sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Seleesian näkijä - Erika Vik


Kirjan nimi
: Seleesian näkijä
Sarja: Kaksosauringot #2
Kirjoittaja: Erika Vik
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 613
Mistä: Kirjastosta
 
' Tyttö saattaa olla tuhomme tai pelastuksemme. Hän seisoo tämän myllerryksen myrskynsilmässä eikä vielä osaa kertoa meille miksi, sillä lumous peittää hänen muistonsa.
En ole varma, voiko hän todella olla ihminen. 
Joku etsii häntä, ja uskon sen olevan murhaajani. Kammottavat näkyni päättyvät mustien siipien havinaan. Nuo siivet piiskaavat kasvojani ja pimentävät taivaani.
Pyydän, auttakaa häntä! Joku on tulossa '
s. 191
 
Aleia on nuori nainen, jonka sisällä on lumous. Vaikka hän on ihminen, pystyy hän aistimaan eri elementtejä hallitsevien seleesien tavoin varjomaailmaa vaivaavat huonot tuulet sekä seleesien pulssit. Aleia ei kuitenkaan muista mitään, joten kellään ei ole selvyyttä miten hän ihmisenä kykenee tähän. Kaksosauringot trilogian toisessa osassa jatketaankin siitä mihin Hän sanoi nimekseen Aleia:ssa jäätiin. Aleia ja Corildon ovat jättäneet mantereen taakseen ja laivamatkalla kohti Seleesian saarta. Heidän toivonsa on, että seleesioiden Seuran näkijät pystyisivät auttamaan Aleiaa taas muistamaan.
 
Aleian muistin palauttaminen ei ole kuitenkaan seleesien ainut tavoite. Seleesioita on ruvennut vaivaamaan mystiset huonot tuulet, jotka voivat pahimmillaan estää seleesioiden yhteyden mahtiin ja pysäyttää heidän pulssinsa. Aleia tuntuukin olevan kaiken keskiössä, mutta kysymys kuuluukin, onko Aleia avain ymmärtämään ja pysäyttämään huonot tuulet vai onko hän oikeasti täydellinen näennäisen viaton Troijan hevonen. Huonojen tuulten lisäksi on myös ruvennut kuulumaan puheita kammottavien tulilintujen paluusta. Yli 500 vuotta sitten tulilinnut ja seleesit kävivät veristä sotaa. Eivät kai nuo ajat vain ole palaamassa takaisin? Aleialla on myös kannoillaan tahoja, jotka eivät pelkää käyttää kaikkia keinoja saadakseen Aleian takaisin käsiinsä.
 
' Enemmän kuin koskaan aikaisemmin hän tunsi seisovansa kahden täysin erilaisen maailman välisellä rajalla. Vasta tässä hetkessä tunne kirkastui hänelle ristiriitana, jota hän ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, vaikka se oli niin ilmeinen. Tai ehkä juuri siksi.
Hän oli ihminen. Ja hän oli takertunut lumouksen verkkoon, joka kiskoi häntä vastakkaiseen suuntaan. Kohti seleesien maailmaa.
Aleia tunsi, kuinka nuo kaksi maailmaa alkoivat liukua vastakkaisiin suuntiin hänen jalkojensa alla. Hän pelkäsi, että vielä kerran railo kasvaisi niin syväksi ja leveäksi, että hänen olisi valittava puolensa pysyäkseen hengissä. '
s. 216-217 
 
Ah olen täysin rakastunut tähän kotimaiseen fantasiasarjaan! Tuo hiukan steampunk tyylinen fantasiamaailma on hienosti rakennettu ja mukavaa vaihtelua perinteisille fantasiamiljöille, joita on tässä tullut lueskeltua. Ensimmäisen osan kanssa ainut tuskastumisen aiheeni oli, kun asioita ei paljastettu malttamattomalle mielelleni tarpeeksi nopeasti, sillä halusin niin kovasti ymmärtää tuota maailmaa. Nyt onneksi pelkän matkanteon sijasta päästiinkin tekemään tuo syväsukellus mitä olin odottanut. Vik tarjoili paljon vastauksia ja syvyyttä tuohon kehittämäänsä rikkaaseen maailmaan, vaikka vielä jäikin paljon asioita viimeiseenkin osaan pitämään jännitystä yllä. Olinkin aivan naulittuna tuon tarinan kyydissä oppimassa lisää seleeseistä, heidän yhteiskunnastaan ja pulssistaan sekä myös Corildonin historiasta. 
 
