Orjattaresi - Margaret Atwood

Kirjan nimi: Orjattaresi (The Handmaid's Tale)

Sarja: Orjattaresi #1

Kirjailija: Margaret Atwood, suomentanut Matti Kannosto

Lukija: Susa Saukko
Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 1985, suomennos 1986 ja äänikirja 2017

Kesto: 12h 33min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Yhdysvalloissa on tapahtunut fundamentalististen vanhoilliskristittyjen vallankaappaus. Naiset eivät saa enää lukea eivätkä kirjoittaa. Jokainen myös pukeutuu asemansa mukaiseen väriin. Komentajat, vartijat ja muut miehet tummaan univormuun, vaimot siniseet, apulaiset eli Martat vihreään ja vähempiosaisten säästövaimot raidallisiin. Sitten on vielä punaisiin pukeutuvat orjattaret. He ovat vielä niitä harvoja hedelmällisiä naisia. Heidän ainut tehtävänsä on kerran kuussa osallistua riittiin perheessään, tulla raskaaksi ja synnyttää komentajalle ja vaimolle lapsi. Ja tulla sitten siirretyksi uuteen perheeseen.

 

Frediläinen on Fredin perheen orjatar. Hän kertoo mielessään tarinaansa. Sitä kuinka kaikki päätyi tähän pisteeseen. Kuinka kaikki alkoi naisten menettäessä työnsä ja rahansa. Sitten tuli tarkistuspisteet. Ja pakomatka, jonka seurauksena hän päätyi punakeskukseen jossa hänestä koulutettiin tiukalla kurilla orjatar. Ulkoisesti hänen pitää näyttää nöyrää naamaa ja sanoa oikeat sanat, mutta sisältä häntä ei olla vielä nujerrettu. Olisiko jossain vielä vastarintaliikettä? Entä olisiko mahdollista saada lisää vapauksia? Pitää edetä varovasti, sillä pienestäkin rikkeestä voi päätyä julkisiin hirttäjäisiin köyden jatkoksi.

Huh aikamoisen dystooppisen matkan Atwood tarjoili tämän teoksensa matkassa. Tuntuu uskomattomalta, että tämä teos on kirjoitettu ja 80-luvulla. Sen verran tarkkanäköistä tikkausta nämä sivut ovat nimittäin täynnä. Kuinka helppo onkaan saada väestö polvilleen, kun kaikki rahaliikenne on siirretty digitaaliseksi. Yksi napin painallus ja phuff onnea yritykseen selvitä. Suurin osa ihmisistä huomasi aivan liian myöhään mitä oli tapahtumassa. Mutta sitten poikkeustilasta onkin tullut jo uusi normi. Ja siinä kohtaa kun aseistautuneet miehet kulkivat kaduilla, oli jo auttamatta liian myöhäistä. 

Ei sillä oikeastaan ole väliä mitä aatetta kannatat. Kaikki fundamentaalinen toiminta johtaa samanlaiseen kammottavaan terroriin. Tässä teoksessa naiset oli laitettu vahvasti 'omalle paikalleen'. Miehilläkin oli toki tiukat säännöt ja suurin osa pystyi vain haaveilla ansioituvansa palveluksissa niin hyvin, että saisi oman vaimon. Silti kuten aina, jos olet tarpeeksi korkealla ajattelet, että eivät ne säännöt sinua koske. Kuinka läpimätä Gileadin valtio olikaan. Kaikki kyyläsivät toisiaan. Ja yksikin väärä sana saattoi olla kohtalokas. Ethän koskaan voinut tietää kuka kuului ilmiantajiin silmiin. En voinut välttyä vertailemasta tätä Gileadin yhteiskuntaa esimerkiksi Neuvostoliittoon.

Atwoodilla on selkeästi kyky luoda kiinnostavan kauhistuttavia tulevaisuuskuvia. Joitakin vuosia sitten luin Atwoodin tuoreempaa tuotantoa Viimeisenä pettää sydän ja sekin veti minut hyytävään kuvaukseensa. Tällä kertaa Orjattaresi maailma ei tullut minulle niin suurena yllätyksenä, sillä olen aiemmin katsonut muutaman kauden tästä kuvattua tv-sarjaa. Monet tapahtumat olivat siis tuttuja, mutta kyllä ne silti hätkähdyttivät. Varsinkin kun rupeaa ajattelemaan, millaista olisikaan jos tuollainen vallankaappaus oikeasti tapahtuisi ja terrorilla ruvettaisiin pakottamaan ihmiset tiettyyn muottiin... Hiukan keskivaiheilla tarina polki paikallaan, kun Frediläinen jäi muistelemaan syvällisiä. Suurin osa tarinaa kuitenkin naulitsi minut lukijana paikalleni. Tästä jäi kyllä halu tutustua lisää Atwoodin dystopioihin. 

 Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Kirjakaapin kummitus, Jokken kirjanurkka, Mitä luimme kerran, Sivumerkkejä, Yöpöydän kirjat, Kirjaluotsi,  Kahvikissan kirjahylly, Ruusunnuppuja,  Kirjanurkkaus,  Saran kirjat, Taikakirjaimet, Rakkaudesta kirjoihin, Savannilla, Eräpäivämuistutus, Yksi luku vielä..., Kirjavarkaan tunnustuksia, Tarukirja, Bibliofiilin päiväunia, Kirjasähkökäyrä ja Kirjavinkit