maanantai 30. heinäkuuta 2018

Salaisuuksia ilmassa - Sophie Kinsella

Kirjan nimi: Salaisuuksia ilmassa (Can You Keep A Secret?)
Kirjailija: Sophie Kinsella, suomentanut Ulla Selkälä
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2003, suomennos 2008
Sivumäärä: 336
Mistä: Omasta hyllystä

' Tässä esimerkiksi on minun listaltani muutama summamutikassa valittu salaisuus, joka tulee ensimmäisenä mieleen:
1. Kate Spaden laukkuni on jäljitelmä.
2. Rakastan makeaa sherryä, vaikka se on maailmankaikkeuden juntein juoma.
3. Minulla ei ole hajuakaan mistä sanoista NATO tulee. Tai edes mikä se on.
4. Painan 58,5 kiloa. En 50,5 niin kuin poikaystäväni Conor luulee. (Vaikka puolustukseksi sanottakoon, että minulla oli aikomus ruveta dietille, kun valehtelin hänelle. Ja kaiken kohtuuden nimissä haluan huomauttaa, että luvuissa on vain yksi eri numero.) '
s. 9

Emma on 25-vuotias horoskooppeihin ja muotiin hurahtanut nuori nainen, joka lähes huomaamattaan tulee jatkuvasti lipsauttaneeksi pieniä valkoisia valheita vaikuttaakseen paremmalta muiden silmissä. Tai siis ketä se nyt haittaa, vaikka sanoo harrastavansa potkunyrkkeilyä tai valehtelee ostavansa vaatteensa kalliista merkkiliikkeistä kirppisten sijasta. Poikaystävä Conorkin on aina niin iloinen kun Emma käyttää lahjaksi saamiaan stringejä, vaikka todellisuudessa ne ovat kaksi kokoa liian pienet ja hiertävät aivan mahdottomasti. Emman ura kuitenkin junnaa paikallaan, vaikka hänestä olisi niin hienoa saada ylennys markkinointihenkilöksi. Katastrofaalisen kokouksen jälkeen lentopelkoinen Emma tulee juoneeksi muutaman liikaa lentokentän baarissa. Turbulenssin sattuessa Emma on aivan sata prosenttisen varma, että se oli siinä ja he kaikki kuolevat. Tämän seurauksena hän tulee hädissään lörpötelleeksi kaikki elämänsä salaisuudet ja kertomansa valkoiset valheet vieressä istuvalle miehelle.

Lennon laskeuduttua kuitenkin turvallisesti Emma huokaisee helpotuksesta ja on valmis jättämään koko tapahtuman taakseen. Kohtalolla on kuitenkin omat kierot suunnitelmansa, sillä samainen mies ilmestyykin hänen työpaikalleen parin päivän päästä. Tämä mies on koko valtaisan yhtiön perustaja ja monimiljonääri Jack Harper. Miehen kommenteista Emma tajuaa, että tämä myös muistaa liiankin hyvin kaikki hänen salaisuutensa. Välttelystä ei ole hyötyä, sillä jostain kumman syystä tuo salaperäinen liikemies vaikuttaa kiinnostuneen Emmasta. Emma joutuukin pohtimaan, mitä hän loppupeleissä haluaa, ja myös mitkä ovat Jackin motiivit.

' Kuulen pääni sisällä miten oma ääneni pälpättää viattomasti lentokoneessa.
>>... lukaisin takakansitekstin ja sanoin, että olin lukenut kirjan...>>
>>Loistava tulevaisuus>>, Jack Harper sanoi mietteliäästi. >>Mitä sinä pidit siitä, Emma?>>
Ei voi olla totta, että hän kysyy tuota.
En saa hetkeen sanaa suustani.
>>Noo!>> ryin lopulta kurkkuani. >>Minusta se oli... se oli todella... tavattoman...>> '
s. 88

Näillä heinäkuun helteillä ajatuskaan ei oikein jaksa juosta, joten päätin tarttua Kinsellaan, sillä tiesin sen takuuvarmaksi huvittavaksi hömpäksi, joka ei vaadi liian suurta aivotoimintaa. Tähän tarpeeseen Salaisuuksia ilmassa sopi varsin mainiosti, vaikkei ehkä olekaan Kinsellan parhain teos. Emma on yllättävän sympaattinen päähenkilö, sillä kuten hän sanoi niin kaikilla on salaisuuksia. Helpostihan pieniin valkoisiin valheisiin tai asioiden pieneen liioitteluun tulee joskus sorruttua. Tämän vuoksi olikin hauska lukea Emman salaisuuksista ja valkoisista valheista, jotka Jackin tiesi, ja nähdä minkälaisia herisyttäviä tilanteita tästä seurasi. Toisaalta Emma oli myös aina elänyt menestyvän serkkunsa Kerryn varjossa, jota Emman vanhemmat palvoivat. Tästä seurasi, että Emman saavutukset jäivät aina Kerryn saavutusten jalkoihin, jolloin Emma ikuisena kakkosena ei saanut vanhemmiltaan tarvitsemaansa huomiota. Tämä seikka varmasti vaikutti Emman koskettamiseen hahmona.

Kinsellalle tyypillisesti tässäkään teoksessa ei juurikaan paneuduttu vakavampiin asioihin, vaan pysttiin turvallisessa nollailuhömpässä paria pientä mutkaa unohtamatta. Tästä huolimatta pidin kirjan lähtökohtaa hyvin mielenkiintoisena, koska onhan kiinnostus salaisuuksia kohtaan aika luontaista. Emman kommelluksille oli myös paikoin pakko hihittää ääneen. Salaisuuksia ilmassa ei ole siis mitenkään mullistava tai mieleenpainuva lukukokemus, mutta viihdyttävänä välipalana nollailutarpeeseen se sopii mainiosti. 

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kannesta kanteenKirjahullun päiväkirjaKirjojen keskellä
To Another World ja  Kirjan viemää
 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Uusikuu - Stephenie Meyer


Kirjan nimi: Uusikuu (New Moon)
Kirjailija: Stephenie Meyer, suomentanut Tiina Ohinmaa
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2008
Sivumäärä: 455
Mistä: Omasta hyllystä

' Otin pikku paketin ja katsoin moittivasti Edwardiin samalla kun työnsin sormeni käärepaperin reunan alle ja repäisin teipin kohdalta.
>> Voi hemmetti >>, minulta pääsi, kun paperi viilsi sormeeni. Nostin sen pystyyn nähdäkseni, tuliko haavaa. Pikku viiltoon kihosi yksittäinen veripisara. '
s. 31

Houkutuksen toisessa osassa Bella viettää vastentahtoisesti syntymäpäiviään. Tämä nomaalisti iloa herättävä päivä tuo vain ahdistusta Bellalle, koska ajatus ikääntyä samalla kun Edward pysyy aina seitsemäntoista vuotiaana on kestämätön. Syntymäpäiväjuhlissa vampyyriperhe Culleneiden luoda tapahtuu kuitenkin käänne, joka muuttaa kaiken vielä paljon pahemmaksi. Bella saa lahjapaperista haavan sormeensa, eivätkä kaikki perheenjäsenet pysty hillitsemään tuota herkullisen veren kutsua. Tämä tapaus vahvistaa Edwardin pahimmat pelot toteen siitä, että Bellan on parempi ja ennen kaikkea turvallisempi ilman heitä. 

Edwardin hylkäyksen jälkeen Bella vaipuu kuin syvään transsiin. Painajaiseen josta ei voi herätä. Bellan elämään palaa kuitenkin reservaatissa asuva lapsuudenystävä Jacob. Jacobin jatkuva iloisuus ja innostus rupeaa pikkuhiljaa herättelemään Bellaakin ylös horroksestaan. Sitten reservaatissa alkaa tapahtua kummia. Forksin poliisi rupeaa saamaan yhä enemmän ilmoituksia jättiläismäisestä eläimestä ja retkeilijöiden katoamisista. Vaikka Bellaa painaakin huoli Jacobista, kaipuu Edwardin perään ei kuitenkaan ota laantuakseen. Hän haluaa epätoivoisesti kuulla Edwardin äänen uudestaan - kohtalokkain seurauksin. 

' Minussa oli jotakin pahasti vialla. Miten muuten elämäni voisi vilistä kauhuelokuvista karanneita hahmoja? Miksi muuten minä välittäisin heistä niin paljon, että rintaani repeäisi isoja aukkoja, kun he jatkaisivat tarunhohtoisija retkiään jossakin muualla? '
s. 243

Uusikuu on selkeästi edeltäjäänsä angstimpi kirja. Siinä missä ensimmäisessä osassa seurattiin Bellan ja Edwardin kiihkeää rakastumisprosessia niin tässä vajottiin vastaavasti syvyyksiin sen menetettyä. Tämä tunteiden uskomaton vahvuus suuntaan tai toiseen taitaa olla Meyerin tapa korostaa Bellan ja Edwardin rakkaustarinan ainutlaatuisuutta ja kuinka niin on määrätty ja se on heidän kohtalonsa. Edelleen tämä tuntuu vähän noh liialta draamalta. Jos jotakin niin ärsyynnyin vielä pahemmin Bellaan ja Edwardiin, ja heidän toimintaansa. 

Uusikuun pelastus on puolestaan sen sivuhenkilöt. Houkutuksessa esiin nousivat vampyyrit ja Culleneiden tarinat, jotka kiinnostivat, mutta jotka jäivät käytännössä täysin paitsioon Uusikuussa. Sen sijaan esille nostettiin intiaanien tarustot sekä nuori ihmissusilauma. Ahminkin siis kaiken tiedon tähän liittyen, ja harmittelin kun tuolta lämmöstä piti palata takaisin seuraamaan Bellan ja Edwardin tarinaa. 

Nostalgiaan Uusikuu toimi ihan ok:sti, vaikka ei Houkutuksen tavoin olekaan mikään kirjallinen mestariteos tai oikeastaan mitenkään kummoinen. Tuntuu, että jo näistä kahdesta osasta olen saanut Bellan ja Edwardin ylitunteellisesta rakkaustarinasta yliannostuksen. Kai se sarja pitäisi loppuun asti lukea, kun kerran aloitti, mutta ehkä pidän hiukan taukoa. Tämä ylitunteilu ja synkistely vei vähän mehut. Olisivatpa sivuhenkilöt suuremmassa keskiössä tarinoineen... Ja mitä siihen nuoruuden suureen kysymykseen taas tulee, niin edelleen liputan positiivisen, hellän ja innokkaan Jacobin puolesta. 

Tähdet: * *

Muualla luettu: Akateemisen ja populaarin välimaastossaCillan kirjablogiNarseskan kirjanurkkaus ja Kirjaston kummitus 
  

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Sapiens: Ihmisen lyhyt historia - Yuval Noah Harari

Kirjan nimi: Sapiens: ihmisen lyhyt historia (Sapiens. A Brief History of Humankind)
Kirjailija: Yuval Noah Harari, suomentanut Jaana Iso-Markku
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2011, suomennos 2017
Sivumäärä: 461
Mistä: Joululahja

' Historian kulkua ovat muovanneet kolme merkittävää vallankumousta. Kognitiivinen vallankumous pani historian alulle noin 70 000 vuotta sitten. Maanviljelyn vallankumous vauhditti sitä noin 12 000 vuotta sitten. Tietellinen vallankumous, joka alkoi vasta 500 vuotta sitten, saattaa hyvinkin lopettaa historian ja aloittaa jotain aivan muuta. Tämä kirja kertoo siitä, miten nämä kolme vallankumousta ovat vaikuttaneet ihmisiin ja niiden eliökumppaneihin. '    s. 13

Hararin teos alkaa aivan alusta noin 13.5 miljardin vuoden takaisesta alkuräjähdyksestä, josta pikakelataan ihmisten alkuun eli noin 2.5 miljoonan vuoden taakse, jolloin ihmisen sukupuu on ruvennut kasvattamaan omaa haaraansa sukulaisistaan. Tuolloin Homo Sapiens ei vielä ollut yksin, vaan tämä oksa haarautui edelleen erilaisiksi ihmislajeiksi. Yksitellen muut kuitenkin katosivat historiaan ja sapiensien haara jatkoi ainoana matkaansa maapallon kamaralla. Ensimmäisenä vallankumouksellisena muutoksena tuli ihmisten kognitiivisten taitojen kehittyminen. Monikäyttöinen kieli johti voimakkaampaan mahdollisuuteen kommunikoida ympäröivistä asioista ja juoruilla heimon jäsenten välisistä suhteista. Tämä mahdollisti tiiviimmän yhteistyön ja sitä kautta ensimmäinen askel kohti sapiensien voittokulkua oli otettu. 

Tätä seurasi maanviljelyn vallankumous, joka sai sidottua ihmiset tiiviimmin yhteen paikkaan. Heimojen jäsenmäärät kasvoivat ja yhteiskuntia rupesi muotoutumaan. Ajan saatossa yhteiskunnat kasvoivat ja ihmiskunta rupesi yhdentymään niin rahan, suurvaltojen kuin uskontojenkin avulla. Ja lopulta päästäänkin viimeisimpään suureen vallankumoukseen eli tieteelliseen vallankumoukseen, kun tietämättömyys hyväksyttiin ja uudesta tiedosta tuli valtaa. Tästä vallankumouksesta olikin enää vain pieni askel kapitalismin ja teollisin maailmanhallinnan polulle, jolla tiellä ihminen edelleen on. Tosin oven takana jo kurkistaa mahdollinen uusi vallankumous. Mihin suuntaan se meidän kehityksemme johtaa ei voida tietää. Voimme vain spekuloida.

' Monet lukijat vääntelehtivät todennäköisesti kiusaantuneina tuoleissaan edellisia sivuja lukiessaan. [- -] On helppo hyväksyä Hammurabin laki myytiksi, mutta emme halua kuulla, että myös ihmisoikeudet ovat myytti. Jos ihmiset tajuavat, että ihmisoikeudet ovat olemassa vain mielikuvituksessa, eikö silloin ole olemassa riski, että yhteiskuntamme luhistuu? '
s. 131

Harari kirjoittaa historiasta hyvin helppolukuisesti, ja hänen tekstinsä pitää otteessaan alkusivuista lähtien. Jotkut ovat kritisoineet Sapiensia sen provokatiivisista näkemyksistä, kuten että ihmisoikeudet tai yleisemminkin yhteiskuntien monet rakennuspalikat olisivat vain myyttejä ja osa kollektiivista mielikuvitusta. Täytyy myöntää, että itselläkin nousi niskakarvat pystyyn muutamaan otteeseen, kun hän ensimmäisen kerran läjäytti valtavirrasta poikkeavia näkemyksiään paperille. Toisaalta tällaista sprovokatiivista näkemystä seurasi aina hyvin tehokkaasti perusteltua argumentointia, joka sai ymmärtämään Hararin pointteja. Itse pidin äärimmäisen paljon tästä, sillä se haastoi minua lukijana kyseenalaistamaan omien ajatusteni kulmakivet ja näkemään laajempaa kuvaa. Kuvaa jonka voi hyväksyä tai ei, mutta joka ainakin herättelee lukijaa ajattelemaan uudella tavalla.

Sapiens ei myöskään ole tavallinen historiankirja, joka etenisi niiden samojen, jo vaikka kuinka monta kertaa historiantunneillakin käytyjen, tapahtumien kautta. Tämän sijaan Harari lähestyy aihetta näiden suurien muutosta aiheuttaneiden vallankumousten kautta ja pohtii niihin johtaneita syitä, etenemistä ja vaikutuksia niin yksilön kuin laajemman yhteisön kannalta. Pidin siitä, että Sapiensissa esiteltiin erilaisia teorioita, joita Harari kommentoi tuoden vielä lisäperspektiivin aiheisiin. Tätä keskustelua oli jännittävä seurata, ja samalla itsekin oppia. Harari myös sitoo historian ilmiöitä jännästi nykyaikaisiin ilmiöihin, joiden kautta aihetta käsitellään lukijalle havainnollisemmalla tavalla. Erityisesti mieleen jäi tuo yleellisyysloukku, johon ihmiset jäivät siirtyessään maanviljelyyn. Maanviljely johti ihmisten kehityksessä suurempaan työntekoon, kotitöihin ja riskeihin sadon menetyksistä. Silti kun sille tielle oli lähdetty ei enää ollut paluuta takaisin metsästäjä-keräilijä elämäntyyliin. Onko kehitys tuonut lopulta ihmisille lisää onnellisuutta?  

' Yksi historian harvoista rautaisista laeista on se, että yleellisyyksillä on taipumus muuttua välttämättömyydeksi ja että ne synnyttävät uusia velvollisuuksia. [- -] Aikaisemmin viestintä oli vaivalloista. [- -] Nykyisin saan joka päivä kymmeniä sähköposteja, ja kaikkien lähettäjät odottavat minun vastaavan viesteihin saman tien. Luulimme säästävämme aikaa, mutta sen sijaan olemmekin virittäneet oravanpyörän pyörimään kymmenkertaisella vauhdilla ja tehneet elämästämme entistä ahdistavampaa ja levottamampaa. '
s. 106-107

Sapiens oli kokonaisuutena hyvin avartava lukukokemus. Samaan aikaan se ei ole mikään historiankirja järkäle vaan kirjoitettu hyvin lukijaa koukuttavasti. Tällaiselle historiafanille Sapiens oli kyllä napakymppi. Paitsi, että loppua kohti puhti oli kuitenkin loppua. Lopussa, kun ollaan jo lähes nykyajassa ja ruvetaan spekuloimaan tulevaisuuden kehitystä, niin noh se ei kuitenkaan iskenyt niin hyvin, vaikka edelleen Harari esitteli mielenkiintoisia näkemyksiä. Mielestäni Harari olikin siis parhaimmillaan ehdottomasti historiankuvauksessa ja niitä koskevissa pohdinnoissaan. Tästä pienestä lopun töyssystä huolimatta suosittelen Sapiensia lämpimästi kaikille, koska sen verran huima ja ajatuksiaherättävä lukekokemus se oli.

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu:  Kaisa_Reetta_TLukuisaKirjavarkaan_tunnustuksiaNipvetTekstiluolaIltaluvutKirjojen_Pyörteissä ja Hannan_kirjokansi

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Houkutus - Stephenie Meyer

Kirjan nimi: Houkutus (Twilight)
Kirjailija: Stephenie Meyer, suomentanut Tiina Ohinmaa
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2007
Sivumäärä: 417
Mistä: Lainassa kaverilta

Isabella eli Bella Swan joutuu olosuhteiden pakosta tekemään päätöksen muuttaa aurinkoisesta Phoenixista aina sateiseen ja synkkään Forksiin isänsä Charlien luo. Forks on pikkukaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa ja Bellasta se on masentavin paikka koko maailmassa. Ensimmäisenä päivänä uudessa lukiossaan hän on nähtävyys, joka ei vastaa odotuksia. Ruskettuneen rantababen sijasta Forksin uusi asukki onkin kalpea ja kömpelö Bella, josta kuitenkin kaikki lukiopojat kiinnostuvat välittömästi. Paitsi yksi. Se yksi, joka omituisella ja lähes vihamielisellä käytöksellään ja lumoavalla ulkonäöllään kiinnittää Bellan huomion. Biologian tunneilla Bella ja Edward ovat kuitenkin pakotetut istumaan vierekkäin. Edwardin mielialat vaihtelevat vihamielisestä ja etäisestä aina huomaavaiseen ja kiinnostuneeseen, mikä saa Bellan pään täysin pyörälle. Sitten Bella on jäädä auton alle, mutta Edward pelastaa hänet. Jokin ei kuitenkaan täsmää. Eikös Edward ollut toisella puolella parkkipaikkaa? Ja miten autoihin on jäänyt tämän kämmenen muotoinen lommo?

' Mitä minun pitäisi tehdä, jos Edward tosiaan oli - jo sanan ajatteleminenkin tuotti vaikeuksia - vampyyri? [- -] Samassa tajusin, että siinä oli vastaus. Tuskimpa mitään vaihtoehtoja oli ollutkaan. Olin jo joutunut liian syvälle. Nyt kun tiesin - jos tiesin - etten voisi mitään pelottavalle salaisuudelleni. Sillä enemmän kuin mitään muuta, minä halusin olla hänen kanssaan juuri nyt, kun vain ajattelinkin häntä, hänen ääntään, hänen lumoavia silmiään ja kiehtovaa persoonallisuuttaan. '
s. 122 - 123

Pian Bellalle selviää, että Edwardin marmoriseen ja kylmään ihoon, vaihtuviin silmänväreihin, uskomattomaan kauneuteen, nopeuteen ja vahvuuteen on selitys. Hän on vampyyri. Bella on kuitenkin jo ehtinyt menettää sydämensä tälle tarunomaiselle saalistajalle - ja Edward hänelle. Tästä alkaa luonnonvastainen ja haastava rakkaustarina. Vaikka Edward ja hänen vampyyriperheensä ovat "kasvissyöjiä" eli saalistavat vain eläimiä, on Bellan tuoksu harvinaisen houkutteleva. Kysymys kuulukin, kuinka rakastaa ja haluta suojella toista niin palavasti, mutta samalla kamppailla sisäisesti tämän seireenin verenkutsua vastaan. Liikkuminen vampyyrien seurassa voi olla Bellalle kohtalokasta.

Jotenkin Pottereiden jälkeen minulle jäi edelleen nostalgian nälkä, ja seuraavaksi nuoruuden suosikkien uusiolukuun valikoitui Twilightit. Oikeastaan taas päässäni oli hyvin vahvasti kuva elokuvaversion tapahtumista, ja vasta lukiessa tajusin, että niin monet niistä hetkistä menivätkin vähän eritavalla kirjassa. Etukäteen vahvimpana muistikuvanani oli tuo lopun jännitysnäytelmä, ja ei se oikein edelleenkään iskenyt. Paljon mielenkiintoisempaa oli seurata vampyyreita eli Edwardia ja tämän perhettä ja kokea näitä arkisempia "vaaratilanteita". Mielestäni Culleneiden perhe ja heidän tarinansa olivat yhtä kirjan parasta antia,ja olisin voinut lukea enemmänkin heidän elämäntarinoitaan niin ennen ja jälkeen muutoksen. Tämän vuoksi teoksen kohtauksista kolahti eniten juuri se, jossa Edward tuo Bellan ensikertaa näytille perheelleen eli laumalle vampyyreja. 

Mitä itse tähän suureen rakkaustarinaan tulee, niin olin täysin unohtanut kuinka aah niin kiihkeää Bellan ja Edwardin välillä on. Vaikka Edward vetää rajan suuteluun - että hän varmasti pystyy hallitsemaan itseään - niin sitä nuoruuden kiihkoa kyllä sivuilta löytyi yllinkyllin. Kuinka Edwardin tuoksu saa Bellan pasmat jo sekaisin ja katse jalat veteliksi. Huhuh vähän overthetop. Jopa monet chic-litit tuntuivat jäävän paikoin kakkoseksi tässä tunteiden pyörremyrskyssä. Tämän nuoruuden lähes pakkomielteisiä piirteitä saavan rakkauden ohessa Edward edelleen jatkoi paikoin synkistelevää sinun olisi parasta pysyä erossa minusta asennettaan joka saattoi aivan yhtä helposti muuttua seuraavana päivänä en voisi ikinä elää ilman sinua tunnustuksiin. Hämmentävää? Kyllä, mutta toisaalta huomioiden Edwardin sisäisen kamppailun tunteiden ja verenhimonsa välillä niin ei ihme. Toisaalta se ei tarkoita, etteikö tämä marttyyrisointi olisi ärsyttänyt lukiessa ja paljon.

' >>Ja niin leijona rakastui lampaaseen...>> hän kuiskasi. [- -]
>>Typerä lammas>>, minä huokaisin.
>>Ja sairas, masokistinen leijona.>> '
s. 234

Kaikesta tunteiden kiihkosta huolimatta Houkutus oli varsin miellyttävä lukukokemus. Näitteen nuoruuden suosikkien uusioluvussa on vain jotain niin nostalgista, mikä huumaa lukiessa, vaikka edelleenkin koen Edwardin ja Bellan turhauttavina henkilöinä. Olin myös jo melkein unohtunut kuinka nopealukuisia nämä nuortenkirjat ovat, johtuen niiden juonivetoisuudesta, jossa ei keskitytä niinkään kaunokirjalliseen taituruuteen. Etukäteen tähän asennoituna en siis kokenut niin katkeraa pettymystä vaan pystyin keskittymään vain tarinaan ja nuoruusvuosien muisteluun. Nostalgian nälkäni jäikin vielä kaipaamaan lisää Culleneiden seuraan.  Uusikuuta odotellessa.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Täydellisyys on ihmisen luomaaCillan kirjablogiMorren maailma, Kirjallisuusblogi ja Expelliarmus      

torstai 12. heinäkuuta 2018

Rikos yhdistää - Agatha Christie

Kirjan nimi: Rikos yhdistää (Partners in Crime)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Kouvolan kääntäjäkoululaitoksen työryhmä
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1929, suomennos 2013
Sivumäärä: 291
Mistä: Ostettu

' Rouva Beresford käännähti divaanillaan ja tuijotti synkkänä ulos ikkunasta. Näkymät eivät olleet mittavat - katsottavana oli vain pieni kerrostalo tien toisella puolella. Rouva Beresford huokaisi ja haukotteli.
>>Kumpa jotain tapahtuisi>>, hän sanoi.
Hänen miehensä katsoi häneen moittivasti.
>>Ole varovainen, Tuppence; tuo sinun rahvaanomainensen saationkaipuusi huolestuttaa minua.>> '
s. 6

Tommy ja Tuppence ovat viettäneet kuusi vuotta auvoista aviolittoelämää, mutta Tuppence ei ole tyytyväinen. Tämä tylsistyttävä elämä ei ollut sitä, mitä hän uskoi "ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti" tarkoittavan. Pariskunnan yksitoikkoinen arki saa kuitenkin käänteen kun salaiselle palvelulle toimistotöitä tekevä Tommy saa peitetehtävän. Kansainvälisen Etsivätoimiston johtaja Theodore Blunt on sekaantunut, johonkin hämäräperäiseen, ja Tommya pyydetään astumaan tämän saappaisiin näiden rikollisten kiinnisaamiseksi. Tommy ja Tuppence rupeavatkin pyörittämään Kansainvälistä Etsivätoimistoa herra Bluntina ja tämän yksityissihteerinä. Odotellessaan rikollisten yhteydenottoa he suorittavat ohessa perinteisiä etsivätoimiston tapauksia kadonneista kaulakoruista murhaan. Läheltäpiti tilanteilta ei voida välttyä. Ovatko Tommy ja Tuppence haukanneet liian suuren palan?

' Viereisestä pöytälaatikosta Tommy otti esiin kaamean tummanvihreän silmäsuojuksen ja asetti sen huolellisesti kohdalleen peittäen sillä molemmat silmänsä. [--] 
>>Sinä olet nyt kai Thornley Colton>>, Tuppence sanoi.
>>Aivan oikein>>, Tommy sanoi. >>Sokea ongelmien ratkaisija. Ja sinä olet neiti se ja se, se mustatukkainen punaposkinen sihteeri...>> '
 s. 106-107

Rikos yhdistää kostuu viidestätoista luvusta, joihin sisältyy aina jokin tapaus, jonka Tommy ja Tuppence suorittavat Kanainvälisessä Etsivätoimistossa. Perinteisten katoamisten ja murhien lisäksi heille tuli vastaan myös muun muassa alibin ratkaisua, salkkujen vaihtoa sekä väärennetyn rahan lähteen etsimistä. Tapaukset olivat siis hyvin vaihtelevia, ja Tommy ja Tuppence selvisivät moninaisista tilanteista kiitettävästi. Apunaan heillä oli vastaanottovirkailijana elokuvista innostuva Albert sekä kirjallisuuden monet suuret salapoliisit, joita he imitoivat aina kussakin tapauksessa. Tämä oli varsin hauska piirre erityisesti aluksi, mutta loppua kohden se rupesi olemaan jo hiukan kulunut vitsi. Vaikka Tommyn ja Tuppencen kemiaa tuotiinkin esille, niin se jäi hiukan kaikkien näiden salapoliisi-imitaatioiden jalkoihin, joka etäännytti päähenkilöistä. Toisaalta kyseessä on dekkari, joten kaunokirjallista syvyyttä ei voi välttämättä olettaa, mutta yleensä Christie on hyvin tarkka henkilökuvaaja, jonka vuoksi olin hämmentynyt. 

Vaikka teoksessa on paljon mielenkiintoisia tapauksia, niin kaksikymmentä sivua per tapaus jäi kuitenkin hiukan liian lyhyen tuntuiseksi. Näissä luvuissa ehdittiin yleensä juuri esitellä tilanne, tehdä hyvin pintapuolinen selvitys ja sitten leväytettiinkin ratkaisu jo esille. Olisin oikeastaan ennemmin nähnyt vähemmän tapuksia ja enemmän sivuja tapausta kohden, sillä nyt ne jäivät hyvin pinnallisiksi. Huomasin hiukan samankaltaista ongelmaa Herkuleen urotöissä, mutta Poirotin kanssa pakka tuntui kuitenkin pysyvän paremmin kasassa kuin vieraampien Tommyn ja Tuppencen kanssa. Siinä missä Herkuleen urotöissä Chriestie onnistui lyhyisiin sivumääriin luomaan myös odottamattomia juonenkäänteitä, jäivät Rikos yhdistää teoksessa nämä ratkaisut aika ennakoitaviksi. 

Rikos yhdistää ei ole Christielle tyypillinen teos, ja hyvä niin. Siinä oli kaksi suurta ongelmaa, mitä en ole aiemmin kokenut Chrietien ongelmiksi. Olisin halunnut pitää tästäkin kuten lukuisista muista Christieistä, mutta etäiset henkilöt ja osittain ennakoivat juonenkäänteet vain veivät maun. On tälläkin teokselle hetkensä kuten Kuninkaan leikkaamisessa ja Sunningdalen arvoituksessa, mutta ikävä kyllä ne jäivät muiden ei niin onnistuneiden tapausten jalkoihin. Kokonaisuutena hyvin vaihtelevatasoinen teos.

Tähdet: * *

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista, Jokken kirjanurkka ja Ja kaikkea muuta   

 

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Lentävä kuolema - Agatha Christie

Kirjan nimi: Lentävä kuolema (Death in the Clouds)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Kirsti Kattelus
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1935, suomennos 1982
Sivumäärä: 240
Mistä: Ostettu

' - Tämä esine, hyvät herrat, on nuoli, joka kuuluu puhallusputkeen, sellaiseen, joita eräät alkuasukasheimot käyttävät - öhöm! - en voi aivan varmasti sanoa, käyttävätkö eteläamerikkalaiset intiaanit vaiko Borneon alkuasukkaat sellaisia, mutta joka tapauksessa se on alkuasukasten nuoli, joka on ammuttu puhallusputkesta, ja epäilen pahoin, että kärjessä...
- On Etelä-Amerikan intiaanien kuuluisaa nuolimyrkkyä, Hercule Poirot täydensi. '
s. 20

Tapojensa vastaisesti aina niin terävä mestarisalapoliisi Hercule Poirot on matkustamassa lentokoneella Englannin kanaalin yli takaisin Englantiin. Lentämiseen vähemmän tottunut Poirot viettää matkan omissa oloissaan torkkuen, koska mitä pahaa nyt ylhäällä pilvien keskellä voisi tapahtua.  Jotain kuitenkin tapahtuu. Valmistautuessaan laskeutumaan stuertti löytää yhden matkustajan nukahtaneen - ikiuneen. Kaulassa naisella on vain pienen pieni pistojälki merkkinä tapahtuneesta. Kun koneesta löytyy myös nuoli ja puhallusputki,on täysin selvää, että madame Giselle ei kokenut luonnollista kuolemaa. Hänet on murhattu.

Hercule Poirot ryhtyy tutkimaan juttua. Miten joku on onnistunut suorittamaan kylmäverisen murhan keskellä kirkasta päivää lentokoneessa ja vieläpä suuren Poirotin silmien alla. Joku koneen takaosan yhdestätoista matkustajasta tai kahdesta stuertista on syyllinen. Monilla olisi ollut syytä haluta päästä eroon tuosta kovapäisestä koronkiskurista, mutta ongelmia tuottaa murhan toteutustapa. Jonkun olisi varmasti pitänyt nähdä jotakin, mutta mitään poikkeavaa ei lausuntojen mukaan tapahtunut lennon aikana. Miten murha onnistuttiin toteuttamaan? Ja miten koneessa lennellyt ampiainen liittyy tähän kaikkeen? Poirotin on aika laittaa harmaat aivosolunsa töihin ratkaistakseen tämän mysteerin.

' Janen puoleisella osalla peitti näköalaa sama sinivillapaitainen nuori mies, jota hän ei halunnut katsella.
Onhan suorastaan naurettavaa, että tuntee itsensä niin - niin hermostuneeksi. Minähän olen kuin seitsentoistavuotias, ajatteli Jane harmistuneena.
Vastapäätä istuva Norman Gale ajatteli:
Hän on kaunis - todella oikein kaunis... [- -] Hitto, minähän olen suorastaan hermostunut. Rauhoitu, poikaseni... '
s. 12-13

Poirotin murhatutkimuksen lisäksi tarinan keskiössä on viehättävä nuori kampaaja Jane Grey sekä komea hammaslääkäri Norman Gale, joiden välillä on kemiaa jo koneessa. Tämä selittämätön murhajuttu tulee vaikuttamaan molempien elämiin ja samalla lähentämään heitä keskenään. Ennen kuin murhaaja on saatu kiinni, heidän elämänsä ei voi palata normaaliin, joten he ryhtyvät selvittämään tapahtumia. Heidän selvitystyönsä risteääkin Poirotin polkujen kanssa ja yhdessä he ryhtyvät toteuttamaan suunnitelmaa, jonka avulla murhaaja saataisiin paljastamaan korttinsa.

Christie on mestarillinen juuri näissä suljetun tilan murhamysteereissä. On tarkkaan rajattu määrä epäiltyjä ja murha joka vaikuttaa mahdottomalta selvittää, kunnes tuo vanha vainukoira Poirot laittaa harmaat aivosolunsa töihin ja lopussa kerätään kaikki yhteen ja paljastetaan mitä todella tapahtui. Tällaiset Poirotit ovat ehdottomasti parhaita ja Lentävä kuolema ei tuottanut pettymystä. Janen ja Normanin rakkaustarina oli myös kiva lisä teokseen, mikä uudisti kivasti tuota perinteistä Poirot kaavaa.

Lentävä kuolema osoi minulle silmään aivan sattumalta kirjamessujen antikvariaattipuolella. Aluksi olinkin epäileväinen, sillä en ollut kuullut tästä teoksesta käytännössä mitää aiemmin. Ajattelin, että varmasti oli jokin syy, miksi tämä ei ollut lyönyt läpi kuten lukuisat muut Poirotin tarinat. Ilokseni löysinkin uuden ja mielenkiintoisen tarinan, joka tuntui mukavan tuoreelta. Tuoreella en tarkoita missään määrin nykyaikaista, sillä teoksesta ja suomennoksesta huokuu tuo historianhavina, joka vain mielestäni kuuluu oleellisena osana Christie lukukokemukseen. Tätä hieman tuntemattomampaa Christietä voi kyllä suositella.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Paljon melua kirjoistaLuetut.netKirjasähkökäyrä ja Elossa
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...