Keskiyön ruusu - Lucinda Riley

Kirjan nimi: Keskiyön ruusu (The midnight rose) 

Kirjailija: Lucinda Riley, suomentanut Hilkka Pekkanen

Lukija: Usva Kärnä
Julkaisija: Bazar

Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2016 ja äänikirja 2019

Kesto: 19h 53min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

2000-luvun alussa hyvin iäkäs intialainen ison suvun matriarkka Anahita Chaval viettää syntymäpäiviään, joihin osallistuu hänen lapsensa, lapsenlapsensa ja vielä näidenkin lapset. Hän on elänyt hyvän elämän, mutta eräs mysteeri painaa hänen mieltään. Nuoruudessaan hän ystävystyi itse prinsessa Indiran kanssa ja päätyi tämän seuraneidiksi. Olihan Anahitallakin jalosukuinen tausta, mutta hänen perheensä oli täysin puilla paljailla ja muiden sukulaisten hyväntekeväisyyden varassa. Nyt prinsessa Indiran kanssa hän pääsee kokemaan upeat palatsit ja lemmikkinorsut. Teini-ikäisiksi vartuttuaan heidät lähetetään Englantiin sisäoppilaitokseen saamaan koulutusta. Maailmansota kuitenkin iskee ja he jäävätkin kauas Englantiin pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. 

 

Vanhoilla päivillään Anahita muistelee, kuinka hän synnytti tuona Englannin aikanaan pojan. Pojan, jonka väitettiin kuolleen 2-vuotiaana, kun Anahita palasi takaisin Intiaan. Hän ei kuitenkaan usko tätä. Anahitalla on nimittäin kyky kuulla laulua, kun kuolema on vierailemassa. Poikansa laulun hän kuulee vasta vanhuudenpäivinään. Hän päättääkin antaa yhdelle lapsenlapsenlapselleen teknologiayritystä johtavalle Arille tehtäväksi selvittää poikansa vaiheet. Ehkä tuo selvitysmatka olisi myö tärkeä etappi Arin omalla kasvun matkalla.

 

Toisaalta 2000-luvun Englantiin saapuu myös yhdysvaltalainen kuuluisa näyttelijätär Rebecca Bradley. Rebeccan hulttiopoikaystävä on juuri mennyt julkaisemaan heidän kihlauksensa odottamatta Rebeccan hyväksyntää. Koko media kuohuu heidän kihlauksestaan ja paparazzit piirittävät Rebeccaa myös rapakon takana. Sen vuoksi Astrburyn kartano, jossa uusin elokuva kuvataan, on kuin taivaan lahja hänelle. Paikka, jota ympäröi suureet maa-alueet ja muurit eikä puhelimellakaan ole kenttää. Kartanossa erikoisen lordin vieraana Rebecca pääsee eläytymään 20-luvun roolihahmonsa nahkoihin. Kartanon hauras arki kuitenkin rupeaa järkkymään, kun paikalle ilmestyy myös eräs intialainen nuorukainen kyselemään menneisyyden tapahtumista...

 

Olen lähes huomaamattani tullut lukeneeksi varsin paljon Rileyn tuotantoa. Kaikki alkoi Seitsemästä sisaresta ja tuon sarjan myötä olen lukenut myös hänen yksittäisten romaaniensa uudet suomennokset. Näihin vanhempiin suomennoksiin en ollut kuitenkaan tutustunut. Nyt kun kaipasin jotakin mukavan kevyttä kuunneltavaa, joka johdattaisi minut myös vieraille maille ja historian syövereihin, Rileyn tuotanto tuli välittömästi mieleeni. Keskiyön ruusu valikoituikin lukuun, sillä Rileyn matkassa en ollutkaan vielä päässyt keskelle väkirikasta Intiaa.

 

Kaikin puolin tämä teos olikin takuuvarmaa Rileytä. Oli kahden aikatason tarinat, jotka rupeavat kietoutumaan yhteen, kun joku lähtee selvittämään menneisyyden sukulaisensa tapahtumia. Sen lisäksi oli filmimaailman säihkettä ja myös nurjaa puolta. Upea vanha kartano hämyisine menneisyyksineen. Ja tietenkin tuo herkullisen eksoottinen Intian osio. Sitten sekoitetaan keitokseen vielä vähän romansseja niin Rileyn tarina on valmis. Kaikki tämä kuitenkin paketoidaan helppolukuiseen ja takuulla vetävään pakettiin, jota on ilo ahmia tunti toisensa jälkeen.

 

Kahden aikatason tarinoissa helposti toinen houkuttaa toista enemmän, mutta tällä kertaa Riley on löytänyt hyvän tasapainon, jolla tarina rytmittyi. Aina oli kiinnostavaa päästä seuraamaan mitäs siellä toisaalla tapahtuikaan. Rebecca oli filmitähteydestään huolimatta mukavan maanläheinen ihminen ja Anahitan vaiheet taas pitivät jännitystä yllä. Mihin kaikkialle tämä nuori intialainen päätyykään. Hänen kauttaan käsiteltiin niin englannin rotusyrjintää, maailmansotaa kuin riippuvuutta toisista ihmisistä. Kartanon historiasta taas paljastui, mitä yksi mätä sukulainen voikaan saada aikaiseksi. Toisaalta kaikki oli varsin kevyesti kuvattua eli liian rankkaa kuvausta ei tarvitse pelätä. Tämä teos olikin juuri sitä mitä tarvitsin. Sopivassa suhteessa keveyttä, kiinnostavia miljöitä ja jännittäviä käänteitä. Olin jo antamassa tälle neljää tähteä, mutta tuo loppu lähti jo minun makuuni hiukan liian laukalle niin siitä pieni pudotus. 

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Luetut kirjat, Lukutoukan kulttuuriblogi, Tuntematon lukija, Ullan luetut kirjat, Kirjat kertovat, Mari A:n kirjablogi, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä, Evarian kirjahylly ja Pikun kirjablogi