Usvatuulen valtakunta - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Usvatuulen valtakunta (A Court of Mist and Fury)

Sarja: Valtakunta #2
Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2016, suomennos 2020

Sivumäärä: 732  

Mistä: Kirjastosta

 

' Toivoin, etten tuntisi yhtään mitään.

Toivoin, että ihmissydämeni olisi muuttunut yhtä lailla kuin kaikki muukin minussa. Että se olisi kuolematonta marmoria eikä tällainen surkea, musta riekale, joka märkäni rinnassani.

Kun hiivin takaisin pimeään makuuhuoneeseen, Tamlin nukkui yhä rentona ja alastomana. Jäin hetkeksi ihailemaan hänen selkänsä voimakkaita lihaksia, joiden muotoja kuunvalo korosti, ja hänen unesta pörröisiä kultaisia hiuksiaan, joita olin hyväillyt rakastellessamme aiemmin.

Hänen vuokseen olin tehnyt tämän kaiken. Hänen vuokseen olin ilomielin tuhonnut itseni ja kuolemattoman sieluni.

Ja nyt joutuisin elämään ikuisesti tekojeni kanssa. '

s. 14

 

Usvatuulen valtakunta jatkaa siitä mihin Okaruusujen valtakunta jäi. Kevään ylivaltias Tamlin ja muuttunut Feyre ovat palanneet Kevään valtakuntaan, mutta Vuorenalisen kauhut eivät silti päästä heitä otteestaan. Feyre herää joka yö kaameisiin painajaisiin ja oksentaa sisuksensa ulos. Myös Tamlinin tarve suojella Feyrea on saanut uudet ulottuvuudet. Hän ei halua kenenkään pääsevän enää satuttamaan tätä. He nuolevat haavojaan erillään, mutta silti hääjärjestelyt etenevät vauhdilla. Feyrestä vain tuntuu, että hän tukahtuu...

 

Sitten on vielä tuo pelätyn Yön ylivaltias Rhysin kanssa tehty sopimus. Rhys on Kevään vihollinen, mutta Feyrellä ei ole vaihtoehtoja. Hänen on käytävä yön valtakunnassa aina viikko kuukaudesta sopimuksen mukaisesti. Mutta onko Rhys lopulta se ketä Feyren pitäisi halveksia ja pelätä? Sitten hän kuulee, että sota uhkaa koko Prythiania ja kaikkia sen valtakuntia - mukaan lukien kuolevaisten maita. Feyre haluaisi auttaa estämään sodan, mutta Tamlin ei kerro hänelle mitään. Hänen rinnallaan Feyre pysyisi aina vain nättinä koristeena. Rhys puolestaan on valmis ottamaan Feyren mukaan juonitteluihinsa sodan estämiseksi ja valmentamaan tätä hänen uusissa kyvyissään. Feyre onkin vaikean valinnan edessä: jäädäkö kevääseen vaiko seuratako yötä.   

 

' Hän oli suojelija, ja sellaisena hän pysyisi. Hän oli juuri sitä mitä olin halunnut silloin kun olin ollut kylmä, kova ja iloton; juuri sitä mitä olin tarvinnut sulattaakseni sielustani kitkerien, nälän partaalla vietettyjen vuosien kasvattaman jääkuoren.

En uskaltanut miettiä, mitä saattaisin haluta ja tarvita nyt. Tai kuka minusta oli nyt tullut. '

s. 127 

 

Ensikosketukseni Valtakunta-sarjaan ei tosiaan alkanut Okaruusujen valtakunnan kanssa kovin hyvin. Tuo teoksen romanssi tuntui niin köykäiseltä, että en vain voinut ymmärtää tämän sarjan suurta hehkutusta. Onhan Maasilla paljon muitakin, parempia, sarjoja. Minulle kuitenkin vakuuteltiin, että kyllä se siitä paranee. Päätin siis antaa tällä sarjalle toisen mahdollisuuden. Jos en siitä muuta saisi irti, niin ainakin pystyisin tämän jälkeen keskustelemaan sarjasta enempi muiden kanssa. 

 

Tällä kertaa lukumatkani Valtakunta-sarjan parissa olikin jo parempi, mutta en edelleenkään menettänyt sydäntäni sille. Alku Kevään valtakunnan parissa jälleen suorastaan tympäisi. Tamlinin ja Feyren romanssi oli ja pysyi epäuskottavana ja en jaksanut sitä jatkuvaa vellomista pahassa olossa. Tarina kuitenkin parani huomattavasti kun päästiin Yön valtakuntaan. Rhysin ja hänen lähipiirinsä dynamiikkaa oli hauska seurata ja tässä oltiin jo yritetty tehdä hahmoista monisävyisempiä. Rhysilläkin oli varmasti rankkaa ylläpitää maailmalle julmurin rooliaan, vaikka oikeasti hänellä oli unelmoijan sydän. Siivekkäät Illyrialaiset olivat myös tapoineen kiinnostava lisä tarinaan samoin kuin monet muut uudet mystiset hahmot.

 

Usvatuulen valtakunta onnistui siis hiukan raottamaan tuota verhoa, miksi niin monet ovat tykästyneet tähän sarjaan. Siinä rupesi olemaan jo paljon hyviä komponentteja, ainakin kun päästiin viimein pois sieltä Kevään valtakunnan ummehtuneesta romanssista ja tukahtuneesta ilmapiiristä. Kuitenkin edelleen minulle jäi olo, että tarina ei siltikään tuntunut aivan uskottavalta. Meniköhän Rhysin hahmo jo liiankin lempeäksi Feyren seurassa, jotta hän olisi ollut aivan uskottava omassa roolissaan haltiavaltakunnan mahtavimpana ylivaltiaana. Myös hiukan huvitti kun koko ajan tulee vastaan toinen toistaan mahtavimpia, pelottavimpia ja uskomattomampia hahmoja ja vastustajia. On myös olemassa hieno raja, milloin romanssin jännite pitää todella otteessaan. Siinä missä sarjan ensimmäisessä osassa suorastaan hypättiin liiankin nopeasti tunteiden paloon, niin tässä rupesi menemään jo lähelle että jahkailtiinko jo liiaksikin. Tarinassa oli kuitenkin myös kiinnostavia seikkailuja, juonitteluja ja jännitystä joka piti otteessaan, ja nuo 700 sivua vain hurahtivat. Taidan siis kaikesta valituksestani huolimatta tarttua jossain välissä myös tuohon sarjan seuraavaan osaan. 

 

Tähdet: 3 / 5 

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Okaruusujen valtakunta 

 

Muualla luettu: Ruusunnuppuja, Kirjoihin kadonnut, Kirjojen pyörteissä, Yksi luku vielä..., Kirjasähkökäyrä ja Lukunurkka