Joutavuuksien jumala - Arundhati Roy

Kirjan nimi: Joutavuuksien jumala (The God of Small Things)

Kirjailija: Arundhati Roy, suomentanut Hanna Tarkka

Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 1997, suomennos 2001

Sivumäärä: 384

Mistä: Kirjastosta

 

Ayemenemin kylä Intian kärjessä on hikinen ja kuuma. Sen sateen mutaamilla kaduilla kävelee Rahel. Kolmekymppinen nainen (ei vanha, ei nuori, mutta elinkelpoisen, kuolinkielpoisen ikäinen), joka on palannut takaisin lapsuutensa maisemiin Yhdysvalloista. Tänne hänet on vetänyt tieto, että hännen kaksosveljensä (erimunainen) Estha on palannut. He olivat niin läheisiä. Aistivat toistensa ajatukset. Rahel ja Estha. Estha ja Rahel. Mutta sitten jotakin traagista tapahtui. Ja Estha lähetettiin pois hänen isänsä hoiviin. Nyt Estha on kuitenkin takaisin. Tai ainakin hänen kuorensa. Mykkä ja ympäriinsä kävelevä Estha, johon ei saa mitään yhteyttä.

 

Pitää palata ajassa taaksepäin. 60-luvulle, jolloin kaksoset olivat seitsenvuotiaita. Heidän eronnut äitinsä (mikä skandaali!) oli palannut takaisin kotiin veljensä Chakon isännöimään taloon Paradise säilyketehtaan varjoon. Chakolla oli myös tytär - Sophie Mol. Englannissa asuva, joka viimein oli tulossa tapaamaan isäänsä. Kaikki laittautuvat ja sitten suunnataan lentokentälle vastaan. Vierailu kuitenkin päättyy traagisesti. Sophie Mol löytyy joesta hukkuneena. Miten kaikki menikään näin pahasti pieleen?   

 

' Hän ei tiennyt, että joissakin maissa, kuten siellä mistä Rahel tuli, epätoivon eri lajit kilpailivat keskenään ylivallasta. Että yksityinen epätoivo ei voinut koskaan olla kyllin toivotonta. Että silloin tapahtui jotakin, kun yksityinen mielenkuohu uhrattiin kansakunnan yleisen, väkivaltaisen, kehää kiertävän, pakottavan, naurettavan, järjettömän, kerrassaan mahdottoman myllerryksen tienvarsialttarille. Se iso jumala ulvoi kuin kuuma tuuli ja vaati jumaluutensa vahvistamista. Silloin pikku jumala (hillitty ja herttainen, yksityinen ja rajallinen) häipyi tiehensä pettyneenä, naurahtaen tottuneesti läksynsä oppineena omalle uhkarohkeudelleen. Joutavaksi todettuna, tilaansa turtuneena se sopeutui eikä piitannut enää mistään. Millään ei ollut juuri väliä. Juuri millään ei ollut väliä. Ja mitä vähemmän oli väliä, sitä vähemmästä oli väliä. Mikään ei ollut tarpeeksi tärkeää. Koska pahempaakin oli tapahtunut. Maa josta Rahel oli kotoisin häilyi ikuisesti sodan kauhujen ja rauhan kauhujen välillä ja siellä tapahtui kaiken aikaa pahempiakin asioita. '

s. 33-34 

 

Joutavuuksien jumala on teos joka kiertelee ja kaartelee kuin kissa kuumaa puuroa. Se valottaa lukijalleen hetken sieltä ja toisen täältä. Jotakin on tapahtunut. Mutta miten kaikki palaset sopivat yhteen? Pala sieltä, pala täältä. Ja siinä välissä koko elämä. 

 

Olen iloinen, että valitsin tutustua tähän Royn moderniin klassikkoon fyysisenä kirjana. Se ei nimittäin ole helpoimmasta päästä kerronnallisesti. Kronologiaa on turha odottaa. Sen vuoksi olinkin pitkään ymmälläni, mikä tässä koko teoksessa oli ylipäätään se punainen lanka. Kun lopussa viimein ymmärsin, olinkin naulittuna tuoliini vaikuttuneena. Mutta sitä ennen olin kyllä hyvin kujalla. Kerronnan lisäksi Roy leikittelee paljon kielellä, joten jotkut sanat saattaavat avautua paremmin luettuina kuin kuunneltuina.

 

Matkani Joutavuuksien jumalan kanssa oli siis varsin ristiriitainen. Sen alku eksytti minut ja tapahtumien vyöry hukutti alleen. Toisaalta lopussa kun kehä pieneni ja keskittyi, vaikutuin Royn kerronnallisista lahjoista. Huh mikä tarina. Eksyksissä taas ihmettelin kuinka paljon kaikkea kurjaa ja yököttävääkin tähän tarinaan olikaan ahdettu mukaan. Tämä ei todellakaan ole mikään hyvänmielentarina vaan karua tykitystä intialaisen yhteiskunnan epäkohdista. Naisten asemasta, kastijaosta, koskemattomien oikeudettomuudesta. Samalla myös vanhempien rakkaudesta ja sen puutteesta sekä kaksosten välisestä symbioosista ja mitä tapahtuu kun se katkaistaan.

 

Tähdet: 3 / 5 

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Kirjojen kuisketta, Kirjamielellä, Tekstiluola, Kirjasähkökäyrä, Eniten minua kiinnostaa tie ja Kirjavinkit 

 

Pala palalta pois - Anneli Kanto

Kirjan nimi: Pala palalta pois: Kertomuksia Alzheimerin taudista

Kirjailija: Anneli Kanto

Lukija: Erja Manto
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2013, äänikirja 2024

Kesto: 4h 34min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Pala palalta pois: Kertomuksia Alzheimerin taudista koostuu kolmesta osiosta. Se alkaa Kannon äidin kuvauksella. Erilaisilla tuokiokuvilla. Ollaan lääkärissä. Miksi se tytär tänne taas on raahannut, ei hänessä ole mitään vikaa. Muisti välillä pätkii, mutta ulospäin sitä koittaa vastata oikein kysymyksiin ja antaa hyvää kuvaa. Lopulta tutut kasvotkin unohtuvat. Ja lopulta palvelukoti kutsuu kun ei enää yksin pärjää.

 

Toinen osio koostuu puolestaan erilaisista lyhyistä pätkistä. Ne on koottu eri henkilöiltä ja avaavat laajasti kirjoa, mitä elämä muistisairaan kanssa voi olla. Tuokiokuvia, jotka kiteyttävät oleellisen. Kuinka ei jaksa. Kuinka toinen puolestaan koittaa hyötyä yksinäisestä vanhuksesta. Kuinka puolison koko luonne muuttuu ja parisuhteen dynamiikka keikahtaakin. 

 

Kolmannessa osassa taas palataan Anneli Kannon omakohtaisiin kokemuksiin muistisairaan tyttärenä. Jälleen tuokiokuvia kuinka saada vietyä äiti sairaalaan, murehtia toisen pärjäämistä yksinään. Sitä luita ja ytimiä jäytävää väsymistä tilanteeseen. Mikä auttaisi? Kuinka yksin tuota taakkaa kantaakaan. Äiti unohtaa, mutta tytär koittaa jaksaa molempien puolesta. Kiitosta ei kuitenkaan kuulu.

 

Tämä pieni kirja oli hyvin voimallinen kuuntelukokemus. Kannolla todella on kyky luoda lyhyitä katkelmia, jotka kiteyttävät timanttisesti tuon koko tunteiden kirjon. Hänen kuvauksensa niin muistisairaan päänsisältä kuin omaishoitajan väsymyksestä tuntuivat niin aidon rehellisiltä. Eikä ihmekään, onhan hän itse tosiaan joutunut käymään tämän prosessin läpi. Keskikohdan muiden kuvauksetkin vielä laajensivat tätä ymmärryspohjaa. 

Niin tarkkaa. Niin sydäntä särkevää. Samalla tietyllä tapaa lohdullista: lukija ei olekaan yksin näiden tunteiden ja tilanteiden kanssa. Erja Manto oli myös täydellinen lukijavalinta tähän kokoaan suurempaan teokseen. Tämä ei ole hyvänmielenkirja eikä siinä sanoja säästellä. Kyyneleiltä ei voinut välttyä, mutta samalla tämä oli juuri se kirja jota tarvitsin tämän kaiken prosessoinnin tueksi.  Kiitos Anneli Kanto, että laitoit nämä asiat paperille.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Leena Lumi, Lukuneuvoja, Kirjasähkökäyrä, Savannilla ja Kirjavinkit  

 

Me, Keisarinna - Laila Hirvisaari

Kirjan nimi: Me, Keisarinna

Sarja: Katariina #2

Kirjailija: Laila Hirvisaari

Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 2013

Sivumäärä: 567

Mistä: Kirjastosta

 

' En olisi voinut kuvitella, miten raskas keisarinnan kruunu voi olla ja miten se painaa yhtä paljon päätäni kuin sieluani. Venäjä laskettiin minun käteeni kesäkuun 28. päivänä armon vuonna 1762, mutta tiesin että kansa pitäisi minua keisarinnana vasta kun minut olisi kruunattu Moskovassa. Pietari Suuren ja minun, Katariina II:n, hallituskausien välillä oli vain 37 vuotta. [ - - ] Ihailkoot muut häntä polvillaan, minä en. Mutta erään asian hän hulluudessaan teki: nosti Venäjän Eurooppaan. Hänen ansiostaan pieni siivu kansastani on älymystöä ja ylimystöä, kun kaikki muu on köyhälistöä. Miten minä selvisin? MITEN ME, KATARIINA II, SELVISIMME? '

s. 11

 

Minä, Katariina teoksessa iäkäs Venäjän keisarinna Katariina Suuri muisteli uskolliselle sihteerilleen Leonille kuinka hän saapui Venäjälle nuorena tyttönä kruununperillisenä olevan Pietarin vaimoksi. Nyt Me, Keisarinna alkaa siitä kun Pietari on kuollut ja Katariina II on tehnyt vallankaappauksen kruunaten itsensä Venäjän keisarinnaksi. 

 

Samaan tapaan iäkäs Katariina II muistelee moni vuosikymmenisen valtakautensa pääkohtia uskolliselle Leonilleen. Kruununtavoittelijoiden nitistämiset ja sodat niin Turkin kuin Ruotsin kanssa. Voimakkaita ystävyyssuhteita taas toisten hallitsijoiden kanssa. Virheitä ja onnistumisia. Maaorjalakien kiristämistä. Ihanaa matkaa Krimmille. Ja miehiä, miehiä, miehiä. Nuoria suosikkeja joille lahjoittaa kartanoita ja sieluja niin helposti... 

 

' Ennustanko, mitä tulevat sukupolvet minusta muuten tietäisivät? Kahden tsaarin murhaaja, allekirjoitus tuhannen miehen kujanjuoksusta kuudelle kaartilaiselle... Maaorjuuden hyväksyntä, suosikkien palatsit ja lahjat... Miehet. Miehet. Miehet. '

s. 86  

 

On ollut mielenkiintoista tutustua Katariina Suuren valtaannousuun ja nyt valtakauteen tämän Hirvisaaren duologin parissa. Kuinka paljon noihin vuosikymmeniin onkaan mahtunut. Nyt pääsikin kurkistamaan tuon tunnetun valtanaisen pään sisään. Ainakin lähdemateriaalia on riittänyt Hirvisaarella näihin romaaneihin. Onhan Katarinna Suuri kirjoittanut myös omat laajat muistelmansa. Niitä tässäkin kirjoitettiin.

