Marie Antoinette - Joan Haslip

Kirjan nimi: Marie Antoinette (Marie Antoinette)
Kirjoittaja: Joan Haslip, suomentanut Eila Salminen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1987, suomennos 1989
Sivumäärä: 398
Mistä: Oma (kirjaston poistohylly)

Marie Antoinette -kirja on (yllätys yllätys) Marie Antoinetin elämänkerta. Siinä aloitetaan aivan alusta, Marie Antoinetin syntymästä ja lapsuudesta, ja kirja päättyy hänen kuolemaansa giljotiinillä. Välissä on tapahtunut paljon. Miten tästä 14-vuotiaana koko Ranskan rakastamasta kruununprinsessasta (siis avioitui Ranskan kruununprinssi Ludvig XVI kanssa), tuli Ranskan vihatuin kuningatar ja syntipukki lähes kaikelle?

''Kun kustantajani lordi Weidenfeld ehdotti, että kirjoittaisin Ranskan kuningatar Marie Antoinetten elämänkerran, vaistomainen ensireaktioni oli kieltäytyä kasvattamasta sitä yleisten kirjastojen hyllyjä täyttävää teosriviä, joka käsittelee aihetta alkaen Micheletin häväistyskirjoituksesta ja päättyen Goncourt-veljesten ylistykseen. Mutta sain kuulla, että jokaiseen aikakauteen liittyy tiettyjä piirteitä, jotka vaativat uudelleenarviointia. -- Tunsin houkutusta selvittää, miksi hän epäonnistui, ja löytää epäonnistumisen syyt.''
s. 9
Haslip on tehnyt Marie Antoinetista ennen kaikkea inhimillisen. Ihmisen joka tekee pahojakin virheitä yrittäessään tehdä oikein. Kaikkihan me olemme eryhtyväisiä, toiset vain enemmän kuin toiset... Ainakin mitä Marie Antoinetteen tulee.

Maria Teresia (Itävalta-Unkarin kuningatar) synnytti viidennentoista lapsensa Marie Antoinetin vainajainpäivänä (2.11) 1755. Onnellisen lapsuuden jälkeen, Maria Teresia onnistui sumplimaan tyttärelleen 'Euroopan avioliittomarkkinoiden pääpalkinnon' Ranskan kuninkaan pojanpojan Ludvig XVI. Vain 14-vuotiaina heidät naitettiin toisilleen.

''Valtiopeli poliittiset panttivangit Maria Antonia ja Ludvig Augustus, molemmat yhtä naiveja ja tietämättömiä, uhrattaisiin näin huono-onniseksi tuomitulle Ranskan ja Itävallan liitolle.''
s. 12

Marie Antoinette oli kasvanut vapaamielisemmässä Wienin hovissa, eikä hän oikein sopeutunut Versaillesin hoviin, joka oli täynnä mutkikasta brotokollaa. Hän teki asioita oman päänsä mukaan, ja tuli siinä suututtaneeksi useamman arvovaltaisen aatelisen. Marie Antoinetten sopeutumista ei myöskään auttanut äiti, joka painosti häntä jatkuvasti kirjeitse mm. politiikassa ja perijän hankinnassa. Hänen aviomiehensäkään ei ollut kiinnostunut mistään muusta kuin metsästyksestä, ei edes Marie Anttoinetista.

Koska aviomies ei kiinnittänyt häneen huomiota, rupesi Marie Antoinette viihdyttämään itseään keräämällä ympärilleen oman 'hovinsa'. Nämä suosikit osasivat hyödyntää Marie Antoinetin kiintymystä pyytäen koko ajan rahaa ja ylennyksiä sukulaisilleen (varsinkin hänen kuningatar aikana). Tässä hän taas tuli astuneeksi monille varpaille ja hankki ison kasan lisää vihamiehiä. Oikeastaan vasta aivan lopussa selviää, kuka oli todella uskollinen Marie Antoinetelle, ja ketkä olivat vain pyrkyreitä. Lopussa todella tarvittiin rohkeutta pysyä tuon turhamaisen kuningattaren tukena, kun koko Ranskan kansa oli häntä vastaan, ja giljotiinikin jo odotteli nurkan takana. Monet saivatkin maksaa tästä tuesta hengellään, mutta siitä vähän myöhemmin lisää.

Nämä suosikit veivät Marie Antoinetin uhkapelejen, juhlien ja muodin pariin. Myöhemmin muodista tuli Marie Antoinetille lähes pakkomielle. Hänen piti aina olla muodinharjalla. Prameisiin vaatteisiin ja korkeisiin ja mielikuvituksellisiin tukkalaitteisiin kuluikin häneltä omaisuus.

Huikenteleva kuningatar, joka oli koko ajan pyytämässä rahaa ja ylennyksiä suosikeilleen ei ollut kovin hyvä juttu, varsinkaan kun kuningas oli ujo ja kömpelö Ludvig XVI, joka ei ymmärtänyt politiikkaa, ja joka vihasi sotimista. Alun suosio ja muutoksen toivo katosikin pian kansan keskuudesta, ja kritiikistä ja herjoista tuli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Hallitsijaparin suosio laski kovaa vauhtia ja katastroofin ainekset olivat kasassa. Vallankumous alkoi ja Marie Antoinetesta tehtiin syntipukki kaikkiin huonoihin päätöksiin. Monen mielestä hän oli kaiken pahan alku ja juuri. Jotkut syytökset olivat tosia hiukan väritettyinä tosin, mutta osa oli vain törkeätä propakandaa monarkiaa vastaan.

Kun kuningasperhe oli jo vangittu, yrittivät monet auttaa heitä pakoon, mutta silloin tielle astui kuninkaan nyhväys ja kuningattaren vihanpito vanhoista asioista. Vaikka lopun tiesikin oli se vain niin surullinen. Toivoin loppuun saakka, että he olisivat päässeet pois, mutta ei. Historiaa ei voi noin vain kirjoittaa uusiksi. Se oli vain niin ärsyttävää seurata sitä kaikkea mikä meni pieleen ja niitä jahkailuja. Arg!

Kirja oli hyvä. Se ei ollut tylsä (niin kuin jotkut elämänkerrat), eikä se hukkunut kaikkeen pikkufaktaan, jolla ei ollut mitään varsinaista merkitystä. Kirjan kirjoitustyyli oli vähn kuin romaanin ja elämänkerran kerronnan välimaastosta, mikä iskikin minuun hyvin. Tietysti kirjassa oli enemmän hahmoja, kuin normaalissa romaanissa, ja aina välillä siinä meni aivan sekaisin, että oliko tämä nyt se kuningattaren suosikki vai vihan kohde jne. Tosin elämässähän me oleeme kosketuksissa niin monen eri ihmisen kanssa, että 400 sivuun ahdettuna siitä tulee vähän ähky.

Olen hyvin iloinen, että tulin poimineeksi tämän kirjan silloin kirjastossa TET:issä olessani. Sain nimittäin silloin ottaa lahjaksi poistohyllystä niin monta kirjaa, kuin jaksoin kantaa kerralla, eli 12 kirjaa silloin mahtui syliin... Ajatella, että poistohyllystä löytyi näin mielenkiintoinen elämänkerta. Kirja todella ylitti odotukset, ja sain nyt paljon paremman käsityksen minkälainen oli tämä Ranskan viimeinen kuningatar, joka oli niin vihattu. Pitää muistaa, että kyllä ne kuninkaallisekin ovat ihmisiä siinä missä mekin. Tosin täytyy kyllä ihmetellä, miten tuolloin heillä ei ollut minkäänlaista rahan arvon tuntua. Senkun ostateen vain kaikki mikä huvittaa, ja annetaan kansan nääntyä nälkään, kun ei ole leipää...

Jos siis haluaa lukea inhimillisen kuvauksen Marie Antoinetin elämästä, kannattaa yrittää löytää tämä kirja käsiinsä ja lukea. Tietysti Kristen Dunstin tähdittämä Marie Antoinette -elokuvakin käy jos ei kirjaa jaksa lukea. Ihan hauska elokuva oli. Itse katsoin ensin elokuvan, minkä jälkeen innoistuinkin lukemaan tämän kirjan

Tähdet: * * * +