maanantai 22. elokuuta 2022

Varjo ja riipus - Leigh Bardugo


Kirjan nimi
: Varjo ja riipus (
Shadow and Bone)
Sarja: Grishaversumi #1
Kirjoittaja: Leigh Bardugo, suomentanut Jussi Korhonen
Kustantaja: Aula & co
Julkaisuvuosi: 2012, suomennos 2019
Sivumäärä: 331
Mistä: Kirjastosta
 
' Aluksi tuntui kuin olisimme ajelehtineet paksuun savupilveen, josta kuumuus ja tulen tuoksu puuttuivat. Äänet tukahtuivat ja maailma hiljeni. Katselin, kun veneet liukuivat edessämme pimeyteen ja katosivat näkyvistä yksi toisensa jälkeen. Tajusin, että en enää erottanut veneen keulaa enkä pian nähnyt edes omaa kättäni kaiteella. Katsoin olkani yli. Elävä maailma oli kadonnut. Ympärillämme levisi musta, painoton ja täydellinen pimeys. Olimme Kuilussa. '
s. 33

Alina Starkov on nuori nainen, joka elää Ravkassa - hiukan Venäjää muistuttavassa maassa. Ravkan historia on kuitenkin huomattavan erilainen. Kansassa on tavallisten ihmisten lisäksi grishoja eli ihmisiä, joilla on kykyjä kuten kutsua tuulta tai tulta sekä parantaa tai pysäyttää sydämiä koskettamatta. Satoja vuosia sitten oli myös eräs hyvin vahva varjojen kutsuja, joka loi Ravkan valtion kahtia jakavan Sysikuilun. Epämeren, joka on täyttä pimeyttä ja joka pitää sisällään lihaa syöviä lentäviä kammotuksia Volkria. Niin Pohjoisesta kuin Etelästä rinnakkaiset kansat haistoivat mahdollisuutensa sodan kautta, sillä Ravkan itäpuoli on riippuvainen onnistuneista kuljetuksista tuon kammottavan kuilun läpi saadakseen varusteita rannikolta. Grishat ovat tärkeässä roolissa tässä eräänlaisina eliittijoukkoina ja heitä kunnioitetaan mutta myös pelätään heidän voimiensa takia. 

Alina on kartanpiirtäjäharjoittelija armeijassa ja pian lähdössä ensimmäisille Kuilun ylitykselleen. Myös hänen lapsuudenystävänsä orpokodista, komea Mal, on lähdössä armeijan kuoseissa samaiselle ylitykselle, sillä onhan hän lupaavimpia jäljittäjiä. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Grishojen puolustusyrityksistä huolimatta Volkrat iskevät retkikunnan kimppuun. He ovat kuoleman omia, kunnes koittaa pelastus täysin odottamattomalta taholta. Alinan sisällä oli sittenkin uinuvia voimia! Eikä mitä tahansa voimia, sillä grishoja johtava Varjo uskoo, että Alina on itse Auringonkutsuja - grisha jolla voisi olla kyky tuhota viimein lopullisesti Ravkaa halkova Sysikuilu. Alinalla alkaa kova koulutus kykyjensä hallintaan, vaikka jokin tuntuu laittavan hanttiin hänen sisällään. Alinan tehtävä ei tule olemaan helppo - varsinkaan kun vähän jokaisella tuntuu olevan omat suunnitelmansa hänen päänsä menoksi. Toivottavasti ei ole vielä liian myöhäistä pelastaa valtakuntaa.
 
' Puristin ruttuista armeijan takkia, jonka olin taitellut syliini. Tämän oli pakko olla unta, jokin mielipuolinen harhakuva, jonka Sysikuilun kauhut olivat aiheuttaneet. En minä oikeasti ollut pukeutunut grishojen keftaan ja istunut Varjon vaunuissa - samoissa vaunuissa, jotka olivat eilen melkein murskanneet minut. '
s. 61 
 
Katsoin vuosi sitten keväällä Netflixin Shadow and Bone -sarjan ensimmäisen tuotantokauden ja pidin näkemästäni. Ajattelin, että tuohon maailmaan voisi upota lisääkin, varsinkin kun kirjojahan näistä tapahtumista on tarjolla tämä trilogia ja vielä kaksi lisäkirjaakin, joista toinen suomennettiinkin juuri. Varjon ja riipuksen tapahtumat eivät siis olleet suoranaisesti minulle yllätyksiä, joka tällaisissa fantasiaseikkailuissa voi hiukan viedä teoksen terää. Aluksi olinkin malttamaton, että milloinkas kaikki alkaa, mutta onneksi jo varsin nopeasti päästiin seuraamaan grishojen menoa Os Altaan, jolloin lopetin teoksen vertailun sarjaan. Nautin vain menosta tuolla palatsissa missä grishojen vaateena toimievien keftojen väri kertoi kyvyn ja siten hierarkkisen aseman ja jokainen pyrkii epätoivoisesti komean ja karismaattisen johtaja Varjon suosioon ja eliittijoukkoihin. Erityisesti tykkäsin myös siitä, että Bardugo on inspiroitunut maailmaa luodessaan Venäjän sipulikatoista, samovaareista ja hyytävistä talvista. Mielenkiintoinen twisti nimittäin fantasiamaailman miljööseen.
 
Varjo ja riipus on itse asiassa hyvinkin perinteinen nuoren tytön kasvutarina. Alina on ollut lapsena orpokodissa, jossa hänen ainut tuki ja turva on ollut Mal. Nyt Malista on kuitenkin kehkeytynyt komea nuorukainen, jota vaatimaton Alina ihailee syrjästä uskaltamatta tunnustaa salaisia tunteitaan. Sitten selviää, että nuori tyttö onkin erityinen. Hän ei kuitenkaan usko siihen aluksi ja hänen tiellään on paljon esteitä. Loppujen lopuksi, kun hän hyväksyy itsensä omana yksilönään, on se avain kukoistukseen. Luonnollisesti itsevarmuus kuin myös ulkonäkö kohenevat tässä välissä ja ehkä lopuksi myös oma tahtokin. Kliseistä? juu hiukkasen, mutta lukiessa tuo kiehtova maailma ja juonen paljastukset pitivät sen verran hyvin otteessaan, että vasta näin jälkikäteen tähän rupesi kiinnittämään huomiota.

Sanoisin, että vaikka Netflixin sarjaversio oli varsin viihdyttävä, niin se sisälsi hiukkasen sekavuutta. Sitä ei kuitenkaan tarvitse pelätä Bardugon kirjassa, sillä siitä itseasiassa puuttuu useampi juonilanka. Esimerkiksi sarjassa ollut aivan ihastuttava varasjoukkio puuttui täysin kirjasta! Tämä teki juonesta selkeämmän, kun tapahtumia seurattiin vain Alinan kautta, mutta tuossa joukkiossa oli kyllä hienoja persoonia, joita jäin myös kaipaamaan. Ihmisten väliset suhteet tuntuivat myös hiukan läpijuoksetuilta, kun aikaa pohjustuksille ei oikein löytynyt vaan yhtäkkiä suhtauduttiinkin jo toiseen täysin toisin. Vähän syvyyttä näihin jäin siis myös kaipaamaan. Pidin kuitenkin Bardugon luomasta maailmasta ja hänen paljastamistaan twisteistä varsin paljon, joten ehdottomasti haluan tietää mihin tämä tarina oikein lähteekään. Eiköhän myös muut henkilöt saa ajan saatossa lisää lihaa luidensa päälle. Katsotaan ehdinkö tarttumaan seuraavaan osaan ensin vai porhaltaako Netflix sarjaan jo uutta tuotantokautta sitä ennen. Taidan kuitenkin varata kirjalle tuon yllätysmomentin ennemmin.

Tähdet: 3.5 / 5
 

maanantai 15. elokuuta 2022

Italialainen tyttö - Lucinda Riley


Kirjan nimi
: Italialainen tyttö (
The Italian Girl)
Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2022
Sivumäärä: 603
Mistä: Siskolta lainassa

' Roberton katse oli ollut kohdistuneena Carlottan avarasta kaula-aukosta paljastavasti pilkottaviin rintoihin, mutta kuullessaan laulajan äänen hän kohotti yllättyneenä katseensa. Ei kai rumaan vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutuneesta tytönruipelosta voinut lähteä niin puhdasta ja täydellistä ääntä? Katsoessaan Rosannaa hän ei enää huomannut tytön kalvakasta ihoa eikä honteloita käsivarsia ja sääriä. Niiden sijasta hän näki valtavan suuret ja ilmeikkäät ruskeat silmät ja poskille kohoavan punan, kun ainutlaatuinen ääni kohosi ja paisui. [- -]
Sellaista lahjakkuutta ei voinut opettaa. '
s. 23
 
1960-luvun Napolissa yksitoistavuotias perheen kuopus Rosanna elää arkeaan pizzeriaa pyörittävän perheensä kanssa. Hänen tehtävänsä on auttaa äitiä ja hoitaa tarjoilemista koko perheen huomion keskittyessä hänen kauniin Carlotta siskonsa tulevaisuuteen. Carlottahan voi päästä vaikka kuinka hyviin naimisiin! Eräissä juhlissa perheen tuttavapariskunnan poika Roberto on tullut kylään. Roberto on mennyt Milanoon asti opiskelemaan kuuluisaan La Scalan kouluun ja hänestä on tuleva oikea oopperalaulaja! Kun Rosanna kuulee tuon ääneen, menettää hän sydämensä tuolle komealle nuorelle miehelle. Rosannan isoveli ja tuki ja turva Luca kannustaa myös Rosannaa esittämään Ave Maria laulun. Tuolloin myös Roberto huomaa tuon ruman ankanpoikasen, jolla on jumalainen ääni. Oikein kehitettynä vain taivas voisi olla tuolle pienelle tytön ruipelolle rajana.
 
 Salaa perheeltään Luca rupeaakin maksamaan Rosannelle laulutunteja La Scalan eläköityneeltä laulunopettajalta. Roberto on nimittäin valanut heihin uskoa, että Rosanna on harvinaislaatuinen lahjakkuus. Nyt on hänen vuoronsa loistaa. Tytön kasvaessa nuoreksi naiseksi myös hänen äänensä kehittyy. Hän pääsee tavoiteltuun La Scalan kouluun Milanoon ja lopulta myös itse kuuluisan oopperatalon palkkalistoille. Menestys on oleva varma tälle helmelle. Vuosien saatossa myös Roberto on edennyt urallaan. Hänestä on tullut juhlittu tähtitenori, joka on liiankin kuuluisia naisseikkailuistaan. Varotteluista huolimatta jokin näkymätön voima vetää tätä tähtilaulajaparia yhteen. Yhdessä he ovat voittamattomia. Toisaalta Roberton menneisyydessä on asioita, jotka paljastuessaan voisivat viedä pohjan tältä kaikelta. On asioita joita Robertoa palvova Rosannakaan tuskin voisi antaa anteeksi.

' Nyt jälkeenpäin ajatellen olen käsittänyt, että koko sydämen täyttävä rakkaus toista ihmistä kohtaan ei välttämättä tarkoita, että se on meille hyväksi. Roberto ei tuonut esiin parhaita puoliani. Hänen seurassaan en hallinnut itseäni. Hänen läsnäolonsa oli kuin huumetta. '
s. 498

Suuria estradeja, yleisön palvovia aplodeja sekä rakkautta joka polttaa intensiteetillään kaiken muun tieltään. Siitä on ennen kaikkea Rosannan ja Roberton, kahden italialaisen tähtilaulajan, rakkaustarinassa kyse. Mikä voima siinä onkaan, kun yhdistetään nuo uskomattomat äänet ja aito tunteen palo oopperan lavalla. Jo hyvin nuorella iällä Rosanna vedetään mukaan tuohon tähtipalvontaan, mutta silti hän ei juurikaan näe omaa ainutlaatuisuuttaan - hänen oma palvova katseensa on aina ollut kohdistettuna vain Robertoon. Niin vahvoja tunteita ja niin monia ihmissuhteita siinä tulee palaneeksi ohessa. Lopussa herääkin kysymys, oliko kaikki sen arvoista? Voi Rosanna, muistatko olevasi olemassa myös omana yksilönäsi? Tarinan ohessa kulkeekin vanhemman Rosannan kirjoitusta pojalleen Nicolle, jolle hän viimein uskoutuu myrskyisen rakkaustarinansa.

Rileystä on tullut oikeastaan aika luotto viihdekirjailijani. Hänen teoksissaan on sitä jotakin joka saa minut lukijana liimautumaan kirjan ääreen ja sivut vain rupeavat kääntymään kuin itsestään. Huvittavaa kyllä ennakolta olen silti aina skeptinen takakannen luettuani, että onkohan tämä aihe nyt niin kovin mielenkiintoinen, ja sitten aloitan teoksen ja hupsansaa ollaankin tekstin imussa luettu jo puolet kirjasta yhdeltä istumalta. Riley osaa jotenkin tuon taidon kirjoittaa vetävästi niin että romantiikkaa on luvassa, mutta samalla kaikki ei suinkaan ole pelkkää sokerihattaraa.

