tiistai 17. syyskuuta 2019

Soturin oppivuodet - Jin Yong

Kirjan nimi: Soturin oppivuodet (Shediao yingxiong zhuan)
Sarja: Kotkasoturien taru #1
Kirjoittaja: Jin Yong, suomentanut Riina Vuokko
Kustantaja: Moebius
Julkaisuvuosi:  1959, suomennos 2018
Sivumäärä: 544
Mistä: Kirjastosta

' "Kisa jota aion teille ehdottaa vie melkoisesti aikaa eikä siitä selviä pelkällä huimapäisellä rohkeudella ja opetelluilla taistelutempuilla, siinä koetellaan todellisia taitoja ja oikeaa viisautta. Miekoin, lyönnein ja potkuin osaa taistella jokainen, joka joskus on hiukan taistelulajeissa saanut oppia, mutta me olemme kaikki wulinin parhaimmistoa. Emme me saa vajota rahvaan tasolle ja turvautua yksinkertaisiin konsteihin, vaan meidän tulee näyttää toisille esimerkkiä ja osoittaa olevamme maineemme veroisia."
s. 141-142

 1100-luvun Kiinassa eletään jakautumisen aikaa. Jin-dynastia on vallannut isoja osia Pohjois-Kiinaa ja Song-dynastian hallitsijat on ajettu pakoon Etelä-Kiinaan. Etelässä pienessä Härkäkylässä asuvat entiset pohjoisen taistelijat Yang Tiexin sekä Guo Xiaotian vaimoineen. Eräänä talvisena iltana he kohtaavat taolaisen munkin, itse Ikuisen kevään mestari Qui Chujin. Tämä suuri mestari tulee sotkeneeksi  perheet dynastioiden selkkaukseen. Myöhemmin dynastian sotilaat palaavat erottaen perheenjäsenet toisistaan. Molemmat raskaana olevat naiset joutuvat erilleen miesten kaatuessa maahan. Yang Tiexin vaimo päätyy korkea-asemaisen Jin-dynastian jäsenen huomaan samalla kun kaapatun Guo Xiaotian vaimon tie vie kohti Mongolian aroja.

Ikuisen kevään mestari Qui Chujin tuntee syyllisyyttä ja vannoo pelastavansa vaimot. Väärinkäsityksen vuoksi taolainen munkki joutuu kuitenkin napit vastakkain Etelän seitsemän kummajaisen kanssa. Hyvittääkseen tilanteen solmivat osapuolet sopimuksen: Etelän seitsemän kummajaista koittavat löytää ja pelastaa Guo Xiaotian vaimon ja lapsen ja vastaavasti Qui Chujin ottaa vastuulleen Yang Tiexin vaimon lapsineen. Tasan kahdeksantoista vuoden päästä nämä vielä syntymättömät lapset tulevat ottelemaan keskenään, mikä on paljastava kumman koulukunnan opit ovat vahvemmat.

Muutaman vuoden kuluttua Mongolian erämaassa syntynyt ja lapsuutensa asunut nuori Guo Jing (Guo Xiaotian poika) kohtaa Mongolien päällikkö Temüjin (Tsingis-kaan) joukkoineen. Guo Jing onnistuu tekemään tähän kuuluisaan päällikköön vaikutuksen, mikä johdattaa hänet keskelle Mongolien valtataisteluita. Tämän lisäksi hänen elämäänsä ilmestyvät kuin tyhjästä peräti seitsemän wulinin mestaria, jotka haluavat koulia hänestä mestaritaistelijan.

' "Tässä on Etelän seitsemästä sankarista vanhin, Lentävä lepakko Ke Zhen'e", hän sanoi ja nyökkäsi sokean miehen suuntaan. Myös Wanyan Honglie kuunteli tarkkaan ja yritti painaa jokaisen nimen mieleensä. Kullat ja hopeat varastaneen resuisen oppineen nimi kuului olevan Zhu Cong. Lyhyt paksukainen, joka oli tehnyt Wanyan Honglieen vaikutuksen ratsastajantaidoillaan, oli kolmas veli Han Baoju. Neljäs veli oli polttopuukuormineen paikalle saapunut Nan Xiren. Teurastajalta näyttävä kookas ja paksu mies oli viides veli Zhang Asheng, lempinimeltään Naurava Buddha. Kaupustelijan näköinen, vaakaa mukanaan kantava kuudes veli oli Quan Jinfa, ja kalastajatytön nimi oli Han Xiaoying, hänet esiteltiin viimeisenä ja hän oli selvästi joukon nuorin. '
s. 90 

Jin Yongin neliosainen Kotkasoturien taru on kiinalaisen wuxia kirjallisuuden johtotähtiä. Wuxia kirjallisuus oli minulle ainakin täysin uusi tuttavuus. Se pitää sisällään historiallisia sankaritarinoita yhdistettynä itämaisiin taistelulajeihin, mikä on varsin kiehtovalta kuulostava kattaus. Tietysti mukana on hiukan fantasiaelementtejä mestarien ylivoimaisissa kyvyissä, mutta periaatteessa asiat on pyritty selittämään sisäisten voimien avulla. Erityisesti innostuin, kun tajusin teoksen laajemman miljöön perustuvan oikeisiin historiallisiin tapahtumiin kuten Song- ja Jing-dynastioiden väliseen kamppailuun sekä Tsingis-kaanin nousuun Mongolien johtajaksi. Tuo on aika, josta ei hirveästi kertoilla näin Eurooppalaisessa peräpohjolan oppikirjoissa. Yongin teos herätti kuitenkin sisäisen historioitsijani perehtymään lisää kyseiseen ajanjaksoon ja tapahtumiin. 

Erilaisilla taisteluilla on tarinassa myös hyvin merkittävä rooli ja niiden yksityiskohtaiset kuvaukset saattoivat jatkua sivutolkulla. Aluksi olin aivan lumoutunut. Aivan kuin next-level kung-fu elokuvan taistelukohtaukset olisivat avautuneet silmieni eteen, mutta tällä kertaa luettujen sivujen välityksellä. Uskomatonta vauhtia ja kehonhallintaa on luvassa kun eri koulukuntien mestarit ottavat yhteen. Ikävä kyllä alun lumous ei jaksanut kannatella teoksen loppuun asti. Näitä yksityiskohtaisia kamppailuja tuli vastaan aika jatkuvalla syötöllä, mikä uuvutti ainakin tämän innostuneen lukijan paikoin. Sivumäärästään huolimatta itse tarina ei ehtinyt edetä vielä edes kovin pitkälle, mutta loppu jäi kyllä niin pahaan cliffhangeriin että seuraavakin osa on pakko lukea.

Yongin tarjoilema henkilökatras on myös varsin runsas. En tiedä oliko syynä yksinkertaisesti henkilökaartin määrä vai vierasmaalaiset nimet, mutta minulla meni hyvä tovi päästä perille kuka onkaan kuka. Pelastuksekseni koituikin niteen takaosassa sijaitseva henkilöluettelo, jota tuli aika ahkerasti vilkuiltua. Tämä henkilökaarti on myös kuin ylitsepursuava runsaudensarvi. Menoa ja meininkiä riittää kun aina nurkan takaa voi ilmestyä uusi yhä mahtavampi mestari uudesta koulukunnasta. Tylsyys ei ainkaan näiden värikkäiden hahmojen seurassa pääse yllättämään, mistä hatunnosto Yongin loputtomalle mielikuvitukselle. Tämä yhden teoksen runsaus saa vain jo pohtimaan, että mitäköhän kaikkea kirjailijalla onkaan hihassa vielä seuraaviin osiin.

Soturin oppivuodet on siis hyvin erilainen teos kuin mitä olen ikinä ennen tullut lukeneeksi. Se yhdistelee historiaa sekä lähes yliluonnollisia taistelulajeja. Vaikka yleensä lapsikertojat ärsyttävätkin minua suuresti, varsinkin Guo  Jingin kaltaiset tyhmemmän puoleiset tapaukset, niin tykästyin kuitenkin teoksen hyvää tarkoittavaan ja lämminsydämiseen päähenkilöön. Oli myös kiehtovaa tutustua eri koulukuntiin kuten Taolaisen täydellisen totuuden koulukuntaan, Persikankukkasaaren koulukuntaan sekä Aaveportin koulukuntaan. Eri liikkeillä oli myös ihanan runollisia nimiä kuten 'nouseva feeniks', 'meren syvyyksiin sukeltava lohikäärme' sekä 'pääsky palaa pesäänsä'. Kokonaisuutena kiehtovan erilainen teos.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Siniset helmet
 

perjantai 13. syyskuuta 2019

Ruumis kirjastossa - Agatha Christie

Kirjan nimi: Ruumis kirjastossa (The Body in the Library)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Ragni Rossi
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1942, suomennos 1972
Sivumäärä: 188
Mistä: Omasta hyllystä

' "Sinä olet nähnyt unta, Dolly, ja sillä hyvä. Sinuun on vaikuttanut se salapoliisiromaani jota luit - 'Johtolankana katkennut tulitikku'. Kyllähän sinä tiedät - lordi Edgbaston löytää kauniin vaaleaverikön kuolleena kirjastosta takanedusmatolta. Kirjoissa ruumiit aina löytyvät kirjastoista. Todellisessa elämässä en ikinä ole kuullut vastaavasta tapauksesta." '
s. 9

Kun sisäkkö pyyhältää Bantryjen makuuhuoneeseen kertomaan, että kirjastossa on ruumis, eivät he ole uskoa korviaan. Eihän ruumiita löydy kirjastoista kuin halvoissa salapoliisikirjoissa! Ei siinä auta muu kuin nousta ylös ja käydä tarkistamassa tilanne - ja siellä vanhan kirjastohuoneen takanedusmatolla on kuin onkin ruumis. Karhuntaljan päällä makaa eloton nuori platinablondi, jonka satiininen iltapuku ja vahva ehostus ovat täydellisessä ristiriidassa iäkkäiden Bantryjen kodin kanssa. Kuka tämä mysteerinainen on ja ennen kaikkea miten hän on päätynyt Gossigton Halliin?

Rouva Bantry päätätä kutsua hyvän tuttunsa kylän vanhan vainukoiran neiti Marplen apuun, sillä ikävät kielet jo laulavat kuinka herra Bantry on varmasti kuristanut rakastajattarensa. Kun poliisi saa tiedon kadonneesta tanssijattaresta Danemouthin Majestic-hotellista, päättävät neiti Marple ja rouva Bantry lähteä kylpylälomalle Majesticiin, jossa päiväohjelmaan kuuluu kuitenkin rentouttavien kylpyjen sijasta asioiden nuuskiminen. Majesticissa he kohtaavat invalidi Conway Jeffersonin, miehen jonka omaisuutta hänen lapsiensa lesket havittelevat. Pian selviää, että juuri Conway on ilmoittanut nuoren tanssijatar Rubyn katoamisesta. Miten Jeffersonit liittyvät tähän tyttöön? Oliko tanssiesitysten taustalla enemmänkin draamaa kuin alkujaan näyttää? Ja eikös elokuvamaailmaan yhteyksissä olevaa pöyhkeää Basil Blakea ole nähty blondi käsipuolessaan? Neiti Marplen on aika kääriä hihat ja selvittää, mitä oikeasti onkaan tapahtunut.

' "Et ehkä usko minua, mutta alakerran eteisaulassa istuu tällä hetkellä mysteerien ratkaisemisen asiantuntija. Tämä henkilö on etevämpi kuin minä ja jokseenkin todennäköisesti hänellä saattaa olla paikallista vainua."
"Mistä sinä puhut?"
"Alakerrassa, eteisaulan vasemmalta lukien kolmannen pylvään juurella istuu vanha nainen. Hänellä on suloiset tyynet ikäneidon kasvot ja mieli, joka on luodannut inhimillisen pahuuden syvyydet ja suhtautuu siihen kuin mihin tahansa päivätyöhän. Hänen nimensä on  neiti Marple. Hän on kotoisin St. Mary Meadin kylästä, josta on puolitoista mailia Gossingtoniin, hän on Bantryjen ystävä - ja rikosasioissa hän on taitava, Conway." '
s. 87

Lähtöasetelmat ovat kutkuttavat: iäkkään pariskunna kirjastosta löytyy täysin toisesta maailmasta tulevan nuoren neidon ruumis. Odotin malttamattomana mitäköhän Christie onnistuu tästä sopasta keittämään ja oletin tapahtumien sijoittuvan pitkälti taas tuttuun tapaan pikkukylään ja sen pinnan alla piileskeleviin salaisuuksiin. Yllätyinkin siis kunnolla, kun mysteerin tiet veivätkin hyvin nopeasti pois Gossington Hallista ison hotellin miljööseen. Tuttuun tapaan Christie onnistuu kuitenkin lopulta solmimaan kaikki langanpätkät ja juonikuviot tyydyttävästi yhteen, vaikka miljöö vaihtelikin vahvasti tarinan saatossa.

Christie onkin jo pitkään ollut luottokirjailijani, eikä hän tälläkään kertaa petä. Jälleen kerran päädyin pyörittelemään päässäni vaikka minkälaisia villejä juonikuvioita, mutta täysin ei taaskaan arvaukseni osuneet oikeaan. Toisaalta olin ylpeä, että kerrankin bongasin oleellisen vihjeen heti alussa. Ehkä olen tullut lukeneeksi Christieitä jo sen verran, että osaan etsiä niitä sinäänsä pieniä ja merkityksettömiä sivuhuomioita, jotka lopulta ovatkin avainasemassa ratkaisussa. Ruumis kirjastossa on siis mukava välipala, joka ei kuitenkaan yllä aivan Christien parhaimmistoon. 

Tähdet: * * * +


tiistai 10. syyskuuta 2019

Koodinmurtaja - Mai Jia

Kirjan nimi: Koodinmurtaja (Jie mi)
Kirjoittaja: Mai Jia, suomentanut Rauno Sainio
Kustantaja: Aula & co
Julkaisuvuosi:  2002, suomennos 2017
Sivumäärä: 356
Mistä: Kirjastosta

' Käytin kahden vuoden aikana kaikki vuosilomani kulkien ristiin rastiin pitkin Etelä-Kiinan rautateitä. Sinä aikana haastattelin yhteensä viittäkymmentäyhtä silminnäkijää, joista kukin oli jo ehtinyt tulla vanhaksi ja raihinaiseksi. Lopputuloksena oli yli miljoonan kirjoitusmerkin edestä muistiinpanoja, joiden ansiosta uskoin viimeim voivani istua alas ja kirjoittaa kirjan. '       s. 29

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa suolakauppiassuku eli mahtivuosiaan Kiinan C-kaupungissa.  Kaikki kuitenkin muuttuu kun sukuun syntyy isopäinen ja harvinaisen älykäs tyttölapsi Rong "Helmitaulu" Lilja. Tämä tyttö tuo paitsi mainetta kaupungin akateemialle niin myös harmia, sillä hän synnyttää vuorostaan Isopäisen Pirun, joka perheen mustana lampaana ajaa koko suvun turmioon. Tämän pojan äpärälapsi pääsee kuitenkin kartanon maille ulkomaalaisen unia tulkitsevan Vieraan huollettavaksi. Tätä äpärää kutsuttiin pitkään Piruksi (isänsä mukaan) tai Isopäiseksi Hyönteiseksi (päänmuotonsa mukaan) eikä hänellä ollut muita kuin päärynätarhassa asuva Vieras tukenaan. 

Kun Vieras menehtyy, suvun johtohahmo nuori Lilja käy tapaamassa poikaa ja huomaa tämän uskomattomat matemaattiset kyvyt. Poika on kuin ilmetty isoäitinsä! Nuori Lilja ottaa nyt vuorostaan pojan siipiensä huomaan ja tämä saa uuden nimen: Rong Jinzhen. Minne Rong Jinzhen meneekään herättävät hänen ihmeelliset matemaattiset kykynsä huomiota. Lopulta myös Kiinan Erikoisyksikkö 701 iskee silmänsä tähän ihmelapseen ja värvää hänet salaiseen tehtävään suoraan yliopiston penkiltä. Rong Jinzhen viedään salaiseen tukikohtaan, jossa hän saa eteensä elämänsä vaikemman haasteen. Purppura-koodi on niin vahva että kukaan ei ole sitä onnistunut murtamaan. Toisaalta Jinzhen ei ole kuten muut. Hän voi murtaa koodin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita etteikö koodi voisi murtaa myös hänet, kuten niin monet muutkin nerokkaat mielet ennen häntä.

' "Naurettavaa! Luuletko muka, että yhdellä atomipommilla voidaan voittaa sotia? Rong Jinzhenin avulla olisimme voineet voittaa käytännössä minkä sodan hyvänsä. Atomipommi oli pelkkä kansakuntamme voiman symboli, muiden nähtäväksi tarkoitettu kaunis kukkanen. Rong Jinzhenin tehtävä oli tarkkailla ihmisiä, erottaa tuulesta ihmisten sydämenlyönnit ja kurkottaa salaisuuksiin syvällä heidän sisimmässään. Vain tuntemalla vihollisensa ja sitä kautta itsensä voi lopulta selvitä sadasta taistelusta naarmuitta. Siksi Rong Jinzehenin tekemällä työllä oli meille paljon enemmän käytännön merkitystä kuin ydinaseiden rakentamisella."
Rong Jinzhen oli työskennellyt koodinmurtajana. '
s. 166

Mai Jian teos on erillainen kuin olin alkujaan odottanut. Kansiliepeissä sitä kuvaillaan Kafkan ja Christien sekoituksena, mutta itse en näkisi asiaa näin. Jännityksen sijasta teos on enimmänkin tarina kasvusta, vaietusta historiasta ja matematiikasta. Kuinka nerous voi olla niin suuri lahja kuin taakkakin. Kuinka arvaamattomat ovatkaan elämän tiet ja kuinka hauraita sen askaleet.

Koodinmurtajan kertoja on nimetön kirjailija, jonka haastatteluista koostuu iso osa kertomusta. Ne ovat paloja, jotka valaisevat Rong Jinzhenin vaiheita antamatta hänelle itselleen kuitenkaan sanavuoroa. Haastattelujen välissä on tavallista kerrontaa, mutta siltikin itse Rong Jinzhen jäi etäiseksi. Hän oli nero, jonka mielestä ja aivoituksista ei sanaut otetta. Hän oli palvottu tuntematon sankari, joka silti oli täysi mysteeri kuin kuoreensa vetäytynyt simpukka. Rong Jinzhenin maailma oli matematiikan ja numeroiden maailma, eikä hän omalaatuisia kytkentöjään voi hahmottaa tavallisella mielellä.

Mielestäni Mai Jia on tehnyt teoksessaan hienoa työtä. Se on tyyliltään hyvin erilainen, mutta silti sen etäisyys toimi havinnollistavana tehokeinona. Kuinka neron aivoituksia olisikaan voinut avata niin tyydyttävästi, että lukija olisi ollut vakuuttunut hänen ylivertaisuudestaan? Tottakai tällaisista super ihmisistä lukeminen on aina hiukan kulmakarvoja kohottavaa, että kuinka yksi ihminen muka voi olla ratkaisu kaikkeen, mutta tässä se ei onneksi liiaksi häirinnyt. Olisin vain toivonut kirjaan enemmän kerrontaa salaisen yksikön päivistä ja koodin murtamisprosessita, sillä kirjailijalla on myös omakohtaista kokemusta Kiinan tiedustelupalvelusta. Mutta se ei ollutkaan pääasia tässä tarinassa, vaikka se antoikin sille raamit.  Nerouden pohdinta on sen keskiö.

' "Olen aina uskonut, että nerous ja hulluus ovat saman kolikon kaksi puolta. Ne ovat kuin oikea ja vasen käsi, kaksi ruumiista ulospäin työntyvää raajaa, jotka vain sattuvat kurottamaan eri suuntiin. Matematiikassa puhutaan positiivisen ja negatiivisen äärettömyyden käsitteestä. Voimme pitää neroutta positiivisena äärettämyytenä hulluuden edustaessa negatiivista äärettömyyttä. Matematiikassa positiivista ja negatiivista äärettömyyttä pidetään kuitenkin yhtenä ja samana, samana äärettömän kaukaisena ideaalipisteenä. [- -]" '
s. 302-303

Tähdet: * * * *

tiistai 20. elokuuta 2019

Elävien kirja - Affinity Konar

Kirjan nimi: Elävien kirja (Mischling)
Kirjoittaja: Affinity Konar, suomentanut Hanna Tarkka
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  2016, suomennos 2017
Sivumäärä: 457
Mistä: Kirjastosta

' "Kumpi olisit mieluummin, avain paikkaan jossa pelastuisimme vai ase joka tuhoaisi vihollisemme?" '
s. 28

 12-vuotiaat identtiset kaksoset Pearl ja Stasha kyyhottävät Maman ja isoisä Zyden kanssa karjavaunuissa piilossa. Kun natsisotilaat pysäyttävät vaunut, mitään ei ole enää tehtävissä. He ovat nimittäin juutalaisia, eikä heidän kaltaistensa tie voi johtaa kuin yhteen paikkaan - Auschwitziin. Leirillä Pearl ja Stasha pääsevät kuitenkin erityisasemaan, sillä kaksosista ja poikkeamista kiinnostunut tohtori Mengele haluaa heidät Tarhaansa. Tämän asemansa nojalla tytöt välttävät kaasukammiot, mutta millä hinnalla. 

Tarhassa lapset joutuvat päivittäin epäinhimillisten tutkimusten kohteeksi. Tohtori Mengele on nimittäin päättänyt selvittää ja rikkoa kaksosia yhdistävät fyysiset siteet. Kaksoset ovat siis turvassa niin kauan kuin kumpikin osapuoli pysyy hengissä, sillä kaksonen ilman pariaan ei ole minkään arvoinen. Eräänä päivänä Pearl kuitenkin katoaa. Onko hän kuollut? Vai onko Mengele vienyt hänet? Parin kuukauden päästä kun venäläisjoukot saapuvat vapauttamaan vangit, päättää Stasha kostaa kadonneen Pearlin kohtalon. Mengelen on maksettava siitä mitä hän teki heille.

' [- - ] sydämeni oli jo vaipumassa sisusteni syvyyksiin, mustaan paikkaan, jota edes Setä ei tuntenut, ja siellä se loi nahkansa, rypi sapessa, kasvatti uuden kuoren ja piikit. Näin aseistautuneena neuvokas elimeni kiipesi ylös kylkiluutikkaita ja palasi paikalleen. '
s. 204

Tohtori Mengele, Auschwitzin kuolemanenkeli, Setä - tällä kammottavalla ihmisellä on monta nimeä. Hänen julmat lääketieteelliset kokeensa ovat tunnettu osa Auschwitzin karmeuksia. Kuinka hän halusi jäädä historiaan suurena perinnöllisyystieteilijänä joka auttoi jalostamaan ylivertaista arjalaistarotua, ja kuinka keskitysleireiltä löytyi sopivasti natsien mielestä arvottomia ihmisiä hänen kaameisiin ihmiskokeisiinsa. Joka toinen päivä kaksoset vietiin alasti huoneisiin, joissa heiltä laskettiin silmäripsetkin ja verrattiin toiseen osapuoleensa. Näiden välipäivinä heitä puolestaan vietiin laboratorioihin, missä heihin pistettiin erilaisia aineita koemielessä. Se mitä Mengele teki on täyttä totta, mikä saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin lukiessa, vaikka kaameisiin yksityiskohtiin ei upotakaan Konarin romaanissa. Kaameata kuinka toisilta voidaan viedä heidän ihmisarvonsa täysin ja tehdä heistä vain eläimiä laboratorioon! Kaasukammio olisi saattanutkin olla loppujen lopuksi onnekkaampi kohtalo.

Elävien kirja jakaantuu siis kahteen osaan. Ensimmäinen koostuu kaksosten ajasta Mengelen Tarhassa, jossa kaikkien niiden pistosten välissä on myös elämää. Lapsien sopeutumiskykyä voi vain ihmetellä, sillä kaikesta siitä karmeudesta ja kokeista huolimatta ystävyyssuhteita syntyy. Toinen osa pitää sisällään taas toisenlaisen selviytymistarinan. Vaikka venäläiset vapauttavatkin vangit, alkaa siitä vain toinen selviytymistaisto luonnonarmoilla. Katkeruus ja tarve kostaa on suuri. Se mustaa nuoren Stashan sydämen. Toisaalta jos on nähnyt niin paljon pahuutta, mitä voi olettaakaan.

Konarin teosta on paikoin myös kritisoitu sen epäuskottavuudesta. Vaikka teos koskettikin vahvasti ja sen tarina ansaittsee tulla kuulluksi, en minäkään voinut ohittaa joitakin näitä seikkoja. Pearlin ja Stashan suhde on kuvailtu niin tiiviiksi, että he pystyvät tietämään toistensa unet, tuntemaan fyysiset kivut sekä piirtämään samat asiat näkemättä toista. Ymmärrän, että Konar on halunnut kuvailla tyttöjen välistä äärimmäisen vahvaa sidettä, sitä kuinka he ovat kuin yksi olento, mutta liika on liikaa. Stasha myös uskoo olevansa kuolematon kiitos Mengelen, mutta tämän laitan nyt 12-vuotiaan lapsen mielikuvituksen piikkiin. Varsinkin loppupuolella myös osa tapahtumista lipsui tuonne epäuskottavuuden rajoille, mutta toisalata kertomuksen sadunomaisuus oli samalla myös sen vahvuuksia.

Vaikka Elävien kirjassa on siis joitakin uskottavuudesta johtuvia kerronnasta etäännyttäviä elementtejä, on se kokonaisuutena kuitenkin varsin onnistunut teos. Sen aihe on puhutteleva ja herättelevä. Aluksi myös ihmettelin ratkaisua omistaa puolet kirjasta Auschwitzin jälkeiselle ajalle, mutta näin jälkikäteen ajatellen, tälläkin osalla oli oma tarkoituksena. Konarin kieli on myös hyvin kaunista mutta samalla helppolukuista, millä hän onnistuu kuvaamaan osuvasti tyttöjen tuntemuksia. Ainakin minulle tämä oli silmät avaava lukukokemus.

' Ja siellä se päätettiin, veikselin rannalla, lumihangessa katedraalimaisten puunoksien alla: me surmaisimme Mengelen Varsovassa. Me veisimme häneltä objektilasit, luut, numerot, näytteet. Me irrottaisimme hänestä palan kerrallaan kunnes jäljellä olisi yksi ainut viiksikarva todisteena hänen hirmutöistään.
Hän oli yrittänyt tehdä meistä hirviöitä. Mutta loppujen lopuksi hän oli itse oma epämuodostumansa. '
s. 276 

Tähdet: * * * *


  

tiistai 13. elokuuta 2019

Metsämiehen muistelmia - Ivan Turgenev

Kirjan nimi: Metsämiehen muistelmia (Zapiski ohotnika)
Kirjoittaja: Ivan Turgenev, suomentanut Hilja Riipinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi:  1852, suomennos 1960
Sivumäärä: 398
Mistä: Isältä lainassa

' Tehkää minulle seuraa, rakas lukija, ja lähtekäämme yhdessä ajelulle. Ilma on ihana; lempeänä sinertää toukokuinen taivas; pajujen sileät, nuoret lehdet kiiltävät kuin olisivat ne juuri pestyt; leveää, tasaista tietä peittää punervakorsinen matala ruoho, jota lampaat niin mielellään jyrsivät; oikealla ja vasemmalla loivien kunnaiden pitkillä rinteillä huojuu vihreä ruis; ohuina täplinä liukuvat sitä pitkin pienten pilvenhattaroiden luomat varjot. '
s. 204

Nimetön kertojamme on vapaa aatelinen Venäjän metsistä. Tilanhoidon sijasta kuluttaa hän aikaansa kiertäen äiti Venäjän maita ja mantuja erikoislaatuisen toverinsa Jermolain kanssa pyssy olalla ja ajokoira mukanaan. Erinäisillä metsäretkillään tulee hän myös kohtaamaan peltopyiden ja teerien lisäksi venäläistä kansaa aina maaorjista toisiin aatelisiin ja kaikkeen siltä väliltä. 

Metsämiehen muistelmia koostuukin 25:stä luvusta, joista jokainen kertoo yhden tarinan. Yleensä luvut seuraavat samaa rakennetta, jossa kertojamme on metsällä ja luonnon kuvaus salpaa hengen. Sitten hän törmää metsällään johonkuhun, joiden kanssa hän päätyy juttusille tai kuulee salaa keskusteluja, jotka roattavat 1800-luvun venäläsiten elämää ja kommelluksia. Kukaan ei ole liian ylhäinen tai alhainen kertojallemme, joka kuitenkin tuntee hengenheimolaisuutta enempi luonnon kanssa yhteydessä oleviin maaorjiin kuin kartanoissaan löllyviin muihin ylimystöläisiin. 

Itselleni maaorjien täysin olematon asema tuli myös täysin uutena. He olivat käytännössä tilukset omistavan maan vankeja ja tämän oikkujen orjia. Mikäli käsky kävi oli kalastajan tartuttava kokin kauhaan eikä toivoa vapaudesta siintänyt silmissä. Ylipäätänsä Turgenevin teos on aikansa kuva joka valottaa vahvasti 1800-luvun venäläistä elämänmenoa. Nokkelaa sanailua ja huumoria riitti teoksen sivuilla, kun kertojamme marssittaa silmiemme eteen mitä erilaisempia tovereita ja kohtaloita. Tarkkaan on Turgenevin kynä vilistänyt pakko on myöntää.

' On suloista maata selällään metsässä ja katsella ylös! Tuntuu kuin katsoisi pohjattomaan mereen, kuin leviäisi se avarana katsojan alla, kuin eivät puut nousisikaan maasta, vaan ikään kuin suunnattoman suurten kasvien juuret painuisivat alaspäin ja kohtisuorina vajoaisivat noihin lasinkirkkaisiin aaltoihin; puiden lehdet ovat vuoroin läpinäkyviä kuin jalokivet, väliin tihenevät hopeiseksi, tummaksi vihreydeksi. Jossain tuolla etäällä ohuen oksan latvassa näkyy liikkumaton, yksinäinen lehti läpinäkyvää, vaalenasinistä taivasta vasten ja sen rinnalla heiluu toinen, jonka häälyntä muistuttaa kalaparven liikettä, ja on kuin se liikkuisi omasta voimastaan, eikä tuulen paineesta. '
s. 126

Metsamiehen muistelmia on teos johon en todennäköisesti olisi itse tullut koskeneeksi pitkällä tikullakaan, sillä metsästysjorinat 1800-luvun koukoroisella ottella ei suoraan sanottuna kuulostanut kovin houkuttelevalta. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen, että isäni tyrkkäsi tämän kourani. Parin totuttelusivun jälkeen Turgenevin kerronta nimittäin imaisi minut täysin lumoihinsa. Pääsin lukemaan sivu toisensa perään todella taiturimaista ympäristön kuvausta, josta paistaa kertojan rakkaus luontoon. Toisaalta taas lukujen eri kertomukset viihdyttivät ja tarjosivat monipuolisen kattauksen erilaisia tarinoita ihmisistä. 

Yllätyksekseni huomasinkin, että Turgenevin teoksessa oli kaikki kohdillaan ja vielä enemmän. Tietysti paikka paikoin sorruttiin liiallisiin krumeluureihin kielen kanssa, mutta vähempää en 1800-luvun aikaseilta teokselta odottaisikaan. Metsämiehen muistelmia on siis venäläisen kirjallisuuden klassikoista yllättäjä, joka helposti jää tunnettavuudessa Dostojevskin ja Tolstoin teosten jalkoihin, mutta jota voi kuitenkin lämpimästi suositella. 

Tähdet: * * * * +

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...