Yksi meistä valehtelee - Karen M. McManus

Kirjan nimi: Yksi meistä valehtelee (One of Us Is Lying)

Sarja: Yksi meistä #1

Kirjoittaja: Karen M. McManus, suomentanut Inka Parpola
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2017, suomennos 2018

Sivumäärä: 356

Mistä: Kirjastosta

 

' Seksivideo. Pelko yllätysraskaudesta. Kaksi pettämisskandaalia. Ja siinä vasta tämän viikon päivitys. Jos tietämyksenne Bayview High'n tapahtumista perustuisi vain ja ainoastaan Simon Kelleherin juorusivustoon, saattaisitte ihmetellä, miten kenelläkään on ylipäätänsä aikaa käydä tunneilla. '

s. 9

 

Bronwyn on kiltti tyttö ja luokkansa priimus, joka tavoittelee paikkaa Yalesta. Cooper on koulun tähtipelaaja baseballissa ja ovet suuremmille kentille ovat aivan pian avautumassa hänen edessään. Addy on kaunis ja suosittu tyttö, joka roikkuu urheilija poikaystävänsä Jaken jatkeena ilman sen suurempaa omaa identiteettiä. Nate on nuorisorikollinen, joka myy huumausaineita. Sitten on vielä Simon. Simon, joka kirjoittaa koulun pelättyä juorupalstaa About Thatia. Palstaa, joka paljastaa koulun oppilaiden synkimpiä salaisuuksia, eikä ole tiettävästi vielä kertaakaan ollut väärässä.

 

Näitä viittä lukion oppilasta ei näytä yhdistävän oikein mikään. Paitsi, että nyt he kaikki löytävät itsensä jälki-istunnosta. Jälki-istunnosta, jonka päätteeksi vain neljä heistä on enää hengissä. Kaikilla jälki-istuntoon osallistujilla on omat salaisuutensa, joita he eivät halua päätyvän päivän valoon. Juorupalstan kirjoittaja Simon on kuitenkin nyt kuollut. Kuka olisi ollut valmis näin radikaaliin tekoon suojellakseen itseään tulevilta paljastusjutuilta? Kaikki ovat epäilyksen alla. Kuka heistä valehtelee?

 

' "Hän on prinsessa ja sinä olet urheilusankari", Simon sanoo. Hän nyökkää kohti Bronwynia, sitten Natea. "Sinä olet aivot. Ja sinä rikollinen. Te kaikki olette eläviä teinileffastereotypioita."

"Mikä  sinä itse sitten olet?" Bronwyn tivaa. Hän on hortoillut ikkunan äärellä, mutta menee nyt pulpetilleen ja istahtaa sen päälle. Hän ristii säärensä ja vetää tumman ponnarinsa toisen olan yli. Hän on jotenkin söpömpi tänä vuonna. Ehkä uudet silmälasit? Pitempi tukka? Aivan yllättäen hänestä on alkanut uhota seksikkään nörtin viboja.

"Minä olen kaikkitietävä kertoja", Simon tokaisee.

Bronwynin kulmakarvat kohoavat mustien pokien ylle. "Teinileffoissa ei ole sellaista."

"Ah, armas Bronwyn." Simon iskee silmää ja kulauttaa mukin tyhjäksi yhdellä pitkällä hörpyllä. "Mutta tosielämässä sellaisia kyllä on." '

s. 17-18 

 

Ahh tässäpä nostalginen nuorten romaani niille, jotka ovat fanittaneet Gossip girliä nuoruudessaan. On juorupalsta, joka paljastaa koulun oppilaiden salaisuuksia ja suhdesotkuja. Ja sitten on kauniita ja omalla tavalla menestyneitä yksilöitä, joiden elämää seurataan sivusta. Jokainen neljästä epäilystä on nimittäin myös vuorotellen kerronta vuorossa. Tilannetta seurataan siis vähän jokaisen kantilta. Näin henkilöt syventyvät ja jännitys tiivistyy. Voiko kertojaankaan luottaa? 

McManusin teokset ovat ilmeisesti varsin suosittuja nuortenkirjoja, sillä tähänkin viisi vuotta vanhaan teokseen on edelleen jonoa kirjastossa lukuisista kappaleista huolimatta. Ymmärrän kyllä hyvin miksi. Teos imaisi mukaansa. Siinä oli teinien suhdedraamaa ja elämän ongelmia, mutta samalla taustalla kulki myös tuo murhan selvittely. Omaan makuuni kaikki henkilöt olivat ehkä hiukan epäuskottavan kauniita ja ihmissuhteet kehittyivät liiankin vinhaa vauhtia, mutta tällainen tietty naiivius nyt tuntuu kuuluvan moniin nuortensarjoihin. Kokonaisuutena McManus on silti onnistunut rakentamaan kiehtovan mysteerin ja näitä nuoruuden kliseitä luki varsin mielellään. Ehkä tulevaisuudessa voisin jopa kokeilla hänen muitakin teoksiaan.

Tähdet: 3.5 / 5

Muualla luettu: Amman lukuhetket, Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet, Lintusen kirjablogi, Hurjan Hassu Lukija ja Kirjojen keskellä   

Maailman kauhea vihreys - Benjamín Labatut

Kirjan nimi: Maailman kauhea vihreys (Un verdor terrible)

Kirjoittaja: Benjamín Labatut, suomentanut Antero Tiittula
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2023

Sivumäärä: 204

Mistä: Kirjastosta

' Moderni maailma ei olisi mahdollinen ilman miestä, joka "otti leipää ilmasta", kuten sen ajan lehdistö kuvasi, vaikka hänen ihmeellisen keksintönsä välitön käyttötarkoitus ei ollutkaan ruokkia nälkäisiä massoja vaan tarjota Saksalle raaka-ainetta, jota se tarvitsi voidakseen jatkaa ruudin ja räjähteiden valmistamista ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Britannian laivasto oli katkaissut siltä pääsyn Chilen salpietariin. Haberin keksinnön ansiosta Euroopan konflikti pitkittyi vielä kahdella vuodella ja kaatuneiden määrä kasvoi molemmin puolin miljoonilla. '

s. 29

 

1900-luvulla tehtiin paljon uraauurtavaa tiedettä. Toisaalta kaikella on aina kaksi puolta. Fritz Haber on tästä hyvä esimerkki. Hän kehitti ammoniakin valmistusmenetelmän, joka mullisti lannoiteteollisuuden ja siten varmisti ruuantuotannon nykyaikaisen massatuotannon. Toisaalta sitä käytettiin myös ruudin valmistukseen. Haber myös tuomittiin sotarikollisena maailmansodan jälkeen, sillä hän kehitti kammottavia taistelukaasuja, myös Zyklon B:n. Pian sen jälkeen hän sai kemian Nobel-palkinnon - tosin lannoite läpimurrostaan. 

 

On noussut myös monia muita tieteilijöitä, jotka ovat joutuneet painimaan moraalisten läpimurtojensa kanssa. Muutama kuuluisa matemaatikko on kehittänyt niin mullistavia tapoja käsitellä matematiikkaa, että lopulta he ovat päätyneet vetäytymään omiin oloihinsa ja sanoutumaan irti tuosta kammottavasta tieteenalasta. He ovat nähneet jotain mitä tavallinen kuolevainen ei voi ymmärtää - matematiikan tuhovoiman, jos tarpeeksi syvältä kuopsuttaa. 

 

Maailman ymmärryksen tavoittelu on myös ajanut monia tieteilijöitä lähes hulluuteen heidän koittaessaan saada otetta tästä monimutkaisesta kokonaisuudesta. Eineistein, Schrödinger, Heisenberg, de Broglie, Bohr... Kvanttimaailma ei noudata mukavia ennustettavia uria. Kuinka siihen saatiin tolkkua? Onko kyseessä aallot, hiukkaset vai jotakin muuta? Aikansa suurmiehet kukin pyrkivät ratkaisemaan tätä ongelmaa omilla lähestymistavoillaan. 

 

' Nimittäin vaihtoehto olisi ollut mieletön. Kun ideaalitähdestä siirryttiin tuonnemmas, Einsteinin laskukaavasta katosi järki: aika pysähtyi, avaruus kiertyi kerälle kuin käärme. Kuolevan tähden keskustassa kaikki massa kääntyi yhteen äärettömän tiheään pisteeseen. Schwarzschildista oli käsittämätöntä, että maailmankaikkeudesta voisi löytyä mitään tällaista. Sellainen soti tervettä järkeä vastaan ja asetti yleisen suhteellisuusteorian pätevyyden arveluttavaan valoon, minkä lisäksi se uhmasi fysiikan perusteita: singulariteetissa ajan ja avaruuden käsitteet menettivät merkityksensä. Karl Schwarzschild koetti löytää jonkin ratkaisun luomaansa arvoitukseen. Ehkä virhe juontuikin hänen omasta ajattelustaan. Eiväthän tähdet olleet täydellisen pyöreitä, täysin liikkumattomia ja vailla sähkövarausta: poikkeama johtui idealisoiduista olosuhteista, joille hän oli perustanut laskelmansa mutta jotka eivät onnistuneet jäljittelemään todellisuutta. Singulariteetti, niin hän itselleen vakuutteli, oli kauhea hirviö mutta pelkkää mielikuvitusta, paperitiikeri, kiinalainen lohikäärme. '

s. 38

 

Labatutin teos on jotakin mikä pakenee selkeää kategorisointia. Se yhdistelee faktaa ja fiktiota. Teos koostuu useammasta pienestä tarinasta, joissa valotetaan näitä historian suuria tieteilijöitä. Mitä he ovat keksineet, minkälaisten asioiden kanssa painineet ja miten se istuu osaksi suurempaa kuvaa. Kaikki limittyy ja lomittuu yhteen. Tässäpä vasta tarkka läpileikkaus tiedemiesten elämistä ja havainnoista.

 

Varoituksen sananen kuitenkin ennen kuin tähän teokseen innostuu tarttumaan. Suositeltavaa voisi nimittäin olla omata joko a) jonkinlaista ennakkoymmärrystä fysiikasta tai b) virkeät ja tiedonjanoiset aivot. Näen nimittäin, että tämä teos voisi tarjota niin paljon. Nyt univajeisilla aivoillani tästä meni kuitenkin isoja osia vain siihen, että koitin pysyä perässä, että kukas tämä heppu olikaan ja miten ihmeessä kaikki ovat melkein elelleet joissain parantoloissa, joissa ovat tehneet suuret läpimurtonsa, jotka ovat järisyttäneet maailmaa ja saaneet tieteilijän itse lähes sekoamaan.

 

Tuntui että tahmaisilla aivoillani en vain aivan jaksanut pysyä tässä kärryillä. Silti aina välillä kirkkaampina hetkinä ja lyhyempien osien kanssa koin silti todellista kiinnostusta. Erityisesti nuo matemaatikot saivat sisäisen uteliaisuuteni hyrisemään. Mitä ihmettä he ovat voineet keksiä, jotta he reagoisivat siihen noin rajusti? Luin diplomi-insinööri miehelleni teoksesta otteita ja hän, vähän enemmän näistä asioista ymmärtävänä, kuunteli myös innoissaan. Teos ei kuitenkaan ole pelkkää tiedettä vaan se valottaa myös paljon itse tiedemiesten elämänvaiheita. Kiehtovat raamit siis teokselle, mutta tähän lukuhetkeen, vauva-arjen keskellä, olin vain harmillisesti väärä yleisö. Näen silti teoksen potentiaalin.  

 

' Mutta kyse ei ole vain tavallisista ihmisistä: tutkijatkaan eivät enää ymmärrä maailmaa. Mieti vaikka kvanttimekaniikkaa, lajimme kruununjalokiveä, täsmällisintä, kauneinta ja vaikuttavinta fysiikan teoriaa, jonka olemme koskaan keksineet. Siihen perustuvat älypuhelinten ylivalta ja internet, ja se tarjoaa lupauksen laskutehosta, joka vetää vertoja jumalalliselle älylle. Se on muovannut maailmamme täysin uusiksi. Osaamme käyttää sitä ja se toimii kuin jonkin oudon ihmeen kautta, ja silti maapallolla ei ole ainuttakaan sielua, ei elävää eikä kuollutta, joka ymmärtäisi sitä todella. Mieli ei pysty käsittämään sen paradokseja ja ristiriitoja. Aivan kuin teoria olisi tänne toiselta planeetalta tupsahtanut monoliitti ja me olisimme apinoita hyörimässä sen ympärillä, leikkimässä sillä ja heittelemässä sitä kivillä ja kepeillä vailla aitoa ymmärrystä. '

s. 202-203

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Tuijata, Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Anssin kirjat ja Alussa oli sana 

 

Kuolema sisäoppilaitoksessa - Lucinda Riley

Kirjan nimi: Kuolema sisäoppilaitoksessa (The Murders at Fleat House)

Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Tuukka Pekkanen
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 2022, suomennos 2023

Sivumäärä: 487

Mistä: Siskolta lainassa

 

 ' Nuori Rory Millarkin oli näyttänyt aivan aaveelta silloin, kun hänet oli löydetty jyskyttämästä ovea kellarissa, jonne hänet oli lukittu yöksi.

Charlie Cavendish, joka oli epäilemättä syyllinen, oli kiistänyt kaiken, niin kuin tavallista, ja mikä pahinta, oli vieläpä pitänyt tapahtumaa huvittavana. Robert Jones tunsi epämiellyttäviä väristyksiä pelkästä ajatuksesta. Hän toivoi, että kykenisi suremaan Charlien elämän ennenaikaista päättymistä, mutta huomasi, ettei kyennyt. '

s. 18-19

Englannin maaseudulla Norfolkissa on St Stephenin sisäoppilaitos. Sen Fleat House asuntola kaipaisi jo kipeästi päivitystä, mutta oppilaiden vanhemmat maksavat silti pitkän pennin saadakseen kulta mussukkansa tänne opinahjoon kirjoille. Nyt rehtori Robert Jones on kuitenkin uransa tuskallisimman tilanteen edessä. Yksi lähes täysi-ikäisistä oppilaista on löydetty kuolleena. Charlie Cavendish oli pienempien koululaisten kauhu ja jatkuva piinaaja. Silti tätä koulukiusaajaa ei oltu saatu kuriin. Moni ei jää suremaan hänen menetystään. Tapaus vaikuttaa siltä, että Charlie oli saanut epileptisen kohtauksen ja kuollut siihen yöllä. Hänen varakas isänsä vaatii kuitenkin lisätutkimuksia.

Yardissa työskennellyt Jazz Hunter on palannut sapattivapaansa jälkeen takaisin Englantiin. Hänen miehensä oli pettänyt häntä eikä Jazz kestänyt jäädä katsomaan tilannetta, työskenteliväthän he samassa paikassa. Nyt hän on vetäytynyt Norfolkin maaseudulle, kun hänen entinen pomonsa pelmahtaa paikalle. Läheisestä sisäoppilaitoksesta on löytynyt ruumis. Jazz päättää ottaa tutkinnan vastuulleen ja palata poliisin riveihin. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo. Kaikkien odotusten vastaisesti nuoren Charlien kuolinsyy rupeaa herättämään kysymyksiä. Mutta kuka olisi ollut valmis surmaamaan kylmäverisesti koulupojan - oli hän millainen kiusaaja tahansa?

 

' "Ilmeisesti nuori Cavendish onnistui nielaisemaan kaksi aspiriinitablettia, vaikka tiesi olevansa niille allerginen. Keskustelin eilen hänen äitinsä kanssa, ja tämä sanoi niin."

"Oliko poika kännissä?"

"Patologin raportin mukaan ei."

"Entä lääkkeissä?"

"Ei."

"Otti sitten tabletit varmaan vahingossa."

"Juuri sitä varten kuljetat minua halki Norfolkin maaseudun, ylikonstaapeli Miles: selvittämään tapahtumia." '

s. 69

Riley on tullut tunnetuksi erityisesti hänen Seitsemän sisarta-sarjastaan. Tuon menestyksen siivittämänä on kustantaja ruvennut nyt kovaa tahtia suomentamaan myös hänen muita romaanejaan. Tyypillisesti niissä kuljetaan kahdessa aikatasossa ja ihmissuhteet ja eksoottiset ympäristöt ovat keskiössä. Tämä Kuolema sisäoppilaitoksessa on tästä kuitenkin poikkeus. Aikatasoja on kerronnassa vain yksi, vaikka menneisyyden jotkin tapahtumat nousevatkin tärkeinä palapelin palasina esiin. Suhdekiemuroiden sijasta tällä kertaa kyseessä on myös puhdasverinen dekkari. On tapahtunut rikos ja polisi tutkii sitä. Ihmisiä haastatellaan ja Jazz koittaa saada tapahtumista selkoa. Vähän näille sivuille oli koitettu tuota suhdedraamaa saada juttuun liittyvien henkilöiden sekä Jazzin ex-miehen kautta, mutta se jäi varsin pieneen rooliin.

 

Puhtaasti dekkarina arvosteltuna Kuolema sisäoppilaitoksessa on aika tusina tavaraa. Sen lukaisee rivakasti ja juonta seuraa ihan mielellään, mutta se ei herätä sen suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Rileyn omin ala ei siis selkeästi ole tällä saralla. Toisaalta tämä koko teos on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Näin kirjailijalla ei ole ollut mahdollisuutta hioa sitä sitten vuoden 2006, jolloin hän sen kirjoitti. Tästä teoksesta tuntui uupuvan se jokin mikä nostaisi sen seuraavalle tasolle. Mikäli siis Rileyn genrekokeilut kiinnostavat, suosittelisinkin tarttumaan hänen toiseen jännäriinsä Vaaralliseen kirjeeseen. Tuo teos nimittäin liimasi ainakin tämän lukijan jännittämään mitä sen sivuilla tapahtuukaan seuraavaksi, mitä mysteerin takana piilikään ja Rileylle ominaisesti mukaan oli sekoitettu mukavasti vielä vähän romantiikkaakin. 

Tähdet: 3 / 5

Muualla luettu: Lue meille äitikulta, Mustelmiinan mietteitä, Luetut.net, Kirjakaapin kummitus, Kirjahullun päiväkirja, Kirjakaapin avain ja Sirjan tarinat 

Maan ja veren huone - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Maan ja veren huone (House of Earth and Blood)

Sarja: Crescent city #1

Kirjoittaja: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2023

Sivumäärä: 964

Mistä: Kirjastosta

 

' Poissa - he kaikki olivat poissa. Vanhaan maljakkoon kuvatun demonin takia. He olivat poissa, eikä hänen elämässään olisi enää susia. Ei asunnossa vetelehtimistä. Ei tyhmää, humalaista tanssimista kadunkulmissa tai musiikin luukuttamista aamukolmelta, kunnes naapurit uhkasivat soittaa legioonalaiset paikalle.

Ei ystäviä, jotka sanoisivat rakastan sinua ja tarkoittaisivat sanojaan. '

s. 413-414

 

Crescent Cityssä nuori puoliverinen haltija Bryce viettää täyttä elämää. Hän juhlii yöt alkoholin ja riemujuuren voimalla ja päivät hän istuu galleriassa harvinaisten esineiden ympäröimänä. Brycen paras kaveri ja kämppis Danika on puolestaan muodonmuuttaja susi, joka on nouseva joku päivä kaikkien susien johtajaksi. Nyt hän johtaa kuitenkin vain omaa turvallisuusjoukkoaan pirulaumaa, jossa on myös eräs komea alfasusi Connor. Ehkä Bryce voisi viimein lähteäkin hänen kanssaan treffeille...

 

Sitten kaikki muuttuu. Eräänä iltana palattuaan täysin sekaisin juhlista Brycea kohtaa kammottava näky. Danika ja koko hänen laumansa on teurastettu julmasti heidän yhteiseen kotiinsa ja kammottava demoni pakenee paikalta. Bryce on menettänyt kaiken. 

 

Kaksi vuotta myöhemmin tapahtuu samanlainen kammottava veriteko ja uhrilla on jälleen yhteys Bryceen. Lähes jumalallisessa asemassa oleva arkkienkeli Micah päättääkin laittaa Brycen asialle selvittämään, mitä Danikalle ja hänen laumalleen kävi, ja mikä on tuo kammotus, joka on päässyt valloilleen hänen kaupunkiinsa. Avukseen - tai pikemminkin lapsenvahdikseen - Bryce saa langenneen enkelin Hunt Athalarin. Itse arkkienkelin luottomiehen, kun surmatyöt on tehtävä - Umbra Mortisin, Kuoleman Varjon.

 

' Hetkeä myöhemmin Brycen puhelin surahti kahvipöydällä. Juuri silloin kun ohjelma alkoi.

Hän vastasi soittoon samalla kun istahti sohvalle. Hän ei tunnistanut numeroa, muttei lainkaan yllättynyt, kun Hunt ärähti: "Avaa verhot. Haluan katsoa tätä ohjelmaa."

Bryce nosti molemmat paljaat jalkansa sohvapöydälle. "En tiennytkään, että enkelit alentuvat katselemaan tosi-tv:tä."

"Katsoisin mieluummin juuri nyt meneillään olevaa aurinkopallopeliä, mutta tyydyn siihen mitä on saatavilla."

Ajatus siitä, että Umbra Mortis katselisi treffikilpailua, oli niin naurettava, että Bryce keskeytti lähetyksen. '

s. 213

Oi olen rakastunut! Tässäpä vasta oli fantasiateos omalla twistillään. Ensinnäkin keskiaikaisen perinteisen fantasiamaailman sijasta Maas on rakentanut modernin kaupungin yökerhoineen, puhelimineen ja tosi-tv ohjelmineen. Ainut vain että näillä kaduilla asustaa, alisteisessa asemassa olevien ihmisten lisäksi, muun muassa eläin muodonmuuttajia, haltijoita, noitia, enkeleitä, keijuja, merenväkeä, vampyyreita - you name it! 

 

Bryce olikin itse asiassa harvinainen tapaus näillä sivuilla, sillä puoliverisenä ja käytännössä ilman voimia, hän oli hyvin heikko verrattuna näihin yllä lueteltuihin vaaneihin. Se ei silti estänyt häntä. Tämä omalla tavallaan vahva nuori nainen ei nimittäin suostunut kumartelemaan ketään ja laittoi jauhot suuhun vaikka itse arkkienkelille, jos niikseen oli tarve. Olinkin aivan kikseissä Brycen ja Huntin välisestä kommunikaatiosta. Kaikki tiesivät Huntin ja pelkäsivät häntä, mutta Bryce sen kuin jättää hänet sateeseen vartioon kiroamaan. Olikin kiehtovaa seurata kuinka heidän välinsä kehittyivät, kun molempien kovat kuoret rupesivat raottumaan, kun keskinäinen luottamus kasvoi.

 

Kuten taisinkin jo hehkuttaa, niin tämä fantasiasarjan avaus oli kuin minulle tehty. Siinä oli rohkealla kädellä kaiken maailman oliota omine kykyineen, mutta myös tiettyä kepeyttä kerronnassa, jota naseva dialogi vahvisti. Jännitystä oli luvassa, mutta myös romantiikkaa. Oikeastaan tämä teos vastasi paljon sitä, minkälaisia fantasiatarinoita itse kehittelin päässäni teininä (ei tosin näin taitavasti kerrottuna). Ehkä tuo aspekti toikin tiettyä nostalgiaa, niin että se ei edes haitannut, että lähes jokainen henkilö liittyi jotenkin joko oman lajinsa johtohahmoihin, harvinaislaatuisiin erityiskykyihin tai oli muuten vain kaikkien pelkäämä ja tuntema. Superlatiiveja siis oli reilusti käytössä, mutta ainakin lukiessa pysyi kiinnostus ja lysti mukana. 

 

Niin paljon vielä jäi kokematta tuosta Maasin luomasta fantasiamaailmasta, että onneksi sarjaan on tulossa jatkoa. Vaikka pidinkin jo Maasin nuortenfantasiasta, on tämä aikuisille suunnattu sarja vielä monin kerroin kiinnostavampi kokonaisuus. Pakko on nostaa hattua, kun fantasiakirjaa lukiessa tuli kosketuksen kyyneleet silmäkulmista. Niin vahvasti tässä tuli elettyä mukana.

Tähdet: 5 / 5

Muualla luettu: Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet ja Sivujen seikkailija   

 

Lapsenpiika - Enni Mustonen

Kirjan nimi: Lapsenpiika

Sarja: Syrjästäkatsojan tarinoita #2

Kirjoittaja: Enni Mustonen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2014

Sivumäärä: 366

Mistä: Kirjastosta

 

' Jos oikein rehellisiä ollaan, niin helpompaa oli, kun herra oli kaupungissa. Silloin ei tarvinnut koko ajan tyttöjä hyssytellä eikä kuunnella yökaudet pianonpimputusta. Yhtään ei Janne-herra ajatellut rouvaa eikä meitä muitakaan. Keskellä yötä saattoi salista kuulua semmoinen pianonjyrinä, ettei olisi flyygelistä kuvitellut lähtevän niin kovaa ääntä. '

s. 265 

 

Paimentytössä tapasimme nuoren orpotyttö Idan, joka erinäisten sattumusten seurauksena päätyi karjapiiasta itse satusetä Topeliuksen talouteen. Nyt on vuosi 1898. Topelius on kuollut ja Idalle on järjestetty uusi palveluspaikka ja vielä peräti keskeltä isoa Helsinkiä! On siis aika vaihtaa Sipoon maaseutu kaupungin vilskeeseen, kun uusi toimi Sibeliuksen lapsenpiikana alkaa. 

 

Sibeliuksilla on rahasta varsin tiukkaa eikä juomaretkilleen karkaava Janne-herra ainakaan tee perheen elämästä sen helpompaa. Kun ollaan paikalla kaikkien, jopa lasten, pitää olla hiljaa. Toisaalta osaa hän myös olla rakastava isä hyvinä päivinään. Varaa perheellä ei kuitenkaan ole pitää muuta vakituista palveluskuntaa Idan lisäksi, joten lapsenpiian toimi laajenee kattamaan myös ruuanlaiton ja siivouksen. Elämä on yhtä työtä, kun hän juoksee kyökin ja lastenkammarin väliä ilman edes vapaapäiviä. Toisaalta kaiken kiireen keskellä hänellä on myös aikaa unelmoida. Onhan Sipoon kartanolta lähtenyt Helsinkiin myös eräs vossikkakuski Elias, jonka pohtiminen saa nuoren Idan sydämen pamppailemaan.

 

' -Ida.

Aino-rouvan kuiskaus herätti minut lopullisesti. Hän seisoi yöpaidassa makuukamarin ovella sylissään parkuva Kirsti-vauva.

- Voisiko Ida, kun kaikki muuten heräävät? hän kysy kuiskaten ja ojensi lasta minua kohti. Pikkuinen oli hiestä märkä mutta hiljeni heti, kun nostin hänet olkapäälleni.

- Rouva menee vaan nukkumaan, vastasin kuiskaten. - Tuon Kirstin makuukamariin, kunhan se on nukahtanut.

Taas marssittiin pitkin kyökin lattiaa yksitoikkoista säveltä hyräillen. Nuku, nuku, nurmilintu. Väsy, väsy, västäräkki. Vihdoin nurmilintuni nukahti '

s.136-137 

 

Olin lukenut pari pienoista pettymystä, ja jotta lukujumi ei puskisi pahasti päälle, päätin tarttua Mustosen takuuvarmaan kerrontaan. Vasta lukemani ihastuttava Kasvattitytär ei ole vielä saanut jatkoa, mutta onneksi näitä muitakin sarjoja riittää. Päätin siis palata Syrjästäkatsojan tarinoiden pariin ja kyllä kannatti. Idan elämä imaisi minut pauloihinsa ja nurkan takana vaaninut lukujumi jäi vain kaukaiseksi muistoksi. Jokin taika näissä Mustosen teoksissa on. Niissä on juuri sopivasti kepeyttä kerronnassa yhdistettynä aidon tuntuiseen ajankuvaan. Sanoisinkos, että ei lainkaan huono.

Syrjästäkatsojan tarinoissa on ideana seurata Suomen historian merkkihenkilöiden eloa sivustakatsojan silmin. Tällä kertaa samainen piikatyttö Ida sai kunnian jatkaa teräväsilmäisenä tarkkailijana Sibeliuksen taloudessa. Kaikkihan kansallissäveltäjä Sibeliuksen tuntevat, mutta enpä ole ennen juurikaan pohtinut millainen henkilö noiden sinfonioiden takana oikein piilikään, vaikka täällä Järvenpään Ainolassa olenkin käynyt. Tässä teoksessa Sibeliukset eivät vielä olleet muuttaneet Ainolaan vaan tarina keskittyy Helsingin vuosiin sekä aikaan vuokralaisina enempi maalla Keravan Mattilassa. Aikamoiselta persoonalta Janne-herra kuitenkin kuulosti. Voivoi sitä alkoholin houkutusta... Kävi ihan Ainoa sääliksi, kun uusi lapsi oli tulilla ja mies juoksee milloin missäkin. Eikä se vauva-aika ole ollut heillä myöskään helppoa. Voi pientä Kirsti-vauva parkaa!

Lapsenpiiassa kerronta pysyy varsin tasapainoisena. Ida on oma itsenäinen toimijansa, jolla on myös oma elämänsä. Ihastuksia on ilmassa ja lupauksia jo tulevastakin. Näin tarina ei jää pelkäksi Sibelius tiirailuksi, vaan sanoisin että teoksen parasta antia onkin juuri Idan kautta eletty elämä. Millaista olikaan piikana vuosisadan vaihteessa? Miltä Helsinki näytti ja mitä huvituksia olikaan tarjolla? Ei ole kyllä piian elo ollut helppoa. Käytännössä passaat työnantajiasi kellon ympäri ja saat vuodessa muutaman vapaapäivän, jos isäntäväki sen sattuu muistamaan. Edes omaa huonetta ei ole tarjolla vaan Ida nukkui lastenkammarissa. Helposti sitä palkollinen uskoo kuuluvansa osaksi perhettä, kunnes tuleekin tilanne eteen johon piika ei enää sovikaan. Ei Ida siitä kuitenkinkaan valita. Hänen kirjoissaan elämä nyt on tällaista. Jännittävään kohtaan silti jäätiin. Ilmeisesti seuraavaksi on luvassa taidemaalari Edelfeltiä. 

Tähdet: 4 / 5

Muut sarjasta lukemani osat: 

1. Paimentyttö

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja, Amman lukuhetki, Kirjan pauloissa, Annelin kirjoissa, Kirjabrunssi, Lukuneuvoja, Wannabe mesenaatti, Kirjasähkökäyrä, Luettua, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Kirjan jos toisenkin

 

Muurahaisia ja dinosauruksia - Liu Cixin

Kirjan nimi: Muurahaisia ja dinosauruksia (Bai'eji wangshi)

Kirjoittaja: Liu Cixin, suomentanut Rauno Sainio
Kustantaja: Aula&co

Julkaisuvuosi: 2004, suomennos 2023

Sivumäärä: 170

Mistä: Kirjastosta

 

' Muurahaisten ja dinosaurusten liitto johti siis kahteen olennaiseen seikkaan: muurahaisista tuli dinosauruksille näppärät sormet, ja toisaalta dinosauruksista tuli muurahaisille ajattelun ja luovuuden lähde. Kahden myöhäisliitukaudella versoneen älyn yhteensulautuminen synnytti räjähtävän ketjureaktion. Sivilisaation aurinko kohosi Gondwanamantereen ylle ja toi valoa Maan pitkään jatkuneeseen evoluution yöhön. '

s. 45

 

Maapallon historia on ollut pitkä. Jos se tiivistettäisiin yhdeksi vuorokaudeksi, olisi ihmisten korkeakulttuurit astuneet näyttämölle vasta sen 'viimeisen sekunnin viimeisellä kymmenyksellä'. Mitä siis on tapahtunut kaikkena tuona aikana ennen ihmistä? Voisiko olla mahdollista, että jo ennen Homo Sapiens lajin voittokulkua olisi äly ja kehitys ottanut askelia jo toisten lajien matkassa? Mitäpä jos yhden älykkään lajin sijasta niitä olisikin ollut samanaikaisesti peräti kaksi? Ja ne olisivat yhdessä onnistuneet luomaan korkeakulttuurin vailla vertaa?

 

Näin nimittäin juuri käy. Kun hirmuliskolle jää ikävästi raadeltua lihaa hammasväliin, tuli muurahaisjoukkio apuun. Ne kun saivat samalla mainion aterian noista paloista, jotka olivat vain tähteitä valtaville dinosauruksille. Vähitellen hammashoidosta muurahaiset laajentavat yhteistyötään koko dinosauruksen kehon hoitoon ja jopa kirjoitusapuriksi. Valtavat kiviplakaatit saavat siis jäädä historiaan, kun dinosaurusten kömpelöt kädet saavat aisaparikseen muurahaisten taitavat pataljoonat! Vaikka toinen laji on valtava ja toinen pikkuruinen, täydentävät ne toisiaan. Onhan dinosauruksilla luovuutta mitä konemaisilta muurahaisilta puuttuu, ja vastaavasti muurahaisilla hienomotoriikkaa, mistä kömpelöt dinosauruksen kätöset voivat vain haaveilla. Yhdessä he siivittävät toinen toisensa aivan uskomattomaan kukoistukseen. Mutta kaikella tuolla kehityksellä on hintansa. Joskus kehityksen voittokulku voi näet kompastua omaan kauhun tasapainoonsa.

 

' Dinosaurusten yhteiskunnan väkiluku oli yli kymmenkertaistunut höyrykoneen aikakauden ajoista. Hirmuliskot söivät paljon ja kuluttivat runsaasti kaikkea mahdollista erittäin suurta. Valtavan tarpeen tyydyttäminen vaati lukemattomia ison mittakaavan maatiloja ja tehtaita, joiden koneet saivat voimansa fossiilisista polttoaineista ja ydinenergiasta. Paksu savukerros peitti taivasta tehtaiden yllä. [- -]

Myös muurahaiset elivät nyt edistyneessä tietoyhteiskunnassa. Niiden maailma pyöri kuitenkin eri voimalähteillä kuin dinosaurusten yhteiskunta. Öljyn ja kivihiilen sijaan ne hyödynsivät tuulivoimaa ja aurinkoenergiaa. Muurahaisten kaupungeissa oli pilvin pimein tuulimyllyjä, jotka muistuttivat kokonsa puolesta - ja muutenkin - meidän lastemme rakastamia väkkäröitä. Rakennusten julkisivut oli rakennettu kiiltävistä mustista aurinkokennoista. '

s. 76 

 

Liu Cixin on luonut kutkuttavan spekulatiivisen teoksensa - minkälainen olisikaan ollut yhteiskunta, mikäli dinosaurukset ja muurahaiset olisivat muinoin lyöttäytyneet yhteen? Olin aiemmin lukenut häneltä Muistoja planeetta maasta -sarjan aloitusosan ja vakuuttunut että tässä on kirjailija, joka tietää mitä tekee. Nyt mamma-aivoillani jätin kuitenkin suosiolla tuon sarjan jatkamisen hetkeksi hyllylle, sillä sen verran fysiikkaa sen sivuille on upotettu. Tämä pieni satiiri teos sen sijaan kuulosti juuri passelilta. Yleisesti kun olen pitänyt poliittisista satiireista kuten vaikkapa McEwanin Torakasta tai Orwellin Eläinten vallankumouksesta.

 

Kun siis aloitin tämän teoksen, olivat odotukseni varsin korkealla. Ikävä kyllä Liu Cixin tuntui hukkaavan tuon potentiaalin tällä kertaa. Tuntui oikeastaan, että teoksessa poljettiin pitkälti samaa polkua, vaikka sivuja oli vain se alle kaksisataa. Paljon toisteltiin, kuinka dinosaurusten yhteiskunnassa kaikki oli niin suurta kuin meidän kerrostalomme tai valtamerialuksemme, kuinka paljon heidän yhteiskuntansa kulutti ja eli välinpitämättömästi kilpavarustellen menemään. Vastaavasti muurahaisilla taas kaikki oli niin pikkiriikkistä, että heidän suurimmatkin rakennelmansa vastasivat meidän lastemme leluja. Kaikki oli myös niin vihreää ja teknologisesti edistyksellistä ja huoli planeetan tilasta oli heidän harteillaan. Osoittelevuus oli jo sen verran kärkästä, että useampaan kertaan jäin pohtimaan kuinkas pitkään tämä teos vielä jatkuukaan. Olihan näillä sivuilla myös kiinnostavia huomioita maailman menosta, mutta vahviten käteen jäi silti tuo kyllästymisen tunne. Harmi. Ehkä pitäydyn jatkossa siis kiltisti Liu Cixin tuotannossa enempi scifin kuin satiirin saralla.  

Tähdet: 2 / 5