torstai 23. kesäkuuta 2022

Jotain sinistä - Nora Roberts



Kirjan nimi: Jotain sinistä (Happy Ever After)
Sarja: Morsiussarja #4
Kirjoittaja: Nora Roberts, suomentanut Heli Naski
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012
Sivumäärä: 331
Mistä: Omasta hyllystä

' Parker istuutui katselemaan kenkiä. Hän mieti Macia, joka kiiruhti kotiin Carterin luo. Hän ajatteli, että Laurel ottaisi Delin avosylin vastaan, kun tämä palaisi Chicagosta kahden päivän työmatkaltaan. Ja Emma istuisi arvatenkin pienelle patiollaan juomassa viiniä Jackin kanssa ja haaveilemassa omista hääkukistaan.
Hän pyöräytti tuoliaan ja tuijotti tietokoneen ruudulla olevaa taulukkoa. Hänellä oli työnsä, hän muistutti itseään. Työ, jota hän rakasti. Ja se oli juuri nyt kaikkein tärkeintä. 
BlackBerry piippasi, ja näytölle ilmestynyt nimi kertoi hänelle, että taas yhdellä morsiamella oli asiaa.
"Ainakin minulla on teidät", hän mumisi ja vastasi. '
s. 29
 
Parker on varsinainen luonnonvoima ja bisnesnainen, joka laittaa vipinöitä kinttuihin. Hän oli aikoinaan se alullepaneva voima, kun nämä neljä ystävystä perustivat oman hääbisneksen. Parkerin ja tämän veljen Delin perimä kartano oli tälle loistava miljöö. Mac hoitaa kuvaamisen, Laurelin vastuulla ovat toinen toistaan mielikuvituksellisemmat kakut ja kukat ovat Emman valtakuntaa. Hääsuunnittelija Parker on se, joka hoitaa puolestaan kaiken käytännönjärjestelyjen kannalta: sopii tapaamisia ja vastaa vaikka keskellä yötä ylikierroksilla käyvien morsianten soittoihin. Hän elää kiinni BlackBerryssään. Vapaa-aika on hänelle tuntematon käsite.
 
Morsiussarjan edellisissä osissa Mac, Emma ja Laurel ovat löytäneet itselleen jo kumppanit. Nyt on Parkerin vuoro. Hän vain tuntuu olevan naimisissa työnsä kanssa. Vahvana naisena, joka tykkää pitää kaikki langat omissa käsissään, hänen on haastavaa löytää miestä, joka olisi tarpeeksi vahva vastus tasaveroiseksi kumppaniksi. Ei sen puoleen, että Parker edes etsisi kumppania. Erään autokolarin jäljiltä Parkerin veljen autokorjaamonpitäjä kaveri Malcolm saapuu ensimmäisenä paikalle pelastamaan tilanteen moottoripyörällään. Malcolm on komea, villi ja ennen kaikkea täysin ennakoimaton - siis täysin kontrollifriikki Parkerin vastakohta! Malcolmista ei kuitenkaan oikein saa otetta, sillä hän patoaa menneisyyttään sisälleen. Ehkä vastakohdissa on kuitenkin jotakin mystistä vetoa, joka voittaa suuremmatkin esteet?

' "Siellä kasvaa pajuja, ja nurmikenttä kumpuilee kauniisti. Näen mielessäni kukin koristellun lehtimajan ja pitkiä, valkeita mattoja virtaamassa tuolirivien välissä kuin joki. Tuolitkin ovat valkoisia ja kukkasin koristeltuja. Ja se kaikki heijastuu lammen pintaan. Kukkia kaikkialla - mutta ei mitään muodollista, vaan ylellisen runsaita, luonnollisen näköisiä asetelmia sellaisista kukista kuin maalaismökin puutarhassa. [- -]
Näen myös kimaltavia valoköynnöksiä ja lepattavia kynttilöitä. Kaikki on luonnollista ja konstailematonta, mutta viehättävää ja säihkyvää. Kuin Titanian, keijujen kuningattaren huvimaja. Asusi on kevyt ja kauniisti laskeutuva", hän sanoi Deeannelle. "Kuin satuhahmolla, ja hiuksesi ovat auki. Hunnun sijaan hiuksissasi on kukkia." '
s. 24-25

