keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Loistavat vuodet - Pierre Lemaitre


Kirjan nimi
: Loistavat vuodet (
Le Grande Monde)
Sarja: Suuri maailma #1
Kirjoittaja: Pierre Lemaitre, suomentanut Susanna Tuomi-Giddings
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2022, suomennos 2023
Sivumäärä: 624
Mistä: Omasta hyllystä

' 1920-luvulla hän oli hankkinut omistukseensa vaatimattoman saippuatehtaan ja kasvattanut yhtiötä "yhdistämällä käsityöläisperinteen laadun ja tehdastuotannon tehokkuuden", kuten hän asian mieluusti ilmaisi. Kivenheiton päässä place des Canonsilta sijaitsevasta tehtaasta tulisi hänen mielikuvissaan vielä jonain päivänä kaupungin johtava teollisuuslaitos. Muutaman vuoden päästä Pelletierit olisivat Beirutissa samassa asemassa kuin Wendelin suku Lorrainessa, Michelinin suku Clermontissa ja Schneiderit Creusotissa. Hän oli joutunut hiukan tinkimään tavoitteistaan, mutta kehuskeli silti yhä johtavansa "Libanonin teollisuuden lippulaivaa", eikä kukaan tohtinut väittää vastaan. '
s. 13

Maaliskuussa 1948 Pelletierien perhe aloittaa jokavuotista juhlakulkuettaan kaupungin läpi. Herra Pelletier on menestyvän saippuatehtaan pyörittäjä ja tämä traditio on hänelle tärkeä. Tällä kertaa perhejuhlaa varjostaa kuitenkin ikävä ilmoitus. Nyt viimeinenkin Pelletierin kolmesta pojasta on ilmoittanut lähtevänsä pois. Ensin lähti Jean "Pullukka", josta pyrittiin leipomaan saippuatehtan kruununprinssiä kammottavin tuloksin. Jeanilla ei tunnu olevan kykyjä tai haluja oikein mihinkään. Hän lähti tavoittelemaan vaimonsa kanssa parempaa elämää Parisiin - pakoon suurta epäonnistumistaan. Seuraavaksi lähti perheen akateeminen menestyjä Francois. Pariisiin hänkin, mutta yliopistoon opiskelemaan. Nyt on vuorostaan vuorossa Ètienne. Hän on lähdössä kaikista kauimmaksi. Hänen lemmittynsä Raymond on nimittäin muukalaislegioonan mukana Vietnamissa Saigonissa sotimassa sissisotaa. Nyt Ètienne lähtee valuuttavirastoon komennukselle hänen perässään. Nuorimmaisin, tytär Héléne on vielä jäljellä, mutta hänkin elää omaa kapinaansa. Kuka jatkaisi mahtava saippuaimperiumia?

Kaikki ei suju lapsillakaan aivan suurten suunnitelmien mukaisesti. Saigonissa Raymond on kadonnut ja Ètienne joutuu kohtaamaan yksinäisyyden ja epätietoisuuden. Valuuttavirastossakin korruptio rehottaa eikä mikään ole niin kuin hän on ajatellut. Ranskassa puolestaan opiskelujen sijasta Francois kuluttaa päivänsä raskaassa työssä painotalolla haaveillen joskus pääsevänsä vielä kirjoittamaan lehteen. Mikä olisi se mahdollisuus, joka nostaisi hänet kansan huulille maineikkaaksi reportteriksi? Jean puolestaan viettää kaupparatsun elämää. Hänen koko elämänsä on niin epätyydyttävää ja hän itse suuri epäonnistuja. Joskus hänellä myös napsahtaa... Sitten on vielä Héléne. Nuori kapinallinen, joka ei suostu jäämään Beirutiin kun kaikki hänen muut sisaruksensa elävät hohdokasta elämää ulkomailla. Todellisuus ei ole kellekään kuvitelmien mukainen.
 
' Herra Pelletier ei olisi koskaan myöntänyt sitä, mutta Étiennen lähtö oli tuntunut hänestä pahemmalta kuin hän tahtoi myöntää. Hän suri salaa yhtä paljon kuin Hélène, sillä myös hän ikävöi kovasti, todella kovasti, nuorimman poikansa sukkeluutta, hänen niin sydämeen käyvää elämäniloaan. Kotoa puuttui nyt jotain. Vielä enemmän kuin Pulleron tai Francoisin lähdön jälkeen. Esikoisen kohdalla oli ollut kyse paosta, ja se oli ollut melkeinpä helpotus. Francoisin lähtö oli ollut saavutus, olihan hän päässyt huippukouluun. Siitä pojasta tulisi jotain. Ajatellessaan poikiaan hänen tuli surku Jeania, joka - se oli pakko tunnustaa - ei ollut lahjakas missään. Hän ei ollut onnistunut edes solmimaan asiallista avioliittoa. Poika polki paikallaan, eikä tulevaisuus luvannut sen enempää kuin mitäänsanomaton ja ahdistuksentäyteinen nuoruus. Herra Pelletier ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt asiaan suhtautua. Hän ei ollut tajunnut asiaa tai oli tajunnut liian myöhään. Pullero olisi ansainnut toisenlaisen isän. Pojan epäonnistuminen oli isän epäonnistuminen. Koko juttu oli varsinainen murheenkryyni. '
s. 177
 
Takakannessa on oikeastaan kiteytetty tämän teoksen ydin loistavasti: "Taitava juonenkuljetus, hienot henkilöhahmot, vahva tarina ja historiallisen ajankuvan värikkyys tekevät romaanista jännittävän ja nautinnollisen elämyksen." Tätä teosta lukiessa kyllä huomasi, että Lemaitre on suuren luokan kirjailija. Hänen tekstinsä soljui eteenpäin taidokkaana mutta samalla vaivattomana. Ihmisiin pureuduttiin syvälle, eikä kukaan jäänyt vain nätiksi pinnaksi. Elämän raadollisuus ja ihmismielen rumemmatkin puolet tuotiin esiin. Silti Lemaitre ei sorru luomaan niin sanottuja hyviä ja pahoja henkilöitä vaan kaikissa oli rosoja. Jopa kauheuksia tekevää epäonnistuja Pulleroa pystyi säälimään ja jollain kierolla tavalla ymmärtämään.

Näin jälkikäteen ajateltuna on hassua, kuinka teoksen alku ei kuitenkaan ollut yhtä ruusuista ylistystä. Olin saanut teoksen jo aiemmin syntymäpäivälahjaksi ja odotin hyvää lukuhetkeä sen aloittamiselle. Kun nostin tämän kirjapinosta olin jo aika täpinöissäni ja sitten suorastaan järkytyin. Hyvin alussa oli kuvaus siitä, kuinka Vietnamin viidakoissa suoritettiin julmaa kidutusta. Vaikka kuvaus oli suhteellisen lyhyt, oli se minun herkälle mielelleni hiukan liiankin hyvin kuvitettu. Pelkäsin, että tämmöisen väkivallalla mässäilevänkö äijäkirjan siskoni oli minulle laittanut lahjapakettiin. Olisi kuitenkin pitänyt luottaa hänen makuunsa, sillä se ei todellakaan kuvastanut muuta teosta. Oma aikansa myös meni, että tykästyin näihin ei kovin siloteltuihin henkilöihin. Mutta Lemaitre todella osaa hommansa, sillä mitä pidempään heidän matkassaan vietti, sitä vahvemmaksi tuo side muodostui lukijan kanssa ja lopulta en olisi millään malttanut olla nukuttamassa vauvaa unille, kun olisin jo halunnut päästä taas kirjan pariin.

Tämä tarina todella herätti 40-luvun lopun Pariisin ja Saigonin henkiin. Pakko nostaa hattua kuinka taidokkaasti Lemaitre on onnistunut punomaan näin vetävän juonen murhatutkimuksineen, tarkkaavaisine ihmiskuvauksineen yhdistettynä vielä hienoon ajankuvaan. Onneksi tämä oli vasta sarjan avaus. En nimittäin malta odottaa, että pääsisin taas Lemaitren taidokkaan kerronnan vietäväksi. Niin rehellistä, niin aitoa. Ja kuinka jännittävää samalla.

