sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Elokuun luetut



Elokuun luetut:
- Kurjat, Vicrot Hugo

Hmm... Ei kai tässä muu auta kuin tunnustaa, että koulu vie virallisesti kaiken vapaa-aikani. Kurjissa on sivuja 971, joista sain suurinmanosan luettua ennen kuin palasin takaisin lukioon puurtamaan koulukirjojen pariin. Lopulta olin siinä tilanteessa, että jäljellä oli niin vähän sivuja, että olisin tarvinnut vaivaiset 20 minuuttia sen lukemiseen. Siinä meni kuitenkin kokonainen viikko...  Seuraavissa jaksoissa pitäisi vähän hellittää, mutta lukeminen varmaan etenee silti hyvin hitaasti. Ainoat hankkimani kirjatkin ovat oppikirjoja.

Kurjat sen sijaan oli mainio romaani, lukuunottamatta niitä Pariisin viemärien ja Waterloon taistelun turhaa selittämistä. Tykästyin hyvin paljon Jean Valjeaniin, ja hän pääsi tässä kirjassa kyllä paremmin esiin kuin uudessa elokuvassa. Nähtyäni viime talvena tuon Les Misérables halusin ehdottomasti päästä lukemaan sen myös kirjana. Ainut este oli Notre-Damen jätteneet traumat Hugon kirjoituksia kohtaan. Onneksi kuitenkin tartuin Kurjiin. Vaikuttavaa, ei siitä muuta voi sanoa.

6 kommenttia:

  1. Ei liity asiaan sen erikoisemmin, mutta mistä tuo kuva on otettu? :)Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Se on Kalliovuorilta. Olin Coloradossa kesävaihdossa ja isäntäperhe vei lähes koko ajan toinen toistaan upeammille vaellusretkille. Teen varmaan syyslomalla tuosta matkasta pienen kuvapostauksen =D

      Poista
  2. Voinko kysyä onko mahdollisesti kyseessä Medicine Bow National Forest? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti kaivaa karttoja esiin, mutta löytyihän se tarkka paikka vihdoin. Kyseessä on Emerald Lake, Rocky Mountain National Park:ista - Longs Peak:ista hiukan luoteeseen Otis Peak:ista pohjoiseen =D

      Poista
  3. Näytti ihan samalta kuin Medicine Bow National Forest :D Mutta saman näköisiä nuo paikat on Kalliovuorilla päin! Kuvapostaus kesävaihdosta ois tosi mielenkiintonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kävin parissa muussakin kansallispuistossa vaeltamassa ja onhan ne maisemat samantyyppisiä siellä Kalliovuorilla. Aina kuitenkin tuntui löytävän jotain uutta ihasteltavaa =D
      Mukava kuulla että kiinnostaisi. Iritän saada sen kasaan heti kun vähän koulukiireet hellittää eli syyslomalla =)

      Poista