sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Kruununpuisto - Laila Hirvisaari

Kirjan nimi: Kruununpuisto
Sarja:  Imatra #1
Kirjoittaja: Laila Hirvisaari
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:  2005/2006
Sivumäärä: 508
Mistä: Kirjastosta

' Vieressä kuohui valtoimenaan koski, valkoinen vaahto nousi korkealle ilmaan ja koko ajan kuului huumaava jylinä todistuksena veden voimasta. Lähellä olevan hotellin tornit näyttivät jotenkin epätodellisilta. Koko rakennus oli kuin satulinna, joka oli joltain muulta ajalta. '
s. 298

Hyytävänä huhtikuisena aamuna vuonna 1904, Anna Kristiina Kuzmin lähtee suomalaistaustaisen äitinsä Elviiran ja venäläistaustaisen isänsä Nikolain kanssa koskelle. Imatran koski on kuitenkin petollinen. Vaikka kokeneena soutajana Nikolai luulee tuntevansa sen syöverit, on koskella kuitenkin oma tahto. Traagisen veneonnettomuuden seurauksena Anna Kristiina menettää äitinsä ja Nikolai vaimonsa. Tämä ei ole kuitenkaan ainut sattumus Ritikanrannan asuinalueella. Tornatorin tehtaan asuinkamareissa elää ahtaasti monenlaista pariskuntaa ja perhettä. Työnantaja huolehtii työntekijöistään, mutta silti ei kaikelta murheelta voida välttyä. Onneksi on kuitenkin tiivis yhteisö joka huolehtii toisistaan niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.

Samaisen kosken varralla on vähän matkan päässä taas aivan toinen todellisuus. Imatran valtionhotelli, tuo mystinen satulinna jossa voi törmätä venäläisiin ylimystöläisiin, seisoo jylhänä kosken vieressä. Tänne tekee myös matkan venäläinen kreivitär Darja Dmitrijevna yhdessä uuden suomalaisen seuraneitinsä Julian kanssa. Narvan rannat vaihtuvat siis Imatran kosken pauhuun. Julia huomaa kuitenkin pian, että kreivittär ei ole tullut vain nauttimaan maisemista.

 ' Yleisen riemun vallassa tehtiin tilaa Naimi Henriikan pyllylle, ja lyötiin lisää löylyä. Puhuttiin toisten puheiden päälle, huudettiin, naurettiin, ilakoitiin. Unohdettiin, että Elviira Kuzmina oli kuollut, tytär Anna Kristiina käynyt hyvästelemässä äitinsä ruumishuoneella ja Nikolai Kuzmin järjesti vaimonsa hautajaisia. Unohdettiin hetkeksi, että Jenny Karhusta oli potkaistu mahaan, ja että Katri Haapanen ei päässyt saunaan, kun hoiti Jennyä. Unohdettiin, että oli tullut takatalvi ja tuuli ulvoi saunan nurkissa. Nyt oli vain höyryn peittämä sauna, tutut naiset, iloinen puheensorina, saunasaippuan tuoksuvat aromit ja puhtaiksi pestyt hiukset. '
s. 98

Kontrasti köyhän suomalaisen työläiskansan ja venäläisten ylimystön välillä on silmiinpistävä.  Ritikanrannassa arjen pieneistä iloista nautitaan yhdessä, vaikka monella mittapuulla elintaso ei olekaan korkealla. Toisaalta Julia näkee kreivittären mukana Venäjän hovin loiston. Loiston mukana tulee kuitenkin huoli statuksesta ja oikeasta asemoitumisesta polittisella kartalla eikä missään nimessä saa näyttää heikkouksiaan muille. Vastaavasti Imatran valtiohotelli, oli suomalaisilta kiellettyä aluetta, sillä eihän rahvas saa sekoittua herrainkansaan. Uskomattoman kuuloista, mutta Suomihan oli tuolloin vielä osa Venäjää ja vastakkainasettelu oli voimissaan.

Hirvisaari tuo myös hienosti esiin tuon ajan poliittisen ilmapiirin. Venäjän hoveissa puhutaan kykenemättömästä keisarista ja kuka olisi sopiva seuraaja. Vastaavasti Suomen puolella tunteita kuumentaa kenraarikuvernööri Bobrikov, jonka voimakas venäläistämisohjelma eskaloituu lopulta hänen murhaan. Julian veli muun muassa tunsi tähän poliittiseen murhaan osallistuneita tahoja eivätkä Juliankaan vahvat suomalaiskannat jää huomiotta.

Kruunupuisto onkin mielenkiintoinen poikkileikkaus 1900-luvun alun Suomesta. Vaikka itse tarina onkin varsin kevyt, käsittelee se samalla niin kattavasti aikakauttaan, että Hirvisaaren kykyjä ei voi kuin ihailla. Toisaalta samaan hengenvetoon on pakko myöntää, että aluksi olin aika skeptinen. En täysin ymmärtänyt miksi Ritikanranta oli mukana valtionhotellin sijasta ja sen laaja henkilökaarti sai myös pään pyörälle. Onneksi tarina löysi kuitenkin omat keskittyneet uransa. Kaikella oli oma paikkansa, enkä malta odottaa että pääsen jatkomaan Hirvisaaren Imatra-sarjan parissa. En ole nimittäin vielä valmis luopumaan Imatran kosken mahtavasta pauhusta.

' Julia katseli valtavan kosken pyörteitä väsymättä niihin koskaan. Valkoinen vaahto nousi korkealle, vesi möyrysi, huusi, julisti maailmalle, että täältä tullaan. Joskus koski oli niin täynnä vaahtoa, että se näytti vitivalkoiselta. Se oli julman kaunis, niin kuin veden olisi pitänyt samalla kertaa ulvoa kivusta, satuttaa ja pelästyttää, mutta samalla myös ihastuttaa. Näky pelotti, mutta siinä oli todella jotakin hengästyttävän ihanaa. Pyörteet nuolivat kivien pintoja ja teräviä kärkiä. Vesi teki omia uomiaan, sen mieli muuttui jatkuvasti. Pyörteet saattoivat kulkea korkealla, sitten ne tekivät valtavan kuperkeikan katsojan edessä, niin että aallon sisälle jäi tyhjää tilaa. Se saattoi leikitellä, tulla lähemmäksi katsojaa, nyt pyöritään pinnalla, tämä on kuin lasten leikkiä... Tulkaa tänne, minä tuhoan teidät silmänräpäyksessä. '
s. 402 

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu: Kirjojen kuisketta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti