Humiseva harju - Emily Brontë

Kirjan nimi: Humiseva harju (Wuthering Heights)

Kirjailija: Emily Brontë, suomentanut Eila Pennanen

Lukija: Krista Putkonen-Örn
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1847, suomennos 1991 ja äänikirja 2025

Kesto: 14h 10min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Herra Lockwood haluaa vetäytyä syrjään ja vuokraa kartanon Yorkshiren karuilta nummilta. Mennessään tapaamaan uutta vuokraisäntäänsä läheiseen Humisevaan harjuun, kohtaa hän nummiakin karumman miehen, herra Heatcliffin. Kaikki ovat Humisevassa harjussa töykeitä ja epävieraanvaraisia. Mutta samalla jokin heissä rupeaa kiehtomaan herra Lockwoodia. Lopulta hän saakin taloudenhoitajansa Nelly Deanin kertomaan hänelle Humisevan harjun väen tarinan.

 

Nuori Catherine, Cathy, asui veljensä kanssa Humisevassa harjussa. Sitten heidän isänsä toi kerran mukanaan ottolapsen, Heatcliffin. Heatcliff ja Cathy muodostivatkin pian yhteisen yksikön. He juoksivat nummilla ja olivat pahan teossa. Jotakin perustavanlaatuista synkkyyttä Heatcliffissä oli. Kasvaessaan Cathy kuitenkin nai toisen. Katkeruuden sappi syö Heatcliffin sisusta. Lopulta Cathy menehtyy, mutta Heatcliff jää. Vannoen kostoa kaikille osallisille ja heidän jälkeläisilleen.

 

Huhhuh mikä teos. Nyt en ollut ollenkaan valmistautunut tälle sapekkaalle ja synkälle matkalle jonka sain. Nyt tuon uuden filimatisoinnin ilmestyttyä ajattelin, että tämän klassikon uudelleenluku voisi olla paikallaan. Nyt kuuntelun jälkeen en voi tosin olla varma tulinko sittenkään lukeneeksi tätä silloin teinivuosinani kun ahmin 1800-luvun klassikoita. Uskoisin, että tällaisesta ryöpytyksestä olisi nimittäin jäänyt edes jokin muistijälki. 

 

Odotin jotakin hiukan synkempää, mutta silti jotenkin Austeniin vertautuvaa traagista romanssia. Sen sijaan romantiikka oli tästä tarinasta kyllä kaukana. Enemmänkin kyseessä oli tarina kieroutuneesta pakkomielteestä ja sen traagisista seurauksista. Melkein kaikki tarinan henkilöt olivat jollain tasolla hyvinkin häiritseviä. Voi sitä synkkyyden ja sapen määrää tässä tarinassa. Tätä kuunnellessa tuli vain ahdistunut ja synkkä olo itsellekin. Toki siinä on omat hetkensä joiden vuoksi se on varmaan noussutkin klassikkoasemaan. Ja varmasti teos on omana aikanaan ravistellut lukijakuntaa, kun nykyaikanakin Heatcliffin pahuus jaksaa järkyttää. Itse lukukokemus oli kuitenkin sen verran epämiellyttävä, että tuskin palaan enää teoksen pariin.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muuallu luettu: Elämä on ihanaa, Lumiomenaa, Leena Lumi, Lukijatar, Kirjoihin kadonnut, Paljon melua kirjoista, Kirjakimara, Peegee hydatoon, Kirjakammari, Anna minun lukea enemmän, Book hunter, Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja, Sanoissa ja sivuilla, Kujerruksia, Kaikkia värejä, Ruohonkortta, Kirjakaapin avain, Sallan lukupäiväkirja, Jokken kirjanurkka ja Kirjavinkit  

 

Yönistujat - Riko Saatsi

Kirjan nimi: Yönistujat

Kirjailija: Riko Saatsi

Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2025

Sivumäärä: 191

Mistä: Kirjastosta

' Ga myö buabol yönistuizet pietäh. Hiän huondeksel vain tuonilmazih lähti. Läbi yön nyt pokoinniekan vierel valvotah da '

s. 72

 

He olivat evakkoja, jotka sota oli pakottanut lähtemään. Ensin Lapualle toisten nurkkiin ja nyt viimein omaan tupaan Nurmekseen. Nimet ja karjalan kieli on vaihdettu paikalliseen, mutta silti heitä katsotaan alta kulmien. Nyt perheen Tatjana-mummu on siirtynyt tuonilmaisiin. Pojat lähetetään viemään kyläläisille tietoa kuolemasta ja ortodoksisten ruumiinvalvojaisten pitämisestä. Sillä välin äiti pesee anopin ruumiin ja koittaa parhaansa mukaan järjestää oikeanlaiset yönistujaiset, vaikkei itkijän itku häneltä sujukaan. Samalla hän kipuilee kahden maailman välissä. Kuinka varmistaa, että hänen lapsensa voisivat elää rauhassa tässä uudessa paikassa. Onko täällä enää tilaa karjalaisille tavoille ja uskomuksille?

 

' Lapualta saakka olin kuullut, että

maailma ei vielä niin täysi ole, etteikö tämä joukko sovi muualle asumaan

ja että

suomea puhuvat, mutta kyllä ne ryssiä ovat.

Olin saanut kuulla, että olimme

jotain kymmeniä vuosia jäljessä

ja

henkisesti alemmalla tasolla

ja että

yleistä viinan käyttö niillä on hautajaisissakin, saatika muissa juhlissa.

Senkin olin saanut tiedoksi, että -

Läimäytin kämmenselkääni lujasti puulastalla. Kipu värähti otsaluusta asti. Halusin saada päähän työntyneet ikävät äänet loitommas.

Mihinpä ne sieltä olisivat hävinneet. '

s. 86-87 

 

Tätä Saatsin romaania ei ole sivumäärällä pilattu, mutta silti sen sivut sisältävät fyysistä kokoaan suuremman tarinan. Juoni on tässä tarinassa hyvin simppeli eikä sitä ole liioilla tapahtumilla pilattu. Silti tuohon lyhyeen aikaan oltiin saatu taitaen kuvattua karjalaisten evakkojen vaikea paikka. Kotiin ei enää ollut asiaa, mutta uusikin koti heitä hyljeksi. Heistä puhuttiin pahaa ja lapsiakin hakattiin koulutiellä. He eivät olleet venäläisiä, mutta suomalaisetkaan eivät ottaneet heitä joukkoihinsa avosylin. Oli tehtävä vaikeita päätöksiä. Kuinka hukuttaa omat perinteet, jotta heillä olisi tulevaisuus.

 

Yönistujat on kieltämättä ajatuksia herättävä teos. Silti en ollut heti ensisivuilta asti lumoutunut. Oikeastaan vasta puolenvälin jälkeen se imaisi minut matkaansa. Syy tähän tosin on varmaan se, että aluksi ehdin lukea vain muutaman sivun illassa, mutta lopun sain vihdoin luettua yhtenä lukukertana tarinan rytmiin ja mielenmaisemaan upoten. Se nostikin teoksen paremmin oikeuksiinsa. Kerronnan lomassa oli myös lyhyitä karjalaksi kirjoitettuja osioita. Hienoa, että kieltä on haluttu ylläpitää näin. Kyllähän siitä ihan ummikkona ymmärsikin yllättävän paljon, vaikka suurin osa menikin ohi. Tärkeä teos kaiken kaikkiaan valottaessaan pienessä tarinassaan suurta haavaa. Toiset minunkin isovanhemmistani ovat karjalasta joutuneet lähtemään evakkoon, mutta minullekin tämä selvisi vasta aikuisena. Niin se karjalainen perintö on hukutettu valtavirran sekaan. Ehkäpä juuri jotta oltaisiin sopeuduttu.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Tuijata, Lumiomena, Kirjaluotsi, Annelin lukuvinkit, Kirjojen kuisketta, Mane, Kirjakaapin avain, Sivumerkkejä ja Kirjavinkit     

 

Hopealiekkien valtakunta - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Hopealiekkien valtakunta (A Court of Silver Flames)

Sarja: Valtakunta #5

Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen

Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2021, suomennos 2024

Sivumäärä: 865

Mistä: Kirjastosta

 

' Nesta laski katseensa pöydän pintaan. Hän pakottautui hengittämään ulos. mutta kun ilma virtasi ulos hänen huuliltaan, tuttu paino jysähti takaisin sisään.

Olen kelvoton ja mitätön, Nesta melkein sanoi ääneen. Hän ei ollut varma, miksi sanat kuohuivat ylös hänen sisältään ja lähestulkoon pulpahtivat ulos hänen huuliltaan. Vihaan kaikkea sitä mitä olen. Ja olen niin pohjattoman väsynyt. Olen väsynyt siihen, että olisin mieluiten missä tahansa muualla kuin oman pääni sisällä. '

s. 95

 

Valtakunta sarjassa olemme päässeet seuraamaan entisen ihmisnaisen Feyren ja Yön valtakunnan ylivaltiaan Rhysin romanssia ja tavoitetta pelastaa koko Prythia Hybyrnin kuninkaan luomalta uhalta. Nyt paha kuningas on kukistettu, mutta mantereen ihmiskuningattaret muodostavat edelleen uuden tuntemattoman uhan. Rhysin oikea käsi Cassian joutuukin nyt venymään uudella tavalla. Sotakomentajasta on muotoutuva myös teräväpäinen hoviherra.

 

Uudeksi päähenkilöksi nousee kuitenkin Feyren omapäinen ja pahasanainen sisar Nesta, joka on tahtomattaan joutunut muuttumaan haltijaksi. Hän on työntänyt kaikki luotaan ja täyttää päivänsä ryyppäämällä ja paneskelemalla. Yön hovi on päättänyt viimein tehdä väliintulon kun aika ei tunnu auttavan Nestaa sopeutumaan. Hänet lähetetään korkealle Tuulen taloon, jonka kymmenentuhatta porrasta erottavat kaupungista. Siellä hän saa käyttää päivänsä harjoittelemalla Cassianin kanssa ja työskentelemällä kirjastossa papittarien avustajana. Aluksi Nesta pitää tätä rangaistuksena, mutta ehkä tässä voisi olla jotakin joka hiljentäisi hänen päänsäsi sisäiset demonit viimein.   

 

' Jokainen inhottava vihollinen, jokainen heitä vastaan koettu voimattomuuden hetki kuohui nyt pinnalle. Ja jokaisella miekaniskulla ja hengenvedolla Nestan päässä muodostuva ajatus voimistui. Se kaikui joka sisäänhengityksellä, jokaisen piston ja torjunnan myötä.

Ei enää koskaan.

Hän ei enää koskaan olisi heikko.

Hän ei enää koskaan olisi jonkun armoilla.

Hän ei enää koskaan epäonnistuisi.

Ei enää koskaan, ei enää koskaan, ei enää koskaan. '

s. 471 

 

Voi Nesta! Hän oli hahmo, joka kaiken sen piikikkään suojekuoren alla olikin murtunut sielu. Hän pelkäsi niin paljon, että sivalsi mielummin itse sanallisella ruoskallaan ennen kuin toinen pääsi tarpeeksi lähelle satuttaakseen häntä. Ja kaiken kukkuraksi hän vielä inhosi itseään, koska tiedosti omien tekojensa julmuudet. Sitä sisäisen tuskan määrää. Oli hienoa, että Maas päätti tarttua Nestan hahmoon ja antaa hänelle sen ansaitseman syvyyden. Ja myös mahdollisuuden onneen.

 

Tässä sen taas näkee, että fantasiakirjallisuudella pystytään käsittelemään syvällisiäkin teemoja. Nestan kasvun matkaa oli upeata seurata. Kuinka niinkin syvästä kuilusta voi viimein nousta. Teos tuntui niin aidolta. Kuinka hengitysharjoitukset, fyysiset harjoitteet ja mielekkäät ihmissuhteet rupesivat tekemään isoa muutosta hänen elämässään. Olin aivan lumoutuneena seuraamassa hänen harjoituksiaan ja tsemppaamassa häntä tällä sisäisen kasvun matkalla.

 

Tämä kirja lumosi minut. En voi uskoa, että kyseessä on sama sarja, jonka ensimmäinen osa tuntui niin köykäiseltä. Tämä sarja todella on parantunut osa osalta. Pidin niin paljon siitä, että tässä osassa keskityttiin Nestaan ja hänen harjoituksiinsa (ja romanssiin) suurten fantasiataisteluiden sijasta. Ja yli 800 sivusta huolimatta teoksen matkassa ei silti tullut lainkaan tylsiä hetkiä. Elin täysin tarinan imussa.

 

Pakko sanoa, että Maas oli tehnyt hyvän valinnan vaihtaessaan päähenkilönsä tähän teokseen. Feyren ja Rhysin tarina oli jo varsin nähty ja sivuosa riitti heille nyt mainiosti. Näin saatiin myös uutta jännitettä kun tuotiin tuore romanssi näyttämölle. Edelleen kyllä vähempikin yksityiskohtaisten tajuntaa räjäyttävien seksikohtausten määrä riittäisi minulle hyvin, mutta kai se pitää hyväksyä osana tätä romantasia genreä. Nestan ja Cassianin vuorottelevat kerronnat toimivat hienosti ja en malta odottaa sarjan seuraavaa osaa. Saisikohan Feyren toinen sisko silloin oman äänensä kuuluviin?

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Okaruusujen valtakunta

2. Usvatuulen valtakunta

3. Siiveniskujen valtakunta

4. Talviyön valtakunta

 

Muualla luettu: Lukunurkka ja Kirjojen pyörteissä       

Kahdeksas elämä (Brilkalle) - Nino Haratishvili

Kirjan nimi: Kahdeksas elämä (Brilkalle) osat 1 & 2 (Das achte Leben (Für Brilka))

Kirjailija: Nino Haratishvili, suomentanut Raija Nylander

Lukija: Katja Aakkula
Julkaisija: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2014, suomennos ja äänikirja 2024 & 2025

Kesto: 43h 41min (17h 52min & 25h 49min)

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Georgian Tbilisissä asuu suklaatehtailija tyttärineen 1900-luvun alussa. Hänen tekemänsä suklaa sisältää salaista ainesosaa, joka tekee suklaasta vastustamatonta. Samalla hän ei voi olla pelkäämättä, että sen syöjiä vainoaa kirous. Siksi hän opettaa sukunsa salaisen reseptin vain yhdelle tyttärelleen, omapäiselle Stasialle. Samalla maailma myllertää heidän ympärillään kun Georgiasta tulee osa syntyvää Neuvostoliittoa eikä kukaan enää ole turvassa. 

 

Toisessa ajassa Neuvostoliitto murenee mahdottomuuteensa ja sitä on puolestaan todistamassa Stasian lapsenlapsenlapsi Niza. Kaikesta potentiaalistaan huolimatta Niza kärvistelee elämässään eteenpäin Euroopan puolella kaukana Georgialaisesta suvustaan. Kun hänen 12-vuotias siskontyttärensä Brilka karkaa tanssiryhmänsä Amsterdamin reissulla, on Nizan lähdettävä tämän perään. Nyt Niza kirjoittaa sukunsa tarinaa Brilkalle, jotta tämä oppisi ymmärtämään ylisukupolvisen taakkansa. Georgian ja Neuvostoliiton historia keriytyy pala palalta auki suvun kahdeksan elämän ympärillä.

 

Huhuh olipa tämä matka. Yli neljäkymmentä tuntia on takana ja silti olo on jopa hiukan haikea, kun tämä suomennoksena kahteen osaan jaettua jättimäinen tarina tuli päätökseensä. Olen elänyt Nizan kertomuksen matkassa läpi myrskyisen suklaatehtailijan suvun ja Georgian historian. Ajallisestihan tarina kattaa sen noin sata vuotta ja siinä ehditään käsittelemään paljon asioita ja henkilöitä. Näin mielenkiinto pysyi yllättävänkin hyvin yllä huomioiden minkälainen jättimäinen luku-urakka oli kyseessä. 

 

Stasia ja Christine joutuvat kohtaamaan punaisen vallankumouksen tuomat epävakaat ajat, kammottavan puutteen sekä vallan nurjan puolen. Stasian lapsista Kostja lähtee etenemään urallaan Neuvostotasavallan hallinnossa, mutta hänen siskonsa puolestaan rakastuu väärään ihmiseen ja joutuu kärsimään kammottavan kohtalon. Pakoon on päästävä. Toisessa osassa Kostjan tytär Elene kärsii niin, että on valmis tuhoamaan kaiken ympärillään vain todistaakseen jotain. Hänen tyttärensä Daria ja Niza taas elävät jo vapaammassa Neuvostoliitossa ja todistavat sen rappion ja Georgian itsenäistymispyristyksen - tuoden mukanaan jälleen kaaoksen. Ja sitten on Brilka. Ehkä vain ymmärtämällä menneisyyden voi ymmärtää viimein itsensä.

 

Haratishvili on kyllä tehnyt aikamoisen urakan tämän epokkitarinansa parissa. Niin monta erilaista ihmiskohtaloa, jotka valottivat kattavasti laidasta laitaan Georgian ja Neuvostoliiton ihmiskahtaloiden historiikkia. Tarinassahan pysähdyttiin aina välissä kertomaan historiakatsaus ja asettamaan tapahtuman tuohon suurempaan historialliseen kontekstiinsa. Ehkä vähempikin alleviivaus olisi riittänyt, näin suomalaislukijana tuo Neovostoliiton historia on kuitenkin sen verran tuttua, vaikka Georgian näkökulma toikin  hiukan uusia tuulia. 

 

Luonnollisesti näin pitkässä tarinassa ei intensiteetti pysty kattamaan aivan koko matkaa. Huomasin kiintyväni jo alussa tutuksi tulleisiin päähenkilöihin Stasiaan, Christineen ja Kittyyn, jotka kulkivat matkassa mukana läpi tarinan. Uuden ajan murheet ja Elenen rappio eivät tehneet aivan niin suurta vaikutusta. En aivan ymmärtänyt myöskään miksi tuo koko suklaan kirous oli tähän tuotu osaksi. Tarina olisi kantanut hyvin ihan vain traagisena sukutarinana ilman tätä lisää. Silti olin positiivisesti yllättänyt tämän tarinan vetovoimasta, josta kertoo sekin, että jaksoin kuunnella putkeen nämä kirjan osat (alkuperäinen teoshan on julkaistu yhtenä niteenä). Ison palan historiaa Haratishvili on näiden kansien väliin mahduttanut ja halunnut tuoda siten Georgian historian esiin isommallekin yleisölle.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kirjaluotsi, Hemulin kirjahylly, Annelin lukuvinkit, Savannilla, Kirjan jos toisenkin ja Anun ihmeelliset matkat

  

Pyramidit - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Pyramidit  (Pyramids)

Sarja: Kiekkomaailma #7

Kirjailija: Terry Pratchett, suomentanut Mika Kivimäki

Julkaisija: Karisto

Julkaisuvuosi: 1989, suomennos 2002

Sivumäärä: 323

Mistä: Kirjastosta

 

' Sellaisen kilpikonnan selässä kulkevassa maailmassa saattaa tapahtua kaikenlaista kummaa.

Ja tapahtuukin parhaillaan. [--]

Mutta tuolla, kaukana suurista asutuskeskuksista, paikassa jossa Kehämeri kohtaa aavikon, näkyy kylmän, sinisen valon muodostama juova. Helvetin kuiluja kylmemmät liekit roihuavat kohti taivasta. Aavemaiset valot lepattavat aavikon halki.

Djelin ikivanhan laakson pyramidit purkavat voimaansa yöhön.

Pyramidien parakosmisista huipuista virtaava energia saattaa valaista tulevissa luvuissa monia mysteerioita: miksi kilpikonnat vihaavat filosofiaa, miksi liika uskonto on pahaksi vuohille ja mitä kamarineidot ihan oikeasti tekevät. '

s. 7-8

 

Teppic asuu pienen pienessä valtakunnassa keskellä aavikkoa. Hän ei ole kuitenkaan kuka tahansa vaan itse faaraon eli jumalan poika. Ainut vain, että sillä ei makseta pyramidien rakennuskustannuksia. Näin ollen hän lähtee Ankh-Morporkin kaupunkiin salamurhaajien oppiin. Hänestä tuleekin taitava kiipeilijä ja veitsien käyttäjä. Ainut vain, että hän ei haluaisi surmata ketään...

 

Teppicin tulevaisuus heittää kuitenkin härän pyllyä, kun hänen faarao isänsä kuolee yllättäen. Näin ollen Teppicin on palattava pikimmiten valtakuntaansa. Onhan faaraon tehtävä saada aurinko nousemaan joka aamu ja joki tulvimaan. Mutta kuinka ihmeessä se tehdään? Onneksi apuna on ikivanha ylipappi Dios opastamassa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin hänen isänsä pyramidi, joka tulee nyrjäyttäneeksi maailman ulottuvuudeltaan - kirjaimellisesti. 

 

' Dios oli ylipappi kansallisuskonnossa, joka oli muhinut, kiehunut ja kuplinut yli seitsemäntuhannen vuoden ajan eikä koskaan heittänyt vanhaa jumalaa menemään siltä varalta, että sillä olisi joskus vielä käyttöä. Hän tiesi, että lukemattomat toisilleen vastakkaiset asiat olivat kaikki tosia. Jos ne eivät olisi olleet tosia, rituaalit ja usko olisivat olleet yhtä tyhjän kanssa ja jos ne olivat yhtä tyhjän kanssa, niin silloin koko maailmaa ei ollut olemassa. Tällaisen ajattelutavan seurauksena Djelin laakson papit pystyivät ylläpitämään mielessään sellaista ajatusmaailmaa, joka saisi kvanttimekaanikonkin luovuttamaan ja hankkiutumaan eroon työkalupakistaan. '

s. 102-103  

 

Pratchettin Kiekkomaailma-sarja ei kyllä petä. En voi kuin ihailla hänen kykyään kirjoittaa hauskoja ja täysin absurdeja tarinoita, jotka samalla paradoivat niin osuvasti maailmaa jossa elämme. Tällä kertaa pilkkakirveestä saavat erilaiset uskonnot rituaaleineen ja pappeineen. Eikä pidä unohtaa hallitsijan tyhjänpäiväistä roolia. Siinä sivussa myös ohimennen tölvitään muun muassa kauppiaita, lääketiedettä ja filosofeja, joitakin mainitakseni. Sotiakin on pakko jonkun historiallisen ikivanhan selkkauksen takia, jota kukaan ei enää edes kunnolla muista. Ja kyllähän siellä Troijan hevosetkin tulivat tutuiksi. Entäpä maailman älykkäin matemaatikko: Kameli nimeltään Senkin Paskiainen!

 

Tällä kertaa pääpaino oli tosiaan muinaisen Egyptin kaltaisessa valtakunnassa, joka oli elänyt pysähtyneisyyden tilassa viimeiset seitsemäntuhatta vuotta. Viemäröinti, mikä se on? Auringon kululle oli myös jos jonkinlaista selitystä aina joka ilta appelsiinin syövästä jumalatar Watista Jee-jumalaan jonka silmä aurinko oli hänen etsiessään varpaankynsiään. Nämä molemmat olivat totta. Samoin kuin auringon oleminen reikä jumalatar Neshin saippuakuplassa. Olihan myös uskomaton teoria tulisesta pallosta, joka kiersi maata. Sitä tosin oli jo vaikeampi uskoa, mutta kun nyt kaikki teoriat olivat tosia niin olihan sekin uskottava. Sitten oli tietysti vielä salamurhaajien killan opiskelijoidenkin erilaiset uskomukset ja riitit, joita he koittivat suorittaa. Huhhuh mitä kaikkea sitä tulikaan vastaan.

 

Pyramidit oli varsin taattua Pratchettia. Se nauratti ja osui monin paikoin taitavasti satiirissaa. Silti se ei noussut kärkikahinoihin sarjan osissa. Muinaisen Egyptin paradointi ei saanut aikaiseksi niin tuoreita näkökulmia. Oikeastaan olisin halunnut seurata enemmänkin Teppicin opintoja salamurhaajien akatemiassa ja heidän toimintaansa. Ehkäpä joku toinen Kiekkomaailman kirja sijoittuisi myös tuonne? Ainakin näitä sarjan osia on vielä aikamoinen hyllymetri kirjastossa odottamassa. En malta odottaa minne seuraava osa minut viekään.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

4. Mort

5. Velhous verissä

6. Noitasiskokset 

 

Muualla luettu: Lukijatar

Ihan lopussa - Sophie Kinsella

Kirjan nimi: Ihan lopussa (The Burnout)

Kirjailija: Sophie Kinsella, suomentanut Kaisa Kattelus

Lukija: Leena Pöysti
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2023, suomennos ja äänikirja 2025

Kesto: 11h 22min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Sasha hoitaa markkinointia suuressa nosteessa olevassa start-up yrityksessä. Työ on mahtavaa - ainakin muiden silmissä. Todellisuus on nimittäin se, että Sasha joutuu tekemään pyöreitä päiviä, ja silti sähköpostien vuori ei ota talttuakseen. Työvoimapula on valtaisa, mutta perustajan veli, joka toimii markkinointijohtajana, keskittyy vain erilaisiin iloisuus hankkeisiin. Sasha on aivan ratkeamispisteessä, kunnes lopulta hänen on vain pakko päästä pois. Ryhtyä nunnaksi. Karata. Ihan sama kunhan vain pääsee pois. Hän lähtee juoksemaan pakoon ja - törmää kirjaimellisesti tiiliseinään.

 

Näin ollen Sashan on aika jäädä hermolomalle. Hänen äitinsä, joka on hurahtanut appeihin, löytää Sashalle täydellisen appin. 20 askelta parempaan itseensä! Ja mikä vielä parempaa näin talvikuukaisina heidän lapsuuden lomapaikassa on hyvin tilaa - peräti hienossa Hotelli Rilstonissa. Äiti siis auttaa Sashaa pakkaamaan hulavanteet ja joogamatot matkaan ja varmistaa, että hotellin henkilökunta on valmis tarjoamaan hänelle lehtikaalismoothieta ja puhdistavaa nonimehua. Hotelli ei kuitenkaan ole aivan sitä, mitä Sasha lapsuudestaan muistaa... Merenpuoleisista ikkunoista näkymä on rakennustelineisiin ja ruokasalin pöydät saattavat pettää alta. Mutta ainakin hänellä on käytössään koko ihana Rilstonin ranta! Vaikka avomeriuinti näin talvella ei ehkä niin houkutakaan... Sitten rannnalle ilmestyy toinenkin työuupunut. Maailman raivostuttavin mies häiritsemään Sashan mindfulness-harjoituksia!

 

Teininä suorastaan ahmin Kinsellan teoksia. Ne olivat hauskaa hömppää, joiden tarinoissa oli aina jokin kiva twisti lähtöasetelmissa. Aikuisiällä olen uudelleenlukenut omasta hyllystä Salaisuuksia ilmassa ja siitäkin on aikaa vierähtänyt jo melkein kymmenen vuotta. Nyt kun univaje painoin vauva-arjessa sen verran pahasti päälle, halusin jotakin mukavaa hömppää kuunteluun, ja päätinkin testata vieläkö Kinsella vetoaa. Ja kyllähän tämän tarinan matkassa tuli naurettua!

 

Kinsellalla on kyky ottaa jokin niinkin vakava aihe kuin paha työuupumus ja silti tehdä tarinasta ratkiriemukas. Siis apua kuinka hauska tuo Sashan pako oli, vaikka samalla ymmärtää, että poloinen on aivan poikki. Entä sitten luksushotelli, joka onkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana muuttunut aivan joksikin muuksi. Ja koko kylä tiesi terveysintoilevan Lehtikaalinaisen joka saapui hotelliin, niin että Sasha oli pulassa mistä löytää salaherkut. Nauroin niin paljon tämän tarinan matkassa ja hymy oli huulilla. Silti Kinsellan ote on lempeä ja kohtelee Sashaa rakkaudella.

 

Tuo aivan ratkiriemukas meno ei aivan kuitenkaan kantanut loppuun asti. Iloa kyllä saatiin irti Rilstonin omalaatuisesta henkilökunnasta, mutta eihän uusia absurdeja tilanteita voi loputtomasti saada irti samasta paikasta. Tarina rupesikin sitten taittumaan vahvemmin romanttiseen juoneensa. Pääparin välillä oli nasevaa sanailua, mutta kyllähän siinä vain niin käy, että ne Sashan kauan kadoksissa olleet seksihalutkin rupeavat viimein heräämään. Ehkä Finn ei olekaan se maailman rasittavan mies? Voisiko hän ollakin työuupumuskamu? Tai vielä jotakin muutakin? Tämä osio ei tosiaan ollut niin yllätyksellinen. Toisaalta tässä romanttisen tarinan rinnalla kulki myös heidän muistonsa surffiopettaja Terrystä. Ja kuinka sydäntä lämmitti, että muistisairaana vanhuksenakin he antoivat Terryn kokea vielä yhden suffitunnin ohjauksen. Tämä paluu Kinsellan maailmaan yllättikin minut positiivisesti. Ehkäpä sitä voisi kuunnella hänen tuotantoaan lisääkin, kun tarvitsee hauskaa ja kevyttä hömppää luentaan.

 

Tähdet: 3.5 / 5

Kullervon tarina - Jussi Moila

Kirjan nimi: Kullervon tarina

Kirjailija: Jussi Moila

Lukija: Eero Aho & Elias Salonen
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2026, äänikirja 2025

Kesto: 6h 36min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Untamo elää 1000-luvun Itä-Suomessa Karjalan kuninkaana. Hän on kuitenkin menettänyt vaimonsa ja poikansa. Sitten hänen veljensä Kalevi saapuu. Maat on jaettu poikien kesken, mutta silti Kalevi saapuu Untamon maille, kalastaa tämän vesissä ja kaskeaa yli tarpeensa. Lopulta Untamo saa tarpeekseen ja lähtee sotureineen hävittämään Kalevin tiluksia. Tuli loimuaa ja veri virtaa, kun veljessurma koittaa. Muiden painostuksesta huolimatta hän ei kykene surmaamaan Kalevin poikaa Kullervoa. Hän päättääkin kasvattaa tästä oman poikansa. 

 

Myöhemmin aikuinen Kullervo istuu venäläisten orjakaapparien tekemässä vankimontussa. Hän rupeaa kertomaan koskelle tarinaansa. Kuinka hyvä hänen isänsä Untamo hänelle aina oli, mutta kuinka muut kyläläiset orjaksi haukkuivat. Kuinka kiivasluontoinen Kullervo koitti aina parhaansa, mutta silti aina vain enempi vihoja sai niskaansa. Lopulta hän ei tunne enää muuta tietä kuin miekan tien. Vihan ja katkeruuden. Ja siltikin kaiken sen alla on nuori mies, joka yrittää vimmatusti taistella traagista kohtaloaan vastaan - Ukko Perkele.

 

Huhhuh minkälaisen tunteidenmyrskyn Moila tarjosikaan tämän Kalevalaisen tarinan matkassa. Kullervon tarina todella meni ihon alle ja kosketti. Kuinka pieni poika ei ymmärrä miksi hän näkee niin väkivaltaisia unia - luuleehan hän olevansa Untamon poika. Kaikkensa yrittää, mutta silti aina onnistuu pettämään isänsä toiveet, joka koittaa vakuuttaa kyläläisiä siitä, että kyllä Kullervo hyvä poika on. Orjaksi he haukkuvat ja kaikesta kylää kohdanneesta epäonnesta syyttävät. Jatkuvasti käskevät Untamoakin pojan tappamaan. Pitihän Untamokin Kullervoa öisin jalkakahleessa. Silti häntä rakasti. Koskettavaa olikin seurata kuinka hän koitti tukea kiivasluontoista Kullervoa tämän kasvuntiellä. Mutta eihän noista lähtökohdista muuta voinut kasvaa. Viha ruokki vihaa ja lopulta Kullervo tunsikin suurinta yhteyttä miekkansa kanssa.

 

Olinkin suuresti yllättynyt, kun minulle selvisi, että tämä Moilan teos perustuu Antti J. Jokisen ja Jorma Tommilan käsikirjoitukseen tuosta Kullervon tarina suurelokuvasta, joka ilmestyi tammikuussa. Ei siis niin päin, että elokuva perustuisi tähän kirjaan vaan että tämä kirja perustuu elokuvaan. Tämä oli kuitenkin saanut äänikirjapalvelussa peräti 4.3/5 arvion ja kommenteissa ylistettiin Moilan taiturimaista kieltä, joka herätti Kalevalaisen mielenmaiseman henkiin. Päätin siis antaa tälle mahdollisuuden, vaikka hiukan jännitinkin asiaa. Yleensä elokuvasta sovitetut teokset nimittäin jäävät varsin pinnallisiksi selostuksiksi. Niin ei kuitenkaan käynyt Moilan teoksessa. Upeasti hän on tavoittanut vuorottelevien kertojien Untamon ja Kullervon sisäisen maiseman. Kaikki ne tunteet ja hienovaraiset ajatukset. Kieli myös soljui todella taitavasti eteenpäin maalaten taitaen tuon Kalevalaisen maailman. 

 

En ole Jokisen elokuvaa nähnyt, mutta ainakin tämä Moilan tulkinta siitä on yksinkertaisesti upea. Kurkkuani kuristi ja kyyneleet olivat nousta silmiin useampaan otteeseen. Tämä tarina todella pääsi koskettamaan. Taitaen on tämä Kalevalan traaginen Kullervon tarina uudelleen herätetty henkiin. Tämä on kuin miehinen vastine Emmi Itärannan Louhen uudelleentulkintaan Lumenlaulajaan. Monia se on hurmannut, mutta minä en päässyt äänikirjan matkassa kiintymään Lauhan/Louhen traagiseen kohtaloon. Sen sijaan Moilan Kullervo sukelsi syvälle. Hienoa kieltä ja upeaa tulkintaa. Tällaista lisää!

 

Tähdet: 5 / 5