Sudenkorento - Diana Gabaldon

Kirjan nimi: Sudenkorento (Dragonfly in Amber)

Sarja: Matkantekijä #2

Kirjailija: Diana Gabaldon, suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi

Lukija: Karoliina Kudjoi
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 1992, suomennos 2003 ja äänikirja 2021

Kesto: 31h 1min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Muukalaisessa Claire päätyi 1940-luvun Skotlannissa druidien pyhän kivikehän kautta 1700-luvun ylämaille. Viimeksi kun hänestä kuulimme oli hän seilannut rakkaan punahiuksisen urhonsa Jaimien kanssa Ranskaan. Nyt ollaan kuitenkin takaisin 1900-luvulla ja 20 vuotta on kulunut. Clairen puoliso Frank on kuollut ja Claire on matkannut parikymppisen tyttärensä Briannan kanssa uudesta kotimaastaan Yhdysvalloista Skotlantiin. Hän haluaa nimittäin kertoa tälle totuuden alkuperästään. Briannan isä ei nimittäin ole suinkaan hänet kasvattanut Frank vaan komea skotti Jamie Fraser 1700-luvulta. Mutta kuka tällaista tarinaa uskoisi?

 

Löydettyään Jamien haudan Skotlannista Claire järkyttyy ja päätyy lopulta kertomaan koko tarinansa tyttärelleen sekä avuliaalle pastorin ottopojalle ja historioitsijalle Rogerille. Näin siirrytään kerronnassa takaisin menneisyyteen ja siihen kuinka Claire ja Jamie koittivat saada asemaa Ranskan hovissa ja siten estää prinssi Kaarle Stuartin suunnitelmat Skotlannin kruunun palauttamiseksi. Claire nimittäin tietää, että verinen Culoddenin taistelu on edessä ja sitä seuraava ylämaiden heimopäällikköjen tuho. Mutta voiko mennyttä kulkusuuntaa muuttaa?

 

Olen nuorempana seurannut innolla tähän Gabaldonin kirjasarjaan perustuvaa tv-sarjaa, ja kahdeksan vuotta sitten luin myös tämän sarjan ensimmäisen osan. Rakastuin tuohon skotlantilaiseen miljööseen, mutta en kuitenkaan päätynyt enää jatkamaan tämän kirjasarjan parissa. Koin nimittäin suurta vastenmielisyyttä sadistisen Jack Randallin tekoja kohtaan. Pienoinen ähky myös tuli noista keskivaiheen jatkuvista seksikohtauksista. Nyt kuitenkin romantasia genren myötä olen jonkun verran joutunut siedättymään tällaisille tarinan lomassa oleville jatkuville hekumakohtauksille, joten ajattelin tarkistaa olisiko aika nyt kypsä tällekin sarjalle. Varsinkin kun toivoin Jack Randallin jo jääneen taakse.  

 

Yllätyinkin positiivisesti tämän tiiliskiven kanssa. Olihan tässäkin kuumia kohtauksia, mutta ei läheskään niin yksityiskohtaista hekumointia kuin monissa romantasian teoksissa. Oli mukavaa päästä sukeltamaan tuonne historian syövereihin seuraamaan kuinka kaikki johti vääjäämättä kohti Cullodenia. En ole ollut kovin perillä jakobiittikapanoiden historiasta ja tämä toimikin kiinnostavana kurkistuksena historian verhon taakse. Sillä paljon tapahtumia tähän 30 tuntiin mahtui. Puolet kirjasta oltiin tuolla Ranskan hovin pyörteissä, mutta lopussa päästiin takaisin tutuille Skotlannin maille. Pitkästä koostaan huolimatta tylsää ei tämän historiallisen viihdeteoksen matkassa tullut. Ainut jupina minulla oikeastaan on, että pitikö se inhottava Jack Randall vieläkin vetää takaisin tarinaan. Onneksi tällä kertaa vain ohimennen viitattiin aiempiin kammotuksiin, mutta yöh. 

 

Kokonaisuutena tämä tarina piti kuitenkin hyvin otteessaan läpi kolmenkymmenen tunnin. Dramaattisia tapahtumia ei puutu. Onneksi teos on kuitenkin sen verran pitkä, että näiden draamojen väliin mahtuu myös paljon sitä kaikkea muuta. Jamien leveä skottimurre on myös onnistuttu välittämään hyvin käännöksessä elävöittämässä hahmoja. Jokin tuossa skotlannissa vain jaksaa kiehtoa. Haluankin ehdottomasti vielä palata tämän sarjan pariin. Vaikken tv-sarjan kaikkia kausia olekaan nähnyt, niin muistaakseni tämän sarjan parissa päästään nimittäin kurkistamaan myös Yhdysvaltojen puolelle jossakin välissä.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Muukalainen  

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Siniset helmet, P.S. Rakastan kirjoja, Cillan kirjablogi, Oksan hyllyltä, Kirjojen pyörteissä, Tarinoiden syvyydet ja Vinttikamarissa

Nalle Puh rakentaa talon - A.A. Milne

Kirjan nimi: Nalle Puh rakentaa talon (The House at Pooh Corner)

Sarja: Nalle Puh #2

Kirjailija: A.A. Milne, suomentanut Kersti Juva ja Panu Pekkanen

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1928, suomennos 2026

Sivumäärä: 179 

Mistä: Kirjastosta

 

Nalle Puhista tutut hahmot ovat täällä taas. Tällä kertaa tarina kuitenkin alkaa esipuheen sijasta vastapuheella. Tämän kirjan lopussa on nimittäin aika heittää hyvästit näille ystäville, sillä Risto Reipas on kasvanut jo isoksi koululaiseksi ja pehmokavereiden aika on jäänyt taakse. Vielä kuitenkin näiden kansien väliin mahtui toiset kymmenen tarinaa Nallu Puhista ja kumppaneista. Näissä tarinoissa muun muassa rakennetaan Ihaalle talo ja Tikru saapuu metsään aiheuttaen jos jonkinlaisia kommelluksia. 

 

' "Kani on viisas", sanoi Puh mietteliäästi.

"Ja hänellä on Älyä."

"Niin on", sanoi Nasu. "Kanilla on Älyä."

He olivat pitkään hiljaa.

"Siitä varmaan johtuu", sanoi Puh. "että hän ei koskaan ymmärrä mitään." '

s. 130

 

Luin kaksi kuukautta sitten tänä vuotta 100 vuotta täyttävän A.A. Milnen Nalle Puh teoksen kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen. Tuolloin pian kolmivuotias esikoiseni ihastui noihin tarinoihin ikihyviksi ja luimme niitä yhdessä ääneen. Luonnollisesti pian piti etsiä lukuun tämä toinen Milnen Nalle Puh teos. 

 

Tällä kertaa en kuitenkaan saanut aivan yhtä valovoimaista lukukokemusta. Olisihan se pitänyt tajuta, että yleensä ensimmäiseen osaan on ammennettu ne timanttisimmat tarinat, jolloin jatko-osa ei vain voi päästä samalle tasolle. Nytkin kirjan ensimmäinen tarina, jossa Nalle Puh ja Nasu löytävät metsästä risukasan ja päättävät rakentaa Ihaalle talon (tietämättään tosin tämän kasan jo olleen aiempi Ihaan talo) sisälsi sitä samaa lämmintä hyväntahtoista toimintaa ja pöhköilyä, joka lumosi minut alkuperäisessä kokoelmateoksessa. Sen jälkeen loput tarinat olivat ihan mukavia luettavia, mutta jotakin tuntui silti jäävän puuttumaan. Matkassa myös kulki jo vahvasti tuo hyvästien pohjavire, sillä Risto Reipas rupesi olemaan yhä enemään poissa oppimassa Tärkeitä Asioita.

 

Tämä Nalle Puh teos jäikin siis aika kädenlämpöiseksi lukukokemukseksi. Nämä tarinat eivät jättäneet kovin kummoista muistijälkeä, eikä esikoinenkaan ole pyytänyt palaamaan näiden tarinoiden pariin toisin kuin alkuperäisen Nalle Puhin kanssa, jota piti lukea monen moneen kertaan. Silti nämä hahmot ovat muodostuneet jo rakkaiksi. Onneksi lasten kuvakirjoissa nämä hahmot elävät vielä edelleen, vaikka Milne kirjoittikin vain nämä kaksi Nalle Puh teosta. Ja tuon ensimmäisen osan voisi jopa harkita hankkia omaankin hyllyyn.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Nalle Puh    

 

Muualla luettu: There's no such thing as too many books ja Kirjavinkit

 

Luojanluomat ystäväni - James Herriot

Kirjan nimi: Luojanluomat ystäväni (All Things Bright and Beautiful)

Sarja:  Kaikenkarvaiset ystäväni #2

Kirjailija: James Herriot, suomentanut Heidi Järvenpää 

Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 1974, suomennos 1987

Sivumäärä: 367

Mistä: Kirjastosta

 

' Siegfried ja minä olimme ilmoittautuneet vapaaehtoisina ilmavoimiin ja saaneet lykkäystä, mutta siinä on kaikki mitä aion kertoa sodasta. Tämä kirja ei käsittelee niitä asioita, jotka sitä paitsi olivat hyvin kaukana Darrowbystä; se kertoo kuukausista, jotka vietin Helenin kanssa avioliittomme solmimisen ja sotaan lähtöni välisenä aikana, ja niistä aivan tavallisista asioista, jotka ovat aina olleet koko elämämme: työstäni, eläimistä ja Yorkshiren ylänlölaaksoista. '

s. 15

 

Kaikenkarvaiset ystäväni teoksessa tapasimme nuoren eläinlääkärinalun James Herriotin. Kaupunkilaispraktiikan sijasta hän päätyi Yorkshiren maaseudulle, jossa kylmä tuuli puhaltaa nummien yli ja monet työtehtävät tehdään lammas- tai lehmäaitauksessa säällä kuin säällä. Nyt Herriot on löytänyt rinnalleen kulkemaan ihanan Helenin ja he ovat muuttaneet Herriotin oppi-isän ja työkumppanin Siegfriedin yläkertaan. Eletään aikaa juuri ennen toista maailmansotaa. 

 

Tämä teos ei kuitenkaan kerro lähestyvästä sodasta, vaan kaikista niistä kommelluksista joita Herriotilla on tullut vastaan tuona aikana ennen rintamalle lähtöä. On niin poikivia lampaita ja mystisistä oireista kärsiviä lehmiä. Maatalouseläinten lisäksi praktiikalla käy myös erilaisia koira- ja kissapersoonia. Näitä pieneläimiä hoitaessa Herriot tulee myös tutustuneeksi uuteen ystävään, jonka seura johtaa aina aivan mahdottomaan ryypiskelyyn, vaikka kuinka koittaisi olla edukseen. Entäs sitten nuo nummien isännät! Eläinlääkäriä toki kestitään, mutta hommia saa kyllä painaa ulkona alkeellisissa oloissa samalla kun kuulee neuvoja joita puoskarit ovat isännille antaneet. Jotenkin tähän omaan yhteisöönsä myös Herriot on löytänyt paikkansa. Varsinkin kun hän viimein sai Heleninsä. 

 

' Seuraavalla viikolla minusta tuntui kuin olisin ollut kaiken aikaa paitahihasillani. Lammassesonki oli huipussaan, ja käsiäni välillä kuumassa vedessä liottaen vietin tuntikausia seudun kaikilla kulmilla - karsinoissa, navettojen pimeissä nurkkauksissa tai hyvin usein laitumilla, sillä tuohon aikaan isännät eivät nähneet mitään outoa siinä, että eläinlääkäri konttasi paitahihasillaan ulkona sateessa. '

s. 28 

 

Luin joitakin vuosia sitten Herriotin ensimmäisen muistelmateoksen Kaikenkarvaiset ystäväni ja rakastuin ikihyviksi. Hänen otteensa elämään ja eläinlääkäripraktiikan eteen heittämiin tapahtumiin oli niin lämmin ja sopivasti pilke silmäkulmassa kirjoitettu, että lukijana ihan pystyi kuvittelemaan itsensä tuonne 30-luvun Englannin maaseudulle. Samalla oli niin kiehtovaa päästä lukemaan millaista eläinlääkärin toimi oli tuolloin ennen modernia lääketeollisuutta ja antibiotteja, kun pieneläinten sijasta iso osa potilaista onkin lehmiä ja lampaita - unohtamatta muutamaa äkäistä sonnia. 

 

Luojanluomat ystäväni jatkoi tuolla Kaikenkarvaisten ystävieni teoksen tukuuvarmalla reseptillä. Nautin tämän teoksen hauskoista tarinoista ja kohtaamisista. Samalla se sisälsi myös koskettavia hetkiä. Jokaista kun ei pystytä pelastamaan, onhan kyseessä muistelmat eikä fiktiivinen romaani. Sydämeni sulatti varsinkin pieni orpo karitsa Herbert joka löysi uuden 'emän' lampaasta, joka puolestaan oli menettänyt oman karitsansa. Tämä teos toimikin ihanan lämminhenkisenä välipalana ja odotan innolla minkälaisia kommelluksia Herriotin muistelmien seuraavat osat pitävätkään sisällään.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kaikenkarvaiset ystäväni   

 

Operaatio Ave Maria - Andy Weir

Kirjan nimi: Operaatio Ave Maria (Project Hail Mary)

Kirjailija: Andy Weir, suomentanut Annukka Kolehmainen

Lukija: Aku Laitinen
Julkaisija: Into

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos ja äänikirja 2022

Kesto: 18h 3min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Mies herää. Hän on sängyssä ja kiinni erilaissa letkuissa vailla tietoa kuka hän on. Huoneessa on myös kaksi muuta sänkyä, joissa on kaksi ruumista. Sitten on vielä robottikädet ja tietokone joka kyselee häneltä asioita. Missä ihmeessä hän on? Ja kuka ihme hän on? Hiljalleen muistin palasia rupeaa löytymään. Hänen nimensä on Ryland Grace. Hän oli yläasteen fysiikanopettaja. Ja mitä ilmeisimmin päätynyt jotenkin avaruusalukselle.

 

Koko ihmiskunta on vaarassa. Aurinko menettää voimiaan uhaten syökseä koko maapallon kylmälle jääkaudelle. Perustetaan ylikansallinen projektiryhmä, jonka on tarkoitus estää tämä. He tarttuvat viimeiseen oljenkorteen ja päättävät lähettää avaruusaluksen tähtienväliselle matkalle löytämään ratkaisua. Ja jotenkin Grace tulee sotkeutuneeksi tähän askel askeleelta yhä syvemmälle. Mutta onnistuuko hän tehtävässään yksin avaruusaluksellaan valovuosien päässä avusta? Vai onko hän sittenkään yksin?

 

Tuota uutta Ryan Goslingin tähdittämää elokuvasovitusta oli hehkututtu niin paljon jo ennen kuin koko elokuvaa oli edes julkaistu, että päätin tutustua tähän Weirin alkuperäiseen tarinaan johon tuo elokuva pohjautuu. Näin pystyisin osallistumaan keskusteluihin tästä elokuvasta, vaikkei lapsiarkeni mahdollistakaan sen varsinaista näkemistä. Ainakin Kullervon tarinan kanssa tämä strategia toimi mainiosti. Se ylitti jopa odotukseni tarjoamalla myös huikean lukukokemuksen. Ja samoin kävi myös tämän Weirin teoksen kanssa.

 

Olen jonkun verran lukenut scifiä eli tarinan genre ei sinäänsä tuntunut vieraalta. Olen kuitenkin tottunut, että ne ovat useimmiten varsin vakavia ja tieteellisten yksityiskohtien kanssa pitää olla tarkkana, ja silti iso osa menee yli hilseen. Tätä Weirin teosta sen sijaan kuvaisin ennen kaikkea sanalla hauska. Ai että tuo Gracen sisäinen ääni oli hulvaton! Maailmaloppu uhkaa? Mitä turhia synkistelemään tällaisen aiheen parissa! Sen sijaan kirjoitetaan kirja, jossa tiedejutut on selitetty enimmäkseen helposti pureskeltavasti ja jonka parissa lukijana nautti matkasta. 

 

Pidin siis kovasti Operaatio Ave Mariasta. Se oli helposti lähestyttävä ja tarina vetäisi välittömästi imuunsa. Teoksen rakenne oli hyvin toimiva. Aloitetaan kaukana avaruusaluksella ja lukijanakin maan tapahtumat piirtyvät hiljalleen esiin samaa tahtia kun Gracen muisti rupeaa palailemaan. Näin saatiin tasapainoinen ajoissa vuorotteleva kerronta, josta ei puuttunut yllättäviä hetkiä. Teoksen yksi parhaista anneista oli myös Gracen kohtaaminen Kivisen kanssa, ja se kuinka he rupeavat rakentamaan yhteistä kommunikointitapaa pelastaakseen planeettansa. Aivan mahtavaa! Nuo erilaiset tieteelliset pläjäyksetkin kutkuttivat juuri sopivasti ajatushermoja. Pidin tätä jo aivan viiden tähden lukukokemuksena, mutta sitten loppuun oli minun makuuni ahdettu hiukan liikaa aaa me kuolemme, hei löysimme onneksi pelastuksen viime hetkellä, aaaa taas me kuolemme ja pelastus jne. Vähempikin draama olisi riittänyt. Todella positiivinen yllättäjä tämä teos oli kuitenkin, ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä kevään elokuvasensaatiota myös näin alkuperäisen kirjan muodossa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kartanon kruunaamaton lukija, Kirjahilla, Kirjaimia ja Kirjavinkit 

 

Myrsky - William Shakespeare

Kirjan nimi: Myrsky (The Tempest)

Kirjailija: William Shakespeare, suomentanut Matti Rossi

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1611, suomennos 2010

Sivumäärä: 153

Mistä: Kirjastosta

 

' Miranda

Jos te, rakas isä, mahdillanne panitte nuo

villit vedet myrskyämään, rauhoittakaa ne

On kuin taivas haluaisi sataa liekehtivää tervaa,

mutta meri, pilven poskiin saakka nousten,

sammuttaa sen tulet. Mitkä tuskat minä kärsin

niiden kanssa, joiden kärsimykset näin:

uljas laiva, jossa varmaan oli joku jalo ylhäinen,

noin vain meni kappeleiksi! Sydämeni

vavahteli heidän huudoistaan - he menehtyivät,

ihmisraukat. Jokin jumala jos olisin,

niin mahdillani olisin maan sisään upottanut

meren, ennen kuin se ehti niellä kelpo laivan

ja sen matkustajat. '

s. 30

 

Miranda asuu isänsä Prosperon kanssa lähes autiolla saarella. Eräänä iltana Prospero nostattaa hirmuisen myrskyn. Ohi on nimittäin lipumassa Napolin kuningas ja Milanon herttua väkineen. Samainen Milanon herttua, joka on Prosperon veli ja ryöstänyt häneltä hänen valtakuntansa karkottaen Prosepron ja Mirandan merille. Nyt saarella ilmanhenki Ariel on Prosperon käskyläisenä ja siten kosto on viimein mahdollinen.

 

Prosperon suuri suunnitelma on saattaa oma tyttärensä Miranda yhteen Napolin kuninkaan pojan kanssa. Ariel järjestää haaksirikkoiset eripuolille saarta ja näin suunnitelma lähtee täytäntöön. Sillä välin kun nuoret rakastuvat, Napolin kuninkaan veli ja Milanon herttua suunnittelevat omaa vallankaappaustaan. Onpahan myös noidan poika epämuodostunut Prosperon orja Caliban, joka on halukas vaihtamaan isäntää viiniä maistettuaan viinikellarin hoitajan ja narrin matkaan.

 

Olen aiemmin lukenut Shakespearea vain alkuperäiskielellä (As you like it ja Romea & Juliet), mutta tällä kertaa lähikirjastostamme ei löytynytkään tätä The Tempestia englanniksi. Näin ollen tartuin Myrskyyn nyt suomeksi ja yllätyinkin positiivisesti. Olin jotenkin ajatellut teoksen kielen olevan haastavaa ja runomitallista. Sen sijaan tämä olikin oikein helppolukuista tekstiä. Näytelmämuoto myös takasi juonen jatkuvan liikkeen dialogin matkassa. Koko ajan siis pysyi hyvin kärryillä. Ehkä jatkossakin pitäisi tutustua Shakespearen tuotantoon suomeksi, kun se on tehty näin helpoksi!

 

Mitä itse tarinaan tulee niin viihdyin sen matkassa varsin mukavasti. Tarina on varsin lyhyt ja siten kaikkiin juonilankoihin ja henkilöihin ei voinut syventyä kovin syvälle. Tartuin silti aina ilolla tähän Shakespearen näytelmään ja odotin innolla mitä se seuraavaksi tarjoaisikaan. 

 

Tässäkin teoksessa olisi varmasti paljon tasoja analysoitavaksi. Esimerkiksi Prosperosta, joka luovutti valtakuntansa hoitamiseen veljelleen keskittyen itse vain omaan mieliharrastukseensa lukemiseen. Oliko ihmekään, että hän laiminlyötyään velvollisuutensa menettekin kaiken? Nykyään eletään indivudualismin aikaa, mutta Shakespearen aikana moinen laiminlyönti oli kiistatta suuri rikos. Siirtomaavalta myös näkyi teoksessa. Prospero kun muuttaa saarelle tyttärensä kanssa, niin samalla hän tulee orjuuttaneeksi alkuperäisasukkaan Caliban ja ilmanhenki Arielin orjikseen itse halliten siellä. Samoin haaksirikkoisissakin itse kukin pohtii omaa asemaansa. Varsinainen nuorten lempi oli aika yhtäkkistä eikä herättänyt ainakaan tässä lukijassa kovin suuria tunteita. Omat univajeiset aivoni eivät jaksa kuitenkaan tämän enempää lähteä analysoimaan kaikkia Shakespearen teoksen tasoja. Ihan mukava pieni välipalateos, vaikka en uskokaan, että pidemmän päälle tästä jää kovin suurta muistijälkeä.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista, Unelmien aika, Miina <3 William, Jokken runonurkka, Lukijatar ja Cillan kirjablogi   

Humiseva harju - Emily Brontë

Kirjan nimi: Humiseva harju (Wuthering Heights)

Kirjailija: Emily Brontë, suomentanut Eila Pennanen

Lukija: Krista Putkonen-Örn
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1847, suomennos 1991 ja äänikirja 2025

Kesto: 14h 10min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Herra Lockwood haluaa vetäytyä syrjään ja vuokraa kartanon Yorkshiren karuilta nummilta. Mennessään tapaamaan uutta vuokraisäntäänsä läheiseen Humisevaan harjuun, kohtaa hän nummiakin karumman miehen, herra Heatcliffin. Kaikki ovat Humisevassa harjussa töykeitä ja epävieraanvaraisia. Mutta samalla jokin heissä rupeaa kiehtomaan herra Lockwoodia. Lopulta hän saakin taloudenhoitajansa Nelly Deanin kertomaan hänelle Humisevan harjun väen tarinan.

 

Nuori Catherine, Cathy, asui veljensä kanssa Humisevassa harjussa. Sitten heidän isänsä toi kerran mukanaan ottolapsen, Heatcliffin. Heatcliff ja Cathy muodostivatkin pian yhteisen yksikön. He juoksivat nummilla ja olivat pahan teossa. Jotakin perustavanlaatuista synkkyyttä Heatcliffissä oli. Kasvaessaan Cathy kuitenkin nai toisen. Katkeruuden sappi syö Heatcliffin sisusta. Lopulta Cathy menehtyy, mutta Heatcliff jää. Vannoen kostoa kaikille osallisille ja heidän jälkeläisilleen.

 

Huhhuh mikä teos. Nyt en ollut ollenkaan valmistautunut tälle sapekkaalle ja synkälle matkalle jonka sain. Nyt tuon uuden filimatisoinnin ilmestyttyä ajattelin, että tämän klassikon uudelleenluku voisi olla paikallaan. Nyt kuuntelun jälkeen en voi tosin olla varma tulinko sittenkään lukeneeksi tätä silloin teinivuosinani kun ahmin 1800-luvun klassikoita. Uskoisin, että tällaisesta ryöpytyksestä olisi nimittäin jäänyt edes jokin muistijälki. 

 

Odotin jotakin hiukan synkempää, mutta silti jotenkin Austeniin vertautuvaa traagista romanssia. Sen sijaan romantiikka oli tästä tarinasta kyllä kaukana. Enemmänkin kyseessä oli tarina kieroutuneesta pakkomielteestä ja sen traagisista seurauksista. Melkein kaikki tarinan henkilöt olivat jollain tasolla hyvinkin häiritseviä. Voi sitä synkkyyden ja sapen määrää tässä tarinassa. Tätä kuunnellessa tuli vain ahdistunut ja synkkä olo itsellekin. Toki siinä on omat hetkensä joiden vuoksi se on varmaan noussutkin klassikkoasemaan. Ja varmasti teos on omana aikanaan ravistellut lukijakuntaa, kun nykyaikanakin Heatcliffin pahuus jaksaa järkyttää. Itse lukukokemus oli kuitenkin sen verran epämiellyttävä, että tuskin palaan enää teoksen pariin.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muuallu luettu: Elämä on ihanaa, Lumiomenaa, Leena Lumi, Lukijatar, Kirjoihin kadonnut, Paljon melua kirjoista, Kirjakimara, Peegee hydatoon, Kirjakammari, Anna minun lukea enemmän, Book hunter, Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja, Sanoissa ja sivuilla, Kujerruksia, Kaikkia värejä, Ruohonkortta, Kirjakaapin avain, Sallan lukupäiväkirja, Jokken kirjanurkka ja Kirjavinkit  

 

Yönistujat - Riko Saatsi

Kirjan nimi: Yönistujat

Kirjailija: Riko Saatsi

Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2025

Sivumäärä: 191

Mistä: Kirjastosta

' Ga myö buabol yönistuizet pietäh. Hiän huondeksel vain tuonilmazih lähti. Läbi yön nyt pokoinniekan vierel valvotah da '

s. 72

 

He olivat evakkoja, jotka sota oli pakottanut lähtemään. Ensin Lapualle toisten nurkkiin ja nyt viimein omaan tupaan Nurmekseen. Nimet ja karjalan kieli on vaihdettu paikalliseen, mutta silti heitä katsotaan alta kulmien. Nyt perheen Tatjana-mummu on siirtynyt tuonilmaisiin. Pojat lähetetään viemään kyläläisille tietoa kuolemasta ja ortodoksisten ruumiinvalvojaisten pitämisestä. Sillä välin äiti pesee anopin ruumiin ja koittaa parhaansa mukaan järjestää oikeanlaiset yönistujaiset, vaikkei itkijän itku häneltä sujukaan. Samalla hän kipuilee kahden maailman välissä. Kuinka varmistaa, että hänen lapsensa voisivat elää rauhassa tässä uudessa paikassa. Onko täällä enää tilaa karjalaisille tavoille ja uskomuksille?

 

' Lapualta saakka olin kuullut, että

maailma ei vielä niin täysi ole, etteikö tämä joukko sovi muualle asumaan

ja että

suomea puhuvat, mutta kyllä ne ryssiä ovat.

Olin saanut kuulla, että olimme

jotain kymmeniä vuosia jäljessä

ja

henkisesti alemmalla tasolla

ja että

yleistä viinan käyttö niillä on hautajaisissakin, saatika muissa juhlissa.

Senkin olin saanut tiedoksi, että -

Läimäytin kämmenselkääni lujasti puulastalla. Kipu värähti otsaluusta asti. Halusin saada päähän työntyneet ikävät äänet loitommas.

Mihinpä ne sieltä olisivat hävinneet. '

s. 86-87 

 

Tätä Saatsin romaania ei ole sivumäärällä pilattu, mutta silti sen sivut sisältävät fyysistä kokoaan suuremman tarinan. Juoni on tässä tarinassa hyvin simppeli eikä sitä ole liioilla tapahtumilla pilattu. Silti tuohon lyhyeen aikaan oltiin saatu taitaen kuvattua karjalaisten evakkojen vaikea paikka. Kotiin ei enää ollut asiaa, mutta uusikin koti heitä hyljeksi. Heistä puhuttiin pahaa ja lapsiakin hakattiin koulutiellä. He eivät olleet venäläisiä, mutta suomalaisetkaan eivät ottaneet heitä joukkoihinsa avosylin. Oli tehtävä vaikeita päätöksiä. Kuinka hukuttaa omat perinteet, jotta heillä olisi tulevaisuus.

 

Yönistujat on kieltämättä ajatuksia herättävä teos. Silti en ollut heti ensisivuilta asti lumoutunut. Oikeastaan vasta puolenvälin jälkeen se imaisi minut matkaansa. Syy tähän tosin on varmaan se, että aluksi ehdin lukea vain muutaman sivun illassa, mutta lopun sain vihdoin luettua yhtenä lukukertana tarinan rytmiin ja mielenmaisemaan upoten. Se nostikin teoksen paremmin oikeuksiinsa. Kerronnan lomassa oli myös lyhyitä karjalaksi kirjoitettuja osioita. Hienoa, että kieltä on haluttu ylläpitää näin. Kyllähän siitä ihan ummikkona ymmärsikin yllättävän paljon, vaikka suurin osa menikin ohi. Tärkeä teos kaiken kaikkiaan valottaessaan pienessä tarinassaan suurta haavaa. Toiset minunkin isovanhemmistani ovat karjalasta joutuneet lähtemään evakkoon, mutta minullekin tämä selvisi vasta aikuisena. Niin se karjalainen perintö on hukutettu valtavirran sekaan. Ehkäpä juuri jotta oltaisiin sopeuduttu.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Tuijata, Lumiomena, Kirjaluotsi, Annelin lukuvinkit, Kirjojen kuisketta, Mane, Kirjakaapin avain, Sivumerkkejä ja Kirjavinkit