 

Hirvisaaren valitsema rakenne on ymmärrettävä, mutta samalla se ei hurmannut minua. Kerronta poukkoili makuuni aivan liikaa iäkkään keisarinnan pohdintoihin ja sitten taas johonkin hänen elämänsä osa-alueen läpikäyntiin. Vaikka luin juuri tämän reilu 500 sivua Katariinan elämästä niin tuntuu että edelleenkään mieleeni ei piirtynyt kovin selkeää kuvaa. Kronologisempi lähestyminen olisi auttanut ainakin minua hahmottamaan hänen elämänsä kulun ja tapahtumat paremmin.

 

Katariin II on jäänyt Venäjän historiaan mahtinaisena joka laajensi valtakuntaansa voimakkaasti pitkän valtakautensa aikana. Hän kaappasi vallan mieheltään ja hallitsi miehisessä hallitsijoiden maailmassa vahvana naisena. Ilmeisesti hänen mieltymyksensä nuoriin miehiin on myös jäänyt historiankirjoihin, tai ainakin niin paljon noitakin suhteita vatvottiin näillä sivuilla. Todellisuudentaju on tainnut hämärtyä keisarinnalta, kun niin helposti palatsit ja kymmenettuhannet sielut vaihtoivat omistajaa aina uuden suosikin noustessa. Minulle olisi kyllä vähempikin määrä iäkkään Katariinan ulkonäkökriiseilyä riittänyt. Kuinka monta kertaa pitikään pohtia, kuinka nuoret miehet tuskin enää haluavat hänen suonikohjuisia jalkojaan... Samaan aikaan tämä teos kuitenkin vetosi jollain tasolla. Kyllä Hirvisaaren kerronnassa on omaa imua.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Minä, Katariina  

 

Muualla luettu: Nenä kirjassa ja Kirjavinkit 

 

En ole koskaan tuntenut miehiä - Jacqueline Harpman

Kirjan nimi: En ole koskaan tuntenut miehiä (Moi qui n'ai pas connu les hommes)

Kirjailija: Jacqueline Harpman, suomentanut Nana Sironen

Lukija: Ronja Keiramo
Julkaisija: Hertta

Julkaisuvuosi: 1995, suomennos ja äänikirja 2025

Kesto: 6h 14min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

He asuvat häkissä. Tyttö sekä 39 naista. Tila on maan alla, sinne ei tule valoa muualta kuin katon valaisimista, joiden rytmi on epäjohdunmukainen. Häkin reunoja kiertävät miehet. Aina kolmen joukoissa, vaiti. Vartijoilla on myös ruoskat. Mikäli naiset eivät ole kunnolla, ruoska läjähtää. Tytölle tämä on kuitenkin kaikki mitä hän tietää maailmasta. Hän on elänyt ikänsä täällä. Muilla naisilla on sentään joitakin muistukuvia menneestä maailmasta. Perheistä, auringosta ja kaupoista. Suhteista. Kuinka kaukaista se onkaan. Miten Tyttö voisi ymmärtää heidän puheensa tuosta kaikesta? Ei ihme, että hän on ulkopuolinen. Mutta mitä tapahtuu, kun he yllättäen pääsevätkin maan pinnalle? Ja miksi ihmeessä heidät oli ylipäätänsä vangittu?

 

Tämä pieni dystopiateos on saanut paljon kehuja kirjasomessa. Se kuulosti myös aiheensa puolesta varsin kiehtovalta. Kuinka tyttö joka on elänyt ikänsä tuollaisissa oloissa hahmottaisikaan maailman? Halusin myös palavasti tietää, minkälaisen maailman Harpman on luonut. Miksi naiset ovat vankina häkissään? Millainen on tuo dystooppinen tulaivaisuuden yhteiskunta.

 

Harpmanin teos vetikin minut imuunsa. Oli kiehtovaa seurata naisten toimintaa ja tytön pohdintoja. Tämä teos todella jäi pyörimään mieleen. Se herätti niin paljon kysymyksiä. Moniin etukäteen pohtimiini asioihin tuosta maailmasta ei nimittäin koskaan vastattu. Voi kuinka haluaisinkaan lukea tämän jossain lukupiirissä, jotta sen herättämistä mietteistä pääsisi keskustelmaan muiden kanssa. Olisi mielenkiintoista kuulla miten toiset ovat tulkinneet tämän tarinan. Se on vähäeleinen, jättää paljon kysymyksiä, mutta samalla se ennen kaikkea koskettaa. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Lumiomena, Lukutoukan luetut sivut, Unelmien aika ja Kirjavinkit  

 

Onnenkauppaa Katajamäellä - Anneli Kivelä

Kirjan nimi: Onnenkauppaa Katajamäellä

Sarja: Katajamäki #2

Kirjailija: Anneli Kivelä

Lukija: Pinja Flink
Julkaisija: Karisto

Julkaisuvuosi: 2009, äänikirja 2019

Kesto: 9h 23min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kotiin Katajamäelle teoksessa Minne muutti Katajamäen herttaiseen kyläyhteisöön omaan pieneen torppaansa. Tällä kertaa palataankin Katajamäen miljööseen uusien henkilöiden saattelemana. Satu on nelikymppinen nainen Pohjanmaalta, jonka elämä tuntuu junnaavan paikallaan. Hän asuu yhdessä kaksosensa Tarun kanssa ja omat vanhemmatkin, yhdessä iltatähti Runon kanssa, asuvat aivan lähellä. Satu kuitenkin haluaa muutosta ja tilaisuutta viimein tehdä jotakin omaa. Kun hänen silmiinsä osuu ilmoitus hotelli Honkahovin avoimesta tiedotussihteerin paikasta, päättää hän kerätä kimpusunsa ja kampsunsa ja ottaa suunnan kohti Pirkanmaata.

 

Honkahovissa Satu saa uusia ystäviä. Pomo on jäyhä, mutta muuten Satu viihtyy oikein hyvin. Unelma omasta torpasta ja maalaismiljööstä kuitenkin kytee hänen sisällään. Onneksi edellisestä osasta tuttu Pihlaja on jäänyt tyhjille Minnen löydettyä uuden onnen. Siinäpä mainio vuokrakohde Sadulle! Katajamäellä on myös söpö pieni kyläkauppa, jonka pitäjän kolmekymppinen poika Heikki heittää Sadulle joka välissä pientä herjaa pilke silmäkulmassa.... 

 

Ja kesäinen hömppöputki sen kuin jatkuu. Tällä kertaa rupesin kuitenkin huomaamaan jo pienoista väsymystä tähän genreen. Kuinka monella tavalla sitä voidaankaan yhdistää päähenkilöpari joka on selkeä jo alusta asti. Toki tälläkin kertaa heitettiin kylän komistusta vähän sekoittamaan pakkaa, mutta... Käy ihan sääliksi tuota opettajapoloista kun joka osassa hän jää vain nuolemaan näppejään muiden hurmatessa päähenkilöneitosemme. 

 

Tällä kertaa pitää myös todeta, että lukuajankohta ei ollut tälle teokselle otollisin. Valitsin tämän mökille juhannusluettavaksi tavoitteena saada nauttia kunnon suomalaisesta kesäisestä maalaisromantiikasta, johon kansikuvakin viittaa. No todellisuudessa pääsin kuuntelemaan räntäsateessa vietettyä talvista tarinaa samalla kun itse hikoilin juhannushelteissä. Kävi siis samoin kuin Leena Paasion Tuuli kääntyy etelään kanssa paitsi, että tässä ei oltu esittelytekstissäkään mainittu mitään teoksen talvisesta ajankohdasta. Miten näiden kansikuvienkin kanssa on niin vaiketa tehdä teoksen sisältöön sopivaa.

 

Tämä ei siis ollutkaan aivan täsmävalinta mökkimatkalleni. Veikkaan että kesäisenä tarinana tämä olisi voinut toimia paremmin. Aika perussuhdekiemuroita tämä tarjoili lukukokemuksena. Ei noussut genressään mitenkään esiin, mutta kyllä Heikissä oli sen verran sopivasti särmää, että kyllä tätä silti kuunteli ihan mielellään. En kuitenkaan tiedä jatkanko kuitenkaan enää Katajmäki sarjan parissa. Kumpikaan näistä lukukokemuksista ei ole ollut kovin ihmeellinen ja näitä suomalaisia maalaisromanttisia sarjoja kyllä riittää. Seuraavaksi voisi kokeilla jotakin toista.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kotiin Katajamäelle  

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja

Avaimet onneen - Nora Roberts

Kirjan nimi: Avaimet onneen (The Next Always)

Sarja: Majatalo #1

Kirjailija: Nora Roberts, suomentanut Päivi Pouttu-Deliére

Lukija: Kati Tamminen
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2011, suomennos 2012 ja äänikirja 2020

Kesto: 12h 2min 

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Boonsbaronin pikkukaupungissa Montgomerien perhe on ottanut työsarakseen kunnostaa sen keskustassa olevan komean talon hotelliksi. Heillä on visio laadukkaista materiaaleista ja ylellisistä huoneista. Beckett on perheen arkkitehti ja mukana kunnostamassa hotellia kahden veljensä ja äitinsä kanssa. Hän myös aistii hotellissa välillä kuusaman tuoksun. Se on merkki hotellin kummituksen läsnäolosta.

 

Beckett on ollut rakastunut lukioikäisestä lähtien Clareen. Nykyään Clarella on tien toisella puolella kirjakauppa. Hän on menettänyt miehensä ja palannut kaupunkiin kolmen pienen poikansa kanssa rakentamaan elämäänsä uudelleen. Beckett ja Clare päätyvätkin tapailemaan, mutta onko Clare vielä valmis uuteen suhteeseen? Miten parisuhde onnistuu kun kuviossa on pari pientä lasta ja kaksi kiireistä aikuista? Ja sitten on vielä eräs mies joka ei ota uskoakseen Claren sanoessa ettei ole kiinnostunut...

 

Kuuntelin hiljattain Nora Robertsilta Sinisen Daalian ja se yllättikin minut positiivisesti ollen ihan mukiinmenevää romanttista hömppää. Vauvan yöheräilyjen myötä kaipasin lisää jotain hyvin kevyttä kuunneltavaa, ja päätin kokeilla tätä toista Robertsin sarjaa. Mutta ai että kuinka pahasti tulinkaan pettymään.

 

Tämä tarina oli niin huono, että olin moneen otteeseen lopettamassa sen kesken. Rakkaustarina oli epäuskottava ja kuolettavan tylsä. Draamaa koitettiin saada siitä kuinka muka on niin mahdottoman vaikeaa löytää aikaa päästä treffeille. Lopussa sitten taas päästettiin mopo aivan kädestä, koska ainiin piti muistaa tuo Claren stalkkerikin. Toiseksi pohdin, että kirjoittaako Roberts aina vain uudestaan saman teoksensa vain eri miljööseen. Niin tässä kuin Sinisessä Daaliassa oli nainen joka menettää miehensä, jolla on pari poikaa ja poikaystäväehdokas joka hurmaa lapset osaamalla puhua action-hahmoista. Näissä molemmissa oli jopa kummitus! 

 

Nora Roberts on hyvin tuottelias kirjailija ja tuntuu, että tämä teos ainakin on sellaista nopeasti kokoon kyhättyä tusinatavaraa. Varmasti hänen tuotannossaan on myös parempia teoksia, mutta tämän sarjan voi kyllä suosilla skipata. Ja kuka ihme on valinnut tuon kansikuvankin tälle kirjalle. Se antaa kuvan maalaisromantiikasta viljapeltoineen, mutta ei sellaista ollut kyllä mailla eikä halmeilla tässä teoksessa. Jos jotain positiivista sanottavaa tulisi keksiä, niin joskus oli ihan kiinnostavaa kuulla, kun lukijoiden silmien eteen maalailtiin noiden luksuskylppäreiden sisustusratkaisuja. Mutta siinäpä se.

 

Tähdet: 1.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä ja Vauhkon kirjat ja kirjaimet    

 

Rakkautta koleran aikaan - Gabriel García Márquez

Kirjan nimi: Rakkautta koleran aikaan (El Amor en los tiempos del cólera)

Kirjailija: Gabriel García Márquez, suomentanut Matti Brotherus

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1985, suomennos 2020

Sivumäärä: 483

Mistä: Kirjastosta

 

' - Fermina, hän sanoi, - olen odottanut tätä tilaisuutta yli puoli vuosisataa toistaakseni teille vielä kerran ikuisen uskollisuuteni ja kuolemattoman rakkauteni valan. '

s. 75

 

Tohtori Urbino on arvostettu lääkäri ja karibialaisen kotikaupunkinsa yhteisön kulmakivi. Nyt kuitenkin ikä rupeaa painamaan häntäkin. Elämä kuitenkin rullaa tiettyjen rutiinien mukaam vaimo Ferminan kanssa. Töitä, edustustilaisuuksia ja aamuisia kolisteluja kylpyhuoneessa, jotta vaimo herää ja auttaa. Kohtalon ivana tohtori Urbino kiipeä kuitenkin papukaijan perään tikapuille ja kuolee.

 

Hautajaisissa iäkäs leski Fermina Daza kohtaa menneisyytensä haamun. Iäkäs herramies nimittäin tulee tunnustamaan ikuista rakkauttaan häntä kohtaan. Tämä mies on Florentino Ariza. Mies joka lähetteli hänelle kirjeitä ja soitti serenadeja heidän viattomassa nuoruudessa. Rakkausjutusta ei tuolloin tullut mitään, mutta silti hän on omistanut koko elämänsä Fermina Dazan muistolle.

 

' Sillä hänen ainoa kiinnekohtansa menneisyydessä oli lyhytaikainen lemmensuhde Fermina Dazan kanssa, ja vain sellaisilla asioilla joilla oli jotain tekemistä Fermina Dazan kanssa, oli ylipäätänsä merkitystä hänen elämänsä tilinpäätöksessä. Niinpä sinä iltapäivänä kun hän näki pääskyset sähköjohdolla, hän kävi läpi menneisyytensä vanhimmasta mielikuvasta alkaen, muisteli tilapäisiä naissuhteitaan, loppumattomia esteitä jotka hänen täytyi raivata päästäkseen johtavaan asemaan, lukemattomia vaikeuksia jotka hän oli aiheuttanut raivokkaassa määrätietoisuudessaan jotta Fermina Daza olisi hänen omansa ja hän Fermina Dazan, ennen kaikkea muuta ja vastoin koko maailmaa, ja vasta silloin hän huomasi että elämä virtasi hänen ohitseen. '

s. 302-303

 

Luin reilu vuosi sitten Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Tuo teos oli haastava, mutta samalla tarjoili niin mieleenpainuvan ja omalaatuisen maagisen realismin höystämän tarinan, jossa ei koskaan voinut olla varma mitä seuraavaksi tapahtuu. Oli pakko nostaa hattua Márquezin taiturimaiselle kynäilylle. Tunnustin hänen ansainneen klassikkoasemansa latinalaisen amerikan kirjallisuuden saralla. Päätinkin siis tutustua lisää hänen tuotantoonsa. Ikävä kyllä Rakkautta koleran aikaan ei kolahtanut samoin minuun.

 

Tämä teos poikkesi monin tavoin tuosta aiemmasta lukukokemuksestani. Ensinnäkin tässä ei ollut tuota maagisen realismin pohjavirettä, mitä olen oppinut odottamaan Etelä-Amerikkalaisilta kirjailijoilta. Tietty taika jäi siis uupumaan. Sen lisäksi tässä keskityttiin vain yhden sukupolven elämään. Tarkemmin tohtori Urbinon, Fermina Dazan ja Florentino Arizan elämiin nuoruudesta aina elämän ehtoopuolelle. Márquezin kerronta on varsin raskasta ja melkein viisisataa sivua kerrontaa vain näiden ihmisten elämistä ja ihmissuhteista ei vain jaksanut pitää kiinnostusta yllä.

 

Alussa koin kuitenkin tämänkin teoksen parissa samaa imua kuin Sadan vuoden yksinäisyydessä aikoinaan. Márquezin omalaatuinen kerronta ja odottamattomat käänteet kiehtoivat. Sitten kuitenkin hyydyin, kun monta sataa sivua vain keskityttiin Florentiinon naissuhteisiin ja pakkomielteeseen Fermina Dazaan. En itse kokenut tätä enää kovin suurena rakkaustarinana vaan Florentin tunteet rupesivat olemaan jo aika häiritsevän pakkomielteisiä. Tiivistää tätä teosta olisi pitänyt ja isolla kauhalla. Tulipahan kuitenkin luettua, vaikka pitkään se olikin aikamoista tarpomista.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakaapin kummitus ja Tarinoiden taikaa  

 

Ehtoolehdon tuho - Minna Lindgren

Kirjan nimi:Ehtoolehdon tuho

Sarja: Ehtoolehto #3

Kirjailija: Minna Lindgren

Lukija: Elina Latva
Julkaisija: Teos

Julkaisuvuosi: 2015, äänikirja 2014

Kesto: 9h 51min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kuolema Ehtoolehdossa teoksessa tapasimme yhdeksänkymppiset Siirin ja Irman sekä Anna-Liisan ja Suurlähettilään. Ehtoolehdon pakolaisissa Ehtoolehdon palvelukoti oli remontin alla ja rakkaat vanhuksemme joutuivat lähtemään evakkoon sen tieltä. Nyt Ehtoolehto on kuitenkin saatu takaisin toimintakuntoon ja entistä ehompana. Palvelutalosta on nimittäin tehty hoivateknologian pilottikeskus. Hoitajat on korvattu täysin automaattisilla älyseinillä ja hoivaroboteilla. Ruokakin tulee 3D-tulostimesta niin että voit valita värin ja muodon. Kaikki toiminta myös tapahtuu henkilökohtaisen läpyskän avulla joka avaa niin ovet kuin toimii maksukorttina. Mikäs sen helpompaa! 

 

Kaikki ei kuitenkaan ole niin auvoista kuin julkikuva antaisi ymmärtää. Täysin hoitotaitoja osaamattomot 'vapaaehtoiset' tuntuvat olevan palvelukeskuksessa vain hakemassa lahjoituksia herätysliikkeelleen ja älyseinätkin julistavat raamatun ilosanomia enemmän kuin antavat varsinaista tietoa. Vanhuksia rupeaa myös kuolemaan. Siirin ja Irman on siis jälleen tartuttava toimeen ja pelastettava väki ennen kuin uskovaiset vievät kaikkien rahat tai teknologia henget.

 

Olen pitänyt Lindgrenin Ehtoolehto sarjasta paljon. Hänen satiirinsa suomen vanhustenhoidon tasosta on ollut veitsenterävän osuvaa. Silti samaan aikaan nämä teokset ovat myös pursuilleet huumoria. Kuinka nerokas tapa Lindgrenillä onkaan ollut tuoda epäkohdat esiin ison massan lukualustoille! 

 

Tällä kertaa en kuitenkaan rakastunut kuten edellisissä osissa. Jokin tuntui muuttuneen. Tässä satiirikon kynästä oli päässyt purkautumaan mukana huumorin sijasta hiukan liiankin kärkästä ja sapekasta menoa. Rottaongelmia ja vanhukset hyljätty täysin yksin keskukseensa. Ja mikä pakko oli tuoda nuo uskovaiset mukaan kuvioon ja vielä noin äärimmiillen kuvattuna hurmoksessaan. Ja sitten lopussa piti vielä juoksuttaa näyttämölle nopeasti edellisten osien unohdetut könsikkäät näytille niin tökerösti. Mielummin oltaisiin annettu heidänkin olla rauhassa omissa osissaan.   

 

Tällä kertaa Lindgrenin menestysresepti ei siis enää uponnut minuun. Liian kitkerän satiirin ja huumoristisen terävänänäköisyyden raja on kuin nuorallakävelyä, ja ikävä kyllä tällä kertaa tuntui, että tarina ei pysynyt enää nuorallaan. Harmi, että näin vetävä sarja meni sitten lässähtämään lopussa näin. Kyllähän tämä edelleen suorastaan ravistelee lukijaansa ajattelemaan vanhustenhoidon tilannetta. Suosittelen kuitenkin edelleen tutustumaan tähän tärkeitä epäkohtia esiin nostavaan sarjaan, vaikka tämä viimeinen osa ei minuun enää uponnutkaan.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kuolema Ehtoolehdossa

2. Ehtoolehdon pakolaiset  

 

Muualla luettu: Kirjavuori, Tuijata, Amman lukuhetki, Sivutiellä, Kasoittain kirjoja, Yksi luku vielä..., Kirjoihin kadonnut, Illuusioita, Kirjojen keskellä, Nenä kirjassa, Anun ihmeelliset matkat ja Lukutoukan kulttuuriblogi  

 

Pientä fiksausta vailla - Amanda Vaara

Kirjan nimi: Pientä fiksausta vailla

Sarja: Majatalo Villa Venla #1

Kirjailija: Amanda Vaara

Lukija: Mervi Takatalo
Julkaisija: Karisto

Julkaisuvuosi: 2017, äänikirja 2019

Kesto: 7h 5min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Venla on kiinteistönvälittäjä, joka on saanut tarpeekseen. Työuupumus pakottaa punnitsemaan uudestaan elämänvalintoja, ja niin Venla päätääkin heittää hyvästit jakkupuvuille ja ostaa vanhan kyläkoulun. Pienellä fiksauksella kyläkoulusta voisi saada mitä mainioimman pienen majatalon. Venla laittaa siis blogin ja somekanavat pystyyn ja ilmoituksen huoneista Airbnb:hen. Tästä alkaa uusi alku!

 

Uusi auvoinen elo ei kuitenkaan ala täysin töyssyittä. Kouluikäiset lapset asuvat hänen luonaan vuoroviikoin, mutta siinä missä nuorempi poika löytää ystävän naapurista kapinoi teinitytär senkin edestä. Tilanne eskaloituu jopa huoltajuuskiistaan asti. Sitten naapuri osoittautuu innokkaaksi lainaajaksi, joka ei sitten millään palauta tavaroita takaisin. Onneksi toinen naapurinmummo kanoineen osoittautuu mukavaksi tapaukseksi. Kesän myötä varauskalenteri täyttyy ja pop-up kahvilaa laitetaan pystyyn. Vieraita on monenlaista, mutta varsinkin eräs rastahiuksinen trubaduuri saa Venlan katseen hakeutumaan itseensä. Kyllä kaikki ehkä sittenkin järjestyy. Vai järjestyykö? 

 

Ja kesäinen hömppäputki jatkuu. Tällä kertaa jälleen takaisin Suomeen ja vanhan kyläkoulun helmoihin. Kyllähän sitä itsekin joskus pohti, että miksi ei ostaisi maalta tuollaisen tilavan kyläkoulun ja laittaisi pienimuotoista majoitustoimintaa pystyyn. Sitten elämän realiteetit tulivat vastaan, mutta oli silti mukavaa päästä seuraamaan Venlan matkassa tuon haaveen muotoutumista. Enkä voi sanoa etteikö kannessa komeillut kana saattanut hiukan vaikuttaa myös äänikirjan valintaan :D 

Genrelleen tyypillisesti tosin kaikki sujui majatalon bisneksen kanssa vähän liiankin helposti. Blogista tulee välittömästi suosittu ja varauskalenteri näyttää heti täyttä koko kesäksi, tapahtumat ovat hittejä ja kätevästi saadaan apumieskin remmiin mukaan. Ei ehkä ihan noin ruusuista olisi todellisuudessa, mutta teoksen draama onkin haluttu hakea muualta eli ihmissuhteista. Näin majatalo on jäänyt siksi turvasatamaksi ja pumpuliseksi ihannemaaksi, jota Venla kaipasi.

 

Tämä teos oli kuitenkin varsin leppoisa hyvänmielen kesäkirja. Tuo Venlan ex-mies oli kyllä kauhea, mutta pitäähän sitä draamaa tosiaan jostain saada aikaiseksi. Venla myös kipuili ystävyyssuhteidensa kanssa, kun yhtäkkiä kaikki eivät enää osaakaan suhtautua siihen, että Venla on heittänyt jakkupuvut pois ja downsiftannut elämänsä. Onneksi naapurin mummon kanssa klikkasi. Ei se ystävyys ikää katso. Ei tämä mitään sen suurempaa tarjonnut, mutta kevyenä kesäteoksena omassa genressään varsin toimiva teos. Ehkä sitä voisi vielä palatakin Villa Venlan maisemiin.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Sivutiellä, Kirjahullun päiväkirja, Kahvikissan kirjahylly, Lukuneuvoja, Ja kaikkea muuta, Luettua ja maistettua, Kirjanmerkkinä lentolippu  ja Kirjat kertovat 

 

Sininen Daalia - Nora Roberts

Kirjan nimi: Sininen Daalia (Blue Dahlia)

Sarja: Puutarha #1

Kirjailija: Nora Roberts, suomentanut Anna Salo

Lukija: Anna Asunta
Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2004, suomennos ja äänikirja 2023

Kesto: 15h 3min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Stellan elämä mullistuu, kun hän saa tiedon miehensä kuolemasta. Nyt hänestä tulee yllättäen kahden pienen pojan yksinhuoltaja. Kuinka pärjätä? Myöhemmin kun hän on saanut elämän taas  jotenkin rullaamaan, menee Stella työhaastatteluun Harperille kuuluun taimitarhaan. Stella todella haluaa tämän työn! Rosalind Harper on omalaatuinen perijätär, joka sanoo suoraan mitä ajattelee ja tekee asiat omalla tavallaan. Stellalla ja Rosalindilla kuitenkin löytyy yhteys. 

 

Stellan elämä löytää siis uudet uomansa. Hän muuttaa poikiensa kanssa Harperin kartanoon. Elämä on ihanaa kasvien täyttämää elämää. Mitä nyt puutarha-arkkitehti Logan tuntuu astuvan poikkiteloin jatkuvasti Stellan tehostusideoiden kanssa. Taimitarhalle pelmahtaa myös Rosalindin raskaana oleva kaukaunen sukulaistyttö pyytämään töitä. Naisista hitsautuu oma tiiminsa. Voisiko onni löytyä täältä taimitarhalta viimein heille kaikille? Tosin miten suhtautua kartanon haamuun joka on hyvin kiinnostunut Stellan pojista?

 

Ja jälleen jatketaan kevyemmällä kesälukemisella. Eräs ystäväni kertoi Nora Robertsin kirjojen olevan hänelle luottovalinta, kun kaipaa pakoa arjesta. Olen itse lukenut Robertsilta vain hänen Morsiussarjan ja yhden toisen trilogian joskus esiteininä. Päätin siis laittaa nyt Robrtsia testiin, mutta en ollut edes tajunnut kuinka valtava tuo Robertsin tuotanto onkaan! Jo pelkästään äänikirjoja oli niin vinot pinot, että siinä meni ihan pää pyörälle, mitä menisi valitsemaan. Harrastamme kuitenkin mieheni kanssa paljon puutarhassa niin kasvimaan kuin kukkien kanssa, joten tämä puutarhatrilogia kuulosti kiinnostavalta. Kuinka usein sitä nyt pääsee kurkistamaan taimitarhan arkeen.

 

Sininen Daalia olikin varsin leppoisa teos. Se oli hyvin uskollinen genrelleen. Päähenkilönainen on hukassa, mutta löytää uuden suunnan elämälleen. Sitten heitetään sekaan ärsyttävä, mutta samalla rakastettava könsikäs ja niin uusi romantiikkakin pääsee näyttämölle. Jäihän tuo muutos ärsytyksestä romanttisiin tunteisiin aika heppoisaksi, mutta se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus näissä teoksissa. Sen sijaan pidin siitä, että kertojia oli useampi ja vaikka Stella oli pääosassa myös muiden naisten elämää ruvettiin jo pohjustamaan. Oli myös kiva huomata, että pelkän romanttisen muutoksen sijasta tässä oli myös keskiössä tuo naisten välinen ystävyys ja hitsautuminen yhteen. 

 

Ja sitten siihen kartanon kummitukseen. Tosian vähäinen kosketukseni Robertsin teoksiin on ollut vain näihin hänen puhtaasti romanttisiin sarjoihinsa. Ilmeisesti hänellä on myös romanttista fantasiaa aikamoiset kasat tuotannossaan. Tämä sarja olikin sitten jokin hybridi näistä, sillä periaatteessa tarina oli kuin mikä tahansa romanttinen kesäpokkari, mutta tosiaan joku Harperin esi-isistä oli jäänyt kartanoon kummittelemaan. Tämä Harperin morsian oli myös hyvin omistushaluinen lapsia kohtaan ja talon väki päättikin aloittaa selvitystyön tuon haamun henkilöllisyydestä. Sanoisin, että tarina olisi toiminut ihan ilman tätä maagista ulottuvuuttakin, mutta toisaalta sainpahan nyt muistutuksen tästäkin puolesta Robertsin tuotannossa. Ehkä sitä pitäisi testata hänen jotakin hänen kunnon romanttisen fantasian sarjaakin.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Cillan kirjablogi    

 

Varjojen kuningatar - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Varjojen kuningatar (Queen of Shadows)

Sarja: Throne of Glass #4

Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen

Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2015, suomennos 2019

Sivumäärä: 740

Mistä: Kirjastosta

 

Lasipalatsissa kohtasimme nuoren salamurhaaja Celaenan, joka joutui taistelemaan henkensä edestä ansaitakseen vapautensa ja paikkansa julman kuninkaan miekkana. Kolmannessa osassa hänet lähetettiin meren yli hoitelemaan vihollisvaltion kuninkaallisia. Tehtävänsä sijasta hän kuitenkin lähti tutustumaan haltiapuoleen itsestään ja löytämään tavan vapauttaa valtakuntansa julman kuninkaan ikeen alta.

 

Nyt Celaena on palannut Adarlaniin ja ottanut vanhan nimensä takaisin. Hän on Aelin, Terrasenin oikea kuningatar. Hän joutuu kuitenkin toimimaan varjoissa pelastaakseen rakkaansa kuninkaan hirmuisista kynsistä. Demonien valtaamat sotilaat vahtivat kaupunkia ja vuorilla on rakenteillä jotakin vieläkin kammottavampaa. Siksi Aelin pitää vielä viimeisen kerran astua salamurhaaja Celaenan nahkoihin ja taistella tiensä kohti kansansa pelastusta. 

 

' Hetki oli koittanut.

Hän veti henkeä kerran - ja toisenkin.

Hän oli tulen perillinen.

Hän oli itse tuli ja valo, tuhka ja hiillos. Hän oli Aelin Tulisydän, eikä hän kumartanut ketään eikä mitään paitsi kruunua, joka kuului hänelle perintöoikeuden, eloonjäämisen ja voiton ansiosta.

Aelin ryhdistäytyi ja livahti korean juhlaväen joukkoon. '

s. 170  

 

Huomaan lukevani nyt paljon Maasin teoksia ja toistan varmasti itseäni kun kerta toisensa jälkeen totean kuinka koukuttavia ja laadukkaita romantasian teoksia nämä ovatkaan. Hän on todella genrensä kuningatar! Throne of glass löytyy kuitenkin kirjastosta nuortenosastolta eli tätä lukiessa kyllä kemiaa löytyy pääparin välillä, mutta yksityiskohtaisen aktin kuvauksen sijasta pysytään niissä kuumissa tunteissa ja jännitteen rakentamisessa. Ja minulle tämä itseasiassa sopi paremmin kuin hyvin, sillä tuo kemia tosiaan oli varsin kiistämätöntä näinkin! Joskus vähemmän on enemmän niin sanoakseni.

 

Maasilla on taito kirjoittaa näitä mammuttiromaanejaan, jotka silti pitävät otteessaan sata sivua toisensa jälkeen. Tylsää ei todellakaan ehdi tulla! Näitä lukiessa ei koskaan voi tietää minne suuntaan tarina lähtee seuraavaksi kaartumaan. Tässä oli jälleen kiinnostavasti monta eri näkökulmaa ja osa osalta tähän sarjaan kasvaa lisää kiinnostavia elementtejä. Salamurhaajia, haltijoita, noitia, lohikäärmeitä, demoneita, muodonmuuttajia ja muita taikaa hallitsevia. Jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan mitä kaikkea Maasilla onkaan tämän sarjan puitteissa keksinyt meidän lukijoiden pään menoksi. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Lasipalatsi

2. Keskiyön kruunu

3. Tulen perillinen

 

Muualla luettu: Haaveena kirjailijan ura, Kaiken ei tarvitse olla totta ja Lotta reads books