Corildonin perheenjäsenet olivat mainio lisä sarjan hahmogalleriaan. Voi pikkusisko Tigrania, joka ei aivan istu ylhäisen seleesittären femiinisiin saappaisiin. Oli myös kiehtovaa seurata eri elementtejä toiminnassa ja kuinka ne näkyivät henkilöissä myös monin tavoin. Tuli oli vahva ja räiskyvä. Näkijät taas voivat syväsukeltaa mielen syövereihin. Kiehtovasti Aleian tilasta saa samanaikaisesti otetta, mutta lumouksen mystinen verho pitää silti tiukasti otteessaan.

Olin lainannut tämän teoksen jo viime vuoden puolella, mutta jostain syystä en tullut tarttuneeksi siihen, vaikka kansikuvataide onkin taidokasta ja vetoavaa. Nyt vuoden vaihtuessa päätin siivota viime vuoden lainakirjat niin että uusi vuosi voisi alkaa puhtaalta pöydältä. Tulin siis viimein tarttuneeksi tähän teokseen ja en voi muuta kuin ihmetellä, miten olin onnistunut unohtamaan sen hyllyyn! Vikin kirjoittama tarina todella imaisee mukaansa vahvasti omanlaiseensa ihmeelliseen maailmaan. Jokin myös noissa jäyhissä ja mystisissä miessankareissa on myös niin vastustamatonta. Vastikään sain nauttia Sapkowskin Noituri-sarjan Geraltista ja nyt Vikin Corildonista. Näistä kahdesta valkohiuksisesta arvoituksellisesta miehestä Corildon saattaa jopa vetää pidemmän korren. Suosittelenkin siis lämpimästi tutustumaan tähän kotimaiseen fantasiasarjaan, mikäli se on minun tavoin mennyt ohi ilmestyessään.

Tähdet: 4.5 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

lauantai 8. tammikuuta 2022

Kuinka aika pysäytetään - Matt Haig


Kirjan nimi
: Kuinka aika pysäytetään (How to Stop Time)

Kirjoittaja: Matt Haig, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Aula&co
Julkaisuvuosi: 2017, suomennos 2018
Sivumäärä: 361
Mistä: Kirjastosta

' Olen vanha.
Se on tärkein asia, jonka kerron. Asia, jota todennäköisesti et usko. Jos näkisit minut, luulisit minua varmaankin noin nelikymppiseksi, mutta se olisi täysin väärä luulo. 
Olen vanha - vanha niin kuin puu, islanninsimpukka tai renessanssimaalaus on vanha.
Annan pienen vihjeen: synnyin pitkälti yli neljäsataa vuotta sitten, maaliskuun kolmantena päivänä vuonna 1581 '
s. 11 
 
Tom Hazard näyttää täysin tavalliselta nelikymppiseltä lontoolaiselta, mutta pinnan alla hän on jotakin aivan muuta. Tom on albatrossi tässä päivänkorentojen maailmassa. Hän on nimittäin yli 400-vuotias. Harvinaisen tilansa vuoksi Tom ikääntyy eri tahtia kuin muut. Hän on kuitenkin oppinut kantapään kautta, että ei pidä jäädä sammaloitumaan yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. 1500-luvun Englannin noitavainojen kauheudet ovat hänellä vielä kirkkaasti mielessä.
 
Tom on elänyt useita elämiä. Hän on milloin ollut soittoniekkana Shakespearen ajan Englannissa, tutkimusmatkoilla kapteeni Cookin matkoilla, kokenut 1800-luvun murroksen sekä jazz-huuruisen 20-luvun. Hän on asunut ympäri maapallon. Nyt hän kuitenkin haluaa palata takaisin Lontooseen. Ehkä aloittamalla tuolla nuoruutensa kotikaupungissa uudestaan hän voisi löytää rauhan historiansa kanssa. 1600-luvun alussa hän on nimittäin menettänyt rakkautensa ja hukannut tyttärensä. Tyttären, jota vaivaa sama harvinainen vaiva kuin häntä. Hän on kuluttanut elinikiä löytääkseen tyttärensä - kuitenkin turhaan. 

Albatrosseilla eli alboilla on myös oma salainen seuransa, jota johtaa jo lähes 1000-vuotias äärimmäisen rikas Hendrich. Seura auttaa alboja järjestämällä heille uuden identiteetin ja elämän. Nykyaikana ei nimittäin voi enää luoda nahkaansa uudestaan uudessa kylässä kuten ennen, sillä teknologisessa maailmassa kaikki ovat rekistereissä. Seura tärkein sääntö on, että koskaan ei saa rakastua. Kahdeksan vuoden välein on nimittäin vaihdettava identiteettiä, jotta kukaan ei rupeaisi liikaa epäilemään miksi ikääntymistä ei tapahdu. Monet haluavatkin elämiltään luksusta ja nautintoja, sillä albojen elo on pohjimmiltaan yksinäistä ja pitkää. Tavallisena historianopettajana Tom kuitenkin toivoo, että voi kerrankin jakaa elämässä kokemiaan asioita - vaikkakin opetuksen varjolla. 

' Sikäli kun ymmärrän, tämä on 2000-luvun ongelma. Useimmilla meistä on kaikki se, mitä aineellisesti tarvitsemme, joten markkinoinnin tehtävä on nyt yhdistää talous tunteisiimme ja saada meidät tuntemaan, että tarvitsemme enemmän, ja haluamaan asioita, joita emme ole koskaan ennen tarvinneet. Vaikka tienaisimme kolme tonnia kuussa, meidän halutaan tuntevan itsemme köyhiksi. Jos olemme käyneet vain kymmenessä maassa, meidän halutaan tuntevan itsemme liian vähän matkustelleiksi. Meille vihjataan, että olemme vanhoja, jos meillä on ryppyjä, ja rumia, jos emme näytä samalta kuin käsiteltyjen ja muokattujen kuvien ihmiset.
Kukaan, jonka tunsin 1600-luvulla, ei halunnut löytää sisäistä miljardööriään. He halusivat vain elää murrosikään asti ja välttyä täiltä. '
s. 302

Kuinka aika pysäytetään on monikerroksellinen tarina. Tom on kuin maatuskanukke, jossa hänen eri elämät ovat pinnan alla vain odottamassa esiin nostamista. Ihmismieltä ei olla luotu käsittelemään tuollaista muistojen määrää, joten päänsäryt ja muistojen hallitsemattomat vyöryt ovat Tomille arkipäivää. Noiden erilaisten laukaisevien tekijöiden avulla pääsemmekin seuraamaan Tomin elämän eri vaiheita ja tapaamisia myös eri kuuluisuuksien kuten Shakespearen, Cookin ja Fitzgeraldin kanssa. Kaikki nuo eri ajat ja elämät muodostavat kuitenkin koherentin kokonaisuuden, jota oli kiehtova seurata. 
 
Mitä ihminen joka on elänyt keskiajalta lähtien ajattelee maailman menosta? Tomin pohdintojen kautta käykin selväksi, että vaikka aikakaudet vaihtuvat niin ihmiset ovat silti samoja. Kuinka historiasta voisi oppia niin paljon, mutta silti ihmiset on tuomittu toistamaan samat virheet aina uudestaan ja uudestaan. Villit, riemukkaat ja vahvat uskot oman aikansa erinomaisuuteen on toistunut niin 1920-luvulla kuin kaikilla eri vuosisadoilla sitä ennenkin. Liikaan turvallisuuden tunteeseen tuudittuminen on kuitenkin vaarallista kuten historia opettaa. Maailma tuntuu kulkevan ajan vääjäämättömissä sykleissä. Mielenkiintoisesti Haig nostikin Tomin kautta myös esiin, kuinka kehitys vain kehityksen vuoksi ei ole aina tie parempaan. Kehitys luo usein hyvää, mutta sillä on myös negatiivisia seurauksia, eivätkä 2000-luvun saavutukset ole tästä minkäänlaiset poikkeukset.

Olisin halunnut ahmia tämän Haigin teoksen yhdessä päivässä, mutta onneksi järkevä puoleni patisti minut nukkumaan yöunet välissä. Jostain syystä tämä Tomin tarina imaisi minut täysin mukaansa, vaikka Haigin toinen teos Keskiyön kirjasto olikin jäänyt keveydellään pienoiseksi pettymykseksi. Haigin teokset ovat tosiaan hyvin viihteellistä kirjallisuutta, jotka eivät vaadi lukijaltaan liikoja. Tässä pystyi vain nauttimaan Tomin matkassa mukana läpi aikakausien ja elämien. Kaiken taustalla pysyi kuitenkin isompi teema siitä, kuinka elää elämäänsä. Vaikka sinulla olisi kaikki aika maailmassa, mutta ei mahdollisuutta aitoihin ihmissuhteisiin, olisitko onnellinen? Ehkä se ei olekaan se elämän määrä vaan laatu joka merkitsee. Haigin teos oli mukavaa helppolukuista kirjallisuutta, jossa ei briljeerattu kielellä tai henkilöiden monitahoisuudella. Silti Haig on onnistunut upottamaan teoksensa joukkoon pieniä ajatusten alkuja, joihin lukija voi halutessaan tarttua. Lämmin suositus siis tälle pienelle välipalateokselle. 

Tähdet: 4 / 5
 
 

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Bertramin hotellissa - Agatha Christie



Kirjan nimi: Bertramin hotellissa (At Bertram's Hotel)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Simo Mäenpää
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1965, suomennos 1983
Sivumäärä: 268
Mistä: Omasta hyllystä
 
' Mutta suuri aula oli kaikkein suosituin paikka iltapäiväteen aikaan. Iäkkäät naiset seurasivat kiinnostuneina ja uteliaina sisääntulijoita ja ulosmenijöitä ja tuntiessaan heidän joukostaan vanhoja ystäviä lausuivat sopimattomia huomautuksia näiden vanhentuneesta ulkomuodosta. Amerikkalaiset katselivat ihastuneina, kun englantilainen eliitti kokoontui nauttimaan perinteellistä iltapäiväteetään. Sillä iltapäivätee oli todellakin Bertramia parhaimmillaan.'
s. 7-8 
 
Bertramin hotelli on vanhanajan kultahelmi Lontoon kaduilla. Se selvisi toisen maailmansodan pommituksista ja näyttää nyt 1955 aivan samalta kuin vuonna 1939. Vaikka muu maailma on mennyt eteenpäin, ei Bertramissa ole näkyvissä yhtä ainuttakaan muovin palaa. Kaikki on kunnostettu näyttämään juuri siltä kuin ennenkin. Jopa asiakaskunta erilaisine ylempine pappismiehineen ja maalaisaatelisineen luo rikkaille amerikkalaisturisteille kuvan tuosta ihastuttavasta vanhasta Englannista. Tällä kertaa Bertramiin on lähtenyt lomailemaan myös neiti Marple, jolle hänen siskontyttönsä on herttaisesti kustantanut tämän rentoutumismatkan. Tällä kertaa ei pitäisi vanhan tädin sotkeutua mihinkään murhajuttuihin kuten Bahaman lomalla kävi Lomahotellin murhassa.

