Metsän peitto - Linnea Kuuluvainen

Kirjan nimi: Metsän peitto

Kirjailija: Linnea Kuuluvainen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2024

Sivumäärä: 361

Mistä: Kirjastosta

 

' "Olen siirtynyt toimistotöihin. Pormestari suunnittelee muurin ulkopuolisen alueen uudelleenasuttamista lähivuosina ja sitä varten tarvitaan kansalaisia..." Hän hiljenee kesken virkkeen. "Ikään kuin kokemaan potentiaaliset elinolosuhteet."

Pelästys kohahtaa lävitseni.

"Siis muurin ulkopuolelle?" sähähdän hiljaa. '

s. 25

 

On vuosi 2084. Suomea ei enää ole. Muutama pieni kaupunkivaltio koittaa selvitä muuttuneessa maailmassa. Turku on yksi niistä. Tai ei sekään enää ole Turku. On olemassa vain Valtio, jossa kansalaiset pyritään uudelleenohjelmoimaan tai pelottelemaan käskyillä kuuliaisiksi kansalaisiksi. Tässä ekovaltiossa ruoka- ja vesikiintiöt ovat tiukat, Valtion vastaista propagandaa ei sallita ja jokaisen niskassa on siru. Tärkeimmät ovat kuitenkin lisääntymislait. Ja niiden kiristystä Ingrid on kutsuttu allekirjoittamaan. Lainrikkojat, tai allekirjoituksesta kieltäytyvät, heitetään muurin yli metsän ruuaksi. Metsä on nimittäin valloittanut maan. Muurit eivät ole Valtion ympärillä pitääkseen ihmiset sisällä vaan kammottava metsä ulkona.

 

Ingrid on kuitenkin suhteellisen tyytyväinen elämäänsä. Hän kuuluu toiseksi korkeimpaan turvaluokkaan ja parikymppisenä ei hän tiedä edes muusta tavasta elää. Pitää olla kuuliainen eikä rikkoa sääntöjä. Sitten hänen edesmenneen äitinsä työtoveri Caius ilmestyy vierailulle. Hän on tutkija, joka on tullut rekryämään Ingridia mukaan testiläiseksi kenttätutkimukseen, jossa kartoitetaan mahdollisuutta uudelleenasuttaa muurinulkopuolisia alueita. Onhan metsää jo pitkään lepytelty väärinajattelijoiden ruumiilla ja valtiolla on entistä vahvempia metsämaapillereitä, joiden pitäisi pitää metsä pois testiläisten iholta. Kaikesta tästä huolimatta Ingrid tulee kuitenkin huomaamaan, että metsä on vaarallinen. Eikä tutkimusryhmän matka tule sujumaan suunnitelmien mukaan.

 

Toisaalta vuodessa 2060 nuori Edla elää vielä Turussa. Säännöstelyä on jo ilmassa, mutta uusilla pormestarinvaaleilla voidaan vielä vaikuttaa, minkä linjan Turku ottaa tulevaisuudessa. Metsä kuitenkin suututetaan lopullisesti ja se rynnii Turkuun tuhoamaan ihmisten aikaansaannokset. Edla pääsee turvakeskukseen, joka saa kuitenkin vankilan piirteitä. Valvojat pitävät tiukkaa kuria jota ei saa rikkoa eikä ulos pääse vaikka haluaisi. Myös uusia jyrkkiä lakeja tulee voimaan, muuan muassa lisääntymisestä tulee tarkkaan säädeltyä ja luvanvaraista. Kuinka Edla selviää perheensä menettäneenä, varsinkin kun hän huomaa kuukautistensa jäävän välistä...    

 

' Kivinen väylä muuttuu mukula mukulalta reheväksi poluksi, ja tienpalat sinkoavat ilmaan. Koivujen valkeat varret vihlovat Linnankadun vanhojen rakennusten seiniä, ahnas köynnöskasvi nakertaa kirjaston ikkunanpieliä. Tärinän voimasta ikkunat pirstoutuvat. Auringonvalossa lasisade kimaltaa. [- -]

Metsä tunkeutuu kaupunkiin ja haluaa tuhota kaiken ihmisen tekemän. Se murjoo voipaisia raajojaan läpi teiden, rakennusten ja ihmisten. Kaikki juoksevat, pitävät toisistaan kiinni. Irrottavat otteensa, jos on pakko, astuvat eteensä vaipuneiden ruumiiden yli. '

s. 81-82 

 

Vau minkälainen matka tämä teos olikaan. Paljon on olemassa dystopioita erilaisista skenaarioista, mutta tämä Kuuluvaisen versio oli kyllä ehdottomasti kiehtova. Ihmisen riistosta tarpeekseen saanut metsä puskee voimalla takaisin ja laittaakin ihmiset ahtaalle. Samaan aikaan tämä on myös kuvaus pelottavasta totalitaarisesta yhteiskunnasta, jossa jo roskienlajittelurikos voi johtaa metsänruuaksi joutumiseen. Hrr mihin kaikkeen kansalaiset alistettiinkaan yhteisen hyvän nimissä.

 

Molemmat teoksen isot teemat, niin luontosuhteesta kuin lisääntymissäännöistä, osuivat minuun vahvasti. Näin yksivuotiaan pienen pojan äitinä ajatus siitä, että valtio olisi voinut evätä minulta koko äitiyden on kylmäävä. Tai toisaalta pakottaa geneettisesti sopivat nuoret naiset kantamaan lapsen tahtomattaankin. Eikä isääkään saanut valita itse tai todennäköisesti edes kasvattaa sitä omaa lastaan, jonka on ensin sisällään kasvattanut. Ja kaikki jotka eivät pelanneet näiden sääntöjen mukaan niin metsän ruuaksi vain. 

Myös tuo Kuuluvaisen kuvaama luonto oli kuin yksi teoksen päähenkilöistä. Metsä oli niin elävä organisminsa, jolla on oma tahto. Ihminen on pitkään pitänyt metsää omaisuutenaan, mutta nyt roolit ovat vaihtuneet. Vain muutama pieni ihmiskeskus on jäljellä. Metsä on ottanut omansa takaisin. Se olikin mielenkiintoista nähdä, kuinka tässä dystopiassa eletään eräänlaisessa ekovaltiossa uudelleenkäytettävine papereineen, mutta samalla luonnosta ollaan eriydytty niin vahvasti, että se on vain se muurin takainen mörkö. 

Vaikka olinkin aluksi skeptinen, että tarttuisinko ollenkaan tähän teokseen, niin olen suunnattoman iloinen, että otin sen lukuun. Tästä lukukokemuksesta muodostui nimittäin varsinainen napakymppi. Sen suuret teemat puhuttelivat minua ja saivat ajattelemaan tulevaisuuden suuntaamme, mikä on onnistuneen dystopian merkki. Sen lisäksi Kuuluvainen on kuvannut upeasti metsää. Vaikka se onkin voimakas ja pelottavakin, niin en sanoisi sitä pahaksi. Oikeanlaisille ihmisille se on myös valmis näyttämään lämpönsä ja kietomaan heidät osaksi metsän peittoaan. Toisaalta armoton se on hyödyntavoittelijoille, jotka eivät osaa arvostaa sitä. Näitä metsän kuvailuja lukiessa pystyi suorastaan tuntemaan sammaleen jaloissaan ja suopursun tuoksun nenässään. Kaikin puolin hieno lukukokemus. Ja mikä lopetus!

Tähdet: 5 / 5

Muualla luettu: Kirjallisia