Kirjoittaja: Liane Moriarty, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2015
Sivumäärä: 445
Mistä: Kirjastosta
' Äidit ottivat äitiytensä nykyään hyvin vakavasti. Heillä oli kiihkeät pienet kasvot. He liikkuivat koulun pihalla vikkelästi, ja pieniä takamuksia verhosivat kireät jumppatrikoot. Poninhännät heiluivat. Katse oli naulittuna puhelimeen, jota he pitivät kädessään kuin kompassia. '
s. 10
Australiassa Pirriween alakoulussa vietetään vanhempien visailuilta, jossa kerätään varoja uusiin älytauluihin. Juomien sekoittajilla on kuitenkin mennyt mitat sekaisin ja ihanat vaaleanpunaiset alkudrinkit nousevat vanhempien päähän nopeammin kuin uskoisikaan. Dramaattinen ilta päättyy poliisitutkintaan. Tutkijoilla on käsissään useampia pahoinpitelyitä sekä ruumis. Murhatutkimus laitetaan siis käyntiin, mutta kenen ruumis makaa elottomana ja kuka on siihen syypäänä?
Pitää palata ajassa taaksepäin kuusi kuukautta, kun esikoululaisten esittelypäivä on alkamassa. Madeline viettää 40-vuotissyntymäpäiväänsä eikä se voisi alkaa huonommin. Hänen on vietävä pikkuvanha prinsessansa esikoulun tutustumispäivään, jonne on tulossa myös hänen ex-miehensä uuden joogaohjaaja vaimonsa ja lapsensa kanssa. Tämän lisäksi hän tulee taittaneeksi nilkkansa matkalla. Onneksi hätiin astuu kaupunkiin juuri muuttanut Jane, joka on myös viemässä poikaansa Ziggyä samaiseen tutustumispäivään. Madelinen kautta nuori Jane tapaa myös satumaisen rikkaissa naimisissa olevan kauniin Celesten. Heistä kolmesta tulee erottamattomat varsinkin, kun tutustumispäivänä syntyy kiusaamisdraamaa lasten kesken. Vanhempien on aika valita klikkinsä.
Kaikilla on kuitenkin omat salaiset haasteensa, jotka muhivat pinnan alla. Madeline kipuilee ex-miehensä kanssa teini-ikäisen tyttärensä kiintymyksestä, Celesten avioliitossa kaikki ei ole suinkaan niin siloteltua kuin julkisivu antaisi ymmärtää eikä Jane ole halukas puhumaan Ziggyn isään liittyvistä asianhaaroista. Kaiken tämän päälle vielä esikoulun valtapoliittinen draama sekä kiusaamissyytökset. Koko ajan kello myös tikittää ja visailuillan h-hetki lähestyy. Mitä oikeastaan on tapahtunut ja ennen kaikkea miksi?
' Janella oli ollut alakoulussa vihollinen vain siksi, että muuan sievä ja karismaattinen Emily Berry -niminen tyttö, jolla oli aina punaiset leppäkerttusoljet hiuksissaan, oli niin määrännyt. Oliko Madeline neljäkymmentävuotias muunnelma Emily Berrystä? Samppanjaa mehun sijasta. Kirkkaanpunaista huulipunaa mansikanmakuisen huulikiillon sijasta. Sellainen tyttö, joka aiheutti toiselle empimättä ongelmia, mutta jota ei voinut olla rakastamatta. '
s. 128
Moriartyn teoksessa on tietty tv-sarjamainen lähestymistapa, joka kiehtoi minua suunnattomasti. Ensiksi annetaan pieni makupala lopun traagisista tapahtumista. Sitten palataan ajassa taaksepäin valottamaan, miten tähän pisteeseen onkaan päädytty samalla, kun jaksojen (lukujen) lopussa väläytetään katkelmia poliisin haastatteluissa tehdyistä eri henkilöiden lausahduksista. Tästä tuli mieleen vastikään Foxilla näytetty Täydellisten naisten tekijöiden uusi sarja Why women kill. Niin tässä Moriartyn teoksessa kuin kyseisessä sarjassa oli sitä värien loistetta, etukäteen lyhyesti esitellyn h-hetken pohjustusta sekä asiaan liittyvien sivustakatsojien kommentointia. Koinkin Moriartyn teoksen kanssa samaa tunnetta kuin joidenkin tv-sarjojen kanssa: toisaalta halusin ahmia heti tämän tumman sokerisen tarinan mutta toisaalta halusin säännöstellä sitä, jottei se loppuisi liian aikaisin.
En ole aiemmin lukenut Moriartyn teoksia, mutta tämän pohjalta ymmärrän hyvin hänen ansaitsemansa ylistyksen. Tuon alussa vaikuttavan kirsikkaisen pinnan alta paljastuu nimittäin, että jokaisella äidillä on omat raskaat taakkansa kannettavanaan. Tämä samppanjakuplainen tarina saa siis hyvin nopeasti tummia sävyjä, kun perheväkivalta, rikkinäiset perhesuhteet sekä muut menneisyyden traumat astuvat parrasvaloihin tuon esikoululaisvanhempien kiiltävän julkisivun takaa. Vaikka Mustat valkeat valheet on kirjoitettua kevyesti ja helppolukuisesti kuin kuohkea kermavaahto, käsittelee se silti rankkoja aiheita. Oikeastaan koin, että tuo visailuillan kuolemantapaus oli aika turha juonenlanka, joka jäi näiden muiden tärkeiden käsiteltävien asioiden jalkoihin. Itse en laittaisi tätä teosta jännityshyllyyn, sillä paljon vahvemmin tämä on viihdekirjallisuutta synkillä pilvenreunuksilla. Kaiken sen pintaliidon ja mustan huumorin alta nimittäin paljastui vakavia aiheita, jotka ansaitsevat tulla luetuksi.
Tähdet: 4 / 5
Muualla luettu: Leena Lumi, Kirjoihin kadonnut, Amman lukuhetki, Illuusioita, Lumiomena, Sivumerkkejä, Kasoittain kirjoja, Lintusen kirjablogi, Tuijata, Kulttuuri kukoistaa, Paljon melua kirjoista, Ainakin 52 kirjaa, Kirjarikas elämäni, Rakkaudesta kirjoihin, Hurjan Hassu Lukija, Kirjakaapin kummitus, Sallan lukupäiväkirja, Helkky lukee, Lukemisen kartasto, Kirjahilla ja Kirja hyllyssä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti