Yösyöttö - Eve Hietamies

Kirjan nimi: Yösyöttö

Sarja: Yösyöttö #1
Kirjailija: Eve Hietamies
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2010

Sivumäärä: 383

Mistä: Kirjastosta

 

' Kun ovi kolahti kiinni, ne kääntyivät katsomaan.

Nostin vauvan lattialle makuupussin päälle ja aloin riisua. Myssy, kypärämyssy, toppahaalari, toppalapset, toppasukat, villatakki, villahousut. Naiset silmäilivät syrjäkarein, vaihtoivat pitkiä katseita keskenään. Ajattelin, että siinäpä vilkuilevat. Tiesin, että se oli oikein puettu, pusero ei ollut väärinpäin ja toppamyssyn alla oli kypärämyssy.

Nostin pojan syliin vaatteiden keskeltä ja kurkistin vaippaan, se oli vielä puhdas. Laskin vauvan takaisin lattialle makuupussin päälle ja kaivoin laukusta puukauhan.

Ympärillä välähti muutama hymy. '

s. 7

 

Antti Pasasen elämä heittää kerralla häränpyllyä, kun vaimo ei halua nähdä silmissään vastasyntynyttä lastaan eikä varsinkaan sitä miestä, joka sen on häneen laittanut aluilleen. Näin synnäriltä kotiin lähtevät vain Antti ja vauva. Mistä ihmeessä Antti kaivaisi kivikautisista miesaivoistaan ne kuuluisat äitigeenit? Jotain sille pitää syöttää, mutta MLL:kin apupuhelimessa ei ymmärretä kun hän koittaa kysyä, mistä äidinmaitoa saisi ostettua kun pienokaisella rupeaisi olemaan jo kova nälkä.

 

Toimittajan työ saa jäädä hollille, kun Antti jää yksin vastuuseen vauvastaan. Vaimo huitelee hullujenhuoneella ja joku nimikin tässä pitäisi antaa. Olkoon siis Paavo. Elämä ei ole helppoa, mutta onneksi neuvolan verkostoitumisillasta löytyy Enni, jolle voi soittaa vaikka kolmelta yöllä kysyäkseen, mitä nyt pitää tehdä!? Hiljalleen Antti kasvaa omaan rooliinsa vanhempana ja löytää paikkansa Jönnin puistossa muiden mammojen joukosta. Mutta paljon kommelluksia ja väärinymmärryksiä se matka on täynnä. Esimerkiksi oi miksi hän menikään sanomaan, että hänen vaimonsa on kuollut...

 

' Paavo alkoi höpötellä jotain omiaan ja muistin äkkiä, että täytyy ostaa lisää perunajauhoja vaippaihottumaan. Perunajauho toimii paremmin kuin sinkkirasva. Mistä hitosta minä senkin tiesin?

Ja sen, ettei sitä missään nimessä saanut jättää enää yksin hoitoalustalle, nuhaa hoidetaan keittosuolatipoilla, alle yksivuotiaalle ei saa antaa lanttua, mutta joka aamu pitäisi antaa Jekovettiä ja sen kanssa Relaa, koska pelkästä D-vitamiinista sille tulee vatsa kipeäksi. Mutta koska en viitsinyt kiusata itseäni pienempiä, en antanut sille enää ollenkaan D-vitamiinia ja Ulla piti siitä koko ajan aivan helvetillistä meteliä.

Senkin tiesin, että tyynyä ei vielä tarvittu ja rutiinit olivat tärkeitä. Kun joka päivä tekee samat asiat samaan aikaan, lapsesta ei tule isona huumediileriä. Se tajuaa, että maailma on muuttumaton, asioiden ennakoitavuus rauhoittaa. '

s. 17 

 

Oma pienokaiseni tekee juuri hampaita kovalla tohinalla ja öisin herätään tunnin välein. Tarvitsin siis kovasti jotakin vertaistukea ja juuri siinä tämä Hietamiehen teos on parhaimmillaan. Vaikka Antti onkin mies, niin kyllä meille kaikilla tulee niitä hetkiä kun on ihan hukassa vanhemmuudessaan. Oli myös ihana bongata noita kehitysvaiheita elämässä pienokaisen kanssa ja muistella omia hetkiä kun opeteltiin tulemaan portaita alaspäin, luettiin kirjoja joissa on vain yksi kuva ja sana hevonen, käytiin muskarissa ja mammakerhoissa... Voi sitä muistojen taivalta. Toisaalta myös tunnisti oman ajan kaipuun ja jatkuvan väsymyksen.

 

Hietamiehen teos on juuri sopivasti kieli poskessa kirjoitettu. Siinä on huumoria, joka saa hyväntuulisuudessaan hymähtämään hyväksyvästi. Hyvä, että vauvavuoden rankkuudesta on osattu kirjoittaa näin hauska teos. Ainut hämmentävä aspekti olikin kun jostain syystä leikkipuistossa mammat olivat jotenkin ilkeitä enemmän luomua äitiä kohtaan. Kuinka lapsen kantaminen rattaiden sijasta, taaperon imetys, perhepeti ja kestovaippailun hahtuvavillahousut olisivat jotenkin todella hörhöä ja tuomittavaa. Oma kokemukseni on ollut, että kaikkien tavat hyväksytään ja kohtaamispaikoissa on hyvä henki. Siksi tämä pisti vähän silmään ikävästi, mutta ehkä maailmakin on ehtinyt jo muuttua näissä neljässätoista vuodessa. Tai sitten itse olen vain myös tällainen hörhö monien mielestä enkä vain tiedä sitä :D Ja toisaalta kyllähän sitä itse taas pohti, kuinka ihmeessä jo vähän päälle puolivuotiaalle Paavolle jo syötettiin mäkkärissä jälkkäreitä ja kaiken maailman sokerivanukkaita ja katseltiin tuntikausia telkkaria. Vanhemmuuden teitä on monia. 

 

Onneksi enimmäkseen teos oli hauska, ja kuten Anttikin päätyi huomaamaan, niin hiekkalaatikon reuna on hyvin tasa-arvoinen. Kaikki ovat vain vanhempia, eikä sillä ole väliä onko ammatiltaan lääkäri, riskianalyytikko vaiko Siwan kassa. Koko maailma pyörii silti vain vaippaihottumien ympärillä. Ja avoimesti kaikesta puhutaan porukassa. Hauska valotus vauvavuoteen ja mieluusti luen jossain välissä sarjan seuraavankin osan kun päästään päiväkoti-ikään.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Kujerruksia, Luettua elämää, Kirjasähkökäyrä, Kaksoispiste, Kirjanurkkaus, Pihin naisen elämää, Kirjakko, Kirjahullun päiväkirja, Luettua, Unelmien aika, Lukuneuvoja, Kirjojen keskellä, Illuusioita, Kirjoihin kadonnut, Mari A:n kirjablogi, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjavinkit, Oksan hyllyltä ja Kotona kirjassa