perjantai 27. toukokuuta 2022

Sydämenlyönneissä ikuisuus - Jan-Philipp Sendker


Kirjan nimi
: Sydämenlyönneissä ikuisuus (Das Herzenhören)
Sarja: Burma #1
Kirjoittaja: Jan-Philipp Sendker, suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2002, suomennos 2021
Sivumäärä: 328
Mistä: Omasta hyllystä

' "Julia Win, syntynyt 28. elokuuta 1968 New York Cityssä. Amerikkalainen äiti. Burmalainen isä. Teidän sukunimenne on osa kertomustani ja se on ollut sitä syntymästäni saakka. Viimeisten neljän vuoden kuluessa ei ole kulunut päivääkään, ettenkö olisi ajatellut teitä. Selitän tietenkin kaiken aikanaan, mutta sallikaa minun esittää teille kysymys: uskotteko te rakkauteen?" '
s. 13
 
Amerikkalainen uraohjus Julia Win on laittanut uransa jäähylle ja lähtenyt isänsä kotimaahan Burmaan. Neljä vuotta sitten hänen vaatimaton mutta äärimmäisen menestynyt lakimies isänsä Tin Win otti ja katosi jättämättä mitään jälkeä itsestään. Nyt Julia on saapunut pieneen burmalaiseen maalaiskylään, josta hänen isänsä on kotoisin. Ehkä täältä hän viimein saisi vastauksia: Miksi rakastava isä yhtäkkiä lähtee hyläten perheensä? Vastauksen on liityttävä Tin Winin menneisyyteen, sillä jostain syystä hän ei ole ikinä ollut halukas kertomaan ensimmäisistä kahdestakymmenestä elinvuodestaan - ajasta ennen Yhdysvaltoja. Viimeinen töytäys Julian matkalle on hänen isänsä vuosikymmeniä sitten kirjoittama rakkauskirje Mi Mi nimiselle burmalaisnaiselle. 

Isänsä synnyinkylässä kaikki on alkeellisempaa ja huomattavasti köyhempää kuin mihin New Yorkin vilskeessä koko ikänsä elänyt Julia on tottunut. Pienessä puisessa hökkelissä - tai hienommin ilmaistuna teehuoneessa - Julia saa osakseen paikallisten tuijotusta. Eräs vanhemmanpuoleinen mies on erityisen julkea ja saapuu jopa puhuttelemaan häntä. Tämä pahoitteleva ja ystävällisesti hymyilevä mies on U Ba, ja hän väittää tuntevansa Julian isän. U Ba alkaakin kertoa tarinaa nuoresta kylän pojasta, joka syntyi huonojen tähtimerkkien alla, joutui vanhempiensa hyljeksimäksi ja lopulta menetti jopa näkönsä. Kunnes eräänä päivänä hän tapasi Mi Min...
 
' "Ääni taitaa olla peräisin sinusta." Hän siirtyi lähemmäksi ja piteli päätään aivan tytön rinnan edessä.
Siinä se oli. Mi Min sydämenlyönti. [- -]
"Sinun sydämesi. Minä kuulen sinun sydämesi sykkeen." '
s. 138 
 
Kun viihdenälkä on iskenyt, olen pitkälti luottanut Rileyn tuotantoon. Pohdinkin jo Kadonneen sisaren kohdalla, että mitä seuraavaksi, kun tämä sarja on pian tulossa päätökseen. Mihin siis kääntää katseensa. Siskollani oli kuitenkin homma hanskassa ja syntymäpäiväpaketistani löytyikin tämä Sendkerin koko Burma-trilogia, josta hän on kovasti tykännyt. Näin siis sopivan tilaisuuden tullen tartuinkin tähän sarjan ensimmäiseen osaan yhteisnide pokkaristani. 

Tekstin rytmi tuntui kuitenkin alussa vieraalta. Vuoroin U Ba vyörytti rönsyilevää puheenvuoroaan, johon väliin kukaan ei ehtinyt virkata mitään ja vuoroin taas seurattiin Julian tikkaavaa ajattelua. Jo heti ensisivuille oli upotettu tärkeitä sanomia rakkaudesta. Kirjailijan pyrkimys kauniiseen kieleen ja syvällisyyteen aikaansai kuitenkin tilanteen, josta oli vaikeata saada otetta. Olin niin valmistautunut kevyeen viihteeseen, jossa aivosoluni voivat vain sulaa, joten mieleni oli auttamatta väärällä taajuudella. Tarina myös alkoi ehkä hiukan yllättäen, aivan kuin kesken kaiken. Julia oli jo Burmassa ja törmää heti tuohon burmalaiseen mieheen. Pohjustus tulee vasta hiukan myöhemmin. 

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen. Vaikka Julia jäikin henkilönä aika etäiseksi, ja myös hiukan rasittavaksi jos totta puhutaan, niin ai että nautinkin sitten vastaavasti täysin rinnoin hänen isänsä tarinasta. Teoksen pääpaino olikin tuossa U Ban kertomassa tarinasta Julian isästä, joka todella herätti Burman ja sen maalaisen pikkukylän henkiin. Taikausko astrologiaan oli kova eikä poikkeavuutta katsottu hyvällä. Silti elämän koettelemukset eivät lannista uskollista Tin Winiä tai kaunissydämistä Mi Miä. Nämä nuoret jaksoivat lempeydellään läpi kaiken sen mitä elämä heittikään heidän eteensä. Oli myös upeata päästä seuraamaan Tin Winin oppimista näkemään kuulollaan. Kuinka paljon äänten rikkautta tuleekaan ohitettua, kun luottaa vain silmiinsä! Munkkien opeissa oli myös sellaisia elämänviisauksia pelon voittamisesta ja rakkauden sanomasta, jonka äärelle itse kunkin olisi hyvä paikoin hiljentyä. Tästä tulikin mieleen Gregory David Robertsin Vuoren varjo, vaikkakin tunnelma onkin näissä teoksissa hyvin eri. Molemmissa on kuitenkin eksoottinen ympäristö ja tarinan lomaan on upotettu filosofista pohdintaa.
 
Kaiken kaikkiaan tämä oli tarinallisesti kaunis teos. Hiukan kuitenkin pisteissä joudun rokottamaan tuosta alun lukukokemukseni ja tekstin tahmeudesta. Burma osuudet kuitenkin toimivat hienosti, ja niiltä osin olin myyty. Edes muutamalta kyyneleeltä ei voinut välttyä lukiessa. Sendker on siis koskettanut tällä aikuisten sadulla. Tässä on rakkaustarina, jonka osapuolet todella täydentävät toisiaan. 

' "Ei. Minä puhun rakkaudesta, joka palauttaa sokeille näön. Rakkaudesta, joka on pelkoa väkevämpi. Puhun rakkaudesta, joka tuo tarkoituksen elämään, joka uhmaa rapistumisen luonnonlakia, joka saa meidät kukoistamaan, joka ei tunne rajoja. Puhun siitä, kuinka ihmisen henki voitta itsekkyyden ja kuoleman." '
s. 14

Tähdet: 3.5 / 5
 
 

perjantai 20. toukokuuta 2022

Tarot: Korttien viisaus - Tero Goldenhill


Kirjan nimi
: Tarot: Korttien viisaus

Kirjoittaja: Tero Goldenhill
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2022
Sivumäärä: 463
Mistä: Kirjastosta
 
' Tarot-kortit ovat kulkeneet lähes 600-vuotisen historiansa aikana pitkän matkan Pohjois-Italian vauraista hoveista tavernoiden pöytiin ja talonpoikien peli-iltoihin, Ranskan vallankumouksen roihuista egyptomanian kautta löytyneeseen Thoth-jumalan kirjaan ja Etteillan ennustuksiin. Viktoriaanisen ajan Englannissa tarot oli maaginen kirja, universumin salaisuuksien paljastaja, jonka hipit myöhemmin löysivät uuden ajan airuekseen. Tämän päivän maailmassa tarot jatkaa muodonmuutostaan. Se ilmestyy eteemme paitsi mitä erilaisimpina ja upeimpina pakkoina, myös tietokoneen ruudulta ja kännykän näytöltä. 78-sivuinen "viisauden kirja" on löytänyt tiensä esimerkiksi muotitalojen kokoelmiin, Dolce&Cabbanan tuoksuihin ja lukuisiin musiikkivideoihin. '
s. 12
 
Tero Goldenhill on 'pitkän linjan tarot-tulkitsija ja -opettaja' ja nyt hän on päättänyt jakaa tietämystään tähän tietoa täynnä olevaan tarot-pakettiinsa. Teos lähteekin aivan perusteista, että tällainen ummikkokin pääsee kärryille eli kysymyksestä Mikä tarot on? Toisin kuin monien mielikuva on, niin tarot on paljon monimuotoisempi työkalu kuin käsitysten mukainen ennustuspakka. Goldenhill tuokin esiin yleisen ja myös hänen oman lähestymistapansa, jossa ei suinkaan ennusteta tulevaa vaan nostetaan kortteja itsetutkiskelun ja sisäisen muutoksen aikaansaamisen näkökulmasta. Kuvat voivat nimittäin haastaa ajattelemaan asioita aivan toisista näkökulmista kuin ne samat radat, joita omassa päässä tulee helposti pyöriteltyä.
 
Tarotin luonteen jälkeen Goldenhill johdattaa lukijansa läpi tarotin 600-vuotisen historian ja eri vaiheiden. Tunnetuimmat pakat taitavat edelleen olla Waite&Smithin sekä Thothin pakat, mutta nykyään on jo tarjolla ihan mistä vain aiheesta tehtyjä pakkojakin. Kirjassa käsitelläänkin aloittelijaystävällisesti pakan rakenne eli suuri ja pieni arkana, miten lähestyä tulkintoja ja minkälaisin kysymyksin käsitellä aiheita. Mitä, miten ja mihin alkuiset kysymykset ovatkin avainasemassa eli esimerkiksi kysymys ' "Miksi elämässäni ei ole parisuhdetta?" muutetaan muotoon: "Mihin puoliin itsessäni minun tulisi kiinnittää huomiota, jotta elämääni voisi tulla parisuhde?" '
 
Jokaiselle, ja myös samalle henkilölle eri tilanteissa, kukin kortti voi symboloida eri asioita, joten matka on pitkälti itsestä kiinni. Kirjassa on kuitenkin kuvattu jokaisesta 78 tarot-kortista parin sivun selitys, jota voi käyttää tulkinnan tukena. Tämän lisäksi Goldenhill on myös avannut arkkityyppien, värien, numerologian, astrologian ja Kabbalan Elämänpuun runsaita symboliikkoja, joita eri korteista voi löytää. Onpahan myös muutama pöydän asettelu ja oikea tulkinta esimerkki laitettu sivuille havainnollistamaan tulkintojen moninaista kirjoa ja korttien ristikkäisiä yhteyksien löytämistä.
 
' Tämä on tarotin viisaus ja voima: se opettaa meille uuden tavan ajatella. Katselemalla korttien kuvia, tekemällä tulkintoja, keskustellessamme korteista ystävän kanssa tai pohtiessamme kuvien sanomaa, voimme opettaa itseämme ajattelemaan uudella tavalla. Uusi, kirkas ajatus loksahtaa omalle paikalleen, ja sen myötä jokin muuttuu. Muutat itseäsi sisältä ulospäin, uudistat itseäsi ja elämääsi. Ole kuin valttikorttien Taikuri - mytologinen Merkurius tai sisäinen alkemisti. Tällä tavoin voit elää päivä päivältä yhä mielekkäämpää elämää. '
s. 24 
 
Paljon on siis Goldenhill onnistunut rutistamaan näihin reiluun neljäänsataan sivuunsa. Itselle tarot ei ollut tuttu ennen teoksen tarttumista, mutta uskon saaneeni tämän teoksen avulla suhteellisen hyvän pintaraapaisun. Kuten Goldenhill toteaakin, niin tekemällä sitä parhaiten oppii, mutta koin kuitenkin saavani tästä paljon työkaluja, joilla aloittelijatkin voivat lähteä liikkeelle. Oma kiinnostukseni tarotia kohtaan heräsikin juuri tuon symboliikan kautta. Tarotin kuva-aiheet ovat nimittäin inspiroineet paljon ihan nykyajan populaarikulttuuriakin ja halusin oppia ymmärtämään näitä 'piilotettuja' yhteyksiä. 
 
Ei siis tarvitse todellakaan suhtautua tarotiin jonakin yliluonnollisena voimana, jonka tulisi liikuttaa kortteja kertoen absoluuttinen totuus tulevasta. Minulle tuo Goldenhillin ajatus itsensä kehittämisestä ja ymmärryksen lisäämisestä kuvatyöskentelyn avulla tuntui hyvin luontevalta. Olen hyvin visuaalinen ihminen ja huomaan, että jo nyt uniini on noussut tarotin korttien kuvituksia heijastelemaan erilaisia tunteita tai käsiteltäviä asioita. Olenkin siis positiivisesti yllättynyt tästä lukukokemuksesta ja sen avartavista seurauksista. Toivottavasti tulisi yleisemminkin tiedostetuksi, että tarot ei ole vain ennustajaeukkojen povauksia, vaan siinä on potentiaalia vaikka mihin. Kuva-aiheista voi inspiroitua vaikkapa taiteeseen tai sitten voi pyrkiä tuohon itsetutkiskeluun - taito, jota moni meistä kuitenkin tarvitsee tässä elämän viidakossa kipeästi.

Tähdet: 4 / 5
 

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Ikimetsien sydänmailla - Mikko Kamula


Kirjan nimi
: Ikimetsien sydänmailla
Sarja: Metsän kansa #1
Kirjoittaja: Mikko Kamula
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 678
Mistä: Kirjastosta
 
' Heiska kykeni aistimaan, että ympäröivä metsä oli vanhaa. He olivat tulleet pois aavalta järveltä ja astuneet kokonaan toisenlaiseen maailmaan. Täällä oli lihaa, kalaa, marjoja, sieniä ja muita syötäviä kasveja, mutta täällä oli myös haltijoita, maahisia ja monia muita metsän olentoja. Heiskasta tuntui kuin he olisivat olleet tunkeilijoita, kuin ympäröivien puiden oksat olisivat syyttävinä kurottautuneet heidän ylleen peittääkseen metsään kuulumattomat hahmot näkyvistä. '
s. 58
 
Eletään 1400-luvun Savossa. Juko Rautaparta on perheineen muuttanut Juvan asumiskeskittymästä pohjoisempaan erämaahan uudisraivaajiksi. Tuolla metsän keskellä Kallavesi ja Unnakka järvet ovat pääasialliset kulkureitit. Naapureihin on matkaa, mutta silti pari muutakin perhettä asustaa täällä syrjässä, jossa voi törmätä sotaisiin karjalaisiin tai voimakkaisiin lappalaisiin. Syrjässä asumisen hyvänä puolena on myös, että neljännesmies ei hevin löydä tiloille vaatimaan veroja. Toisaalta perheen teini-ikäisiä lapsia jo houkuttaisi kohdata omanikäistä seuraa. Ehkäpä tähän tulee tilaisuus viimein kesän Ukon vakkajuhlissa, joissa pyydetään Ukolta siunausta ja hyvää viljasatoa.

Heiska on perheen vanhin lapsi ja oikeastaan jo nuori mies, joka on saanut luvan lähteä nyt ensimmäistä kertaa isänsä ja lähiseutujen muiden talojen miesten kanssa eräretkelle metsästämään. Ensimmäinen kaato on tärkeä virstapylväs ja tätä aikuistumisriittiä Heiska on odottanut palavasti. Keskimmäinen lapsista eli viisitoistavuotias Varpu on myös kovaa vauhtia kasvamassa nuoreksi naiseksi, joka jo haaveilee elämästä oman pihapiirin ulkopuolella. Tenho on puolestaan kymmenvuotias, joka on kiinnostunut kaikesta mystisestä ja tietäjä Yörnin äijän tarinoista. Myös talon haltija vanha Mökkö on näyttäytynyt hänelle, vaikka yleensä haltiat pysyvät omissa oloissaan. Sitten on vielä aivan vastasyntynyt Mielo, joka on Juko Rautaparran ja tämän uuden vaimon Matelin silmäterä.

Perheen tavallinen arki kuitenkin nytkähtää sijoiltaan. Eräretkellä kiivasluontoinen Heiska joutuu kahnauksiin lappalaisten kanssa. Yhteenoton lopputuloksena lappalaisnoita kiroaa Rautaparran perheen. Hän nostattaa metsän kuninkaan karhun vihat. Kotijoukot joutuvatkin itse mesikämmenen raivoisan hyökkäyksen kohteeksi. Haltija vanha Mökkö puolustaa omiaan, mutta menetyksiltä ei silti vältytä. Tämä tapahtuma tulee heittäneeksi varjon perheen ylle, mutta tilan töitä on silti jatkettava. Koston aika on kuitenkin vielä koittava.
 
' Karhun oikeaa nimeä ei yleensä suotta mainittu ääneen, ei ainakaan sinä aikana vuodesta, jolloin se oli hereillä. Kontio, otso, mesikämmen, kouvo ja monet muut olivat kiertoilmaisuja, joita tuosta kunnioitusta herättävästä petoeläimestä käytettiin. Metsän kuninkaan huomiota ei kannattanut turhaan kiinnittää itseensä kutsumalla sitä sen oikealla nimellä. '
s. 38
 
Huhhuh minkälaisen tarinan Kamula onkaan rustannut. Tätä lukiessa tuli selväksi, että kansanperinteen tutkija Kamula on tehnyt hienoa pohjatyötä tätä sarjaansa varten. Hän todella herättää historiallisen Savon henkiin. Kamula olisi voinut jättää tarinan tähän ja keskittyä rakentamaan vain vetävän historiallisen romaanin, mutta sen sijaan hän on kunnianhimoisesti herättänyt tekstissään myös kansanperinteen uskomukset henkiin. Rakennuksissa ja luonnossa elelee voimakkaita haltijoita, joiden kanssa ei parane ryppyillä. Metsänpeittoon voi oikeasti eksyä ja maahisiin törmätä. Köyrin aikaan vainajille tarjoillaan ruokaa ja päästetään saunomaan eikä näitä haamuja parane häiritä. Aivan uskomattoman saumattomasti Kamula on onnistunut tässä työssä niin, että nämä uskomukset ovat luonnollinen osa romaanin kulkua eivätkä tuntuneet päälle liimatulta tai lisätyiltä fantasiaelementeiltä. Olivathan ne totista totta myös muinaissuomalaisten mielissä.
 
Teoksessa pitkälti kuvattiin ihan sitä perinteistä arkea syrjäisellä tilalla. Olikin kiehtovaa päästä seuraamaan lähietäisyydellä, miten 1400-luvulla oikeasti elettiin. Ainakin Köyriä ja Ukon vakkajuhlaa vietettiin, karhulle järjestettiin peijaiset, vainajia kunnioitettiin ja haltijoille uhrattiin. Arkisempana menona tehtiin käsi- ja puhdetöitä, saunottiin, hoidettiin eläimiä, kuivattiin riihessä satoa, metsästettiin, ansastettiin ja kaskeakin poltettiin. Tylsää ei näillä sivuilla kuitenkaan ehdi tulla, sillä jännittäviä käänteitä oli ripoteltu sopivin väliajoin rikkomaan arjen kuvausta.
 
Ikimetsien sydänmailla aloittaa kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan. Ilmestyessään 2017 en ollut oikein ymmärtänyt mistä tuo tuolloinen hype johtui, sillä minulle oli jäänyt hiukan sekava kuva juonilyhennelmistä. Nyt olen kuitenkin lukenut muutaman suomalaisesta kansanperinteestä ammentaman romaanin (Mikaman Myrrys ja Valkaman Itämeren Auri), jotka imaisivat mukaansa, joten päätin antaa myös tälle Kamulan tiiliskivi sarjalle mahdollisuuden. Ja se todellakin kannatti! Tämä oli juuri sellaista kirjallisuutta johon rakastua mikäli perinteet, historialliset romaanit ja ehkä jopa fantasiaelementit ovat mieleen. Sivujakin tässä on varsin kiitettävästi, joten tarinaa ehdittiin rauhassa rakentaa. Onkin kiinnostavaa jäädä seuramaan mihin suuntaan kunkin lapsen tie vie, sillä näen niin paljon potentiaalia tämän sarjan tiimoilta. Todella ihailtavaa, että Kamula on halunnut jakaa perinnetietouttaan uudelle lukijakunnalle romaanisarjansa avulla. Olen aivan koukussa. Nyt tuli tarve päästä pikimmiten metsään fiilistelemään. Ehkäpä siellä mökin saunalla tai metsäisen mättään alla on vielä jäljellä jotakin tuosta entisajan taiasta, jossa nokiset haltiat ja metsän maahiset vaeltavat.
 
' "Minä en ymmärrä", Tenho sanoi. "Etkö ole lainkaan ihmeissäsi siitä, että nauris ajoi ahman pakoon? Nauris!"
Isä katsoi häntä hetken kuin ei olisi ymmärtänyt kysymystä ja alkoi lopulta nauraa. Sitten hän potkaisi varovasti omituista naurista kenkänsä kärjellä saaden sen sihahtamaan. "En tietenkään ole. Itsehän minä laitoin sen tuonne nauriskuoppaa vartioimaan. Äkräs on niin pahansisuinen nauris, että se pihisee tuolla tavalla", isä selitti. '
s. 247 
 
Tähdet: 4.5 / 5