Nora & Alicia - Cecilia Samartin

Kirjan nimi: Nora & Alicia (Broken Paradise)
Kirjoittaja: Cecilia Samartin, suomentanut Tiina Sjelvgren
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2004, suomennos 2011
Sivumäärä: 389
Mistä: Sisko lahjoitti

1950-luvun Kuubassa kimaltelevan turkoosin veden rannassa palmujen katveessa lekottelee kaksi nuorta tyttöä vailla huolenhäivää. He ovat serkukset Nora ja Alicia, jotka kuuluvat kuuban varakkaaseen yläluokkaan. Päivät täyttyvät katolisessa koulussa opiskelusta ja hienoista tanssiaisista. Lumoava lapsuus loppuu kuitenkin ennenaikojaan, kun Castro pääsee valtaan. Kun kommunismi valtaa maan, vaihtuvat yltäkylläiset perhepäivälliset jatkuvaan nälkään ja epävarmuuteen seuraavan aterian saannista. Alician perhe jaksaa toivoa muutosta ja päättää jäädä Kuubaan. Noran perhe puolestaan menettää toivonsa ja pakenevat Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa.

'' ´´Syötävää on helppo löytää´´, aloitin varovasti. ´´Ehkä et pidä siitä, mutta syöt sen kuitenkin ja taltutat nälän. Mutta kun toivo katoaa, täytyy vain odottaa että se tulee takaisin. Aina niin ei käy..´´ ''
s. 122

Elämän virtaukset kuljettavat serkukset täysin eri suuntiin. Nora joutuu sopeutumaan vieraaseen kulttuuriin, jonka kieltäkin hän osaa vain kohtalaisesti. Noran ongelmat ovat pieniä verrattuna Alician elämään Kuubassa, jossa ruuansaanti on tuurista kiinni ja hammastahnakin on yleellisyystuote. Alicia löytää onneksi onnen kaiken tuon kurjuuden keskellä ihanan miehen rinnalla. Mikään ei kuitenkaan ole kestävää, ei onni eikä usko Castron kommunismiin. Serkukset kasvavat aikuisiksi täysin eri maailmoissa, pitäen yhteyttä vain satunnaisesti kirjeillä, jotka he onnistuvat salakuljettamaan kommunismihallinnon näppien ohitse. Lopulta koittaa aika, jolloin he kohtaavat jälleen, eikä tragedialta voida välttyä.

Cecilia Samartin on itse syntynyt Kuubassa ja paennut Castron diktatuuria Yhdysvaltoihin. Tämä tuntui näkyvän tekstissä. Kuuban luontoa oli kuvailtu todella kauniisti ja elämä iloiseksi juhlaksi. Pystyin melkein haistamaan suolaisen meriveden ja kuulemaan palmunlehtien hulmuamisen tuulessa. Kuuba vaikutti lähes paratiisilta. Sitten Castro nousi valtaan ja paratiisi tuhottiin. Tilalle astui pelkkää kurjuutta. Ennen niin kauniit talot ränsistyivät silmissä ja kaikki rannat eristettiin vain turistejä vilisevien luksushotellejen käyttöön. Nora & Alicia antoi Kuubasta melkein yhtä kurjan kuvan kuin Suljettu maa Pohjois-Koreasta. Teki pahaa lukea vihjauksia 12-vuotiaista tytöistä, jotka päätyvät myymään itseään saadakseen edes jotakakin ruokaa.

Nora & Alicia ei ole kuitenkaan synkkä kirja. Se on kirjoitettu hyvin helppo- ja nopealukuisesti. Myös henkilöhahmoilla oli yhtenä yhteisenä piirteenä toivo paremmasta huomisesta, ainakin jossakin muodossa. Tämä on ennen kaikkea viihdekirja, jonka eksoottinen ympäristö luo siihen vakavia piirteitä. Noin kirjan puolivälissä siskoni kysäisi mielipidettäni ja kerroin romaanin imaisseen minut täysin mukaansa. Siskonikin oli kuulemma pitänyt juonesta, mutta hänestä se oli äärimmäisen huonosti kirjoitettu. Tämän huomautuksen jälkeen rupesin vaistomaisesti kiinnittämään enemmän huomiota sen kirjoitusasuun, ja täytyy sanoa että siskoni oli oikeassa. Teksti tökki ja pahasti. Siitä puuttui täysin sulavuus. Onneksi Nora & Alicia on kuitenkin juonivoittoinen, koska tuolla kirjoituksen laadulla ei kyllä voisi kehuskella. Rakastuin kirjaan ja se vei minut täysin mukaansa. Eivät ne kieliseikat loppujenlopuksi vaikuttaneet niin paljon lukukokemukseeni. Koeviikon stressin seurauksena olisin ilman siskoni kommentia luultavasti lukenut tämän ilman huolen häivää koko kirjoitusasusta.

'' ´´Mami aina sanoi, että minulla on kaikista hänen tuntemistaan ihmisistä kaikkein paras muisti, ja että olen sen tähden rikas, sillä muistot ovat kuin jalokiviä, joita kukaan ei voi varastaa.´´ ''
s. 339

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Sara/P.S. Rakastan kirjoja, Marjis/Kirjamielellä, Katri/La petite lectrice, Miia/Kolmas linja, Naakku/Naakku ja kirjat, Hanna/Kirjainten virrassa, Jenni/Kirjakirppu, Katja/Lumiomena, Carmelita/kirjava hylly, Leena Lumi, Maija/kirjojen keskellä, Susa P./Susan kirjasto ja Kirjojen salainen puutarha

Kartanpiirtäjä - Kamila Shamsie

Kirjan nimi: Kartanpiirtäjä (Kartography)
Kirjoittaja: Kamila Shamsie, suomentanut Kristiina Drews
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2002, suomennos 2012
Sivumäärä: 392
Mistä: Ostettu

'' Karttapallo pyörii. Vuorijonot raapivat sormiani, ja Arabianmeren yllä kipinöi sähkö. Pakistan on kahteen osaan lohkaistu, mutta jakamaton. Tämä maailma on vanhentunut. ''
s. 9

Karim ja Raheen ovat olleet ystäviä aina. Jo vauvoina he nukkuivat samassa kehdossa jakaen tuon maagisen yhteyden. He olivat sydänystäviä, jotka ymmärsivät toisiaan sanattomasti, täydensivät toistensa lauseita ja puhuivat anagrammein. Lapsuuden lekit rannoilla päättyvät, kun Karachissa väkivallasta ja ampumisista tulee arkipäivää. Vanhemmat päättävät lähettää karimin ja Raheenin maalle Laila-tädin huostaan. Siellä olleessaan heidän ystävyytensä ottaa ensiaskeleet vastakkaisiin suuntiin. Karim innostuu kartoista. Raheen ei voi ymmärtää tätä. Kuinka Karim, hänen hengenheimolaisensa, voi olla kiinnostunut jostakin omasta?

'' Katuja, jotka johtivat toisille kaduille - kaduilla oli nimet, kaupunginosilla nimet, ja nähtävyydet oli merkitty selvästi. Tämä kartta oli Karachin vastakohta. Sen koko olemassaolo viestitti piittaamattomuutta kaupungin todellisuudesta, joka määritteli itse itsensä kaikessa sekasortoisuudessaan, epäloogisuudessaan ja elohopeamaisuudessaan. Kuten tavallista, kartat vain ärsittivät minua. ''
s. 155

Karachiin palattuaan Karimin perhe päättää lähteä pahenevia mellakoita pakoon Lontooseen. Ensi alkuun Karim ja Raheen kirjoittelevat ahkerasti toisilleen, mutta ajan kuluessa kirjeiden tulo loppuu. Jokin on mennyt rikki heidän välillään, ja kaikki kiteytyy karttoihin. Karttoihin jotka pala palalta imevät tarinat ja elon Karachin kaduilta. Raheenin on aika palata Yhdysvalloista takaisin kotiin, mutta pakistanin ruutitynnyri on taas räjähtämispisteessä. Kuten aiemmin Itä-Pakistanin itsenäistyessä 1971, taas velji käy veljeä vastaan etnistentaustejen välisen vihanpidon roihahtaessa.

'' Luulen että kaikki neljä olivat jo kauan sitten teitoisesti valinneet saman kielikuvan - valssia tanssivat parit, jotka vaihtavat kavaljeeria lennossa - päästäkseen vastaamasta kysymykseen, jonka olin juuri esittänyt. Syykin oli selvä, vaikka en ollut ennen tullut sitä ajatelleeksi. Se mitä minä olisin oikeasti halunnut kuulla - ja mitä setä ei aikonut kertoa - oli tämä: kuka oli ensimmäinen? Kuka heistä neljästä oli ensimmäinen, joka päätti pyötähtää erilleen - kuka oli ensimmäinen, ja kuka viimeinen? ''
s. 61-62

Karimin ja Raheenin vanhemmat olivat olleet kihloissa toisilleen, mutta vaihtaneet pareja ennen häitä. jotakin oli tapahtunut, mutta se mitä se jokin oli vaikenivat kaikki. Vanhemmat olivat kaikesta huolimatta pysyneet hyvinä ystävinä, mutta Karachin tullessa turvattomaksi vanhat muistot nostavat päätään, ja niin Karim kuin Raheen saavat kokean sen jälkiseuraukset. Tuntuu vain jotenkin niin hassulta, kuinka paljon vanhempien elämät vaikuttivat lasten väleihin ja luonteisiin. Onko menneisyyden kaiulla todella niin suuri merkitys?

Karim ja Raheen tulivat selvästi eliitti perheistä. Varoja riitti yksityiskouluihin ja ystävien talossa oli kultaiset vesihanat. Karachin rappiota tuotiin hienovaraisesti esiin kuvaamalla kerjäläisiä ja huonomaineisen alueen herrasmies autovarasta, joka oli tahtomattaan päätynyt sille alalle - pitihän viisi lasta jotenkin ruokkia, kun virkamiehille ei enää ollut töitä. Shamsie sai minut tuntemaan ristiriitaisia tunteita karachia kohtaan. Toisaalta sen eläväisyys ja katujen tarinat lumosivat, mutta kulman takana pilkottavat etniset vihat ja ampumavälikohtaukset palauttivat takaisin todellisuuteen.

 Pidin kirjasta kovasti, vaikka Raheenin tapa ohittaa kaikki negatiivinen ja Karimin jyrkkyys ja kaikkitietäväisyys ärsyttivätkin. Shamsie on kirjoittanut jälleen vetävän teoksen, johon tykkästyä. Ei tämä aivan Poltettujen varjojen tasolle yltä, mutta tarpeeksi lähelle. Kartanpiirtäjä herätti myös paljon ajatuksia. Päällimäiseksi jäin pohtimaan karttoja. Ovathan ne hyödyllisiä, en sitä kiellä, mutta vievätkö ne osan kulttuuriperinnöstämme. Olisi niin mukavaa kuulla, mitä lähiseutuni teistä kerrottaisiin, jos tien neuvominen sujuisi kuten Karachissa. Mikä olisi se merkkitapahtuma joka jäisi historiaan?

Tähdet: * * *  *

Muualla luettu: Katri/La petite lectrice, Järjellä ja tunteella, Kirjanurkkaus, Jenni/Kirjakirppu, Oota, mä luen tän eka loppuun, Sanna/Luettua, Carmelita/Kirjava hylly, Leena Lumi, Mari A:n kirjablogi, Alma Kalma/Savannilla, Annika K./Rakkaudesta kirjoihin ja Riina/Kirjanrakastaja

Elokuun luetut

Elokuun luetut:
- Kurjat, Vicrot Hugo

Hmm... Ei kai tässä muu auta kuin tunnustaa, että koulu vie virallisesti kaiken vapaa-aikani. Kurjissa on sivuja 971, joista sain suurinmanosan luettua ennen kuin palasin takaisin lukioon puurtamaan koulukirjojen pariin. Lopulta olin siinä tilanteessa, että jäljellä oli niin vähän sivuja, että olisin tarvinnut vaivaiset 20 minuuttia sen lukemiseen. Siinä meni kuitenkin kokonainen viikko...  Seuraavissa jaksoissa pitäisi vähän hellittää, mutta lukeminen varmaan etenee silti hyvin hitaasti. Ainoat hankkimani kirjatkin ovat oppikirjoja.

Kurjat sen sijaan oli mainio romaani, lukuunottamatta niitä Pariisin viemärien ja Waterloon taistelun turhaa selittämistä. Tykästyin hyvin paljon Jean Valjeaniin, ja hän pääsi tässä kirjassa kyllä paremmin esiin kuin uudessa elokuvassa. Nähtyäni viime talvena tuon Les Misérables halusin ehdottomasti päästä lukemaan sen myös kirjana. Ainut este oli Notre-Damen jätteneet traumat Hugon kirjoituksia kohtaan. Onneksi kuitenkin tartuin Kurjiin. Vaikuttavaa, ei siitä muuta voi sanoa.

Kurjat - Victor Hugo

Kirjan nimi: Kurjat I-II (Les Misérables)
Kirjoittaja: Victor Hugo
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1862, suomennos 1972 & 1967
Sivumäärä: 971
Mistä: Isältä lainassa

'' Javert jatkoi:
´´Voimaa heiltä puuttuu. Pitäisi olla hirvittävän vahva sen miehen, joka jaksaisi hartioillaan nostaa nuo rattaat kuormineen.´´
Katsoen tarkasti herra Madeleinen silmiin puhui hän korostamalla jokaista sanaansa:
´´Herra Madeleine, olen eläessäni tuntenut vain yhden miehen, joka kykenisi tekemään sen, mitä te nyt vaaditte.´´
Madeleine säpsähti.
Javert lisäsi välinpitämättömän näköisenä, mutta hellittämättä Medeleinea hetkeksikään silmistään:
´´Se oli muuan rangaistusvanki.´´
´´Ah!´´ puhkesi Madeleine.
´´Toulonin kaleereilta.´´
Madeleine kalpeni. ''
s. 111

Kurjat on suuri romaani 1800-luvun alun ihmiskohtaloista Ranskan kauheissa oloissa. Se on jaettu viiteen osaan, ja kaikki alkaa 1815 Fantine-osassa, kun entinen kaleeriorja Jean Valjean on vapaana etsien yösijaa. Leivänryöstöstä ja karkausyrityksista vangittu 19 vuodeksi Jean Valjean on merkitty mies. Jopa koira ajaa hänet pois kopistaan kuin kapisen rakin, jättäen hänet aivan ilman suojaa ja ruokaa. Ystävällinen piispa Myriel ottaa hänet kuitenkin suojiinsa sulattaen Jean Valjeanin sydämen ja muuttaen tämän ja erään kaupungin tulevaisuudet. Jean Valjeanista tulee herra Madeleine, suuri hyväntekijä, jonka innovatiiviset keksinnöt nostavat rapistuneen kaupungin suureen kukoistukseen. Kaikille elämä ei kuitenkaan hymyile. Köyhä Fantine saa kenkään, kun ihmisille selviää hänen piilottelevan aviotonta lasta. Mitä hänen pitäisi tehdä kun velkojat kolkuttavat ovella ja lapsen huolehtijoillekin pitäisi maksaa. Rahavaatimusten kasvaessa päätyy köyhä, mutta kaunis Fantine myymään kaiken aina hampaista siveyteensä.

Toisessa osassa, joka kantaa nimeä Cosette, valotetaan Fantinen tyttären kohtaloa. Fantine on uskonut silmäteränsä hyväsydämisille majatalonpitäjille, mutta voi kuinka helposti ihmisiä voikaan pettää. Cosettesta tulee Thénardierin majatalon orja, joka saa ruokalla pöydän alla tähteitä syöden muitten eläinten kanssa. Tämän rakkautta ja huolenpitoa vaille jääneen raukan elämä mullistuu, kun kerjäläiseltä näyttävä rikas mies saapuu ja vie hänet mukanaan kohti parempaa tulevaisuutta ja onnea.

Marius on kolmannen osan nimi, jossa kohdataan hyvin rikkaan rojalistin herra Gillenormandin tyttärenpoika Marius. Marius on tasavaltalainen henkeen ja vereen, ja näkemyserojen saattelemana päätyy hän asumaan mielummin kurjaan rotankoloon kuin isoisänsä luokse. Rikkaudet vaihtuvat ryysyihin ja elämiseen pelkistä armopaloista. Hän liittyy Aapisen ystävät -ryhmään, jossa erilaiset vallankumoukselliset tasavaltalaiset kohtaavat. Aapisen ystävät ja työt saavat kuitenkin jäädä, kun Marius kohtaa puistossa vanhan miehen ja kukoistavan nuoren neidon. Neljännessä osassa (Idylli Plumet- ja Epopeia Saint-Denis-kadun varrella) Mariuksen rakkaudesta kerrotaan lisää ja kansan vallankumous kurjuutta vastaan alkaa. Viides osa (Jean Valjean) taas kuvaa vallankumouksen traagisia vaiheita sekä solmii kaikki langanpätkät niin Jean valjeanin, Cosetten kuin Mariuksenkin osalta.

'' ´´ - - kun näkee niin paljon kurjuutta kaikkialla, niin epäilempä, että Jumala ei ole rikas. Hän antaa vallankumouksen samalla tavalla kuin kauppias, jonka kassakaappi on tyhjä, antaa tanssiaiset. Luomakunta on vararikon partaalla. Sen vuoksi olen tyytymätön. - -´´ ''
s. 749

Kurjat on teos, jossa kurjempaakin kurjemmissa ja epäoikeudenmukaisissa oloissa ihmiset tarrautuvat elämään kynsin hampain päästämättä irti. Elämä ei ole helppoa, mutta neuvokkuudella, voimakkaalla tahdolla, onnella ja rakkaudella mikään este ei ole ylitsepääsemätön, tai sitten kuollaan kaikkien hyljeksimänä ilman ruokaa ja kunnollista vaatekertaa. Kurjia lukiessa pystyy kuvittelemaan tuon synkän ja eri ruskeansävyisen ympäristön, mutta se ei ahdistanut läheskään yhtä paljoin kuin Les Misérables musikaalielokuva. Henkilöhahmot ovat se syy, mikä teki tästä kirjasta niin hyvän. Heidän pienet ilonsa ja toivonsa paremmasta keskellä pyöristyttäviä oloja - eihän se enää paljoa huonomminkaan voisi mennä.

'' Eräänä päivänä hän [piispa Myriel] saapui aasin selässä Seneziin, vanhaan piispankaupunkiin. Hänen kukkaronsa, joka oli tällä hetkellä varsin surkeassa tilassa, ei sallinut hänen kustantaa muunlaisia kulkuneuvoja. Kaupungin pormestari tuli häntä vastaanottamaan piispantalon portille ja katseli loukkaantuneen näköisenä hänen laskeutumistaan aasin selästä. Joku porvari nauraa virnisteli hänen takanaan.
´´ Herra pormestari´´, sanoi piispa, ´´ ja herrat porvarit, minä huomaan kyllä, mikä teitä loukkaa. Teidän mielestänne osoittaa tällainen pappipahainen aivan liian suurta ylpeyttä ratsastaessaan samalla ratsulla, jolla Herramme Jeesus Kristus ratsasti. Minä tein sen välttämättömyyden pakosta, vakuutan teille, enkä mistään turhamielisyydestä.´´ ''
s. 18-19

Voi tuota herttaista piispa Myrieliä! Hän oli aina valmis ajattelemaan kaikista vain hyvää. Pienestä roolistaan huolimatta tämä vaatimattomuuden perikuva ja köyhille kaikki rahansa antava hyväsydäminen piispa sulatti minunkin sydämeni. Hän onnistui jopa herättämään kovaonnisen Jean Vajeanin rinnassa sykkivän lämmön. Oli myös hauska seurata kuinka hän vaatimattomalla asenteellaan laittoin luunkurkkuun useammalle ylenkatsojalle. On siinä taitava sanailia. Toiseksi lempparihahmokseni nousi yllättäen lain armoton valvoja Javert. Hänen periksiantamattomuudessaan jopa silloin kuin kaikki luulivat jean Valjeanin kuolleen oli jotakin suurta. Javertin sokeaa uskoa oikeuteen ja auktoriteetteihin ei voi kuin ihmetellä. Kuitenkin ilman häntä ei Jean Valjeankaan olisi ollut se mies joka hänestä tuli.

Koko tarinassa oli kaikista mielenkiintoisinta seurata juuri Jean Valjeanin elämää ja sen kehitystä, kuinka entisestä kaleeriorjasta tuli kaupungin pormestari, ja kuinka tummasta sydämmestä kasvoi köyhien ja sorrettujen puolustaja. Jean Valjeanin elämä oli täynnä niin ylä- että alamäkiä. Aina kun hän pääsi asettumaan aloilleen ja löytämään onnen, saapui Javert hengittämään hänen niskaansa, joilloin ainut vaihtoehto oli paeta. Myös Jean valjeanin pohdinnat oikeasta ja väärästä kiinnostivat. Onko oikeammin antaa syyttömän kärsiä, jos koko kaupungin köyhäilistö on sen varassa, vaiko tuomita oikea syyllinen joilloin kaikki hyvinvointi romahtaa? Jean Valjeanilla oli myös hyvin ristiriitaiset tunteet onnea ja sen oikeutusta kohtaan, mitkä loivat hänestä inhimillisen hahmon.

Parhaat hetket kirjassa olivat ehdottomasti alku ja loppu eli enemmän tai vähemmän ne osat joissa Jean valjean esiintyi. Nuorten roihuavan rakkauden kuvaus keskivaiheilla puolestaan tylsistytti lähes yhtä paljon kuin Victor Hugon ylimääräiset jorinat mm. Pariisin viemäröinnistä, Waterloon taistelusta sekä kapinan historiasta. Onneksi näitä ei sentään ollut samassa mittakaavassa kuin Notre-Damessa. Kun aloitin lukemaan tätä, minun teki lähes mieli tanssia ripaskaa, kun huomasin, että tämä on lyhennetty versio. Osaan hyvin kuvitella mitä on jätetty pois... Yleisesti ottaen victor Hugon kerronta on sujuvaa ja hahmojen sanailu nokkelaa. Juuri ne tekivät tästä hyvän lukukokemuksen.

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Jokke/Jokken kirjanurkka, Olgan lukupäiväkirja, Kirjasähkökäyrä,
Marile/1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Maria/Aakkosellinen hakemisto ja Nuharupi

1800-luku -haasteeseen on nyt kerääntynyt kolme kirjaa. Pitää kohta ruveta kirimään, jos kahdeksaan haluan ehtiä vuoden loppuun mennessä.

Kesä- ja heinäkuun luetut & uudet kirjat

Kesä- ja heinäkuun luetut:
- Suljettu maa, Barbara Demick
- Fatiman käsi, Ildefonso Falcones
- The Big Four, Agatha Christie
- Empire of Ashes, Nicholas Nicastro
- Karjalan kruunu, Kaari Utrio
- Naimapuuhia, Jeffrey Eugenides

Onpas taas aikaa ehtinyt vierähtää ja kohta onkin aika palailla takaisin koulunpenkille. Tämän kesän aikana on ollut niin paljon tekemistä, että lukeminen on siinä sivussa jäänyt vähän taka-alalle. Sain kahden kuukauden aikana luettua 2841 sivua eli n. 474 sivua/kirja. Vähän harmittaa, että ei ole ollut aikaa uppoutua lempi kesäharrastukseni pariin ja vain käpertyä tuoliin ulkona hyvän kirjan kera. Toisaalta en vaihtaisi kuuden viikon kesävaihtoani Coloradossa mihinkään. Koko ajan oli niin paljon tekemistä ja nähtävää, että huhuh. Siitä on tulossa tänne 'pieni' kuvapostaus heti kun ehdin eli ei välttämättä aivan hetkessä... Eksyin tuossa viime viikolla myös Prahaan seikkailemaan historiallisen kaupungin syövereissä. Siitäkin luultavasti myöhemmin lisää.

Elikkäs Fatiman käsi oli mielestäni todella hyvä ja Suljettu maa, Karjalan kruunu sekä Naimapuuhia viihdyttivät myös varsin hyvin. Christie oli tällä kertaa pienoinen pettymys, mutta odotukset olivat niin korkealla, ettei Poirot tällä kertaa niitä tavoittanut. The Big Fourkin olisi mestariteos verrattuna Empire of Ashesiin, jonka kanssa tarvoin lähes kaksi viikkoa. Itse en ole mitenkään erityisemmin innostunut pelkistä sotakuvauksista, joten se oli aikamoista kärsimistä. Lue oman hyllyn kirjat -haaste on tilanteessa 14/65. Blogeista monet osallistuivat lukumaratooniin, mutta itse skippasin tänä vuonna tosin pyhittäen yhden päivän vain lukemiselle. Sainkin luettua puolitoista kirjaa ja 597 sivua. Ehkä ensi kerralla uskallaudunkin mukaan tuohon maratooniin.

Uudet kirjat:

Coloradosta:
- Empire of Ashes, Nicholas Nicastro
- The Big Four, Agatha Christie
- The Pillars of the Earth, Ken Follett
- World Without End, Ken Follett

Siskolta:
- Lapsi muiden joukossa, Torey Hayden
- P.S. Rakastan sinua, Cecelia Ahern
- Nora & Alicia, Cecilia Samartin
- Punainen morsian, Anilda Ibrahimi
- Rakkaus on saari, Claudie Gallay
- Brida, Paulo Coelho

Ostettu:
- Leivonnaiset, Marina Neri

Lahja:
- Collected works of Oscar Wilde

Joo totanoin... Kahdessa kuukaudessa kaksitoista kirjaa. Puolustukseksi sanottakoon, että löysin tuolta Coloradosta (pienellä avustuksella) kaksi ihanaa divaria, joissa hinnat olivat naurettavan halpoja esim. tuo Christie oli peräti dollarin. Muuten sitten ostinkin vain tuon leivonta kirjan viimeisistä aleista, jotka melkein missasin. Sitten tuohon suurimpaan tuloryppääseen. Eli rakas siskoni muutti pois kotoa aloittaen yliopistoelämän poissaollessani. Palatessani löysinkin mukavan röykkiön kirjoja minua odottamassa. Kiitos Sofia ja onnea uuteen kämppään =)

Naimapuuhia - Jeffrey Eugenides

Kirjan nimi: Naimapuuhia (The Marriage Plot)
Kirjoittaja: Jeffrey Eugenides (Arto Schroderus)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2011, suomennos 2012
Sivumäärä: 599
Mistä: Synttärilahja

'' Hän oli ottanut pääaineekseen englanninkielisen kirjallisuuden kaikkein puhtaimmasta ja tylsimmästä syystä: koska hän rakasti lukemista. Madeleine selasi ´´Englantilaisen ja amerikkalaisen kirjallisuuden kurssivaatimuksia´´ niin kuin hänen huonetoverinsa selasivat Bergdorfin luksustavaratalon esitettä. Kurssi nimeltä ´´Kirjallisuus 274: Lylyn Eufues´´ kiihotti Madeleinea samalla tavalla kuin Fioruccin buutsit Abbya. - - Jo silloin kuin Madeleine oli pikkutyttönä kotona Prettybrookissa mennyt kirjastohuoneeseen, jossa hyllyt nousivat kauas hänen ulottumattomiinsa - niissä oli uusia hankintoja kuten Love story tai Myra Breckinridge, joista huokui jotain aavistuksen kiellettyä, samoin Fieldingiä, Thackerayta ja Dickensiä kunnianarvoisina ranskalaisina sidoksina - kaikkien noiden mahdollisesti luettavissa olevien sanojen tuima läsnäolo oli pysäyttänyt hänet niille sijoilleen. Hän saattoi selata kirjanselkiä tunninkin. ''
s. 36-37

Yliopistossa 1800-luvun avioliittoromaaneista tutkelmaa tekevän kauniin Madeleinen omat suhteet eivät suju aivain kuin kirjoissa. Deitailtuaan epäonnistuneesti niin valokuvamallia kuin rikkaan suvun vesaa, Madeleine päättää omistaa viimeisen vuotensa yliopistossa vain opiskelulle ja elää selibaatissa. Omituisella Semiotiikka 211 -kurssilla hän kuitenkin tapaa salaperäisen, ja ainoan toisen täysjärkiseltä vaikuttavan, Leonardin ja se on menoa. Vanhat päätökset saavat lentää romukoppaan, kun Leonard osoittaa vastakaikua Madeleinen tunteille.

Koulu ja suhde Leonardiin päättyvät, ja Madeleinen pitkäaikaisen ystävän Mitchellin toiveet heräävät. Ehkä viimeinkin hänellä olisi mahdollisuus saada Madeleinen itselleen. Päättäjäispäivänä Madeleine saa puhelun: Leonard on sairaalassa henkisesti romahtaneena. Tämä on käännekohta Madeleinen elämässä. Hän sanoo hyvästit letkeälle opiskelijaelämälle ja ryhtyy vakavasti masentuneelle Leonardiksi tyttöystäväksi ja hoitajaksi. Leonard on maanis-depressiivinen eikä Madeleine osaa aavistaakkaan kuinka paljon tämä sairaus tulee vaikuttamaan heidän elämäänsä.

Samaan aikaan on-off ystävyyssuhteessa Madeleinen kanssa oleva Mitchell päättää lähteä Intiaan seuraamaan Äiti Teresan jalanjälkiä. Uskontotieteitä opiskeleva Mitchell on nyt tienhaarassa tulevaisuutensa suhteen ja lähtö Intiaan on myös oiva keino päästä nuolemaan haavojaan rauhassa - Madeleine jää hänelle vain haavekuvaksi. Matkaan lähdetään yhdessä kämppäkaveri Larryn kanssa, josta paljastuu täysin uusi puoli Eurooppaa kierrellessä.

'' Kaiken kaikkiaan koko jutussa alkoi olla kohtalaisen koomisia ja shakespearelaisia piirteitä: Larry rakasti Mitchelliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia. Vaikka Mitchell oli yksin maailman köyhimmässä kaupungissa, missä hän ei tuntenut ketään, missä kolikkopuhelimia ei ollut ja postikin kulki hitaasti, romanttinen farssi ei päättynyt, mutta näin hän pääsi sentään pois näyttämöltä. ''
s.440

Huh, vaikuttaa aika monimutkaiselta kolmiodraamalta. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään kevyt suhdesotkuromaani, vaan Leonardin maanis-depressiivisyys loi tarinaan tumman pohjavireen. Lääkityksestä huolimatta hän pysyi masentuneen ja lamaantuneena, ja kun asiat alkoivat sujumaan paremmin joutui taas pelkäämään seuraavaa katastrofia. Madeleine oli hänelle ennemminkin hoitaja kuin seurustelukumppani, mutta siltikään hän ei pystynyt ymmärtämään Leanardin tilannetta. En tiedä oliko kyse naiviudesta vai toiveajattelusta, mutta aivain kuin hän olisi uskonut, että juuri hän pystyisi pelastamaan Leonardin.

Romaanissa oli mielestäni hienosti tuotu esiin Leonardin sairaus ja sen herättämät tunteet: synkkyys ja epätoivo, turhautuminen kun ei voikaa paremmin sekä läheisten toivon jatkuva syttyminen ja sammuminen. Leonardin tunteiden ristiriitaisuus käy hyvin selville kun hän huuta Madeleinea lähtemään huoneesta, mutta syvällä sisimmässään toivoen tämän jäävän. Ainainen pelko siitä että sairaus karkottaisi viimeisenkin ihmisen jättäen hänet aivan yksin jäyti hänen sisintään.Myös maaniset vaiheet tuntuivat hyvin eläväisiltä. Sanat juoksivat paperilla ylivilkkaan Leonardin ajatusten lailla herättäen ahdistusta ja huolta. Mielessä oleva sairaus ei todellakaan ole leikinasia.

Eugenidesillä on kyky täysin sulavasti siirtyä tarinan ajasta menneisyyteen selittämään taustoja. Näin valottui kaikkien päähenkilöiden perhetaustat, kohtaamiset ja tragediat. Pidin myös kirjallisuusviittauksista ja lukemisesta lukutoukasta, ja olisin toivunut sitä hiukan lisääkin. Eugenides hurmasi kuitenkin täysin sujuvalla ja kauniilla kielellään, mutta olisin kaivannut itse juoneen vielä lisää syvyyttä. Kirja oli hyvä, mutta ei kovin mieleenpainuva.

Tahdet: * *  * +

Muualla luettu: Järjellä ja tunteella, Jaana/Täällä toisen tähden alla, Minna Jaakkola/Oota, mä luen tän ekä loppuun, Morre/Morren maailma, Salla/Sallan lukupäiväkirja, Upotus, Minna/Ilselä, Sara/P.S. Rakastan kirjoja, Liisa/Luetut, lukemattomat, Mari A:n kirjablogi ja Sanna/Luettua

Karjalan kruunu - Kaari Utrio

Kirjan nimi: Karjalan kruunu

Kirjoittaja: Kaari utrio

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1978/1979
Sivumäärä: 296
Mistä: Kirjaston Ota tai jätä -hylly

 

'' Suku oli menestynyt.

Haukan talo oli Turun rikkain, Haukan kauppahuone kilpaili tukholmalaistenkin kanssa. ''

s. 44

 

Tämä Kaari utrion historiallinen romaani kertoo Haukan suvun tarinaa. 1298-1309 välisenä aikana tapahtumat vievät henkilöitä Turkuun, Hämeeseen, Ruotsiin kuin Karjalaankin. Kaikki saa alkunsa kun Hämeenlinnan päällikkö päättää naittaa nuoren Anna Eilifintyttären rikkaaseen sukuun. Mikäpä olisikaan sen parempi vaihtoehto kuin rahassa ja menestyksessä kylpevä Haukkan suku. Näin vielä lapsen kehitysasteella oleva Anna päätyy Haukan suvun vanhimmalle pojalle sotilaan uralle tähtäävälle Halvastille vaimoksi. Kotitaloustöissä tumpelo Anna joutuu keskelle voimakkaita nasia, perheen matriarkka Barbara Catillinaa ja tämän tytärtä Beatrixa, itse yrittäen luikkia pois tieltä parhaansa mukaan.

 

Halvastilla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta kehittymätöntä vaimoaan kohtaan, vaan hylkääkin tämän talolle elämään yksin, samalla kun hän itse lähti Karjalaan sotimaan. Talolla Barbara pyöritti koko taloutta, mukaanluettuna menestyvää kauppahuonetta, rautaisella otteellaan valtavalla bisnesvaistolla. Hänessä oli myös lempeä ja ystävällinen puoli, mutta hyvät kaupat menivät aina kaiken edelle - myös tyttären onnen. Jumalaisen kaunis Beatrix naitettiin vanhalle leskimiehelle, jonka lapset ovat Beatrixia vanhempia. Tämä ei sopinut turhamaiselle Beatrixelle, joka on tottunut aina saamaan tahtonsa läpi. Kun heidän kasvattiveljensä, kirkonpalveluksessa työskentelevä Ragvald, palaa, pääsee kauan piilossa pysynyt intohimo valloilleen kamalin seurauksin.

 

'' Uskollisuus oli Halvastille valtava, suorastaan ylimaallinen asia. Se oli pyhä ja loukkaamaton, tärkein ja kallein hänen ominaisuuksistaan. Hän oli sen kerran lahjoittanut marskille eikä se ollut uudelleen annettavissa. Mutta sitä Ragvald ei voisi koskaan ymmärtää. ''

s. 214

 

Halvast oli kuin koiranpentu. Hän seurasi sokeasti isäntäänsä ollen itse täysin kykenemätön tekemään minkäänlaista aivotyötä. Hän oli täydellinen vastakohta läheiselle kasvattiveljelleen Ragvaldille, joka oli aina punomassa juonia päästäkseen parempaan asemaan. Ragvald oli häikäilemätön kirkonmies vailla uskoa Jumalaan. Soturi ja kirkko, seuraaja ja johtaja, kohtalo päättää lähettää nämä hyvin erilaiset veljekset marski Tyrgils Knutssonin johdolla Karjalaan rakentamaan ja puolustamaan uutta linnoitusta Novgorodia vastaan.

 

Kun aloitin lukemaan tätä romaania ei minulla ollut mitään tietoa mistä se kertoisi. Aluksi siis oletin sen kertovan Anna Eilifintyttären tarinan, mutta yllätyinkin positiivisesti siitä kuinka kertoja aina vaihtui luvuttain. Näin tarina raotti niin Halvastin, Ragvaldin, Beatrixen, Annan sekä Novgorodilaisen Fetinjan ja uskonnollisen pikkusekku Filippan elämää. Henkilökaartin luonteenpiirteissä oli mukavasti vaihtelua, mutta jokaisella henkilöllä tuntui olevan enimmäkseen vain se yksi vallitseva piirre ja that's it.

 

Rakstin kuitenkin tuota historiallista miljöötä ja ajankuvausta. Olen juuri keväällä opiskellut Suomen historiassa noista ristiretkistä ja nyt oli mukava päästä lukemaan tuosta kolmannen ristiretken ja Pähkinäsaarenrauhan välisestä ajasta. Oli aika hauskaa bongata tekstistä tuttuja nimiä (Tyrgils Knutsson, Birger kuningas, Mauno Ladonlukko) ja tapahtumia (1292 Hämeen hävitys). Kuitenkin vähän ärsytti se, kuinka niin useat haukan suvun jäsenet pääsivät sotkeutumaan Ruotsin kruunun valtapolitiikkaan. Yksi olisi ollut varsin riittävä ja uskottavuuden rajoissa...

 

Tähdet: * * * +

 

Muualla luettu: Pii/Maailman ääreen