maanantai 18. maaliskuuta 2024

Pappia kyydissä - Kirsti Ellilä


Kirjan nimi
: Pappia kyydissä
Sarja: Kirkkotrilogia #1
Kirjailija: Kirsti Ellilä
Lukija: Annina Rubinstein
Julkaisija: Saga Egmont
Julkaisuvuosi: 2009, äänikirja 2023
Kesto: 6h 47min
Mistä: Kirjastosta
 
Matleena ihastuu tuohon vanhaan omakotitaloon ensisilmäyksellä. Tämä on oleva heidän perheensä uusi talo! Pian sinne muuttaakin Matleena, mies Aulis sekä kolme lasta. Sitten jalkoihin tulee vielä pyörimään aivan pitelemätön ja karkaava koira sekä kulkukissa poikasineen. Elämässä siis riittää jos jonkinlaista melskettä. 

Se mikä kuitenkin erottaa Matleenan ja Auliksen muista on heidän uskonsa. He kuuluvat evankelisluterilaisen kirkon vanhoilliseen haaraan, joka vastustaa naispappeutta hyvin hartaasti. Tämä usko on niin syvällä, että teologian opintojensa loppuvaiheessa Matleena on jopa laittanut korvatulpat korviinsa, kun naispuoliset opintotoverit ovat antaneet saarnanäytteitään.

Nyt Matleena on kuitenkin tullut elämässään käännekohtaan. Kotiäitiydessä ei tunnu olevan enää järkeä, kun lapsetkin ovat jo kaiket päivät koulussa. Hän saa gradunsa valmiiksi ja valmistuu teologian maisteriksi, mutta mitä työtä hän voisi suorittaa, kun naisena hän ei voi pappisvihkimistä ottaa, vaikka opintotoverit näin tekevätkin. Työ hautaustoimistossa rupeaa tympäisemään ja Auliksellakin on aikaa vain omalle taistelulleen kirkkovaaleissa. Matleena huomaa kaipaavansa sisältöä elämäänsä. Ja samalla rupeaa kyseenalaistamaan ne uskomukset, joiden mukaan on elänyt Auliksen kanssa koko heidän liittonsa ajan. Miksei nainenkin voisi toimia pappina?
 
Tämä oli taas näitä äänikirja valintoja, kun nopeasti piti valita vain jotain tietämättä oikein itsekään mihin tarttuu. Ajattelin, että kyseessä olisi joku lämminhenkinen feelgood-kirja. Siksi vähän hämmästyinkin kuinka paljon tässä jumpattiin tuota naispappeuskysymystä. Ehkä se on ollut ajankohtainen kirjan ilmestyessä, mutta itse olen sen verran nuori, että naispappeus on minulle jo aivan itsestäänselvyys. Tämän kysymyksen vatvominen ja raamatun kohtien lainaaminen rupesi jo vähän puuduttamaankin. Itse en ole uskonnollinen, joten vähempikin olisi riittänyt. Ymmärrän, että Matleenan itsenäistymisen kannalta tämä oli ydinkysymys, mutta silti.
 
Teos myös selkeästi yritti olla hauska. Mutta huumori on kyllä vaikea genre. Toisissa kirjoissa se osuu ja uppoaa ja toisissa taas... Noh koin ehkä enempi myötähäpeää tämän teoksen kanssa. Yrityksistä huolimatta en vain päässyt samalle aaltopituudelle. Onneksi kyseessä oli varsin lyhyt teos, niin kyllä se nyt tuli kuunneltua loppuun. Olihan tälläkin teoksella omat hetkensä, ja tuonut aikanaan varmasti kiinnostavia näkökulmia naispappeus keskusteluun. En kuitenkaan aio enää jatkaa Matleenan matkassa tätä kirkkotrilogiaa.
 
Tähdet: 2 / 5
 
 

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Punainen noita - Jenna Kostet


Kirjan nimi
: Punainen noita
Kirjailija: Jenna Kostet
Kustantaja: Aula & co
Julkaisuvuosi: 2024
Sivumäärä: 322
Mistä: Kirjastosta
 
' - Meidät halutaan vaientaa, ja nämä, Maria sanoi ja heitti kirjat arkkuun, - nämä ovat kuulemma Saatanan työtä, vaikka Saatanalla ei ole mitään tekoa tämän asian kanssa! Meille väitetään, että se on harhaoppia, kerettiläisyyttä, syntiä ja maleficiumia, aivan kuin me yrittäisimme vahingoittaa ihmisiä. Mitä luulet, Valpuri, manaisimmeko me kirkkomiehelle tyrän tai laittaisimme lehmät lypsämään verta, jos pystyisimme?
- En tiedä, äiti.
- Etpä tietenkään. '
s. 19-20
 
Valpuri Kinni on muuttanut Tukholmaan parantaja äitinsä sekä veljensä Tuomaksen kanssa. On vuosi 1627 ja on vaarallista toimia parantajana. Kansa ja papisto pelkäävät saatanaa ja vain väärästä katseesta tai varomattomasta sanasta voi saada noitaleiman ja päätyä käräjille. Valpurin äidinisä, myös parantaja, sai surmansa noitakäräjillä Latvian Kuurinmaalla, ja sieltä he ovat paenneet Tukholmaan. Tavoitteena on päästä Suomeen, jossa pitäisi suvulla olla Sastamalassa peräti pieni tila eli savupirtti. Tuomas haluaisi jo lähteä, mutta äidillä ja Valpurilla on hyvä olla Tukholmassa. Parannuskeikkoja pukkaa ja eräs porvari on jopa iskenyt silmänsä Valpuriin.
 
Sitten tunnelma kiristyy. Noitia ruvetaan vainoamaan entistä innokkaammin. Maa rupeaa polttelemaan liiankin kuumana perheen naisten jalkojen alla. On aika viimein nousta laivaan ja suunnata Suomeen. Turussa Valpuria kuitenkin puistattaa. Aivan kuin hän saisi enteitä. Lähde täältä nopeasti. Voisivatko hänen lapsuutensa todentuntuiset hukutusunet olla enteitä tulevasta? Ei kai hänenkin kohtalonsa ole päättyä noitana? 
 
' Valpuri ymmärsi Tuomasta, mutta hän olisi siitä huolimatta halunnut yrittää selittää Tuomakselle, ettei yrttien keittelyssä ja viattomissa loitsuissa ollut kyse taikuudesta, vaan siitä, että yrtit hyvin tunteva saattoi niiden avulla parantaa sairauksia ja helpottaa ihmisten kurjaa elämää tässä maailmassa, jossa oli niin paljon kipua ja kärsimystä. Luonnon antimet olivat kautta aikojen pitäneet ihmiset terveinä, ravinneet ja lääkinneet, ja myös kirkon ja kirkonmiesten oli myönnettävä se, että ihminen tarvitsee luontoa ja sen tarjoamia lääkeyrttejä. Noituus, jos sitä noituudeksi edes saattoi sanoa, oli vain taitoa käyttää luonnon antimia ihmisten hyväksi. Toki kasveilla saattoi myös vahingoittaa ja aiheuttaa pahaa, mutta sellaiseen ei Valpuri ollut koskaan ryhtynyt, vaikka tunsi yhden jos toisenkin sellaisen kasvin, jolla saattoi aiheuttaa sydämenpysähdyksen, keskenmenon tai kuoleman. '
s. 91 
 
Kostetin historiallisen romaanin lähtökohdat ovat herkulliset. 1600-luvun noitavainot Suomessa ja perustuen vieläpä oikeasti eläneen Valpuri Kinnin tarinaan. Naiseen, parantajaan, josta löytyy useitakin noitakäräjä merkintöjä. On se kyllä aivan uskomatonta, kuinka se, että ymmärsit kasviparantamisesta ja autoit taidoillasi muita, niin saatoit palkkioksi saada kuolemantuomion. Parantaja-noita oli oikein haluttu alueelle, kun sairaudet runtelivat kylää. Kyllä tervehtyminen kelpasi. Mutta ei parennut jäädä samalle alueelle liian pitkäksi aikaa. Kaikki ikävätkin sattumat ruvetaan nimittäin myös laittamaan sinun nimiisi. Varoitukset tulkitaan kirouksiksi. Ja pian taas sinua vainotaan. Mielenkiintoista oli myös kuulla, että noitasyytökset eivät seuranneet vain kasveista ymmärtäviä naisia. Myös miehet, kuten Valpurin isoisä, saivat osansa, jos rupesivat näitä toimia harrastamaan. Aina sitä kauhistelee, kuinka jossain Euroopassa on noitia vainottu, mutta helposti unohtuu, että ihan täältä meidän kotisuomestakin löytyy samanlaista historiaa. Kirkon lietsoma pelko saatanasta saa kansan aivan sekaisin.
 
Mitä itse teokseen tulee, niin hämmennyin hiukan. Sen takakansitekstissä puhutaan heti vuodesta 1935 ja vesikokeesta, mutta silti teoksen alussa ei ole mitään varsinaista prologia tästä. Vain nuo hyvin hennot vihjaukset Valpurin unista. En siis tiedä olisinko lukenut tarinaa hieman toisin, jos tuo takakansi ei olisi luonut tuota lähtöasetelmaa, että tätä kohti ollaan menossa. Nyt nimittäin nautin kirjan alusta Tukholmassa, mutta kun päästiin Suomen puolelle, tuntui, että tarina jäi junnaamaan paikalleen pitkäksi aikaa. Takakannen lupaamaa jännitettä ei oikein rakennettu. Lopussa teos sai taas imaistua minut matkaansa, mutta silti koen tuon takakannen epäonnistuneena. Tuo tapahtuma ei ole mikään grande finale teoksessa eikä tarina lupailisi moista itsessään. Oltaisiin vain annettu tuon tarinan itse rakentaa omat siipensä. 
 
Kostetin Valpuri nimittäin herättää hyvin aikansa henkiin. Kuinka aivan tavallinen tyttö saattoi joutua silmätikuksi vain koska hän osasi auttaa muita taidoillaan. Koska kirkko ja papit kokivat uhkana luonnon voiman. Kyllä tuollainen kohtelu katkeroittaisi vaikka kenet. Missä kohtaa itse ei enää jaksaisi koittaa selittää, vaan hyväksyisi lopulta sen roolin, joka sinulle on annettu. Noitahan se tässä. Painukaa tiehenne tai kiroan teidät. Sinnikäs Valpuri oli. Luonto oli hänen kotinsa. Eivät ihmiset.

' Rauha oli vain tilapäistä, sillä kuten aina, ihmiset tarvitsevat jonkun jota syytellä ja vihata, kun asiat menivät ei-toivotulla tavalla. '
s. 286   

Tähdet: 3.5 / 5
 
Muualla luettu: Tuijata ja Kirjojen kuisketta

torstai 14. maaliskuuta 2024

Kahvia ja guruja - Satu Rommi


Kirjan nimi
: Kahvia ja guruja - eli kolme vuotta Intiassa
Kirjailija: Satu Rommi
Lukija: Vilma Kinnunen
Julkaisija: Saga Egmont
Julkaisuvuosi: 2009, äänikirja 2023
Kesto: 4h 48min
Mistä: Kirjastosta
 
Aiemmin Satu vannoi, ettei enää koskaan palaa Intiaan jossa kävi nuoruudessaan reppureissaamassa. Niin siinä kuitenkin kävi, että aikuisiällä astangajoogaan hurahtanut Satu päättää vaihtaa Lontoon kadut Intian joogaretriittiin. Vuonna 2005 hän siis pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntasi Etelä-Intiaan Mysoreen opettelemaan astangajoogaa kuuluisan gurun johdolla. Visiitistä tuli kuitenkin useamman vuoden reissu, jonka aikana ehtii sattua ja tapahtua vaikka sun mitä.
 
Hän päätyy ostamaan pienen majatalo-kahvila bisneksen kahden muun ulkomaalaisen joogaopiskelijan kanssa. Tämä tilaisuushan oli kuin unelmien täyttymys. Tapa ansaita rahaa elämiseen Mysoressa, harjoitella astangajoogaa ja siinä sivussa pyöräyttää länsimaalaisia aamiaisia muille ulkomaalaisille joogaopiskelijoille. Satu saa kuitenkin oppia, että Intiassa mikään ei suju niin kuin ajattelisi. Kun boileri posahtaa tulee putkimies paikalle kun tulee ja lopulta ratkaisee ongelman rautalangalla - laskuttaen tietenkin tästä kalliista varaosasta. Työntekijät myös vaativat kovaa kuria, koska eiväthän he pysty kunnioittamaan pomoja, jotka eivät välillä huuda kurkku suorana. Ja sitten vielä ne asiakkaat... Sitähän luulisi, että joogaopiskelijat olisivat oikein zenejä ja mukavaa asiakaskuntaa. Mutta ei! Ikinä Satu ei ole tavannut vaativampia asiakkaita omine super erikoisdietteineen ja dramaattisine romahduksineen jos niitä ei pystytä toteuttamaan - varsinkaan juuri sillä sekunnilla.
 
Majatalo-kahvilan pitämisen (lukijan näkökulmasta) riemastuttavien muisteloiden lisäksi näillä sivuilla Satu kertoo myös vapaa-ajan retkistään ympäri Intian muun muassa moottoripyörällä sekä visiitistään Sai Baban asmarissa miettimässä hengellisyyden ydintä. Ja tietysti joogaa. Sitähän sinne Intiaan mentiin tekemäänkin, vaikka se olikin jäädä kahvilan pyörittämisen jalkoihin - niin uuvuttavaa tuo homma oli.
 
Tämä pieni teos oli aivan loistava nojatuolimatkan tarjoaja Intiaan! Rommi on onnistunut kertomaan niin eläväisesti ja pilke silmäkulmassa kaikista sattumuksistaan, mitä hän koki noina vuosinaan Intiassa. En olekaan tainnut ennen tutustua matkakertomuksiin näin genrenä, joten yllätyin kyllä positiivisesti. Kuinka Rommi onkaan osannut nostaa esiin juuri ne hetket, jotka tuntuvat olevan sitä Intian ydintä. Puhumattakaan hemmoteltujen länsimaisten joogaopiskelijoiden terävästä kuvauksesta. Kuinka he eivät ollenkaan tunteneet tajuavan, että tässä tätä hommaa pyöritetään intialaisin resurssein joten sitä maidotonta chailattea ei nyt välttämättä ole saatavilla. Tuoretta maitoa suoraan lehmästä lypsettynä kyllä olisi jos kelpaisi. 
 
Ah tätä kuunnellessa tulin hyvälle tuulelle. Kulttuurit ovat erilaisia ja onhan se aikamoinen shokki tällaisen pohjoisen erakon muuttaa Intian väkirikkaaseen helteeseen, jossa yksityisyys on varsin tuntematon käsite. Kuka nyt yksin haluaisi olla saati matkustaa! Olen itse käynyt parin viikon reissulla Nepalissa, joten pystyin hiukan pääsemään kirjan tarjoamaan tunnelmaan. Joogaretriiteissä en kuitenkaan ole käynyt, mutta onhan se aika huvittavaa, millaisen kuvan Rommi näistä maalaa. Joogan varsinaisen opiskelun sijasta haetaan vain elämyksiä ja kyllähän nyt guruksi pitäisi päästä jo viikon harjoittelulla ja ei kun takaisin omaan maahan opettamaan. Ei malteta ottaa aikaa ja paneutua niihin oppeihin. Minullekin oli uutta, kuinka kokonaisvaltainen astangajooga on suuntauksena. Se ei rajoitu niihin jumppatunneilla tehtäviin liikkeisiin vaan kattaa koko elämän. Mielenkiintoinen pikku kirja pakko myöntää.
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muualla luettu: Luetut, lukemattomat ja Kirjakimara    
 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Dracula - Bram Stoker (+ baletti)


Kirjan nimi
: Dracula (
Dracula)
Kirjailija: Bram Stoker, suomentanut Jarkko Laine
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1897, suomennos 2014
Sivumäärä: 566
Mistä: Kirjastosta
 
' Minä odotin, mutta sitä tuntui kestävän loputtomiin ja mieleeni alkoi nousta epäilyksiä ja pelkoja. Millaiseen paikkaan ja millaisten ihmisten pariin olin tullut? Millaiseen karmeaan seikkailuun olin antautunut? Olivatko tällaiset tapahtumat jokapäiväisiä asianajotoimiston apulaiselle, joka oli lähetetty selvittämään ulkomaalaiselle asiakkaalle lontoolaisen kiinteistön ostoa? [- -] Kaikki tuntui minusta kammottavalta painajaisunelta ja odotin, että äkkiä heräisin ja huomaisin olevani kotona päivänsarastuksen tunkeutuessa sisään ikkunoista; '
s. 29
 
Jonathan Harker on nuori asianajaja, joka on lähetetty Englannista aina Transsilvaniaan asti tapaamaan asiakasta, joka haluaisi ostaa Lontoosta asunnon. Eikä mitä tahansa asuntoa vaan vanhaa ränsistynyttä ja aika lailla hylättyä. Muta mitäpä Jonathan olisi ulkomaalaisen kreivin haluja arvostelemaan. Matka osoittautuu kuitenkin heti omituiseksi. Kun paikalliset kuulevat mihin hän on menossa, he ovat mennä sekaisin pelosta. Koittavat suostutella häntä kääntymään takaisin ja antavat suoja-amuletteja mukaan. Jonathan kuitenkin sitkeästi menee toteuttamaan toimeksiantoaan. Yönpimeydessä hän pääseekin kreivin synkkään linnaan. Kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaan. Aivan kuin kreivi ei aikoisi koskaan päästää häntä lähtemään... He kohtaavat vain öisin, kreivi ei näy peileissä ja sitten hän kohtaa vielä himokkaat viettelijättäret, jotka koittavat juoda hänen vertaan. Mikä tämä hornan paikka on!? Ja kuinka hän pystyisi selvitä täältä hengissä pois?
 
Toisaalla Jonathanin kihlattu Mina odottaa uutisia ja lähtee tapaamaan ystävätärtään Lucya. Omituinen alus kuitenkin saapuu rantaan kammottavan sumun saattelemana. Koko sen miehistö on kuollut ja vain yksi lokikirja löydetään, joka valaisee aluksen kammottavaa matkaa. Tämä on hämmentävää, mutta ei kauheasti vaikuta tyttöjen elämään. Lucy rupeaa kuitenkin kävelemään unissaan ja menemään yhä heikompaan kuntoon. Lääkärit ovat ymmällään. Aivan kuin hän kärsisi pahasta verenhukasta, mutta haavaa ei vain löydy mistään. Vain pieni hakasen tekemä reikä kaulasta... Myös läheisessä mielisairaalassa eräs hullu on ruvennut käyttäytyä entistä arvaamattomammin.
 
Tilanteen pitää vielä eskaloitua paljon ennen kuin ihmismieli voi uskoa uskomattomaan. Voisiko se todella olla, että tuo Lontooseen saapunut kreivi olisi itse paholaisesta siinnyt vampyyri? Heidän on koottava iskuryhmä, jotta tämä Lontoota riepotteleva kammotus saataisiin kuriin. Mutta voiko ihminen pystyä tuhoamaan satoja vuosia vanhan kuolemattoman?  
 
' "Tiedättekö te, mikä paikka se on? Oletteko nähnyt sen helvetillisen riettauden kamalan luolan - jossa kuunvalokin kuhisee hirvittäviä olentoja ja jokainen tuulessa kieppuva tomuhiukkanen on verenjanoisen hirviön sikiö? Oletteko tunteneet vampyyrin huulet kaulallanne?" Tämän sanoessaan hän kääntyi minuun päin, ja kun hänen katseensa osui otsaani, hän kohotti kätensä ja huusi: "Voi hyvä Jumala, mitä me olemme tehneet, että meitä tällaisella kauhulla piinaat!" Ja hän vajosi sohvalle surkeutensa musertamana. '
s. 530 
 
Heti aluksi on varmaan mainittava, että kauhu ei ole minun genreni oli kyse sitten kirjallisuudesta tai filmatisoinneista. Olen kuitenkin huomannut, että kauhuklassikot ovat hyvin erilaisia kuin nykyaikaiset mässäilevät kertomuksen. Olen aiemmin uskaltautunut kokeilemaan Stevensonin Tohtori Jekyll ja Herra Hydea sekä Shelleyn Frankensteinia ja tuohon samaan klassikkojen sarjaan lisään nyt tämän Stokerin Draculan. Ne ovat kirjoja, joiden päähenkilöt kaikki tuntevat ja osat tarinoistakin, mutta silti monet eivät tunne koko tarinaa. Sen saisi vain luettuna. Sillä varsinaista kauhuahan näissä on vain nimekseltään. Enemmänkin luodaan tunnelmaa ja nuo hirviöt ovat ne aikanaan pelkoa herättävät osiot.
 
Oikeasti tykästyin kuitenkin tähän Stokerin teokseen yllättävänkin paljon. Vaikka se on verrattain pitkä 1800-luvun aikainen teos, oli sen kerronta vetävää. Se piti otteessaan eikä sortunut monien aikalaistensa tavoin aivan mahdottoman pitkiin korulauseisiin. Yllätyin kuitenkin paljon tätä lukiessa. Itse Dracula ei nimittäin olekaan päähenkilönä. Hänen taustaansa ei avata eikä hänen ajatuksiinsa päästä. Transsilvanian pelottavassa linnassakin ollaan vain alussa (ja silloin kyllä sai jo Jonathanin matkassa sydämentykytyksiä). Muuten teos koostui eri henkilöiden päiväkirjamerkinnöistä ja kirjeistä Jonathanin, Minan, hänen ystävätär Lucyn, lääkäreiden jne. Tämä olisi voinut olla hyvinkin puiseva ratkaisu, mutta se oikeasti toimi hyvin. Näin tarina avautui monesta näkökulmasta ja näki kuinka pala palalta arvoitus rupesi aukenemaan ja lopun jahtia valmisteltiin. Oikeastaan tätä voisikin suositella myös niille ihmisille, jotka pelkäävät klassikoita - kunhan ei odota nykyaikaista vampyyritarinaa vampyyrinäkökulmasta.
 
Oikeastaan sain motivaatiokärpäsen pureman tutustua tähän teokseen, sillä olin menossa katsomaan Draculaa balettiin. Tämä olikin hyvä päätös, sillä nyt pääsin näkemään, kuinka Stoker teksti heräsi henkiin vain liikekielen ja orkesterin taustamusiikin avulla. Kaksi eri tulkintaa mutta silti sama tarina. Ainakin enimmäkseen. Selkeästi balettiin oli lisätty näyttäviä ryhmäkohtauksia (en valita, kyllähän ne olivat hienoja). Myös Draculasta oli tehty inhimillisempi kertomalla hänen traaginen taustatarinansa ja lisäämällä loppuun hiukan rakkaudellista uhrautumista. Stokerin Dracula oli puolestaan vain kuvattu eläimellisenä paholaisen sikiönä - tosin halutessaan myös sivistyneenä isäntänä. Voinkin suositella lämpimästi myös tuota baletti tulkintaa tästä teoksesta, jos tuo viisisataa sivua jännittää liiaksi. Tietysti lukeneena tarina heräsi vielä eri lailla eloon. Nyt pystyin bongaamaan mielisairaan hienosta tulkinnasta, kuinka hän popsi kärpäsiä, tai kuinka unissakävelijä Lucy Draculan vallan alla tuntui aivan kuin leijuvan lavalla tanssiessa tossujen kärjillään. Ah niin paljon hienoja hetkiä. Pitääpä jatkossakin tehdä tällaisia kirjallisuus ja näytelmätulkinta yhdistelmiä.
 
Tähdet: 4 / 5
 
 

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Kruuna vai klaava - Jeffrey Archer


Kirjan nimi
: Kruuna vai klaava (Heads You Win)
Kirjailija: Jeffrey Archer, suomentanut Saana Rusi
Lukija: Jukka Peltola
Julkaisija: Sitruuna
Julkaisuvuosi: 2020, suomennos ja äänikirja 2022
Kesto: 15h 35min
Mistä: Kirjastosta
 
Leningradissa vuoden 1986 Venäjällä nuori Alexandre Karpenko haaveilee joskus nousevansa maansa demokraattiseksi presidentiksi. Samassa talossa asuu hänen ystävänsä Vladimir, jonka kanssa jännitetään mihin yliopistoihin he ovat päässeet päättökokeiden jälkeen, ja myös miten ihmeessä saisi liput tulevaan huippu jalkapallo-otteluun. Vladimir onkin valmis tekemään mitä vain päästäkseen tuohon otteluun, onhan se tunnettua, että KGB palkitsee arvokasta tietoa tuovat ilmiantajansa. Pian Alexanderin satamassa työnjohtajana työskentelevä isä löydetään kuolleena. Sen jälkeen luokkansa priimus Alexander ei pääse mihinkään jatko-opintoihin sisään vaan hänet passitetaan satamatyömieheksi. Heidän perheestään on tullut KGB:n silmissä riskitekijöitä.
 
Kolja-enonsa avulla Alexanderin äiti Jelena suunnittelee pakoyrityksen. Satamassa on tuona iltana kuitenkin kaksi ulkomaille suuntaavaa laivaa. Toinen veisi heidät kohti Amerikkaa ja toinen Englantia. Alexander antaa kolikon päättää kumpaan konttiin he hyppäävät. Kohtalo on puhunut. Nyt tarina eriytyy. Englantiin lähtee nimittäin Sasha, jonka matemaattiset kyvyt johdattavat häntä eteenpäin. Hän hakee akateemista koulutusta ja politiikka vetää hänet syövereihinsä. Toisaalta taas Amerikkaan lähtee Alex. Shakkia pelaava nuorukainen, joka löytää mahdollisuuksia amerikkalaisesta unelmasta. Vaikka hän aloittaisi vain torikojuista niin joku päivä hän aikoo olla suuri liikemies, josta vielä opetetaan Harvardin käytävillä. Kaksi eri maata. Kaksi eri elämänpolkua.
 
Heti alkuun on todettava, että olen yllättynyt kuinka taitavasti Archer luo kahden rinnakkaisen elämänpolun tarinansa. Toisin kuin Atkinsonin Elämä elämältä, jossa aina tampattiin alusta uudestaan, niin tässä vuoroluvuin eletään niin Englannissa kuin Amerikassa. Molemmat menevät aluksi lukioon, sitten opiskelemaan, löytävät rakkauden, pyörittävät äitinsä kanssa ravintolaa ja lopulta tulee aika tehdä paluuta myös Venäjälle. Tarinat liippasivat läheltä, mutta silti ne olivat eri. Ympäristö nimittäin muovasi Alexanderin tarinaa eri suuntiin, mutta silti uskottavasti tuntui, että kyseessä oli sama ihminen pohjimmiltaan.
 
Alexanderin matkassa pääsi siis kokemaan niin Brittien politiikan kuin Amerikan liike-elämän. Politiikassa monet tulivat jo vanhoista tutuista suvuista eikä maahanmuuttaja Karpenkolla ollut helppoa vakuuttaa kansaa, vaikka taitava puhuja olikin. Aikamoista suhmurointia ja pelaamista vaalipiireistä tuo politiikka näytti olevan. Ja kun tarjolla oli käytännössä vain kaksi potentiaalista puoluetta, oli valinta haastava. Amerikassa puolestaan jo aikaisessa vaiheessa pohattojen valta tulee selväksi ja Alexin on opittava pelin säännöt. Toisaalta oppimalla tuon liike-elämän pelin voi myös nousta täydestä tyhjyydestä vaikka mihin. Siinä piilee se Amerikan unelman raadollisuus mutta myös mahdollisuudet.
 
Odotukseni eivät olleet tämän teoksen suhteet mitenkään korkealla. En ollut lukenut tästä yhtäkään arvostelua etukäteen ja valitsin sen, kun vain jotain piti kirjaston äänikirjapalvelusta saada heti kuunteluun. Yllätyinkin siis positiivisesti kuinka vetävän tarinan Archer maalaa lukijansa eteen. Niin Sashan kuin Alexin elämät olivat kiehtovia. Asiat etenivät mukavaa tahtia. Varsin mainio lukuromaani, joka ei silti taitu liian kevyeksi viihteeksi tai toiminnaksi. Ehdottomasti aion tutustua hänen tuotantoonsa jatkossakin.
 
Tähdet: 4 / 5 
 
 

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia - Iiris Leimu


Kirjan nimi
: Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia
Kirjailija: Iiris Leimu
Lukija: Maruska Verona
Julkaisija: Lind & co
Julkaisuvuosi: 2023, äänikirja 2023
Kesto: 7h 48min
Mistä: Kirjastosta
 
Italialaisen äitinsä kasvattama Melinda elää täyttä nuoren naisen elämää Helsingissä. On menestyvä ura mainostoimistossa, Instagramissa riittää seuraajia ja viikonloppuisin voi kilistellä sampanjaa komeiden urosten kanssa. Pieniä kupruja on kuitenkin ilmassa. Mainostoimiston pomo sekä sängyn kautta kiipivä Henna koittavat tehdä hänestä syntipukkia mainoskotastroofiin ja siten saada hänet savustettua firmasta ulos. Työstressiä siis riittää, kun hän koittaa kynsin hampain pitää oikeutetusta paikastaan kiinni ja pelastaa tilanteen. 
 
Onneksi töissä on kuitenkin ystävä, joka on päättänyt tarjota Melindalle irtiotto viikonlopun kylpylässä. Lumipyry kuitenkin yllättää sähköautoilevan Melindan matkalla. Apua hän saa läheiseltä laamafarmilta ja sen hyvin ärsyttävältä maajussilta. Onneksi edessä on kuitenkin rentouttava viikonloppu kylpylän poreissa ja hoidoissa... Vai onko sittenkään? Pian Melinda löytää itsensä uudestaan samaiselta laamatilalta. Ja huomaa, että eihän se maajussi niin mahdoton tapaus ollutkaan. Itse asiassa hänet onkin hyvin haastava karistaa mielestä. Toisaalta kaupungissa myös eräs hyvin varakas liikemies on myös iskenyt silmänsä Melindaan. Mitä siis tehdä. Valitako glamour vai tehdäkö hyppy tuntemattomaan?
 
Törmäsin tähän teokseen vastikään Annan Ruusun nimi -blogissa ja ajattelin tämän olevan täydellinen kirja eräälle ystävälläni, joka rakastaa laamoja ja alpakkoja. Kun kuitenkin selasin kirjaston äänikirjavalikoimaa, tämä osui uudestaan silmiini. Päätin siis itsekin sukeltaa tämän romanttisen tarinan pyörteisiin, kyllähän meistä jokainen nimittäin hiukan haaveilee siitä omasta maajussistaan.
 
Aivan aluksi minulla meni kuitenkin hetki löytää tarinan kanssa yhteinen sävel. Itse en välitä kaupunkilaisesta pintaliitoelämästä jota Melinda eli ja ihannoi. Merkkikengät tai cocktailit klubeilla eivät saa minua huokailemaan ihastuksesta. Enkä ole koskaan edes lähtenyt Instagramiin ja kotiruokaa arvostan enemmän kuin hienoja ravintolapöperöitä. Ei siis taida olla vaikea arvata kumman miekkosen kannatusjoukkoihin minä lukeuduin. Oikeastaan olisin välillä halunnut ravistella Melindaa ja huutaa hänelle miksi edes harkitset tuota toista, etkö näe millainen idiootti hän on!
 
Tarina kuitenkin heräsi henkiin, kun päästiin laamatilalle. Ai että sielu sai levätä tuolla maalaismaisemassa ja laamojen hauskojen kommellusten kanssa. Nauroin tätä kuunnellessa myös useamman kerran ääneen. Niin hersyviä sattumuksia Leimu on kirjoittanut sivuilleen. Loppujen lopuksi tämä olikin siis varsin toimiva romanttinen välipala, joka sopi mainiosti tällaiseen talviseen maisemaan. Varoituksen sananen tosin. Tämän lukemisen jälkeen saattaa tulla pakottava tarve googlettaa lähimmän laama- tai alpakkatilan sijainti.
 
Tähdet: 3.5 / 5
 
Muualla luettu: Ruusun nimi 
 

torstai 22. helmikuuta 2024

Tulppaaneja kuninkaalle - Kristiina Vuori


Kirjan nimi
: Tulppaaneja kuninkaalle
Sarja: Tulppaani #1
Kirjailija: Kristiina Vuori
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2023
Sivumäärä: 311
Mistä: Kirjastosta

' Mohammed Dei oli pyöritellyt hajamielisesti valtavaa rubiinisormustaan ennen kuin vastasi. "Olet liian nuori, jotta mikään olisi kiveen hakattu, mutta jo nyt voi nähdä, että sinulla on kaikki se, mitä menestyvällä odaliskilla tulee olla."
Kun Caitlín ei selvästikään ollut ymmärtänyt mistä kuvernööri puhui, mies oli heilauttanut epämääräisesti kättään.
"Maidonvalkea iho, merenvihreät silmät ja hiukset tummat kuin mustarastaan siipi. Sinut tullaan huomaamaan siitäkin huolimatta, että Suuressa seraljissa riittää kaunottaria vaikka poisjaettavaksi." '
s. 91
 
Kymmenvuotias Caitlín astuu perheensä mukana laivaan 1675 vuoden Irlannissa. Hänen isänsä on päättänyt muuttaa Länsi-Intiaan vaimonsa kauhuksi. Laivalla on ahdasta ja matka on pitkä, mutta Caitlín on utelias ja nauttii laivan tutkimisesta, silloin kun sylivauva veljensä vahtimiselta pääsee. Sitten miehistön silmiin osuu toinen laiva. Näillä vesillä kulkee pelätty merirosvokapteeni Diablo Reis. Hänen vääräuskoisten kaappareidensa haaviin heidän laivansa myös jää. 
 
Kaikki laivan miehistö ja matkustajat päätyvät orjiksi. Caitlínin äiti on kuitenkin satumainen kaunotar, joten häntä, yhdessä vihreäsilmäisen Caitlínin kanssa, odottaa tavallisista orjamarkkinoista eroava kohtalo. Heidät lähetetään Konstantinopoliin itse sulttaanin haaremiin suosionosoitusten toivossa. Siellä satojen muiden kaunokaisten kanssa he pääsevät elämään kultaiseen häkkiin. Caitlínista tulee Lale, nuori tulppaani, joka laitetaan oppimaan sulottaren taitoja. Vasta aika näyttää onko hänestä siihen mitä haaremin odaliskoilta vaaditaan, vai päätyykö hän vain tavalliseksi palvelija orjaksi. Tyhmä ei parane myöskään olla, sillä haaremi on täynnä naisia, jotka ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa saavuttaakseen sulttaanin kiinnostuksen ja sen jälkeen ylläpitämään asemansa.   

' Ei olut helppoa olla aikuinen, kypsä nainen satojen samankaltaisten joukossa. Zeyneb oli orja, jota orjat palvelivat. Hän ei omistanut mitään ja silti hän eli ylellisyydessä. Hän oli nimetön toisten nimettömien joukossa ja jos hän halusi rakastajan, hänen ainoa vaihtoehtonsa oli vanha mies, joka vaati ehdotonta kuuliaisuutta ja joka halutessaan voisi surmata Zeynebin pelkästä päähänpistosta. Hänet oli koulittu viettelijättäreksi ilman, että kukaan kysyi, halusiko hän olla sellainen. Hän oli nainen kauneutensa kukoistuksessa, mutta suurella todennäköisyydellä häntä ei koskaan poimittaisi eikä hänestä tulisi äitiä. Ja kun nykyisestä sulttaanista aika jättäisi tai mies kammettaisiin pois valtaistuimeltaan, Zeyneb sysättäisiin Vanhaan seraljin ja unohdettaisiin sinne. Siellä, muiden hylättyjen joukossa, hän vanhenisi ja kuolisi yhtä nimettömänä kuin oli elänytkin. '
s. 186

Vuori on saanut inspiraationsa tähän tarinaansa Ulrika Bea Tanton historiasta. Ilmeisesti hämärän peitossa on kuitenkin mistä tämä nainen oli alkujaan kotoisin ja miksi hänet lähetettiin haaremista tänne pohjolaan. Nyt Vuori on päättänyt antaa hänelle äänen. Ehkä näin kaikki tapahtui? Ken tietää. Tulppaaneja kuninkaalle on kaksiosaisen tarinan ensimmäinen osa, joten seuraavassa osassa päästään jo tiedetympien asioiden äärelle.

Vaikka O´Farrelin Lucrezian muotokuvan kanssa minua häiritsikin se, että oikean henkilön historiasta ei ole ollut kauheasti mitään minkä päälle tarina on rakennettu, se ei häirinnyt tässä Vuoren teoksessa. Hänen käsissään nuoren tulppaanin elämä heräsi henkiin. Selkeästi Vuori on tehnyt taustatyötä Konstantinopolin Seraljista ja haaremin elosta. Näin sain kiehtovan kurkistuksen itselle vieraaseen maailmaan. Kuinka haaremin naiset elivät varsin yltäkylläisesti, mutta siitä hintana oli vapauden menetys. Enimmäkseen päivät olivat kuitenkin tylsiä, sillä naisia oli paljon eikä suurin osa heistä ikinä edes päätynyt sulttaanin katseen alle. 
 
Kulttuurien törmäys oli myös kiehtova aihealue teoksessa. Muslimikaapparit nimittäin pyydystivät orjikseen van kristittyjä. Heille annettiin mahdollisuus kääntyä muslimeiksi ja säästyä orjuuden kohtalolta. Kukaan ei silti tarttunut tähän tilaisuuteen edes esittäen käännynnäistä. Uskonnon ote oli niin vahva. Mielenkiintoista oli myös seurata kuinka kymmenvuotias Caitlín aluksi vierastaa huiveihin pukeutumasta, mutta nuorena parikymppisenä naisena hänestä tuntuu jo väärältä näyttäytyä huivitta. Niin nopeasti tavat iskostuvat. Elihän hän puolet iästään "muslimina". Odotankin innolla, miten hänen tarinansa tulee jatkumaan seuraavan kuninkaan tykönä.
 
Tähdet: 4 / 5
 
Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä