maanantai 11. toukokuuta 2020

Keisarinnan yksinäisyys - Joan Haslip

Kirjan nimi: Keisarinnan yksinäisyys (The Lonely Empress)
Kirjoittaja: Joan Haslip, suomentanut Kerttu Piskonen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1965, suomennos 1970
Sivumäärä: 431
Mistä: Omasta hyllystä

' Helen ilmestyi tanssiaisiin yllään upea valkoinen satiinipuku, joka korosti hänen tummaa veistoksellista kauneuttaan, mutta se oli nyt liian myöhäistä, sillä näyttämön oli jo valloittanut pikku sisko, jolla oli vain yksinkertainen persikanvärinen voileleninki ja hiuksissaan timanttinuoli. Keisarilta ei liiennyt huomiota kellekään toiselle, ja milloin hän ei ollut Elisabetin seurassa, hän katseli ihaillen syrjästä, miten tämä tanssi jonkun adjutantin kanssa, ja hänen rakastuneissa silmissään Elisabet tanssi viehkeämmin kuin Taglioni. Kun tuli kotiljongin aika, hän luopui kaikesta varovaisuudesta ja tanssi vain Elisabetin kanssa. Ja kaikki hänen kukkakimppunsa oli ladottu Sisin jalkojen juureen, yhtäkään ei riittänyt Nenélle. Ja kun tanssiaiset puolenyön aikaan päättyivät, koko Ischl tiesi, että keisari oli rakastunut serkkuunsa, Elisabet von Wittelsbachiin, Baijerin prinsessaan. '
s. 42-43 

Nuori Elisabet, tai tuttavallisemmin Sisi, on tottunut elämään vapaata nuoruutta, sillä hän on vain Baijerin herttua Maksimillianin ja prinsessa Ludovikan tytär hänen enonsa ollessa Baijerin kuningas. Elisabetin äidin sisko Sofia on puolestaan naitettu Itävaltaan, jossa hän on hovin "ainoana miehenä" onnistunut politisoimaan poikansa Frans Joosefin Itävallan keisariksi 1848. Nyt parikymppiselle tuoreelle keisarille pitää kuitenkin löytää puoliso ja Sofian Ludovika siskon vanhin tytär Helen vaikuttaa oikein mallikkaalta morsianehdokkaalta. Ikävä kyllä Sofian suunnitelmat menevät pieleen, sillä keisari rakastuu palavasti vasta 16-vuotiaaseen kuvankauniiseen ja palavatunteiseen Helenin pikkusiskoon Elisabetiin. 

Serkukset Frans Joosef ja Elisabet menevät naimisiin 1854, mutta kaikki ei mene niin kuin saduissa. Valtavalla Itävallalla on vaikeuksia pitää keisarikuntaansa pystyssä, sillä niin Unkarilaiset kuin Pohjois-Italialaiset haaveilevat itsenäisyydestä. Elisabetin nuoruuden ruusunpunaiset unelmat myös poksahtavat kuin saippuakuplat. Tuoreen aviomiehen on tehtävä aamuvarhaisesta iltamyöhään töitä eikä aikaa riitä Elisabetille. Anoppi arkkiherttuatar Sofia myös puuttuu liiaksi Elisabetin elämään ja ohjailee poikansa päätöksentekoa verhon takaa. Tiukka hovietiketti kuristaa myös Elisabetin kurkkua kuin hirttosilmukka, joka kiristyy kiristymistään. Nuori ja vauhko varsa koitetaan asettaa hillityn keisarinnan muottiin heikoin tuloksin.

Elisabet löytää kuitenkin sydänasian Unkarin kysymyksestä, ja vahvasti tämän kauniin ja sympaattisesti unkarilaisiin suhtautuvan hallitsijan avulla, Unkari saadaan pidettyä osana Itävaltaa perustaen kaksoismonarkian Itävalta-Unkarin. Elisabet ei kuitenkaan missään vaiheessa sopeudu hovielämään vaan läpi hallitsija uransa hän pyrkii vetäytymään julkisista tilaisuuksista ja esiintymisistä. Vaikka hän saa neljä lasta, on hänen haastava kiintyä edes heihin. Jatkuva levottomuus painaa ja velvollisuuksiensa sijasta Elisabet kuluttaa aikansa ratsastusmatkoilla ja hermolomilla ympäri Eurooppaa. Elisabetin suvussa on vahvana erilaiset masennustilat ja heikot hermot, jotka rasittavat niin hänen avioliittoaan kuin hallitsijan elämää suunnattomasti. Ikävä kyllä myös kruununprinssi Rudolf tuntuu saaneen näistä osansa.

' Mutta tästä lähtien hänet tuomittaisiin elämään palatseissa ja pitämään hansikkaita kotona ollessaankin. Kiusalliset vanhat naiset sotkeutuisivat hänen yksityiselämäänsä vetoamalla perinnöllisiin oikeuksiinsa; sotilaat vartioisivat hänen ovella eikä hän voisi enää juosta paljoin jaloin puutarhaan, kun maa oli vielä paksussa kasteessa. '
s. 49 

Haslipin elämäkerrassa maalaama kuva legendaarisesta Sisistä ei ole romantisoitu. Elisabetia ei ole kuvattu ihannoiden vaan ennen kaikkea tavallisena ihmisenä myytin takana aivan kuten Haslip teki myös Marie Antoinetten elämäkerran kanssa. Elisabet oli oikukas eikä sopeutunut tiukan Itävallan hovin muottiin. Jännänä sivuhuomiona tosin, että Marie Antoinette puolestaan siirtyi Itävallan kevyemmästä hovista Ranskan kurinalaiseen hovietikettiin 1700-luvulla, joten ilmeisesti tuo kokemus hovien tiukkuudesta on täysin suhteutettuna tuohon lähtötilanteeseen tai sitten sadassa vuodessa Itävallan hovin etiketti on kehittynyt huomattavasti. Joka tapauksessa Elisabetin herkkä mieli ei kestänyt keisarinnan velvoitteita varsinkaan, kun hänen hovineitinsäkin olivat hänen vihaaman vahvatahtoisen anopin kätyreitä. Varmasti siis ollut yksinäistä ja pelottavaa vasta teinityttönä siirtyä kurittoman lapsuuden idyllistä yksin vieraaseen maahan hallitsijaksi varsinkin kuin aviomiehellekään ei ole liiaksi aikaa tukea. Elisabetia ei myöskään oltu ikinä valmennettu hallitsijaksi, sillä äidin kunnianhimona oli saada isosisko Nenéstä hyvä puoliso jollekin kruunupäälle. Elisabetin elämä jäi siis kauaksi satukirjojen prinsessasaduista.

Elisabetin elämä osuu myös mielenkiintoiseen ajankohtaan. Vaikka olenkin hyvin kiinnostunut historiasta, niin jotenkin olen keskittynyt Euroopassa Ison-Britannian sekä Ranskan hallitsijakiemuroihin, mutta Saksan alue ja Itävalta ovat jääneet kyllä hyvin vahvaan paitsioon. Näin ollen tämä olikin pitkälti ensimmäinen kosketukseni Habsburgeihin. Elisabetin elämä myös sijoittui kiehtovasti samaan murrosaikaan niin Italian kuin Saksan yhdistymisen kanssa. Tämä paljasti ainakin minulle paljon uusia ulottuvuuksia Euroopan historiaan, vaikka välillä olikin vaikea pysyä perässä kustakin minivaltiosta ja sen liittolaisuuksista ja sukulaisuussuhteista. Nyt pystyn laittamaan asioita myös oikeisiin konteksteihin, kuten Elisabetillekin sukua olleen Baijerin hullun kuninkaan Ludvig II, joka rakennutti satulinnoja ja kuunteli Wagneria. Todella kiehtovaa joka tapauksessa!

Haslip on selkeästi tehnyt perusteellisen taustatyön elämäkerralleen. Lopussa on jopa monisivuinen lähdeluettelo kiinnostuneille. Tekstin seassa on myös paljon otteita erilaisista kirjallisista lähteistä kuten kirjeistä ja päiväkirjoista, jotka valottavat Elisabetia ja hänen lähellä olleiden elämää ja asenteita. Näiden otteiden lomassa Haslip myös kuljettaa saumattomasti kerrontaa eri tapahtumista ja mahdollisista tuntemuksista mitkä herättivät nämä historialliset henkilöt henkiin. Sisi on minulle ennestään hyvin tuntematon henkilö, joten olinkin positiivisesti yllättynyt kuinka kiehtova hänen elämäkertansa olikaan ja kuinka se punoutui osaksi myös suurempaa kuvaa Euroopan historiassa. Harmi, että Haslipin teoksia ei taida olla juurikaan muuten suomennettu. Hänen otteensa nimittäin uppoaa minun historiannälkääni mainiosti, sillä ne eivät ole täynnä liian pientä päivämäärä väkerrystä, mutta samalla tapahtumia valotetaan hienosti ihmisläheisesti. Iso plussa myös tekstinlomaan liitetyistä kuvaliitteistä!

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Nenä kirjassa
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti