tiistai 20. elokuuta 2019

Elävien kirja - Affinity Konar

Kirjan nimi: Elävien kirja (Mischling)
Kirjoittaja: Affinity Konar, suomentanut Hanna Tarkka
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2016, suomennos 2017
Sivumäärä: 457
Mistä: Kirjastosta

' "Kumpi olisit mieluummin, avain paikkaan jossa pelastuisimme vai ase joka tuhoaisi vihollisemme?" '
s. 28

 12-vuotiaat identtiset kaksoset Pearl ja Stasha kyyhottävät Maman ja isoisä Zyden kanssa karjavaunuissa piilossa. Kun natsisotilaat pysäyttävät vaunut, mitään ei ole enää tehtävissä. He ovat nimittäin juutalaisia, eikä heidän kaltaistensa tie voi johtaa kuin yhteen paikkaan - Auschwitziin. Leirillä Pearl ja Stasha pääsevät kuitenkin erityisasemaan, sillä kaksosista ja poikkeamista kiinnostunut tohtori Mengele haluaa heidät Tarhaansa. Tämän asemansa nojalla tytöt välttävät kaasukammiot, mutta millä hinnalla. 

Tarhassa lapset joutuvat päivittäin epäinhimillisten tutkimusten kohteeksi. Tohtori Mengele on nimittäin päättänyt selvittää ja rikkoa kaksosia yhdistävät fyysiset siteet. Kaksoset ovat siis turvassa niin kauan kuin kumpikin osapuoli pysyy hengissä, sillä kaksonen ilman pariaan ei ole minkään arvoinen. Eräänä päivänä Pearl kuitenkin katoaa. Onko hän kuollut? Vai onko Mengele vienyt hänet? Parin kuukauden päästä kun venäläisjoukot saapuvat vapauttamaan vangit, päättää Stasha kostaa kadonneen Pearlin kohtalon. Mengelen on maksettava siitä mitä hän teki heille.

' [- - ] sydämeni oli jo vaipumassa sisusteni syvyyksiin, mustaan paikkaan, jota edes Setä ei tuntenut, ja siellä se loi nahkansa, rypi sapessa, kasvatti uuden kuoren ja piikit. Näin aseistautuneena neuvokas elimeni kiipesi ylös kylkiluutikkaita ja palasi paikalleen. '
s. 204

Tohtori Mengele, Auschwitzin kuolemanenkeli, Setä - tällä kammottavalla ihmisellä on monta nimeä. Hänen julmat lääketieteelliset kokeensa ovat tunnettu osa Auschwitzin karmeuksia. Kuinka hän halusi jäädä historiaan suurena perinnöllisyystieteilijänä joka auttoi jalostamaan ylivertaista arjalaistarotua, ja kuinka keskitysleireiltä löytyi sopivasti natsien mielestä arvottomia ihmisiä hänen kaameisiin ihmiskokeisiinsa. Joka toinen päivä kaksoset vietiin alasti huoneisiin, joissa heiltä laskettiin silmäripsetkin ja verrattiin toiseen osapuoleensa. Näiden välipäivinä heitä puolestaan vietiin laboratorioihin, missä heihin pistettiin erilaisia aineita koemielessä. Se mitä Mengele teki on täyttä totta, mikä saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin lukiessa, vaikka kaameisiin yksityiskohtiin ei upotakaan Konarin romaanissa. Kaameata kuinka toisilta voidaan viedä heidän ihmisarvonsa täysin ja tehdä heistä vain eläimiä laboratorioon! Kaasukammio olisi saattanutkin olla loppujen lopuksi onnekkaampi kohtalo.

Elävien kirja jakaantuu siis kahteen osaan. Ensimmäinen koostuu kaksosten ajasta Mengelen Tarhassa, jossa kaikkien niiden pistosten välissä on myös elämää. Lapsien sopeutumiskykyä voi vain ihmetellä, sillä kaikesta siitä karmeudesta ja kokeista huolimatta ystävyyssuhteita syntyy. Toinen osa pitää sisällään taas toisenlaisen selviytymistarinan. Vaikka venäläiset vapauttavatkin vangit, alkaa siitä vain toinen selviytymistaisto luonnonarmoilla. Katkeruus ja tarve kostaa on suuri. Se mustaa nuoren Stashan sydämen. Toisaalta jos on nähnyt niin paljon pahuutta, mitä voi olettaakaan.

Konarin teosta on paikoin myös kritisoitu sen epäuskottavuudesta. Vaikka teos koskettikin vahvasti ja sen tarina ansaittsee tulla kuulluksi, en minäkään voinut ohittaa joitakin näitä seikkoja. Pearlin ja Stashan suhde on kuvailtu niin tiiviiksi, että he pystyvät tietämään toistensa unet, tuntemaan fyysiset kivut sekä piirtämään samat asiat näkemättä toista. Ymmärrän, että Konar on halunnut kuvailla tyttöjen välistä äärimmäisen vahvaa sidettä, sitä kuinka he ovat kuin yksi olento, mutta liika on liikaa. Stasha myös uskoo olevansa kuolematon kiitos Mengelen, mutta tämän laitan nyt 12-vuotiaan lapsen mielikuvituksen piikkiin. Varsinkin loppupuolella myös osa tapahtumista lipsui tuonne epäuskottavuuden rajoille, mutta toisalata kertomuksen sadunomaisuus oli samalla myös sen vahvuuksia.

Vaikka Elävien kirjassa on siis joitakin uskottavuudesta johtuvia kerronnasta etäännyttäviä elementtejä, on se kokonaisuutena kuitenkin varsin onnistunut teos. Sen aihe on puhutteleva ja herättelevä. Aluksi myös ihmettelin ratkaisua omistaa puolet kirjasta Auschwitzin jälkeiselle ajalle, mutta näin jälkikäteen ajatellen, tälläkin osalla oli oma tarkoituksena. Konarin kieli on myös hyvin kaunista mutta samalla helppolukuista, millä hän onnistuu kuvaamaan osuvasti tyttöjen tuntemuksia. Ainakin minulle tämä oli silmät avaava lukukokemus.

' Ja siellä se päätettiin, veikselin rannalla, lumihangessa katedraalimaisten puunoksien alla: me surmaisimme Mengelen Varsovassa. Me veisimme häneltä objektilasit, luut, numerot, näytteet. Me irrottaisimme hänestä palan kerrallaan kunnes jäljellä olisi yksi ainut viiksikarva todisteena hänen hirmutöistään.
Hän oli yrittänyt tehdä meistä hirviöitä. Mutta loppujen lopuksi hän oli itse oma epämuodostumansa. '
s. 276 

Tähdet: * * * *


  

tiistai 13. elokuuta 2019

Metsämiehen muistelmia - Ivan Turgenev

Kirjan nimi: Metsämiehen muistelmia (Zapiski ohotnika)
Kirjoittaja: Ivan Turgenev, suomentanut Hilja Riipinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1852, suomennos 1960
Sivumäärä: 398
Mistä: Isältä lainassa

' Tehkää minulle seuraa, rakas lukija, ja lähtekäämme yhdessä ajelulle. Ilma on ihana; lempeänä sinertää toukokuinen taivas; pajujen sileät, nuoret lehdet kiiltävät kuin olisivat ne juuri pestyt; leveää, tasaista tietä peittää punervakorsinen matala ruoho, jota lampaat niin mielellään jyrsivät; oikealla ja vasemmalla loivien kunnaiden pitkillä rinteillä huojuu vihreä ruis; ohuina täplinä liukuvat sitä pitkin pienten pilvenhattaroiden luomat varjot. '
s. 204

Nimetön kertojamme on vapaa aatelinen Venäjän metsistä. Tilanhoidon sijasta kuluttaa hän aikaansa kiertäen äiti Venäjän maita ja mantuja erikoislaatuisen toverinsa Jermolain kanssa pyssy olalla ja ajokoira mukanaan. Erinäisillä metsäretkillään tulee hän myös kohtaamaan peltopyiden ja teerien lisäksi venäläistä kansaa aina maaorjista toisiin aatelisiin ja kaikkeen siltä väliltä. 

Metsämiehen muistelmia koostuukin 25:stä luvusta, joista jokainen kertoo yhden tarinan. Yleensä luvut seuraavat samaa rakennetta, jossa kertojamme on metsällä ja luonnon kuvaus salpaa hengen. Sitten hän törmää metsällään johonkuhun, joiden kanssa hän päätyy juttusille tai kuulee salaa keskusteluja, jotka roattavat 1800-luvun venäläsiten elämää ja kommelluksia. Kukaan ei ole liian ylhäinen tai alhainen kertojallemme, joka kuitenkin tuntee hengenheimolaisuutta enempi luonnon kanssa yhteydessä oleviin maaorjiin kuin kartanoissaan löllyviin muihin ylimystöläisiin. 

Itselleni maaorjien täysin olematon asema tuli myös täysin uutena. He olivat käytännössä tilukset omistavan maan vankeja ja tämän oikkujen orjia. Mikäli käsky kävi oli kalastajan tartuttava kokin kauhaan eikä toivoa vapaudesta siintänyt silmissä. Ylipäätänsä Turgenevin teos on aikansa kuva joka valottaa vahvasti 1800-luvun venäläistä elämänmenoa. Nokkelaa sanailua ja huumoria riitti teoksen sivuilla, kun kertojamme marssittaa silmiemme eteen mitä erilaisempia tovereita ja kohtaloita. Tarkkaan on Turgenevin kynä vilistänyt pakko on myöntää.

' On suloista maata selällään metsässä ja katsella ylös! Tuntuu kuin katsoisi pohjattomaan mereen, kuin leviäisi se avarana katsojan alla, kuin eivät puut nousisikaan maasta, vaan ikään kuin suunnattoman suurten kasvien juuret painuisivat alaspäin ja kohtisuorina vajoaisivat noihin lasinkirkkaisiin aaltoihin; puiden lehdet ovat vuoroin läpinäkyviä kuin jalokivet, väliin tihenevät hopeiseksi, tummaksi vihreydeksi. Jossain tuolla etäällä ohuen oksan latvassa näkyy liikkumaton, yksinäinen lehti läpinäkyvää, vaalenasinistä taivasta vasten ja sen rinnalla heiluu toinen, jonka häälyntä muistuttaa kalaparven liikettä, ja on kuin se liikkuisi omasta voimastaan, eikä tuulen paineesta. '
s. 126

Metsamiehen muistelmia on teos johon en todennäköisesti olisi itse tullut koskeneeksi pitkällä tikullakaan, sillä metsästysjorinat 1800-luvun koukoroisella ottella ei suoraan sanottuna kuulostanut kovin houkuttelevalta. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen, että isäni tyrkkäsi tämän kourani. Parin totuttelusivun jälkeen Turgenevin kerronta nimittäin imaisi minut täysin lumoihinsa. Pääsin lukemaan sivu toisensa perään todella taiturimaista ympäristön kuvausta, josta paistaa kertojan rakkaus luontoon. Toisaalta taas lukujen eri kertomukset viihdyttivät ja tarjosivat monipuolisen kattauksen erilaisia tarinoita ihmisistä. 

Yllätyksekseni huomasinkin, että Turgenevin teoksessa oli kaikki kohdillaan ja vielä enemmän. Tietysti paikka paikoin sorruttiin liiallisiin krumeluureihin kielen kanssa, mutta vähempää en 1800-luvun aikaseilta teokselta odottaisikaan. Metsämiehen muistelmia on siis venäläisen kirjallisuuden klassikoista yllättäjä, joka helposti jää tunnettavuudessa Dostojevskin ja Tolstoin teosten jalkoihin, mutta jota voi kuitenkin lämpimästi suositella. 

Tähdet: * * * * +

lauantai 10. elokuuta 2019

Tapaaminen Elämän kanssa - Cecelia Ahern

Kirjan nimi: Tapaaminen Elämän kanssa (The Time of My Life)
Kirjoittaja: Cecelia Ahern, suomentanut Terhi Leskinen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2011, suomennos 2012
Sivumäärä: 519
Mistä: Omasta hyllystä

' Hyvä Lucy Silchester
Teille on varattu aika maanantaille 30. toukokuuta.
Ystävällisin terveisin
Elämä '
s. 14

Lucyn elämä ei mene aivan putkeen. Täydellinen ja kaikkien rakastama poikaystävä sai unelmiensa työtarjouksen oman matkaohjelman vetämisestä eikä yhtäkkiä Lucy enää sopinutkaan yhtälöön. Lucyn ei siis auta muu kuin hylätä heidän yhteinen valoisa asuntonsa ja muuttaa pieneen ränsistyneeseen vuokrakämppään, johon hänellä on juuri ja juuri varaa.  Lucy on nimittäin saanut myös potkut töistään eikä uudessa hommassa kodinkoneiden käyttöohjeiden kääntäjänä palkka ole päätähuimaava. 

Piilotellakseen elämänsä alamäkeä Lucy on päätynyt kertomaan joukon valheita. Helpommalla pääsee kun sanoo, että hän oli se joka jätti Blaken ja halusi vaihtaa työpaikkaa eikä toisinpäin. Asuntoon ei myöskään parane päästää ystäviä tai perhettä vierailulle, ettei hänen todellinen tilansa vain valkene muille. Eräänä päivänä Lucy saa kuitenkin postissa kirjeen Elämältään. Elämä on saanut tarpeekseen Lucyn jatlkuvasta laiminlyönnistä ja päättänyt puuttua peliin. On aika koittaa palauttaa Lucyn elämä takaisin raiteilleen, eikä se onnistu niin kauan kuin Lucy eristäytyy ystävistään ja perheestään suojautumalla valheiden verkon taakse. On aika ruveta paljastamaan totuuksia, jotta Lucykin heräisi viimein tilanteeseensa.

' "[- -] Kukaan ei näe ihmisen sisintä minuutta, ja jos jotain ei pysty näkemään - jos siitä ei pysty ottamaan kuvaa röntgenlaitteella tai kamerlla - niin nykyään uskotaan, että asiaa ei ole olemassakaan. Mutta tässä minä olen. Olen sinun toinen puolesi. Röntgenlaite, joka kuvaa elämääsi. Kasvojesi edessä pidellään peiliä, ja minä olen peilikuva, näytän sinulle, kuinka sinua sattuu, kuinka olet onneton. Se kaikki heijastuu minuun. Ymmärrätkö?" '
s. 177 

Ahernin luoma ajatusleikki on kutkuttava. Jokaisella ihmiselle on siis oma Elämänsä, mutta vain oman suuntansa hukanneet saavat mahdollisuuden katsoa Elämäänsä silmästä silmään. Lucyn elämä oli kaikkien ihmetykseksi nuorehko mies äärimmäisen pahalla hengityksellä, repalaisilla vaatteilla ja muutenkin kurjalla olemuksella. Kaikki hänessä huokuu vain epätoivoa, sillä Elämän ulkomuoto heijastelee aina vahvasti ihmisen elämän tilannetta, eikä Lucylla millään mittareilla oikein suju. Ajatella kuinka jännittävää olisikaan tavata oma Elämänsä, joka tietää sinusta kaiken ja auttaisi löytämään itsensä uudestaan! Lucy on tietenkin erimieltä.

Ideana Ahernin teos siis kiehtoi minua kuin täyteläinen kermakakku, mutta toteutus jäi ikävä kyllä laimeaksi  kevytversioksi. Lucy on vain niin raivostuttavan saamaton ja välinpitämätön henkilö, jonka elämäntehtävänä tuntui olevan katsoa entisen poikaystävänsä televisiosarjaa uudestaan ja uudestaan haikaillen yhteenpaluusta vielä kahden vuoden jälkeenkin. Tämän lisäksi koko Elämän rooli lysähti totaalisesti. En saanut nyt ollenkaan otetta miten hänen tarkoituksensa oli auttaa vastahakoista Lucya muuten kuin roikkumalla mukana ja koittamalla parittaa hänelle uusia miehiä. 

Loistavasta alkuasetelmastaan huolimatta Tapaaminen Elämän kanssa oli siis pettymys. Vaikka koin tässä olevan paljon samankaltaisia teemoja kuin Ahernin toisessa teoksessa Lahjassa, se onnistui koskettamaan siinä missä Tapaaminen Elämän kanssa vain ärsyttämään. Kaikista näistä haukuista huolimatta teoksen kuitenkin ahmaisi hetkessä, sillä tyylilajilleen uskollisena sen höttöinen tarina vetäisi mukaansa. Odotin vain aivan erilaista tarinaa, jossa Elämää oltaisiin hyödynnetty syvällisemmin elämän suunnan etsimisessä, joten äärimmäisen kevyt tarina vain tuntui läsähtävältä mahalaskulta. Näytänkin tarvitsevani ehkä vähä älykkäämpää viihdekirjallisuutta kevyeen nälkääni.

Tähdet: * *