Murha paremmissa piireissä - Lynn Messina

Kirjan nimi: Murha paremmissa piireissä (A Brazen Curiosity)

Sarja: Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #1

Kirjoittaja: Lynn Messina, suomentanut Nelli Hietala
Kustantaja: Aula&co

Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2023

Sivumäärä: 271

Mistä: Arvostelukappale

 

' Beatrice nyökkäsi. Hän painoi tiedon mieleensä, vaikka olikin valmis myöntämään itselleen, ettei hänellä ollut aavistustakaan, mitä tekisi sillä. Hän toimi ikään kuin aikoisi löytää ja tunnistaa roiston, joka oli niin brutaalisti päättänyt herra Otleyn elämän. Se oli epäilemättä kunnioitettava päämäärä, mutta yhtä mahdoton kuin epäkäytännöllinenkin. Beatrice ei ollut lainvalvoja, joka tutki rikoksia tai otti kiinni syyllisiä. Hän ei ollut edes välinpitämätön konstaapeli, jonka tehtävä oli valvoa yleistä turvallisuutta. Hän oli ikääntyvä vanhapiika, joka etsi viihdyttävistä elämänkerroista helpotusta univaikeuksiinsa. Se, että hän edes kuvitteli tietävänsä mitään rikosten tutkinnasta, oli lähinnä röyhkeää.

Hän ei silti mahtanut mitään tunteelle, että herttuan kadonnut kynttilänjalka oli tärkeä johtolanka, josta hänen täytyisi udella lisää. '

s. 42

 

1800-luvun alun Englannin järviseudulla on lordi Skeffingtonin kartano. Siellä hienolla illallisella istuu myös 26-vuotias jo vanhanpiian rooliin astunut Beatrice. Orpona, vaisun näköisenä ja vielä vailla myötäjäisiä eivät seurapiirikaudet ole tuottaneet tulosta. Tilannetta ei myöskään ole auttanut hänen jännityksensä puhua ja seurustella ihmisten kanssa sosiaalisissa tilaisuuksissa. Nyt hän on Vera-tätinsä ja tämän parikymppisten lasten Floran ja Russellin kanssa vierailulla tädin kouluaikaisen ystävättären luona. Paikalla on myös toinen lady Skeffingtonin koulutoveri nimittäin rouva Otley, varakkaan maustekauppiaan herra Otleyn vaimo ja kuvankauniin Emily tyttären äiti. Onpa seurueessa muutama muukin perhetuttu, mutta komeaa ja arvostettua herttua Kesgravea lukuun ottamatta, he eivät kiinnosta näitä entisiä tovereita, sillä he ovat molemmat päättäneet naittaa tyttärensä hyvään sukuun eli Skeffingtonien pojalle. Bea sen sijaan vain tylsistyy pöydässä ja huvittelee ajattelemalla millä ruoka-aineilla heittäisi ah niin täydellistä ja itsetietoista herttuaa.

Pitkän illallisen jälkeen Bea pääsee viimein vetäytymään oman huoneensa rauhaan nauttimaan kirjallisuudesta. Ainut vain, että hänen lukemansa kirja on juuri loppunut. Ei siis auta muu kuin hipsiä salaa talon komeaan kirjastoon, vaikka eihän se olisi arvokkaan ladyn mukaista, ja vieläpä yöasussa. Kirjastossa Bea kuitenkin kohtaa kauhistuttavan näyn. Maustekauppias herra Otleyn eloton ruumis makaa maassa ja sen äärellä on itse herttua! Vaikka Bea pitääkin herttuaa aivan sietämättömänä, niin voisiko näin arvovaltainen herra olla kuitenkaan sotkeutunut likaiseen murhaan? Kun seuravana päivänä tilanne julistetaan itsemurhaksi ei Bea voi kuitenkaan jättää asiaa sikseen. Herra Otley-parka ansaitsee parempaa, ja hän on päättänyt selvittää mitä tälle on käynyt. Saapahan siinä samalla näpäytettyä myös ärsyttävää herttuaa ja ositettua tuolle kopealle miekkoselle, että kyllä tässä vaisussa pikku hiirulaisessa on myös älliä.

 

' Kuollut herra Otley-parka olisi epäilemättä ansainnut parempaa, mutta jos Bealla olisi ollut sillä hetkellä mitä tahansa ruokaa - teekakku, paahtoleivän pala, skonssista pudonnut rusina - hän olisi paiskannut sen koko kehonsa voimalla päin Kesgravea.

Mikä sietämätön ihmisolento! '

s. 46 

 

Kun kustantaja muisti minua tällä teoksella ja se yllättäen kilahti postiluukustani olin innoissani. Historiallinen kartanomiljöö yhdistettynä cozy crimeen? Vähän kuin Jane Austenia murhajuonella? Tämähän kuulosti juuri minulle sopivalta kombolta! Kas kun en aiemmin ole tullut törmänneeksi näin herkulliseen genrejen yhdistelmään. Naimakauppoja pyritään hieromaan ja etiketti on kaiken a ja o - vaikka Bea sitä usein tulikin rikkoneeksi Vera-tätinsä kauhuksi. Bea jopa kehtaa esittää tungettelevia kysymyksiä surevalle leskelle ja itse herttualle. Kyllä nyt vähemmästäkin ansaitsee puolenpäivän tapakoulutuksen!   

 

Alussa olin kuitenkin hämmentynyt. Päähenkilön pitäisi olla ikäiseni 26-vuotias ja silti teoksen alussa Bean päällimmäiset ajatukset tuntuivat keskittyvän vain siihen kuinka ärsyttävä herttua on kun hän vaikuttaa niin täydelliseltä ja ylimieliseltä, ja kuinka sen vuoksi hän haluaisi heitellä illallisen erinäisiä ruokia tämän päälle. Piti ihan pysähtyä tarkistamaan, että kyllä tuo on Bean ilmoitettu ikä ja että tämä teos löytyy aikuisten osastolta, sillä meno tuntui pikemminkin lähentelevän teinidraamaa. Ehkä tässä on tavoiteltu Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon kaltaista jännitettä ja väärinymmärrysten verkkoa päähenkilöiden välille. Jäin kuitenkin kaipaamaan tuohon alkuun vähän pidempää johdantoa tähän, sillä nyt lähdettiin välittömästi hyvin lapsekkaasta halusta heitellä lihapullia. Messina on selkeästi tavoitellutkin tiettyä kärjistystä, mutta minun makuuni tätä oli ehkä hiukan liikaa ja liian nopeasti.

 

Onneksi teos kuitenkin kypsyy edetessään. Loppujen lopuksi oli varsin viihdyttävää seurata Bean ja herttuan selvittelytöitä ja niiden ohessa heidän sähäkkää sananvaihtoaan. Herttuan seurassa tästä hiljaisesta seinäruusu Beasta nimittäin kuoriutuu varsin ärhäkkä sähikäinen, joka todellakin haluaa laittaa herttualle jauhot suuhun. Ajalleen tyypillisesti myös verbaaliset heitot tulee kuorruttaa sopivan imelään kohteliaisuuteen. Teos jätti kuitenkin fiiliksen, että henkilöiden käytöksen (kuin ehkä myös murhajuonensa) osalta se olisi ehkä hivenen liian heppoinen aikuisten osastolle. Voisin kuitenkin nähdä nuorten aikuisten ihastuvan tähän. Toisaalta minun vauva-ajan aivoilleni tämä oli oikein mukavan leppoisaa luettavaa. Oikeastaan kirjan kansien sulkeuduttua olen huomannut jopa kaipaavani teoksen hahmojen pariin. Lukisin siis mieluusti lisää Bean ja herttuan tutkimuksia. Kunhan Bea pääsisi irti ruuanheitto fantasioistaan.

 

Tähdet: 3 / 5 

Muualla luettu: Annelin kirjoissa