen (vaikka lopulta olinkin kipeänä enkä päässyt edes osallistumaan kyseiseen tapaamiseen). Tässä oli huomattavasti enemmän sisältöä kuin olin aluksi osannut odottaakaan.

 

Sarjan nimen mukaisesti Itämeri nimittäin nousi yllättävän suureen rooliin tätä lukiessa. Ihailin Paasion kykyä ujuttaa niin paljon Itämeritietoutta osaksi lyhyttä nuortenromaaniaan kuitenkin niin, että se ei pistänyt silmään tai tuntunut paatokselliselta. Itämeri nyt vain oli luonnollinen osa tarinaa, sillä lukiossa nuorilla oli tutkimuskurssi aiheeseen liittyen (ja olisin kyllä toivonut että omassa nuoruudessakin olisi moisia ollut tarjolla). Eetun purjehdusharrastuksen ja kadonneen meribiologiäidin myötä Itämeri tuli myös monin eri tavoin tutuksi lukijalle. Jos jollekin nuorelle syttyy tätä lukiessa edes pieni innostuksen kipinä rinnassa Itämereä kohtaan, niin hienoa!

 

Mitä itse tarinaan tuli, niin sekin oli yllättävän vetävä. Kerronta jaksoi pitää otteessaan vaikken sen kohdeyleisöä ollutkaan ja palasin aina ilolla teoksen äärelle jatkamaan kuuntelua, vaikka aluksi olinkin suhtautunut hyvinkin varauksella siihen mitähän tästä tulee. Ihmissuhteet olivat tarinassa isossa keskiössä, mutta ne oli rakennettu aidontuntuisesti ilman ylitsevuotavaa draamaa. Isossa roolissa olikin perhesuhteet ja ystävyys, mikä oli ilo huomata. Hiukan minua pisti tosin silmään kilpakumppani Rasmuksen hiukan liiankin nopeasti muuttunut suhtautuminen, mutta selkeästi tässä jo pohjustettiin seuraavaa osaa. 

 

Yhdestä asiasta kuitenkin yllätyin. Teoksen esittelytekstissä kerrottiin paljon Eetun kadonneesta äidistä ja kuinka tämä trillerimäinen romaani lähtee selvittämään asiaa. Tarinaa lukiessa tämä koko juttu jäi nimittäin kaiken arjenkuvauksen jalkoihin aika täysin. Ihan lopussa vasta alettiin vähän koskettamaan tätä juonilankaa, ja sitten tarina jo loppuikin. Takakansi siis kuvasti mielestäni aika huonosti itse teosta. Ehkä siinä pohjustettiin enempi koko sarjaa. Katsotaan jaksanko joku päivä tarttua teosparin seuraavaan osaan ja saada selville tuon Eetun äidin mysteerin. Minulle kuitenkin antoisinta oli juuri tuo kuvaus Eetun elämästä, ystävyydestä ja Itämerestä. En tiedä jäinkö kauheasti kaipaamaan edes lisää mysteereitä.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Siniset helmet, Kirjakaapin kummitus, Lastenkirjahylly, Kirjahilla, Tarinannuppuja, Kirjapöllön huhuiluja ja Kirjavinkit    

Viimeinen pari - Ruth Ware

Kirjan nimi: Viimeinen pari (One Perfect Couple)

Kirjailija: Ruth Ware, suomentanut Elina Koskelin

Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 2024, suomennos ja äänikirja 2025

Kesto: 13h

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Lyla on tutkija, jonka tulevaisuus on vaakalaudalla. Tutkimustulokset eivät ole antaneet toivottuja tuloksia ja rahoitus on menossa alta. Sitten on hänen poikaystävänsä Nico. Näyttelijä, joka vain odottaa läpimurtoaan. Kohta tosin aika on ajanut ohi hänestäkin, kun kolmekymmentä rupeaa tulemaan mittariin. Ratkaisuksi Nico keksii uuden rakkausrealityn Viimeinen pari, jonka menestys voisi siivittää hänenkin uransa uuteen lentoon. Tutkija Lylaa moinen ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta kaikkeen sitä tuleekin lähdetyksi mukaan miehen (toivottoman) uran vuoksi. Kuten Nico sanoo, tämä voi olla hänen viimeinen tilaisuutensa.

 

Niin Lyla ja Nico suuntaavat pian trooppiselle unelmasaarelle neljän muun pariskunnan kanssa. Meri kimmeltää upean turkoosina, rantahiekkaa ja palmuja on silmänkantamattomiin ja pienet sympaattiset luksusmökit ovat kuin suoraan paratiisista. Mitä nyt tosi-tv-ohjelman kamerat seuraavat pareja kaikkialle ja jopa mökeissä on omat kameransa taltioimassa jokaisen hetken. Nico ja muut kisaajat käyskentelevät luontevasti kameran edessä, mutta Lylalla on haasteita. Sitten saareen iskee hirmumyrsky. Kilpailijat jäävät oman onnensa nojaan paratiisisaarelleen. He eivät saa yhteyttä tuotantotiimiin eivätkä mantereelle. He ovat yksin hyvin rajallisen ruoka ja juomamäärän kanssa. Sitten kuolema rupeaa korjaamaan satoa yksi kerrallaan. Voivatko he selviytyä?

 

En ole ennen lukenut Waren teoksia, mutta kiinnostuin tämän uutuuden ideasta. Rakkausreality paratiisisaarineen yhdistettynä kommentteihin Christiemäisestä kerronnasta - kyllä kiitos! On eräänlainen suljettu tila, kun kilpailijat ovat jumissa pienellä autiolla paratiisisaarellaan. Resurssit ovat lopussa. Ja itse kullakin on omat käsityksensä siitä, kuinka tästä kaikesta koitetaan selvitä. Jokin tällaisissa autiosaari selviytymistarinoissa vain kiehtoo. Varsinkin kun mukana on twistinä kilpailijoiden kuolemat, jotka eivät suinkaan johdu ympäristöstä vaan ihmismielen synkemmästä puolesta.

 

Viimeinen pari olikin juuri sitä mitä kaipasin. Sopivan kevyttä rakkausrealityineen ja ihmissuhteineen, mutta samalla se tarjosi jännitystä. Ensin päästiin kurkistamaan tosi-tv:n hupun alle ja sitten tunnelma hiipi hiljalleen yhä painostavammaksi. Christiemäistä yllättäväisyyttä murhaajan suhteen ei ollut luvassa, mutta se ei tuntunut olevankaan tarkoitus. Sen sijaan paino oli siinä, mitä kaikkea tuollaiset ääriolosuhteet saavatkaan aikaan. Mitä puolia se meissä herättääkään. Kyseessä kun on kuitenkin selviydy tai kuole tilanne. Mainio viihdeteos siis paratiisisaaren upeine maisemineen ja jännittävine selviytymistarinoineen. Kuinka Lylan ja kumppaneiden käykään? Wareahan voisi lukea lisääkin.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakaapin avain ja Luetut.net   

 

Kuninkaiden koitos - George R. R. Martin

Kirjan nimi: Kuninkaiden koitos (A Clash of Kings)

Sarja: Tulen ja jään laulu #2
Kirjailija: George R. R. Martin, suomentanut Satu Hlinovsky
Kustantaja: Kirjava

Julkaisuvuosi: 1999, suomennos 2013

Sivumäärä: 749

Mistä: Kirjastosta

 

' Dothrakit kutsuivat pyrstötähteä nimellä shierak quia, verta vuotava tähti. Vanhat miehet mutisivat sen tietävän pahaa, mutta Daenerys Targaryen oli nähnyt sen ensi kertaa yönä, jona poltti khal Drogon, yönä, jona lohikäärmeet olivat heränneet. Se on merkkinä minun tulostani, hän sanoi itselleen tuijottaessaan yötaivasta sydän täynnä ihmetystä. Jumalat ovat lähettäneet sen näyttämään minulle tietä. '

s. 153

 

Valtaistuinpelistä sai alkunsa tämä valtaisi tarina Seitsemän kuningaskunnan tulevasta hallitsijasta. Kuningas Robert Baratheon on kuollut ja yksi jos toinenkin on päättänyt, että valtakunnan rautavaltaistuin on oleva heidän, ja taivaalle syttynyt punainen pystötähti on siitä merkkinä. Itsensä kuninkaaksi ovat julistaneet niin entisen kuninkaan mielivaltainen poika Joffrey sekä Robertin molemmat veljet vakavamielinen Stannis ja kansan suosikki Renley. Sitten on vielä Robb Stark, joka on ilmoittautunut pohjoisen kuninkaaksi, eikä pidä unohtaa Rautasaarelaisia jotka haluavat myös osansa valtakunnan hajaannuksesta. Ainiin entäpä toisella puolella merta seikkaileva lohikäärmeiden äiti Daenerys, joka myös pyrkii löytämään keinoa varustaa armeija ja vallata sukunsa Seitsemän kuningaskuntaa takaisin.

 

Kun yhdessä valtakunnassa nousee noin monta kuningasehdokasta, on varmaa että verta tulee vuotamaan. Juonittelua, sotaa ja vähän lisää juonittelua on siis luvassa. Toiset ottavat valtaa johtohahmona miekka kädessään. Toiset pysyvät enempi taustalla vetelemässä naruista ja punomassa strategiaa kuten Lannisterien suvun kääpiö Tyrion, jolle varren sijasta on suotu roppakaupalla älliä. 

 

Valtataisteluiden kanssa samaan aikaan Starkien loput lapset koittavat selviytyä kukin tahoillaan. Arya on pitkällä matkalla kohti pohjoista naamioituneena pojaksi, mutta matka läpi sotatantereen ei ole helppo. Sitten on Talvivaaraan jäänyt rampautunut Bran, jonka pitäisi heittäytyä ja uskaltaa avata kolmas silmänsä. Ja Jon Nietos, joka lähtee mustien veljien kanssa Muurin toiselle puolelle selvittämään mitä heillä onkaan vastassaan. Seitsemän kuningaskuntaa on ehkä sisäisissä riidoissaan sen unohtanut, mutta todellinen vaara voi nimittäin lymytä muurin takaisissa talvisissa kauhuissa.    

 

' "Kuinka herttainen temppu, arvon lordi."

"Miksi minulla sitten on tämä katkera maku suussani?" Hän painoi sormensa ohimolleen. "Käskin heitä heittämään Allar Deemin mereen. Minun tekisi kovasti mieli käskeä heitä tekemään sama sinulle."

"Saattaisitte pettyä lopputulokseen", Varys vastasi. "Myrskyt tulevat ja menevät, aallot vyöryvät pään yli, isot kalat syövät pikkukaloja, ja minä sen kun porskutan. [- -]" '

s. 108 

 

Ah olipa antoisaa sukeltaa tällaisen eeppisen fantasiaseikkailun matkaan. Tuota valtaisaa sivumäärää tuskin edes huomasi (mitä nyt kädet olivat sanoa itsensä irti tämän tiiliskiven alla), kun juoni imaisi niin mukaansa. Olin heti ensisivuilta lähtien koukussa. Voi sitä juonittelun ja vallantavoittelun määrää! Tyrion nousi kyllä yhdeksi suosikikseni tästä sarjan laajaakin laajemmasta henkilökaartista. Niin herkullisesti hän onnistuu punomaan juoniaan ja löytämään paikkansa hovin taustavoimien joukoista. 

 

Henkilöitähän tässä sarjassa on tosiaan aivan tuhottomasti, pelkkä lopun henkilöluettelo on kolmekymmentäsivuinen. Kymmenkunta erilaista näkökulmaakin vuorottelee kertojana. Tämä kaikki voisi siis puuroutua omaan mahtipontiseen kokoonsa, mutta jotenkin Martin osaa pitää kaikki nuo joka suuntaan sinkoilevat juonilangat taitavissa hyppysissään. Lukijana olin aina luvun vaihtuessa aivan tohkeissani odottamassa kenen matkaan pääsen seuraavaksi. Kaikki olivat omalla tavallaan kiinnostavia ja halusin epätoivoisesti tietää lisää. Kuinka vähän tähän reiluun seitsemäänsataan sivuun mahtuikaan!

 

On jo varmaan käynyt selväksi, että Kuninkaiden koitos oli minulle todella ahmittavaa fantasiaa. Pidin tästä vielä enemmän kuin ensimmäisestä osasta, sillä näitä tapahtumia en enää muistanut tv-sarjasta niin hyvin, joten pääsin teoksen yllätyksellisiin käänteisiin lähes neitseellisesti mukaan. Tällä kertaa myös tuntui, että tuota seksuaalista puolta oli vähemmän eikä se sisältänyt niin kiusallisia sukurutsaus ja nuoriin sekaantumista kuin ensimmäisessä osassa. Sotaa ja ennen kaikkea sen strategisointia sitten riitti senkin edestä. Herkullista sarjan kypsyttämistä.  Tästä on hyvä jatkaa!

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Valtaistuinpeli  

 

Muualla luettu: Kirjapeto, Sanoissa ja sivuilla, Vinttikamarissa, Cillan kirjablogi, Kirjoihin kadonnut, Nenä kirjassa, Musteen jäljet ja Kuristava kirsikka   

 

Westend - Suvi Vaarla

Kirjan nimi: Westend

Kirjailija: Suvi Vaarla

Lukija: Krista Putkonen-Örn
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2019

Kesto: 8h 42min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Elinan perhe elää 1980-luvun nousukauden unelmaa. Isän firma ottaa välittömästi tuulta alleen ja pian muutetaankin jo Westendiin omakotitaloon. Nuori Elina tutustuu naapuritalon tyttöön ja löytää sydänystävän itselleen. Perheet kietoutuvat tiivisti yhteen viettäen juhlapyhiäkin yhdessä, ja Elinan isä saa houkuteltua naapuriperheen hankkimaan mökin hänen suunnittelemastaan mökkikylästä Lappista. Mutta sitten iskee 90-luvun lama. Ja kaikki muuttuu peruuttamattomasti. 

 

Toisaalta nykyajassa aikuinen Elina käsittelee lapsuutensa traumoja. Hän lähtee opiskelemaan kauppakorkeaan, mutta tuntee ulkopuolisuutta raharikkaiden lasten seurassa. Kuinka huolettomia he ovatkaan. Samaan aikaan Elina ei voi unohtaa 90-luvun laman romahdusta, joka vei heiltä aivan kaiken. Isän yrityksen, talon, rahat, ystävät ja lopulta myös perheen. Hän suorittaa elämäänsä. Työelämässäkin hänen on pakko löytää vakaa toimeentulo, jotta sisäinen turvallisuudentunne pysyisi edes jotenkin kasassa. Siinä missä muut hihkuvat IT:n uusien innovaatioiden matkaan, Elina näkee vain uuden kammottavan kuplan, joka voi särkyä milloin vain syösten jälleen kaiken turmioon. Voiko hän koskaan tuntea enää luottamusta elämään?

 

Vaarlan romaani on läpileikkaus laman vaikutuksista. Kuinka se on voinut järkyttää sitä perustavanlaatuista turvallisuuden tunnetta. Taloudellinen romahdus vei niin monia mukanaan ja sai toiset suistumaan hyvinkin epätoivoisiin ratkaisuihin. Itse en ollut vielä syntynytkään kun tuo lama isku, joten omakohtaista vertailupintaa minulla ei ole. Silti koin Vaarlan kerronnan hyvinkin uskottavana. Kuinka nousukauden pintaliito voikin yhtäkkiä vaihtua velkahelvettiin ja mielen murtumiseen talouden ohella. Ja Elinan tavoin myös lapset kantoivat näätä haavoja mukanaan vielä aikuisuudessakin.

 

Vaikka teoksen aihe oli koskettava, en kuitenkaan löytänyt sen kanssa samaa sävelmää. Olen itsekin vaellellut samaisen kauppakorkean käytävillä ja muistan mursujaiset mustine jätesäkkeineen. Tapiolassakin asuin tuolloin ensimmäiset opiskeluvuodet eli tarinan miljöökin oli jotenkuten tuttua. Olen myös aikuisena käsitellyt oman lapsuuteni traumoja, vaikkakin eri syistä syntyneitä. Paljon samaistumispintaa oli siis tarjolla. Silti en jotenkin saanut Elinasta tarttumapintaa. Siinä missä itse olen kohdannut demonini ja kasvanut ihmisenä, Elina tuntui jääneet omien haamujensa vangiksi. Kaikessa kerronnassa paistoi tietynlainen surkutteleva epätoivo. Huomasin kuunnellessani, että en oikein jaksanut keskittyä siihen mitä kirjassa tapahtui. Etäännyin tarinasta ja Elinasta. Ehkä 90-luvun laman kokeneille tämä antaisi enemmän, sillä näen kyllä kirjassa potentiaalikin. Minua se ei vain onnistunut imaisemaan tarinansa vietäväksi.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirjaluotsi, Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi, Kulttuuri kukoistaa, Kirjabrunssi, Elämä on ihanaa, Amman lukuhetki, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Sivumerkkejä, Kirja hyllyssä, Eniten minua kiinnostaa tie, Tässä kaupungissa tuulee aina, Kirja vieköön!, Kirjojen kuisketta, Yökyöpeli hapankorppu lukee ja Ja kaikkea muuta

 

Rautavaara - Antti Heikkinen

Kirjan nimi: Rautavaara

Kirjailija: Antti Heikkinen

Lukija: Antti Heikkinen
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2024

Kesto: 10h 35min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Rautavaaran kunta täytti 150 vuotta viime vuonna. Tämä on erään suvun fiktiivinen tarina noilta pohjoissavolaisilta köyhiltä mannuilta. Mummo vetelee viimeisiään Rautavaaralaisessa hoivakodissa ja hänen tyttärentyttönsä istuu vierellä. Koittaa tavoittaa vielä viimeiset järjelliset hetket, jotta voisi kysellä sukunsa vaiheista. Hän kirjoittaa suvustaan tarinaa omalle tyttärelleen. Jos vain kaiken saisi paperille oikein.

 

Vuorollaan suvun eri henkilöt saavat suunvuoron. Kuinka alkujaan porvarin poika lähti etsimään omaa tietään ja mahdollista tointa savolaisesta vankilasta. Hän kuitenkin löysi jo tyhjäksi jääneet pytingit. Elämä kuitenkin johdatti hänestä menestyvää porvaria - ei kuitenkaan Rautavaaraan vaan lähelle. Rautavaarassa puolestaan mökissä asuu perhe, jonka joukkoon otetaan huutolaistyttö. Köyhää on ja Rautavaaran maa ei hevillä anna mitään viljelijöilleen. Onneksi metsää riittää tuvan ympärillä. Kunnes metsäyhtiö onnistuu nekin lunastamaan pilkkahintaan itselleen. Välillä suvun vesat käyvät kaupungissa tai jopa Amerikan mannuilla pyörähtämässä, mutta jokin vettä lopulta aina takaisin Rautavaaraan. Läpi köyhyyden ja nälkävuosien siellä karussa pikkupitäjässä sinnitellään. Kunnes viimein kehityksen askeleet löytävät näin syrjäiseenkin kolkkaan. 

 

Tämän teoksen idea oli mielestäni hyvinkin kiehtova. Rautavaaran kunta oli nimittäin tilannut kirjailija Antti Heikkiseltä romaanin kunnastaan juhlavuotensa kunniaksi. Mikä mainioin tapa juhlistaa kunnan taivalta ja jättää pala historiaan. Monikaan ei-paikkakuntalainen tuskin olisi nimittäin jaksanut tarttua perinteiseen kuntahistoriikkiin, mutta näin tunnetun kirjailijan romaanina tilanne onkin aivan eri. Jopa minä, jolla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä Rautavaaraan, päädyin ottamaan tämän teoksen lukulistalleni. Ja olen vieläpä oikein tyytyväinen tästä päätöksestä.

 

Rautavaara on teos, joka avaa tavallisen kansan elämää läpi vuosisadan. Kuinka rauhakseltaan tuo muutos alkujaan tapahtuikaan, kunnes yhtäkkiä modernina aikana parissa vuosikymmenessä menikin jo pientilojen aika ohi ja elinkeinot jälleen alta. Ei kyllä elämä ole ollut helppoa tuolla Savon perämetsissä. Ahneet metsäyhtiöt lunastivat maat. Eikä se helppoa ollut yrittää parantaa olojaan maanviljelykselläkään, kun kunta takavarikoi 'ylijäämät' köyhäinavuksi ja näin myös yrittelijät toimijat joutuivat ahdinkoon pohtimaan millä selviävät talven yli. Tarinaa oli kiinnostavaa seurata ja oli aivan mainiota, kuinka kirjailija lukijana eläytyi hahmoihinsa ja toi luennassaan näiden persoonaa ja murretta esiin. Täytyy kyllä myöntää, että aivan aluksi en ollut sitten millään saada kiinni suvun eri henkilöiden välisistä suhteista, mutta onneksi se korjaantui hiljalleen tarinan edetessä. Todella kiinnostava katsaus köyhän syrjäkylän historiaan erään fiktiivisen suvun tarinan kautta.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Sivumerkkejä, Kulttuuri kukoistaa, Anun ihmeelliset matkat ja Kirjavinkit 

Naisten taivas - Marja-Leena Lempinen

Kirjan nimi: Naisten taivas

Sarja: Kanada #1 

Kirjailija: Marja-Leena Lempinen

Lukija: Selma Saarela
Julkaisija: Icasos

Julkaisuvuosi: 2022

Kesto: 7h 5min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Jenny ja Hanna päättävät 1920-luvun Savossa, että parempi on jättää palvelijan pestinsä ja suunnata sen sijaan Kanadaan paremman tulevaisuuden perässä. Naapuri-isäntä lainaa matkarahat Atlantin ylitykseen ja pian sitä ollaan vieraalla maalla etsimässä uutta tointa. Tytöt eivät puhu englantia, mutta onneksi Kanadasta löytyy suuri suomalaisten maahanmuuttajien yhteisö joka auttaa toisiaan.

 

Jenny palkataan palvelijaksi rikkaaseen pankkiiriperheeseen. Hän hämmästelee arjen luksusta, joka on niin kaukana entisen suomalaisen palveluspaikkansa tasosta. Vaikka paikka on monella mittarilla mitattuna hyvä löytö, venyvät silti palvelijoiden päivät kutsuja järjestellessä eikä isäntäväen ystävällisyys välttämättä veny enää koskemaan tilanteita, jotka aiheuttaisivat heille mahdollista rahanmenoa. 

Ujon Hannan on taas vaikeampi löytää tointa. Ensimmäinen paikka on varsinainen riistopaja, mutta täysihoitolan pesti vaikuttaa jo paremmalta. Toisin kuin Jenny, joka on päättänyt pärjätä omillaan ja itsenäisenä, haaveilee Hanna kunnon miehen löytämisestä ja oman pienen tuvan emännöinnistä. Onneksi suomalainen yhteisö järjestää paljon yhteisiä iltamia joissa kohdata toisiaan, vaikka niitä sävyttääkin työläisaate. Sisällissodan kahtiajaon arvet on nimittäin itse kukin kantanut mukanaan valtameren toiselle puolelle.

 

Olipas tämä Lempisen sarjan avaus mukava uusi tuttavuus. Olin joskus sen ilmestyessä laittanut teoksen loputtomalle luettavien listalleni ja sitten unohtanut sen sinne täysin. Nyt siitä kuitenkin ilmestyi vastikään postaus kanssabloggarilta, ja näin muistin teoksen olemassaolon ja päätin ottaa sen pikimmiten kuunteluun. Olin nimittäin juuri kuunnellut JP Koskisen upean Haukansilmän, joka käsitteli suomalaisten maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin ja halusin jatkaa teeman parissa vielä lisääkin. 

Jostain syystä olin olettanut teoksen olevan tuollaista aika perinteistä romantiikalla sävytettyä historiallista kerrontaa. Yllätyinkin positiivisesti, kun tarinassa olikin enemmän syvyyttä ja vähemmän keskittymistä miehen metsästykseen kuin olin odottanut. Vaikka päähenkilöitä olikin kaksi, oli pääpaino silti enempi itsenäisessä Jennyssä. Tästä saikin hienon kahdenkerroksenväkeä fiiliksen, kun seurasi hänen toimiaan hienostotalon palvelijana. 

 

Lempinen kuvaa sellaisella lempeydellä, mutta samalla tarkkuudella ihmishahmojensa arkea. Palvelijoiden väliset keskinäiset kinat, mutta samalla toveruus oli kuvattu hienosti. Vastaavasti Hannan romanssi tuntui juurikin aidolta. Ei välttämättä suurta tunteiden roihuntaa vaan yhteinen haave, jota kohti olisi mukava löytää kanssakulkija. Vastaavasti sisällissodan luomat haavat suomalaisyhteisöön oli hienosti upotettu osaksi tarinaa samoin kuin siirtolaisten turvaton asema. Pidin todella paljon tästä pienestä tarinasta 20-luvun Kanadan siirtolaishistoriaan ja haluan ehdottomasti saada selville, mitä trilogian seuraavat osat tuovatkaan tullessaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjahilla, Kulttuuri kukoistaa, Kirjarouvan elämää, Tuulevin lukublogi, Kirjojen kuisketta ja Anun ihmeelliset matkat  

Sadan vuoden yksinäisyys - Gabriel García Márquez

Kirjan nimi: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)
Kirjailija: Gabriel García Márquez, suomentanut Matti Rossi
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1967, suomennos 2010

Sivumäärä: 414

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Tuntui kuin itse taivaan Herra olisi päättänyt kokeilla kansalaisten hämmästymiskykyä, panna Macondon asukkaat ailahtelemaan jatkuvasti riemun ja pettymyksen, uskon ja epäuskon välillä ja järjestää heille niin valtavia elämyksiä ettei kukaan enää pystynyt sanomaan varmuudella missä olivat todellisuuden rajat. Todellisuus ja kangastukset kietoutuivat niin sotkuiseksi vyyhdeksi että kastanjapuun alla istuva José Arcadio Buendián haamu alkoi kiemurrella kärsimättömänä, lähti liikkeelle ja kummitteli huoneissa keskellä päivää. '

s. 227

Macondo on kylä, joka perustetaan tyhjästä keskelle Kolumbian sankkoja viidakkoja. Se on syrjässä kaikesta ja vain harvoin joku satunnainen kaupusteleva mustalaisseurue eksyy paikalle tuomaan näytille maailman ihmeitä. Kylän suunnitellut ja perustanut José Arcadio Buendiá hurahtaa täysin näihin keksintöihin. Tosin aina kokien karvaan pettymyksen todellisuuden iskiessä takaisin. Hänellä on kuitenkin visio tulevaisuudesta koko kylälle. 

Macondon vaiheet kietoutuvatkin saumattomasti Buendiojen suvun vaiheisiin. Milloin pojat karkaavat maailmalle mustalaisten tai kapinan matkassa. Milloin joku hautautuu keksijänkammioon omiin oloihinsa. Kauniita tyttäriä syntyy. Suhteet ovat villejä ja valtaisia meloja on jos kelläkin. Jotenkin suku onnistuu kuitenkin aina sotkeutumaan toisiinsa. Ja mahdottomuuteen. Aika kuluu taustalla ja José Arcadion Ursula vaimo seuraa sukupolvi toisensa jälkeen kuinka kylä muuttuu ja kasvaa. Uudet tuulet herättävät sen henkiin. Yhteiskunnalliset muutokset kietoutuvat sen ympärille. Kunnes viimein banaaniyhtiön kadottua ja kaikkien jo unohdettua sen olemassaolonkin, nelivuotinen sade pyyhkii viimeisetkin palaset siitä mitä Macandon kylästä ja Bueniójen suvusta oli enää jäljellä.

 

' - Älähän nyt, poika kulta, hän sanoi lohduttavasti. - Kerro mummille kuka se on.

Saatuaan kuulla kuka se oli Pilar Ternera päästi syvän naurun. Se oli hänen muinainen raikuva naurunsa joka myöhemmin oli alkanut muistuttaa kyyhkysten kurinaa. Buendíojen sydämissä ei ollut salaisuuksia, joita hän ei olisi osannut tulkita, sillä sadan vuoden kokemus ja korttipakan syvällinen tuntemus olivat opettaneet hänelle että samat ilmiöt toistuivat peruuttamattomasti perheen historiassa. Tuo historia oli kuin alati kierivä pyörä joka olisi vierinyt ikuisesti ellei akseli olisi vähitellen ja auttamattomasti alkanut murentua. '

s. 393

 

Huh mikä lukukokemus. Sadan vuoden yksinäisyys on kyllä klassikkoasemansa ansainnut, sillä sen verran omanlaatuinen ja mieleenpainuva teos on kyseessä. Márquez ei kuitenkaan päästä lukijaansa helpolla. Sukupolvi toisensa jälkeen samat nimet pyörivät perheen piirissä ja koko ajan pitää olla tarkkana kuka onkaan kyseessä. Kerronta ei myöskään ole selkeän lineaarista vaan Márquez onnistuu kuljettamaan tarinaansa eteenpäin sellaisella vimmalla ja rönsyilyllä, että arempaa voisi hiukan jo kauhistuttaa. Minä kuitenkin rakastuin tähän hänen tapaansa kertoa. Uppouduin täysin sen monipolviseen syleilyyn ja annoin virran vain kuljettaa, minne se sitten sattuikaan kääntymään.

 

Tämän tarinan kanssa ei kyllä koskaan voinut olla varma, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Lattarikirjallisuudelle tyypillisesti mikään ei ole liian uskomatonta. Se nyt vain kuuluu asiaan, että jo kauan sitten kuollut mustalaiskauppias palaakin yhtäkkiä nuorenneena takaisin, viaton sielu lentää lakanassa taivaaseen kesken pyykkäyksen tai syntyy myrsky joka kestää vuosia ilman taukoa. Tiettyä maagista realismia on siis näiden sivujen lomassa luvassa. Onneksi olin jo aiemmin tutustunut Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen, joten tiesin jo hiukan odottaa näitä ylitsevuotia tunteita ja niiden vaikutuksia ympäristöön.

 

Olenpa iloinen, että tulin tarttuneeksi tähän klassikkoteokseen viimein. Siinä oli paitsi yhden suvun tarina, niin sen lisäksi myös syvyllistä kuvausta yhteiskunnan ja ihmisten toiminnasta. Kuinka osuvasti kapinajohtaja eversti Aureliaanon pettymystä kuvattiinkaan, kun saadakseen valtaa heidän olisikin pitänyt luopua oikeastaan kaikista vaateistaan ja myydä aatteensa suuremman kannatuksen puolesta. Mikä siis oli pointti kaikessa tässä sissisodassa? Entäs tuo kapitalistin täydellinen kukkanen banaaniyhtiö, joka pahan paikan koittaessa osoittaa oikeudessa ettei se suinkaan ole koskaan toiminut Macondossa tai oikeastaan koko yhtiötä edes ole ollut olemassa. Entä kuinka massamurha onnistuttiin täysin lakaisemaan maton alle tai... Esimerkkejä riittäisi. Hienon työn on Márquez tehnyt teoksessaan, vaikka vähän karsastinkin tuota sukurutsan määrää. Toisaalta jotenkinhan se suvun tuho piti pohjustaa, kun sitä siansaparoa odoteltiin ilmestyväksi viimeisenä merkkinä koittavasta lopun alusta. Tämä Márquezin omintakeinen teos on ajattelua ja keskittymistä vaativa, mutta kyllä sen lukeminen myös palkitsee.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Koulukirjastonhoitajat, Sivumerkkejä, Kirjakaapin kummitus, Kirja hyllyssä, Kirja vieköön!, Paljon melua kirjoista, Luettua elämää, Mustikkakummun Anna, Cats, books & me, Ankin kirjablogi, Kirjaluotsi  ja Kirjavinkit  

 

Yliaika - Piia Leino

Kirjan nimi: Yliaika

Kirjailija: Piia Leino

Lukija: Krista Putkonen-Örn
Julkaisija: S&S

Julkaisuvuosi: 2020

Kesto: 6h 44min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

On vuosi 2052. Suomessa on voimassa uusi laki, jonka mukaan 75-vuotiaiden on kuoltava. He menettävät kansalaisuusoikeutensa ja heidän koko omaisuutensa takavarikoidaan. Mikäli vanhus kitkuttelee vielä vuoden hengissä, menee koko omaisuus valtiolle eli perijöiden kannattaa kannustaa vanhempiaan tekemään vapaaehtoinen exitus silloin kun sen aika on. Suurin osa hyväksyy tilanteen paremman Suomen puolesta, mutta toiset karkaavat lainsuojattomiksi metsämummoiksi.

 

Annastiina Kankaanrinta on yksi niistä entisistä kärkipoliitikoista, jotka olivat muinoin luomassa pohjaa 75-vuotiaiden vapaaehtoiselle poistumiselle. Nyt hänenkin exituksensa on edessä. Läksiäisjuhlat ovat illalla ja kukat jo tilattu seuraavan päivän exitustilaisuutta varten. Kaikki on valmiina mediaa myöten. Ainut vain, että hän ei millään keksi viimeisiä sanoja. Tästä alkaa sisäinen paniikki, joka johtaa siihen että vastoin kaikkia odotuksia Annastiina lähtee karkumatkalle. Hän haluaa pysyä epätoivoisesti hengissä! Metsässä hän törmääkin muihin lainsuojattomiin metsämummoihin, mutta miten he suhtautuvat Annastiinaan, joka on ollut viemässä heiltä kansalaisuusoikeuksia ikäperusteisesti? Toisaalta myös koko Suomen kansa ja media kuohuu. Kuinka exitus lain äiti on voinut karata!?

 

Huh olipa aikamoinen ajatusleikki, jonka matkaan Leinon kirjan parissa pääsi. Kaikista kylmäävintä ja ajatuksia herättävintä on vieläpä se, että tämä melkein voisi olla totta. Ajatusleikki ei ole niin kaukaa haettu, kun Suomi painii heikon talouden, ylipitkien hoitojonojen ja ikärakenteen kriisien partailla. Se tekeekin näistä Leinon 2050-luvulle sijoitetuista teoksista niin kiehtovia (olen lukenut myös Taivaan), sillä hän on tarttunut nykyajan trendeihin ja vienyt niistä johdetut dystopiansa ei edes niin kauas tulevaisuuteen. Toivotaan todella, että ikinä moinen hullutus ei kuitenkaan mene läpi.

 

Kiehtovasti Leino onkin kuvannut Annastiinan takaumien avulla, kuinka tuo laki pääsikään syntymään 2020-luvulla. Kuinka silloin vielä varsin nuorekas poliitikko kävi dementiaosastolla ja järkyttyi sitä vegetaalista tilaa, jossa vanhukset siellä olivat. Eihän tuollainen elämän pitkittäminen ole inhimillistä hän ajatteli. Ehkä silloin 75-vuotta kuulosti vielä niin kaukaiselta... Itse kuitenkin tunnen monia ikäihmisiä ja pakko on sanoa, että varsin virkeätä porukkaa he ainakin ovat. 75-vuotiaana ei todellakaan ole elämä vielä ehtoopuolella monillakaan! Sitten seurasikin sitä poliittista salakähmää kuinka laki saadaan tarpeeksi pitkälle vietyä ennen kuin pakollinen mediakohu ottaisi sen hampaisiinsa. Näin noin viikon poru ei enää muuttaisi mitään, sillä aina tulisi uusia uutisia ja taas voitaisiin rauhassa jatkaa ristiriitaisen lain maaliin vientiä. Eipä anna kovin mairittelevaa kuvaa politiikasta, mutta ikävä kyllä tämäkin taitaa silti olla turhankin lähellä totuutta. 

 

Yliaika oli kyllä kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja. Eipä Annastiinakaan voinut lopulta seistä käyntiin laittamansa lain takana, kun se viimein koskettikin itseä. Onhan se totta, että jo nyt joudutaan keskustelemaan rahankäytön priorisoinneista. Kuitenkin kaikkien yli-ikäisten lahtaaminen on kyllä kammottava ajatus. Joskus kuitenkin tarvitaan tällaisia ravistelevia teoksia, jotta näitä asioita ruvetaan pohtimaan ja ehditään tehdä käännös siltä polulta mille ei ainakaan haluta astua. Onneksi kaiken tämän synkkyyden keskellä teoksessa oli myös vastapainona huumoria. Ja ehkä myös pilkahdus toivoa.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Älä ota sitä niin vakavasti, Kahvikissan kirjahylly, Kirsin Book Club, Sivumerkkejä, Kirjakaapin kummitus, Reader, why did I marry him?, Bibbidi Bobbidi Book, Kirjahilla, Narratiivistelmiä, Kirja vieköön!, Kirjanmerkkinä lentolippu, Anun ihmeelliset matkat, Kirjallisia ja Kirjavinkit

 

Kohtalokas kihlaus - Lynn Messina

Kirjan nimi: Kohtalokas kihlaus (A Nefarious Engagement)

Sarja: Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #4 

Kirjailija: Lynn Messina, suomentanut Meri Kapari

Lukija: Rosanna Kemppi
Julkaisija: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2024

Kesto: 9h 44min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Murha paremmissa piireissä teoksessa tapasimme 26-vuotiaan Beatrice Hyde-Claren. Tätinsä ja setänsä luona asuvan orvon ja vanhanpiian, joka vietti tanssiaisensakin kuuliaisesti fiikuksen takana seinään sulautuen. Paljon on kuitenkin ehtinyt muutamassa kuukaudessa tapahtumaan. Nyt hän on jo ratkaissut peräti kolme kuolemantapausta ja kihlaus seurapiirien tavoitelluimman poikamiehen itse Kesgraven herttuan kanssa on juuri tullut todeksi. Yhtäkkiä kaikkia haluavat osansa tästä entisestä huomaamattomasta seinäkukkasesta. Suurin osa ei kuitenkaan voi ymmärtää mitä ihmettä herttua hänessä näkee. Jos he vain tietäisivät heidän yhteisistä murhien selvittelyistään...

 

Tällä kertaa Bean eteen tulee tapaus hänen suojelijakseen muotoutuneelta Abercromien kreivittäreltä. Epäilty murha jota Bea lähtee ratkaisemaan on kuitenkin hyvin vanha. Se koskee nimittäin Bean omia vanhempia ja heidän epäilyttävää kuolemaansa kaksikymmentä vuotta sitten. Miksi taitavat purjehtijat olisivat tehneet niin suuren virhearvio? Heidän menneisyydestään selviääkin asioita, joita Bea ei olisi voinut kuvitellakaan. Samaan aikaan hän kuitenkin pyrkii pitämään tutkimuksensa salassa herttualta. Tuskin tämä nimittäin haluaisi tulevan herttuattarensa jatkavan murhien selvittelyä. Ja entä mitä hän ajattelisikaan hänen vanhempiaan koskevista paljastuksista? Bea kärvistelee tunteidensa ja pelkojensa kanssa, mutta samalla hän ei pysty lopettamaan tutkintaa. Ovathan kyseessä hänen vanhempansa.

 

Olin jälleen jonkin sopivan rentouttavan luettavan tarpeessa, ja mikä tuohon tarpeeseen sopisikaan paremmin kuin 1800-luvun seurapiiriromantiikkaa ja cozy crimea yhdistelevä Messinan sarja. Oikeastaan vaikka sarja löytyykin jännityshyllystä, niin tuntuu että kaikki (minä mukaan lukien) lukevat tätä sarjaa todellisuudessa Bean ja herttuan välisen kemian vuoksi. Siinä vain on sitä jotakin, kun harmaa hiirulainen Bea herää henkiin ja laittaa itsetietoisen herttua ruotuun sanailuillaan. Ja herttua puolestaan nauttii, kun kerrankin joku uskaltaa sanailla hänelle takaisin ainaisen seurapiirien nuoleskelun sijaan. Tämä parivaljakko on vain niin mahtava, että sen innoittamana tulee tartuttua tähän sarjaan aina uudestaan ja uudestaan.

 

Valovoimaisen päähenkilöparivaljakon lisäksihän itse dekkarina tai kirjallisena kokonaisuutena tämä sarjahan jää kuitenkin aika keskinkertaiseksi. Onhan se ihan lystikästä seurata kuinka Bea pukeutuu mieheksi ja lähtee selvittelemään asioita, mutta aika heppoisiahan nämä murhajuonet ovat, vaikka vähän lopputwistiä onkin pyritty tuomaan estraadille. Tämän lisäksi ei voi kuin vain ihmetellä sitä toiston määrää näillä sivuilla. Tämä on kyllä todella sellainen sarja, jossa ei tarvitse kyllä yhtään aivosolua käyttää ennen lukemisen aloittamista siihen mitäköhän edellisissä osissa tapahtuikaan. Kaikki, ja tarkoitan aivan kaikki, nimittäin avataan lukijalle teoksen ensimmäisellä kolmanneksella. Hiukan vähempikin voisi riittää. 

 

Näitten kestovalitusteni lisäksi tässä osassa oli kuitenkin myös vielä yksi ärsyttävä piirre. En nimittäin voinut käsittää miksi Bea ei nyt vain voinut olla rehellinen herttualleen ja kertoa tutkimuksestaan! Oltaisiin säästytty niin paljon turhalta jahkailulta ja pohdinnoilta. Ja ennen kaikkea herttua olisi ollut enemmän mukana tutkinnassa, sillä heidän välinen kemiahan on se koko sarjan suola! Ihan mukiin menevä väliosa siis kyseessä, mutta ei missään nimessä sarjan parhaimmistoa. Uskomatonta kyllä kuinka lyhyelle ajanjaksolle nämä kaikki osat sijoittuvatkaan. Eli liian tosikkolasien läpi tätä sarjaa ei kannata lähteä lähestymään. Kevyen historiallisen romantiikan nälkään hippusellisella murhamaustetta voin tätä kuitenkin suositella.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Murha paremmissa piireissä

2. Jadetikarin arvoitus

3. Murhatun rakastajan tapaus

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Kirjahilla ja Lukutoukan luetut sivut