Sadan vuoden yksinäisyys - Gabriel García Márquez

Kirjan nimi: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)
Kirjailija: Gabriel García Márquez, suomentanut Matti Rossi
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1967, suomennos 2010

Sivumäärä: 414

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Tuntui kuin itse taivaan Herra olisi päättänyt kokeilla kansalaisten hämmästymiskykyä, panna Macondon asukkaat ailahtelemaan jatkuvasti riemun ja pettymyksen, uskon ja epäuskon välillä ja järjestää heille niin valtavia elämyksiä ettei kukaan enää pystynyt sanomaan varmuudella missä olivat todellisuuden rajat. Todellisuus ja kangastukset kietoutuivat niin sotkuiseksi vyyhdeksi että kastanjapuun alla istuva José Arcadio Buendián haamu alkoi kiemurrella kärsimättömänä, lähti liikkeelle ja kummitteli huoneissa keskellä päivää. '

s. 227

Macondo on kylä, joka perustetaan tyhjästä keskelle Kolumbian sankkoja viidakkoja. Se on syrjässä kaikesta ja vain harvoin joku satunnainen kaupusteleva mustalaisseurue eksyy paikalle tuomaan näytille maailman ihmeitä. Kylän suunnitellut ja perustanut José Arcadio Buendiá hurahtaa täysin näihin keksintöihin. Tosin aina kokien karvaan pettymyksen todellisuuden iskiessä takaisin. Hänellä on kuitenkin visio tulevaisuudesta koko kylälle. 

Macondon vaiheet kietoutuvatkin saumattomasti Buendiojen suvun vaiheisiin. Milloin pojat karkaavat maailmalle mustalaisten tai kapinan matkassa. Milloin joku hautautuu keksijänkammioon omiin oloihinsa. Kauniita tyttäriä syntyy. Suhteet ovat villejä ja valtaisia meloja on jos kelläkin. Jotenkin suku onnistuu kuitenkin aina sotkeutumaan toisiinsa. Ja mahdottomuuteen. Aika kuluu taustalla ja José Arcadion Ursula vaimo seuraa sukupolvi toisensa jälkeen kuinka kylä muuttuu ja kasvaa. Uudet tuulet herättävät sen henkiin. Yhteiskunnalliset muutokset kietoutuvat sen ympärille. Kunnes viimein banaaniyhtiön kadottua ja kaikkien jo unohdettua sen olemassaolonkin, nelivuotinen sade pyyhkii viimeisetkin palaset siitä mitä Macandon kylästä ja Bueniójen suvusta oli enää jäljellä.

 

' - Älähän nyt, poika kulta, hän sanoi lohduttavasti. - Kerro mummille kuka se on.

Saatuaan kuulla kuka se oli Pilar Ternera päästi syvän naurun. Se oli hänen muinainen raikuva naurunsa joka myöhemmin oli alkanut muistuttaa kyyhkysten kurinaa. Buendíojen sydämissä ei ollut salaisuuksia, joita hän ei olisi osannut tulkita, sillä sadan vuoden kokemus ja korttipakan syvällinen tuntemus olivat opettaneet hänelle että samat ilmiöt toistuivat peruuttamattomasti perheen historiassa. Tuo historia oli kuin alati kierivä pyörä joka olisi vierinyt ikuisesti ellei akseli olisi vähitellen ja auttamattomasti alkanut murentua. '

s. 393

 

Huh mikä lukukokemus. Sadan vuoden yksinäisyys on kyllä klassikkoasemansa ansainnut, sillä sen verran omanlaatuinen ja mieleenpainuva teos on kyseessä. Márquez ei kuitenkaan päästä lukijaansa helpolla. Sukupolvi toisensa jälkeen samat nimet pyörivät perheen piirissä ja koko ajan pitää olla tarkkana kuka onkaan kyseessä. Kerronta ei myöskään ole selkeän lineaarista vaan Márquez onnistuu kuljettamaan tarinaansa eteenpäin sellaisella vimmalla ja rönsyilyllä, että arempaa voisi hiukan jo kauhistuttaa. Minä kuitenkin rakastuin tähän hänen tapaansa kertoa. Uppouduin täysin sen monipolviseen syleilyyn ja annoin virran vain kuljettaa, minne se sitten sattuikaan kääntymään.

 

Tämän tarinan kanssa ei kyllä koskaan voinut olla varma, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Lattarikirjallisuudelle tyypillisesti mikään ei ole liian uskomatonta. Se nyt vain kuuluu asiaan, että jo kauan sitten kuollut mustalaiskauppias palaakin yhtäkkiä nuorenneena takaisin, viaton sielu lentää lakanassa taivaaseen kesken pyykkäyksen tai syntyy myrsky joka kestää vuosia ilman taukoa. Tiettyä maagista realismia on siis näiden sivujen lomassa luvassa. Onneksi olin jo aiemmin tutustunut Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen, joten tiesin jo hiukan odottaa näitä ylitsevuotia tunteita ja niiden vaikutuksia ympäristöön.

 

Olenpa iloinen, että tulin tarttuneeksi tähän klassikkoteokseen viimein. Siinä oli paitsi yhden suvun tarina, niin sen lisäksi myös syvyllistä kuvausta yhteiskunnan ja ihmisten toiminnasta. Kuinka osuvasti kapinajohtaja eversti Aureliaanon pettymystä kuvattiinkaan, kun saadakseen valtaa heidän olisikin pitänyt luopua oikeastaan kaikista vaateistaan ja myydä aatteensa suuremman kannatuksen puolesta. Mikä siis oli pointti kaikessa tässä sissisodassa? Entäs tuo kapitalistin täydellinen kukkanen banaaniyhtiö, joka pahan paikan koittaessa osoittaa oikeudessa ettei se suinkaan ole koskaan toiminut Macondossa tai oikeastaan koko yhtiötä edes ole ollut olemassa. Entä kuinka massamurha onnistuttiin täysin lakaisemaan maton alle tai... Esimerkkejä riittäisi. Hienon työn on Márquez tehnyt teoksessaan, vaikka vähän karsastinkin tuota sukurutsan määrää. Toisaalta jotenkinhan se suvun tuho piti pohjustaa, kun sitä siansaparoa odoteltiin ilmestyväksi viimeisenä merkkinä koittavasta lopun alusta. Tämä Márquezin omintakeinen teos on ajattelua ja keskittymistä vaativa, mutta kyllä sen lukeminen myös palkitsee.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Koulukirjastonhoitajat, Sivumerkkejä, Kirjakaapin kummitus, Kirja hyllyssä, Kirja vieköön!, Paljon melua kirjoista, Luettua elämää, Mustikkakummun Anna, Cats, books & me, Ankin kirjablogi, Kirjaluotsi  ja Kirjavinkit