Kirjavuosi 2021

 

 

 

Vuosi on jälleen kerran ollut poikkeuksellinen. Henkilökohtaisessa elämässä niin asuntokaupoilla kuin hääpaikan suhteen on tullut yllättäviä takaiskuja vastaan, joihin emme ole voineet vaikuttaa. Näin asustamme maaseudun omakotitalon sijasta edelleen kaupungissa kerrostalossa, mutta ehkä vuosi 2022 toisi uudet tuulet viimein mukanaan. Ainakin nyt on häätkin ensi kesäksi viimein saatu lukittua (kolmas hääpaikkavaraus toden sanoo eikös niin), joten paljon on odotettavaa. Kaikesta huolimatta lukuharrastus on pysynyt edelleen vahvasti mukana arjessa, ja on ollut ilo kirjoitella lukufiiliksistä ja saada myös teiltä rakkaat lukijat kommentteja. Ne lämmittävät aina sydäntä <3

 

Sen pidemmittä puheitta onkin aika sukeltaa vuoden 2021 kirjavuoteen. Koska datan pyörittely ja analysointi on ominta alaani, niin en voinut vastustaa kiusausta uppoutua omiin kirjallisiin tilastoihini myös vuoden 2021 osalta. Tässä siis koottujen nippeleiden parhaat palat:

Luetut kirjat: 60 kpl

 

Fyysinen kirja: 58

Äänikirja: 2

 

Kotimaisten osuus: 18 %

Sarjan osien osuus: 35 %

Uutuudet: 12 %

 

 

 

Luetut sivut: 23 526

Kuunneltu aika: 18h 53min

Keskimääräinen teoksen pituus: 406 sivua

Yli 500 sivuisten osuus: 24 %

Pisin teos: 1040 sivua Shantaram, Gregory David Roberts

Lyhyin teos: 91 sivua Eunukki, Kristina Carlson

Mistä luettavaksi: 

Kirjasto: 40

Oma: 12

Lainassa: 8

 

 

Kieli:

Suomi: 57

Englanti: 3 

 

Kirjailijoiden sukupuolijakauma:

Nainen: 32

Mies: 26

Tuntematon/useampi: 2 

 

En ollut asettanut mitään sen kummempia tavoitteita tämän vuoden lukemiselle, mutta olen iloinen että saavutin tuon 60 kirjan pyöreän virstapylvään. Tänä vuonna kuuntelin myös ihka ensimmäiset äänikirjani (tiedän olen hiukan myöhässä tästä junasta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan)! Edelleen fyysinen opus on se aito miellyttävin lukemisen muoto minulle, mutta käsityöharrastusten kanssa, siivotessa tai puutarhahommissa on kyllä pakko myöntää, että äänikirja kaverina on aivan loistava keksintö. Muuta kirjallista uutta on ollut scifi genren vahva nousu lukulistalle, vaikka edellisvuonna se ei edes saanut omaa sektoria (vuoden 2020 tilastot täältä). Vastaavasti nuorten kirjallisuus on puolestaan harmillisesti jäänyt hiukan muiden genrejen jalkoihin, mutta Ankin kirjablogin 2022 alkuvuoden #luelanua (eli lasten ja nuorten kirjallisuutta) haasteen haamuilu tulee toivottavasti korjanneeksi tätä tilannetta ensi vuonna. Lopuksi vielä listaukseen vuoden huiput, jossa uusi intoni scifi kirjallisuuteen saattaa näkyä :D

 

Vuoden 2021 Top 5:

Kuunpäivän kirjeet - Emmi Itäranta

1984 - George Orwell 

Anna ystävämme - L.M. Montgomery 

Dyyni - Frank Herbert 

Päiväkirja - Anne Frank 

 

Oikein hyvää vuotta 2022 kaikille!

 

Kuolema lähettää viestin - Agatha Christie

Kirjan nimi: Kuolema lähettää viestin (The Sittaford Mystery)

Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anu Niroma
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1931, suomennos 1989

Sivumäärä: 263

Mistä: Omasta hyllystä

' "Tarkoitatteko - että kapteeni Trevelyan on kuollut?"

"Kyllä."

Syntyi tauko. Oli kuin kukaan ei olisi tiennyt mitä kysyä seuraavaksi tai miten suhtautua tähän odottamattomaan käänteeseen. Ja hiljaisuuden aikana pöytä alkoi uudestaan heilua. Rytmikkäästi ja hitaasti. Ronnie luki kirjaimet ääneen.

M-U-R-H-A... '

s. 18-19

 

Lumipyry on eristänyt pienen Sittafordin kyläyhteisön muusta maailmasta. Kinoksia vastaan kartanolle on kuitenkin kerääntynyt lähes koko kylän väki. Sittaford Housen kartanon on vuokrannut varakas ja sosiaalisia tapahtumia rakastava rouva Willet tyttärineen ja he ovat pitämässä kutsut. Koska kaikki eivät pelanneet bridgeä, ehdotetaan että he pelaisivat Pöydän pyöritystä eli eräänlaista spiritismiä, jossa henget ovat yhteydessä heilauttelemalla pöytää. Hauska ilta saa kuitenkin ikävän käänteen kun pöytä kertoo, että kartanon omistava kapteeni Trevelyan on kuollut - murhattuna.

Trevelyanin läheinen ystävä ja naapuri majuri Burnaby päättää uhmata kauhistuttavaa lumipyryä ja lähteä tarpomaan 6 mailin matkan Sittafordin lähikaupunkiin Exhamptoniin, jonne Trevelyan on muuttanut talveksi. Onhan kaikki spiritismi humpuukia, mutta silti jokin epäilys kalvaa hänen mieltään. Paikan päällä majuri Burnabyn pahin pelko käykin toteen, sillä Trevelyan löydetään talostaan murhattuna.

 

Komisario Narracott saapuu tutkimaan tapausta. Pian selviää, että tuolla hyvin kitsaalla muta rikkaalla kapteeni Trevelyanilla on neljä testamentin edunsaajaa. Pian tehdäänkin jo pidätys. Emily Trefusis tietää kuitenkin, että tämä ei voi olla mahdollista, sillä pidätetyn kihlattuna hän tuntee tämän toivottoman tyhmyrin läpikotaisin. Tämä päättäväinen ja toimelias nainen ottaakin sydämen asiakseen löytää todellinen murhaaja. Apurikseen hän saa hurmattua Daily Wiren lehtimies Charles Enderbyn, joka on sattuman oikusta osunut keskelle elämänsä tapausta, joka voisi kiidättää hänen uransa aivan uusiin sfääreihin.

' Hänen oli tutkittava aineellisia asioita eikä yliluonnollisia. Hänen tehtävänsä oli selvittää murhaaja. Eikä hän tarvinnut siihen henkimaailman opastusta. '

s. 60

Jokin noissa Dartmoorin nummissa on sellaista, joka saa kirjailijoiden mielikuvituksen sykkimään. Nuo nummet ovat tietyllä tapaa karut ja suorastaan mystiset. Sumuisia päiviä riittää näillä main. Ei siis ihme, että ne ovat ensin inspiroineet Artur Conan Doylen hornan hurtan Baskervillen koirassa ja nyt puolestaan Christietä spiritistismi-istunnosta alkavasta murhatapauksesta. Ehkä vielä joku päivä sitä pääsisi fiilistelemään noiden nummien tunnelmaa ihan livenäkin.

 

Herkullinen pieni kyläyhteisö onkin tuolla nummien keskellä Sittafordissa kyseessä. Emily ja Charles saavat kuulla helposti kylän kaikki uutiset, sillä pienessä yhteisössä mikään ei pysy salassa. Tai on sinne muutama kysymysmerkki jäänyt, kuten miksi ihmeessä Etelä-Afrikasta saapuneet Willetit ovat halunneet muuttaa juuri talveksi noille autioille nummille ja maksaneet siitä vielä järkyttävää ylihintaa? Tai kuka ihme on kylässä asustava herra Duke, jonka sosiaalisesta asemasta ja menneisyydestä kenelläkään ei ole oikein selkoa?

Tällä kertaa Christien teoksessa eivät seikkailleetkaan tutut salapoliisimme vaan komisario Narracott ja Emily Charlen kanssa tekevät molemmat omia tutkimuksiaan. Aluksi painotuttiin viralliseen tutkintaan, mutta hyvin pian ihmisiä helposti käsittelevä päättäväinen Emily siirtyi valokeilaan vetämään selvittelytyötä. Vaikka itse mysteeri olikin riittävän mutkikas pitääkseen ainakin tämän lukijan hyvin varpaillaan aina loppuun saakka, jäin ehkä hiukan kaipaamaan tuttujen salapoliisiemme läsnäoloa. Emily oli ehkä jo hiukan liiankin tehokas eikä Marplemaiseen fiilistelyyn jäänyt niin paljon aikaa. Muuten varsin viihdyttävä Christie, joka sopi hyvin näihin tuiskuisiin talvipäiviin, joista mekin olemme päässeet nauttimaan. Hauskana yksityiskohtana vielä mainittakoon, että teoksessa viitattiin usein mitä olisi tapahtunut tai selviäisi mikäli kyseessä olisi vain kirja.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Kirjeystäviä - Eli Åhman Owetz

Kirjan nimi: Kirjeystäviä (Brevvännerna)

Kirjoittaja: Eli Åhman Owetz, suomentanut Meri Ala-Tauriala
Kustantaja: HarperCollins

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos 2021

Sivumäärä: 387

Mistä: Kirjastosta

' En saanut naista mielestäni.

Kuka oli nainen, joka oli istunut talonnurkalla syntymäpäivänään kirjoittamassa kirjettä ihmissuhdeasiantuntijalle, joka ei koskaan kirjettä saisikaan? Miksi nainen oli repäissyt sivun irti? Kirje oli päättynyt kesken lauseen. Oliko hänet yllätetty, ja hän oli hätäpäissään piilottanut kirjeensä kirjan väliin?

Kenties tuo mies, joka ei enää koskenut häneen, oli ilmestynyt paikalle hänen kirjoittaessaan.

Minä olisin yhtä hyvin voinut kirjoittaa nuo rivit '

s. 31

 

Malin on viisikymppinen maatalonemäntä - tai ainakin hän ennen oli. Nyt on Malinille rakkaat lypsylehmät myyty ja hän jäänyt vain kotirouvaksi, jolla ei ole enää mitään tehtävää, kun mies hoitaa metsätöitä ja lapsetkin ovat jo aikuisia. Avioliitto on muutenkin väljähtänyt eikä puolisoiden välillä ole enää minkäänlaista kosketusta. Malinilla on vielä vaikka kuinka paljon elämää edessään, mutta hänestä tuntuu että hän on vankina omassa yksinäisyydessään ja toimettomuudessaan. Läheisyyden kaipuu on kova. Purkaakseen tuntojaan tulee hän kirjoittaneeksi kirjeen. Kirjeen, joka jää kesken ja sujahtaa kirjaston lainakirjan väliin.

 

Erik on puolestaan vasta eronnut 57-vuotias tukholmalainen, joka etsii elämälleen suuntaa. Hän on vuokrannut kesämökin pieneltä maalaispaikkakunnalta, joka tuntuu kodikkaalta. Tänne hän voisi ehkä jäädä pidemmäksikin aikaa. Lainattuaan kasan kirjoja läheisestä kirjastoautosta huomaa hän kotonaan erään kirjan välissä repäistyn paperinpalan, jossa tuntematon nainen purkaa syvimpiä tuntojaan. Erik on itse kokenut juuri tuon saman avioliiton hiipumisen ja samaistuu tähän naiseen. Hän päättää saada palautettua kyseisen kirjeen takaisin sen kirjoittajalle. 

Pian kirjastoautoon piilotetut kirjeet rupeavat kulkemaan puolin ja toisin. Kumpikaan ei tiedä kuka toinen on, mutta kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Kun ei ole huolta, että toinen voisi tunnistaa, voi aivan uudella tavalla olla oma itsensä. M kirjoittaa E:lle ja E M:lle. Tämä kirjeystävyys rupeaa tuomaan jumissa olevan Malinin päiviin uutta eloa, josta alkaa positiivisten tapahtumien sarja. Voisiko Malin löytää jotakin mukavaa tekemistä täyttämään tyhjiä päiviään? Entä olisiko hänen mahdollistaa löytää jopa rakkauden ja läheisyyden liekki takaisin lämmittämään elämää?

' Tosin sinun mielestäsi ajatukseni eivät olleetkaan kauheita. Kun ymmärsin sen ja luin ehdotuksesi kirjeystävyydestämme, tuntui siltä kuin ympärilläni olevaan "yksinäisyyden muuriin" olisi tullut pieni reikä. Aivan kuin olisit avannut ikkunan, jonka ääreen saatoin siirtyä kurkistamaan ulos. Edellyttäen että uskaltaisin.

Ja olen päättänyt uskaltaa! '

s. 57

 

Orwellin maalaamaan synkän tulevaisuuskuvan jälkeen kaipasin kipeästi jotakin kevyttä hyvänolon kirjaa, joka tyynnyttäisi lämmöllään tuon lähes fyysisen lukukokemuksen. Kahdessa blogissa olikin tullut vastaan tämä Åhman Owetzin uutuusteos, joka olisi maalaisromantiikkaa pullollaan. Tämä kuulosti juuri siltä mitä kaipasinkin - maaseudun rauhaisaa eloa ja romantiikan hiljalleen lämpeneviä pyörteitä. Ja Kirjeystäviä ei pettänyt tällä saralla. Vaikka lehmät olivatkin jo myyty, niin Malinin uutta itsensä etsimistä oli nautinnollista seurata. Kuinka hän oikein rupesi puhkeamaan kukkaan, kunhan uskalsi ruveta ottamaan niitä ensiaskelia kohti elämää yksinäisen maatalon ulkopuolelle. Kaupungista muuttaneet Erikin maaseudun kaipuuseen ja ihasteluun taas pystyi hyvin samaistumaan. Eikä pidä unohtaa heidän kirjeenvaihtonsa kauniita hetkiä ja luonnon kuvauksia.

Itseasiassa kun tartuin tähän teokseen en ollut tajunnut, että päähenkilöt ovatkin jo viisissäkymmenissä. Yleensä en nimittäin kauheasti kiinnitä huomiota henkilöiden ikiin, mutta huomasin että näin puolet nuorempana oli hiukan vaikeampaa samaistua heidän kokemuksiinsa joissa lapset ovat jo lentäneet pesästä ja avioliitto väljähtänyt. Tuntui myös vaikealta ymmärtää minkä takia omista toiveista ja tarpeista ei voitu puhua avioliitossa ennen kuin oli liian myöhäistä, sillä eihän ilman kommunikaatioita suhde voi vain toimia. Hienoa kuitenkin että kirjoitetaan myös monipuolista romantiikkaa, sillä eihän rakkaus katso ikää. Tuossa teoksen tarjoamassa rakkaustarinassa pystyikin elämään mukana, sillä sen verran lämmin ja inhimillinen se tuntui olevan. Ahmaisin Åhman Owetzin teoksen lähes yhdessä päivässä ja huudahtelin käänteiden mukana niin että kihlattuani huvitti. Näin joulun alla oli myös mukava päästä Malinin siivittämänä seuraamaan ruotsalaisen maalaiskunnan valmistautumista jouluun aina myyjäisisten käsitöistä perinneruokiin. Hyvää Joulua kaikille myös täältä ruudun takaa!

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja ja Kasoittain kirjoja

 

1984 - George Orwell

Kirjan nimi: 1984

Kirjoittaja: George Orwell
Kustantaja: Signet Classics

Julkaisuvuosi: 1949 / 1983

Sivumäärä: 245

Mistä: Äidiltä lainassa

' The thing that he was about to do was to open a diary. This was not illegal (nothing was illegal, since there were no longer any laws), but if detected it was reasonably certain that it would be punished by death, or at least by twenty-five years in a forced-labour camp. ' 

s. 9

 

On vuosi 1984, tai ainakin Winston uskoo niin, mutta nykyään on mahdotonta tietää varmasti. Hän on Puolueen ulkojäsen maailmassa, jossa se joka hallitsee nykyisyyttä hallitsee menneisyyttä. Winston on itsekin töissä Totuusministeriössä, jossa hän päivittäin kirjoittaa uudestaan vanhoja uutisia ja puheita. Puolue määrää mikä on totuus ja silloin myös kaiken historian ja aiemmin kirjoitetun pitää tukea sitä. Vanha poltetaan ja uusi tieto tulee tilalle. Ocean on sodassa Eurasian kanssa ja on aina ollutkin, vaikka Winston muistaa hyvin että vain muutama vuosi sitten Eurasia oli liittolainen ja Eastasia vihollinen. Nykyään tuon mainitseminen olisi rikoksista pahin: Ajatusrikos. Siitä rangaistus on aina kuolema. On olemassa vain yksi totuus ja se on Puolueen totuus. Sananvapaus on jo aikoja sitten menetetty. Nyt on ajatusten vapauden vuoro.

 

Winston on kuitenkin hereillä. Hän muistaa asioita ja ei ole aivopesty uskomaan kaikkea mitä telescreenit tuuttaavat. Muut unohtavat hetkessä, että suklaakiintiön määrää ilmoitettiin juuri eilen vähennettävän 30 grammasta 20 grammaan, kun jo seuraavana päivänä on kaikkien huulilla suuri riemu kun Puolue ilmoittaa että suklaakiintiö on nostettu ja on nyt peräti 20 grammaa. Kansalaiset elävät ja hengittävät täysin Puolueen oppien ja sanomisten mukaisesti. Jos Puolue sanoo, että 2+2=5 se on absoluuttisen varmasti 5. Winston kuitenkin tietää, että ei neljä sormea voi muuttua viideksi vaikka Puolue mitä sanoisi. 

 

Päähänpistona hän päättää aloittaa kirjoittaa päiväkirjaa. Jonnekin on tuota ympäröivän maailman absurdiutta pakko päästä purkamaan! Kehenkään ei nimittäin vai luottaa. Lapset aivopestään jo pienestä pitäen vakoilemaan vanhempiaan ja ilmiantamaan heidät pienimmästäkin epälojaalisuuden osoittamisesta Puolueelle. Rakkautta tai perhelojaaliutta ei enää ole. Teknologia on myös mahdollistanut 24/7 valvonnan. Kaikkialla on telescreenejä, jotka lähettävät propagandaa kansalle ja samalla ne toimivat valvontalaitteina, jotka poimivat pienimmänkin kuiskauksen ja jonka kautta Ajatuspoliisit voivat tarkkailla sinua. Pelottavan Rakkausministeriön tiloihin voi joutua kuulusteltavaksi (kidutettavaksi) jo vain väärästä mikroilmeestä. Kaikki sinussa voi pettää sinut. Yksikin väärä sana, liike, ele tai tunne voi paljastaa sinut. Onko Winstonilla edes mahdollisuutta? Hän itsekin uskoo, että kyse on vain ajasta, milloin kuolemantuomio on hänen kohtalonsa. Mutta voisiko olla muitakin, jotka ovat hereillä ja mielensä perukoilla vastustavat valvovaa Big Brotheria?

' WAR IS PEACE

FREEDOM IS SLAVERY

IGNORANCE IS STRENGTH.

[- -]

Always the eyes watching you and the voice enveloping you. Asleep or awake, working or eating, indoors or out of doors, in the bath or in bed - no escape. Nothing was your own except the few cubic centimetres inside your skull. '

s. 26

 

Orwell on luonut pelottavan ja hyvin tarkan kuvauksen totalitaristisestä yhteiskunnasta. Kuinka kansa voidaankin aivopestä uskomaan mihin vain. Jopa vahvimmat mielet voidaan taivuttaa uskomaan sydämestään Puolueeseen ja rakastamaan Big Brotheria. Jopa ne ihmiset, jotka itse kirjoittavat uudestaan historiaa uskovat täysin sieluin Puolueen absoluuttisiin totuuksiin. Doublethink on alitajuista. Totuus menettää itsessään merkityksensä, koska mitä vain uskotaan, kun se tulee auktoriteetin suusta. Perusteluille ei ole tarvetta. Jopa kieli on valjastettu täysin Puolueen käyttöön. Joukkoharha on täydellinen.

Totalitarismin varjo on taas nostamassa rumaa päätään. Nykyiseen poikkeustilanteeseen vedoten hallinnot kiristävät otettaan kansasta ja yksilönvapaus jää jalkoihin. Ja kuka tietää mitkä poikkeussäädöksistä jäävätkään vielä voimaan... Kuten teoksen jälkisanoissakin sanotan, niin nyt ei puhuta pelkästä Venäjästä tai Kiinasta vaan myös länsimaissa ja meidän rakkaassa Euroopassamme on samaa kehitystä nähtävissä. Orwellin 1984 onkin nyt hyytävän ajankohtainen. Tässä on muistutus siitä mihin totalitaariseen mielettömyyteen voidaankaan upota, kun hivutetaan pikkuhiljaa kansalaisoikeuksia ja yksilönvapautta rajoittavia toimia. Ensin se on vain se 'harmiton' pikkusormi, mutta harvoin se jää vain siihen. Orwell tuo myös hyvin esiin kuinka teknologian voittokululla on myös se varjoisa sivujuonne. Sitä voidaan nimittäin käyttää myös aivan uudella tavalla kansan valvontaan ja totaaliseen alistamiseen. Jo nyt puhelimesi tietää sinusta lähes kaiken.

 

1984 on teos, joka jokaisen tulisi lukea. Se herättää ajattelemaan totalitaarisen yhteiskunnan pelottavuutta ja absurdiutta. Kuinka helposti kansan mieltä voidaankaan masinoida ja kuinka teknologiaa voidaan käyttää myös kammottavaan kontrolliin. Asioita, joista on hyvä olla tietoinen. Orwellin Eläinten vallankumous on huomattavasti helpompi teos, mutta teemat ovat näissä silti osittain samat. Totalitarismi on tie vapauden ja itsemääräämisoikeuden menetykseen ja kurjuuteen. Valta korruptoi ja huipulle päässeet ovat valmiita tekemään mitä tahansa pysyäkseen siellä. Nämä ovat Orwellin varoituksen maailmalle. Hän oli itse ennen palavasieluinen sosialisti, joka kuitenkin näki myöhemmin aatteensa toteutuksen syövän. Sen jälkeen hän halusi valistaa ihmisiä totalitarismin vaaroista. 

 

Toinen klassikko dystopia, joka herättelee ajattelemaan maailmaa, jossa elämme on Huxleyn Uljas uusi maailma jossa valvontayhteiskunnan sijasta kansa oloutetaan kuluttamaan ja toimimaan yhteiskunnan tahdon mukaisesti - ja aina jos tuntuu pahalta niin on huume Somaa turruttamassa kaiken negatiivisen pois. Vaikka Huxley ja Orwell lähestyvätkin näitä tulevaisuudenkuviaan hiukan eri kulmista on niissä molemmissa paljon viitteitä aikaan jossa elämme. Epätoivoon ei kannata vajota, mutta on tärkeätä tiedostaa vaaranpaikat, jotka voivat ajaa elämämme utopiasta kohti kurin dystopioita.

' BIG BROTHER IS WATCHING YOU '

s. 5

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Jokken kirjanurkka, Kirjoihin kadonnut, Mitä luimme kerran, Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuilua, Donna Mobilen kirjat, Kirjavaras Rere, Rakkaudesta kirjoihin, Mustelumo, There's no such thing as too many books, Kujerruksia, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Tuhat ja yksi sivua, Anna minun lukea enemmän, Iltaluvut, Kaikkia värejä, Kirjainten virrassa, Ikkunan takana, Ei vain mustaa valkoisella, Kirjaklassikot ja Cats, books & me

 

Matara - Matias Riikonen

Kirjan nimi: Matara
Kirjoittaja: Matias Riikonen
Kustantaja: Teos

Julkaisuvuosi: 2021

Sivumäärä: 308

Mistä: Kirjastosta

 

' Isoveli korjasi kurssia etelään, eikä aurinko enää häikäissyt, ensimmäisen kallion juurella kasvoi sananjalkoja ja haapoja... isoveli kapusi kaatuneiden runkojen yli, ja pikkuveli seurasi, he koettivat olla heiluttamatta oksia ja avokalliolle päästyään kiersivät palleroporojäkälät, jotka pitivät askeleen alla äänekästä rahinaa. '

s. 172 

 

Pikkuveli seuraa isoveljensä hiipivää askellusta metsän siimeksessä. Ulkosyrjä, sisäsyrjä, kantapää... Risujen rasahtelua pitää varoa kuin saaliseläimenä olisi. Pikkuveli ihailee edellä kulkevan isoveljen taitoa kulkea täysin ääneti. Hän yrittää matkia varovaista askellusta perässä ja oppia mitä tiedustelijan tehtäviin kuuluu.

 

Pojat asuvat kesän opistolla, josta he päivisin aina kirmaavat metsään. Metsässä on oma kokonainen antiikkinen maailmansa, jonka mukaan he toimivat. Veljekset ovat osa Mataran yhteiskuntaa, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Metsässä on kuitenkin myös toisia poikajoukkiota. Sodanuhka on todellinen. Matara ja metsän rinnakkaisyhteiskunta on pojille totista totta. Panokset ovat kovat, sillä mikäli kuolet tässä leikissä paluuta metsään ei enää ole. 

 

' Kukkivien vaahteroiden keskellä he kulkivat tuttua huikkua. Aukea täynnä arovuokkoja. Kulleroita, hietaorvokkeja, sananjalkojen versoja. Kielonlehtien tumma vihreä liukenemassa hämärään. Soitto ja laulua ja remuaminen kuuluivat jo, vaikkei kalliota vielä näkynyt. '

s. 30

Riikonen on onnistunut kirjoittamaan herkullisen tarinan, joka yhdistelee luonnon tarkkaa kuvausta, antiikin yhteiskuntarakenteita ja poikien leikkiä ja kasvua. Tätä lukiessa oli pakko ihailla poikien kykyä luoda tuo kokonainen rinnakkaisyhteiskuntansa, jossa on omat lakinsa, valuuttansa ja työnsä. Forumille keräännytään, senaattorit, auguuri ja toogapukuiset optimaatit politisoivat. Kampaamon vanhat nukenpäät toimivat vaimoina, joita vain rikkaimmilla vanhemmilla pojilla on varaa pitää. Näytelmiä järjestetään, kylpylässä kylvetään ja majojen arkkitehtuuri vaatii omat arkkitehtinsa. 

 

Kaikki ottavat myös pelin säännöt hyvin vakavasti. Sota kiihottaa mieltä ja samalla tuo poikien julmuuden ja nurjan puolen esiin. Matara on paikka, johon palataan kesä toisensa jälkeen ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Toisaalta se on paikka, jossa nämä pojat voivat kasvaa ja koetella rajojaan. Ulkopuolella he voivat olla ei ketään, mutta täällä kaikki on toisin. Toiset tavoittelevat valtaa, toiset rikkauksia ja toiset vain mukavia oltavia. Toiset haluavat uudistuksia ja toiset seurata pitkiä perinteitä, joita jo edelliset sukupolvet Matarassa ovat saavuttaneet. Välillä ihan henkeä sai pidätellä, kun jännitti henkilöiden hengen puolesta, vaikka kyseessä onkin leikki ja kuolema vain tarkoittaisi poistamista leikistä. Tiiviin ja uskottavan tunnelman Riikonen on onnistunut luomaan, vaikka näin parikymppisenä naisena en pystynytkään samaistumaan kaikkiin poikien auvoituksiin ja sotavimmaan.

En ollenkaan ihmettele, miten Riikonen on päässyt teoksellaan Finlandia ehdokkaaksi ja niittänyt muutenkin jo mainetta. Kaikista hienoimpana pidinkin hänen luonnon kuvaustaan. Poikien maastot heräsivät aivan uudella tavalla henkiin, kun jokainen puu- ja kasvilaji oli nimetty ja kasvistoalueet vaihtuivat, kun veljekset kulkivat tiedusteluretkillään. Mikäli Delia Owensin kehuttu romaani Suon villi laulu oli ylistyslaulu marskimaalle niin Riikosen teos oli Suomalaisen metsämaiseman monipuolisuudelle. Todella ilo lukea tällaista kerrontaa.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Tuijata, Kirsin Book Club, Kirjasta kirjaan ja Kirjat kertovat -lukupäiväkirja 

 

Aarresaari - Robert Louis Stevenson

Kirjan nimi: Aarresaari (Treasure Island)
Kirjoittaja: Robert Louis Stevenson, suomentanut O. E. Lampén

Lukija: Jukka Pitkänen
Julkaisija: Saga

Julkaisuvuosi: 1881-1882, äänikirja 2018

Kesto: 8h 2min

Mistä: Kirjastosta

 

' Viisitoista miestä arkulla vainaan, 

huh hah hei ja rommia pullo! '

 

Jim Hawkins on nuori poika Englannin länsirannikolla Bristolin läheltä. Hänen vanhempansa pitävät hiukan syrjässä majataloa Amiraali Benbowta, jolla on omat vakiokävijänsä. Jimin elämä tulee kuitenkin muuttumaan, kun vanhahko rommia kittaava merimies saapuu majatalon asukkaaksi. Tämä enimmäkseen juopunut Kapteeni osaa olla jokseenkin pahansisuinen, mutta koska häntä ei uskalla häätääkään jää hän majataloon asustamaan. Jimin tuo salaperäinen Kapteeni palkkaa tähystämään puujalkaista merimiestä. Miestä, jota hän ei millään haluaisi kohdata.

Jonkin ajan päästä majatalo saa kuitenkin toisen karaistuneen merikarhun vieraakseen. Tämä on tullut etsimään Kapteenia, sekä tämän halussa olevaa omaisuutta. Tästä tapahtumat rupeavat eskaloitumaan. Merirosvot ovat nimittäin päättäneet saada käsiinsä erään aarrekartan - keinoja kaihtamatta. Kyseinen kartta kuitenkin päätyy nuoren Jimin käsiin, joka jakaa tietonsa kylällä arvostetun tohtori Liveseyn kanssa. Pian on Hispaniola-aluksella jo nokka kohti tuota mystistä aarresaarta mukanaan tohtori, rahoittaja Trelawney, kapteeni Smollett sekä Jim laivapojan virassa. Onpahan kokin virkaan saatu myös erityisen luotettava puujalkainen kokki John Silver. Kaikki ei kuitenkaan suju ongelmitta tällä matkalla. Retkiseurue tulee ottamaan vielä useasti yhteen raakalaismaisten merirosvojen kanssa eikä kenenkään henkikulta ole turvassa tuolla kauhujen saarella.

 

Stevensonin merirosvotarina on todellakin klassikko. Monet meille merirosvoihin assosioiduista asioista kuten aarrekartat, joissa on isot punaiset x:t, puhuvat papukaijat, puujalat ja trooppiset autiosaaret ovat saaneet inspiraatiota muun muassa juuri tästä 1800-luvun romaanista. Voin hyvin kuvitella kuinka ennen tämä oli mitä jännittävin tarina, josta pienet pojat, ja miksei tytötkin, ovat innostuneet lukiessaan seikkailutarinaa satumaisen aarteen metsästyksestä, huimista sattumuksista ja kammottavaista yhteenotoista pahamaineisten piraattien kanssa. Tarina on kerrottu Jimin jälkikäteen kertomana selostuksena tapahtumista samaan tapaan kuin 1800-luvun toinen klassikkokin Mary Shelleyn Frankenstein. Näin kertoja on perillä tulevista käänteistä ja luo vielä lisäjännitystä kommentoimalla, kuinka vähänpä he vielä tiesivät niistä kaikista kauhuista, joita he tulisivat kohtaamaan.

Olin ajatellut, että tällaiset seikkailuromaanit voisivat olla minun juttuni, sillä olenhan nyt löytänyt jälleen nuoruuden paloni fantasiakirjallisuudenkin pariin. Jotenkin Aarresaari ei kuitenkaan tuntunut nappaavan. Jimin kerronta tuntui vain liikkuvan seuraavasta tapahtumasta ja seikkailusta toiseen ja missään välissä ei oikein pysähdytty tai pohdittu sen enempää. Samaan aikaan kuitenkin teos on 1800-luvun tuotos eli kerronta on hyvin rauhassa etenevää, ainakin jos kaipaa tuon aarteen jo löytyvän. Tämä olikin hyvin hämmentävää, sillä teos tuntui samaan aikaan junnaavan vain paikallaan, mutta sisältävän aivan liiaksi nopeatempoisia sattumuksia ja vaarallisia selkkauksia, joihin päähenkilömme joutuvat.

 

Suhteellisen lupaavan alun jälkeen en oikein päässyt teoksen kanssa samalla aaltopituudelle. Voin kuitenkin nähdä, että lapsena tämä olisi voinut upota minuun mainiosti. Näin aikuislukijana puolestaan jäin kaipaamaan muihinkin hahmoihin lisää syvyyttä kuin monitahoiseen John Silveriin ja tarinan jännitysnäytelmien pienoista karsimista. Aikuisempaan makuun voinkin suositella kokeilemaan Stevensonin toista tunnettua teosta eli kauhuklassikkoa Tohtori Jekyll ja herra Hyde.

Tähdet: 2 / 5

Muualla luettu: Tuulin viemää, Kirjoihin kadonnut, Lurun luvut, Hyönteisdokumentti, Jos vaikka lukisi, Lukuvuosi, Kirjaston kummitus, Orfeuksen kääntöpiiri ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä 

 

Neiti Marplen viimeinen juttu - Agatha Christie

Kirjan nimi: Neiti Marplen viimeinen juttu (Sleeping Murder - Miss Marple's Last Case)

Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1976, suomennos 1979

Sivumäärä: 227

Mistä: Omasta hyllystä

' Hän toisti hiljaisella värisevällä äänellä: - Kasvonsa peittäkää, silmiä häikäisee, hän kuoli nuorena.

- Olin taas siellä - portaissa, katsoin kaidepuiden välistä alas eteiseen, ja näin hänen makaavan siinä. Lojuvan raajat levällään - kuolleena. Hänen hiuksensa olivat kullankeltaiset ja hänen kasvonsa - täysin siniset! Hän oli kuollut, kuristettu, ja joku sanoi nuo sanat tuohon samaan kammottavaan hekumoivaan tapaan - ja minä näin sen sanojan kädet - harmaat, ryppyiset - ne eivät olleet kädet - vaan apinan kourat... Se oli kamalaa, sen saatte uskoa. Hän oli kuollut.

Neiti Marple kysyi hiljaa: - Kuka oli kuollut?

Vastaus tuli nopeasti ja konemaisesti.

- Helen... '

s. 30 - 31

 

Parikymppiset Uusi-Seelantilaiset Gwenda ja Giles ovat menneet naimisiin ja päättäneet muuttaa Iso-Britannian emäsaarelle. Gwenda on lähtenyt jo aiemmin tälle tuntemattomalle maalle, jossa hän ei ole koskaan ennen käynyt löytääkseen heille yhteisen kodin. Matkallaan Dillmouthiin törmää hän pienessä merenrantakylässä täydelliseen taloon, joka tuntuu heti kodilta. Tänne he tulevat muuttamaan!

 

Pian Gwenda tulee kuitenkin huomanneeksi, että kaikki ei ole aivan kohdallaan. Hän on aina olohuoneesta lähtiessä törmäämässä seinään jonne jalat ohjaavat hänet kuin itsestään. Puutarhan portaat myös vaikuttavat olevan aivan väärässä paikassa. Gwenda myös haaveilee jo lapsenkammarin kauniista kukkatapetista. Remonttia tehdessä hänelle selviää, että olohuoneen ja ruokailuhuoneen välissä on kuin onkin ollut ennen ovi, vanhojen portaiden jäämät löytyvät sieltä, minne hän halusi uudet portaat ja lastenhuoneen tapettien alta löytyy jämiä täsmälleen oikeanlaisesta tapetista! 

Viimeinen niitti on kun Gwenda on kirjailija Raymondin ja tämän Jane-tädin kanssa teatterissa. Tuolla kuulleessaan tietyn repliikin on Gwenda valmis vaikka vannomaan nähneensä kuristetun naiseen ruumiin juuri ostamansa talon eteisessä. Miten tämä on mahdollista, sillä hän ei ole tietääkseen ikinä edes asunut Englannissa. Gwenda ja Giles ryhtyvät purkamaan Gwendan menneisyyttä ja selvittämään mitä kahdeksantoista vuotta sitten onkaan tapahtunut tuossa talossa ja mitä on käynyt tuolle mystiselle Helenille. Onneksi apunaan heillä on aina yhtä terävä neiti Marple, joka auttelee puutarhan puolella ja samalla vahtii Gwendan ja Gilesin touhuja. Voi nimittäin olla hyvinkin vaarallista herätellä jo kauan sitten hautautunutta murhaa.

' Jane-täti kunnostautui joka tapauksessa sen murhan yhteydessä.

- Hän ei ole tyhmä. Hän rakastaa probleemoja.

- Probleemoja? Gwenda sanoi. Hän ajatteli matematiikkaa.

Raymond huitaisi kädellään.

- Kaikenlaisia ongelmia. Miksi ruokatavarakauppiaan vaimo otti sateenvarjon kirkolliseen juhlatilaisuuteen jonain kauniina iltana. Miksi purkillinen säilöttyä katkarapuja löytyi sieltä mistä löytyi. Mitä kirkkoherran messupaidalle tapahtui. Jane-täti saa vettä myllyynsä mistä vaan. Joten jos sinulla on elämässäsi jokin ongelma, kerro se hänelle, Gwenda. Hän ratkaisee sen. '

s. 26

Neiti Marplen viimeinen juttu on siitä kiehtova teos, että Christie on kirjoittanut sen itseasiassa jo 40-luvulla. Sen jälkeen hän on tallettanut sen, jotta se julkaistaisiin vasta aivan lopuksi hänen kuolemansa jälkeen. Paljon Christie onkin onnistunut tehtailemaan dekkareitaan tuohon kirjoitusajankohdan ja tämän teoksen julkaisun väliin. Neiti Marple koston jumalattarena olikin viimeinen Marple, jonka hän tuli kirjoittaneeksi ja siinä huomasikin Marplen jo vanhentuneen aika lailla, sillä ajatukset eivät enää pysyneet aivan kasassa ja puutarhanhoito oli jo aikoja sitten häneltä kielletty. Asioita, joita tässä virallisesti viimeisessä jutussa ei kuitenkaan näe.

 

Mielenkiintoisesti myös Marplen asenne vanhoihin hautautuneisiin rikoksiin oli näissä kahdessa teoksessa aivan päinvastaiset. Koston jumalattaressa Marple oli valmis kääntämään jokaisen kiven ja kannon, jotta oikeus saadaan toteen, mutta tässä viimeisessä jutussa hän yhtäkkiä toppuuttelikin vahvasti Gwendaa ja Gilesia olemaan herättämättä nukkuvaa karhua, sillä mitä väliä lähes 20 vuotta vanhalla murhalla enää olisi... Marplen hahmo onkin siis selkeästi kehittynyt hiukan eri suuntaan, mitä Christie on ajatellut lähes 35 vuotta aiemmin urallaan. Bongasinpa myös sivuhenkilön, joka on tainnut myöhemmin inspiroida häntä kirjoittamaan Tommy ja Tuppence dekkarinsa Eipä aikaakaan niin voi kauhistus.

 

Kokonaisuutena Neiti Marplen viimeinen juttu on ihan perushyvää Christietä. Harmikseni onnistuin hyvin aikaisessa vaiheessa kohdistamaan epäilyni oikein. Välillä lukiessa tekikin mieli huutaa Gwendalle ja Gilesille, että ettekö te nyt näe millään mistä on kyse. Christietä kun on tullut tampattua aikamoinen määrä niin aivan yhtä helposti en hänen konnankoukkuihinsa enää taivukkaan. Tämä luonnollisesti vaikutti myös lukukokemukseeni, sillä olin niin vakuuttunut jo teoriastani, että en oikeastaan enää edes jännittänyt onko se oikea. Mielenkiintoiset asetelmat ja raamit tässä Marplessa kyllä oli, että ei sinänsä haitannut lukea tämäkin Marplen saagan päätös pikku välipalana.

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Ja kaikkea muuta, Sirjan tarinat ja Lurun luvut 

Auringon sisar - Lucinda Riley

Kirjan nimi: Auringon sisar (The Sun Sister)

Sarja: Seitsemän sisarta #6
Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos 2020

Sivumäärä: 897

Mistä: Siskolta lainassa

' Mitä jos olisit kertonut sille hiirulaista muistuttavalle terapeutille totuuden, Electra? Mitä jos olisit myöntänyt, että olit edellisenä iltana niin tolkuttomassa tuiskeessa viinasta ja kokaiinista, että olisit voinut mennä sänkyyn vaikka joulupukin kanssa etkä olisi muistanut mitään? Että isäsi kuolema ei ole syynä siihen, ettet pysty ajattelemaan häntä, vaan se, että tiedät, kuinka hän sinua häpeäisi - kuinka hän oli sinua hävennyt? '

s. 16

 

Papa Saltin ympäri maailmaa adoptoimista tyttäristä on katraan viimeisen eli tulisieluisen ja kapinallisen Electran vuoro. Toisin kuin sisarensa, jotka ovat tutustuneet heidän kasvatti-isänsä kuoleman jälkeisiin viesteihin ja vihjeisiin heidän juuristaan, ei Electra ole edes harkinnut näihin tutustumista. Sisäinen katkeruus isän häpeää kohtaan on kova. Electralla ei oikeastaan mene kovin hyvin. Päällisin puolin hän elää jokaisen pikkutytön unelmaa ollen maailmankuulu ympäri maailmaa matkustava supermalli, joka asuu New Yorkin luksuslukaalissa ja jolle designerit lähettelevät muotiluomuksia ilmaiseksi. Maailmankuulu rock-muusikko Mitch on kuitenkin juuri jättänyt hänet ja ympärillä tuntuu pyörivän siipeilijöitä, jotka haluavat osansa Electran kuuluisuuden loisteesta. Pinnan alla ainut asia joka pitää Electran liikkeellä on viina ja kokaiini.

 

Electran elämä on kiihtymässä spiraalin lailla kohti täydellistä romahdusta. Onneksi kuitenkin hän saa elämäänsä ihmisiä, jotka oikeasti välittävät tästä äkkipikaisesta ja vaikeaksikin tituleeratusta nuoresta naisesta. Eräs näistä henkilöistä on nainen, joka väittää olevansa Electran isoäiti ja siten Papa Saltin elävä vihje tämän juurista. Electra saakin kuulla tarinan Cecilystä, joka sai siipeensä rakkaudessa ja päätti 1939 jättää New Yorkin seurapiirit taakseen ja lähteä Keniaan vierailemaan vielä nelikymppisenäkin rajusti juhlivan kummitätinsä Kikin luo. Kenian mykistävä luonto ja sen rakastettavat ihmiset tekevät päättymättömän vaikutuksen nuoreen Cecilyyn. Maailmanpoliittiset jännitteet kuitenkin kuumenevat kun Toinen Maailmansota lähestyy, mikä heijastuu myös Englannin siirtomaavalta Keniaan.

' Mieleni teki jäädä sinne ylös, mistä kukaan ei löytäisi minua. Tunsin olevani vapaa, ja ajatus paluusta New Yorkin ihmiskäden muovaamille vuorille käänsi vatsaa. Siellä kaikki oli valheellista ja ahnetta ja merkityksetöntä, kun taas täällä kaikki oli aitoa ja puhdasta. [- -]

Katsoin näköalaa vielä viimeisen kerran.

"Mistä johtuu, että minusta tuntuu siltä, kuin minulla ei olisi mitään, vaikka minulla on kaikkea?" kysyin yläpuolelleni kohoavilta vuorilta. '

s. 86-87

Electra on monilla mittapuilla saavuttanut kaiken: hän on kaunis, kuuluisa ja niin rikas, että voi tehdä mitä haluaa. Silti hänen sisällään jäytää. Hänen elämästään puuttuu sisältö ja tuota tyhjyyttä hän turruttää alkoholilla ja huumeilla. Nykymaailmassa palvotaan niin helposti menestystä ja rahaa, mutta sen kaiken huipulla voikin huomata kuinka tyhjä ja merkityksetön tuo polku onkaan lopulta ollut. Sitten koitetaan menestyä vähän lisää, ylläpitää täydellisyyden kulisseja, sillä eihän se voi niin olla että kaiken sen jälkeen tässä ei olisikaan ollut mieltä. Electra oli täydellinen esimerkki nyky-yhteiskuntamme surullisesta merkityksettömyyden tunteesta ja sen aikaansaamasta vapaana vellovasta ahdistuksesta. Ne asiat, jotka tuovat oikeasti sisältöä ja täyttymystä ovat painuneet unohduksiin.

Itse asiassa pohdin pitkään mitä tehdä tämän teoksen kanssa, sillä epäilin suuresti että tässä on kyllä sisar, joka ei tule iskemään minuun millään päihteidensekaisen muotimaailmansa kanssa. Sarjaa oli kuitenkin tänne asti tampattu, joten ei auttanut muu kuin ottaa nokka kohti New Yorkia. Yllätys olikin suuri kun tämä tarina imaisi minut täysin mukaansa. Electra kipuili elämänsä tyhjyyden kanssa ollen yksinäinen ja hukassa. Nämähän ovat tunteita, joihin tavallinenkin pulliainen voi samaistua! Hänen matkaansa kohti traumojensa käsittelyä oli hieno seurata eikä myöskään Cecilyn Afrikka kuvauksista puuttunut eksotiikkaa ja kiehtovia käänteitä. 

Vaikka olinkin pitkään aivan myyty tämän teoksen kanssa, niin lopulta kuitenkin kävi samoin kuin CeCen Helmen sisaren kanssa eli imu lopahti kesken. Riley oli tehnyt tässä hiukan erilaisen ratkaisun ja kysymyksiä herättävän vihjeen sijasta Electra saikin isoäitinsä suoraan kertomaan hänen juuristaan. Näin Rileyn teoksille ominainen jäljitystyö ja uuteen maahan tutustuminen jäi uupumaan, kun tarinaa kerrottiin mukavasti New Yorkin kalliista ökyhuoneistosta. Jäin kaipaamaan enemmän tarttumapintaa tuonne Afrikkaan. 40-luvun kuvaus oli kyllä kiehtovaa, sillä en ollut ollut tietoinen monistakaan asioista kuten paikallisväestön mahdottomuudesta päästä edes kouluun ja kuinka Toinen Maailmansota vaikutti noin voimakkaasti myös siirtomaissa. Harmi vain että Cecilynkin kautta keskityttiin siihen vaaleaihoisten maailmaan eikä tuo paikallisen kansan elämä noussut vahvasti esiin. Rotusortoa tuotiin siis kyllä niin Kenian kolonialismin ajalta kuin Yhdysvalloista esiin. Oikea Afrikka jäi silti hiukan etäiseksi ja jäin kaipaamaan myös katsausta nykyaikaan.

Riley on varsin tasavahva näiden viihdeteostensa kanssa. Hänen Seitsemän sisarta -sarjan vetovoima perustuu siihen, että hän sopivassa suhteessa tarjoilee uusia paikkoja, historiaa, romantiikkaa ja monimutkaisia perhesuhteita. Ehkä pienoista tiivistämistä voisi harrastaa näiden mammuttiteosten kanssa, mutta Rileyn kerronta saa kyllä sivut kääntymään vinhaa vauhtia. Näissä ei ainakaan lopu luettava kesken. Mukavia välipalakirjoja, joissa on yleensä myös hiukan vakavampiakin ulottuvuuksia mukana. Seuraavaksi olisikin sitten vuorossa sisaruskatraan puuttuva palanen eli seitsemäs Kadonnut sisar.

Tähdet: 3 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Seitsemän sisarta

2. Myrskyn sisar

3. Varjon sisar 

4. Helmen sisar

5. Kuun sisar 

 

Muualla luettu: Elämä on ihanaa, Kirjanmerkkinä lentolippu ja Kirjarouvan elämää