Tässäpä sarja, jonka parissa pääsee kurkistamaan toinen toistaan överimpien häiden kulisseihin. Joskus saman päivän aikana oli peräti kahdetkin häät kartanolla, ja siinä riittikin vilskettä, kun kaikki ne ylitsepursuavat koristeet ja kukkameret piti vaihtaa seuraavan morsion toiveiden mukaiseksi. En voinut lukiessa muuta kuin ihmetellä että huhhuh mitä kulutuskulttuuria ja mitä hukkaa onkaan rakentaa tuollaiset kukkapaljoudet vain parin tunnin päästä tulevaa vaihtoa varten. Mikäli kuitenkin tuollainen elokuvistakin tuttu hääilottelu ilman turhia budjettirajoitteita innostaa niin niitä riitti.

Siitä on jo vuosia kun luin tämän sarjan edelliset osat, sillä tuo kolmas osa rupesi tympäisemään jo sen verran paljon ylimakeudellaan. Nyt kuitenkin kun omat hääni olivat aivan nurkan takana päätin viimein viimeistellä tämän sarjan ja nauttia sen tarjoamasta lisähäähumusta. Omat (lähemmäs kaksi viikkoa sitten juhlitut) hääni eivät kylläkään olleet lähelläkään tuota Robertsin tarjoamaa kulutussembaloa. Minun on todella vaikea nähdä ihanuutta siinä, että menee ohimennen kenkäkauppaan ostamaan kuudet parit uusia kenkiä vain vahingossa, kun ne olivat vain niiiin ihania ja pitäähän spessupäivään olla valinnanvaraa. Ööö... okei.

Jotain sinistä on siis kevyttä viihdettä. Toisaalta sellaisellekin kirjallisuudelle on paikkansa ja sanoisin että Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan tarvonnan jälkeen ja viimeisinä häästressipäivinä tämä kermavaahtoinen kokemus sopi varsin mainiosti. Luonnollisesti kaikki henkilöt olivat aah niin kauniita, menestyviä ja seksikkäitä. Ja järjestetyt häät aivan övereitä. Vähän haasteitakin tuotiin esiin, että ei kaikki ollut aivan jatkuvaa pilvillä tanssimista, mutta sen suurempaa sanomaa on näiltä sivuilta turha etsiä. Mutta mikäli hyväksyy lukevansa aikuisten satua niin kyllä se mukiin varmasti menee. Jäin kuitenkin kaipaamaan vähän jotakin enemmän.

Tähdet: 2.5 / 3
 
Muut sarjasta lukemani osat:
1. Jotain uutta
2. Jotain vanhaa
 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Saatana saapuu Moskovaan - Mihail Bulgakov


Kirjan nimi
: Saatana saapuu Moskovaan (
Мастер и Маргарита)
Kirjoittaja: Mihail Bulgakov, suomentanut Ulla-Liisa Heino
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1940, suomennos 2007
Sivumäärä: 478
Mistä: Kirjastosta
 
' - Onneton runoilija! Mutta te itse olette kaikkeen syypää, ystäväni. Ei olisi pitänyt käyttäytyä niin rennosti ja julkeasti hänen seurassaan. Nyt olette saanut maksaa siitä. Saatte olla kiitollinen, ettei teille käynyt tuon pahemmin.
- Kuka hän sitten oikein on? Ivan kysyi heristäen nyrkkiä kiihdyksissään. 
[- -]
- No, hyvä on, vieras vastasi ja virkkoi sitten painavasti ja selkeästi: - Eilen Patriarkan lammilla te kohtasitte saatanan. '
s. 165
 
Keväisen hellepäivän illalla moskovalaisen kirjailijaliton arvostettu puheenjohtaja Mihail Aleksandrovits Berlioz sekä nuori runoilija Ivan Nikolajevits Ponyrjov istuskelevat iltaa Patriarkan lampien luona Neuvostoliitossa. Berlioz oli tilannut Ivanilta runoelman Jeesuksesta. Ivan ei ole kuitenkaan tavoittanut juttuunsa oikeaa henkeä, sillä Berliozin tarkoituksena oli todistella yleisölle ettei koko sellaista henkilöä kuin Jeesus koskaan ole ollutkaan. Muuan ulkomaalainen muukalainen tulee kuitenkin keskeyttämään näiden kahden kirjallisuusihmisen keskustelun aiheesta. Tämä samainen muukalainen tuntuu myös erityisen riemastuneelta siitä, että Jeesuksen lisäksi myöskään Jumalaan ei uskota. Samanaikaisesti tämä mystinen professori erivärisine silmineen rupeaa kuitenkin kertomaan tarinaa, jota on ollut itse todistamassa. Tämä on tarina Juudean maaherra Pontius Pilatuksesta ja eräästä vangista nimeltään Jesua Ha-Notsri. 

Pian käy kuitenkin selväksi, että kaikki ei ole aivan normaalia tässä muukalaisessa. Hän nimittäin tulee ennustaneeksi Berliozin kuoleman, joka epäonnisesti tapahtuukin Ivanin järkyttyneiden silmien alla. Tämä suistaa runoilijan mielen kurimukseen ja pian hänet lukitaankin mielisairaalaan osastolle. Eihän kukaan täysijärkinen kulkisi kaduilla alushousuisillaan julistaen kohdanneensa ulkomaalaisen professorin, joka on tavannut itse Pontius Pilatuksen, murhasi Berliozin (joka oli kuitenkin jäänyt todistetusti vain raitiovaunun alle) sekä tämän seuralaisesta valtavasta kissasta, joka koitti ostaa lippua julkiseen liikenteeseen. 
 
Mielisairaalassa runoilija kohtaa kirjailija Mestarin, joka on kirjoittanut teoksensa kenestä muustakaan kuin Pontius Pilatuksesta ja joutunut itsekin itseään voimakkaampien voimien heittelemäksi. Tämä Mestari osaa kertoa Ivanin kohdanneen itse saatanan. Saatana ei ole kuitenkaan vielä valmis töissää Moskovassa. Useita ihmisiä katoaa, teatterissa esitetään esitystä, jossa rahaa vain sataa villiten yleisön, alastomia noitia lentää eikä mihinkään voi enää luottaa. Saatanalla on kuitenkin oma pirullinen suunnitelmansa, joka huipentuu itse paholaisen tanssijaisiin.
 
' - Mitä suvaitsette käskeä, messire? kysyi Fagot naamioituneelta mieheltä.
- No, mikäpä siinä, tämä vastasi mietteliäästi. - Ihmisiähän he vain ovat. He janoavat rahaa, mutta niinhän he ovat aina tehneet... Ihmissuku rakastaa rahaa, olipa se sitten tehty nahasta, paperista, pronssista tai kullasta. Kevytmielisiä he tietenkin ovat... mutta silloin tällöin laupeus kolkuttaa sentään heidän sydäntensä ovia... he ovat tavallisia ihmisiä, itse asiassa muistuttavat mielestäni suuresti edeltäjiään, asuntopula vain on katkeroittanut heidät... Pankaa pää paikoilleen, hän käski kovalla äänellä.
Kissa tähtäsi tarkoin ja paiskasi sitten pään kaulaan. Se päätyi tarkalleen paikoilleen, niin kuin ei olisi koskaan irrallaan ollutkaan. '
s. 154 
 
Huhhuh mitäköhän ihmettä tästä teoksesta kertoisi. Minulla oli tosiaan aluksi hyvin korkeat odotukset tämän klassikon suhteen. Niin moni oli tätä kehunut ja vielä tituleerannut niin sanotuksi helpoksi venäläiseksi klassikoksi. Odotinkin siis jotakin Tolstoin opetusten ja Pratchettin Kiekkomaailman nokkelien fantasiaelementtisten yhteiskuntakritiikkien kaltaista lukukokemusta. Paperilla tämä Bulgakovin teos kuulosti juuri minulle sopivalta teokselta, mutta jostain syystä se ei vain millään auennut minulle. 
 
