Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1956, suomennos 1975
Sivumäärä: 202
Mistä: Omasta hyllystä
Englannin idyllisellä maaseudulla sijaitsee Nasse Housen kartano laajoine tiluksineen. Sen nykyiset omistaja, uusrikas sir George Stbbs ja hänen tyhmänpuoleinen materialisti vaimonsa Hattie, päättävät järjestää juhlat, joiden vetonaulana toimii murhamysteerileikki. Tämän ohjelmanumeron suunnittelijaksi palkataan omenoista viehättynyt erikoislaatuinen salapoliisikirjailija Ariadne Oliver. Rouva Oliver ryhtyykin tuumasta toimeen laatien mitä mielikuvutuksillisimman mysteerin, mutta kuitenkin häntä jäytää jatkuva tunne, että kaikki ei ole kohdillaan. Aivan kuin häntä olisi johdateltu luomaan tietynlaiset puitteet valemurhalle.
'' - Ei aivan... Sentapaisia typeriä ehdotuksia on tehty, ja sitten minä olen kuohahtanut ja he ovat antaneet myönten, mutta he ovat samalla soluttaneet mukaan jonkin melko yhdentekevän pikku ehdotuksen, ja koska minä olen jo asettunut lujasti vastustamaan toista asiaa, olen hyväksynyt tämän vähäpätöisen asian kiinnittämättä siihen erityisempää huomiota. ''
s. 15
Koska Ariadne Oliver ei pääse eroon tunteestaan, että joku manipuloi häntä salaa, päättää hän hälyyttää paikalle kuuluisan salapoliisin Hercule Poirotin, jonka tehtävänä on estää mahdollinen tuleva murha. Kaikki sujuu kuitenkin leppoisasti kunnes juhlien loppupuolella löytyy ruumis. Tämä tyttöparka on murhattu täsmälleen samalla tavalla kuin rouva Oliverin murhamysteerileikissä. Nyt Poirot on suuren tehtävän edessä. Kuka yli kahdestasadasta vieraasta olisi voinut tehdä sen? Entä minne on kadonnut talon rouva Hattie? Voisiko ruumiita olla peräti kaksi?
'' Hercule Poirot istui neliönmuotoisessa tuolissa neliönmuotoisesen takan ääressä Lontoon huoneistonsa neliönmuotoisessa huoneessa. Hänen edessään oli monenlaisia esineitä jotka eivät olleet neliönmuotoisia: ne olivat sen sijaan hillittömän, melkein mahdottoman kaarevia. Yksitellen tarkasteltuna jokainen niistä näytti siltä kuin sillä ei voisi olla mitään mielekästä tehtävää tervejärkisessä maailmassa. Ne näyttivät epätodennäköisiltä, edesvastuuttomilta ja täysin sattumanvaraisilta. Todellisuudessa ne eivät tietenkään olleet lainkaan sellaisia.
Oikein arvioituna jokaisella niistä oli tietty paikkansa tietyssä maailmassa. Asetettuina oikeille paikoilleen omaan maailmaansa ne eivät vaikuttaneet ainoastaan järjellisiltä vaan muodostivat yhtenäisen kuvan. Toisin sanoen Hercule Poirot sovitteli palapeliä. ''
s. 159
Hercule Poirot is back! Vihdoin ollaan palattu siihen perinteikkäämpään Christien tuotantoon ilman mitään kansainvälisiä salaliittoteorioita. Kuolleen miehen huvimaja on varsin mainio teos, jossa on rajattu määrä henkilöitä, tapahtumia ja motiiveja. Tässä oli taas ripoteltu vihjeitä pitkin kirjaa erilaisiin ohimeneviin lausahduksiin, joista muotoitui ratkaisun avaava verkko. Itse huomasin osan näistä paloista, mutta toiset vihjeet painuivat mielestäni unholaan ennen kuin Poirot taas lopussa selitti, miten sai kaiken selville ja mitä oikeastaan tapahtui. Lopussa olisi vielä melkein voinut olla pari sivua lisää, mutta näinkin oli oikein antoisaa hypätä Poirotin matkaan. Enkä myöskään voi olla hehkuttamasta tuota tapaa, jolla Christie kuvaa Poirotin työtä palapelin tekemiseen. Hyvin osuvaa.
Tähdet: * * * *
Muualla luettu: Kirjavaras
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti