Maailman kauhea vihreys - Benjamín Labatut

Kirjan nimi: Maailman kauhea vihreys (Un verdor terrible)

Kirjoittaja: Benjamín Labatut, suomentanut Antero Tiittula
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2023

Sivumäärä: 204

Mistä: Kirjastosta

' Moderni maailma ei olisi mahdollinen ilman miestä, joka "otti leipää ilmasta", kuten sen ajan lehdistö kuvasi, vaikka hänen ihmeellisen keksintönsä välitön käyttötarkoitus ei ollutkaan ruokkia nälkäisiä massoja vaan tarjota Saksalle raaka-ainetta, jota se tarvitsi voidakseen jatkaa ruudin ja räjähteiden valmistamista ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Britannian laivasto oli katkaissut siltä pääsyn Chilen salpietariin. Haberin keksinnön ansiosta Euroopan konflikti pitkittyi vielä kahdella vuodella ja kaatuneiden määrä kasvoi molemmin puolin miljoonilla. '

s. 29

 

1900-luvulla tehtiin paljon uraauurtavaa tiedettä. Toisaalta kaikella on aina kaksi puolta. Fritz Haber on tästä hyvä esimerkki. Hän kehitti ammoniakin valmistusmenetelmän, joka mullisti lannoiteteollisuuden ja siten varmisti ruuantuotannon nykyaikaisen massatuotannon. Toisaalta sitä käytettiin myös ruudin valmistukseen. Haber myös tuomittiin sotarikollisena maailmansodan jälkeen, sillä hän kehitti kammottavia taistelukaasuja, myös Zyklon B:n. Pian sen jälkeen hän sai kemian Nobel-palkinnon - tosin lannoite läpimurrostaan. 

 

On noussut myös monia muita tieteilijöitä, jotka ovat joutuneet painimaan moraalisten läpimurtojensa kanssa. Muutama kuuluisa matemaatikko on kehittänyt niin mullistavia tapoja käsitellä matematiikkaa, että lopulta he ovat päätyneet vetäytymään omiin oloihinsa ja sanoutumaan irti tuosta kammottavasta tieteenalasta. He ovat nähneet jotain mitä tavallinen kuolevainen ei voi ymmärtää - matematiikan tuhovoiman, jos tarpeeksi syvältä kuopsuttaa. 

 

Maailman ymmärryksen tavoittelu on myös ajanut monia tieteilijöitä lähes hulluuteen heidän koittaessaan saada otetta tästä monimutkaisesta kokonaisuudesta. Eineistein, Schrödinger, Heisenberg, de Broglie, Bohr... Kvanttimaailma ei noudata mukavia ennustettavia uria. Kuinka siihen saatiin tolkkua? Onko kyseessä aallot, hiukkaset vai jotakin muuta? Aikansa suurmiehet kukin pyrkivät ratkaisemaan tätä ongelmaa omilla lähestymistavoillaan. 

 

' Nimittäin vaihtoehto olisi ollut mieletön. Kun ideaalitähdestä siirryttiin tuonnemmas, Einsteinin laskukaavasta katosi järki: aika pysähtyi, avaruus kiertyi kerälle kuin käärme. Kuolevan tähden keskustassa kaikki massa kääntyi yhteen äärettömän tiheään pisteeseen. Schwarzschildista oli käsittämätöntä, että maailmankaikkeudesta voisi löytyä mitään tällaista. Sellainen soti tervettä järkeä vastaan ja asetti yleisen suhteellisuusteorian pätevyyden arveluttavaan valoon, minkä lisäksi se uhmasi fysiikan perusteita: singulariteetissa ajan ja avaruuden käsitteet menettivät merkityksensä. Karl Schwarzschild koetti löytää jonkin ratkaisun luomaansa arvoitukseen. Ehkä virhe juontuikin hänen omasta ajattelustaan. Eiväthän tähdet olleet täydellisen pyöreitä, täysin liikkumattomia ja vailla sähkövarausta: poikkeama johtui idealisoiduista olosuhteista, joille hän oli perustanut laskelmansa mutta jotka eivät onnistuneet jäljittelemään todellisuutta. Singulariteetti, niin hän itselleen vakuutteli, oli kauhea hirviö mutta pelkkää mielikuvitusta, paperitiikeri, kiinalainen lohikäärme. '

s. 38

 

Labatutin teos on jotakin mikä pakenee selkeää kategorisointia. Se yhdistelee faktaa ja fiktiota. Teos koostuu useammasta pienestä tarinasta, joissa valotetaan näitä historian suuria tieteilijöitä. Mitä he ovat keksineet, minkälaisten asioiden kanssa painineet ja miten se istuu osaksi suurempaa kuvaa. Kaikki limittyy ja lomittuu yhteen. Tässäpä vasta tarkka läpileikkaus tiedemiesten elämistä ja havainnoista.

 

Varoituksen sananen kuitenkin ennen kuin tähän teokseen innostuu tarttumaan. Suositeltavaa voisi nimittäin olla omata joko a) jonkinlaista ennakkoymmärrystä fysiikasta tai b) virkeät ja tiedonjanoiset aivot. Näen nimittäin, että tämä teos voisi tarjota niin paljon. Nyt univajeisilla aivoillani tästä meni kuitenkin isoja osia vain siihen, että koitin pysyä perässä, että kukas tämä heppu olikaan ja miten ihmeessä kaikki ovat melkein elelleet joissain parantoloissa, joissa ovat tehneet suuret läpimurtonsa, jotka ovat järisyttäneet maailmaa ja saaneet tieteilijän itse lähes sekoamaan.

 

Tuntui että tahmaisilla aivoillani en vain aivan jaksanut pysyä tässä kärryillä. Silti aina välillä kirkkaampina hetkinä ja lyhyempien osien kanssa koin silti todellista kiinnostusta. Erityisesti nuo matemaatikot saivat sisäisen uteliaisuuteni hyrisemään. Mitä ihmettä he ovat voineet keksiä, jotta he reagoisivat siihen noin rajusti? Luin diplomi-insinööri miehelleni teoksesta otteita ja hän, vähän enemmän näistä asioista ymmärtävänä, kuunteli myös innoissaan. Teos ei kuitenkaan ole pelkkää tiedettä vaan se valottaa myös paljon itse tiedemiesten elämänvaiheita. Kiehtovat raamit siis teokselle, mutta tähän lukuhetkeen, vauva-arjen keskellä, olin vain harmillisesti väärä yleisö. Näen silti teoksen potentiaalin.  

 

' Mutta kyse ei ole vain tavallisista ihmisistä: tutkijatkaan eivät enää ymmärrä maailmaa. Mieti vaikka kvanttimekaniikkaa, lajimme kruununjalokiveä, täsmällisintä, kauneinta ja vaikuttavinta fysiikan teoriaa, jonka olemme koskaan keksineet. Siihen perustuvat älypuhelinten ylivalta ja internet, ja se tarjoaa lupauksen laskutehosta, joka vetää vertoja jumalalliselle älylle. Se on muovannut maailmamme täysin uusiksi. Osaamme käyttää sitä ja se toimii kuin jonkin oudon ihmeen kautta, ja silti maapallolla ei ole ainuttakaan sielua, ei elävää eikä kuollutta, joka ymmärtäisi sitä todella. Mieli ei pysty käsittämään sen paradokseja ja ristiriitoja. Aivan kuin teoria olisi tänne toiselta planeetalta tupsahtanut monoliitti ja me olisimme apinoita hyörimässä sen ympärillä, leikkimässä sillä ja heittelemässä sitä kivillä ja kepeillä vailla aitoa ymmärrystä. '

s. 202-203

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Tuijata, Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Anssin kirjat ja Alussa oli sana 

 

Kuolema sisäoppilaitoksessa - Lucinda Riley

Kirjan nimi: Kuolema sisäoppilaitoksessa (The Murders at Fleat House)

Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Tuukka Pekkanen
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos 2023

Sivumäärä: 487

Mistä: Siskolta lainassa

 

 ' Nuori Rory Millarkin oli näyttänyt aivan aaveelta silloin, kun hänet oli löydetty jyskyttämästä ovea kellarissa, jonne hänet oli lukittu yöksi.

Charlie Cavendish, joka oli epäilemättä syyllinen, oli kiistänyt kaiken, niin kuin tavallista, ja mikä pahinta, oli vieläpä pitänyt tapahtumaa huvittavana. Robert Jones tunsi epämiellyttäviä väristyksiä pelkästä ajatuksesta. Hän toivoi, että kykenisi suremaan Charlien elämän ennenaikaista päättymistä, mutta huomasi, ettei kyennyt. '

s. 18-19

Englannin maaseudulla Norfolkissa on St Stephenin sisäoppilaitos. Sen Fleat House asuntola kaipaisi jo kipeästi päivitystä, mutta oppilaiden vanhemmat maksavat silti pitkän pennin saadakseen kulta mussukkansa tänne opinahjoon kirjoille. Nyt rehtori Robert Jones on kuitenkin uransa tuskallisimman tilanteen edessä. Yksi lähes täysi-ikäisistä oppilaista on löydetty kuolleena. Charlie Cavendish oli pienempien koululaisten kauhu ja jatkuva piinaaja. Silti tätä koulukiusaajaa ei oltu saatu kuriin. Moni ei jää suremaan hänen menetystään. Tapaus vaikuttaa siltä, että Charlie oli saanut epileptisen kohtauksen ja kuollut siihen yöllä. Hänen varakas isänsä vaatii kuitenkin lisätutkimuksia.

Yardissa työskennellyt Jazz Hunter on palannut sapattivapaansa jälkeen takaisin Englantiin. Hänen miehensä oli pettänyt häntä eikä Jazz kestänyt jäädä katsomaan tilannetta, työskenteliväthän he samassa paikassa. Nyt hän on vetäytynyt Norfolkin maaseudulle, kun hänen entinen pomonsa pelmahtaa paikalle. Läheisestä sisäoppilaitoksesta on löytynyt ruumis. Jazz päättää ottaa tutkinnan vastuulleen ja palata poliisin riveihin. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo. Kaikkien odotusten vastaisesti nuoren Charlien kuolinsyy rupeaa herättämään kysymyksiä. Mutta kuka olisi ollut valmis surmaamaan kylmäverisesti koulupojan - oli hän millainen kiusaaja tahansa?

 

' "Ilmeisesti nuori Cavendish onnistui nielaisemaan kaksi aspiriinitablettia, vaikka tiesi olevansa niille allerginen. Keskustelin eilen hänen äitinsä kanssa, ja tämä sanoi niin."

"Oliko poika kännissä?"

"Patologin raportin mukaan ei."

"Entä lääkkeissä?"

"Ei."

"Otti sitten tabletit varmaan vahingossa."

"Juuri sitä varten kuljetat minua halki Norfolkin maaseudun, ylikonstaapeli Miles: selvittämään tapahtumia." '

s. 69

Riley on tullut tunnetuksi erityisesti hänen Seitsemän sisarta-sarjastaan. Tuon menestyksen siivittämänä on kustantaja ruvennut nyt kovaa tahtia suomentamaan myös hänen muita romaanejaan. Tyypillisesti niissä kuljetaan kahdessa aikatasossa ja ihmissuhteet ja eksoottiset ympäristöt ovat keskiössä. Tämä Kuolema sisäoppilaitoksessa on tästä kuitenkin poikkeus. Aikatasoja on kerronnassa vain yksi, vaikka menneisyyden jotkin tapahtumat nousevatkin tärkeinä palapelin palasina esiin. Suhdekiemuroiden sijasta tällä kertaa kyseessä on myös puhdasverinen dekkari. On tapahtunut rikos ja polisi tutkii sitä. Ihmisiä haastatellaan ja Jazz koittaa saada tapahtumista selkoa. Vähän näille sivuille oli koitettu tuota suhdedraamaa saada juttuun liittyvien henkilöiden sekä Jazzin ex-miehen kautta, mutta se jäi varsin pieneen rooliin.

 

Puhtaasti dekkarina arvosteltuna Kuolema sisäoppilaitoksessa on aika tusina tavaraa. Sen lukaisee rivakasti ja juonta seuraa ihan mielellään, mutta se ei herätä sen suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Rileyn omin ala ei siis selkeästi ole tällä saralla. Toisaalta tämä koko teos on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Näin kirjailijalla ei ole ollut mahdollisuutta hioa sitä sitten vuoden 2006, jolloin hän sen kirjoitti. Tästä teoksesta tuntui uupuvan se jokin mikä nostaisi sen seuraavalle tasolle. Mikäli siis Rileyn genrekokeilut kiinnostavat, suosittelisinkin tarttumaan hänen toiseen jännäriinsä Vaaralliseen kirjeeseen. Tuo teos nimittäin liimasi ainakin tämän lukijan jännittämään mitä sen sivuilla tapahtuukaan seuraavaksi, mitä mysteerin takana piilikään ja Rileylle ominaisesti mukaan oli sekoitettu mukavasti vielä vähän romantiikkaakin. 

Tähdet: 3 / 5

Muualla luettu: Lue meille äitikulta, Mustelmiinan mietteitä, Luetut.net, Kirjakaapin kummitus, Kirjahullun päiväkirja, Kirjakaapin avain ja Sirjan tarinat 

Maan ja veren huone - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Maan ja veren huone (House of Earth and Blood)

Sarja: Crescent city #1

Kirjoittaja: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2023

Sivumäärä: 964

Mistä: Kirjastosta

 

' Poissa - he kaikki olivat poissa. Vanhaan maljakkoon kuvatun demonin takia. He olivat poissa, eikä hänen elämässään olisi enää susia. Ei asunnossa vetelehtimistä. Ei tyhmää, humalaista tanssimista kadunkulmissa tai musiikin luukuttamista aamukolmelta, kunnes naapurit uhkasivat soittaa legioonalaiset paikalle.

Ei ystäviä, jotka sanoisivat rakastan sinua ja tarkoittaisivat sanojaan. '

s. 413-414

 

Crescent Cityssä nuori puoliverinen haltija Bryce viettää täyttä elämää. Hän juhlii yöt alkoholin ja riemujuuren voimalla ja päivät hän istuu galleriassa harvinaisten esineiden ympäröimänä. Brycen paras kaveri ja kämppis Danika on puolestaan muodonmuuttaja susi, joka on nouseva joku päivä kaikkien susien johtajaksi. Nyt hän johtaa kuitenkin vain omaa turvallisuusjoukkoaan pirulaumaa, jossa on myös eräs komea alfasusi Connor. Ehkä Bryce voisi viimein lähteäkin hänen kanssaan treffeille...

 

Sitten kaikki muuttuu. Eräänä iltana palattuaan täysin sekaisin juhlista Brycea kohtaa kammottava näky. Danika ja koko hänen laumansa on teurastettu julmasti heidän yhteiseen kotiinsa ja kammottava demoni pakenee paikalta. Bryce on menettänyt kaiken. 

 

Kaksi vuotta myöhemmin tapahtuu samanlainen kammottava veriteko ja uhrilla on jälleen yhteys Bryceen. Lähes jumalallisessa asemassa oleva arkkienkeli Micah päättääkin laittaa Brycen asialle selvittämään, mitä Danikalle ja hänen laumalleen kävi, ja mikä on tuo kammotus, joka on päässyt valloilleen hänen kaupunkiinsa. Avukseen - tai pikemminkin lapsenvahdikseen - Bryce saa langenneen enkelin Hunt Athalarin. Itse arkkienkelin luottomiehen, kun surmatyöt on tehtävä - Umbra Mortisin, Kuoleman Varjon.

 

' Hetkeä myöhemmin Brycen puhelin surahti kahvipöydällä. Juuri silloin kun ohjelma alkoi.

Hän vastasi soittoon samalla kun istahti sohvalle. Hän ei tunnistanut numeroa, muttei lainkaan yllättynyt, kun Hunt ärähti: "Avaa verhot. Haluan katsoa tätä ohjelmaa."

Bryce nosti molemmat paljaat jalkansa sohvapöydälle. "En tiennytkään, että enkelit alentuvat katselemaan tosi-tv:tä."

"Katsoisin mieluummin juuri nyt meneillään olevaa aurinkopallopeliä, mutta tyydyn siihen mitä on saatavilla."

Ajatus siitä, että Umbra Mortis katselisi treffikilpailua, oli niin naurettava, että Bryce keskeytti lähetyksen. '

s. 213

Oi olen rakastunut! Tässäpä vasta oli fantasiateos omalla twistillään. Ensinnäkin keskiaikaisen perinteisen fantasiamaailman sijasta Maas on rakentanut modernin kaupungin yökerhoineen, puhelimineen ja tosi-tv ohjelmineen. Ainut vain että näillä kaduilla asustaa, alisteisessa asemassa olevien ihmisten lisäksi, muun muassa eläin muodonmuuttajia, haltijoita, noitia, enkeleitä, keijuja, merenväkeä, vampyyreita - you name it! 

