sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Sininen herttuatar - Philippa Gregory

Kirjan nimi: Sininen herttuatar (The Lady of the Rivers)
Sarja: Ruusujen sota #1 (kronologinen)
Kirjoittaja: Philippa Gregory, suomentanut  Natasha Vilokkinen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi:  2011, suomennos 2015
Sivumäärä: 549
Mistä: Kirjastosta

' Mieheni nyökkää, kun palautan hänet todellisuuteen ja häiden jälkeiseen aamuun, vaikka ne eivät oikeat häät olleetkaan. "Aivan. Sinä. Alkemistini ja astrologini sanovat, että tarvitsen jonkun, jolla on sinun lahjasi. Jonkun joka osaa ennustaa, joka voi katsoa peiliin tai veteen ja nähdä totuuden, tulevaisuuden. He tarvitsevat apurin, jolla on puhtaat kädet ja nuhteeton sydän. Sen täytyy olla nainen, nuori nainen, joka ei koskaan ole surmannut, varastanut eikä himoinnut. Kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa, minulle oli juuri kerrottu, etteivät he pääsisi enää eteenpäin ilman nuorta naista, neitsyttä, joka kykenisi näkemään tulevaisuuteen. Lyhyesti sanottuna tarvitsin tytön, joka pystyisi vangitsemaan yksisarvisen." '
s. 68

On vuosi 1430. Eletään Satavuotisen sodan loppupuolta Ranskassa, jonka omistusta niin englantilaiset kuin ranskalaiset vaativat itselleen. Voitto oli jo Englannin hyppysissä kunnes ranskalainen maalaistyttö Jeanne d'Arc saa jumalallisia näkyjä ja nostattaa ranskalaisjoukkojen taistelutahdon aivan uusiin säfääreihin. Nyt Jeanne on kuitenkin vangittu ja viruu Luxemburgilaisessa vankityrmässä odottamassa kohtaloaan. Samaisessa linnassa nuori ja kuvankaunis Jacquetta on isoäitinsä opissa oppimassa hovin tavoille. Jacquetta ja Jeanne kohtaavat toisensa ja erityislaatuinen ystävyys voi alkaa. He molemmat ovat vahvoja naisia miesten hallitsemassa maailmassa, jossa naisten ainoa keino selviytyä on piilottaa voimansa. Jacquetta on nimittäin Melusinan jälkeläinen, jolla on näkemisen lahja. Keskiajan Eurooppassa ei kuitenkaan ole tilaa noidan kyvyille, minkä Jeaquetta oppii pian katsoessaan ystävänsä palamista roviolla.

Kuninkaan setä ja Englannin toiseksi korkein mies iskee kuitenkin silmänsä Jaquettaan. Tai tarkemmin sanottuna hänen huhuttuihin kykyihinsä. Bedfordin herttuattarena Jaquetta saa aivan uudenlaista valtaa ja vaurautta mutta myös vastuuta. Joka päivä hänet kiikutetaan herttuan alkemistien huuruihin katsomaan peiliin ja ennustamaan tulevaa. Kohtalo kuitenkin puuttuu pian peliin ja keikauttaa venettä oikein olan takaa. Saako Jaquetta viimein mahdollisuuden rakkauteen? Entä miten selivitä Engalnnin hovin riitaisissa kiemuroissa sellaisen kuningasparin alaisuudessa, jolla ei ole hajuakaan valtakunnan parhaasta? Kohtalonpyörä tulee pyörähtämään vielä useasti ennen kuin koittaa loppu - vai onko se sittenkin vasta jonkin vielä suuremman alku.

' Me kaikki saamme osamme. He jakavat tuhlaillen arvonimiä ja toimia, lahjoittavat omia maitaan ja hovivirkoja ilmaiseksi, jakelevat mahdollisuuksia kaupankäyntiin ja lahjontaan, antavat tyontilupia, vientilupia. Kruunun maita, joiden on tarkoitus maksaa kuninkaan elinkustannukset koko hänen hallintonsa ajan, työnnetään ahnaisiin käsiin anteliaisuuden puuskissa.'
s. 200-201

 Olen jo useamman vuoden ahminut Gregoryn kirjoihin perustunutta tv-sarjaa, mutta jostain syystä itse kirjoihin tarttuminen oli jäänyt. Pelkäsin, että mitä jos en pidäkään hänen kirjoitustyylistään? Entä jos teksti on liian höttöistä tällaiselle historiallisten kirjojen ahmijalle? Viimein viime syksynä uskallauduin lainaamaan tämän kronologisesti ensimmäisen, mutta kirjoitetuista kirjoista kolmannen teoksen. Vaikka olin edennyt prosessissa jo näin pitkälle jäi Sininen herttuatar siltikin keikkumaan kirjapinooni odottamaan lukuvuoroaan kunnes uusintakerrat kuluivat loppuun. Oli pakko aloittaa itse lukuprosessi. 

Loppujen lopuksi minulle jäi aika kahtiajakoiset fiilikset Sinisestä herttuattaresta. Aluksi se imaisi minut mukaansa - tai oikeammin historialliset henkilöt, jotka kirjan sivuilla esiintyivät. Kulutinkin aluksi enemmän aikaa lukemalla netistä faktatietoa kaikista näistä tapahtumista ja henkilöistä itse romaanin sijasta. Etenin aina yhden sivun ja sitten oli pakko taas sukeltaa nettiin tyydyttämään loputonta tiedonjanoani asioiden historiallisista suhteista ja vaikutuksista. Se on aivan mahtava tunne kun jokin kirja herättää tällaisen driven ja sitä taustaa vasten peilatessa Sininen herttuatar oli nappiteos. Toisaalta sitten tulee se mutta. Itse Gregoryn tarina ei ikävä kyllä vetänyt samalla tavalla mukaansa. Aluksi Jeanne d'Arc ja satavuotinen sota kiehtoivat ja lopussa Ruusujen sodan pohjustukset imaisivat mukaansa, mutta niiden välissä oli monen sadan sivun suvantokohta jossa ei oikeastaan tapahtunut yhtikäs mitään. Tässä suvannossa seurattiin Jaquettan elämää niin maalla kuin tuhlailevassa hovissa, mutta historiallinen sisältö tuntui jäävän tällöin aika laihaksi. Parinsadan sivun nipistys olisikin tehnyt terää.

Kokonaisuutena Sininen herttuatar on ihan kelpo teos, jossa on loppujen lopuksi aika paljon historiallistakin tietoa sitä kaipaaville. Tästä huolimatta pelkoni kerronna heppoisuudesta pitivät jonkin verran paikkansa. Gregoryn teos on ennenkaikkea viihdettä eikä raskas historiallinen opus. Tästä huolimatta Jaquettan elämä on hyvin kiehtova. Ensin noustaan arvoasteikolla ylös, sitten tullaan takaisin alas ja sitten taas hovin lähipiiriin seuraamaan asioiden kehkeytymistä. Jaquettahan on myös Valkoisen kuningattaren äiti eli Lancasterin (punainen ruusu) hovin kuningattaren uskotusta tuli loppujen lopuksi Yorkilaisen (valkoinen ruusu) kuningattaren äiti. Näin se kohtalonpyörä vain heittelee kulkijoitaan. Nämä tapahtumat ovat kuitenkin vasta tulevaisuudessa. Vaikka Sininen herttuatar ei tehnytkään kovin kummoista vaikutusta, on minun kuitenkin pakko jatkaa ja lukea Valkoinen kuningatar, jotta pääsen seuraamaan lähietäisyydeltä miten asiat jatkavat kehkeytymistään. Ruusujen sota on nimittäin vasta alkamassa.

' "Yorkin Richard on tämän takana", hän [kuningatar] sanoo. "York on kääntänyt neuvoston Edmundia vastaan. Hän haluaa tuhota Edmundin, hän on aina ollut tämän vihollinen. Sitten hän kääntyy minua vastaan. Ja ryhtyy hallitsemaan valtakuntaa. Tiedän sen. Tiedän."
Hän kohottautuu pystympään, hiukset hapsottavat leteistään molemmin puolin kasvoja, kuikkuiset kyynelsilmät punoittavat. "Kuule kun sanon, Jacquetta. York on minun viholliseni, hän on minun viholliseni ja minä tuhoan hänet. Järjestän Edmundin pois Towerista ja nostan poikani Englannin valtaistuimelle. Eikä Yorkin Richard saati kukaan muu voi minua estää." '
s. 364


Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kirjoihin kadonnutKirjan jos toisenkinNenä kirjassaCillan kirjablogiKirjasatama ja Vinttikamarissa

 

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Syyttömyyden taakka - Agatha Christie

Kirjan nimi: Syyttömyyden taakka (Ordeal by Innocence)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1958, suomennos 2010
Sivumäärä: 238
Mistä: Omasta hyllystä

' - Niin, tiedän. Suokaa anteeksi sanani. Mutta kun te ja tyttärenne niin itsepintaisesti korostatte että kaikki on nyt ohi - päättynyt - lopussa. Kaikki ei ole ohi. Kuka sen sanoikaan: - Mikään ei ole koskaan ratkaistu ennen kuin...
- Ennen kuin se on ratkaistu oikein, neiti Vaughan lopetti lauseen hänen puolestaan. - Kipling. '     s. 17

Koko maa kuohahtaa kun nuorisorikollisuuteen taipuvainen Jack Argyle surmaa oman adoptioäitinsä. Adoptioäidin, joka oli tullut tunnetuksi sodan aikaan lasten turvakodin pyörittämisestä, ja joka hyväsydämällisyyttään adoptoi osan näistä lapsiraukoista sodan päätyttyä. Kaikki todistusaineisto viittaa Jackiin, vaikka tämä väittää kiihkeästi saanensa peukalokyydin juuri murhan tapahtuessa, eikä näin olisi voinut tehdä tätä kauhistuttavaa tekoa. Jack kuitenkin tuomitaan ja hän menehtyy vankilassa. Tämä kauhistuttava ajanjakso Argylien perheen elämässä voi viimein päättyä.

Eräänä iltana Aurinkoniemen ovelle ilmestyy kuitenkin vieras mies. Tämä mies on tohtori Calgary, jolla on järisyttäviä uutisia. Jack oli syytön! Epäonnisten sattumusten vuoksi Calgary oli kolauttanut päänsä murhapäivänä ja kärsinyt lievästä muistinmenetyksestä kun hän lähti tutkimuskomennukselle Etelämantereelle. Vasta nyt palattuaan takaisin hän tajusi asioiden oikean laidan. Hän oli antanut tuona epäonnisena iltana nuorukaiselle kyydin. Hän on Jackin kadoksissa ollut alibi! Ilon sijasta Calgary saa perheeltä kuitenkin osakseen epäuskoa ja vihamielisyyttä. Hän ei nimittäin ole tajunnut erästä äärimmäisen tärkeää seikkaa: Mikäli murhaaja ei ollut Jack, niin kuka sen teki? Kuka perhepiiristä on todellinen murhaaja? Ja onko hän valmis surmaamaan uudestan pitääkseen salaisuutensa?

' Hester lausui vain kuiskaten sanat:
- Miksi te tulitte? Voi, miksi te lainkaan tulitte?
Calgary katsoi häneen avuttomana.
- Minä en ymmärrä teitä. Ettekö te halua että teidän veljenne maine puhdistuu? Ettekö te halua että hänelle tehdään oikeutta?
- Voi, oikeutta! Hester sinkosi sanan häntä kohti.
Calgary toisti: - Minä en ymmärrä...
-Puhutte jatkuvasti tuosta oikeudesta! Mitä merkitystä sillä on Jackolle? Hän on kuollut. Ei Jackosta väliä. Vaan meistä!
- Mitä tarkoitatte?
- Eivät syylliset ole tärkeitä. Vaan syyttömät. '
s. 28

Joululomilla telkkarista tuli neliosainen sarja, joka perustui löyhästi tähän Christien romaaniin. Jo aiemmin oli kohuttu kuinka niin monet asiat aina murhaa myöten oli mutettu alkupereisestä. Hyllystäni löytyikin juuri sopivasti Christien teos, joten pääsin heti vertailemaan erosivatko ne todella toisistaan niin merkittävästi. Päällisinpuolin tarina vaikuttikin aika samalta, mutta mitä pidemmälle sarjassa edettiin sitä enemmän se lähti omille teillensä aina pienistä yksityiskohdita lähtien. Tämä oli sinäänsä miellyttävä yllätys, sillä näin ollen molemmissa versioissa jännitys pysyi kun ei koskaan voinut olla varma mitä tulee tapahtumaan. Yleensä olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että filmatisointien tulisi noudattaa kirjojen tarinaa mahdollisimman tarkasti. Tässäkin sen huomasi, että sarjan tarina ja lopetus eivät olleet kovin Christiemäisiä, sillä niistä puuttui se viimeinen twisti. 

Sinäänsä olen siis tyytyväisempi alkuperäiseen Christien versioon, mutta sekään ei tehnyt kovin kummoista vaikutusta. Syyttömyyden taakka tuntui jollakin tasolla laahaavan aika pahasti. Samoja asioita vatvottiin ja pyöriteltiin aina eri henkilöiden näkökulmasta, eikä itse tarinassa tapahtunut oikeastaan mitään. En varmaan edes muista milloin viimeeksi olisin joutunut kuvailemaan Christien teosta peräti tylsäksi. Oikeastaan vain lopetus oli tyydyttävä, ja kaiken sitä ennen olisi voinut vain pyyhkiä pois. Luulisi että asetelmasta, jossa on viisi adoptiosisarusta, adoptiovanhemmat ja taloudenhoitaja, joilla jokaisella on omat ristinsä kannettavanaan saisi aikaiseksi mehukkaan sopan, mutta ei. Syyttömyyden taakka on Christien tarina, joka pyyhkiytyy mielestä lähes heti lukemisen jälkeen. Tämä teos ei vain yllä muun dame Chriestien tuotannon tasolle.

Tähdet: * *


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Minä olen monta - John Irving

Kirjan nimi: Minä olen monta (In One Person)
Kirjoittaja: John Irving, suomentanut Kristiina Rikman
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi:  2012, suomennos 2013
Sivumäärä: 604
Mistä: Isältä lainassa

 ' Oliko minussa kylliksi romantikkoa uskomaan, että neiti Frost tiesi sen? Uskoisinko minä, että hän oli ensimmäinen ihminen, joka ymmärsi, ettei kukaan pystyisi tarjoamaan minulle kaikkea?
Luultavasti. Olinhan minä vasta yhdeksäntoista - biseksuaali poika, joka osasi aika hyvin puikkauksen. Se oli vain yksi ote, enkä minä ollut painija, mutta hyviltä opettejilta voi oppia paljon. '    s. 394

Seitsemänkymppinen kirjailijanuralla menestynyt Billy ei ole elänyt täysin tavallista elämää.  Jo nuoruudestaan lähtien hänellä on nimittäin ollut tapana ihastua vääriin ihmisiin. Aluksi on ihana kirjastonhoitaja neiti Frost, jonka pienet rinnat ja leveät hartijat rupeavat herättelemään kolmetoistavuotiaan Billyn fantasioita. Sitten tulee Kittredge, koulun komein opiskelija (ainakin jos Billyltä kysytään) ja painijoukkueen kapteeni. Billyn ihastuksen eivät kuitenkaan jää tähän. Mitä vanhemmaksi hän kasvaa, sitä monimutkaisemmaksi myös hänen suhdesoppansa kehkeytyvät. Minä olen monta on siis biseksuaali Billy Abbottin elämäntarina. Se kuljettaa läpi seksuaalisen vapautumisen historian, ja kertoo yhden ihmisen kertomuksen tässä pirrassa.

Tarina alkaa 1950-luvulla Vermontin First Sistersin pikkukaupungista, jossa 13-vuotias Billy on seksuaalisen heräämisensä kynnyksellä. Billyn koko perhe elää ja hengitää teatteria. Pikkukaupungin harrastelijateatterissa on kuitenkin pulaa vakuuttavista naispääosan esittäjistä, jonka vuoksi Billyn isoisä Harry aiheuttaa kylällä niin huvitusta kuin kauhistusta pukeutumalla lavalla mekkoon. 50-luvun ilmapiiri seksuaaliselle erilaisuudelle ei ole kovin otollinen. Tästä maailmasta nuori Billy aloittaa kuitenkin elämänpituisen matkansa kohti seksuaalista hyväksyntää.

' "Mahdollisesti Shakespeare näki jatkumon Calibanista Prosperon kautta Arieliin - eräänlaisen henkisen evoluution. Caliban edustaa maata ja vettä, raakaa voimaa ja viekkautta. Prospero on tarkkanäköinen hallitsija - todellinen alkemisti. Ja Ariel", Richard sanoi ja hymyili minulle - Kittredgeltä ei mennyt yksikään hymy huomaamatta - "Ariel on ilman ja tulen henki, jota eivät kuolevaisten lait kosketa. Kenties Shakespearesta tuntui, että jos hän esittäisi Arielin yksinomaan naisellisena, se voisi sekoittaa tuota katkeamattoman jatkumon mielikuvaa. Minä uskon että Ariel on sukupuoleltaan muuttuvainen." '
s. 86

Isäni ja siskoni ovat molemmat suuria Irving faneja, mutta jotenkin itse en ollut innostunut tutustumaan hänen tuotantoonsa. Olin pitkään ajatellut, että Irvingin teokset olisivat jotenkin outoja ja eriskummallisia - ei minun juttuani. Viimein kuitenkin sorruin painostuksen alla ja tartuin ensimmäiseen Irvingiini, ja se oli menoa sitten. Minä olen monta imaisi minut välittömästi maailmaansa, josta ei ollut paluuta. Irvingin tekstissä on sitä syvyyttä, mitä niin usein jään kaipaamaan teoksista. Henkilöt oli luotu monitahoisiksi enkä olisi millään halunnut luopua heistä. Yllätyksiä oli myös luvassa paljon. Ihmisiä ei voi vain lokeroida eri kategorioihin ja odottaa heidän edustavan vain sitä. Irving onkin onnistunut vangitsemaan tämän ihmisten monikerroksisuuden loistavasti.

Kuten arvata saattaa seksuaalisen vapautumisen historia ei ole kovin kaunista luettavaa. Ensin on hyljeksintä ja paheksuntaa. Tunteitaan pitää salata, ettei saa leimaa otsaansa. Euroopan suurkaupungeissa on onneksi hiukan helpompaa. Ainakin jos tietää oikeat paikat. Suvaitsevaisuus kasvaa pikkuhiljaa, mutta sitten tulee 80-luku. AIDS-epidemiasta lukeminen oli särkeä sydämeni. Toisaalta Billyllä on tämän lisäksi vielä omat ylimääräiset taistelunsa käytävänä. Biseksuaalina hän on heterojen silmissä homo, mutta homoyhteisössäkin se epäilyttävä outolintu, joka ei tiedä kuka on. Toisaalta eri vähemmistöjen kuvaus ei rajoitu tähän vaan myös muun muassa transvestisuus ja transsukupuoliset ovat omassa osassaan Billyn elämäntarinassa. 

Toinen teoksen keskiössä pyörivä aihe on teatteri. Itse en ole lukenut käytännössä ollenkaan näytelmäkirjallisuutta, joten Irvingin teos oli minulle samalla ikkuna muun muassa Shakespearin ja Ibsenin tuotantoon. Varmasti näistä osioista olisi saanut vielä enemmän irti, mikäli teoksessä esiintyneet näytelmät olisivat olleet tuttuja, mutta näinkin se oli kiehtova lisä tarinaan. Eikä Irvingin teoksesta puhuttaessa voi olla mainitsematta painia, joka toimi myös mukavana mausteena.

Minä olen monta yllätti minut siis hyvin positiivisesti. Se oli koskettava tarina rikkailla henkilöhahmoilla. Ehkä aluksi yllätyin Irvingin tavasta kuvata hyvin avoimesti ja runsain määrin seksiä. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut harlekiini kirjojen kaltainen hekumointi, vaan luontainen osa elämää, joka tuotiin esiin kuin mikä tahansa muukin osa-alue. Iäkäs Billy kertojaäänenä kertomassa rönsyilevää tarinaansa oli äärimmäisen toimiva ratkaisu. Se teki tarinasta ennen kaikkea inhimillisen. Miten olenkaan voinut vältellä Irvingeja näinkin kauan?

' Sanonpa vain: jätetään heidät sikseen, annetaan heidän olla sellaisia kuin ovat. Älkää tuomitko heitä. Ette te ole heitä parempia - älkää siis halveksiko heitä. '
s. 275

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu: Luettua elämääKirsin kirjanurkkaLumiomenaLeena LumiEniten minua kiinnostaa tiePieni kirjasto ja Kirjakirsu

 

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Tarkoin vartioitu talo - John Boyne

Kirjan nimi: Tarkoin vartioitu talo (The House of Special Purpose)
Kirjoittaja: John Boyne, suomentanut Laura Beck
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi:  2009, suomennos 2011
Sivumäärä: 446
Mistä: Omasta hyllystä

 ' Päälläni ei ollut paitaa ja rinnassani oli verijuovia käsivarressani olevasta haavasta, joka oli kiedottu tiukasti siteisiin. Ensin ihmettelin, mistä siteet olivat mahtaneet löytyä, mutta sitten muistin kylämme läpi ratsastaneet sotilaat ja oletin että joku heistä oli sitonut haavani armeijan tarvikkeilla.
Ja se johdatti minut yhtäkkiä muistamaan iltapäivän tapahtumat.
Paraatin. Valkoisen sotaratsun. Suuriruhtinaan sen selässä.
Ja naapurimme Boris Aleksandrovitsin. Hänen poikansa, parhaan ystäväni Kolik Borisovitsin.
Pistoolin. '
s. 51

Vuonna 1915 Venäjän maaseudulla kuusitoistavuotias nuorukainen Georgi elää elämäänsä komean parhaan ystävänsä Kolikin varjossa vailla oman isänsä rakkautta. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Venäjän suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsin reitti kulkee heidän mitättömän kotikylänsä läpi. On salamurhayritys. Luoti, joka on tarkoitettu Nikolaille, osuu kuitenkin Georgiin. Palkintona uhrautuvaisuudestaan Georgi saa paikan tsaari Nikolai II:n pojan henkivartijana. Matka kohti Talvipalatsia voi alkaa.

Elämä Talvipalatsissa on satumaailma köyhästä kylänpahasesta kotoisin olevalle Georgille. Jopa itse Tsaari, jumalan edustaja, puhuttelee häntä! Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja pian Talvipalatsi on Georgin todellisuus oman perheen muistojen himmentyessä taka-alalle. Hänen päivänsä kuluvat palatsin suojissa vahtien ettei hemofiiliaa sairastava kruununperillinen satuta itseään. Jo pelkkä kompastuminen voi aloittaa vaarallisen verenvuodon, joka voisi olla kohtalokas. Ja tietysti on myös ihana Anastasia. Tsaarin tytär, jolle Georgin sydän pamppailee kovempaa kuin kellekään muulle. Samaan aikaan Venäjällä kuitenkin kuohuu. Köyhtynyt kansa on saanut tarpeekseen. Historian pyörät pyörivät vääjäämättä kohti Romanovien tuhoa.
   
1980-luvun Lontoossa kahdeksankymppinen Georgi valvoo rakkaan vaimonsa Zoljan sairasvuoteella. He ovat eläneet pitkän ja rauhallisen elämän yhdessä Lontoossa. Nyt Zoljan lopun lähestyessä Georgi rupeaa muistelemaan heidän yhteistä elämäänsä. Kuinka vain vähän aikaa sitten he tekivät Zoljan kanssan matkan Suomeen, jotta he olisivat päässeet lähelle entistä kotimaataan. Kuinka sodan aikaan Englannissa karsastettiin vieraalla aksentilla puhuvia. Kuinka he ylipäätään päätyivät Engalantiin. Muistot vievät Georgin mennessään koko ajan lähemmäs ja lähemmäs sitä kaiken muuttanutta hetkeä menneisyydessä. Syytä jonka vuoksi ei ole koskaan turvallista palata Venäjälle.

' Me keisarillisen hovin jäsenet matkustimme palatsista palatsiin, nousimme ylellisiin juniin ja astuimme loisteliaisiin huvipursiin; me söimme kaikkein hienoimpia ruokia, pukeuduimme kallisarvoisimpiin pukuihin ja viittoihin. me pelasimme uhkapelejä ja kuuntelimme musiikkia ja juorusimme siitä kuka menisi naimisiin kenen kanssa, kuka ruhtinas oli koimein, kuka debytantti innokkain flirttaamaan. Naisten yllä säihkyivät jalokivet joita he käyttivät kerran ja hylkäsivät sitten, miehet koristivat turhat miekkansa timanteilla ja rubiineilla ja ahmivat kaviaaria, humaltuivat ilta illan jälkeen hienoimmista vodkista ja samppanjoista. Samaan aikaan ihmisiltä palatsin ulkopuolelta puuttui ruokaa, leipää, työtä, kaikkea mikä olisi voinut tehdä heidän elämästään inhimillistä. He palelivat Venäjän hyytävässä talvessa ja laskivat ketkä perheenjäsinistä eivät selviäisi kevääseen asti. '
s. 330

 Suhtaudun hyvin ristiriitaisesti Boynen tuotantoon. Siinä missä Poika raidallisessa pyjamassa oli hyvin koskettava lukukokemus Kapina laivalla oli karvas pettymys. Näin ollen en tiennyt mitä odottaa kun tartuin Tarkoin vartioituun taloon. Lopputulos olikin sitten jotakin näiden kahden välistä. Alussa olin taas aivan lumoutunut Boynen kerronnasta. Kahdeksankymppisen Georgin kertojaääni oli hyvin lämmin ja koskettava. Myös nuoren Georgin maalaismiljöön köyhyys oli käsinkosketeltavaa. Kerronnassa vuorottelivat lukujen 1915-1917 kerronta sekä 1980 luvusta taaksepäin Georgin historia. Aivan liian nopeasti siirryttiinkin sitten seuraamaan nuoren Georgin elämää palatsin suojissa, jolloin kerronta taantui. Samalla tavalla kahdeksankymppinen Georgi sai antaa suunvuoroa nuoremmille itsilleen, jotka eivät yltäneet vanhan Georgin tasolle. Boyne ei onnistunut enää puhaltamaan henkiin kerrontaa. Henkilöt jäivät naiviksi tekeleiksi.

Toisaalta Tarkoin vartioidun talon asetelmat ovat hyvin kutkuttavat. Romanovien viimeiset vuodet, kahtia jakaantunut Venäjä sekä selviytyminen vieraassa maassa pakolaisena. Historia heräsikin eloon Boynen teoksessa, vaikka samalla se myös oli sen yksi kompastuskivi. Boyne selkeästi pyrkii rakentamaan jännitettä loppua kohti aivan kuin kyseessä olisi tapahtumat joita lukija ei tiedä ja jotka sitten järkyttäisivät lopussa. Tietysti Boyne on ottanut kirjallisia vapauksia, mutta nämäkin paljastukset pystyi arvaamaan leikiten. Ehkä maissa joissa Venäjän viimeisen tsaarin tarina ei ole niin tuttu tämä teoksen jännitysmomentti toimii paremmin. Näin historiasta kiinnostuneena suomalaisena yllätyksiä ei juurikaan ollut luvassa.

Vaikka olenkin kritisoinut Boynen teosta, on se kuitenkin varsin miellyttävä lukuteos. Se ei mullista maailmaa tai tuo juurikaan uutta, mutta ehkä jokaisen teoksen ei tarvitsekaan. Ehkä se riittää että lukiessa pääsee tutustumaan uuteen kertomukseen ja viihtyy. Teoksella kuitenkin olivat omat vahvat hetkensä, jotka lumosivat. Kahdeksankymppinen Georgi myös varasti sydämeni. Olisipa hän saanut kunnian johdattaa lukijaan muistoihinsa koko teoksen ajan. 

' Tsaaritar ei ollut mikään Marie Antoinette eikä hänen puolisonsa mikään Ludvig XVI, mutta rahvas tuntui pitävän Talvipalatsia toisena Versaillesina, ja sydämeni oli raskas miettiessäni mihin kaikki tämä epäsopu vielä johtaisi. '

perjantai 11. tammikuuta 2019

Caraval - Stephanie Garber

Kirjan nimi: Caraval (Caraval)
Sarja: Caraval #1
Kirjoittaja: Stephanie Garber, suomentanut Kaisa Kattelus
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2017, suomennos 2017
Sivumäärä: 355
Mistä: Kirjastosta

' "Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä. Se, mitä näiden porttien takana tapahtuu, voi olla pelottavaa tai kiihottavaa, mutta älkää menkö lankaan. Me yritämme vakuuttaa teille, että pelimme on totta, mutta se on pelkkä esitys. Lumemaailma. Siispä, vaikka haluamme lumota teidät, älkää antako lumon viedä teitä mennessään. Toteutunut unelma voi olla kaunis, mutta se voi myös muuttua painajaiseksi, josta on mahdoton herätä." '
s. 73

Scarlett ja Donatella Dragna ovat eläneet koko ikänsä eristäytyneellä Trisdanin saarella haaveillen tulevaisuudesta jossain muualla. Pelko pitää heitä vahvassa puristuksessa isän tyrannian alla. Pakoyritystä seuraisi vain kuolema. Scarlett haaveilee kuitenkin pääsevänsä joku päivä näkemään omin silmin heidän isoäitinsä kuvaileman Caravalin. Tämän maagisen esityksen, jossa katsojat ottavat osaa vuoden peliin. Siellä taikuus nivoutuu saumattomasti yhteen todellisuuden kanssa. Tässä Legendin vetämässä maailman loistokkaimmassa esiintyjäseurueessa vain haaveet ovat rajana. Ne ovat esityksiä täynnä yliluonnollista taikaa.

Scarlett kirjoittaa vuodesta toiseen Legendille pyytäen tätä tuomaan loistokkaan esiintyjäseurueensa heidän pienelle saarelleen. Vastausta ei kuitenkaan kuulu. Scarlettin elämä saa kuitenkin uuden käänteen kun hänen julma isänsä ilmoittaa kihlanneensa Scarlettin Kreiville. Isän valtapelin vuoksi Scarlett ei tiedä Kreivistä edes nimeä, mutta kuitenkin tämä avaa monia mohdollisuuksia Scarletille. Viimein hän ja Tella voivat jättää saaren! Kreivin luona ei voi olla kauheampaa kuin kotona.

Juuri ennen häitä Scarlett saa kuitenkin viimein vastauksen kirjeeseensä. Legend kutsuu Scarlettin, Tellan ja Scarlettin tulevan aviomiehen osallistumaan sen vuotiseen peliinsä Isla de los Sueñosiin. Kun avioliitto ja siten pako isän vallan alla on vaakakupissa, Scarlett ei ole kuitenkaan halukas lähtemään ja hylkäämään toivettaan paremmasta huomisesta. Komean merimies Julianin avulla Tella järjestää heidät kuitenkin pakomatkalle kotisaarelta kohti Caravalin lumottua maailmaa. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan ja Tella katoaa. Pian selviää syy. Tämän vuoden pelissä tarkoituksena on löytää Tella, ja siten voittaa himoittu palkinto: yksi toivomus. Scarlettilla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä pelin pyörteisiin. Kun totuuden ja tarun raja hämärtyy, pelin lumo voi viedä vahvimmankin mielen mennessään.

' Tämä olkoon vihjeistä ensimmäinen.
Toisen luo käy mutkaisempi tie,
joka kenties järjen, uskon sinulta vie:
toinen vihje löytyy jäänteistä lähtemisen,
kolmannen saat kun ansaitset sen,
kalliilla hinnalla ostat neljännen,
ja viides vaatii hyppyä tuntemattomaan.
Moni kaatuu, mutta yksi on tullut voittamaan.
Sinulla on viisi yötä aikaa etsiä
neljä vihjettä ja tyttö,
ja Legend toteuttaa toiveesi. '
s. 122

Oi olen rakastunut! Caraval johdatti minut maagiseen maailmaansa enkä voinut muuta kuin seurata vierestä ja haukkoa henkeä. Garberin kuvailu on niin yksityiskohtaista ja jokaista aistia hivelevää, että Caraval heräsi eloon. Aivan kuin olisi elänyt koko ikänsä mustavalkoisessa maailmassa ja siihen oltaisiin yhtäkkiä puhallettu värit. Voi sitä värien tulvaa! Jopa verhojen punaisen värin pystyi maistamaan lukiessa. Caravalin maailma on yllätyksellinen eikä sitä pysty ennakoimaan. Aina kun hetkeksi tuntuu saaneensa totuudesta kiinni hukutetaan kaikki aiempi tieto keskelle uutta maagista labyrinttia. Caravalilta pitää odottaa odottamatonta.

Olen yleensä vältellyt viimeiseen asti nuortenkirjoja, koska olen niin useasti pettynyt niiden pinnalliseen hahmojen ja ympäröivän maailman kuvailuun. Caravalissakin Scarlett on hyvin naivi henkilö, jonka navigointi pelissä oli yhtä hapailua. Jostain syystä se ei kuitenkaan häirinnit minua. Garberin kuvailu on niin mestarillista, että ehdin jo lumoutua teoksesta. Teos jaksoi jatkuvasti yllättää eikä sen seurassa tule kokeneeksi tylsiä hetkiä. 

' Myyjätär jatkoi: "Puvut maksavat pahimman pelkosi ja hartaimman halusi. Voit myös maksaa ajalla."
 "Ajalla?" Scarlett kysyi.
"Meillä on tarjous. Tänä yönä yksi puku maksaa vain kaksi elinpäivää." Tytön ääni oli asiallinen, aivan kuin olisi ollut puhe vain tavallisista kolikoista. '
s. 179 

 Eräs Caravalin kutkuttava piirre oli myös sen rahakäsite. Pelissä ei nimittäin osteta mitään kolikoilla vaan salaisuudet ja pelot ovat käypää valuuttaa. Rahalla ei nimittäin ole muuta arvoa kuin sille määritelty hinta. Salaisuuksilla voidaan puolestaan hallita ihmisiä, saada heidät toimimaan tietyllä tavalla. Täydellinen väline peliin, jossa rajat hämärtyvät. Jos paljastat liikaa, peli voi manipuloida sinua miten vain haluaa. Toisaalta, kun vastaukset ovat ainoa käypä valuutta et voi myöskään välttyä paljastamasta itsestäsi pala palalta lisää.

 Caraval oli minulle siis suurenmoinen lukukokemus. En olisi oikeastaan voinut paremmin aloittaa vuotta 2019. Garberin luoma maailma on salaperäinen ja täynnä taikaa. Sen kerronta oli loistavan yksityiskohtaista ja aisteja hivelevää. Se puhalsi Caravalin henkiin silmieni edessä. Oikeastaan pystyin jo nyt näkemään kuinka visuaalisesti mahtavan elokuvan tästä teoksesta saisi. Caravalin elokuvaoikeudet myytiinkin jo ennen kirjan julkaisua, joten jään innoissani odottamaan minkälaisen spektaakkelin siitä saadaan aikaiseksi. Kirjaa suosittelen myös oikein lämpimästi. Maaginen tarina, joka tuo mukanaan vähän taikaa myös arkeen.

Tähdet: * * * * *

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...