torstai 24. marraskuuta 2022

Valenda - Stephanie Garber


Kirjan nimi
: Valenda (
Legendary)
Sarja: Caraval #2
Kirjoittaja: Stephanie Garber, suomentanut Kaisa Kattelus
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2018
Sivumäärä: 371
Mistä: Kirjastosta
 
' Tella katsoi hiiltynyttä tervetulokorttia kädessään. Kuten Dante oli sanonut, siinä ei varoitettu antautumasta pelin vietäväksi. Itse asiassa päinvastoin: Caraval, tuo haaveiden valtakunta, ei nyt viitenä yönä olekaan unta.
Tella ei hetkeäkään uskonut näihin sanoihin, mutta ei kuitenkaan voinut olla katsomatta Dantea ja kysymättä: "Jos peli on totta, niin onko kaikki meidänkin välillämme totta?"
"Määrittele tarkemmin." Dante poimi terälehden hänen helmastaan ja hieroi sitä sormiensa välissä lähtiessään laskeutumaan portaita ilman häntä.
Vastaus oli siis ei.
Mikään heidän välillään ei ollut totta, sillä Caraval ei ollut totta. Ihmiset rakastivat Caravalia, koska se oli ruumiillistunut haave, ja vaikka peli saattoi käydä loppua kohden kieroutuneeksi, se oli silti vain peliä. Sen ei saanut antaa viedä mennessään. '
s. 105
 
Caravalissa tapasimme sisarukset Scarlettin ja Donatellan, jotka pakenivat isänsä tyrannian alta salamyhkäisen Legendin Caraval peliin. Nyt peli on päättynyt ja esiintyjät pakkailevat tavaroitaan ja pelaajat koittavat toipua pelistä. Mikä olikaan totta ja mikä vain peliä? Mihinkään ei voi luottaa Caravalissa! Donatellalla on kuitenkin salaisuus. Hän on saanut tuntemattomalta 'ystävältä' apuja peliin pääsemiseksi ja kadonneen äitinsä löytämiseksi. Vastapalvelukseksi hän tuli luvanneeksi selvittää salaperäisen ja maagisen Caravalin pyörittäjän Legendin oikean nimen. Nyt on takaisinmaksun aika. 
 
Donatellalla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Caravalin näyttelijöiden mukana kohti pääkaupunki Valendaa, jossa seuraava peli järjestetään kuningattaren 75-vuotis juhlana. Vain voittamalla hän voi saada haltuunsa tuon tärkeän tiedon, sillä kukaan ei tiedä kuka Legend oikeasti on. Muuten hän voi sanoa hyvästit äitinsä löytämiselle ja ehkä jopa omalle elämälleen. Panokset ovat kovat, mutta myös Caraval on muuttunut viime kerrasta. Ennen hallinneen jumalaiset Kohtalot ovat kuulema pakenemassa ikiaikaisesta vankilastaan ja vain löytämällä sen mitä Legend halajaa voidaan tämä katastrofi estää. Peli on paljon totisempaa totta. Oman lusikkansa soppaan laittavat myös paha poika ja Caravalin esiintyjä Dante, jota kohtaan Donatella kokee vastustamatonta vetoa sekä Valendan verenhimoinen kruununprinssi, jonka kanssa Tella päätyy vahingossa kihloihin. On siis aika pyörähtää jälleen kerran Caravalin maagiseen maailmaan.
 
' Ilma maistui ihmeiltä. Se oli kuin karamelliin kastettuja, sokeriseittiin takertuneita perhosensiipiä, kuin onnella kuorrutettuja juopuneita persikoita. '
s. 101
 
Onhan siitä jo melkein neljä vuotta vierähtänyt, kun luin Caravalin ensimmäisen osan. Tuolloin kuitenkin lumouduin täysin tästä Garberin uskomattoman mielikuvituksellisesta maailmasta, jonka väriloiston pystyi aivan maistamaan. Jälleen kerran Garberin kielessä viljeltiin kauniita kielikuvia, joilla Caravalin ihmeellistä maailmaa kuvattiin kuten "sieluttomat sysimustat siivet, joissa oli yönsinisiä juovia, samanvärisiä kuin menetetyt toiveet ja putoava tähtipöly" tai "Ilma oli niin sakeaa, että se oli kuin tomusokeria kielellä". Caraval on maailma, jossa pelin ajaksi kaikki on mahdollista: levolla voi ostaa ennustuksia ja muistot ovat myös käypää kauppatavaraa. Maailma on ihmeitä täynnä, joten ei ihme että pelaajatkin lumoutuvat Caravalista.

Vaikka Garberin mielikuvitus ja kuvailu onkin todella viihdyttävää, niin silti tämä toinen osa jää vähän valjuksi versioksi ensimmäisestä. Ensimmäisessä osassa kaikki oli nimittäin uutta ja lumovoimaista. Scarlett eli tuossa pelissä täysillä mukana ja vasta aivan lopuksi mattoja vedettiin jalkojen alta. Nyt tuntuikin että Garber oli paljastanut korttinsa vähän liiaksi jo ensimmäisessä kirjassa, jolloin tämän kirjan osaksi jäi pallotella Donatellan matkassa sitä onko asiat nyt toisin ja sittenkin tosia vai edelleen vain peliä. Oikeastaan teoksessa oli aivan liikaa toistoa: Tella ei voi tietää mikä on totta ja mikä peliä; jos hän epäonnistuu on se hänelle kohtalokasta; Dante hurmuri auttaa vai auttaako sittenkään? Koska Donatella ei elänyt ja hengittänyt Caravalia täysin sydämin jäin myös lukijana etäämmälle tuosta ihmeellisestä maailmasta.

Vaikka Valenda ei ylläkään Caravalin tasolle, niin on se silti ihan mukava nuorten fantasiaromaani. Sivut kääntyivät kuin itsestään ja kyllä niitä jännityksiäkin saatiin juoneen, vaikka osa käänteistä ei ollutkaan niin yllätyksellisiä. Hauskana lisänä olivat myös Kohtalot, nuo entisaikoja jumalat, jotka kreikkalaisten vastineittensa tavoin ovat ennen nauttineet leikkiessään ihmisten elämillä. Myös ennustuksilla oli mahtavia voimia ja tahtoa tulla toteen, joten piti olla tarkkana kenen antoi kääntää kohtalon korttipakasta kortteja esiin. Kai tuo trilogian päätösosa tulee jossain vaiheessa lukea, että saan selville miten tässä käy, mutta toivotaan että se ei enää ole uudelleen lämmitetty toisinto ensimmäisestä osasta. Ainakin uusia mahdollisuuksia avattiin jatkoa ajatellen.
 
' Kun tulevaisuus on ennustettu, siitä tulee elävä olento, joka taistelee kynsin hampain käydäkseen toteen. '
s. 50 
 
Tähdet: 3 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

tiistai 22. marraskuuta 2022

Vauvatesti - Graeme Simsion


Kirjan nimi
: Vauvatesti (
The Rosie Effect)
Sarja: Rosie #2
Kirjoittaja: Greame Simsion, suomentanut Inka Parpola
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2015
Sivumäärä: 398
Mistä: Kirjastosta
 
' Mullistavan elämänmuutoksen suunnitteluun vaadittiin joka tapauksessa seuraavia asioita:
1. Vaihtoehtojen listaaminen, esim. nolla lasta; tietty määrä lapsia; yhden tai useamman lapsen tukeminen hyväntekeväisyysjärjestön kautta.
2. Kunkin vaihtoehdon haittojen ja hyötyjen luettelointi, esim. vapaus matkustaa; mahdollisuus omistautua työnteolle; lapsen aikaansaannosten mahdollisesti tuottama epäjärjestys tai suru. Kullekin tekijälle tulee myöntää yhdessä sovittu painoarvo.
3. Vaihtoehtojen objektiivinen vertailu yllä mainitut seikat huomioon ottaen. 
4. Täytäntöönpanosuunnitelma, jonka yhteydessä saattaa tulla ilmi uusia tekijöitä, jolloin kohdat 1, 2 ja 3 on arvioitava uudestaan.
Excel-taulukko on ilmeinen työkalu kohdissa 1-3, ja mikäli kohta 4 osoittautuu monimutkaiseksi, kuten uuden ihmisolennon olemassaoloon valmistauduttaessa ja sen monen vuoden tarpeiden turvaamisessa todennäköisesti tapahtuu, on asianmukaista käyttää projektisuunnitteluohjelmistoa. En tuntenut yhtäkään excel-taulukkoa tai Gantin kaaviota, jota olisi voinut soveltaa vauvaprojektiin. '
s. 24-25
 
Omalaatuinen genetiikan professori Don Tillman on täällä taas! Vaimotestissä tämä loogisen matemaattisesti kaikkia ongelmia lähestyvä mies oli päättänyt löytää elämänkumppanin tarkkaan suunnitellun ja tieteellisen kyselylomakkeen avulla. Aina elämä ei kuitenkaan mene kuten on ajateltu ja niin psykologian opiskelija Rosie pyörähti Donin maailmaan. Nyt avioliittoa on takana kymmenen kuukautta ja Australiasta on muutettu New Yorkiin. Joskus on puhuttu alustavasti lapsista, mutta koska asiaa ei lähdetty edistämään suunnitteluprotokollon mukaisesti ei se selkeästi ole ajankohtaista. Nyt Donin maailmankirjat menevät kuitenkin sekaisin, kun Rosie on kaatanut laseihin appelsiinimehua alkoholin sijasta - vaikka nyt on selkeästi perjantai eli ruuan kanssa juodaan aina viiniä. Ei, virhe ei ole Donin päivissä vaan pian selviää vielä isompi mullistus: Rosie on raskaana!
 
Alkujärkytyksestä toinnuttuaan tämä rutiinien ja tieteellisen lähestymistavan nimeen vannova herttainen professori päättää laittaa käyntiin vauvaprojektin. Niin paljon on kirjallisuutta jota lukea ja kuinka ristiriitaisia nuo raskaana olevien ruokasuositukset ovatkaan! Loputtomalla tarmolla Don kuitenkin sukeltaa tähän uuteen maailmaan. Väärinkäsityksiltä ei kuitenkaan voida välttyä, sillä onhan Donin sosiaalisten tilanteiden hahmotus hiukan jäänyt loogisen aivopuoliskon jalkoihin. Omalla tahollaan Don kuitenkin tekee parhaansa, mutta välittyykö se oikein raskaushormooneissa ja väitöskirjan viimeistelyä stressaavalle Rosielle. Osaako Don olla läsnä kun sitä tarvitaan vai vievätkö faktatiedot menneessään? Viranomaisten puuttuminen ei ainakaan helpota tätä soppaa, kun eihän Rosie nyt ainakaan saa kuulla asiasta - lisästressihän voisi olla vauvalle vaarallista!
 
' "[- -] Don, sinä et tue Rosieta kertomalla hänelle, mitä hänen pitää tehdä. Sanon sen ihan suoraan: ongelma piilee sinussa. Sen sijaan, että sanelet hänelle, miten äidiksi tullaan, voisit ehkä itse valmistautua olemaan kannustava isä."
Tietenkin! Vauvalla oli kaksi vanhempaa, ja minä olin keskittänyt kaikki energiani optimoidakseni toisen suoritusta. Minua hämmästytti, etten ollut huomannut ongelmaa aiemmin, mutta tiedemiehenä ymmärsin, että paradigman muutokset vaikuttavat ilmeisiltä vasta jälkikäteen katsottuna. '
s. 204 
 
Luin Vaimotestin joitakin vuosia sitten ja ihastuin ikihyviksi tähän hiukan Rillit huurussa -sarjan Sheldonmaiseen päähenkilöön. Donilla kun on sydän niin paikallaan, mutta sosiaalisten tilanteiden ääneen lausumattomat normit nyt vain ovat hänelle kuin hepreaa. En tuolloin ollut edes tiennyt, että teoksellehan on jatkoakin. Siskoni kuitenkin vinkkasi tästä Vauvatestistä minulle nyt kun aihe on ajankohtainen myös omassa elämässä. Ensivuoden alkupuolella pitäisi nimittäin meidänkin perheeseen syntyä uusi pienen pieni käärö. Ei siis muuta kuin Simsionin Vauvatestiä tulille ja fiilistelemään miten raskausaika voisi mennä omanelämänsä Don Tillmanien kanssa :D  

Ensimmäisessä Simsion kirjassa olin jatkuvasti tikahtua hulvattomille sattumuksille joihin Don päätyi täysin vallattoman ja vaimotestin mukaan epäsopivan puolisokandidaatin Rosien kanssa. Tässäkin teoksessa oli jälleen tavoiteltu huumoria, mutta samalla kyllä koin että synkempiä taustajuovia oli enemmän myös läsnä. Donin toiminta ja välittäminen ei välttämättä välittynyt ulospäin niin hyvin esimerkiksi Rosielle, joten kyllähän se avioliittoon luo omat rakoilunsa. Oletan myöskin että sosiaalityöntekijä Lydian kanssa olleet kohtaukset oli tarkoitettu hauskoiksi, mutta itse en kyllä päässyt yli valtavasta vastenmielisyydestäni tuota nopeasti tuomitsevaa ylivalveutunutta tuputtajaa kohtaan. Samoin eräässä tieteellisessä tutkimuksessa nostatti niskakarvojani pystyyn tutkimuksen vääristely, jotta saataisiin agendan mukainen lopputulos. Onneksi on olemassa kuitenkin Don, jota ei noin vain saadakaan pois tieteellisiltä raiteiltaan - onhan hänen koko elämänsä rakentunut tieteellisloogisen ajattelun ympärille!

Vauvatesti oli siis ihan mukava välipalakirja Mantelin valtaisan historiallisen tiiliskiven jälkeen. Kaipasin jotakin suhteellisen kevyttä teosta, joka veisi mukanaan ja ainakin enimmäkseen Simsion tarjosi sitä mitä tilasin. Don on kyllä aina yhtä mieltä lämmittävä, sillä vaikka hän ei ole sosiaalisten normien suurin ymmärtäjä niin silti tällä miehellä jos kellä on sydän paikallaan, mikä näkyikin hänen monina tapoina auttaa jälleen ystäviään näiden kohdatessa ongelmia. Harmi, että huumori ei kuitenkaan tällä kertaa osunut aivan maaliinsa. Sarjaan on kuitenkin juuri ilmestynyt uusi osa Isätesti, jonka varmaan jossain välissä otan myös lukulistalleni. Pitäähän saada tietää mihin suuntaan asiat lähtevätkään tästä kehkeytymään syntymän jälkeen.

Tähdet: 3 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 

perjantai 11. marraskuuta 2022

Kuningashuone - Hilary Mantel


Kirjan nimi
: Kuningashuone (
The Mirror & The Light)
Sarja: Cromwell #3
Kirjoittaja: Hilary Mantel, suomentanut Kaisa Sivenius
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2020
Sivumäärä: 918
Mistä: Kirjastosta
 
' Lontoo, Toukokuu 1536
Heti kun kuningattaren pää on irti, hän kävelee pois. Äkillinen nälän kouraisu kertoo, että on toisen aamiaisen tai ehkä varhaisen päivällisen aika. Aamun tilanne on uusi, eikä käyttäytymisohjeita ole. Todistajat, jotka lankesivat polvilleen sielun päästessä vapauteen, nousevat ylös ja laittavat hatun päähänsä. Hatun alta paistavat tyrmistyneet kasvot. '
s. 21 
 
Cromwell-trilogian päätösosa jatkaa saumattomasti siitä mihin Syytettyjen salissa jäätiin - Henrik VIII:n toisen vaimon Anne Boleyn mestaukseen. Englanti on uuden tilanteen edessä, mikä tarkoittaa Henrikin oikealle kädelle eli virkamies Cromwellille entistäkin pidempiä päiviä. Juonittelu on hovissa kovaa. Moni aatelinen ei katso hyvällä tavallisen sepänpojan nousua kuninkaan tärkeimpiin virkoihin ja uskotuksi. Cromwellilla voi olla älliä ja osaamista valtion asioiden hoitamiseen ja mutkikkaiden lakivyyhtien ratkaisemiseen, mutta monen silmissä vain oikealla verellä on väliä. Cromwellin alati kasvava vaikutusvalta, varallisuus ja uusien tittelien kahminta on uhka heidän omille agendoilleen.

Nyt kun kuningas on taas vapaa itsetietoisen Boylen kahleista, on hän vakaasti päättänyt naida tämän täyden vastakohdan seuraavaksi - hiljaisen hiirulaisen ja englantilaisen aatelisneidon Jane Seymourin. Tuttuun tapaan Cromwell laittaa taas pyörät pyörimään kulisseissa. Tasapainoilu ihmissuhteissa on alatista, sillä jokainen haluaa osansa Henrikin loistosta, mutta pysyminen hänen majesteettinsa suosiossa ei ole itsestään selvää. Edellisten liittojen äpäräksi julistettujen Maryn (Katariinan tytär) ja Elisabethin (Annen tytär) asema herättää toisissa mahdollisuuksien kiillon silmissä ja Cromwell pyrkii estämään parhaansa mukaan poliittisia kriisejä.
 
Myös kirkollisella saralla kuohuu. Paavista irtautunut Henrik lunastaa Cromwellin avulla luostareiden rikkauksia itselleen ja Cromwell jakelee luostarien maita suosikeilleen. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä uudesta tavasta uskoa eikä yhtenäistä linjaa ole helppo löytää. Cromwell kannattaakin salaa saksalaisia protestanttien aatteita, jotka ovat kuitenkin edelleen Henrikin kirkollisesta erosta huolimatta kerettiläisyyttä. Kuinka tasapainotella oman uskon asian ajamisen ja Henrikin palvelemisen välillä? Cromwell on ollut aina uskollinen kuninkaalleen, mutta onko kukaan koskaan lopulta koskematon? Vaikka valta voi suojata se samalla voi olla petollista. Liian tärkeäksi muodostuessaanhan jopa kuningas voisi kokoea hänet uhaksi. Matkaa on silti vielä jäljellä ja poliittista venkoilua edessä. Jane ei nimittäin suinkaan jää viimeiseksi Henrikin vaimoksi. Cromwellin on siis aika kääriä jälleen hihat ja ryhtyä töihin.
 
' Vaikka hän on edelleen tavallinen kansanmies, useimpien mukaan hän on Englannin toiseksi vaikutusvaltaisin mies. Hän on kuninkaan valtuutettu kirkon asioissa. Hänellä on lupa pyytää tietoja mistä tahansa hallinnon tai kuninkaan talouden osastosta. Hänellä on päässään Englannin lait ja asetukset, psalmien ja suurten profeettojen sanat, kuninkaan tilikirjojen palstat, ja tiedot jokaisen Englannin merkkihenkilön sukutaustasta, maaomistuksista ja varallisuudesta. Hänen muistinsa on kuuluisa, ja kuningas koettelee sitä mielellään kyselemällä yksityiskohtia ties mistä parinkymmenen vuoden takaisista epäselvistä riidoista. [- -] 
Hänen päätehtävänsä (siltä juuri nyt tuntuu) on hankkia kuninkaalle uusia vaimoja ja laittautua entisistä eroon. Hänen päivänsä ovat pitkiä ja työntäyteisiä, lakeja riittää luonnosteltavaksi ja suurlähettiläitä hämättäväksi. '
s. 33-34 
 
Huhhuh aikamoinen matka on tullut kuljettua Cromwellin matkassa tämän trilogian saralla. On ollut kokemus päästä seuraamaan Henrik VIII hovin aivoituksia tämän odottamattoman virkamiehen taholta, joka nousi korkeammalle kuin kukaan koskaan pystyi uskomaankaan. Tasapainoilu tuolla poliittisessa viidakossa ei varmasti ole ollut helppoa ja vihamiehiä sai helposti. Edes ystävällisesti käyttäytyvistä liittolaisista ei koskaan voinut olla loppuun asti varma kenelle heidän uskollisuutensa kuuluu. Samalla kaiken tuon poliittisen pelin taustalla eletään Englannin suuria mullistuksen vuosia kun katollisen kirkon asema ja varallisuus ajetaan alas ja uusi tapa uskoa muotoutuu tilalle. Luonnollisesti liittolaissuhteet naapurivaltioihin ovat myös alati ailahtelevaa ja sodan uhka häilyy taustalla, mikäli tehdään yksikin virheliike. Hienosti Mantel herättää tuon 1500-luvun Englannin henkiin.
 
Luonnollisesti se mikä yleisesti Henrik VIII muistetaan on hänen kuusi vaimoaan. Tässä sarjassa ei aivan päästy vaimokatraan loppuun asti, mutta kyllä se viides oli jo kovaa vauhtia ottamassa omaa paikkaansa. Sivujahan tässä teoksessa oli jälleen aivan järkyttävä määrä huomioiden, että ajallisesti katetaan vain neljän vuoden ajanjakso. Ikävä kyllä tuo Mantelin aika toteava ja paikoin pitkiin lauseisiin perustuva teksti tuntui tällä kertaa hankalammalta kuin aiemmilla kerroilla. Olin tainnut arvioida lukuhetkeni teokselle aivan pieleen, sillä vaikka aloittaessa teos vielä jaksoi vetää mukanaan, niin 900 sivun edestä tätä poliittista juonittelua oli vain auttamatta liikaa. En myöskään oikein syttynyt Cromwellin lapsuusmuisteluille ja ajatuksiin vaipumisille, sille ne tuntuivat hiukan irrallisilta. 
 
Varmasti mikäli Henrik VIII toljailut kiinnostavat niin siihen löytyy kevyempiäkin teoksia kuin tämä Mantelin trilogia. Toisaalta on pakko nostaa hänelle hattua siitä uskomattomasta taustatyön määrästä, mitä hän on tehnyt teoksiinsa. Pelkkiä keskeisiä henkilöitä oli taas viisi sivullista ja tekstiä lukiessa kyllä huomasi, että Mantel ei ole pyrkinyt liiaksi pelkistämään todellista henkilökaartia. Hovit vain olivat niin valtavia, että väkeä on riittänyt kuin pipoa. Ei siis ihme, että paikoin tässä ihmissuhteiden vyyhdessä oli haasteita pysyä mukana. Olin positiivisesti yllättänyt, kun lopusta löytyi myös lyhyt kertaus mitä tapahtui kirjan jälkeen. Sillä nekin olivat taas mielenkiintoisia aikoja: kuinka Boleyn äpäräksi julistetusta Elisabet tyttärestä lopulta tulikin Englannin yksi tunnetuimmista hallitsijoista eli Elisabet I. Mieluusti olisin lukenut vielä yhden osan, jossa oltaisiin jatkettu historian elävöittävässä matkassa aina tuonne asti, mutta uskon että Mantelin käsittelytahdilla se olisi vienyt jälleen useita tiiliskivikirjoja. Kutsuisin kuitenkin melkoiseksi kulttuuriteoksi tätä Mantelin trilogiaa, vaikka täysin varauksetta en voikaa tätä syväsukellusta suositella kaikille.

Tähdet: 3 / 5
 
 Muut sarjasta lukemani osat:
 
Muualla luettu: Tuulevin lukublogi
 

lauantai 29. lokakuuta 2022

Kadonneen lapsen tarina - Elena Ferrante


Kirjan nimi
: Kadonneen lapsen tarina (
Storia della bambina perduta)
Sarja: Napoli #4
Kirjoittaja: Elena Ferrante, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2018
Sivumäärä: 512
Mistä: Kirjastosta
 
' Nyt ajattelen, että jos olisin loukkaantunut vain hänen solvauksestaan - olet täysi typerys, hän oli huutanut puhelimessa kun olin kertonut Ninosta, eikä hän koskaan ennen, koskaan, puhunut minulle siihen sävyyn - olisin päässyt asiasta yli. Todellisuudessa hänen vihjauksensa Dedeen ja Elsaan satutti minua paljon enemmän. Ajattele mitä vahinkoa teet tyttärillesi, hän oli soimannut, mutta sillä hetkellä en ollut kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Ajan oloon nuo sanat kuitenkin alkoivat painaa mielessäni ja ajattelin niitä usein. '
s. 13 
 
Napoli-sarjan päätösosa jatka siitä mihin kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät jäi. Eletään 70-luvun loppupuolta ja niin Elena kuin Lila ovat jo reilu kolmekymppisiä perheellisiä naisia. Elena on hullaantunut lapsuuden ihastuksestaan Ninosta ja on päätynyt jättämään perheensä intohimon sokaisemana. Älykäs ja valovoimainen Nino, jolla on aina näkemys asiaan kuin asiaan on hänen uusi johtotähtensä. Jopa siinä mittakaavassa, että hän pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa, ottaa tyttärensä mukaansa ja muuttaa takaisin Napoliin, josta hän on niin vaivalla onnistunut ponnistamaan pois. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, sillä mihinkäs Sarratoret pääsisivät karvoistaan.
 
Napolissa Elena joutuu myös kohtaamaan Lilan. Heidän välinsä ovat viilenneet, mutta Lila haluaa innokkaasti saada vedettyä Elenan takaisin korttelin elinpiiriin. Tietokoneiden avulla Lila ja Enzo ovat onnistuneet ponnistamaan uuteen menestykseen. Toisaalta kotikulmien gangsterit Marcello ja Michelle eivät katso tätä hyvällä. Lilan itsenäisyys on heille uhka ja myös Elena onnistuu romaaneillaan astumaan liian lähelle totuutta. Vaikka maailma on muutoksen kourissa, vanhat valta-asemat korttelissa eivät tahdo sortua. Kaiken elämän kaaoksen keskellä Elena ja Lila kuitenkin löytävät taas toisensa yhteisten raskauksien ja äitiyden saattelemana. Onko mikään kuitenkaan heidän monimutkaisessa suhteessaan loppujen lopuksi kestävää? 

' Kaikesta huolimatta rakkaus poltteli väkevänä sisälläni ja jo pelkkä ajatus Ninon satuttamisesta tuntui vastenmieliseltä. Vaikka kuinka kirjoitin ja puhuin naisen itsenäisyydestä, en pystynyt olemaan ilman Ninon ruumista, ääntä, älyä. Oli kauheaa myöntää se, mutta halusin häntä yhä, rakastin häntä enemmän kuin omia tyttäriäni. Ajatus siitä, että vahingoittaisin häntä emmekä enää näkisi toisiamme, raastoi ja riudutti minua, vapaa ja sivistynyt nainen pudotti terälehtensä ja irrottautui äiti-naisesta, äiti-nainen otti etäisyyttä rakastajatar-naisesta, rakastajatar-nainen raivostuneesta lutkasta, ja kaikki nuo hahmot pyrkivät lehahtamaan eri suuntiin. Mitä lähemmäs Milanoa tulin, sitä selvemmin tajusin, että nyt kun olin sysännyt syrjään Lilan, en pysynyt koossa, ellen muovannut itseäni Ninon mukaan. Minusta ei ollut esikuvaksi itselleni. Ilman Ninoa minulta puuttui ydin, josta suuntautua korttelin ulkopuolelle ja maailmaan, olin pelkkä rauniokasa. '
s. 98

Olen siis viimein päässyt Ferranten kehutun Napoli-sarjan päätökseen. Lukuvauhtini on ollut noin kirja vuoteen, mutta onneksi teoksen alussa on mainio luettelo henkilöistä. Näin lukijana pääsi nopeasti kärryille mukaan, vaikka henkilöitä riittääkin ja aikaa olikin jo kulunut edellisestä osasta. Tässä teoksessa katetaankin aikamoinen ajanjakso, kun lopussa Elenan ja Lilan teoksen aikana syntyneet lapsetkin ovat jo kolmekymppisiä. Aika ei ole kuitenkaan tasaisesti jakaantunut. Paljon sivutilaa saa ystävysten kamppailut oman elämänsä tiellä ja äitiyden haasteet. Kuinka yhdistää omat ja lapsen tarpeet, kun ne ovat niin erilaiset? Erityisesti kirjailijanurallaan menestystä kerryttävä ja romanssin kuohuissa elävä Elena kärvistelee pitkälti näiden ristipaineiden kanssa. Myös Elenan oma äitisuhde saa uusi ulottuvuuksia: äiti odotti tuolta kouluja käyneeltä tyttäreltään niin paljon, joten mitä hän tekee takaisin Napolissa? Mutta kun äidin aika on lähestyvä, monia tunnesolmuja rupeaa avautumaan, ja tätä omalla tavallaan uudelleenlähentymistä oli kaunista seurata, vaikka muuten heidän suhteensa olikin ollut rujo.
 
Napolin kotikorttelin köyhyys ja sisäinen mädäntyneisyys lävähtää vasten kasvoja. Poliitikot saavat kovalla kädellä ruoskaa, sillä ovathan aatteet vain ratsastusalusta valtaan, jossa korruptio rehottaa oli kuka tahansa vallassa. Elenankin poliittinen palo rupeaa laskemaan, kun realiteetit iskevät vasten kasvoja. Muutaman vuosikymmenen päästä sitä jo häpeää mitä tuli aiemmin kirjoitettua oman aikansa tuotoksina. Ferrante todella luo eläväisen kuvan tuosta tarinansa keskiöstä Napolista, joka laajenee yleisemminkin Italian poliittisen tilanteen kuvaksi. Välillä Elenan pohdintoihin ja kuvauksiin oli vain pakko pysähtyä, sillä niin vaikuttavaa ja hienoa tekstiä oli sivuilla.
 
Ferranten sarja on sellainen jonka mieluusti luin, mutta joka ei silti yllä lemppareideni tasolle. Tuo kolmas osa iski minuun selkeästi eniten, sillä siinä etsittiin sitä omaa ääntä ja kasvua. Tässä päätösosassa Elena vaipuu taas vahvemmin alkupäänteosten maailmaansa eli Ninon perään haikailuun ja Lilan jälkiä seuraamaan. Tuntuu että Elena ei kykene pärjäämään yksin vaan hän aina tarvitsee vierelleen vahvemman, jonka kautta hän muovaa itsensä. Siinä missä Lilan ja Elenan suhde on ylipäätänsä kuitenkin monimutkaisuudessaan ja tietyssä kieroudessaan symbioottinen, niin Ninoa en ole koko sarjan aikana voinut sietää. Mitä ihmettä Elena on kaikki nämä vuodet nähnyt tuossa muka kaikkitietävässä elostelijassa? Napoli-sarjassaan Ferrante ei ole luonut kiiltokuva ihmisiä ja se on selkeää. Jokainen meistä on vaillinainen, tekee virheensä ja haparoi pimeässä eteenpäin. On kuitenkin mukavaa vaihtelua lukea tällaista rehellistä kuvausta ihmiselosta.

Tähdet: 3.5 / 5
 
 Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

maanantai 17. lokakuuta 2022

Windsorin solmu - S.J. Bennett


Kirjan nimi
: Windsorin solmu (
The Windsor Knot)
Sarja: Hänen majesteettinsa tutkimuksia #1
Kirjoittaja: S.J. Bennett, suomentanut Kaisa Haatanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021
Sivumäärä: 347
Mistä: Kirjastosta
 
' Mutta Windsori olisi paras paikka. Täällä kuningatar kestäisi mitä tahansa.
Tältä etäisyydeltä linna näytti rauhalliselta, joutilaalta ja uneliaalta. Sitä se ei suinkaan ollut. Sisällä viisisataa ihmistä oli jo työnsä ääressä. Linna oli kuin kylä, ja tehokas kylä olikin. Hän ajatteli mielellään heitä kaikkia, aina tilejä tarkistavasta päähovimestarista kamarineitoihin, jotka sijasivat vuoteita eilisen illanvieton jäljiltä. Mutta tänään kaiken yllä oli varjo.
Yksi juhlien esiintyjistä oli löydetty aamulla kuolleena vuoteestaan. '
s. 10
 
Kuningatar Elisabeth II on järjestänyt pienimuotoiset kutsut, joiden vieraslistalla koimeili David Attenboroughin ja Canterburyn arkkipiispan tuttujen kasvojen lisäksi venäläinen bisnesmoguli vaimoineen sekä luonnollisesti muitakin jotenkin venäjään liittyviä vieraita, kuten tunnettu arkkitehti, jotta saataisiin tasapainoinen vieraslista kasaan. Kyseinen bisnesmoguli oli tuonut mukanaan esiintyjiä viihdyttämään iltaa kuten kaksi ballerinaa sekä taitavan nuoren pianistin. Kaikki meni oikein mukavasti ja jopa kuningatar piipahti pikaisesti tanssilattialla. Seuraavana aamuna kuitenkin selviää, että venäläinen pianisti on löytynyt huoneestaan kuolleena.

Linnan henkilökunta koittaa suojella jo lähes yhdeksänkymppistä kuningatarta kuoleman likaisilta yksityiskohdilta, mutta tomerana tätinä kuningatar saa lypsettyä tiedot esiin. Tekoon on selkeästi liittynyt seksuaalissävytteistä toimintaa ja olisi hoville skandaali, mikäli tieto nuorukaisen kuoleman yksityiskohdista pääsisi julki. Windsor on järeiden turvatoimien valtaama, mutta silti vaikuttaa siltä, että herra Brodsky on kohdannut loppunsa ei vahingossa kuten tilanne on koitettu lavastaa vaan murhattuna. Poliisia ja salaista palvelua myöten asiaa ruvetaan tutkimaan ja katseet suuntautuvat kuningattaren omaan henkilökuntaan ja mahdollisen vieraan ulkomaanvallan myyrän metsästykseen. Kuningatar ei ole kuitenkaan vakuuttunut. Ei siis auta muu kuin ottaa asioiden selvittely omiin käsiin. Onneksi apunaan hänellä on uusi apulaisyksityissihteeri Rozie, jota lähettää hienovaraisille tiedustelumatkoilleen. Kuninkaallisen klassiseen tyyliinsä kuningatar ei tee itsestään numeroa, vaan hienotunteisesti rupeaa ohjailemaan poliiseja oikeille poluille näiden edes tajuamatta. Eikä tämä taida olla edes ensimmäinen kerta, kun hänen majesteettinsa tulee tehneeksi omia tutkimuksiaan.
 
' Vasta perjantaina, kolme päivää ruumiin löytymisen jälkeen, Pyöreän tornin tiimi lopulta tuli ulos ummehtuneesta huoneestaan. He tapasivat pomojensa pomot, jotka puolestaan raportoivat hänen majesteetilleen. Tuntia ennen lounasta kuningatar oli lähdössä kävelyttämään koiria kun hänen adjutanttinsa kertoi hänelle, että delegaatio halusi vaihtaa hänen kanssaan muutaman sanan.
"Käskekää heidän panna kumisaappaat jalkaan", kuningatar sanoi. "On kuraista."
Surkeannäköinen seurue saapui itäiselle terassille kymmenen minuuttia myöhemmin lainasadetakeissa ja saappaissa. '
s. 55 
 
Taru sormusten herrasta luku-urakkani jälkeen tämä Bennettin teos oli juuri sitä mitä kaipasin. Se oli kuin ihanan kevyt tuulahdus, joka imaisi ainakin tämän lukijan maailmaansa. Sivut vain kääntyivät kuin itsestään ja illalla huomasinkin, että koko teoshan tuli luettua yhden ja saman päivän aikana. Vaikka kyseessä onkin dekkari, niin lukuvauhtini syynä ei suinkaan ollut jännitys. Windsorin solmu on nimittäin cozy crimea kodikkaimmillaan. Mitään liian rankkoja tai verisiä kuvauksia ei tarvitse pelätä näillä sivuilla vaan enemmänkin teos tarjoilee hyvää mieltä ja sympaattisia tilanteita. Minulle tuli tästä vahvasti mieleen Osmanin Torstain murhakerho, jossa myös iäkkäämmät tutkijat laittavat tuulemaan tarinassa, joka venyttelee paikoin jo vähän uskottavuutta. Tässäkin monia mutkia saatiin nimittäin kätevästi suoriksi, kun asialla oli kuningatar, jonka edustajalle kaikki avautuvat niin helposti. Monet eivät myöskään osaa katsoa kuningattaren isoäitiä muistuttavan ulkomuodon läpi hänen terävääkin terävimpiin aivoihinsa. Hän ei nimittäin suinkaan ole mikään herkkä vanhus, jota pitäisi suojella turhilta järkytyksiltä.
 
Yksi teoksen viihdyttävämpiä puolia on juuri sen miljöökuvaus. Bennetiä onkin kiitelty hänen autenttisesta hovikuvauksestaan eikä ihme sillä teosta kirjoittaessaan hän on keskustellut Elisabetia pisimpään palvelleen henkilökohtaisen avustajan kanssa. Näin lukijakin pääsee vähän kuin kurkistamaan kuninkaallisen palatsin kulisseihin, vaikka teos onkin vahvasti fiktiota. Hauskasti Bennett on silti upottanut teokseensa esimerkiksi Obamien vierailun ja kuningattaren 90-synttärijuhlat. Ovatpahan kuningattaren pienet hauvatkin päässeet seikkailemaan teoksen sivuille. 
 
Murhajuonensa puolesta Windsorin solmu ei siis välttämättä ole mitään dekkarien aatelia, mutta sillä on monia puolia, jotka tekivät lukukokemuksesta oikein viihtyisän. Tätä teosta ei siis kannata ruveta lukemaan liian tiukoilla silmälaseilla, mutta mikäli letkeä dekkari ja brittimonarkia kiinnostaa niin tämä on varsin toimiva kombo. Toivottavasti seuraavassa osassa Bennettkin on kehittynyt niin että sivuhenkilöitä ruvetaan hyödyntämään vielä enemmän. Ainakin nimen perusteella hänen majesteettinsa koirat saavat jälleen sivutilaa! Toivottavasti saamme nauttia kuningattaren tutkimuksista vielä senkin jälkeen, vaikka Elisabetista aika onkin nyt jo surullisesti jättänyt.

Tähdet: 3.5 / 5
 
 

torstai 13. lokakuuta 2022

The Return of the King - J.R.R. Tolkien


Kirjan nimi
: The Return of the King

Sarja: The Lord of the Rings #3
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien 
Kustantaja: HarperCollins
Julkaisuvuosi: 1955 / 1999
Sivumäärä: 378 (+ liitteet 144)
Mistä: Omasta hyllystä
 
 ' "On, Shadowfax! We must hasten. Time is short. See! The beacons of Gondor are alight, calling for aid. War is kindled. [- -]" '
s. 6

Kuninkaan paluu aloittaa viimeisen Taru Sormusten Herrasta osion. Kaksi tornia on edennyt tähän pisteeseen, jossa viimein sota on käsillä. Gandalf, mukanaan hobitti Pippin, on kiiruhtamassa kaikin voimin kohti Gondoria. Vaikka Gondor on hieno linnoitus, ei sillä ole yksin mahdollisuuksia jaksaa ylläpitää puolustusta Sauronin pimeitä joukkoja vastaan. Rohanilaiset keräävät joukkojaan rientääkseen avuksi eikä hobitti Merry suostu jäämään näistä pidoissa jalkoihin, vaikka pienikokoinen onkin sotureihin verrattuna. Aragornin tie vie kuitenkin omille poluilleen. On nimittäin viimein aika julistautua verenperintönsä mukaisesti Gondorin palaavaksi kuninkaaksi. Ennen sitä vanha velka on lunastettava ja kuljettava Paths of the Deathiin - solaan, jonka läpi yksikään kuolevainen ei voi kulkea. Mukaansa hän saa uskolliset haltija Legolaksen ja kääpiö Gimlin. Kaikki joukot on pyrittävä keräämään. Gondor ei saa kaatua suuressa yhteenotossa.

Toisaalla Mordorissa Samilla ei mene kovin hyvin. Frodo on joutunut örkkien vangiksi, mutta onneksi nämä vartijat eivät tiedä kenet he ovat saaneet saaliikseen. Alkaa uhkarohkea pelastusoperaatio. Matkaa on päästävä jatkamaan. Kohtalon hetket ovat käsillä. Vain sormuksen tuhoaminen voi päättää tämän sodan. Frodon ja Samin käsissä makaa koko Keski-Maan ja myös Gondorin joukkojen kohtalo. On aloitettava viimeinen taival läpi Sauronin kammottavien kuolleiden maiden, jotka kuhisevat örkkejä. Matka tuntuu toivottamalta. Eikä sormuksen paino suinkaan helpota tehtävää.
 
' "He is watching. He sees much and hears much. His Nazgûl are still abroad. They passed over this field ere the sunrise, though few of the weary and sleeping were aware of them. He studies the signs: the Sword that robbed him of his treasure re-made; the winds of fortune turning in our favour, and the defeat unlooked-for of his first assault; the fall of his great Captain. 
" His doubt will be growing, even as we speak here. His Eye is now straining towards us, blind almost to all else that is moving. So we must keep it. Therein lies all our hope. [- -]" '
s. 179

Kuten edellisen osan kanssa jo selitinkin, niin Tolkien siis kirjoitti yhden koherentin teoksen ja kustantaja halusi julkaista sen kolmena erillisenä niteenä. Tämän tiedon valossa tämänkin osan rakenne saa selityksensä. Nimittäin mikäli tätä lukisi erillisenä teoksena, saattaisi ihmetellä miten tässä melkein heti pudotaan keskelle toimintaa. Tietysti aluksi vähän kasataan joukkoja, mutta silti se Suuri yhteenotto tapahtuu vääjäämättä. Ja hauskasti kyllä viimeiset sata sivua taas ovat ihanaa kevyttä luettavaa. Kaikki siis tuntuu olevan aivan päälaellaan. Jos taas peilaa tätä siihen, että kyseessä onkin yksi teos, jossa on se reilusti päälle tuhat sivua niin onhan tätä sotaa pedattu jo vaikka kuinka kauan. Itse siis olin tyytyväinen, että luin nämä erilliset niteeni putkeen, sillä näin teos tuntui juuri kokonaisuudelta. Veikkaan että esimerkiksi jos olisin lukenut tämän viimeisen osan vaikkapa vuoden päästä olisi lukukokemukseni ollut hyvinkin eri. 
 
Toisaalta putkeen lukemisessa on se puoli, että siinä tosiaan ollaan aika pitkään Tolkienin matkassa, joka ei ole maailman nopeatempoisin kirjoittaja. Yleisesti olen pitänyt hänen rauhallisesta kerronnastaan ja kuvailuista, mutta huomasin tämän osan kanssa jo pientä kisaväsymystä. En erityisemmin ole ikinä ollut suurten fantasiataisteluiden ystävä ja siten osa, joka keskittyy hyvinkin pitkälle tuon sodan ympärille ei ehkä ollut ominta aluettani. Ensimmäiset parisataa sivua olivat myös niin synkkiä, että lukijanakin tuntui että energiatasot ihan laskivat ja negatiivisuus otti valtaa (sinänsä kylläkin taitavaa kirjailijalta onnistua välittämään näin vahvasti kirjansa tunnelmaa). Loppuosa taas oli aivan ihanaa. Tolkienin rauhallinen kerronta mukavasti kevyellä huumorilla höystettynä palasi ja tuntui kuin olisi minullekin lukijana koittanut uusi kevät. Kukat kukkivat ja aistit heräsivät synkästä horroksestaan. Mielenkiintoista kyllä tuossa lopussakin oli yllättävän paljon vielä tapahtumia, jotka tuntuivat minulle aivan uusilta, sillä ne eivät olleet päässeet elokuviin asti. Shiren eli Konnun tila ja sen takaisinvalloitus tyranniltaan oli hienoa seurattavaa ja myös henkilöiden entä sitten tarinat saivat enempi tilaa. 
 
Lopussahan oli vielä roppakaupalla liitteitä, joissa käytiin läpi Keski-Maan historiaa, eri hallitsijasukujen kronikoita, henkilöhahmojemme myöhempiä vaiheita, kielen ja kalenterin teoria ja kaikkea muuta. Aivan uskomatonta kuinka yksityiskohtaisesti Tolkien onkaan luonut maailmansa. Tuhansia vuosia hallitsijoita ja heidän historiaansa pohdittu läpi, tarkkoja selostuksia esimerkiksi eri kansojen kalenterien laskemisista ja karkauspäivien käsittelystä ja ylipäätänsä tuo kielellinen selvitys, joka varmasti innostaisi kielitieteilijöitä vaikka kuinka. Tuo uusi Mahtisormukset-sarja ilmeisesti myös pohjautuu pitkälti noihin historiikkeihin mitä näihin liitteisiin on kirjattu, joten siitäkin näkökulmasta oli mielenkiintoista lukea nämä läpi, vaikka välillä mentiinkin aika nippeliin. Pakko tosiaan ihailla tuota Tolkienin näkemää työmäärää maailmansa rakentamisen eteen. Nyt tämä saaga on kuitenkin tullut päätökseensä ja ihan iloisin mielin jatkan taas vähän kevyemmän lukemiston pariin seuraavaksi.

Tähdet: 3.5 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 

maanantai 10. lokakuuta 2022

The Two Towers - J.R.R. Tolkien


Kirjan nimi
: The Two Towers

Sarja: The Lord of the Rings #2
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien 
Kustantaja: HarperCollins
Julkaisuvuosi: 1954 / 1999
Sivumäärä: 439
Mistä: Omasta hyllystä
 
' To Isengard! Though Isengard be ringed and barred with doors and stone;
Though Isengard be strong and hard, as cold as stone and bare as bone,
We go, we go, we go to war; to hew the stone and break the door;
For bole and bough are burning now, the furnace roars - we go to war!
To land of gloom with tramp of doom, with roll of drum, we come, we come;
To Isengard with doom we come!
With doom we come, with doom we come!
 So they sang as they marched southwards. '
s. 100
 
Taru Sormusten Herrasta tarina jatkuu siitä mihin ensimmäisessä osassa The Fellowship of the Ring päästiin. Joukkiomme on viimein hajonnut, kun Frodo ja Sam päättivät jatkaa matkaa kohti Mordoria omillaan. Loput päätyvätkin örkkien hyökkäyksen kohteeksi kohtalokkain seurauksin. Hobitit Merry ja Pippin joutuvat örkkien vangeiksi ja heitä lähdetään kuljettamaan kohti Isengardia ja velho Sarumania, joka on päättänyt itse tavoitella valtaa keinoja kaihtamatta. Aragornille, haltija Legolakselle ja kääpiö Gimlille ei siis jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä epätoivoiselle takaa-ajomatkalle läpi Rohanin hevosruhtinaiden tasankojen. Etelän valtakunnissa kuitenkin epäilys kalvaa jo monen hallitsijan sielua eikä ystäviä ole enää helppo erottaa vihollisista. Onneksi on kuitenkin vielä olemassa ikiaikaisia metsänvartijoita Enttejä, jotka voivat olla mahtavia liittolaisia - mikäli heidät vain saisi toimimaan. Sodan tuulet jo puhaltava, mutta ennen itse pimeyden ruhtinasta on Sarumani vielä kukistettava.
 
Toisaalla mahtisormuksen taakan kantava Frodo sekä hänen uskollinen palvelijansa Sam ovat etsimässä reittiä pimeyden valtakunnan ytimeen. Vain siellä Mount Doomin roihuissa tuo kirottu sormus voitaisiin tuhota lopullisesti. Kuolleilla mailla reitin löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Vastentahtoiseksi avukseen he saavatkin sormuksen entisen omistajan ja sen riuduttaman Klonkun. Klonkun, joka kulkee enemmän neljällä kuin kahdella jalalla ja jolle murha ei ole moraalisesti kyseenalaista. Klonkku himoitsee rakasta sormustaan takaisin enemmän kuin mitään muuta, mutta häneen Frodon ja Samin on nyt laitettava uskonsa. Matka Mordoriin ei tule olemaan helppo. Kuinka päästä salassa sisään paikkaan, joka kuhisee Sauronin kätyreitä ja örkkejä? Koko Keski-Maan tulevaisuus on kuitenkin heidän onnistumisestaan kiinni, joten epäonnistuminen ei voi olla vaihtoehto. Eteenpäin on jatkettava.
 
' "Yes, that's so", said Sam. "And we shouldn't be here at all, if we'd known more about it before we started. But I suppose it's often that way. The brave things in the old tales and songs, Mr Frodo: adventures, as I used to call them. I used to think that they were things of wonderful folk of the stories went out and looked for, because they wanted them, because they were exciting and life was a bit dull, a kind of sport, as you might say. But that's not the way of it with the tales that really mattered, or the ones that stay in the mind. Folk seem to have been just landed in them, usually - their paths were laid that way, as you put it. But I expect they had lots of chances, like us, of turning back, only they didn't. And if they had, we shouldn't know, because they'd have been forgotten. We hear about those as just went on - and not all to a good end, mind you; at least not to what folk inside a story and not outside it call a good end. You know, coming home, and finding things all right, though not quite the same - like old Mr Bilbo. But those aren't always the best tales to hear, though they may be the best tales to get landed in! I wonder what sort of a tale we've fallen into? '
s. 399-400  
 
Olin alkujaan ajatellut lukea tähän hätään vain tuon ensimmäisen osan ja palata näihin seuraaviin, sitten kun siltä tuntuisi hamassa tulevaisuudessa. Minulle kuitenkin selvisi, että Tolkien on itseasiassa tarkoittanut Taru Sormusten Herrasta olevan yksi teos ja kustantaja oli se joka halusi julkaista sen kolmena erillisenä niteenä. Totesin siis, että eihän siinä sitten muu auta kuin lukea nämä putkeen jotta saisin tuon tarkoitetun koherentin lukukokemuksen. Olihan se tuskallista katsoa jo Hobitista tehtyä elokuvasovitusta, jossa juoni oli pilkottu kolmeen eri leffaan, jolloin ensimmäinen osa oli pelkkää pohjustusta ja viimeinen pelkkää lopputaistelua. Kyllä juonen kuljetuksen kannalta usein on väliä miten kirjailija on tarkoittanut jaksottaa tarinansa. 
 
Taru Sormusten Herrasta koostuu siis kuudesta osiosta, joista kaksi on aina kulloisessakin niteessä. Tällä kertaa ensimmäinen setti piti sisällään tuon muun joukkion tarinan ja toinen puolisko sitten Frodon ja Samin. Toisaalta pidin tästä ratkaisusta, sillä siinä pystyi keskittymään aina kulloisiinkin juonilankoihin ja missä päin karttaa sitä touhuttiinkaan. Ensimmäisessä setissä oli kuitenkin jonkin verran jakoa jo siksi että hobitithan olivat joutuneet erilleen Aragornista, Legolaksesta ja Gimlistä, joten molemmilla oli vähän omia seikkailujaan. Näin Frodon ja Samin täysin erilliset toiminnot eivät tulleet vielä lisäksi muistettaviksi. Toisaalta Frodon ja Samin osuuksissa ehkä olisi välillä kaivannut vaihtelua kuolleiden maiden tarpomiseen, mutta onneksi Klonkku sitten huolehti ettei matkanteko päässyt muuttumaan puisevaksi.
 
Olin etukäteen jännittänyt mitenköhän käy tämän Kaksi tornia osan kanssa. Pidin nimittäin ensimmäisen niteen rauhallisesta tarinan kerronnasta ja siitä, että siinä oli keskitytty henkilöiden välisiin sanailuihin, maaston ja historian kuvailuun sekä ennen kaikkea ihka ihaniin lauluihin ja runoihin. Pelkäsin, että mitä jos tämä toinen nide muuttuukin liian synkäksi ja se tietty letkeys ja jorinat unohtuisivat örkkiyhteenottojen tieltä. Onneksi huoleni oli turha. Luonnollisesti tunnelma oli jonkin verran muuttunut harmaammaksi, mutta silti se piti sisällään myös sitä sanailua mistä niin pidin. Ihastuin erityisesti Merryn ja Pippinin osioihin, sillä heillä on juuri sellainen kevyt hobittimainen lähestyminen ja kuka nyt ei menettäisi sydäntään hitaille metsien kaitsijoille Enteille! Myös Legolaksen ja Gimlin odottamatonta ystävyyttä oli mukava seurata. Jopa Frodon ja Samin osuudet eivät olleet, ainakaan vielä, pelkkää tuskien taivalta vaan sielläkin oli vaihtelua tarjolla. Vielä siis olen varsin tyytyväinen tähän Tolkien matkaani. Enää viimeinen osa ja sitten selviää miten kaikki tuleekaan päättymään.

Tähdet: 4 / 5
 
 Muut sarjasta lukemani osat: