perjantai 11. tammikuuta 2019

Caraval - Stephanie Garber

Kirjan nimi: Caraval (Caraval)
Sarja: Caraval #1
Kirjoittaja: Stephanie Garber, suomentanut Kaisa Kattelus
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2017, suomennos 2017
Sivumäärä: 355
Mistä: Kirjastosta

' "Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä. Se, mitä näiden porttien takana tapahtuu, voi olla pelottavaa tai kiihottavaa, mutta älkää menkö lankaan. Me yritämme vakuuttaa teille, että pelimme on totta, mutta se on pelkkä esitys. Lumemaailma. Siispä, vaikka haluamme lumota teidät, älkää antako lumon viedä teitä mennessään. Toteutunut unelma voi olla kaunis, mutta se voi myös muuttua painajaiseksi, josta on mahdoton herätä." '
s. 73

Scarlett ja Donatella Dragna ovat eläneet koko ikänsä eristäytyneellä Trisdanin saarella haaveillen tulevaisuudesta jossain muualla. Pelko pitää heitä vahvassa puristuksessa isän tyrannian alla. Pakoyritystä seuraisi vain kuolema. Scarlett haaveilee kuitenkin pääsevänsä joku päivä näkemään omin silmin heidän isoäitinsä kuvaileman Caravalin. Tämän maagisen esityksen, jossa katsojat ottavat osaa vuoden peliin. Siellä taikuus nivoutuu saumattomasti yhteen todellisuuden kanssa. Tässä Legendin vetämässä maailman loistokkaimmassa esiintyjäseurueessa vain haaveet ovat rajana. Ne ovat esityksiä täynnä yliluonnollista taikaa.

Scarlett kirjoittaa vuodesta toiseen Legendille pyytäen tätä tuomaan loistokkaan esiintyjäseurueensa heidän pienelle saarelleen. Vastausta ei kuitenkaan kuulu. Scarlettin elämä saa kuitenkin uuden käänteen kun hänen julma isänsä ilmoittaa kihlanneensa Scarlettin Kreiville. Isän valtapelin vuoksi Scarlett ei tiedä Kreivistä edes nimeä, mutta kuitenkin tämä avaa monia mohdollisuuksia Scarletille. Viimein hän ja Tella voivat jättää saaren! Kreivin luona ei voi olla kauheampaa kuin kotona.

Juuri ennen häitä Scarlett saa kuitenkin viimein vastauksen kirjeeseensä. Legend kutsuu Scarlettin, Tellan ja Scarlettin tulevan aviomiehen osallistumaan sen vuotiseen peliinsä Isla de los Sueñosiin. Kun avioliitto ja siten pako isän vallan alla on vaakakupissa, Scarlett ei ole kuitenkaan halukas lähtemään ja hylkäämään toivettaan paremmasta huomisesta. Komean merimies Julianin avulla Tella järjestää heidät kuitenkin pakomatkalle kotisaarelta kohti Caravalin lumottua maailmaa. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan ja Tella katoaa. Pian selviää syy. Tämän vuoden pelissä tarkoituksena on löytää Tella, ja siten voittaa himoittu palkinto: yksi toivomus. Scarlettilla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä pelin pyörteisiin. Kun totuuden ja tarun raja hämärtyy, pelin lumo voi viedä vahvimmankin mielen mennessään.

' Tämä olkoon vihjeistä ensimmäinen.
Toisen luo käy mutkaisempi tie,
joka kenties järjen, uskon sinulta vie:
toinen vihje löytyy jäänteistä lähtemisen,
kolmannen saat kun ansaitset sen,
kalliilla hinnalla ostat neljännen,
ja viides vaatii hyppyä tuntemattomaan.
Moni kaatuu, mutta yksi on tullut voittamaan.
Sinulla on viisi yötä aikaa etsiä
neljä vihjettä ja tyttö,
ja Legend toteuttaa toiveesi. '
s. 122

Oi olen rakastunut! Caraval johdatti minut maagiseen maailmaansa enkä voinut muuta kuin seurata vierestä ja haukkoa henkeä. Garberin kuvailu on niin yksityiskohtaista ja jokaista aistia hivelevää, että Caraval heräsi eloon. Aivan kuin olisi elänyt koko ikänsä mustavalkoisessa maailmassa ja siihen oltaisiin yhtäkkiä puhallettu värit. Voi sitä värien tulvaa! Jopa verhojen punaisen värin pystyi maistamaan lukiessa. Caravalin maailma on yllätyksellinen eikä sitä pysty ennakoimaan. Aina kun hetkeksi tuntuu saaneensa totuudesta kiinni hukutetaan kaikki aiempi tieto keskelle uutta maagista labyrinttia. Caravalilta pitää odottaa odottamatonta.

Olen yleensä vältellyt viimeiseen asti nuortenkirjoja, koska olen niin useasti pettynyt niiden pinnalliseen hahmojen ja ympäröivän maailman kuvailuun. Caravalissakin Scarlett on hyvin naivi henkilö, jonka navigointi pelissä oli yhtä hapailua. Jostain syystä se ei kuitenkaan häirinnit minua. Garberin kuvailu on niin mestarillista, että ehdin jo lumoutua teoksesta. Teos jaksoi jatkuvasti yllättää eikä sen seurassa tule kokeneeksi tylsiä hetkiä. 

' Myyjätär jatkoi: "Puvut maksavat pahimman pelkosi ja hartaimman halusi. Voit myös maksaa ajalla."
 "Ajalla?" Scarlett kysyi.
"Meillä on tarjous. Tänä yönä yksi puku maksaa vain kaksi elinpäivää." Tytön ääni oli asiallinen, aivan kuin olisi ollut puhe vain tavallisista kolikoista. '
s. 179 

 Eräs Caravalin kutkuttava piirre oli myös sen rahakäsite. Pelissä ei nimittäin osteta mitään kolikoilla vaan salaisuudet ja pelot ovat käypää valuuttaa. Rahalla ei nimittäin ole muuta arvoa kuin sille määritelty hinta. Salaisuuksilla voidaan puolestaan hallita ihmisiä, saada heidät toimimaan tietyllä tavalla. Täydellinen väline peliin, jossa rajat hämärtyvät. Jos paljastat liikaa, peli voi manipuloida sinua miten vain haluaa. Toisaalta, kun vastaukset ovat ainoa käypä valuutta et voi myöskään välttyä paljastamasta itsestäsi pala palalta lisää.

 Caraval oli minulle siis suurenmoinen lukukokemus. En olisi oikeastaan voinut paremmin aloittaa vuotta 2019. Garberin luoma maailma on salaperäinen ja täynnä taikaa. Sen kerronta oli loistavan yksityiskohtaista ja aisteja hivelevää. Se puhalsi Caravalin henkiin silmieni edessä. Oikeastaan pystyin jo nyt näkemään kuinka visuaalisesti mahtavan elokuvan tästä teoksesta saisi. Caravalin elokuvaoikeudet myytiinkin jo ennen kirjan julkaisua, joten jään innoissani odottamaan minkälaisen spektaakkelin siitä saadaan aikaiseksi. Kirjaa suosittelen myös oikein lämpimästi. Maaginen tarina, joka tuo mukanaan vähän taikaa myös arkeen.

Tähdet: * * * * *

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Kirjavuosi 2018


Nyt kun viimeisetkin 2018 vuoden puolella luetut teokset on tullut postattua on aika katsoa taaksepäin kuluneeseen kirjavuoteen. Vuosi 2018 on ollut minulle siten merkittävä, että palasin rakkaan lukuharrastukseni pariin parin vuoden tauon jälkeen. Jotenkin kun yliopisto-opinnot alkoivat niin romaanit ym. jäivät kaiken muun uuden ja ihmeellisen jalkoihin. Nyt keväällä kuitenkin kun väkersin kandia niin kaipasin sen vastapainoksi jotakin. Etsinkin Potterit kirjahyllyni pölykerroksen alta ja se oli menoa sitten. Nykyään päivän päätteeksi sohvan nurkkaan könyäminen kirjan kanssa on taas normi, josta en haluaisi luopua mistään hinnasta. On ollut myös mukavaa palata kirjablogien maailmaan niin omien lukukokemusten kuin muiden blogien tarjoamien kirjavinkkien taholta. Lista niistä kirjoista joihin haluasin tutustua senkun vain kasvaa kasvamistaan. Ainakaan ei pitäisi lukemiset loppua tältäkään vuodelta!

Tilastoja vuodelta 2018:

Luetut teokset: 45 kirjaa
Vaikka lukuvuoteni ei ollut edes täyttä kalenterivuotta sain silti luettu peräti 45 teosta mistä olen varsin ylpeä. Nämä 45 kirjaa koostuivat 31 kaunokirjallisesta teoksesta, 10 nuortenkirjasta ja 4 tietokirjasta.

Luetut sivut: 19 247 sivua
Keskimääräinen sivumäärä kirjaa kohden on täten ollut 428 sivua / kirja. Hajontaa on myös ollut jonkin verran kirjojen välillä, vaikka yhtäkään alle sadan sivun kirjaa ei tullutkaan luettua: 
Lyhyin teos: 140 sivua Avain, Junichiro Tanizaki

 Luetut kielet: 41 suomeksi ja 3 englanniksi
Vaikka yleensä suosinkin suomenkieltä lukiessani, niin tällä kertaa sen paino oli harvinaisen suuri. Luetuissa kielissa siis huomaakin Dickensin Little Dorritin vaikutuksen, sillä luin kyseistä teosta lähes puoli vuotta enkä halunnut lukea kahta englanninkielistä teosta samanaikaisesti, kun Dorritissakin oli jo tarpeeksi hommaa. Ehkä tulevana vuonna tämäkin tulee hiukan tasoittumaan.

Sukupuolijakauma: 27 nais- ja 18 mieskirjailijaa
En kirjoja valitessa kiinnitä oikeastaan ollenkaan huomiota kirjailijoiden sukupuolijakaumaan, joten oletin sen olevan aika 50-50. Tulos on siis hiukan yllättävä, mutta toisaalta luen aika usein Agatha Christieitä kirjojen välissä, joka voi vaikuttaa hajontaan jokusen chick-lit kirjan lisäksi.

Alkuperämaa: 3 kotimainen ja 42 vieraskielinen
Tätä tilastoa ei edes kehtaa näyttää, mutta niinhän se on että kammoksun edelleen jonkin verran kotimaista kirjallisuutta. Kotimaisesta kirjallisuudesta minulle on tullut vastaan ehkä eniten niitä ääripäitä: Joko rakastun tai vihaan syvästi. Ehkä pitäisi tsempata tällä saralla. Mitäköhän teoksia / kirjailijoita kannattaisi kokeilla, että tästä ennakkoluulosta pääsisi kohti tasapainoisempaa jakaumaa...

Mistä saatu: 27 omasta hyllystä, 7 kirjastosta ja 11 lainassa
Tässä kohtaa on puolestaan tapahtunut aika iso muutos aiempiin vuosiin nähden. Siinä missä ennen tunnuin lukevan vain oman hyllyn ylipursuavasta kirjavarastosta, niin nykyään myös muista lähteista on tullut luettua kirjoja. Todellinen uutuus on tuo tapani lainata perheeltäni kiinnostavia tai heidän suosittelemiaan teoksia. Koko perhe kun lukee paljon, joten näin tulee hyvin kierrätettyä niitä lemppareita kaikille halukkaille :D

Vuoden 2018 TOP 5:

Näin jälkikäteen katsottuna vuoteen on mahtunut hyvin paljon nautinnollisia ja monipuolisia lukukokemuksia. Top 5 listallenikin on mahtunut niin kaunokirjaa, klassikkoa, tietokirjaa kuin dekkariakin, mikä on mukava huomata. Näiden lisäksi erityisesti Jean M. Untinen-Auelin Luolakarhun klaani sekä Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma ovat jääneet mieleen kiehtovina ja ajatuksia herättävinä teoksina.


Nyt on vuosi 2018 taputeltu ja kohti uusia lukukokemuksia vuonna 2019!



lauantai 5. tammikuuta 2019

Seksiä museossa - Sarah Forbes

Kirjan nimi: Seksiä museossa (Sex in the Museum)
Kirjoittaja: Sarah Forbes, suomentanut Tero Valkonen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2016, suomennos 2017
Sivumäärä: 268
Mistä: Kirjastosta

 ' Työpöydälläni on kirjakasa, kannettava, laturi ja kyniä. Siinä on myös anustappi, tekovagina, salaperäinen kuukautislääke ja tietenkin kasa pornoa.
Tervetuloa seksimuseoon. '
s. 7

Seksiä museossa - merkillinen urani new yorkin rohkeimmassa museossa on Sarah Forbesin omaelämänkerrallinen teos hänen erikoisesta urastaan New Yorkin seksimuseon intendenttinä. Museon intendenttinä työskentely ei suinkaan ollut antropologiaa opiskelleen Sarahin ensimmäinen uravaihtoehto, mutta elämän polut ovat välillä arvaamattomat. Seksimuseo ei nimittäin ole kuten mikä tahansa museo, joka on kangistunut byrokration painon alle. Nuorekas seksimuseo tarjosi jotakin aivan uutta - mahdollisuuden kertoa tarinoita ja vaikuttaa. Aloittaessaan työnsä Sarah ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan 'katsonut pornoa, käynyt strippauspaikassa tai omistanut hieromasauvaa'. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä heti ensimmäisenä työpäivänä hänen etensä paukautetaan notkuvat pinot pornoelokuvia. 

Teoksessa seurataan niin Sarah työskentelyä seksimuseossa kuin myös hänen yksityiselämänsä kiemuroita. Seksimuseo ei ole työpaikkana aivan tyypillisin. Työnkuva on kuitenkin sama kuin milla tahansa museon intendenttillä: uusien näyttelyiden kehittelyä, luontia ja organisointia. Vanhojen saviruukkujen sijasta näyttellei voi kuitenkin päästä design seksilelut, pin-up tyttökuvat tai fetissi välineet. Näitä näyttelyitä kootessaan hän tulee tavanneeksi myös paljon erilaisia keräilijöitä, jotka ovat enimmäkseen aivan tavallisia ihmisiä - muutamaa erikoisuutta lukuunottamatta. Vaikka Sarah näkee työnsä vaativana asiantuntijatehtävänä, on monia jotka assosioivat sen vain seksiin. Tämä ikävä sivuilmiö heijastuu puolestaan Sarahin yksityiselämään. Kuka nyt ottaisi tosissaan naisen joka työskentelee seksimuseossa ja puhuu täysin neutraalisti seksuaalisista erikoisuuksista?

' Halusin myös sekoitella aineksia - näyttää ensin jotain hieman järkyttävää ja sitten jotin hauskaa, etenkin kun kokoelmassa oli huomattavan paljon kumpaakin. Intendentti pyrkii aina esittelemään materiaalin monipuolisuutta, ja minä katselin Dennisin talossa tuntikaupalla filmimateriaalia, jossa alastomat miehet painivat, minkä jälkeen masturboitiin ja mittailtiin peniksiä, kuten Mizerin tuotannossa oli 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa tapana. Näin kolmessa päivässä niin paljon peniksiä, etten ollut pitänyt moista edes mahdollisena. '
s.75

