torstai 9. huhtikuuta 2020

Kortit pöydällä - Agatha Christie

Kirjan nimi: Kortit pöydällä (Cards on the Table)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Aune Suomalainen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1936, suomennos 1951
Sivumäärä: 256
Mistä: Omasta hyllystä

' Hän toimeenpani ihmeellisiä kutsuja - suuria kutsuja, pieniä kutsuja, ilveilykutsuja, arvokkaita kutsuja ja varsinkin "kummallisia" kutsuja.
Hän oli mies jota miltei jokainen vähän pelkäsi.
Oli tuskin mahdollista ilmaista selvin sanoin, miksi tämä viimeksi mainittu väite piti paikkansa. Ehkä se johtui tuntemuksesta, että hän tiesi hieman liian paljon jokaisesta. Ja jokaisesta tuntui hänen lähellään, että hänen huumorintajunsa oli hieman kummallinen. '
s. 7

Herra Shaitana on omalaatuinen mies. Hänen pöyhkeilevä tyylinsä herättää pahennusta perinteitä ja hyviä tapoja vaalivissa englantilaisissa. Kuitenkin hänen kutsunsa ovat tapauksia, joihin kaikki haluavat päästä osallisiksi herra Shaitanista huolimatta. Herra Shaitanilla on nimittäin hyvin omintakeinen huumorintaju, johon kuuluu kanssakeskustelijan testaaminen ja tämän salaisuuksien selvittely. Ei ihme, että monet pelkäävät mitä tämä mystinen herra voikaan päästää suustaan. Nuuskarasioiden näyttelyssä herra Shaitan kohtaa Poirotin. Tästä tapaamisesta hän keksii mainion idean seuraaville kutsuilleen. Hän on nimittäin kutsujenpitäjän lisäksi suuri keräilijä. Tällä kertaa hän haluaa päästä esittelemään Poirotille rikollisten parhaimmistoa eli niitä jotka eivät koskaan jääneet kiinni teostaan. 

18. päivä koittaa ja kutsuilla on 4 vainukoiraa ja 4 Shaitanin epäilemää murhaajaa, jotka kaikki ovat Poirottia lukuun ottamatta autuaan tietämättömiä kutsujen todellisesta luonteesta. Nämä vieraat ovat Poirot, salapoliisikirjailija rouva Oliver, eversti Race, ylitarkastaja Battle sekä tohtori Roberts, leskirouva Lorrimer, maailmanamatkaaja majuri Despard ja ujo neiti Meredith. Päivällisellä herra Shaitan tekee erilaisia vihjailuja kuin herätelläkseen vieraitaan että hän tietää. Aterian jälkeen joukkio jakaantuu kahteen bridgeseurueeseen ja herra Shaitan siirtyy takan eteen lepäämään. Kun on aika lähteä salaisenpalvelun konkari eversti Race löytää herra Shaitanin kuitenkin murhattuna nojatuoliinsa. Ilmeisesti Shaitan on onnistunut kutsuillaan yli odotusten. Hän on onnistunut pelottelemaan jonkun näistä neljästä epäilystään murhaamaan jälleen. Mutta kuka heistä on sen tehnyt? Neljän vainukoiran on aika lyödä älykkäät päät yhteen ja ruveta kaivelemaan menneisyyttä. On aika tunnistaa ja ratkaista nuo neljä menneisyyden surmatekoa. Menneisyys on nimittäin avain murhaajan mielenlaatuun ja siten Shaitanin kuolemaan.

' Olen nyt kirjoittanut kolmekymmentäkaksi kirjaa - ja tietenkin ne kaikki ovat täsmälleen samanlaisia, kuten monsieur Poirot näyttää huomanneen, vaikkei sitä ole huomannut kukaan muu - ja minä kadun vain yhtä asiaa - sitä, että olen tehnyt salapoliisistani suomalaisen. En todellakaan tiedä mitään suomalaisista, ja saan yhtenään Suomesta kirjeitä, joissa viitataan johonkin mahdottomaan, mitä hän on sanonut tai tehnyt. Suomessa nähtävästi luetaan salapoliisiromaaneja aika paljon. Luulen, että siihen ovat syynä pitkät talvet, jolloin ei ole päivänvaloa. '
s. 68 

Kortit pöydällä on klassinen Christien teos, jossa on suljettu tila ja näennäisesti mahdoton murhatehtävä. Jonkunhan on ollut pakko nähdä jotakin, sillä nämä neljä epäiltyä ovat istuneet koko ajan samassa huoneessa pelaamassa bridgeä! Siinä missä poliisivoimien Battle keskittyy selvittelemään motiiveja ja faktoja Poirot uppoaa näiden neljän pelaaman bridgen pauloihin. Hänen kysymykset koskevat vain pelin kulkua ja huoneen sisustusta. Mutta voisivatko nämä epäsuorat kysymykset loppujen lopuksi paljastaakin enemmän kuin Battlen suorat tiedostelut? Poirotilla on tunnetusti omat metodinsa ja metkunsa, sillä ydin on murhaajan luonteenlaadun ymmärtämisessä ja harmaiden aivosolujen yhdistelmätaidoissa sormenjälkien metsästyksen sijasta. 

Hauskana lisänä oli taas ilmeisesti Christien alter egoksikin tituleerattu salapoliisikirjailija rouva Oliver, joka luottaa ennen kaikkea naisen vaistoon todisteista viis. En olekaan ennen huomannut hänessä näin miesvastaisia piirteitä, sillä hänen joka toinen lauseensa tuntui sisältävän ajatuksen naisten ylivertaisuudesta. Pakko myös hehkuttaa, että Suomi on päässyt maailmankartalle rouva Oliverin salapoliisissa Sven Hjersonissa, vaikka varsinaista sivupalstaa tämä romaanin sisäinen romaanihahmo ei luonnollisesti saanutkaan. Ehkä rouva Oliverin luomisen tuskassa on myös jotain samaa Christien oman elämän kanssa, sillä molemmat heistä tehtailivat teoksia aika kovaa tahtia.

Toinen mielenkiintoinen huomio liittyy juuri lukemaani Aikataulukon arvoitukseen. Tässä ja Aikataulukon arvoituksessa oli selvästi ristiin viitteitä toisiinsa. Oikeastaan valitsinkin Kortit pöydällä lukemistooni, sillä huomasin kuinka Aikataulukon arvoituksessa kun Poirot ja Hastings keskustelevat heidän ideaalista rikoksesta minkä he haluaisivat päästä ratkaisemaan, Poirotin kuvaus bridgepelistä ja takkavalkeanääressä istuvan parittoman henkilön murhaamisesta muiden silmien alla heidän keskittyessä peliin osui täydellisesti Kortit pöydällä teoksen lähtökuvioon. Samana vuonna nämä kaksi teosta onkin julkaistu, joten selkeästi Christiellä oli tämän teoksen soppa jo syntymässä samalla kun kirjoitti Aikataulukon arvoitusta.

Ja vielä lopuksi takaisin Korit pöydällä teokseen. Koin tämän olevan varsin kelpo salapoliisiromaani. Kuitenkin olen tottunut saamaan Christien käsittelyssä vaikka kuinka taitavia juonikiemuroita, joten olo tuntui aika tyhjältä teoksen päättyessä. Tässäkö tämä olikin? Varsinainen lopun twisti oli paljon tavanomaisempi kuin ne lukuisat mielikuvituksellisemmat teoriat, joita olin jo ehtinyt kehitellä mielessäni. Teokseen oli muutenkin jäänyt harmillisen paljon kirjoitusvirheitä, jotka rupesivat jo loppua kohden hiukan turhauttamaan. Kortit pöydällä on siis enimmäkseen viihdyttävä Christie, mutta ei kyllä yllä hänen parhaimmistoonsa.

Tähdet: 3 / 5

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Yhdeksän yinin totuus - Jin Yong

Kirjan nimi: Yhdeksän yinin totuus (Shediao yingxiong zhuan)
Sarja:  Kotkasoturien taru #2
Kirjoittaja: Jin Yong, suomentanut Riina Vuokko
Kustantaja: Moebius
Julkaisuvuosi:  1959, suomennos 2019
Sivumäärä: 599
Mistä: Kirjastosta


' "Tästä on jo monta vuotta, kun Idän vääräoppinen, Lännen myrkky, Etelän keisari, Pohjoisen kerjäläinen ja Keskustan ihme viimeksi mittelivät voimiaan Huavuorella. Sitä kesti seitsemän päivää ja seitsemän yötä, kunnes lopulta Keskustan ihme oli se, joka pääsi niskan päälle, ja me muut neljä olimme valmiita myöntämään, että hän on maailman paras." '
s. 96

Yhdeksän yinin totuus jatkuu täsmälleen siitä mihin Soturin oppivuodet jäi. 1200-luvun Kiinassa sankarimme Guo Jing on jäänyt kiinni etsiessään munkki Wang Chuyille vastamyrkkyä palatsin alueelta. Tilanne ei näytä lupaavalta ja taistelu on täydessä tohinassa. Onnekkaiden sattumusten seurauksena Guo Jing ja Huang Rong pääsevät kuitenkin pakenemaan. Pohjoisen valloittaneen Jin-dynastian ruhtinas Wanyan Honglien wulin-taitajat haastavat kuitenkin Guo Jingin oppimestarit Etelän seitsemän kummajaista ja Täydellisen totuuden koulukunnan munkit taisteluun, joka on ottava paikkansa puolen vuoden päästä etelässä hallitsevan Song-dynastian alueilla. Silloin on aika selvittää keskinäiset kaunat lopullisesti. 

Guo Jingin elämä ei kuitenkaan ole auvoisaa eloa tällä väliajalla. Ensinnäkin hän on palavasti rakastunut mahtavan Idän vääräoppisen taitavaan tyttäreen Huang Rongiin. Toisaalta Guo Jing on luvattu Tsingis-kaanin tyttärelle Khojinille ja Etelän seitsemän kummajaista haluaisivat myös naittaa Guo Jingin toisaalle. Haung Rongin isä ei myöskään näe hitaanpuoleisen ja vain kohtalaiset taistelutaidot omaavan Guo Jingin olevan sopiva puoliso hänen sivistyneet opit saaneelle tyttärelleen.

Guo Jing ja Huong Rong karkaavatkin yhdessä. Tällä matkallaan tulevat he kohtaamaan toinen toistaan mahtavampia taistelijoita. Monet ovat valmiita opettamaan hyväsydämiselle ja oikeamieliselle Guo Jingille tekniikan jos toisenkin. Toisaalta pahoilta vihamiehiltäkään ei voida välttyä. Miten käy Guo Jingin ja Huang Rongin? Entä kuinka Jin dynastian ruhtinas Wanyan Honglien ottopoika Wanyang Kang suhtautuu kuullessaan hänen todellisen isänsä olleen Song-dynastian soturi, joka taisteli Jin valloittajia vastaan? Entä missä on tuo mystinen teos Yhdeksän yinin totuus, jota mahtavimmat taistelijat koittavat tavoitella keinoja kaihtamatta?

' Sinä iltana Huang Rong laittoi ruuaksi paistettua kiinankaalia ja höyrytettyä tofua aivan kuten oli luvannutkin. Kiinankaalin kaikkein rapeimmat keskiosat oli paistettu ankanjalkojen kanssa kananrasvassa ja ruoka oli täydellisen maukasta, mutta vielä ihmeellisempää oli höyrytetty tofu. Sitä valmistaessaan Huang Rong oli leikannut kinkun kahteen osaan ja kaivertanut sen sisälle kaksikymmentäneljä pyöreää koloa. Tofun hän oli leikannut kahdeksikymmeneksineljäksi täydelliseksi palloksi, painanut ne koloihin, sitonut sitten kinkun puoliskot taas yhteen ja pannut suureen pataan höyryttymään. Kun ruoka oli valmista, kaikki maku oli siirtynyt kinkusta tofuun, liha joutui pantavaksi syrjään ja Hong Qigong sai eteensä vain tofupallot. Heti ensimmäisen suupalan maistettuaan hän oli myytyä miestä. Ruokalaji oli saanut nimekseen Kaksikymmentäneljä siltaa ja kirkas kuutamo tunnetun Tang-kaudelta peräisin olevan runon mukaan. '
s. 111

Nyt kyllä tuli Jin Yongilta täysosuma! Lumouduin jo tästä wuxia kirjallisuuden maailmasta Kotkasoturien tarun ensimmäisessä osassa, mutta tämä toinen osa vei minulta jalat alta lopullisesti. Kotkasoturien tarun sivut ovat täynnä toinen toistaan mahtavampia taistelutekniikoita, jotka siis perustuvat enimmäkseen erilaisiin sisäisen voiman vahvistamiin lyönteihin ja potkuihin. Näillä eri tekniikoilla on myös ihastuttavia kuvaavia nimiä kuten Taivaallinen lohikäärme heiluttaa pystöään, ylvään lohikäärmeen katumus ja taivaan täydeltä kukkasadetta. Hauska lisä oli myös, että Huang Rongista paljastui taistelijan lisäksi oiva kokki, jonka mielikuvitukselliset luomukset vetivät nimissään vertoja huimille taistelutekniikoille. Vesi herahti useampaankin otteeseen kielelle näitä keitoksia kuvatessa.

Myönnän että sarjan henkilöhahmojen kuvaus ei ehkä ole maailman syvällisemmästä päästä vaan monilla on omat hallitsevat luonteenpiirteensä. Toisaalta en koe tämän haitanneen menoa, sillä niin innovatiivinen on ollut Jin Yongin mielikuvitus luodessaan näin rikkaan ja moninaisen henkilökaartin. Nämä uudet mestarit kuten Pohjoisen kerjäläinen, Idän vääräoppinen, Lännen myrkky sekä Keskustan ihme olivat niin huikeita ja edustivat niin täysin erilaisia koulukuntia, että tylsää ei kyllä tätä teosta lukiessa tullut. Olikin herkullista seurata Guo Jingin kehitystä ja opetustaivalta läpi eri mestareiden. Oli myös mukavaa vaihtelua, että tällä kertaa päähenkilö ei ole suinkaan kuvattu ylivoimaisen mahtavana vaan hän on aika hitaalla järjenjuoksulla varustettu poika, joka sitkeytensä avulla pääsee etenemään. 

Yhdeksän yinin totuus tuntui ensimmäistä osaa koherentimmalta teokselta, jossa jokainen luku muodosti omat selkeät kokonaisuutensa. Olikin kiehtovaa seurata kuinka 40-80 sivuiset luvut kuitenkin jäivät aina kauheaan cliffhangeriin pakottaen lukijan vielä lukemaan yhden, vaikka se tarkoittikin lisätuntia lukuaikaa. Selkeästihän tästä huomaa, että teos on alkujaan ilmestynyt jatkokertomuksena ja suomennos on vain jaettu neljään osaan. Muistan hämmennykseni ensimmäisen osan luettuani, että tämähän jäi aivan kesken, ja niinhän siinä kävi, että tämä osa alkoi täysin keskeltä. Onneksi teoksen alussa oli kuitenkin lyhyt kertaus edellisen osan pääpiirteistä ja mihin jäätiin niin että perässä pysyi varsin mainiosti.

Historialliset tapahtumat jäivät myös tässä hiukan vähemmälle painopisteelle, sillä tarina kietoutui enempi uusien mestareiden ja Guo Jingin taistelutaitojen kehittymiseen. Selkeästi kuitenkin jo pedattiin tulevaa Song ja Jin dynastioiden yhteenottoa. Jäänkin siis malttamattomana odottamaan seuraavaa osaa. Ilmeisesti fantasiakirjallisuus toimii minulla nykyään chick-litin sijasta mainiona viihdekirjallisuuden muotona, joka imaisee mukaansa. Voin vain suositella tätä kiinalaista wuxia kirjallisuuden klassikkoa!

' "... että taivaan äärien takana taivas jatkuu edelleen ja että jossain on vielä voimakkaintakin taistelijaa voimakkaampi taistelija" ' 
s. 62  

Tähdet: 5 / 5

Muut sarjasta lukemani osat:

  

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Viisasteleva sydän - Jane Austen

Kirjan nimi: Viisasteleva sydän (Persuasion)
Kirjoittaja: Jane Austen, suomentanut Kristiina Kivivuori
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1818, suomennos 2013
Sivumäärä: 311
Mistä: Omasta hyllystä

' Anne Elliot, jolla oli sellaiset syntyperän, kauneuden ja luonteen edut, hänkö heittäisi elämänsä hukkaan yhdeksäntoista vuoden iässä, sitoisi itsensä jo siinä iässä nuoreen mieheen, jolla ei ollut muuta suositusta kuin oma itsensä eikä muuta toivoa varallisuuden karttumisesta kuin sangen epävarman ammattiuran tarjoamat mahdollisuudet, eikä minkäänlaista sukua turvaamassa edes vastaista nousua tuolla uralla - totisesti se oli elämänsä hukkaan heittämistä, jonka ajatteleminenkin jo kauhistutti! Anne Elliot, niin nuori, niin harvoille tuttu - joku tuntematonko, suvuton ja rahaton mies, saisi ryöstää hänet, tai oikeastaan raahata hänet muassaan ylen kuluttavaan, hermoja koettelevaan, nuoruutta kuihduttavaan riippuvaisuuden tilaan! Se ei saanut tapahtua, jos ystävän puolueeton väliintulo suinkin saattoi estää sen, ystävän, jolla oli melkeinpä äidin rakkaus ja äidin oikeudet. '
s. 35

Aatelissukuinen Anne Elliot on nuoruudessaan rakastunut palavasti nuoreen meriupseeriin Frederick Wentworthiin. Onnensa kukkuloilla nuorikko päätti kihlautua ja he näkivät jo onnellisen tulevaisuutensa siintävän horisontissa. Sitten Annen suku päätti puuttua asiaan. Annen isä Sir Walter Elliot on kuulu turhamaisuudestaan niin ulkonäön kuin suvun suhteen. Mikäli joku ei löydy baronettikalenterin sivuilta, eivät he ole mitään. Suvuton ja rahaton vävypoika kandidaatti on siis täysin epäsopiva. Jopa hänen ammattinsa on halveksittava, sillä merivoimissa miehet voivat yletä säätyään ylemmäs, mikä on myös täysin sopimatonta. Myöskin Annen rakas ystävä lady Russell on samaa mieltä ja onnistuu taivuttelemaan Annen luopumaan moisista haihatteluista.

Kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 1814 Anne on jo 28-vuotias vanha piika, jonka nuoruuden kukkeus on jo jäänyt taakse. Ylväälle isälleen ja sisaruskatraan vanhimmalle Elizabethille Anne ei ole mitään. Kun perheen rahatilanne vaatii kartanon laittamista vuokralle ja siirtymistä Bathiin, jätetään Anne jälkeen huolehtimaan huomionkipeästä pikkusiskostaan Marysta, joka on ainut avioliiton satamaan seilannut sisarus. Kellynch Hallin vuokranneen amiraalin vaimo sattuu olemaan Frederickin sisar, joten jälleennäkeminen nykyään jo kapteeniksi ylenneeseen ja omaisuutta kartuttaneeseen Wentworthiin vaikuttaa väistämättömältä. Väärinkäsityksiltä ja vanhojen loukattujen tunteiden aiheuttamalta mielipahalta ei voida välttyä. Annen sydän sykkii kuitenkin edelleen nuoruuden rakkaalleen, mutta onko heitä sittenkään tarkoitettu toisilleen? Maryn aviomiehen siskot ovat nimittäin iskeneet silmänsä tähän komeaan kapteeniin eikä Annekaan jää ilman potentiaalisia kosijoita.

' Kohta hän alkoi puhua itselleen järkeä ja koetti sammutella tunteitaan. Kahdeksan vuotta, lähes kahdeksan vuotta oli kulunut siitä, kun kaikki oli loppunut. Miten mieletöntä langeta uudestaan järkytykseen, jonka näin pitkä väliaika oli loihtinut kauas muistojen hämärään! Mitä saakaan aikaan kahdeksan vuotta! Monenmoisia tapauksia, käänteitä, muuttoja, vieraantumisia - kaikkea, kaikkea siihen sisältyi; ja menneen unohtaminen - miten luonnollista, miten ehdotonta sekin! Noihin vuosiin mahtui melkein kolmannes hänen elämästään.
Mutta ah! Kaikesta järkeilystä huolimatta hän tajusi, että itsepäisille tunteille kahdeksan vuotta saattoi olla melkein kuin ei mitään. '
s. 76 

Viisasteleva sydän on taattua laatua historiallisen romantiikan ystäville. Katsoin nyt alkuvuodesta tuon 1995 vuoden Ylpeys ja ennakkoluulo tv-sarjan, joka jätti minut kaihoisasti kaipaamaan noita Englannin alavia niittyjä ja 1800-luvun suhdekiemuroita. Onneksi omasta hyllystä löytyikin lukematta tämä Austenin teos, joka siivitti minut takaisin tuonne ihanaan miljööseen. Kuinka näin nykyajan lukijasta tuntuukaan hassulta nuo tiukat sääty jaot ja niihin liittyvät käyttäytymisnormit. Tervehdyskäynnit ovat kaiken a ja o ja päivätkin kuluvat mukavasti yhteisillä kävelyretkillä. Mitäpä muuta tekisikään, sillä eihän tuohon aikaan ollut mitään nykyajan elektroniikkaa sotkemassa ihmisten keskittymistä. Oli vain kirjat ja luonto. Mikä idylli, jonne Austen tarjoaa kurkistusreiän teoksillaan.

Viisasteleva sydän muistuttikin paljon muutaman vuoden takaisesta Ylpeys ja ennakkoluulo lukukokemuksesta, joka lumosi minut täysin. Tällä kertaa hahmojen asetelmat olivat hiukan muuttuneet luoden Annesta sen yläluokkaisen vastinparin alemman säädyn Fredrickiin. Ympäristö on kuitenkin vahvasti sama eli avioliitto spekuloinnit ovat keskiössä läpi koko teoksen. Päähenkilönä säyseä ja jopa liiankin kiltti Anne jää voimakastahtoisen Lizzyn jalkoihin, mutta toisaalta arvostan Austenin kykyä luoda uusia persoonia. Edelleen hänen tekstistään nimittäin loistaa se tietty tarkkaavainen ja humoristinen huomiokyky, jonka läpi hän on peilannut kaikki rakkaat ja vihastuttavat hahmonsa. Austenin teokset ovat minulle ennen kaikkea hyvän olon kirjoja. Viisasteleva sydän tuntuikin ihanan lämpimältä teokselta aivan kuin höyryävän kuuma kuppi kaakaota kylmänä talvi-iltana. 

Tähdet: 4 / 5

 

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Jalat ilmassa - Antti Rönkä

Kirjan nimi: Jalat ilmassa
Kirjoittaja: Antti Rönkä
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2019
Sivumäärä: 224
Mistä: Joululahja

 ' Jään katselemaan hiljennyttä pihaa ja tajuan että huomenna minun pitää kohdata vieraita ihmisiä. Minun pitää kertoa heille nimeni ja todistaa että olen hyvä tyyppi. Se ei ole koskaan sujunut hyvin. Vaikka olen hyvä tyyppi. Tai olisin, jos en pelkäisi etten ole. Tai jos minulla ei olisi näitä ongelmia jotka olen nyt kantanut tänne, näissä ajatuksissa, näissä pahvilaatikoissa. '
s. 13

Aaro muuttaa Jyväskylään opiskelemaan kirjallisuutta ja viestintää yliopistoon. Nyt on se hetki mitä hän on odottanut koko ikänsä. Nyt on viimein aika saada puhdas aloitus uuden paikkakunnan ja uusien tuttavuuksien siivittämänä. On aika jättää taakseen koko lapsuuden ja nuoruuden kestänyt kiusaaminen koulun penkeillä. Enää ei tarvitse pelätä mitä fyysistä tai henkistä väkivaltaa joutuu kohtaamaan, kun opettajan silmä välttää tai kun koittaa kotimatkan aika. Se on viimein takana ja on aika kääntää uusi lehti elämässä. Vai onko sittenkään?

Rankan koulukiusaamisen muistot vainoavat Aaroa. Vaikka enää pojat eivät huutele hänelle herjoja, kuulee hän silti heidän naurunsa ja tuomitsevat kommenttinsa päänsä sisällä. Arvottomuuden tunne on syöpynyt niin syvälle, että siitä on tullut Aaron todellisuus, jonka läpi kaikki uudet kontaktit värittyvät. Jyväskylässä hän tapaa uusia ihmisiä, mutta ei voi olla ajattelematta mitä nämä ajattelevat hänestä. Ainut apu on alkoholi ja Oxamini tabletit, joita hän naukkailee saadakseen äänet viimein hiljenemään. Onko tämä se uusi alku, jota hän niin odotti? Voivatko näin syvälle juurtuneet arvet vielä parantua?

' Ja eikö itsesääli ole surkeinta mitä on? Jos pahan olonsa paljastaa, ihmiset väsyvät, oikeastaan suuttuvat. Ryhdistäydy, he sanovat. Älä ajattele sitä, he sanovat. Älä välitä. Ota itteäs niskasta kiinni. Ihmiset suuttuvat, koska heitä pelottaa. Ihmisiä pelottaa heikkous.
En halua kenenkään sääliä. Haluan sanoa tosiasiat. Olin seitsemän, kun yhteiskunta lähetti minut laitokseen, jossa minua lyötiin ja potkittiin ja jossa minun haukkumiseni oli yleistä huvia. '
s. 63 - 64

Koulukiusaaminen on kauhea asia, joka jättää kokijaansa jäljet, jotka usein vainoavat vielä kauan kouluvuosien jälkeenkin. Kuinka lapset voivatkin olla niin julmia. Kiusaajat pääsevät usein kuin koira veräjästä, vaikka he voivat tuhota kiusatun psyykeen niin totaalisesti. Röngän autofiktiivinen päähenkilö Aaro on tästä yksi vahva esimerkki. Kuinka ihminen voikaan oppia olevansa niin mitätön ja kelpaamaton. Kuinka pahimmillaan kiusaaminen voi vääristää kiusatun ajatusmaailman niin totaalisesti, että hän ei enää näe mitään poispääsyä. Tämä on kammottava asia, mutta silti some on todennäköisesti vain pahentanut tilannetta. Nykyään kiusaaminen voi olla ympärivuorokautista. Hienoa, että Kiva koulu-aloitteita on, mutta voidaanko niillä todella saada aikaan muutosta.

Röngän teos oli itselleni varsin henkilökohtainen lukukokemus, sillä se herätti paljon esiin oman lapsuuteni ja nuoruuteni kipeitä koulukiusaamismuistoja. Vaikka itse en joutunutkaan kokemaan Aaron tapaan fyysistä väkivaltaa, jätti tuo verbaalinen ja sosiaalinen kiusaaminen vahvat jäljet. Edelleen tunnen ryhmätilanteissa usein itseni ulkopuoliseksi ilman mitään syytä. Nuo lapsuudessa opitut radat omasta paikasta painavat vain edelleen. Jokaisella on tietysti myös omat selviytymismekanisminsa näihin lapsuuden traumoihin. Siinä missä Aaro turruttaa epävarmuuttaan merkkituotteisiin ja alkoholihuuruihin itse puolestaan panostin opiskeluun ja sitä kautta hain haurastuneeseen itsetuntoon kohotusta ja hyväksyntää. Siten en täysin pystynyt saamaan otetta enää Aaron aikuisiän sekoiluista. 

Jalat ilmassa on todella tärkeä teos. Toivottavasti se herättäisi tietoisuutta koulukiusaamisesta ja sen riipivistä ja pitkäaikaisista seurauksista, jotka syövät ihmistä sisältä. Röngän teos käsitteleekin niin koulukiusamaista kuin sen aiheuttamia traumoja, mutta se myös sivuaa vanhempien korkeita odotuksia  liittyen Aaron juoksuharrastukseen. En tiedä kuinka arvioida jotakin näin henkilökohtaista teosta, sillä Rönkä on kertonut hyvinkin avoimesti teoksen perustuvan hänen omiin rankkoihin kokemuksiinsa. Toisaalta tämä teos aiheutti minussa valtaisan tunnepyörremyrskyn, mutta toisaalta en hirveästi välittänyt lukea Aaron lääke ja alkoholihuuruisesta menosta sillä yleensäkin vierastan tällaista kerrontaa lukemissani kirjoissa. Näin ollen minulle jäi hyvin kahtiajakoiset olotilat, sillä aihe ja itse kaunokirjallinen teos herättivät minussa vahvasti erilaiset reaktiot. Varmaa on kuitenkin, että tätä lukiessa ei voi välttyä kyyneliltä.

Tähdet: 3.5 / 5


lauantai 28. maaliskuuta 2020

Taikuri ja taskuvaras - Anniina Mikama

Kirjan nimi: Taikuri ja taskuvaras
Sarja: Taikuri ja taskuvaras #1
Kirjoittaja: Anniina Mikama
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2018
Sivumäärä: 411
Mistä: Kirjastosta

' Miehen katse pysähtyi kojeeseen, jota Mina piteli hämmentyneenä sormissaan kuin orava käpyä.
- Se on sydän, mies sanoi viimein.
- Mitä?
Mies hymyili vähän.
- Tuo, mitä neiti pitelee käsissään, on sydän.
- Eihän ole. Se on vain jonkun koneen pala, kellon tai höyrykoneen tai jonkun semmoisen sisältä.
- Eikö se ole sama asia? Ettekö usko, että koneilla on oltava sydän?
- En minä vaan ole ennen kuullut moista.
- Jos ette edes tiennyt, mikä se on, miksi yrititte varastaa sen? '
s. 21

Mina on 16-vuotias tyttö, joka varastaa 1890-luvun Helsingin kaduilla henkensä pitimiksi. Mina on menettänyt molemmat vanhempansa ja asuu nyt täysin yksin romahtamaisillaan olevassa vuotavassa entisessä puuliiterissä. Tuttuun tapaansa hän on valinnut kadulta seuraavan uhrinsa: parikymppisen fiinin herrasmiehen, joka asioi kelloliikkeessä. Tottuneesti Mina onnistuu putsaamaan miehen taskut ilman, että tämä edes huomaa. Turvassa puuliiterissä hän kuitenkin huomaa, että kellon sijasta hänen käsiinsä on osunut jokin mekaaninen vekotin, jossa palaa pieni punainen valo.

Minan kauhuksi mies jolta hän varasti kojeen ilmestyy hänen hökkelinsä ovelle. Vihan ja poliisien sijasta miehellä on kuitenkin tarjous Minalle. Tom haluaa Minan hänelle töihin huolehtimaan äreästä pyörätuolissa olevasta professorista, jonka kanssa hän asuu hienossa kartanossa. Mina ei voi vastustaa tarjousta lämpimästä talosta ja ylläpidosta saaden siitä vielä palkkaakin! Näin hän muuttaa Tomin ja professorin luo maagiseen kartanoon, jossa pidetään taikuriesityksiä kahdesti viikossa ja joka on pulloillaan Tomin rakentamia aidontuntuisia mekaanisia koneita. Minan ja Tomin välillä on myös välitöntä vetovoimaa, mutta kaikki ei ole niin yksinkertaista. Molemmilla on menneisyydessään haamuja, jotka nousevat vainoamaan. Pystyvätkö he pyristelemään irti kun juonikas silmukka lopulta kiristyy?

' Koiranpentu katsoi heitä pää kallellaan ja vinkaisi kysyvästi. Yksi kerrallaan kaikki muutkin esineet alkoivat liikkua. Höyryjuna tussautti ilmoille sankan savupilven ja lähti puksuttamaan raiteillaan. Jääkarhu tanssahteli kahdella jalalla ja kuumailmapallo alkoi kohota hitaasti ylöspäin. Sen korissa matkusti joukko pikkuruisia silinterihattuisia herroja, jotka tiirailivat kaukoputkella ja osoittelivat toisilleen alapuolella näkyviä maisemia. Ne ohittivat pilven reunalla istuvan kuunsirpin, jolla oli kädet ja punaposkiset ihmiskasvot. Sakaroihin oli pingotettu lyyran kielet, joita näppäillen kuu-ukko soitti Beethovenin Kuutamosonaattia. Se oli kuin sadussa Vakaasta Tinasotamiehestä, jossa lastenhuoneen kaikki lelut heräsivät yöllä eloon ja rupesivat pitämään hauskaa keskenään, jopa yksijalkainen tinasotilas. ' 
s. 50-51

Mikaman teos on taidokas yhdistelmä erilaisia genrejä. Se on nuortenromaani perinteisine rakkausdraamoineen. Toisaalta se on vaihtoehtoistodellisuuden historiallinen romaani, jota on höystetty steampunk hengellä ja dekkarimaisilla elementeillä. Loppua kohden tarina rupeaa taittumaan myös sci-fin puolelle, mikä ilahduttikin minua suuresti, sillä se herätti lopullisesti mielenkiintoni Mikaman luomaa maailmaa kohtaan. Muuten läpi tarinan Tomin aidontuntuiset koneet pitivät lukijalle seuraa. Nautin näistä osioista suuresti, sillä kuka nyt ei lumoutuisi sisään rakennetusta kokonaisesta mekaanisesta metsästä, joka on peilien avulla saatu tuntumaan loputtomalta. Tomin luoma Tinasotilas myös ryösti sydämeni, sillä tässä ihmismäisessä koneessa tekoäly ajatus on vahvasti läsnä tai sielun herättäminen kuten Tom asiaa kuvaisi. Tomin taikurishowsakin oli omat jännittävät hetkensä ja olikin kiehtovaa kuulla kuinka nämä mielikuvitukselliset temput onkaan oikeasti toteutettu.

Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä lisää sitä mystiikkaa, sillä ne asiat joita ennen kaikkea haen näiltä nuorten fantasia teoksilta on juuri ihmeellisiä maita ja toinen toistaan kummallisempia sattumuksia kuten Townsendin Nevermoor ja Garberin Caraval tarjosivat. Sen sijaan Mikaman teos on selkeästi enempi maagista realismia kuin rehellistä nuorten fantasiaa. Tomin koneet jäivät aika nopeasti sivuosaan kun nuorten rakkaushuolet ja menneisyyden selvittämättömät asiat rupesivat puskemaan sivutilaa itselleen. Yleensä nuorten teokset jäävät kuitenkin siinä syvyydessä aikuisten kirjallisuuden jalkoihin. Minan ja Tomin vetovoima ei vain oikein jaksanut kannatella varsinkaan kun Mina tuntui hiukan ikäistään nuoremmalta ja Tom oli kuitenkin jo parikymppinen mies. Koinkin että aidompi romanssi oltaisiin saatu kehkeytettyä 14-vuotiaan apupoika Joelin ja Minan välille.

Taikuri ja taskuvaras on tästä huolimatta kuitenkin varsin mainio teos. Mikäli tapahtuma miljöö ei olisi Helsinki, olisin voinut vaikka vannoa tämän olevan kansainvälinen menestysteos kotimaisen kirjallisuuden sijasta. Toisaalta Mikaman taituruus on myös huomattu, sillä tämä teos sai Topelius palkinnon 2019. Itseasiassa Taikurin ja taskuvarkaan lopun paljastukset ja juuri tuo tarinan kääntyminen maagisesta realismista enempi sci-fin puolelle herättivät myös janoni lukea lisää. Tämän trilogian toinen osa ilmestyikin viime vuonna ja kolmas osa taitaa tulla ulos juurikin näillä tienoilla. Voin hyvin kuvitella kuinka teininä olisin ihastunut tähän sarjaan täysin ja ahminut kaikki sen teoksen hetimmiten, mutta kyllä tämä aikuisellekin lukijalle uppoaa.

Tähdet: 3.5 / 5

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Lukujonossa, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahilla, Muissa maailmoissa, Sivutiellä, Kirjoihin kadonnut, Luetaanko tämä?, Unelmien aika, Oksan hyllyltä, Täällä lukulampun alla, Yöpöydän kirjat, Todella vaiheessa, Kirjojen keskellä, Siniset helmet, Kirjamerestä ongittua ja Kirjasähkökäyrä

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

P.S. Rakastan sinua - Cecelia Ahern

Kirjan nimi: P.S. Rakastan sinua (P.S. I love you)
Kirjoittaja: Cecelia Ahern, suomentanut Pirjo Lintuniemi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi:  2004, suomennos 2008
Sivumäärä: 511
Mistä: Omasta hyllystä

' Gerry oli poissa eikä palaisi enää koskaan. Niin se oli. Hän ei saisi enää ikinä silittää miehensä silkkisiä hiuksia, murjaista päivälliskutsuilla kahdenkeskeistä vitsiä, hakea lohtua kun tuli töistä kotiin ja oli halauksen tarpeessa, nukkua miehensä vieressä, herätä aamuisin hänen aivastuspuuskiinsa, nauraa hänen kanssaan niin että vatsaan koski, tai kinastella siitä kumman vuoro oli nousta sammuttamaan makuuhuoneen valot. Hänellä oli vain tukku muistoja ja päivä päivältä sumeampi mielikuva Gerryn kasvoista. '
s. 5

Holly ja Gerry ovat kuin luodut toisilleen. Jopa kinastelu on heistä loppujen lopuksi hauskaa eikä mikään ole yhteisen onnen tiellä - kunnes Gerry saa diagnoosin aivokasvaimesta. Gerryn mentyä jää Holly yksin. Ei ole enää Holly ja Gerry vaan pelkkä yksinäinen Holly, jolle arkiset asiat kuten sängystä nouseminen tai kaupassa käynti ovat muuttuneet ylivoimaisiksi. Holly on sulkeutunut omaan murheeseensa ikävöimään menetettyä yhteistä elämäänsä Gerryn kanssa. 

Eräällä kerralla, kun Hollyn äiti soittaa tyttärelleen tulee tämä kysyneeksi, milloin Holly tulisi noutamaan kirjeensä, jonka päällä lukee Lista. Jokin liikahtaa pimeyteen vaipuneen Hollyn sisällä. Kauan aikaa ennen Gerryn diagnoosia he olivat vitsailleet kuinka Holly tulisikaan toimeen ilman Gerryn pieniä muistutuksia. Näin he olivat ideoineet kuinka Gerryn pitäisi luoda lista muistuttamaan Hollya kaikista pikkuasioista. Olisiko Gerry voinut oikeasti luoda tuon listan? 

' Anna mennä diskodiiva! Kukista karaokepelkosi Club Divassa tässä kuussa. Ja kuka tietää, voit saada vaikka palkinnon...
P.S. Rakastan sinua... '
s. 82 

Gerryn joka kuukautisista kirjeistä tuleekin Hollyn henkireikä, sillä näin Gerry on häneen yhteyksissä vielä haudan takaakin. Kirjeitä on jokaiselle vuodessa jäljellä olevalle kuukaudelle yksi. Näiden ohjeiden ja kehotusten saattelemana Holly pääsee viimein prosessoimaan suruaan ja aloittamaan pikkuhiljaa elämänsä alusta. Pidinkin tätä Ahernin luomaa kertomusta varsin kauniina tapana ilmentää sitä suruprosessia, joka syntyy kun yllättäen menettää rakkaan viereltään. Yksin Holly ei olisi pärjännyt, mutta ystävien, perheen sekä Gerryn kirjeiden avulla hän pääsee pikkuhiljaa jaloilleen. Ja tietysti koska kyseessä on irlantilainen teos, ei tule unohtaa kaiken parantavan teen voimaa.

P.S. Rakastan sinua on viihdekirjallisuutta, jossa on kuitenkin vakava aihe taustalla. Se osoittaa, että on täysin fine lähteä kaikesta huolimatta ulos tyttöjen kanssa hulluttelemaan ja toisena hetkenä päätyä vessaan itkemään pahaa oloaan pois. Suhdesoppia on myös luvassa, sillä Hollyn rämäpää sisko Ciara on palannut Australiasta sekä Hollyn ikisinkku kaveri Denise on ehkä viimein löytänyt Sen oikean. Lusikkansa soppaan tuo myös komea ja ystävällinen baarin uusi omistaja Daniel eikä seitsenhenkisen perheen välisiä suhteitakaan sovi unohtaa. Genrelleen uskollisena siis jonkin verran hauskaa sähläystä on luvassa, mutta tietty lämpö kuitenkin paistaa jatkuvasti teoksen sivuilta.

P.S. Rakastan sinua on Ahernin esikoisteos joka ei jätä kylmäksi. Toisin kuin Ahernin myöhäisempi tuotanto (esim. Tapaaminen Elämän kanssa ja Lahja) niin tässä ei ollut maagisia lisäelementtejä, joita olen tottunut pitämään Ahernin tunnusmerkkinä. Tämä olikin varsin toimiva ratkaisu, sillä nyt pystyi vain keskittymään Hollyn kasvutarinaan surutyön lomassa. Huomasin myös juuri, että P.S. Rakastan sinua on vastikään saanut jatkoa ja Loppusanat on ilmestynyt suomeksi helmikuussa. Tämä olikin siis varsin ajankohtainen teos, vaikka luulinkin tarttuvani kirjahyllyyn pölyttyneeksi jääneeseen teokseen. Itse ehkä jäin kaipaamaan hiukan lisää syvyyttä sillä jotain tuntui jäävän uupumaan elokuvasovituksen koskettavuudesta, mutta varsin toimivaa viihdekirjallisuutta joka tapauksessa.

Tähdet: 3.5 / 5

 

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Aikataulukon arvoitus - Agatha Christie

Kirjan nimi: Aikataulukon arvoitus (The A.B.C. Murders)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Aune Suomalainen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1936, suomennos 2009
Sivumäärä: 289
Mistä: Omasta hyllystä

' Herra Hercule Poirot,
Te kuvittelette kai kykenevänne ratkaisemaan arvoituksia, jotka ovat liian vaikeita meidän paksukalloisille englantilaisille poliisiparoillemme? Katsotaanpa, herra Viisas Poirot, miten viisas voitte olla! Ehkäpä havaitsette että tämä pähkinä on liian kova purtavaksi. Pitäkääpä silmällä Andoveria tämän kuun 21. päivänä.
Teidän jne.
ABC '
s. 13

Kapteeni Hastings on palannut Etelä-Amerikasta visiitille koti-Englantiin. Mennessään tapaamaan vanhaa tuttuaan Hercule Poirotia löytää Hastings hänet äärimmäisen geometrisesti muotoillusta palvelutalosta, joka kelpaa jopa itse Poirotin järjestelmälliselle mielelle. Tällä visiitilla tulee Poirot näyttäneeksi Hastingsille saamansa kirjeen. Poliisi pitää sitä vain tavanomaisena härnäysviestinä, joita satelee heille päivittäin, mutta vainukoira Poirot ei ole tyytyväinen. Jokin tässä kirjeessä jää vaivaamaan hänen mieltään. Kaikki ei ole kohdillaan.

Koittaa 21. päivä eikä Andoverissa näytä tapahtuneen minkäänlaista rikosta. Sitten tulee ilmoitus: Andoverista on löydetty pientä tupakkakauppaa pitävän rouva A. Ascherin ruumis. Epäilevät katseet kääntyvät heti murhatun rouvan entiseen juoppo mieheen, joka säännöllisin väliajoin käy uhkailemassa rouvalta rahaa. Ainoat esteet tämän teorian edessä ovat kuitenkin Poirotin saama etukäteisvaroitus sekä uhrin vierestä löydetty ABC juna-aikataulukko. Pian Poirot saa toisen kirjeen, jota seuraa Elizabeth 'Betty' Barnardin kuristetun ruumiin löytyminen Bexhillin rannikkokaupungista - taas ABC taulukko vierellään. Ehtivätkö Poirot ja poliisit pysäyttämään tämän sarjamurhaajan, joka näyttää valitsevan uhrinsa aakkosjärjestyksessä? Kilpajuoksu alkaa. Seuraava kohde on Churston.

' "Tiedän", sanoin, "että itse asiassa vetäydyit eläkkeelle jo vuosia sitten..."
"C'est vrai. Kurpitsoja kasvattamaan! Ja heti tapahtuu murha - ja minä annan kurpitsani painua hiiteen. Ja siitä lähtien - tiedän varsin hyvin mitä aiot sanoa - minä olen kuin diiva, joka antaa ehdottomasti viimeisen jäähyväisnäytöksensä! Tuo jäähyväisnäytäntö toistuu sitten lukemattomia kertoja!" '
s. 11

Poirot on tähän astisen uransa vaikeimman paikan edessä. Hänen erityislaatuiset metodinsa toimivat mainiosti kun kysessä on niin sanottu sisäinen murha. Silloin Poirot voi istuutua nojatuoliinsa ja käyttää kuuluisia harmaita aivosolujaan ymmärtääkseen murhaajan päässä liikkuvat aivoitukset. Nyt hän kuitenkin on ymmällään. ABC murhaaja tuntuu niin ristiriitaiselta tapaukselta. Miksi hän surmaa aakkosjärjestyksessä? Ja miksi hän jättää käyntikorttinsa eli ABC taulukon paikanpäälle, sillä kukaan ei osaisi etsiä häntä ilman tätä tunnusmerkkiä sarjamurhaajasta? Entä miksi hän on valinnut Hercule Poirotin varoituskirjeidensä saajaksi? Poirot ei saa otetta murhaajan mielenliikkeistä, sillä vaikka murhaaja olisi hullu tulisi siltä hänen teoissaan olla jokin kieroutunut logiikka pinnan alla. Todellinen jäähyväisnäytös jällen kerran siis luvassa, vaikka niitä onkin (jo Poirotin ominkin sanoin) ollut vastassa monia. Onneksi rakas vainukoiramme ei vain millään malta pysyä eläkkeellä kasvattamassa kurpitsoja!

Aikataulukon arvoitus on taattua Christie laatua, vaikka kyseessä ei olekaan suljetun tilan mysteeri. Mielenkiintoisena lisänä olivat lyhyet välähdykset muuan Alexander Bonaparte Custin tekemisistä. Uusi ja kiehtova lähestymistapa siis ollut dame Christiellä kokeilussa. Tästä huolimatta voin luvata, että Christiemäinen jännitys pitää kyllä otteessaan aivan viimeisille sivuille asti. Aikataulukon arvoitus oli itse asiassa ensimmäinen omistamani Christien teos, vaikka pari olikin jo tätä ennen tullut luettua kirjastosta. Tällä hetkellä hyllyssäni majaileekin jo 57 hänen teostaan! Paljon on siis aikaa kulunut ensikosketuksestani Aikataulukon arvoituksen kanssa, mutta Christie into ei ole laantunut mihinkään.

Tähdet: 4 / 5