torstai 23. kesäkuuta 2022

Jotain sinistä - Nora Roberts



Kirjan nimi: Jotain sinistä (Happy Ever After)
Sarja: Morsiussarja #4
Kirjoittaja: Nora Roberts, suomentanut Heli Naski
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012
Sivumäärä: 331
Mistä: Omasta hyllystä

' Parker istuutui katselemaan kenkiä. Hän mieti Macia, joka kiiruhti kotiin Carterin luo. Hän ajatteli, että Laurel ottaisi Delin avosylin vastaan, kun tämä palaisi Chicagosta kahden päivän työmatkaltaan. Ja Emma istuisi arvatenkin pienelle patiollaan juomassa viiniä Jackin kanssa ja haaveilemassa omista hääkukistaan.
Hän pyöräytti tuoliaan ja tuijotti tietokoneen ruudulla olevaa taulukkoa. Hänellä oli työnsä, hän muistutti itseään. Työ, jota hän rakasti. Ja se oli juuri nyt kaikkein tärkeintä. 
BlackBerry piippasi, ja näytölle ilmestynyt nimi kertoi hänelle, että taas yhdellä morsiamella oli asiaa.
"Ainakin minulla on teidät", hän mumisi ja vastasi. '
s. 29
 
Parker on varsinainen luonnonvoima ja bisnesnainen, joka laittaa vipinöitä kinttuihin. Hän oli aikoinaan se alullepaneva voima, kun nämä neljä ystävystä perustivat oman hääbisneksen. Parkerin ja tämän veljen Delin perimä kartano oli tälle loistava miljöö. Mac hoitaa kuvaamisen, Laurelin vastuulla ovat toinen toistaan mielikuvituksellisemmat kakut ja kukat ovat Emman valtakuntaa. Hääsuunnittelija Parker on se, joka hoitaa puolestaan kaiken käytännönjärjestelyjen kannalta: sopii tapaamisia ja vastaa vaikka keskellä yötä ylikierroksilla käyvien morsianten soittoihin. Hän elää kiinni BlackBerryssään. Vapaa-aika on hänelle tuntematon käsite.
 
Morsiussarjan edellisissä osissa Mac, Emma ja Laurel ovat löytäneet itselleen jo kumppanit. Nyt on Parkerin vuoro. Hän vain tuntuu olevan naimisissa työnsä kanssa. Vahvana naisena, joka tykkää pitää kaikki langat omissa käsissään, hänen on haastavaa löytää miestä, joka olisi tarpeeksi vahva vastus tasaveroiseksi kumppaniksi. Ei sen puoleen, että Parker edes etsisi kumppania. Erään autokolarin jäljiltä Parkerin veljen autokorjaamonpitäjä kaveri Malcolm saapuu ensimmäisenä paikalle pelastamaan tilanteen moottoripyörällään. Malcolm on komea, villi ja ennen kaikkea täysin ennakoimaton - siis täysin kontrollifriikki Parkerin vastakohta! Malcolmista ei kuitenkaan oikein saa otetta, sillä hän patoaa menneisyyttään sisälleen. Ehkä vastakohdissa on kuitenkin jotakin mystistä vetoa, joka voittaa suuremmatkin esteet?

' "Siellä kasvaa pajuja, ja nurmikenttä kumpuilee kauniisti. Näen mielessäni kukin koristellun lehtimajan ja pitkiä, valkeita mattoja virtaamassa tuolirivien välissä kuin joki. Tuolitkin ovat valkoisia ja kukkasin koristeltuja. Ja se kaikki heijastuu lammen pintaan. Kukkia kaikkialla - mutta ei mitään muodollista, vaan ylellisen runsaita, luonnollisen näköisiä asetelmia sellaisista kukista kuin maalaismökin puutarhassa. [- -]
Näen myös kimaltavia valoköynnöksiä ja lepattavia kynttilöitä. Kaikki on luonnollista ja konstailematonta, mutta viehättävää ja säihkyvää. Kuin Titanian, keijujen kuningattaren huvimaja. Asusi on kevyt ja kauniisti laskeutuva", hän sanoi Deeannelle. "Kuin satuhahmolla, ja hiuksesi ovat auki. Hunnun sijaan hiuksissasi on kukkia." '
s. 24-25

Tässäpä sarja, jonka parissa pääsee kurkistamaan toinen toistaan överimpien häiden kulisseihin. Joskus saman päivän aikana oli peräti kahdetkin häät kartanolla, ja siinä riittikin vilskettä, kun kaikki ne ylitsepursuavat koristeet ja kukkameret piti vaihtaa seuraavan morsion toiveiden mukaiseksi. En voinut lukiessa muuta kuin ihmetellä että huhhuh mitä kulutuskulttuuria ja mitä hukkaa onkaan rakentaa tuollaiset kukkapaljoudet vain parin tunnin päästä tulevaa vaihtoa varten. Mikäli kuitenkin tuollainen elokuvistakin tuttu hääilottelu ilman turhia budjettirajoitteita innostaa niin niitä riitti.

Siitä on jo vuosia kun luin tämän sarjan edelliset osat, sillä tuo kolmas osa rupesi tympäisemään jo sen verran paljon ylimakeudellaan. Nyt kuitenkin kun omat hääni olivat aivan nurkan takana päätin viimein viimeistellä tämän sarjan ja nauttia sen tarjoamasta lisähäähumusta. Omat (lähemmäs kaksi viikkoa sitten juhlitut) hääni eivät kylläkään olleet lähelläkään tuota Robertsin tarjoamaa kulutussembaloa. Minun on todella vaikea nähdä ihanuutta siinä, että menee ohimennen kenkäkauppaan ostamaan kuudet parit uusia kenkiä vain vahingossa, kun ne olivat vain niiiin ihania ja pitäähän spessupäivään olla valinnanvaraa. Ööö... okei.

Jotain sinistä on siis kevyttä viihdettä. Toisaalta sellaisellekin kirjallisuudelle on paikkansa ja sanoisin että Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan tarvonnan jälkeen ja viimeisinä häästressipäivinä tämä kermavaahtoinen kokemus sopi varsin mainiosti. Luonnollisesti kaikki henkilöt olivat aah niin kauniita, menestyviä ja seksikkäitä. Ja järjestetyt häät aivan övereitä. Vähän haasteitakin tuotiin esiin, että ei kaikki ollut aivan jatkuvaa pilvillä tanssimista, mutta sen suurempaa sanomaa on näiltä sivuilta turha etsiä. Mutta mikäli hyväksyy lukevansa aikuisten satua niin kyllä se mukiin varmasti menee. Jäin kuitenkin kaipaamaan vähän jotakin enemmän.

Tähdet: 2.5 / 3
 
Muut sarjasta lukemani osat:
1. Jotain uutta
2. Jotain vanhaa
 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Saatana saapuu Moskovaan - Mihail Bulgakov


Kirjan nimi
: Saatana saapuu Moskovaan (
Мастер и Маргарита)
Kirjoittaja: Mihail Bulgakov, suomentanut Ulla-Liisa Heino
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1940, suomennos 2007
Sivumäärä: 478
Mistä: Kirjastosta
 
' - Onneton runoilija! Mutta te itse olette kaikkeen syypää, ystäväni. Ei olisi pitänyt käyttäytyä niin rennosti ja julkeasti hänen seurassaan. Nyt olette saanut maksaa siitä. Saatte olla kiitollinen, ettei teille käynyt tuon pahemmin.
- Kuka hän sitten oikein on? Ivan kysyi heristäen nyrkkiä kiihdyksissään. 
[- -]
- No, hyvä on, vieras vastasi ja virkkoi sitten painavasti ja selkeästi: - Eilen Patriarkan lammilla te kohtasitte saatanan. '
s. 165
 
Keväisen hellepäivän illalla moskovalaisen kirjailijaliton arvostettu puheenjohtaja Mihail Aleksandrovits Berlioz sekä nuori runoilija Ivan Nikolajevits Ponyrjov istuskelevat iltaa Patriarkan lampien luona Neuvostoliitossa. Berlioz oli tilannut Ivanilta runoelman Jeesuksesta. Ivan ei ole kuitenkaan tavoittanut juttuunsa oikeaa henkeä, sillä Berliozin tarkoituksena oli todistella yleisölle ettei koko sellaista henkilöä kuin Jeesus koskaan ole ollutkaan. Muuan ulkomaalainen muukalainen tulee kuitenkin keskeyttämään näiden kahden kirjallisuusihmisen keskustelun aiheesta. Tämä samainen muukalainen tuntuu myös erityisen riemastuneelta siitä, että Jeesuksen lisäksi myöskään Jumalaan ei uskota. Samanaikaisesti tämä mystinen professori erivärisine silmineen rupeaa kuitenkin kertomaan tarinaa, jota on ollut itse todistamassa. Tämä on tarina Juudean maaherra Pontius Pilatuksesta ja eräästä vangista nimeltään Jesua Ha-Notsri. 

Pian käy kuitenkin selväksi, että kaikki ei ole aivan normaalia tässä muukalaisessa. Hän nimittäin tulee ennustaneeksi Berliozin kuoleman, joka epäonnisesti tapahtuukin Ivanin järkyttyneiden silmien alla. Tämä suistaa runoilijan mielen kurimukseen ja pian hänet lukitaankin mielisairaalaan osastolle. Eihän kukaan täysijärkinen kulkisi kaduilla alushousuisillaan julistaen kohdanneensa ulkomaalaisen professorin, joka on tavannut itse Pontius Pilatuksen, murhasi Berliozin (joka oli kuitenkin jäänyt todistetusti vain raitiovaunun alle) sekä tämän seuralaisesta valtavasta kissasta, joka koitti ostaa lippua julkiseen liikenteeseen. 
 
Mielisairaalassa runoilija kohtaa kirjailija Mestarin, joka on kirjoittanut teoksensa kenestä muustakaan kuin Pontius Pilatuksesta ja joutunut itsekin itseään voimakkaampien voimien heittelemäksi. Tämä Mestari osaa kertoa Ivanin kohdanneen itse saatanan. Saatana ei ole kuitenkaan vielä valmis töissää Moskovassa. Useita ihmisiä katoaa, teatterissa esitetään esitystä, jossa rahaa vain sataa villiten yleisön, alastomia noitia lentää eikä mihinkään voi enää luottaa. Saatanalla on kuitenkin oma pirullinen suunnitelmansa, joka huipentuu itse paholaisen tanssijaisiin.
 
' - Mitä suvaitsette käskeä, messire? kysyi Fagot naamioituneelta mieheltä.
- No, mikäpä siinä, tämä vastasi mietteliäästi. - Ihmisiähän he vain ovat. He janoavat rahaa, mutta niinhän he ovat aina tehneet... Ihmissuku rakastaa rahaa, olipa se sitten tehty nahasta, paperista, pronssista tai kullasta. Kevytmielisiä he tietenkin ovat... mutta silloin tällöin laupeus kolkuttaa sentään heidän sydäntensä ovia... he ovat tavallisia ihmisiä, itse asiassa muistuttavat mielestäni suuresti edeltäjiään, asuntopula vain on katkeroittanut heidät... Pankaa pää paikoilleen, hän käski kovalla äänellä.
Kissa tähtäsi tarkoin ja paiskasi sitten pään kaulaan. Se päätyi tarkalleen paikoilleen, niin kuin ei olisi koskaan irrallaan ollutkaan. '
s. 154 
 
Huhhuh mitäköhän ihmettä tästä teoksesta kertoisi. Minulla oli tosiaan aluksi hyvin korkeat odotukset tämän klassikon suhteen. Niin moni oli tätä kehunut ja vielä tituleerannut niin sanotuksi helpoksi venäläiseksi klassikoksi. Odotinkin siis jotakin Tolstoin opetusten ja Pratchettin Kiekkomaailman nokkelien fantasiaelementtisten yhteiskuntakritiikkien kaltaista lukukokemusta. Paperilla tämä Bulgakovin teos kuulosti juuri minulle sopivalta teokselta, mutta jostain syystä se ei vain millään auennut minulle. 
 
Tietysti tämän voi lukea vain päättömänä tarinana, jossa saatana laittaa apureineen Moskovan hyrskyn myrskyn. Toisaalta tiedostan, että pinnan alla tässä teoksessa oli niin paljon symboliikkaa ja sanomaa, että suorastaan turhauduin, kun tuntui että iso osa siitä meni minulta ohi. Kuten saatanakin sanoi niin tärkeätä oli katsastaa onko ihminen edelleen sama, ja ikävä kyllä sama rahanhimo tuntui olevan muuttumaton. Setelisadetta, uusia muotiluomuksia... aina pakko saada enemmän ja enemmän. Tuo teatterikohtaus olisi voinut siis olla hauska, mutta itse näin siitä vain sen yököttävän puolen kuinka ihminen muuttuu primitiiviseksi eläimeksi, jonka silmissä kiiltää vain rahan ja loiston ahneus. Hiukan samaa teemaa sivuttiin myös Saision monitasoisessa Passiossa. Vastaavasti Bulgakov on hienosti tuonut esiin kuinka se joka näkee kaiken menneen hulluksi on lopulta se joka lukitaan mielisairaalaan muka järkensä menettäneenä. Muut eivät kykene hyväksymään mitä ympärillä oikeasti tapahtuu - mieli suojelee pahuuden ymmärtämiseltä. Saapahan sapiskaa myös itse järjestelmä, byrokratia sekä pienet ihmiset sen rattaissa, jotka eivät pelkuruudeltaan toimi oikein.
 
Olen siis jumittanut tämän teoksen kanssa aika pitkän tovin, sillä minun ei ole vain tehnyt mieli tarttua lukemaan sitä. Jotenkin teoksessa tuntui olevan liikaa henkilöitä ja juonenlankoja jotka eivät johtaneet mihinkään. Selkeä draamankaari jäi uupumaan irrallisten sekoilujen tieltä. Tuntuu että tämä on teos, joka pitäisi lukea uudestaan oikein ajatuksella ja pyrkiä bongaamaan tuota Bulgakovin sanomaa. Onhan se varmasti hyvinkin osuva satiiri Neuvostovenäjän ja miksei laajemmastakin yhteiskunnallisesta rappiosta. Pontius Pilatus tarina tuntui omituiselta rinnakkaistarinalta, mutta oli ainakin hauska tunnistaa yhtymäkohtia Sahlbergin Pilatukseen. Tämä tarina oli niin täynnä symboleja ja tuntui että omat väsyneet aivoni jaksoivat havainnoida niistä vain pintaraapaisun. Harmi.
 
Tähdet: 2.5 / 5
 
  

torstai 2. kesäkuuta 2022

Vaarallinen Juhannus - Tove Jansson


Kirjan nimi
: Vaarallinen Juhannus (Farlig Midsommar)
Sarja: Muumi #5
Kirjoittaja: Tove Jansson, suomentanut Laila Järvinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1954, suomennos 2010
Sivumäärä: 132
Mistä: Kirjastosta

' He olivat tuskin saaneet häntänsä yli kynnyksen, kun hyökyaalto vyöryi läpi Muumilaakson ja hukutti kaiken pilkkopimeään. Talo keinui hiukan, mutta pysyi pystyssä, sillä se oli mainio talo. Huonekalut alkoivat hiljakseen ajelehtia ympäri salonkia. Silloin perhe meni yläkertaan ja istuutui odottamaan että myrsky menisi ohitse.
- Tällaista ilmaa ei ole ollut sitten minun nuoruuteni päivien, sanoi Muumipappa virkistyneenä ja sytytti kynttilän. '
s. 20
 
Kesä on saapunut ja Muumit heränneet talviuniltaan, mutta Nuuskamuikkusta ei vain kuulu. Lohduttaakseen Muumipeikkoa rakentaa Muumimamma hänelle kaarnalaivaa talon portailla. Muumilaaksossa ei ole muutenkaan kaikki normaalisti, sillä läheisellä saarella sijaitseva tulivuori puskee innokkaasti nokea ympäriinsä. Onhan tuo harmillista kun on niin kuuma ja likaista, mutta samalla Muumipappa haaveilee josko oikeasta laavasta voisi saada hienon kirjapainon itselleen. Lopulta vuori kuitenkin purkautuu aikaansaaden valtavan tuhotulvan! Koko Muumilaakso jää vedenvaraan. 
 
Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Muumiperhe pelastautuu talonsa yläkerrokseen ja odottelee leppoisasti, milloin uusi koti vain sopisi näyttäytyä heille. Kahvipurkkikin oli onneksi kierretty kiinni niin sen herkullinen sisus ei ollut päässyt vettymään, joten miksi turhia huolestua. Pian heidän ohitse lipuukin uusi omituinen talo, josta puuttuu yksi ulkoseinä kokonaan. Tälle näyttämölle he kuitenkin tekevät uuden kodin. Kaikenlaisia seikkailuja onkin heillä edessään, sillä uudessa talossa tuntuu kummittelevan ja toiset päätyvät jopa vierailemaan hemuleiden vankilaan! Kaiken kruunaa vielä Muumipapan teatterin ensi-ilta - mutta sitä ennen hänelle pitäisi vielä selittää mikä ihme ja kumma sellainen teatteri edes on.

' Hän istuutui Muumimamman vuoteen laidalle ja sanoi: - Teatteri ei ole teidän salonkinne eikä laivalaituri. Teatteri on tärkein asia maailmassa, sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla, ja millaisia he ovat.
- Kasvatuslaitos, puuskahti Muumimamma kauhistuneena. '
s. 86

Pari vuotta sitten (onko siitä jo niin kauan?) tein ensikosketukseni Janssonin tuotannon kanssa ja rakastuin hänen opettavaiseen ja humoristiseen kerrontansa Muumipapan urotöistä. Nyt tuntui, että kaipasin samanaikaisesti nokkelaa sanailua ja lämminhenkistä menoa, joten Muumit tuntui juuri oikealta valinnalta. Kuinka osuvasti Jansson kuvaakin erilaisia henkilöitä ja yhteiskuntaamme laajemminkin. Nuuskamuikkunen kapinoi Puistonvartijan (yhteiskunnan) sääntöjä vastaan, heikolla itsetunnolla varustettu Miska tulkitsee asiat aina negatiivisesti itseään kohtaan ja Vilijaana kamppailee yleisesti katsotun oikean normiston kanssa sukulaissuhteissaan. Pitäisi joskus perehtyä tarkemminkin keistä Jansson onkaan ammentanut luodessaan näitä hahmoja, sillä sen verran eläväisiä he ovat, että varmasti on ollut vahvoja inspiraationlähteitä. Oman osansa siis saavat niin yhteiskunnan säännöt (kokkoon vaan ja hattivatteja tilalle!) kuin teatterimaailmankin maailmannapa ajattelu (Emman yli menevässä tärkeilyssä).

Vaarallinen Juhannus oli itseasiassa samanaikaisesti varsin tapahtumarikas ja jännittävä kertomus, kun useampikin lapsi joutui erilleen porukasta. Silti siinä oli sitä Muumimamman rauhoittavaa lämpöä, että kyllä kaikki vielä järjestyy ja tässä sylikaupalla rakkautta ja hyvää ruokaa odotellessa. Osaisipa elämään suhtautua tuolla Muumien stressittömyydellä. Ai talo joutui kokonaan veden varaan? Eipä mitään sahataan vain lattiaan luukku ja ihmetellään alakerran keittiötä josta on tullut akvaario. Muumipapan urotyöt oli vielä himpun parempi lukukokemus, sillä tässä juonilanka lähti paikoin kerimään hiukan liian moneen suuntaan. Silti pystyin esimerkiksi hyvin samaistumaan Niiskuneidin turhautumiseen mekkojen kanssa. Nykyään vaihtoehtojen paljoudella on jopa lamauttavat seuraukset. Paljon helpommalla pääsisi kun olisi vain kaksi vaihtoehtoa, joista voisi valita kumpi on parempi ja olla siten tyytyväinen. Ehkä enempi ei ole aina parempi. Elämässä muut asiat ovat todellisen rikkauden avaimia.

Tähdet: 4 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 

perjantai 27. toukokuuta 2022

Sydämenlyönneissä ikuisuus - Jan-Philipp Sendker


Kirjan nimi
: Sydämenlyönneissä ikuisuus (Das Herzenhören)
Sarja: Burma #1
Kirjoittaja: Jan-Philipp Sendker, suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2002, suomennos 2021
Sivumäärä: 328
Mistä: Omasta hyllystä

' "Julia Win, syntynyt 28. elokuuta 1968 New York Cityssä. Amerikkalainen äiti. Burmalainen isä. Teidän sukunimenne on osa kertomustani ja se on ollut sitä syntymästäni saakka. Viimeisten neljän vuoden kuluessa ei ole kulunut päivääkään, ettenkö olisi ajatellut teitä. Selitän tietenkin kaiken aikanaan, mutta sallikaa minun esittää teille kysymys: uskotteko te rakkauteen?" '
s. 13
 
Amerikkalainen uraohjus Julia Win on laittanut uransa jäähylle ja lähtenyt isänsä kotimaahan Burmaan. Neljä vuotta sitten hänen vaatimaton mutta äärimmäisen menestynyt lakimies isänsä Tin Win otti ja katosi jättämättä mitään jälkeä itsestään. Nyt Julia on saapunut pieneen burmalaiseen maalaiskylään, josta hänen isänsä on kotoisin. Ehkä täältä hän viimein saisi vastauksia: Miksi rakastava isä yhtäkkiä lähtee hyläten perheensä? Vastauksen on liityttävä Tin Winin menneisyyteen, sillä jostain syystä hän ei ole ikinä ollut halukas kertomaan ensimmäisistä kahdestakymmenestä elinvuodestaan - ajasta ennen Yhdysvaltoja. Viimeinen töytäys Julian matkalle on hänen isänsä vuosikymmeniä sitten kirjoittama rakkauskirje Mi Mi nimiselle burmalaisnaiselle. 

Isänsä synnyinkylässä kaikki on alkeellisempaa ja huomattavasti köyhempää kuin mihin New Yorkin vilskeessä koko ikänsä elänyt Julia on tottunut. Pienessä puisessa hökkelissä - tai hienommin ilmaistuna teehuoneessa - Julia saa osakseen paikallisten tuijotusta. Eräs vanhemmanpuoleinen mies on erityisen julkea ja saapuu jopa puhuttelemaan häntä. Tämä pahoitteleva ja ystävällisesti hymyilevä mies on U Ba, ja hän väittää tuntevansa Julian isän. U Ba alkaakin kertoa tarinaa nuoresta kylän pojasta, joka syntyi huonojen tähtimerkkien alla, joutui vanhempiensa hyljeksimäksi ja lopulta menetti jopa näkönsä. Kunnes eräänä päivänä hän tapasi Mi Min...
 
' "Ääni taitaa olla peräisin sinusta." Hän siirtyi lähemmäksi ja piteli päätään aivan tytön rinnan edessä.
Siinä se oli. Mi Min sydämenlyönti. [- -]
"Sinun sydämesi. Minä kuulen sinun sydämesi sykkeen." '
s. 138 
 
Kun viihdenälkä on iskenyt, olen pitkälti luottanut Rileyn tuotantoon. Pohdinkin jo Kadonneen sisaren kohdalla, että mitä seuraavaksi, kun tämä sarja on pian tulossa päätökseen. Mihin siis kääntää katseensa. Siskollani oli kuitenkin homma hanskassa ja syntymäpäiväpaketistani löytyikin tämä Sendkerin koko Burma-trilogia, josta hän on kovasti tykännyt. Näin siis sopivan tilaisuuden tullen tartuinkin tähän sarjan ensimmäiseen osaan yhteisnide pokkaristani. 

Tekstin rytmi tuntui kuitenkin alussa vieraalta. Vuoroin U Ba vyörytti rönsyilevää puheenvuoroaan, johon väliin kukaan ei ehtinyt virkata mitään ja vuoroin taas seurattiin Julian tikkaavaa ajattelua. Jo heti ensisivuille oli upotettu tärkeitä sanomia rakkaudesta. Kirjailijan pyrkimys kauniiseen kieleen ja syvällisyyteen aikaansai kuitenkin tilanteen, josta oli vaikeata saada otetta. Olin niin valmistautunut kevyeen viihteeseen, jossa aivosoluni voivat vain sulaa, joten mieleni oli auttamatta väärällä taajuudella. Tarina myös alkoi ehkä hiukan yllättäen, aivan kuin kesken kaiken. Julia oli jo Burmassa ja törmää heti tuohon burmalaiseen mieheen. Pohjustus tulee vasta hiukan myöhemmin. 

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen. Vaikka Julia jäikin henkilönä aika etäiseksi, ja myös hiukan rasittavaksi jos totta puhutaan, niin ai että nautinkin sitten vastaavasti täysin rinnoin hänen isänsä tarinasta. Teoksen pääpaino olikin tuossa U Ban kertomassa tarinasta Julian isästä, joka todella herätti Burman ja sen maalaisen pikkukylän henkiin. Taikausko astrologiaan oli kova eikä poikkeavuutta katsottu hyvällä. Silti elämän koettelemukset eivät lannista uskollista Tin Winiä tai kaunissydämistä Mi Miä. Nämä nuoret jaksoivat lempeydellään läpi kaiken sen mitä elämä heittikään heidän eteensä. Oli myös upeata päästä seuraamaan Tin Winin oppimista näkemään kuulollaan. Kuinka paljon äänten rikkautta tuleekaan ohitettua, kun luottaa vain silmiinsä! Munkkien opeissa oli myös sellaisia elämänviisauksia pelon voittamisesta ja rakkauden sanomasta, jonka äärelle itse kunkin olisi hyvä paikoin hiljentyä. Tästä tulikin mieleen Gregory David Robertsin Vuoren varjo, vaikkakin tunnelma onkin näissä teoksissa hyvin eri. Molemmissa on kuitenkin eksoottinen ympäristö ja tarinan lomaan on upotettu filosofista pohdintaa.
 
Kaiken kaikkiaan tämä oli tarinallisesti kaunis teos. Hiukan kuitenkin pisteissä joudun rokottamaan tuosta alun lukukokemukseni ja tekstin tahmeudesta. Burma osuudet kuitenkin toimivat hienosti, ja niiltä osin olin myyty. Edes muutamalta kyyneleeltä ei voinut välttyä lukiessa. Sendker on siis koskettanut tällä aikuisten sadulla. Tässä on rakkaustarina, jonka osapuolet todella täydentävät toisiaan. 

' "Ei. Minä puhun rakkaudesta, joka palauttaa sokeille näön. Rakkaudesta, joka on pelkoa väkevämpi. Puhun rakkaudesta, joka tuo tarkoituksen elämään, joka uhmaa rapistumisen luonnonlakia, joka saa meidät kukoistamaan, joka ei tunne rajoja. Puhun siitä, kuinka ihmisen henki voitta itsekkyyden ja kuoleman." '
s. 14

Tähdet: 3.5 / 5
 
 

perjantai 20. toukokuuta 2022

Tarot: Korttien viisaus - Tero Goldenhill


Kirjan nimi
: Tarot: Korttien viisaus

Kirjoittaja: Tero Goldenhill
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2022
Sivumäärä: 463
Mistä: Kirjastosta
 
' Tarot-kortit ovat kulkeneet lähes 600-vuotisen historiansa aikana pitkän matkan Pohjois-Italian vauraista hoveista tavernoiden pöytiin ja talonpoikien peli-iltoihin, Ranskan vallankumouksen roihuista egyptomanian kautta löytyneeseen Thoth-jumalan kirjaan ja Etteillan ennustuksiin. Viktoriaanisen ajan Englannissa tarot oli maaginen kirja, universumin salaisuuksien paljastaja, jonka hipit myöhemmin löysivät uuden ajan airuekseen. Tämän päivän maailmassa tarot jatkaa muodonmuutostaan. Se ilmestyy eteemme paitsi mitä erilaisimpina ja upeimpina pakkoina, myös tietokoneen ruudulta ja kännykän näytöltä. 78-sivuinen "viisauden kirja" on löytänyt tiensä esimerkiksi muotitalojen kokoelmiin, Dolce&Cabbanan tuoksuihin ja lukuisiin musiikkivideoihin. '
s. 12
 
Tero Goldenhill on 'pitkän linjan tarot-tulkitsija ja -opettaja' ja nyt hän on päättänyt jakaa tietämystään tähän tietoa täynnä olevaan tarot-pakettiinsa. Teos lähteekin aivan perusteista, että tällainen ummikkokin pääsee kärryille eli kysymyksestä Mikä tarot on? Toisin kuin monien mielikuva on, niin tarot on paljon monimuotoisempi työkalu kuin käsitysten mukainen ennustuspakka. Goldenhill tuokin esiin yleisen ja myös hänen oman lähestymistapansa, jossa ei suinkaan ennusteta tulevaa vaan nostetaan kortteja itsetutkiskelun ja sisäisen muutoksen aikaansaamisen näkökulmasta. Kuvat voivat nimittäin haastaa ajattelemaan asioita aivan toisista näkökulmista kuin ne samat radat, joita omassa päässä tulee helposti pyöriteltyä.
 
Tarotin luonteen jälkeen Goldenhill johdattaa lukijansa läpi tarotin 600-vuotisen historian ja eri vaiheiden. Tunnetuimmat pakat taitavat edelleen olla Waite&Smithin sekä Thothin pakat, mutta nykyään on jo tarjolla ihan mistä vain aiheesta tehtyjä pakkojakin. Kirjassa käsitelläänkin aloittelijaystävällisesti pakan rakenne eli suuri ja pieni arkana, miten lähestyä tulkintoja ja minkälaisin kysymyksin käsitellä aiheita. Mitä, miten ja mihin alkuiset kysymykset ovatkin avainasemassa eli esimerkiksi kysymys ' "Miksi elämässäni ei ole parisuhdetta?" muutetaan muotoon: "Mihin puoliin itsessäni minun tulisi kiinnittää huomiota, jotta elämääni voisi tulla parisuhde?" '
 
Jokaiselle, ja myös samalle henkilölle eri tilanteissa, kukin kortti voi symboloida eri asioita, joten matka on pitkälti itsestä kiinni. Kirjassa on kuitenkin kuvattu jokaisesta 78 tarot-kortista parin sivun selitys, jota voi käyttää tulkinnan tukena. Tämän lisäksi Goldenhill on myös avannut arkkityyppien, värien, numerologian, astrologian ja Kabbalan Elämänpuun runsaita symboliikkoja, joita eri korteista voi löytää. Onpahan myös muutama pöydän asettelu ja oikea tulkinta esimerkki laitettu sivuille havainnollistamaan tulkintojen moninaista kirjoa ja korttien ristikkäisiä yhteyksien löytämistä.
 
' Tämä on tarotin viisaus ja voima: se opettaa meille uuden tavan ajatella. Katselemalla korttien kuvia, tekemällä tulkintoja, keskustellessamme korteista ystävän kanssa tai pohtiessamme kuvien sanomaa, voimme opettaa itseämme ajattelemaan uudella tavalla. Uusi, kirkas ajatus loksahtaa omalle paikalleen, ja sen myötä jokin muuttuu. Muutat itseäsi sisältä ulospäin, uudistat itseäsi ja elämääsi. Ole kuin valttikorttien Taikuri - mytologinen Merkurius tai sisäinen alkemisti. Tällä tavoin voit elää päivä päivältä yhä mielekkäämpää elämää. '
s. 24 
 
Paljon on siis Goldenhill onnistunut rutistamaan näihin reiluun neljäänsataan sivuunsa. Itselle tarot ei ollut tuttu ennen teoksen tarttumista, mutta uskon saaneeni tämän teoksen avulla suhteellisen hyvän pintaraapaisun. Kuten Goldenhill toteaakin, niin tekemällä sitä parhaiten oppii, mutta koin kuitenkin saavani tästä paljon työkaluja, joilla aloittelijatkin voivat lähteä liikkeelle. Oma kiinnostukseni tarotia kohtaan heräsikin juuri tuon symboliikan kautta. Tarotin kuva-aiheet ovat nimittäin inspiroineet paljon ihan nykyajan populaarikulttuuriakin ja halusin oppia ymmärtämään näitä 'piilotettuja' yhteyksiä. 
 
Ei siis tarvitse todellakaan suhtautua tarotiin jonakin yliluonnollisena voimana, jonka tulisi liikuttaa kortteja kertoen absoluuttinen totuus tulevasta. Minulle tuo Goldenhillin ajatus itsensä kehittämisestä ja ymmärryksen lisäämisestä kuvatyöskentelyn avulla tuntui hyvin luontevalta. Olen hyvin visuaalinen ihminen ja huomaan, että jo nyt uniini on noussut tarotin korttien kuvituksia heijastelemaan erilaisia tunteita tai käsiteltäviä asioita. Olenkin siis positiivisesti yllättynyt tästä lukukokemuksesta ja sen avartavista seurauksista. Toivottavasti tulisi yleisemminkin tiedostetuksi, että tarot ei ole vain ennustajaeukkojen povauksia, vaan siinä on potentiaalia vaikka mihin. Kuva-aiheista voi inspiroitua vaikkapa taiteeseen tai sitten voi pyrkiä tuohon itsetutkiskeluun - taito, jota moni meistä kuitenkin tarvitsee tässä elämän viidakossa kipeästi.

Tähdet: 4 / 5
 

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Ikimetsien sydänmailla - Mikko Kamula


Kirjan nimi
: Ikimetsien sydänmailla
Sarja: Metsän kansa #1
Kirjoittaja: Mikko Kamula
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 678
Mistä: Kirjastosta
 
' Heiska kykeni aistimaan, että ympäröivä metsä oli vanhaa. He olivat tulleet pois aavalta järveltä ja astuneet kokonaan toisenlaiseen maailmaan. Täällä oli lihaa, kalaa, marjoja, sieniä ja muita syötäviä kasveja, mutta täällä oli myös haltijoita, maahisia ja monia muita metsän olentoja. Heiskasta tuntui kuin he olisivat olleet tunkeilijoita, kuin ympäröivien puiden oksat olisivat syyttävinä kurottautuneet heidän ylleen peittääkseen metsään kuulumattomat hahmot näkyvistä. '
s. 58
 
Eletään 1400-luvun Savossa. Juko Rautaparta on perheineen muuttanut Juvan asumiskeskittymästä pohjoisempaan erämaahan uudisraivaajiksi. Tuolla metsän keskellä Kallavesi ja Unnakka järvet ovat pääasialliset kulkureitit. Naapureihin on matkaa, mutta silti pari muutakin perhettä asustaa täällä syrjässä, jossa voi törmätä sotaisiin karjalaisiin tai voimakkaisiin lappalaisiin. Syrjässä asumisen hyvänä puolena on myös, että neljännesmies ei hevin löydä tiloille vaatimaan veroja. Toisaalta perheen teini-ikäisiä lapsia jo houkuttaisi kohdata omanikäistä seuraa. Ehkäpä tähän tulee tilaisuus viimein kesän Ukon vakkajuhlissa, joissa pyydetään Ukolta siunausta ja hyvää viljasatoa.

Heiska on perheen vanhin lapsi ja oikeastaan jo nuori mies, joka on saanut luvan lähteä nyt ensimmäistä kertaa isänsä ja lähiseutujen muiden talojen miesten kanssa eräretkelle metsästämään. Ensimmäinen kaato on tärkeä virstapylväs ja tätä aikuistumisriittiä Heiska on odottanut palavasti. Keskimmäinen lapsista eli viisitoistavuotias Varpu on myös kovaa vauhtia kasvamassa nuoreksi naiseksi, joka jo haaveilee elämästä oman pihapiirin ulkopuolella. Tenho on puolestaan kymmenvuotias, joka on kiinnostunut kaikesta mystisestä ja tietäjä Yörnin äijän tarinoista. Myös talon haltija vanha Mökkö on näyttäytynyt hänelle, vaikka yleensä haltiat pysyvät omissa oloissaan. Sitten on vielä aivan vastasyntynyt Mielo, joka on Juko Rautaparran ja tämän uuden vaimon Matelin silmäterä.

Perheen tavallinen arki kuitenkin nytkähtää sijoiltaan. Eräretkellä kiivasluontoinen Heiska joutuu kahnauksiin lappalaisten kanssa. Yhteenoton lopputuloksena lappalaisnoita kiroaa Rautaparran perheen. Hän nostattaa metsän kuninkaan karhun vihat. Kotijoukot joutuvatkin itse mesikämmenen raivoisan hyökkäyksen kohteeksi. Haltija vanha Mökkö puolustaa omiaan, mutta menetyksiltä ei silti vältytä. Tämä tapahtuma tulee heittäneeksi varjon perheen ylle, mutta tilan töitä on silti jatkettava. Koston aika on kuitenkin vielä koittava.
 
' Karhun oikeaa nimeä ei yleensä suotta mainittu ääneen, ei ainakaan sinä aikana vuodesta, jolloin se oli hereillä. Kontio, otso, mesikämmen, kouvo ja monet muut olivat kiertoilmaisuja, joita tuosta kunnioitusta herättävästä petoeläimestä käytettiin. Metsän kuninkaan huomiota ei kannattanut turhaan kiinnittää itseensä kutsumalla sitä sen oikealla nimellä. '
s. 38
 
Huhhuh minkälaisen tarinan Kamula onkaan rustannut. Tätä lukiessa tuli selväksi, että kansanperinteen tutkija Kamula on tehnyt hienoa pohjatyötä tätä sarjaansa varten. Hän todella herättää historiallisen Savon henkiin. Kamula olisi voinut jättää tarinan tähän ja keskittyä rakentamaan vain vetävän historiallisen romaanin, mutta sen sijaan hän on kunnianhimoisesti herättänyt tekstissään myös kansanperinteen uskomukset henkiin. Rakennuksissa ja luonnossa elelee voimakkaita haltijoita, joiden kanssa ei parane ryppyillä. Metsänpeittoon voi oikeasti eksyä ja maahisiin törmätä. Köyrin aikaan vainajille tarjoillaan ruokaa ja päästetään saunomaan eikä näitä haamuja parane häiritä. Aivan uskomattoman saumattomasti Kamula on onnistunut tässä työssä niin, että nämä uskomukset ovat luonnollinen osa romaanin kulkua eivätkä tuntuneet päälle liimatulta tai lisätyiltä fantasiaelementeiltä. Olivathan ne totista totta myös muinaissuomalaisten mielissä.
 
Teoksessa pitkälti kuvattiin ihan sitä perinteistä arkea syrjäisellä tilalla. Olikin kiehtovaa päästä seuraamaan lähietäisyydellä, miten 1400-luvulla oikeasti elettiin. Ainakin Köyriä ja Ukon vakkajuhlaa vietettiin, karhulle järjestettiin peijaiset, vainajia kunnioitettiin ja haltijoille uhrattiin. Arkisempana menona tehtiin käsi- ja puhdetöitä, saunottiin, hoidettiin eläimiä, kuivattiin riihessä satoa, metsästettiin, ansastettiin ja kaskeakin poltettiin. Tylsää ei näillä sivuilla kuitenkaan ehdi tulla, sillä jännittäviä käänteitä oli ripoteltu sopivin väliajoin rikkomaan arjen kuvausta.
 
Ikimetsien sydänmailla aloittaa kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan. Ilmestyessään 2017 en ollut oikein ymmärtänyt mistä tuo tuolloinen hype johtui, sillä minulle oli jäänyt hiukan sekava kuva juonilyhennelmistä. Nyt olen kuitenkin lukenut muutaman suomalaisesta kansanperinteestä ammentaman romaanin (Mikaman Myrrys ja Valkaman Itämeren Auri), jotka imaisivat mukaansa, joten päätin antaa myös tälle Kamulan tiiliskivi sarjalle mahdollisuuden. Ja se todellakin kannatti! Tämä oli juuri sellaista kirjallisuutta johon rakastua mikäli perinteet, historialliset romaanit ja ehkä jopa fantasiaelementit ovat mieleen. Sivujakin tässä on varsin kiitettävästi, joten tarinaa ehdittiin rauhassa rakentaa. Onkin kiinnostavaa jäädä seuramaan mihin suuntaan kunkin lapsen tie vie, sillä näen niin paljon potentiaalia tämän sarjan tiimoilta. Todella ihailtavaa, että Kamula on halunnut jakaa perinnetietouttaan uudelle lukijakunnalle romaanisarjansa avulla. Olen aivan koukussa. Nyt tuli tarve päästä pikimmiten metsään fiilistelemään. Ehkäpä siellä mökin saunalla tai metsäisen mättään alla on vielä jäljellä jotakin tuosta entisajan taiasta, jossa nokiset haltiat ja metsän maahiset vaeltavat.
 
' "Minä en ymmärrä", Tenho sanoi. "Etkö ole lainkaan ihmeissäsi siitä, että nauris ajoi ahman pakoon? Nauris!"
Isä katsoi häntä hetken kuin ei olisi ymmärtänyt kysymystä ja alkoi lopulta nauraa. Sitten hän potkaisi varovasti omituista naurista kenkänsä kärjellä saaden sen sihahtamaan. "En tietenkään ole. Itsehän minä laitoin sen tuonne nauriskuoppaa vartioimaan. Äkräs on niin pahansisuinen nauris, että se pihisee tuolla tavalla", isä selitti. '
s. 247 
 
Tähdet: 4.5 / 5
 
 

torstai 28. huhtikuuta 2022

Ennen lintuja - Merja Mäki


Kirjan nimi
: Ennen lintuja
Kirjoittaja: Merja Mäki
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2022
Sivumäärä: 415
Mistä: Kirjastosta

' Toivoni heräsi taas. Minun täytyi kerätä kaikki rohkeuteni, jotta uskalsin nostaa katseeni saijukupista isään. Ilmeelläni pyysin saada jäädä pysyvästi kotiin, mutta isän hiljaisuus venyi. Kyllä isä tiesi unelmani: meren, veneen ja verkot.
Äitikin tiesi.
"Juuri tämän takia Alli on lähetetty parantajan oppiin! Loppuu vihdoin se merille haihattelu!" äiti äyskähti. "Jos Alli ei kerran aio avioon, täytyy hankkia jokin naiselle sopiva ammatti. '
s. 18-19
 
Alli on parikymppinen karjalalainen tyttö. Hän on pienestä pitäen tuntenut Laatokan kutsun ja tunnistanut parhaat kalapaikat. Kalastajan perintö on hänessä vahvana. Ongelmana vain on, että eihän tyttö voi periä isänsä osuutta venekunnasta! Varsinkin Allin äidille moinen ajatus on kuin punainen vaate ja sen vuoksi Alli on lähetetty läheiseen Sortavalan kaupunkiin parantajaeukko Buabon oppiin. Siellä hän saisi kunnollisen naiselle sopivan ammatin, kun oppisi yrteistä ja mustalla suolalla tehdyistä suojeluksista. Allin kamelinselkä kuitenkin katkeaa, kun Sortavalaa pommitetaan kovemmin kuin kertaakaan ennen. Mieluummin hän kuolisi oman kotisaarensa kamaralla kuin inhottavan Buaban kanssa hautautuen pommisuojan syvyyksiin. Hän päättää uhmata kohtaloa ja hiihtää Laatokan poikki kotiin.

Aika kotona ei kuitenkaan jää pitkäksi. Eletään Talvisodan viimeisiä hetkiä. Sortavala ei murru, mutta välirauha on pakollinen. Tyrmistyneinä perheet istuutuvat radiovastaanottimen ääreen kuulemaan uuden rajan kaupunkeja. Karjala, koti ja maa jonka puolesta niin kovin taisteltiin, on menetetty. Edes viikkoa ei jää aikaa pakata kaikki tarpeellinen mukaan ja lähteä kotitanhuilta. Vahvaluontoinen mutta aina haihattelijaksi kutsuttu Alli halua todistaa perheelleen selviävänsä ja lupautuu kulkemaan karjan mukana läpi Suomen. Allin raskaana oleva käly, peräti kauppiaan tytär, Sylvi ilmoittautuu yllättäen hänelle matkaseurauksi. Näin nämä kaksi nuorta naista aloittavat pitkän jalkapatikan kohti Seinäjokea. Onhan siellä kaukana Pohjanmaalla isän isoveljen tilukset. 

Matka koettelee. Aiemmin tahtojen taistoa talon herruudesta käyneet Alli ja Sylvi kuitenkin hitsautuvat yhteen. Vain yhdessä voi selvitä, kun jalat ovat jo rakoilla, ruokaa on niukasti ja silti pitäisi jaksaa jatkaa. Ja kun määränpää viimein koittaa alkaa toinen haastava vaihe: sopeutuminen. Mitä kalastajalla on tehtävää Seinäjoen alavilla mailla? Jopa vesi on täällä erilaista, kun Laatokan aavojen aaltojen sijasta on vain tyrskyävä joki. Kun elää vain toisten armopaloista kaikkensa menettäneenä, voi joko katkeroitua tai jatkaa eteenpäin. Perheen sisällä patoutuneet jännitteet erityisesti Allin ja äidin välillä kasvavat. Mistä Alli löytäisi paikkansa tässä vieraassa paikassa, jossa evakko on lähes synonyymi venakolle. Kaipuu on kova kotiin. Voi kunpa vielä joskus näkisi Laatokan rannat.

' Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä vesi myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka. '
s. 72
 
Huhhuh minkälaisen tunteellisen matkan elinkään Allin matkassa. Mäki on kirjoittanut todella sykähdyttävän kasvutarinan oman paikkansa löytämisestä. Kuinka rakentaa haaveensa ja elämänsä uudestaan, kun kaikki entinen viedään pois. Kuinka sopeutua paikkaan, jossa ihmiset käyttävät hassuja sanoja, tunteista tai heikkouksista ei puhutakaan ja perinneuskomuksillekin helposti vain naureskellaan. Alli parka, joka ei vain istunut hänelle asetettuihin odotuksiin. Ja tämän lisäksi hänet vielä revittiin juuriltaan ja selviämään omin voimin. Aivan uskomatonta sisäistä vahvuutta on nuorelta naiselta vaadittu. Alli on kuitenkin vahva kaikkien muiden vähättelevistä kommenteista huolimatta. Hän kasvaa ja raivaa oman tiensä.

Ennen teoksen aloittamista olin hiukan jännittynyt. Pelkäsin sen olevan liian pinnalla huomioiden mitä kaikkea mediasta saakaan lukea päivittäin. Kuitenkin kun aloitin teoksen olin välittömästi myyty. Mäen kerronta on sujuvaa ja koskettavaa, mutta ei sorru mässäilemään kauheuksilla. Hän on myös sovittanut tekstiinsä saumattomasti todella kauniita luontovertauksia, jotka herättivät maan hienosti henkiin. Minunkin isäni vanhemmat ja sisarukset ovat kulkeneet noita karjalan evakkomatkoja. Pitää kysellä lisää tästä kulttuuriperinnöstä vielä ennen kuin on liian myöhäistä. Ainakin Allin matkassa tuli jo kokkoset, sultsiinat, vatruskat, vehnäpyöröt ja kiesat tutuiksi. Innostuimpa leipomaan jopa kuvassa olevia naurissupikkaita, jonka tyyppisistä karjalaisista ruuista isäni aina puhuu hänen äitinsä tehneen. 
 
Kaiken kaikkiaan Ennen lintuja on todella upea teos, joka lunasti kyllä paikkansa sydämessäni. Se on vahva kasvutarina, kulttuurisukellus ja ajankuva. Allin aika tuolla sairaalassa sairaalaoppilaitten kanssa nosti mieleeni Ylen näyttämän tanskalaisen 50-luvulle sijoittuvan Sairaanhoito-opisto tv-sarjan. Siinäkin oli samaa sisäistä hierarkiaa, pitkiä päiviä mutta myös yhteisöllisyyttä tyttöjen kesken ja salaisia tapaamisia kun valvojan silmä vältti. Alli tasapainottelee vielä kahden eri maailman välillä ja luo nahkansa aina tarpeen vaatiessa. Itsekin etsin tällä hetkellä elämälleni uutta suuntaa, joten oli voimaannuttavaa lukea vahvasta, mutta samalla herkästä Allista. Kyllä se oma polku löytyy - vaikka Karjalaan ei päästykään palaamaan ennen muuttolintujen paluuta.

' "Teidätkö, mitä minä luulen?" sanoin, ja olin varma asiasta. "Me palaamme vielä Karjalaan. Vielä keväällä, ennen muuttolintuja."
Sylvi katsoi minua silmiin.
"Ennen lintuja", hän vastasi. '
s. 127

Tähdet: 5 / 5