Forbesin teos on virkistävän erilainen. Härskiyden sijasta Forbes lähestyy aihetta huumorin kautta pilke silmäkulmassa. Teos on kirjoitettu niin vetävästi, että sitä ei olisi malttanut laskea käsistään. Oikeastaan kerronnan painopiste on aika paljon eri näyttelyiden rakentamisessa, johon liittyen eri ilmiöiden historiaa tuli paljolti valotettua. 1800-luvun bordellioppaat sekä pornon ja burleskin historiat tulivat hyvin tutuiksi. Olikin kiehtova seurata miten erilaiset lainsäädännöt ovat vaikuttaneet ilmiöihin ja asioiden kehitykseen.  Seksiä museossa tarjoaakin siis elämäkerran lisäksiä viihdyttäviä aikamatkoja historian huminaan. Tämän lisäksi Forbes tarjoilee tekstissään hauskoja knoppitietoja, joita ei malttanut olla lukematta ääneen: "Tiesitkö muuten että...".

Seksiä museossa ei siis ole täysin tyypillinen teos. Se on hauska ja kiehtova tarina hiukan erilaisen museon toiminnasta. Toisaalta teos myös esittelee myös paljon ilmiöitä jotka eivät ole valtavirtaa, ja jotka siten voivat järkyttää tai hämmentää lukijaa. Forbes ei kuitenkaan tuomitse tai pyri shokeeraamaan. Hänen viestinsä vaikuttaisi olevan, että seksi on maailman luonnollisin asia. Sitä ei tulisi lakaista maton alle häpeissään.

Tähdet: * * * *

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Lie Down with Lions - Ken Follett

Kirjan nimi: Lie Down with Lions (suom. Leijonien laakso)
Kirjoittaja: Ken Follett
Kustantaja: Gorgi Books
Julkaisuvuosi:  1985/1990
Sivumäärä: 362
Mistä: Poikaystävän isältä lainassa

'  'It's difficult, you see, to achieve anything of real value in a shorter period. The idea of sending doctors there for a brief visit is highly inefficient. What the rebels need is some kind of permanent medical set-up, a hospital that stays in the same place and has at least some of the same staff from one year to the next. [- -] ' Jean-Pierre put so much effort into this speech that he almost believed it himself, and he had to remind himself of his true motive for going to Afghanistan, and of the real reason he had to stay for two years. '
s. 31 - 32 

On nuori englantilaisnainen Jane, joka on eksynyt radikaaleihin piireihin 1980-luvun Pariisissa. Kaikki on kuitenkin loistavasti sillä Janella on niin ulkonaköä kuin älliä, ja hän on oppinut ottamaan niistä kaiken hyödyn irti. Kun Janelle kuitenkin selviää hänen miesystävänsä salainen toiminta, hänen sydämensä murtuu täysin tästä petoksesta. Kuvioihin astuu kuitenkin ranskalainen lääkäri Jean-Pierre. Mies, joka tarjoaa hänelle mahdollisuuden hylätä menneet ja aloittaa alusta. Matka kohti Afganistanin sodan kapinallisrintamaa voi alkaa.

Leijonien laaksossa Jean-Pierre ja Jane pitävät yhdessä klinikkaa. Kun venäläisten pommikoneet liitävät taivaalla, ei yksikään kapinalliskylä ole turvassa. Näissä alkeellisissa oloissa Jane ja Jean-Pierre tekevät kuitenkin kaikkensa pelastaakseen niin monta kuin pystyvät. Heidän vakiintunut elämänsä kokee kuitenkin suuren muutoksen kun Janen entinen rakas ilmestyy paikalle. Kaikilla heillä on omat salaiset syynsä saapua Afganistaniin. Jane löytääkin itsensä keskeltä kahden miehen ja vakoojan välistä kamppailua. Kun kapinallisjohtaja Masudin vierailu lähestyy, KGP:n joukot valmistautumat mestaamaan tämän suuren johtajan. Amerikkalaisilla on puolestaan muita, koko sodan kulun muuttavia suunnitelmia Masudin varalle.

' The courage of the villagers was amazing. Each family had made a second home up there in the caves, and they climbed the hill every morning to spend the day there, returning at dusk, for there was no bombing at night. Since it was unsafe to work in the fields by day, the men did it at night - or rather, the older ones did, for the young men were away most of the time, shooting at Russians down at the southern end of the Valley or farther afield. [- -] The Russians could never defeat these people, Jane felt, unless they turned the whole country into a radioactive desert. '
s. 53 

Ihastuin muutama vuosi takaperin Follettin historialliseen tiiliskiveen The Pillars of the Earth, joten kun poikaystäväni isä esitteli jouluna innoissaan Follettin jännäreitä halusin heti päästä testaamaan tätä puolta Follettin tuotannosta. Kuitenkin siinä missä The Pillars of the Earth lumosi minut historiallisella kuvauksellaan, niin Lie Down with Lions ei oikein sykähdyttänyt. Tässäkin teoksessa Follett on nähnyt vaivaa kuvatessaa 1980-luvun Afganistania, sen tapoja ja luonnonoloja. Toisaalta en tiedä onko kyse ollut 80-luvun tavasta nähdä maailmaa vai mitä, mutta mielestäni afgaanien tavoissa korostettiin vähän liiankin kanssa niiden alkeellisuutta ja barbaarisuutta. Jos ollaan syrjäkylässä keskellä sotaa niin ehkä sähköjen tai hygieenian puuttuminen ei ole kovin suuri ihme...

Vaikka Lie Down with Lionsia mainostetaankin takakannessa seikkailujännäriksi ja romanttiseksi trilleliksi, niin todellisuus oli hiukan eri. Follett ei onnistu luomaan juurikaan jännitystä teokseensa, vaikka vakoilujännäriltä keskellä Afganistanin sotaa luulisi sen tulevan lähes luonnostaan. Jännitteen rakentamisen sijasta Follett paljastaa korttinsa aivan liian aikaisin lukijalleen eikä ennalta-arvattavuuksilta voida välttyä. Romantiikkakin keskittyi pitkälti yhteen seksikohtaukseen, jonka olisi suonut jäävän pois. Tästä huolimatta teoksessa oli myös hyvää. Kun lakkasi odottamasta sitä luvattua jännitystä ja romantiikkaa, pystyi keskittymään tarinaan sodasta. Siihen pelkoon, jonka hävittäjien äänet herättävät ihmisissä. Siihen menetyksen tuskaan, kun joku menehtyy täysin turhaan sodan jalkoihin. Ja myös sodan strategiseen puoleen molemmin puolin rintamaa. 

Lie Down with Lions ei siis tarjoile aivan sitä mitä lupailee, mutta jotakin siitä kuitenkin saa irti. Mikäli henkilöiden kuvaus olisi myös päässyt lentoon nopeatempoisen jännärin raameista, olisi lukukokemus voinut jopa olla jossain määrin vaikuttava. Nyt teos jää kuitenkin välipalakirjan tasolle. Ihan viihdyttävä, mutta jälkimaku ei ole kovin kummoinen. Aion kuitenkin antaa Follettille vielä uuden mahdollisuuden jännäreiden suhteen. Milloin ja mihin teokseen tulen tarttumaan en osaa vielä sanoa. Toivotaan parasta.

Tähdet: * * +
   

tiistai 25. joulukuuta 2018

Little Dorrit - Charles Dickens

Kirjan nimi: Little Dorrit
Kirjoittaja: Charles Dickens
Kustantaja: Oxford
Julkaisuvuosi:  1855-1857 / 2008
Sivumäärä: 689
Mistä: Omasta hyllystä

' At what period of her early life, the little creature began to perceive that it was not the habit of all the world to live locked up in narrow yards surrounded by high walls with spikes at the top, would be a difficult question to settle. But she was a very, very, little creature indeed, when she had somehow gained the knowledge, that her clasp of her father´s hand was to be always loosened at the door which the great key opend; and that while her own light steps were free to pass beyond it, his feet must never cross that line. '
s. 57

Little Dorritissa (suom. Pikku Dorrit) Arthur Clennam palaa kaukomailta takaisin Lontooseen. Kuolinvuoteellaan hänen isänsä on kuitenkin kertonut hänelle jotakin, joka ei jätä Arthurin mieltä rauhaan. Onko hänen isänsä voinut tehdä vääryyttä jollekin, mikä tulisi nyt korjata? Lontoossa Arthurin invalidi äiti on lukittautunut omaan huoneeseensa eikä halua kuulla koko asiasta tai sen puoleen Arthurista mitään. Tällä samaisella visiitillään äitinsä taloon Arthur kohtaa myös nuoren herttaisen tytön tekemässä käsitöitä. Hän ei voi vastustaa kiusausta vaan lähtee seuraamaan tyttöä selvittääkseen kuka hän on. Tytön askeleet johdattavat Arthurin kuitenkin vihoviimeiseen paikkaan minne hän olettaisi: Marshalsen velkavankilaan.

William Dorrit on monia vuosia sitten päätynyt Marshalsean velkavankilaan vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Lukittuna rajatun pihapiirin sisälle hänellä ei ole mahdollisuuttakaan tienata elantoaan saati maksaa takaisin velkojaan ja päästä vapauteen. Kohtalonsa hyväksyneenä hän ryhtyy koko Marshalsean isähahmoksi. Williamille syntyy kuitenkin myös kolmas lapsi. Amy joka elää koko pienen lapsuutensa Marshalsean muurien sisällä. Hänestä tulee kuuluisa Marshalsean lapsi. Kasvettuaan Amysta tulee hyvin tunnollinen ja isälleen omistautunut tyttö. Hänen epäitsekkyytensä on pyhimyksen tasoa, kun hän koittaa järjestää perheen asioita ja tienata muurien ulkopuolella pientä palkkaa tekemällä käsitöitä, jolla tarjota isälleen ruuan pöytään. Toivoa tilanteen paranemisesta ei kuitenkaan ole.

Kohtaamisensa jälkeen Arthur ja Amy muodotavat eräänlaisen ystävyyden siteen. Amy on Arthurille hänen rakas pikku Dorritinsa, jolle hän haluaa pelkkää hyvää elämässä. On siis tullut aika nousta Verukevirastoa vastaan ja selvittää Dorritin perheen velkojat. Tehtävä ei ole helppo, mutta lopulta muutoksen tuulet puhaltavat. Kun ryysyt vaihtuvat palatseihin, ajautuvat pikku Dorrit ja Arthur yhä kauemmas toisistaan. Mutta tuoko raha kuitenkaan onnea...

' Through all these meditations which every day of his life crowded about her, he thought of her oterwise in the old way. She was his innocent friend, his delicate child, his dear Little Dorrit. This very change of circumstances fitted curiously in with the habit, begun on the night when the roses floated away, of considering himself as a much older man than his yaers really made him. He regarded her from a point of view which in its remoteness, tender as it was, he little though would have been unspeakable agony to her. He speculated about her future destiny, and about the husband she might have, with an affection for her which would have drained her heart of its dearest drop of hope, and broken it. '
s. 434

Vihdoinkin! Puoli vuotta siihen upposi, mutta tämä Dickensin järkäle on nyt viimein luettu. Little Dorrit ei ole missään määrin helppo teos. Ainakin oma opukseni oli niin pienen pienellä präntillä kirjoitettua tekstiä läpikuultavilla sivuilla, että hyvä että näin nuorilla silmilläkään siitä sai selvää. Tämän lisäksi henkilöitä tässä teoksessa on reilusti yli kolmekymmentä. Koitapa siinä sitten pysyä perässä kuka oli kuka, ja mitä sukua kenellekin, ja miten liittyyy mihinkin juonen haaraan. Tuo puolen vuoden lukutahti ei myöskään auttanut tätä perässäpysymisen vaikeutta, ja henkilöluettelo olisi ollut enemmän kuin tervetullut lisä. Valtavan henkilökaartin lisäksi Little Dorritin tarina myös poukkoile vähän joka suuntaan, joka muistutti kokemustani Oliver Twististä. Vaikka isona haarana oli Dorritit ja Arthur, niin näiden lisäksi tarinassa oli hyvin monta sivujuonta, joista kerrottiin välähdyksenomaisesti aina yksi luku siellä ja toinen täällä. Nämä tuntuivat hyvin irrallisilta ja häiritsivät lukukokemusta, kunnes viimeisen reilun sadan sivun aikana kaikki rupeaa nivoutumaan yhteen ja iso kuva kaiken tuon sekasotkun keskeltä rupeaa avautumaan. Valo löytyi viimeinkin tähän lukukokemukseen.

Yllämainitusta sekavuudestaan huolimatta  Little Dorrit ei ole huono teos. Kyllä see vaatii hyvin keskittyneen mielentilan, mutta kun sen löytää niin kiehtova tarina aukeaa edessä. Dickens on taas tehnyt pistävää kuvausta ajastaan. Tällä kertaa teos on kuitenkin jaettu kahteen osaan: köyhyyteen ja rikkauteen. Näin ollen pelkkä velkavankilan ja verukeviraston järjettömyyksien kuvailu ei ole riittänyt, vaan köyhien kurjuuden lisäksi tarkasta Dickensin kynästä saavat osansa myös rikkaiden pinnallinen ja ontto statuspeli. Vaikka Dickens kuvaakin aikaansa mestarillisesti, samalla henkilöt tuntuvat paikoin jopa karikatyyrisiltä. Pikku Dorritin pyhimysmäinen perheensä palveleminen ja maassa anteeksiannon aneleminen vaikkei olisi tehnyt mitään väärää, olivat paikoin hyvin raivostuttavia. Samoin monen muun henkilön luonteenpiirteet olivat ylikorostettuja eikä kukaan voinut mennä suoraan asiaan ilman pitkiä ja epäselviä korulauseita. Koin kuitenkin tämän enimmäkseen osana Dickensin satiiria aikansa mielipuolisuudesta, johon se istui kuin nenä päähän.

Little Dorritista ei voi myöskään puhua pohtimatta Marshalsean velkavankilaa. Kenelleköhän on tullut tämä nerokas ajatus mieleen, että kun ihminen on veloissa niin lukitaan hänet pois yhteiskunnasta, jolloin hän ainakaan ei voi maksaa velkojaan takaisin. Kerrassaan järjetöntä! Tämä on kuitenkin ollut totista totta vielä 1800-luvun Engalnnissa. Itseasissa myös Dickensin isä on ollut lukittuana samaiseen Marshalsean velkavankilaan, joten ei ihme, että se on inspiroinut Dickensiä. Toinen hyvin järjetön, mutta liiankin todentuntuinen oli Verukevirasto. Sen byrokratia oli niin monimutkainen ja vailla ohjeistusta, että kukaan ei voinut selvitä sen viidakon läpi. 

Kaiken kaikkiaan Little Dorrit on siis aika sekava soppa, joka palkitsee lukijansa vasta loppupuolella. Tarinasta olisi hyvin voinut karsia sivuja, henkilöitä ja sivujuonteita, ilman että itse kertomus tai Dickensin sanoma olisi siitä kärsinyt. Ehkä tämän massiivisen koon ja monihaaraisuuden voi osittain selittää se, että Little Dorritia ei alkujaan kirjoitettu yhtenäiseksi romaaniksi vaan jatkokertomukseksi joka ilmestyi vuosina 1855-1857. Itselläni lukukokemusta tosiaan häiritsi aika paljon tuo vaadittu keskittymisen mielentila, joka ei arkikiireiden keskellä oikein ottanut löytyäkseen. Suosittelenkin tähän klassikkoon tarttumista hyvällä ajalla rennossa mielentilassa. Itse tarinalla ei ole kiire mihinkään, joten miksi sinulla olisi.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Luetut 2006-2011
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...