torstai 14. kesäkuuta 2018

Harry Potter ja kirottu lapsi - Jack Thorne

 
Kirjan nimi: Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child)
Kirjailija: J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne, suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 432
Mistä: Lahja

  ' Albus
      Isä...
          Albus nykii Harrya kaavusta. Harry katsoo
         häneen.
     Luuletko että - entä jos minä olen - entä jos minut 
    pannaan Luihuiseen...
Harry
     No mitä pahaa siinä olisi? 

Albus
      Luihuinen on käärmeen tupa, pimeän taikuuden... ei rohkeiden velhojen.
Harry
     Albus Severus, sinä olet saanut nimesi kahdelta Tylypahkan rehtorilta. Toinen heistä oli luihuinen, enkä usko että olen koskaan tuntenut häntä urheampaa miestä. '
s. 19

Harry Potter ja kirottu lapsi alkaa siitä mihin viimeinen Potteri jäi. Tapaamme vuosien jälkeen jo aikuistuneet henkilöt, joiden lapset ovat nyt vuorostaan matkalla kohti Tylypahkan mystistä maailmaa. Näistä lapsista keskitytään seuraamaan erityisesti Harryn ja Ginnyn keskimmäistä poikaa Albusta sekä Malfoin poikaa Scorpiusta, jotka ystävystyvät muiden kauhuksi heti Tylypahkan junassa.  Albus ei muutenkaan istu odotuksiin legendaarisen Potterin pojasta. Rohkelikon sijasta hänet lajitellaan luihuiseen eikä lentäminenkään oikein ota luutaa alleen. 

Vuosien kuluessa Albus vajoaa yhä syvemmälle synkkyyteen ja välit isän kanssa viilenevät kuin jääkausi. Sitten Albukselle ilmestyy madollisuus korjata Harryn tekemä vääryys, kun tuhoutuneeksi luultu ajankääntäjä ilmestyy näyttämölle. Albus ja Scorpius lähtevät vaaralliselle matkalle, jonka määränpäänä on menneisyys. Nämä lapset eivät kuitenkaan pysty ymmärtämään kuinka pahasti asiat voivatkaan mennä pieleen, kun menneisyyttä lähdetään sörkkimään. Onko sieltä enää paluuta entiseen? Ja mikä on Voldemortin rooli kaikessa tässä?

' Ginny
     Harry. Kauanko siitä on, kun arpeesi sattui viimeeksi?
          Harry kääntyy Ginnyyn päin, hänen ilmeense kertoo kaiken.
Harry
     Kaksikymmentäkaksi vuotta. '
s. 74

Ajan kanssa manipulointi on aina kiehtonut minua. Elämässä tulee jatkuvasti vastaan tienhaaroja ja valintoja, jotka ohjaavat elämämme suuntaa. Välillä sitä kuitenkin on jäänyt pohtimaan entä jos... Tämän vuoksi Kirotun lapsen aihe kiehtoi minua, sillä pienilläkin teoilla oli yllättävät suuriakin seurauksia vuosien päästä. Harmi vain, että henkilöt jäivät jotenkin hyvin etäisiksi. En tiedä onko taustalla se, että Kirottu lapsi on kirjoitettu näytelmä muotoon, jonka vuoksi siinä ei pääse hahmojen päänsisään niin tehokkaasti vai mistä, mutta totuttelua tämä kirjoitusasu ainakin vaati. 

Tästä tuntui myös puuttuvan se jokin mikä teki Pottereiden hahmoista niin rakastettavia ja osittain vihattavia. Kirottua lasta lukiessa ärsyynnyin vain käytännössä jokaiseen henkilöhahmoon ketä siinä esiteltiin. Ehkä eniten näin tätä Pottereiden henkilöhahmojen moninaisuutta Malfoissa, Scorpiuksessa ja Dracossa, jotka paljastivat myös pehmeän puolensa. Harryn vanhemmuustoljailut taas eivät oikein sytyttäneet millään. Jos ei muuta niin teos tuo kuitenkin sen hyvin esiin, että lapset ovat erillisiä olioita vanhemmistaan. Ennakkoluulot pysyvät yhteisöissä kuitenkin vahvasti yllä, mikä voi hankaloittaa lasten oman roolin ja äänen löytymistä.

Kerrottakoon, että lähtöasetelmat kirotun lapsen lukemiselle olivat hyvin ristisriitaiset. Siinä missä olen kuullut Lontoon näytelmän olevan hieno niin kaikki tuttuni ovat systemaattisesti haukkuneet tämän kirjan maanrakoon. En siis odottanut kirjalta käytännössä mitään. Tätä taustaa vasten se onnistuikin yllättämään positiivisesti. Kirottu lapsi ei ollutkaan niin kuraa kuin kaikki ovat antaneet ymmärtää. Se oli itseasiassa varsin nopealukuinen ja ihan mukava paluu velhojen maailmaan. Jounenkäänteet tuntuivat kuitenkin välillä aika kaukaa haetuilta ja niiden toimivuuden voikin kyseenalaistaa. Ehkä näyteltynä ja eloon herätettynä juoni ei olisi tökkinyt niin paljon, koska silloin antaa helpommin anteeksi asioita kun on visualisaatioit ja tunnelmat mukana. Näin luettuna sitä puuttui kuitenkin se Rowlingin taika jota Potterit ovat pullollaan.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Kirjojen keskellä, Amman lukuhetki, Kirjakko ruispellossa, Yöpöydän kirjat, Unelmien aika ja  Minun mielessä
 

torstai 7. kesäkuuta 2018

Harry Potter - J.K. Rowling

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta
Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja kuoleman varjelukset

´ "Mitä minulta on salattu?" Harry kysyi kiihkeästi.
"SEIS! MINÄ KIELLÄN!" Vernon-setä karjui hädissään.
Petunia-täti haukkoi kauhusta henkeä.
"Äh, painukaa te vaikka keittämään päänne, kumpikin.", Hagrid sanoi. "Harry - sinä olet velho."
Mökissä oli hiljaista. Vain meri kohisi ja tuuli humisi. ´
s. 60 (Harry Potter ja viisasten kivi)

Harry Potter, tuo jästien kasvattama velhopoika ei paljon esittelyä kaipaa, sillä Rowling on varastanut Harrylle paikan niin monien lukijoiden sydämestä. Kaikki saa alkunsa siitä, kun kapaloitu Harry-vauva jätetään jästeistä jästeimpien sukulaistensa Dursleyden ovelle, Voldemortin tapettua Harryn vanhemmat. Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui ja Voldemortin yrityksestä huolimatta Harry jäi henkiin, samalla kun tämä koko velhomaailman pelkäämä pimeyden lordi kukistui. Tämä tulee kutomaan tiukasti yhteen näiden kahden velhon tulevaisuudenkudokset, eikä kumpikaan pysty välttämään kohtaloaan, joka siintää tulevaisuuden vääjäämättömässä kohtaamisessa.

Ennen lopullista kohtaamista Harryn tarinaa ja opiskelua arvostetussa Tylypahkan velhojen ja noitien koulussa ehditään seuraamaan useamman kirjan ajan. Jo heti ensimmäisenä vuotenaan 11-vuotiaana Harry päätyy ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa sankarin rooliin kohdatessaan vaarallisia tilanteita, jotka vain he pystyvät ratkaisemaan. Kirjoissa seurataan kuitenkin jokavuotisten erinäisten haasteiden lisäksi myös päähenkilöiden kasvua, opiskelua, ystävyyttä ja muita ihmissuhdekoukeroita, jotka kehittyvät hahmojen mukana lapsuudesta aina aikuisuuden kynnykselle 17-vuotiaiksi.

Koen Harry Potterit ennen kaikkea juuri kasvutarinana seikkailuromaanien sijasta. Pelkät elokuvat katsomalla voi saada kuvan toiminnan suuresta roolista, mutta itse kirjojen sivuilla huomattavasti enemmän palstatilaa sai nuorten elämä yleisemmin kuin ne suuret taistelut lopussa. Itse koin erityisen antoisina juuri nämä koulun arjen ja oppituntien kuvaukset. Erilaiset pimeyden voimilta suojautumisen opettajien lähestymistavat aiheeseen sekä Kalkkorokset liemitunnit olivat ehdottomasti kohokohtia. Odotin myös aina innolla mitäs eliöitä Hagrid seuravaaksi keksii esitellä. Lukiessa sain itseni paikka paikoin jopa kiinni siitä, että pohdin jo mitä aineita valitsisin lukujärjestykseeni, mihin tupaan kuuluisin ja mikäköhän suojeliukseni olisi. Olisinko lähtenyt velhomaailmassa myös opiskelemaan kauppatieteitä ja päätynyt lopulta Irvetaan töihin mahaisten kanssa? Rowlingin luoma maailma on niin käsin kosketeltava, että haluaisi olla osa sitä.

´ Harry nousi istumaan ja haukkoi henkeään: kuristajaboan kopin lasinen etuseinä oli kadonnut. Suuri käärme suoristautui vikkelästi ja luikersi lattialle - ihmiset rupesivat kautta matelijatalon kirkumaan ja juoksemaan ulko-oville.
Kun käärme liukui ripeästi Harryn ohi, Harry olisi voinut vaikka vannoa, että se sanoi hiljaisella, suhisevalla äänellä: "Täältä tullaan, Brasilia... Kiitosss, amigo." ´
s. 36 (Harry Potter ja viisasten kivi)

Näin uusiolukukerralla, kun tuoreimpana mielessä olivat elokuvat, oli ihana bongailla kirjoista niitä asioita, jotka olivat jääneet pois elokuvista tai menivät erilailla. Nautin myös paljon Rowlingin sanailusta ja varsinkin ensimmäisten kirjojen kohdalla aina välillä kihersin lukemalleni, ja oli pakko päästä lukemaan ääneen poikaystävälleni näitä parhaita paloja. Kirjasarjan edetessä ja Harryn kasvaessa myös kirjat muuttuivat tunelmaltaan yhä synkemmiksi. Tämä on ymmärrettävä jatkumo, sillä Harryn kasvamisen rinnalla myös monet lukijat kasvoivat näitä kirjoja lukien, jolloin myös teksti kehittyi kulloisillekin lukijoille sopivaksi.

Nautin paljon Harry Pottereiden lukemisesta näin uudestaan aikuisiällä, sillä se toi niin paljon muistoja mieleen. Uskon myös, että asioihin kiinnittää myös eri tavalla huomioita ja pystyy käsittelemään hahmoja paljon moniulotteisemmin kuin nuorempana. Rowling on luonut laajan henkilökaartin, jotka herättävät tunteita ja koskettavat. Tietysti päähenkilöt aina välillä myös turhauttivat ja erityisesti Harryn itsepäisyys ja tarve pelastaa maailma kyllästyttivät lopulta.  Erityisesti mieleen jäi kuitenkin Kalkaros ja Dumbledore, jotka olivat niin moninaisia hahmoja, joiden kohtalot koskettivat syvästi. En halua paljastaa liikaa kirjojen tapahtumista tai niiden eroavaisuuksista elokuviin, jotta jokainen voi itse nauttia tästä lukuelämyksestä. Mikäli lukukerrasta on jo aikaa ja tarvitsee jotain suhteellisen kevyttä mutta silti nautinnollista lukemista Harry Potterit voisivat olla oiva valinta.

Tähdet: * * * *

Lue oman hyllyn kirjat-haaste  etenee taas pitkästä aikaa tilanteeseen 28/65


Muualla luettu: Lukunurkka, Kirjapöllön huhuiluja ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
  

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Historian suurnaiset - Reinhard Barth

Kirjan nimi: Historian suurnaiset (Frauen die Geschichte machten. Von Hatschepsut bis Indira Gandhi)
Kirjailija: Reinhard Barth, suomentanut Tuulikki Virta ja Katja Zöllner
Kustantaja: Ajatus kirjat
Julkaisuvuosi: 2005
Sivumäärä: 306
Mistä: Lainattu kirjastosta

Historian suurnaiset on teos, jossa annetaan sivutilaa niille lukuisille naisille, jotka ovat tehneet historian saatossa merkittäviä asioita, mutta silti jääneet historiankirjoissa joksenkin miesten jalkoihin. Tämä teos esittelee 25 naista läpi historian aina muinaisesta Egyptistä 1900-luvun Intiaan. Näitä naisia ovat esimerkiksi Kleopatra, Jeanne d'Arc, Katariina de Medici, Elisabet I, Markiisitar de Pompadour, Katariina Suuri, Marie Antoinette, kuningatar Viktoria sekä Indira Gandhi.

Barthin teos koostuu hiukan alle 10 sivuisista elämänkerroista, joissa valotetaan kunkin naisen tekoja ja merkitystä kyseisessä historiallisessa kontekstissa. Nämä lyhyet kuvaukset olivat juuri sopivan mittaisia, jotta päästiin syvemmälle kuin yleissivistys olettaa, mutta samalla sille tasolle, että tiedon voi vielä omaksua suhteellisen vaivattomasti ja helposti. Lukujumi oli ottanut minut taas haltuunsa lukuvuoden ajaksi ja pystyin keskittymään lukemiseen vain hetkellisesti niin että lukutuokioiden välit saattoivat kasvaa pitkiksikin. Pitkien romaaneiden lukeminen ja kaikkien juonenkäänteiden muistaminen tuntui hyvin takkuiselta, mutta Historian suurnaisten lyhyet henkilökuvat istuivat täydellisesti lukutarpeeseeni. Teoksesta onkinn helppo napsia yksittäisiä lukuja eri naisten elämäntarinoista aina mielenkiinnon mukaan.

Historian suurnaisten parasta antia olikin sen historian valottaminen näillä välähdyksillä eri aikakausien suurnaisten elämistä. Historia on aina kiehtonut minua, mikä on näkynyt myös lukuinnostuksessani koskien historiallisia romaaneja. Nämä romaanit perustuvat kuitenkin pitkälti fiktioon, johon on voitu tehdä taustatyötä faktoista. Nämä fiktiiviset kuvaukset, kuten romaanit tai elokuvat ja sarjat, näistä eri suurnaisista ohjaavat hyvin vahvasti mielikuvia näistä henkilöistä, vaikka niiden tekijät ovatkin voineet ottaa paljon luovia vapauksia. Barthin teos eroaa tästä, sillä tietokirjana sen kertomukset näistä suurnaisista perustuvat vahvemmin faktoihin, mikä teki mielenkiintoiseksi verrata Barthin suurnaisten kuvauksia popularisoituihin kumppaneihinsa. 

Koska kyseessä on tietokirja ei siltä voi kuitenkaan odottaa kirjallisesti niin vahvaa esitystä, kuin romaanien tarjoama soljuva teksti, joka imaisisi mukaansa heti kättelyssä. Tämän vuoksi teoksessa on ehkä ollut haasteena luoda lukijan ja henkilöhahmojen välille tiettyä yhteyttä. Vaikka tietokirjassa kuinka pyrittäisiin selittämään toimintojen taustoja ei siinä tavoiteta samaa tunnetta kuin romaaneissa, joissa lukija pääsee henkilöiden pään sisään, ja niiden avulla ymmärtää heidän toimintaansa paljon syvällisemmin. Tietysti kyseessä on vain illuusio, sillä kukaan ei voi todellisuudessa tietää tarkasti näiden henkilöiden todellisia motiiveja. Barth kuitenkin pyrkii teoksessaan selittämään tapahtumia parhaansa mukaan, vaikka tietokirja genre pakottaakin sen pysymään faktapohjaisena ilman kaunokirjallisia keinoja.

Kokonaisuutena Historian suurnaiset oli varsin sivistävä ja mielenkiintoinen teos, joka valotti näiden 25 naisen historiaa ja merkitystä. Luonnollisesti teoksen esitelemistä naisista osa oli selvästi mielenkiintoisempia kuin toiset, ja halutessaan teoksesta voisikin hyvin valikoida juuri ne itseä kiinnostavat osiot. Minun tapauksessani nämä mielenkiintoisimmat osiot sijaitsivat kirjan keskivaiheilla, kun taas kaikista vanhimmat ja 1900-luvun henkilökaarti jäivät hiukan etäisemmiksi. Teos herätti itsessään paljon lisämielenkiintoa joitakin naishahmoja kohtaan ja jo lukiessa tuli aina paikka paikoin tarve pyrkiä löytämään vielä lisää tietoa ja oppia uutta. Näitä linkkejä historian tapahtumien ja ihmisten suhteiden välillä tuli bongailla myös Barthin teoksen sivuilta. Se on vain niin nautinnollista kokea lukiessa niitä kuluisia ahaa-elämyksiä, kun palaset loksahtavat paikoilleen ja ymmärrys valtaa mielen. 

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Kirjakaapin avain ja Todella vaiheessa 

perjantai 4. elokuuta 2017

Inferno - Dan Brown

Kirjan nimi: Inferno
Kirjailija: Dan Brown, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 466
Mistä: Lahja

 ' Maanantai. Langdon siirsi kivuliaat ajatuksensa väkisin viimeisiin muistikuviin ennen katkosta: kylmä ja pimeää, kävely yksin Harvardin kampuksen poikki lauantain iltaluennolle. Tapahtuiko se toissapäivänä? Hänet valtasi entistä viiltävämpi hätäännys, kun hän yritti muistella luentoa ja aikaa sen jälkeen. Ei mitään. Sydänmonitorin piipahtelu nopeutui. '
s. 20-21

Harvardin kuuluisa symboliikan professori Langdon on täällä taas. Tällä mahdottomien mysteerien ratkaisemisesta Enkelissä ja demonissa, Da vincin koodissa sekä Kadonneessa symbolissa tutulla professorilla on taas uusi tutkimus käsissään. Ongelmana on vain että Langdonilla ei ole hajuakaan, mitä hänen pitäisi ratkaista ja ketä hänellä on vastassaan. Hänen muistinsa on pyyhkiintynyt kahdelta viime päivältä. Tässä ajassa hän on jotenkin päätynyt Harvardin kampukselta Italialaisen sairaalan vuoteelle ampumahaava päässään. Rakkaan tweed takkin vuorien sisältä löytyy myös mystinen projektori, jonka alkuperästä Langdonilla ei ole tietoakaan. Pian aseen piippu on kuitenkin taas kohotettu. Professori Langdon on sen tähtäimessä.

Professorin onneksi harvinaisen älykäs ja kykeneväinen nuori tohtori Sienna Brooks onistuu pelastamaan heidät Firenzen pimeään yöhön. Vyyhti johon professori on sotkeutunut on tappava ja takaa-ajajat ovat aivan heidän kintereillään. Ainut keino, jolla hän voi pelastaa itsensä, Siennan ja koko ihmiskunnan on onnistua ratkaisemaan kyseinen mysteeri. Mysteeri, jossa kaikki kietoutuu kieroutuneesti Danten Jumalallisen näytelmän helvetin ympärille. Aika käy vähiin. Pystyvätkö Langdon ja Sienna lopulta estämään infernoa pääsemästä valloilleen?

´ Kaiverretusta luusta heijastetussa valokuvassa oli synkkä öljymaalaus, joka käsitteli inhimillistä kärsimystä: tuhannet sielut kokivat hirmuista kidutusta helvetin eri tasoilla. Tuonela oli kuvattu poikkileikkauksena, jossa maan pinnalta ulottui luolamainen, suppilomainen kuilu mittaamattomiin syvyksiin. Alaspäin kapeneva helvetinkuilu oli jaettu yhä kasvavan kurjuuden portaisiin, joista jokaisella maijaili erilaisia piinattuja syntisiä '
s. 66

 Aivan aluksi sanottakoot, että Danten helvetin käyttäminen tarinan jatkuvana pohjapiirteenä oli nerokas - ainakin ajatuksena. Langdonin luennoinnit aiheesta ja muut viittaukset ja kuvaukset loivat valtaisan innon löytämään kyseinen teos käsiinsä ja ruveta lukeman. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa Brownin kirjasta. Inferno on oikeastaan aikalailla kuin halvempi kopio edellisistä Langdonin seikkailuista. Jotenkin tarina ei vain ottanut tuulta alleen. Brown on pyrkinyt ratsastamaan liikaa Danten helvetin aalloilla, ja syytikin joka tuutista vain rutto ja hävitys viittauksia. Toisaalta en saanut myöskään juurikaan oteta henkilöhahmoista, vaan nekin jäivät hyvin etäisiksi ja näin lukijan näkökulmasta merkityksettömiksi.

Milenkintoisen aspektin kirjaan loi kuitenkin huoli väestön liikakehityksestä. Lukioaikana tuli luettua maantietoa jonkin verran ja silloin kyseiseen aiheeseen tuli tutustuttua. Nykyäänhän kehitys on hyvin eksponentiaallista ja elintason ollessa niin korkealla kuin länsimaissa, maapallon luonnonvarat eivät vain riitä. Brown laittaakin lukijan ajattelemaan olisiko sittenkin parempi että ihmiskuntaa kohtaisi jonkinlainen tuho, joka karsisi laumaa niin kuin rutto keskiajalla, jos vaihtoehtona on suurempi tuho tai jopa sukupuutto. 

Tartuin tarkoituksella näin pitkän lukutauon jälkeen niin sanottuun varmaan page-turneriin, jota voisi rennosti lueskella ottaessa aurinkoa. Inferno onnistui kuitenkin toimimaan juuri päinvastoin. Välttelin siihen tarttumista, koska se tuntui noh suoraan sanottuna hyvin puuduttavalta ja turhalta. En sano, että siinä ei olisi ollut hyviäkin puolia. Ihmeekseni lopussa kun asiat rupesit paljastumaan, jäin melkein koukkuun, koska Brownin twistit olivat minulle täysin odottamattomia. Tätä kesti ikävä kyllä vain hetken, kun taas aivan viimeisillä sivuilla koko tarina läsähti kasaan kuin huonosti kohonnut kakku. Noh aina ei voi napata, mutta eipähän tarvitse enää pohtia olisiko sittenkin pitänyt käydä katsomassa se tähän perustunut leffakin. 

Tähdet: * +

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kujerruksia,  Olipa kerran kirjablogiVinttikamarissaAnna minun lukea enemmänKirjaimellista ja Lukemattomia lukemattomia    

torstai 3. elokuuta 2017

Heinäkuun kooste - Paluu hiljaiselosta


Pitkä aika on kulunut siitä kun vimeeksi on tullut raapusteltua näkemyksiä kirjahyllyn pölyttyneistä asukeista. Paljon on tapahtunut näinä kahtena hiljaiselon vuosina, jolloin lukiolaistyttö Kirkkonummelta on sukeltanut Otaniemen opiskelijaelämään kauppakorkeakoulussa. Kuten arvata saattaa niin sosiaaliset kuin opiskelukiiret päätyivät lopulta viemään kaiken aikani aah nin rakkailta kirjoilta, mitä ennen luin jatkuvasti. Kurssikirjallisuutta on kylläkin tullut kahlattua läpi, mutta pitkän päivän jälkeen se rauhoittuminen ja romaanin maailmaan uppoaminen on tuntunut yllättävän hankalallta ja pikkuhiljaa aika vapaa-ajan lukemisten välillä on pitkittynyt ja pitkittynyt...

Ilokseni olen nyt kesällä päässyt taas lukemisen makuun ja muistanut kuinka nautinnollista on vain uppoutua hyvän kirjan maailmaan. Tästä inspiroituneena olenkin päättänyt pyrkiä herättelemään taas henkiin tämän rakkaan harrastuksen, jossa pääsen myös jakamaan tuntemuksia, joita kirjat ovat minussa herättäneet. 

Mitä siis voi olettaa tulevaisuudelta. Ainakin sitä, että pyrin tosiaan postaamaan taas lukemistani teoksista. Olen kuitenkin huomannut lukutottumustenikin muuttuneen. Siinä missä aiemmin useamman kirjan samanaikainen lukeminen oli minulle kauhistus, niin nykyään nautin sen tarjoamasta valinnanvapaudesta fiiliksen mukaan. Yleensä minulla onkin nykyään kesken niin jokin hiukan raskaampi teos ja sitten vastapainona jotain takuuvarmaa rentoutta. 

Heinäkuussa luettu:
- Ruhtinas, Niccoló Machiavelli
- Kohti nollapistettä, Agatha Christie

Päivitän linkit teksteihin sitä mukaa kun ne valmistuvat.

Ei sitten muuta kuin hyvää kesää kaikille ja tästä tämä taas lähtee! :D


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...