Järki ja tunteet - Jane Austen

Kirjan nimi: Järki ja tuntet (Sense and Sensibility)
Kirjailija: Jane Austen, suomentanut Aune Brotherus
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1811, suomennos 2011

Sivumäärä: 339  

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Elinor oli erittäin hyväsydäminen, hyväntahtoinen ja hänellä oli voimakkaat tunteet, mutta hän osasi hallita niitä. Se oli taito, joka äidin vielä oli opittava ja jota toinen hänen sisaristaan ei aikonut koskaan opetellakaan.

Marianne oli monessa suhteessa samanlainen kuin Elinor. Hänkin oli ymmärtäväinen ja älykäs, mutta kiihkeä kaikessa. Hänen surullaan ja ilollaan ei ollut mitään rajaa. Hän oli jalomielinen, ystävällinen, innostava, mutta varomaton. Hänen ja äidin yhtäläisyys oli silminpistävä. '

s. 8

 

Kun herra Dashwood kuolee, jättää hän jälkeensä rouvansa sekä tämän kolme tytärtä, joista Elinor ja Marianne naimaikäisiä neitokaisia. Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika puolestaan perii kaiken. Näin Dashwoodin perhe jää ikävään välikäteen. Poika, John, ei halua (vaimonsa painostamana) antaa sukulaisilleen mitään, mutta samalla ei heitä poiskaan voi potkia. Sitten tämän nuoremman rouva Dashwoodin, eli Johnin vaimon, veli Edward tulee heille majoittumaan. Pian huomataan lähentymistä kahden rauhallisen sielun, Elinorin ja Edwardin välillä. Edwardin suku ei katso tätä hyvällä, eihän Elinorilla ole mainittavaa varallisuutta, ja haluaa erottaa nuoret. Elinorin äiti ei puolestaan voi nähdä mitään estettä heidän kiintymykselle. 

 

Lopulta rouva Dashwood ei kestä asua miehensä pojan vaimon emännöimässä taloudessa ja hän päättää muuttaa tyttärineen oman sukulaisensa tarjoamaan pieneen maalaistaloon. Täällä hyvin voimakastunteinen Marianne kokee oman romanssinsa. Hän rakastuu päätä pahkaa komeaan John Willoughbyyn. Nuoret osoittavat liiankin avoimesti tunteensa ja kaikki jo odottavat kihlautumisilmoitusta. Sitten Willoughby kuitenkin palaa kaupunkiin eikä hänestä kuulu mitään. Marianne ei menetä uskoaan, mutta tarkkasilmäinen Elinor epäilee tämän sulhasen kelposuutta sittenkin. Molemmat tyttäret siis kokevat omalla tavallaan rakkauden ja sen menetyksen. Mutta vieläkö he kykenevät löytämään onnen? Monta on vielä mutkaa matkassa ja ehkä tyttöjenkin pitää hiukan kasvaa ennen lopullista onnea. Pelkällä järjellä tai tunteella ei avioliittoa perusteta. Siihen tarvitaan 1800-luvun Englannissa molempia.    

 

' Jotkut äidit olisivat koettaneet edistää tuota tuttavuutta sen tarjoamien etujen takia, sillä Edward Ferrasin isä oli kuollut hyvin rikkaana ja hän oli vanhin poika. Toiset taas olisivat koettaneet ehkäistä sitä varovaisuussyistä, sillä mitätöntä summaa lukuunottamatta koko omaisuus oli riippuvainen äidin tahdosta. Mutta rouva Dashwoodiin ei kumpikaan näkökohta pystynyt. Hänelle riitti, että nuori mies teki miellyttävän vaikutuksen, että tämä rakasti hänen tytärtään ja että Elinor vastasi tuohon tunteeseen. Hänen mielestään olisi ollut täysin luonnotonta, että varallisuuden erilaisuus voisi erottaa parin, joka luonteenlaatunsa puolesta soveltui yhteen. Ja äidin mielestä oli mahdoton ajatus, etteivät Elinorin ansiot saisi tunnustusta kaikilta, jotka häneen tutustuivat. '

s. 15-16 

 

Olipa taas mukavaa sujahtaa Austenin kirjalliseen maailmaan. Rakastan historiallisia romaaneja, mutta on siinä vain vielä jokin oma lisänsä, kun lukee ihan aikalaislaisen kirjallista kuvausta ajastaan. Näin nykyaikaisena naisena tuo maailma tuntuu niin erilaiselta. Kuinka jo liian avointa jutustelua ja leikinlaskua pidettiin varsin julkeana tunteiden osoituksena ja varmana kihlauksen merkkinä. Kuinka tarkkaan seurapiireissä katsottiinkin mahdollisten puolisoiden asemaa ja varallisuutta. Paljon tehtiin liittoja puhtaasti järkiperustein ja ajateltiin, että ehkä ne tunteet sitten myöhemmin syttyvät - tai sitten eivät. Toisaalta eipä tuolloin kovin läheisesti päässyt muutenkaan tutustumaan potentiaalisiin puolisokandidaatteihin etukäteen eli aika vähäisin perustein noin suuret päätökset tehtiin. Ja kuinka vähän sitä tarvittiinkaan tunteiden suureen paloon. Olisi nykyajan tinder-nuoriso aika hämillään, jos heitettäisiin tuonne Austenin aikaiseen parinmuodostukseen.

 

Järki ja tunteet on mielestäni Austenin parhaimmistoa. Hänen huumorinsa suorastaan hersyy näissä hahmoissa. Tämä onkin hänen ensimmäisenä julkaistu teoksensa, joten tuota hänen lopputuotantonsa tiettyä melankolisuutta ei vielä ole havaittavissa. Aivan Ylpeyden ja ennakkoluulon kaltaiseen legendaariseen tarinaan ja henkilöihin ei päästy, mutta silti Dashwoodin neitien parissa kyllä viihtyi seuraten heidän suhdekiemuroitaan. Yllättävän paljon niitä kiemuroita nimittäin näinkin vanhassa teoksessa oli. Vaikka kerronnan tahti on varsin rauhallinen, niin silti paljon ehti tapahtua ja monta estettä piti ylittää ennen kuin neidot lipuvat avioliiton satamaan. Kiinnostava kurkistus siis jälleen 1800-luvun asennemaailmaan. Kuinka maailma olikin silloin erilainen. Hienosti Austen onkin kommentoinut aikaansa humoristisilla hahmoillaan.

 

Tähdet: 4 / 5 

 

Muualla luettu: Amman lukuhetki, Tuijata, Jokken kirjanurkka, Elämä on ihanaa, Lukujonossa, Ruusunnuppuja, Yökyöpeli hapankorppu lukee, Kasoittain kirjoja, Lumiomena, Sallan lukupäiväkirja, Saran kirjat, Kirjakaapin avain, Luettua, Tarinannuppuja, Sanoissa ja sivuilla ja Kirjavinkit