Kirjailija: Arundhati Roy, suomentanut Hanna Tarkka
Julkaisija: Otava
Julkaisuvuosi: 1997, suomennos 2001
Sivumäärä: 384
Mistä: Kirjastosta
Ayemenemin kylä Intian kärjessä on hikinen ja kuuma. Sen sateen mutaamilla kaduilla kävelee Rahel. Kolmekymppinen nainen (ei vanha, ei nuori, mutta elinkelpoisen, kuolinkielpoisen ikäinen), joka on palannut takaisin lapsuutensa maisemiin Yhdysvalloista. Tänne hänet on vetänyt tieto, että hännen kaksosveljensä (erimunainen) Estha on palannut. He olivat niin läheisiä. Aistivat toistensa ajatukset. Rahel ja Estha. Estha ja Rahel. Mutta sitten jotakin traagista tapahtui. Ja Estha lähetettiin pois hänen isänsä hoiviin. Nyt Estha on kuitenkin takaisin. Tai ainakin hänen kuorensa. Mykkä ja ympäriinsä kävelevä Estha, johon ei saa mitään yhteyttä.
Pitää palata ajassa taaksepäin. 60-luvulle, jolloin kaksoset olivat seitsenvuotiaita. Heidän eronnut äitinsä (mikä skandaali!) oli palannut takaisin kotiin veljensä Chakon isännöimään taloon Paradise säilyketehtaan varjoon. Chakolla oli myös tytär - Sophie Mol. Englannissa asuva, joka viimein oli tulossa tapaamaan isäänsä. Kaikki laittautuvat ja sitten suunnataan lentokentälle vastaan. Vierailu kuitenkin päättyy traagisesti. Sophie Mol löytyy joesta hukkuneena. Miten kaikki menikään näin pahasti pieleen?
' Hän ei tiennyt, että joissakin maissa, kuten siellä mistä Rahel tuli, epätoivon eri lajit kilpailivat keskenään ylivallasta. Että yksityinen epätoivo ei voinut koskaan olla kyllin toivotonta. Että silloin tapahtui jotakin, kun yksityinen mielenkuohu uhrattiin kansakunnan yleisen, väkivaltaisen, kehää kiertävän, pakottavan, naurettavan, järjettömän, kerrassaan mahdottoman myllerryksen tienvarsialttarille. Se iso jumala ulvoi kuin kuuma tuuli ja vaati jumaluutensa vahvistamista. Silloin pikku jumala (hillitty ja herttainen, yksityinen ja rajallinen) häipyi tiehensä pettyneenä, naurahtaen tottuneesti läksynsä oppineena omalle uhkarohkeudelleen. Joutavaksi todettuna, tilaansa turtuneena se sopeutui eikä piitannut enää mistään. Millään ei ollut juuri väliä. Juuri millään ei ollut väliä. Ja mitä vähemmän oli väliä, sitä vähemmästä oli väliä. Mikään ei ollut tarpeeksi tärkeää. Koska pahempaakin oli tapahtunut. Maa josta Rahel oli kotoisin häilyi ikuisesti sodan kauhujen ja rauhan kauhujen välillä ja siellä tapahtui kaiken aikaa pahempiakin asioita. '
s. 33-34
Joutavuuksien jumala on teos joka kiertelee ja kaartelee kuin kissa kuumaa puuroa. Se valottaa lukijalleen hetken sieltä ja toisen täältä. Jotakin on tapahtunut. Mutta miten kaikki palaset sopivat yhteen? Pala sieltä, pala täältä. Ja siinä välissä koko elämä.
Olen iloinen, että valitsin tutustua tähän Royn moderniin klassikkoon fyysisenä kirjana. Se ei nimittäin ole helpoimmasta päästä kerronnallisesti. Kronologiaa on turha odottaa. Sen vuoksi olinkin pitkään ymmälläni, mikä tässä koko teoksessa oli ylipäätään se punainen lanka. Kun lopussa viimein ymmärsin, olinkin naulittuna tuoliini vaikuttuneena. Mutta sitä ennen olin kyllä hyvin kujalla. Kerronnan lisäksi Roy leikittelee paljon kielellä, joten jotkut sanat saattaavat avautua paremmin luettuina kuin kuunneltuina.
Matkani Joutavuuksien jumalan kanssa oli siis varsin ristiriitainen. Sen alku eksytti minut ja tapahtumien vyöry hukutti alleen. Toisaalta lopussa kun kehä pieneni ja keskittyi, vaikutuin Royn kerronnallisista lahjoista. Huh mikä tarina. Eksyksissä taas ihmettelin kuinka paljon kaikkea kurjaa ja yököttävääkin tähän tarinaan olikaan ahdettu mukaan. Tämä ei todellakaan ole mikään hyvänmielentarina vaan karua tykitystä intialaisen yhteiskunnan epäkohdista. Naisten asemasta, kastijaosta, koskemattomien oikeudettomuudesta. Samalla myös vanhempien rakkaudesta ja sen puutteesta sekä kaksosten välisestä symbioosista ja mitä tapahtuu kun se katkaistaan.
Tähdet: 3 / 5
Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirjojen kuisketta, Kirjamielellä, Tekstiluola, Kirjasähkökäyrä, Eniten minua kiinnostaa tie ja Kirjavinkit






