torstai 30. elokuuta 2018

Siilin eleganssi - Muriel Barbery

Kirjan nimi: Siilin eleganssi (L´Élégance du hérisson)
Kirjailija: Muriel Barbery, suomentanut Anna-Maija Viitanen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2011
Sivumäärä: 370
Mistä: Siskolta lainassa

' Rouva Michel... Miten sen sanoisi? Hän on selvästi älykäs. Ja silti hän yrittää kaikin voimin, oikein tosissaan, esittää ihan tavallista ovenvartijaa ja näyttää idiootilta. [- -] Rouva Michelissa on siilin eleganssia: ulospäin hänestä törröttää oikea piikkien suojamuuri, mutta minusta tuntuu että sen alla hän on samalla tavalla salaa hienostunut kuin siili, näennäisesti penseä ja omissa oloissaan viihtyvä pikku eläin - mutta suunnattoman elegantti. '
s. 160

Pariisissa rue de Grenellan numerossa seitsemän sijaitsee kivitalo, joka pitää sisällään kahdeksan valtavaa luksushuoneistoa sekä ovenvartijarouvan Renée Michelin. Pyylevä ja ei niin vetävän näköinen Renée on tarkkaan hionut ulkoasunsa vastaamaan hienostorouvien käsitystä ovenvartijasta. Jotta universumin pyörät pyörisivät muuttumattomina, on yleinen totuus, että ovenvartijarouvien tulee olla vanhoja, rumia, äreitä, omistaa laiska kissa sekä katsoa televisiota kaiket päivät. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Äreän mutta aina kohteliaan kuorensa alla Renée on kaikkea muuta. Vaikka koulut jäivät kesken, ei mikään tuota hänellä samanlaista tyydytystä kuin lukiessa venäläisiä klassikkoteoksia tai sivistämällä itseään perehtymällä erilaisiin filosofisiin suuntauksiin. Ulospäin kukaan ei voisi arvata, että tuo mitätön ovenvartijarouva, jota monet tuskin huomaavatkaan, onkin oikeasti intellektuallimpi ja syvällisemmin ajatteleva kuin monet talon yläluokkaiset asukkaat. 

Rue de Grenellan numerossa seitsemän asuu myös kaksitoistavuotias tyttö Paloma Josse. Paloma on myös, nuoresta iästään huolimatta, suuri pohdiskelija, joka tuntee ulkopuolisuutta älykkyytensä ja ajatusmaailmojensa vuoksi. Hän on koko ikänsä nähnyt varakkaan perheensä ja muiden tuttaviensa elämää, joka on sisällöltään aivan tyhjää. Kaikki jäävät lopulta jumiin omaan pienneen kultakalamaljaansa, josta ei pääse pois. Paloma on päättänyt olla seuraamatta tätä porvarillisen elämän tyhjänpäiväistä sisältöä. Hän aikoo tappaa itsensä kolmetoistavuotis syntymäpäivänään. Kummankin omalaatuisen erakon elämä kokee kuitenkin mullistuksen, kun taloon muuttaa japanilainen herrasmies Kakuro Ozu. Herra Ozulla on nimittäin kyky nähdä siilin piikkien alle.

' - Teidän pitäisi lukea Saksalainen ideologia, minä sanoin sille kuusenvihreään deffelitakkiin sonnustautuneelle ääliölle. [- -] 
Mutta Antoine Palliéres, jonka puistattavista viiksenaluista kissamaisuus on kaukana, katseli minua tietämättä miten suhtautua kummallisiin puheisiini. Nytkin minut pelasti se, etteivät ihmiset pysty murtautumaan ulos ajatustensa ahtaista urista. Ovenvartijarouva ei lue Saksalaista ideologiaa eikä taatusti osaisi siteerata yhdettätoista teesiä Feuerbachista. '
 s. 9 - 10

Huhuh mikä teos! Ristiriitaisen Lukija aamujunassa lukukokemuksen jälkeen, minulle jäi kuitenkin vahva kaipuu lukea lisää ranskalaista kirjallisuutta, ja tämä sitten kolahtikin loistavasti. Siilin eleganssi on niin tarkkasilmäinen, mutta samalla lempeä ja koskettava. Lopussa jopa liikutuin lähes kyyneliin. Suurimmaksi osaksi teos on kuitenkin hykerryttävän terävää tarkkailua ihmisistä ja lämmin kertomus kahdesta lokeroonsa sopimattomasta ihmiskohtalosta. 

Pääasiallisena tarinan kertojana toimii Renée, ja aina paikka paikoin Paloman päiväkirjapohdinnat elämästä saivat sivutilaa. Molemmat näistä tarkkailivat muita ulkopuolisina hiukan ylenkatsoen näiden tyhjänpäiväistä toimintaa. Koska kukaan ei nähnyt Renéetä tai Palomaa. Ei ainakaan heidän todellista olemustaan, joka täytyi tukahduttaa ulkoisten odotusten pakosta. Itsekin tiedän kuinka haastavaa voi olla täyttää muiden odotuksia. Se ahdistaa, ja siinä voi helposti hukkata itsensä ja omat tarpeensa. Onneks Renée pääsi yksin ollessaan päästämään irti tarkoin varjellusta ulkokuorestaan ja toteuttamaan itseään kulttuurin parissa. Palomalla olikin lapsena haastavampaa löytää sitä omaa rauhaa, kun vanhemmat olivat aina hääräämässä perässä. Eihän kukaan voi jaksaa esittää jatkuvasti...

Siilin eleganssissa minuun iski myös erityisesti sen intertekstuaalisuus ja syvälliset pohdinnat. Anna Kareninaan viitattiin usein, ja luku jossa Renée pohtii kauppias Rjabinia herätti kyllä kiinnostuksen josko viimein uskaltautuisin tarttumaan myös näihin venäläisiin klassikoihin. Tämän lisäki muun muassa fenomenologian teilaus ja yleisimmin elämän sisällön pohdinnat iskivät. Ohjaako kaikkea toimintaa oikeasti vain eläimelliset tarpeemme, jota koitetaan piilotella kulttuuriverhon taaksen? Onko tavoitteemme vain säilyttää kynsin hampian asemamme, oli se kuinka vähäpätöinen tahansa? 

Siilin eleganssi tuntui hyvin ranskalaiselta, mutta se vei kyllä jalat alta. Sen terävien hahmojen ja lämpimän elämänkuvauksen alla oli myös syvyyttä. Huomasin usein saavani itseni kiinni pohtimasta juuri lukemieni ajatuksi, vaikka kyseessä onkin romaani. Olin alusta lähtien lumoutunut. Siinä loppupuolelle siirtyessä oli kuitenkin joitakin asioita, jotka koin hiukan epäuskottavaksi. Onneksi kuitenkin loppu palautti uskoni ja avasi tunnepatoni. Ihana, koskettava ja lämminhenkinen teos, jota voi kyllä suositella.

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu: Kirjanurkkaus, Rakkaudesta kirjoihin, Maailmankirjat, Mitä luimme kerran, Lukutoukan kulttuuriblogi, Villasukka kirjahyllyssä, Luetut, lukemattomat, Eniten minua kiinnostaa tie, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kujerruksia, Kirjoihin kadonnut, Lumiomena, Insinöörin kirjahylly, Pihin naisen elämää, Leena Lumi, Lukuisa, Pieni kirjasto, Elämä on kuin kirja ja Morren maailma

maanantai 27. elokuuta 2018

Näkymättömät kaupungit - Italo Calvino

Kirjan nimi: Näkymättömät kaupungit (Le cittá invisibili)
Kirjailija: Italo Calvino, suomentanut Jorma Kapari
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1972, suomennos 1976
Sivumäärä: 168
Mistä: Isältä lainassa

' Kublai-kaani kuunteli kulmakarvoja kohottamatta Marco Polon matkakertomuksia puristaen huulillaan piipun merenvahavartta parta painuneena ametistikaulanauhaa vasten, isovarpaat hermostuneesti työnnettyinä silkitohveleihin. Ne olivat iltoja jolloin luulotaudin huuru painoi hänen sydäntään.
- Sinun kaupunkejasi ei ole olemassa. Ehkä niitä ei koskaan ollutkaan. Ainakaan niitä ei enää tule olemaan. Miksi huvittelet lohduttavilla saduilla? '
s. 63

Näkymättämät kaupungit on eräänlainen mosaiikkiromaani, joka koostuu 55 eri kaupungista. Nämä lyhyet hetket kaupungeista kuvaa kehyskertomuksen  tutkimusmatkailija Marco Polo Kiinan mahtavalle hallitsijalle Kublai-kaanille, joka haluaa oppia tunteman kaukaisia alueitaan. Jokainen kaupunki on omanlaisensa, mutta kuitenkin niissä on paljon samaa. Kublai-kaani rupeaakin kyseenalaistamaan näiden tarinoiden todenperäisyyden, mutta toisaalta ovatko he itsekään tosia. Marco Pololta eivät tarinat lopu, ja toisin kuin muiden tutkimusmatkailijoiden kertomuksen, Marco Polo ei keskity selittämään näiden armejan kokojen tai hallitsijoiden suhteita. Hän keskittyy visualisoimaan kaupungista sen syvimmän olemuksen. Mikä tekee tästä kaupungista juuri itsensä, ja mitä se kertoo loppupeleissä ihmisluonnosta.

 ' Sofronian kaupungin muodostaa kaksi kaupunginpuolikasta. Toisessa on suuri jyrkkänousuinen vuoristorata, karuselli ketjuissa riippuvine keinuineen, vauhtihirviö, kuolemantynyri jossa moottoripyöräilijät ajavat pää alaspäin, sirkuksen kupoli jonka keskellä riippuu joukko trapetseja. Kaupungin toinen puolikas on kiveä, marmoria ja sementtiä: pankki, tehtaat, palatsit, teurastamo, koulu ja kaikki muu. Kaupungin toinen puolikas on pysyvä, toinen tilapäinen ja kun sen oleskeluaika on päättynyt, se irrotetaan, puretaan ja viedään pois istutettavaksi sitten jonkun toisen puolikaupungin vapaalle alueelle.
Ja näin koittaa joka vuosi päivä jolloin työmiehet irrottavat fasadien marmorikoristeet, laskevat kivimuurit, purkavat ministeriön, muistomerkin, telakat, öljynpuhdistamon, sairaalan ja kuormaavat ne perävaunuihin kulkeakseen alue alueelta jokavuotisen matkareittinsä. Tänne jää maalitaulujen, karusellin, vuoristoradan vaunuun pysähtyneen huudon Sofronia ja se alkaa laskea montako päivää sen täytyy odotta kunnes karavaani palaa ja kokonainen elämä alkaa taas. '
s. 67

Hämmentynyt kuvaisi varmaan parhaiten tunnelmiani Calvinon romaanin jäljiltä. En oikein osaa päättää onko tämä teos todella suuren neron luomus vaiko vain outo. Aivan aluksi sanottakoot, että kyseessä ei siis ole missään määrin historiallinenromaani, jossa kuvailtaisiin Marco Polon matkoja ja hänen törmäämiään kaupunkeja, kuten itse olin jostain kumman syystä luullut. Tarinan kehyskertomus aina noin viiden kaupungin jälkeen toi tietysti lisää pohdintaa teokseen, sillä 168 sivua pelkkiä noin sivun mittaisia eri kaupunkien kuvailuja olisi tuskin toiminut. Kuitenkin nämä kaupungit sisälsivät paljon nykyaikaisia elementtejä, ja siten itse kehyskertomus ja Marco Polo jäivät hyvin irrallisiksi tästä.

Mitä itse kaupunkeihin tulee niin niiden taso vaihteli hyvin paljon. Osa kaupungeista puhutteli minua heti. Sain valtaisan ajatustulvan ja minusta tuntui, että Calvino on kiteyttänyt jotakin hyvin keskeistä tuohon kaupunkiin. Vaikka kaupungit olivat enimmäkseen toinen toistaan mielikuvituksellisempia oli niiden jujuissa paljon ajattelemisen aihetta. Erityisesti mieleeni jäivät kaupunki, joka näyttää laivalta tai kamelilta riippuen saapumissuunnasta, kuolleiden kaupungit sekä loukkuun jääneet lampaat. Toiset kaupungeista eivät puolestaan avautuneet minulle ollenkaan. Tällöin lukeminen kaupungeista kaupungin perään puudutti, sillä en saanut teoksesta juurikaan otetta. 

Näkymättömät kaupungit on siis hyvin omalaatuinen teos. Se on eräänlainen matkakertomus ja selkeästi taiteellinen teos, joka poikkeaa valtavirtakirjallisuudesta. Näkymättömät kaupungit myös vaatii selkeästi tietynlaisen mielentilan lukemiseen. Väsyneenä tai vastaavasti liian virikkeellisessä ympäristössä kaupunkien sisimpään oli haastava kurkistaa. Yhdeltä istumalta en myöskään lähtisi tätä lukemaan, sillä kukin kaupunki ansaitsee oman hetkensä tulla tunnustelluksi, mitä tämä kertoo minulle. Kai sitä pitää vielä testa toinenkin Calvinon teos, että saan selville onko tämä juttuni vai ei. Mielenkiintoinen ja erilainen lukukokemus kaiken kaikkiaan.

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Kaisa Reetta T.Kirjojen lumoLuen, mutta en kirjoitaSisyfoksen kivi ja Lumiomena
 

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Murha maalaiskylässä - Agatha Christie

Kirjan nimi: Murha maalaiskylässä (The Murder at the Vicarage)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Eila Pennanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1930, suomennos 2014
Sivumäärä: 293
Mistä: Omasta hyllystä

St. Mary Mead on aivan tavallinen  pieni englantilainen maalaiskylä, jossa kaikki tietävät toistensa tekemiset pilkulleen. Kylän kirkkoherra herra Clement elää nuoren vaimonsa Griseldan kanssa tavallista arkea, mitä nyt kovapäinen eversti Protheroe ahdistelee julkeilla syytöksillään, että kolehdin varoista olisi kavallettu. Sitten eversti Protheroe löydetään pappilan työhuoneesta ammuttuna. Koko kylä surisee kuin ampiaspesässä. Murha, heidän pikkukylässään! Herra Clemente ryhtyy poliisin avuksi selvitämään tapausta. Sitten tulee tunnustus, ja toinen. Kuka oikeasti onkaan murhannut tuon vanhan ukon, josta monellakaan ei ole mitään hyvää sanottavaa. Onneksi pappilan vieressä asuu muuan vanha mutta teräväpäinen neiti Marple, jonka tarkkaavainen katse ja hyvä ihmistuntemus tulevat vielä tarpeeseen murhajan kiinnisaamiseksi.   

Christie taluttaa näyttämölle taas monipuolisen katraan henkilöitä. On kylän hienostoperhe Protheroet, jossa everstin ja uuden vaimon Annnen avioliitto ei ole kovin onnellinen, eikä haahuileva ja vähän hupsu tytär Lettice tunnu myöskään tyytyväiseltä. Sitten on pappilan väki eli herra Clement sekä tämän paljon nuorempi ja epäkäytännöllinen vaimo Griselda, kirkkoherran nuori veljenpoika Dennis, joka viettää paljon aikaa Letticen seurassa sekä taloudenhoitaja Mary, joka on aivan toivoton. Kylässä on myös kuuluisa arkeologi Stone sekä tämän nuori ja nätti sihteeri neiti Cram, kirkkoherran apuri Hawes sekä tietysti aimo joukko juoruilevia ruovia. Oman lusikkansa soppaan laittaa myös komea nuori taidemaalari Lawrence Redding sekä salaperäinen rouva Lestrange, josta kukaan ei tiedä mitään. Kutkuttava joukkio siis, joka ei jättänyt kylmäksi.

' Neiti Marple on valkotukkainen vanha neiti jolla on lempeä, vetoava käytös '
s. 17

Murha maalaiskylässä on Marplen ensiesiintyminen Christien kirjoissa. Toisin kuin olin odottanut, niin hän on  tässä teoksessa vielä aikalailla sivuhenkilö, joka kuitenkin otti omalla tarkkaavaisella mutta varovaisella tavallaan osaa murhatutkimukseen. Teoksen kertojana toimii siis kirkkoherra Clement, joka oli myös varsin sympaattinen hahmo. Jäin ehkä kuitenkin vähän kaipaamaan Marplelle suurempaa roolia, koska hänen huomionsa ja herttainen käytöksensä on vain niin vetoavaa ja mainiota vastapainoa murhatutkimukselle. Ehkä tämä oli Christieltä vasta kokeilu jolla nähdään yleisön reaktio tällaiseen vanhaan rouvaan aiempiin Poiroteihin verrattuna. Itse olen aina ollut enemmän Poirot kuin Marple fani, mutta näin ajan saatossa olen ruvennut tykästymään Marpleen yhä enemmän.

Mitä taas itse teokseen tulee, niin se oli hyvin Christiemäinen. Siinä on tapahtunut murha, johon monille löytyisi motiivi, mutta toteutustavan vuoksi on hyvin vaikea saada ketään todistettua syylliseksi. Juoni oli jälleen kerran mielenkiintoinen ja ainakin minulle yllätyksiä täynnä, sillä onnistuin aina epäilemään milloin ketäkin, kun tuli lisää vihjeitä, mutta eihän ne nappiin menneet. Tämän vuoksi nautinkin niin paljon Christieistä, koska sinäänsä kaikki on esillä, mutta pienten yksityiskohtien linkittyminen lopulliseksi ratkaisuksi on aina yhtä yllätyksellistä. Omien johtopäätösten ja teorioiden kehittely on vain niin hauska osa näitä lukukokemuksia. Dekkari minun makuuni. 

' - Neiti Marple saattaa erehtyä.
- Hän ei erehdy koskaan. Tuollainen vanha kissa on aina oikeassa. '
s. 24 

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Puutaheinää ja Oksan hyllyltä
 

maanantai 13. elokuuta 2018

Siilo - Hugh Howey

Kirjan nimi: Siilo (Wool)
Kirjailija: Hugh Howey, suomentanut Einari Aaltonen
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2016
Sivumäärä: 575
Mistä: Siskolta lainassa

' "No mikä siilo on?" mies kysyi teiniuhmaa äänessään.
"Se on -", Juliette etsi sanoja. "Se on kotimme. Rakennus niin kuin kukkulan takana kohoavatkin, mutta maan alla. Siilo on se osa maailmaa, jossa voi elää. Sisämaailmaa", hän sanoi ja tajusi, että sanan määritteleminen oli vaikeampaa kuin hän oli tajunnutkaan. [- -]
 Solo nauroi. "On niin paljon sellaista, mitä emme tiedä", hän sanoi. Hän tarkasteli kynsiään. "Siilo ei ole maailma. Se ei ole mitään. Termi, tämä sana, juontuu hyvin kaukaa menneisyydestä, ajalta, jolloin viljaa viljeltiin ulkomaailmassa silmänkantamattomiin -" '
s. 345

Koko jäljellä oleva ihmiskunta on pakattu maanalaiseen 144 tasoiseen siiloon, jossa jokaisella on oma paikkansa aina ylätason hallintolaisista syvätason konemiehiin. Ulkoilma on saastunut niin pahasti, että sen hengittäminen tarkoittaa välitöntä kuolemaa. Ainoa kosketus ulos on ylätason näkymä eli ruutu, johon syötetään kameroista kuvaa ulkoota. Niin kauan kuin kaikki pysyvät ruodussa, eivätkä kysele liikaa kaikki on hyvin. Rikoksista rangaistaan karkotuksella ulos. Ja kaiksita pahin rikos on toivoa pääsevänsä ulos. Ja juuri sen toiveen seriffi Holston esittää.

Karkotuksen jälkeen pormetari Jahnsin on tehtävä tärkeä valinta siitä kuka astuu seuraavaksi seriffin saappaisiin. Apulaisseriffi Marnesin suosituksesta he aloittavat pitkän kapuamisen alas siilon portaita. He ovat päättäneet suostutella syvätason harvinaislaatuisen terävän mekaanikko Julesin tähän tehtävään. Julesin nimitys ei ole kuitenkaan kaikille mieleen. Tästä alkaa tapahtumaketju, joka johtaa kuolemantapauksiin ja lopulta karkotukseen. Jules on kuitenkin päättänyt paljastaa siilon salaisuudet, mutta samaan aikaan syvätasolla alkaa liikehdintä. Kapinahenki on nousemassa, ja se voi syöstä koko siilon tuhoon.

'"Kun ilmaisee halunsa lähteä... Kyllä. Se on vakava rikkomus. Etkö ymmärrä miksi? Miksi se on niin kiellettyä? Koska kaikki kapinat puhkesivat halusta lähteä, sen takia."
s. 37

Siilon luoma maailma on kiehtova. Kuinka koko yhteiskunta on onnistuttu sullomaan syvään maanalaiseen siiloon, joka omavaraisesti tuottaa kaiken energiansa, ruokansa ja muut tarpeensa. En tiedä kuinka tämä toteutus olisi käytännössä mahdollista, mutta näin lukiessa se ei kauheasti menoa haitannut, vaan uppouduin Siilon maailmaan innokkaana ulkopuolisena tarkkailijana. Siilo on hyvin kontrolloitu ja säännelty yhteiskunta, joissa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä jossa pysyä. Tämä kuulostaa hyvin painostavalta elämisen muodolta, mutta samalla sitä hiukan ymmärtää Siilon tilanteessa. Kaiken on pakko sujua ilman ongelmia tai koko yhteiskunta romahtaa. Toisinajattelijoille eli ulos haikaileville ei ole tilaa, koska se tarkoittaisi samalla riskiä koko ihmiskunnan tuhosta. Siilon asukkaat ovat kuitenkin syntyneet tähän, joten suurin osa elää elämäänsä kiltisti annetuissa raameissa, vaikka esimerkiksi syntyvyyttä säännöstelevät arpajaiset ovatkin kova pala monille lapsia toivovalle pariskunnalle. Vaikka siilon extreme olosuhteissa tälle voi nähdä edes jotenkin perusteluja ihmiskunnan säilymisen kannalta, niin pelottavaa on ajatella, että mitä jos sama kävisi ihan oikeasti. Varsinkin näin Handmaid's tale:n vaikuttamana, nämä uhkakuvat saavat niskakarvat pystyyn. Ei kai tulevaisuus voi olla tällaista...

Siilon luoma tulevaisuudenkuva sai siis paljon ajattelemaan, mutta ennen kaikkea Siilo on kuitenkin jännityskirja, jossa ei panaueudta liian tarkasti koko yhteiskunnan yksityiskohtiin. Vasta näin jälkikäteen googletellessa minulle selvisi, että Siilo onkin ensimmäinen osa Siilo saagaa, jossa toisessa osassa paneudutaan syvemmin Siilojen syntyhistoriaan, ja mikä kehityskulku on johtanut tähän. Itse lukijana kiinnostun näissä dystopioissa aina eniten juuri siitä yhteiskunnasta, joten sinäänsä toisen osan Siirroksen lukeminen voisi olla mielenkiintoinen. Mitä taas Siiloon tulee niin jännäreille ehkä hiukan tyypilisesti henkilöt tuntuivat jäävän vähän etäisiksi, varsinkin samaan aikaan luvussa olleeseen Sinuheen verrattuna. Mukava yksityiskohta oli kuitenkin, että stereotypioita hiukan rikottiin laittamalla naispuoleinen Jules koneosaston tähdeksi. 

Siilo oli varsin viihdyttä teos, jonka juoni piti hyvin otteessaan ja sisälsi yllättäviä käänteitäkin. Kuitenkin se, että en saanut kunnolla otetta henkilöistä jäi hiukan vaivaamaan. Varsinkin syvätason kapinahenkeä oli paikoin tylsähköä lukea, koska se ei herättänyt minussa sen suurempia sympatioita. Toisaalta olen muutenkin huomannut, että kiinnostunut ensin hyvin paljon dystopian luodusta maailmasta, mutta sitten kun päästään alun esittelyn jälkeen toiminnallisempaan osaan niin kiinnostukseni rupeaa lopahtamaan. Koinkin tämän vuoksi Julesin osuudet mielenkiintoisempina kuin kapinan, mutta sellaista se on. Kokonaisuutena kuitenkin varsin kelpo teos puutteistaan huolimatta.

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Rakkaudesta kirjoihin, Yöpöydän kirjat, Kirjaneidon tornihuone, Tarinoiden syvyydetNenä kirjassaKirjakaapin kummitusBooking it some moreJärjellä ja tunteellaSavannillaIltaluvutValopolkuSatun luetutPihin naisen elämää ja Morren maailma
 

torstai 9. elokuuta 2018

Sinuhe egyptiläinen - Mika Waltari

Kirjan nimi: Sinuhe egyptiläinen
Kirjailija: Mika Waltari
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1945/1974
Sivumäärä: 786
Mistä: Isältä lainassa

' Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni Kemin maan jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan. En mairitellakseni jumalia, en mairitellakseni kuninkaita, en pelosta enkä tulevaisuuden toivosta. Sillä elämäni aikana olen niin paljon kokenut ja menettänyt, ettei turha pelko minua vaivaa, ja kuolemattomuuden toivoon olen kyllästynyt, niinkuin olen kyllästynyt jumaliin ja kuninkaihin. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa. '
s. 9 - 10

Sinuhe egyptiläinen sijoittuu vuosiin 1390 - 1335 e.Kr.. Se on tarina lääkäri Sinuhen elämästä, jota hän kirjoittaa katkerana vanhuutensa päivinä maanpaossa. Hän kirjoittaa elämäntarinansa ylös viiteentoista kirjaan, ja aikoo saada siten synninpäästön. Hän on päättänyt kirjoittaa vain ja ainoastaan totuuden mitään kaunistelematta tai uskomatta tarinoihin. Sillä kaikki mitä hän on nähnyt ja kokenut on johtanut siihen, että hän ei enää usko jumaliin, kuninkaisiin tai edes kirjoituksiin. Totuus on asia mitä monet pakenevat, mutta Sinuhella ei ole enää mitään hävittävää. Tämä on hänen tarinansa.

Sinuhe syntyi suuren farao Amenhotep III hallitessa, samana vuonna kuin faraon poikalapsi, joka oli tuleva saattamaan koko Egyptin maan lähelle tuhoa. Sinuhe saapui iäkkäille vanhemmilleen köyhien lääkäri Senmutille ja tämän Kipa vaimolle kaislaveneellä Niiliä pitkin. Senmutille ja Kipalle tämä oli kuin lahja taivaasta, ja poikalapsi annettiin kirjata heidän viralliseksi lapsekseen. Jo lapsena Sinuhe seurasi tarkkaavaisena isänsä lääkärin työtä, ja lopulta päätyi seuraamaan tämän jalanjälkiä kouluttautumalla ensimmäisen asteen Ammon papiksi ja lääkäriksi. Sinuhe ei kuitenkaan sopinut täysin joukkoon, sillä häntä oli aina askarruttanut kysymys: miksi? Kun lääketiede oli vahvasti sidottuna pappisarvoon ei moisia kysymyksiä katsottu hyvällä. Onnekkaan sattuman kautta Sinuhe pääsee kuitenkin avustamaan faraon kallonporauksessa. Tämä tapahtuma tulee sitomaan Sinuhen tiettämättä hänen kohtalonsa langat tiiviisti yhteen vallanperijä Ekhnatonin ja sotilas Horemhebin kohtalonpolkujen kanssa. 

Nuoruutensa kiihkossa Sinuhe tulee tehneeksi hyvin typeriä päätöksiä, joiden seurauksina hän lähtee maailmalle orjansa Kaptahin kanssa tutkimaan viereisiä valtakuntia. Näillä matkoillaan hän parantaa ihmisiä, oppii paikallisesta lääketieteestä ja tapaa vieraita hallitsijoita. Jokaisella maalla on omat tapansa ja jumalansa, mutta epäilyksen siemen on jo päässyt tekemään pesän Sinuhen sydämeen. Aikaa kuluu ja Sinuhe kiertää, rikastuu ja rakastuu, kunnes on viimein aika palata takaisin Thebaan. Täällä hän kohtaa jälleen Ekhnatonin ja Horemhebin, jotka tulevat sotkemaan Sinuhen elämän tiiviiseen yhteyteen kultaisen palatsin tapahtumien kanssa. Kun totuus ja valta, rauha ja sota sekä jumalat ottavat yhteen, ei kukaan pysty välttymään näiden tapahtumien kulun kauheilta seurauksilta.

' Mutta Kaptah sanoi: >>Vannomatta paras, herrani, sillä huomisesta päivästä ei tiedä kukaan, ja mies, joka on kerran juonut Niilin vettä, ei saa janoaan sammutetuksi muulla vedellä. Mutta muuten ajatuksesi ja päätöksesi on viisas, ja vielä viisaammin teet, kun otat minut mukaasi, sillä ilman minua olet kuin lapsi, joka ei itse pysty kapaloitaan sitomaan. Enkä tiedä, mitä pahaa olet tehnyt, vaikka silmäsi menevätkin nurin siitä puhuessasi, mutta olet vielä nuori ja unohdat kerran. Ihmisen teko on näet kuin kivi, joka viskataan veteen. Se polskahtaa kovin ja vesi kuohahtaa, mutta tuokion kuluttua vesi on jälleen tasainen eikä kivestä näy jälkeäkään. Sellainen on myös ihmisten muisti. Kun aikaa on riittävästi kulunut, ovat kaikki unohtaneet sinut ja tekosi ja voit palata ja toivon, että olet niin mhatava ja rikas silloin, että voit varjella myös minua [- -]>> '
s. 152

Olen rakastunut! Kun aluksi tartuin Sinuheen odotin jotain suht kuivaa klassikkoa, mutta sen sijaan sainkin hiukean lukukokemuksen muinaiseen Egyptiin. Olen kävellyt Theban kujilla, nähnyt muinaisen Babylonian elämää, kohdannut Kreetan jumalat, tuntenut tuulen tuiverruksen sotavaunuissa ja kokenut menetyksiä Sinuhen matkassa. Sinuhe egyptiläinen on tarina yhden miehen elämästä, mutta samalla se valottaa koko tuota aikakautta. Sinuhessa on niin arjen hetkiä, matkustamista, bisneksiä, valtapeliä, sotaa ja traagisia rakkaustarinoita. Samalla se on tarina Sinuhen ja Kaptahnin omanlaatuisesta ystävyydestä, joka ylitti isännän ja palvelijan roolit. Voi mitä seikkailuita he kokivatkaan yhdessä. Kuitenkin kaikesta huolimatta Sinuhen jo nuorena saama lisänimi yksinäinen, kuvastaa pitkälti hänen elämäänsä. Kuinka nuoruuden kiihko muuttuu aikuisen tiedonjanoksi ja lopulta vanhuuden katkeruudeksi. Sinuhe ehti kokemaan elämässään niin paljon ja tutustumaan niin moniin merkittäviin ihmisiin, mutta samalla hän lopulta kirjoittaa elämäntarinaansa maanpaossa - yksin. 

Sinuhe egyptiläinen on varsinainen tiiliskivi. Se ei ole teos, jonka lukasee nopeasti, vaan se vaatii paljon aikaa. Aikaa sille kannattaakin antaa, sillä Sinuhen tarina on hyvin koskettava. Teoksen henkilöistä saa paljon irti. Nämä henkilöt ovat hyvin monisyisiä, ja tarinan edetessä heistä paljastui uusia puolia kuin sipulia kuorisi. Tässä teoksessa ei ole sankareita valkoisine ratsuineen. Vaan ihmisiä virheineen ja omine motiiveineen. Erityisesti tykästyin Kaptahniin, joka taisi loistavan bisnesvainun ja asioiden hallinnantaidon, vaikka olikin syntynyt orjaksi. Hänen puheenpartensa olivat välillä syvällisiä ja välillä huvittavia, mutta varmaa oli, että sitä puhetta kyllä aina riitti. Muutenkin Sinuhe on kirjoitettu hyvin mielenkiintoisella tavalla. Sen kieli on erilaista, mutta jotenkin hyvin kaunista ja rauhallista. Asiat ottavat aikansa, mutta se oli hyvä. Tämä kauniisti soljuva teksti sopi saumottomasti yhteen muun teoksen kanssa luoden eheän kokonaisuuden.

Sinuhe oli minulle siis lähes täydellinen lukukokemus. Se laittoi pohtimaan ihmisluontoa ja meidän tomintaamme. Vaikka monet tarkoittivat hyvää, oli lopputulos usein jotain aivan muuta kuin oli tarkoitettu. Elämä ei ole helppoa tai vailla tragedioita, josta Sinuhen elämäntarina on yksi kertomus. Tietysti lukiessa paikoin tekstin hitaus tai hiukan itseään toistavat sotakuvaukset turhauttivat, sillä olisin halunnut vain ahmia ja tietää miten Sinuhen elämä etenee. Toisaalta tämä pakotettu rauhoittuminen oli myös hyvä, sillä sen avulla Sinuhen kertomukselle oli pakko antaa sen tarvitsema aika ilman kiirehtimistä. Voisin pohtia tämän teoksen asioita vaikka kuinka pitkään, mutta pelkään, että paljastaisin silloin liikaa tapahtumista. Itse nautin eniten juuri siitä, että aloitin puhtaalta pöydältä tietämättä liikaa. Siksi en paneudu tässä sen syvällisimin henkilöihin tai tematiikkoihin. Toivottavasti monet muutkin pääsevät nauttimaan niistä itse.

' Tämän kirjoitti Sinuhe, egyptiläinen, hän, joka eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät.'
s. 786 

Tähdet: * * * * *

Muualle luettu: Sallan lukupäiväkirjaKulttuuri kukoistaaJeenin kirjablogiTarukirjaKirjan pauloissaLuettuaKirjahullun päiväkirja ja Eniten minua kiinnostaa tie
 

tiistai 7. elokuuta 2018

Lukija aamujunassa - Jean-Paul Didierlaurent

 
Kirjan nimi: Lukija aamujunassa (Le liseur de 6h27)
Kirjailija: Jean-Paul Didierlaurent, suomentanut Kira Poutanen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2015
Sivumäärä: 189
Mistä: Omasta hyllystä

' Tyhjän tanssiaissalin tunnelma, joka tehtaassa tähän aikaan päivästä vallitsi, oli veret seisauttava. Edeltävän päivän tapahtumista ei näkynyt enää jälkeäkään. Ilmassa ei ollut ainuttakaan merkkiä siitäkään raivokkuudesta ja melusta, joka täällä hetken kuluttua kaikuisi. Jälkiä ei jätetty. Se oli yksi johtaja Félix Kowalskin päähänpinttymistä. Ilta illan jälkeen hän vaati, että rikospaikka siivottiin moitteettoman puhtaaksi. Rikos toistettiin loputtomia kertoja vuoden jokaisena päivänä, viikonloppuja ja pyhäpäiviä lukuun ottamatta. '
s. 22

Lukija aamujunassa on kertomus Guylainista, jonka elämä toistaa samoja ahdistavia rutiineja päivästä toiseen. Hän on töissä kirjojen kierrätyslaitoksessa, jossa suuri ja valtava kone ahmii ja raastaa ammottavaan kitaansa kirjoja päivästä ja vuodesta toiseen. Guylainille tämä on maanpäällinen helvetti, jossa hän todistaa tätä veritekoa uudestaan ja uudestaan. Kone tummentaa hänen elämäänsä niin vahvasti, että kaikki ruokakin maistuu vain vetiselle pahville. Ainut päivän kohokohta, jolloin hän pääsee irtautumaan elämänsä synkkyydestä on työmatka aamujunalla, jossa hän lukee ääneen yksittäisiä irtosivuja, jotka ovat selvinneet kuin ihmeen kaupalla koneen verenhimoisista leuoista. 

Guylainilla on oma kuuntelijakuntansa, jotka kuuntelevat mielenkiinnolla päivän sivuja, jotka voivat pompata raa'asta murhakuvauksesta keittokirjan ohjeeseen täysin varoittamatta. Yht'äkkiä Guylainin elämä rupeaa kuitenkin saamaan uusia värejä. Alati vallannut harmaa verho rupeaa pikkuhiljaa raottumaan niin uusien tuttavuuksien kuin hänen junasta löytämänsä muistitikun avulla. Mahtuisiko hänen elämäänsä muutakin kuin vain kammottavan koneen täyttämät päivät...

' Ja totta kai, kuten joka vuosi, näyttöön ilmestyi sama toivoton numero 14 717. Toivon aina loppusummaksi lämpimämpää, pyöreämpää, jotenkin kauniimpaa lukua. Lukua, jossa olisi edes pari pulleaa nollaa, tai mukavan pyöreää kahdeksikkoa, kuutosta tai yhdeksikköä. Yksikin kaunis, imettäjän rintamusta muistuttava rehevä kolmonen tekisi minut onnelliseksi. Mutta luku 14 717 on pelkkä luuta. Sen laihuus on paljas, terävät kulmat iskeytyvät suoraan verkkokalvoon. Paperilla luku näyttää pelkältä sarjalta rikottuja viivoja. Yksikin laatta enemmän tai vähemmän riittäisi muuttamaan epämiellyttävän luvun mukavamman pyöreäksi. '
s. 105   

Didierlaurent on luonut mielenkiintoisen henkilökaartin, johon kuului Guylainin lisäksi muun muassa vanha Guiseppe, joka metsästää jalkojaan sekä vahtimestari Yvon, joka rakastaa puhua kaksitoistatavuisilla aleksandriini-runomittaisilla riimeillä. Näissä henkilöissä samoin kuin muistitikun päiväkirjamerkinnöissä oli jotakin hyvin omanlaistaan elämäniloa, joka kiehtoi minua lukijana paljon. He olivat hyvin erilaisia henkilöitä mihin on tottunut, mutta ehkä juuri sen takia he kiehtoivat aivan omalla tavallaan.

Harmi vain, että itse päähenkilö Guylain ei puolestaan vedonnut minuun juuri ollenkaan. Tämä tiivistyi erityisesti teoksen alkupuolella, joka oli hyvin synkkää ja angstista täynnä erilaisia harmaan sävyjä. Kaikki oli niin raastavaa ja inhottavaa, että lukijana etäännyin jo tästä teoksesta ja Guylainista inhoten. Päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin, koska noh tässä ei ole edes kahtasataa sivua. Sitten puolessa välissä tapahtui kuin ihme kun kaiken sen synkkyyden keskelle rupesi löytymään valonsäteitä. Aurinko tuli esiin myrskypilvien takaa, ja tällöin teoksen kielellinen kauneus veti minut täysin lumoihinsa. Rupesin ymmärtämään, miksi tätä teosta on kehuttu ja kuinka upea kertomus se on. Kaikki vain naksahti kohdilleen ja olin lumottu. Asiat vain olivat niin kuin olivat, eikä niitä tarvinnut avata sen enempää, kun kaunis kieli kuljetti eteenpäin matkalla.

Minun on siis hyvin haastavaa arvostella Lukijaa aamujunassa, koska olen kokenut sen matkassa niin ääripäiset tuntemukset. Inhosin sen alkuosaa ja rakastin palavasti loppuosaa. Näissä ristiriitaisissa tunnelmissa en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata tämän teoksen puolesta tai vastaan. Olen hyvin hämilläni. Oi miksi teoksen alussa ei voinut olla niitä arjen kauniita hetkiä, mitä loppuosa oli tulvillaan. Alulle en antaisi juurikaan tähtiä, mutta loppupuolelle taas vaikka kuinka paljon. Pakko siis tehdä kompromissi, joka ei sinäänsä kuvaa teosta, mutta en tiedä mitä muutakaan antaa. Voi Didierlaurent minkä menitkään tekemään.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kirjainten virrassaKirjakaapin kummitusReader, why did I marry him?Kirja hyllyssäKannesta kanteenJärjellä ja tunteella, Hemulin kirjahylly, Kirjahilla, Luetut, lukemattomat, Kirjoihin kadonnut, Paljon melua kirjoista, Kirjakirsu ja Kirjahullun päiväkirja  

maanantai 6. elokuuta 2018

Veden muoto - Andrea Camilleri

Kirjan nimi: Veden muoto (La forma dell'acqua)
Kirjailija: Andrea Camilleri, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1994, suomennos 2003
Sivumäärä: 167
Mistä: Kirjaston Ota tai jätä -hyllystä

' Pino, joka oli valinnut Mánnaran rannanpuoleisen osan, näki auton nokan pistävän pensaikosta esiin parinkymmenen metrin päässä, missä alueen kasvillisuus oli tavallista rehevämpää. Hän pysähtyi kummastuneena. Ei kai ollut mahdollista, että joku oli vielä kello seitsemältä aamulla huoraa painamassa? '
s.10

Omapäinen ja tinkimätön komisario Montalbano työskentelee Sisilialaisessa Vigátan kaupungissa, jossa korruptio ja mafia ovat arkipäivää. Tässä Montalbano-sarjan ensimmäisessä osassa kaupungin laitamilta prostituoitujen suosimalta Mánnaran rannalta löydetään aamulla mies edelleen autosta housut nilkoissa. Hän on kuollut. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että tämä mies on juuri maakuntasihteeriksi valittu insinööri Luparello, joka on kuuluisa suoraselkäisyydestään. Miten tämä kunniallinen ja maineestaan tarkkaan huolehtiva mies olisi päätynyt sellaiseen paikkaan kuin Mánnaran ranta? Lähes kaikki arvostetut virkamiehet pyrkivät painamaan tapausta villasella ja painostamaan Montalbanoa lopettamaan tutkinnan. Jokin tapauksessa ei kuitenkaan täsmää, eikä Montalbano aio taipua painostuksen alla, ennen kuin saa selville mitä on todella tapahtunut.  

' Poliisipäällikön Elisa-rouvan uuden mustekalareseptin täytyi olla jumalaisen inspiraation tulosta, sillä maku ylitti Montalbanon suurimmatkin odotukset. Hän täytti lautasen kukkuroilleen jo toista kertaa ja huomatessaan annoksen olevan taas loppumassa rupesi pureskelemaan hitaammin pitkittääkseen makunautintoa edes hetken. '
s. 149


Ikävöin jo Italiaan komisario Montalbanon pariin, joten lievittääkseni tätä ikävää päätin tarttua kerrankin Camillerin kirjoihin tv-sarjan sijasta. Ilokseni huomasin kuitenkin, että Yle rupesi tässä samaan aikaan lähettämään uutta kautta Komisario Montalbanon elokuvamittaisia jaksoja, joten huoli sikseen. Nimittäin Veden muotoa lukiessa huomasin kuinka se sarjan ihastuttava italialaisuus on pitkälti seurausta henkilöiden puhetavoista, eleistä sekä maiseman ja ruuan kuvauksista. Kirjan sivuilta nämä eivät välittyneet samallalailla, mitä jäin kaipaamaan. Jäi vähän sellainen kutina, että Camilleri ei ole  kirjoissaan yrittänyt tuoda Sisiliaa ja sen tapoja esiin mitenkään erityisemmin, vaan se on vain pieni osa muutenkin lyhyttä dekkaria. Sarja sitä vastoin on selkeästi tehty kansainväliselle yleisölle, joka haluaa päästä fiilistelemään italialaista tunnelmaa syvemmin.

Veden muoto on ihan mielenkiintoinen juoneltaan, ja edustaa ehkä enemmän näitä perinteisempiä dekkareita kuin modernia jännitystä. En edes jäänyt kaipaamaan mitään suurta jännitystä, koska korruption koneistojen linkityksiä oli varsin mielenkiintoista seurata itsessään. Olen vain niin tykästynyt tuohon sarjaan ja sen tapaan kuvata hahmoja, että tässä kaikki tuntuivat jäävän vain varjoiksi näiden sarjan luomien mielikuvien rinnoilla. Tämän lisäksi teoksen kieli oli yllättävän ronskia välillä, mutta en tiedä oliko teoksen sijoittuminen prostituution maailmaan syy vai seuraus tälle. Ehkä olen vain liikaa kiinni Komisario Montalbano sarjassa, mutta ei tämä sille oikein pärjännyt vertailussa. Jäin edelleen kaipaamaan niitä suuria eleitä ja tulistuneita keskusteluja. Onneksi lauantaina tulee taas uusi jakso Yleltä, jolloin pääsen taas syventymään Montalbanon tutkimuksiin.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Kirjojen lumo ja Valopolku
 

lauantai 4. elokuuta 2018

Elokuun lukumaratoni


Kooste
Lukumaratonin aikana lukemani teokset:
Siilo, Hugh Howey

Sivuja: 554

Lukumaratonini on nyt siis tullut päätökseen ja saldona oli kahden jo kesken olleen tiiliskivikirjan saattaminen loppuun. Vuorokausi kului loppujen lopuksi yllättävän nopeasti ja tuntuu omituiselta palata takaisin arkeen, kun on noinkin pitkän ajan ollut uppoutuneena kirjojen maailmoihin.


Mitä tästä jäi siis käteen? Ainakin mielenkiintoinen kokemus ja lukupinon edistäminen. Maratoni voisi olla helpompi suorittaa lyhyemmillä teoksilla, jolloin kokisi edistyvänsä. Varsinkin Sinuhe oli hyvin hidasta lukemista, mikä ei sinäänsä haitannut, mutta tuntui oudolta lukea useampi tunti putkeen ja tajuta edenneensä vain sata sivua. Huomasin myös lukemisen jaksottamisen tärkeyden, sillä kun keskittyminen herpaantui, niin pieni jaloittelu ja muun puuhailu toi sitten taas lukupuhdin takasin.

Lukumaratoni oli siis varsin hyvä kokemus, vaikka suorituksessani ja kirjojen soveltuvuuden valinnassa juuri tähän tarkoitukseen voisikin vielä parantaa. Otan ehdottomasti osaa vielä toistekin, vaikka aivan joka viikko tällaista rupeamaa tuskin jaksaisikaan.


- - -


Alkutunnelmia
Parin vuoden hiljaiselon jälkeen päätin palata takaisin lukemisen ja kirjablogien maailmaan. Nyt kun tämä lukuinto on viimein palannut, tuntuu kuin haluaisin vain lukea koko ajan, ja ottaa kiinni kaiken tuon ajan, jolloin ainoat kirjat joihin jaksoin tarttua olivat yliopiston kurssien oppikirjoja. Tämän vuoksi Aletheian blogia lukiessani innoistuin valtavasti, kun kuulin Yöpöydän kirjojen järjestävän elokuussa lukumaratonin. Tässäpä siis oiva tilaisuus päästä purkamaan lukupinojani seuraavan 24h aikana. 

klo 12.30  
Hiukan jännittää tämä edessä oleva urakka. Eniten pohdituttaa mitenköhän keskittymiseni käy näin pitkän lukurupean edessä. Tämän vuoksi en ole valmistellut mitään valmista lukupinoa, joka loisi suorituspaineita, vaan aion poimia ennen kaikkea fiilispohjalta luettavia teoksi. Ensimmäisenä tartun nyt Hugh Howeyn Siiloon, jonka olenkin jo aloittanut aiemmin. Näillä helteillä veikkaan keskittymisen nimittäin pysyvän paremmin kasassa juonivetoisilla teoksilla.

Klo 15.20
Hiukan alle 3 tuntia lukemista takana, ja hitaan alun jälkeen Siilon tapahtumat veivät mukanaan. Olen koitenkin yllättynyt, että vain 159 sivua takana. Nyt pieni lukutauko ja liikuntaa niin jaksaa taas uudella innolla lukea palatessa.

Klo 17.20
Ja takaisin lukemisen pariin. Nyt lukuvuorossa on Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, jonka viimeiset parisataa sivua olisi tarkoitus saada luettua tämän maratonin puitteissa. Katsotaan miten käy. Ainakin ulkolämpötila on jo hiukan miellyttävämpi, joten voi siirtyä parvekkeelle lukemaan.

Klo 22.45
Sinuhe on nyt saatetty päätökseen  ja pakko sanoa, että oli kyllä aikamoinen lukukokemus. Muinainen Egypti heräsi eloon Waltarin tekstissä upeasti. Toisaalta nyt myös huomasin kuinka hidaslukuinen tämä teos on, sillä tässä ajassa sain siis luettua nuo viimeiset 175 sivua, jotka minulla oli jäljellä. Yllättävän nopeasti aika kuluu ja vähän sivuja kertyy tämän maratonin tiimoilta. Nyt aika laittaa kirjat syrjään, ja siirtyä unten maille. Huomenna aamupäivällä maratoni jatkukoot.

Klo 8.40
Uusi päivä ja lukuaikaa vielä pari tuntia jäljellä. Yöunet onneksi tässä välissä jaksottamassa luku-urakkaa, sillä Sinuhe jätti hyvin vahvan ajatusryöpyn eilen. Nyt kuitenkin takaisin Siilon pariin.

Klo 12.15
Huhu nyt on luku-urakka saatu päätökseen. Sain käännettyä Siilon viimeisen sivun ja lopetan lukumaratonini tähän, sillä haluan makustella hetken nyt aamulla lukemaani 220 sivua. Siilo oli varsin ajatuksia herättävä teos, vaikka Sinuhen rinnalla se jää kyllä aika pahasti paitsioon. Mielenkiintoista kuitenkin lukea näitä erilaisia tulevaisuudenkuvia, vaikka osa voikin tuntua vähän kaukaa haetulta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...