Kirjan nimi: Calling Me Home
Kirjailija: Julie Kibler
Kustantaja: Pan Books
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 322
Mistä: Lentokenttäostos Norjasta
'' He made full eye contact with me. A grin split his face like a sunrise, and for a moment, we were simply young people enjoying a mutual prank, neither well-off nor poor, white nor Negro. ''
s. 52
On vuosi 1939. Euroopassa kuohuu, mutta Yhdysvalloissa se on vain kaukainen uutinen. Kentuckyn Shalervillessä 17-vuotiaan Isabellen mielessä kuohuu myös. Hän elää yhteiskunnassa, jossa tummaihoiset ovat toisen luokan kansalaisia, joihin pätevät eri säännöt kuin vaaleaihoisiin. Eräänä päivänä Isabellen perheen palvelijan poika Robert pelastaa hänet pulasta ja vaatii saada saattaa hänet kotiin saakka, vaikka Robertin kaltaiset eivät saisi astua kaupunkiin pimeän tultua. Tämä älykäs ja lääkärinurasta haaveileva miehenalku rupeaa kiehtomaan Isabellea. Nämä kaksi samalla paikkakunnalla mutta täysin eri maailmoissa elävät nuoret alkavat tuntea vastustamatonta vetoa toisiaan kohtaan, mutta onko heidän rakkaudelleen sijaa yhteiskunnassa jossa pelkkä väärällainen katse voi koitua kohtalokkaaksi.
Monta vuotta myöhemmin nykyajassa yhdeksänkymppinen Isabelle on ystävystynyt tummaihoisen kanpaajansa Dorrien kanssa. Kun Isabellen on lähdettävä Teksasista Ohioon hautajaisiim, pyytää hän Dorrien mukaan matkalleen, joka on muuttava näiden kahden naisen suhteen lopullisesti. Isabelle avautuu ensimmäistä kertaa elämässään ja jakaa Dorrielle kauan vaietun tarinan menneisyydestään, joka on täynnä rakkautta ja tuskaa. Myös Dorrien on kohdattava oman elämänsä ongelmia ja löydettävä rohkeus rakastaa.
Kibler on tarttunut suuriin asioihin. Vaikka olisi lukenut vaikka kuinka monta kertaa Yhdysvaltojen historian rotuerottelusta, jaksaa se silti joka kerta yllättämään. Miten on mahdollista että tummaihoiset saivat vasta 1960-luvulla yhtäläisen äänioikeuden. Kiblerin teoksessa kuvataan vielä aikaisempaa aikaa eli nelkytlukua ja silloinkin toisilta kiellettiin pääsy kaupunkeihin auringonlaskun jälkeen ihonvärin vuoksi! Tummaihoiset eivät saaneet käydä samoja kouluja ja busseissa heillä oli erilliset paikat. Tuollaiset kuvaukset herättelevät, mutta silti olisin kaivannut Calling Me Homeiin vielä syvempää pureutumista siihen minkälaista oli todella elää toisen luokan kansalaisena, sillä nyt se jäi vain nuoren ja naivin Isabellen kuvauksen tasolle.
Toisaalta on helppo kauhistella menneitä ja sulkea silmänsä nykyisiltä ongelmilta. Kibler näyttääkin nykyajan Dorrien avulla nyky-yhteiskunnan syrjintää. Edelleen vaikka lait ovat muuttuneet tasavertaisiksi, ovat ennakkoluulot juurtuneet syvään. Ymmärrän mitä Kibler ajoi tällä takaa, mutta minelle jäi vähän epäselväksi, mikä funktio Dorrien lukuisilla ihmissuhdedraamoilla oli. Verrattuna Isabellen ja Robertin väliseen rakkaustarinaan, ne tuntuivat niin laimeilta eivätkä oikein jaksaneet innostaa.
Calling Me Home liikkuu kahdessa eri aikatasossa kahden eri kertojan välityksellä. Minulle jäi kuitenkin sellainen fiilis, että olisiko kirjailijan ollut parepi pitäytyä yhdessä kertojassa. Nuoruuden naivin Isabellen ja nykyajan Dorrienin kertojaäänet olivat nimittäin samanlaiset, vaikka he elivät eri aikana, olivat eri ikäisiä ja omasivat erillaiset taustat. Vaihtoehtoisesti Kathryn Stockettin Piiat romaanin ratkaisu pysyä yhdessä ajassa antaen äänen useammalle osapuolella, loi paljon rikkaamman lukukokemuksen. Erityisesti kaipasin kipeästi Robertin ääntä kuuluviin.