Tietysti tämän voi lukea vain päättömänä tarinana, jossa saatana laittaa apureineen Moskovan hyrskyn myrskyn. Toisaalta tiedostan, että pinnan alla tässä teoksessa oli niin paljon symboliikkaa ja sanomaa, että suorastaan turhauduin, kun tuntui että iso osa siitä meni minulta ohi. Kuten saatanakin sanoi niin tärkeätä oli katsastaa onko ihminen edelleen sama, ja ikävä kyllä sama rahanhimo tuntui olevan muuttumaton. Setelisadetta, uusia muotiluomuksia... aina pakko saada enemmän ja enemmän. Tuo teatterikohtaus olisi voinut siis olla hauska, mutta itse näin siitä vain sen yököttävän puolen kuinka ihminen muuttuu primitiiviseksi eläimeksi, jonka silmissä kiiltää vain rahan ja loiston ahneus. Hiukan samaa teemaa sivuttiin myös Saision monitasoisessa Passiossa. Vastaavasti Bulgakov on hienosti tuonut esiin kuinka se joka näkee kaiken menneen hulluksi on lopulta se joka lukitaan mielisairaalaan muka järkensä menettäneenä. Muut eivät kykene hyväksymään mitä ympärillä oikeasti tapahtuu - mieli suojelee pahuuden ymmärtämiseltä. Saapahan sapiskaa myös itse järjestelmä, byrokratia sekä pienet ihmiset sen rattaissa, jotka eivät pelkuruudeltaan toimi oikein.
 
Olen siis jumittanut tämän teoksen kanssa aika pitkän tovin, sillä minun ei ole vain tehnyt mieli tarttua lukemaan sitä. Jotenkin teoksessa tuntui olevan liikaa henkilöitä ja juonenlankoja jotka eivät johtaneet mihinkään. Selkeä draamankaari jäi uupumaan irrallisten sekoilujen tieltä. Tuntuu että tämä on teos, joka pitäisi lukea uudestaan oikein ajatuksella ja pyrkiä bongaamaan tuota Bulgakovin sanomaa. Onhan se varmasti hyvinkin osuva satiiri Neuvostovenäjän ja miksei laajemmastakin yhteiskunnallisesta rappiosta. Pontius Pilatus tarina tuntui omituiselta rinnakkaistarinalta, mutta oli ainakin hauska tunnistaa yhtymäkohtia Sahlbergin Pilatukseen. Tämä tarina oli niin täynnä symboleja ja tuntui että omat väsyneet aivoni jaksoivat havainnoida niistä vain pintaraapaisun. Harmi.
 
Tähdet: 2.5 / 5
 
  

torstai 2. kesäkuuta 2022

Vaarallinen Juhannus - Tove Jansson


Kirjan nimi
: Vaarallinen Juhannus (Farlig Midsommar)
Sarja: Muumi #5
Kirjoittaja: Tove Jansson, suomentanut Laila Järvinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1954, suomennos 2010
Sivumäärä: 132
Mistä: Kirjastosta

' He olivat tuskin saaneet häntänsä yli kynnyksen, kun hyökyaalto vyöryi läpi Muumilaakson ja hukutti kaiken pilkkopimeään. Talo keinui hiukan, mutta pysyi pystyssä, sillä se oli mainio talo. Huonekalut alkoivat hiljakseen ajelehtia ympäri salonkia. Silloin perhe meni yläkertaan ja istuutui odottamaan että myrsky menisi ohitse.
- Tällaista ilmaa ei ole ollut sitten minun nuoruuteni päivien, sanoi Muumipappa virkistyneenä ja sytytti kynttilän. '
s. 20
 
Kesä on saapunut ja Muumit heränneet talviuniltaan, mutta Nuuskamuikkusta ei vain kuulu. Lohduttaakseen Muumipeikkoa rakentaa Muumimamma hänelle kaarnalaivaa talon portailla. Muumilaaksossa ei ole muutenkaan kaikki normaalisti, sillä läheisellä saarella sijaitseva tulivuori puskee innokkaasti nokea ympäriinsä. Onhan tuo harmillista kun on niin kuuma ja likaista, mutta samalla Muumipappa haaveilee josko oikeasta laavasta voisi saada hienon kirjapainon itselleen. Lopulta vuori kuitenkin purkautuu aikaansaaden valtavan tuhotulvan! Koko Muumilaakso jää vedenvaraan. 
 
Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Muumiperhe pelastautuu talonsa yläkerrokseen ja odottelee leppoisasti, milloin uusi koti vain sopisi näyttäytyä heille. Kahvipurkkikin oli onneksi kierretty kiinni niin sen herkullinen sisus ei ollut päässyt vettymään, joten miksi turhia huolestua. Pian heidän ohitse lipuukin uusi omituinen talo, josta puuttuu yksi ulkoseinä kokonaan. Tälle näyttämölle he kuitenkin tekevät uuden kodin. Kaikenlaisia seikkailuja onkin heillä edessään, sillä uudessa talossa tuntuu kummittelevan ja toiset päätyvät jopa vierailemaan hemuleiden vankilaan! Kaiken kruunaa vielä Muumipapan teatterin ensi-ilta - mutta sitä ennen hänelle pitäisi vielä selittää mikä ihme ja kumma sellainen teatteri edes on.

' Hän istuutui Muumimamman vuoteen laidalle ja sanoi: - Teatteri ei ole teidän salonkinne eikä laivalaituri. Teatteri on tärkein asia maailmassa, sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla, ja millaisia he ovat.
- Kasvatuslaitos, puuskahti Muumimamma kauhistuneena. '
s. 86

Pari vuotta sitten (onko siitä jo niin kauan?) tein ensikosketukseni Janssonin tuotannon kanssa ja rakastuin hänen opettavaiseen ja humoristiseen kerrontansa Muumipapan urotöistä. Nyt tuntui, että kaipasin samanaikaisesti nokkelaa sanailua ja lämminhenkistä menoa, joten Muumit tuntui juuri oikealta valinnalta. Kuinka osuvasti Jansson kuvaakin erilaisia henkilöitä ja yhteiskuntaamme laajemminkin. Nuuskamuikkunen kapinoi Puistonvartijan (yhteiskunnan) sääntöjä vastaan, heikolla itsetunnolla varustettu Miska tulkitsee asiat aina negatiivisesti itseään kohtaan ja Vilijaana kamppailee yleisesti katsotun oikean normiston kanssa sukulaissuhteissaan. Pitäisi joskus perehtyä tarkemminkin keistä Jansson onkaan ammentanut luodessaan näitä hahmoja, sillä sen verran eläväisiä he ovat, että varmasti on ollut vahvoja inspiraationlähteitä. Oman osansa siis saavat niin yhteiskunnan säännöt (kokkoon vaan ja hattivatteja tilalle!) kuin teatterimaailmankin maailmannapa ajattelu (Emman yli menevässä tärkeilyssä).

Vaarallinen Juhannus oli itseasiassa samanaikaisesti varsin tapahtumarikas ja jännittävä kertomus, kun useampikin lapsi joutui erilleen porukasta. Silti siinä oli sitä Muumimamman rauhoittavaa lämpöä, että kyllä kaikki vielä järjestyy ja tässä sylikaupalla rakkautta ja hyvää ruokaa odotellessa. Osaisipa elämään suhtautua tuolla Muumien stressittömyydellä. Ai talo joutui kokonaan veden varaan? Eipä mitään sahataan vain lattiaan luukku ja ihmetellään alakerran keittiötä josta on tullut akvaario. Muumipapan urotyöt oli vielä himpun parempi lukukokemus, sillä tässä juonilanka lähti paikoin kerimään hiukan liian moneen suuntaan. Silti pystyin esimerkiksi hyvin samaistumaan Niiskuneidin turhautumiseen mekkojen kanssa. Nykyään vaihtoehtojen paljoudella on jopa lamauttavat seuraukset. Paljon helpommalla pääsisi kun olisi vain kaksi vaihtoehtoa, joista voisi valita kumpi on parempi ja olla siten tyytyväinen. Ehkä enempi ei ole aina parempi. Elämässä muut asiat ovat todellisen rikkauden avaimia.

Tähdet: 4 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat: