Luojanluomat ystäväni - James Herriot

Kirjan nimi: Luojanluomat ystäväni (All Things Bright and Beautiful)

Sarja:  Kaikenkarvaiset ystäväni #2

Kirjailija: James Herriot, suomentanut Heidi Järvenpää 

Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 1974, suomennos 1987

Sivumäärä: 367

Mistä: Kirjastosta

 

' Siegfried ja minä olimme ilmoittautuneet vapaaehtoisina ilmavoimiin ja saaneet lykkäystä, mutta siinä on kaikki mitä aion kertoa sodasta. Tämä kirja ei käsittelee niitä asioita, jotka sitä paitsi olivat hyvin kaukana Darrowbystä; se kertoo kuukausista, jotka vietin Helenin kanssa avioliittomme solmimisen ja sotaan lähtöni välisenä aikana, ja niistä aivan tavallisista asioista, jotka ovat aina olleet koko elämämme: työstäni, eläimistä ja Yorkshiren ylänlölaaksoista. '

s. 15

 

Kaikenkarvaiset ystäväni teoksessa tapasimme nuoren eläinlääkärinalun James Herriotin. Kaupunkilaispraktiikan sijasta hän päätyi Yorkshiren maaseudulle, jossa kylmä tuuli puhaltaa nummien yli ja monet työtehtävät tehdään lammas- tai lehmäaitauksessa säällä kuin säällä. Nyt Herriot on löytänyt rinnalleen kulkemaan ihanan Helenin ja he ovat muuttaneet Herriotin oppi-isän ja työkumppanin Siegfriedin yläkertaan. Eletään aikaa juuri ennen toista maailmansotaa. 

 

Tämä teos ei kuitenkaan kerro lähestyvästä sodasta, vaan kaikista niistä kommelluksista joita Herriotilla on tullut vastaan tuona aikana ennen rintamalle lähtöä. On niin poikivia lampaita ja mystisistä oireista kärsiviä lehmiä. Maatalouseläinten lisäksi praktiikalla käy myös erilaisia koira- ja kissapersoonia. Näitä pieneläimiä hoitaessa Herriot tulee myös tutustuneeksi uuteen ystävään, jonka seura johtaa aina aivan mahdottomaan ryypiskelyyn, vaikka kuinka koittaisi olla edukseen. Entäs sitten nuo nummien isännät! Eläinlääkäriä toki kestitään, mutta hommia saa kyllä painaa ulkona alkeellisissa oloissa samalla kun kuulee neuvoja joita puoskarit ovat isännille antaneet. Jotenkin tähän omaan yhteisöönsä myös Herriot on löytänyt paikkansa. Varsinkin kun hän viimein sai Heleninsä. 

 

' Seuraavalla viikolla minusta tuntui kuin olisin ollut kaiken aikaa paitahihasillani. Lammassesonki oli huipussaan, ja käsiäni välillä kuumassa vedessä liottaen vietin tuntikausia seudun kaikilla kulmilla - karsinoissa, navettojen pimeissä nurkkauksissa tai hyvin usein laitumilla, sillä tuohon aikaan isännät eivät nähneet mitään outoa siinä, että eläinlääkäri konttasi paitahihasillaan ulkona sateessa. '

s. 28 

 

Luin joitakin vuosia sitten Herriotin ensimmäisen muistelmateoksen Kaikenkarvaiset ystäväni ja rakastuin ikihyviksi. Hänen otteensa elämään ja eläinlääkäripraktiikan eteen heittämiin tapahtumiin oli niin lämmin ja sopivasti pilke silmäkulmassa kirjoitettu, että lukijana ihan pystyi kuvittelemaan itsensä tuonne 30-luvun Englannin maaseudulle. Samalla oli niin kiehtovaa päästä lukemaan millaista eläinlääkärin toimi oli tuolloin ennen modernia lääketeollisuutta ja antibiotteja, kun pieneläinten sijasta iso osa potilaista onkin lehmiä ja lampaita - unohtamatta muutamaa äkäistä sonnia. 

 

Luojanluomat ystäväni jatkoi tuolla Kaikenkarvaisten ystävieni teoksen tukuuvarmalla reseptillä. Nautin tämän teoksen hauskoista tarinoista ja kohtaamisista. Samalla se sisälsi myös koskettavia hetkiä. Jokaista kun ei pystytä pelastamaan, onhan kyseessä muistelmat eikä fiktiivinen romaani. Sydämeni sulatti varsinkin pieni orpo karitsa Herbert joka löysi uuden 'emän' lampaasta, joka puolestaan oli menettänyt oman karitsansa. Tämä teos toimikin ihanan lämminhenkisenä välipalana ja odotan innolla minkälaisia kommelluksia Herriotin muistelmien seuraavat osat pitävätkään sisällään.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kaikenkarvaiset ystäväni   

 

Operaatio Ave Maria - Andy Weir

Kirjan nimi: Operaatio Ave Maria (Project Hail Mary)

Kirjailija: Andy Weir, suomentanut Annukka Kolehmainen

Lukija: Aku Laitinen
Julkaisija: Into

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos ja äänikirja 2022

Kesto: 18h 3min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Mies herää. Hän on sängyssä ja kiinni erilaissa letkuissa vailla tietoa kuka hän on. Huoneessa on myös kaksi muuta sänkyä, joissa on kaksi ruumista. Sitten on vielä robottikädet ja tietokone joka kyselee häneltä asioita. Missä ihmeessä hän on? Ja kuka ihme hän on? Hiljalleen muistin palasia rupeaa löytymään. Hänen nimensä on Ryland Grace. Hän oli yläasteen fysiikanopettaja. Ja mitä ilmeisimmin päätynyt jotenkin avaruusalukselle.

 

Koko ihmiskunta on vaarassa. Aurinko menettää voimiaan uhaten syökseä koko maapallon kylmälle jääkaudelle. Perustetaan ylikansallinen projektiryhmä, jonka on tarkoitus estää tämä. He tarttuvat viimeiseen oljenkorteen ja päättävät lähettää avaruusaluksen tähtienväliselle matkalle löytämään ratkaisua. Ja jotenkin Grace tulee sotkeutuneeksi tähän askel askeleelta yhä syvemmälle. Mutta onnistuuko hän tehtävässään yksin avaruusaluksellaan valovuosien päässä avusta? Vai onko hän sittenkään yksin?

 

Tuota uutta Ryan Goslingin tähdittämää elokuvasovitusta oli hehkututtu niin paljon jo ennen kuin koko elokuvaa oli edes julkaistu, että päätin tutustua tähän Weirin alkuperäiseen tarinaan johon tuo elokuva pohjautuu. Näin pystyisin osallistumaan keskusteluihin tästä elokuvasta, vaikkei lapsiarkeni mahdollistakaan sen varsinaista näkemistä. Ainakin Kullervon tarinan kanssa tämä strategia toimi mainiosti. Se ylitti jopa odotukseni tarjoamalla myös huikean lukukokemuksen. Ja samoin kävi myös tämän Weirin teoksen kanssa.

 

Olen jonkun verran lukenut scifiä eli tarinan genre ei sinäänsä tuntunut vieraalta. Olen kuitenkin tottunut, että ne ovat useimmiten varsin vakavia ja tieteellisten yksityiskohtien kanssa pitää olla tarkkana, ja silti iso osa menee yli hilseen. Tätä Weirin teosta sen sijaan kuvaisin ennen kaikkea sanalla hauska. Ai että tuo Gracen sisäinen ääni oli hulvaton! Maailmaloppu uhkaa? Mitä turhia synkistelemään tällaisen aiheen parissa! Sen sijaan kirjoitetaan kirja, jossa tiedejutut on selitetty enimmäkseen helposti pureskeltavasti ja jonka parissa lukijana nautti matkasta. 

 

Pidin siis kovasti Operaatio Ave Mariasta. Se oli helposti lähestyttävä ja tarina vetäisi välittömästi imuunsa. Teoksen rakenne oli hyvin toimiva. Aloitetaan kaukana avaruusaluksella ja lukijanakin maan tapahtumat piirtyvät hiljalleen esiin samaa tahtia kun Gracen muisti rupeaa palailemaan. Näin saatiin tasapainoinen ajoissa vuorotteleva kerronta, josta ei puuttunut yllättäviä hetkiä. Teoksen yksi parhaista anneista oli myös Gracen kohtaaminen Kivisen kanssa, ja se kuinka he rupeavat rakentamaan yhteistä kommunikointitapaa pelastaakseen planeettansa. Aivan mahtavaa! Nuo erilaiset tieteelliset pläjäyksetkin kutkuttivat juuri sopivasti ajatushermoja. Pidin tätä jo aivan viiden tähden lukukokemuksena, mutta sitten loppuun oli minun makuuni ahdettu hiukan liikaa aaa me kuolemme, hei löysimme onneksi pelastuksen viime hetkellä, aaaa taas me kuolemme ja pelastus jne. Vähempikin draama olisi riittänyt. Todella positiivinen yllättäjä tämä teos oli kuitenkin, ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä kevään elokuvasensaatiota myös näin alkuperäisen kirjan muodossa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kartanon kruunaamaton lukija, Kirjahilla, Kirjaimia ja Kirjavinkit 

 

Myrsky - William Shakespeare

Kirjan nimi: Myrsky (The Tempest)

Kirjailija: William Shakespeare, suomentanut Matti Rossi

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1611, suomennos 2010

Sivumäärä: 153

Mistä: Kirjastosta

 

' Miranda

Jos te, rakas isä, mahdillanne panitte nuo

villit vedet myrskyämään, rauhoittakaa ne

On kuin taivas haluaisi sataa liekehtivää tervaa,

mutta meri, pilven poskiin saakka nousten,

sammuttaa sen tulet. Mitkä tuskat minä kärsin

niiden kanssa, joiden kärsimykset näin:

uljas laiva, jossa varmaan oli joku jalo ylhäinen,

noin vain meni kappeleiksi! Sydämeni

vavahteli heidän huudoistaan - he menehtyivät,

ihmisraukat. Jokin jumala jos olisin,

niin mahdillani olisin maan sisään upottanut

meren, ennen kuin se ehti niellä kelpo laivan

ja sen matkustajat. '

s. 30

 

Miranda asuu isänsä Prosperon kanssa lähes autiolla saarella. Eräänä iltana Prospero nostattaa hirmuisen myrskyn. Ohi on nimittäin lipumassa Napolin kuningas ja Milanon herttua väkineen. Samainen Milanon herttua, joka on Prosperon veli ja ryöstänyt häneltä hänen valtakuntansa karkottaen Prosepron ja Mirandan merille. Nyt saarella ilmanhenki Ariel on Prosperon käskyläisenä ja siten kosto on viimein mahdollinen.

 

Prosperon suuri suunnitelma on saattaa oma tyttärensä Miranda yhteen Napolin kuninkaan pojan kanssa. Ariel järjestää haaksirikkoiset eripuolille saarta ja näin suunnitelma lähtee täytäntöön. Sillä välin kun nuoret rakastuvat, Napolin kuninkaan veli ja Milanon herttua suunnittelevat omaa vallankaappaustaan. Onpahan myös noidan poika epämuodostunut Prosperon orja Caliban, joka on halukas vaihtamaan isäntää viiniä maistettuaan viinikellarin hoitajan ja narrin matkaan.

 

Olen aiemmin lukenut Shakespearea vain alkuperäiskielellä (As you like it ja Romea & Juliet), mutta tällä kertaa lähikirjastostamme ei löytynytkään tätä The Tempestia englanniksi. Näin ollen tartuin Myrskyyn nyt suomeksi ja yllätyinkin positiivisesti. Olin jotenkin ajatellut teoksen kielen olevan haastavaa ja runomitallista. Sen sijaan tämä olikin oikein helppolukuista tekstiä. Näytelmämuoto myös takasi juonen jatkuvan liikkeen dialogin matkassa. Koko ajan siis pysyi hyvin kärryillä. Ehkä jatkossakin pitäisi tutustua Shakespearen tuotantoon suomeksi, kun se on tehty näin helpoksi!

 

Mitä itse tarinaan tulee niin viihdyin sen matkassa varsin mukavasti. Tarina on varsin lyhyt ja siten kaikkiin juonilankoihin ja henkilöihin ei voinut syventyä kovin syvälle. Tartuin silti aina ilolla tähän Shakespearen näytelmään ja odotin innolla mitä se seuraavaksi tarjoaisikaan. 

 

Tässäkin teoksessa olisi varmasti paljon tasoja analysoitavaksi. Esimerkiksi Prosperosta, joka luovutti valtakuntansa hoitamiseen veljelleen keskittyen itse vain omaan mieliharrastukseensa lukemiseen. Oliko ihmekään, että hän laiminlyötyään velvollisuutensa menettekin kaiken? Nykyään eletään indivudualismin aikaa, mutta Shakespearen aikana moinen laiminlyönti oli kiistatta suuri rikos. Siirtomaavalta myös näkyi teoksessa. Prospero kun muuttaa saarelle tyttärensä kanssa, niin samalla hän tulee orjuuttaneeksi alkuperäisasukkaan Caliban ja ilmanhenki Arielin orjikseen itse halliten siellä. Samoin haaksirikkoisissakin itse kukin pohtii omaa asemaansa. Varsinainen nuorten lempi oli aika yhtäkkistä eikä herättänyt ainakaan tässä lukijassa kovin suuria tunteita. Omat univajeiset aivoni eivät jaksa kuitenkaan tämän enempää lähteä analysoimaan kaikkia Shakespearen teoksen tasoja. Ihan mukava pieni välipalateos, vaikka en uskokaan, että pidemmän päälle tästä jää kovin suurta muistijälkeä.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista, Unelmien aika, Miina <3 William, Jokken runonurkka, Lukijatar ja Cillan kirjablogi   

Humiseva harju - Emily Brontë

Kirjan nimi: Humiseva harju (Wuthering Heights)

Kirjailija: Emily Brontë, suomentanut Eila Pennanen

Lukija: Krista Putkonen-Örn
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1847, suomennos 1991 ja äänikirja 2025

Kesto: 14h 10min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Herra Lockwood haluaa vetäytyä syrjään ja vuokraa kartanon Yorkshiren karuilta nummilta. Mennessään tapaamaan uutta vuokraisäntäänsä läheiseen Humisevaan harjuun, kohtaa hän nummiakin karumman miehen, herra Heatcliffin. Kaikki ovat Humisevassa harjussa töykeitä ja epävieraanvaraisia. Mutta samalla jokin heissä rupeaa kiehtomaan herra Lockwoodia. Lopulta hän saakin taloudenhoitajansa Nelly Deanin kertomaan hänelle Humisevan harjun väen tarinan.

 

Nuori Catherine, Cathy, asui veljensä kanssa Humisevassa harjussa. Sitten heidän isänsä toi kerran mukanaan ottolapsen, Heatcliffin. Heatcliff ja Cathy muodostivatkin pian yhteisen yksikön. He juoksivat nummilla ja olivat pahan teossa. Jotakin perustavanlaatuista synkkyyttä Heatcliffissä oli. Kasvaessaan Cathy kuitenkin nai toisen. Katkeruuden sappi syö Heatcliffin sisusta. Lopulta Cathy menehtyy, mutta Heatcliff jää. Vannoen kostoa kaikille osallisille ja heidän jälkeläisilleen.

 

Huhhuh mikä teos. Nyt en ollut ollenkaan valmistautunut tälle sapekkaalle ja synkälle matkalle jonka sain. Nyt tuon uuden filimatisoinnin ilmestyttyä ajattelin, että tämän klassikon uudelleenluku voisi olla paikallaan. Nyt kuuntelun jälkeen en voi tosin olla varma tulinko sittenkään lukeneeksi tätä silloin teinivuosinani kun ahmin 1800-luvun klassikoita. Uskoisin, että tällaisesta ryöpytyksestä olisi nimittäin jäänyt edes jokin muistijälki. 

 

Odotin jotakin hiukan synkempää, mutta silti jotenkin Austeniin vertautuvaa traagista romanssia. Sen sijaan romantiikka oli tästä tarinasta kyllä kaukana. Enemmänkin kyseessä oli tarina kieroutuneesta pakkomielteestä ja sen traagisista seurauksista. Melkein kaikki tarinan henkilöt olivat jollain tasolla hyvinkin häiritseviä. Voi sitä synkkyyden ja sapen määrää tässä tarinassa. Tätä kuunnellessa tuli vain ahdistunut ja synkkä olo itsellekin. Toki siinä on omat hetkensä joiden vuoksi se on varmaan noussutkin klassikkoasemaan. Ja varmasti teos on omana aikanaan ravistellut lukijakuntaa, kun nykyaikanakin Heatcliffin pahuus jaksaa järkyttää. Itse lukukokemus oli kuitenkin sen verran epämiellyttävä, että tuskin palaan enää teoksen pariin.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muuallu luettu: Elämä on ihanaa, Lumiomenaa, Leena Lumi, Lukijatar, Kirjoihin kadonnut, Paljon melua kirjoista, Kirjakimara, Peegee hydatoon, Kirjakammari, Anna minun lukea enemmän, Book hunter, Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja, Sanoissa ja sivuilla, Kujerruksia, Kaikkia värejä, Ruohonkortta, Kirjakaapin avain, Sallan lukupäiväkirja, Jokken kirjanurkka ja Kirjavinkit  

 

Yönistujat - Riko Saatsi

Kirjan nimi: Yönistujat

Kirjailija: Riko Saatsi

Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2025

Sivumäärä: 191

Mistä: Kirjastosta

' Ga myö buabol yönistuizet pietäh. Hiän huondeksel vain tuonilmazih lähti. Läbi yön nyt pokoinniekan vierel valvotah da '

s. 72

 

He olivat evakkoja, jotka sota oli pakottanut lähtemään. Ensin Lapualle toisten nurkkiin ja nyt viimein omaan tupaan Nurmekseen. Nimet ja karjalan kieli on vaihdettu paikalliseen, mutta silti heitä katsotaan alta kulmien. Nyt perheen Tatjana-mummu on siirtynyt tuonilmaisiin. Pojat lähetetään viemään kyläläisille tietoa kuolemasta ja ortodoksisten ruumiinvalvojaisten pitämisestä. Sillä välin äiti pesee anopin ruumiin ja koittaa parhaansa mukaan järjestää oikeanlaiset yönistujaiset, vaikkei itkijän itku häneltä sujukaan. Samalla hän kipuilee kahden maailman välissä. Kuinka varmistaa, että hänen lapsensa voisivat elää rauhassa tässä uudessa paikassa. Onko täällä enää tilaa karjalaisille tavoille ja uskomuksille?

 

' Lapualta saakka olin kuullut, että

maailma ei vielä niin täysi ole, etteikö tämä joukko sovi muualle asumaan

ja että

suomea puhuvat, mutta kyllä ne ryssiä ovat.

Olin saanut kuulla, että olimme

jotain kymmeniä vuosia jäljessä

ja

henkisesti alemmalla tasolla

ja että

yleistä viinan käyttö niillä on hautajaisissakin, saatika muissa juhlissa.

Senkin olin saanut tiedoksi, että -

Läimäytin kämmenselkääni lujasti puulastalla. Kipu värähti otsaluusta asti. Halusin saada päähän työntyneet ikävät äänet loitommas.

Mihinpä ne sieltä olisivat hävinneet. '

s. 86-87 

 

Tätä Saatsin romaania ei ole sivumäärällä pilattu, mutta silti sen sivut sisältävät fyysistä kokoaan suuremman tarinan. Juoni on tässä tarinassa hyvin simppeli eikä sitä ole liioilla tapahtumilla pilattu. Silti tuohon lyhyeen aikaan oltiin saatu taitaen kuvattua karjalaisten evakkojen vaikea paikka. Kotiin ei enää ollut asiaa, mutta uusikin koti heitä hyljeksi. Heistä puhuttiin pahaa ja lapsiakin hakattiin koulutiellä. He eivät olleet venäläisiä, mutta suomalaisetkaan eivät ottaneet heitä joukkoihinsa avosylin. Oli tehtävä vaikeita päätöksiä. Kuinka hukuttaa omat perinteet, jotta heillä olisi tulevaisuus.

 

Yönistujat on kieltämättä ajatuksia herättävä teos. Silti en ollut heti ensisivuilta asti lumoutunut. Oikeastaan vasta puolenvälin jälkeen se imaisi minut matkaansa. Syy tähän tosin on varmaan se, että aluksi ehdin lukea vain muutaman sivun illassa, mutta lopun sain vihdoin luettua yhtenä lukukertana tarinan rytmiin ja mielenmaisemaan upoten. Se nostikin teoksen paremmin oikeuksiinsa. Kerronnan lomassa oli myös lyhyitä karjalaksi kirjoitettuja osioita. Hienoa, että kieltä on haluttu ylläpitää näin. Kyllähän siitä ihan ummikkona ymmärsikin yllättävän paljon, vaikka suurin osa menikin ohi. Tärkeä teos kaiken kaikkiaan valottaessaan pienessä tarinassaan suurta haavaa. Toiset minunkin isovanhemmistani ovat karjalasta joutuneet lähtemään evakkoon, mutta minullekin tämä selvisi vasta aikuisena. Niin se karjalainen perintö on hukutettu valtavirran sekaan. Ehkäpä juuri jotta oltaisiin sopeuduttu.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Tuijata, Lumiomena, Kirjaluotsi, Annelin lukuvinkit, Kirjojen kuisketta, Mane, Kirjakaapin avain, Sivumerkkejä ja Kirjavinkit     

 

Hopealiekkien valtakunta - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Hopealiekkien valtakunta (A Court of Silver Flames)

Sarja: Valtakunta #5

Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen

Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2024

Sivumäärä: 865

Mistä: Kirjastosta

 

' Nesta laski katseensa pöydän pintaan. Hän pakottautui hengittämään ulos. mutta kun ilma virtasi ulos hänen huuliltaan, tuttu paino jysähti takaisin sisään.

Olen kelvoton ja mitätön, Nesta melkein sanoi ääneen. Hän ei ollut varma, miksi sanat kuohuivat ylös hänen sisältään ja lähestulkoon pulpahtivat ulos hänen huuliltaan. Vihaan kaikkea sitä mitä olen. Ja olen niin pohjattoman väsynyt. Olen väsynyt siihen, että olisin mieluiten missä tahansa muualla kuin oman pääni sisällä. '

s. 95

 

Valtakunta sarjassa olemme päässeet seuraamaan entisen ihmisnaisen Feyren ja Yön valtakunnan ylivaltiaan Rhysin romanssia ja tavoitetta pelastaa koko Prythia Hybyrnin kuninkaan luomalta uhalta. Nyt paha kuningas on kukistettu, mutta mantereen ihmiskuningattaret muodostavat edelleen uuden tuntemattoman uhan. Rhysin oikea käsi Cassian joutuukin nyt venymään uudella tavalla. Sotakomentajasta on muotoutuva myös teräväpäinen hoviherra.

 

Uudeksi päähenkilöksi nousee kuitenkin Feyren omapäinen ja pahasanainen sisar Nesta, joka on tahtomattaan joutunut muuttumaan haltijaksi. Hän on työntänyt kaikki luotaan ja täyttää päivänsä ryyppäämällä ja paneskelemalla. Yön hovi on päättänyt viimein tehdä väliintulon kun aika ei tunnu auttavan Nestaa sopeutumaan. Hänet lähetetään korkealle Tuulen taloon, jonka kymmenentuhatta porrasta erottavat kaupungista. Siellä hän saa käyttää päivänsä harjoittelemalla Cassianin kanssa ja työskentelemällä kirjastossa papittarien avustajana. Aluksi Nesta pitää tätä rangaistuksena, mutta ehkä tässä voisi olla jotakin joka hiljentäisi hänen päänsäsi sisäiset demonit viimein.   

 

' Jokainen inhottava vihollinen, jokainen heitä vastaan koettu voimattomuuden hetki kuohui nyt pinnalle. Ja jokaisella miekaniskulla ja hengenvedolla Nestan päässä muodostuva ajatus voimistui. Se kaikui joka sisäänhengityksellä, jokaisen piston ja torjunnan myötä.

Ei enää koskaan.

Hän ei enää koskaan olisi heikko.

Hän ei enää koskaan olisi jonkun armoilla.

Hän ei enää koskaan epäonnistuisi.

Ei enää koskaan, ei enää koskaan, ei enää koskaan. '

s. 471 

 

Voi Nesta! Hän oli hahmo, joka kaiken sen piikikkään suojekuoren alla olikin murtunut sielu. Hän pelkäsi niin paljon, että sivalsi mielummin itse sanallisella ruoskallaan ennen kuin toinen pääsi tarpeeksi lähelle satuttaakseen häntä. Ja kaiken kukkuraksi hän vielä inhosi itseään, koska tiedosti omien tekojensa julmuudet. Sitä sisäisen tuskan määrää. Oli hienoa, että Maas päätti tarttua Nestan hahmoon ja antaa hänelle sen ansaitseman syvyyden. Ja myös mahdollisuuden onneen.

 

Tässä sen taas näkee, että fantasiakirjallisuudella pystytään käsittelemään syvällisiäkin teemoja. Nestan kasvun matkaa oli upeata seurata. Kuinka niinkin syvästä kuilusta voi viimein nousta. Teos tuntui niin aidolta. Kuinka hengitysharjoitukset, fyysiset harjoitteet ja mielekkäät ihmissuhteet rupesivat tekemään isoa muutosta hänen elämässään. Olin aivan lumoutuneena seuraamassa hänen harjoituksiaan ja tsemppaamassa häntä tällä sisäisen kasvun matkalla.

 

Tämä kirja lumosi minut. En voi uskoa, että kyseessä on sama sarja, jonka ensimmäinen osa tuntui niin köykäiseltä. Tämä sarja todella on parantunut osa osalta. Pidin niin paljon siitä, että tässä osassa keskityttiin Nestaan ja hänen harjoituksiinsa (ja romanssiin) suurten fantasiataisteluiden sijasta. Ja yli 800 sivusta huolimatta teoksen matkassa ei silti tullut lainkaan tylsiä hetkiä. Elin täysin tarinan imussa.

 

Pakko sanoa, että Maas oli tehnyt hyvän valinnan vaihtaessaan päähenkilönsä tähän teokseen. Feyren ja Rhysin tarina oli jo varsin nähty ja sivuosa riitti heille nyt mainiosti. Näin saatiin myös uutta jännitettä kun tuotiin tuore romanssi näyttämölle. Edelleen kyllä vähempikin yksityiskohtaisten tajuntaa räjäyttävien seksikohtausten määrä riittäisi minulle hyvin, mutta kai se pitää hyväksyä osana tätä romantasia genreä. Nestan ja Cassianin vuorottelevat kerronnat toimivat hienosti ja en malta odottaa sarjan seuraavaa osaa. Saisikohan Feyren toinen sisko silloin oman äänensä kuuluviin?

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Okaruusujen valtakunta

2. Usvatuulen valtakunta

3. Siiveniskujen valtakunta

4. Talviyön valtakunta

 

Muualla luettu: Lukunurkka ja Kirjojen pyörteissä       

Kahdeksas elämä (Brilkalle) - Nino Haratishvili

Kirjan nimi: Kahdeksas elämä (Brilkalle) osat 1 & 2 (Das achte Leben (Für Brilka))

Kirjailija: Nino Haratishvili, suomentanut Raija Nylander

Lukija: Katja Aakkula
Julkaisija: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2014, suomennos ja äänikirja 2024 & 2025

Kesto: 43h 41min (17h 52min & 25h 49min)

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Georgian Tbilisissä asuu suklaatehtailija tyttärineen 1900-luvun alussa. Hänen tekemänsä suklaa sisältää salaista ainesosaa, joka tekee suklaasta vastustamatonta. Samalla hän ei voi olla pelkäämättä, että sen syöjiä vainoaa kirous. Siksi hän opettaa sukunsa salaisen reseptin vain yhdelle tyttärelleen, omapäiselle Stasialle. Samalla maailma myllertää heidän ympärillään kun Georgiasta tulee osa syntyvää Neuvostoliittoa eikä kukaan enää ole turvassa. 

 

Toisessa ajassa Neuvostoliitto murenee mahdottomuuteensa ja sitä on puolestaan todistamassa Stasian lapsenlapsenlapsi Niza. Kaikesta potentiaalistaan huolimatta Niza kärvistelee elämässään eteenpäin Euroopan puolella kaukana Georgialaisesta suvustaan. Kun hänen 12-vuotias siskontyttärensä Brilka karkaa tanssiryhmänsä Amsterdamin reissulla, on Nizan lähdettävä tämän perään. Nyt Niza kirjoittaa sukunsa tarinaa Brilkalle, jotta tämä oppisi ymmärtämään ylisukupolvisen taakkansa. Georgian ja Neuvostoliiton historia keriytyy pala palalta auki suvun kahdeksan elämän ympärillä.

 

Huhuh olipa tämä matka. Yli neljäkymmentä tuntia on takana ja silti olo on jopa hiukan haikea, kun tämä suomennoksena kahteen osaan jaettua jättimäinen tarina tuli päätökseensä. Olen elänyt Nizan kertomuksen matkassa läpi myrskyisen suklaatehtailijan suvun ja Georgian historian. Ajallisestihan tarina kattaa sen noin sata vuotta ja siinä ehditään käsittelemään paljon asioita ja henkilöitä. Näin mielenkiinto pysyi yllättävänkin hyvin yllä huomioiden minkälainen jättimäinen luku-urakka oli kyseessä. 

 

Stasia ja Christine joutuvat kohtaamaan punaisen vallankumouksen tuomat epävakaat ajat, kammottavan puutteen sekä vallan nurjan puolen. Stasian lapsista Kostja lähtee etenemään urallaan Neuvostotasavallan hallinnossa, mutta hänen siskonsa puolestaan rakastuu väärään ihmiseen ja joutuu kärsimään kammottavan kohtalon. Pakoon on päästävä. Toisessa osassa Kostjan tytär Elene kärsii niin, että on valmis tuhoamaan kaiken ympärillään vain todistaakseen jotain. Hänen tyttärensä Daria ja Niza taas elävät jo vapaammassa Neuvostoliitossa ja todistavat sen rappion ja Georgian itsenäistymispyristyksen - tuoden mukanaan jälleen kaaoksen. Ja sitten on Brilka. Ehkä vain ymmärtämällä menneisyyden voi ymmärtää viimein itsensä.

 

Haratishvili on kyllä tehnyt aikamoisen urakan tämän epokkitarinansa parissa. Niin monta erilaista ihmiskohtaloa, jotka valottivat kattavasti laidasta laitaan Georgian ja Neuvostoliiton ihmiskahtaloiden historiikkia. Tarinassahan pysähdyttiin aina välissä kertomaan historiakatsaus ja asettamaan tapahtuman tuohon suurempaan historialliseen kontekstiinsa. Ehkä vähempikin alleviivaus olisi riittänyt, näin suomalaislukijana tuo Neovostoliiton historia on kuitenkin sen verran tuttua, vaikka Georgian näkökulma toikin  hiukan uusia tuulia. 

 

Luonnollisesti näin pitkässä tarinassa ei intensiteetti pysty kattamaan aivan koko matkaa. Huomasin kiintyväni jo alussa tutuksi tulleisiin päähenkilöihin Stasiaan, Christineen ja Kittyyn, jotka kulkivat matkassa mukana läpi tarinan. Uuden ajan murheet ja Elenen rappio eivät tehneet aivan niin suurta vaikutusta. En aivan ymmärtänyt myöskään miksi tuo koko suklaan kirous oli tähän tuotu osaksi. Tarina olisi kantanut hyvin ihan vain traagisena sukutarinana ilman tätä lisää. Silti olin positiivisesti yllättänyt tämän tarinan vetovoimasta, josta kertoo sekin, että jaksoin kuunnella putkeen nämä kirjan osat (alkuperäinen teoshan on julkaistu yhtenä niteenä). Ison palan historiaa Haratishvili on näiden kansien väliin mahduttanut ja halunnut tuoda siten Georgian historian esiin isommallekin yleisölle.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kirjaluotsi, Hemulin kirjahylly, Annelin lukuvinkit, Savannilla, Kirjan jos toisenkin ja Anun ihmeelliset matkat