Talventaitto - Vehka Kurjenmiekka

Kirjan nimi: Talventaitto

Sarja: Merenkehrä #2
Kirjailija: Vehka Kurjenmiekka
Kustantaja: Aula & co

Julkaisuvuosi: 2024

Sivumäärä: 310

Mistä: Kirjastosta

 

' Suru, jota tunnen, on määrätöntä ja merenpainavaa. En toivonut tätä sinulle, talvi sanoo.

Ei minua haittaa kuolla, lohdutan. Kun sinäkin tulit lopulta.

Talvi silittää hiuksiani. En minä sitä, se sanoo. Vaan tulevaa. En näe toisia sinun jälkeesi. Sinä olet viimeinen. '

s. 17

 

Kauan sitten ennen Kellopelisydämen tapahtumia Maailmanhaavojen lähellä Vuolasvirrassa eletään yhdessä luonnon kanssa. Heidän elämänsä on jaksottunut neljään vuodenaikaan. Jotkut ihmiset myös kantavat sisällään omaa kesäänsä tai talveaan. He ovat valittuja kesänkaatajia ja talventaittajia. Ihmisiä, joiden sisällä asuu vuodenaikojen tuomaa vanhaa taikuutta. Viidentoista vanhana Kaiho on kiivennyt vuorelle noutamaan oman talvensa uhmaten pakkasta ja tuiskua. Alati on puolestaan elänyt juonikkaan kesänsä kanssa koko ikänsä. Muuttuen aina kesän valitseman kohteen mukaiseksi. 

 

Joka vuosi valitaan yksi kesänkaataja ja talventaittaja kannattelemaan kyseistä vuodenkiertoa. He kulkevat läpi neljän siirtymärituaalin: Keväänkutsun jäätanssin, Kesänkaadon kokkojuhlat, Syksynsaarron saalistuksen ja Talventaiton uhrauksen. Maailman järjestys on kuitenkin säröillä. Sen haavoista valuu kaiken nielevää pimeyttä. Yhä useammin valitut kesänkaatajat ja talventaittajat eivät selviä hengissä vuodenkierrostaan. 

 

Tänä vuonna vuodenkiertoa kannattelemaan on valittu Kaiho ja Alati. Heidän yhteiselonsa syrjäisellä saarella ei ala ongelmitta. Vetäytyvä Kaiho ei uskalla päästää ketään lähelleen. Alatin kesä taas on hurmaamisen ammattilainen. He eivät tule toimeen, mutta vuotta on silti kannateltava. Vuodenajat asuvat heidän kanssaan. Ja hiljalleen haparoivat tunteet rupeavat nousemaan jäälinnastaan. Entäpä jos sittenkin?  

 

' Sanelman lähdettyä jään yksin. Pieni mökkisaari joen keskellä on oma suljettu maailmansa, jossa vain minä ja kesänkaatajani tulemme asumaan. Meidän on määrä elää yhdessä, koska siten kesä ja talvi, vuodenkierron vastaparit, pääsevät punoutumaan luontevammin toistensa lomaan. Elämän on oltava jaettua, sillä siten taikuus toimii: talven syvimpinä pakkasinakin kesän siemenet uneksivat lumen ja roudan alla, ja hehkukuun helteillä Vuolasvirran syvänteissä lymyää jääntiheä pimeys. Minun ja tulevan parini tehtävänä on vuoroin vahvistua ja vaipua, luonnon ja taikuuden rytmiä seuraten. '

s. 28-29

 

Kuuntelin keväällä Merenkehrän ensimmäisen osan Kellopelisydämen, ja vaikka pidinkin siitä, en rakastunut varauksetta. Tuolloin Ruusun nimen Anna kommentoikin, että teos toimii huomattavasti paremmin fyysisenä opuksena. Nyt kun kohtasin itse kirjailija Kurjenmiekankin Aula kustantamon tapahtumassa, niin kiinnostukseni heräsi uudestaan tätä sarjaa kohtaan. Kuulema hänen tavoitteensa on kirjoittaa tämä trilogia niin, että sen kirjat voisi lukea missä vain järjestyksessä. Kuinka kiehtova ja kunnianhimoinen suunnitelma. Tämä Talventaitto onkin toisen osan sijaan enemminkin sisarteos Kellopelisydämelle. Ennakkotietoja ei tarvita, vaan tähän ihanaan vuodenkiertojen maailmaan voi hyvin uppoutua ilmankin.

 

Ja tällä kertaa rakastuinkin tähän Talventaitto teokseen. Jo aiemmasta osasta kävi selväksi, että Kurjenmiekan kieli on todella kaunista ja eläväistä. Se maalaa maiseman niin että talven pakkasen pystyi tuntemaan sormenpäissään ja kesän kukkaisan huumaavan tuoksun pystyi haistamaan nenässään. Tämä teos pysyi myös huomattavasti edeltäjäänsä paremmin kasassa. Kertojia oli vain kaksi ja juonilanka huomattavasti selkeämpi. Nyt keskityttiin kuvaamaan upeasti tuota elämää vuodenkierron tahdittamana. Kunnioittamaan jokaisen ajan ominaisuuksia ja ylistämään luontoa. Samalla se oli todella kaunis kertomus haparoivasta rakkaudesta. Kuinka uskaltautua avautumaan ja paljastamaan itsensä toiselle. 

 

Elin vahvasti mukana tässä tarinassa ja sen traagisessakin kauneudessa. Kurjenmiekan kerronta oli niin vaivatonta, mutta samalla lumoavaa. Sydämeni sykähti Kaiholle ja Alatille. Oli myös kiehtovaa seurata kuinka kesä ja talvi elävät vahvasti mukana heidän arjessaan. Vuodenajat todella ovat todellisia ja omia persooniaan tässä tarinassa. Jos pintaa myös hiukan raaputtaa, niin monia tärkeitä teemoja käsitellään siellä fantasiatarinan alla. Nyt oikeastaan tuli halu lukea (ja tällä kertaa tosiaan lukemalla) uudestaan tuo ensimmäinen osa. Tämän jälkeen asioita varmasti osaisi tarkastella hiukan eri vinkkelistä. Jään odottamaan kyllä suurella mielenkiinnolla millainen tuo kolmas sisarteos tuleekaan olemaan, ja kuinka kirjailija onnistuukaan tavoitteessaan sen kanssa. Olisipa siinä tätä samaa vuodenaikojen viipyilevää haikeutta.    

 

' Me olemme kulkeneet yhdessä vuodenaikojen läpi: haparoivan kevään, surunkirjoman kesän, onnesta pehmeän syksyn.

Nyt on talven vuoro. '

s. 297 

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kellopelisydän

 

Muualla luettu: Ruusun nimi, Tarukirja ja Kirjavinkit