Kirjan nimi: Matkalla kotiin (Homegoing)
Kirjailija: Yaa Gyasi, suomentanut Sari Karhulahti
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2016, suomennos 2017
Sivumäärä: 370
Mistä: Kirjastosta
' Effia mietti, kuinka arvokas niin upea lintu olisi, sillä linnoituksessa kaikille villieläimille määritettiin arvo. Hän oli nähnyt Jamesin silmäilevän ašantikauppiaan tuomaa kruunukurkea ja julistavan, että se oli neljän punnan arvoinen. Entä inhimilliset saaliit? Minkä arvoisia he olivat? Effia oli tiennyt tulopäivästään asti, että vankityrmissä oli ihmisiä. Ihmisiä, jotka puhuivat toisenlaista murretta kuin hän, jotka oli vangittu heimosodissa tai jopa siepattu. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan pohtinut, minne vangit joutuivat ja mitä Jamesin täytyi ajatella katsellessaan heitä. Ei ollut pohtinut, näkikö James vankityrmässä käydessään naisia, jotka muistuttivat häntä ja tuoksuivat samalta kuin hän, ja vainosiko näky Jamesia miehen palatessa hänen luokseen. '
s. 40
1700-luvun Afrikassa Maame saa kaksi tytärtä Effian ja Esin. Effia syntyy toisen heimon alaisessa orjuudessa, mutta kasvatetaan isänsä yhden vaimon lapsena. Esi syntyy puolestaan Suurelle miehelle, Maamen puolisolle, silmäteräksi. Kohtalonpyörä kuitenkin heittää niin, että nämä kaksi toisistaan tietämätöntä sisarpuolta päätyvät molemmat nuorina naisina brittien hallinnoimaan rannikon linnoitukseen. Effia on kuitenkin se joka asuttaa linnoituksen käytäviä brittiupseerin vaimona, kun taas Esi viruu sen vankityrmässä odottamassa orjalaivan saapumista ja matkaa kohti Yhdysvaltoja.
Tämä on kuitenkin vasta alku. Tässä tarinassa seurataan Maamen tyttäristä lähteneitä sukupuita 1700-luvulta aina nykypäivään asti. Toisen ympärillä Afrikka kärsii heimosodista ja koittaa vapautua brittien ikeen alta. Toisen suvun matkassa taas päädytään orjana puuvillaplantaaseille ja koetaan orjuuden jälkeisen Yhdysvaltojen kipupisteet: rotuerottelun, mielivaltaiset vangitsemiset, huumekoukut. Myös juurettomuus vaivaa molempia. Mihin he todella kuuluvat?
' "Suo ei siis kiinnosta paluu Afrikkaan, mut sä käytät afrikkalaista nimeä?" Sonny ei ollut enää poliittisesti aktiivinen, mutta aktivisti hänessä alkoi heräillä. Amani oli melkein puolet häntä nuorempi. Amani oli syntynyt erilaiseen maahan kuin hän aikoinaan. Hänen teki mieli heristää sormea, mutta hän vastusti kiusausta.
"Eihän me voida palata" Amani pysähtyi ja kosketti Sonyn kättä. Hänen ilmeensä oli vakavampi kuin aikaisemmin ikään kuin hän olisi vasta alkanut pitää Sonnya todellisena henkilönä eikä unikuvana, jonka muisti herättyään. "Ei voi voida palata paikkaan, missä me ei olla ikinä oltu. Ei se ole enää meidän. Tää paikka on." Hän heilautti kättä kaaressa kuin yrittäisi osoittaa koko Harlemia, koko New Yorkia, koko Amerikkaa. '
s. 314
Gyasi on todella tehnyt hienon työn tässä teoksessaan antamalla äänensä niille joita ei yleensä kuulla. Millaista oli elää siirtomaavallan Afrikassa? Entäpä mustana Yhdysvaloissa? Gyasin teos läpileikkaa monia isoja teemoja teoksessaan, mutta silti kaikki pysyy hyvin hallinnassa. Ja jotenkin tämä kaikki on jopa onnistuttu tiivistämään alle neljäänsataan sivuun. Tuo suoritus on jo vaatinut aikamoista taitoa. Kerronnan rakenne onkin lähes novellimainen. Siinä seurataan aina parikymmentä sivua kumpaisenkin sisaruksen suvun sukupolvea toisensa jälkeen. Ja näihin lyhyisiin tarinoihin on onnistuttu kiteyttämään se oleellinen ajastaan. Olen ennenkin huomannut, että parhaimmillaan lyhyessäkin sivumäärässä pystyy tavoittamaan ja kuvaamaan oleellisen - ja sen Gyasi todella taisi.
Tämä oli kyllä hyvin silmiä avaava teos. Enpä ollut ennen edes ajatellut, että afrikkalaiset heimot olivat jo aiemmin orjuuttaneet toisiaan heimosotien seurauksena. Sitten britit tulivat, heittivät bensaa liekkeihin ja nostivat tämän toiminnan vielä aivan uudelle tasolle. Kuinka paljon syviä juopia siirtomaavallan herrat tekivätkään. Myös lähetyssaarnaajat auttoivat oman kulttuurin ja uskomusten myöhemmässä unohduksessa. Toisena aikana yksi näistäkin tarinan naisista olisi voinut olla näkijä. Nyt hän oli vain Hullu nainen.
Entäpä sitten Yhdysvaltojen puoli tarinaa. Yhdysvaltojen karuja orjuus- ja rotuerottelutarinoita on tullut enempi luettua. Silti se aina onnistuu hätkähdyttämään. Kuinka omistaja sai ruoskia ja vaikka tappaa orjansa jos niin mieli. Mutta enpä ollut tiennyt, että orjuuden lakkauttamisen jälkeen tummaihoisia tuomittiin pienimmästäkin rikkeestä (esim jos et vaihtanut kadun puolta valkoisen rouvan edessä) ja lähetettiin vuosiksi hiilikaivoksin pakkotyöhön. Orjanomistaja sentään menetti omaisuuttaan jos sille kävi huonosti, mutta mitäpä kiinnostusta kaivosyhtiöllä oli työvoimansa puolesta, heidäthän vuokrattiin kuukausivuokralla ja aina uusia sai tilalle. Aivan uskomatonta on myös ajatella kuinka vähän aikaa sitten ylipäätänsä nuo absurdit rotuerottelukäytänteet ovat purkautuneet. Ei ihme, että sen jäljet näkyvät edelleen niin vahvasti.
Tämä Gyasin pieni teos ylitti selvästi odotukseni. Parhaimmillaan teos saa ajattelemaan ja sitä tämä todella teki. Isojen teemojensa lisäksi oli myös kiehtovaa päästä sukeltamaan autenttiseen elämänkuvaukseen ghanalaisella syrjäseuduilla. Aivan loppu tosin hiukan latisti muuten upeaa teosta, mutta vaikeahan näin monisyisen teoksen päättäminen onkin. Hieno teos kuiten kaiken kaikkiaan, jota useammankin toivosi lukevan.
Tähdet: 4 / 5
Muualla luettu: Kirjaluotsi, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjakaapin kummitus, Kirjojen kuisketta, Kaikkia värejä, Reader, why did I marry him, Mitä luimme kerran, Kirjoihin kadonnut, Tarukirja, Sivumerkkejä, Kirja hyllyssä, Kirjavarkaan tunnustuksia, Kirjahilla, Kartanon kruunaamaton lukija, Sanoissa ja sivuilla, Unelmien aikaja Kirjavinkit