''What´s three down, Miss Isabelle?''
She fumbled to bring her readers back to her nose and peered at the puzzle she´d started. With a triumphant smile, she read the clue.
''It´s a seven-letter adjective for ´much adored: favorite.´ ''
''Uncle.''
''Uncle? That´s only five letters.''
''By ´Uncle,´ I mean I give up.''
''You can´t give up. You didn´t even try.''
''Trying to drive is what I´m trying to do.''
''Beloved''
''Beloved?''
''Yes. That´s the answer. Used in a sentence - Stevie Senior was your high school beloved.''
So much for the crossword puzzle book steering us away from uncomfortable topics.
s. 16
Calling Me Home on hieno ja helppolukuinen romaani, ja täytyy myöntää että Isabellen ja Robertin rakkaustarina sai palan kurkkuun. Eihän tämä mikään täydellisyyttä hipova teos ole, mutta kyllä se tällaisenaankin herättää paljon ajatuksia. Erityisen hauska yksityiskohta oli nykyajan Isabellen automatkalla tekemät sanaristikot. Ne olivat juuri sitä jotakin omaperäistä pientä asiaa, jota joskus jään kaipaamaan romaaneilta. Yhteenvetona Calling Me Home on koskettava romaani, vaikkakaan ei täysin Stockettin Piikojen veroinen.
Tähdet: * * * +
Muualla luettu: Nenä kirjassa, Kirjan jos toisenkin, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjojen keskellä, Lumiomena, Kirjakirppu, Luettua, Le Masque Rouge ja Kirjainten virrassa
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
torstai 10. heinäkuuta 2014
The Light Between Oceans - M.L. Stedman
Kirjan nimi: The Light Between Oceans
Kirjailija: M.L. Stedman
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 2013/2012
Sivumäärä: 461
Mistä: Lentokenttäostos Norjasta
'' This is a story about right and wrong and how sometimes they look the same... ''
Kansi
Tom on palannut Australiaan ensimmäisestä maailmansodasta, mutta hänen mielensä ei saa rauhaa. Hän tuntee valtavaa syyllisyyttä selviytymisestään eikä kestä muistella sitä kaikkea kuolemaa. Tom ryhtyykin takaisin tultuaan majakanvartijaksi päästäkseen rauhaan unohtamaan ja pelastamaan ihmishenkiä tappamisen sijaan. Työt vievät hänet Australian lounaisosiin Partageusen kaupungin leipeillä sijaitsevalle Janus Rocks majakkasaarelle, joka on tunnettu niin karuista oloistaan kuin kahden meren risteämiskohdassa olevasta sijainnistaan. Maissa Partageusen kaupungissa Tom tapaa nuoren Isabellin ja he rakastuvat.
'' For just a moment, her mind tricked her into hearing an infant's cry. She dismissed the illusion, her eye drawn instead by a pod of whales weaving their way up the coast to calve in the warmer waters, emerging now and again with a fluke of their tails like needles through tapestry. She heard the cry again, louder this time on the early-morning breeze. Impossible. ''
s. 13
Elämä Janusin yksinäisyydessä ei kuitenkaan ole kuin satukirjasta. Aluksi yhteiselämä saarella sujuu hyvin ja Isbel on lumoutunut kaikesta mitä näkee. Tummat pilvet rupevat kuitenkin kasaantumaan tämän onnen ylle kun äitiydestä unelmoiva Isabel saa kolme keskenmenoa. Sitten eräänä aamuna majakkasaaren rantaan ajautuu vene, jossa on kuollut mies ja itkevä vauva. Tomille ja Isabelille tämä on kuin Jumalan lahja, hyvitys heidän kärsimyksistään. He tekevät päätöksen, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. He pitävät lapsen.
The Light Between Oceans on hyvin tunteitaherättävä romaani. Itse tarina on hyvin sydäntäsärkevä. Jotenkin Stedman on onnistunut luomaan kauniin ja hauraan kertomuksen oikeasta ja väärästä, jossa niiden rajat hämärtyvät repien lukijan kahtia. Onko teko väärin jos luulee täydestä sydämestään tekevänsä oikein? Voiko vääryyden korjaaminen aiheuttaa vain enemmän tuskaa - kaikille? Stedmanin teoksen hienous piilee juuri sen hienoisissa vivahteissa ja tunnelmassa. Voin vain kuvitella minkälainen tunnelataus syntyisi jos olisi omia lapsia ja voisi heijastaa sitä kautta henkilöiden tunteita. Ilmankin se on vaikuttavaa.
'' It's a hard job, and a busy one. The lightkeepers have no union, not like the men on the store boats, no one strikes for better pay or conditions. The days can leave him exhausted or sore, worried by the look of a storm front coming in at a gallop, or frustrated by the way hailstones crush the vegetable patch. But if he doesn't think about it too hard, he knows who he is and what he's for. He just has to keep the light burning. Nothing more. ''
s. 58-59
Tämän teoksen miljöö oli ihanna kiehtova: kallioinen majakkasaari keskellä merta. Siinä sen karuudessa oli jotakin niin mystistä ja puoleensavetävää. En edes osaa kuvitella minkälaista olisi asua niin eristyksissä kaikesta saaden lomaa siviilisaation pariin vain kolmen vuoden välein. Se on varmasti raskasta ja luulisi että vähemmästäkin tulisi mökkihöperöksi. Siinä on kuitenkin sitä jotakin kun tyrskyävää mertä halkoo majakan yksinäinen loiste.
Tähdet: * * * *
Muualla luettu: Lukuisa, Tarinauttisenhämärän hetket, Nenä kirjassa, La petite lectrice, P.S. Rakastan kirjoja ja Kirjojen keskellä
Kirjailija: M.L. Stedman
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 2013/2012
Sivumäärä: 461
Mistä: Lentokenttäostos Norjasta
'' This is a story about right and wrong and how sometimes they look the same... ''
Kansi
Tom on palannut Australiaan ensimmäisestä maailmansodasta, mutta hänen mielensä ei saa rauhaa. Hän tuntee valtavaa syyllisyyttä selviytymisestään eikä kestä muistella sitä kaikkea kuolemaa. Tom ryhtyykin takaisin tultuaan majakanvartijaksi päästäkseen rauhaan unohtamaan ja pelastamaan ihmishenkiä tappamisen sijaan. Työt vievät hänet Australian lounaisosiin Partageusen kaupungin leipeillä sijaitsevalle Janus Rocks majakkasaarelle, joka on tunnettu niin karuista oloistaan kuin kahden meren risteämiskohdassa olevasta sijainnistaan. Maissa Partageusen kaupungissa Tom tapaa nuoren Isabellin ja he rakastuvat.
'' For just a moment, her mind tricked her into hearing an infant's cry. She dismissed the illusion, her eye drawn instead by a pod of whales weaving their way up the coast to calve in the warmer waters, emerging now and again with a fluke of their tails like needles through tapestry. She heard the cry again, louder this time on the early-morning breeze. Impossible. ''
s. 13
Elämä Janusin yksinäisyydessä ei kuitenkaan ole kuin satukirjasta. Aluksi yhteiselämä saarella sujuu hyvin ja Isbel on lumoutunut kaikesta mitä näkee. Tummat pilvet rupevat kuitenkin kasaantumaan tämän onnen ylle kun äitiydestä unelmoiva Isabel saa kolme keskenmenoa. Sitten eräänä aamuna majakkasaaren rantaan ajautuu vene, jossa on kuollut mies ja itkevä vauva. Tomille ja Isabelille tämä on kuin Jumalan lahja, hyvitys heidän kärsimyksistään. He tekevät päätöksen, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. He pitävät lapsen.
The Light Between Oceans on hyvin tunteitaherättävä romaani. Itse tarina on hyvin sydäntäsärkevä. Jotenkin Stedman on onnistunut luomaan kauniin ja hauraan kertomuksen oikeasta ja väärästä, jossa niiden rajat hämärtyvät repien lukijan kahtia. Onko teko väärin jos luulee täydestä sydämestään tekevänsä oikein? Voiko vääryyden korjaaminen aiheuttaa vain enemmän tuskaa - kaikille? Stedmanin teoksen hienous piilee juuri sen hienoisissa vivahteissa ja tunnelmassa. Voin vain kuvitella minkälainen tunnelataus syntyisi jos olisi omia lapsia ja voisi heijastaa sitä kautta henkilöiden tunteita. Ilmankin se on vaikuttavaa.
'' It's a hard job, and a busy one. The lightkeepers have no union, not like the men on the store boats, no one strikes for better pay or conditions. The days can leave him exhausted or sore, worried by the look of a storm front coming in at a gallop, or frustrated by the way hailstones crush the vegetable patch. But if he doesn't think about it too hard, he knows who he is and what he's for. He just has to keep the light burning. Nothing more. ''
s. 58-59
Tämän teoksen miljöö oli ihanna kiehtova: kallioinen majakkasaari keskellä merta. Siinä sen karuudessa oli jotakin niin mystistä ja puoleensavetävää. En edes osaa kuvitella minkälaista olisi asua niin eristyksissä kaikesta saaden lomaa siviilisaation pariin vain kolmen vuoden välein. Se on varmasti raskasta ja luulisi että vähemmästäkin tulisi mökkihöperöksi. Siinä on kuitenkin sitä jotakin kun tyrskyävää mertä halkoo majakan yksinäinen loiste.
Tähdet: * * * *
Muualla luettu: Lukuisa, Tarinauttisenhämärän hetket, Nenä kirjassa, La petite lectrice, P.S. Rakastan kirjoja ja Kirjojen keskellä
lauantai 5. heinäkuuta 2014
The Pillars of the Earth - Ken Follett
Kirjan nimi: The Pillars of the Earth
Kirjailija: Ken Follett
Kustantaja: Signet
Julkaisuvuosi: 1990/1989
Sivumäärä: 983
Mistä: Antikvariaatista Coloradosta
By Christmas they were starving.
s. 60
Eletään vuotta 1135 Englannissa. Tom Builder on perheineen jo hyvän tovin kiertänyt kaupunkeja etsien töitä, mutta sitä ei ole tarjolla. Nyt on talvi eikä ketään ole lähettyvillä, kun Tomin vaimo synnyttää metsässä kuollen lopulta verenvuotoon. Tom lapsineen tapaa kuitenkin metsässä asuvan Ellenin ja tämän nuoren pojan Jackin. Itsenäinen ja auktoriteeteista piittaamaton Ellen sekä nopeaälyinen ja utelias Jack lähtevätkin Tomin perheen matkaan. Tom löytää töitä Kingsbridgen luostarista, jonka kirkko palaa juuri sopivasti toteuttaen Tomin pitkäaikaisen unelman päästä rakentamaan Katedraalin. Tomin poika Alfred aiheuttaa kuitenkin ongelmia perhe-elämään. Hän ei voi nimittäin sietää älykkäämpää velipuoli Jackiä.
Toisaalla pienessä metsäluostarissa asuu priori Phillip, sotaorpo joka on kasvanut kirkonsuojissa. Suhteellisen nuoresta iästään huolimatta hän on päässyt jo tämän luostarin johtoon ja saanut katastrofaalisista lähtökohdista menestyvän ja kukoistavan luostarin aikaiseksi järkevällä taloudenpidolla ja uusilla innovaatioilla. Tämä nöyrä ja oikeudenmukainen munkki päätyy kuitenkin suurempien voimien vietäviksi, ja pian hän onkin jo suuren Kingsbridgen luostarin johdossa. Juuri saatuaan Kingsbridgen uudet taloussuunnitelmat tehtyä kirkko palaa, mutta onneksi paikalla on Tom Builder valmiina aloittamaan työt.
Samaan aikaan William Hamleighiä on nöyryytetty. Aliena, Shiringin jaarlin tytär, on kieltäytynyt naimasta Williamia, vaikka he ehtivät olla jo kihloissa ja talokin oli jo valmisteilla. Kukaan ei nolaa vallanhimoisia Hamleighiä ilman rangaistusta ja he päättävätkin hyödyntää kruunun vallanperimyskiistoja Shiringin jaarlin pidättämiseksi. Hamleighit saavatkin Shiringin jaarlin tittelin itselleen, Alienan pikkuveljineen jäädessä orvoiksi ja rahattomiksi. Julmalle Williamille tämä ei vielä riitä vaan hänellä on vielä aivan omanlaisensa kosto mielessä Alienalle. Aliena ja Richard ehtivät luvata kuolevalle isälleen hankkia jaarlin tittelin itselleen takaisin, mutta sitä varten Richard tarvitsee sotilasuran ja rahaa sen toteuttamiseen. Muutaman mutkan jälkeen Alienaa päätyykin myymään villaa ja muuttaa Kingsbridgeen. Samalla William Hamleigh sekä vallanjanoinen piispa Waleran päättävät yhdistää voimansa jotta Phillipin rakennushanke ei koskaan näkisi päivänvaloa.
Huhhuh! Täytyy kyllä sanoa että The Pillars of the Earth on aivan uskomaton romaani. Uppouduin useaksi viikoksi sen kiemuroihin ja ylioppilaskirjoituksiinkin lukiessa haikailin pitkälti Follettin teoksen pariin. The Pillars of the Earth herätti keskiajan ytimen henkiin. Elämän, jossa tasapainoitellaan kirkon ja kuninkaan vallan välillä ritari- ja feodaaliyhteiskunnassa. Se ei ollut pelkästään tuotakaan vaan se oli samalla useamman ihmisen elämäntarina, joita seurattiin 1135 vuodesta aina 1174 asti, kaiken kietoutuessa rakennettavan katedraalin ja Kingsbridgen kylän ympärille.
''Remember you wanted to buy my wool?''
''Yes, but it's too late now. I wanted to buy it early in the season. Besides, you can sell it yourself soon.''
''I was thinking,'' Phillip said, ''Could I sell you next year's wool?''
She frowned. ''But you haven't got it.''
''Could I sell it to you before I've got it?''
''I don't see how.''
''Simple. You give me the money now; I give you the wool next year.''
Aliena clearly did not know how to take this proposal: it was unlike any known way of doing business. It was new to Phillip, too: he had just made it up.
s. 525
Erityisesti pidin Follettin luomasta henkilökaartista. Tietysti siinä oli aika voimakkaasti asetelma hyvät vs pahat, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Erityisesti se kuinka päästiin niin feodaaliherrojen kuin nälkäänäkevän kansan pään sisään oli todella hyvä mauste tarinalle. Myöskin kulloisenkin lääniherran ja kuninkaan mielivalta vaikutus tavallisten ihmisten elämään oli valtava. Kaikista mieleenpainuvimmat hahmot (hyvällä tavalla) olivat Phillip, Aliena, Ellen ja Jack. Pidin Follettin tavasta kuvata keskiajannaista. Hänen luomansa naiset eivät olleet vain pelastusta odottavia linnanneitoja tai tottelevaisia rahasta pakkonaitettuja tyttöjä. He olivat vahvoja ja perinteitä rikkovia ehkä hiukan moderneja, mikä oli mukava lisä.
Kun on puhe keskiajasta, niin kirkko on tietysti asia joka on hyvinkin voimakkaasti läsnä. Jopa William Hamleigh oli hirmuteoistaan huolimatta Jumalaa ja helvettiä pelkäävä mies. Toisaalta Follett ei ole kuvannut kirnkonmiehiäkään minään pyhimyksinä. Piispa Waleranille kirkko oli vallan symboli, jonka kautta päästä itsekin eteepäin - keinoja kaihtamatta. Phillip puolestaan välillä kyseenalaisti Jumalan tahtoa. Hän ei liemilti uskonut saati odottanut ihmeitä, vaan luotti ennemminkin uudistuksiin, kovaan työhön ja järkevään talouteen. Hän ei ollut vakuuttava saarnaaja, mutta hyväntahtoisuudellaan hän voitti useamman ihmisen puolelleen.
The Pillars of the Earth on todellinen mestariteos. Yleensä näissä tuhannensivun järkäleissä on aina jokin suvantovaihe, mutta Follett onnistui pitämään minut hyppysissään koko ajan. Tässä romaanissa tapahtui niin paljon, mutta silti se tuntui realistiselta ennemminkin kuin ylitsevuotavalta. Tässä oli niin sotaa, rakkautta, kostoa ja uskoa kaiken kietoutuessa Kingsbridgen katedraalin ympärille. Katedraalin joka on oleva pystyssä vielä satojen ja tuhansien vuosien päästä, kun kaikki muu on jo muuttunut.
'' There may come a time when savages like William Hamleigh aren't in power; when the laws protect the ordinary people instead of enslaving them; when the king makes peace instead of war. Think of that - a time when towns in England don't need walls!''
Phillip shook his head. ''What an imagination,'' he said. ''It won't happen before Judgment Day.''
s. 761
Tähdet: * * * * *
Muualla luettu: Luen, mutta en kirjoita, Humisevalla harjulla, Luettuja maailmoja, Nenä kirjassa, Vinttikamarissa ja Eleonooran luetut
Kirjailija: Ken Follett
Kustantaja: Signet
Julkaisuvuosi: 1990/1989
Sivumäärä: 983
Mistä: Antikvariaatista Coloradosta
By Christmas they were starving.
s. 60
Eletään vuotta 1135 Englannissa. Tom Builder on perheineen jo hyvän tovin kiertänyt kaupunkeja etsien töitä, mutta sitä ei ole tarjolla. Nyt on talvi eikä ketään ole lähettyvillä, kun Tomin vaimo synnyttää metsässä kuollen lopulta verenvuotoon. Tom lapsineen tapaa kuitenkin metsässä asuvan Ellenin ja tämän nuoren pojan Jackin. Itsenäinen ja auktoriteeteista piittaamaton Ellen sekä nopeaälyinen ja utelias Jack lähtevätkin Tomin perheen matkaan. Tom löytää töitä Kingsbridgen luostarista, jonka kirkko palaa juuri sopivasti toteuttaen Tomin pitkäaikaisen unelman päästä rakentamaan Katedraalin. Tomin poika Alfred aiheuttaa kuitenkin ongelmia perhe-elämään. Hän ei voi nimittäin sietää älykkäämpää velipuoli Jackiä.
Toisaalla pienessä metsäluostarissa asuu priori Phillip, sotaorpo joka on kasvanut kirkonsuojissa. Suhteellisen nuoresta iästään huolimatta hän on päässyt jo tämän luostarin johtoon ja saanut katastrofaalisista lähtökohdista menestyvän ja kukoistavan luostarin aikaiseksi järkevällä taloudenpidolla ja uusilla innovaatioilla. Tämä nöyrä ja oikeudenmukainen munkki päätyy kuitenkin suurempien voimien vietäviksi, ja pian hän onkin jo suuren Kingsbridgen luostarin johdossa. Juuri saatuaan Kingsbridgen uudet taloussuunnitelmat tehtyä kirkko palaa, mutta onneksi paikalla on Tom Builder valmiina aloittamaan työt.
Samaan aikaan William Hamleighiä on nöyryytetty. Aliena, Shiringin jaarlin tytär, on kieltäytynyt naimasta Williamia, vaikka he ehtivät olla jo kihloissa ja talokin oli jo valmisteilla. Kukaan ei nolaa vallanhimoisia Hamleighiä ilman rangaistusta ja he päättävätkin hyödyntää kruunun vallanperimyskiistoja Shiringin jaarlin pidättämiseksi. Hamleighit saavatkin Shiringin jaarlin tittelin itselleen, Alienan pikkuveljineen jäädessä orvoiksi ja rahattomiksi. Julmalle Williamille tämä ei vielä riitä vaan hänellä on vielä aivan omanlaisensa kosto mielessä Alienalle. Aliena ja Richard ehtivät luvata kuolevalle isälleen hankkia jaarlin tittelin itselleen takaisin, mutta sitä varten Richard tarvitsee sotilasuran ja rahaa sen toteuttamiseen. Muutaman mutkan jälkeen Alienaa päätyykin myymään villaa ja muuttaa Kingsbridgeen. Samalla William Hamleigh sekä vallanjanoinen piispa Waleran päättävät yhdistää voimansa jotta Phillipin rakennushanke ei koskaan näkisi päivänvaloa.
Huhhuh! Täytyy kyllä sanoa että The Pillars of the Earth on aivan uskomaton romaani. Uppouduin useaksi viikoksi sen kiemuroihin ja ylioppilaskirjoituksiinkin lukiessa haikailin pitkälti Follettin teoksen pariin. The Pillars of the Earth herätti keskiajan ytimen henkiin. Elämän, jossa tasapainoitellaan kirkon ja kuninkaan vallan välillä ritari- ja feodaaliyhteiskunnassa. Se ei ollut pelkästään tuotakaan vaan se oli samalla useamman ihmisen elämäntarina, joita seurattiin 1135 vuodesta aina 1174 asti, kaiken kietoutuessa rakennettavan katedraalin ja Kingsbridgen kylän ympärille.
''Remember you wanted to buy my wool?''
''Yes, but it's too late now. I wanted to buy it early in the season. Besides, you can sell it yourself soon.''
''I was thinking,'' Phillip said, ''Could I sell you next year's wool?''
She frowned. ''But you haven't got it.''
''Could I sell it to you before I've got it?''
''I don't see how.''
''Simple. You give me the money now; I give you the wool next year.''
Aliena clearly did not know how to take this proposal: it was unlike any known way of doing business. It was new to Phillip, too: he had just made it up.
s. 525
Erityisesti pidin Follettin luomasta henkilökaartista. Tietysti siinä oli aika voimakkaasti asetelma hyvät vs pahat, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt lukemista. Erityisesti se kuinka päästiin niin feodaaliherrojen kuin nälkäänäkevän kansan pään sisään oli todella hyvä mauste tarinalle. Myöskin kulloisenkin lääniherran ja kuninkaan mielivalta vaikutus tavallisten ihmisten elämään oli valtava. Kaikista mieleenpainuvimmat hahmot (hyvällä tavalla) olivat Phillip, Aliena, Ellen ja Jack. Pidin Follettin tavasta kuvata keskiajannaista. Hänen luomansa naiset eivät olleet vain pelastusta odottavia linnanneitoja tai tottelevaisia rahasta pakkonaitettuja tyttöjä. He olivat vahvoja ja perinteitä rikkovia ehkä hiukan moderneja, mikä oli mukava lisä.
Kun on puhe keskiajasta, niin kirkko on tietysti asia joka on hyvinkin voimakkaasti läsnä. Jopa William Hamleigh oli hirmuteoistaan huolimatta Jumalaa ja helvettiä pelkäävä mies. Toisaalta Follett ei ole kuvannut kirnkonmiehiäkään minään pyhimyksinä. Piispa Waleranille kirkko oli vallan symboli, jonka kautta päästä itsekin eteepäin - keinoja kaihtamatta. Phillip puolestaan välillä kyseenalaisti Jumalan tahtoa. Hän ei liemilti uskonut saati odottanut ihmeitä, vaan luotti ennemminkin uudistuksiin, kovaan työhön ja järkevään talouteen. Hän ei ollut vakuuttava saarnaaja, mutta hyväntahtoisuudellaan hän voitti useamman ihmisen puolelleen.
The Pillars of the Earth on todellinen mestariteos. Yleensä näissä tuhannensivun järkäleissä on aina jokin suvantovaihe, mutta Follett onnistui pitämään minut hyppysissään koko ajan. Tässä romaanissa tapahtui niin paljon, mutta silti se tuntui realistiselta ennemminkin kuin ylitsevuotavalta. Tässä oli niin sotaa, rakkautta, kostoa ja uskoa kaiken kietoutuessa Kingsbridgen katedraalin ympärille. Katedraalin joka on oleva pystyssä vielä satojen ja tuhansien vuosien päästä, kun kaikki muu on jo muuttunut.
'' There may come a time when savages like William Hamleigh aren't in power; when the laws protect the ordinary people instead of enslaving them; when the king makes peace instead of war. Think of that - a time when towns in England don't need walls!''
Phillip shook his head. ''What an imagination,'' he said. ''It won't happen before Judgment Day.''
s. 761
Tähdet: * * * * *
Muualla luettu: Luen, mutta en kirjoita, Humisevalla harjulla, Luettuja maailmoja, Nenä kirjassa, Vinttikamarissa ja Eleonooran luetut
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)