sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Elokuun luetut & kirjaostoksia

 
 
Elokuun luetut:
 
Sivuja kertyi 1137, eli keskimäärin 284 sivua per kirja. Ei taaskaan mitään päätähuimaavia lukuja tullut. Loman viimeinen viikko meni tuolla Tonavan risteilyllä, jossa oli sen verran paljon nähtävää, että lukemiselle ei jäänyt paljoakaan aikaa. Nyt sekin aika tuntuisi ruhtinaalliselta. Koulut alkoivat ja läksyjä on nyt sen verran paljon, että lukea ehdin vain bussimatkoilla ja vähän viikonloppuisin. Ehkä se kuitenkin jossain välissä rauhoittuu, kun tottuu taas tähän opiskelurytmiin. Sitä odotellessa.
 
Näistä kirjoista paras lukukokemus oli Vanhus ja meri, mikä olikin yllättävää, koska odotuksen eivät olleet sitä aloittaessa kovinkaan korkealla. Tässä sitä taas huomaa, että joskus kannattaa tarttua sellaisiinkin kirjoihin, mistä ei usko pitävänsä. Voi yllättyä positiivisesti. Muutkin kirjat olivat ihan hyviä, vaikkakin kaikki olivat aika erillaisia toisiinsa verrattuna. Marie Antoinetin elämänkerta yllätti myös mukavasti.
 
 Lue oman hyllyt kirjat -haaste ei ole liemilti edistynyt. Tällä hetkellä tilanne on 1/65. No jostain pitää aloittaa. Puolet tässä kuussa luetuista kirjoista on nimittäin olleet koulua varten. Syyskuussa pitää myös ainakin lukea Poika raidallisessa pyjamassa äikänkoetta varten. Itselläni on kirja, ja muistaakseni se oli oikein hyvä, että ei siinä mitään valittamista ole. Katsoin myös elokuvan kyseisestä kirjasta vähän aikaa sitten, joten tapahtumat ovat vielä suht hyvässä muistissa. Tällä hetkellä on kesken Victor Hugon Pariisin Notre-Dame 1482 kuvitettuna painoksena. Sivuja on siinä määrin, että aikaa voi vierähtää hetkinen, jos vain bussimatkoilla ehtii lueskella...


Kirjaostokset:

 
Elokuussa tulin hankkineeksi neljä kirjaa... Tuli taas vähän livettyä, mutta syyskuussa uusi yritys. Picoultista ja Steelistä on juttua Tovanan risteily - kirjaostoksia jutussa eli Täältä.
Hankittua tuli siis:
 
- Porotin varhaiset jutut, Agatha Christie
- Tarkoin vartioitu talo, John Boyne
- House of Rules, Jodi Picoult
- H.R.H., Danielle Steel
 
Christie oli kirppislöytö ja olen siitä hyvin iloinen, koska en muista lukeneeni tai nähneeni kirjaa lähikirjastossani. Näin siis pääsen nauttimaan itselleni uusia Poirotteja. Jes! Jos oikein muistan, kirja on Christien varhaisimpien romaanien (tai tässä tapauksessa novellikokoelmien) joukossa. Odotukset ovat siis korkealla...
 
Boyne taas tarttui mukaan marketin pokkarihyllystä. Olin juuri saanut kuulla, että luemme Poika raidallisessa pyjamassa koetta varten, kun tämä kirjailijan toinen kirja osui silmääni kaupassa käydessä. Silloin mieleen muistui, että tämähän minun piti joskus lukea, ja niin se sitten hyppäsi ostoskoriin mukaan.
 
Saattaa kuitenkin mennä jonkin aikaa ennekuin ehdin kirjat lukea. Tällä hetkellä siis hyllyssäni makoilee 'lukemattomien' hyllyissä 67 kirjaa. Lukemisaika vähenee ja kirjojen määrä kasvaa. Nyt kyllä pitäisi tsempata ja yrittää olla hankkimatta enää lisää kirjoja vähään aikaan... No aina voi yrittää =)
 


2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää kirjaostot! Ja luetutkin!

    Omalta osaltani oman hyllyn kirjojen lukeminen on edennyt niinkin paljon, että 5 on jo luettu 29:stä. Tosin siis haasteen aloittamisen jälkeen olen onnistuneesti ehtinyt kerätä hyllyn uusiakin kirjoja MUTTA onneksi niitä ei tarvitse ottaa mukaan haasteeseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =)

      Oletkin sitten ehtinyt lukemaan jo hyvän määrän kirjojasi. Niin eiväthän ne haasteeseen kuulu, mutta aika toivottamalta näyttää tuo jatkuva lukemattomien kirjojen kasa. Pitää yrittää tsempata ;D

      Poista