 

Bryce olikin itse asiassa harvinainen tapaus näillä sivuilla, sillä puoliverisenä ja käytännössä ilman voimia, hän oli hyvin heikko verrattuna näihin yllä lueteltuihin vaaneihin. Se ei silti estänyt häntä. Tämä omalla tavallaan vahva nuori nainen ei nimittäin suostunut kumartelemaan ketään ja laittoi jauhot suuhun vaikka itse arkkienkelille, jos niikseen oli tarve. Olinkin aivan kikseissä Brycen ja Huntin välisestä kommunikaatiosta. Kaikki tiesivät Huntin ja pelkäsivät häntä, mutta Bryce sen kuin jättää hänet sateeseen vartioon kiroamaan. Olikin kiehtovaa seurata kuinka heidän välinsä kehittyivät, kun molempien kovat kuoret rupesivat raottumaan, kun keskinäinen luottamus kasvoi.

 

Kuten taisinkin jo hehkuttaa, niin tämä fantasiasarjan avaus oli kuin minulle tehty. Siinä oli rohkealla kädellä kaiken maailman oliota omine kykyineen, mutta myös tiettyä kepeyttä kerronnassa, jota naseva dialogi vahvisti. Jännitystä oli luvassa, mutta myös romantiikkaa. Oikeastaan tämä teos vastasi paljon sitä, minkälaisia fantasiatarinoita itse kehittelin päässäni teininä (ei tosin näin taitavasti kerrottuna). Ehkä tuo aspekti toikin tiettyä nostalgiaa, niin että se ei edes haitannut, että lähes jokainen henkilö liittyi jotenkin joko oman lajinsa johtohahmoihin, harvinaislaatuisiin erityiskykyihin tai oli muuten vain kaikkien pelkäämä ja tuntema. Superlatiiveja siis oli reilusti käytössä, mutta ainakin lukiessa pysyi kiinnostus ja lysti mukana. 

 

Niin paljon vielä jäi kokematta tuosta Maasin luomasta fantasiamaailmasta, että onneksi sarjaan on tulossa jatkoa. Vaikka pidinkin jo Maasin nuortenfantasiasta, on tämä aikuisille suunnattu sarja vielä monin kerroin kiinnostavampi kokonaisuus. Pakko on nostaa hattua, kun fantasiakirjaa lukiessa tuli kosketuksen kyyneleet silmäkulmista. Niin vahvasti tässä tuli elettyä mukana.

Tähdet: 5 / 5

Muualla luettu: Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet ja Sivujen seikkailija   

 

Lapsenpiika - Enni Mustonen

Kirjan nimi: Lapsenpiika

Sarja: Syrjästäkatsojan tarinoita #2

Kirjoittaja: Enni Mustonen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2014

Sivumäärä: 366

Mistä: Kirjastosta

 

' Jos oikein rehellisiä ollaan, niin helpompaa oli, kun herra oli kaupungissa. Silloin ei tarvinnut koko ajan tyttöjä hyssytellä eikä kuunnella yökaudet pianonpimputusta. Yhtään ei Janne-herra ajatellut rouvaa eikä meitä muitakaan. Keskellä yötä saattoi salista kuulua semmoinen pianonjyrinä, ettei olisi flyygelistä kuvitellut lähtevän niin kovaa ääntä. '

s. 265 

 

Paimentytössä tapasimme nuoren orpotyttö Idan, joka erinäisten sattumusten seurauksena päätyi karjapiiasta itse satusetä Topeliuksen talouteen. Nyt on vuosi 1898. Topelius on kuollut ja Idalle on järjestetty uusi palveluspaikka ja vielä peräti keskeltä isoa Helsinkiä! On siis aika vaihtaa Sipoon maaseutu kaupungin vilskeeseen, kun uusi toimi Sibeliuksen lapsenpiikana alkaa. 

 

Sibeliuksilla on rahasta varsin tiukkaa eikä juomaretkilleen karkaava Janne-herra ainakaan tee perheen elämästä sen helpompaa. Kun ollaan paikalla kaikkien, jopa lasten, pitää olla hiljaa. Toisaalta osaa hän myös olla rakastava isä hyvinä päivinään. Varaa perheellä ei kuitenkaan ole pitää muuta vakituista palveluskuntaa Idan lisäksi, joten lapsenpiian toimi laajenee kattamaan myös ruuanlaiton ja siivouksen. Elämä on yhtä työtä, kun hän juoksee kyökin ja lastenkammarin väliä ilman edes vapaapäiviä. Toisaalta kaiken kiireen keskellä hänellä on myös aikaa unelmoida. Onhan Sipoon kartanolta lähtenyt Helsinkiin myös eräs vossikkakuski Elias, jonka pohtiminen saa nuoren Idan sydämen pamppailemaan.

 

' -Ida.

Aino-rouvan kuiskaus herätti minut lopullisesti. Hän seisoi yöpaidassa makuukamarin ovella sylissään parkuva Kirsti-vauva.

- Voisiko Ida, kun kaikki muuten heräävät? hän kysy kuiskaten ja ojensi lasta minua kohti. Pikkuinen oli hiestä märkä mutta hiljeni heti, kun nostin hänet olkapäälleni.

- Rouva menee vaan nukkumaan, vastasin kuiskaten. - Tuon Kirstin makuukamariin, kunhan se on nukahtanut.

Taas marssittiin pitkin kyökin lattiaa yksitoikkoista säveltä hyräillen. Nuku, nuku, nurmilintu. Väsy, väsy, västäräkki. Vihdoin nurmilintuni nukahti '

s.136-137 

 

Olin lukenut pari pienoista pettymystä, ja jotta lukujumi ei puskisi pahasti päälle, päätin tarttua Mustosen takuuvarmaan kerrontaan. Vasta lukemani ihastuttava Kasvattitytär ei ole vielä saanut jatkoa, mutta onneksi näitä muitakin sarjoja riittää. Päätin siis palata Syrjästäkatsojan tarinoiden pariin ja kyllä kannatti. Idan elämä imaisi minut pauloihinsa ja nurkan takana vaaninut lukujumi jäi vain kaukaiseksi muistoksi. Jokin taika näissä Mustosen teoksissa on. Niissä on juuri sopivasti kepeyttä kerronnassa yhdistettynä aidon tuntuiseen ajankuvaan. Sanoisinkos, että ei lainkaan huono.

Syrjästäkatsojan tarinoissa on ideana seurata Suomen historian merkkihenkilöiden eloa sivustakatsojan silmin. Tällä kertaa samainen piikatyttö Ida sai kunnian jatkaa teräväsilmäisenä tarkkailijana Sibeliuksen taloudessa. Kaikkihan kansallissäveltäjä Sibeliuksen tuntevat, mutta enpä ole ennen juurikaan pohtinut millainen henkilö noiden sinfonioiden takana oikein piilikään, vaikka täällä Järvenpään Ainolassa olenkin käynyt. Tässä teoksessa Sibeliukset eivät vielä olleet muuttaneet Ainolaan vaan tarina keskittyy Helsingin vuosiin sekä aikaan vuokralaisina enempi maalla Keravan Mattilassa. Aikamoiselta persoonalta Janne-herra kuitenkin kuulosti. Voivoi sitä alkoholin houkutusta... Kävi ihan Ainoa sääliksi, kun uusi lapsi oli tulilla ja mies juoksee milloin missäkin. Eikä se vauva-aika ole ollut heillä myöskään helppoa. Voi pientä Kirsti-vauva parkaa!

Lapsenpiiassa kerronta pysyy varsin tasapainoisena. Ida on oma itsenäinen toimijansa, jolla on myös oma elämänsä. Ihastuksia on ilmassa ja lupauksia jo tulevastakin. Näin tarina ei jää pelkäksi Sibelius tiirailuksi, vaan sanoisin että teoksen parasta antia onkin juuri Idan kautta eletty elämä. Millaista olikaan piikana vuosisadan vaihteessa? Miltä Helsinki näytti ja mitä huvituksia olikaan tarjolla? Ei ole kyllä piian elo ollut helppoa. Käytännössä passaat työnantajiasi kellon ympäri ja saat vuodessa muutaman vapaapäivän, jos isäntäväki sen sattuu muistamaan. Edes omaa huonetta ei ole tarjolla vaan Ida nukkui lastenkammarissa. Helposti sitä palkollinen uskoo kuuluvansa osaksi perhettä, kunnes tuleekin tilanne eteen johon piika ei enää sovikaan. Ei Ida siitä kuitenkinkaan valita. Hänen kirjoissaan elämä nyt on tällaista. Jännittävään kohtaan silti jäätiin. Ilmeisesti seuraavaksi on luvassa taidemaalari Edelfeltiä. 

Tähdet: 4 / 5

Muut sarjasta lukemani osat: 

1. Paimentyttö

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja, Amman lukuhetki, Kirjan pauloissa, Annelin kirjoissa, Kirjabrunssi, Lukuneuvoja, Wannabe mesenaatti, Kirjasähkökäyrä, Luettua, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Kirjan jos toisenkin

 

Muurahaisia ja dinosauruksia - Liu Cixin

Kirjan nimi: Muurahaisia ja dinosauruksia (Bai'eji wangshi)

Kirjoittaja: Liu Cixin, suomentanut Rauno Sainio
Kustantaja: Aula&co

Julkaisuvuosi: 2004, suomennos 2023

Sivumäärä: 170

Mistä: Kirjastosta

 

' Muurahaisten ja dinosaurusten liitto johti siis kahteen olennaiseen seikkaan: muurahaisista tuli dinosauruksille näppärät sormet, ja toisaalta dinosauruksista tuli muurahaisille ajattelun ja luovuuden lähde. Kahden myöhäisliitukaudella versoneen älyn yhteensulautuminen synnytti räjähtävän ketjureaktion. Sivilisaation aurinko kohosi Gondwanamantereen ylle ja toi valoa Maan pitkään jatkuneeseen evoluution yöhön. '

s. 45

 

Maapallon historia on ollut pitkä. Jos se tiivistettäisiin yhdeksi vuorokaudeksi, olisi ihmisten korkeakulttuurit astuneet näyttämölle vasta sen 'viimeisen sekunnin viimeisellä kymmenyksellä'. Mitä siis on tapahtunut kaikkena tuona aikana ennen ihmistä? Voisiko olla mahdollista, että jo ennen Homo Sapiens lajin voittokulkua olisi äly ja kehitys ottanut askelia jo toisten lajien matkassa? Mitäpä jos yhden älykkään lajin sijasta niitä olisikin ollut samanaikaisesti peräti kaksi? Ja ne olisivat yhdessä onnistuneet luomaan korkeakulttuurin vailla vertaa?

 

Näin nimittäin juuri käy. Kun hirmuliskolle jää ikävästi raadeltua lihaa hammasväliin, tuli muurahaisjoukkio apuun. Ne kun saivat samalla mainion aterian noista paloista, jotka olivat vain tähteitä valtaville dinosauruksille. Vähitellen hammashoidosta muurahaiset laajentavat yhteistyötään koko dinosauruksen kehon hoitoon ja jopa kirjoitusapuriksi. Valtavat kiviplakaatit saavat siis jäädä historiaan, kun dinosaurusten kömpelöt kädet saavat aisaparikseen muurahaisten taitavat pataljoonat! Vaikka toinen laji on valtava ja toinen pikkuruinen, täydentävät ne toisiaan. Onhan dinosauruksilla luovuutta mitä konemaisilta muurahaisilta puuttuu, ja vastaavasti muurahaisilla hienomotoriikkaa, mistä kömpelöt dinosauruksen kätöset voivat vain haaveilla. Yhdessä he siivittävät toinen toisensa aivan uskomattomaan kukoistukseen. Mutta kaikella tuolla kehityksellä on hintansa. Joskus kehityksen voittokulku voi näet kompastua omaan kauhun tasapainoonsa.

 

' Dinosaurusten yhteiskunnan väkiluku oli yli kymmenkertaistunut höyrykoneen aikakauden ajoista. Hirmuliskot söivät paljon ja kuluttivat runsaasti kaikkea mahdollista erittäin suurta. Valtavan tarpeen tyydyttäminen vaati lukemattomia ison mittakaavan maatiloja ja tehtaita, joiden koneet saivat voimansa fossiilisista polttoaineista ja ydinenergiasta. Paksu savukerros peitti taivasta tehtaiden yllä. [- -]

Myös muurahaiset elivät nyt edistyneessä tietoyhteiskunnassa. Niiden maailma pyöri kuitenkin eri voimalähteillä kuin dinosaurusten yhteiskunta. Öljyn ja kivihiilen sijaan ne hyödynsivät tuulivoimaa ja aurinkoenergiaa. Muurahaisten kaupungeissa oli pilvin pimein tuulimyllyjä, jotka muistuttivat kokonsa puolesta - ja muutenkin - meidän lastemme rakastamia väkkäröitä. Rakennusten julkisivut oli rakennettu kiiltävistä mustista aurinkokennoista. '

s. 76 

 

Liu Cixin on luonut kutkuttavan spekulatiivisen teoksensa - minkälainen olisikaan ollut yhteiskunta, mikäli dinosaurukset ja muurahaiset olisivat muinoin lyöttäytyneet yhteen? Olin aiemmin lukenut häneltä Muistoja planeetta maasta -sarjan aloitusosan ja vakuuttunut että tässä on kirjailija, joka tietää mitä tekee. Nyt mamma-aivoillani jätin kuitenkin suosiolla tuon sarjan jatkamisen hetkeksi hyllylle, sillä sen verran fysiikkaa sen sivuille on upotettu. Tämä pieni satiiri teos sen sijaan kuulosti juuri passelilta. Yleisesti kun olen pitänyt poliittisista satiireista kuten vaikkapa McEwanin Torakasta tai Orwellin Eläinten vallankumouksesta.

 

Kun siis aloitin tämän teoksen, olivat odotukseni varsin korkealla. Ikävä kyllä Liu Cixin tuntui hukkaavan tuon potentiaalin tällä kertaa. Tuntui oikeastaan, että teoksessa poljettiin pitkälti samaa polkua, vaikka sivuja oli vain se alle kaksisataa. Paljon toisteltiin, kuinka dinosaurusten yhteiskunnassa kaikki oli niin suurta kuin meidän kerrostalomme tai valtamerialuksemme, kuinka paljon heidän yhteiskuntansa kulutti ja eli välinpitämättömästi kilpavarustellen menemään. Vastaavasti muurahaisilla taas kaikki oli niin pikkiriikkistä, että heidän suurimmatkin rakennelmansa vastasivat meidän lastemme leluja. Kaikki oli myös niin vihreää ja teknologisesti edistyksellistä ja huoli planeetan tilasta oli heidän harteillaan. Osoittelevuus oli jo sen verran kärkästä, että useampaan kertaan jäin pohtimaan kuinkas pitkään tämä teos vielä jatkuukaan. Olihan näillä sivuilla myös kiinnostavia huomioita maailman menosta, mutta vahviten käteen jäi silti tuo kyllästymisen tunne. Harmi. Ehkä pitäydyn jatkossa siis kiltisti Liu Cixin tuotannossa enempi scifin kuin satiirin saralla.  

Tähdet: 2 / 5

 

Kuolema kylässä - Robert Thorogood

Kirjan nimi: Kuolema kylässä (Death comes to Marlow)

Sarja: Thamesjoen murhat #2

Kirjoittaja: Robert Thorogood, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Siltala

Julkaisuvuosi: 2023, suomennos 2023

Sivumäärä: 380

Mistä: Kirjastosta

 

' Judith ei antanut talven estää lähes jokapäiväisiä kastautumisia Thamesissa. Siihen vuodenaikaan uintiretket olivat väistämättä lyhyitä, mutta hän ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta olla kosketuksissa luontoon, ja ihoa kihelmöi uinnin jälkeen miellyttävästi koko lopun päivää. Erityisen mielellään hän kävi uimassa silloin, kun ratkaistavana oli jokin ongelma, ja juuri siksi hän oli Thamesin sylissä tänä nimenomaisena tammikuun aamuna.

Hän yritti ratkaista arvoitusta. '

s. 7-8

 

Thamesjoen murhissa tapasimme kahdeksaakymmentä lähestyvän Judith Pottsin, joka laatii sanaristikoita, nauttii alastonuinneista Thamessa sekä ratkaisi murhan, jonka kanssa poliisit olivat aivan neuvottomia. Apunaan tällä määrätietoisella naisella oli hänen uudet tuttavuutensa papin hienostorouva Becks sekä koiria ulkoiluttava suorapuheinen Suzie. Nyt on kesä vaihtunut jo talveen, kun Marlown pikkukylässä rupeaa tapahtumaan jälleen kummia.

Eräänä aamuna Judith saa puhelun kaupungin raharikkaalta aateliselta sir Peter Bileyltä. Hän haluaa kutsua Judithin häitään edeltäville cocktailkutsuille. Omissa oloissaan viihtyvä Judith ei aluksi ajattele mennä, mutta jokin sir Peterin sanoissa saa hänet epäilemään, että tämä mies pelkää murhaa tapahtuvaksi. Ei siis muuta kuin noutamaan kolmikon muita jäseniä ja menoksi.

Sir Peter on menossa naimisiin entisen sairaanhoitajansa Jennyn kanssa. Tästä eivät pidä sir Peterin aikuiset lapset - varsinkaan hänen poikansa ja perijänsä Tristram. Tristram saapuukin kutsuille eikä yhteenotolta voida välttyä. Tilanteen jo rauhoituttua talosta kuuluu kuitenkin kaamea kumahdus. Sir Peter löydetään painavan kaapin alle lyyhistyneenä. Hän on kuollut. Judith alkaa epäilemään, että kaikki ei nyt ole kohdallaan, mutta poliisi ei taaskaan ota tapausta vakavasti. Olihan sir Peter yksin lukitussa työhuoneessaan ja ainut avain oli hänen omassa taskussaan. Judithin on siis Suzien ja Becksin kanssa kaivettava itse todistusaineistot esiin. On aika kääriä hihat.

 

' "Ei", Tanika sanoi, "siinä asiassa minun täytyy kyllä tehdä loppu..."

"Ja minun täytyy tehdä loppu noista puheista", Judith sanoi. "Me kolme olemme jo löytäneet sinulle oliiviöljykannun, josta on pyyhitty sormenjäljet, avanneet kassakaapin, josta puuttuu testamentti, ja nyt vielä löytäneet kumisaappaiden jäljet murhahuoneen ikkunan alla olevasta kukkapenkistä."

"Sitä minä juuri tarkoitan. En voi vieläkään väittää sitä varmasti murhaksi..."

"Ymmärrän että sinun täytyy sanoa niin, ihan totta. Joudut noudattamaan sääntöjä."

"En sääntöjä, Judith, vaan lakia. Sellaista lakia jonka rikkomisesta joutuu vankilaan. Siksi minun täytyy seurata todisteketjua, noudattaa asianmukaista menettelytapaa ja varmistaa, että kaikki tapahtuu lain mukaan."

"No, sinä teet asiat omalla tavallasi ja me omallamme. Heti kun olet valmis myöntämään, että sir Peter murhattiin ja että tarvitset apuamme, olemme valmiit tulemaan hätiin. Ihan niin kuin viime kerrallakin. Mennään naiset", Judith sanoi, kääntyi ja lähti. '

s. 78-79

 

Tartuin alkuvuodesta Thorogoodin Thamesjoen murhat-sarjan aloitusosaan, sillä onhan hän suositun Murha paratiisissa tv-sarjan tekijöitä, jota vanhempani katsovat ilolla. Tuolloin Thamesjoen murhat ei vielä saanut minua täysin menettämään sydäntäni sarjalle, mutta sen verran kutkuttavan mysteerin Thorogood oli siinäkin punonut, että päätin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden. Olihan sen sivuilla ollut varsin hauskaa brittiläistä komiikkaakin, mikä on aina plussaa näissä letkeissä cozy crime sarjoissa.

 

Ikävä kyllä nyt on kuitenkin todettava, että kaikesta potentiaalistaan huolimatta jäin pettyneeksi. Jos valittelin jo ensimmäisen osan kanssa, että henkilöt jäivät aika ohuiksi, niin nyt ne olivat jo surkuhupaisen yksioikoisia. Jokainen kolmikosta oli löytänyt oman paikkansa: Judith pulmien ratkaisijana ja tutkintaa ajavana voimana, Suzie kömpelönä ja hiukan hitaana suorasanaisena Judithin aisaparina ja hiukan vastusteleva Becks, joka tunnistaa maalisävyt ja kumisaappaiden pohjakuviot kymmenenkin vuoden takaa ollen niin ylemmän keskiluokan täydellinen edustaja. Olisiko henkilöihin voinut saada edes vähän enempi lihaa luiden päälle? 

 

Vaikka itse murhajuoni oli ihan mukiinmenevä, niin tämä dekkari ei kokonaisuutena silti vakuuttanut. Tätä sarjaahan on verrattu neiti Marpleen, mutta en kyllä paljon samaa näissä näe. Judith poppoineen enemmänkin vain tohelsi menemään kauhealla vauhdilla. Hauskana yksityiskohtana oli kuitenkin avattu kuinka Judith ratkaisee sanaristikoita. Kiehtova maailma tosiaan miten salapoliisintyötä sekin touhu on. Taidan kuitenkin sanoa tämän osan jälkeen heipat tälle sarjalle. Kiinnostavia kirjoja kun on maailma täynnä. Brittiläisen cozy crimen perään haikailevia suosittelenkin kokeilemaan Osmanin Torstain murhakerho-sarjaa.

 

Tähdet: 2 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Thamesjoen murhat

 

Muualla luettu: Sirjan tarinat, Satunnainen ohilukija ja Tuulevin lukublogi

Nefrin tytär - Erika Vik

Kirjan nimi: Nefrin tytär

Sarja: Kaksosauringot #3

Kirjoittaja: Erika Vik
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2018

Sivumäärä: 560

Mistä: Kirjastosta

 

' Mustasilmäinen mies oli viimein löytänyt hänet.

Ry. Sillä nimellä tämä oli esitellyt itsensä.

Kaikista kiihkeimmin Aleia vihasi noita kahta kirjainta ja miestä, joka tuota nimeä kantoi. Ry oli tunteeton murhaaja. Hän oli surmannut Edeanan ja Eyralin vain siksi, että nämä olivat sattuneet kohtaamaan Aleian Pohjoislinjan pikajunassa. Ry oli jäljittänyt Aleian valtameren yli, hyökännyt hänen kimppuunsa Soleidassa, tainnuttanut salvealla ja kuljettanut lentoaluksellaan tähän kelluvaan vankilaan, jonka kurssista Aleialla ei ollut muuta tietoa kuin se että he etenivät selvästi kohti itää. 

Ry oli väittänyt vievänsä hänet kotiin. Kotiin Thellurothiin. '

s. 60

 

Kaksosauringot trilogian päätösosassa lähdetään liikkeelle siitä mihin Seleesian näkijä jäi. Elementtejä hallitsevat seleesit ovat sodassa tulilintujen kanssa ja taisteluiden tiimellyksessä Aleia on onnistuttu kidnappaamaan. Nyt Klaani on kuljettamassa Aleiaa kauas itään kohti ihmisten hallitsemaa ihmeellistä Thellurothia. Paikkaan, jossa tekniikka on aivan omalla tasollaan. Nämä idän suuret hallitsijat ovat nimittäin ne tahot, jotka ovat palkanneet Klaanin löytämään valkoisen ovaalin haltijat - legendojen mahtavat Nefrit, joiden kyvyillä ihmiset uskovat voivansa valjastaa aivan uudenlaiset mahdit käyttöönsä. Vaikka Aleian väitetäänkin olevan kotoisin Thellurohtista, ei se muuta hänen sisäistä levottomuuttaan. Hän on ehdottomasti menossa väärään suuntaan. Vaikka hän ei muistakaan lumouksen vuoksi menneisyyttään, tämä on paikka jonne hänellä ei pitäisi olla asiaa. Mutta sinne Klaanin Ry häntä on kuitenkin viemässä.

 

Samaan aikaan seleesi Corildon on kokoamassa retkiseuruetta, joka on lähdössä Aleian perään. Corildorilla on palava tarve suojella tuota lumottua ihmistyttöä, joka aikoinaan tuupertui hänen portailleen kaukana pohjoisessa. Pelastusoperaatioon hän saa avukseen seleesien Seuran Varjo-osaston sekä lukkojen kanssa näppärän ja Aleian perään haikailevan Mateon. Onpahan myös vaihtuvakasvoinen Aleian veli Erien sinisen fennekki ketun kanssa, jotka myös pyrkivät epätoivoisesti löytämään Aleian. Pystyvätkö he pelastamaan Aleian ennen kuin on liian myöhäistä? Jokin Aleian lumouksen alla on ruvennut heräilemään eikä kukaan ole pian turvassa.

 

' Erien ei voinut hallita päiväperhosen naamiotaan, tätä muotoa muuttavaa nahkaansa. Lumous oli kuin maalipinta, joka varisisi hänen yltään sitten kun sitä ei enää tarvittaisi. Sisar oli enemmän. Ja nyt hän oli seurueen puheista päätellen matkalla juuri sinne minne oli kiellettyä mennä yksin, kohti myrskynsilmää, josta vaiston olisi kuulunut pakottaa häntä kauemmas. Oliko sisar vankina, koska kulki väärään suuntaan?

Äkkiä Erien ei ollut enää lainkaan varma toimisiko sisaren lumous yhä kuten sen piti.

Sisar saattoi olla kaapattu, heidän salaisuutensa oli voinut vuotaa. Jos sisar oli todella viety Thellurothiin, sen täytyi tarkoittaa sitä, että taho joka oli hänet löytänyt ei tiennyt lainkaan mitä oli tekemässä. 

Tai ehkä he tiesivätkin liikaa ja yrittäisivät käyttää hänen kykyään hyväkseen. '

s. 142-143 

 

Tämä herkullinen kotimainen fantasiasarja on siis viimein tullut päätökseensä. Ensimmäisessä osassa esiteltiin Vikin luomaa kaksosaurinkojen maailmaa ja keskeisiä henkilöitä samalla matkaten junassa. Toisessa osassa keskityttiin puolestaan maagisiin seleeseihin ja heidän yhteiskuntaansa. Nyt kolmannessa osassa painopiste oli taas keikahtanut selkeästi Aleiaan ja hänen lumoukseensa. Miten hänen sisällään voi elää voimakas lumous, joka peittää alleen hänen muistonsa? Mikä on tuo mystinen valkoinen ovaali, josta hän ei voi luopua vaikka yrittäisi? Mitä ovat tarujen nefrit? Entä miten huonot tuulet liittyvät tähän kaikkeen? Herkullisia paljastuksia oli siis luvassa, kun tämä kiehtova tarina eteni kohti arvoistaan loppuhuipennusta.

 

Kuten olenkin jo aiempien osien postauksiin kirjoittanut, rakastan tätä Vikin luomaa steampunk henkistä fantasiamaailmaa. Olen ihastunut seleeseihin niin paljon, että edelleen lemppari osani trilogiasta on ehdottomasti tuo toinen, jossa nämä elementtejä käskevät oliot olivat keskiössä. Herrasmiesmäinen Corildon on varmasti vienyt monen muunkin lukija sydämen. Oikeastaan tässä osassa avattiin myös hiukan verhoa tuota varjoissa liikkuvaa Klaania kohtaan. Melkein jään toivomaan, että Vik joku päivä kirjoittaisi oman spinoff-sarjan Klaanista, sillä sen verran kiehtovalta tuo raotus kuulosti.

 

Oikeastaan on aika haikeata, että tämä sarja on nyt tullut päätökseensä. Vaikka en ole pitänyt kiirettä osia lukiessani, niin silti ehdin jo kiintyä sen maailmaan ja henkilöihin. Ehkä siinä on syynsä, miksi niin monet fantasiasarjat tyypillisesti vain jatkuvat jatkumistaan. Nefrin tytär alkoi hiukan haparoiden, sillä lukijana minulla meni hetki päästä taas tarinan jo niin monen erillisen juonilangan matkaan. Onneksi hiljalleen tarina löysi fokuksen ja sitten sitä jo taas mentiinkin. Loppupuolella sivut suorastaan jo lensivät eteenpäin kun olin niin kerronnan imussa. Lämmin suositus tälle fantasiasarjalle, joka seisoo rohkeasti omilla jaloillaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Hän sanoi nimekseen Aleia

2. Seleesian näkijä

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Lukujonossa, Kirjamies, Siniset helmet, Aamusta yöhön... ja Eniten minua kiinnostaa tie