sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Seleesian näkijä - Erika Vik


Kirjan nimi
: Seleesian näkijä
Sarja: Kaksosauringot #2
Kirjoittaja: Erika Vik
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 613
Mistä: Kirjastosta
 
' Tyttö saattaa olla tuhomme tai pelastuksemme. Hän seisoo tämän myllerryksen myrskynsilmässä eikä vielä osaa kertoa meille miksi, sillä lumous peittää hänen muistonsa.
En ole varma, voiko hän todella olla ihminen. 
Joku etsii häntä, ja uskon sen olevan murhaajani. Kammottavat näkyni päättyvät mustien siipien havinaan. Nuo siivet piiskaavat kasvojani ja pimentävät taivaani.
Pyydän, auttakaa häntä! Joku on tulossa '
s. 191
 
Aleia on nuori nainen, jonka sisällä on lumous. Vaikka hän on ihminen, pystyy hän aistimaan eri elementtejä hallitsevien seleesien tavoin varjomaailmaa vaivaavat huonot tuulet sekä seleesien pulssit. Aleia ei kuitenkaan muista mitään, joten kellään ei ole selvyyttä miten hän ihmisenä kykenee tähän. Kaksosauringot trilogian toisessa osassa jatketaankin siitä mihin Hän sanoi nimekseen Aleia:ssa jäätiin. Aleia ja Corildon ovat jättäneet mantereen taakseen ja laivamatkalla kohti Seleesian saarta. Heidän toivonsa on, että seleesioiden Seuran näkijät pystyisivät auttamaan Aleiaa taas muistamaan.
 
Aleian muistin palauttaminen ei ole kuitenkaan seleesien ainut tavoite. Seleesioita on ruvennut vaivaamaan mystiset huonot tuulet, jotka voivat pahimmillaan estää seleesioiden yhteyden mahtiin ja pysäyttää heidän pulssinsa. Aleia tuntuukin olevan kaiken keskiössä, mutta kysymys kuuluukin, onko Aleia avain ymmärtämään ja pysäyttämään huonot tuulet vai onko hän oikeasti täydellinen näennäisen viaton Troijan hevonen. Huonojen tuulten lisäksi on myös ruvennut kuulumaan puheita kammottavien tulilintujen paluusta. Yli 500 vuotta sitten tulilinnut ja seleesit kävivät veristä sotaa. Eivät kai nuo ajat vain ole palaamassa takaisin? Aleialla on myös kannoillaan tahoja, jotka eivät pelkää käyttää kaikkia keinoja saadakseen Aleian takaisin käsiinsä.
 
' Enemmän kuin koskaan aikaisemmin hän tunsi seisovansa kahden täysin erilaisen maailman välisellä rajalla. Vasta tässä hetkessä tunne kirkastui hänelle ristiriitana, jota hän ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, vaikka se oli niin ilmeinen. Tai ehkä juuri siksi.
Hän oli ihminen. Ja hän oli takertunut lumouksen verkkoon, joka kiskoi häntä vastakkaiseen suuntaan. Kohti seleesien maailmaa.
Aleia tunsi, kuinka nuo kaksi maailmaa alkoivat liukua vastakkaisiin suuntiin hänen jalkojensa alla. Hän pelkäsi, että vielä kerran railo kasvaisi niin syväksi ja leveäksi, että hänen olisi valittava puolensa pysyäkseen hengissä. '
s. 216-217 
 
Ah olen täysin rakastunut tähän kotimaiseen fantasiasarjaan! Tuo hiukan steampunk tyylinen fantasiamaailma on hienosti rakennettu ja mukavaa vaihtelua perinteisille fantasiamiljöille, joita on tässä tullut lueskeltua. Ensimmäisen osan kanssa ainut tuskastumisen aiheeni oli, kun asioita ei paljastettu malttamattomalle mielelleni tarpeeksi nopeasti, sillä halusin niin kovasti ymmärtää tuota maailmaa. Nyt onneksi pelkän matkanteon sijasta päästiinkin tekemään tuo syväsukellus mitä olin odottanut. Vik tarjoili paljon vastauksia ja syvyyttä tuohon kehittämäänsä rikkaaseen maailmaan, vaikka vielä jäikin paljon asioita viimeiseenkin osaan pitämään jännitystä yllä. Olinkin aivan naulittuna tuon tarinan kyydissä oppimassa lisää seleeseistä, heidän yhteiskunnastaan ja pulssistaan sekä myös Corildonin historiasta. 
 
Corildonin perheenjäsenet olivat mainio lisä sarjan hahmogalleriaan. Voi pikkusisko Tigrania, joka ei aivan istu ylhäisen seleesittären femiinisiin saappaisiin. Oli myös kiehtovaa seurata eri elementtejä toiminnassa ja kuinka ne näkyivät henkilöissä myös monin tavoin. Tuli oli vahva ja räiskyvä. Näkijät taas voivat syväsukeltaa mielen syövereihin. Kiehtovasti Aleian tilasta saa samanaikaisesti otetta, mutta lumouksen mystinen verho pitää silti tiukasti otteessaan.

Olin lainannut tämän teoksen jo viime vuoden puolella, mutta jostain syystä en tullut tarttuneeksi siihen, vaikka kansikuvataide onkin taidokasta ja vetoavaa. Nyt vuoden vaihtuessa päätin siivota viime vuoden lainakirjat niin että uusi vuosi voisi alkaa puhtaalta pöydältä. Tulin siis viimein tarttuneeksi tähän teokseen ja en voi muuta kuin ihmetellä, miten olin onnistunut unohtamaan sen hyllyyn! Vikin kirjoittama tarina todella imaisee mukaansa vahvasti omanlaiseensa ihmeelliseen maailmaan. Jokin myös noissa jäyhissä ja mystisissä miessankareissa on myös niin vastustamatonta. Vastikään sain nauttia Sapkowskin Noituri-sarjan Geraltista ja nyt Vikin Corildonista. Näistä kahdesta valkohiuksisesta arvoituksellisesta miehestä Corildon saattaa jopa vetää pidemmän korren. Suosittelenkin siis lämpimästi tutustumaan tähän kotimaiseen fantasiasarjaan, mikäli se on minun tavoin mennyt ohi ilmestyessään.

Tähdet: 4.5 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

lauantai 8. tammikuuta 2022

Kuinka aika pysäytetään - Matt Haig


Kirjan nimi
: Kuinka aika pysäytetään (How to Stop Time)

Kirjoittaja: Matt Haig, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Aula&co
Julkaisuvuosi: 2017, suomennos 2018
Sivumäärä: 361
Mistä: Kirjastosta

' Olen vanha.
Se on tärkein asia, jonka kerron. Asia, jota todennäköisesti et usko. Jos näkisit minut, luulisit minua varmaankin noin nelikymppiseksi, mutta se olisi täysin väärä luulo. 
Olen vanha - vanha niin kuin puu, islanninsimpukka tai renessanssimaalaus on vanha.
Annan pienen vihjeen: synnyin pitkälti yli neljäsataa vuotta sitten, maaliskuun kolmantena päivänä vuonna 1581 '
s. 11 
 
Tom Hazard näyttää täysin tavalliselta nelikymppiseltä lontoolaiselta, mutta pinnan alla hän on jotakin aivan muuta. Tom on albatrossi tässä päivänkorentojen maailmassa. Hän on nimittäin yli 400-vuotias. Harvinaisen tilansa vuoksi Tom ikääntyy eri tahtia kuin muut. Hän on kuitenkin oppinut kantapään kautta, että ei pidä jäädä sammaloitumaan yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. 1500-luvun Englannin noitavainojen kauheudet ovat hänellä vielä kirkkaasti mielessä.
 
Tom on elänyt useita elämiä. Hän on milloin ollut soittoniekkana Shakespearen ajan Englannissa, tutkimusmatkoilla kapteeni Cookin matkoilla, kokenut 1800-luvun murroksen sekä jazz-huuruisen 20-luvun. Hän on asunut ympäri maapallon. Nyt hän kuitenkin haluaa palata takaisin Lontooseen. Ehkä aloittamalla tuolla nuoruutensa kotikaupungissa uudestaan hän voisi löytää rauhan historiansa kanssa. 1600-luvun alussa hän on nimittäin menettänyt rakkautensa ja hukannut tyttärensä. Tyttären, jota vaivaa sama harvinainen vaiva kuin häntä. Hän on kuluttanut elinikiä löytääkseen tyttärensä - kuitenkin turhaan. 

Albatrosseilla eli alboilla on myös oma salainen seuransa, jota johtaa jo lähes 1000-vuotias äärimmäisen rikas Hendrich. Seura auttaa alboja järjestämällä heille uuden identiteetin ja elämän. Nykyaikana ei nimittäin voi enää luoda nahkaansa uudestaan uudessa kylässä kuten ennen, sillä teknologisessa maailmassa kaikki ovat rekistereissä. Seura tärkein sääntö on, että koskaan ei saa rakastua. Kahdeksan vuoden välein on nimittäin vaihdettava identiteettiä, jotta kukaan ei rupeaisi liikaa epäilemään miksi ikääntymistä ei tapahdu. Monet haluavatkin elämiltään luksusta ja nautintoja, sillä albojen elo on pohjimmiltaan yksinäistä ja pitkää. Tavallisena historianopettajana Tom kuitenkin toivoo, että voi kerrankin jakaa elämässä kokemiaan asioita - vaikkakin opetuksen varjolla. 

' Sikäli kun ymmärrän, tämä on 2000-luvun ongelma. Useimmilla meistä on kaikki se, mitä aineellisesti tarvitsemme, joten markkinoinnin tehtävä on nyt yhdistää talous tunteisiimme ja saada meidät tuntemaan, että tarvitsemme enemmän, ja haluamaan asioita, joita emme ole koskaan ennen tarvinneet. Vaikka tienaisimme kolme tonnia kuussa, meidän halutaan tuntevan itsemme köyhiksi. Jos olemme käyneet vain kymmenessä maassa, meidän halutaan tuntevan itsemme liian vähän matkustelleiksi. Meille vihjataan, että olemme vanhoja, jos meillä on ryppyjä, ja rumia, jos emme näytä samalta kuin käsiteltyjen ja muokattujen kuvien ihmiset.
Kukaan, jonka tunsin 1600-luvulla, ei halunnut löytää sisäistä miljardööriään. He halusivat vain elää murrosikään asti ja välttyä täiltä. '
s. 302

Kuinka aika pysäytetään on monikerroksellinen tarina. Tom on kuin maatuskanukke, jossa hänen eri elämät ovat pinnan alla vain odottamassa esiin nostamista. Ihmismieltä ei olla luotu käsittelemään tuollaista muistojen määrää, joten päänsäryt ja muistojen hallitsemattomat vyöryt ovat Tomille arkipäivää. Noiden erilaisten laukaisevien tekijöiden avulla pääsemmekin seuraamaan Tomin elämän eri vaiheita ja tapaamisia myös eri kuuluisuuksien kuten Shakespearen, Cookin ja Fitzgeraldin kanssa. Kaikki nuo eri ajat ja elämät muodostavat kuitenkin koherentin kokonaisuuden, jota oli kiehtova seurata. 
 
Mitä ihminen joka on elänyt keskiajalta lähtien ajattelee maailman menosta? Tomin pohdintojen kautta käykin selväksi, että vaikka aikakaudet vaihtuvat niin ihmiset ovat silti samoja. Kuinka historiasta voisi oppia niin paljon, mutta silti ihmiset on tuomittu toistamaan samat virheet aina uudestaan ja uudestaan. Villit, riemukkaat ja vahvat uskot oman aikansa erinomaisuuteen on toistunut niin 1920-luvulla kuin kaikilla eri vuosisadoilla sitä ennenkin. Liikaan turvallisuuden tunteeseen tuudittuminen on kuitenkin vaarallista kuten historia opettaa. Maailma tuntuu kulkevan ajan vääjäämättömissä sykleissä. Mielenkiintoisesti Haig nostikin Tomin kautta myös esiin, kuinka kehitys vain kehityksen vuoksi ei ole aina tie parempaan. Kehitys luo usein hyvää, mutta sillä on myös negatiivisia seurauksia, eivätkä 2000-luvun saavutukset ole tästä minkäänlaiset poikkeukset.

Olisin halunnut ahmia tämän Haigin teoksen yhdessä päivässä, mutta onneksi järkevä puoleni patisti minut nukkumaan yöunet välissä. Jostain syystä tämä Tomin tarina imaisi minut täysin mukaansa, vaikka Haigin toinen teos Keskiyön kirjasto olikin jäänyt keveydellään pienoiseksi pettymykseksi. Haigin teokset ovat tosiaan hyvin viihteellistä kirjallisuutta, jotka eivät vaadi lukijaltaan liikoja. Tässä pystyi vain nauttimaan Tomin matkassa mukana läpi aikakausien ja elämien. Kaiken taustalla pysyi kuitenkin isompi teema siitä, kuinka elää elämäänsä. Vaikka sinulla olisi kaikki aika maailmassa, mutta ei mahdollisuutta aitoihin ihmissuhteisiin, olisitko onnellinen? Ehkä se ei olekaan se elämän määrä vaan laatu joka merkitsee. Haigin teos oli mukavaa helppolukuista kirjallisuutta, jossa ei briljeerattu kielellä tai henkilöiden monitahoisuudella. Silti Haig on onnistunut upottamaan teoksensa joukkoon pieniä ajatusten alkuja, joihin lukija voi halutessaan tarttua. Lämmin suositus siis tälle pienelle välipalateokselle. 

Tähdet: 4 / 5
 
 

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Bertramin hotellissa - Agatha Christie



Kirjan nimi: Bertramin hotellissa (At Bertram's Hotel)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Simo Mäenpää
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1965, suomennos 1983
Sivumäärä: 268
Mistä: Omasta hyllystä
 
' Mutta suuri aula oli kaikkein suosituin paikka iltapäiväteen aikaan. Iäkkäät naiset seurasivat kiinnostuneina ja uteliaina sisääntulijoita ja ulosmenijöitä ja tuntiessaan heidän joukostaan vanhoja ystäviä lausuivat sopimattomia huomautuksia näiden vanhentuneesta ulkomuodosta. Amerikkalaiset katselivat ihastuneina, kun englantilainen eliitti kokoontui nauttimaan perinteellistä iltapäiväteetään. Sillä iltapäivätee oli todellakin Bertramia parhaimmillaan.'
s. 7-8 
 
Bertramin hotelli on vanhanajan kultahelmi Lontoon kaduilla. Se selvisi toisen maailmansodan pommituksista ja näyttää nyt 1955 aivan samalta kuin vuonna 1939. Vaikka muu maailma on mennyt eteenpäin, ei Bertramissa ole näkyvissä yhtä ainuttakaan muovin palaa. Kaikki on kunnostettu näyttämään juuri siltä kuin ennenkin. Jopa asiakaskunta erilaisine ylempine pappismiehineen ja maalaisaatelisineen luo rikkaille amerikkalaisturisteille kuvan tuosta ihastuttavasta vanhasta Englannista. Tällä kertaa Bertramiin on lähtenyt lomailemaan myös neiti Marple, jolle hänen siskontyttönsä on herttaisesti kustantanut tämän rentoutumismatkan. Tällä kertaa ei pitäisi vanhan tädin sotkeutua mihinkään murhajuttuihin kuten Bahaman lomalla kävi Lomahotellin murhassa.

Bertramissa neiti Marple juo teetä Lady Selinan kanssa, joka on turhankin innokas bongailemaan vanhoja tuttujaan hotellin asiakaskunnasta. Varsinkin kun hyvin usein hänen tunnistamisensa osuvat pieleen. Samalla hotelliin saapuu kuuluisa hurjapää ja maailmannainen Bess Sedgwick, johon viimeiseksi uskoisi törmäävä tässä uneliaassa mutta loistokkaassa vanhanajan hotellissa. Hänen vauhdikkaista elämänvaiheistaan ja eri aviomiehistä Marple saa kuulla perusteellisen selostuksen Lady Selinalta.
 
Asuupa hotellissa myös hyvin hajamielinen kaniikki Pennyfather, joka tuon tuosta aina unohtaa minne on menossa. Hänen oli tarkoitus lähteä Sveitsiin seminaariin ja palata sen jälkeen takaisin Bertramiin. Häntä ei kuitenkaan kuulu takaisin. Pennyfather on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Toisaalla Scotland Yard on saatu polvilleen, sillä aivan uudenlainen ryöstöaalto piinaa Englantia. Tapahtumilla ei tunnu olevan mitään yhteistä, mutta vanha vainukoira Pappa on päättänyt seurata ohuimpiakin johtolankoja. Ei kai vain kaikista epätodennäköisimmällä Bertramin hotellilla olisi jotakin osaa tässä?
 
' "Tämä on piilopaikka", hän [Marple] sanoi ääneen. "Piilopaikka, siltä minusta tuntuu... Ja varsin vaikea löytää...". Senköhän vuoksi hän oli eilen illalla tuntenut olonsa niin omituisen vaivautuneeksi? Hänellä oli ollut tunne, ettei kaikki ollut aivan kohdallaan... '
s. 49-50 
 
Bertramin hotellissa on hiukan erilainen Christie. Murhaa saadaan odotella ja keskiöön nouseekin kirkonmiehen katoaminen sekä Brittiensaaria vaivaavat ryöstöt. Alun pienen yllättymisen jälkeen pidinkin tästä vaihtelusta. Bertram oli herkullinen näyttämö. Kaikki on niin viimeisen päälle, mutta silti Marplea vaivaa tunne, että jokin ei ole kohdillaan. Aivan kuin jopa henkilökunta näyttelisi varsin taidokkaasti osaansa suuressa näytelmässä, jonka tavoitteena on esittää ajan pysähtyminen. Englantilaisissa muffineissa ei ole voita säästelty ja kuminakakku on kuin isoäidin tekemää. Jotenkin myös köyhtyneellä maalaisaatelilla on varaa asua tässä kalliissa hotellissa. Ovathan he kuitenkin tärkeätä rekvisiittaa tunnelmanluojina.
 
Vaikka tapaammekin neiti Marplen heti salapoliisikertomuksemme ensisivuilla, niin hän ei kuitenkaan ole kovin aktiivisesti selvittelemässä mitään. Tämä rooli jätettiin Pappalle, joka vaikutti monien poliisivoimien innokkaiden nuorempien työntekijöiden silmissä jo höpsähtäneeltä muinaismuistolta. Tuon vanhahtaneen maalaisolemuksen alla piili kuitenkin terävät aivot. Marple olikin pikemminkin Pappan silmät Bertramissa, jossa korkeiden tuolien lomassa voi vanha rouva kuulla yhden jos toisenkin yksityisen keskustelun. Tarinaa rakenneltiin siis hyvin rauhassa, joten loppu tuntuikin tulevan hiukan yllättävän intensiivisesti. Erilainen Christie joka tapauksessa, jossa oli haastavampaa pohtia varsinaisia syyllisiä matkan varrella kuin perinteisissä murhajuonissa. Tällä kertaa tuo ihastuttava Bertramin miljöö veti kuitenkin sen verran vahvasti puoleensa, että tähdet kallistuivat lopulta peräti neljään.

Tähdet: 4 / 5
 
  

maanantai 3. tammikuuta 2022

Haltiain verta - Andrzej Sapkowski


Kirjan nimi
: Haltiain verta (Krew elfów)
Sarja: Noituri #3
Kirjoittaja: Andrzej Sapkowski, suomentanut Tapani Kärkkäinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1994, suomennos 2012
Sivumäärä: 358
Mistä: Kirjastosta
 
' Cintran prinsessa... Kohtalon lapsi... Vanhemman veren lapsi, haltiain verta. Geralt Rivialainen, Valkoinen susi, hänen kohtalonsa. '
s. 10-11 
 
Haltiain verta jatkaa Noituri (the Witcher) sarjan toisesta osasta Kohtalon miekasta tuttujen henkilöiden parissa. Meren takaa hyökänneet nilfgaardilaiset ovat vallanneet Cintran kaupungin. Ciri, nuori tyttö ja Cintran prinsessa, on juuri ja juuri päässyt pakoon. Koska Ciri on Yllätyksen lapsi, on kohtalo sitonut hänet yhteen noituri Geralt Rivialaiseen. Yhdessä he tekevät matkaa kohti hyvin piilotettua Kaer Morhenia, Noiturisiirtolaa. Noiturit ovat kuitenkin olleet jo pitkään halveksittuja mutantteja, joille maksetaan kyllä hirviöiden hävittämisestä, mutta muuten heillä ei ole asiaa ihmisten ilmoille. Ennen Noitureita koulutettiin Kaer Morhenissa, mutta nyt tuo aika on vain muisto enää. Noiturien siirtola on rauniot, jossa muutama yksittäinen noituri viettää talviaan.
 
Geraltilla on hyvät syynsä piilottaa Ciri maailmalta. Nilfgaardilaiset ovat vallanneet Cintran, mutta elossa oleva vahvat voimat omaava perijätär on heille riskitekijä. Monet haluavaisivatkin löytää tämän nuoren tytön myös mantereella. Erityisesti eräs velho Reince ei tunnu kaihtavan keinoja löytääkseen tämän ennustusten lapsen. Geralt aloittaakin Cirin noiturikoulutuksen Kaer Morhenissa. Kammottavat painajaiset ja taikuuden heräilyn oireet kuitenkin vaivaavat Ciriä, joten Geraltin on pyydettävä apua myös naispuolisilta luotettavilta velhotuttaviltaan Trissiltä ja Yenneferiltä. Koko maa on vajoamassa kaaokseen, kun jännitteet ihmisten ja epäihmisten (haltiat, kääpiöt, maahiset ym.) välillä kasvavat. Voiko Geraltkaan pysyä puolueettomana tässä tilanteessa?
 
' "Joskus sen oli tapahduttava", harmaahapsinen druidi julisti yhtäkkiä. "Sen oli tapahduttava. Olimme unohtaneet, että emme ole maailmassa yksin, emme ole maailman napa. Kuin limaisen lammen tyhmät, laiskat ja lihavat ruutanat emme uskoneet haukien olemassaoloon. Annoimme maailmamme limoittua, soistua ja tylsistyä. Katsokaa ympärillenne: kaikkialla rehottaa rikos ja synti, ahneus, voitonhimo, riita, epäsopu, tapainturmelus ja piittaamattomuus kaikista arvoista. Sen sijaan, että eläisimme niin kuin Luonto käskee, olemme alkaneet tuhota Luontoa. Ja mitä meille on jäänyt käteen? Sulatusuunien käryn turmeleva  ilma, teurastamoiden ja karvaamojen saastuttamat joet ja purot, järjettömästi hakatut metsät... Hah, jopa pyhän Bleobherisin elävään kaarnaan, katsokaa vaikka, aivan tuohon herra runoilijan pään yläpuolelle, on linkkuveitsellä kaiverrettu ruma sana. Ja kaiken lisäksi se on kaiverrettu väärin. Tekijä ei siis ole ollut vain vandaali vaan myös oppimaton, kirjoitustaidoton. Mitä enää ihmettelette? Kaiken oli pakko päättyä huonosti..." '
s. 23-24  
 
Haltian verta on ensimmäinen Noituri-sarjan täysiverinen romaani. Kaksi edellistä osaa ovat olleet enemmänkin novellikokoelmia, joissa noituri Geralt on seikkaillut. Nyt päästiinkin syventämään uudella tasolla päähenkilöitämme ja tuota kohtaloa, joka kuljettaa heitä ympäriinsä. Erityisenä lisänä tuli myös tuo maailman yhteiskunnallisten jännitteiden kuvaukset. Tuota maailmaa hallitsivat ennen kääpiöt ja haltiat kunnes ihminen saapui ja valtasi alan. Nyt epäihmiset ovat viimein saamassa tarpeekseen toisen luokan kansalaisen asemastaan. On aika nousta kapinaan ja aloittaa sissisota. Sapkowski tuokin hienosti esille kuinka väestön jaottelu luo epäluuloja toinen toisiaan kohtaan, kunnes ne sopivalla sytykkeellä leimahtavat liekkeihin. Vastakkain on myös lajien lisäksi vahvasti tapa elää: ihmisten 'edistykselliset' keskiaikaiset kaupungit vastaan epäihmisten luonnonmukaisempi elintapa, joka on joutunut ahtaalle ihmisten toimien takia. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, että Sapkowski oli upottanut tällaisia tärkeitä yhteiskunnallisia asioita teokseensa.
 
Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin, Noituri-sarja on silti edelleen hyvin vahvasti fantasiaseikkailu, jossa sattuu ja tapahtuu. Oli kiehtovaa päästä seuraamaan ja kuulemaan lisää noiturien vaativasta ja monien hengenkin vievästä rankasta koulutuksesta. Ei kuka tahansa pystyisikään noiturien vaativiin hirviöjahteihin ja taisteluihin. Tämän lisäksi raotettiin myös verhoa velhojen koulutuksen oppeihin kuten luonnon tarjoamien energioiden hyödynnykseen. Lukijana sainkin siis oikein tuplaten hyvää, sillä jostain syystä tällaiset koulutuskuvaukset erilaissa teoksissa kiehtovat minua suuresti.

Luonnollisesti kun on tullut näin paljon lisää sisältöä ja juonta sivuille on se myös jostain pois. Aiemmissa osissa kuvattiin mitä herkullisimmin lukuisia erilaisia hirviöitä ja mutantteja, joita Geralt kohtasi matkoillaan, mutta nyt näille mitä mielikuvituksellisille otuksille ei oikein jäänyt tilaa. Ymmärrän tämän, mutta silti jäin kaipaamaan noita osioita, sillä rakastan sitä kun pääsee venyttämään oman mielikuvituksen rajoja. Hämmentävää kyllä Haltiain verta ei myöskään sisältänyt minkäänlaista karttaa kuten yleensä fantasiakirjallisuudessa. Tämä teki hiukan haastavaksi seurata eri maiden hallitsijoiden strategisia asemoita ja suunnitelmia ja olin näissä osioissa aika pitkälti pyörältä päästäni. Hassua kuinka ennen en olekaan tajunnut kuinka paljon tuo kartta oikeasti auttaakaan uuteen maailmaan uppoutumisessa. 
 
Kokonaisuutena Haltiain verta on kuitenkin varsin onnistunut teos. Ahh voisin vain nautiskella noista dialogeista ja Sapkowskin kuivasta huumorista. Sapkowski taitaa edelleen tuon terävän sanailun, josta ei puutu särmää. Tässä fantasiasarjassa ei myöskään tarvitse pelätä liian mustavalkoisia asetelmia. Sapkowski on luonut maailman ja henkilöt, jotka koostuvat hyvin vahvasti erilaisista harmaan sävyistä. Onkin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan tarina seuraavaksi etenee. Konflikteilta tuskin ainakaan vältytään...

Tähdet: 4 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

perjantai 31. joulukuuta 2021

Kirjavuosi 2021

 

 
Vuosi on jälleen kerran ollut poikkeuksellinen. Henkilökohtaisessa elämässä niin asuntokaupoilla kuin hääpaikan suhteen on tullut yllättäviä takaiskuja vastaan, joihin emme ole voineet vaikuttaa. Näin asustamme maaseudun omakotitalon sijasta edelleen kaupungissa kerrostalossa, mutta ehkä vuosi 2022 toisi uudet tuulet viimein mukanaan. Ainakin nyt on häätkin ensi kesäksi viimein saatu lukittua (kolmas hääpaikkavaraus toden sanoo eikös niin), joten paljon on odotettavaa. Kaikesta huolimatta lukuharrastus on pysynyt edelleen vahvasti mukana arjessa, ja on ollut ilo kirjoitella lukufiiliksistä ja saada myös teiltä rakkaat lukijat kommentteja. Ne lämmittävät aina sydäntä <3
 
Sen pidemmittä puheitta onkin aika sukeltaa vuoden 2021 kirjavuoteen. Koska datan pyörittely ja analysointi on ominta alaani, niin en voinut vastustaa kiusausta uppoutua omiin kirjallisiin tilastoihini myös vuoden 2021 osalta. Tässä siis koottujen nippeleiden parhaat palat:

Luetut kirjat: 60 kpl
 
Fyysinen kirja: 58
Äänikirja: 2
 
Kotimaisten osuus: 18 %
Sarjan osien osuus: 35 %
Uutuudet: 12 %
 
 
 
Luetut sivut: 23 526
Kuunneltu aika: 18h 53min
Keskimääräinen teoksen pituus: 406 sivua
Yli 500 sivuisten osuus: 24 %

Pisin teos: 1040 sivua Shantaram, Gregory David Roberts
Lyhyin teos: 91 sivua Eunukki, Kristina Carlson

Mistä luettavaksi: 
Kirjasto: 40
Oma: 12
Lainassa: 8
 
 
Kieli:
Suomi: 57
Englanti: 3 
 
Kirjailijoiden sukupuolijakauma:
Nainen: 32
Mies: 26
Tuntematon/useampi: 2 

 
En ollut asettanut mitään sen kummempia tavoitteita tämän vuoden lukemiselle, mutta olen iloinen että saavutin tuon 60 kirjan pyöreän virstapylvään. Tänä vuonna kuuntelin myös ihka ensimmäiset äänikirjani (tiedän olen hiukan myöhässä tästä junasta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan)! Edelleen fyysinen opus on se aito miellyttävin lukemisen muoto minulle, mutta käsityöharrastusten kanssa, siivotessa tai puutarhahommissa on kyllä pakko myöntää, että äänikirja kaverina on aivan loistava keksintö. Muuta kirjallista uutta on ollut scifi genren vahva nousu lukulistalle, vaikka edellisvuonna se ei edes saanut omaa sektoria (vuoden 2020 tilastot täältä). Vastaavasti nuorten kirjallisuus on puolestaan harmillisesti jäänyt hiukan muiden genrejen jalkoihin, mutta Ankin kirjablogin 2022 alkuvuoden #luelanua (eli lasten ja nuorten kirjallisuutta) haasteen haamuilu tulee toivottavasti korjanneeksi tätä tilannetta ensi vuonna. Lopuksi vielä listaukseen vuoden huiput, jossa uusi intoni scifi kirjallisuuteen saattaa näkyä :D
 
Vuoden 2021 Top 5:

 

Oikein hyvää vuotta 2022 kaikille!

 


keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Kuolema lähettää viestin - Agatha Christie



Kirjan nimi: Kuolema lähettää viestin (The Sittaford Mystery)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anu Niroma
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1931, suomennos 1989
Sivumäärä: 263
Mistä: Omasta hyllystä

' "Tarkoitatteko - että kapteeni Trevelyan on kuollut?"
"Kyllä."
Syntyi tauko. Oli kuin kukaan ei olisi tiennyt mitä kysyä seuraavaksi tai miten suhtautua tähän odottamattomaan käänteeseen. Ja hiljaisuuden aikana pöytä alkoi uudestaan heilua. Rytmikkäästi ja hitaasti. Ronnie luki kirjaimet ääneen.
M-U-R-H-A... '
s. 18-19
 
Lumipyry on eristänyt pienen Sittafordin kyläyhteisön muusta maailmasta. Kinoksia vastaan kartanolle on kuitenkin kerääntynyt lähes koko kylän väki. Sittaford Housen kartanon on vuokrannut varakas ja sosiaalisia tapahtumia rakastava rouva Willet tyttärineen ja he ovat pitämässä kutsut. Koska kaikki eivät pelanneet bridgeä, ehdotetaan että he pelaisivat Pöydän pyöritystä eli eräänlaista spiritismiä, jossa henget ovat yhteydessä heilauttelemalla pöytää. Hauska ilta saa kuitenkin ikävän käänteen kun pöytä kertoo, että kartanon omistava kapteeni Trevelyan on kuollut - murhattuna.

Trevelyanin läheinen ystävä ja naapuri majuri Burnaby päättää uhmata kauhistuttavaa lumipyryä ja lähteä tarpomaan 6 mailin matkan Sittafordin lähikaupunkiin Exhamptoniin, jonne Trevelyan on muuttanut talveksi. Onhan kaikki spiritismi humpuukia, mutta silti jokin epäilys kalvaa hänen mieltään. Paikan päällä majuri Burnabyn pahin pelko käykin toteen, sillä Trevelyan löydetään talostaan murhattuna.
 
Komisario Narracott saapuu tutkimaan tapausta. Pian selviää, että tuolla hyvin kitsaalla muta rikkaalla kapteeni Trevelyanilla on neljä testamentin edunsaajaa. Pian tehdäänkin jo pidätys. Emily Trefusis tietää kuitenkin, että tämä ei voi olla mahdollista, sillä pidätetyn kihlattuna hän tuntee tämän toivottoman tyhmyrin läpikotaisin. Tämä päättäväinen ja toimelias nainen ottaakin sydämen asiakseen löytää todellinen murhaaja. Apurikseen hän saa hurmattua Daily Wiren lehtimies Charles Enderbyn, joka on sattuman oikusta osunut keskelle elämänsä tapausta, joka voisi kiidättää hänen uransa aivan uusiin sfääreihin.

' Hänen oli tutkittava aineellisia asioita eikä yliluonnollisia. Hänen tehtävänsä oli selvittää murhaaja. Eikä hän tarvinnut siihen henkimaailman opastusta. '
s. 60

Jokin noissa Dartmoorin nummissa on sellaista, joka saa kirjailijoiden mielikuvituksen sykkimään. Nuo nummet ovat tietyllä tapaa karut ja suorastaan mystiset. Sumuisia päiviä riittää näillä main. Ei siis ihme, että ne ovat ensin inspiroineet Artur Conan Doylen hornan hurtan Baskervillen koirassa ja nyt puolestaan Christietä spiritistismi-istunnosta alkavasta murhatapauksesta. Ehkä vielä joku päivä sitä pääsisi fiilistelemään noiden nummien tunnelmaa ihan livenäkin.
 
Herkullinen pieni kyläyhteisö onkin tuolla nummien keskellä Sittafordissa kyseessä. Emily ja Charles saavat kuulla helposti kylän kaikki uutiset, sillä pienessä yhteisössä mikään ei pysy salassa. Tai on sinne muutama kysymysmerkki jäänyt, kuten miksi ihmeessä Etelä-Afrikasta saapuneet Willetit ovat halunneet muuttaa juuri talveksi noille autioille nummille ja maksaneet siitä vielä järkyttävää ylihintaa? Tai kuka ihme on kylässä asustava herra Duke, jonka sosiaalisesta asemasta ja menneisyydestä kenelläkään ei ole oikein selkoa?

Tällä kertaa Christien teoksessa eivät seikkailleetkaan tutut salapoliisimme vaan komisario Narracott ja Emily Charlen kanssa tekevät molemmat omia tutkimuksiaan. Aluksi painotuttiin viralliseen tutkintaan, mutta hyvin pian ihmisiä helposti käsittelevä päättäväinen Emily siirtyi valokeilaan vetämään selvittelytyötä. Vaikka itse mysteeri olikin riittävän mutkikas pitääkseen ainakin tämän lukijan hyvin varpaillaan aina loppuun saakka, jäin ehkä hiukan kaipaamaan tuttujen salapoliisiemme läsnäoloa. Emily oli ehkä jo hiukan liiankin tehokas eikä Marplemaiseen fiilistelyyn jäänyt niin paljon aikaa. Muuten varsin viihdyttävä Christie, joka sopi hyvin näihin tuiskuisiin talvipäiviin, joista mekin olemme päässeet nauttimaan. Hauskana yksityiskohtana vielä mainittakoon, että teoksessa viitattiin usein mitä olisi tapahtunut tai selviäisi mikäli kyseessä olisi vain kirja.
 
Tähdet: 3.5 / 5
 

torstai 23. joulukuuta 2021

Kirjeystäviä - Eli Åhman Owetz


Kirjan nimi
: Kirjeystäviä (Brevvännerna)

Kirjoittaja: Eli Åhman Owetz, suomentanut Meri Ala-Tauriala
Kustantaja: HarperCollins
Julkaisuvuosi: 2019, suomennos 2021
Sivumäärä: 387
Mistä: Kirjastosta

' En saanut naista mielestäni.
Kuka oli nainen, joka oli istunut talonnurkalla syntymäpäivänään kirjoittamassa kirjettä ihmissuhdeasiantuntijalle, joka ei koskaan kirjettä saisikaan? Miksi nainen oli repäissyt sivun irti? Kirje oli päättynyt kesken lauseen. Oliko hänet yllätetty, ja hän oli hätäpäissään piilottanut kirjeensä kirjan väliin?
Kenties tuo mies, joka ei enää koskenut häneen, oli ilmestynyt paikalle hänen kirjoittaessaan.
Minä olisin yhtä hyvin voinut kirjoittaa nuo rivit '
s. 31
 
Malin on viisikymppinen maatalonemäntä - tai ainakin hän ennen oli. Nyt on Malinille rakkaat lypsylehmät myyty ja hän jäänyt vain kotirouvaksi, jolla ei ole enää mitään tehtävää, kun mies hoitaa metsätöitä ja lapsetkin ovat jo aikuisia. Avioliitto on muutenkin väljähtänyt eikä puolisoiden välillä ole enää minkäänlaista kosketusta. Malinilla on vielä vaikka kuinka paljon elämää edessään, mutta hänestä tuntuu että hän on vankina omassa yksinäisyydessään ja toimettomuudessaan. Läheisyyden kaipuu on kova. Purkaakseen tuntojaan tulee hän kirjoittaneeksi kirjeen. Kirjeen, joka jää kesken ja sujahtaa kirjaston lainakirjan väliin.
 
Erik on puolestaan vasta eronnut 57-vuotias tukholmalainen, joka etsii elämälleen suuntaa. Hän on vuokrannut kesämökin pieneltä maalaispaikkakunnalta, joka tuntuu kodikkaalta. Tänne hän voisi ehkä jäädä pidemmäksikin aikaa. Lainattuaan kasan kirjoja läheisestä kirjastoautosta huomaa hän kotonaan erään kirjan välissä repäistyn paperinpalan, jossa tuntematon nainen purkaa syvimpiä tuntojaan. Erik on itse kokenut juuri tuon saman avioliiton hiipumisen ja samaistuu tähän naiseen. Hän päättää saada palautettua kyseisen kirjeen takaisin sen kirjoittajalle. 

Pian kirjastoautoon piilotetut kirjeet rupeavat kulkemaan puolin ja toisin. Kumpikaan ei tiedä kuka toinen on, mutta kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Kun ei ole huolta, että toinen voisi tunnistaa, voi aivan uudella tavalla olla oma itsensä. M kirjoittaa E:lle ja E M:lle. Tämä kirjeystävyys rupeaa tuomaan jumissa olevan Malinin päiviin uutta eloa, josta alkaa positiivisten tapahtumien sarja. Voisiko Malin löytää jotakin mukavaa tekemistä täyttämään tyhjiä päiviään? Entä olisiko hänen mahdollistaa löytää jopa rakkauden ja läheisyyden liekki takaisin lämmittämään elämää?

' Tosin sinun mielestäsi ajatukseni eivät olleetkaan kauheita. Kun ymmärsin sen ja luin ehdotuksesi kirjeystävyydestämme, tuntui siltä kuin ympärilläni olevaan "yksinäisyyden muuriin" olisi tullut pieni reikä. Aivan kuin olisit avannut ikkunan, jonka ääreen saatoin siirtyä kurkistamaan ulos. Edellyttäen että uskaltaisin.
Ja olen päättänyt uskaltaa! '
s. 57
 
Orwellin maalaamaan synkän tulevaisuuskuvan jälkeen kaipasin kipeästi jotakin kevyttä hyvänolon kirjaa, joka tyynnyttäisi lämmöllään tuon lähes fyysisen lukukokemuksen. Kahdessa blogissa olikin tullut vastaan tämä Åhman Owetzin uutuusteos, joka olisi maalaisromantiikkaa pullollaan. Tämä kuulosti juuri siltä mitä kaipasinkin - maaseudun rauhaisaa eloa ja romantiikan hiljalleen lämpeneviä pyörteitä. Ja Kirjeystäviä ei pettänyt tällä saralla. Vaikka lehmät olivatkin jo myyty, niin Malinin uutta itsensä etsimistä oli nautinnollista seurata. Kuinka hän oikein rupesi puhkeamaan kukkaan, kunhan uskalsi ruveta ottamaan niitä ensiaskelia kohti elämää yksinäisen maatalon ulkopuolelle. Kaupungista muuttaneet Erikin maaseudun kaipuuseen ja ihasteluun taas pystyi hyvin samaistumaan. Eikä pidä unohtaa heidän kirjeenvaihtonsa kauniita hetkiä ja luonnon kuvauksia.

Itseasiassa kun tartuin tähän teokseen en ollut tajunnut, että päähenkilöt ovatkin jo viisissäkymmenissä. Yleensä en nimittäin kauheasti kiinnitä huomiota henkilöiden ikiin, mutta huomasin että näin puolet nuorempana oli hiukan vaikeampaa samaistua heidän kokemuksiinsa joissa lapset ovat jo lentäneet pesästä ja avioliitto väljähtänyt. Tuntui myös vaikealta ymmärtää minkä takia omista toiveista ja tarpeista ei voitu puhua avioliitossa ennen kuin oli liian myöhäistä, sillä eihän ilman kommunikaatioita suhde voi vain toimia. Hienoa kuitenkin että kirjoitetaan myös monipuolista romantiikkaa, sillä eihän rakkaus katso ikää. Tuossa teoksen tarjoamassa rakkaustarinassa pystyikin elämään mukana, sillä sen verran lämmin ja inhimillinen se tuntui olevan. Ahmaisin Åhman Owetzin teoksen lähes yhdessä päivässä ja huudahtelin käänteiden mukana niin että kihlattuani huvitti. Näin joulun alla oli myös mukava päästä Malinin siivittämänä seuraamaan ruotsalaisen maalaiskunnan valmistautumista jouluun aina myyjäisisten käsitöistä perinneruokiin. Hyvää Joulua kaikille myös täältä ruudun takaa!

Tähdet: 3.5 / 5