keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Calling Me Home - Julie Kibler

Kirjan nimi: Calling Me Home
Kirjailija: Julie Kibler
Kustantaja: Pan Books
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 322
Mistä: Lentokenttäostos Norjasta

'' He made full eye contact with me. A grin split his face like a sunrise, and for a moment, we were simply young people enjoying a mutual prank, neither well-off nor poor, white nor Negro. ''
s. 52

On vuosi 1939. Euroopassa kuohuu, mutta Yhdysvalloissa se on vain kaukainen uutinen. Kentuckyn Shalervillessä 17-vuotiaan Isabellen mielessä kuohuu myös. Hän elää yhteiskunnassa, jossa tummaihoiset ovat toisen luokan kansalaisia, joihin pätevät eri säännöt kuin vaaleaihoisiin. Eräänä päivänä Isabellen perheen palvelijan  poika Robert pelastaa hänet pulasta ja vaatii saada saattaa hänet kotiin saakka, vaikka Robertin kaltaiset eivät saisi astua kaupunkiin pimeän tultua. Tämä älykäs ja lääkärinurasta haaveileva miehenalku rupeaa kiehtomaan Isabellea. Nämä kaksi samalla paikkakunnalla mutta täysin eri maailmoissa elävät nuoret alkavat tuntea vastustamatonta vetoa toisiaan kohtaan, mutta onko heidän rakkaudelleen sijaa yhteiskunnassa jossa pelkkä väärällainen katse voi koitua kohtalokkaaksi.

Monta vuotta myöhemmin nykyajassa yhdeksänkymppinen Isabelle on ystävystynyt tummaihoisen kanpaajansa Dorrien kanssa. Kun Isabellen on lähdettävä Teksasista Ohioon hautajaisiim, pyytää hän Dorrien mukaan matkalleen, joka on muuttava näiden kahden naisen suhteen lopullisesti. Isabelle avautuu ensimmäistä kertaa elämässään ja jakaa Dorrielle kauan vaietun tarinan menneisyydestään, joka on täynnä rakkautta ja tuskaa. Myös Dorrien on kohdattava oman elämänsä ongelmia ja löydettävä rohkeus rakastaa.

Kibler on tarttunut suuriin asioihin. Vaikka olisi lukenut vaikka kuinka monta kertaa Yhdysvaltojen historian rotuerottelusta, jaksaa se silti joka kerta yllättämään. Miten on mahdollista että tummaihoiset saivat vasta 1960-luvulla yhtäläisen äänioikeuden. Kiblerin teoksessa kuvataan vielä aikaisempaa aikaa eli nelkytlukua ja silloinkin toisilta kiellettiin pääsy kaupunkeihin auringonlaskun jälkeen ihonvärin vuoksi! Tummaihoiset eivät saaneet käydä samoja kouluja ja busseissa heillä oli erilliset paikat. Tuollaiset kuvaukset herättelevät, mutta silti olisin kaivannut Calling Me Homeiin vielä syvempää pureutumista siihen minkälaista oli todella elää toisen luokan kansalaisena, sillä nyt se jäi vain nuoren ja naivin Isabellen kuvauksen tasolle.

Toisaalta on helppo kauhistella menneitä ja sulkea silmänsä nykyisiltä ongelmilta. Kibler näyttääkin nykyajan Dorrien avulla nyky-yhteiskunnan syrjintää. Edelleen vaikka lait ovat muuttuneet tasavertaisiksi, ovat ennakkoluulot juurtuneet syvään. Ymmärrän mitä Kibler ajoi tällä takaa, mutta minelle jäi vähän epäselväksi, mikä funktio Dorrien lukuisilla ihmissuhdedraamoilla oli. Verrattuna Isabellen ja Robertin väliseen rakkaustarinaan, ne tuntuivat niin laimeilta eivätkä oikein jaksaneet innostaa.

Calling Me Home liikkuu kahdessa eri aikatasossa kahden eri kertojan välityksellä. Minulle jäi kuitenkin sellainen fiilis, että olisiko kirjailijan ollut parepi pitäytyä yhdessä kertojassa. Nuoruuden naivin Isabellen ja nykyajan Dorrienin kertojaäänet olivat nimittäin samanlaiset, vaikka he elivät eri aikana, olivat eri ikäisiä ja omasivat erillaiset taustat. Vaihtoehtoisesti Kathryn Stockettin Piiat romaanin ratkaisu pysyä yhdessä ajassa antaen äänen useammalle osapuolella, loi paljon rikkaamman lukukokemuksen. Erityisesti kaipasin kipeästi Robertin ääntä kuuluviin.

 ''What´s three down, Miss Isabelle?''
She fumbled to bring her readers back to her nose and peered at the puzzle she´d started. With a triumphant smile, she read the clue.
''It´s a seven-letter adjective for ´much adored: favorite.´ ''
''Uncle.''
''Uncle? That´s only five letters.''
''By ´Uncle,´ I mean I give up.''
''You can´t give up. You didn´t even try.''
''Trying to drive is what I´m trying to do.''
''Beloved''
''Beloved?''
''Yes. That´s the answer. Used in a sentence - Stevie Senior was your high school beloved.''
So much for the crossword puzzle book steering us away from uncomfortable topics.
s. 16

Calling Me Home on hieno ja helppolukuinen romaani, ja täytyy myöntää että Isabellen ja Robertin rakkaustarina sai palan kurkkuun. Eihän tämä mikään täydellisyyttä hipova teos ole, mutta kyllä se tällaisenaankin herättää paljon ajatuksia. Erityisen hauska yksityiskohta oli nykyajan Isabellen automatkalla tekemät sanaristikot. Ne olivat juuri sitä jotakin omaperäistä pientä asiaa, jota joskus jään kaipaamaan romaaneilta. Yhteenvetona Calling Me Home on koskettava romaani, vaikkakaan ei täysin Stockettin Piikojen veroinen.

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Nenä kirjassa, Kirjan jos toisenkin, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjojen keskellä, Lumiomena, Kirjakirppu, Luettua, Le Masque Rouge ja Kirjainten virrassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...