Vintagea ja veritekoja - Hanni Maula

Kirjan nimi: Vintagea ja veritekoja

Sarja: Helvi Helve tutkii #1 

Kirjailija: Hanni Maula

Lukija: Annu Valonen

Julkaisija: Karisto

Julkaisuvuosi: 2025

Kesto: 12h 30min 

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Hauhon kylän voimakas persoonainen eläkeläinen Helvi Helve on ulkoiluttamassa pikku mussukkaansa, kun hän rupeaa ihmettelemään, miksi naapurin Paaterosta ei ole kuulunut pitkään aikaan. Hän menee kurkistamaan sisälle, ollaanhan tässä pitkäaikaisia naapureita, ja löytää Paateron ruumiin. Poliisi pitää juttua jälleen yhden ikäihmisen luonnollisena kuolemana, mutta Helviä tilanne epäilyttää. Vaikka Helvi onkin eräänlaisen ihmisvihaajan maineessa ärhäköinen puudeleineen, ei hän näe muuta vaihtoehtoa kuin yhdistää voimansa perinnerakentamisen perässä kylään muuttaneen Riitan sekä kyläkauppaa pitävän Hannun kanssa. Pian kolmikko juokseekin läpi monen monituiset vintage-tapahtumat, sillä Paateron jäämistö on hämmästyttävän täynnä merkkivalaisimia. Poliisinkin on aika ottaa tapaus vakavammin, kun ruumiita rupeaa tulemaan lisää. Mihin ihmeeseen Paatero olikaan sekaantunut?

 

Maula onnistui tarjoilemaan juuri sellaista letkeän riemukasta cosy crimea, joka iskee minuun. Hahmot olivat täynnä omanlaisiaan vahvoja persoonia ja oi apua tuota Helvin pientä mussukkaa. Siinä oli puudelilla omaa tahtoa ja näkemystä. Aivan mahtavaa, että tällainen herkullinen cozy crime -sarja löytyi nyt kotimaisen tekijän käsistä! Olen nimittäin aiemmin rakastunut Richard Osmanin Torstain murhakerho sarjaan ja jotain samaa tunnelmaa tässäkin oli. Vahvapersoonaiset ikäihmiset ratkovat mysteereitä ja toheltavat menemään unohtamatta huumoria.

 

Tämä teos oli kyllä täydellinen valinta mökille. Mieheni suvun mökki on nimittäin Hämeessä ja tämä dekkari sijoittui Hauholle. Kävimmekin Hauholaisessa tapahtumassa Herkkujen yössä ja yksi kohteistamme oli juurikin tuo Hauhon Alvettulan kyläkauppa, jossa Hannunkin tulkitsen olleen töissä. Tai ainakin itse bongasin heti kirjan sivuilta tutut kaksi siltaa ja tuon omintakeisen kyläkaupan. Kuvassa näkyykin kaupan edustalla oleva karhu taustana. Kuinka mahtavaa olikaan päästä tuttuihin maisemiin! Tietysti minulle kävi jälleen klassisesti kuitenkin niin, että mökkilukemiseni osui mihinkäs muuhun kuin talviseen tarinaan jälleen :D

 

Tämä teos kuitenkin hurmasi minut. Se vaihteli kertojanäkökulmia sopivasti niin, että henkilöt tulivat tutuiksi. Ärhäkkä Helvi puudeleineen ja autoineen, vielä omaa paikkaansa eläkeläisenä etsivä Riitta sekä synkemmän menneisyyden omaava Hannu. Poliisi Annalla taas ex-mies ja tökerö työpari aiheuttivat harmaita hiuksia. Eikä pidä unohtaa suomi vintagea! Vaikken mikään harrastaja olekaan niin Tynellin valaisimet ja Arabian papukaijakannut vilahtelevat herkullisesti osana tekstiä. Aion ehdottomasti palata tulevaisuudessakin seuraamaan, mitä Hauholaiset pääsevätkään ratkaisemaan jatkossa.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka, Kirjarouvan elämää, Kirjojen kuisketta, Tuijata, Kirjoja hyllystäni, Kirjasähkökäyrä, Luetut.net, Kauniimpaa kuin koskaan ja Kirjavinkit 

  

Pieni talo suuressa metsässä - Laura Ingalls Wilder

Kirjan nimi: Pieni talo suuressa metsässä (Little House in the Woods)

Sarja: Pieni talo preerialla #1

Kirjailija: Laura Ingalls Wilder, suomentanut Heidi Järvenpää

Lukija: Elina Keinonen
Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 1932, suomennos 1961 ja äänikirja 2021

Kesto: 3h 33min 

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Eletään 1800-luvun loppua Yhdysvalloissa. Pieni Laura tyttö asuu perheensä kanssa keskellä suurta metsää. Kaupunki on paikka jonne isä vie metsästämiensä eläinten turkit ja josta hän tuo mekkokankaita mukanaan. Laura ei siitä kuitenkaan tiedä sen enempää. Heidän talonsa ja metsä on hänen kotinsa. Päivät kuluvat kotitöitä tehden ja vuodenkierron mukaan eläen. Milloin savustetaan lihoja, milloin kerätään vaahterasiirappia puista, milloin tehdään juustoa. Itaisin istutaan yhteen ja isä soittelee viulua ja kertoilee tarinoita.

 

Olipa tämä klassikko ihana! Jotenkin tämä pieni teos onnistui olemaan niin sympaattinen. Wilder on onnistunut tavoittamaan pienen Lauran maailman ihmetyksen, ja samalla lukijan eteen maalataan taitaen kuvauksia tuon ajan elosta. Päivittäisistä töistä ja pyhäpäivien tylsyydestä kun mitään ei saanut tehdä. Tai siitä kun kohtaakin pihalla karhun. Enpä ollut ennen tiennytkään, että juoksutetta juustontekoon saatiin pienten vasikoiden sisälmyksistä. Tai että siirapista tehtiin karamelleja lumen avulla. Tai että talven vaaleaa voita pystyttiin värjäämään keltaisemmaksi porkkanaraasteella. Sarja onkin ilmeisesti osin omaelämänkerrallinen, joten ei ihme, että Wilder on saanut puhallettua näihin arkisiin askareisiin eloa. 

Tämän teoksen kuuntelu oli kiehtova kurkistus oman aikansa maailmaan yhden syrjäisen kodin piirissä. Lauran viaton ja kiinnostunut mieli veti puoleensa. Tämä oli sellainen tunnelmallinen pieni välipalateos, joka lämmitti kuin muhkea villapaita. Pohdin jo pitäisikö tämä sarja hankkia omaan hyllyyn, sillä jotenkin kuunnellessa jo tuli sellainen olo, että tämän pariin voisi joskus palatakin. Onneksi Pieni talo preerialla on sarja, joka sisältää lukuisia osia, joten kuunneltavaa riittää jatkossakin, kun kaipaa lapsekasta historian tunnelmointia.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjahilla, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan ja Kirjavinkit   

 

Täydellinen osuma - Elena Armas

Kirjan nimi: Täydellinen osuma (The Long Game)

Sarja: Green Oak #1 

Kirjailija: Elena Armas, suomentanut Susanna Dakash

Lukija: Henna Mäki-Filppula & Valtteri Turunen
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2023, suomennos ja äänikirja 2026

Kesto: 14h 32min 

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Adalyn on kunnianhimoinen nuori nainen, jonka viestintäura pyörii jalkapallojoukkue Miami Flames:in ympärillä. Huippujoukkueen kausi on ollut hiukan vaisu ja pahemmaksi vain menee. Aina niin hillitty ja osaava Adalyniltä palaa nimittäin pinna lopullisesti ja silloin seuran maskotti saa tuta hänen raivonsa. Paha vain, että tämä maskottilinnun höyhennys saadaan videolle ja siitä tulee viraali. Seuran johtaja, joka on myös Adalynin etäinen ja vaativa isä, päättää lähettä Adalynin pois jaloista kunnes kohu laskeutuu. 

 

Adalyn lähtee siis kohti tuntematonta ja löytääkin itsensä pohjoiscarolinalaisesta pikkukaupungista. Ja se joukkue josta hänen pitäisi rakentaa menestystarina onkin tyttöjen junnujoukkue, jossa joku tytöistä juoksee tutussa ympäriinsä ja hyvä jos pallo edes löytää tiensä oikeaan päätyyn. Tämän joukkueen valmentaja Cameron on puolestaan entinen maalivahtitähti, joka on halunnut paeta julkisuuden valokeilaa tänne vuoristoiselle syrjäseudulle nimettömyyden parran taakse naamioituneena. Eikä mikään onnistu ärsyttämään häntä enempää kuin piikkikoroissaan ja jakkupuvuissaan keikistelevä Adalyn. Mutta seuraa on luotsattava yhteisvoimin, vaikka yhteistyö olisikin aloitettu aivan väärällä jalalla.

 

Nyt kun jalkapallon MM-kisat täyttävät öisin television, minäkin halusin päästä mukaan tähän jalkapallohuumaan. En millään jaksa valvoa noita otteluita katsellessa, mutta sopivasti nyt on ilmestynyt näitä sporttiromantiikka kirjoja, joista löytyikin sopiva jalkapalloteos. En tosin ollut etukäteen tajunnut kirjan joukkueen olevan tyttöjen junnuliiga, mutta eipä se menoa haitannut. Niin sympaattisia tytöt olivat, vaikka heidän kehityksensä olikin hiukan epäuskottavaa huomioiden lähtötason.

 

Tämä teos oli siis paluu jälleen viihteellisen romantiikan pariin. Onneksi olin ehtinyt kuuntelemaan välissä jotakin muuta, sillä nyt tämä tuntui taas vain mukavan leppoisalta ja juurikin viihdyttävältä teokselta. Nauroin niin paljon kun kaksikko kilpailuvietteineen haastaa toinen toisensa osallistumaan pikkukaupungin kaikkiin ohjelmiin vuohijoogasta savityökurssille. Huumoria oli juuri sopivasti ja pääparin välinen kemia toimi. Tätä kuunnellessa tuli mieleen Beth O´Learyn teokset, joista olenkin pitänyt. Tässä myös pohjustettiin jo vähän seuraavaa osaa eli Green Oakissa tavataan luultavasti jälleen. Mieluusti kuuntelen viihdenälkään jatkossakin Armasin teoksia.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Joutavuuksien jumala - Arundhati Roy

Kirjan nimi: Joutavuuksien jumala (The God of Small Things)

Kirjailija: Arundhati Roy, suomentanut Hanna Tarkka

Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 1997, suomennos 2001

Sivumäärä: 384

Mistä: Kirjastosta

 

Ayemenemin kylä Intian kärjessä on hikinen ja kuuma. Sen sateen mutaamilla kaduilla kävelee Rahel. Kolmekymppinen nainen (ei vanha, ei nuori, mutta elinkelpoisen, kuolinkielpoisen ikäinen), joka on palannut takaisin lapsuutensa maisemiin Yhdysvalloista. Tänne hänet on vetänyt tieto, että hännen kaksosveljensä (erimunainen) Estha on palannut. He olivat niin läheisiä. Aistivat toistensa ajatukset. Rahel ja Estha. Estha ja Rahel. Mutta sitten jotakin traagista tapahtui. Ja Estha lähetettiin pois hänen isänsä hoiviin. Nyt Estha on kuitenkin takaisin. Tai ainakin hänen kuorensa. Mykkä ja ympäriinsä kävelevä Estha, johon ei saa mitään yhteyttä.

 

Pitää palata ajassa taaksepäin. 60-luvulle, jolloin kaksoset olivat seitsenvuotiaita. Heidän eronnut äitinsä (mikä skandaali!) oli palannut takaisin kotiin veljensä Chakon isännöimään taloon Paradise säilyketehtaan varjoon. Chakolla oli myös tytär - Sophie Mol. Englannissa asuva, joka viimein oli tulossa tapaamaan isäänsä. Kaikki laittautuvat ja sitten suunnataan lentokentälle vastaan. Vierailu kuitenkin päättyy traagisesti. Sophie Mol löytyy joesta hukkuneena. Miten kaikki menikään näin pahasti pieleen?   

 

' Hän ei tiennyt, että joissakin maissa, kuten siellä mistä Rahel tuli, epätoivon eri lajit kilpailivat keskenään ylivallasta. Että yksityinen epätoivo ei voinut koskaan olla kyllin toivotonta. Että silloin tapahtui jotakin, kun yksityinen mielenkuohu uhrattiin kansakunnan yleisen, väkivaltaisen, kehää kiertävän, pakottavan, naurettavan, järjettömän, kerrassaan mahdottoman myllerryksen tienvarsialttarille. Se iso jumala ulvoi kuin kuuma tuuli ja vaati jumaluutensa vahvistamista. Silloin pikku jumala (hillitty ja herttainen, yksityinen ja rajallinen) häipyi tiehensä pettyneenä, naurahtaen tottuneesti läksynsä oppineena omalle uhkarohkeudelleen. Joutavaksi todettuna, tilaansa turtuneena se sopeutui eikä piitannut enää mistään. Millään ei ollut juuri väliä. Juuri millään ei ollut väliä. Ja mitä vähemmän oli väliä, sitä vähemmästä oli väliä. Mikään ei ollut tarpeeksi tärkeää. Koska pahempaakin oli tapahtunut. Maa josta Rahel oli kotoisin häilyi ikuisesti sodan kauhujen ja rauhan kauhujen välillä ja siellä tapahtui kaiken aikaa pahempiakin asioita. '

s. 33-34 

 

Joutavuuksien jumala on teos joka kiertelee ja kaartelee kuin kissa kuumaa puuroa. Se valottaa lukijalleen hetken sieltä ja toisen täältä. Jotakin on tapahtunut. Mutta miten kaikki palaset sopivat yhteen? Pala sieltä, pala täältä. Ja siinä välissä koko elämä. 

 

Olen iloinen, että valitsin tutustua tähän Royn moderniin klassikkoon fyysisenä kirjana. Se ei nimittäin ole helpoimmasta päästä kerronnallisesti. Kronologiaa on turha odottaa. Sen vuoksi olinkin pitkään ymmälläni, mikä tässä koko teoksessa oli ylipäätään se punainen lanka. Kun lopussa viimein ymmärsin, olinkin naulittuna tuoliini vaikuttuneena. Mutta sitä ennen olin kyllä hyvin kujalla. Kerronnan lisäksi Roy leikittelee paljon kielellä, joten jotkut sanat saattaavat avautua paremmin luettuina kuin kuunneltuina.

 

Matkani Joutavuuksien jumalan kanssa oli siis varsin ristiriitainen. Sen alku eksytti minut ja tapahtumien vyöry hukutti alleen. Toisaalta lopussa kun kehä pieneni ja keskittyi, vaikutuin Royn kerronnallisista lahjoista. Huh mikä tarina. Eksyksissä taas ihmettelin kuinka paljon kaikkea kurjaa ja yököttävääkin tähän tarinaan olikaan ahdettu mukaan. Tämä ei todellakaan ole mikään hyvänmielentarina vaan karua tykitystä intialaisen yhteiskunnan epäkohdista. Naisten asemasta, kastijaosta, koskemattomien oikeudettomuudesta. Samalla myös vanhempien rakkaudesta ja sen puutteesta sekä kaksosten välisestä symbioosista ja mitä tapahtuu kun se katkaistaan.

 

Tähdet: 3 / 5 

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirjojen kuisketta, Kirjamielellä, Tekstiluola, Kirjasähkökäyrä, Eniten minua kiinnostaa tie ja Kirjavinkit 

 

Pala palalta pois - Anneli Kanto

Kirjan nimi: Pala palalta pois: Kertomuksia Alzheimerin taudista

Kirjailija: Anneli Kanto

Lukija: Erja Manto
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2013, äänikirja 2024

Kesto: 4h 34min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Pala palalta pois: Kertomuksia Alzheimerin taudista koostuu kolmesta osiosta. Se alkaa Kannon äidin kuvauksella. Erilaisilla tuokiokuvilla. Ollaan lääkärissä. Miksi se tytär tänne taas on raahannut, ei hänessä ole mitään vikaa. Muisti välillä pätkii, mutta ulospäin sitä koittaa vastata oikein kysymyksiin ja antaa hyvää kuvaa. Lopulta tutut kasvotkin unohtuvat. Ja lopulta palvelukoti kutsuu kun ei enää yksin pärjää.

 

Toinen osio koostuu puolestaan erilaisista lyhyistä pätkistä. Ne on koottu eri henkilöiltä ja avaavat laajasti kirjoa, mitä elämä muistisairaan kanssa voi olla. Tuokiokuvia, jotka kiteyttävät oleellisen. Kuinka ei jaksa. Kuinka toinen puolestaan koittaa hyötyä yksinäisestä vanhuksesta. Kuinka puolison koko luonne muuttuu ja parisuhteen dynamiikka keikahtaakin. 

 

Kolmannessa osassa taas palataan Anneli Kannon omakohtaisiin kokemuksiin muistisairaan tyttärenä. Jälleen tuokiokuvia kuinka saada vietyä äiti sairaalaan, murehtia toisen pärjäämistä yksinään. Sitä luita ja ytimiä jäytävää väsymistä tilanteeseen. Mikä auttaisi? Kuinka yksin tuota taakkaa kantaakaan. Äiti unohtaa, mutta tytär koittaa jaksaa molempien puolesta. Kiitosta ei kuitenkaan kuulu.

 

Tämä pieni kirja oli hyvin voimallinen kuuntelukokemus. Kannolla todella on kyky luoda lyhyitä katkelmia, jotka kiteyttävät timanttisesti tuon koko tunteiden kirjon. Hänen kuvauksensa niin muistisairaan päänsisältä kuin omaishoitajan väsymyksestä tuntuivat niin aidon rehellisiltä. Eikä ihmekään, onhan hän itse tosiaan joutunut käymään tämän prosessin läpi. Keskikohdan muiden kuvauksetkin vielä laajensivat tätä ymmärryspohjaa. 

Niin tarkkaa. Niin sydäntä särkevää. Samalla tietyllä tapaa lohdullista: lukija ei olekaan yksin näiden tunteiden ja tilanteiden kanssa. Erja Manto oli myös täydellinen lukijavalinta tähän kokoaan suurempaan teokseen. Tämä ei ole hyvänmielenkirja eikä siinä sanoja säästellä. Kyyneleiltä ei voinut välttyä, mutta samalla tämä oli juuri se kirja jota tarvitsin tämän kaiken prosessoinnin tueksi.  Kiitos Anneli Kanto, että laitoit nämä asiat paperille.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Leena Lumi, Lukuneuvoja, Kirjasähkökäyrä, Savannilla ja Kirjavinkit  

 

Me, Keisarinna - Laila Hirvisaari

Kirjan nimi: Me, Keisarinna

Sarja: Katariina #2

Kirjailija: Laila Hirvisaari

Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 2013

Sivumäärä: 567

Mistä: Kirjastosta

 

' En olisi voinut kuvitella, miten raskas keisarinnan kruunu voi olla ja miten se painaa yhtä paljon päätäni kuin sieluani. Venäjä laskettiin minun käteeni kesäkuun 28. päivänä armon vuonna 1762, mutta tiesin että kansa pitäisi minua keisarinnana vasta kun minut olisi kruunattu Moskovassa. Pietari Suuren ja minun, Katariina II:n, hallituskausien välillä oli vain 37 vuotta. [ - - ] Ihailkoot muut häntä polvillaan, minä en. Mutta erään asian hän hulluudessaan teki: nosti Venäjän Eurooppaan. Hänen ansiostaan pieni siivu kansastani on älymystöä ja ylimystöä, kun kaikki muu on köyhälistöä. Miten minä selvisin? MITEN ME, KATARIINA II, SELVISIMME? '

s. 11

 

Minä, Katariina teoksessa iäkäs Venäjän keisarinna Katariina Suuri muisteli uskolliselle sihteerilleen Leonille kuinka hän saapui Venäjälle nuorena tyttönä kruununperillisenä olevan Pietarin vaimoksi. Nyt Me, Keisarinna alkaa siitä kun Pietari on kuollut ja Katariina II on tehnyt vallankaappauksen kruunaten itsensä Venäjän keisarinnaksi. 

 

Samaan tapaan iäkäs Katariina II muistelee moni vuosikymmenisen valtakautensa pääkohtia uskolliselle Leonilleen. Kruununtavoittelijoiden nitistämiset ja sodat niin Turkin kuin Ruotsin kanssa. Voimakkaita ystävyyssuhteita taas toisten hallitsijoiden kanssa. Virheitä ja onnistumisia. Maaorjalakien kiristämistä. Ihanaa matkaa Krimmille. Ja miehiä, miehiä, miehiä. Nuoria suosikkeja joille lahjoittaa kartanoita ja sieluja niin helposti... 

 

' Ennustanko, mitä tulevat sukupolvet minusta muuten tietäisivät? Kahden tsaarin murhaaja, allekirjoitus tuhannen miehen kujanjuoksusta kuudelle kaartilaiselle... Maaorjuuden hyväksyntä, suosikkien palatsit ja lahjat... Miehet. Miehet. Miehet. '

s. 86  

 

On ollut mielenkiintoista tutustua Katariina Suuren valtaannousuun ja nyt valtakauteen tämän Hirvisaaren duologin parissa. Kuinka paljon noihin vuosikymmeniin onkaan mahtunut. Nyt pääsikin kurkistamaan tuon tunnetun valtanaisen pään sisään. Ainakin lähdemateriaalia on riittänyt Hirvisaarella näihin romaaneihin. Onhan Katarinna Suuri kirjoittanut myös omat laajat muistelmansa. Niitä tässäkin kirjoitettiin.

 

Hirvisaaren valitsema rakenne on ymmärrettävä, mutta samalla se ei hurmannut minua. Kerronta poukkoili makuuni aivan liikaa iäkkään keisarinnan pohdintoihin ja sitten taas johonkin hänen elämänsä osa-alueen läpikäyntiin. Vaikka luin juuri tämän reilu 500 sivua Katariinan elämästä niin tuntuu että edelleenkään mieleeni ei piirtynyt kovin selkeää kuvaa. Kronologisempi lähestyminen olisi auttanut ainakin minua hahmottamaan hänen elämänsä kulun ja tapahtumat paremmin.

 

Katariin II on jäänyt Venäjän historiaan mahtinaisena joka laajensi valtakuntaansa voimakkaasti pitkän valtakautensa aikana. Hän kaappasi vallan mieheltään ja hallitsi miehisessä hallitsijoiden maailmassa vahvana naisena. Ilmeisesti hänen mieltymyksensä nuoriin miehiin on myös jäänyt historiankirjoihin, tai ainakin niin paljon noitakin suhteita vatvottiin näillä sivuilla. Todellisuudentaju on tainnut hämärtyä keisarinnalta, kun niin helposti palatsit ja kymmenettuhannet sielut vaihtoivat omistajaa aina uuden suosikin noustessa. Minulle olisi kyllä vähempikin määrä iäkkään Katariinan ulkonäkökriiseilyä riittänyt. Kuinka monta kertaa pitikään pohtia, kuinka nuoret miehet tuskin enää haluavat hänen suonikohjuisia jalkojaan... Samaan aikaan tämä teos kuitenkin vetosi jollain tasolla. Kyllä Hirvisaaren kerronnassa on omaa imua.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Minä, Katariina  

 

Muualla luettu: Nenä kirjassa ja Kirjavinkit 

 

En ole koskaan tuntenut miehiä - Jacqueline Harpman

Kirjan nimi: En ole koskaan tuntenut miehiä (Moi qui n'ai pas connu les hommes)

Kirjailija: Jacqueline Harpman, suomentanut Nana Sironen

Lukija: Ronja Keiramo
Julkaisija: Hertta

Julkaisuvuosi: 1995, suomennos ja äänikirja 2025

Kesto: 6h 14min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

He asuvat häkissä. Tyttö sekä 39 naista. Tila on maan alla, sinne ei tule valoa muualta kuin katon valaisimista, joiden rytmi on epäjohdunmukainen. Häkin reunoja kiertävät miehet. Aina kolmen joukoissa, vaiti. Vartijoilla on myös ruoskat. Mikäli naiset eivät ole kunnolla, ruoska läjähtää. Tytölle tämä on kuitenkin kaikki mitä hän tietää maailmasta. Hän on elänyt ikänsä täällä. Muilla naisilla on sentään joitakin muistukuvia menneestä maailmasta. Perheistä, auringosta ja kaupoista. Suhteista. Kuinka kaukaista se onkaan. Miten Tyttö voisi ymmärtää heidän puheensa tuosta kaikesta? Ei ihme, että hän on ulkopuolinen. Mutta mitä tapahtuu, kun he yllättäen pääsevätkin maan pinnalle? Ja miksi ihmeessä heidät oli ylipäätänsä vangittu?

 

Tämä pieni dystopiateos on saanut paljon kehuja kirjasomessa. Se kuulosti myös aiheensa puolesta varsin kiehtovalta. Kuinka tyttö joka on elänyt ikänsä tuollaisissa oloissa hahmottaisikaan maailman? Halusin myös palavasti tietää, minkälaisen maailman Harpman on luonut. Miksi naiset ovat vankina häkissään? Millainen on tuo dystooppinen tulaivaisuuden yhteiskunta.

 

Harpmanin teos vetikin minut imuunsa. Oli kiehtovaa seurata naisten toimintaa ja tytön pohdintoja. Tämä teos todella jäi pyörimään mieleen. Se herätti niin paljon kysymyksiä. Moniin etukäteen pohtimiini asioihin tuosta maailmasta ei nimittäin koskaan vastattu. Voi kuinka haluaisinkaan lukea tämän jossain lukupiirissä, jotta sen herättämistä mietteistä pääsisi keskustelmaan muiden kanssa. Olisi mielenkiintoista kuulla miten toiset ovat tulkinneet tämän tarinan. Se on vähäeleinen, jättää paljon kysymyksiä, mutta samalla se ennen kaikkea koskettaa. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Lumiomena, Lukutoukan luetut sivut, Unelmien aika ja Kirjavinkit