Bertramissa neiti Marple juo teetä Lady Selinan kanssa, joka on turhankin innokas bongailemaan vanhoja tuttujaan hotellin asiakaskunnasta. Varsinkin kun hyvin usein hänen tunnistamisensa osuvat pieleen. Samalla hotelliin saapuu kuuluisa hurjapää ja maailmannainen Bess Sedgwick, johon viimeiseksi uskoisi törmäävä tässä uneliaassa mutta loistokkaassa vanhanajan hotellissa. Hänen vauhdikkaista elämänvaiheistaan ja eri aviomiehistä Marple saa kuulla perusteellisen selostuksen Lady Selinalta.
 
Asuupa hotellissa myös hyvin hajamielinen kaniikki Pennyfather, joka tuon tuosta aina unohtaa minne on menossa. Hänen oli tarkoitus lähteä Sveitsiin seminaariin ja palata sen jälkeen takaisin Bertramiin. Häntä ei kuitenkaan kuulu takaisin. Pennyfather on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Toisaalla Scotland Yard on saatu polvilleen, sillä aivan uudenlainen ryöstöaalto piinaa Englantia. Tapahtumilla ei tunnu olevan mitään yhteistä, mutta vanha vainukoira Pappa on päättänyt seurata ohuimpiakin johtolankoja. Ei kai vain kaikista epätodennäköisimmällä Bertramin hotellilla olisi jotakin osaa tässä?
 
' "Tämä on piilopaikka", hän [Marple] sanoi ääneen. "Piilopaikka, siltä minusta tuntuu... Ja varsin vaikea löytää...". Senköhän vuoksi hän oli eilen illalla tuntenut olonsa niin omituisen vaivautuneeksi? Hänellä oli ollut tunne, ettei kaikki ollut aivan kohdallaan... '
s. 49-50 
 
Bertramin hotellissa on hiukan erilainen Christie. Murhaa saadaan odotella ja keskiöön nouseekin kirkonmiehen katoaminen sekä Brittiensaaria vaivaavat ryöstöt. Alun pienen yllättymisen jälkeen pidinkin tästä vaihtelusta. Bertram oli herkullinen näyttämö. Kaikki on niin viimeisen päälle, mutta silti Marplea vaivaa tunne, että jokin ei ole kohdillaan. Aivan kuin jopa henkilökunta näyttelisi varsin taidokkaasti osaansa suuressa näytelmässä, jonka tavoitteena on esittää ajan pysähtyminen. Englantilaisissa muffineissa ei ole voita säästelty ja kuminakakku on kuin isoäidin tekemää. Jotenkin myös köyhtyneellä maalaisaatelilla on varaa asua tässä kalliissa hotellissa. Ovathan he kuitenkin tärkeätä rekvisiittaa tunnelmanluojina.
 
Vaikka tapaammekin neiti Marplen heti salapoliisikertomuksemme ensisivuilla, niin hän ei kuitenkaan ole kovin aktiivisesti selvittelemässä mitään. Tämä rooli jätettiin Pappalle, joka vaikutti monien poliisivoimien innokkaiden nuorempien työntekijöiden silmissä jo höpsähtäneeltä muinaismuistolta. Tuon vanhahtaneen maalaisolemuksen alla piili kuitenkin terävät aivot. Marple olikin pikemminkin Pappan silmät Bertramissa, jossa korkeiden tuolien lomassa voi vanha rouva kuulla yhden jos toisenkin yksityisen keskustelun. Tarinaa rakenneltiin siis hyvin rauhassa, joten loppu tuntuikin tulevan hiukan yllättävän intensiivisesti. Erilainen Christie joka tapauksessa, jossa oli haastavampaa pohtia varsinaisia syyllisiä matkan varrella kuin perinteisissä murhajuonissa. Tällä kertaa tuo ihastuttava Bertramin miljöö veti kuitenkin sen verran vahvasti puoleensa, että tähdet kallistuivat lopulta peräti neljään.

Tähdet: 4 / 5
 
  

maanantai 3. tammikuuta 2022

Haltiain verta - Andrzej Sapkowski


Kirjan nimi
: Haltiain verta (Krew elfów)
Sarja: Noituri #3
Kirjoittaja: Andrzej Sapkowski, suomentanut Tapani Kärkkäinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1994, suomennos 2012
Sivumäärä: 358
Mistä: Kirjastosta
 
' Cintran prinsessa... Kohtalon lapsi... Vanhemman veren lapsi, haltiain verta. Geralt Rivialainen, Valkoinen susi, hänen kohtalonsa. '
s. 10-11 
 
Haltiain verta jatkaa Noituri (the Witcher) sarjan toisesta osasta Kohtalon miekasta tuttujen henkilöiden parissa. Meren takaa hyökänneet nilfgaardilaiset ovat vallanneet Cintran kaupungin. Ciri, nuori tyttö ja Cintran prinsessa, on juuri ja juuri päässyt pakoon. Koska Ciri on Yllätyksen lapsi, on kohtalo sitonut hänet yhteen noituri Geralt Rivialaiseen. Yhdessä he tekevät matkaa kohti hyvin piilotettua Kaer Morhenia, Noiturisiirtolaa. Noiturit ovat kuitenkin olleet jo pitkään halveksittuja mutantteja, joille maksetaan kyllä hirviöiden hävittämisestä, mutta muuten heillä ei ole asiaa ihmisten ilmoille. Ennen Noitureita koulutettiin Kaer Morhenissa, mutta nyt tuo aika on vain muisto enää. Noiturien siirtola on rauniot, jossa muutama yksittäinen noituri viettää talviaan.
 
Geraltilla on hyvät syynsä piilottaa Ciri maailmalta. Nilfgaardilaiset ovat vallanneet Cintran, mutta elossa oleva vahvat voimat omaava perijätär on heille riskitekijä. Monet haluavaisivatkin löytää tämän nuoren tytön myös mantereella. Erityisesti eräs velho Reince ei tunnu kaihtavan keinoja löytääkseen tämän ennustusten lapsen. Geralt aloittaakin Cirin noiturikoulutuksen Kaer Morhenissa. Kammottavat painajaiset ja taikuuden heräilyn oireet kuitenkin vaivaavat Ciriä, joten Geraltin on pyydettävä apua myös naispuolisilta luotettavilta velhotuttaviltaan Trissiltä ja Yenneferiltä. Koko maa on vajoamassa kaaokseen, kun jännitteet ihmisten ja epäihmisten (haltiat, kääpiöt, maahiset ym.) välillä kasvavat. Voiko Geraltkaan pysyä puolueettomana tässä tilanteessa?
 
' "Joskus sen oli tapahduttava", harmaahapsinen druidi julisti yhtäkkiä. "Sen oli tapahduttava. Olimme unohtaneet, että emme ole maailmassa yksin, emme ole maailman napa. Kuin limaisen lammen tyhmät, laiskat ja lihavat ruutanat emme uskoneet haukien olemassaoloon. Annoimme maailmamme limoittua, soistua ja tylsistyä. Katsokaa ympärillenne: kaikkialla rehottaa rikos ja synti, ahneus, voitonhimo, riita, epäsopu, tapainturmelus ja piittaamattomuus kaikista arvoista. Sen sijaan, että eläisimme niin kuin Luonto käskee, olemme alkaneet tuhota Luontoa. Ja mitä meille on jäänyt käteen? Sulatusuunien käryn turmeleva  ilma, teurastamoiden ja karvaamojen saastuttamat joet ja purot, järjettömästi hakatut metsät... Hah, jopa pyhän Bleobherisin elävään kaarnaan, katsokaa vaikka, aivan tuohon herra runoilijan pään yläpuolelle, on linkkuveitsellä kaiverrettu ruma sana. Ja kaiken lisäksi se on kaiverrettu väärin. Tekijä ei siis ole ollut vain vandaali vaan myös oppimaton, kirjoitustaidoton. Mitä enää ihmettelette? Kaiken oli pakko päättyä huonosti..." '
s. 23-24  
 
Haltian verta on ensimmäinen Noituri-sarjan täysiverinen romaani. Kaksi edellistä osaa ovat olleet enemmänkin novellikokoelmia, joissa noituri Geralt on seikkaillut. Nyt päästiinkin syventämään uudella tasolla päähenkilöitämme ja tuota kohtaloa, joka kuljettaa heitä ympäriinsä. Erityisenä lisänä tuli myös tuo maailman yhteiskunnallisten jännitteiden kuvaukset. Tuota maailmaa hallitsivat ennen kääpiöt ja haltiat kunnes ihminen saapui ja valtasi alan. Nyt epäihmiset ovat viimein saamassa tarpeekseen toisen luokan kansalaisen asemastaan. On aika nousta kapinaan ja aloittaa sissisota. Sapkowski tuokin hienosti esille kuinka väestön jaottelu luo epäluuloja toinen toisiaan kohtaan, kunnes ne sopivalla sytykkeellä leimahtavat liekkeihin. Vastakkain on myös lajien lisäksi vahvasti tapa elää: ihmisten 'edistykselliset' keskiaikaiset kaupungit vastaan epäihmisten luonnonmukaisempi elintapa, joka on joutunut ahtaalle ihmisten toimien takia. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, että Sapkowski oli upottanut tällaisia tärkeitä yhteiskunnallisia asioita teokseensa.
 
Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin, Noituri-sarja on silti edelleen hyvin vahvasti fantasiaseikkailu, jossa sattuu ja tapahtuu. Oli kiehtovaa päästä seuraamaan ja kuulemaan lisää noiturien vaativasta ja monien hengenkin vievästä rankasta koulutuksesta. Ei kuka tahansa pystyisikään noiturien vaativiin hirviöjahteihin ja taisteluihin. Tämän lisäksi raotettiin myös verhoa velhojen koulutuksen oppeihin kuten luonnon tarjoamien energioiden hyödynnykseen. Lukijana sainkin siis oikein tuplaten hyvää, sillä jostain syystä tällaiset koulutuskuvaukset erilaissa teoksissa kiehtovat minua suuresti.

Luonnollisesti kun on tullut näin paljon lisää sisältöä ja juonta sivuille on se myös jostain pois. Aiemmissa osissa kuvattiin mitä herkullisimmin lukuisia erilaisia hirviöitä ja mutantteja, joita Geralt kohtasi matkoillaan, mutta nyt näille mitä mielikuvituksellisille otuksille ei oikein jäänyt tilaa. Ymmärrän tämän, mutta silti jäin kaipaamaan noita osioita, sillä rakastan sitä kun pääsee venyttämään oman mielikuvituksen rajoja. Hämmentävää kyllä Haltiain verta ei myöskään sisältänyt minkäänlaista karttaa kuten yleensä fantasiakirjallisuudessa. Tämä teki hiukan haastavaksi seurata eri maiden hallitsijoiden strategisia asemoita ja suunnitelmia ja olin näissä osioissa aika pitkälti pyörältä päästäni. Hassua kuinka ennen en olekaan tajunnut kuinka paljon tuo kartta oikeasti auttaakaan uuteen maailmaan uppoutumisessa. 
 
Kokonaisuutena Haltiain verta on kuitenkin varsin onnistunut teos. Ahh voisin vain nautiskella noista dialogeista ja Sapkowskin kuivasta huumorista. Sapkowski taitaa edelleen tuon terävän sanailun, josta ei puutu särmää. Tässä fantasiasarjassa ei myöskään tarvitse pelätä liian mustavalkoisia asetelmia. Sapkowski on luonut maailman ja henkilöt, jotka koostuvat hyvin vahvasti erilaisista harmaan sävyistä. Onkin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan tarina seuraavaksi etenee. Konflikteilta tuskin ainakaan vältytään...

Tähdet: 4 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat: