keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Kylmän kosketus - Louise Penny

Kirjan nimi:
Kylmän kosketus (Dead Cold)
Sarja: Three Pines #2 
Kirjoittaja: Louise Penny, suomentanut Raimo Salminen 
Kustantaja: Bazar 
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2020 
Sivumäärä: 413 
Mistä: Kirjastosta
 
' Kuinka joku voi kuolla sähköiskuun keskellä järven jäätä? Ennen vanhaan oli mahdollista tappaa ihminen sähköllä kylpyammeeseen, mutta useimmissa laitteissa ei vielä silloin ollut automaattista virrankatkaisua. Viskaapa leivänpaahdin kylpevän puolisosi seuraksi nykypäivänä, niin seurauksena on vain kärähtänyt sulake, rikkoutunut laite ja äkäinen siippa.
Ei nykyään oli melkein mahdotonta surmata ketään sähköllä, ellei sattunut olemaan Texasin kuvernööri. Ajatus, että joku pystyisi siihen järven jäällä kymmenien todistajien silmien edessä, oli vailla mieltä.
Joku oli ollut kyllin hullu yrittääkseen.
Joku oli ollut kyllin etevä onnistuakseen. '
s. 90-91
 
 
Kanadalainen Three Pinesin kylä on täällä jälleen! Kuolema kiitospäivänä teoksesta tuttu rikoskomisario Armand Gamache viettää joulupäiviään tutustuen jo kylmenneisiin murhatutkimuksiin, kun kansioiden joukosta löytyy vain vähän aikaa sitten tapahtunut kodittoman kassialman kuristustapaus. Gamache ei kuitenkaan ehdi juurikaan päästä alkuun, kun jo tulee puhelu laitokselta. Pienessä Three Pinesin kylässä on tapahtunut murha! On kulunut reilu vuosi kun Gamahe viimeksi kutsuttiin tähän idylliseen pikku kylään, jonka tapahtumat vielä osittain vainoavat hänen mieltään. Tällä kertaa murhattuna on löydetty vastikään kylään muuttanut CC de Poitiers - sähköiskun polttamat jäljet käsissään.

Tutkimuksissaan Gamachelle selviää hyvin pian, että CC on ylenkatsonut kaikkia ympärillä oleviaan tuoden synkkyyden mukanaan. Tämä kylmäkiskoinen nainen on tyrannisoinut perhettään eikä kukaan kylässä ole jäänyt häntä kaipaamaan. Hämmentävä yksityiskohta on kuitenkin CC:n elämänfilosofia bisness nimeltään Be Calm, joka perustuu tunteiden piilottamiseen ja valkoisen värin voimaan. Three Pinesin kylässä on kuitenkin jo meditaatiokeskus, jonka nimi sattuu olemaan myös Be Calm, mikä on aiheuttanut jännitteitä. CC:stä eroon toivovista henkilöistä ei siis ole pulaa, mutta kysymyksiä herättää murhatapa. Kuinka joku on onnistunut tappamaan CC:n jäällä kesken curling ottelun seuraamisen? Gamachelle on kova pähkinä purtavanaan, eikä tässä vähimmässäkään määrin auta hänen oma ristiriitainen menneisyytensä poliisivoimissa sekä edellisestäkin osasta tutun koppavan poliisi Nicholsin sekaantuminen asioihin.
 
 
' Kaakaota maistellen hän seurasi värikkäästi pukeutuneita kyläläisiä, joita tarpoi pehmeästi putoilevien lumihiutaleiden keskellä huiskautellen tervehdyksiä lapasella ja jääden aina välillä rupattelemaan keskenään, jolloin heidän puheensa tuli ulos pöllähdyksinä, aivan kuin sarjakuvahahmoilla. Jotkut olivat matkalla Olivier's Bistroon café au laitille, toiset ostamaan tuoretta leipää tai leivonnaisen Sarah's Boulangeriesta. Bistron toisella puolella oleva Myrnan kirjakauppa, jossa myytiin sekä uusia että käytettyjä kirjoja, oli tänään kiinni. Monsieur Béliveau lapioi jalkakäytävää sekatavarakauppansa edessä ja heilutti kättään isokokoiselle ja teatraaliselle Gabrille, joka oli astunut ulos kadunkulmassa olevasta aamiaismajoitusliikkeestään ja kiiruhti nyt kylän nurmikentän yli. Ventovieraalle kyläläiset olisivat olleet täysin kasvotonta väkeä, jopa sukupuoletonta. Quebecin talvessa kaikki ovat samannäköisiä: isoja taapertavia vaatekääröjä, niin paksun hanhenuntuva- tai lämpötekstiilikerroksen peitossa, että solakatkin näyttivät pulleilta ja pulleat puolestaan pyöreiltä. Kaikki samanlaisia. Villamyssyä lukuun ottamatta. '
s. 17 
 
 
Ihastuin jo sarjan avausosassa Three Pinesin kodikkaaseen kylämiljööseen, eikä se taaskaan pettänyt. Vaikka ollaankin nykyajassa, niin jokin tuossa miljöössä henki tiettyä historiallista havinaa kun naapureiden kanssa ollaan oltu läheisiä ja kyläyhteisö on ollut isossa roolissa. Penny tuo näyttämölle paljon jo edellisestä osasta tuttuja henkilöitä, mutta luo estradille myös uusia tähtiä piristämään juonikuvioita. Näin ollen vaikka jutut eivät sinänsä liity toisiinsa suosittelen tutustumaan sarjaan oikeassa järjestyksessä, sillä muuten voi hiukkasen spoilaantua edellisen osan tapahtumista. Joka tapauksessa tämä ihastuttava kylämiljöö paukkuvine pakkasineen sekä värikkäät henkilöhahmot tekivät jälleen vaikutuksen. Pakko myös nostaa hattua suomentaja Salmiselle, joka on saanut iloteltua kielellä käännöksessään. Nasevilta kommenteilta ja tarkkaavaisilta huomioilta ei taaskaan voi välttyä. Ruthin omalaatuiset runot sekä muut intertekstuaaliset viittaukset myös rikastuttivat kerrontaa. 
 
Harmi siis, että itse murhajuoni ei loppujen lopuksi ollut kovin yllätyksellinen kaikista monimutkaisista elementeistään huolimatta. Tekstistä kyllä huomasi milloin oli tarkoitus syntyä jonkun suuren paljastuksen, mutta ainakin minulle monet näistä olivat jo olleet selkeitä hyvän tovin. Onneksi Gamachen poliisilaitoksen sisäiset jännitteet toivat kuitenkin teokseen lisäulottuvuutta. Three Pinesin miljöö on myös niin ihastuttava, että koko lukukokemustani kuvastaa parhaiten se lämpö, jota saa kylmänä talvipakkasella kun istuu vilttiin kääriytyneenä lämpimän takkatulen loimussa. Niin kodikasta! Aion siis ehdottomasti jatkaa sarjan parissa, vaikka itse murhajuonet eivät jaksakaan aivan kannatella itseään. Onneksi tällaisissa cozy crime teoksissa se ei olekaan se pääasia vaan tunnelman lumo.

Tähdet: 3.5 / 5
 
Muut sarjasta lukemani osat:
 
 

torstai 19. marraskuuta 2020

David Copperfield - Charles Dickens

Kirjan nimi: David Copperfield (David Copperfield)
Kirjoittaja: Charles Dickens, suomentanut J. Hollo
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 1849-1850, suomennos 1978
Sivumäärä: 1036
Mistä: Kirjastosta 

' Tunnen nyt maailmaa siinä määrin, että kykyni hämmästyä, tapahtuipa mitä tahansa, on surkastunut melkein olemattomiin, mutta vielä nytkin minua hämmästyttää hieman, että minut voitiin niin kevein mielin ajaa maailmalle niin nuorella iällä. Minusta tuntuu ihmeelliseltä, ettei kukaan yrittänytkään auttaa minua, erinomaisen kyvykästä poikaa, joka oli herkkä havaitsemaan, vilkas, opinhaluinen, hento ja ruumiiltaan ja sielultaan loukattavissa. Kukaan ei auttanut minua, ja niin minusta tuli kymmenennellä ikävuodellani pieni uurastava orja Murdstonen ja Grinbyn liikkeeseen.'  

s. 186-187

 

David Copperfieldin ensimmäiset parahdukset kuullaan sopusoinnussa puolenyön kellon lyömien tahdissa. Leskeksi jäänyt ja vielä itsekin lähes lapsen kengissä oleva Davidin äiti kiintyy kovasti lapseensa, vaikka kylillä puhutaankin tämän syntyneen onnettomien tähtien alla. Davidin ja hänen äitinsä elo on auvoisen ihanaa yhdessä taloudenhoitaja Peggottynin kanssa. Seitsemän vuoden päästä edelleen nuori ja kaunis äiti löytää kuitenkin uuden miehen rinnalleen. Herra Murdstone tuo vanhapiika siskonsa kanssa kartanoon synkät pilvet diktaattorimaisella käytöksellään. Davidin äiti kuihtuu silmissä eloisasta nuoresta naisesta pelokkaaksi varjoksi entisestään, ja David lähetetään puolestaan pahamaineiseen koulukotiin kuritettavaksi. Synkkä ajanjakso Davidin elämässä on alkanut.

Copperfieldin elämää ohjaavat vahvasti vaihtelevat aallokot. Synkimpinä hetkinään hän on vain nuorena poikana käytännössä orjan asemassa viinipullotehtaalla. Tällöin hän tulee toisaalta tutustuneeksi Micawberin pariskuntaan, jotka ovat jatkuvasti pahoissa veloissa mutta joilla on sitäkin lämpimämmät sydämet. Toisena ääripäänä Copperfieldista kasvaa kuitenkin varakkaan tätinsä ansiosta hyvin koulutettu herrasmies, joka rakastuu päätä pahkaan pomonsa nukkemaiseen tyttäreen Doraan. Copperfieldin elämässä tulee kuitenkin olemaan vielä monet kohtalonpyörän pyöräytykset ennen kuin maineikas kirjailijanura voi ottaa tuulta siipiensä alle. 


' Pysyäkseni uskollisena aikomukselleni olla mainitsematta omia teoksiani, mikäli ne eivät sattumalta kiinteästi liity tarinaani, en tahdo tässä puhua taiteeseeni liittyvistä pyrinnöistä, riemuista, peloista ja voitoista. Olen jo aikaisemmin maininnut, että omistauduin työhöni vilpittömän vakavasti, käytellen kaikkia voimiani. Jos kirjoittamillani kirjoilla on jokin arvo, kykenevät ne varmaan sanomaan, mitä sanottava on. Muussa tapauksessa olisin kirjoittanut jokseenkin suotta, ja muut seikat eivät voi herättää mielenkiintoa kenessäkään. '

s. 998

 

Olin aluksi epäileväinen David Copperfieldin suhteen, sillä viimeaikaiset kokemukseni Dickensin tuotannosta ovat olleet vain kohtalaisia lukukokemuksia, mutta sitäkin pitkällisempiä lukuprosesseja (Little Dorrit, Oliver Twist). Näitä pohjia heijastellen kauhistuin jo etukäteen tuosta yli tuhannen sivun kokonaisuudesta. Monissa listauksissa David Copperfield on kuitenkin mainittu yhtenä kirjailijan parhaista tuotoksista, joten olin kiinnostunut. Aiemmasta kuitenkin oppineena en pyrkinyt enää taistelemaan Dickensin alkuperäiskielistä koukeroista kerrontaa vastaan vaan tartuin suosiolla suomennokseen, ja se olikin menoa sitten. Tällä kertaa nimittäin ihastuin Dickensin pitkiin korulauseisiin, sillä minun ei tarvinnut pinnistellä mukana pysymisen kanssa niin kuin englanniksi luettaessa. Pystyin vain istuutumaan sohvannurkkaan kaakaomuki kädessä ja antaa Dickensin kerronnan viedä mennessään.

David Copperfield on Dickensille tyypillisesti kasvukertomus. Se alkaa Copperfieldin syntymästä ja päättyy kun elämä viimein löytää omat raaminsa. Vaikka elämä heitteleekin Copperfieldiä niin ylös kuin alas, niin tärkeimmät ihmiset pysyvät kuitenkin samoina. Ensimmäinen tärkeä kokonaisuus on Copperfieldin entinen hoitaja Peggottyn sekä tämän laivassa asustava veli kasvattilapsineen. Vaikka he olivatkin syntyperältään alempaa luokkaan kuin Copperfield, ei se estänyt elämän pituista yhteydenpitoa sekä ensimmäisiä ihastumisia. Toinen tärkeä kokonaisuus on Copperfieldin omalaatuinen täti, tämän kanssa asustava hiukan hidas herra Dick sekä naapurustossa asuvat asianajaja Wickfield ja tämän herttainen ja älykäs tytär Agnes, josta tuleekin kuin sisko Davidille. Tietenkään velkojensa kanssa taistelevia Micawberejä, lapsellista Dollyä eikä Davidin kouluaikaisia ystävyksiä, hämäräperäistä mutta Davidin palvomaa Steerforthia tai luurankoja piirtelevää Traddlesia, unohtamatta. Rikas henkilökaarti siis tuodaan näyttämölle.

Tämä on ryysyistä rikkauksiin tarina, joka ei jätä kylmäksi. Kuinka paljon yhden ihmisen elämään onkaan mahtunut niitä ylä- ja alamäkiä. Davidin elämä todella vei hänet tapaamaan jos jonkinlaista ihmistä kaikenlaisista eri yhteiskuntaluokista. Voi David parkaa hänen naiiviudessa ja hyväuskoisuudessaan. Hän etsi aina ihmisiä ympärilleen, joita katsoa ylöspäin eikä ollut valmis uskomaan pahaa ihmisistä, ennen kuin elämä opetti toisin. Aiemmin olen ehkä kritisoinut Dickensiä liian yksiulotteisista henkilöistä ja liian vahvasta hyvä-paha asemoinnista, mutta tällä kertaa nämä eivät juurikaan haitanneet. Dickensin kerronta teki minuun sen verran suuren vaikutuksen, että napinat saavat nyt jäädä sivuun. On puhuttu, että David Copperfield on Dickensin teoksista omakohtaisin ja ehkä juuri siksi hän on onnistunut puhaltamaan elämän kansien väliin. Erityisesti mieleeni jäi Copperfieldin ensimmäinen ryyppäämiskokemus, jossa Dickens on päässyt esittelemään monitaiturimaista kerrontansa pilke silmäkulmassa. Voin siis vain lämpimästi suositella tätä tiiliskiveä luettavaksi. 

 

Tähdet: 5 / 5

Muualla luettu:  Matkalla Mikä-Mikä-MaahanOrfeuksen kääntöpiiri ja Nipvet

 

lauantai 7. marraskuuta 2020

Hyviä enteitä - Terry Pratchett & Neil Gaiman

Kirjan nimi: Hyviä enteitä - Noita Agnes Nutterin tarkat ja huvittavat ennustukset (Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch)
Kirjoittaja: Terry Pratchett & Neil Gaiman, suomentanut Mika Kivimäki
Kustantaja: Jalava
Julkaisuvuosi: 1990, suomennos 2020
Sivumäärä: 433
Mistä: Kirjastosta 

 ' Vaikka sen enempää mestari Bilton kuin mestari Scaggskaan ei sitä tajunnut, heille lähetetty käsikirjoitus oli koko ihmiskunnan historian ainoa profetiateos, joka koostui pelkästään täysin paikkansa pitävistä ennustuksista, jotka koskivat seuraavia kolmeasataaneljääkymmentä vuotta ja rapiat päälle, ja se oli täsmällinen ja virheetön kuvaus tapahtumista, jotka huipentuisivat Harmageddoniin. Joka ainoa pienikin yksityiskohta osui nappiin.
Bilton & Scaggs julkaisi sen syyskuussa 1655, hyvissä ajoin joulunalusmyyntiä ajatellen,* ja se oli ensimmäinen Englannissa painettu kirja, joka meni alelaariin.
Se ei käynyt kaupaksi. '
s. 60-61 
 
 
 Erään aurinkoisen päivän iltana saatanallisessa Pyhän Berylin lörpöttelevän sisarkunnan nunnaluostarissa tapahtuu lasten vaihto. Tärkeä diplomaatti perhe sekä tuiki tavallinen Youngien perhe ovat synnyttämässä kyseisessä luostarissa, kun langennut enkeli ja nykyinen saatanan kätyri Crowley saapuu tiluksille kantaen vielä yhtä vastasyntynyttä - antikristusta. Tasan yhdentoista vuoden päästä tämä poika on tuleva tuomaan Harmageddonin eli maailmanlopun. Ainakin näin yli 300 vuotta sitten on ennustanut noita Agnes Nutteri, jonka paikkansapitävät mutta hyvin haastavalukuiset ennustukset eivät vain käyneet kaupaksi 1600-luvun ennustajabuumissa.

Tämä koittava maailmanloppu aiheuttaa huolta ja murhetta niin enkeli Aziraphalelle kuin demoni Crowleylle, sillä he molemmat ovat asuneet maan päällä tuhansia vuosia ja oikeastaan kiintyneet tähän palloon sellaisena kuin se on. Kuka nyt haluaisi kaiken kattavaa taivaslaulua tai synkkää helvetin paloa, kun nyt voi nauttia nykyajan konserteista, nopeista autoista ja maistuvasta ruuasta. He päättävätkin estää poikaa kasvamasta ennustuksen mainitsemaksi maailmantuhoojaksi. 
 
Matkassa on vain pari mutkaa. Kun yksitoista vuotta tuhraantuvat hukkaan on heillä enää muutama päivä aikaa estää maailmanloppu ennen kuin koittaa Lauantai. Ensimmäisenä steppinä olisi löytää tämä antikristus eli 11-vuotias lähes tavallinen nuori poika Englannin maaseutuidyllistä, mutta tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Näin soppaan tulee sotkeutuneeksi myös nykyajan noita Anatheme, noidanmetsästäjien armeijan rippeet sekä osa-aikainen seksityöläinen ja tarotennustaja Madame Tracy. Heillä on kuitenkin kiire, sillä maailmanlopun uskomattomat enteet sotkevat jo maailmaa ja ilmestyskirjan neljä moottoripyöräilijää ovat jo matkalla. 
 
 
' "Voisitteko selittää, mistä nuo kaikki kalat ovat tulleet?" ylikonstaapeli kysyi.
"Minähän kerroin teille. Ne putosivat taivaalta. Yhdellä hetkellä olin ajamassa kaikessa rauhassa satasta, seuraavalla hetkellä mäiskis! Viisikiloinen lohi iskeytyi tuulilasin läpi. Silloin minä käänsin rattia ja renkaat liukuivat tuon yli", hän osoitti auton alta pilkottavia vasarahain jäännöksiä, "ja törmäsin tuohon." Jälkimmäinen tuo oli kymmenenmetrinen keko kaikenkokoisia ja -muotoisia kaloja.
"Sir, oletteko juonut?" ylikonstaapeli kysyi, ei järin toiveikkaasti.
"Tietenkään minä en ole juonut, senkin iso ääliö. Kai sinäkin näet nuo kalat, mitä?"
Kasan huipulla kököttävä isonpuoleinen meritursas viittilöi heille laiskasti lonkerollaan. Ylikonstaapeli vastusti kiusausta vilkuttaa takaisin. '
s. 316
 
 
Pratchettin ja Gaimanin yhteisteos on täynnä hersyvää huumoria ja nasevia heittoja yhteiskunnastamme. Jo Pratchettin Kiekkomaailma-sarjan aloittava teos Magian väri teki minun vaikutuksen fantasialla, johon on upotettu roppakaupalla yhteiskunnallista satiiria eikä tälläkään kertaan tämä kirjailija kaksikko jättänyt tätä puolta kylmäksi. Oman mäiskäisyn lohesta naamalleen saivat niin nykyajan laihdutus- ja roskaruokatrendit sekä ympäristö asiat sisältäen muuan muassa teemoja niin saastuttamisesta, ydinvoimasta, sademetsien hakkuusta kuin valaiden pyynnistä. Myös hyvän ja pahan rajanveto sekä näiden kahden kilpavoiman taiston mielekkyys saivat omat käsittelynsä. Pakko on ihailla sitä, kuinka satiirin ja fantasiakirjallisuuden keinoin voikaan myös herätellä lukijaa havainnoimaan ympäröivän yhteiskuntansa vikakohtia.
 
Kun aloin lukemaan Hyviä enteitä olin lumoutunut. Juuri tällaista kevyesti eteenpäin rullaavaa ja tarkkanäköistä mutta samalla huvittavaa satiiria juuri kaipasinkin elämän kiireiden vastapainoksi. Pitkään pidinkin tätä aivan nappivalintana, kunnes itse tarina vain rupesi tökkimään. Se lähti hiukan lapasesta poukkoillessaan vähän joka suuntaan kuin flipperin pallo löytämättä maaliaan. Vaikka tämä uusintapainos onkin vain pari kuukautta vanha, niin täytyy muistaa, että alkuperäinen teos on jo 90-luvulta kun kumpikaan näistä fantasian suurnimistä ei vielä ollut päässyt kulttimaineeseensa. Tuo tietty fokuksen puute siis paistoi läpi, vaikka onkin hatunnoston arvoinen suoritus kirjoittaa yhdessä näinkin viihdyttävä teos eri mantereilla aikana jolloin sähköpostia ei vielä yleisesti käytetty. Kirjailijat ovat oikeasti soitelleet ja lähettäneet postilla tekemisiään toisilleen! Harmi siis että juonen punainen lanka ei oikein jaksanut kannatella itseään loppumetreille asti ja koko antikristus ei oikein tehnyt vaikutusta. Onneksi kuitenkin teoksessa oli myös kiinnostusta pelastavia hahmoja kuten Kuolema, joka puhui aina CAPS LOCKILLA sekä Agnes Nutter ja hänen kryptiset ennustuksensa. Teoksella on siis omat vahvat hetkensä, ja muutenkin kyseisten kirjailijoiden tuotannosta pitäville tämä on varmasti mielenkiintoinen yhteisprojekti, joka lisätä lukulistalleen.
 

' Ongelma oli siinä, että ymmärtääkseen ennustuksia piti osata ajatella kuin puolihullu, huippuälykäs 1600-luvun noita, jonka mieli oli kuin ristisanatehtävä. '
s. 106-107

 
Tähdet: 3.5 / 5
 
 

maanantai 19. lokakuuta 2020

Evelynin seitsemän kuolemaa - Stuart Turton

Kirjan nimi: Evelynin seitsemän kuolemaa (The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle)
Kirjoittaja: Stuart Turton, suomentanut Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2020
Sivumäärä: 492
Mistä: Kirjastosta

' Blackheathin kartanon säännöt:
Eveyn Hardcastle murhataan tänään kello 23. Saat kahdeksan päivää aikaa ja kahdeksan silminnäkijää, joiden nahkoihin asettua. Päästämme sinut pakenemaan vain, jos kerrot meille murhaajan nimen. Kysyttävää? Sitten aloitetaan... '
Takakansi 
 
 
Mies herää keskeltä synkkää metsää viiltojäljet kädessään. Hän on menettänyt täysin muistinsa, mutta mukanaan hänellä on vain yksi sana: Anna. Metsässä hän näkeekin kuinka tyttö juoksee pakoon miestä - murhaajaa. Tytön on pakko olla Anna! Hän ei kuitenkaan onnistu pelastamaan tyttöä ennen kuin laukaus kuuluu. Läpi metsän ja tihkusateen mies hoippuu shokissa läheisellä ränsistyneelle kartanolle. Kartanolle, jonne on kerääntynyt iso joukko ihmisiä illan juhlia varten. Täällä mies saa nimen. Hän on Sebastian Bell, lääkäri. Seuraavana päivänä mies herää palvelusväen tiloista. Hän nousee ylös ja käy avaamassa oven, jonka soittokelloa pimputetaan vimmatusti. Oven toisella puolella on vettä valuva Sebastian Bell! 

Mies on jumissa Blackheathin kartanossa. Hän herää joka aamu uudessa ruumiissa, uuden isäntänsä luonteenpiirteillä varustettuna ja elää saman päivän yhä uudelleen. Miehellä on kahdeksan päivää aikaa selvittää kuka murhaa illan juhlissa isäntäperheen tyttären Evelynin. Tehtävä ei ole helppo varsinkaan kun sadistinen Lakeija on hänen kintereillään. Kuinka selvitä hengissä Blackheatin kauhistuttavasta kartanosta, joka on kuin painajainen, jonka elää yhä uudelleen ja uudelleen vain uusissa nahoissa.

 
' Peili tärisee kädessäni, ja siitä kuvastuu nuori mies, jolla on kauniit siniset silmät eikä juuri älyä niiden takana. Ne eivät ole Sebastian Bellin eivätkä palaneen hovimestarin kasvot.
"Hänen nimensä on Donald Davies", Ruttolääkäri sanoo. "Hänellä on sisar nimeltä Grace ja paras kaveri nimeltä Jim, eikä hän pidä maapähkinöistä. Davies on isäntänne tämän päivän, ja kun huomenna heräätte, saatte jälleen uuden isännän. Niin tämä toimii."
Se ei ollutkaan unta, se on tapahtunut oikeasti. Olen elänyt saman päivän kahdesti eri ihmisten ruumiissa. '
s. 85-86 
 
 
Evelynin seitsemän kuolemaa on mestarillinen teos. Sen luoma painajaismainen miljöö on aivan omanlaisensa. Päähenkilömme matkassa tunnelma vain tiivistyi tiivistymistään eikä jännittyneiltä sydämentykytyksiltä voinut välttyä. Itse en siedä kauhua tai liian verisiä dekkareita, mutta Turton on onnistunut luomaan aivan omannäköisensä kehikon, jossa tunnelman painostus luo ilmapiirin, joka pitää otteessaan, mutta ei silti saa lukijaa menettämään yöuniaan (ainakaan pahasti). Keskittymiskyky esimerkiksi töiden tekoon oli kylläkin mennä, sillä sormet syyhysivät jo takaisin lukemaan teoksen uusia käänteitä. Mikään ei nimittäin ole niin kuin ensimmäisellä tai edes toisella vilauksella voisi luulla. Hatunnosto myös Turtonille siitä kuinka hän on saanut luotua jokaiselle kahdeksalle isännälle omat tapansa havainnoida maailmaa. Kuinka saman päivän ja samat ihmiset voikaan kokea niin eri tavalla eri nahoissa.

Tämä Turton koukuttava mysteeri on parhaimmillaan kun siitä ei tiedä liiaksi etukäteen, jonka vuoksi jätän syvemmät analyysit teoksen sisällöstä ja sen herättämistä ajatuksista avaamatta, jotta jokainen pääsisi lähes puhtaalta pöydältä tutustumaan tähän jännitysnäytelmään. Henkilöitähän tämän teoksen sivuilla oli roppakaupalla, mutta sanoisin että niiden suhteen ei kannata ottaa liikaa stressiä. Ne tärkeimmät kyllä ehtivät tulla tutuksi kun samaa päivää jumpataan eri henkilöiden näkökulmista. Hämmentävää kyllä missään vaiheessa ei tullut sellainen olo että teoksessa olisi ollut toistoa tai että sen juoni olisi junnannut paikallaan. Sen sijaan tämä on koukuttava mysteeri, joka heittää lukijan eteen jatkuvasti uusia kierroksia ja petoksia. Aina kun luulee päässeensä ratkaisun kulmasta kiinni pyöräytetäänkin kaikki taas ympäri ja lukijana jäin vain katsomaan hölmistyneenä vierestä. Tämän teoksen kieroutunut kerronta piti todellakin otteessaan. Älykästä jännitystä, jota voin vain suositella.

Tähdet: 5 / 5
 
 

torstai 1. lokakuuta 2020

Mustat valkeat valheet - Liane Moriarty

Kirjan nimi:
Mustat valkeat valheet (Big Little Lies)
Kirjoittaja: Liane Moriarty, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2015
Sivumäärä: 445
Mistä: Kirjastosta

 ' Äidit ottivat äitiytensä nykyään hyvin vakavasti. Heillä oli kiihkeät pienet kasvot. He liikkuivat koulun pihalla vikkelästi, ja pieniä takamuksia verhosivat kireät jumppatrikoot. Poninhännät heiluivat. Katse oli naulittuna puhelimeen, jota he pitivät kädessään kuin kompassia. ' 
s. 10
 
 
Australiassa Pirriween alakoulussa vietetään vanhempien visailuilta, jossa kerätään varoja uusiin älytauluihin. Juomien sekoittajilla on kuitenkin mennyt mitat sekaisin ja ihanat vaaleanpunaiset alkudrinkit nousevat vanhempien päähän nopeammin kuin uskoisikaan. Dramaattinen ilta päättyy poliisitutkintaan. Tutkijoilla on käsissään useampia pahoinpitelyitä sekä ruumis. Murhatutkimus laitetaan siis käyntiin, mutta kenen ruumis makaa elottomana ja kuka on siihen syypäänä?
 
Pitää palata ajassa taaksepäin kuusi kuukautta, kun esikoululaisten esittelypäivä on alkamassa. Madeline viettää 40-vuotissyntymäpäiväänsä eikä se voisi alkaa huonommin. Hänen on vietävä pikkuvanha prinsessansa esikoulun tutustumispäivään, jonne on tulossa myös hänen ex-miehensä uuden joogaohjaaja vaimonsa ja lapsensa kanssa. Tämän lisäksi hän tulee taittaneeksi nilkkansa matkalla. Onneksi hätiin astuu kaupunkiin juuri muuttanut Jane, joka on myös viemässä poikaansa Ziggyä samaiseen tutustumispäivään. Madelinen kautta nuori Jane tapaa myös satumaisen rikkaissa naimisissa olevan kauniin Celesten. Heistä kolmesta tulee erottamattomat varsinkin, kun tutustumispäivänä syntyy kiusaamisdraamaa lasten kesken. Vanhempien on aika valita klikkinsä.
 
Kaikilla on kuitenkin omat salaiset haasteensa, jotka muhivat pinnan alla. Madeline kipuilee ex-miehensä kanssa teini-ikäisen tyttärensä kiintymyksestä, Celesten avioliitossa kaikki ei ole suinkaan niin siloteltua kuin julkisivu antaisi ymmärtää eikä Jane ole halukas puhumaan Ziggyn isään liittyvistä asianhaaroista. Kaiken tämän päälle vielä esikoulun valtapoliittinen draama sekä kiusaamissyytökset. Koko ajan kello myös tikittää ja visailuillan h-hetki lähestyy. Mitä oikeastaan on tapahtunut ja ennen kaikkea miksi?

 
' Janella oli ollut alakoulussa vihollinen vain siksi, että muuan sievä ja karismaattinen Emily Berry -niminen tyttö, jolla oli aina punaiset leppäkerttusoljet hiuksissaan, oli niin määrännyt. Oliko Madeline neljäkymmentävuotias muunnelma Emily Berrystä? Samppanjaa mehun sijasta. Kirkkaanpunaista huulipunaa mansikanmakuisen huulikiillon sijasta. Sellainen tyttö, joka aiheutti toiselle empimättä ongelmia, mutta jota ei voinut olla rakastamatta. '
s. 128 
 
 
Moriartyn teoksessa on tietty tv-sarjamainen lähestymistapa, joka kiehtoi minua suunnattomasti. Ensiksi annetaan pieni makupala lopun traagisista tapahtumista. Sitten palataan ajassa taaksepäin valottamaan, miten tähän pisteeseen onkaan päädytty samalla, kun jaksojen (lukujen) lopussa väläytetään katkelmia poliisin haastatteluissa tehdyistä eri henkilöiden lausahduksista. Tästä tuli mieleen vastikään Foxilla näytetty Täydellisten naisten tekijöiden uusi sarja Why women kill. Niin tässä Moriartyn teoksessa kuin kyseisessä sarjassa oli sitä värien loistetta, etukäteen lyhyesti esitellyn h-hetken pohjustusta sekä asiaan liittyvien sivustakatsojien kommentointia. Koinkin Moriartyn teoksen kanssa samaa tunnetta kuin joidenkin tv-sarjojen kanssa: toisaalta halusin ahmia heti tämän tumman sokerisen tarinan mutta toisaalta halusin säännöstellä sitä, jottei se loppuisi liian aikaisin.
 
En ole aiemmin lukenut Moriartyn teoksia, mutta tämän pohjalta ymmärrän hyvin hänen ansaitsemansa ylistyksen. Tuon alussa vaikuttavan kirsikkaisen pinnan alta paljastuu nimittäin, että jokaisella äidillä on omat raskaat taakkansa kannettavanaan. Tämä samppanjakuplainen tarina saa siis hyvin nopeasti tummia sävyjä, kun perheväkivalta, rikkinäiset perhesuhteet sekä muut menneisyyden traumat astuvat parrasvaloihin tuon esikoululaisvanhempien kiiltävän julkisivun takaa. Vaikka Mustat valkeat valheet on kirjoitettua kevyesti ja helppolukuisesti kuin kuohkea kermavaahto, käsittelee se silti rankkoja aiheita. Oikeastaan koin, että tuo visailuillan kuolemantapaus oli aika turha juonenlanka, joka jäi näiden muiden tärkeiden käsiteltävien asioiden jalkoihin. Itse en laittaisi tätä teosta jännityshyllyyn, sillä paljon vahvemmin tämä on viihdekirjallisuutta synkillä pilvenreunuksilla. Kaiken sen pintaliidon ja mustan huumorin alta nimittäin paljastui vakavia aiheita, jotka ansaitsevat tulla luetuksi.

Tähdet: 4 / 5
 

torstai 24. syyskuuta 2020

Ruusun nimi - Umberto Eco

Kirjan nimi: Ruusun nimi (Il nome della rosa)
Kirjoittaja: Umberto Eco, suomentanut Aira Buffa
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1980, suomennos 2015
Sivumäärä: 720
Mistä: Kirjastosta

' Semmoinen minun mestarini oli. Hän ei vain osannut lukea luonnon suurta kirjaa, vaan tunsi myös munkkien tavan lukea kirjoituksia ja ajatella niiden kautta. Tämä taito, niin kuin pian huomaamme, oli hänelle suureksi hyödyksi seuraavien päivien aikana. '
s. 44
 
 
Vuonna 1327 benediktiiniläismunkki noviisina toimiva nuori Adson lähtee fransiskaanimunkki William Baskervillen mukana Italiaan, jossa tällä on hoidettavanaan tärkeä tehtävä. Williamin tehtävänä on koordinoida luostarissa kahden eri raamatun tulkinnan omaavan koulukunnan kokoontuminen. Toisaalla ovat paavin lähettiläät, jotka edustavat puhdasta ja virallista oppia, ja toisaalla ovat kerettiläisyyden ja oikean opin välillä taituroivat köyhäinaatetta ajavat ryhmittymät fransiskaanimunkkeineen. Kokouksesta ei ole tulossa helppoa, sillä ylellisyyteen tottuneet kirkonmiehet eivät katso hyvällä Jeesuksen köyhyyden nimeen vannovia jäseniä. Hehän voisivat horjuttaa koko kristillistä valtatasapainoa!
 
Neutraaliksi kohtaamispaikaksi valitussa benediktiiniläisluostarissa tapahtuu kuitenkin kummia. Kun William ja Adson saapuvat muutama päivä ennen sovittua tapaamista, pyytää luostarin apotti heiltä apua. Yksi munkkiveljistä on löydetty tornin ulkopuolelta mystisesti kuolleena, mutta kaikki ikkunat ovat olleet suljettuina. Kuinka hän on siis voinut saada surmansa? Seuraavana päivänä löytyy puolestaan uusi ruumis hukutettuna verisankoon. Jokin demoni vainoaa luostarin munkkeja. Williamilla tulee kiire selvitystyönsä kanssa, sillä jokainen uusi päivä tuntuu tuovan uuden ruumiin mukanaan. Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, sillä luostarilla on omat salaisuutensa ja kaikki tuntuvat kiihkeästi yrittävän estää Williamia pääsemästä liian lähelle. Mitä tekemistä on kirjastolla, jonne vain kirjastonhoitajalla on lupa astua? Miksi ruumiit tuntuvat seuraavan ilmestyskirjan ennustuksia? Kello tikittää, sillä kokous on ottava pian paikkansa. Kuka haluaisi sabotoida tätä missiota?
 
 
' "Kirjan hyvä on tulla luetuksi. Kirja on tehty merkeistä, jotka kertovat toisista merkeistä, jotka vuorostaan kertovat asioista. Ilman lukevia silmiä ei kirjan merkeistä synny käsitteitä ja kirja pysyy mykkänä. Tämä kirjasto on ehkä syntynyt pelastaakseen sisältämänsä kirjat, mutta nyt se elää haudatakseen ne. Sen takia siitä on tullut paheen lähde. '
s. 577
 
 
Monet ovat kommentoineet Ruusun nimen olevan hyvin vaikea teos, jonka jättää helposti kesken ensimmäisen sadan sivun aikana. Olin siis valmistautunut rämpimään hyvin hitaassa ja tuskallisessa suossa kun päätin viimein tarttua tähän moderniin klassikkoon. Koinkin positiivisen yllätyksen heti kättelyssä, koska en kokenut sen suurempia kasvukipuja Econ tekstin kanssa. Luonnollisesti Econ tyyli luo omat haasteensa, sillä hän kertoo hyvin yksityiskohtaisesti asioista ja kuvaa sivukaupalla väittelyitä teologisista kysymyksistä, joista ainakaan minulla ei ollut mitään hajua. Toisaalta näiden pitkien kuvausten vastapainona oli myös osuvaa sanailua ja mielenkiintoisia huomioita. Erityisesti Williamin tyyliä ratkaista loogisella päättelykyvyllään vastaantulevia pähkinöitä oli herkullista seurata. Ensimmäisen sadan sivun jälkeen en siis suinkaan harkinnut lopettamista vaan odotin innolla mihin suuntaan tämä tarina ja sen mysteeri lähtisi minua viemään.
 
 Ruusun nimen rakenne oli myös sidottu kiehtovasti 1300-luvun luostarimaailmaan. Teos on jaettu seitsemäksi päiväksi, josta tulee mieleen luomiskertomuksen seitsenpäiväinen rupeama tai ilmestyskirjan seitsemän pasuunaa. Jokainen näistä päivistä oli puolestaan jaoteltu vielä luvuiksi, jotka noudattelivat luostarielämän rukousaikoja, jotka sijoittuivat aina 2.30 yöllä ja ilta kuuden välille tuolla Pohjois-Italian talvipäivinä. Ei ole luostari elämästä siis rukoushetkiä puuttunut, kun kahdeksan näitä tuokioita mahtui päivään. Joka luvun alussa oli myös lyhyt pohjustus siitä mitä tulevat sivut tulevat pitämään sisällään. Törmäsin tähän tyyliin ensimmäisen kerran vasta noin kuukausi sitten Cattonin Valontuojien parissa, mutta olen jo tykästynyt tähän kerronnantapaan. Se on yllättävän toimiva tapa saada lukija orientoitumaan aina kyseiseen lukuun. Vielä lisävinkkinä teoksen lukemista harkitseville, että Ruusun nimen lopussa on sivunumeroittain suomennokset tekstissä paikoin viliseville latinankielisille papatuksille. Itse huomasin tämän noin 40 sivun tienoilla ja oli kyllä ahkerassa käytössä siitä lähtien.

Oikeastaan Econ teos on hyvin mielenkiintoinen sekoitus eri genrejä. Toisaalta siinä kulkee taustalla Williamin murhamysteerin selvittelytyö, mutta vielä vahvemmin koin tämän pikkutarkkana historiallisena romaanina, joka kurkistaa luostarielämän verhon taakse 1300-luvun kristillisen maailman poliittiseen myllerrykseen. Tärkeässä roolissa olivat nuo syvälliset pohdinnat ja oppineiden väittelyt uskonnon tekstien tulkinnasta. Nämä aiheet vaihtelivat siitä nauroiko Jeesus (ja onko se munkeiltakaan sallittua) kerettiläisyyden analysointiin (missä meneekään oikeastaan oikeaoppisuuden raja ja onko väärissä tulkinnoissa eroja) aina siihen suureen kysymykseen asti oliko Jeesus köyhä vai oliko hänellä omaisuutta, joka jakoi eri kristillisiä koulukuntia. Nämä pohdinnot olivat hyvin perusteellisiä enkä voi sanoa pysyneeni näissä lähimainkana kärryillä. Näen kuitenkin niiden oleellisen roolin teoksen tunnelman ylläpitämisessä, vaikka välillä pienoinen ähky saattoikin yrittää päästä kutittelemaan. Myös kirjat ja niiden oikeutus tulla luetuksi nousivat teoksessa keskiöön eli tällaiselle historiallisista romaaneista innostuneelle lukutoukalle Econ teos oli enimmäkseen aikamoista herkuttelua.
 
 
' Luostari ilman kirjoja on kuin kaupunki ilman rikkautta ja mahtia, linnoitus ilman sotaväkeä, keittiö ilman astioita, pöytä ilman ruokaa, puutarha ilman kasveja, niitty ilman kukkia, puu ilman lehtiä. '
s. 61 (suom. s. 725) 
 
 
Tähdet: 4 / 5 
 
 

maanantai 21. syyskuuta 2020

Outolintu - Veronica Roth

Kirjan nimi: Outolintu (Divergent)
Sarja: Outolintu #1
Kirjoittaja: Veronica Roth, suomentanut Outi Järvinen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2011, suomennos 2014
Sivumäärä: 361
Mistä: Kirjastosta

' "Lapsemme ovat tulleet kuudentoista vuoden ikään. He seisovat aikuisuutensa kynnyksellä, ja nyt heidän on aika valita, millaisia ihmisiä heistä tulee." Marcuksen ääni on luja ja jokainen sana on yhtä painokas. "Vuosikymmeniä sitten esi-isämme ymmärsivät, että maailmaa raatelevista sodista ei voinut syyttää poliittisia aatteita, uskontoja, rotuja tai kansalaisuutta. He löysivät sodan ytimestä ihmisen luonteen - tai ihmisen taipumuksen pahaan. He jakautuivat osastoihin pyrkiäkseen keskuudessaan eroon ominaisuuksista, jotka heidän mielestään olivat syypäitä maailman sekasortoon." [- -]
"Ne jotka syyttivät vihaa, muodostivat Sopuisan." [- -]
"Ne jotka syyttivät tietämättömyyttä, muodostivat Terävän." [- -]
"Ne jotka syyttivät vilpillisyyttä, muodostivat Rehdin." [- -]
"Ne jotka syyttivät itsekkyyttä, muodostivat Vaatimattoman." [- -]
"Ne jotka syyttivät pelkuruutta, muodostivat Uskaliaan." '
s. 34-35


Beatrice elää entisen Chicagon raunioilla, joka on jakautunut viiteen eri osastoon, jotka pyörittävät yhdessä yhteiskuntaa. 16-vuotiaana jokainen nuori valitsee mihin osastoon hän haluaa liittyä. Sopivuus eri osastoihin mitataan taipumustesteillä, joiden tulosten tulisi auttaa nuoria näkemään oma paikkansa, vaikka sen antama tulos ei sidokaan ketään valitsemaan juuri sen ehdottamaa osastoa. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin yksi hallitseva piirre, joka tulee esiin taipumustestin simulaatiossa - paitsi Beatricella. Beatricen tapauksessa testi ei osaa antaa yksiselitteistä vastausta. Hän on divergentti - outolintu - joita yhteiskunnassa ei pitäisi olla mahdollista olla. Testin tekijä kuitenkin piilottaa Beatricen tuloksen ja tallentaa tämän tietoihin hänen olevan Vaatimaton oman kotiosastonsa mukaisesti. Kenellekään ei saa kertoa hänen todellista tulosta, sillä muuten hän olisi hengenvaarassa.

Kun tulee aika valita oma osasto Beatrice ei kuitenkaan kestä ajatusta jäädä Vaatimattomien epäitsekkääseen elämään. Hän haluaa jotakin muuta. Hän haluaa olla niin kuin Uskaliaat, jotka hyppivät liikkuvasta junasta! Näin hän päätyy vaihtamaan osastoa ja hylkäämään perheensä. Uskaliaissa kuitenkin selviää, että kaikki halukkaat eivät suinkaan pääse osaston jäseniksi. Alkaa kolmiosainen koulutusjakso, jossa testataan kokelaiden niin fyysistä kuin henkistä voimaa. Mikäli olet tuloslistauksen pohjalla, lennät ulos. Monet koulutuksen koettelemukset ovat hengenvaarallisia, mutta silti Uskaliaassa uuden identiteetin ottanut Tris on enemmän kuin kotonaan. Mutta pystyykö hän siltikään pääsemään kymmenen parhaan joukkoon ja Uskaliaan täysivaltaiseksi jäseneksi? Samaan aikaan yhteiskunnassa rupeaa myös esiintymään soraääniä. Voisiko joidenkin vallanhimo sotkea koko yhteiskuntajärjestyksen?

 
' "Hetkinen", minä keskeytän. "Sinulla ei siis ole aavistustakaan minun taipumuksistani?"
"Kyllä ja ei", hän vastaa. "Minun päätelmäni on, että sinulla on yhtäläiset taipumukset Vaatimattomaan, Uskaliaaseen ja Terävään. Ihmiset jotka saavat tämäntyyppisiä tuloksia ovat..." Hän vilkaisee olkapäänsä yli kuin odottaisi että joku ilmestyy pian hänen taakseen. "...heitä kutsutaan... divergenteiksi." ' 
s. 20 
 
 
Luin vastikään Collinsin Nälkäpelin joka upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. Tuon YA-dystopian saralta täysosumaksi muodostuneen lukukokemuksen jälkeen kiinnostuin tarttumaan viimein myös tähän Rothin Outolintu-sarjaan, jonka ensimmäisen osan DVD:n olen kuluttanut lähes puhki. Harmikseni en kuitenkaan päässyt sukeltamaan tähän Outolinnun maailmaan samoin kuin moniin muihin YA-fantasian sisaruksiin. En tiedä vaikuttiko tuo juuri lukemani Rileyn Myrskyn sisaren koskettavuus vai mikä, mutta tämä Rothin teos tuntui vain aivan liian pinnalliselta. Henkilöt eivät olleet kovin monitahoisia puhumattakaan teoksen köykäisestä rakkaustarinasta. Jotenkin tässä lukiessa iski oikein silmille se kuinka Neljä on Trisin kouluttaja kahden vuoden ikäerosta huolimatta eli eräänlainen opettaja. Hiukan kyseenalaista siis... Jännä miten elokuvaa katsoessa en ole ikinä kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, mutta tässä kirjassa romantiikka vain rakennettiin sen verran rauhassa, että tämä epäsuhta pääsi häiritsemään ajatuksiani. 

Turha sitä on siis kierrellä, että Outolintu oli minulle pienoinen pettymys. Yllätyin vastikään tuosta Nälkäpelin koskettavuudesta ja jotenkin asetin odotukseni sen mukaisesti myös Outolinnulle. Rothin sarjan avausosa ei ikävä kyllä onnistunut lunastamaan näitä ja jätti lukukokemuksen hiukan vaisuksi. Jopa tuo maailma, josta elokuvaa katsoessa olin hyvin kiinnostunut ei tuntunutkaan enää kirjassa kovin uskottavalta. Ehkä tämä teos olisi vaatinut sen, että tapahtumat tulevat yllätyksinä, jolloin Uskaliaan koulutuksen brutaalius saa lukijan haukkomaan happea. Elokuvan pohjalta osasin kuitenkin odottaa jo koulutuksen kaikkia huippuhetkiä, joten sekään ei enää tehnyt juurikaan vaikutusta. Kokonaisuutena sanoisin Outolinnun olevan aika keskinkertainen YA-dystopia. Valituksestani huolimatta silläkin oli toki hetkensä. Odotukseni olivat vain aivan liian korkealla. Taidankin tämän sarjan tiimoilta siis jättää lukemiset ainakin toistaiseksi vain tähän osaan. Niin paljon muita kutkuttavia YA-fantasiasarjoja kun pukkaa jatkuvasti ilmoille nopeampaa kuin niihin ehtii tutustua. 

Tähdet: 2.5 / 5