Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Helena Luho
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1929, suomennos 1983
Sivumäärä: 303
Mistä: Ostettu antikvariaatista
Chimneysin vanhan kartanon on vuokrannut teräksellä rikastunut sir Oswald ja hänen hiukan hömelö ja surumielinen vaimonsa lady Coote. Viikonlopuksi heidän luokseen on kutsuttu rypäs nuorehkoja diplamaatinalkuja: Ronny, Bill ja Gerry Wade sekä näiden toveri Jimmy. Seuraa näille nuorukaisille pitää kolme nuorta neitoa. Ketään sakista ei ole sen suuremmilla älynlahjoilla pilattu, mutta Gerry on selvästi kaikista harmittomin. Gerryn unenlahjat aiheuttavat kylläkin tarkalle lady Cootelle pahaa mieltä. Onko se oikeasti niin vaikeaa nousta aamiaiselle ajoissa?
Tästä muut saavat päähänsä tehdä Gerrylle pilan, jossa hänet herätettäisiin oikein aikaisin ja kunnolla. Seuraavana aamuna Gerryä ei taaskaan näy aamulla. Hänet löydetään kuolleena. Kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan. Miksi niin hyvät unenlahjat omaava Gerry olisi käyttänyt unilääkettä ja mitä tarkoittavat takanreunuksella tikittävät seitsemän kelloa? Chimneysin kartanoon palaavan lordi Caterhamin tytär Bundle päättää ruveta selvittämään tapaustas Jimmyn avustuksella. Sitten tapahtuu toinen kuolemantapaus...
Näin heti alkuun sanottakoon, että tämä ei ole parasta Christietä. Heti alussa näyttämölle räväytetään suuri katras henkilöitä joissa ei ollut pysyä mukana, ja jotku kuitenkin jäivät täysin toisarvoisiksi itse selvitystyön kannalta. Kaikki tuntui hajoavan, mikä on hyvin epätyypillistä Christietä. Myöskin kun juonessa ruvettiin pohtimaan kansainvälisten asioiden ja rikollisjengien yhteyksiä kuolemantapauksiin, niin no mielenkiintoni lopahti. Christie on ehdottomasti parhaimmillaan kun epäilykset pysyvät tietyn henkilökaartin sisällä, eikä lähdetä poukkoilemaan ympäriinsä. Olisikohan tämä Christien alkupääntuotantoa, koska tuntui että tähän oli sullottu monia elementtejä, joita on yksittäisinä nykyvissä muussa hänen tuotannossaan.
'' Siellä oli ainoastaan talon emäntä, ja hänen paheksuva tuijotuksensa sai Jimmyn tuntemaan olonsa yhtä epämukavaksi kuin kalakauppiaan pöydällä tarjolla olevan nääntyneen turskan katse. Miksi, hitto vieköön, nainen katseli häntä tuolla tavoin? Oli kerta kaikkiaan mahdotonta tulla alas täsmälleen puoli yksitoista. Tosin kello nyt oli neljänneksen oli yksitoista, mutta sittenkin. ''
s. 5
Seitsemän kellon salaisuuson ilmeisesti itsenäistä jatkoa teokselle The Secret of Chimneys (suom. Rakkauskirjeiden salaisuus), jonka luin muutama vuosi takaperin. Tajusin tämän vasta noin sadan sivun jälkeen kun Chimneysin kartano, lordi Caterham, Bundle ja tarkastaja Battle rupesivat tuntumaan tutuilta. Eipä se menoa haitannut, vaikkakaan ei pitänyt ratkaisusta jättää tutkimukset täysin maallikoiden tehtäväksi.
Nyt kun olen valittanut tarpeeksi niin nsanottakoot, että Christien kerronnassa on vain sitä jotakin. Se miten hän kuvaa henkilöitä, kuten sir Oswaldia höyryjyräksi, on jotakin niin tarkkanäköistä, että siitä ei voi muuta kuin nauttia. Seitsemän kellon salaisuudessa oli myös sellaisia sutkautuksia, jotka saivat minut hekottamaan ääneen. Erityisesti lordi Caterham oli hyvin mieleenpainuva herrasmies. Summa summarum Christien kirjallinen tarkkanäköisyys ja henkilökatras viihdyttivät, vaikkakin juoni jätti toivomisen varaa. Ehkä tästä syystä tämä ei ole mitenkään tunnettu Christien teos.
Tahdet: * * *
Lue oman hyllyn kirjat -haaste eteni tilanteeseen 21/65
Muualla luettua: Hiljaisessa sopessa kirjan kanssa ja Uusi Kuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti