Kaikki isäni hotellit - John Irving

Kirjan nimi: Kaikki isäni hotellit (The Hotel New Hampshire) 

Kirjailija: John Irving, suomentanut Kristiina Rikman

Lukija: Jukka Pitkänen
Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 1981, suomennos 1981 ja äänikirja 2016

Kesto: 20h 8min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Berryjen perhe ei ole sieltä aivan tavallisemmasta päästä. Isä on suuri haaveilija, jonka ensimmäinen kesätyö hienostohotellissa saa muutettua koko hänen elämänsä suunnan. Opiskelupaikka Harvardissa odotti, mutta niin hän tapasi Freudin ja tämän esiintyvän karhun. Sekä tietysti perheen tulevan äidin. Ja valkosmokkisen miehen, hotellin omistajan, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Joku päivä hänelläkin olisi hotelli! Ja ensimmäinen askel on ostaa tuo karhu.

 

Näin Berryjen perheen tarina sai alkunsa. Nykyään heitä on 50-luvun New Hampshiressa jo kymmenhenkinen perhe. Haaveilija isä ja lempeä äiti. Lapset, homoudestaan koulukiusattu Frank, kaunis ja rääväsuinen Franny, Frannyn perässä juokseva myöhemmin painoja nosteleva kertoja John, kasvamasta lakkaava pieni Lilly sekä Egg joka vastaa kaikkeen kysymyksellä Mitä? Kulkeepa heidän matkassaan myös isoisä, valmentaja, joka nostelee punttejaan. Ja tietysti vanha karhu ja piereskelevä koira Suru. Tämä sekalainen seurakunta muuttaa ensimmäiseen Hotelli Hampshireen eli kunnostettuun tyttökouluun, jossa on keijukaiskokoiset vessat. Myöhemmin elämä tulee tempaamaan heidät myös 60-luvun Wieniin ja myöhemmin vielä takaisin New Yorkiin ja Maineen. Paikka vaihtuu, mutta isän unelma Hotelli New Hampshiresta ja sen menestyksestä pysyy.

 

Olen muutaman Irvingin lukenut aiemmin, joten osasin odottaa hänen taidokasta kerrontaansa ja myös omituista sisältöä. Minä olen monta nousi ihan lukuvuoteni top-listalle, kun taas Garpin maailma oli toki taidokasta tekstiä, mutta jäi silti enempi keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Kaikki isäni hotellit on samaa Irvingin kirjailijakautta tuon Garpin maailman kanssa, ja samoin jälleen lukukokemus jäi hiukan hiertämään sieltä täältä. Tässäkin kyllä lukiessa huomaa, että Irving on loistava kirjailija. Hänen tekstinsä kulkee eteenpäin vaivattomasti ja laadun aistii sivuilta. Samalla hän osaa pitää jännitteen yllä, sillä koskaan ei hänen kanssaan voi kyllä tietää mihin suuntaan tarina seuraavaksi kääntyykään. 

 

Se mistä kenkä sitten välillä puristi oli se, että Irving tasapainoili jo hiukan siinä rajoilla, milloin mennään jo vähän liiaksikin hyvän maun tuolle puolelle. Jos siis pysähtyy ajattelemaan, että neljätoistavuotias käyttää viikkorahojaan seksuaalisiin kohtaamisiin aikuiseen hotellinsiivoojaan tai entäpä Johnin rakkaus ja himo isosiskoaan kohtaan. Ja sitten oli vielä se ryhmäraiskaus. Ja ei pidä unohtaa karhua. Irvingin tyyli on hyvin omintakeinen ja sisältää erikoisuuksia, mutta olisiko vähempikin riittänyt tuolla seksin saralla? 

Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin varsin kiinnostava ja rikas kertomus isosta perheestä, sen sisäisistä dynamiikoista ja omituisista kohtaloista. Painoja nosteltiin, kirjoja kirjoitettiin ja käsiteltiin traumaattisia tapahtumia eri tavoin. Oli rakkautta, iloja ja suruja. Erityisesti Surua, joka aina ponnahti takaisin heidän elämäänsä jossain muodossa. Oli lyhytkasvuisuutta, raiskausta, kuulo-ongelmia, koulukiusaamista, seksuaalisen suuntautumisen hakemistaan. Ja ennen kaikkea oli hotelleja, karhuja ja Wieniä. Mitäpä muuta Irvingiltä voisi odottaa. Hän ottaa odottamattomat ainekset ja pyöräyttää niistä koherentin tarinan joka pitää lukijan otteessaan. Mitä ihmettä seuraavaksi voikaan tapahtua? Ehkä seuraavaksi pitäisi kokeilla hänen tuotannostaan taas jotakin hiukan tuoreempaan, sillä tuo Minä olen monta teki vuosia sitten minuun niin suuren vaikutuksen. Varmaa on kuitenkin, että tämän omintakeisen kirjailijan maailmoihin tulen vielä sukeltamaan.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Ruusun nimi, Kirjakimara, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Luettua, Mustelumo, Anun ihmeelliset matkat ja Kirjavinkit  

 

Kirjavuosi 2024

Jälleen on yksi vuosi tullut päätökseensä ja on tullut aika katsoa taaksepäin mitäs kaikkea kuluneeseen vuoteen kuuluikaan. Taaperoarki on pitänyt minut kiireisenä, mutta silti onnistuin saavuttamaan ennätyksellisen lukuvuoden! Kiitokset tästä kuuluu viime vuoden lopun innovaatiolle kuunnella äänikirjoja aina poikaa nukuttaessa. Siitä kuuntelu onkin sitten venynyt myös omaksi iltarutiinikseni sängyssä rauhoittumiseksi. Näin päivästä löytyi siis aivan uusia tunteja luku- tai tarkemmin kuunteluharrastuksen pariin. Mutta mennäänpä sitten tarkemmin tilastoihin, koska minnekäs datanpyörittäjä karvoistaan pääsisi. 

 

Luetut kirjat: 104 kpl  

 

Fyysiset kirjat: 61 kpl

Äänikirjat: 43 kpl 

 

Luetut sivut: 22 263 sivua

Keskimääräinen teoksen pituus: 365 sivua

Yli 500 sivuisten osuus: 21 %

Kuunneltu aika: 566h 8min

Keskimääräinen teoksen pituus: 13h 9min

Yli 500 sivuisten osuus: 21 % 

 

Pisin teos

Kirja: 844 sivua Atlas - Papa Saltin tarina, Lucinda Riley & Harry Whittaker

Äänikirja: 69h 25min Sota ja rauha, Leo Tolstoi

Lyhyin teos

Kirja: 95 sivua Velho ja leijona, C.S. Lewis

Äänikirja: 1h 33min Valkoinen kirja, Han Kang

 

Kotimaisten osuus: 32 %

Sarjan osien osuus: 46 %

Uutuudet: 27 %

Mistä luettavaksi: 

Kirjasto: 62 kpl

Äänikirjapalvelu: 29 kpl

Omasta hyllystä: 6 kpl

Lainassa: 3 kpl

Arvostelukappale: 1 kpl

Kieli:

Suomi: 101 kpl

Englanti: 2 kpl

Kirjailijoiden sukupuolijakauma:

Nainen: 66 kpl

Mies: 36 kpl

Ei tiedossa / molempia: 2 kpl

Sellainen lukuvuosi 2024 on nyt siis takana. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin yli 100 kirjan virstapylvään ja fiilis on aika uskomaton. Tuosta teosten määrästä huolimatta niiden keskipituus on kuitenkin pysynyt edelleen vankasti 360 sivun tuntumassa ja yli viidennes lukemistani/kuuntelemistani teoksista on kuitenkin yli 500 sivua pitkiä. En tiedä pääsenköhän enää tulevina vuosina moisiin määriin, mutta nytpä voin aina viitata tähän vuoteen, että joskus sain näinkin paljon luettua. Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä kaikkea vuosi 2025 tuokaan mukanaan! 

 

Ja nyt vielä vuoden lempparit. Top 5 lista on nyt muutettu muotoon Top 10, koska kyllähän näitä hyviä nostettavia teoksia riittää. Jo nytkin oli vaikea saada tiivistettyä lempparit tälle pidennetylle listaukselle :D

Vuoden 2024 Top 10:

Muamo, Karoliina Niskanen

He eivät tiedä mitä tekevät, Jussi Valtonen  

Onttorokko - Morriganin ajojahti, Jessica Townsend 

Little Women, Louise M. Alcott 

Metsän peitto, Linnea Kuuluvainen 

Siivenisku, Rebecca Yarros

Mika Waltarin näytelmät, Mika Waltari  

Muumipeikko ja pyrstötähti, Tove Jansson 

Sininen muistikirja, Eeva Kilpi 

Bhagavadgita 

 

 

Oikein ihanaa vuotta 2025 kaikille!

Kaikkien joulujen äiti - Milly Johnson

Kirjan nimi: Kaikkien joulujen äiti (The Mother of All Christmases) 

Kirjoittaja: Milly Johnson, suomentanut Irma Rissanen

Lukija: Henna Mäki-Filppula
Julkaisija: Bazar

Julkaisuvuosi: 2018, suomennos ja äänikirja 2022

Kesto: 14h 31min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kolme naista jotka joulupullakerho saattaa yhteen. Ensiksi on Eve. Hän pitää miehensä kanssa suurta Talviteemapuistoa ja kiirettä pitää. Uusia osioita ollaan avaamassa ja kaiken pitää mennä avajaisissa täydellisesti, sillä jopa elokuvatähti on saatu osallistumaan tapahtumaan. Stressiä siis pukkaa, varsinkin kun jämptille walesilaiselle työnjohtaja Effinille rupeaa sattumaan useita kömmähdyksiä... Sitten on Annie. Vaihdevuosioireiden kanssa kärvistelevä paukkukaramellitehtaanpitäjä, jonka tähtityöntekijä on juuri lähtemässä etelän lämpöön eläkepäivien viettoon. Mistä löytää uusi työntekijä hänen tilalleen? Ja lopuksi on Palma. Huonolta alueelta kotoisin oleva nuori nainen, joka on vakaasti päättänyt päästä parempaan elämään kiinni ja pois kotikulmiltaan.

Kaikkia näitä naisia kuitenkin yhdistää yksi asia. He tulevat raskaaksi. Annie on kärsinyt pitkään lapsettomuudesta ja jo menettänyt toiveensa, mutta niin rankan oksentelun taustalta löytyykin iloinen yllätysvauva. Eve puolestaan luuli väsymyksen johtuvan vain stressistä, mutta kuinkas ollakaan. Ja sitten on Palma, joka on suostunut sijaissynnyttäjäksi varakkaalle pariskunnalle. Heidän kaikkien laskettu aika on jouluna, ja siten he päätyvät osaksi alueen odottavien äitien joulupullakerhoa. Miten kuitenkin käy kun pariskunta, jolle Palma on raskaana eroaakin eivätkä he haluakaan enää lasta? Entä ehtiikö Eve kävelemään jouluhullun miehensä järjestämissä vihkivalojen uusimishäissä ennen synnytyksen h-hetkeä?

Tämä on lämminhenkinen tarina kolmesta erilaisesta naisesta, jotka raskaus saattaa yhteen. Heidän raskauksiensa matkaa seurataan aivan ensioireista synnytykseen saakka. Mitä kaikkea siinä välissä ehtiikään tapahtumaan. Nimestään ja kannestaan huolimatta en siis suosittelisi tätä teosta varsinaiseksi joulukirjaksi. Onhan Even ja Annien työpaikat jouluiset ja vauvat syntyvät viimein jouluna, mutta silti joulu jää tässä enempi nimelliseksi. Joulukirjaksi voin kuitenkin suositella lämpimästi Johnsonin toista teosta Kirsikoita ja joulun taikaa, joka oli ainakin minulle lähes täydellinen joulukirja. 

 

Sen sijaan jos etsii tarinaa äitiyden ensihetkistä ja raskausmatkasta niin tämä teos on nappivalinta. Harvoin nimittäin löytyy teosta, joka pyörii näin vahvasti tuon teeman ympärillä. Itselleni äitiys ja raskaus ovat ajankohtaiset, joten olinkin aivan ihastuksissani, kun tajusin millaiseen kirjaan tulin tarttuneeksi. Vaikka teoksessa käsiteltiinkin rankkojakin aiheita, niin silti kaiken taustalla pyöri kuitenkin ihana lempeys. Joulupullakerhon jäsenten välille hitsautui ihana yhteishenki, ja mamma vesijumpassa sitä hytkyttiin. Ultrat, raskauden ohjeistukset, alun 'ihanat' ensioireet ja lopun vaappumiset löytyivät kaikki näiltä sivuilta. Oli ihanaa lukea tällaista hyvän mielen kirjaa, jossa ystävyys oli keskiössä. Ja apua kuinka hauskoja nuo The Daily Trumpetin vikaan menneet väliuutiset olivatkaan. Lämpöä ja koskettavuutta samassa paketissa. Pitää ehdottomasti lukea lisää Johnsonia!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki ja Kirjahullun päiväkirja    

 

Noitasiskokset - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Noitasiskokset (Wyrd Sisters)

Sarja: Kiekkomaailma #6
Kirjailija: Terry Pratchett, suomentanut Margit Salmenoja
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1988, suomennos 2002

Sivumäärä: 306

Mistä: Kirjastosta

 

' Kuten jo tuli mainituksikin, herttua Felmet oli askeleen päässä valtaistuimesta. Kyseinen askel oli Suureen Saliin johtavien portaitten yläpäässä, ja pimeässä kuningas Verence oli suistunut alas noita portaita ja kaikkien todennäköisyyslakien vastaisesti syöksynyt omaan tikariinsa.

Hänen oma henkilääkärinsä oli kuitenkin todennut, että kyseessä oli luonnollisista syistä tapahtunut kuolema. Bentzen oli mennyt tapaamaan miestä ja selittänyt, että portaista suistuminen tikari selässä oli sairaus, jonka aiheutti epäviisas suun avaaminen.

Itse asiassa samaan tautiin oli sairastunut jo useita kuninkaan oman henkivartioston jäseniä, jotka olivat olleet hieman kovakouraisia. Voitaisiin puhua jopa vähäisestä epidemiasta. '

s. 25 

 

Pienessä ja hyvin hyvin metsäisessä Oinasvuorten kuningaskunnassa on tapahtunut vallanvaihto. Edellinen kuningas Verence huomaa seisovansa vastatusten Kuoleman kanssa ja herttua Felmetin kurkkivan portaiden yläpäässä. Pahus miten tässä näin pääsikin käymään. Kuolema ei kuitenkaan huoli kuningasta matkaansa vaan jättää tämän kummittelemaan linnaansa kunnes tämän kohtalo on täytetty. Aika joka voi tuntua hyvinkin ikuisuudelta.

 

Samaan aikaan kolme Oinasvuorten noitaa Muori Säävirkku, Nanny Auvomieli sekä nuori Magrat ovat pitämässä noitasapattia, josta tosin kenelläkään ei ole täysin selvyyttä mitä sen kuuluisi pitää sisällään. Heidän luokseen kiidätetään kuitenkin pieni lapsonen, joka koitetaan salamurhata. Hän on juuri surmatun kuninkaan perillinen! Noidat eivät kuitenkaan halua puuttua politiikkaan, koska siltä tieltä ei ole paluuta. Näin he antavat pojan kiertelevän näyttelijäseurueen matkaan. Pian kuitenkin selviää, että uusi kuningas on vainoharhainen eikä voi sietää noitia. Hän haluaa heidän maksavan jopa veroja kuinka ennenkuulumatonta! Pian ei noitien auta muu kuin kastaa sormensa tähän poliittiseen soppaan. Minnekäs se poika tulikaan lähetettyä?  

 

' (Pääosissa Kolme Noitaa, lisäksi kuninkaita, tikareita, kruunuja, myrskyjä, kääpiöitä, kissoja, haamuja, näkyjä, apinoita, maantierosvoja, paholaisia, metsiä, perillisiä, ilveilijöitä, kiduttajia, peikkoja, kääntölavoja, yleistä riemua ja melua ja hälinää.) '

s. 3

 

Jälleen kerran fantasiasatiireita kynäilevä Pratchett ei pettänyt. Tällä kertaa jatkettiin noitien matkassa, mutta kyllä näillä sivuilla silti vierailivat muistakin juonilangoista tuttuja henkilöitä kuten iki-ihana Kuolema sekä Velhojen yliopiston kirjastonhoitaja apina. Jotenkin Kiekkomaailma on vain niin herkullinen. Sen kanssa ei ikinä voi tietää mitä on edessä ja kaikki hullunkurinen nyt vain kuuluu asiaan. Siirretään koko kuningaskuntaa 15 vuotta eteenpäin? No mikäpäs siinä on niitä oudompiakin asioita kuultu tapahtuneen maagisilla Oinasvuorilla. On myös hauska lukea tätä sarjaa eteenpäin sillä koskaan ei myöskään voi tietää mikä on seuraavan kirjan aihe tai pääjuonilanka jota se jatkaa. Nyt olen lukenut useamman teoksen jo tohelosta Rincewind velhosta mutta myös noidista ja Kuolemasta. Näin lukijanakin pysyy mukavan tuoreena seurata sarjaa. Monipuolisesti Pratchett osaa pilkkakirvestään heiluttaa.

 

Tällä kertaa satiirin hampaisiin joutui muun muassa näytelmät, noidat, uushenkisyydet ja politiikan kiemurat. Shakespearea, mutta vain Pratchettin versiona! Olin nauraa katketakseni, kun noidat menivät ensimmäistä kertaa katsomaan näytelmää eivätkä olleet laisinkaan ymmärtää mistä oli kyse. Aivan varmasti he todistivat juuri murhan, miksei kukaan tee mitään! Vastaavasti Magrat oli hiukan erilainen noita. Nuorena hän oli tohkeissaan kaikista maagisista amuleteista ja riiteistä siinä missä vanhoille kunnon noidille kelpasi paholaisen kutsumiseen vaikka pyykkilauta ja kuparisauva. Eihän se nyt niin justiinsa ollut. Entäpä kun uusi kuningas ei voinut sietää metsäistä valtakuntaansa ja Narri kertoi kuinka myydä puiden hakkuut kansalle kaupungin kehittämissuunnitelmana ja sahateollisuuden työllistämisvaikutuksella. Oi apua hymähtelin niin paljon noille Narrin teräville neuvoille siitä kuinka sanoilla hallitaan maailmaa. 

 

Ovathan nämä Pratchettin teokset hiukan sekoboltseja, mutta samalla jotenkin niin viihdyttäviä. Hänen satiirinsa osuu ja uppoaa niin terävästi, että lukijana sen kuin hekottelee mukana kun milloin sivalletaan huumorilla oikealle ja milloin vasemmalle. Ihanaa, että tässä sarjassa on vielä paaaljon osia jäljellä, joten ainakaan lukeminen ei lopu kesken. Aina on tarjolla pakopaikka Pratchettin Kiekkomaailmaan huumorin syleilyyn kun sitä tarvitsee. Jatkoon!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

4. Mort

5. Velhous verissä

Muualla luettu: Sekaisin kirjoista, Niin monta lukematonta, Kirjoihin kadonnut ja Prosperon kirjahylly

 

Symbolien joulu - Liisa Väisänen

Kirjan nimi: Symbolien joulu

Kirjoittaja: Liisa Väisänen

Lukija: Erja Manto
Julkaisija: SKS

Julkaisuvuosi: 2024

Kesto: 1h 34min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Oletko ikinä pohtinut, miksi adventtina poltetaan kynttilöitä? Entäpä mistä perinteiset joululeivonnaiset juontavat juurensa? Joulupukki hahmollakin on yllättävä historiikki taustallaan samoin kuin lahjojen annolla. Hyasintin taustalla piilevä tarina on karmaisevampi kuin luulisikaan ja myös kärpässienellä on oma tarinansa kerrottavanaan. Entäpä kranssit, enkelit, kulkuset? Miksi pähkinänsärkijä on joulun ajan satu ja kuinka joulun värit ovat valikoituneet? Eikä pidä unohtaa itse joulupuuta ja hiippalakkia. Näihin jouluisiin kysymyksiin ja paljon muihin vastaa tämä Väisäsen pieni jouluinen teos.

 

Se on jo tainnut käydä selväksi, että minua kiehtovat paljon erilaiset perinteet. Kun tämä joulun symboleista kertova kirja siis tuli minua vastaan, tiesin että tuo pitää kyllä ottaa luentaan. Harmikseni olin kuitenkin sen verran myöhässä, että kirjastoon oli ehtinyt jo muodostua liiaksi jonoa, että olisin tänä sesonkina tätä ehtinyt lukemaan. Onnekseni löysin tämän kuitenkin äänikirjapalvelusta, joten sain kuin sainkin kerättyä nämä nippelitiedot päähäni juuri sopivasti joulun pyhien ruokapöytäkeskusteluihin.

 

Pidin siis kovin teoksen ideasta avata joulun perinteiden historiaa. Jotakin uutta ja jotakin vanhaa tulikin näiltä sivuilta vastaan. Toisaalta varsin paljon selityksissä keskityttiin kristittyjen tarinoiden taustoihin. Onhan se luontevaa, sillä kristillinen juhlahan joulu on, mutta jäin vielä kaipaamaan enemmän sitä, että olisi kuullut kuinka tämä kristillinen juhla onkaan sekoittunut vielä vanhempiin perinteisiin. Veikkaan myös, että teos olisi ehdottomasti parhaimmillaan fyysisenä kirjana tai joulukalenterimaisesti luettuna. Itse posotin tuon puolitoistatuntia aikalailla putkeen ja siten omaksumiskyky tai keskittyminen ei kyllä millään pysynyt enää perässä. Teos kuitenkin koostuu 25 luvusta, joten se on kuin luotu joulukalenteriksi. Yksi jouluinen fakta päivässä olisi siis tälle teokselle luontaisempi lukutahti. En siis saanut aivan niin mullistavaa lukukokemusta kuin aluksi odotin, mutta varmasti tästä teoksesta saa keskustelua aikaiseksi. 

 

Näihin Jouluisiin tunnelmiin onkin oikein hyvä hetki toivottaa kaikille oikein rauhallista ja ihanaa joulua!   

Tähdet: 3 / 5

Muualla luettu: Kirjavinkit

 

Silkkiäistoukka - Robert Galbraith

Kirjan nimi: Silkkiäistoukka (The Silkworm) 

Sarja: Cormoran Strike #2

Kirjoittaja: Robert Galbraith, suomentanut Ilkka Rekiaro

Lukija: Eero Salminen
Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 2014, suomennos ja äänikirja 2015

Kesto: 17h 25min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Yksityisetsivä Cormoran Strike on saanut mainetta ratkaistuaan Lula Landryn tapauksen (Käen kutsu). Viimein asiakkaita riittää, vaikka suurin osa tapauksista onkin pettävien puolisoiden varjostamiskeikkoja. Nyt Cormoran toimistolle kuitenkin saapuu hiirulaismaisen harmaa nainen, joka haluaa Striken etsivän hänen miehensä, joka on tehnyt katoamistemput. Jokin naisessa vetoaa Strikeen. Häntä Strike haluaa oikeasti auttaa toisin kuin raharikkaita pettäjien puolisoita. 

 

Tapaus kuulostaa helpolta. Etsi kirjailija aviomies, joka on luultavasti vetäytynyt jonnekin kirjailijaretriittiin. Strike lähtee haastattelemaan kustannustoimittajia ja kirjailijan agenttia, mutta kukaan ei tunnu tietävän minne Owen Quine on tällä kertaa karannut. Tämä ei-menestynyt ja groteskeista romaaneistaan tunnettu kirjailia on kuitenkin jättänyt pienoisen kohun taakseen. Hänen viimeisin romaaninsa Bombyx mori pitää sisällään oikeita henkilöitä kammottavine kuvauksineen. Kun Quine löydetään lopulta hyvin raa'asti murhattuna, herääkin Striken päässä kysymys, kuka olisi ollut näin epätoivoinen estääkseen kirjan julkaisun? Ketkä edes tiesivät kirjasta? Varsinkin kun Quine on vieläpä murhattu kammottavasti hänen kirjansa loppukohtauksen mukaisesti... 

 

Tartuin keväällä viimein Galbraithin (J. K. Rowlingin) dekkarisarjan avaukseen Käen kutsuun ja yllätyin hyvin positiivisesti. Jopa minun kaltainen vain cozy crimessa pitäytyvä nössö kiinnostui hänen murhajuonensa monimutkaisista punoksista ja kiehtovista ihmiskuvauksista. Kirjoitin ihan arvosteluunkin kuinka raakuuksia ei kuvailtu. Noh nyt sitten hypättiinkin äklötyskertoimessa aika sinne toiseen päähän. Kuuntelin tätä kirjaa varsinkin iltaisin ennen nukkumaan menoa, ja aina välillä oli vain pakko jatkaa eteenpäin vielä seuraavakin luku ihan vain jotta viimeisin mielikuvani ei olisi ollut tuo suolistettu ja hapolla valeltu irvokas ruumis. Joo tiedän olevani herkkis, mutta tuota ruumiin tilaa olisi kyllä voitu kuvailla hiukan vähemmän eikä varsinkaan olisi tarvinnut palata muistelemaan sitä pitkin selvitysprosessia.

 

Mikäli tosiaan pääsee yli tuosta murhan raakuudesta, niin muilta osin Silkkiäistoukka oli jälleen varsin nerokas ja kiinnostava dekkari. Kustantamopiireihin mentiin syvälle ja jos jonkinlaista omalaatuisuutta paljastui yhdestä jos toisestakin. Strike koitti kulkea jalkapuolena ympäri Lontoota ja avata Bombyx mori kirjan saloja ja symboleita. Ei pidä myöskään unohtaa hänen sihteeriään Robinia, joka auttoi jälleen tapauksen kanssa ja haaveili suuremmastakin roolista etsivänä Striken rinnalla. Katsotaan mitä jatko-osat tuovat näiden puolesta tullessaan. Ainakin toivon, että hiukan vähemmän raakoja tapauksia... Huomenna sitten taas jotain jouluisempaa postausta luvassa, vaikka tässäkin tarinassa jo joulukoristeita vähän vilahtelikin. Eihän sitä ihan näin raaoissa tunnelmissa voi rauhallista joulua vielä toivottaa :D

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Käen kutsu

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin kummitus, Oksan hyllyltä, Kasoittain kirjoja, Amman lukuhetki, Tarukirja, Ja kaikkea muuta, Nenä kirjassa ja Kirjavinkit 

 

Little Women - Louisa M. Alcott

Kirjan nimi: Little Women

Kirjoittaja: Louisa M. Alcott

Kustantaja: Penguin Books

Julkaisuvuosi: 1868 / 1994

Sivumäärä: 217

Mistä: Omasta hyllystä

' "Don't peck at one other, children. Don´t you wish we had the money Papa lost when we were little, Jo? Dear me! how happy and good we´d be, if we had no worries!" said Meg, who could remember better times.

"You said the other day you thought we were a deal happier than the King children, for they were fighting and fretting all the time, in spite their money."

"So I did, Beth. Well, I think we are; for, though we do have to work, we make fun for ourselves, and are a pretty jolly set, as Jo would say." '

s. 4

Marchin neljä tytärtä ovat Meg, Jo, Beth ja Amy. Heidän isänsä on menettänyt omaisuutensa ja nyt he joutuvat työskentelemään tullakseen toimeen. Meg on sisaruksista kaikista vanhin. Hän on pian 17-vuotias kaunotar, joka haikailee vielä entisen yltäkylläisemmän elämän perään. Nyt hän toimii kotiopettajattarena. Sitten on poikatyttö Jo, joka on aina keksimässä hullutuksia tai kynäilemässä tarinoita. Päivänsä hän joutuu viettämään nyrpeän mutta varakkaan sukulaistädin seuraneitinä. Beth puolestaan on pieni kodinhengetär. Hän on vaatimaton ja tekee aina tunnollisesti osansa. Nuorimmaisin Amy käy vielä koulua ja käyttää hienoja sanoja, joiden merkityksiä ei ymmärrä. Hän pitää kaikesta kauniista ja perheen kuopuksena yrittää esittää ikäistään vanhempaa kuin onkaan.

Joulu lähestyy ja perheen isä on Yhdysvaltojen sisällissodan rintamalla. Lahjoja ei ollut tarkoitus antaa, mutta lapset päättävät silti antaa omasta vähästään äidilleen, joka rakastaa ja huolehtii heistä suurella sydämellä. Se kuvastaakin hyvin sisarusparven henkeä, sillä vaikka välillä valitetaankin, niin päällimmäiseksi jää silti perheen yhteisö ja lämpö. Teoksessa päästään seuraamaan yhtä vuodenkiertoa sisarusten matkassa joulusta jouluun. Heidän hullutuksiaan, näytelmiään, ilojaan ja surujaan. Kukin koittaa omalla tavallaan kasvaa ihmisenä. Onpahan myös naapurikartanon yksinäinen poika/nuori miehenalku Laurie, joka rupeaa pyörimään lämminhenkisen naapurin tyttökatraan kanssa. Vielä hetken Meg, Jo, Beth ja Amy ovat tyttöjä, joista vanhin on kuitenkin hiljalleen kääntymässä pieneksi naiseksi.

 

' "Hadn't you rather have her marry a rich man?" asked Jo, as her mother´s voice faltered a little over the last words.

"Money is good and useful thing Jo, and I hope my girls will never feel the need of it too bitterly nor be tempted by too much. I should like to know that John was firmly established in some good business, which gave him an income large enough to keep free from debt and make Meg comfortable. I'm not ambitious for a splendid fortune, a fashionable position, or a great name for my girls. If rank and money come with love and virtue, also, I should accept them gratefully, and enjoy your good fortune; but I know, by experience, how much genuine happiness can be had in a plain little house, where the daily bread is earned, and some privations give sweetness to the few pleasures. I am content to see Meg begin humbly, for if I am not mistaken, she will be rich in the possession of a good man´s heart, and that is better than a fortune. '

s. 188

Oi olipa tämä Alcottin klassikko ihana! Pikku naisia on asuttanut kirjahyllyäni jo pitkään. Luin sen ensikerran lukioikäisenä ja silloin muistan pitäneeni sitä kuolettavan tylsänä. Eihän siinä edes tapahdu mitään! Voi kuinka väärässä silloin olinkaan. Kyllä, eihän tässä mitään suurta juonenkaarta ole, mutta jotenkin tuo tyttöjen välinen yhteys ja heidän arkensa kuvaus oli niin kiinnostavaa, että nyt aikuislukijan sydämeni vain suli lukiessa tätä lämminhenkistä teosta. Nyt viimein ymmärrän, miksi niin monet sanovat tätä yhdeksi lempikirjakseen ja palaavat sen pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Aina ei nimittäin tarvitse tapahtua jotakin suurta ja ihmeellistä. Joskus ne pienet arkiset asiat ovat tärkeitä.

Tuo ajankuva oli tässä teoksessa ehdottomasti parasta. Sisarukset olivat myös tarpeeksi erilaisia, jotta monenlaista tapahtumaa ja kokemusta päästiin käsittelemään. Taustalla pyöri huoli isästä ja sisällissodan melskeestä, mutta liiaksi se ei tyttöjen arkea haitannut. Heidän äitinsä oli myös lempeän opettavaisinen tarinoineen. Tässä pienessä teoksessa olikin yllättävän paljon opettavaisia kohtia, jotka kuitenkin loivat enemmän lämmön tunteen kuin olisivat häirinneet liian osoittelevina. Onhan tuo aika ollut aika erilainen kun vertaa nykyaikaan. Kuinka paljon vähemmällä tuntiinkaan toimeen ja kaikki tekivät osansa jo pienestä pitäen.  Silti oli ilo nähdä, että vielä aikuisuuden kynnykselläkin tytöt leikkivät ja hassuttelivat yhdessä. Ei ollut niin kiire aikuistua, vaikka töissä pitikin käydä. Oli myös raikasta lukea 1800-luvun klassikko, jossa ei ollut Jane Austenin tavoin kuvattu yläluokkaisia neitosia, joiden tärkein tavoite on päästä hyviin naimisiin. Tässä Alcottin teoksessa tuntui olevan paljon maanläheisemmät arvot. Tämän teoksen pariin voisi mieluusti palata uudestaankin ja sen jatko-osiin aion ehdottomasti tutustua.

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Lumiomena, Lue meille äitikulta, Kirjahullun päiväkirja, Oksan hyllyltä, Sininen linna, Jokken kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Luettua, Kirjan pauloissa, Bibliofiilin päiväunia, Sivutiellä, Ankin kirjablogi ja Kirjavinkit