Kurjat - Victor Hugo

Kirjan nimi: Kurjat I-II (Les Misérables)
Kirjoittaja: Victor Hugo
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1862, suomennos 1972 & 1967
Sivumäärä: 971
Mistä: Isältä lainassa

'' Javert jatkoi:
´´Voimaa heiltä puuttuu. Pitäisi olla hirvittävän vahva sen miehen, joka jaksaisi hartioillaan nostaa nuo rattaat kuormineen.´´
Katsoen tarkasti herra Madeleinen silmiin puhui hän korostamalla jokaista sanaansa:
´´Herra Madeleine, olen eläessäni tuntenut vain yhden miehen, joka kykenisi tekemään sen, mitä te nyt vaaditte.´´
Madeleine säpsähti.
Javert lisäsi välinpitämättömän näköisenä, mutta hellittämättä Medeleinea hetkeksikään silmistään:
´´Se oli muuan rangaistusvanki.´´
´´Ah!´´ puhkesi Madeleine.
´´Toulonin kaleereilta.´´
Madeleine kalpeni. ''
s. 111

Kurjat on suuri romaani 1800-luvun alun ihmiskohtaloista Ranskan kauheissa oloissa. Se on jaettu viiteen osaan, ja kaikki alkaa 1815 Fantine-osassa, kun entinen kaleeriorja Jean Valjean on vapaana etsien yösijaa. Leivänryöstöstä ja karkausyrityksista vangittu 19 vuodeksi Jean Valjean on merkitty mies. Jopa koira ajaa hänet pois kopistaan kuin kapisen rakin, jättäen hänet aivan ilman suojaa ja ruokaa. Ystävällinen piispa Myriel ottaa hänet kuitenkin suojiinsa sulattaen Jean Valjeanin sydämen ja muuttaen tämän ja erään kaupungin tulevaisuudet. Jean Valjeanista tulee herra Madeleine, suuri hyväntekijä, jonka innovatiiviset keksinnöt nostavat rapistuneen kaupungin suureen kukoistukseen. Kaikille elämä ei kuitenkaan hymyile. Köyhä Fantine saa kenkään, kun ihmisille selviää hänen piilottelevan aviotonta lasta. Mitä hänen pitäisi tehdä kun velkojat kolkuttavat ovella ja lapsen huolehtijoillekin pitäisi maksaa. Rahavaatimusten kasvaessa päätyy köyhä, mutta kaunis Fantine myymään kaiken aina hampaista siveyteensä.

Toisessa osassa, joka kantaa nimeä Cosette, valotetaan Fantinen tyttären kohtaloa. Fantine on uskonut silmäteränsä hyväsydämisille majatalonpitäjille, mutta voi kuinka helposti ihmisiä voikaan pettää. Cosettesta tulee Thénardierin majatalon orja, joka saa ruokalla pöydän alla tähteitä syöden muitten eläinten kanssa. Tämän rakkautta ja huolenpitoa vaille jääneen raukan elämä mullistuu, kun kerjäläiseltä näyttävä rikas mies saapuu ja vie hänet mukanaan kohti parempaa tulevaisuutta ja onnea.

Marius on kolmannen osan nimi, jossa kohdataan hyvin rikkaan rojalistin herra Gillenormandin tyttärenpoika Marius. Marius on tasavaltalainen henkeen ja vereen, ja näkemyserojen saattelemana päätyy hän asumaan mielummin kurjaan rotankoloon kuin isoisänsä luokse. Rikkaudet vaihtuvat ryysyihin ja elämiseen pelkistä armopaloista. Hän liittyy Aapisen ystävät -ryhmään, jossa erilaiset vallankumoukselliset tasavaltalaiset kohtaavat. Aapisen ystävät ja työt saavat kuitenkin jäädä, kun Marius kohtaa puistossa vanhan miehen ja kukoistavan nuoren neidon. Neljännessä osassa (Idylli Plumet- ja Epopeia Saint-Denis-kadun varrella) Mariuksen rakkaudesta kerrotaan lisää ja kansan vallankumous kurjuutta vastaan alkaa. Viides osa (Jean Valjean) taas kuvaa vallankumouksen traagisia vaiheita sekä solmii kaikki langanpätkät niin Jean valjeanin, Cosetten kuin Mariuksenkin osalta.

'' ´´ - - kun näkee niin paljon kurjuutta kaikkialla, niin epäilempä, että Jumala ei ole rikas. Hän antaa vallankumouksen samalla tavalla kuin kauppias, jonka kassakaappi on tyhjä, antaa tanssiaiset. Luomakunta on vararikon partaalla. Sen vuoksi olen tyytymätön. - -´´ ''
s. 749

Kurjat on teos, jossa kurjempaakin kurjemmissa ja epäoikeudenmukaisissa oloissa ihmiset tarrautuvat elämään kynsin hampain päästämättä irti. Elämä ei ole helppoa, mutta neuvokkuudella, voimakkaalla tahdolla, onnella ja rakkaudella mikään este ei ole ylitsepääsemätön, tai sitten kuollaan kaikkien hyljeksimänä ilman ruokaa ja kunnollista vaatekertaa. Kurjia lukiessa pystyy kuvittelemaan tuon synkän ja eri ruskeansävyisen ympäristön, mutta se ei ahdistanut läheskään yhtä paljoin kuin Les Misérables musikaalielokuva. Henkilöhahmot ovat se syy, mikä teki tästä kirjasta niin hyvän. Heidän pienet ilonsa ja toivonsa paremmasta keskellä pyöristyttäviä oloja - eihän se enää paljoa huonomminkaan voisi mennä.

'' Eräänä päivänä hän [piispa Myriel] saapui aasin selässä Seneziin, vanhaan piispankaupunkiin. Hänen kukkaronsa, joka oli tällä hetkellä varsin surkeassa tilassa, ei sallinut hänen kustantaa muunlaisia kulkuneuvoja. Kaupungin pormestari tuli häntä vastaanottamaan piispantalon portille ja katseli loukkaantuneen näköisenä hänen laskeutumistaan aasin selästä. Joku porvari nauraa virnisteli hänen takanaan.
´´ Herra pormestari´´, sanoi piispa, ´´ ja herrat porvarit, minä huomaan kyllä, mikä teitä loukkaa. Teidän mielestänne osoittaa tällainen pappipahainen aivan liian suurta ylpeyttä ratsastaessaan samalla ratsulla, jolla Herramme Jeesus Kristus ratsasti. Minä tein sen välttämättömyyden pakosta, vakuutan teille, enkä mistään turhamielisyydestä.´´ ''
s. 18-19

Voi tuota herttaista piispa Myrieliä! Hän oli aina valmis ajattelemaan kaikista vain hyvää. Pienestä roolistaan huolimatta tämä vaatimattomuuden perikuva ja köyhille kaikki rahansa antava hyväsydäminen piispa sulatti minunkin sydämeni. Hän onnistui jopa herättämään kovaonnisen Jean Vajeanin rinnassa sykkivän lämmön. Oli myös hauska seurata kuinka hän vaatimattomalla asenteellaan laittoin luunkurkkuun useammalle ylenkatsojalle. On siinä taitava sanailia. Toiseksi lempparihahmokseni nousi yllättäen lain armoton valvoja Javert. Hänen periksiantamattomuudessaan jopa silloin kuin kaikki luulivat jean Valjeanin kuolleen oli jotakin suurta. Javertin sokeaa uskoa oikeuteen ja auktoriteetteihin ei voi kuin ihmetellä. Kuitenkin ilman häntä ei Jean Valjeankaan olisi ollut se mies joka hänestä tuli.

Koko tarinassa oli kaikista mielenkiintoisinta seurata juuri Jean Valjeanin elämää ja sen kehitystä, kuinka entisestä kaleeriorjasta tuli kaupungin pormestari, ja kuinka tummasta sydämmestä kasvoi köyhien ja sorrettujen puolustaja. Jean Valjeanin elämä oli täynnä niin ylä- että alamäkiä. Aina kun hän pääsi asettumaan aloilleen ja löytämään onnen, saapui Javert hengittämään hänen niskaansa, joilloin ainut vaihtoehto oli paeta. Myös Jean valjeanin pohdinnat oikeasta ja väärästä kiinnostivat. Onko oikeammin antaa syyttömän kärsiä, jos koko kaupungin köyhäilistö on sen varassa, vaiko tuomita oikea syyllinen joilloin kaikki hyvinvointi romahtaa? Jean Valjeanilla oli myös hyvin ristiriitaiset tunteet onnea ja sen oikeutusta kohtaan, mitkä loivat hänestä inhimillisen hahmon.

Parhaat hetket kirjassa olivat ehdottomasti alku ja loppu eli enemmän tai vähemmän ne osat joissa Jean valjean esiintyi. Nuorten roihuavan rakkauden kuvaus keskivaiheilla puolestaan tylsistytti lähes yhtä paljon kuin Victor Hugon ylimääräiset jorinat mm. Pariisin viemäröinnistä, Waterloon taistelusta sekä kapinan historiasta. Onneksi näitä ei sentään ollut samassa mittakaavassa kuin Notre-Damessa. Kun aloitin lukemaan tätä, minun teki lähes mieli tanssia ripaskaa, kun huomasin, että tämä on lyhennetty versio. Osaan hyvin kuvitella mitä on jätetty pois... Yleisesti ottaen victor Hugon kerronta on sujuvaa ja hahmojen sanailu nokkelaa. Juuri ne tekivät tästä hyvän lukukokemuksen.

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Jokke/Jokken kirjanurkka, Olgan lukupäiväkirja, Kirjasähkökäyrä,
Marile/1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Maria/Aakkosellinen hakemisto ja Nuharupi

1800-luku -haasteeseen on nyt kerääntynyt kolme kirjaa. Pitää kohta ruveta kirimään, jos kahdeksaan haluan ehtiä vuoden loppuun mennessä.