maanantai 15. elokuuta 2022

Italialainen tyttö - Lucinda Riley


Kirjan nimi
: Italialainen tyttö (
The Italian Girl)
Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2022
Sivumäärä: 603
Mistä: Siskolta lainassa

' Roberton katse oli ollut kohdistuneena Carlottan avarasta kaula-aukosta paljastavasti pilkottaviin rintoihin, mutta kuullessaan laulajan äänen hän kohotti yllättyneenä katseensa. Ei kai rumaan vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutuneesta tytönruipelosta voinut lähteä niin puhdasta ja täydellistä ääntä? Katsoessaan Rosannaa hän ei enää huomannut tytön kalvakasta ihoa eikä honteloita käsivarsia ja sääriä. Niiden sijasta hän näki valtavan suuret ja ilmeikkäät ruskeat silmät ja poskille kohoavan punan, kun ainutlaatuinen ääni kohosi ja paisui. [- -]
Sellaista lahjakkuutta ei voinut opettaa. '
s. 23
 
1960-luvun Napolissa yksitoistavuotias perheen kuopus Rosanna elää arkeaan pizzeriaa pyörittävän perheensä kanssa. Hänen tehtävänsä on auttaa äitiä ja hoitaa tarjoilemista koko perheen huomion keskittyessä hänen kauniin Carlotta siskonsa tulevaisuuteen. Carlottahan voi päästä vaikka kuinka hyviin naimisiin! Eräissä juhlissa perheen tuttavapariskunnan poika Roberto on tullut kylään. Roberto on mennyt Milanoon asti opiskelemaan kuuluisaan La Scalan kouluun ja hänestä on tuleva oikea oopperalaulaja! Kun Rosanna kuulee tuon ääneen, menettää hän sydämensä tuolle komealle nuorelle miehelle. Rosannan isoveli ja tuki ja turva Luca kannustaa myös Rosannaa esittämään Ave Maria laulun. Tuolloin myös Roberto huomaa tuon ruman ankanpoikasen, jolla on jumalainen ääni. Oikein kehitettynä vain taivas voisi olla tuolle pienelle tytön ruipelolle rajana.
 
 Salaa perheeltään Luca rupeaakin maksamaan Rosannelle laulutunteja La Scalan eläköityneeltä laulunopettajalta. Roberto on nimittäin valanut heihin uskoa, että Rosanna on harvinaislaatuinen lahjakkuus. Nyt on hänen vuoronsa loistaa. Tytön kasvaessa nuoreksi naiseksi myös hänen äänensä kehittyy. Hän pääsee tavoiteltuun La Scalan kouluun Milanoon ja lopulta myös itse kuuluisan oopperatalon palkkalistoille. Menestys on oleva varma tälle helmelle. Vuosien saatossa myös Roberto on edennyt urallaan. Hänestä on tullut juhlittu tähtitenori, joka on liiankin kuuluisia naisseikkailuistaan. Varotteluista huolimatta jokin näkymätön voima vetää tätä tähtilaulajaparia yhteen. Yhdessä he ovat voittamattomia. Toisaalta Roberton menneisyydessä on asioita, jotka paljastuessaan voisivat viedä pohjan tältä kaikelta. On asioita joita Robertoa palvova Rosannakaan tuskin voisi antaa anteeksi.

' Nyt jälkeenpäin ajatellen olen käsittänyt, että koko sydämen täyttävä rakkaus toista ihmistä kohtaan ei välttämättä tarkoita, että se on meille hyväksi. Roberto ei tuonut esiin parhaita puoliani. Hänen seurassaan en hallinnut itseäni. Hänen läsnäolonsa oli kuin huumetta. '
s. 498

Suuria estradeja, yleisön palvovia aplodeja sekä rakkautta joka polttaa intensiteetillään kaiken muun tieltään. Siitä on ennen kaikkea Rosannan ja Roberton, kahden italialaisen tähtilaulajan, rakkaustarinassa kyse. Mikä voima siinä onkaan, kun yhdistetään nuo uskomattomat äänet ja aito tunteen palo oopperan lavalla. Jo hyvin nuorella iällä Rosanna vedetään mukaan tuohon tähtipalvontaan, mutta silti hän ei juurikaan näe omaa ainutlaatuisuuttaan - hänen oma palvova katseensa on aina ollut kohdistettuna vain Robertoon. Niin vahvoja tunteita ja niin monia ihmissuhteita siinä tulee palaneeksi ohessa. Lopussa herääkin kysymys, oliko kaikki sen arvoista? Voi Rosanna, muistatko olevasi olemassa myös omana yksilönäsi? Tarinan ohessa kulkeekin vanhemman Rosannan kirjoitusta pojalleen Nicolle, jolle hän viimein uskoutuu myrskyisen rakkaustarinansa.

Rileystä on tullut oikeastaan aika luotto viihdekirjailijani. Hänen teoksissaan on sitä jotakin joka saa minut lukijana liimautumaan kirjan ääreen ja sivut vain rupeavat kääntymään kuin itsestään. Huvittavaa kyllä ennakolta olen silti aina skeptinen takakannen luettuani, että onkohan tämä aihe nyt niin kovin mielenkiintoinen, ja sitten aloitan teoksen ja hupsansaa ollaankin tekstin imussa luettu jo puolet kirjasta yhdeltä istumalta. Riley osaa jotenkin tuon taidon kirjoittaa vetävästi niin että romantiikkaa on luvassa, mutta samalla kaikki ei suinkaan ole pelkkää sokerihattaraa.

Italialainen tyttö on itseasiassa Rileyn varhaisempaa tuotantoa, joka on nyt myöhemmin uudelleenjulkaistu. Teoksessa oli ehkä näkyvissä tiettyjä naiiveja piirteitä henkilöiden toiminnassa ja juonenkäänteissä. Luonnollisesti kirjailijakin kehittyy teoksia rustatessaan. Se ei silti poista sitä, että Rileyn matkassa pääsee kyllä aina kiehtoville kurkistuksille aivan erilaisiin elämiin. Aikamoinen kontrasti olikin oopperantähti Rosannan elämässä suhteessa hänen lapsuutensa Napolin pizzeriaan. Hauskasti myös huomaa, että musiikki ja esiintyjät tuntuvat olevan monissa Rileyn kirjoissa isoissa rooleissa. Seitsemän sisarta-sarjassa on Norjalaista musiikkitähteä Allyn tarinassa Myrskyn sisaressa ja vastaavasti Tiggyn juurilla tavataan flamenco-tähti Lucia Kuun sisaressa. Olipahan vastikään lukemani Oliivipuun päähenkilö myös entinen tähtiballerina, vaikka siinä tämä aspekti jäikin enempi varjoon. Jokin näissä aiheissa kuitenkin selkeästi vetoaa Rileyhin ja onhan se lukijanakin mielenkiintoista päästä kurkistamaan estradin verhojen taakse. Välillä sitä vain jää pohtimaan kuinka monta päähenkilöä voikaan olla aina ainutlaatuinen huippulahjakkuus ja vielä yleensä kauneudellakin siunattu. Onneksi viihdekirjallisuutta lukiessa ei pidä liiaksi jäädä pohtimaan moisia asioita vaan keskittyä vain löytämään mukava nojatuoliasento ja nauttia matkasta.
 
Tähdet: 3.5 / 5
 
Muualla luettu: Elämä on ihanaa 

perjantai 12. elokuuta 2022

Piranesi - Susanna Clarke


Kirjan nimi
: Piranesi (
Piranesi)
Kirjoittaja: Susanna Clarke, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021
Sivumäärä: 261
Mistä: Kirjastosta
 
' Olen päättänyt tutkia Maailmaa niin paljon kuin elinaikanani pystyn. [- -] Olen kiivennyt Ylempiin Saleihin, joissa Pilvet lipuvat verkkaisesti ja Patsaat tulevat äkisti näkyviin Sumun keskeltä. Olen tutkinut Uponneet Salit, joissa valkoiset lumpeet peittävät mattona Tummia Vesiä. Olen nähnyt Idän Sortuneet Salit, joissa Katot ja Lattiat - joskus Seinätkin! - ovat luhistuneet, ja harmaa Valo halkoo keiloina hämäryyttä. 
Olen seissyt kaikissa niissä paikoissa Ovensuussa ja katsonut eteenpäin. En ole nähnyt merkkiäkään Maailman äärestä, vaan Salit ja Käytävät jatkuvat tasaisena virtana niin kauas kuin silmä kantaa.
Yksikään Sali, yksikään Aula, yksikään Portaikko tai Käytävä ei ole vailla Patsaita. '
s. 15
 
Päiväkirjamerkinnät alkavat viidennen kuun ensimmäisenä päivänä vuonna, jona albatrossit tulivat lounaissaleihin. On suuri ja mittaamattoman kokoinen Talo, joka on täynnä erilaisia patsaita. Saleja jatkuu joka suuntaan loputtomiin. Välillä merelliset nousuvedet nousevat piiskaamaan Saleja. Kirjoitta tuntee kuitenkin nousuveden liikkeet. Hän pitää itseään eräänlaisena tiedemiehenä ja hän on tehnyt tarkat laskelmat mihin saleihin ne kulloinkin osuvat. Talo tarjoaa kaiken mitä tarvitsee: yläkerrosten sateesta saa juomavettä ja uponneista saleista loputtomasti kalaa. Onpahan myös Patsaita ja lintuja seurana. 
 
Ja sitten on Toinen. Kirjoittaja ja Toinen ovat Talon ainoat ihmiset. Tiistaisin ja perjantaisin he tapaavat tunnin ajan ja vertailevat tutkimustietoaan. Muuten he ovat erillään. Toinen kutsuu merkintöjen kirjoittajaa Piranesiksi. Piranesin seesteinen arki kuitenkin murtuu. Matkalla kaukaisempiin saleihin tulee hän löytäneeksi kirjoitusta. Voisiko labyrinttimaisessa Talossa olla heidän kahden lisäksi vielä joku? Onko tämä ystävä vai vihollinen? Talon salaisuudet rupeavat pikkuhiljaa keriytymään auki. Eikä mikään palaa enää ennalleen.

' Piranesi. Sillä nimellä hän minua kutsuu.
Se on merkillistä, sillä muistaakseni se ei ole nimeni. '
s. 19

Huhhuh Clarken teos on kyllä hypnoottinen ja mystiikan täyteinen. Siitä on vaikea kirjoittaa, sillä siitä ei millään halua paljastaa liikaa. Tämä on jälleen niitä teoksia, jotka on koettava itse. Clarken luoman Talon loputtomat salit patsaineen on todella kiehtova miljöö, aivan kuin yksi hengittävistä päähenkilöistä. Siellä ei todellakaan tiedä mihin suuntaan matka jatkuu seuraavaksi. Samalla Clarke on kuitenkin nähnyt vaivan selittämällä selviytymiselle välttämättömien tarpeiden saannin niin, että Talo tuntuu varsin todelliselta paikalta eikä jää vain koristeeksi taustalle. Olikin upeata päästä seuraamaan Piranesin suhdetta Taloon. Sitä kunnioitusta ja arvostuksen määrää. Hän on Talon lapsi ja Talo kyllä pitää huolta omistaan. Vaikka Piranesi ei enää olekaan mikään nuorukainen, niin silti hän tuntui paikoin kuin viattomalta lapselta. Eihän hän tiedä mitään Talossa kokemansa yli. Näin asiat saattoivat kirkastua lukijalle jo huomattavasti aiemmin, mutta se ei haitannut, sillä Piranesin ymmärtämisen matkaa oli hienoa seurata.

Teos on aika pienikokoinen huomioiden sen sisältämän rikkauden. Meidän kirjastossamme tämä oli itseasiassa sijoitettu fantasiahyllyyn, mutta itse vertaisin tätä maagista miljöötä ehkä enemmän Murakamimaiseksi. Näin ollen vaikkei fantasiaa luekaan, niin ei todellakaan tarvitse pelätä tähän teokseen tarttumista. Lukiessa tulinkin useaan otteeseen verranneeksi tätä toissavuoden yhteen parhaimmista lukukokemuksistani eli Turtonin Evelynin seitsemään kuolemaan. Jotakin samaa tuossa lukukokemuksessa oli, kun lukijana koittaa kovasti pähkäillä mistä ihmeessä tässä on kyse. Todellinen taito kirjailijalta luoda jotakin uutta. Oikeastaan ainut valittamisen aihe on se, että teos oli makuuni auttamatta liian lyhyt. Olisin mainiosti voinut seurailla raukeana Piranesin päivärutiineja enemmänkin ja jäin toivomaan, että tarina olisi vielä jatkunut. Tämän lukukokemuksen jälkeen osaa taas arvostaa monia asioita uudella tavalla. Kaunis ja mystinen tarina.
 
' Talon Kauneus on mittaamaton; sen Lempeys ääretön. '
s. 14
 
Tähdet: 4 / 5
 
 

tiistai 9. elokuuta 2022

Vaarallisia suhteita - Pierre Choderlos de Laclos


Kirjan nimi
: Vaarallisia suhteita (
Les liaisons dangereuses)
Kirjoittaja: Pierre Choderlos de Laclos, suomentanut Leena Kekomäki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1782, suomennos 1989
Sivumäärä: 408
Mistä: Kirjastosta

' Mitä tyttöön tulee, minä olen usein halunnut tehdä hänestä oppilaani; sen palveluksen tekisin mielelläni Gercourtille. Hän antaa minulle aikaa, koska hän viipyy lokakuuhun asti Korsikassa. Aion käyttää hyvin tuon ajan ja me annamme hänelle täysin kehitetyn naisen pienen viattoman luostarikoululaisen sijasta. Miten minua loukkaakaan tuon miehen itsevarmuus: hän uskaltaa nukkua rauhallisena, vaikka hänen solvaamansa nainen ei ole vielä kostanut! 
[Markiisitar de Merteuil varakreivi de Valmontille]'
s. 47 
 
Cécile Volanges on nuori tyttö 1700-luvun Pariisissa, joka on juuri otettu pois luostarikoulusta hänen äitinsä toimesta. Tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: hän on pian astuva avioon!  Tämä Rouva de Volangesin valitsema puoliso on itse Gercourtille eli mies jolla on niin asemaa kuin varallisuutta. Rouva de Volanges ei vain satu tietämään, että hänen hyvinkin nuhteettomana tunnettu leski ystävättärensä Markiisitar de Merteuil ei suinkaan ole sitä miltä pinnalta luulisi. Hän on nimittäin pitänyt tarkkaa huolta maineestaan, mutta oikeasti hän leikittelee miehillä ja rakastajia hänellä on ollut lukuisia. Gercourtille on kuitenkin onnistunut loukkaamaan tätä ylvästä naista, joka päättääkin hyödyntää uskotun asemaansa Volangesin perheessä kostaakseen tuolle hävyttömälle miehelle.  

Markiisittaren todellisen luonnon tuntee myös varakreivi de Valmont, joka itse puolestaan on tunnettu naisten liehittelijä ja sydäntenmurskaaja. Kirjeet vaihtuvat vinhaan tahtia, kun suunnitelmaa laitetaan kasaan. Kuinka huvittavaa olisikaan antaa Gercourtille puolisoksi viattoman tyttösen sijasta jo aikamoinen kurtisaani ja sitten häiden jälkeen tehdä tästä kaikesta paljastusjuttu! Varakreivi de Valmontilla on kuitenkin myös samanaikaiseksi omat suunnitelmansa, jotka koskevat presidentin kilttiä, hurskasta ja ennen kaikkea siveää vaimoa, joka sattuu olemaan hänen vanhan tätinsä luona kylässä tämän miehen ollessa ulkomailla. Mikä saavutus olisikaan tälle Casanovalle saada valloitettua noin suojaisa sydän! Alkaa kissa-hiiri-leikki, jossa markiisitar ja varakreivi yhdessä punovat juoniaan viattomien presidentin vaimon ja nuoren Cécilen päiden menoksi. Joutuupa soppaan mukaan kolmaskin puhdassydäminen sielu eli Cécileen palavasti rakastunut nuori ritari Danceny. Miten tässä käykään, sillä kaikki eivät pysty selviytymään tästä verkosta ilman poltettuja näppejä.
 
' KUSTANTAJAN HUOMAUTUS
Luulemme, että velvollisuutemme on etukäteen ilmoittaa yleisölle, että huolimatta teoksen nimestä ja siitä, mitä toimittaja siitä esipuheessaan sanoo, me emme takaa tämän valikoiman autenttisuutta. Meillä on vieläpä paljon syytä otaksua, että kysymyksessä on vain romaani.
Tekijä tuntuu tavoitelleen todenmukaisuutta. Kuitenkin se, että hän on sijoittanut julkaisemansa tapaukset meidän aikakauteemme [1700-luvulle], on mielestämme tehnyt kaiken todennäköisyyden mahdottomaksi. Useilla hänen esittämillään henkilöillä on näet niin huono moraali, että on mahdotonta olettaa heidän eläneen meidän vuosisadallamme, tällä filosofian vuosisadalla, jolloin, niinkuin hyvin tiedetään, laajalle levinnyt valistus on tehnyt kaikki miehet niin kunnolliseksi ja kaikki naiset niin vaatimattomiksi ja hillityiksi. '
s. 5

Kun pohdin viime klassikkohaasteeseen luettavaa harkitsin vakavasti tätä Choderlos de Laclosin 1700-luvun kuuluisaa kirjeromaania, mutta päädyin kuitenkin lopuksi vielä tunnetumpaan klassikkoon eli Shakespeareen. Ajatus tämän teoksen lukemisesta oli kuitenkin jo laitettu kylväytymään, joten päätinkin laittaa sen melkein hetimmiten lukuun. Vaarallisia suhteita on tosiaan siitä mielenkiintoinen teos, että se koostuu täysin vain sen henkilöiltä toisilleen lähettämistä kirjeistä. Nykylukijalle tämä voikin olla aika eksoottinen kokemus, mutta ilmeisesti 1700-luvulla tämä kuului asiaan. Olenkin aiemmin päässyt kurkistaman kirjenovellien maailmaan Jane Austen varhaistuotannon kanssa Uskollinen ystävänne kokoelmateoksessa. Koin kuitenkin, että Choderlos de Laclos onnistui saumattomammin kirjoituksissaan. Jotenkin nuo kirjeet tuntuivat yllättävän autenttisilta, mutta samalla ne kuljettivat juonta niin taitavasti eteenpäin, että lukiessa ei edes juurikaan kiinnittänyt huomiota tuohon kirjeromaani muotoon. Ei siis ihme, että tätä teosta tituleerataankin lajityyppinsä yhtenä parhaana esimerkkinä.
 
Heti romaania aloittaessa päästään oikeaan mielentilaan, kun teos alkaa kustantajan huomautuksella teoksen löyhästä moraalista. Eipä ole ennen tullut vastaan puolusteluja, kuinka tämä ei suinkaan voi kuvata meidän aikaamme, koska eihän kukaan voisi toimia noin epäsiveästi! Pakkohan se on myöntää, että ei teos anna kovin mairittelevaa kuvaa uskollisuudesta. Kaksi juonittelijaamme tuntuu saavan kaadettua kenet haluavat ja ovat tehneet viettelystä jo varsinaisen taiteenlajin. Mitä hankalampi saalis, sitä palkitsevampi on kaato. Moraaliltaan onkin selkeä kahtiajako näihin turmeltuneisiin ja sitten noihin viattomiin ja hurskaisiin, jotka poloiset joutuvat suurempien voimien armoille koetuksille. Ai että noissa lähetetyissä rakkauskirjeissä oli sitä tunteen paloa ja ikuisen rakkauden toitotusta. Ei sitä nykyään kukaan varmaan enää osaisi kirjoittaa noin pitkästi yhdestä asiasta vain sanoen sen aina hiukan eri sanoin, mutta aina yhtä kiihkeästi. Oikeastaan vaikka olisin halunnut olla enempi puhtaiden sielujen puolella, niin silti on pakko myöntää, että teoksen parasta antia oli seurata markiisittaren ja varakreivin juonitteluja ja kovasanaisia mutta samalla liehitteleviä viestejä toisilleen. Hiukan ehkä olisi ollut typistämisen varaa, mutta muuten voin kyllä oikein lämpimästi suositella tähän vetävään klassikkoon tutustumista. Aivan kuin dramaattista telenovelaa katsoisi, mutta vain 1700-luvun Pariisin yläluokkaisessa miljöössä. 
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muualla luettu: Lukijatar ja Sallan lukupäiväkirja 
 

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja - Tuomas Kyrö


Kirjan nimi
: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Sarja: Mielensäpahoittaja #4
Kirjoittaja: Tuomas Kyrö
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 248
Mistä: Omasta hyllystä

' Näytin emännälle hääkuvaamme ja muistelin kuinka tahdoin kirkolta heti kotiin. Halusin kaulasta kiristävät vaatteet pois, saappaat jalkaan ja lapion käteen. Mitä semmoisesta muka tulee, että vain seisoskellaan kättelemässä ihmisiä ja kaakkua syödään. Emäntä hymähteli vähän ja minusta tuntui, että tänään oli sellainen päivä, kun hän ymmärsi minun puhettani.
Muistelin ääneen kuinka emäntä uhkasi avioliiton jäävän lyhyeen, ellen suostuisi häävalssiin. Minut piti hakea vintiltä mököttämästä. Toista kertaa en ole tanssinut ja onneksi siitä ensimmäisestä kerrasta ei jäänyt valokuvia.'
s. 10
 
Mielensäpahoittajalla on missio. Hän on päättänyt rakentaa itselleen ja hoivakodissa asustavalle vaimolle arkut. Onpahan sitten juuri eikä melkein sellaiset kuin kuuluukin. Muutenkin sitä on jo aika valmistautua omia hautajaisia varten, kun eihän siitä mitään tule, että aivan eri tavoin ajattelevat lapset päästäisi sanelemaan kyseisen tilaisuuden. Muistopuhetta rustataan ruutupaperille ja pojan kanssa pitää lähteä metsästämään mustetta, että saataisiin testamentti tulille. Eikä siitä mikään tavallinen testamentti olekaan tulossa, vaan Mielensäpahoittajan tapaan se tulee pitämään sisällään jos jonkinlaista tarkkaa ohjeistusta elämälle. 
 
Kaikki ei tosiaan mene aivan suunnitelmien mukaan, sillä maailma on muuttunut eikä Mielensäpahoittajakaan ole enää se häissään jurnuttanut nuorimies. Mustetta ei olekaan joka kulmakaupassa saatavilla ja nykyään on semmoinen omituinen asia kuin ATK, johon Mielensäpahoittaja ei kyllä luota sitten ollenkaan. Ikä kuitenkin jo painaa ja käsi tärisee. Välillä pysähdytään erilaisissa muisteluissa eletystä elämästä ja päädytään myös keskusteluihin uuden sukupolven lättähattujenkin kanssa. Se ei kuitenkaan muutu, että Mielensäpahoittajalla on edelleen mielipide asiaan kuin asiaan. Se ei kuitenkaan ole este, ettei joitakin muutoksen tuulia voi silti jo varovasti haistella.

' Nuorisolla riittää vapaa-aikaa heräämisestä nukahtamiseen. Vaan osaavatko lättähatut toimia sitten kun sähkö loppuu? Onko valtiolla varmuusvarastossa kaikki se mikä on ATK:lle piilotettu? Onko ammattimiehiä? Onko varastossa hirsiveistäjiä, hevosmiehiä, pumppukaivoukkoja ja sammaleella eristäjiä sitten kun teollisuudelta loppuu polttoaine taikka kiinalaiset sanovat, että mepä emme enää viitsi teitä vaatettaa ja koneistaa. Tehkää itse. '
s. 43-44

Klassikkohaasteen Shakespearen jälkeen kaipasin jotakin kevyempää luettavaa, mutta ehkä ei kuitenkaan ihmissuhdedraamojen saralta. Kun kirjaston Ota/jätä-hyllystä pilkisti tämä Mielensäpahoittaja, niin olihan se kohtalon sanelemaa. Vastikään lukemani Miniä vakuutti minut Kyrön huumorin osuvuudesta, joten laitettiin siis tämä seuraava osakin lukuun. Tällä kertaa ruoriin oli päässyt taas perinteisesti itse Mielensäpahoittaja, josta pidin paljon. Tuolla ukolla kun on aivan loistavia huomioita nykyajasta! Huumorin keinoin sitä itsekin tajusi hymähtelevänsä, että juu onhan se asia juuri noin ja ei apua mihin tässä ollaankaan menossa. Äkkiä kuokka käteen ja perunamaa pystyyn! Pakko kyllä ihailla Mielensäpahoittajan sukupolven vahvaa tahtoa ja tehdään itse mentaliteettia. Tässä sitä tuntee itsensä aivan mukavuuden pehmentämäksi vaahtokarkiksi :D

Mielestäni takakannessa sanotaan hyvin tämän teoksen olevan "mahdottoman hauska romaani mahdottomasta aiheesta". Teoksen huumori piilee juuri noissa Mielensäpahoittajan juttujen osuvuudessa ja tilanteista joihin hän päätyy omien näkemyksiensä kanssa. Toisaalta tuon rinnalla kulkee myös vakavampi aihe eli vanhuus. Mielensäpahoittaja käy katsomassa vaimoa hoivakodissa ja salakuljettaa sinne parempaa ruokaa, koska kyllä on vaimo sen ansainnut, että saa edes maistuvaa ruokaa viimeisinä aikoinaan. Joskus vaimo tuntuu ymmärtävän mitä hänelle puhutaan, usein ei kuitenkaan. Myös Mielensäpahoittajan on kohdattava oman rapistuvan kehonsa uudet rajoitteet. Enää ei kaikkeen pysty. Käsitelläänpä myös ihmisen oikeutta päättää omasta hoidostaan. Ei ole helppoa ei, kun suku haluaisi jo laittaa turvattuun pumpuliin hoivakodin syövereihin, mutta itsellä vielä virtaa ja tahtoa riittää. 

Pakko nostaa hattua Kyrön kirjoituksen taitavuudelle. Vakavaa aihetta kevyessä paketissa. Silti missään kohtaa huumori ei kohdistu niin että vanhemmille naurettaisiin - päinvastoin nykyaika se saa kyytiä Mielensäpahoittajan sanailuissa. Hekotin monta kertaa ääneen kirjaa lukiessa, mutta samalla koen tietynlaista liikutusta, kun ajattelen teosta näin jälkikäteen. Kuka olisi uskonut kuinka vaikuttunut voi olla niinkin 'kevyen' kirjallisuuden kuin Mielensäpahoittjan kanssa. Ei se aina vaadi mestarillista proosaa johon upota - se riittää että palaset vain osuvat juuri kohdilleen.

Tähdet: 4.5 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
1. Mielensäpahoittaja
3. Miniä
 

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

As you like it - William Shakespeare (Klassikkohaaste 15)


Kirjan nimi
: As you like it
Kirjoittaja: William Shakespeare
Kustantaja: Penguin
Julkaisuvuosi: 1599-1600/2005
Sivumäärä: 96
Mistä: Kirjastosta

' Rosalind: Why whither shall we go?
Celia: To seek my uncle in the forest of Arden.
Rosalind: Alas, what danger will it be to us, 
Maids as we are, to travel  forth so far? 
Beauty provoketh thieves sooner than gold.
Celia: I'll put myself in poor and mean attire
And with a kind of umber smirch my face.
The like do you; so shall we pass along
And never stir assailants.
Rosalind: Were it not better,
Because that I am more than common tall,
That I did suit me all points like a man? '
s. 23
 
As you like it:ssa (suom. Miten haluatte/Kuten haluatte) vanhan hallitsijan aikakausi on tullut päätökseensä. Hänen nuorempi veljensä on ajanut hänet maanpakoon Ardenin metsiin läheisimpien hovimiestensä kanssa. Siellä he elävät vapaasti luonnon keskellä nauttien elämästään ilman hovin juonikasta ilmapiiriä. Hovissa puolestaan Sir Rowland de Boysin nuorin poika Orlando kärvistelee, kun perheen päänä toimiva isoveli Oliver on kieltänyt häneltä hänen asemansa mukaisen koulutuksen. Tilanne kärjistyykin erääseen painiotteluun, joka tulee muuttamaan monen hovin asukin kohtalon.

Hovissa asustaa myös syrjäytetyn hallitsijan tytär Rosalind, joka on uuden hallitsijan tyttären Celian tuki ja turva. Uuden hallitsijan mieli kuitenkin muuttuu ja Rosalind saa lähtöpassit. Serkukset päättävätkin lähteä yhdessä karkumatkalle ja ottavat mukaansa hovinarri Touchstonenen. He ottavat suunnakseen Ardenin metsät Rosalind naamioituneena mieheksi Ganymedeksi ja Celia tämän maalaistyttö sisareksi Alienaksi. Paljon kommelluksia on luvassa, sillä tytöt kohtaavat metsässä myös Orlandon, jonka rakkautta Rosalind päättää koetella jatkamalla esiintymistään miehenä. Tämä ei ole kuitenkaan ainut romanttinen käänne tarinassa. Ketkä siis pääsevätkään lopussa juhlistamaan häitään?

' Duke: Thou seest we are not all alone unhappy.
This wide and universal theatre 
Presents more woeful pageants than the scene
Where we play in.
Jaques: All the world's a stage,
And all the men and women merely players;
They have their exits and their entrances,
And one man in his time plays many parts, [- -] '
s. 41

Olen jo pitkään halunnut kokeilla Shakespearen teoksiin tutustumista, mutta olen jännittänyt mitä siitä tulisi. Englanninkielisiä värssyjä ja vielä 1500-luvulla kirjoitettuna? Jäiks! Nyt kuitenkin kun tuli Ankin emännöimä kirjabloggaajien klassikkohaasteen vuoro päätin kerrankin osallistua. Nyt jos koskaan olisi tilaisuus kastaa se pikkuvarvas syvään veteen ja katsoa uinko. Valitsin tämän Shakespearen näytelmän, sillä sitä oli tituleerattu helposti lähestyttäväksi komediaksi ja totisesti halusin aloittaa jostakin lukijaystävällisestä teoksesta. Eipä se myöskään haitannut, että kyseistä näytelmää ei ollut sen suuremmalla sivumäärällä pilattu: kyllähän nyt alle satasivua kitkuttelee vaikka minkälaista tekstiä. 
 
Minulla ei kuitenkaan ollut mitään hajua mistä tässä näytelmässä on kyse, sillä se ei kuitenkaan ole niitä Shakespearen kaikista tunnetuimpia, vaikka ylläkin lainattu 'All the World's a Stage' onkin varsin tunnettu lainaus tästä teoksesta. Takakannen perusteella odotin siis mukavaa komediaa metsäisessä miljöössä. Vasta alun johdannossa minulle kuitenkin selvisi, että Shakespeare on kirjoittanut tämän näytelmä pitkälti aikalaisensa Thomas Lodgen Rosalynde tarinan pohjalta. Olisihan se ollut mukava lukea Shakespearea, jossa hän olisi itse kehittänyt pitkälti juonirangankin, mutta nyt mentiin sitten tällä. Ylipäätänsä tuo alun johdanto, vaikka olikin ehdottomasti informatiivinen ja syventävä, niin oli aivan liian pitkä. Jos itse näytelmä on 96 sivuinen, niin miten johdanto voi olla yli 60 sivua? Joku on tainnut kustantamossa hiukan innostua tarinoimaan liiaksi tai haluttu saada teos näyttämään lihavammalta kuin onkaan.
 
Mutta siihen mielenkiintoisen osuuteen eli miten selvisin tämän klassikon selättämisestä. Oikeastaan olen suorastaan yllättynyt kuinka jouhevasti Shakespeare upposi sen suuremmin nikottelematta. Pakko se on myöntää, että olosuhteista johtuen keskittymiseni ei ollut parhaalla mahdollisella tolalla, mutta silti pysyin yllättävän hyvin tarinan matkassa. Itse kertomus oli sen verran ilmava ja nopeatempoinen (olihan sivujakin sen verran rajallisesti), että värssymäisestä lauserakenteesta huolimatta koin tämän jopa huomattavasti kevyemmäksi luettavaksi kuin parisataa vuotta tuoreempi Dickensin tuotannot pitkine, koukeroisine ja kuvailevine lauseineen. Ylipäätänsä niin Shakespearen kerronta kuin tarina oli ilmavaa kuin keväthenkäys. Siinä oli suuria tunteita metsäisessä miljöössä sekä jonkin verran aikalaissatiiria. Hovinarrin suusta tulikin paljon viisauksia, kunhan vain osasi kuunnella. Oma huumorinsa tuli myös jo noista pitkistä ja palavista puheenvuoroista, joita viljeltiin kuin sieniä sateella. Ainakin Rosalind uskalsi tomerasti sanoa mielipiteensä jos sun toiseenkin asiaan mieheksi pukeutuneena ja Orlandolle jäikin enemmän rakkauden kaipuun toitotuksessaan se tunteellinen osa. Hauska pikku tarina, josta jäi hyvä mieli. Tämän jälkeen en enää pelkää niin paljoa Shakespeareen tarttumista.

Tähdet: 4 / 5
 

torstai 28. heinäkuuta 2022

Kirjahamsterin lukuvinkit 10v


Tänään on kirjablogeissa juhlistettu kirjailija Kaari Utrion 80v syntymäpäivää, johon myös minä osallistuin mukaan. Se ei kuitenkaan ole päivän ainut juhlatapahtuma, sillä tasan kymmenen vuotta sitten myös tämä blogi näki päivänvaloa. Niin se aika rientää!
 
Nyt tuntuu hassulta katsoa taaksepäin ja muistella kuinka erilaista tuolloin taipaleen alussa olikaan, kun kirjoitin ensimmäisen tervehdykseni. Olin jo vuoden lukenut aktiivisesti muiden blogeja ja pohtinut, että voisi olla palkitsevaa ryhtyä pitämään myös omaa lukupäiväkirjaa näin julkisesti. Voihan olla, että oman ilon lisäksi joku saattaisi myös innostua lukemaan jotakin teosta vaatimattomien raapustuksieni pohjalta. Tuolloin kesällä vasta valmistauduin syksyllä alkavaan lukioon ja tuntui että maailma on avoin. Paljon on ehtinyt tapahtua näiden kymmenen vuoden aikana. Nuoren lukiolaisen sijasta olen nyt jo yliopistosta maisterin paperit nostanut aikuinen nainen, joka on ehtinyt jo naimisiinkin ja haaveilee jo omasta perheestä. Luonnollisesti ihmisenä ollaan siis kuljettu tässä aikamoinen matka ja blogi siinä ohessa sitten vierellä. 
 
Kirjat ovat aina olleet minulle tärkeä osa elämää ja kirjasto tuli tutuksi jo aivan pienenä. Siinä on sitten matkaa jatkettu aina vaihtelevin määrin. Tuo blogini aloitusta edeltävä vuosi on edelleen kirjojen luvun suhteen ennätysvuoteni - 90 kirjaa. Sen jälkeen lukio nappasi siitä siivunsa. Kun aloitin yliopiston, blogini jäi myös määrittelemättömälle tauolle muutamaksi vuodeksi, sillä en yksinkertaisesti vain ehtinyt tai jaksanut lukea pitkien päivien jälkeen enää vapaa-ajalla. Opiskelujen materiaalit tyydyttivät päivän sivukiintiöt ja niiden lisäksi oli vielä osa-aikatyötä sekä yliopiston aktiivitoimintaa järjestöissä ja tapahtumissa juoksemista. Kandityön palautuksen jälkeen löysin kuitenkin taas 2018 kesällä kirjojen ilot ja bloginikin palasi takaisin henkiin. 

Kirjablogi on ollut minulle ennen kaikkea paikka, johon kirjoittaa omia lukukokemuksia ylös. Tuolloin kymmenen vuotta sitten minulla oli vielä dedikoitu vihko, johon kirjoitin aina ajatuksiani heti kun olin saanut teoksen päätökseen ja josta ne sitten siirsin myöhemmin koneelle ja blogiin. Nykyään olen jo siirtynyt täysin elektroniseen lukupäiväkirjamuotoon, mutta se ei vähennä sitä viehätystä, kun voi palata vanhojen kirjamuistojen äärelle. Blogi myös auttaa siinä, että jokaisen teoksen äärelle tulee pysähdyttyä edes hetkeksi, jolloin koen saavani lukukokemuksesta yhä enemmän irti kun sitä pitää vähän pureskellakin. 

Vaikka kirjablogimaailma on näiden kymmenen vuoden aikana muuttunut paljonkin, olen silti vankka tämän vanhan metodin kannattaja. #kirjagrammit ovat minulle vain liian suppean tekstin ja liian virikkeellisen maailman ympäristö. Pidemmät jorinat tuntuvat vain enempi omilta. Onneksi meitä on vielä muitakin jotka preferoivat tätä perinteistä blogimaailmaa. Kommentit myös aina lämmittävät sydäntä :) Mitä siis odottaa jatkolta? Luultavasti blogini tulee porskuttamaan samalla vanhalla kaavalla vielä hyvän tovin. Tällä kertaa ei siis mitään sen kummempia uuden vuosikymmen lupauksia tulossa. Kirjahamsterin lukuvinkit on minulle lukukokemusteni turvasatama jossa ne kaikki hitit ja hudit saavat olla yhdessä rakkaassa paikassa. Suuri kiitos myös vielä teille lukijoille, jotka jaksatte tampata läpi kirjoituksiani. Teette tästä harrastuksesta entistä ihanamman <3


Pirita, Karjalan tytär - Kaari Utrio


Kirjan nimi
: Pirita, Karjalan tytär
Kirjoittaja: Kaari Utrio
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1972/1973
Sivumäärä: 297
Mistä: Omasta hyllystä
 
' Pirita nousi innokkaana ja tottelevaisena: ajatus Rinteen uudismökistä välähti hänen päässään kadotakseen nopeasti. Rinne ei ollut hänen kotinsa, hänellä ei ollut kotia lainkaan eikä yleensä mitään sidettä nyt kun isä Henrik oli kuollut ja hänen ruumiinsakin peitetty pyöreillä kivillä. Nämä miehet olivat ystävällisiä ja antoivat tytölle ruokaa. Piritan mielestä oli yksinomaan viisasta lähteä heidän mukaansa. Hän ei osannut kysyä minne miehet hänet veisivät eikä välittänytkään. Jokainen päivä oli uusi ja toi omat pulmansa: niistä selvittäisiin nöyrällä mielellä ja ahkeralla työllä, niin oli Rinteen Anna opettanut. Pääasia oli että sai vatsansa täyteen ja jonkun rievun talveksi ettei tarvinnut kovasti palella. Piritan seitsenvuotinen elämä oli kulunut inhimillisten - ja vaatimattomien - perustarpeiden tyydyttämisessä eikä hänen mieleensä tullut pyytää mitään välttämättömimmän yli. '
s. 19-20
 
Pieni lapsi syntyy 1400-luvun Suomen metsäiseen erakkomökkiin. Lapsi saa nimekseen Pirita, jonka hänen isänsä luopiomunkki Henrik kastaa. Hänen Viipurilaista aatelissukua oleva äitinsä kuitenkin menehtyy synnytykseen. Kielletyn rakkauden hedelmänä Piritalla ei ole mitään komeista sukujuuristaan huolimatta. Hänen maailmansa on Rinteen mökki, jossa hän raataa päivä toisensa jälkeen elatuksensa eteen - ja silti nälkä kurnii vatsanpohjassa. Kun hänen isänsä Henrikin kuolee jää Pirita täysin yksin. Karjalaiset kauppiaat kuitenkin löytävät hänet nääntymästä metsästä ja ottavat mukaansa. 

Piritan tie vie hänet mahtavaan kauppakaupunkiin Novgorodiin, jonne hänet myydään pajari Avraamovin taloon pikkuorjaksi. Vuonna 1470 Novgorodissa voi kuitenkin jo kuulla sen alkavat kuolin koristelut. Kaupunki on jakaantunut kahtia kun leski Marfan lumoamana monet ylhäiset pajarit kannattavat tuen hakemista Puola-Liettualta, kun taas musta rahvas huutaa Moskovalaisen ruhtinas Ivan Vasiljevitshia noutamaan perintömaataan.

Myöskin Avraamovien talo joutuu vahvasti näiden juonien verkkoon ja Pirita siinä ohessa, vaikkei politiikalla olisi hänelle väliä tuon taivaallista. Orjalle tärkeintä on saada leipää pöytään ja katto pään päälle - ei sillä niin väliä kuka hallitsee. Kun Avraamovien talossa valta vaihtuu isältä pojalle myös nyt jo nuoren naisen ikään ehtineen Piritan asema muuttuu radikaalisti. Hänestä tulee Afimin vuoteen lämmittäjä ja siten hän nousee tavallisesta orjasta melkein jo emäntäpiian asemaan. Novgorodin kuohuissa Avraamovienkin talon väen jalat kuitenkin kastuvat. Koska Pirita on heihin sidottu, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kulkea mukana tällä epätoivoisella matkalla. Ehkä aurinko vielä joku päivä hymyilisi hänelle jälleen.
 
' Vuosisatojen ajan Herra Suuri Novgorod oli valinnut itse ruhtinaansa ja arkkipiispansa, posadnikkansa ja tisjatskinsa, tuhannen päämiehensä. Ajan mittaan kaupunki oli kasvanut ja pöyhistynyt sietämättömän ylpeäksi, ja vain viisaimmat näkivät, että loppu oli lähellä. Novgorod oli suuri ja Novgorod oli mahtava mutta se ei pystynyt elättämään itseään sillä viidennesten karut kalliot ja mäntymetsät ja suot eivät tuottaneet tarpeeksi viljaa kaupungin nälkäisille suille vaan sitä piti tuoda etelästä, Vladimirista, Suzdalista ja Moskovasta. Ja Novgorodin suunnaton kaupunkiruumis tarvitsi sotilaita puolustamaan itseään, ahneita naapureita vastaan jotka uhkasivat repiä sen pala palalta niin kuin ärisevät sudet repivät nääntyneen hirven, mutta sotilaitakaan Novgorod ei pystynyt tuottamaan.'
s. 38-39 
 
Aloitan heti sanomalla, että olipa kiinnostava historiakatsaus Novgorodin vaiheisiin 1470-luvulla! Teoksessaan Utrio kuvaa juuri niitä aikoja jolloin tuo suuri ja mahtava kaupunki aloitti lopullisen alamäkensä kohti murskautumista Venäjän vallan alle. Muistan lukion historiantunneilta kuinka puhuttiin Suomen naapurimaa Novgorodista, mutta jossain kohtaa itänaapuria vain ruvettiin kutsumaan Venäjäksi eikä siinä sen kummempia selityksiä annettu mitä oli käynyt. Olikin herkullista päästä Utrion mukana tälle aikamatkalle oppimaan mistä tässä kaikessa olikaan kyse. Kuinka Novgorod kaatui oikeastaan omaan mahdottomuutensa - mahtava kaupunki, jolla ei ole kuitenkaan omia sotavoimia ja luotto on ulkopuolisessa ruhtinaassa, jolla ei ole mitään valtaa, mutta jonka tulisi suojella kaupunkia vain koska se on kunniakas tehtävä. hmm... Novgorodissa taidettiin vähän liiaksi luottaa pelkkään kaupan ja kullan mahtiin. Pirita elääkin läpi näiden vaiherikkaiden Novgorodin kuolin korinoiden, jolloin aina uudestaan ja uudestaan noustaan vastustamaan jo varmaa kohtaloa. Utrio on antanut Novgorodille itseasiassa enemmän syvyyttä kuin monille henkilöhahmoilleen. Se jos mikä kertoo sen tärkeästä roolista.
 
Toinen mielenkiintoinen aspekti teoksessa oli Piritan rooli orjana. Nimittäin moniin nykykirjallisuuden orja kuvauksiin verrattuna Pirita on hyvinkin sinut kohtalonsa kanssa. Olin niin tottunut, että orjien elo kuvataan kurjistakin kurjempana, joten aluksi hiukan jopa vieroksuin tätä Piritan lähes pyhimysmäistä tyyneyttä ja hyväksyntää. Toisaalta kun asiaa jää pohtimaan niin mistä muusta Pirita edes tiesi. Heti syntymästään lähtien raatanut elatuksensa eteen Rinteillä, joten virallisena orjana Avraamovien talossa hänen elämänsä oli jo huomattavasti helpompaa. Työt olivat kevyitä ja aina sai vatsansa täyteen aikansa mittapuulla puhtaassa ja rikkaassa talossa. Isännänkin öiset vierailut hän otti tyynesti vastaan: olihan isäntä suhteellisen hellä, tehtävä oli hyvin helppo ja bonuksena hän sai nukkua pirtin ainoassa oikeassa sängyssä kovan lattian kylmyyden sijaan. Jos ei ole koskaan ollutkaan vapaa niin ihmismieli on ilmeisen sopeutuvainen. Pirita toimi siis omien lähtökohtiensa mukaisesti. Ja kuten hän totesi niin nähdessään kaupungin vapaiden ihmisten roikkumassa jatkuvasti nälkäkuoleman porteilla ja ahtautuneen pienen pieniin haiseviin ja kylmiin tupiin kymmenittäin niin onko se elämä edes vapaana niin tavoiteltavaa?  

Utrio on tehnyt hienon ja pitkän uran ja tänään on hänen 80-vuotissyntymäpäivänsä. Sen kunniaksi Kirjasähkökäyrän Mai organisoi lukuhaasteen, jotta mahdollisimman moni onnittelisi Utriota hänen merkkipäivänään esittelemällä hänen kattavasta tuotannostaan teoksen. Erityisesti teininä luin hyvin innokkaasti Utriota, mutta onnistuinpa silti löytämään hyllystäni hänen teoksensa, jota en ollut vielä onnistunut lukemaan! Utrion hienous piileekin hänen kyvyssään herättää historia henkiin ja keskittyen erityisesti naisten ja perheiden elämään. Piritakin kasvoi naisena ja erityisesti äitiyden mukana myös paljon teoksen edetessä ja kun ollaan matkalla Pohjoisen erämaille oli pakko ihailla tämän nuoren naisen sisäistä voimaa ja sitkeyttä. Mielessäni kyllä teki mieli huutaa monesti, että hylkää jo se Afim sika ja pelasta itsesi ja lapset, mutta niin sitä vain mentiin. Itseasiassa vaikka alkupuoliskon Novgorod historiikki oli kiehtova niin nautin vielä enemmän toisen puoliskon erämatkasta. Paljon ehtii siis tapahtua. Seuraavaksi voisikin kokeilla Utriolta 1800-luvulle sijoittuvaa teosta vaihteluna.

Tähdet: 4 / 5
 
Muualla luettu: Kolmas kirja taskussa
 
Paljon onnea Kaari Utrio!
 

Kuva & haaste: Kirjasähkökäyrä