Italialainen tyttö on itseasiassa Rileyn varhaisempaa tuotantoa, joka on nyt myöhemmin uudelleenjulkaistu. Teoksessa oli ehkä näkyvissä tiettyjä naiiveja piirteitä henkilöiden toiminnassa ja juonenkäänteissä. Luonnollisesti kirjailijakin kehittyy teoksia rustatessaan. Se ei silti poista sitä, että Rileyn matkassa pääsee kyllä aina kiehtoville kurkistuksille aivan erilaisiin elämiin. Aikamoinen kontrasti olikin oopperantähti Rosannan elämässä suhteessa hänen lapsuutensa Napolin pizzeriaan. Hauskasti myös huomaa, että musiikki ja esiintyjät tuntuvat olevan monissa Rileyn kirjoissa isoissa rooleissa. Seitsemän sisarta-sarjassa on Norjalaista musiikkitähteä Allyn tarinassa Myrskyn sisaressa ja vastaavasti Tiggyn juurilla tavataan flamenco-tähti Lucia Kuun sisaressa. Olipahan vastikään lukemani Oliivipuun päähenkilö myös entinen tähtiballerina, vaikka siinä tämä aspekti jäikin enempi varjoon. Jokin näissä aiheissa kuitenkin selkeästi vetoaa Rileyhin ja onhan se lukijanakin mielenkiintoista päästä kurkistamaan estradin verhojen taakse. Välillä sitä vain jää pohtimaan kuinka monta päähenkilöä voikaan olla aina ainutlaatuinen huippulahjakkuus ja vielä yleensä kauneudellakin siunattu. Onneksi viihdekirjallisuutta lukiessa ei pidä liiaksi jäädä pohtimaan moisia asioita vaan keskittyä vain löytämään mukava nojatuoliasento ja nauttia matkasta.
 
Tähdet: 3.5 / 5
 
Muualla luettu: Elämä on ihanaa 

perjantai 12. elokuuta 2022

Piranesi - Susanna Clarke


Kirjan nimi
: Piranesi (
Piranesi)
Kirjoittaja: Susanna Clarke, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021
Sivumäärä: 261
Mistä: Kirjastosta
 
' Olen päättänyt tutkia Maailmaa niin paljon kuin elinaikanani pystyn. [- -] Olen kiivennyt Ylempiin Saleihin, joissa Pilvet lipuvat verkkaisesti ja Patsaat tulevat äkisti näkyviin Sumun keskeltä. Olen tutkinut Uponneet Salit, joissa valkoiset lumpeet peittävät mattona Tummia Vesiä. Olen nähnyt Idän Sortuneet Salit, joissa Katot ja Lattiat - joskus Seinätkin! - ovat luhistuneet, ja harmaa Valo halkoo keiloina hämäryyttä. 
Olen seissyt kaikissa niissä paikoissa Ovensuussa ja katsonut eteenpäin. En ole nähnyt merkkiäkään Maailman äärestä, vaan Salit ja Käytävät jatkuvat tasaisena virtana niin kauas kuin silmä kantaa.
Yksikään Sali, yksikään Aula, yksikään Portaikko tai Käytävä ei ole vailla Patsaita. '
s. 15
 
Päiväkirjamerkinnät alkavat viidennen kuun ensimmäisenä päivänä vuonna, jona albatrossit tulivat lounaissaleihin. On suuri ja mittaamattoman kokoinen Talo, joka on täynnä erilaisia patsaita. Saleja jatkuu joka suuntaan loputtomiin. Välillä merelliset nousuvedet nousevat piiskaamaan Saleja. Kirjoitta tuntee kuitenkin nousuveden liikkeet. Hän pitää itseään eräänlaisena tiedemiehenä ja hän on tehnyt tarkat laskelmat mihin saleihin ne kulloinkin osuvat. Talo tarjoaa kaiken mitä tarvitsee: yläkerrosten sateesta saa juomavettä ja uponneista saleista loputtomasti kalaa. Onpahan myös Patsaita ja lintuja seurana. 
 
Ja sitten on Toinen. Kirjoittaja ja Toinen ovat Talon ainoat ihmiset. Tiistaisin ja perjantaisin he tapaavat tunnin ajan ja vertailevat tutkimustietoaan. Muuten he ovat erillään. Toinen kutsuu merkintöjen kirjoittajaa Piranesiksi. Piranesin seesteinen arki kuitenkin murtuu. Matkalla kaukaisempiin saleihin tulee hän löytäneeksi kirjoitusta. Voisiko labyrinttimaisessa Talossa olla heidän kahden lisäksi vielä joku? Onko tämä ystävä vai vihollinen? Talon salaisuudet rupeavat pikkuhiljaa keriytymään auki. Eikä mikään palaa enää ennalleen.

' Piranesi. Sillä nimellä hän minua kutsuu.
Se on merkillistä, sillä muistaakseni se ei ole nimeni. '
s. 19

Huhhuh Clarken teos on kyllä hypnoottinen ja mystiikan täyteinen. Siitä on vaikea kirjoittaa, sillä siitä ei millään halua paljastaa liikaa. Tämä on jälleen niitä teoksia, jotka on koettava itse. Clarken luoman Talon loputtomat salit patsaineen on todella kiehtova miljöö, aivan kuin yksi hengittävistä päähenkilöistä. Siellä ei todellakaan tiedä mihin suuntaan matka jatkuu seuraavaksi. Samalla Clarke on kuitenkin nähnyt vaivan selittämällä selviytymiselle välttämättömien tarpeiden saannin niin, että Talo tuntuu varsin todelliselta paikalta eikä jää vain koristeeksi taustalle. Olikin upeata päästä seuraamaan Piranesin suhdetta Taloon. Sitä kunnioitusta ja arvostuksen määrää. Hän on Talon lapsi ja Talo kyllä pitää huolta omistaan. Vaikka Piranesi ei enää olekaan mikään nuorukainen, niin silti hän tuntui paikoin kuin viattomalta lapselta. Eihän hän tiedä mitään Talossa kokemansa yli. Näin asiat saattoivat kirkastua lukijalle jo huomattavasti aiemmin, mutta se ei haitannut, sillä Piranesin ymmärtämisen matkaa oli hienoa seurata.

Teos on aika pienikokoinen huomioiden sen sisältämän rikkauden. Meidän kirjastossamme tämä oli itseasiassa sijoitettu fantasiahyllyyn, mutta itse vertaisin tätä maagista miljöötä ehkä enemmän Murakamimaiseksi. Näin ollen vaikkei fantasiaa luekaan, niin ei todellakaan tarvitse pelätä tähän teokseen tarttumista. Lukiessa tulinkin useaan otteeseen verranneeksi tätä toissavuoden yhteen parhaimmista lukukokemuksistani eli Turtonin Evelynin seitsemään kuolemaan. Jotakin samaa tuossa lukukokemuksessa oli, kun lukijana koittaa kovasti pähkäillä mistä ihmeessä tässä on kyse. Todellinen taito kirjailijalta luoda jotakin uutta. Oikeastaan ainut valittamisen aihe on se, että teos oli makuuni auttamatta liian lyhyt. Olisin mainiosti voinut seurailla raukeana Piranesin päivärutiineja enemmänkin ja jäin toivomaan, että tarina olisi vielä jatkunut. Tämän lukukokemuksen jälkeen osaa taas arvostaa monia asioita uudella tavalla. Kaunis ja mystinen tarina.
 
' Talon Kauneus on mittaamaton; sen Lempeys ääretön. '
s. 14
 
Tähdet: 4 / 5
 
 

tiistai 9. elokuuta 2022

Vaarallisia suhteita - Pierre Choderlos de Laclos


Kirjan nimi
: Vaarallisia suhteita (
Les liaisons dangereuses)
Kirjoittaja: Pierre Choderlos de Laclos, suomentanut Leena Kekomäki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1782, suomennos 1989
Sivumäärä: 408
Mistä: Kirjastosta

' Mitä tyttöön tulee, minä olen usein halunnut tehdä hänestä oppilaani; sen palveluksen tekisin mielelläni Gercourtille. Hän antaa minulle aikaa, koska hän viipyy lokakuuhun asti Korsikassa. Aion käyttää hyvin tuon ajan ja me annamme hänelle täysin kehitetyn naisen pienen viattoman luostarikoululaisen sijasta. Miten minua loukkaakaan tuon miehen itsevarmuus: hän uskaltaa nukkua rauhallisena, vaikka hänen solvaamansa nainen ei ole vielä kostanut! 
[Markiisitar de Merteuil varakreivi de Valmontille]'
s. 47 
 
Cécile Volanges on nuori tyttö 1700-luvun Pariisissa, joka on juuri otettu pois luostarikoulusta hänen äitinsä toimesta. Tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: hän on pian astuva avioon!  Tämä Rouva de Volangesin valitsema puoliso on itse Gercourtille eli mies jolla on niin asemaa kuin varallisuutta. Rouva de Volanges ei vain satu tietämään, että hänen hyvinkin nuhteettomana tunnettu leski ystävättärensä Markiisitar de Merteuil ei suinkaan ole sitä miltä pinnalta luulisi. Hän on nimittäin pitänyt tarkkaa huolta maineestaan, mutta oikeasti hän leikittelee miehillä ja rakastajia hänellä on ollut lukuisia. Gercourtille on kuitenkin onnistunut loukkaamaan tätä ylvästä naista, joka päättääkin hyödyntää uskotun asemaansa Volangesin perheessä kostaakseen tuolle hävyttömälle miehelle.  

Markiisittaren todellisen luonnon tuntee myös varakreivi de Valmont, joka itse puolestaan on tunnettu naisten liehittelijä ja sydäntenmurskaaja. Kirjeet vaihtuvat vinhaan tahtia, kun suunnitelmaa laitetaan kasaan. Kuinka huvittavaa olisikaan antaa Gercourtille puolisoksi viattoman tyttösen sijasta jo aikamoinen kurtisaani ja sitten häiden jälkeen tehdä tästä kaikesta paljastusjuttu! Varakreivi de Valmontilla on kuitenkin myös samanaikaiseksi omat suunnitelmansa, jotka koskevat presidentin kilttiä, hurskasta ja ennen kaikkea siveää vaimoa, joka sattuu olemaan hänen vanhan tätinsä luona kylässä tämän miehen ollessa ulkomailla. Mikä saavutus olisikaan tälle Casanovalle saada valloitettua noin suojaisa sydän! Alkaa kissa-hiiri-leikki, jossa markiisitar ja varakreivi yhdessä punovat juoniaan viattomien presidentin vaimon ja nuoren Cécilen päiden menoksi. Joutuupa soppaan mukaan kolmaskin puhdassydäminen sielu eli Cécileen palavasti rakastunut nuori ritari Danceny. Miten tässä käykään, sillä kaikki eivät pysty selviytymään tästä verkosta ilman poltettuja näppejä.
 
' KUSTANTAJAN HUOMAUTUS
Luulemme, että velvollisuutemme on etukäteen ilmoittaa yleisölle, että huolimatta teoksen nimestä ja siitä, mitä toimittaja siitä esipuheessaan sanoo, me emme takaa tämän valikoiman autenttisuutta. Meillä on vieläpä paljon syytä otaksua, että kysymyksessä on vain romaani.
Tekijä tuntuu tavoitelleen todenmukaisuutta. Kuitenkin se, että hän on sijoittanut julkaisemansa tapaukset meidän aikakauteemme [1700-luvulle], on mielestämme tehnyt kaiken todennäköisyyden mahdottomaksi. Useilla hänen esittämillään henkilöillä on näet niin huono moraali, että on mahdotonta olettaa heidän eläneen meidän vuosisadallamme, tällä filosofian vuosisadalla, jolloin, niinkuin hyvin tiedetään, laajalle levinnyt valistus on tehnyt kaikki miehet niin kunnolliseksi ja kaikki naiset niin vaatimattomiksi ja hillityiksi. '
s. 5

Kun pohdin viime klassikkohaasteeseen luettavaa harkitsin vakavasti tätä Choderlos de Laclosin 1700-luvun kuuluisaa kirjeromaania, mutta päädyin kuitenkin lopuksi vielä tunnetumpaan klassikkoon eli Shakespeareen. Ajatus tämän teoksen lukemisesta oli kuitenkin jo laitettu kylväytymään, joten päätinkin laittaa sen melkein hetimmiten lukuun. Vaarallisia suhteita on tosiaan siitä mielenkiintoinen teos, että se koostuu täysin vain sen henkilöiltä toisilleen lähettämistä kirjeistä. Nykylukijalle tämä voikin olla aika eksoottinen kokemus, mutta ilmeisesti 1700-luvulla tämä kuului asiaan. Olenkin aiemmin päässyt kurkistaman kirjenovellien maailmaan Jane Austen varhaistuotannon kanssa Uskollinen ystävänne kokoelmateoksessa. Koin kuitenkin, että Choderlos de Laclos onnistui saumattomammin kirjoituksissaan. Jotenkin nuo kirjeet tuntuivat yllättävän autenttisilta, mutta samalla ne kuljettivat juonta niin taitavasti eteenpäin, että lukiessa ei edes juurikaan kiinnittänyt huomiota tuohon kirjeromaani muotoon. Ei siis ihme, että tätä teosta tituleerataankin lajityyppinsä yhtenä parhaana esimerkkinä.
 
Heti romaania aloittaessa päästään oikeaan mielentilaan, kun teos alkaa kustantajan huomautuksella teoksen löyhästä moraalista. Eipä ole ennen tullut vastaan puolusteluja, kuinka tämä ei suinkaan voi kuvata meidän aikaamme, koska eihän kukaan voisi toimia noin epäsiveästi! Pakkohan se on myöntää, että ei teos anna kovin mairittelevaa kuvaa uskollisuudesta. Kaksi juonittelijaamme tuntuu saavan kaadettua kenet haluavat ja ovat tehneet viettelystä jo varsinaisen taiteenlajin. Mitä hankalampi saalis, sitä palkitsevampi on kaato. Moraaliltaan onkin selkeä kahtiajako näihin turmeltuneisiin ja sitten noihin viattomiin ja hurskaisiin, jotka poloiset joutuvat suurempien voimien armoille koetuksille. Ai että noissa lähetetyissä rakkauskirjeissä oli sitä tunteen paloa ja ikuisen rakkauden toitotusta. Ei sitä nykyään kukaan varmaan enää osaisi kirjoittaa noin pitkästi yhdestä asiasta vain sanoen sen aina hiukan eri sanoin, mutta aina yhtä kiihkeästi. Oikeastaan vaikka olisin halunnut olla enempi puhtaiden sielujen puolella, niin silti on pakko myöntää, että teoksen parasta antia oli seurata markiisittaren ja varakreivin juonitteluja ja kovasanaisia mutta samalla liehitteleviä viestejä toisilleen. Hiukan ehkä olisi ollut typistämisen varaa, mutta muuten voin kyllä oikein lämpimästi suositella tähän vetävään klassikkoon tutustumista. Aivan kuin dramaattista telenovelaa katsoisi, mutta vain 1700-luvun Pariisin yläluokkaisessa miljöössä. 
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muualla luettu: Lukijatar ja Sallan lukupäiväkirja 
 

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja - Tuomas Kyrö


Kirjan nimi
: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Sarja: Mielensäpahoittaja #4
Kirjoittaja: Tuomas Kyrö
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 248
Mistä: Omasta hyllystä

' Näytin emännälle hääkuvaamme ja muistelin kuinka tahdoin kirkolta heti kotiin. Halusin kaulasta kiristävät vaatteet pois, saappaat jalkaan ja lapion käteen. Mitä semmoisesta muka tulee, että vain seisoskellaan kättelemässä ihmisiä ja kaakkua syödään. Emäntä hymähteli vähän ja minusta tuntui, että tänään oli sellainen päivä, kun hän ymmärsi minun puhettani.
Muistelin ääneen kuinka emäntä uhkasi avioliiton jäävän lyhyeen, ellen suostuisi häävalssiin. Minut piti hakea vintiltä mököttämästä. Toista kertaa en ole tanssinut ja onneksi siitä ensimmäisestä kerrasta ei jäänyt valokuvia.'
s. 10
 
Mielensäpahoittajalla on missio. Hän on päättänyt rakentaa itselleen ja hoivakodissa asustavalle vaimolle arkut. Onpahan sitten juuri eikä melkein sellaiset kuin kuuluukin. Muutenkin sitä on jo aika valmistautua omia hautajaisia varten, kun eihän siitä mitään tule, että aivan eri tavoin ajattelevat lapset päästäisi sanelemaan kyseisen tilaisuuden. Muistopuhetta rustataan ruutupaperille ja pojan kanssa pitää lähteä metsästämään mustetta, että saataisiin testamentti tulille. Eikä siitä mikään tavallinen testamentti olekaan tulossa, vaan Mielensäpahoittajan tapaan se tulee pitämään sisällään jos jonkinlaista tarkkaa ohjeistusta elämälle. 
 
Kaikki ei tosiaan mene aivan suunnitelmien mukaan, sillä maailma on muuttunut eikä Mielensäpahoittajakaan ole enää se häissään jurnuttanut nuorimies. Mustetta ei olekaan joka kulmakaupassa saatavilla ja nykyään on semmoinen omituinen asia kuin ATK, johon Mielensäpahoittaja ei kyllä luota sitten ollenkaan. Ikä kuitenkin jo painaa ja käsi tärisee. Välillä pysähdytään erilaisissa muisteluissa eletystä elämästä ja päädytään myös keskusteluihin uuden sukupolven lättähattujenkin kanssa. Se ei kuitenkaan muutu, että Mielensäpahoittajalla on edelleen mielipide asiaan kuin asiaan. Se ei kuitenkaan ole este, ettei joitakin muutoksen tuulia voi silti jo varovasti haistella.

' Nuorisolla riittää vapaa-aikaa heräämisestä nukahtamiseen. Vaan osaavatko lättähatut toimia sitten kun sähkö loppuu? Onko valtiolla varmuusvarastossa kaikki se mikä on ATK:lle piilotettu? Onko ammattimiehiä? Onko varastossa hirsiveistäjiä, hevosmiehiä, pumppukaivoukkoja ja sammaleella eristäjiä sitten kun teollisuudelta loppuu polttoaine taikka kiinalaiset sanovat, että mepä emme enää viitsi teitä vaatettaa ja koneistaa. Tehkää itse. '
s. 43-44

Klassikkohaasteen Shakespearen jälkeen kaipasin jotakin kevyempää luettavaa, mutta ehkä ei kuitenkaan ihmissuhdedraamojen saralta. Kun kirjaston Ota/jätä-hyllystä pilkisti tämä Mielensäpahoittaja, niin olihan se kohtalon sanelemaa. Vastikään lukemani Miniä vakuutti minut Kyrön huumorin osuvuudesta, joten laitettiin siis tämä seuraava osakin lukuun. Tällä kertaa ruoriin oli päässyt taas perinteisesti itse Mielensäpahoittaja, josta pidin paljon. Tuolla ukolla kun on aivan loistavia huomioita nykyajasta! Huumorin keinoin sitä itsekin tajusi hymähtelevänsä, että juu onhan se asia juuri noin ja ei apua mihin tässä ollaankaan menossa. Äkkiä kuokka käteen ja perunamaa pystyyn! Pakko kyllä ihailla Mielensäpahoittajan sukupolven vahvaa tahtoa ja tehdään itse mentaliteettia. Tässä sitä tuntee itsensä aivan mukavuuden pehmentämäksi vaahtokarkiksi :D

Mielestäni takakannessa sanotaan hyvin tämän teoksen olevan "mahdottoman hauska romaani mahdottomasta aiheesta". Teoksen huumori piilee juuri noissa Mielensäpahoittajan juttujen osuvuudessa ja tilanteista joihin hän päätyy omien näkemyksiensä kanssa. Toisaalta tuon rinnalla kulkee myös vakavampi aihe eli vanhuus. Mielensäpahoittaja käy katsomassa vaimoa hoivakodissa ja salakuljettaa sinne parempaa ruokaa, koska kyllä on vaimo sen ansainnut, että saa edes maistuvaa ruokaa viimeisinä aikoinaan. Joskus vaimo tuntuu ymmärtävän mitä hänelle puhutaan, usein ei kuitenkaan. Myös Mielensäpahoittajan on kohdattava oman rapistuvan kehonsa uudet rajoitteet. Enää ei kaikkeen pysty. Käsitelläänpä myös ihmisen oikeutta päättää omasta hoidostaan. Ei ole helppoa ei, kun suku haluaisi jo laittaa turvattuun pumpuliin hoivakodin syövereihin, mutta itsellä vielä virtaa ja tahtoa riittää. 

Pakko nostaa hattua Kyrön kirjoituksen taitavuudelle. Vakavaa aihetta kevyessä paketissa. Silti missään kohtaa huumori ei kohdistu niin että vanhemmille naurettaisiin - päinvastoin nykyaika se saa kyytiä Mielensäpahoittajan sanailuissa. Hekotin monta kertaa ääneen kirjaa lukiessa, mutta samalla koen tietynlaista liikutusta, kun ajattelen teosta näin jälkikäteen. Kuka olisi uskonut kuinka vaikuttunut voi olla niinkin 'kevyen' kirjallisuuden kuin Mielensäpahoittjan kanssa. Ei se aina vaadi mestarillista proosaa johon upota - se riittää että palaset vain osuvat juuri kohdilleen.

Tähdet: 4.5 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
1. Mielensäpahoittaja
3. Miniä