lauantai 16. marraskuuta 2019

The Red Queen - Matt Ridley


Kirjan nimi: The Red Queen: Sex and the Evolution of Human Nature
Kirjoittaja: Matt Ridley
Kustantaja: HarperCollins
Julkaisuvuosi:  1993
Sivumäärä: 405
Mistä: Poikaystävältä lainassa

' This concept, that all progress is relative, has come to be known in biology, by the name of the Red Queen, after a chess piece that Alice meets in Through the Looking-Glass, who perpetually runs without getting very far because the landscape moves with her: It is an increasingly influential idea in evolutionary theory, and one that will recur throughout the book. The faster you run, the more the world moves with you and the less you make progress. '
s. 19

Ridleyn klassikkoteos käsittelee ennen kaikkea seksuaalisen valinnan taustalla piileviä evoluutionaalisia seikkoja. Ensin lähdemme liikkeelle miksi seksiä ylipäätänsä on. Eliömaailmassa on kirjava kauttaus erilaisia lisääntymismetodeja aina jakaantumisesta sukupuolenvaihtoon kesken elämän. Miksi ihmisille on siis kehittynyt kaksi eri sukupuolta, joiden geenit yhdessä luovat pohjan jälkikasvulle? Yllättäen seksin taustasyynä vaikuttaisikin olevan kilpajuoksu mitäs muuta kuin loisia vastaan. Erilaiset bakteerit ja loiset ovat äärimmäisen tehokkaita lisääntymään, jolloin sattuma voi tarjota heille avaimet vastustuskyvyn läpi. Ihmisillä tai nisäkkäillä yleisimminkin lisääntymisen nopeudessa ei ole kehumista, joten he tarvitsivat uusia tapoja vastata loisien invaasioon. Geneettinen sekoittuminen mahdollistaakin vastustuskykylukkojen muuttumisen ja kehittymisen ajan myötä aina sukupolvelta toiselle. Tässä on ainakin yksi teoria, jonka Ridley esittää. Seuraava kysymys on tietenkin miksi sukupuolia on juuri kaksi jne. Näihin nouseviin jatkokysmyksiinkin Ridley pyrkii ottamaan kantaa.

Teoksen toinen osia keskittyy puolestaan evoluutioon ja parinvalintaan, jotka kulkevat vahvasti käsi kädessä. Etenemme pieneliö esimerkeistä kohti isompia ja tunnetumpia. Miksi esimerkiksi riikinkukko uroksella on niin mahtava muttä epäkäytännöllinen pyrstö? Läpi monien lintu- ja nisäkäslajien on nähtävissä, että parinvalinta on suosinut äärimmäisyyksiä pakottaen urokset tasapainottelemaan kapealle trapetsille jossa toisaalla on näyttävyys ja suvun jatkaminen, mutta toisaalta yli kehittyneenä yksilön selviytymismahdollisuudet laskevat dramaattisesti. Vastaavasti eri eläinten (mukaan lukien ihmisen) perheenhoitomallit näyttävät vaikuttavan vahvasti näihin preferensseihin. Onvathan evoluutionaariset tarpeet aivan erilaiset mikäli vain johtavat urokset hedelmöittävät  haareminsa vai pariudutaanko kumppanin kanssa yhteishuoltajuuteen. Lopussa Ridley pureutuu vielä tarkemmin itse ihmiseen sekä miesten ja naisten eroavaisuuksien ja parinvalinnan taustasyihin evolutionaarisesta perspektiivistä.

' Although it is a fair generalization to say that men are taller than women, nonetheless the tallest woman in a large group of people is usually taller than the shortest man: In the same way, even if a average woman is better at some mental task than the average men, there are many women who are worse at the task than the best men, or vice versa: But the evidence for the average male brain differenting in certain ways from the average female brain is now all but undeniable. Evolved differences are by definition "genetic", and any suggestion that men and women have genetically different minds horrifies the modern conscience for it seems to justify prejudice. '
s. 249 

Ridleyn teos tasapainoilee liian tieteellisen otteen ja tavallisen kansan luettavuuden välimaastossa. Erityisesti alussa otetaan lukijalta luulot pois kun käydään yksityiskohtaisesti läpi erilaisia pieneliöiden lisääntymisstrategioita ja teorioita niiden mahdollisista taustasyistä. Tästä kattavasta kattauksesta meni ainakin minun pääni paikoin pyörälle, mutta piti vain hyväksyä, että lukion kahden kurssin tietämykselläni biologiasta ei voi olettaakaan syväluotaavaa ymmärrystä eri teorioiden linkeistä toisiinsa. Tämä ei onneksi menoa haitannut, ja Ridley veti minut viimeistään mukaansa kirjan toisessa parinvalinta osiossa. Siellä esimerkit olivat hyvin konkreettisia ja vaikka tieteellistä teoriavertailua oli edelleen luvassa, imivät ne mukaansa pohtimaan ympäröivää maailmaa ja mitä kaikkea siellä näkeekään.

The Red Queen herättää siis paljon ajatuksia, mutta kaikkea ei ole niin helppo niellä näin modernissa ajatusmaailmassa. Onneksi Ridley tuo kuitenkin esiin paljon erilaisia teorioita, vaikkakin hän pyrkii kumoamaan mielestään väärät teoriat. Näin lukija saa kuitenkin kattavamman kuvan kuin vain Ridleyn vahvasti seksuaaliseen valintaan nojaavan evoluutionteorian. Erityisen selväksi kävi myös Ridleyn kanta sosialogiaan ja sosiaalievoluutioon, joiden teorioita hän nuijii huolella. Geenit nimittäin määrittävät ihmisiä. 

Monin paikoin Ridley siis haastaa lukijaansa ja vallitsevia näkökantoja asioihin. Hän myös tiedostaa esimerkiksi puhuessaan miesten ja naisten geneettisistä eroista, että tulee todennäköisesti suututtaneeksi monia. Kaikkea Ridleyn teoksen argumentteja ei siis tarvitse allekirjoitta, mutta kyllähän se on selkeää, että sukupuolten ominaisuuksien välillä on erilaiset jaukaumat, vaikkakaan niiden perusteella ei saisi tehdä yleistyksiä että nainen ei esimerkiksi voisi olla pitkä. Uskon Ridleynkin pyrkineen tällaiseen tasapainoon. The Red Queen onkin teos joka saattaa viedä lukijansa mukavuusalueelta, mutta samalle se palkitsee. En edes muista milloin teos olisi viimeeksi saanut minut pohtimaan ympäristöäni ja siinä näkemiäni asioita näin vahvasti uudesta näkökulmasta.  

The Red Queen oli myös ensikosketukseni Kindlen maailmaan. Monille e- ja äänikirjat ovat jo jokapäiväistä arkea, mutta itse olen pysynyt vuosia uskollisena perinteisen kirjaformaatin kannattajana. Näin jälkikäteen on kyllä pakko myöntää, että onhan se kätevää kun kädessä tarvitsee pitää valtavan tiiliskiven sijasta vain kevyttä lukulaitetta, joka pitää sisällään satoja teoksia. En ole kuitenkaan täysin myyty, sillä olen tietyssä mielessä myös visuaalinen lukija. Tykkään että näen lukemisen edistymisen kirjanmerkin hivuttautuessa pikku hiljaa takakantta kohden. Onhan se myös kätevää kun pystyy selaamaan tarvittaessa taaksepäin ilman huolta paikan hukkaamisesta. Pidän myös erityisesti vanhojen kirjojen tuoksusta. Koenkin, että e-kirjoille on omat aikansa ja paikkansa, esimerkiksi kun mukanaan ei halua raahata ekstra kiloja, mutta silti ei ole perinteisen kirjan voittanutta.

Tähdet: * * * *

maanantai 11. marraskuuta 2019

Enkelipeli - Carlos Ruiz Zafón

Kirjan nimi: Enkelipeli (El juego del ángel)
Sarja:  Unohdettujen kirjojen hautausmaa #1 (kronologinen)
Kirjoittaja: Carlos Ruiz Zafón, suomentanut Tarja Härkönen & Anu Partanen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:  2008, suomennos 2009
Sivumäärä: 607
Mistä: Omasta hyllystä

' Kirjailija ei unohda koskaan sitä, kun hän ensimmäisen kerran saa muutaman kolikon tai kehut tarinan vastineeksi. Hän ei unohda koskaan sitä, kun hän ensimmäisen kerran tuntee turhamaisuuden suloiden myrkyn suonissaan ja uskoo, että jos hänen onnistuu toimia niin ettei kukaan huomaa hänen lahjattomuuttaan, hänen kirjalliset haaveensa voivat antaa katon pään päälle, lämpimän aterian päivän päätteeksi ja sen mitä hän eniten halajaa: hän näkee nimensä painettuna surkealle paperinpalalle uskoen täysin että se elää häntä kauemmin. Kirjailija on tuomittu muistamaan tuon hetken, sillä siinä vaiheessa hän on mennyttä miestä ja hänen sielullaan on hinta. '
s. 9
 
Vuonna 1917 Barceloonassa Teollisuuden äänen tähtikirjoittajan Pedro Vidalin siipien suojassa kasvaa köyhä uusi kirjailijanalku David Martín. Pikkuhiljaa David saa vastuulleen lehden salapoliisipalstan jatkokertomuksen kirjoittamisen. Davidin kirjoittamistyyli jakaa kuitenkin paljon mielipiteitä eikä kateellisten työkavereiden keskellä tunnelma ole korkealla. Rikkaan suvun vesa Pedro pysyy kuitenkin Davidin tukena ja turvana, ja kun ovet Teollisuuden ääneen sulkeutuvat, on Davidille tarjolla kustannussopimus. Vaikka kyseessä ei olekaan unelmien diili, sillä Davidin pitäisi tahkota äärimäisen kovalla tahdilla kioskidekkareita ja vieläpä salanimen Ignatius B. Samsonin alla, ottaa hän sen lumoutuneena vastaan. Saahan hän viimein elantonsa kirjoittamisesta!

Roskapokkareitaan kirjoittamalla Davidilla on viimein myös varaa vuokrata kaupungilta tornihuvila, joka on ollut tyhjillään vuosikaudet nostaen vierailijoiden niskakarvat pystyyn. Davidia tämä mystinen torni on kuitenkin kutsunut jo vuosia. Järjetön työtahti ja oman teoksen murska-arvioit, vievät kuitenkin Davidin terveyden ja haaveet urasta. Enkelisiipisellä sinetillä vasrustettu kirje lupaa Davidille kuitenkin pelastusta, kuten vuosia aiemmin. Kaiken menettäneenä Davidillä ei ole enää syytä kieltäytyä mystisen kustantaja Andreas Corellin tarjouksesta. Corelli ei tarjoa mitään muuta kuin kuolemattomuutta ja suunnattomia rikkauksia vain yhtä ainutta teosta vastaan. Kaikki ei ole kuitenkaan sitä miltä näyttää, ja pian David huomaakin joutuneensa ansaan, jonka alttarilla kirjailijoita on ennenkin uhrattu hulluuteen. Mikä onkaan totta ja mikä vain mielenvikaista harhaa? Voiko edes Unohdettujen kirjojen haustausmaa pelastaa hänen sielunsa?

' Silloin tuo salaperäinen vartija seisahtui ja laski lyhdyn pylväskaiteelle, jonka takaa erottui kaariholvi. Kohotin katseeni enkä saanut sanaa suustani. Mammuttimainen siltojen, tasanteiden ja täpötäysien kirjahyllyjen labyrintti kohosi edessäni muodostaen mittasuhteiltaan kurittoman jättimäisen kirjaston. Tunneleiden kudelma halkoi tuota rakennelmaa, joka näytti kohoavan spiraalina kohti valtavaa, valon ja varjon muodostamia kiiloja ympärilleen levittävää lasikupolia. [- -] - Ignatius B. Samson, tervetuloa Unohdettujen kirjojen haustausmaalle. '
s. 154 

Luin Zafónin kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa jo heti niiden ilmestyessä, mutta sittemmin sarja vain jäi pölyttymään kirjahyllyyn. Nyt kun viimeinenkin osa Henkien labyrintti ilmestyi 2017, tulin siihen tulokseen, että pitäähän tämä sarja viimein lukea läpi. Teosten lukujärjestyksen suhteen tuntui pikaisen googlettamisen perusteella olevan pariakin koulukuntaa toisten suosiessa julkaisujärjestystä (Tuulen varjo) ja toisten kronologista (Enkelipeli) lähestymistä. Omasta hyllystäni kun sattui löytymään Enkelipeli, päätin palata sarjan pariin kronologisessa järjestyksessä

Muistikuvani Enkelipelin ensimmäisestä lukukerrasta ovat enemmänkin kuin hatarat. Mustin sen kasvattavan kierroksia loppua kohden, joka oli tuolloin mielestäni hyvinkin pelottavaa. Nyt hiukan kokeneempana lukijana Enkelipeli tarjosi kyllä edelleen jännitystä ja synkkää maagista realismia, mutta jalkoja se ei kuitenkaan vetänyt veteliksi. Itseasissa jäin kaipaamaan siihen vielä jotakin lisää, sillä lopussa tuntui aika tyhjältä ja huijatulta - tässäkö tämä nyt oli? Nuoruuden järisyttävä lukukokemus jäi saavuttamatta, mutta ehkäpä odotukseni olivatkin liian korkealla. Mullistava lukukokemus vaati jo hiukan enemmän, kun erilaisia teoksia onkin jo vinot pinot takana.

Tästä huolimatta pidin kyllä Zafónin teoksesta. Sen kieroutunut maailma vei menneessään eikä olisi halunnut päästää otteestaan. Sympaattisesta kirjakauppias Semperesta samoin kuin itse Unohdettujen kirjojen hautausmaasta (joka on konseptina aivan mahtava!) olisi mieluusti lukenut enemmänkin, mutta on ymmärrettävää että kaikelle ei vaan riitä palstatilaa kun jo nyt kyseesä oli yli 600 sivuinen järkäle ohuen ohuilla sivuilla. Pahaenteinen pohjavire seuraa lukijan mukana läpi näiden sivujen, eikä tarina päästä päähenkilöämme helpolla. Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan mitä tarjottavaa loppusarjalla onkaan. Sen verran kutkuttavia ihmissuhteita, jounikuvioita ja miljöitä Zafón nimittäin tarjoilee jo nyt tässä goottilaisessa ylistyslaulussaan.

Tähdet: * * * +


torstai 31. lokakuuta 2019

Krokotiilin keltaiset silmät - Katherine Pancol

Kirjan nimi: Krokotiilin keltaiset silmät (les yeux jaunes des crocodiles)
Sarja: #1
Kirjoittaja: Katherine Pancol, suomentanut Marja Luoma
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi:  2006, suomennos 2012
Sivumäärä: 697
Mistä: Omasta hyllystä

' Sopimus on hyvin yksinkertainen; sinä kirjoitat kirjan ja saat rahat, mutta kirjoittajaksi ilmoitamme minut, ja minä mainostan kirjaa televisiossa, radiossa, lehdissä... '
s. 290

Joséphinen elämä on tullut käännekohtaan. Työttömäksi jäänyt mies Antoine lähtee nuoren kampaaja Mylénen matkaan jättäen Joséphinen yksin kahden teini-ikäisen tyttären kanssa. Isku ottaa koville kiltille Joséphinelle monellakin tasolla. Henkisesti Antoinen lähteminen iskee kuitenkin pahiten. Mikse Joséphine ei kelvannutkaan, vaikka hän yritti olla hyvä vaimo ja huolehtia perheestä? Oliko syynä pikku hiljaa lanteille kerääntyneet lisäkilot? Entä miten selvitä arjesta isäänsä jumaloivan teini Hortensen kanssa,  joka ei voi sietää äitinsä pehmeää luonnetta? Joséphinella on edessään kasvun paikka, mikäli hän mielii selvitä yksin ilman Antoinea tukena ja turvanaan.

Joséphinen intohimona on 1100-luvun tutkiminen, vaikka hänen perheensä onkin aina nauranut hänen uralleen. Joséphinen sisko Iris on nimittäin Joséphinen täysi vastakohta: hoikka, rikas ja menestyvä, ainakin mikäli varakkaisiin naiminen lasketaan menestyksen mittariksi. Iriksen elämä tuntuu kuitenkin kaikesta pintapuolisesta glamourista huolimatta tyhjältä. Eräillä illalliskutsuilla hän tulee valehdelleeksi kirjoittavansa romaania, jotta hän vaikuttaisi taas edes hiukan kiinnostavalta. Illallisvieraiden joukossa ollut kustantaja kiinnostuukin tästä historiallisesta romaanista, mutta ainut ongelma on että Iris ei tunne lainkaan historiaa eikä hän saa paperille kirjoitettua sanan sanaa. Onneksi kipeästi rahaa tarvitsevalta pikkusiskolta nämä puolet luonnistuisivat. Näin Joséphine aloittaa kirjoittamaan elämänsä ensimmäistä romaania samalla kun Iris aikoo ottaa kaiken irti tulevasta valokeilastaan.

' Elämä on jatkunut, elämä jatkuu aina. Elämä tarjoaa syyn itkeä ja syyn nauraa. Sellaista elämä on, Joséphine, luota siihen. Elämä on henkilö, joka on otettava kumppaniksi. Elämän valssiin on lähdettävä mukaan, sen pyörteisiin on mentävä. Joskus se on vähällä hukuttaa sinut, luulet kuolevasi juuri nyt, mutta se tarttuukin sinua hiuksista ja siirtää sinut toiseen paikkaan. Joskus se vie sinulta jalat alta, toisinaan se tanssittaa. Elämään on ryhdyttävä niin kuin tanssiin. Siitä ei tule mitään, jos lopettaa liikkeen, itkee itsesäälistä, syyttää muita, juopottelee, ottaa pieniä pillereitä pehmittämään töyssyjä. On vain tanssittava valssia. Ylitettävä elämän tuomat esteet, koska niistä selviytyminen antaa ihmiselle lisää voimaa ja päättäväisyyttä. '
s. 581

Krokotiilin keltaiset silmät on kaikessa komeudessaan aikamoinen runsaudensarvi. Vaikka sen keskiössä pyöriikin Joséphinen kasvukertomus hiirulaisesta ovimatosta omilla jaloillaan ylpeästi seisovaksi naiseksi, on siinä niin paljon muutakin. Kertojana vuorottelevat muun muassa Joséphinen ja Iriksen lisäksi heidän isäpuolensa Marcel, joka haluaisi epätoivoisesti omaa lihaa ja verta olevan jälkeläisen sekä Joséphinen entinen mies Antoine, joka lähtee Afrikkaan krokotiilifarmille hakemaan uutta menstystä uralleen. Sitten on tietysti vielä Joséphinen trendikäs tytär Hortense sekä Marcelin rakastajatar Josiane sekä Joséphinen salaperäinen naapuri ja ystävä Shirley. Jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan ja omat kipukohtansa koettavanaan. 

Vaikka keskeisiä henkilöitä on tarinassa pilvin pimein, onnistuu Pancol kuitenkin pitämään tarinan raiteillaan ja rullaamassaa eteenpäin. Oikeastaan tämä laajennettu henkilökaarti myös mahdollisti useampien asioiden käsittelyn. Toisaalta pakko ihmetellä kirjailijan skeptismiä onnellisia parisuhteita kohtaan, sillä jokaisessa liitossa taisi olla jotakin pettämistä tai muita salaisia motiiveja taustalla. Kaikesta tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi teoksesta tuntui henkivän myös tietty ranskalaisuus, mihin tykästyin jo Barberyn Siilin eleganssissa.

Krokotiilin keltaiset silmät on siis hyvin moninainen teos. Se on paitsi kasvukertomus, mutta samalla niin paljon muuta. Historiallisen romaanin ystäville otteet Joséphinen kirjoittamasta teoksesta ovat nannaa. Vastaavasti romantiikan nälkäisetkään eivät pety näissä ihmissuhdekiekuroissa. Päästäämpä sen sivuilla myös kurkistamaan niin krokotiilifarmin, kuninkaallisten kuin gloumour mailman uumeniin. Minulle Pancolin teos osui juuri oikeaan saumaan. Kaipasin jotakin hyvää lukuromaania, joka vain imaisisi mukaansa mutta ei olisi liian kevyt tai raskas. Teos tarjosikin niin monipuolisen kattauksen, että ähky oli lähellä, mutta missään ei menty yli. Kiinnostavaa ja koskettaavaa tekstiä, joka ainakin minuun upposi kuin veitsi sulaan voihin.

Tähdet: * * * *



perjantai 18. lokakuuta 2019

Titanin seireenit - Kurt Vonnegut

Kirjan nimi: Titanin seireenit (The Sirens of Titan)
Kirjoittaja: Kurt Vonnegut, suomentanut Marjatta Kapari
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi:  1959, suomennos 1981
Sivumäärä: 279
Mistä: Isältä lainassa

' Kansanjoukko oli koolla.
Joukko oli kokoontunut koska tapahtuisi materialisaatio. Muuan mies ja hänen koiransa aineellistuisivat, ilmestyisivät näkyviin tyhjästä - aluksi hentoina ollakseen lopulta yhtä vankkaa ainetta kuin kutka hyvänsä elävät mies ja koira.'
s. 10

Malachi Constant on mies jota onni seuraa. Kaikki mihin hänen isänsä koski muuttui kullaksi tämän pettämättömän sijoitusstrategian ansiosta (joka perustui Raamatun lukemiseen). Yhdellä ainokaisella tapaamisellaan hän jakoi tämän tietonsa Constantille, jota sama tuuri on seurannut aina kolmen miljardin dollarin omaisuuteen saakka. Constant tuntee kuitenkin tyhjyyttä, sillä hän hukuttaa päivänsä alkoholiin, huumeisiin ja naisiin sen sijaan, että toteuttaisi nimensä enteen eli toimisi uskollisena sanansaattajana.

Eräänä päivänä Constant saa kuitenkin kirjeen, jossa rouva Rumfoord kutsuu hänet tapaamaan miestään tämän seuraavaan materialisaatioon. Tämä on harvinaista, sillä monista tutkijoiden pyynnöistä huolimatta, kronosyklastiseen suppiloon lentänyt Winston Rumfoord koirineen ovat pysyneet säännöllisten mutta lyhytaikaisten materialisaatioidensa aikana visusti piilossa rouva Rumfordin talossa. 

Herra Rumfoordilla on kuitenkin viesti kerrottavanaan Constantille. Rumfoord on nimittäin tavannut Constantin tulevaisuudessa Titanissa eli Saturnuksen yhdessä kuussa. Nyt Rumford on tullut kertomaan Constantille uskomattoman tarinan kuinka hänen tiensä on tuleva johtamaan Marsin rodunjalostuksen, Merkuriuksen ja vielä kerran Maan kautta Titaniin, jossa tulevaisuus kolmen lumoavan kauniin naisen seurassa odottaa.

' - Pystyttekö - pystyttekö te näkemään tulevaisuuteen? Constant kysyi. Hänen kasvojaan kiristi, iho tuntui kuivalta. Kämmenet hikosivat.
- Rajallisessa mielessä - kyllä, Rumfoord sanoi. - Kun ajoin avaruusaluksellani kronosynklastiseen suppiloon koin yhtenä välähdyksenä että kaikki mikä on ollut on aina oleva, ja kaikki mikä on oleva on aina ollut. Hän naurahti jälleen. - Kun sen tietää, ennustamisesta on kaikki hohto poissa - se on maailman yksinkertaisin ja itsestäänselvin asia. '
s. 25

Titanin seireenit on uskomaton tarina, jonka päätähtenä on kaiken aivan liian helposti saanut Constant. Elämässä pitäisi kuitenkin olla kyse tasapainosta, jonka vuoksi Constant joutuu kohtalonsa ryöpöttelemäksi. Constantin tietynlainen velttous aiheuttikin halun jatkuvasti ravistella häntä heräämään ja ottamaan oman elämänsä kontrollin takaisin. Toisaalta herra Rumfoordissa ja marsilaisessa sotilaspäällikkö Boazissa tuntui olevan enemmän sävyjä, ja miellyin kaikista heidän teoistaan huolimatta heihin enemmän kuin saamattomaan Constantiin. Toisaalta ehkä Constantin tila tulisi ymmärtää, olihan hänen mielensä tyhjennetty Marsissa, mutta silti jäin kaipaan hiukan enemmän.

Absurdeja tapahtumia ei Vonnegutin kerronnassa pääse tosiaan eroon. On materialisoituvaa miestä ja koiraa, Marsin radioantenneilla aivopestyt sotajoukot, Merkuriuksen musiikista pitävät oliot ja tietenkin unohtamatta sitten itse Titanin tapahtumia. Ikinä ei voi arvata mitä seuraava käänne tuo tullessaa. Vonnegut tuo kerronnassaan esiin ihmiskohtaloiden vapaan tahdon olemattomuuden sekä sodankäynnin ja elämäntarkoituksen etsimisen turhuuden. Vonnegutin teosten kuvaillaan usein sekoittavan scifiä, mustaa huumoria ja satiiria, ja sitä myös Titaanin seireneillä oli tarjottavanaan.

Kun aloitin Titaanin seireenit jäin siis heti koukkuun. Vonnegutin teksti oli niin raikkaan erilaista tarkkaan sivaltavana mutta samalla humoristisena kerrontana, että jopa ultimaattinen suosikkini Douglas Adamsin Linnunrata teokset tulivat mieleeni. Ikävä kyllä teoksen Mars osuus olisi kaivannut mielestäni hiukan tiivistystä pitääkseen kiinnostukseni täysin yllä, mutta onneksi tämän laskun jälkeen pääsimme taas kiehtovaan Merkuriukseen. Kokonaisuutena tämä sekopäinen teos onnistuu samalla myös herättämään ajatuksia, ja viimeisten sivujen jälkeen koin jopa lukijana tyhjyyden tunteen. Voiko kaikki todella päättyä näin?

' Tämän kirjan kaikki henkilöt, paikat ja tapahtumat ovat todellisuudesta. Jotkin vuorosanat ja ajatukset ovat pakosta kirjailijan sepittämiä. Mitään nimiä ei ole muutettu viattomien suojelemiseksi, koska viattomien suojelu kuuluu kaikkivaltiaan Jumalan taivaallisiin rutiinihommiin. '
s. 4

Tähdet: * * * +

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Ehdoton valta - Mariette Lindstein

Kirjan nimi: Ehdoton valta (Sekten på Dimön)
Sarja: Lahko #1
Kirjoittaja: Mariette Lindstein, suomentanut Christine Thorel
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi:  2018, suomennos 2019
Sivumäärä: 492
Mistä: Kirjastosta

' "Kyllästyttääkö kuulla, kuinka pitäisi olla läsnä ja elää hetkessä? Älä kuuntele enää mitään hihhuleita, jotka saarnaavat, että vain tämä hetki on tärkeä. Älä osta heidän kirjojaan ja kurssejaan, joissa opetetaan istumaan, tuijottamaan ja hengittämään syvään. Meillä ViaTerrassa ei kielletä menneisyyttä. Me saamme siitä voimaa." '
s. 12

Juuri yliopistosta valmistunut Sofia Bauman on hukassa. Ex-poikaystävän nettikiusaaminen ei ota loppuakseen eikä elämän suunta ole muutenkaan selvillä. Törmätessään ViaTerran, uuden New Age liikkeen, karismaattiseen johtajaan Franz Oswaldiin, päättää Sofia antaa tälle tilaisuuden. Rauhoittuminen sekä pääseminen lähemmes luontoa ja pakoon arjen stressiä kuulostaa juuri siltä miltä hän on kaivannut. Kahden viikon kokeiluohjelman jälkeen Sofia tuntee syntyneensä täysin uudelleen, joten kuin vanhingossa hän tulee hyväksyneeksi työtarjouksen jäädä ViaTerraan sunnittelemaan ja ylläpitämään sen kirjastoa.

Alussa kaikki on ihanaa: teesien mukaisesti elämä on tasapainoisempaa ja terveellisempään kuin koskaan, työ on haastavan mielenkiintoista ja sitten on tietysti myös hurmaava Benjamin. Hitaasti ihannemaailman verho rupeaa kuitenkin repeytymään kun kesäaurinko vaihtuu syystuuliin. Henkilökunnalla ei ole pian enää oikeutta käyttää tietokoneita tai puhelimia ja kaikkia viestejä ulos ja sisälle sensuroidaan kovalla kädellä. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa. Myrsky on nousemassa. Pian Oswaldin sana on laki, jota ei voi kyseenalaistaa ilman hyytäviä rangaistuksia. Tervetuloa ViaTerraan - kulttiin josta ei ole ulospääsyä.

' Sofia aavisti, että ViaTerra oli merkittävä paikka. Se ei ollut vain kaunis. Siinä oli jotakin muutakin. Epätavallista rauhaa. Tuntuu kuin he olisivat tulleet toiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki telkkarit, kännykät, tietokoneet ja tabletit oli suljettu yhtä aikaa. Aivan kuin maailman taukoamaton humina olisi vaiennut muurien sisäpuolella. Samaan aikaan paikan yllä leijui jotakin pahaenteistä. Sofia ei oikein osannut sanoa, mitä se oli. Täällä on niin kaunista, että ihan pakahdun ja siltä minua puistattaa, hän ajatteli. '
s. 22

Ehdottomasta vallasta kohistiin paljon noin vuosi sitten sen ilmestyessä. Vaikka teos itsessään on fiktiivinen psykologinen trilleri, pohjautuvat siinä kuvatut asiat myös kirjailijan omiin kokemuksiin 20 vuoden aikaisesta urastaan Skientologian johtoportaikossa sekä dramaattisesta paostaan Golden Base päämajasta. Ehdoton tottelevaisuus, paon estävät muurit, yhteydenpidon esto sekä fyysinen kuritus ovat asioita jotka teoksen sivujen lisäksi ovat Lindstein kertoman mukaan myös osa Skientologian salaisuuksien verhon alla tapahtuvaa toimintaa. Vaikka Ehdottoman vallan kultti ja miljöö on vaihdettu, luo Lindsteinin omakohtaisuus siihen vielä oman hyytävän lisänsä. Muuten asiat voisi ohittaa epäuskoisena, mutta nyt ei voinut kääntää katsettaan. Herää vain kysymys, miten kukaan voi kestää tuollaisissa epäinhimillisissä oloissa (karismaattisen) johtajan mielivaltaisen tyrannian alla vuosia.

Teos selkeästi ravistelee, kun sen kierrokset vain kasvavat kasvamistaan. Lukijana uskoin aina ettei asiat ainakaan enää pahemmaksi voisi mennä, mutta Lindstein osoittaa toisin kerta toisensa jälkeen. Toisaalta vaikka Ehdoton valta on hyytävää luettavaa, ei se kirjallisena teoksena ole kovin kummoinen. En usko, että siitä olisi tullut vuoden tapausta ilman Lindsteinin omaa historiaa kultissa. Ehdoton valta toimiikin siis oivana tirkistelynä suljetun kultin järkyttävään arkeen, mutta en usko että tulen tarttumaan enää Lahko sarjan muihin osiin.

' Et pääse täältä koskaan pois. '
s. 8  

Tähdet: * * *

Muualla luettu: LukujonossaRakkaudesta kirjoihinKirjasähkökäyräKirjakaapin kummitusKirjarouvan elämääJärjellä ja tunteella ja Villasukka kirjahyllyssä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...