Tähdet: 4 / 5


maanantai 13. marraskuuta 2023

Atlas: Valitut - Olivie Blake


Kirjan nimi
: Atlas - Valitut (
The Atlas Six)
Sarja: Atlas #1
Kirjoittaja: Olivie Blake, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2022, suomennos 2023
Sivumäärä: 548
Mistä: Kirjastosta
 
' Medeialaisten vaikutusvalta kasvoi, samoin kasvoi niin sanottu Aleksandria-seura. Joka kymmenes vuosi valittiin uusi ryhmä kokelaita vuodeksi opiskelemaan, perehtymään arkistoon ja hiomaan taitojaan taikuudessa, jota he harjoittaisivat koko elinikänsä. Vuoden ajan jokainen seuran valitsema henkilö asui, söi ja nukkui kirjaston tiluksilla ja käytti kaiken aikansa arkiston parissa. Vuoden lopuksi viisi kuudesta kokelaasta vihittiin seuran jäseniksi. He viettivät kirjastossa vielä toisen vuoden noudattaen ankaraa yksilöllistä opintosuunnitelmaa, minkä jälkeen heille tarjottiin tilaisuus jäädä jatkamaan tutkimustaan edelleen - tai sitten he saattoivat hyväksyä ulkopuolisen työtarjouksen, mikä oli todennäköisempi vaihtoehto. Aleksandrialaisista tuli tavallisesti poliittisia johtajia, mesenaatteja, toimitusjohtajia sekä palkittuja tieteilijöitä ja taiteilijoita. Jäseneksi vihkimisen jälkeen aleksandrialaiset saivat osakseen enemmän vaurautta, valtaa, kunniaa ja tietoa kuin villeimmissä unelmissaan - ja näin ollen kokelaaksi valinta oli ensimmäinen askel polulla mahdollisuuksien täyttämään elämään. '
s. 10-11
 
Aleksandria-seura on ikivanha ja vain parhaista parhaimmat taikuuden osaajat voivat saada kutsun sen salaisten porttien sisäpuolelle. Näin nämä terävimmät mielet voivat päästä käsiksi tietoon, jonka olemassaolosta muulla maailmalla ei ole mitään tietoa - itse Aleksandrian kirjaston kokoelmiin! Seura on salainen ja vain joka kymmenes vuosi valitaan kuusi kokelasta tavoittelemaan sen tuomaa mainetta ja mammonaa. Kaikki kunnianhimot voidaan tyydyttää, kunhan vain ensin pääset jäseneksi. Nimittäin vain viisi kokelaista saa tämän mahdollisuuden. Yksi terävimmistä huipuista karsitaan.
 
Atlas on Aleksandria-seuran edunvalvoja, joka rekryää tämän vuosikymmenen valitut. Nico ja Libby ovat New Yorkin maagisesta yliopistosta vastavalmistuneet fysikalistit. He ovat historiallisen vahvoja kumpainenkin, mutta silti päätyneet kamppailemaan aina keskenään kuin kaksoisauringot, jotka kiertävät toinen toistaan. Epävarma Libby, joka on joutunut näkemään paljon vaivaa osaamisensa eteen, ei voi sietää vauraan latinosuvun vesaa Nicoa, mutta heidän kohtalonsa on sidottu toisiinsa. Sitten on Reina. Nuori japanilainen kapinallinen, joka haluaa pysyä kaukana kaikista kasveista. Onhan hän niin mahtava naturalisti, että itse luonto pitää häntä äitinään. Tristan on puolestaan pyrkinyt pääsemään elämässään mahdollisimman kauas rikollispomo isästään ja häät satumaisen rikkaan perijättären kanssa ovat jo oven takana. Tristanin kyky on nähdä illuusioiden taakse. Hän näkee aina totuuden, mikä on kyynistänyt hänet maailmaa kohtaan. Parisa on puolestaan telepaatti, jonka kyky lukea mieliä yhdessä hänen kauneutensa kanssa ovat tehneet hänestä vastustamattoman. Tämä seuralainen on aina valmiina etsimään parhaimman hyödynlähteen itselleen. Ja lopuksi on Callum. Hän on empaatti joka voi saada suostuteltua kenet tahansa tekemään mitä tahansa. Hän on vailla kunnianhimoa, koska onhan se tylsää tietää aina saavansa kaiken mitä haluaa, eikä valmiiksi rahakasan keskelle syntyminenkään ole ollut pahitteeksi.

Nämä kuusi kokelasta astuvat Aleksandrian-seuran porteista sisään. He asuvat yhdessä kartanossa, opiskelevat maailman suuria kysymyksiä ja pääsevät maistamaan pienen palan siitä mitä seura voisikaan heille tarjota. Kuppikuntia muotoutuu ja varpaillaan saa olla jatkuvasti. Edessä nimittäin häämöttää karsinta. Kuka ei jatka seuraavaan vuoteen? Herääkin kysymys ovatko he sittenkään tienneet mihin ovat ryhtyneet. Voiko tiedon hinta olla liian kova?
 
' Dalton katsoi kokelaiden kasvoja ja kuvitteli taas, millaista elämää olisi voinut elää; millaista elämää he kaikki olisivat voineet elää, jos heille ei olisi tarjottu tällaista.... aarretta. Ikuista loistoa. Verratonta viisautta. Täällä he pääsisivät käsiksi salaisuuksiin, jotka olivat pysyneet maailmalta piilossa satoja ja tuhansia vuosia. He saisivat tutustua asioihin, joita tavalliset silmät eivät koskaan näkisi eivätkä vähäisemmät mielet mitenkään kykenisi käsittämään.
Tässä kirjastossa heidän elämänsä muuttuisivat. Täällä heidän aiemmat itsensä tuhoutuisivat kuin kirjasto itse, rakentuisivat uudelleen ja kätkeytyisivät varjoihin piiloon kaikilta paitsi edunvalvojilta, aleksandrialaisilta ja elämättömien elämien sekä tallaamattomien polkujen haamuilta. '
s. 11-12 
 
Bongasin tämän teoksen Aulan katalogista jo ennen kesää ja siitä lähtien on varaukseni odottanut kirjastossa vain teoksen ilmestymistä. Hyvin harvoin laitan mitään etukäteen varaukseen, mikä kertoo jo paljon. Epäilin tämän nimittäin olevan juuri minulle sopiva teos. Salaseura jonka jäseninä kaikki silmäätekevät ovat ja joilla on pääsy kadonneisiin tietoihin jotka paljastavat maailman salaisuudet? Kuinka jännittävää! Kilpailuasetelma, jossa tavoitellaan paikkaa koulutuksessa? Kuin Nevermoor, mutta vain aikuisille - kyllä kiitos! 'Salaisuuksia, petoksia ja viettelyä' luvattiin esittelytekstissä ja enhän nyt sellaiselle sanoisi ei. Ja kaiken kuorruttaa tosiaan vielä tuo kiehtova taikuuden ulottuvuus, koska pidänhän tunnetusti fantasiasta.
 
Vaikka siis odotin teosta kuin kuuta nousevaa, en silti ollut kovin tietoinen sen taustoista. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen tiktok-sensaatioksi noussut teos, mutta tämmöisenä vähemmän somen syövereissä elelevänä mammana olin autuaan tietomätön tästä. Vasta lukiessa minulle myös selvisi, että tämähän on trilogian avaus eikä itsenäinen teos. Toisaalta kun teoksen kannet sulkeutuivat, olin oikein tyytyväinen tästä. Sellaiset koukut tuonne teoksen loppuun oli nimittäin punottu, että malttamattomana haluaisin jo palata (mieluusti jo eilen) tämän kiehtovan sarjan pariin!
 
Blake on todella tehnyt hienoa työtä teoksensa kanssa. Siinä yhdistyy oppituntien kautta ajatuksia ajasta, avaruudesta ja maailman rakennuspalikoista. Toisaalta taas myös mielen hallinnasta ja siitä miten ajatusten ja tunteiden kautta voikaan ohjailla. Mahtava verhon takana naruja vetelevä Aleksandria-seura puolestaan on kuin salaliittoteorioista. Kaikki kokelaat pääsivät vuorotellen ääneen ja siten kerronta pysyi kiinnostavana, kun näkökulmia vaihdeltiin. Samaan aikaan taustalla vaani jännittävät salaisuudet. Muistan puolessavälissä pohtineeni, että toivottavasti teoksen kanssa ei käy se perinteinen, että jännitystä ja suhdekiemuroita luodaan, mutta loppu olisikin pannukakku. Teoksen langanpäiden solmiminen tyydyttäväksi lopetukseksi ei nimittäin ole helppoa. Blake kuitenkin onnistuu syventämään vesiä loppua kohden ja ahmin viimeiset viisikymmentä sivua niin että lopun twistit todella koukuttivat minut lopullisesti tähän sarjaan. Ihanaa, että aikuisillekin kirjoitetaan nyt tällaista modernia fantasiaa! Sarah J. Maasin Maan ja veren huone lumosi minut jo aiemmin, ja vaikka Maas vetääkin tässä vertailussa vielä hiukan pidemmän korren, niin tämän Blaken teoksen seurassa viihtyi silti paremmin kuin hyvin. Lisää tällaista kiitos!
 
Tähdet: 4.5 / 5
 
Muualla luettu: Kirjakasta 
 

maanantai 6. marraskuuta 2023

Muistelmia kuolleesta talosta - F. M. Dostojevski


Kirjan nimi: Muistelmia kuolleesta talosta (Записки из Мёртвого дома)
Kirjoittaja: F.M. Dostojevski, suomentanut Ida Pekari
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1862, suomennos 1965
Sivumäärä: 327
Mistä: Omasta hyllystä
 
' Jo edellisenä iltana olin huomannut, että minua katseltiin syrjäsilmin. Muutamat vangit kuljeskelivat lähelläni aavistaen minun tuoneen rahaa mukanani. Minulle alettiin tyrkyttää palveluksia. Minulle opetettiin, miten oli pidettävä uusia jalkarautoja. Maksusta muuan vanki hankki minulle pienen lukittavan kirstun, jossa saatoin säilyttää vankilan tavaroita ja omat vähäiset liinavaatteeni.
Seuraavana päivänä ne kuitenkin varastettiin minulta ja niistä saadut rahat juotiin. Yksi varkaista tuli myöhemmin uskollisimmaksi ystäväkseni, mutta edelleenkin hän varasti minulta jokaisen sopivan tilaisuuden sattuessa. Hän ei hävennyt vähääkään, vaan varasti melkein tiedottomasti, aivan kuin se olisi ollut hänen velvollisuutensa. Sen vuoksi hänelle ei voinut olla edes vihainen. '
s. 35
 
Aleksander Petrovitš on venäläinen aatelinen, joka lähetetään Siperiaan pakkotöihin säätyoikeutensa menettäneenä. Tämä on hänen selostuksensa, millaista oli viettää kymmenen vuotta Siperian kylmillä aroilla muiden rangaistusvankien keskellä. Ja ennen kaikkea millaisia erilaisia ihmisiä hän kohtasi vankilan porttien sisäpuolella. Pinta voi nimittäin tehdä tepposet ja julmimmastakin rikoksesta rangaistuksen saanut vanki voi osoittautua loppu peleissä avokkaaksi ystävyydeksi. Vastaavasti se joka aluksi luulisi olevan mainiota seuraa esimerkiksi säätynsä puolesta, voi osoittautua täydelliseksi mätämunaksi.
 
Vuodet vierivät. Kahleet hiertävät jalkoja jatkuvassa pidossa. Joka päivä lähdetään töihin tekemään mihin vankila sattuukaan määräämään.  Joskus puuduttavan arjen rikkoo juhlapyhä kuten joulu tai vankilan uuden hevosen osto. Yksityisyyttä ei ole, sillä samoilla lavitsoilla nukkuvat kolmekymmentä vankia. Kohtalotoverit tulevat tutuiksi. Aatelisena et kuitenkaan koska ole todella osa porukkaa. Toveruus on varattu tavallisille rikollisille. Aatelinen on aina aatelinen, jota muu kansa katsoo syrjäkarein, olivat olot kuinka samanlaiset. 
 
' Näytelmän loppuessa iloinen mieliala kohosi huippuunsa. En liioittele vähääkään. Kuvitelkaa, että näette vankilan; ihmisiä, jotka ovat kahleissa, joilta on riistetty vapaus ja joille tulevaisuus ei lupaa muuta kuin pitkiä surullisia vuosia, yksitoikkoista elämää, vuosia, jotka ovat samalla tavoin toistensa kaltaisia kuin harmaana syyspäivänä tipahtelevat sadepisarat - ja äkkiä näiden maahanlyötyjen ja vapautensa menettäneiden annetaan jonkin aikaa hieman pudistella höyheniään, huvitella pikkuruisen, unohtaa painostava uni, saada toimeksi kokonainen teatteri, vieläpä niin, että koko kaupunki saattoi siitä olla ylpeä ja ihmetellä sitä. Kuulkaa siis, millaisia ovat nämä meikäläiset, nämä vangit! '
s. 167 
 
Nyt muuton keskellä avasin ensimmäisen vastaantulevan kirjoja sisältäneen muuttolaatikon (kyllä muuttolaatikoita jotka oli pyhitettynä vain kirjoille tuli jo huolestuttavan suuri määrä) ja siinä tämä joskus kirjaston ota tai jätä -hyllystä poimittu Dostojevski odotti päällimmäisenä. Näin kohtalon sanelemana tulin siis tarttuneeksi tähän klassikkoon, jonka Dostojevski kirjoitti jo ennen Rikosta ja rangaistusta ja Idioottia. Muutto sylivauvan kanssa yhdistettynä tällaiseen klassikkoteokseen... Ei ehkä otollisin aika, mutta menkööt.

Muistelmia kuolleesta talosta on rakenteeltaan erilainen kuin nuo muut lukemani Dostojevskin suurromaanit. Tässä nimensäkin mukaisesti kerronta on enemmän muisteluiden tyylistä. Asioita ei selitetä kronologisesti ja yllättäen itse päähenkilö Petrovitš ei edes ole kovin suuressa keskiössä. Hän on vain havainnoitsija, jonka kautta Siperian rangaistuslaitoksen arkea ja henkilöitä kuvataan. Luvuissa nostetaankin esiin pitkälti eri vankeja ja monen kirjava onkin tuo läpileikkaus. 
 
Dostojevski on selkeästi hyödyntänyt omakohtaisia kokemuksiaan Siperian karkotuksellaan. Niin osuvasti hän kuvaa ihmisiä ja vankilan arkea. Vankilassa oli ahdasta ja pelkkä saunomista varten riisuminen on oma taiteen lajinsa kahleiden kanssa. Enimmäkseen silti vallitsi tylsistyminen. Päivästä toiseen samaa eikä toivoakaan muusta moniin vuosiin. Raha oli keskiössä ja alkoholin trokaaminen kuului asiaan. Vankilassa kun oltiin ei myöskään yhteenotoilta, ryhmäytymisiltä ja torailuilta voitu välttyä. Silti yleisesti henki oli, että vittuilla saa, mutta todelliseen tappeluun ei kannata ryhtyä. Vartijoista Majuri oli se joka piti kyllä huolen rangaistuksista ja kepityksistä.
 
Ihmiskuvaajana Dostojevski on kyllä vailla vertaa, mutta jäin ehkä kaipaamaan hänen romaaniensa kaltaista enempi kerronnallista otetta. Nyt tarina oli aika sirpaleinen koostuen yksittäisistä hetkistä ja henkilökuvista. Väsyneillä aivoillani en varmasti saanut niin paljoa irti kuin muuten olisin voinut, mutta mielenkiintoinen syväsukellus 1800-luvun Venäjän rangaistuslaitoksiin silti. Ei olisi ollut herkkua tuo ei.

Tähdet: 3 / 5

Muualla luettu: Kirjahylly