Villa Hildan kesä - Michaela von Kügelgen

Kirjan nimi: Villa Hildan kesä (Sommar på Villa Hilda)

Sarja: Villa Hilda #1

Kirjailija: Michaela von Kügelgen, suomentanut Hanni Salovaara

Lukija: Anna-Riikka Rajanen
Julkaisija: S&S

Julkaisuvuosi: 2025, suomennos ja äänikirja 2025

Kesto: 8h 14min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Louise on entinen tv-kokki, jonka ura kuitenkin valui vessanpytystä alas erään skandaalin seurauksena. Sen jälkeen hän on vuosia toiminut puhelinmyyjänä vältellen maailmaa. Nyt kuitenkin hänen aikuisen tyttärensä pienen tuupinnan seurauksena, hän löytää itsensä Tukholman saaristosta pieneltä Halsterön saarelta työhaastattelusta uudelleen avattavan majatalon Villa Hildan kokiksi. Voisiko hän viimein vapautua menneisyyden kahleistaan ja päästä toteuttamaan jälleen intohimoaan keittiöön?

 

Sitten on Thomas. Hän on toimittaja, jonka ura on myös lähtenyt laskusuuntaan ja journalistipalkinnot ovat vaihtuneet yritysten maksettuihin mainosjuttuihin. Hän kaipaa kipeästi töitä kesäksi ja niin hän lähtee ystävänsä järjestämänä saaristoon Villa Hildaan vastaamaan majoitustoiminnasta. Mitään käytännönkokemusta hänellä ei tosin ole ja oma kämppäkin näyttää aina kuin pommin jäljiltä. Mutta voisiko hänkin löytää uuden suunnan elämälleen?

 

Villa Hildan kesä aloittaa uuden Tukholman saaristoon sijoittuvan kirjasarjan. Villa Hilda vaikuttikin varsin sympaattiselta paikalta. Jokin näissä pienten paikkojen yhteishengen kuvauksissa vain vetoaa. Tässä oli juuri sopivasti kuvattu tuota pienen majatalon pyörittämisen arkea ja erityisesti nautin Louisen mukana keittiössä. Jotkut tosin ärsyttivät, kuten päällepäsmäri liikenainen Sanne, joka tulee kertomaan kuinka asiat pitäisi tehdä ja samalla jättää pienen poikaansa juoksentelemaan yksin ympäri saarta, kun äidin on pakottava tarve tehdä aina töitä.

 

Rakastuin vastikään Leena Paasion Tuuli kääntyy etelään teoksen saaristokuvaukseen ja jäinkin janoamaan lisää - tosin tällä kertaa kesään sijoittuvaa tarinaa. Löysinkin tämän suomenruotsalaisen Kügergenin teoksen. Tämä teos olikin ihan mukava, mutta itse saaristo jäi kuitenkin enemmän vain sanoihin. Se ei herännyt henkiin kuten Paasion teoksessa, jossa meren tyrskyt pärskivät naamalle.

 

Villa Hildan kesässä oli paljon hyvää. Villa Hildan majatalo oli sympaattinen. Oli myös mukavaa vaihtelua lukea nelikymppisistä aikuisista etsimässä uutta suuntaa elämälleen tällaisessa kevyessä majatalokirjassa. Tosin sen myös huomasi, että kirjailijalla oli paljon sanottavaa ja aivan liikaa oli yritetty tunkea yhden kirjan väliin. Sivuosassa oli niin ullakolta löytyneitä rakkauskirjeitä, hoivakotiin unohtunutta äitiä, me too:ta, kirjan kirjoittamista ja työnarkomaniaa. Romanttisia jounteita oli myös punottu molemmille päähenkilöille. Tarina jäi kaipaamaan selkeämpää fokusta, sillä nyt mihinkään näistä teemoista ei oikein ehditty syventyä ja ne jäivät hiukan irrallisiksi langainpäiksi. Näen tässä sarjassa kuitenkin potentiaalia. Ehkäpä seuraava osa osaisi keksittyä jo enempi teemoiltaan, kun pahimmat patoumat oli saatu kuvattua jo osaksi tätä ensimmäistä tarinaa?

 

Tähdet: 3 / 5

 

Kana joka tahtoi lentää - Sun-mi Hwang

Kirjan nimi: Kana joka tahtoi lentää (Madang-ŭl Naon Amt‘ak)

Kirjailija: Sun-mi Hwang, suomentanut Hilla Hautajoki

Lukija: Ritva Holmström
Julkaisija: Sitruuna

Julkaisuvuosi: 2000, suomennos 2015 ja äänikirja 2018

Kesto: 3h 8min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Tähkä asuu pienessä häkissä. Hän näkee pienen pienestä oven raosta maatilan pihaa, jossa kukko ja kana, koira ja ankat taapertavat vapaina ja haaveilee itsekin vapaudesta. Mutta ennen kaikke hän haaveilee siitä, että joku päivä hän saisi hautoa oman poikasen. Tähkä on nimittäin kana. 

 

Tähkän elämänilo on lopussa ja se ei enää jaksa tuottaa kunnon muniakaan. Maatalon isäntäväki päättääkin viedä sen kynittäväksi muiden vanhojen ja sairaiden kanojen kanssa. Kuin ihmeen kaupalla Tähkä kuitenkin selviää. Ja siitä alkaa sen taistelu vastoinkäymisiä vastaan. Kaukana siintää kuitenkin sen haave munan hautomisesta ja omasta poikasesta. Voisiko se saada tämän, vaikka ladon muu eläinväki sitä sorsiikin ja näätä uhkaa vapaudessa?

 

Meille saapui kanoja toukokuussa ja luonnollisesti halusin päästä lukemaan jotakin romaania kanojen sielunmaisemasta. Tämä korealaisen Sun-mi Hwangin teos osuikin silmääni äänikirjapalvelussa. Ennestään en tiennyt tarinasta mitään, mutta kuten esittelytekstissä kuvattiin niin 'Toisinaan vähäpätöisimmät hahmot tekevät sankarillisimmat matkat'.

 

Jokin näissä aasialaisissa vähäeleisissä tarinoissa tekee vaikutuksen. Tarina on lyhyt eikä siinä paljon ehdi tapahtua, mutta silti se ehtii koskettamaan. Ensin koin Tähkän matkassa surua häkkielämän ahdistavuudessa ja kuinka hienosti Hwang kuvasikaan epäonnistuneiden munien tuomaa mielipahaa. Entäpä kuinka ilkeitä muut ladon vapaat eläimet olivat kun eivät huolineet Tähkää joukkoonsa. Ja sitten muna! Vaikeuksia täynnä oli tämän pienen kanan elämä, mutta siltikin. Jopa edes kammottava Näätä ei jäänyt pelkäksi pahikseksi. Lopussa olin aivan kyyneleet silmissä.

 

Äitiys on myös isona teemana tässä - onhan Tähkän suurin toive hautoa oma poikanen. Vaikka tämäkään ei suju täysin suunnitelmien mukaisesti, löytää hän äitiyden riemut. Ja myös ne lapsosen kasvun tuomat haasteet. Ja viimein on pakko päästää nämä lentämään pesästä kohti omaa elämää. Voi Tähkä! Tämä pieni tarina onnistui koskettamaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Lukuneuvoja, Kirjanurkkaus, Mari A:n kirjablogi, Kirjojen keskellä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Lukijatar, Lastenkirjapino ja Kirjavinkit  

 

Tuuli kääntyy etelään - Leena Paasio

Kirjan nimi: Tuuli kääntyy etelään

Sarja: Kotisatama #1

Kirjailija: Leena Paasio

Lukija: Leena Pöysti
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2025, äänikirja 2025

Kesto: 10h 36min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Henna on perämiehenä Karibialla. Elämä on leppoisaa luksusristeilijällä nauttien auringosta ja upeista maisemista. Edessä siintää jo ylennyskin. Sitten Hennan koko elämä heittää häränpyllyä. Isä soittaa ja kertoo muuttaneensa pois heidän lapsuudenkodistaan. Muistisairas äiti on siis jäänyt yksin! Henna ei jää kuuntelemaan selityksiä vaan suuttuu verisesti isälleen. Sitten Hennan menneisyyden katkera romanssi tulee vielä kummittelemaan Karibialle. Päätös hylätä ura ja muuttaa takaisin lapsuudenkotiin Utön saarelle on siis helppo tehdä. 

 

Henna aloittaa luotsiasemalla työt. Vaikka Henna ei kaipaakaan nyt suhdetta sotkemaan lisää kuvioita, on luotsiasemalla myös työskentelevä Miika varsin mukava tapaus... Pomon kanssa taas tilanne on hiukan haastava, sillä heidän suvuillaan on vastakkaiset näkemykset koskien saaren vuokrasuntojen kohtaloa. Se onkin iso kysymys, sillä Hennan perhe haluaa onnistua pitämään saaren ympärivuotisena asuinpaikka, eikä myydä taloja kesämökeiksi. 

 

Onneksi saarella on vahva yhteisö, joka tukee toinen toistaan vaikeina aikoina. Henna saa tukea muistisairaan äitinsä hoitoon ja auttaapa hänkin kahvilan kanssa puolestaan, kun sairastapaus vie omistajien huomion. Hennan veli Heikki myös auttaa parhaansa mukaan, vaikka seilaakin Turun ja Utön väliä. Ja sitten on tietysti myös Heikin hyvä ystävä Samal. Koko Suomen kuulu sometähti ja koripalloilija, joka ärsyttää Hennaa julkisuustempuillaan suunnattomasti.

 

Oi olipa tämä merellinen tarina aivan loistavaa pakoa saariston karuihin mutta samalla lumoaviin maisemiin. Olen aiemmin lukenut Paasiolta nuortenkirjan Harmaja luode seitsemän ja se jo teki vaikutuksen merellisellä kuvauksellaan. Tämä uusi aikuisten Kotisatama sarja jatkaa samalla valovoimaisella kerrontatavalla. Paasion rakkaus mereen kyllä todella paistaa läpi, niin upeasti hän osaa tavoittaa saariston hengen ja meren tyrskyt. Suolaveden pärskeet pystyi suorastaan tuntemaan poskillaan. Ja kuinka kiinnostavaa olikaan tutustua luotsin töihin! Aivan uusi maailmansa, jonka yksityiskohtainen kuvaus toi ihanan omaleimaisen lisänsä muihin saaristotarinoihin verrattuna.

 

Tämä merellinen tarina todella veti minua puoleensa. Toki osa sen ihmissuhdekiemuroista jäi hiukan pinnallisiksi. Kuinka helposti Henna olisikaan voinut selvittää välinsä isänsä kanssa vain avaamalla keskusteluyhteys ja kuuntelemalla hetken. Hiukan heppoisalta tuntui myös Hennan ja Samalin väliset jännitteet. Mutta se ei edes haitannut minua lukiessa, sillä niin paljon kaikkea muuta tämä tarina tarjosi! Tuo kyläyhteisön henki oli upea. Toveruus ja tahtotila auttaa toista vaikeina hetkinä oli ihailtavaa. Hennan haasteet muistisairaan äitinsä kanssa oli kuvattu myös varsin aidontuntuisesti ja koskettavasti.

 

Tämä merellinen tarina oli mitä loistavin valinta laiturinnokkaan luettavaksi. Niin taitaen Paasio herättää tuon Utön saaren miljöön henkiin. Ainut vain, että minähän en ollut tajunnut tämän tarinan sijoittuvan talveen! Olihan se takakannessa mainittu, että Henna muuttaa takaisin marraskuiseen Utöseen, mutta yleensä en lue liian tarkkaan noita tekstejä, etten  saisi liikaa juonipaljastuksia. Tuntuikin siis hiukan hassulta lukea jäätyvästä merenlahdesta, luistelemisesta ja piparikilpailuista näin kesän  alussa puiden lehtien loistaessa vihreyttään ja lämpötilan huidellessa parissakympissä. Taitavasti Paasio on kyllä tavoittanut tuon vuodenajan kuvauksen tarinassaan ja talveen tämä sopisi erityisen hyvin lukulistalle. Onneksi Kotisatama sarjan toinen osa on myös juuri ilmestynyt ja se sijoittuu kesäisen Utön maisemiin. Pitääkin siis ehdottomasti laittaa sekin nyt lukulistalle!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Amman lukuhetki, Kirjahilla ja Kirjavinkit  

  

Harry Potter ja salaisuuksien kammio - J.K. Rowling

Kirjan nimi: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets)

Sarja: Harry Potter #2

Kirjailija: J.K. Rowling, suomentanut Jaana Kapari 

Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 1998, suomennos 2002

Sivumäärä: 365

Mistä: Omasta hyllystä

 

' "Ei, ei, ei", Dobby vinkaisi ja pudisteli päätään niin rajusti että korvat läpsyivät. "Harry Potterin täytyy jäädä tänne turvaan. Hän on liian suurenmoinen, liian hyvä, häntä ei saa menettää. Jos Harry Potter menee takaisin Tylypahkaan, hän voi vaikka kuolla."

"Miten niin?" Harry kysyi hämmästyneenä.

"On punottu juoni, Harry Potter. Juoni, joka aiheuttaa kamaluuksia tänä vuonna Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa", kuiskasi Dobby, joka oli yhtäkkiä alkanut vapista kauttaaltaan. '

s. 23-24  

 

Harry Potter ja viisasten kivi kirjassa tapasimme nuoren orvon Harry pojan, jonka elämä muuttui kertarysäyksellä, kun portaidenaluskomero vaihtui Tylypahkaan noitien ja velhojen kouluun. Nyt lukuvuosi on päättynyt ja Harry on joutunut palaamaan kesälomaksi kammottaville Dursleyn sukulaisilleen. Harryn rakkaat ystävät Ron ja Hermione eivät ole edes kirjoittaneet hänelle koko kesänä! Sitten Harryn huoneeseen ilmestyy pieni kotitonttu Dobby. Dobby varoittaa Harrya juonesta, joka voi olla hänelle kohtalokas jos hän palaa tänä vuonna Tylypahkaan... 

 

Erilaisten sattumusten kautta Harry pääsee kuin pääseekin Tylypahkan kouluun, vaikka matkalla onkin väärin suunnattuja hormipulveri kokeiluja, sulkeutuneita portteja ja lentäviä autoja. Pian kuitenkin käy selväksi, että Dobbyn varoitukset eivät olleet turhia. Oppilaita rupeaa kangistumaan ja Harry kuulee ääniä joita muut eivät kuule. Mikä tai kuka oikein hyökkäilee oppilaiden kimppuun? Harry, Ron ja Hermione saavat taas yhdistää voimansa pelastaakseen Tylypahkan uhkaavalta sulkemiselta! 

 

' SALAISUUKSIEN KAMMIO ON AVATTU.

VAROKAA, PERILLISEN VIHOLLISET. '

s. 152  

 

Kuten monille muillekin 90-luvun lapsille, niin myös minulle Harry Potterit olivat iso osa lapsuuteni mielenmaisemaa. Rakastin niin näitä kirjoja kuin elokuvia ja kasvoin Harryn, Ronin ja Hermionen matkassa. Kahdeksan vuotta sitten luin uudelleen kaikki Potterit ja yllätyin kuinka paljon enemmän kirjat antoivatkaan kuin nuo elokuvat, joita onkin tullut katsottua aivan loputtomia määriä. Viime kesänä kaipasin jotakin tuttua ja turvallista loppuraskauden tukaluuden vastapainoksi ja tartuin silloin taas Viisasten kiveen. Nyt vauvan unet ovat olleet aikamoista sillisalaattia ja kaipasin taas jotain tuttua jonka puoleen palata. Salaisuuksien kammio siis valikoitui muun kirjapinon ohi lukuun.

 

Kyllä se vain jaksaa ihmetyttää, kuinka jopa näin lyhyessä ajassa olin kuitenkin ehtinyt unohtaa kuinka valovoimaisia nämä kirjat ovatkaan! Ah kuinka nautinkaan seuratessani velhokolmikon maagisia oppitunteja. Ja siis voi apua tuota uutta pimeydenvoimilta suojautumisen opettajaa! Oli kyllä maine noussut hattuun hänellä oikein urakalla, mutta silti hän aina varoitteli Harrya maineenhankintayrityksistä :D Tässä osassa myös tapaamme legendaarisen kotitonttu Dobbyn sekä Dumbledoren tulesta uudestaan syntyvän feeniksin. Professori Kalkaros koittaa puolestaan jälleen hankkia halveksimalleen Harrylle potkuja ja Hermionen kirjaviisaus on vertaansavailla. Entäs Ronin rikkinäinen taikasauva! 

 

Luonnollisesti ei tämä teos pelkkää auvoista maagista ilotulitusta ollut, vaan se käsitteli myös syvempiä teemoja. Salaisuuksien kammion hirviö nimittäin 'puhdisti' Tylypahkaa ihmislähtöisistä sukujuurista tulevista noidista, kun Luihuisten perillinen tavoitteli velhosukujen 'puhtautta'. Tästä voi nähdä vahvoja viittauksia rotusyrjintään. Entäpä kuinka viatonta Harrya ruvetaan vihaamaan, sillä huhu saa siivet hänen olevan hyökkäysten takana. Kuinka kauhean epäreilua! Mutta niin se maailma menee nykyaikanakin erityisesti somessa, että helposti ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan. Kuinka helppoa onkaan tuomita toiset... Onneksi kolmikon välinen ystävyys ja luottamus on pettämätön! Kaikesta sitä selviää, kun on ystäviä jotka kulkevat rinnalla, vaikka kuinka syviin vesiin jouduttaisiin.

 

Harry Potter on kyllä niitä lapsuuden yksiä rakkaimpia sarjoja ja uskon palaavani vielä monen monta kertaa sen pariin. Sen tarinat paitsi viihdyttävät niin myös koskettavat. Nämä alkupään kirjat ovat vielä varsin lyhyitä ja nuoremmille kirjoitettuja. Odotankin innolla tätä sarjaa taas uudelleen lukiessa, miten pääsen jälleen seuraamaan niin hahmojen kuin itse velhomaailmankin kasvua ja kehitystä. Nämä teokset ovat todella tietynlaisia turvasatamia minulle. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat.

1. Harry Potter ja viisasten kivi 

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja, Yöpöydän kirjat, Paljon melua kirjoista, Villasukka kirjahyllyssä, Tarinoiden syvyydet, Cillan kirjablogi, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen pyörteissä ja Amman lukuhetki 

 

Paholainen puuttuu peliin - Lauren Weisberger

Kirjan nimi: Paholainen puuttuu peliin (When Life Gives you Lululemons)

Kirjailija: Lauren Weisberger, suomentanut Tiina Talvitie

Lukija: Hanna Saari
Julkaisija: Nemo

Julkaisuvuosi: 2018, suomennos ja äänikirja 2022

Kesto: 15h 31min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kukapa ei olisi kuullut Paholainen pukeutuu Pradaan teoksen Andreasta, joka päätyi pelätyn Miranda Priestlyn alaiseksi muotilehti Runwayhyn. Kokeneempana ykkösassistenttina toimi puolestaan Emily Charlton, joka jotenkin onnistui luovimaan pomonsa mahdottomien vaatimusten aallokossa.

 

Nyt vuosia on kulunut ja Emily on vaihtanut Runwayn omaan yritykseensä, jossa hän auttaa julkkiksia oli kyse sitten met-gaalan asuvalinnasta tai seksivideoskandaalin jälkipyykin pesusta mediassa. Hän katsoo vierestä kuinka uusi sukupolvi langanlaihoja parikymppisiä astuu esiin samalla kun hän rupeaa olemaan jo kolmenkymmenen paremmalla puolella lähestymässä neljääkymmentä. Uudet tuulet puhaltavat kuitenkin myös hänen maailmaansa, kun uuden polven julkkikset valitsevatkin mielummin näppärästi snappchattaavan Olivia Bellen kriisiensä ratkaisijaksi. Mikä siis avuksi? Pitääkö hänen monen itsenäisen vuoden jälkeen palata häntä koipien välissä takaisin Runwayhyn Mirandan alamaiseksi?

 

Samaan aikaan esikaupungissa asustaa Miriam aviomiehensä ja lastensa kanssa. He ovat vaurastuneet miehen yrityksen myynnin seurauksena, ja nyt Miriam koittaa totutella elämään yläluokkaisen esikaupungin kotiäitien keskuudessa, jossa kaikki pukeutuvat Lululemoneihin ja osallistuvat jumppiin tai erilaisiin kutsuihin päivät pitkät. Näissä piireissä Miriam rupeaa kyseenalaistamaan omaa parisuhdettaan. Milloin heillä onkaan viimeeksi edes ollut seksiä? Eikai vain mies petä häntä, kuten tuntuu olevan tyypillistä esikaupungin aviomiesten keskuudessa?

 

Sitten on vielä Karolina, entinen supermalli ja nykyisen senaattorin vaimo. Vuosien yrityksistä huolimatta lapsihaaveet eivät ole heillä toteutuneet, mutta Karolina huolehtii miehensä nyttemmin kaksitoistavuotiaasta pojasta kuin omastaan. Sitten poliisit pysäyttävät Karolinen ja hän saa rattijuopumussyytteen - vieläpä joukko lapsia kyydissään! Karoline löytääkin itsensä niin median kuin miehensä teilaamana. Mutta mitä tapahtui, sillä hän ei ollut juonut... Karolina muuttaa ystävänsä Miriamin läheisyyteen, joka uskoo hänen syyttömyyteensä. Samoin sinne saapuu Emily nuolemaan haavojaan taas yhden julkkisasiakkaan menetyksen jälkeen. Voisivatko nämä naiset yhdistää voimansa ja onnistui puhdistamaan Karolinan maineen? Ja saamaan hänen kasvattamansa pojan huoltajuuden?

 

Nyt elokuvateattereissa pyörii Paholainen pukeutuu Pradaan 2 elokuva, joten minullakin nousi halu palata takaisin tuonne muotimaailman absurdeihin syövereihin. Yllätyin kuitenkin, sillä vaikka Weisberger on ilmeisesti kirjoittanut tarinalle suorankin jatko-osan, niin sitä ei ole lainkaan suomennettu. Sen sijaan tämä spin-off Emilystä löytyi käännettynä. Ei sitten muuta kuin suunnanmuutos ja tutustumaan sanavalmiin Emilyn käänteisiin.

 

Itsekin olen kasvunut sitten tuon alkuperäisen teoksen lukemisen ja äitiys teemana tullut ajankohtaiseksi. Tämä syväsukellus yläluokkaisten esikaupungin kotiäitien maailmaan osui ja upposi tähän yleisöön siis mainiosti. Kuinka hulvatonta oli seurata hämmentyneen Miriamin matkassa kotirouvien tupperware kutsuja, joissa saattoikin olla astioiden sijasta seksileluja. Tai aivan övereitä lasten synttäreitä. Entäpä kauneusleikkaukset, joilla laitettiin synnytyksen jälkeinen kroppa kuntoon - myös sieltä alhaalta. Eikä pidä unohtaa joka-aamuisia ylihintaisia jumppia Lululemonin legginseissä. Nuorelta ja hotilta pitää näyttää, vaikka parit mukulat onkin pyöräyttänyt. Siis apua kuinka pyrskähtelin nauruun ja samalla kauhistelin maailman menoa tätä lukiessa.

 

Weisberger taitaa siis edelleen pinnallisen muotimaailman tarkkanäköisen piirtämisen lukijan verkkokalvoille. Nyt muotitoimitus oli vain vaihtunut esikaupunkiin. Sen lisäksi oli kiinnostavaa seurata näiden kolmen erilaisen naisen kasvavaa ystävyyttä ja ongelmanratkaisua. Vuorottelevat kertojanäkökulmat toivat kiinnostavaa vaihtelua, ja palasin aina ilolla kuuntelemaan vielä yhden luvun. Mukavaa kevyttä hömppää, jossa kuitenkin keskustellaan myös erilaisista äitiyden teemoista. Viihdyin.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1.  Paholainen pukeutuu Pradaan    

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki   

 

Esirippu - Agatha Christie

Kirjan nimi: Esirippu - Poirotin viimeinen juttu (Curtain - Poirot's Last Case)

Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine 

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1975, suomennos 1976

Sivumäärä: 215

Mistä: Omasta hyllystä

 

' - Eh bien, ystäväni, työtä on tehtävänä.

- Työtä? Missä?

- Täällä.

Tuijotin häntä.

- Juuri äsken, Poirot sanoi, - sinä kysyit minulta miksi olin tullut tänne. Sinä et kenties huomannut etten minä vastunnut. Minä vastaan sinulle nyt. Olen täällä saadakseni kiinni murhaajan.

Minä tuijotin häneen entustä hämmästyneempänä. Ajattelin hetken että hän puhui puuta heinää.

- Tarkoitatko todella sinä? ähkäisin.

- Taietysti tarkoitan. Sinä ja minä, Hastings, me olemme taas ajamassa takaa rikollista. '

s. 20 

 

Ympyrän on aika sulkeutua. Stylesin tapaus aloitti pienen mutta teräväpäiset belgialaisetsivän Hercule Poirotin tarinat yhdessä uskollisen Hastingsinsa kanssa. Nyt vuosiakymmeniä on kulunut ja Hastingskin elänyt jo hyvän elämän Argentiinan pampoilla vaimoineen ja lapsineen. Vaimonsa kuoleman jälkeen Hastings on kuitenkin palannut Englantiin ja suuntaamassa kohti Stylesin kartanon täysihoitolaa, jossa häntä odottavat niin vanha rakas tuttava Hercule Poirot kuin hänen tiedeuralle suuntautunut tyttärensäkin Judith esimiehineen.

 

Mukava jälleennäkeminen saa kuitenkin uuden suunnan kun Poirot paljastaa Hastingsille salaisuuden. Hän ei suinkaan ole lomalla hoitamassa heikkoa terveyttään, vaan metsästämässä murhaajaa. Murhaajaa joka on vaaninut peräti viiden tapauksen taustalla, mutta jota ei ole koskaan epäilty mistään. X:n läsnäolonsa noiden selvien tapausten läheisyydessä ei kuitenkaan voi olla sattumaa. Ja Poirot on päättänyt saada X:n kiinni. Se että X on ilmaantunut Stylesiin voi nimittäin tarkoittaa vain yhtä asiaa - uutta murhaa! Poirot kuitenkin kieltäytyy kertomasta X:n henkilöllisyyttä Hastingsille. Hastings siis tutustuu täysihoitolan asukkaisiin ja toimii pyörätuoliin joutuneen Poirotin silminä ja korvina. Tunnelma kiristyy. Mutta pystyykö hän estämään tulevan murhenäytelmän? 

 

' Hän puhui hyvin ystävällisesti mutta päättäväisesti. Ja jälleen tuska kouraisi sydäntäni. Poirot hymyili minulle. Hän sanoi: - Tämä on minun viimeinen juttuni, Hastings. Tämä on myös mielenkiintoisin juttuni - ja mielenkiintoisin rikolliseni. Sillä X:llä on suurenmoinen, taiturimainen tekniikka jota on pakko ihailla tahtomattaan. Toistaiseksi, mon cher, X on toiminut niin taitavasti että hän on voittanut minut, Hercule Poirotin! Hän on kehittänyt hyökkäyksen johon minä en keksi vastausta.

- Jos sinä olisit terve... minä aloitin tyynnyttelevästi. Mutta ne eivät olleet ilmeisesti oikeat sanat. Hercule Poirot raivostui heti.

- Onko minun sanottava sinulle kolmekymmentäkuusi kertaa ja vielä toiset kolmekymmentäkuusi, että siinä ei tarvita fyysistä ponnistelua? Tarvitaan vain - ajattelua.

- Niin - totta kai - niin, sitähän sinä voit tehdä aivan hyvin.

- Aivan hyvin? Minä voin ajatella paremmin kuin kukaan muu. Jäseneni ovat halvaantuneet, sydämeni tekee minulle tepposet, mutta minun aivoni, Hastings, minun aivoni toimivat heikentymättä. Aivoni ovat yhä kerrassaan erinomaiset. '

s. 158-159 

 

Oh olipas nerokas dekkari jälleen Christieltä! Olen itse asiassa joskus teininä lukenut tämän teoksen jo aiemmin ja se jätti jo silloin lähtemättömän muistijäljen. En muistanut enää yksityiskohtia, mutta joitakin oleellisia paloja kuitenkin. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä tästä dekkarista pystyi nauttimaan ja ihailemaan murhaajan tarkkaa työskentelyä ja valmistelua, vaikka muistikin kuinka hän hämähäkkinä punoikaan verkkoaan, joka kiristyi kiristymistään. Tässä jos jossain oltiin jo lähellä täydellistä murhaajaa. Poirotin viimein tapaus todella räjäytti pankin.

 

Pidin paljon tuosta Christien tavasta tuoda Poirot vielä kerran ensimmäisen tapauksensa näyttämölle. Tuntui oikealta, että kaikki päättyi sinne mistä Hastingsin ja Poirotin tarinat aikoinaan alkoivatkin - Stylesiin. Monissa Poiroteissahan on jo vihjattu Poirotin ikääntymisestä, mutta nyt hän oli jo varsin heikossa hapessa. Pää silti toimii kuin aina ennenkin. Ja samoin Hastings poloinen on aivan pääpyörällä. Lisänyanssia tähän tarinaan toi myös se, että Hastingsin tytär oli osana henkilökaartia. Mitä isä olisikaan valmis tekemään suojellakseen tytärtään. Varsinkin kun murhaajan lisäksi Stylesissä vaani suuri häntäheikki ja naistennauratta.

 

Olen viime aikoina lukenut enempi Christien alkupään tuotantoa, mutta nyt kaipasin jotakin perinteisempää. Esirippun jälkeen julkaistiin enää yksi Christien dekkari (Neiti Marplen viimeinen juttu), mutta tämän teoksen kirjoitusajankohta sijoittuu 40-luvulle eli vielä Christien kulta-aikaan. Kyllä sen huomasi, että tähän mennessä Christie oli jo päässyt hiomaan juonenkuljetuksensa ja murhamysteerinsä omalle timanttiselle tasolleen. Olikin nautinnollista siis pitkästä aikaa vain istua alas ja antaa aivonystyröiden tehdä työ. Turhat valtiolliset salaliitot ja muut agenttitrillimäiset piirteet jätettiin taakse ja keskityttiin tuohon pieneen piiriin ja heidän välisiin dynamiikkoihin. Christien pariin on kyllä aina ilo palata uudelleen ja uudelleen.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirja-aitta ja Jokken kirjanurkka   

 

Oikeusjuttu - Franz Kafka

Kirjan nimi: Oikeusjuttu (Der Prozess)

Kirjailija: Franz Kafka, suomentanut Aarno Peromies 

Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 1925, suomennos 2011

Sivumäärä: 244

Mistä: Kirjastosta

 

' Joku oli varmasti panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet pidätettiin ilman että hän olisi tehnyt mitään pahaa. '

s. 5

 

Josef K:n aamu alkaa omituisesti. Vuokraemäntä ei tuokkaan aamupalaa sovitusti ja sitten vieraat miehet jo ilmestyvätkin hänen eteensä kertoen, että hänet on pidätetty. Syytä on turha kysellä eikä K:lla ole mitään hajuakaan mitä ihmettä hänen ympärillään tapahtuu. Ilmoitusten jälkeen hänet kuitenkin vapautetaan takaisin työskentelemään pankkiinsa oikeuskäsittelyn ajaksi. 

 

Tästä oikeusjuttu vasta alkaa. K joutuukin toinen toistaan absurdeihimpin tilanteisiin kun hänen kuulemisensa on joissain köyhäilistökorttelin huoneistossa ja oikeuslaitoksen kansliat sijaitsevat kerrostalon kuumalla ullakolla. K pitää ensin asiaa vitsinä ja läpihuutojuttuna, mutta hiljalleen hän joutuu yhä syvemmälle oikeusjuttunsa pyörteisiin. Tekeekö asianajaja tarpeeksi? Miten töihinkään voisi keskittyä, kun ei ole mitään keinoa ajaa omaa asiaansa. Mitä hän voi tehdä!? 

 

' "Tässä ovat minun henkilöllisyyspaperini." "Mitä ne meitä liikuttavat?" huudahti nyt jo pitkäkin vartija. "Te käyttäydytte pahemmin kuin lapsi. Mitä te haluatte? Yritättekö saattaa suuren, kirotun oikeusjuttunne nopeasti päätökseen sillä, että väittelette henkilöllisyydestä ja pidätysmääräyksestä meidän, vartijoiden kanssa? Me olemme alhaisia virkamiehiä, jotka tuskin ymmärtävät mitään henkilöllisyyspapereista ja joilla ei ole teidän juttunne kanssa mitään muuta tekemistä, kuin että vartioivat luonanne kymmenen tuntia päivittäin ja saavat siitä palkan. Siinä on kaikki mitä me olemme, mutta siitä huolimatta me pystymme käsittämään, että ne korkeat viranomaiset, joiden palveluksessa me olemme, ottavat hyvin tarkoin selville pidätyksen syyt ja pidätetyn henkilöllisyyden, ennen kuin käskevät panna tällaisen pidätyksen toimeen. Tässä kohdin ei tapahdu erehdyksiä. [- -] " '

s. 9-10  

 

Ensikosketukseni Kafkan tuotantoon oli Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja kokoelmateoksen parissa. Hiukan kauhistuin hänen omintakaeista tyyliään, mutta silti mielen perukoilla pysyi edelleen kiinnostus tarttua tähän hänen klassikkoteokseensa. Yllätyinkin positiivisesti Oikeusjutun aloittaessani: ymmärsinkin jotakin mistä tässä puhutaan! Toki Kafka vyöryttää tapahtumia lukijansa eteen ja välillä sitä tuntuu hukkuvan K:n mukana oikeusjutun valtaisaan ylivoimaisuuteen. Mutta silti kerronnan taso ei lähde liian laukalle erilaisille metatasoille. Jopa näillä väsynyillä mamma-aivoilla sitä pysyi edes jotenkin kärryillä, mitä tuli lukeneeksi. Tai oikeastaan varmasti monia kerronnan tasoja meni minulta ohi, mutta teoksen pystyi lukemaan näinkin.

 

Teos keskittyy siis pienen ihmisen epätoivoiseen tilanteeseen yhteiskunnan kasvotonta koneistoa vastaan. Hän ei ole tehnyt mitään väärä eikä hän koskaan saa tietää syytteensä syytä. Jokainen virkamieskin tuntuu tietävän vain oman pienen palansa eikä ole mitään mitä tilanteelle voisi tehdä. Silti ihmiset istuvat jättämässä valituksiaan ja oikaisulauselmiaan, koska onhan tässä jotain pakko pystyä tekemään. Elämmehän me oikeusvaltiossa. Mutta entä jos se kääntyisikin sinua vastaan ja joutuisit K:n paikalle? Tai ihan jo moderniin byrokratiaviidakkoon. Huh hikikarpalot rupeavat aivan nousemaan ohimolle. 

 

Tämä teos herätti kieltämättä ajattelemaan. Tiettyä tiivistämistä jäin silti kaipaamaan. Sivutolkulla jatkuvat kohtaukset ja saman asian vääntämiset loivat kieltämättä hyvin K:n absurdin tilanteen lukijan silmien eteen, mutta lukunautinto siitä hiukan kärsi. Toisaalta Kafka ei ilmeisesti koskaan saanut tätä teostaan valmiiksi, mikä voi selittää, miksi se tuntui paikoin hiomattomalta. Tätä teosta ei noin vain lueta aurinkotuolissa pienenä välipalana, mutta olen iloinen, että tartuin tähän klassikkoon. Nyt ymmärrän Kafkan tyyliä paremmin ja pystyn tunnistamaan hänen jättämäänsä perintöä kirjallisuuden saralle.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: 100 kirjaa, Sunnuntaisatuja, Lukuneuvoja, Kaiken voi lukea!, Ankin kirjablogi, Tarukirja, Kirjaurakka